UNIONIN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (suuri jaosto)
9 päivänä maaliskuuta 2021 (*)
Ennakkoratkaisupyyntö – Työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden suojelu – Työajan järjestäminen – Direktiivi 2003/88/EY – 2 artikla – Työajan käsite – Varallaolojärjestelmän mukainen päivystysjakso – Ammattipalomiehet – Direktiivi 89/391/ETY – 5 ja 6 artikla – Psykososiaaliset riskit – Ehkäisemisvelvollisuus
Asiassa C-580/19,
jossa on kyse SEUT 267 artiklaan perustuvasta ennakkoratkaisupyynnöstä, jonka Verwaltungsgericht Darmstadt (Darmstadtin hallintotuomioistuin, Saksa) on esittänyt 21.2.2019 tekemällään päätöksellä, joka on saapunut unionin tuomioistuimeen 30.7.2019, saadakseen ennakkoratkaisun asiassa
R.J.
vastaan
Stadt Offenbach am Main,
UNIONIN TUOMIOISTUIN (suuri jaosto),
toimien kokoonpanossa: presidentti K. Lenaerts, varapresidentti R. Silva de Lapuerta, jaostojen puheenjohtajat A. Arabadjiev, A. Prechal, M. Vilaras ja N. Piçarra sekä tuomarit T. von Danwitz, C. Toader, M. Safjan, D. Šváby, S. Rodin, F. Biltgen, K. Jürimäe, C. Lycourgos (esittelevä tuomari) ja L. S. Rossi,
julkisasiamies: G. Pitruzzella,
kirjaaja: hallintovirkamies M. Longar,
ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 22.6.2020 pidetyssä istunnossa esitetyn,
ottaen huomioon huomautukset, jotka sille ovat esittäneet
– Belgian hallitus, asiamiehinään S. Baeyens, L. Van den Broeck, M. Jacobs ja C. Pochet,
– Espanjan hallitus, asiamiehenään S. Jiménez García,
– Ranskan hallitus, asiamiehinään A. Ferrand, R. Coesme, E. Toutain ja A.-L. Desjonquères,
– Alankomaiden hallitus, asiamiehinään M. K. Bulterman ja C. S. Schillemans,
– Suomen hallitus, asiamiehinään aluksi H. Leppo ja J. Heliskoski, sittemmin H. Leppo,
– Euroopan komissio, asiamiehinään aluksi B.-R. Killmann ja M. van Beek, sittemmin M. Killmann,
kuultuaan julkisasiamiehen 6.10.2020 pidetyssä istunnossa esittämän ratkaisuehdotuksen,
on antanut seuraavan
tuomion
1 Ennakkoratkaisupyyntö koskee tietyistä työajan järjestämistä koskevista seikoista 4.11.2003 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/88/EY (EUVL 2003, L 299, s. 9) 2 artiklan tulkintaa.
2 Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa asianosaisina ovat R.J. ja Stadt Offenbach am Main (Offenbach am Mainin kaupunki, Saksa) ja jossa on kyse palkasta, jota R.J. vaatii suorittamistaan varallaolojärjestelmän mukaisista päivystyksistä. Heti aluksi täsmennetään, että tässä tuomiossa ilmaisu ”päivystys” kattaa yleisesti kaikki ajanjaksot, joiden aikana työntekijä pysyttelee työnantajansa käytettävissä voidakseen huolehtia työsuorituksesta tämän pyynnöstä, kun taas ilmaisulla ”varallaolojärjestelmän mukainen päivystys” tarkoitetaan näistä ajanjaksoista niitä, joiden kuluessa työntekijä ei ole velvollinen pysymään työpaikallaan.
Asiaa koskevat oikeussäännöt
Unionin oikeus
Direktiivi 89/391/ETY
3 Toimenpiteistä työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden parantamisen edistämiseksi työssä 12.6.1989 annetun neuvoston direktiivin 89/391/ETY (EYVL 1989, L 183, s. 1) 5 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Työnantajan velvollisuutena on huolehtia työntekijöiden turvallisuudesta ja terveydestä kaikissa työhön liittyvissä tilanteissa.”
4 Tämän direktiivin 6 artiklassa säädetään seuraavaa:
”1. Työnantajan on velvollisuuksiensa mukaisesti toteutettava tarvittavat toimenpiteet työntekijöidensä turvallisuuden ja terveyden suojelemiseksi, mukaan lukien työssä esiintyvien vaarojen ehkäisy, tiedottaminen ja kouluttaminen sekä tarvittavien järjestelyjen ja keinojen tarjoaminen.
Työnantajan on oltava valmiina muuttamaan näitä toimenpiteitä olosuhteiden muutosten mukaisesti ja pyrittävä vallitsevien olojen parantamiseen.
2. Työnantajan on toteutettava ne toimenpiteet, joita tarkoitetaan 1 kohdan ensimmäisessä alakohdassa, noudattaen seuraavia yleisiä, ehkäiseviä toimenpiteitä koskevia periaatteita:
a) vaarojen välttäminen;
b) niiden vaarojen arvioiminen, joita ei voida välttää;
c) vaarojen torjunta niiden syntyvaiheessa;
– –
3. Tämän direktiivin muiden säännösten lisäksi työnantajan on, ottaen huomioon yrityksen tai laitoksen toiminnan luonne:
a) selvitettävä työntekijöiden turvallisuuteen ja terveyteen kohdistuvat, muun muassa työvälineiden valinnasta, käytetyistä kemiallisista aineista tai valmisteista sekä työpaikkojen varustelusta johtuvat vaarat.
Ehkäisevien toimenpiteiden, jotka työnantaja on toteuttanut tämän arvioinnin perusteella, sekä työ- ja tuotantomenetelmien on tarpeellisella tavalla;
– varmistettava työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden suojelun tason paraneminen,
– liityttävä yrityksen tai laitoksen kaikkeen toimintaan kaikilla hierarkian tasoilla;
– –”
Direktiivi 2003/88
5 Direktiivin 2003/88 1 artiklassa säädetään seuraavaa:
”1. Tässä direktiivissä vahvistetaan turvallisuutta ja terveyttä koskevat vähimmäisvaatimukset työajan järjestämistä varten.
