JULKISASIAMIEHEN KANNANOTTO

PEDRO CRUZ VILLALÓN

6 päivänä joulukuuta 2010 ¹(1)

Asia C‑497/10 PPU

Barbara Mercredi

vastaan

Richard Chaffe

(Court of Appealin (England & Wales) (Civil Division) esittämä ennakkoratkaisupyyntö)

Oikeudellinen yhteistyö yksityisoikeudellisissa asioissa – Tuomioistuimen toimivalta ja tuomioiden täytäntöönpano – Avioliittoa ja vanhempainvastuuta koskevat asiat – Asetus (EY) N:o 2201/2003 – Lapsi, jonka vanhemmat eivät ole avioliitossa keskenään – Asuinpaikan käsite – Lapsen luvallinen poisvieminen toiseen jäsenvaltioon – Uuden asuinpaikan saaminen – Kiireellinen ennakkoratkaisumenettely

Sisällys

I Asiaa koskevat oikeussäännöt

A Euroopan unionin oikeus

B Kansainvälinen oikeus

C Kansallinen lainsäädäntö

II Tosiseikat ja asian käsittelyn vaiheet

A Pääasian taustalla oleva tosiseikat

B Yhdistyneessä kuningaskunnassa vireille tulleet oikeudenkäynnit

C Ranskassa vireille tulleet oikeudenkäynnit

1. Äidin vireille panema oikeudenkäynti

2. Haagin lapsikaappaussopimukseen perustuvat isän vaatimukset

III Ennakkoratkaisukysymykset ja pyyntö kiireellisestä ennakkoratkaisumenettelystä

IV Alustavat huomautukset

V Ensimmäinen kysymys

A Lapsen asuinpaikan määrittäminen

1. Asuinpaikan käsite: asiassa A annettuun tuomioon perustuvat näkemykset

2. Asuinpaikan menettäminen ja uuden asuinpaikan saanti luvallisen muuton yhteydessä

a) Asuinpaikan vaihtumisen edellytykset

b) Asuinpaikan muuttumiseen viittaavat tekijät

i) Asetuksen N:o 2201/2003 9 artiklan tulkinnasta ilmenevät seikat

ii) Äidin tahdon merkitys arvioitaessa laillisesti pois viedyn lapsen asuinpaikkaa

B Kansallisten tuomioistuinten toimivallan arviointi asuinpaikan muuttuessa

1. Kansallisten tuomioistuinten tehtävät asetuksen N:o 2201/2003 nojalla

2. Mahdollisuus siirtää asia toisen tuomioistuimen käsiteltäväksi

a) Asian käsittelyn siirtäminen lapsen olinpaikan tuomioistuimille: asetuksen N:o 2201/2003 13 artikla

b) Asian siirtäminen tuomioistuimeen, jolla on paremmat edellytykset asian käsittelyyn: asetuksen N: 2201/2003 16 artikla ja forum non conveniensin muodostama poikkeus

C Päätelmät

VI Toinen ja kolmas kysymys

A Alustavat huomautukset esitettyjen kysymysten tarkoituksenmukaisuudesta

1. Ongelman tarkastelu

2. Arviointi

B Toisen ennakkoratkaisukysymyksen tarkastelu

C Kolmannen kysymyksen tarkastelu

1. Pääasian asianosaisten, jäsenvaltioiden hallitusten ja komission huomautukset

2. Arviointi

a) Kolmatta kysymystä koskeva selvennys

b) Asetuksen N:o 2201/2003 nojalla tehdyn päätöksen ja Haagin lapsikaappaussopimuksen nojalla tehdyn päätöksen välinen ristiriita

c) Asetuksen N:o 2201/2003 nojalla tehtyjen ratkaisujen välinen ristiriita

d) Ratkaisuehdotus

VII Ratkaisuehdotus

1.        Tarkasteltavana olevassa asiassa unionin tuomioistuinta pyydetään uudelleen tulkitsemaan kiireellistä menettelyä noudattaen säännöksiä, jotka ovat tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta avioliittoa ja vanhempainvastuuta koskevissa asioissa ja asetuksen (EY) N:o 1347/2000 kumoamisesta 27.11.2003 annetussa neuvoston asetuksessa (EY) N:o 2201/2003,(2) jota kutsutaan myös nimellä Bryssel II -asetus.

2.        Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin Court of Appeal (England & Wales) (Civil Division) (Yhdistynyt kuningaskunta) pyytää unionin tuomioistuinta ensisijaisesti selvittämään asetuksen N:o 2201/2003 avainkäsitteisiin kuuluvaa asuinpaikan käsitettä, jota yhteisöjen tuomioistuin on jo käsitellyt muun muassa asiassa A 2.4.2009 antamassaan tuomiossa.(3)

3.        On kuitenkin heti korostettava, että tuomioistuimen tehtävä ei tule olemaan helppo. Unionin tuomioistuimen tehtävänä on pääasian monelta osin epätavallisten tosiseikkojen perusteella määrittää ne olosuhteet, joissa lapsen asuinpaikan voidaan katsoa muuttuneen silloin, kun henkilö, joka on ainoa vanhempainvastuun kantaja, on vienyt lapsen luvallisesti pois unionin jäsenvaltion alueelta toisen jäsenvaltion alueelle. Unionin tuomioistuimen on yhtäältä voitava antaa ennakkoratkaisupyynnön esittäneelle tuomioistuimelle selkeä vastaus esitettyihin kysymyksiin ja osoitettava ne perusteet, joiden avulla tämä voi ratkaista käsiteltävänään olevan vaikean riita-asian, siten että noudatetaan asetuksen N:o 2201/2003 henkeä ja otetaan huomioon tämän asetuksen tärkeimpiin tavoitteisiin kuuluva lapsen etujen suojeleminen. Unionin tuomioistuimen on toisaalta muotoiltava vastauksensa siten, että se antaa tarpeelliset tiedot, jotta kaikki kansalliset tuomioistuimet voivat asetuksen N:o 2201/2003 nojalla ratkaista, ovatko ne kansainvälisesti toimivaltaisia. Tässä yhteydessä on mahdollista, että unionin tuomioistuimen on esitettävä laajemmin näkemyksensä vanhempainvastuuta koskevia riita-asioita käsittelevien kansallisten tuomioistuinten tehtävistä silloin, kun niiden on tutkittava oma toimivaltansa asetuksen N:o 2201/2003 nojalla.

 I Asiaa koskevat oikeussäännöt

 A Euroopan unionin oikeus

4.        Euroopan unionin perusoikeuskirjan(4) 24 artiklassa, jossa käsitellään lapsen oikeuksia, todetaan seuraavaa:

”1.       Lapsella on oikeus hänen hyvinvoinnilleen välttämättömään suojeluun ja huolenpitoon. Lapsen on saatava ilmaista vapaasti mielipiteensä. Lapsen mielipide on hänen ikänsä ja kehitystasonsa mukaisesti otettava huomioon häntä koskevissa asioissa.

2.       Kaikissa lasta koskevissa viranomaisten tai yksityisten laitosten toimissa on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu.

3.       Jokaisella lapsella on oikeus ylläpitää henkilökohtaisia suhteita ja suoria yhteyksiä kumpaankin vanhempaansa säännöllisesti, jollei se ole lapsen edun vastaista.”

5.        Asetuksen N:o 2201/2003 johdanto-osan 12 perustelukappale kuuluu seuraavasti:

”(12)      Tässä asetuksessa vahvistetut toimivaltasäännökset vanhempainvastuuta koskevissa asioissa on muotoiltu lapsen edun perusteella ja ottaen erityisesti huomioon läheisyyden periaate. Niinpä toimivallan pitäisi ensisijaisesti olla tuomioistuimilla siinä jäsenvaltiossa, jossa lapsen asuinpaikka on, paitsi tietyissä olosuhteissa lapsen asuinpaikan muuttuessa tai lapsen huoltajien sovittua toisin.”

6.        Asetuksen N:o 2201/2003 johdanto-osan 33 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

”(33)      Tässä asetuksessa tunnustetaan perusoikeudet ja noudatetaan [perusoikeuskirjan] periaatteita. Siinä pyritään varmistamaan varsinkin [perusoikeuskirjan] 24 artiklassa tunnustettujen lapsen perusoikeuksien kunnioittaminen.”

7.        Asetuksen N:o 2201/2003 2 artiklan 11 kohdassa määritellään lapsen luvaton poisvienti tai palauttamatta jättäminen seuraavasti:

”’lapsen luvattomalla poisviemisellä tai palauttamatta jättämisellä’ [tarkoitetaan] lapsen poisviemistä tai palauttamatta jättämistä, jos

a)      se loukkaa oikeutta lapsen huoltoon, joka perustuu tuomioistuimen päätökseen tai lakiin taikka sen valtion oikeusjärjestyksen mukaan voimassa olevaan sopimukseen, jossa lapsen asuinpaikka oli välittömästi ennen pois viemistä tai palauttamatta jättämistä;

ja

b)      oikeutta lapsen huoltoon oli pois viemisen tai palauttamatta jättämisen hetkellä tosiasiallisesti käytetty, joko yhdessä tai yksin, tai olisi käytetty, jollei pois viemistä tai palauttamatta jättämistä olisi tapahtunut. Oikeutta huoltoon katsotaan käytettävän yhdessä, kun toinen vanhempainvastuunkantajista ei voi tuomion tai lain mukaan päättää lapsen asuinpaikasta ilman toisen vanhempainvastuunkantajan suostumusta.”

8.        Asetuksen N:o 2201/2003 II luvun 2 jakson alussa oleva 8 artikla, jonka otsikkona on ”Yleinen toimivalta” ja jossa säädetään toimivallasta vanhempainvastuuta koskevissa asioissa, kuuluu seuraavasti:

”1.      Jäsenvaltion tuomioistuimet ovat toimivaltaisia vanhempainvastuuta koskevissa asioissa, jos lapsen asuinpaikka on asian vireillepanoajankohtana kyseisessä jäsenvaltiossa.

2.      Edellä olevaa 1 kohtaa sovelletaan, jollei 9, 10 ja 12 artiklassa toisin säädetä.”

9.        Tämän asetuksen 9 artiklassa, jonka otsikkona on ”Lapsen aiempaan asuinpaikkaan perustuvan toimivallan säilyminen”, todetaan seuraavaa:

”1.      Kun lapsi muuttaa laillisesti jäsenvaltiosta toiseen ja saa siellä uuden asuinpaikan, sen jäsenvaltion tuomioistuimet, jossa lapsen aiempi asuinpaikka oli, ovat 8 artiklasta poiketen kolmen kuukauden ajan muutosta edelleen toimivaltaisia muuttamaan sellaisen tapaamisoikeutta koskevan tuomion, joka on annettu kyseisessä jäsenvaltiossa ennen lapsen muuttoa, jos tapaamisoikeutta koskevan tuomion nojalla tapaamisoikeuden saanut henkilö asuu edelleen siinä jäsenvaltiossa, jossa lapsen aiempi asuinpaikka oli.

2.      Edellä olevaa 1 kohtaa ei sovelleta, jos 1 kohdassa tarkoitettu henkilö, jolle tapaamisoikeus on myönnetty, on hyväksynyt sen jäsenvaltion tuomioistuinten toimivallan, jossa lapsella on uusi asuinpaikka, osallistumalla oikeudenkäyntiin kyseisissä tuomioistuimissa niiden toimivaltaa kiistämättä.”

10.      Asetuksen N:o 2201/2003 10 artiklassa, joka käsittelee toimivaltaa lapsikaappaustapauksissa, todetaan seuraavaa:

”Jos lapsi on luvatta viety pois tai jätetty palauttamatta, toimivalta säilyy sen jäsenvaltion tuomioistuimilla, jossa lapsen asuinpaikka oli välittömästi ennen luvatonta pois viemistä tai palauttamatta jättämistä, siihen saakka, kun lapsi on saanut asuinpaikan toisesta jäsenvaltiosta, ja

a)      jokainen henkilö, laitos tai muu elin, jolla on oikeus lapsen huoltoon, on suostunut pois viemiseen tai palauttamatta jättämiseen;

tai

b)      lapsi on asunut mainitussa toisessa jäsenvaltiossa vähintään yhden vuoden sen jälkeen, kun henkilö, laitos tai muu elin, jolla on oikeus lapsen huoltoon, on saanut tai hänen olisi pitänyt saada tieto lapsen olinpaikasta, ja lapsi on sopeutunut uuteen ympäristöönsä ja ainakin jokin seuraavassa mainituista edellytyksistä täyttyy:

i)      lapsen palauttamispyyntöä ei ole tehty sen jäsenvaltion toimivaltaisille viranomaisille, jonne lapsi on viety tai josta lapsi on jätetty palauttamatta, yhden vuoden kuluessa sen jälkeen, kun lapsen huolto-oikeuden haltija on saanut tai hänen olisi pitänyt saada tieto lapsen olinpaikasta;

ii)      lapsen huolto-oikeuden haltijan jättämä palauttamispyyntö on peruttu eikä uutta pyyntöä ole jätetty i alakohdassa tarkoitetussa määräajassa;

iii)      asian käsittely sen jäsenvaltion tuomioistuimessa, jossa lapsen asuinpaikka oli välittömästi ennen luvatonta pois viemistä tai palauttamatta jättämistä, on saatettu päätökseen 11 artiklan 7 kohdan mukaisesti;

iv)      sen jäsenvaltion tuomioistuimet, jossa lapsen asuinpaikka oli välittömästi ennen luvatonta pois viemistä tai palauttamatta jättämistä, ovat antaneet lapsen huoltoa koskevan tuomion, joka ei edellytä lapsen palauttamista.”

11.      Asetuksen N:o 2201/2003 11 artikla sisältää säännökset, joita sovelletaan kansainvälisestä lapsikaappauksesta 25.10.1980 Haagissa tehdyn yksityisoikeuden alaa koskevan yleissopimuksen(5) nojalla hakemuksiin, joissa pyydetään luvattomasti pois viedyn tai palauttamatta jätetyn lapsen palauttamista. Artiklan sanamuoto on seuraava:

”1.       Jos henkilö, laitos tai muu elin, jolla on oikeus lapsen huoltoon, hakee jäsenvaltion toimivaltaisilta viranomaisilta Haagissa 25 päivänä lokakuuta 1980 kansainvälisestä lapsikaappauksesta tehdyn yksityisoikeuden alaa koskevan yleissopimuksen – – nojalla tuomiota saadakseen palautetuksi lapsen, joka on luvattomasti viety muuhun jäsenvaltioon – tai jätetty palauttamatta muusta jäsenvaltiosta – kuin jossa lapsen asuinpaikka oli välittömästi ennen luvatonta pois viemistä tai palauttamatta jättämistä, sovelletaan 2–8 kohtaa.

2.       Sovellettaessa vuoden 1980 Haagin lapsikaappaussopimuksen 12 ja 13 artiklaa on varmistettava, että lapselle annetaan mahdollisuus tulla kuulluksi oikeuskäsittelyn aikana, ellei sitä pidetä perusteettomana lapsen iän tai kehitystason huomioon ottaen.

3.       Tuomioistuimen, jolle lapsen palauttamispyyntö tehdään 1 kohdan mukaisesti, on toimittava pyynnön käsittelyssä pikaisesti, noudattaen nopeimpia käytettävissä olevia kansallisen lainsäädännön menettelyjä.

Tuomioistuimen on, paitsi jos se on poikkeuksellisten olosuhteiden vuoksi mahdotonta, annettava tuomionsa viimeistään kuuden viikon kuluttua siitä, kun pyyntö on toimitettu sille, sanotun kuitenkaan rajoittamatta ensimmäisen alakohdan soveltamista.

4.       Tuomioistuin ei voi kieltäytyä lapsen palauttamisesta vuoden 1980 Haagin yleissopimuksen 13 artiklan b kohdan perusteella, jos on todettu, että on toteutettu riittävät järjestelyt lapsen suojelemiseksi hänen palauttamisensa jälkeen.

5.       Tuomioistuin ei voi kieltäytyä lapsen palauttamisesta, ellei lapsen palauttamista pyytäneelle henkilölle ole annettu tilaisuutta tulla kuulluksi.

6.       Jos tuomioistuin on antanut tuomion palauttamatta jättämisestä vuoden 1980 Haagin yleissopimuksen 13 artiklan perusteella, tuomioistuimen on kansallisen lainsäädäntönsä mukaisesti joko suoraan tai keskusviranomaisensa kautta toimitettava sen jäsenvaltion toimivaltaiselle tuomioistuimelle tai keskusviranomaiselle, jossa lapsen asuinpaikka oli välittömästi ennen luvatonta pois viemistä tai palauttamatta jättämistä, jäljennös palauttamatta jättämistä koskevasta tuomiosta ja asiaankuuluvista asiakirjoista, erityisesti oikeudessa kuulemista koskevasta pöytäkirjasta. Tuomioistuimen on saatava mainitut asiakirjat yhden kuukauden kuluessa palauttamatta jättämistä koskevan tuomion antamispäivästä.

7.       Jos jokin osapuoli ei ole jo saattanut asiaa oikeuden käsiteltäväksi siinä jäsenvaltiossa, jossa lapsen asuinpaikka oli välittömästi ennen luvatonta pois viemistä tai palauttamatta jättämistä, sen tuomioistuimen tai keskusviranomaisen, joka saa 6 kohdassa tarkoitetun tiedon, on ilmoitettava siitä osapuolille ja pyydettävä heitä esittämään huomautuksia tuomioistuimelle kansallisen lainsäädännön mukaisesti kolmen kuukauden kuluessa ilmoituspäivästä, jotta tuomioistuin voi käsitellä lapsen huoltajuuskysymystä.

Jos tuomioistuin ei saa huomautuksia määräajassa, se päättää asian käsittelyn, sanotun kuitenkaan rajoittamatta tässä asetuksessa olevia toimivaltasääntöjä.

8.       Huolimatta lapsen palauttamatta jättämistä koskevan tuomion antamisesta vuoden 1980 Haagin yleissopimuksen 13 artiklan perusteella, tämän asetuksen nojalla toimivaltaisen tuomioistuimen myöhemmin antama lapsen palauttamista edellyttävä tuomio on täytäntöönpanokelpoinen III luvun 4 jakson mukaisesti lapsen palauttamisen turvaamiseksi.”

12.      Asetuksen N:o 2201/2003 13 artiklassa säännellään lapsen olinpaikkaan perustuvaa toimivaltaa seuraavasti:

”1.      Jos lapsen asuinpaikkaa ei kyetä ratkaisemaan eikä toimivaltaa voida määrittää 12 artiklan nojalla, toimivalta on sen jäsenvaltion tuomioistuimilla, jossa lapsi on.

2.      Edellä 1 kohtaa sovelletaan myös lapsipakolaisiin ja maastaan levottomuuksien vuoksi siirtymään joutuneisiin lapsiin.”

13.      Asetuksen N:o 2201/2003 19 artiklan 2 ja 3 kohdassa todetaan seuraavaa:

”2.      Jos eri jäsenvaltioiden tuomioistuimissa pannaan vireille vanhempainvastuuseen liittyviä kanteita, jotka koskevat samaa lasta ja samaa asiaa, tuomioistuimen, jossa kanne on nostettu myöhemmin, on omasta aloitteestaan lykättävä asian käsittelyä, kunnes on ratkaistu, onko tuomioistuin, jossa kanne on ensin nostettu, toimivaltainen.

3.      Kun on ratkaistu, että se tuomioistuin, jossa kanne on ensin nostettu, on toimivaltainen, tuomioistuimen, jossa kanne on myöhemmin nostettu, on jätettävä asia tutkimatta.

Tällöin asian myöhemmin vireille pannut kantaja voi siirtää asian siihen tuomioistuimeen, jossa kanne on ensiksi pantu vireille.”

14.      Asetuksen N:o 2201/2003 24 artiklassa esitetään kielto tutkia tuomion antaneen tuomioistuimen toimivaltaa:

”Tuomion antaneen jäsenvaltion tuomioistuimen toimivaltaa ei saa tutkia. Edellä 3–14 artiklassa tarkoitettuihin tuomioistuimen toimivaltaa koskeviin säännöksiin ei voida soveltaa 22 artiklan a alakohdassa ja 23 artiklan a alakohdassa tarkoitettua oikeusjärjestyksen perusteita koskevaa kieltäytymisperustetta.”

15.      Asetuksen N:o 2201/2003 60 artiklan e kohdassa täsmennetään seuraavasti:

”Jäsenvaltioiden välisissä suhteissa tällä asetuksella on etusija suhteessa seuraaviin yleissopimuksiin nähden siltä osin kuin ne koskevat tämän asetuksen piiriin kuuluvia asioita:

– –

e)      kansainvälisestä lapsikaappauksesta 25 päivänä lokakuuta 1980 tehty yksityisoikeuden alaa koskeva Haagin yleissopimus.”

 B Kansainvälinen oikeus

16.      Ranskan tasavalta, Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistynyt kuningaskunta samoin kuin muut Euroopan unionin jäsenvaltiot ovat allekirjoittaneet ja ratifioineet 1.12.1983 voimaan tulleen Haagin lapsikaappaussopimuksen.

17.      Haagin lapsikaappaussopimuksen 3–5 artiklassa esitetään seuraavaa:

”3 artikla

Lapsen poisviemistä tai palauttamatta jättämistä on pidettävä luvattomana, jos:

a)      se loukkaa huoltoon liittyviä oikeuksia, jotka kuuluvat henkilölle, laitokselle tai muulle elimelle, joko yhdessä tai yksin, sen valtion oikeusjärjestyksen mukaisesti, missä lapsella oli asuinpaikka välittömästi ennen poisviemistä tai palauttamatta jättämistä; ja

b)      näitä oikeuksia oli poisviemisen tai palauttamatta jättämisen hetkellä tosiasiallisesti käytetty, joko yhdessä tai yksin, tai olisi käytetty, jollei poisviemistä tai palauttamatta jättämistä olisi tapahtunut.

Edellä kohdassa a) tarkoitetut huoltoa koskevat oikeudet saattavat perustua etenkin välittömästi lakiin tai oikeus- tai hallintoviranomaisen päätökseen taikka sopimukseen, jolla kyseessä olevassa valtiossa on oikeudellisia vaikutuksia.

4 artikla

Yleissopimusta sovelletaan jokaiseen lapseen, jonka asuinpaikka oli sopimusvaltiossa välittömästi ennen huoltoa tai tapaamisoikeutta koskevien oikeuksien loukkaamista. Yleissopimuksen soveltaminen lakkaa lapsen täyttäessä 16 vuotta.

5 artikla

Tässä yleissopimuksessa

a)       ’huoltoa koskevat oikeudet’ käsittävät lapsen henkilöä koskevien asioiden hoitoa koskevat oikeudet, erityisesti oikeuden määrätä lapsen asuinpaikasta;

b)       ’tapaamisoikeus’ käsittää oikeuden viedä lapsi rajoitetuksi ajanjaksoksi muuhun paikkaan kuin lapsen asuinpaikkaan.”

18.      Haagin lapsikaappaussopimuksen 13 artiklassa määrätään seuraavaa:

”Edellä olevan artiklan määräysten estämättä pyynnön vastaanottaneen valtion oikeus- tai hallintoviranomainen ei ole velvollinen määräämään lasta palautettavaksi, jos henkilö, laitos tai muu elin, joka vastustaa palauttamista, näyttää toteen, että:

a)       henkilö, laitos tai muu elin, jolle lapsen henkilöstä huolehtiminen kuului, ei ollut tosiasiallisesti käyttänyt huoltoa koskevia oikeuksia lapsen poisviemisen tai palauttamatta jättämisen ajankohtana taikka oli poisviemisen tai palauttamatta jättämisen joko sen tapahtuessa tai jälkikäteen hyväksynyt; tai

b)       on olemassa vakava vaara, että palauttaminen saattaisi lapsen ruumiillisille tai henkisille vaurioille alttiiksi taikka että lapsi muutoin joutuisi kestämättömään tilanteeseen.

Oikeus- tai hallintoviranomainen voi lisäksi kieltäytyä määräämästä lasta palautettavaksi, jos lapsi vastustaa palauttamista ja jos viranomainen katsoo, että lapsi on saavuttanut sellaisen iän ja kypsyyden, että lapsen mielipiteeseen on aiheellista kiinnittää huomiota.

Tässä artiklassa tarkoitettuja olosuhteita harkitessaan oikeus- ja hallintoviranomaisten on otettava huomioon ne lapsen sosiaalista taustaa koskevat tiedot, jotka on toimittanut sen valtion keskusviranomainen tai muu toimivaltainen viranomainen, jossa lapsella on asuinpaikka.”

 C Kansallinen lainsäädäntö

19.      Ennakkoratkaisupyynnöstä käy ilmi, että Englannissa ja Walesissa tuomioistuimet voivat lapsia koskevissa yksityisoikeudellisissa oikeudenkäynneissä vuoden 1989 lapsilain (Children Act 1989) 8 §:n nojalla antaa ratkaisuja, jotka koskevat asuinpaikkaa (residence order), tapaamisoikeutta (contact order), tiettyjen toimenpiteiden kieltämistä (prohibited steps order) ja erityisiä kysymyksiä (specific issue order).

20.      Vuoden 1989 lapsilain 4 §:n nojalla isälle voidaan tuomioistuimen päätöksellä myöntää vanhempainvastuu. Englannissa ja Walesissa isä ei suoraan lain nojalla saa vanhempainvastuuta, jos hän ei ole naimisissa lapsen äidin kanssa. Isä saa vanhempainvastuun joko siten, että hänet nimetään isäksi lapsen syntymätodistuksessa, tai siten, että hän tekee tätä vastuuta koskevan sopimuksen äidin kanssa, taikka siten, että tuomioistuin tekee päätöksen, jossa hänelle annetaan vanhempainvastuu (parental responsibility order).

21.      Ennakkoratkaisupyynnössä täsmennetään, että Englannin ja Walesin tuomioistuimet ovat todenneet,(6) että silloin, kun niiden käsiteltävänä on lapsen huoltajuutta koskeva hakemus, ne voivat itse saada lapsen huoltoa koskevia oikeuksia, vaikka hakemuksen esittävällä osapuolella ei ole vielä tällaisia oikeuksia.

 II Tosiseikat ja asian käsittelyn vaiheet

 A Pääasian taustalla oleva tosiseikat

22.      Pääasian taustalla olevat tosiseikat, jotka käyvät ilmi ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen toimittamista tiedoista ja perustuvat pääasian valittajan ja vastapuolen esittämiin asiakirjoihin tai ovat ilmenneet asian suullisessa käsittelyssä, voidaan tiivistää seuraavasti.

23.      Pääasian valittaja Ranskan kansalainen Mercredi ja pääasian vastapuoli Yhdistyneen kuningaskunnan kansalainen Chaffe ovat Yhdistyneessä kuningaskunnassa avioliiton ulkopuolella 11.8.2009 syntyneen tyttölapsen vanhemmat. Lapsi on Ranskan kansalainen. Lapsen vanhemmat ovat asuneet yhdessä useiden vuosien ajan 1.8.2009 asti, jolloin lapsen isä muutti pois yhteisestä asunnosta.

24.      Kaksi kuukautta myöhemmin eli 7.10.2009 äiti tyttärineen matkusti Englannista Ranskan merentakaiseen departementtiin Réunionin saarelle, josta hän on kotoisin ja jossa asuu hänen perheensä. He saapuivat Réunionille seuraavana päivänä eli 8.10.2009. On kiistatonta, että lapsen isälle ei ennalta ilmoitettu tästä lähdöstä. On myös kiistatonta, että lähteminen oli luvallista sen vuoksi, että kyseisenä ajankohtana yksinomaan äidillä oli vanhempainvastuu lapsesta.

25.      Lapsen isä pani tuolloin vireille useita oikeudenkäyntejä sekä englantilaisissa tuomioistuimissa saadakseen vanhempainvastuun, oikeuden lapsen huoltoon ja/tai tapaamisoikeuden lapseen nähden että ranskalaisissa tuomioistuimissa vedoten vuoden 1980 Haagin lapsikaappaussopimukseen. Äiti puolestaan pani ranskalaisissa tuomioistuimissa vireille oikeudenkäynnin saadakseen vanhempainvastuun lapseen nähden sekä oikeuden lapsen huoltoon.

 B Yhdistyneessä kuningaskunnassa vireille tulleet oikeudenkäynnit

26.      Kaksi päivää äidin ja lapsen lähdön jälkeen eli 9.10.2009 lapsen isä esitti puhelimitse hakemuksen High Court of Justicen (England & Wales) Family Divisionin (Yhdistynyt kuningaskunta) tuomarille (Duty High Court Judge). Kyseinen tuomari, jolle hakemus oli esitetty, määräsi samana päivänä antamaan tietoja lapsen olinpaikasta (location order) ja totesi, että hän käsittelisi asiaa 12.10.2009.

27.      Lapsen isä esitti 12.10.2009 pidetyssä istunnossa Duty High Court Judgelle hakemuksensa, joka koski muun muassa vanhempainvastuuta, lapsen asumista vuorotellen kummankin vanhemman luona ja tapaamisoikeutta. Samana päivänä Duty High Court Judge teki päätöksen, jonka mukaan lapsi oli palautettava Englannin ja Walesin alueelle. On kiistatonta, että lapsen äidille ei annettu tiedoksi lapsen isän tekemää hakemusta, eikä äiti ollut läsnä eikä myöskään laillisesti edustettuna kyseisessä istunnossa.

28.      Duty High Court Judgen 12.10.2009 tekemässä päätöksessä todetaan seuraavat seikat: ensinnäkin asia tuli vireille englantilaisessa tuomioistuimessa ajankohtana, jolloin lapsen isä ilmoitti puhelimitse asiasta, eli 9.12.2009; toiseksi kyseisestä päivämäärästä lähtien sekä englantilaisella tuomioistuimella että lapsen isällä oli oikeus lapsen huoltoon; kolmanneksi kyseisenä ajankohtana lapsen vakituinen asuinpaikka oli edelleen Englannissa ja neljänneksi englantilaisilla tuomioistuimilla oli näin ollen toimivalta lapseen nähden.

29.      On selvää, että lapsen äidille annettiin 16.10.2009 tiedoksi tuomioistuimen 12.10.2009 tekemä päätös, jota hän ei kuitenkaan noudattanut.

30.      Lapsen isä esitti 15.10.2009 hakemuksen vuoden 1980 Haagin lapsikaappaussopimuksen nojalla.(7)

31.      Lapsen äiti pani 28.10.2009 vireille oikeudenkäynnin tribunal de grande instance de Saint-Denis’ssä (Ranska).(8)

32.      Lapsen isä esitti 26.1.2010 High Court of Justicen (England & Wales) Family Divisionissa (Yhdistynyt kuningaskunta) vireillä olevan oikeudenkäyntimenettelyn yhteydessä lisähakemuksen sen toteamiseksi, että lapsen asuinpaikka oli Yhdistyneessä kuningaskunnassa, että englantilaisilla tuomioistuimilla oli yksinomainen toimivalta lapseen nähden, että hänellä itsellään samoin kuin englantilaisilla tuomioistuimilla oli oikeus lapsen huoltoon ja että lapsi oli luvattomasti jätetty palauttamatta Réunionilta. Hänen vaatimuksiinsa suostuttiin väliaikaisesti määräyksellä, jolla äiti velvoitettiin lisäksi esittämään todisteita. Tämä määräys toimitettiin Ranskan keskusviranomaisille ja annettiin tiedoksi lapsen äidille.

33.      High Court of Justice (England & Wales), Family Division (Yhdistynyt kuningaskunta) käsitteli asiaa 15.4.2010. Samana päivänä tekemässään päätöksessä High Court of Justice (England & Wales), Family Division totesi, että asia tuli vireille englantilaisessa tuomioistuimessa 9.10.2009, jolloin lapsen isä esitti puhelimitse hakemuksen Duty High Court Judgelle, ja että kyseisestä päivämäärästä lähtien englantilaisella tuomioistuimella oli oikeus lapsen huoltoon. High Court of Justice totesi, että myös lapsen isällä oli samasta päivämäärästä lukien oikeus lapsen huoltoon hänelle myönteisten päätösten perusteella. High Court of Justicen mukaan lapsen asuinpaikka oli edelleen Englannissa sillä hetkellä, kun englantilainen tuomioistuin ja lapsen isä saivat oikeuden lapsen huoltoon, ja näin ollen englantilaiset tuomioistuimet olivat toimivaltaisia 9.10.2009.

34.      On kiistatonta, että lapsen äiti ei ollut läsnä 15.4.2010 pidetyssä istunnossa mutta että hänen ranskalainen asianajajansa esitti kirjallisia huomautuksia asiasta.

35.      Lapsen isä pyysi 29.6.2010 tribunal de grande instance de Saint-Denis’tä tunnustamaan ja panemaan täytäntöön High Court of Justice (England & Wales), Family Divisionin tekemän päätöksen.

36.      High Court of Justice (England & Wales), Family Division teki 24.6.2010 ja 12.7.2010 vielä päätökset, joista viimeksi mainitussa vaadittiin äitiä antamaan lapselle mahdollisuus tavata isäänsä Réunionilla 29.7.2010 ja 12.8.2010 välisenä aikana.

37.      Lapsen äiti teki 12.7.2010 Court of Appealiin (England & Wales) (Civil Division) valituksen Duty High Court Judgen 12.10.2009 tekemästä päätöksestä ja High Court of Justice (England & Wales), Family Divisionin 15.4.2010 tekemästä päätöksestä. Court of Appeal päätti pyytää unionin tuomioistuimelta ennakkoratkaisua.