2. Tämä direktiivi koskee:
a) vuorokautisia ja viikoittaisia vähimmäislepoaikoja ja vuosilomaa sekä taukoja ja viikoittaista enimmäistyöaikaa; ja
b) tiettyjä yötyötä, vuorotyötä ja työaikajärjestelyjä koskevia seikkoja.
– –”
6 Saman direktiivin 2 artiklassa säädetään seuraavaa:
”Tässä direktiivissä tarkoitetaan:
1. ’työajalla’ ajanjaksoa, jonka aikana työntekijä tekee työtä, on työnantajan käytettävissä ja suorittaa toimintaansa tai tehtäviään kansallisen lainsäädännön ja/tai käytännön mukaisesti;
2. ’lepoajalla’ ajanjaksoa, joka ei ole työaikaa;
– –”
7 Kyseisen direktiivin 7 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että jokainen työntekijä saa vähintään neljän viikon palkallisen vuosiloman tällaisen loman saamiselle ja myöntämiselle kansallisessa lainsäädännössä ja/tai käytännössä vahvistettujen edellytysten mukaisesti.”
Saksan oikeus
8 Julkisten palolaitosten organisaatiosta, vähimmäisvahvuudesta ja varusteista 17.12.2003 annetun asetuksen (Verordnung über die Organisation, Mindeststärke und Ausrüstung der öffentlichen Feuerwehren; GVBl., s. 693) liitteessä säädetään seuraavaa:
”Tason 2 varusteiden, mukaan luettuna tarpeellinen henkilöstö, on säännönmukaisesti oltava 20 minuutissa hälytyksestä tehtäväpaikalla – –”
9 Offenbachin palolaitoksen toimintaohjeiden (Einsatzdienstverfügung der Feuerwehr Offenbach) mukaan, sellaisina kuin ne olivat 18.6.2018 julkaistuina, virkamiehen, joka on ”Beamter vom Einsatzleitdienst” ‑vuorossa (toimintayksikön esimiestehtävävuoro, jäljempänä BvE-vuoro), on hälytystapauksessa välittömästi lähdettävä tehtäväpaikalle etuoikeuksiaan, joista säädetään tieliikenneasetuksessa, ja kulkuoikeuksiaan hyödyntäen.
10 BvE-vuorossa olevan virkamiehen velvollisuudet täsmennetään palolaitoksen toimintaohjeiden sivulla 6 seuraavasti:
”BvE-vuoron aikana virkamiehen on oltava käytettävissä ja valittava olinpaikkansa niin, että 20 minuutin pituisen interventioajan noudattaminen on mahdollista. Tätä sääntöä katsotaan noudatetun, kun virkamies siirtyy olinpaikastaan Offenbach am Mainin kaupungin rajalle etu- ja kulkuoikeuksia hyödyntäen 20 minuutissa. Tätä aikaa sovelletaan, kun liikenne on keskimääräisen vilkasta ja tie- ja sääolosuhteet ovat tavanomaiset.”
Pääasia ja ennakkoratkaisukysymykset
11 R.J. työskentelee virkasuhteessa palomiehenä ryhmänjohtajana Offenbach am Mainin kaupungin palolaitoksella. Säännöllisen työaikansa lisäksi kantajan on Offenbachin palolaitoksessa sovellettavien säännösten mukaan tehtävä säännöllisesti BvE-vuoroja.
12 BvE-vuoron aikana R.J:n on oltava jatkuvasti tavoitettavissa ja pidettävä työvaatetuksensa ja työnantajan hänen käyttöönsä antama virka-ajoneuvo mukanaan. Hänen on vastattava puheluihin, sillä hän saa niiden kautta tietoja tapahtumista, joihin liittyviä päätöksiä hänen on tehtävä. Toisinaan kantajan on lähdettävä tehtäväpaikalle tai työpaikalleen. R.J:n on BvE-vuoron aikana valittava oleskelupaikkansa niin, että hälytyksen sattuessa hän pääsee työvaatetukseen pukeutuneena virka-ajoneuvolla etuoikeuksia, joista säädetään tieliikenneasetuksessa, ja kulkuoikeuksia hyödyntäen 20 minuutissa Offenbach am Mainin kaupunginrajalle.
13 BvE-vuoro suoritetaan arkisin kello 17:n ja seuraavan aamun kello 7:n välillä. Viikonloppuna tämä vuoro alkaa perjantaina kello 17 ja päättyy maanantaiaamuna kello 7. Työviikkoa, jona työaika on 42 tuntia, voi seurata tämän vuoron tekeminen viikonloppuna. R.J. on BvE-vuorossa keskimäärin 10–15 viikonloppuna vuodessa. Ajanjaksolla 1.1.2013–31.1.2015 R.J. teki 126 BvE-vuoroa ja hänen oli vastattava hälytykseen tai lähdettävä tehtäväpaikalle 20 kertaa. Näin ollen R.J:n BvE-vuoroissa esiintyneitä hälytyksiä oli kolmen vuoden aikana keskimäärin 6,67 vuodessa.
14 R.J .vaati, että BvE-vuoro katsotaan työajaksi ja että siitä maksetaan vastaavasti korvaus. Hänen työnantajansa hylkäsi vaatimuksen 6.8.2014 tekemällään päätöksellä.