 C Ranskassa vireille tulleet oikeudenkäynnit

 1. Äidin vireille panema oikeudenkäynti

38.      Äiti esitti 28.10.2009 tribunal de grande instance de Saint-Denis’lle vaatimuksen vanhempainvastuun uskomisesta yksin itselleen ja lapsen kotipaikan vahvistamisesta hänen osoitteeseensa. Lapsen isä ei saanut tiedoksiantoa tämän menettelyn vireille panemisesta, vaan se tuli hänen tietoonsa Haagin lapsikaappaussopimuksen nojalla vireille pannun oikeudenkäyntimenettelyn yhteydessä.

39.      Lapsen isän solicitorit pyysivät 27.1.2010 tribunal de grande instance de Saint-Denis’tä keskeyttämään äidin vireille paneman asian käsittelyn vuoden 1980 Haagin lapsikaappaussopimuksen 16 artiklan ja asetuksen N:o 2201/2003 19 artiklan nojalla.

40.      Tribunal de grande instance de Saint-Denis totesi 23.6.2010 antamassaan tuomiossa, että vanhempainvastuu kuului yksinomaan äidille, ja vahvisti lapsen asuinpaikaksi äidin osoitteen. Lapsen isä ei ollut läsnä 31.5.2010 pidetyssä istunnossa eikä hänen edustajansa ollut paikalla.

 2. Haagin lapsikaappaussopimukseen perustuvat isän vaatimukset

41.      Lapsen isä esitti 15.10.2009 Yhdistyneen kuningaskunnan keskusviranomaiselle vaatimuksen, joka koski lapsen palauttamista Englantiin ja Walesiin Haagin lapsikaappaussopimuksen nojalla, mikä johti menettelyn aloittamiseen tribunal de grande instance de Saint-Denis’ssä 18.12.2009.

42.      Tribunal de grande instance de Saint-Denis määräsi Haagin lapsikaappaussopimuksen nojalla äidin henkilökohtaisesti kuultavaksi. Määräyksessä mainittiin erityisesti Duty High Court Judgen 12.10.2009 tekemä päätös.

43.      Isän esittämät Haagin lapsikaappaussopimukseen perustuvat vaatimukset hylättiin 15.3.2010 sen vuoksi, että isällä ei ollut Haagin yleissopimuksen 3 ja 5 artiklassa tarkoitettua oikeutta lapsen huoltoon.

 III Ennakkoratkaisukysymykset ja pyyntö kiireellisestä ennakkoratkaisumenettelystä

44.      Court of Appeal (England & Wales) (Civil Division), jonka käsiteltävänä lapsen äidin valitus on, on esittänyt 8.10.2010 tekemällään päätöksellä, joka on saapunut unionin tuomioistuimeen 18.10.2010, seuraavat kolme ennakkoratkaisukysymystä unionin tuomioistuimelle:

”1)       Mikä on asianmukainen arviointitapa lapsen asuinpaikan määrittämiseksi

–        asetuksen (EY) N:o 2201/2003 8 artiklan soveltamista varten ja

–        asetuksen (EY) N:o 2201/2003 10 artiklan soveltamista varten?

2)       Onko tuomioistuin ’laitos tai muu elin’, jolle voidaan myöntää oikeus lapsen huoltoon asetuksen (EY) N:o 2201/2003 säännösten soveltamiseksi?

3)       Sovelletaanko 10 artiklaa edelleen sen jälkeen, kun pyynnön vastaanottaneen jäsenvaltion tuomioistuimet ovat hylänneet pyynnön lapsen palauttamisesta vuoden 1980 Haagin lapsikaappaussopimuksen nojalla sen vuoksi, että 3 ja 5 artiklassa määrätyt edellytykset eivät täyty?

Miten erityisesti pitäisi ratkaista ristiriita, joka vallitsee silloin, jos pyynnön vastaanottanut valtio katsoo, että vuoden 1980 lapsikaappaussopimuksen 3 ja 5 artiklassa määrätyt edellytykset eivät täyty, ja pyynnön esittänyt valtio puolestaan katsoo, että 3 ja 5 artiklassa määrätyt edellytykset täyttyvät?”

45.      Court of Appeal (England & Wales) (Civil Division) on ennakkoratkaisupyynnössään pyytänyt sen käsittelemistä kiireellisessä menettelyssä, sillä sen kohteena on sen määrittäminen, mikä tuomioistuin on unionin oikeuden nojalla toimivaltainen ratkaisemaan vanhempainvastuuta koskevan kysymyksen. Court of Appeal on täsmentänyt, että niin kauan kuin toimivaltaista tuomioistuinta ei ole yksilöity, lapsen isän esittämiä hakemuksia sellaisen päätöksen saamiseksi, jonka nojalla hän voi ylläpitää suhdetta lapseensa, ei voida käsitellä.

46.      Unionin tuomioistuin on 28.10.2010 tekemällään päätöksellä suostunut kansallisen tuomioistuimen pyyntöön käsitellä asiaa unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 104 b artiklassa tarkoitetussa kiireellisessä menettelyssä.

47.      Pääasian valittaja ja vastapuoli sekä Yhdistyneen kuningaskunnan, Saksan, Irlannin ja Ranskan hallitukset samoin kuin Euroopan komissio ovat esittäneet huomautuksia 1.12.2010 pidetyssä istunnossa.

 IV Alustavat huomautukset

48.      Ennen ennakkoratkaisupyynnön esittäneen tuomioistuimen kysymysten tarkastelua on tarpeen täsmentää kahta seikkaa, joilla on merkitystä asian jatkokäsittelyn kannalta.

49.      Ensimmäistä täsmennystä, joka koskee pääasian taustalla olevien tosiseikkojen oikeudellista luonnehdintaa, ei toistaiseksi käsitellä tarkemmin. On muistettava, että sekä asetuksen N:o 2201/2003 että Haagin lapsikaappaussopimuksen perusteella lapsen poisvieminen tapahtui luvallisesti. Toisen ja kolmannen kysymyksen(9) aiheellisuutta tarkasteltaessa voidaan korostaa, että lapsen isä(10) ja äiti samoin kuin huomautuksia esittäneiden valtioiden hallitukset ja Euroopan komissio ovat yksimielisiä tästä seikasta.

50.      Toinen ja vaikeammin tarkasteltava täsmennys koskee asetuksen N:o 2201/2003 mukaisen kansainvälisen toimivallan kannalta merkityksellisen päivämäärän vahvistamista.

51.      Yleisesti voidaan todeta, että asetuksen N:o 2201/2003 8 artiklan 1 kohdan perusteella jäsenvaltion tuomioistuimen on ratkaistava asian vireillepanoajankohtana, onko lapsen asuinpaikka kyseisessä jäsenvaltiossa. Jos lapsen asuinpaikka on asian vireillepanopäivänä siinä jäsenvaltiossa, jonka tuomioistuimessa asia on saatettu vireille, kyseinen tuomioistuin voi asetuksen N:o 2201/2003 8 artiklan 1 kohdan nojalla katsoa olevansa toimivaltainen. Sitä vastoin jos lapsen asuinpaikka vireillepanopäivänä ei enää ole siinä jäsenvaltiossa, jossa asia saatettiin vireille, kyseinen tuomioistuin ei voi katsoa olevansa toimivaltainen ainakaan asetuksen N:o 2201/2003 8 artiklan 1 kohdan nojalla. Kuitenkin kyseinen tuomioistuin voi tosiseikoista riippuen katsoa olevansa toimivaltainen asetuksen N:o 2201/2003 9, 10, 12 tai 14 artiklan perusteella tai kyseisen asetuksen 13 ja 15 artiklan perusteella katsoa, ettei se ole toimivaltainen.(11)

52.      Court of Appeal (England & Wales) (Civil Division) on ennakkoratkaisupyynnössään korostanut, että kahta päivämäärää voidaan pitää asian suhteen merkityksellisinä: 9.10.2009 lapsen isä saattoi puhelimitse asian Duty High Court Judgen käsiteltäväksi ja 12.10.2009 pidetyssä istunnossa isä esitti virallisesti hakemuksensa samalle tuomarille. High Court of Justice (England & Wales), Family Division totesi 15.4.2010 tekemässään päätöksessä nimenomaisesti, että asia oli saatettu englantilaisessa tuomioistuimessa vireille 9.10.2009 illalla, joten sekä tuomioistuimella että lapsen isällä oli kyseisestä ajankohdasta lähtien oikeus lapsen huoltoon.

53.      Kun ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin joutuu määrittämään, kumpi päivämäärä on merkityksellinen, on korostettava, että asetuksessa N:o 2201/2003 vahvistetaan ne edellytykset, joiden perusteella asian katsotaan tulleen vireille tuomioistuimessa.

54.      Asetuksen N:o 2201/2003 16 artiklan a kohdan mukaan asian katsotaan tulleen vireille tuomioistuimessa ajankohtana, jona haastehakemus tai vastaava asiakirja jätetään tuomioistuimeen edellyttäen, että hakija ei ole sen jälkeen jättänyt ryhtymättä häneltä edellytettyihin toimiin haasteen antamiseksi tiedoksi vastaajalle.(12)

55.      Pääasian tosiseikkojen ja ennakkoratkaisupyynnön esittäneen tuomioistuimen antamien tietojen valossa ilmenee, että asetuksen N:o 2201/2003 16 artiklan säännösten nojalla merkityksellinen päivämäärä voi olla ainoastaan 12.10.2009, mutta ennakkoratkaisupyynnön esittäneen tuomioistuimen asiana on kuitenkin varmistaa, että tiedoksiannon yhteydessä on noudatettu tiedoksiannossa noudatettavia muodollisuuksia oikeudenkäynti- ja muiden asiakirjojen tiedoksiannosta jäsenvaltioissa siviili- tai kauppaoikeudellisissa asioissa (asiakirjojen tiedoksianto) ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1348/2000 kumoamisesta 13.11.2007 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1393/2007 säännöksien mukaisesti.(13)

56.      On kuitenkin korostettava sitä tosiseikkaa, että unionin tuomioistuimen käsiteltävänä oleva ennakkoratkaisupyyntö liittyy valitukseen, joka koskee kahta tuomioistuimen kahdessa eri ratkaisukokoonpanossa tekemää päätöstä niiden toimivallasta asetuksen N:o 2201/2003 nojalla; näistä ensimmäinen on tehty vain vähän aikaa äidin ja lapsen lähdön jälkeen eli 12.10.2009 ja toinen on tehty lähes kuusi kuukautta heidän lähtönsä jälkeen eli 15.4.2010.

57.      Tästä erityisestä tosiseikasta, joka liittyy ennakkoratkaisukysymyksen esittäneen tuomioistuimen ensimmäisen kysymyksen hyvin yleiseen luonteeseen, johtuu, että on vaikea selvittää, onko kyseisen tuomioistuimen tarkoituksena valituksen perusteella antaa ratkaisu, joka koskee kahden alemman asteen tuomioistuimen toimivaltaa, vai sen omaa toimivaltaa asetuksen N:o 2201/2003 nojalla. Kun otetaan huomioon yhteisöjen tuomioistuimen em. asiassa A antamassa tuomiossa esittämät arviointiperusteet ja tarkasteltavina olevat arviointiperusteet, lapsen vakituisen asuinpaikan määrittäminen on vaikeampi tehtävä ensimmäisessä tapauksessa kuin toisessa.(14) Seuraavassa lähtökohtana on kuitenkin se, että lapsen vakituinen asuinpaikka on määritettävä ajankohtana, jolloin asia on alun perin saatettu vireille englantilaisessa tuomioistuimessa, eli 12.10.2009, mutta ennakkoratkaisupyynnön esittäneen tuomioistuimen tehtävänä on päättää siitä, minkä kannan se ottaa tähän seikkaan.

 V Ensimmäinen kysymys

58.      Ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin haluaa ensimmäisessä kysymyksessään tietää, mikä on asianmukainen arviointitapa lapsen asuinpaikan määrittämiseksi asetuksen N:o 2201/2003 soveltamista varten.(15) Ensinnäkin on vaikea selvittää, odottaako ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin unionin tuomioistuimelta yleisluonteista vastausta abstraktiin kysymykseen vai odottaako se sitä vastoin käsiteltävänä olevan riita-asian tosiseikkoihin sovellettavaa vastausta. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että kyseinen tuomioistuin odottaa konkreettista vastausta tarkasteltavana olevaan ongelmaan.

59.      Jotta kansallinen tuomioistuin voi ratkaista, onko se toimivaltainen asetuksen N:o 2201/2003 nojalla, se pyytää suoraan tulkintaa asuinpaikan käsitteestä, sellaisena kuin se on erityisesti kyseisen asetuksen 8 artiklassa. Näin ollen voitaisiin päätellä, että asuinpaikka on ainoa peruste kansallisten tuomioistuinten toimivallalle. Kuitenkin asetuksen N:o 2201/2003 8 artiklan 1 kohta liittyy laajempaan kokonaisuuteen. Kyseisen asetuksen 8 artiklan 2 kohdassa säädetään nimenomaisesti, että siinä säädetty yleinen toimivalta perustuu siihen, ettei muissa toimivaltaa koskevissa säännöksissä toisin säädetä, ja että asuinpaikka on vain yksi kriteeri muiden kriteereiden joukossa, joihin toimivaltaisuus voi toissijaisesti perustaa.

60.      Näin ollen ennakkoratkaisupyynnön esittäneelle tuomioistuimelle on vastattava, että ensimmäistä arviointiperustetta, jonka mukaan se voi olla asetuksen N:o 2201/2003 nojalla toimivaltainen, on tarkasteltava siten, että otetaan huomioon, mikä on käsitteen asuinpaikka systemaattinen asema asetuksen rakenteessa. Vaikka asuinpaikan käsite on tärkeä, sen tarjoamat mahdollisuudet ovat rajatut. Asuinpaikan käsite on ymmärrettävä siten, että se tarvittaessa väistyy muiden käsitteiden ja luokitusten tieltä.

61.      Tämän perusteella katson, että ensimmäiseen kysymykseen annettavan vastauksen on oltava kaksiosainen. Ensimmäisessä osassa yritän syventää mahdollisimman paljon em. asiassa A annetussa tuomiossa(16) olevia näkökohtia ja otan huomioon pääasiaan liittyvät erityiset tosiseikat unohtamatta kuitenkaan, että ennakkoratkaisupyynnön esittäneen tuomioistuimen tehtävänä on ratkaista sen käsiteltäväksi annettu riita-asia. Toisessa osassa kiinnitän huomiota kaikkiin asetuksella N:o 2201/2003 säädettyihin keinoihin asetuksen pääasiallisen tavoitteen saavuttamiseksi eli toimivaltaisen tuomioistuimen määrittämisen takaamiseksi, jotta kansalliselle tuomioistuimelle voidaan antaa hyödyllinen vastaus.

 A Lapsen asuinpaikan määrittäminen

62.      Yhteisöjen tuomioistuin on em. asiassa A annetussa tuomiossa(17) tulkinnut asetuksen N:o 2201/2003 8 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua asuinpaikan käsitettä siten, että kansallisten tuomioistuinten on mahdollista kaikissa tilanteissa kyseisen asetuksen nojalla päättää omasta toimivallastaan. Ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee kuitenkin, että yhteisöjen tuomioistuimen kyseisessä tuomiossa esittämä toimintatapa ei ole riittävä. Vaikuttaa siltä, että kansalliset tuomioistuimet tarvitsevat tarkempia tietoja voidakseen tutkia tilanteita, joissa lapsen asuinpaikka on muuttunut.

 1. Asuinpaikan käsite: asiassa A annettuun tuomioon perustuvat näkemykset

63.      Ensinnäkin yhteisöjen tuomioistuin on todennut em. asiassa A antamassaan tuomiossa, että asetukseen N:o 2201/2003 ei sisälly asuinpaikan käsitteen määritelmää eikä asetus sisällä nimenomaista viittausta jäsenvaltioiden oikeuteen käsitteen merkityksen ja ulottuvuuden määrittämiseksi. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaisesti yhteisöjen tuomioistuin on todennut, että käsite on määritettävä ottamalla huomioon asetuksen relevanttien säännösten asiayhteys ja asetuksen tavoite. Yhteisöjen tuomioistuin on korostanut tässä yhteydessä asetuksen johdanto-osan 12 perustelukappaleesta ilmenevää tavoitetta, jonka mukaan asetuksessa vahvistetut toimivaltasäännökset on muotoiltu lapsen edun perusteella ja ottaen erityisesti huomioon läheisyyden periaate.(18)

64.      Asetuksessa N:o 2201/2003 tarkoitettu asuinpaikan käsite on näin ollen yhteisön käsite, jolle on annettava itsenäinen ja yhdenmukainen tulkinta koko unionin alueella.(19) Yhteisöjen tuomioistuin on täsmentänyt, että tulkinnan on oltava tietyssä määrin riippumaton muiden unionin oikeudessa käytettyjen identtisten tai läheisten käsitteiden tulkinnasta sellaisilla aloilla kuin siirtotyöläisten sosiaaliturva ja virkamiesoikeus.(20)

65.      Toiseksi yhteisöjen tuomioistuin on todennut, että lapsen asuinpaikka ”on ratkaistava kaikkien kullekin yksittäistapaukselle erityisten tosiseikkojen perusteella”.(21) Näin ollen tuomioistuin on täsmentänyt, että on otettava huomioon paitsi se, että lapsi on fyysisesti jossakin jäsenvaltiossa, myös muita tekijöitä, joista voi ilmetä, että olinpaikka ei ole millään tavalla väliaikainen tai satunnainen ja että lapsen asuinpaikka ilmentää tiettyä integroitumista sosiaaliseen ympäristöön ja perheympäristöön.(22) Yhteisöjen tuomioistuin on todennut, että huomioon otettavia seikkoja ovat perheen jäsenvaltioon muuttamisen ja sen alueella oleskelun osalta sen kesto, säännöllisyys, olosuhteet ja syyt, lapsen kansalaisuus, koulunkäynnin paikka ja olosuhteet, se, osaako lapsi kyseisen valtion kieltä, sekä lapsen perhesiteet ja sosiaaliset siteet kyseisessä valtiossa.(23) Tuomioistuin on lisäksi todennut, että vanhempien tarkoitus asettua lapsen kanssa pysyvästi toiseen jäsenvaltioon, mistä ovat osoituksena tietyt ulkoiset seikat, kuten asunnon ostaminen tai vuokraaminen vastaanottavassa jäsenvaltiossa, voi olla osoitus asuinpaikan vaihtumisesta.(24)

66.      Em. asiassa A annetusta tuomiosta ilmenee, että asetuksen N:o 2201/2003 8 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu asuinpaikka on paikka, joka ”ilmentää lapsen tiettyä integroitumista sosiaaliseen ympäristöön ja perheympäristöön”. Kyseisessä tuomiossa esitetään itse asiassa kuitenkin useampia asuinpaikan määritelmiä. Tuomiossa esitetään lapsen asuinpaikan yksilöimiseksi tarvittavan testin suuntaviivat. Kyseiseen testiin kuuluu arvioida ja punnita lukuisia arviointiperusteita, jotka voivat olla objektiivisia ja subjektiivisia, määrällisiä ja laadullisia taikka aikaan ja tavoitteeseen liittyviä ja joiden avulla voidaan todeta, onko lapsi integroitunut sosiaaliseen ympäristöön ja perheympäristöön riittävän voimakkaasti.

67.      Kolmanneksi yhteisöjen tuomioistuin on todennut, että kansallisen tuomioistuimen asiana on ratkaista lapsen asuinpaikka kokonaistilanteen sekä siihen liittyvien tekijöiden ja kriteerien kokonaisarvioinnin perusteella.(25) Se ei kuitenkaan ole täsmentänyt kansallisille tuomioistuimille kuuluvia asiaa koskevia velvoitteita.

68.      Tässä yhteydessä voidaan todeta, että em. asiassa A annettu tuomio sisältää jo täsmällisen ja täydellisen vastauksen ennakkoratkaisupyynnön esittäneen tuomioistuimen ensimmäiseen kysymykseen, siltä osin kuin em. tuomiossa esitetään asiayhteys, arviointiperusteet ja menettelytapa asetuksessa N:o 2201/2003 tarkoitetun lapsen asuinpaikan määrittämiseksi.

69.      Tämä ei kuitenkaan ole ennakkoratkaisupyynnön esittäneen tuomioistuimen kanta, sillä se katsoi aiheelliseksi esittää kysymyksen, vaikka se väistämättä tuntee hyvin em. asiassa A annetun tuomion.(26)

70.      Vaikuttaa siltä, että ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin haluaa unionin tuomioistuimen täsmentävän em. asiassa A esitettyä kantaa ja esittävän tarkennuksia, joiden perusteella se voisi unionin oikeuden nojalla punnita asianosaisten tältä osin esille tuomia kontradiktorisia perusteluja ja ratkaista asian. Voidaan todeta, että ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin pyytää täsmentämään ne arviointiperusteet, joiden avulla voidaan määrittää, missä olosuhteissa alkuperäinen asuinpaikka katsotaan menetetyksi ja uusi asuinpaikka saaduksi, kun lapsi on äitinsä kanssa luvallisesti poistunut sellaisen jäsenvaltion alueelta, jossa hänellä oli asuinpaikka.

 2. Asuinpaikan menettäminen ja uuden asuinpaikan saanti luvallisen muuton yhteydessä

 a) Asuinpaikan vaihtumisen edellytykset

71.      Asuinpaikan muuttuminen edellyttää sitä, että alkuperäinen asuinpaikka on menetetty ja uusi asuinpaikka on saatu.(27) Vaikka yhdellä henkilöllä voikin olla useampi asuinpaikka, hänellä voi kuitenkin olla vain yksi vakituinen asuinpaikka. Jos henkilö päättää poistua jäsenvaltiosta asettuakseen pysyvästi asumaan toiseen jäsenvaltioon, tilanne ei ole sama kuin silloin, kun henkilö aluksi asettuu vain väliaikaisesti asumaan toiseen jäsenvaltioon mutta lopulta ajan myötä asettuu sinne asumaan pysyvästi. Ensimmäisessä tapauksessa alkuperäisen asuinpaikan menetys ja uuden asuinpaikan saanti ovat samanaikaisia tapahtumia. Toisessa tapauksessa asuinpaikan saamisen uudesta jäsenvaltiosta voidaan katsoa tapahtuneen vasta tietyn ajan kuluttua.(28) On kuitenkin määritettävä, mitkä tekijät viittaavat asuinpaikan menettämiseen ja uuden asuinpaikan saamiseen.

 b) Asuinpaikan muuttumiseen viittaavat tekijät

72.      On kiinnitettävä erityistä huomiota asetuksen N:o 2201/2003 9 artiklan säännöksiin samoin kuin lapsen äidin tahtoon pääasian tosiseikkojen yhteydessä.

 i) Asetuksen N:o 2201/2003 9 artiklan tulkinnasta ilmenevät seikat

73.      Kun lapsi muuttaa laillisesti jäsenvaltiosta toiseen ja saa siellä uuden asuinpaikan, asetuksen N:o 2201/2003 9 artiklan mukaan lapsen aiempaan asuinpaikkaan perustuva tuomioistuinten toimivalta säilyy ainoastaan kolmen kuukauden ajan. Asetuksen N:o 2201/2003 mukaan lapsi voi saada uuden asuinpaikan kolmen kuukauden määräajan kuluttua.(29)

74.      Tämän säännöksen tulkinnassa on kieliversiosta riippuen vivahde-eroja tai jopa merkittäviä eroavuuksia. Näin ollen saksankielisestä versiosta(30) voidaan päätellä, että laillinen muuttaminen johtaa tavallisesti uuden asuinpaikan saantiin, kun taas ranskankielisen version(31) perusteella kyseistä säännöstä voidaan soveltaa vain sillä edellytyksellä, että lapsi on ensinnäkin muuttanut laillisesti ja toiseksi saanut uuden asuinpaikan.

75.      Vaikka tässä yhteydessä ei laajemmin tarkastellakaan Euroopan unionin säädösten erikielisten versioiden tulkintaa koskevaa vakiintunutta oikeuskäytäntöä, on kuitenkin huomautettava, että tätä säännöstä tulkittaessa on otettava huomioon kaikki kieliversiot ja sen säännöstön yleinen rakenne ja tarkoitus, jonka osa säännös on,(32) sekä sen laatijoiden todellinen tahto ja tavoittelema päämäärä.(33)

76.      Huolimatta asetuksen N:o 2201/2003 9 artiklan hieman harhaanjohtavasta otsikosta(34) siinä itse asiassa esitetään periaate toimivallan siirtämisestä sen jäsenvaltion tuomioistuimille, jossa lapsen uusi asuinpaikka sijaitsee, jos lapsen muutto on tapahtunut luvallisesti. Sen jäsenvaltion tuomioistuimet, jossa lapsen aiempi asuinpaikka oli, ovat kolmen kuukauden ajan muutosta edelleen toimivaltaisia yksinomaan sen takia, että tapaamisoikeuden haltija, jonka on ollut hyväksyttävä lapsen poismuutto, voisi saattaa vireille tapaamisoikeuden myöntäneessä tuomioistuimessa tapaamisoikeuden muuttamista uusien olosuhteiden takia koskevan asian.

77.      Tässä säännöksessä esitetään, että vanhempainvastuuta kantavan henkilön laillinen muutto toiseen jäsenvaltioon merkitsee tavallisesti uuden asuinpaikan saamista toisesta jäsenvaltiosta. Tämän tulisi poikkeustilanteita lukuun ottamatta merkitä sitä, että laillisen muuton yhteydessä sen jäsenvaltion, jossa aiempi asuinpaikka oli, tuomioistuinten kansainvälinen toimivalta siirtyy sen jäsenvaltion, jossa uusi asuinpaikka on, tuomioistuimille, sillä viimeksi mainituilla katsotaan olevan paremmat edellytykset käsitellä asia läheisyysperiaatteen perusteella.(35)

78.      Koska asetuksen N:o 2201/2003 9 artiklan säännösten perusteella voidaan päätellä, että yhdestä jäsenvaltiosta toiseen jäsenvaltioon tapahtuva muutto, kunhan se vaikuttaa toistaiseksi tehdyltä ja pitkäaikaiselta, on varsin vahva osoitus uuden asuinpaikan saannista toisesta jäsenvaltiosta, tätä osoitusta on pidettävä uuden vakituisen asuinpaikan saantia koskevana, vaikkakin heikkona olettamana, minkä johdosta asianosaisen, joka riitauttaa asuinpaikan vaihtumisen, tehtävänä on esittää näyttöä siitä, ettei tämä ole tapahtunut tällaisessa tilanteessa.

79.      On kuitenkin todettava, että vaikka nämä seikat ovat merkityksellisiä, on otettava huomioon muitakin tosiseikkoja ja että kansallisten tuomioistuinten on joka tapauksessa arvioitava kokonaistilanne em. asiassa A annetussa tuomiossa esitettyjen edellytysten mukaisesti ja punnittava kaikkia relevantteja tosiseikkoja sen varmistamiseksi, onko lapsi integroitunut perheympäristöönsä ja sosiaaliseen ympäristöönsä.

80.      Tässä yhteydessä on täsmennettävä, että ei vaikuta asianmukaiselta jäykistää arviointia, joka kansallisten tuomioistuinten on tehtävä asuinpaikan muuttamisesta, esimerkiksi vahvistamalla ehdotonta määräaikaa,(36) jonka päätyttyä asuinpaikan voidaan katsoa tosiasiallisesti muuttuneen,(37) tai toteamalla, että lapsen laillinen poisvieminen merkitsee aiemman asuinpaikan välitöntä menettämistä heti tapahtumahetkestä lukien.(38) Nämä kaksi lähestymistapaa ovat vastoin yhteisöjen tuomioistuimen edellä mainitussa asiassa A antamassa tuomiossa vahvistamaa joustavaa ja käytännöllistä lähestymistapaa, eikä niillä välttämättä voida ratkaista kaikkia mahdollisesti esille tulevia tilanteita.

 ii) Äidin tahdon merkitys arvioitaessa laillisesti pois viedyn lapsen asuinpaikkaa

81.      Edellä esitetyn mukaisesti sen tuomioistuimen, jossa asia on ensiksi tullut vireille, on määritettävä lapsen asuinpaikka vireilletuloajankohtana ja otettava huomioon yhteisöjen tuomioistuimen em. asiassa A antamassa tuomiossa kuvattu toimintatapa. Vaikka yhteisöjen tuomioistuin ei ole kyseisessä tuomiossa nimenomaisesti esittänyt kantaansa tältä osin, asiaa käsittelevän tuomioistuimen on etsittävä seikkoja, joiden perusteella se voi ratkaista asian, kansallisen lainsäädännön mukaisesti sekä noudattaen unionin oikeutta ja unionin oikeuden yleisiä periaatteita. Kuitenkin pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa tilanteessa on syytä erityisesti ottaa huomioon äidin tahto, sillä muuton ajankohtana hän oli ainoa vanhempainvastuun kantaja.

82.      Pääasiassa äiti ja lapsi poistuivat Englannista 7.10.2009. Asia tuli 12.10.2009 vireille englantilaisessa tuomioistuimessa, jonka tehtävänä oli asetuksen N:o 2201/2003 nojalla vahvistaa toimivaltansa ja määrittää, oliko lapsi välittömästi lähdettyään äitinsä kanssa menettänyt asuinpaikkansa Englannissa ja saanut asian vireilletuloajankohtana uuden asuinpaikan Ranskasta.

83.      Kuten 15.4.2010 tehdystä päätöksestä ilmenee, tiettyjen objektiivisten tosiseikkojen perusteella on mahdollista päätellä, että äiti tahtoi lähteä tyttärensä kanssa Englannista lopullisesti, sillä hän oli ostanut vain yhdensuuntaisen lentolipun ja ilmaissut aikomuksensa varsin selvästi useasti. Sen sijaan äidin Englannissa omistaman auton myyntiä ei ole pidetty asian suhteen ratkaisevana. Toisaalta mainittua tahtoa voidaan vakavasti epäillä sen vuoksi, että äiti ei ollut ilmoittanut lähdöstään työnantajalleen eikä asuntonsa omistajalle.

84.      Äidin tahtoa lähteä Englannista ei ollut syytä epäillä, vaikkakin tiettyjen seikkojen perusteella saatettiin epäillä hänen vakaata aikomustaan asettua asumaan Réunionille. Lähtöä välittömästi edeltäneestä kirjeenvaihdosta ja erityisesti lähtöpäivänä lentokentältä postitetusta kortista ilmenee, että lähtöpäätös johtui pikemminkin stressistä, jonka aiheutti isän uhka saattaa asia vireille tuomioistuimessa, jotta hän saisi vanhempainvastuun, kuin harkitusta päätöksestä aloittaa uusi elämä Réunionilla.

85.      Kuten edellä esitetystä ilmenee, laillinen lähtö jäsenvaltiosta ja asettuminen asumaan toiseen jäsenvaltioon ei välttämättä merkitse automaattista ja välitöntä uuden asuinpaikan saantia uudesta jäsenvaltiosta. Pääasian kaltaisessa tilanteessa on otettava ensisijaisesti huomioon sen henkilön tahto, joka on ainoa vanhempainvastuun kantaja, kuten Saksan hallitus on istunnon aikana esittänyt.

86.      Huomautus on erityisen varteenotettava pääasiassa kyseessä olevassa tilanteessa, jossa lapsi vietiin pois hänen ollessaan sylivauva.

87.      Lapsen ikä voidaan ottaa huomioon tarkasteltaessa yhtä hyvin asuinpaikan menetystä kuin uuden asuinpaikan saantia. Hyvin pieni lapsi on erityisen riippuvainen äidistään, joka on hänelle elintärkeä, joten on selvää, että äidin tahto muuttaa luvallisesti pois jäsenvaltiosta ja asettua tai asettua uudelleen toiseen jäsenvaltioon muodostaa ratkaisevan tärkeän perusteen, kun arvioidaan sitä, onko lapsi menettänyt asuinpaikkansa. Lapsen ollessa hyvin pieni edellytykset, joilla hänen voidaan katsoa integroituneen uuteen perheympäristöönsä ja sosiaaliseen ympäristöönsä, voivat täyttyä erittäin nopeasti.

88.      Vaikka sen henkilön tahto, joka on ainoa vanhempainvastuun kantaja, otetaan ensisijaisesti huomioon, tämä ei merkitse muiden seikkojen tarkastelematta jättämistä.

89.      Tämän tahdon on päinvastoin ilmettävä myös muista seikoista, jollaisia voivat olla asunnon hankkiminen tai vuokraaminen uudesta jäsenvaltiosta, kuten yhteisöjen tuomioistuin em. asiassa A antamassaan tuomiossa esittää. Kuitenkin palaamista alkuperämaahan tai perheenjäsenten luokse on pidettävä yhtä merkittävänä seikkana arvioitaessa tätä tahtoa. Näin voi olla erityisesti pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa tilanteessa, jossa lapsen isä on lähtenyt pois yhteisestä kodista vähän ennen lapsen syntymää. Lähdön merkitystä arvioitaessa on otettava huomioon sekä psykologiset että taloudelliset tekijät.

90.      Kuten Saksan hallitus on istunnossa korostanut, äidin tahtoa ei voida jättää huomiotta vain sen väittämän perusteella, että äiti vei lapsen pois säilyttääkseen yksinoikeuden lapsen huoltoon.

91.      Lapsen isä vetosi tässä yhteydessä siihen, että äiti lähti lapsensa kanssa erityisesti välttyäkseen oikeudenkäynniltä englantilaisissa tuomioistuimissa ja luodakseen keinotekoisia siteitä toisen valtion oikeuteen ja tuomioistuimiin, millä loukataan lapsen ja hänen isänsä oikeutta perhe-elämään, joka taataan Euroopan unionin perusoikeuskirjan 7 artiklassa sekä ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi 4.11.1950 Roomassa tehdyn yleissopimuksen 8 artiklassa, samoin kuin perusoikeuskirjan 24 artiklassa tarkoitettuja lapsen oikeuksia. Isä korostaa, että lapsikaappausten haitalliset vaikutukset tuntuvat todellisessa elämässä ja että näitä vaikutuksia ei voida suhteellistaa abstraktien oikeudellisten arvioiden perusteella, jotka koskevat esimerkiksi sitä, oliko lapsen poisviemisen ajankohtana vanhempainvastuu yksin äidillä vai molemmilla vanhemmilla. Isä toteaa lisäksi, että asetuksessa N:o 2201/2003 sen paremmin kuin Haagin lapsikaappaussopimuksessakaan ei erotella toisistaan vanhempien asemaa sen perusteella, ovatko he avioliitossa keskenään.