15 R.J .nosti 31.7.2015 ennakkoratkaisupyynnön esittäneessä tuomioistuimessa kanteen, jossa hän väitti, että vaikka päivystysjaksot ovat varallaolojärjestelmän mukaisia ja että työntekijä ei näin ollen ole velvollinen olemaan fyysisesti läsnä työnantajan määrittämässä paikassa, niitä voidaan pitää työaikana, kun työnantaja velvoittaa työntekijän tulemaan töihin erittäin lyhyessä määräajassa. R.J. väittää erityisesti, että BvE-vuoro rajoittaa merkittävästi hänen vapaa-aikaansa, koska hälytyksen sattuessa hänen on välittömästi lähdettävä kotoaan Offenbach am Mainiin noudattaakseen hänelle asetettua 20 minuutin valmiusaikaa.
16 Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan valtion palokunnan toimintayksiköiden harjoittama toiminta kuuluu direktiivin 2003/88 soveltamisalaan. Kyseinen tuomioistuin katsoo, että vaikka päivystyksestä maksettavaa palkkaa koskevat kysymykset sen sijaan jäävät tämän soveltamisalan ulkopuolelle, BvE-palvelun luokittelu direktiivin 2003/88 2 artiklan 1 alakohdassa tarkoitetuksi työajaksi on kuitenkin ratkaiseva sen käsiteltävänä olevan asian ratkaisemisen kannalta.
17 Saksan oikeuden mukaan R.J:n työnantaja voidaan velvoittaa maksamaan BvE-vuorosta R.J:n vaatima korvaus ainoastaan siinä tapauksessa, että hän on suorittanut työtehtäviä direktiivissä 2003/88 säädetyn viikoittaisen enimmäistyöajan ylittäen. Lisäksi R.J:n vaatimus siitä, että BvE-vuoro nimenomaisesti todetaan työajaksi, ei koske mahdollista palkkaa tästä vuorosta, vaan sillä pyritään varmistamaan, että R.J. ei jatkossa joudu työskentelemään yli unionin oikeudessa säädetyn enimmäistyöajan.
18 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että tähän saakka unionin tuomioistuin on katsonut, että päivystysjakso voidaan rinnastaa työaikaan vain, jos työntekijä on velvollinen olemaan fyysisesti läsnä työnantajan osoittamassa paikassa ja siellä työnantajan käytettävissä voidakseen välittömästi suorittaa tarvittaessa asianmukaiset työtehtävät. Se korostaa kuitenkin, että unionin tuomioistuin katsoi 21.2.2018 antamassaan tuomiossa Matzak (C-518/15, EU:C:2018:82), että myös työntekijän päivystys kotonaan on luokiteltava työajaksi yhtäältä sen perusteella, että työntekijän on oltava fyysisesti läsnä työnantajan määrittämässä paikassa, ja toisaalta sen perusteella, että kyseisellä työntekijällä on rajalliset mahdollisuudet keskittyä omiin henkilökohtaisiin ja sosiaalisiin intresseihinsä, koska hänen on päästävä työpaikalle kahdeksassa minuutissa.
19 Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan kyseinen tuomio ei estä sitä, että työajaksi on katsottava myös varallaolojärjestelmän mukaiset päivystysjaksot eli ne, joiden kuluessa työntekijän ei tarvitse pysyä työnantajan määrittämässä paikassa, mutta hänen mahdollisuuksiaan valita olinpaikkansa ja järjestää vapaa-aikansa rajoitetaan merkittävästi.
20 Erityisesti ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan se, että direktiivissä 2003/88 tarkoitetun työajan käsitteen ulkopuolelle jätettäisiin varallaolojärjestelmän mukaiset päivystysjaksot pelkästään siitä syystä, että työnantaja ei ole tarkalleen määrittänyt paikkaa, jossa työntekijän on fyysisesti oleskeltava, merkitsee perusteetonta erilaista kohtelua siihen tilanteeseen nähden, jossa työntekijä on määrittänyt tällaisen paikan. Työntekijälle asetettu velvollisuus saapua tiettyyn paikkaan lyhyessä määräajassa voi nimittäin vaikuttaa yhtä rajoittavasti hänen vapaa-aikansa järjestämiseen, joten sillä määritetään välillisesti paikka, jossa hänen on fyysisesti oltava läsnä, ja se rajoittaa siten merkittävästi työntekijän mahdollisuutta hoitaa henkilökohtaisia asioitaan.
21 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa lopuksi, että Bundesverwaltungsgericht (liittovaltion ylin hallintotuomioistuin, Saksa) on ratkaistaessa, onko päivystysjaksoa pidettävä työaikana, käyttänyt ratkaisevana arviointiperusteena sitä, miten usein työntekijän odotettavissa on, että hänet kutsutaan työhön päivystysjaksoina. Mikäli työtehtävät keskeyttävät päivystysjaksot vain satunnaisesti, kyse ei ole työajasta.
22 Näissä olosuhteissa Verwaltungsgericht Darmstadt (Darmstadtin hallintotuomioistuin, Saksa) päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:
”1) Onko direktiivin 2003/88 2 artiklaa tulkittava siten, että päivystysajat, joiden aikana työntekijän velvollisuutena on työvaatetukseen pukeutuneena siirtyä hälytysajoneuvolla 20 minuutissa sen kaupungin rajalle, jossa hänen työpaikkansa sijaitsee, on katsottava työajaksi, vaikka työnantaja ei ole määrittänyt tiettyä paikkaa, jossa työntekijän on oleskeltava, mutta työntekijän mahdollisuuksia valita olinpaikkansa sekä hoitaa omia henkilökohtaisia ja sosiaalisia asioitaan rajoitetaan erittäin huomattavasti?
2) Mikäli ensimmäiseen ennakkoratkaisukysymykseen vastataan myöntävästi, onko direktiivin 2003/88 2 artiklaa tulkittava ensimmäisen ennakkoratkaisukysymyksen kaltaisessa tilanteessa niin, että työajan käsitettä määriteltäessä on huomioitava myös se, onko päivystysaikana, jota ei ole vietettävä työnantajan määrittämässä paikassa, työtehtäviä säännöllisesti odotettavissa ja missä määrin niitä on odotettavissa?”