92.      Kyseiset väittämät on hylättävä, vaikka ne vastaisivatkin todellisuutta, mitä on mahdotonta ratkaista ainoastaan asiakirjojen perusteella.

93.      On syytä muistaa, että lapsen asuinpaikan määrittämisen yksinomaisena tarkoituksena on yksilöidä läheisyysperiaatteen ja lapsen edun mukaisesti tuomioistuin, joka on lähinnä lasta. Kuten edellä on korostettu, asiaa on tarkasteltava lapsen eikä missään tapauksessa vanhempien kannalta, vaikka heidän vaatimuksensa lapsen suhteen olisivat kuinka oikeutettuja tahansa.

94.      Kansalliset tuomioistuimet eivät voi horjuttamatta asetuksen N:o 2201/2003 perustuksia katsoa, että niiden toimivalta perustuu yksinomaan siihen, että toisen jäsenvaltion tuomioistuimet eivät asianmukaisesti voi suojella osapuolten legitiimejä oikeuksia.

95.      Lopuksi on erityisesti korostettava sitä, että kun kansallisten tuomioistuinten on asetuksen N:o 2201/2003 8 artiklan 1 kohdan nojalla tehtävä toimivaltaansa koskeva päätös, niiden on ryhdyttävä kaikkiin tarpeellisiin toimiin henkilön, joka yksin on vanhempainvastuun kantaja ja joka on vienyt pois lapsen, kuulemiseksi asian kaikilta osin, kun ne määrittävät lapsen asuinpaikkaa ja erityisesti arvioivat laillisesta pois muuttamisesta aiheutuvaan asuinpaikan muutokseen liittyviä seikkoja. On välttämätöntä, että kyseinen henkilö saa tilaisuuden esittää huomautuksia ja lisäksi tuoda esille lähtönsä syyt.

96.      Ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että vaikka näin on tapahtunutkin ennen 15.4.2010 tehtyä päätöstä, tilanne oli kuitenkin toinen ennen 12.10.2009 tehtyä päätöstä. Viimeksi mainittuna ajankohtana pääasia saatettiin ensimmäistä kertaa asetuksen N:o 2201/2003 19 artiklan 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla vireille tuomioistuimessa.

 B Kansallisten tuomioistuinten toimivallan arviointi asuinpaikan muuttuessa

97.      Kun lähtökohtana on se, että unionin tuomioistuimen on ennakkoratkaisussaan annettava hyödyllinen ja täydellinen vastaus ennakkoratkaisupyynnön esittäneen tuomioistuimen kysymykseen ja että sen lisäksi unionin tuomioistuimen on annettava kaikille asetusta N:o 2201/2003 soveltaville jäsenvaltioiden tuomioistuimille ohjeet, joiden avulla nämä voivat arvioida omaa toimivaltaansa, on syytä muistuttaa, että asetuksen N:o 2201/2003 mukainen toimivaltajärjestelmä on täydellinen ja johdonmukainen ja että sen nojalla lapsen asuinpaikka on kaikista tärkein muttei ainoa kriteeri, johon kansallisten tuomioistuinten on perustettava toimivaltansa. Näin ollen on tarpeen selvittää kansallisten tuomioistuinten tehtäviä asetuksen N:o 2201/2003 nojalla.

 1. Kansallisten tuomioistuinten tehtävät asetuksen N:o 2201/2003 nojalla

98.      Asetuksen N:o 2201/2003 8 artiklan 1 kohtaa, jonka mukaan lapsen asuinpaikan tuomioistuimet ovat yleisesti toimivaltaisia, sovelletaan kyseisen artiklan 2 kohdan mukaisesti ainoastaan, jollei saman asetuksen 9, 10 ja 12 artiklassa toisin säädetä.

99.      Kun jäsenvaltioiden tuomioistuinten on ratkaistava toimivaltansa asetuksen N:o 2201/2003 nojalla, niiden on noudatettava kyseisen asetuksen 8 artiklan 2 kohdan säännöstä. Kansallisten tuomioistuinten on ensinnäkin tutkittava, ovatko ne toimivaltaisia asetuksen N:o 2201/2003 9, 10 ja 12 artiklan nojalla. Mikäli näin ei ole, niiden on määritettävä toimivaltansa saman asetuksen 8 artiklan 1 kohdan nojalla ja noudatettava unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöä ja erityisesti yhteisöjen tuomioistuimen em. asiassa A antamassa tuomiossa esittämää arviointitapaa lapsen asuinpaikan määrittämiseksi.

100. Mikäli näin esitetty arviointitapa ei ole riittävä lapsen vakituisen asuinpaikan määrittämiseksi, kansallisten tuomioistuinten on annettava ratkaisunsa asetuksen N:o 2201/2003 muiden säännösten nojalla eli joko tämän asetuksen 13 artiklan nojalla, jos lapsen asuinpaikkaa ei pystytä määrittämään, tai saman asetuksen 15 artiklan nojalla, jos ne katsovat, etteivät ne ole lapsen vakituisen asuinpaikan perusteella toimivaltaisia asiassa.(39)

101. Tältä osin on tähdennettävä kansallisten tuomioistuinten tehtävien erilaisia ulottuvuuksia asetuksen N:o 2201/2003 nojalla.(40)

102. Asetuksen N:o 2201/2003 17 artiklan nojalla kansallisen tuomioistuimen on omasta aloitteestaan jätettävä asia tutkimatta, jos se ei tämän asetuksen mukaan ole toimivaltainen ja jos toisen jäsenvaltion tuomioistuin on tämän asetuksen mukaan toimivaltainen tutkimaan asiaa.

103. Asetuksen N:o 2201/2003 systematiikasta voidaan kuitenkin päätellä, että tässä asetuksessa tuomioistuimet velvoitetaan paitsi tutkimaan oma toimivaltansa,(41) jolloin tuomioistuinten on tarvittaessa kehotettava osapuolia esittämään huomautuksia tältä osin,(42) myös viran puolesta perustamaan toimivaltansa tähän asetukseen. Tuomioistuinten tehtävänä on myös tässä yhteydessä lapsen edun takaamiseksi tutkia kaikki mahdolliset toimivaltaperusteet ja erityisesti se, onko tarkoituksenmukaista todeta, että niiden sijaan jollain toisella tuomioistuimella on paremmat edellytykset tutkia asiaa.

104. Yhteisöjen tuomioistuimen em. asiassa A antamassa tuomiossa(43) esitetään poikkeuksellinen tapaus, jossa kansallisen tuomioistuimen on asetuksen N:o 2201/2003 13 artiklan nojalla todettava, että sen sijaan toimivaltaisia ovat sen jäsenvaltion tuomioistuimet, jonka alueella lapsi on, kun lapsen asuinpaikkaa ei pystytä määrittämään. Kansallinen tuomioistuin voi myös kyseisen asetuksen 16 artiklan perusteella todeta, ettei sillä ole toimivaltaa asiassa. Seuraavassa tarkastellaan näitä kahta lähestymistapaa.

 2. Mahdollisuus siirtää asia toisen tuomioistuimen käsiteltäväksi

105. Pääasia kuvaa hyvin tilannetta, jossa kansallinen tuomioistuin voisi siirtää asian toisen tuomioistuimen käsiteltäväksi. High Court of Justice (England & Wales), Family Division olisi voinut 15.4.2010 tekemässään päätöksessä esitettyjen epäilyjen perusteella katsoa, ettei se ollut asiassa toimivaltainen asetuksen N:o 2201/2003 13 artiklan nojalla. Court of Appeal (England & Wales) Family Division voisi myös tosiseikat huomioon ottaen päättää asian siirtämisestä ranskalaisten tuomioistuinten käsiteltäväksi, sillä näillä on nyt varmasti paremmat edellytykset ratkaista pääasia.

 a) Asian käsittelyn siirtäminen lapsen olinpaikan tuomioistuimille: asetuksen N:o 2201/2003 13 artikla

106. Asetuksen N:o 2201/2003 13 artiklan 1 kohdassa todetaan seuraavaa: jos lapsen asuinpaikkaa ei kyetä ratkaisemaan eikä toimivaltaa voida määrittää 12 artiklan nojalla, toimivalta on sen jäsenvaltion tuomioistuimilla, jossa lapsi on.

107. Päätöksensä perusteluissa ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin kysyy, voidaanko katsoa, että 12.10.2009 lapsella ei enää ollut asuinpaikkaa.

108. Kirjallisissa huomautuksissaan komissio on esittänyt tämän mahdollisuuden huomioon ottamista. Komissio viittaa tuomari Brandon of Oakbrookin antamaan tuomioon(44) ja painottaa, että henkilön vakituisen asumisen jossakin jäsenvaltiossa voidaan katsoa päättyneen päivän kuluessa, jos kyseinen henkilö poistuu tästä jäsenvaltiosta vakaana aikomuksenaan olla palaamatta sinne ja sen sijaan päättää siirtää asuinpaikkansa pysyvästi toiseen jäsenvaltioon. Kyseinen henkilö ei kuitenkaan voi yhdessä päivässä saada vakituista asuinpaikkaa toisesta jäsenvaltiosta, vaan siihen vaaditaan suhteellisen pitkä aika ja vakaa aikomus. Tämän suhteellisen pitkän ajan kuluessa henkilö menettää asuinpaikkansa ensimmäisessä jäsenvaltiossa, vaikka ei ole vielä saanutkaan uutta asuinpaikkaa toisesta jäsenvaltiosta. Komissio päättelee, että tuomioistuimen on tutkittava, oliko äidillä vakaa aikomus olla palaamatta Englantiin, mikä äidin on osoitettava sen valtion kansallisen lainsäädännön nojalla, jonka tuomioistuin on lähettänyt ennakkoratkaisupyynnön.

109. Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus on hieman toisin tuonut esille, että kansallinen tuomioistuin saattoi harkittuaan kaikkia merkityksellisiä tosiseikkoja todeta käsiteltävän tapauksen erityisen luonteen perusteella, että lapsi voi menettää asuinpaikkansa jäsenvaltiossa välittömästi lähtönsä jälkeen. Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus korostaa, että kyseisessä tilanteessa lapsi on yhtä hyvin suojelun kohteena, sillä asetuksen N:o 2201/2003 13 artiklan mukaisesti lapsen olinpaikan tuomioistuimilla on asiassa toimivaltaa.

110. Näin ollen voidaan jälleen korostaa sitä, että kansallisten tuomioistuinten tehtävänä on tutkia, täyttyvätkö asetuksen N:o 2201/2003 13 artiklan soveltamisen edellytykset ja onko sitä siis sovellettava.

 b) Asian siirtäminen tuomioistuimeen, jolla on paremmat edellytykset asian käsittelyyn: asetuksen N: 2201/2003 16 artikla ja forum non conveniensin muodostama poikkeus

111. Asetuksen N:o 2201/2003 15 artiklan mukaan poikkeuksellisesti jäsenvaltion toimivaltaiset tuomioistuimet voivat katsoessaan, että tuomioistuimella toisessa jäsenvaltiossa, johon lapsella on erityisiä siteitä, on paremmat edellytykset käsitellä asiaa, ja kun se on lapsen edun mukaista, joko keskeyttää kyseisen asian käsittelyn ja pyytää osapuolia esittämään tällaisen pyynnön kyseisen toisen jäsenvaltion tuomioistuimessa 15 artiklan 4 kohdan mukaisesti tai pyytää toisen jäsenvaltion tuomioistuinta käyttämään toimivaltaansa 15 artiklan 5 kohdan mukaisesti.

112. Asetuksen N:o 2201/2003 15 artiklan 2 kohdan mukaan tätä mahdollisuutta voi omasta aloitteestaan käyttää hyväkseen muun muassa se kansallinen tuomioistuin, jossa asia on pantu vireille.

113. Näin ollen on korostettava, että ennakkoratkaisupyynnön esittäneen tuomioistuimen tehtävänä on tutkia, täyttyvätkö asetuksen N:o 2201/2003 15 artiklan soveltamisen edellytykset pääasian yhteydessä ja voidaanko kyseistä säännöstä siis soveltaa.

 C Päätelmät

114. Ennakkoratkaisupyynnön esittäneen tuomioistuimen ensimmäiseen kysymykseen annetaan seuraava vastaus. Yleisesti ottaen kansallisen tuomioistuimen, jossa on pantu vireille vanhempainvastuuta koskeva hakemus, on nimenomaisesti tehtävä asetuksen N:o 2201/2003 mukaista toimivaltaansa koskeva päätös tutkittuaan järjestelmällisesti asetuksessa esitetyt toimivaltaa koskevat perusteet. Tässä tutkinnassa tuomioistuimen tehtävänä on lapsen etua ajatellen määrittää lapsen asuinpaikka ottamalla huomioon kaikki käsiteltävänä olevan asian erityiset tosiseikat. Pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa tilanteessa, jossa yhtäältä lapsi vietiin luvallisesti toiseen jäsenvaltioon sellaisesta jäsenvaltiosta, jossa lapsella oli asuinpaikka, ja toisaalta asia saatettiin välittömästi vaikkakin ajallisesti myöhäisemmin vireille siinä jäsenvaltiossa, jossa lapsen asuinpaikka alun perin oli, kyseisen tuomioistuimen on nimenomaan määritettävä, johtiko kyseinen poisvieminen lyhyen ajan kuluessa lapsen alkuperäisen asuinpaikan menettämiseen ja uuden asuinpaikan saantiin määränpäänä olleessa jäsenvaltiossa. Tätä tarkoitusta varten tuomioistuimen on ensisijaisesti ja yksilöidysti otettava huomioon henkilön, jolla on vanhempainvastuu ja joka vei lapsen luvallisesti maasta, tahto ja kiinnitettävä erityistä huomiota lapsen ikään; kyseiselle henkilölle on ensin annettava tilaisuus tehdä huomautuksia ja esittää yksityiskohtaisesti lapsen poisviemiseen johtaneet syyt. Lapsen uuden asuinpaikan saannin riitauttavan henkilön on tässä tilanteessa näytettävä toteen, että lapsen poisviemisen syynä ei ollut aikomus asettua vakituisesti asumaan määränpäänä olleeseen jäsenvaltioon. Jos lapsen asuinpaikan määrittäminen osoittautuu mahdottomaksi, kansallisen tuomioistuimen on todettava asia ja läheisyysperiaatetta noudattaen ratkaistava oma toimivaltansa asetuksen N:o 2201/2003 13 tai 15 artiklan säännösten nojalla.

 VI Toinen ja kolmas kysymys

 A Alustavat huomautukset esitettyjen kysymysten tarkoituksenmukaisuudesta

 1. Ongelman tarkastelu

115. Ensimmäisen kysymyksen(45) toisessa luetelmakohdassa sekä kolmannessa kysymyksessä ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin pyytää unionin tuomioistuimelta tulkintaa asetuksen N:o 2201/2003 10 artiklasta, jossa säännellään toimivaltaa lapsikaappaustapauksessa.

116. Ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin kysyy lisäksi toisessa kysymyksessään, voidaanko asetuksen N:o 2201/2003 soveltamista varten katsoa, että tuomioistuin on ”laitos tai muu elin”, kun otetaan huomioon, että näitä käsitteitä ja ilmausta käytetään ainoastaan kyseisen asetuksen 10 ja 11 artiklassa.

117. Kuten komissio on tähdentänyt kirjallisissa huomautuksissaan, ennakkoratkaisupyynnön lähettänyt tuomioistuin ei ole selvittänyt, minkä takia se tarvitsee vastauksen tähän kysymykseen, kun se ratkaisee käsiteltävänään olevaa riita-asiaa. Komissio korostaa kuitenkin, että kysymyksen lähtökohta on seuraava: jos englantilainen tuomioistuin on saanut oikeuden lapsen huoltoon 9.10.2010 lähtien, lapsen palauttamatta jättäminen Englantiin on luvatonta ja voi saada aikaan sekä Haagin lapsikaappaussopimuksen että asetuksen N:o 2201/2003 11 artiklan soveltamisen; tässä artiklassa säädetään erityisesti lapsen palauttamisesta lapsen luvattoman poisviemisen tai palauttamatta jättämisen yhteydessä.

118. Lapsen isä väittää tässä yhteydessä muun muassa, että vaikka äidin lähtö lapsen kanssa ei alun perin ollut luvaton, lapsen Englantiin palauttamatta jättämisestä on tullut luvatonta sen vuoksi, että äiti ei ole noudattanut englantilaisten tuomioistuinten tekemiä päätöksiä.

119. Ennakkoratkaisupyynnön esittäneen tuomioistuimen toisen kysymyksen voidaan näin ollen katsoa implisiittisesti viittaavan asetuksen N:o 2201/2003 11 artiklan säännöksiin.

120. Ennakkoratkaisupyynnön esittäneen tuomioistuimen kysymyksistä ilmenee ainakin implisiittisesti, että kyseisen tuomioistuimen mukaan pääasian tosiseikat ovat rinnastettavissa lapsikaappaukseen ja että näin ollen sekä Haagin lapsikaappaussopimusta että asetuksen N:o 2201/2003 10 ja 11 artiklaa voidaan soveltaa asiaan.

121. Kuitenkin ennakkoratkaisupyyntöpäätöksestä itsestään ilmenee, että pääasian valittaja lähti luvallisesti Englannista Réunionille, mikä toistaiseksi on todettu High Court of Justice (England & Wales), Family Divisionin 15.4.2010 tekemässä päätöksessä. Ennakkoratkaisupyyntöpäätöksessä todetaan, että pääasian valittaja oli ainoa henkilö, jolla oli vanhempainvastuu, ja näin ollen ainoa henkilö, jolla oli Haagin lapsikaappaussopimuksen 3 ja 5 artiklan nojalla oikeus lapsen huoltoon.

122. Ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin täsmentää, että Englannissa ja Walesissa isälle ei suoraan lain nojalla myönnetä vanhempainvastuuta, jos lapsi on syntynyt avioliiton ulkopuolella. Isälle voidaan kuitenkin myöntää vanhempainvastuu joko siten, että hänen isyytensä mainitaan lapsen syntymätodistuksessa, tai siten, että hän tekee yhdessä lapsen äidin kanssa sopimuksen vanhempainvastuusta, taikka siten, että tuomioistuin tekee päätöksen, jolla hänelle myönnetään vanhempainvastuu (parental responsibility order).

123. Myös Saksan ja Ranskan hallitukset ovat istunnon aikana esittäneet pääasian tosiseikkojen perusteella epäilyjä, jotka koskevat ennakkoratkaisukysymyksen esittäneen tuomioistuimen kysymysten tarkoituksenmukaisuutta.

 2. Arviointi

124. Ensinnäkin on palautettava mieleen, että asetuksen N:o 2201/2003 2 artiklan 11 alakohdassa tarkoitettu ”lapsen luvaton poisvieminen tai palauttamatta jättäminen” on kyseessä vain silloin, kun rikotaan oikeutta lapsen huoltoon, joka perustuu tuomioistuimen päätökseen tai lakiin tai sen jäsenvaltion oikeusjärjestyksen mukaan voimassa olevaan sopimukseen, jossa lapsen asuinpaikka oli välittömästi ennen hänen poisviemistään tai palauttamatta jättämistään.

125. Kuten kansallinen tuomioistuin on todennut, tässä tapauksessa äidin lähtö lapsen kanssa oli luvallinen, mistä ovat yksimielisiä pääasian valittaja ja vastapuoli sekä Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus että komissio kirjallisissa ja suullisissa huomautuksissaan samoin kuin Saksan, Irlannin ja Ranskan hallitukset suullisissa huomautuksissaan. Lähdön yhteydessä ei rikottu isän oikeutta lapsen huoltoon eikä myöskään muun laitoksen tai elimen oikeutta lapsen huoltoon.(46)

126. Kuitenkin asetuksen N:o 2201/2003 10 artiklaa, jossa on lapsikaappausta koskeva erityinen toimivaltasääntö, voidaan soveltaa yksinomaan asetuksen N:o 2201/2003 2 artiklan 11 alakohdassa tarkoitetussa lapsen luvattoman poisviemisen tai palauttamatta jättämisen tapauksessa.

127. Kuten unionin tuomioistuin on todennut asiassa McB. antamassaan tuomiossa,(47) asetusta N:o 2201/2003 sovellettaessa on otettava huomioon, että lapsen poisviemisen luvattomuus riippuu yksinomaan siitä, onko olemassa sovellettavan kansallisen lainsäädännön mukaan annettu lapsen huoltoa koskeva oikeus, jonka vastaisesti tämä poisvieminen on tapahtunut.

128. Unionin tuomioistuin on tässä tuomiossa todennut myös, että tämä asetuksen N:o 2201/2003 tulkinta sopii yhteen perusoikeuskirjassa ja erityisesti sen 7 ja 24 artiklassa tunnustettujen oikeuksien kanssa, jotka koskevat vastaavasti yksityis- ja perhe-elämän kunnioittamista ja lapsen perusoikeuksia, edellyttäen että lapsen isä on voinut hakea oikeutta lapsen huoltoon ennen lapsen poisviemistä.(48)

129. On lisättävä, että Haagin lapsikaappaussopimuksen 3 artiklan mukaa vain kahden edellytyksen täyttyessä voidaan katsoa, että on kyse lapsen luvattomasta poisviemisestä tai palauttamatta jättämisestä. Ensimmäinen edellytys on se, että lapsen isälle sen jäsenvaltion lainsäädännön nojalla, jossa lapsen asuinpaikka oli välittömästi ennen hänen poisviemistään tai palauttamatta jättämistään, myönnettyä oikeutta lapsen huoltoon on loukattu.(49) Toinen edellytys on se, että kyseistä oikeutta on tosiasiallisesti käytetty hyväksi.(50)

130. Haagin lapsikaappaussopimuksen 3 artiklan toisessa kohdassa täsmennetään, että huoltoa koskevat oikeudet saattavat perustua etenkin välittömästi lakiin tai oikeus- tai hallintoviranomaisen päätökseen taikka sopimukseen, jolla kyseessä olevassa valtiossa on oikeudellisia vaikutuksia. Toisin sanoen Haagin lapsikaappaussopimuksessa tarkoitetut lapsen huoltoa koskevan oikeuden siirtymistavat vastaavat Englannin ja Walesin oikeudessa säädettyä kolmea tapaa siirtää vanhempainvastuu.

131. Näin ollen ennakkoratkaisupyynnön esittäneen tuomioistuimen unionin tuomioistuimelle esittämistä tiedoista, joita ei ole kiistetty, seuraa, että asetuksen N:o 2201/2003 10 artiklaa ei voida soveltaa pääasian tosiseikkoihin.

132. Näihin kysymyksiin ovat kuitenkin vastanneet mahdollisista epäilyistään huolimatta sekä pääasian valittaja että vastapuoli samoin kuin Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus ja Euroopan komissio, jotka ovat esittäneet kirjallisia ja suullisia huomautuksia, sekä istunnossa Saksan, Irlannin ja Ranskan hallitukset.

133. Seuraavassa ehdotetaan, että ennakkoratkaisupyynnön esittäneen tuomioistuimen toista ja kolmatta kysymystä tarkastellaan lyhyesti ja ainoastaan toissijaisesti.

134. Tässä tapauksessa on kuitenkin aiheellista muistuttaa kansallisia tuomioistuimia siitä, että SEUT 267 artiklaan perustuvan ennakkoratkaisumenettelyn yhteydessä niiden velvollisuutena on muun muassa esittää syyt, joiden takia ne katsovat, että vastaus niiden kysymykseen tai kysymyksiin on tarpeen, jotta ne voisivat ratkaista vireillä olevan asian. Tämä vaatimus on erityisen tärkeä kiireellisen ennakkoratkaisumenettelyn yhteydessä.

 B Toisen ennakkoratkaisukysymyksen tarkastelu

135. Toisessa kysymyksessään ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin pyytää unionin tuomioistuinta täsmentämään, onko tuomioistuin ”laitos tai muu elin”, jolle voidaan myöntää lapsen huoltoa koskevia oikeuksia asetuksen N:o 2201/2003 säännösten soveltamista varten.

136. Kuten edellä alustavissa huomautuksissa on esitetty, tämä kysymys edellyttää asetuksen N:o 2201/2003 10 ja 11 artiklan tulkintaa, sillä kyseiset säännökset ovat ainoat, joissa lapsen huoltoa koskevien oikeuksien yhteydessä mainitaan ”laitos tai muu elin”.(51)

137. Asetuksessa N:o 2201/2003 ei esitetä 10 ja 11 artiklassa tarkoitetun laitoksen määritelmää.

138. Unionin tuomioistuin on em. asiassa McB. antamassaan tuomiossa(52) kuitenkin tältä osin täsmentänyt, että toisin kuin ”oikeus lapsen huoltoon”, joka on itsenäinen unionin käsite suhteessa jäsenvaltioiden oikeuteen, koska se on määritelty asetuksen N:o 2201/2003 2 artiklan 9 alakohdassa, lapsen huoltoa koskevan oikeuden saannin edellytykset määritetään asetuksen 2 artiklan 11 alakohdan mukaan jäsenvaltioiden laissa.(53)

139. Pääasian valittaja ja vastapuoli, Yhdistyneen kuningaskunnan, Irlannin ja Ranskan hallitus sekä Euroopan komissio ovat yleisesti viitanneet em. asiassa McB. annettuun tuomioon ja korostaneet kirjallisissa huomautuksissaan tai istunnon aikana, että ne eivät nähneet estettä lapsen huoltoa koskevan oikeuden myöntämiselle tuomioistuimelle.

140. Ainoastaan Saksan hallitus on istunnon aikana korostanut, että sellaiselle tuomioistuimelle, jossa on pantu vireille asetuksen N:o 2201/2003 1 artiklan 2 kohdan a alakohdan mukainen oikeutta lapsen huoltoon koskeva hakemus, ei voida myöntää kyseisen asetuksen 10 ja 11 artiklassa tarkoitettua laitoksen asemaa ilman, että tämä vaikuttaisi kyseisen asetuksen yhdenmukaiseen soveltamiseen. Saksan hallitus lisää kuitenkin, että asetuksessa N:o 2201/2003 ei suljeta pois mahdollisuutta tunnustaa mainittu oikeus tuomioistuimelle.

141. Yleisesti ottaen katsotaan, että jäsenvaltiot säätävät lainsäädännössään edellytyksistä, joilla annetaan oikeus lapsen huoltoon ja vanhempainvastuu, kuten unionin tuomioistuin on em. asiassa McB. antamassaan tuomiossa todennut. Kuitenkin Saksan hallituksen esittämien varaumien takia voidaan pohtia, voidaanko asetuksen N:o 2201/2003 10 ja 11 artiklassa tarkoitettu laitoksen käsite jättää yksinomaan jäsenvaltioiden toimivaltaan.

142. On muistutettava, että asetuksen N:o 2201/2003 2 artiklan 9 alakohdassa todetaan, että ”oikeus lapsen huoltoon” merkitsee ”lapsesta huolehtimiseen liittyviä oikeuksia ja velvollisuuksia, varsinkin oikeutta päättää lapsen asuinpaikasta”. Saman asetuksen 2 artiklan 7 alakohdassa täsmennetään, että näin määritelty oikeus lapsen huoltoon sisältyy vanhempainvastuuseen, jolla tarkoitetaan ”oikeuksia ja velvollisuuksia, jotka liittyvät lapsen henkilöön tai omaisuuteen ja jotka jollakin luonnollisella henkilöllä tai oikeushenkilöllä on tuomioistuimen tuomion tai lain taikka voimassa olevan sopimuksen perusteella”.

143. Kun verrataan toisiinsa asetuksen N:o 2201/2003 2 artiklan 7 alakohtaa, jossa vanhempainvastuu määritellään viittaamatta jäsenvaltioiden lainsäädäntöön, ja saman asetuksen 2 artiklan 11 alakohtaa, jossa määritellään lapsen luvaton poisvieminen tai palauttamatta jättäminen, voidaan päätyä tulkintaan, jonka mukaan unionin tuomioistuimen on määriteltävä näissä kahdessa säännöksessä tarkoitettu laitoksen käsite.

144. Kuitenkin on vaikea kuvitella, että unionin tuomioistuin voisi antaa itsenäisen ja yhdenmukaisen tulkinnan tälle käsitteelle, kun otetaan huomioon näiden säännösten asiayhteys ja kyseisellä lainsäädännöllä tavoiteltu päämäärä(54) ja kun pyritään antamaan sille sellainen merkitys, joka vastaa täysimääräisesti kyseisen lainsäädännön tavoitteita, kun muilta osin viitataan jäsenvaltioiden kansalliseen oikeuteen.(55)

145. Yhdistyneen kuningaskunnan ja Irlannin hallitukset ovat istunnon aikana korostaneet sen asian merkitystä, että tuomioistuimen voidaan katsoa olevan laitos, jolla on oikeus lapsen huoltoon sekä asetuksen N:o 2201/2003 että Haagin lapsikaappaussopimuksen soveltamiseksi. Tietyissä jäsenvaltioissa, kuten Irlannissa, Englannissa ja Walesissa, vanhempainvastuuta ja oikeutta lapsen huoltoon ei automaattisesti myönnetä biologiselle isälle, joka voi saada kyseiset oikeudet vain lapsen äidin suostumuksella tai sen puuttuessa toimivaltaisen tuomioistuimen päätöksillä. Tämän tilanteen vallitessa olisi ehdottoman välttämätöntä, että sillä tuomioistuimella, jonka käsiteltäväksi tulee lapsen biologisen isän esittämä vanhempainvastuuta koskeva hakemus, olisi oikeus lapsen huoltoon. Tällaisen oikeuden puuttuessa asiaa käsittelevä tuomioistuin ei voi estää sitä, että lapsen äiti silloin, kun odotetaan mahdollista päätöstä vanhempainvastuun myöntämisestä isälle, poistuu kyseisen valtion alueelta menettelyn vireillepanon jälkeen voidakseen vältellä oikeudenkäyntiä.

146. Istunnon aikana komissio on vastauksessaan Saksan hallitukselle tähdentänyt, että tällä tavoin jäsenvaltion tuomioistuimelle tunnustettu oikeus lapsen huoltoon perustuu jäsenvaltion lainsäädäntöön, joten se tapahtuu suoraan lain nojalla eikä perustu yksinomaan asian vireillepanoon tuomioistuimessa.

147. Näin ollen ennakkoratkaisupyynnön esittäneen tuomioistuimen toiseen kysymykseen ehdotetaan vastattavaksi, että asetuksen N:o 2201/2003 2 artiklan 7, 9 ja 11 alakohtaa sekä 10 ja 11 artiklaa on tulkittava siten, että jäsenvaltion tuomioistuin voi olla näissä säännöksissä tarkoitettu ”laitos tai muu elin”, jolle voidaan myöntää oikeus lapsen huoltoon kyseisen asetuksen säännösten soveltamiseksi, edellyttäen että mainittu oikeus lapsen huoltoon perustuu suoraan jäsenvaltion omaan lainsäädäntöön.

 C Kolmannen kysymyksen tarkastelu

148. Ennakkoratkaisupyynnön esittäneen tuomioistuimen kolmas kysymys koskee asetuksen N:o 2201/2003 10 artiklan ja 19 artiklan 2 kohdan tulkintaa ja tarkemmin sitä, mitä säännöksiä on sovellettava silloin, kun jäsenvaltioiden tuomioistuimet ovat tehneet ristiriitaiset ratkaisut, joista toinen perustuu asetukseen N:o 2201/2003 ja toinen perustuu Haagin lapsikaappaussopimukseen.

 1. Pääasian asianosaisten, jäsenvaltioiden hallitusten ja komission huomautukset

149. Lapsen äiti väittää ensisijaisesti, että asetuksen N:o 2201/2003 10 artiklaa ei voida soveltaa sen vuoksi, että lapsen poisvieminen oli luvallista. Äiti täsmentää kuitenkin, että ennakkoratkaisupyynnön esittäneen tuomioistuimen kolmannen kysymyksen ensimmäiseen kohtaan on vastattava siten, että asetuksen N:o 2201/2003 10 artiklan 1 kohtaa ei enää sovelleta sen jälkeen, kun pyynnön vastaanottaneen jäsenvaltion tuomioistuimet ovat hylänneet pyynnön lapsen palauttamisesta vuoden 1980 Haagin lapsikaappaussopimuksen nojalla. Äiti ei ehdota suoraa vastausta ennakkoratkaisupyynnön esittäneen tuomioistuimen kolmannen kysymyksen toiseen kohtaan. Itse asiassa äiti vain toteaa, että asetuksessa N:o 2201/2003 esitetyn järjestelmän avulla, mikäli se on asianmukaisesti täytäntöönpantu, on voitava välttää ristiriidat. Äiti korostaa myös, että jäsenvaltioiden tuomioistuinten on turvauduttava Euroopan oikeudelliseen verkostoon ja että vireilläoloa koskevia säännöksiä on sovellettava yhdenmukaisesti ja että on ehdottomasti noudatettava asetuksen N:o 2201/2003 16 artiklassa esitettyjä säännöksiä asian vireillepanosta tuomioistuimessa. Jos toimivaltaa koskevaa ongelmaa ei voida ratkaista, jäsenvaltioiden tuomioistuinten on joka tapauksessa sovellettava asetuksen N:o 2201/2003 15 artiklaa lapsen edun suojaamiseksi perusoikeuskirjan ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaisesti.