Ennakkoratkaisukysymysten tarkastelu
23 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin haluaa kysymyksillään, joita on syytä tarkastella yhdessä, selvittää ennen kaikkea, onko direktiivin 2003/88 2 artiklaa tulkittava siten, että päivystysjakso, jonka kuluessa työntekijän on työvaatetukseen pukeutuneena ja työnantajan hänen käyttöönsä antamalla virka-ajoneuvolla tähän ajoneuvoon liittyviä etuoikeuksia, joista säädetään tieliikenneasetuksessa, ja kulkuoikeuksia hyödyntäen voitava saapua 20 minuutissa sen kaupungin rajalle, jossa hänen työpaikkansa on, on kyseisessä artiklassa tarkoitettua työaikaa, ja onko tätä luokittelua tehtäessä otettava huomioon, miten usein keskimäärin työntekijä tosiasiallisesti kutsutaan työtehtäviin tämän ajanjakson aikana.
24 Ennakkoratkaisupyynnöstä ja unionin tuomioistuimen käytettävissä olevasta asiakirja-aineistosta ilmenee erityisesti, että pääasian kantaja hoitaa noin 40 varallaolojaksoa vuosittain arkisin ja viikonloppuisin. Nämä päivystysjaksot toteutetaan varallaolojärjestelmässä, mikä merkitsee, ettei hän ole velvollinen olemaan fyysisesti läsnä työpaikallaan. R.J:llä on oltava mainittuina päivystysjaksoina jatkuvasti käytettävissään työvaatetus ja hälytysajoneuvo, hänen on voitava vastata välittömästi puheluihin ja voitava saapua työvaatetukseen pukeutuneena ja virka-ajoneuvollaan kyseiseen ajoneuvoon liittyviä etu- ja kulkuoikeuksia hyödyntäen Offenbach am Mainin kaupungin rajalle 20 minuutissa. Tätä siirtymäaikaa sovelletaan, kun liikenne on keskimääräisen vilkasta ja tie- ja sääolosuhteet ovat tavanomaiset.
25 Ensiksi on muistutettava, että vaikka on siis viime kädessä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tehtävänä tutkia, onko pääasiassa kyseessä olevia varallaolojärjestelmän mukaisia päivystysjaksoja pidettävä direktiivissä 2003/88 tarkoitettuna työaikana, on kuitenkin niin, että unionin tuomioistuimen on annettava sille ohjeita siitä, mitä arviointiperusteita tässä tutkinnassa on otettava huomioon (tänään annettu tuomio Radiotelevizija Slovenija (Varallaolojakso syrjäisellä paikalla), C-344/19, 23 ja 24 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
26 Tämä alustava täsmennys huomioon ottaen ensiksi on muistutettava, että direktiivin 2003/88 tarkoituksena on vahvistaa vähimmäisvaatimukset, joilla pyritään parantamaan työntekijöiden elin- ja työoloja lähentämällä erityisesti työajan kestoa koskevia kansallisia säännöksiä. Tämän Euroopan unionin tasolla tapahtuvan työajan järjestämistä koskevan lainsäädännön yhdenmukaistamisen tarkoituksena on taata työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden parempi suojelu takaamalla työntekijöille – muun muassa vuorokautiset ja viikoittaiset – vähimmäislepoajat sekä asianmukaiset tauot ja säätämällä viikoittaiselle työajalle ylärajan (tänään annettu tuomio Radiotelevizija Slovenija (Varallaolojakso syrjäisellä paikalla), C-344/19, 25 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
27 Direktiivin 2003/88 enimmäistyöaikaa ja vähimmäislepoaikaa koskevia eri vaatimuksia on pidettävä erityisen tärkeinä unionin sosiaalioikeuden sääntöinä, joita on sovellettava jokaiseen työntekijään ja joiden noudattamisen ei pidä olla pelkästään taloudellisista näkökohdista riippuvainen (tänään annettu tuomio Radiotelevizija Slovenija (Varallaolojakso syrjäisellä paikalla), C-344/19, 26 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
28 Lisäksi on niin, että kun direktiivissä 2003/88 vahvistetaan jokaisen työntekijän oikeus enimmäistyöajan rajoitukseen sekä päivittäisiin ja viikoittaisiin lepoaikoihin, siinä täsmennetään Euroopan unionin perusoikeuskirjan 31 artiklan 2 kohdassa nimenomaisesti vahvistettu perusoikeus, minkä vuoksi sitä on tulkittava tämän 31 artiklan 2 kohdan valossa. Tästä seuraa erityisesti, että direktiivin 2003/88 säännöksiä ei voida tulkita suppeasti työntekijällä tämän direktiivin perusteella olevien oikeuksien kustannuksella (tänään annettu tuomio Radiotelevizija Slovenija (Varallaolojakso syrjäisellä paikalla), C-344/19, 27 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen)
29 Todettakoon toiseksi, että direktiivin 2003/88 2 artiklan 1 alakohdassa käsite ”työaika” määritellään ajanjaksoksi, jonka aikana työtekijä tekee työtä, on työnantajan käytettävissä ja suorittaa toimintaa tai tehtäviään kansallisen lainsäädännön ja/tai käytännön mukaisesti. Kyseisen direktiivin 2 artiklan 2 alakohdan mukaan lepoajalla tarkoitetaan ajanjaksoa, joka ei ole työaikaa.