150. Lapsen isän mukaan vanhempainvastuuta koskeva hakemus on ensiksi pantu vireille englantilaisissa tuomioistuimissa, joten ranskalaisen tuomioistuimen, johon äiti jätti 28.10.2009 vastaavan hakemuksen, olisi pitänyt asetuksen N:o 2201/2003 19 artiklan nojalla keskeyttää asian käsittely, kunnes on ratkaistu, ovatko englantilaiset tuomioistuimet toimivaltaisia. Ranskalaisen tuomioistuimen 15.3.2010 tekemä päätös, joka koski Haagin lapsikaappaussopimuksen nojalla tehtyä vaatimusta lapsen palauttamisesta, ei riitä ranskalaisen tuomioistuimen toimivallan perustaksi.

151. Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus muistuttaa, että asetuksen N:o 2201/2003 60 artiklan e alakohdan mukaan tällä asetuksella on etusija suhteessa Haagin lapsikaappaussopimukseen mutta että asetuksen N:o 2201/2003 62 artiklan mukaan yleissopimusta sovelletaan edelleen asioissa, joista tässä asetuksessa ei säädetä. Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus toteaa, että asetuksella N:o 2201/2003 säännellään vain rajatusti Haagin lapsikaappaussopimuksen soveltamista siinä tapauksessa, että hakemus pannaan viimeksi mainitun sopimuksen nojalla vireille, ja katsoo, että jäsenvaltion tuomioistuinta, jossa on ensin saatettu vireille vanhempainvastuuta koskeva asia, ei sen tutkiessa kyseiseen asetukseen perustuvaa toimivaltaansa sido sellainen toisen jäsenvaltion tuomioistuimen ratkaisu, joka perustuu mainitun yleissopimuksen nojalla vireille pantuun hakemukseen.

152. Saksan hallitus, joka on korostanut istunnon aikana sitä, että ennakkoratkaisupyynnön esittäneen tuomioistuimen kolmas kysymys ei ole pääasian ratkaisun kannalta aiheellinen sen vuoksi, että lapsen poisvieminen on tapahtunut luvallisesti, on kuitenkin halunnut esittää kantansa. Saksan hallituksen mukaan minkään säännöksen perusteella ei voida määrittää tuomioistuinta, joka viime kädessä päättää asiasta, huolimatta siitä, että asetuksen N:o 2201/2003 17 artiklassa tuomioistuinten edellytetään tutkivan toimivaltansa tämän asetuksen ja Haagin lapsikaappaussopimuksen nojalla. Koska kuitenkin asetus ja yleissopimus perustuvat samoille edellytyksille ja jäsenvaltioiden on noudatettava näitä edellytyksiä ja valvottava ratkaisujensa yhdenmukaisuutta, asetuksen ja yleissopimuksen limittäisyyden johdosta on voitava välttää kaikenlaiset ristiriidat. Menettelyä ja näyttöä koskevat säännöt poikkeavat toisistaan, joten on kuitenkin mahdollista, että yhden jäsenvaltion tuomioistuin perustaa toimivaltansa asetuksen N:o 2201/2003 10 artiklaan, kun taas toisen jäsenvaltion tuomioistuin on jo aiemmin hylännyt Haagin lapsikaappaussopimuksen nojalla tehdyn palauttamisvaatimuksen.

153. Ranskan hallitus korostaa ensinnäkin sitä, että tilanteessa, jossa ei voida soveltaa asetuksen N:o 2201/2003 10 artiklaa, ennakkoratkaisupyynnön esittäneen tuomioistuimen kolmannen kysymyksen ensimmäinen kohta ei ole tarkoituksenmukainen. Ranskan hallitus katsoo vastauksessaan kolmannen ennakkoratkaisukysymyksen toiseen kohtaan, että tuomioistuin, jossa asia on saatettu vireille Haagin lapsikaappaussopimuksen nojalla, ei voi ratkaista mahdollista ristiriitaa, joka on syntynyt siitä, että asia on saatettu vireille kahdessa tuomioistuimessa asetuksen N:o 2201/2003 nojalla. Vireillepanoa koskevaa ristiriitaa käsitellään asetuksen N:o 2201/2003 19 artiklan 2 kohdassa.

154. Vastauksessaan kolmanteen kysymykseen komissio palauttaa mieleen asetuksen N:o 2201/2003 8, 10 ja 11 artiklan. Ensinnäkin englantilainen tuomioistuin voi tämän asetuksen 8 artiklan nojalla katsoa olevansa asiassa toimivaltainen, jos asuinpaikkaa koskeva vaatimus täyttyy. Kyseisen tuomioistuimen tällä perusteella tekemä väliaikainen tai lopullinen ratkaisu on saman asetuksen III luvun säännösten mukaan täytäntöönpanokelpoinen. Asian vireillepano tuomioistuimessa johtaa asetuksen N:o 2201/2003 19 artiklan 2 kohdan soveltamiseen, joten toisen jäsenvaltion tuomioistuimen, jossa on pantu vireille asia, jolla on sama kohde ja sama peruste, on keskeytettävä asian käsittely.

155. Toiseksi komissio täsmentää, että englantilaiset tuomioistuimet eivät voi vapaasti julistaa olevansa toimivaltaisia asetuksen N:o 2201/2003 10 artiklan nojalla, ja toteaa, että asian saattaminen tuomioistuimen käsiteltäväksi saman säännöksen nojalla johtaa siihen, että on sovellettava vireilläoloa koskevia säännöksiä, lukuun ottamatta tapausta, jossa asia koskee yksinomaan asetuksen N:o 2201/2003 20 artiklassa tarkoitettua väliaikaista toimenpidettä.

156. Kolmanneksi komissio katsoo, että asetuksen N:o 2201/2003 11 artiklan mukaan on erotettava toisistaan pyynnön vastaanottaneen jäsenvaltion toimivalta sen määrittämiseksi, onko päätettävä lapsen palauttamisesta, ja pyynnön esittäneen jäsenvaltion toimivalta jättää kyseinen päätös huomiotta. Pyynnön vastaanottaneen jäsenvaltion toimivalta perustuu Haagin lapsikaappaussopimukseen eikä asetuksen N:o 2201/2003 11 artiklaan, koska pyynnön vastaanottaneen valtion tuomioistuimen on oltava toimivaltainen voidakseen ratkaista esikysymys siitä, onko lapsi luvattomasti viety pois tai jätetty palauttamatta tarkasteltavana olevan yleissopimuksen 3 artiklassa tarkoitetulla tavalla. Jos tämä tuomioistuin toteaa, että näin ei ole tapahtunut, kyseinen päätös ei sido pyynnön esittäneen jäsenvaltion tuomioistuinta, jossa asia on pantu myöhemmin vireille asetuksen N:o 2201/2003 11 artiklan 8 kohdan nojalla.

157. Komissio toteaa lopuksi, että pyynnön vastaanottaneen jäsenvaltion tuomioistuinten ratkaisut rajoittuvat Haagin lapsikaappaussopimuksen täytäntöönpanoon eivätkä ne voi mitenkään vaikuttaa asetuksessa N:o 2201/2003 tarkoitettuihin yleisiin toimivaltaperusteisiin.

 2. Arviointi

158. Edellä esitetystä ilmenee, että vastauksissa kolmanteen kysymykseen on tiettyä vastakkaisuutta. Kuten komissio on kirjallisissa huomautuksissaan todennut, ennakkoratkaisupyynnön esittäneen tuomioistuimen kolmas kysymys ei ole täysin rinnastettavissa sen esittämän kaksiosaisen kysymyksen sanamuotoon. Tältä osin on tarpeen selventää asiaa.

 a) Kolmatta kysymystä koskeva selvennys

159. Ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin kysyy ensinnäkin, sovelletaanko 10 artiklaa edelleen sen jälkeen, kun pyynnön vastaanottaneen jäsenvaltion tuomioistuimet ovat hylänneet pyynnön lapsen palauttamisesta vuoden 1980 Haagin lapsikaappaussopimuksen nojalla sen vuoksi, että 3 ja 5 artiklassa määrätyt edellytykset eivät täyty.

160. Mainittu tuomioistuin kysyy toiseksi, saattoiko ranskalainen tuomioistuin, joka hylkäsi 15.3.2010 tekemällään päätöksellä isän vaatimuksen lapsen palauttamisesta Haagin lapsikaappaussopimuksen nojalla sen vuoksi, että isällä ei ollut lapsen huoltoa koskevaa oikeutta kyseisen yleissopimuksen 3 ja 5 artiklan nojalla, katsoa tällä perusteella olevansa toimivaltainen tutkimaan vanhempainvastuuta koskevaa asiaa vai olisiko ranskalaisen tuomioistuimen pitänyt tunnustaa, että High Court of Justice (England & Wales), Family Division oli asetuksen N:o 2201/2003 19 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu tuomioistuin, jossa asia oli ensin pantu vireille.

161. Nämä kaksi kysymystä koskevat ensisijaisesti asetuksessa N:o 2201/2003 olevien vireilläoloa koskevien säännösten soveltamista kahdessa erilaisessa tilanteessa. Ensimmäisessä tilanteessa on olemassa kaksi jäsenvaltioiden tuomioistuinten tekemää vastakkaista päätöstä, joista toinen on tehty asetuksen N:o 2201/2003 nojalla ja toinen on tehty Haagin lapsikaappaussopimuksen nojalla. Toisessa tilanteessa on olemassa kaksi jäsenvaltioiden tuomioistuinten tekemää vastakkaista päätöstä, joista kumpikin on tehty asetuksen N:o 2201/2003 nojalla.

 b) Asetuksen N:o 2201/2003 nojalla tehdyn päätöksen ja Haagin lapsikaappaussopimuksen nojalla tehdyn päätöksen välinen ristiriita

162. Tässä tapauksessa tarkastellaan tilannetta,(56) jossa englantilaiset tuomioistuimet ovat asetuksen N:o 2201/2003 10 ja 11 artiklan nojalla tekemillään päätöksillä katsoneet olevansa toimivaltaisia antamaan asetuksen N:o 2201/2003 mukaisesti ratkaisun vanhempainvastuuta koskevassa riita-asiassa ja jossa ranskalainen tuomioistuin on tehnyt päätöksen, jolla hylätään perusteettomana samasta asiasta Haagin lapsikaappaussopimukseen nojalla esitetty isän vaatimus.

163. Asetuksen N:o 2201/2003 11 artiklan 8 kohta näyttää sisältävän vastauksen tähän kysymykseen. Tämän säännöksen mukaan asetuksen N:o 2201/2003 nojalla toimivaltaisella jäsenvaltion tuomioistuimella on mahdollisuus tehdä lapsen palauttamista koskeva ratkaisu sen jälkeen, kun lapsen palauttamatta jättämisestä on Haagin lapsikaappaussopimuksen 13 artiklan nojalla tehty päätös.

 c) Asetuksen N:o 2201/2003 nojalla tehtyjen ratkaisujen välinen ristiriita

164. Tarkasteltava tilanne koskee tapausta, jossa on samanaikaisesti olemassa yhtäältä englantilaisten tuomioistuinten 12.10.2009 ja 15.4.2010 tekemät päätökset ja toisaalta ranskalaisen tuomioistuimen 23.6.2010 antama tuomio. Kaikki edellä mainitut tuomioistuimet katsovat asetuksen N:o 2201/2003 nojalla olevansa toimivaltaisia tutkimaan samaa vanhempainvastuuta koskevaa asiaa, vaikkakin eri perustein.

165. Asetuksen N:o 2201/2003 vireilläoloa koskevien säännösten ja erityisesti asetuksen 19 artiklan 2 kohdan säännösten tarkoituksena on ratkaista tämänkaltaisia ongelmia. Ranskalaisen tuomioistuimen oli keskeytettävä asian käsittely, kunnes oli selvitetty, onko englantilainen tuomioistuin, jossa asia on ensin saatettu vireille, toimivaltainen.(57)

166. On syytä lisätä, että se tosiseikka, että ranskalaisen tuomioistuimen ratkaisu perustuu saman tuomioistuimen aiempaan päätökseen, jolla hylättiin Haagin lapsikaappaussopimuksen nojalla esitetty isän vaatimus perusteettomana, ei muuta mitenkään tätä seikkaa, sillä ensimmäinen ratkaisu tehtiin asetuksen N:o 2201/2003 nojalla.

 d) Ratkaisuehdotus

167. Ennakkoratkaisupyynnön esittäneen tuomioistuimen kolmanteen kysymykseen on ensinnäkin vastattava, että asetusta N:o 2201/2003 on tulkittava siten, että siinä ei estetä asetuksen 10 artiklan nojalla toimivaltaista jäsenvaltion tuomioistuinta ryhtymästä toimiin lapsen palauttamisen turvaamiseksi sen jälkeen, kun Haagin lapsikaappaussopimuksen nojalla on tehty palauttamatta jättämistä koskeva päätös. Toiseksi on vastattava, että asetuksen N:o 2201/2003 19 artiklan 2 kohtaa on tulkittava siten, että jäsenvaltion tuomioistuimen, jossa on saatettu vireille vanhempainvastuuta koskeva asia, on siinä tapauksessa, että toisen jäsenvaltion tuomioistuimessa on aiemmin saatettu vireille samaa kohdetta ja samaa perustetta koskeva asia, lykättävä asian käsittelyä, kunnes on ratkaistu, onko tuomioistuin, jossa asia on ensin saatettu vireille, toimivaltainen. Se tosiseikka, että sen tuomioistuimen toimivalta, jossa asia on ensin saatettu vireille, perustuu asetuksen N:o 2201/2003 10 artiklaan ja että sen tuomioistuimen toimivalta, jossa asia on myöhemmin saatettu vireille, perustuu siihen, että aiemmin on tehty palauttamatta jättämistä koskeva päätös Haagin lapsikaappaussopimuksen nojalla sen vuoksi, että kyseisen sopimuksen 3 ja 5 artiklassa määrätyt vaatimukset eivät täyty, on tässä yhteydessä merkityksetön, sillä tuomioistuimen, jossa asia on saatettu vireille myöhemmin, toimivalta perustuu asetukseen.

 VII Ratkaisuehdotus

168. Edellä esitettyjen huomautusten perusteella ja ottaen huomioon toisen ja kolmannen kysymyksen aiheellisuudesta esitetyt huomautukset pyydän unionin tuomioistuinta vastaamaan Court of Appealin (England & Wales) (Civil Division) esittämiin ennakkoratkaisukysymyksiin seuraavalla tavalla:

1)      Yleisesti ottaen kansallisen tuomioistuimen, jossa on pantu vireille vanhempainvastuuta koskeva hakemus, on nimenomaisesti tehtävä tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta avioliittoa ja vanhempainvastuuta koskevissa asioissa ja asetuksen (EY) N:o 1347/2000 kumoamisesta 27.11.2003 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 2201/2003 mukaista toimivaltaansa koskeva päätös tutkittuaan järjestelmällisesti asetuksessa esitetyt toimivaltaa koskevat perusteet.

Tässä tutkinnassa tuomioistuimen tehtävänä on lapsen etua ajatellen määrittää lapsen asuinpaikka ottamalla huomioon kaikki käsiteltävänä olevan asian erityiset tosiseikat.

Pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa tilanteessa, jossa yhtäältä lapsi vietiin luvallisesti toiseen jäsenvaltioon sellaisesta jäsenvaltiosta, jossa lapsella oli asuinpaikka, ja toisaalta asia saatettiin välittömästi vaikkakin ajallisesti myöhäisemmin vireille siinä jäsenvaltiossa, jossa lapsen asuinpaikka alun perin oli, kyseisen tuomioistuimen on nimenomaan määritettävä, johtiko kyseinen poisvieminen lyhyen ajan kuluessa lapsen alkuperäisen asuinpaikan menettämiseen ja uuden asuinpaikan saantiin määränpäänä olleessa jäsenvaltiossa.

Tätä tarkoitusta varten tuomioistuimen on ensisijaisesti ja yksilöidysti otettava huomioon henkilön, jolla on vanhempainvastuu ja joka vei lapsen luvallisesti maasta, tahto ja kiinnitettävä erityistä huomiota lapsen ikään; kyseiselle henkilölle on ensin annettava tilaisuus tehdä huomautuksia ja esittää yksityiskohtaisesti lapsen poisviemiseen johtaneet syyt.

Lapsen uuden asuinpaikan saannin riitauttavan henkilön on tässä tilanteessa näytettävä toteen, että lapsen poisviemisen syynä ei ollut aikomus asettua vakituisesti asumaan määränpäänä olleeseen jäsenvaltioon.

Jos lapsen asuinpaikan määrittäminen osoittautuu mahdottomaksi, kansallisen tuomioistuimen on todettava asia ja läheisyysperiaatetta noudattaen ratkaistava oma toimivaltansa asetuksen N:o 2201/2003 13 tai 15 artiklan säännösten nojalla.

2)      Asetuksen N:o 2201/2003 2 artiklan 7, 9 ja 11 kohtaa sekä 10 ja 11 artiklaa on tulkittava siten, että jäsenvaltion tuomioistuin voi olla näissä säännöksissä tarkoitettu ”laitos tai muu elin”, jolle voidaan myöntää oikeus lapsen huoltoon kyseisen asetuksen säännösten soveltamista varten, edellyttäen että huoltoa koskevien oikeuksien myöntäminen perustuu suoraan jäsenvaltion lainsäädäntöön.

3)      Asetusta N:o 2201/2003 on tulkittava siten, että siinä ei estetä asetuksen 10 artiklan nojalla toimivaltaista jäsenvaltion tuomioistuinta ryhtymästä toimiin lapsen palauttamisen turvaamiseksi sen jälkeen, kun kansainvälisestä lapsikaappauksesta 25.10.1980 Haagissa tehdyn yksityisoikeuden alaa koskevan yleissopimuksen nojalla on tehty palauttamatta jättämistä koskeva päätös.

Asetuksen N:o 2201/2003 19 artiklan 2 kohtaa on tulkittava siten, että jäsenvaltion tuomioistuimen, jossa on saatettu vireille vanhempainvastuuta koskeva asia, on siinä tapauksessa, että toisen jäsenvaltion tuomioistuimessa on aiemmin saatettu vireille samaa kohdetta ja samaa perustetta koskeva asia, lykättävä asian käsittelyä, kunnes on ratkaistu, onko tuomioistuin, jossa asia on ensin saatettu vireille, toimivaltainen. Se tosiseikka, että sen tuomioistuimen toimivalta, jossa asia on ensin saatettu vireille, perustuu asetuksen N:o 2201/2003 10 artiklaan ja että sen tuomioistuimen toimivalta, jossa asia on myöhemmin saatettu vireille, perustuu siihen, että aiemmin on tehty palauttamatta jättämistä koskeva päätös Haagin lapsikaappaussopimuksen nojalla sen vuoksi, että kyseisen sopimuksen 3 ja 5 artiklassa määrätyt vaatimukset eivät täyty, on tässä yhteydessä merkityksetön, sillä tuomioistuimen, jossa asia on saatettu vireille myöhemmin, toimivalta perustuu asetukseen.

1 – Alkuperäinen kieli: ranska.

2 –      EUVL L 338, s. 1.

3 –      Asia C-523/07 (Kok., s. I-2805).

4 –      Jäljempänä perusoikeuskirja.

5 – Yhdistyneiden Kansakuntien sopimussarja, 1983, 1343 osa, N:o 22514, s. 89, jäljempänä Haagin lapsikaappaussopimus.

6 –            RE H (Abduction: Rights of custody) [2000] 1 FLR 374.

7 –      Ks. tämän kannanoton 41 kohta.

8 –      Ks. tämän kannanoton 38 kohta.

9 –      Ks. tämän kannanoton 115 kohta ja sitä seuraavat kohdat.

10 – Ks. kuitenkin tämän kannanoton 91 kohta, joka koskee lapsen isän esittämiä perusteluja.

11 –      Näin perustetusta toimivaltajärjestelmästä ks. tämän kannanoton 104 kohta ja sitä seuraavat kohdat.

12 –      Samalla tavoin kuin tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta avioliittoa ja yhteisten lasten huoltoa koskevissa asioissa 29.5.2000 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1347/2000 11 artiklan 4 kohdassa (EYVL L 160, s. 19) myös asetuksen N:o 2201/2003 16 artiklassa vahvistetaan näin täsmällinen ja yhdenmukainen aineellinen säännös ja poiketaan tulkinnasta, jonka yhteisöjen tuomioistuin oli antanut tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden täytäntöönpanosta yksityisoikeuden alalla vuonna 1968 tehdyn Brysselin yleissopimuksen 21 artiklasta (EYVL 1972, L 299, s. 32) ja jonka mukaan ajankohta, jolloin asian katsotaan tulleen vireille sopimusvaltion tuomioistuimessa, määräytyy oikeuspaikan lain (lex fori) mukaan. Ks. asia C-129/83, Zelger v. Salitrini, tuomio 7.6.1984 (Kok., s. 2397, 16 kohta). Ks. asiasta erityisesti Rey, J., ”L’office du juge – la saisine”, Fulchiron, H., ja Nourissat, C. (dir), Le nouveau droit communautaire du divorce et de la responsabilité parentale, Dalloz, Paris, 2005, s. 181.

13 –      EYVL L 324, s. 79. Asetuksen N:o 2201/2003 johdanto-osan 15 perustelukappaleessa täsmennetään, että asetusta N:o 1393/2007 sovelletaan asiakirjojen tiedoksiantoon menettelyissä, jotka on pantu vireille asetuksen N:o 2201/2003 nojalla.

14 –      Kansallisen tuomioistuimen on edellä esitetyn mukaisesti tehtävä toimivaltaansa koskeva päätös asian vireilletuloajankohtana, mutta asuinpaikan arviointiperusteita tarkasteltaessa ei voida sulkea pois mahdollisuutta ottaa huomioon vireilletulon jälkeen ilmenneitä tekijöitä, jotka ovat tulleet esille ennen lopullisen ratkaisun antamista. Ks. asiasta Richez-Pons, A., La résidence en droit international privé (conflits de juridictions et conflits de lois), väitöskirja, Lyon, 2004.

15 –      Ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin on täsmentänyt kysymystä viittaamalla asetuksen N:o 2201/2003 8 ja 10 artiklaan. Kuten jäljempänä esitetystä ilmenee, asuinpaikan käsitteen on pysyttävä muuttumattomana riippumatta siitä, mitä asetuksen N:o 2201/2003 säännöstä tarkastellaan. Toisaalta jäljempänä esitetään, että on perusteltuja syitä asettaa kyseenalaiseksi asetuksen N:o 2201/2003 10 artiklaa koskevan kysymyksen tarkoituksenmukaisuus. Vaikka näin muotoiltu kysymys edellyttää asetuksessa N:o 2201/2003 tarkoitetun asuinpaikan käsitteen selventämistä, pääasiassa on kyse laajemmasta ongelmasta kuin pelkästään asuinpaikan käsitteestä.

16 –      On todettava, että julkisasiamies Kokottin ratkaisuehdotuksessa edellä mainitussa asiassa A on yksityiskohtaisesti ja vakuuttavasti tarkasteltu asuinpaikan käsitettä (13–52 kohta). Siinä on kiinnitetty huomiota asetuksen N:o 2201/2003 syntyvaiheisiin sekä kansainvälisissä yleissopimuksissa (22–31 kohta) tai unionin oikeudessa (32–37 kohta) käytettyihin vastaaviin tai läheisiin käsitteisiin ja pyritty määrittämään pääasialliset arviointiperusteet, jotka on otettava huomioon lapsen asuinpaikan vahvistamiseksi (41–52 kohta). Tässä yhteydessä ei ole tarpeen toistaa analyysia, josta olen täysin samaa mieltä.

17 –      31 kohta.

18 – Em. asia A, tuomion 31, 34 ja 35 kohta.

19 –      Ibid., tuomion 34 kohta.

20 –      Ibid., tuomion 36 kohta.

21 –      Ibid., tuomion 37 kohta.

22 –      Ibid., tuomion 38 kohta.

23 –      Ibid., tuomion 39 kohta.

24 –      Ibid., tuomion 40 kohta.

25 –      Ibid., tuomion 42 kohta.

26 –      Itse asiassa ennakkoratkaisupyynnön esittäneen tuomioistuimen perusteluista ilmenee, että High Court of Justice (England & Wales), Family Division tunsi em. asiassa A annetun tuomion tehdessään 15.4.2010 päätöksen ja että määrittäessään lapsen asuinpaikkaa kyseinen tuomioistuin otti huomioon viimeksi mainitun tuomion vaikutukset Englannin oikeuteen.

27 –      Näin P. Lagarde selitysmuistiossa, joka koskee toimivallasta, sovellettavasta laista, toimenpiteiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta sekä yhteistyöstä vanhempainvastuuseen ja lasten suojeluun liittyvissä asioissa vuonna 1996 tehtyä Haagin yleissopimusta (Yhdistyneiden kansakuntien sopimussarja, 2004, osa 2204, nro 39130), Actes et documents de la XVIIIème Session de la Conférence de la Haye 1996, II osa, Protection des enfants (lastensuojelu), nro 41. Tämä muotoilu hyväksytään yleisesti sekä oikeuskirjallisuudessa että oikeuskäytännössä. Ks. erityisesti Richez-Pons, A., em. teos s. 206.

28 –      Richez-Pons, A., em. teos, s. 206 ja sitä seuraavat sivut.

29 –      Asetuksen N:o 2201/2003 soveltamista koskevissa käytännön ohjeissa täsmennetään tässä yhteydessä, että kyseisen asetuksen 9 artiklaa sovelletaan ainoastaan siinä tapauksessa, että lapsi on mainitun kolmen kuukauden määräajan kuluessa saanut asuinpaikan jäsenvaltiosta, johon hän on saapunut.

30 – Asetuksen N:o 2201/2003 9 artiklan 1 kohdan saksankielisen version ensimmäinen lause kuuluu seuraavasti: ”Beim rechtmäßigen Umzug eines Kindes von einem Mitgliedstaat in einen anderen, durch den es dort einen neuen gewöhnlichen Aufenthalt erlangt.” Italiankielisen version sanamuoto on vastaava: ”In caso di lecito trasferimento della residenza di un minore da uno Stato membro ad un altro che diventa la sua residenza abituale.”

31 – Samoin kuuluvat espanjankielinen versio ”Cuando un menor cambie legalmente de residencia de un Estado miembro a otro y adquiera una nueva residencia habitual en este último”, tanskankielinen versio ”Når et barn lovligt flytter fra én medlemsstat til en anden og får nyt sædvanligt opholdssted dér”, englanninkielinen versio ”Where a child moves lawfully from one Member State to another and acquires a new habitual residence there”, hollanninkielinen versio ”Wanneer een kind legaal van een lidstaat naar een andere lidstaat verhuist en aldaar een nieuwe gewone verblijfplaats verkrijgt”, portugalinkielinen versio ”Quando uma criança se desloca legalmente de um Estado-Membro para outro e passa a ter a sua residência habitual neste último”, suomenkielinen versio ”Kun lapsi muuttaa laillisesti jäsenvaltiosta toiseen ja saa siellä uuden asuinpaikan” ja ruotsinkielinen versio ”När ett barn lagligen flyttar från en medlemsstat till en annan och förvärvar nytt hemvist där”.

32 –      Ks. erityisesti asia 30/77, Bouchereau, tuomio 27.10.1977 (Kok., s. 1999, Kok. Ep. III, s. 485, 14 kohta) sekä asia C-340/08, M ym., tuomio 29.4.2010 (44 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa).

33 –      Ks. erityisesti asia 29/69, Stauder, tuomio 12.11.1969 (Kok., s. 419, Kok. Ep. I, s 419, 3 kohta); yhdistetyt asiat C-261/08 ja C-348/08, Zurita García ja Choque Cabrera, tuomio 22.10.2009 (Kok., s. I-10143, 54 kohta) sekä asia C-569/08, Internetportal und Marketing, tuomio 3.6.2010 (35 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa).

34 – Vastaavasti esim. Gallant, E., ”Compétence reconnaissance et exécution (Matières matrimoniale et de la responsabilité parentale)”, Répertoire de droit communautaire, Dalloz, elokuu 2007, N:o 167.

35 –      Toisaalta asetuksen N:o 2201/2003 10 artiklassa todetaan, että jos lapsi on luvatta viety pois, toimivalta säilyy sen jäsenvaltion tuomioistuimilla, jossa lapsen asuinpaikka oli välittömästi ennen luvatonta pois viemistä, vain siihen saakka, kun lapsi on saanut asuinpaikan toisesta jäsenvaltiosta, ja sillä edellytyksellä että lapsi on asunut mainitussa toisessa jäsenvaltiossa vähintään yhden vuoden ajan ja että lapsi on sopeutunut uuteen ympäristöönsä.

36 –      Määräaika voisi olla esimerkiksi kuusi kuukautta. Asuinpaikan käsitteeseen liittyvästä ajanjaksosta ks. erityisesti Espinosa Calabuig R., Custodia y visita de menores en el espacio judicial europeo, Marial Pons, 2007, s. 128 ja sitä seuraavat sivut. On otettava huomioon, että 19.10.1996 tehdyn em. Haagin yleissopimuksen luonnoksen laatinut komissio päätti olla asettamatta aikarajoja uuden vakituisen asuinpaikan saamiselle sen vuoksi, että asian tosiseikkoja on tarkasteltava jokaisen tapauksen osalta erikseen. Ks. Lagarde, P., em. teos, nro 41.

37 –      Tai jota ennen muutto ei merkitse asuinpaikan muuttumista.

38 –      Asetuksen N:o 2201/2003 soveltamista koskevissa ohjeissa (s. 13) ehdotetaan tätä ratkaisua. Lapsen olinpaikka määränpäänä olevassa jäsenvaltiossa rinnastettaisiin uuden asuinpaikan saamiseen, mikä olisi ristiriidassa yhteisöjen tuomioistuimen em. asiassa A antamassa tuomiossa esitetyn kannan kanssa, jonka mukaan lapsen fyysinen läsnäolo unionin jäsenvaltiossa ei ole riittävä peruste sen vahvistamiseksi, että lapsen asuinpaikka on kyseisessä jäsenvaltiossa

39 –      Tuomioistuimet voivat viimeisenä mahdollisuutenaan todeta, että niillä on asiassa toimivaltaa asetuksen N:o 2201/2003 14 artiklan nojalla, jossa todetaan seuraavaa: jos millään jäsenvaltion tuomioistuimella ei ole joko tämän asetuksen 8 tai 13 artiklan mukaan toimivaltaa, toimivalta määräytyy kussakin jäsenvaltiossa kyseisen valtion oman lainsäädännön mukaan.

40 – Asian tästä puolesta ks. esim. Niboyet, M.-L., L’office du juge – la vérification et l’exercice de la compétence, Fulchiron, H. ja Nourissat, C. (dir), em. teos s. 191.

41 –      Asia C-256/09, Purrucker, tuomio 15.7.2010 (73 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa).

42 –      Ks. tämän kannanoton 101 kohta.

43 –      43 kohta.

44 –      Asia J [1990] 2 AC 562, s. 578.

45 –      Tämän kysymyksen osalta ks. alaviite s. 13.

46 –      Tältä osin ks. jäljempänä vastausehdotus ennakkoratkaisupyynnön esittäneen tuomioistuimen toiseen kysymykseen.

47 –      Asia C-400/10 PPU, tuomio 5.10.2010 (44 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa).

48 –      Em. asia McB., tuomion 49–64 kohta.

49 –      Jos tuomioistuin, jossa asia 9.10.2009 puhelimitse pantiin vireille, olisi saanut asian käsiteltäväkseen äidin ja lapsen lähtöä edeltävänä päivänä, poisvieminen olisi tapahtunut vastoin lapsen alkuperäisessä asuinpaikassa asiaa käsitelleelle tuomioistuimelle myönnettyä oikeutta huoltoon, paitsi jos kyseinen tuomioistuin olisi edeltäkäsin hyväksynyt poisviemisen. Kyseinen poisvieminen olisi näin ollen ollut luvaton, ja näillä perustein asiaa käsittelevä tuomioistuin olisi ollut toimivaltainen asetuksen N:o 2201/2003 10 artiklan nojalla.

50 – Ks. tältä osin Perez Vera, E., ”rapport explicatif sur la convention de la Haye sur l’enlèvement international d’enfants”, Actes et documents de la Quatorzième session (1980), III osa, Enlèvements d’enfants, nro 64 ja sitä seuraavat numerot.

51 –      Haagin lapsikaappaussopimuksessa, joka on tältä osin antanut mallin asetukselle N:o 2201/2003, tunnustetaan myös laitokselle tai muulle elimelle myönnetty oikeus lapsen huoltoon. Ks. Perez Vera, E., em. teos, 80 kohta.

52 –      43 kohta.

53 –      Ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin teki ennakkoratkaisupyyntöpäätöksen 8.10.2010 eli vain vähän aikaa em. asiassa McB. 5.10.2010 annetun tuomion jälkeen, joten kyseinen tuomioistuin ei ollut voinut tutustua viimeksi mainittuun tuomioon.

54 – Ks. erityisesti em. asia A, tuomion 34 kohta.

55 –      Ks. harvemmin esiintyvät tapaukset, asia C-486/04, komissio v. Italia, tuomio 23.11.2006 (Kok., s. I-11025, 44 kohta); asia C-255/05, komissio v. Italia, tuomio 5.7.2007 (Kok., s. I-5767, 60 kohta) ja asia C-247/06, komissio v. Saksa, tuomio 6.11.2008 (30 kohta).

56 –      Tilanne vastaa ennakkoratkaisupyynnön esittäneen tuomioistuimen kolmannen kysymyksen ensimmäistä kohtaa.

57 –      Jollei tämän kannanoton 55 kohdassa ja sitä seuraavissa kohdissa esitetystä muuta johdu.