30 Tästä seuraa, että nämä kaksi käsitettä, jotka oli määritelty samalla tavoin tietyistä työajan järjestämistä koskevista seikoista 23.11.1993 annetussa neuvoston direktiivissä 93/104/EY (EYVL 1993, L 307, s. 18), jota direktiivi 2003/88 seurasi, ovat toisensa poissulkevia. Työntekijän päivystysaika on näin ollen luokiteltava joko direktiivissä 2003/88 tarkoitetuksi työajaksi tai lepoajaksi, koska viimeksi mainitussa ei säädetä niiden välimuodosta (tänään annettu tuomio Radiotelevizija Slovenija (Varallaolojakso syrjäisellä paikalla), C-344/19, 29 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
31 Lisäksi on niin, että ”työaika” ja ”lepoaika” ovat unionin oikeuden käsitteitä, jotka on määriteltävä objektiivisten ominaispiirteiden avulla direktiivin 2003/88 systematiikan ja tarkoituksen valossa. Vain tällaisella itsenäisellä tulkinnalla voidaan nimittäin varmistaa direktiivin täysi tehokkuus ja kyseisten käsitteiden yhtenäinen tulkinta kaikissa jäsenvaltioissa (tänään annettu tuomio Radiotelevizija Slovenija (Varallaolojakso syrjäisellä paikalla), C-344/19, 30 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
32 Huolimatta siis siitä, että direktiivin 2003/88 2 artiklassa viitataan kansalliseen lainsäädäntöön ja/tai käytäntöön, jäsenvaltiot eivät voi yksipuolisesti määritellä työajan ja lepoajan sisältöä asettamalla mitä tahansa ehtoja tai rajoituksia direktiivissä suoraan työntekijöille tunnustetulle oikeudelle saada työaika ja vastaavasti lepoaika asianmukaisesti otetuksi huomioon. Mikä tahansa muu tulkinta estäisi direktiivin tehokkaan vaikutuksen ja sivuuttaisi direktiivin tarkoituksen (tänään annettu tuomio Radiotelevizija Slovenija (Varallaolojakso syrjäisellä paikalla), C-344/19, 31 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
33 Kolmanneksi ja siltä osin kuin täsmällisemmin on kyse päivystysjaksoista, unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä seuraa, että ajanjakso, jona työntekijä ei tosiallisesti suorita mitään toimintaa työnantajansa hyväksi, ei välttämättä ole direktiivissä 2003/88 tarkoitettua lepoaikaa.
34 Yhtäältä unionin tuomioistuin on siis katsonut päivystysjaksoista työpaikoilla, jotka ovat työntekijän kodista erillisiä, että ratkaisevana tekijänä sille, ovatko käsillä direktiivissä 2003/88 tarkoitetun työajan ominaispiirteet, on se, että työntekijä on velvollinen olemaan fyysisesti läsnä työnantajan osoittamassa paikassa ja siellä työnantajan käytettävissä voidakseen välittömästi suorittaa tarvittaessa työtehtäviään (ks. vastaavasti tuomio 3.10.2000, Simap, C-303/98, EU:C:2000:528, 48 kohta; tuomio 9.9.2003, Jaeger, C-151/02, EU:C:2003:437, 63 kohta ja tuomio 1.12.2005, Dellas ym., C-14/04, EU:C:2005:728, 48 kohta).
35 Tältä osin on täsmennettävä, että työpaikkana on pidettävä paikkaa, jossa työntekijän on harjoitettava toimintaa työnantajan määräysten mukaisesti, myös silloin, kun tämä paikka ei ole se paikka, jossa hän tavallisesti suorittaa työtehtäviään.
36 Unionin tuomioistuin on katsonut, että tällaisen päivystysjakson aikana työntekijän, jonka on pysyttävä työpaikallaan työnantajansa välittömästi käytettävissä, on oltava poissa sekä sosiaalisesta ympäristöstään että perheensä luota, ja hänellä on vähemmän liikkumavaraa käyttää aika, jolloin häneltä ei edellytetä työtehtävien suorittamista. Niinpä tätä jaksoa on kokonaisuudessaan pidettävä direktiivissä 2003/88 tarkoitettuna työaikana riippumatta työntekijän tämän jakson aikana todellisuudessa suorittamista työtehtävistä (ks. vastaavasti tuomio 9.9.2003, Jaeger, C-151/02, EU:C:2003:437, 65 kohta; tuomio 5.10.2004, Pfeiffer ym., C-397//01–C-403/01, EU:C:2004:584, 93 kohta ja tuomio 1.12.2005, Dellas ym., C-14/04, EU:C:2005:728, 46 ja 58 kohta).
37 Toisaalta unionin tuomioistuin on katsonut, että varallaolojärjestelmän mukainen päivystysjakso on, vaikka työntekijää ei velvoiteta pysymään työpaikallaan, myös luokiteltava kokonaisuudessaan direktiivissä 2003/88 tarkoitetuksi työajaksi, koska kun otetaan huomioon, että työntekijälle asetetut rajoitteet vaikuttavat objektiivisesti ja erittäin huomattavasti hänen mahdollisuuksiinsa keskittyä omiin henkilökohtaisiin tai sosiaalisiin intresseihinsä, se eroaa sellaisesta ajanjaksosta, jonka kuluessa työntekijän on pelkästään oltava työnantajansa käytettävissä, jotta tämä voi saada häneen yhteyden (ks. vastaavasti tuomio 21.2.2018, Matzak, C-518/15, EU:C:2018:82, 63–66 kohta).
38 Sekä tämän tuomion 34–37 kohdassa mainituista seikoista että siitä tämän tuomion 28 kohdassa mainitusta seikasta, että direktiivin 2003/88 2 artiklan 1 alakohtaa on tulkittava perusoikeuskirjan 31 artiklan 2 kohdan valossa, seuraa, että direktiivissä 2003/88 tarkoitetun työajan käsitteen alaan kuuluvat kaikki päivystysjaksot, myös varallaolojärjestelmän mukaiset päivystysjaksot, joiden aikana työntekijään kohdistuu sen luonteisia velvoitteita, että ne vaikuttavat objektiivisesti ja erittäin huomattavasti viimeksi mainitun mahdollisuuksiin käyttää vapaasti näiden jaksojen aikana se aika, jolloin häneltä ei edellytetä työtehtävien suorittamista, ja käyttää tämä aika omiin asioihinsa.
39 Sitä vastoin silloin, kun työntekijälle tietyn päivystysjakson aikana asetetut velvoitteet eivät ole näin voimakkaita ja mahdollistavat sen, että hän voi järjestää ajankäyttönsä ja keskittyä omiin asioihinsa ilman suurempia velvoitteita, vain aika, joka liittyy työsuoritukseen, joka on tarvittaessa tosiasiallisesti toteutettu tällaisena ajanjaksona, on direktiivissä 2003/88 tarkoitettua työaikaa (tänään annettu tuomio Radiotelevizija Slovenija (Varallaolojakso syrjäisellä paikalla), C-344/19, 38 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
40 Tältä osin on vielä syytä täsmentää, että arvioitaessa, onko päivystysjakso direktiivissä 2003/88 tarkoitettua työaikaa, voidaan ottaa huomioon ainoastaan velvoitteet, jotka työntekijälle on asetettu joko asianomaisen jäsenvaltion lainsäädännössä, työehtosopimuksessa tai hänen työnantajansa taholta erityisesti työsopimuksessa, työpaikan säännöissä tai työntekijöiden päivystysvuorojen jakamista koskevassa järjestelmässä (tänään annettu tuomio Radiotelevizija Slovenija (Varallaolojakso syrjäisellä paikalla), C-344/19, 39 kohta).
41 Sen sijaan ei voida ottaa huomioon organisatorisia vaikeuksia, joita päivystysjakso voi aiheuttaa työntekijälle ja jotka eivät johdu tällaisista velvoitteista, vaan jotka aiheutuvat esimerkiksi luonnon olosuhteista tai työntekijän omasta vapaasta valinnasta (tänään annettu tuomio Radiotelevizija Slovenija (Varallaolojakso syrjäisellä paikalla), C-344/19, 40 kohta).
42 Niinpä yhtäältä se, että työntekijän vapaasti valitsema kotipaikka on huomattavan etäällä paikasta, jonne hänen on päästävä tietyssä ajassa päivystysjaksonsa aikana, ei sinällään ole merkityksellinen arviointiperuste, jotta koko tätä ajanjaksoa voitaisiin pitää direktiivin 2003/88 2 artiklan 1 alakohdassa tarkoitettuna työaikana, ainakaan silloin, kun tämä paikka on hänen tavanomainen työpaikkansa. Tällaisessa tapauksessa kyseinen työntekijä nimittäin on voinut vapaasti arvioida mainitun paikan ja kotinsa välisen etäisyyden (tänään annettu tuomio Radiotelevizija Slovenija (Varallaolojakso syrjäisellä paikalla), C-344/19, 41 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
43 Lisäksi on niin, että jos työntekijän koti on työpaikalla tai ei ole siitä erotettavissa, pelkästään se seikka, että viimeksi mainitun on tiettynä päivystysjaksona pysyttävä työpaikallaan, jotta hän voi tarvittaessa olla työnantajansa käytettävissä, ei ole riittävä, jotta tätä ajanjaksoa voitaisiin pitää direktiivissä 2003/88 tarkoitettuna työaikana (tänään annettu tuomio Radiotelevizija Slovenija (Varallaolojakso syrjäisellä paikalla), C-344/19, 43 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
44 Jos päivystysjaksoa ei voida automaattisesti luokitella direktiivissä 2003/88 tarkoitetuksi työajaksi sen vuoksi, ettei työntekijällä ole velvoitetta pysyä työpaikalla, kansallisten tuomioistuinten on vielä tutkittava, olisiko se kuitenkin luokiteltava työajaksi niiden seurausten vuoksi, joita työntekijälle asetettujen velvoitteiden kokonaisuus merkitsee työntekijän mahdollisuudelle käyttää vapaasti tämän jakson aikana se aika, jolloin häneltä ei edellytetä työtehtävien suorittamista, ja keskittyä omiin intresseihinsä.
45 Tässä mielessä on erityisesti otettava huomioon se aika, joka työntekijällä on päivystysjaksonsa aikana käytettävissään työtehtäviinsä ryhtymiseksi, alkaen siitä hetkestä, jolloin hänen työantajansa sitä pyytää, yhdistettynä tarvittaessa niiden interventioiden keskimääräiseen lukumäärään, joita kyseinen työtekijä tosiasiallisesti kutsutaan suorittamaan tämän ajanjakson kuluessa (tänään annettu tuomio Radiotelevizija Slovenija (Varallaolojakso syrjäisellä paikalla), C-344/19, 46 kohta).
46 Niinpä ensiksi – kuten julkisasiamies on todennut ratkaisuehdotuksensa 89–91 kohdassa – kansallisten tuomioistuinten on otettava huomioon, mitä seurauksia työntekijän mahdollisuudelle päättää vapaasti ajankäytöstään on sen ajan lyhyydellä, jonka kuluessa hänen on silloin, kun interventiota edellytetään, ryhdyttävä työhön, mikä yleensä edellyttää häneltä työpaikalle saapumista.
47 Tältä osin on korostettava, että päivystysjakso, jonka kuluessa työntekijä voi sen vuoksi, että hänelle on annettu kohtuullinen aika ryhtyä työhön, suunnitella henkilökohtaisia ja sosiaalisia asioitaan, ei ensi näkemältä ole direktiivissä 2003/88 tarkoitettua työaikaa. Sen sijaan päivystysjaksoa, jonka kuluessa työntekijälle työhön ryhtymiselle asetettu aika on vain muutamia minuutteja, on lähtökohtaisesti pidettävä kokonaisuudessaan tässä direktiivissä tarkoitettuna työaikana, koska tässä tapauksessa työntekijä käytännössä hyvin helposti saadaan luopumaan suunnittelemasta mitään, edes lyhytkestoista, vapaa-ajan toimintaa (tänään annettu tuomio Radiotelevizija Slovenija (Varallaolojakso syrjäisellä paikalla), C-344/19, 48 kohta).
48 On kuitenkin niin, että tämän reaktioajan vaikutusta on arvioitava sellaisen konkreettisen harkinnan päätteeksi, jossa otetaan tarvittaessa huomioon velvoitteet ja järjestelyt, joita työntekijällä on päivystysjaksonsa aikana (tänään annettu tuomio Radiotelevizija Slovenija (Varallaolojakso syrjäisellä paikalla), C-344/19, 49 kohta).
49 Tähän reaktioaikaan liittyvistä velvoitteista merkityksellinen on erityisesti työntekijän velvollisuus pysyä kotonaan niin, että hän ei voi liikkua vapaasti, odottaessaan työnantajansa kutsua, tai se, että hänellä on oltava erityiset varusteet, kun hänen on puhelun saatuaan saavuttava työpaikalleen. Työntekijälle myönnettyjen järjestelyjen osalta merkityksellinen on myös tämän työntekijän käyttöön mahdollisesti annettu virka-ajoneuvo, joka mahdollistaa etuoikeuksien, joista säädetään tieliikenneasetuksessa, ja kulkuoikeuksien hyödyntämisen, tai vielä työntekijälle annettu mahdollisuus vastata työnantajan kutsuihin poistumatta paikasta, jossa hän oleskelee.
50 Toiseksi yhdessä sen ajan kanssa, joka työntekijällä on käytettävissään palatakseen suorittamaan työtehtäviään, kansallisten tuomioistuinten on otettava huomioon se, miten usein keskimäärin kyseinen työntekijä tavallisesti tosiasiallisesti työskentelee kunkin päivystysjaksonsa kuluessa, jos tämä on objektiivisesti arvioitavissa (tänään annettu tuomio Radiotelevizija Slovenija (Varallaolojakso syrjäisellä paikalla), C-344/19, 51 kohta).
51 Jos työntekijä nimittäin keskimäärin kutsutaan töihin useita kertoja yhden päivystysjakson aikana, hänellä on vähemmän liikkumavaraa päättää vapaasti ajankäytöstään ajanjaksoina, joina hän ei tee aktiivisesti töitä, kun otetaan huomioon, että ne keskeytyvät toistuvasti. Näin on sitäkin suuremmalla syyllä, jos työntekijältä päivystysjaksonsa aikana tavallisesti edellytettävät interventiot ovat pitkäkestoisia (tänään annettu tuomio Radiotelevizija Slovenija (Varallaolojakso syrjäisellä paikalla), C-344/19, 52 kohta).
52 Tästä seuraa, että jos työntekijä päivystysjaksoinaan kutsutaan keskimäärin usein suorittamaan työtehtäviä, jotka yleensä eivät ole lyhytkestoisia, nämä ajanjaksot kokonaisuudessaan ovat lähtökohtaisesti direktiivissä 2003/88 tarkoitettua työaikaa (tänään annettu tuomio Radiotelevizija Slovenija (Varallaolojakso syrjäisellä paikalla), C-344/19, 53 kohta).
53 Se, että työntekijä kutsutaan päivystysjaksoinaan työhön keskimäärin vain harvoin, ei kuitenkaan voi johtaa siihen, että näitä ajanjaksoja olisi pidettävä direktiivin 2003/88 2 artiklan 2 alakohdassa tarkoitettuna lepoaikana, jos sen ajan, jonka kuluessa työntekijän edellytetään palaavan työtehtäviään suorittamaan, vaikutus on sellainen, että se riittää rajoittamaan objektiivisesti ja erittäin huomattavasti hänen mahdollisuuttaan käyttää vapaasti näinä ajanjaksoina aikaa, jolloin häneltä ei edellytetä työtehtävien suorittamista (tänään annettu tuomio Radiotelevizija Slovenija (Varallaolojakso syrjäisellä paikalla), C-344/19, 54 kohta).
54 Tässä tapauksessa on muistutettava, että ennakkoratkaisupyynnössä esitettyjen tietojen perusteella R.J. voi pääasiassa kyseessä olevien varallaolojärjestelmän mukaisten päivystysjaksojen kuluessa liikkua vapaasti, mutta hänen on voitava saapua Offenbach am Mainin kaupungin rajalle 20 minuutissa työvaatteisiin pukeutuneena työnantajan hänen käyttöönsä antamalla virka-ajoneuvolla etuoikeuksia, joista säädetään tieliikenneasetuksessa, ja kulkuoikeuksia hyödyntäen. Kuten tämän tuomion 13 kohdassa on todettu, ennakkoratkaisupyynnöstä ei ilmene, että kyseisen työntekijän interventioiden keskimääräinen lukumäärä olisi näinä ajanjaksoina ollut korkea. Lisäksi sillä, että R.J:n koti mahdollisesti sijaitsee kaukana hänen tavanomaisen työpaikkansa Offenbach am Mainin kaupungin rajalta, ei sinällään ole merkitystä.
55 Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on kuitenkin kaikkien käsiteltävän asian olosuhteiden perusteella arvioitava, kohdistuuko R.J:hin näiden varallaolojärjestelmän mukaisten päivystysjaksojen aikana niin voimakkaita velvoitteita, että ne vaikuttivat objektiivisesti ja erittäin huomattavasti hänen mahdollisuuteensa käyttää vapaasti näiden jaksojen aikana se aika, jolloin häneltä ei edellytetä työtehtävien suorittamista, ja käyttää tämä aika omiin asioihinsa.
56 Neljänneksi on muistutettava, että direktiivillä 2003/88 säännellään – sen 7 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua palkallista vuosilomaa koskevaa erityistilannetta lukuun ottamatta – ainoastaan tiettyjä työajan järjestämistä koskevia seikkoja työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden suojelemiseksi, minkä vuoksi sitä ei lähtökohtaisesti sovelleta työntekijöiden palkkaukseen (tänään annettu tuomio Radiotelevizija Slovenija (Varallaolojakso syrjäisellä paikalla), C-344/19, 57 kohta).
57 Tapa, jolla työntekijöille maksetaan palkkaa päivystysjaksoilta, ei näin ollen kuulu direktiivin 2003/88 vaan kansallisen oikeuden asian kannalta merkityksellisten säännösten soveltamisalaan. Tämä direktiivi ei näin ollen ole esteenä sellaisen jäsenvaltion lainsäädännön, työehtosopimuksen tai työantajan päätöksen soveltamiselle, jossa päivystyksen palkkausta varten otetaan huomioon eri tavalla sellaiset ajanjaksot, joiden aikana todellisuudessa suoritetaan työtehtäviä, ja ajanjaksot, joiden aikana ei tehdä mitään varsinaista työtä, myös silloin kun näitä ajanjaksoja on kokonaisuudessaan pidettävä kyseisessä direktiivissä tarkoitettuna työaikana (tänään annettu tuomio Radiotelevizija Slovenija (Varallaolojakso syrjäisellä paikalla), C-344/19, 58 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
58 Samoin direktiivi 2003/88 ei ole esteenä sellaiselle jäsenvaltion lainsäädännölle, työehtosopimukselle tai työnantajan päätökselle, jonka mukaan niiltä päivystysjaksoilta, joiden olisi kokonaisuudessaan katsottava jäävän tässä direktiivissä tarkoitetun työajan käsitteen ulkopuolelle, asianomaiselle työntekijälle kuitenkin maksetaan tietty summa korvaukseksi haitoista, joita nämä päivystysjaksot aiheuttavat hänen ajankäytölleen ja yksityisille intresseilleen (tänään annettu tuomio Radiotelevizija Slovenija (Varallaolojakso syrjäisellä paikalla), C-344/19, 59 kohta).
59 Viidenneksi ja viimeiseksi tämän tuomion 30 kohdasta ilmenee, että päivystysjaksoja, jotka eivät täytä edellytyksiä, jotta ne voitaisiin luokitella direktiivin 2003/88 2 artiklan 1 alakohdassa tarkoitetuksi työajaksi, on pidettävä – lukuun ottamatta aikaa, joka liittyy näinä ajanjaksoina tosiasiallisesti suoritettuihin työtehtäviin – sen 2 artiklan 2 alakohdassa tarkoitettuna lepoaikana, ja ne on tällaisina otettava huomioon laskettaessa tämän direktiivin 3 ja 5 artiklassa vahvistettuja päivittäisiä ja viikoittaisia vähimmäislepoaikoja.
60 On kuitenkin huomattava, että päivystysjakson luokitteleminen direktiivissä 2003/88 tarkoitetuksi lepoajaksi ei vaikuta työnantajien velvollisuuteen noudattaa niille direktiivin 89/391 5 ja 6 artiklan nojalla kuuluvia erityisiä velvollisuuksia työntekijöidensä turvallisuuden ja terveyden suojelemiseksi. Tästä seuraa, että työnantajat eivät voi ottaa käyttöön päivystysjaksoja, jotka ovat niin pitkiä tai niin usein toistuvia, että ne muodostavat vaaran työntekijöiden turvallisuudelle tai terveydelle, riippumatta siitä, luokitellaanko nämä ajanjaksot direktiivin 2003/88 2 artiklan 2 alakohdassa tarkoitetuksi lepoajaksi. Jäsenvaltioiden tehtävänä on kansallisessa oikeudessaan määritellä tämän velvollisuuden soveltamista koskevat yksityiskohtaiset säännöt (ks. vastaavasti tänään annettu tuomio Radiotelevizija Slovenija (Varallaolojakso syrjäisellä paikalla), C-344/19, 61–65 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen)
61 Kaikesta edellä esitetystä seuraa, että esitettyihin kysymyksiin on vastattava, että direktiivin 2003/88 2 artiklan 1 alakohtaa on tulkittava siten, että varallaolojärjestelmän mukainen päivystysjakso, jonka kuluessa työntekijän on voitava työvaatetukseen pukeutuneena ja työnantajan hänen käyttöönsä antamalla virka-ajoneuvolla tähän ajoneuvoon liittyviä etuoikeuksia, joista säädetään tieliikenneasetuksessa, ja kulkuoikeuksia hyödyntäen saapua 20 minuutissa sen kaupungin rajalle, jossa hänen työpaikkansa on, on kokonaisuudessaan tässä säännöksessä tarkoitettua työaikaa vain, jos kaikkien yksittäistapaukseen liittyvien seikkojen, erityisesti tämän valmiusajan seurausten ja tarvittaessa tämän ajanjakson kuluessa edellytettyjen interventioiden keskimääräisen lukumäärän kokonaisvaltaisesta arvioinnista seuraa, että kyseiselle työntekijälle mainitun ajanjakson kuluessa asetetut velvoitteet ovat luonteeltaan sellaisia, että ne vaikuttavat objektiivisesti ja erittäin huomattavasti hänen mahdollisuuteensa käyttää vapaasti tämän jakson aikana se aika, jolloin häneltä ei edellytetä työtehtävien suorittamista, ja käyttää tämä aika omiin asioihinsa.
Oikeudenkäyntikulut
62 Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.
Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (suuri jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:
Tietyistä työajan järjestämistä koskevista seikoista 4.11.2003 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/88/EY 2 artiklan 1 alakohtaa on tulkittava siten, että varallaolojärjestelmän mukainen päivystysjakso, jonka kuluessa työntekijän on voitava työvaatetukseen pukeutuneena ja työnantajan hänen käyttöönsä antamalla virka-ajoneuvolla tähän ajoneuvoon liittyviä etuoikeuksia, joista säädetään tieliikenneasetuksessa, ja kulkuoikeuksia hyödyntäen saapua 20 minuutissa sen kaupungin rajalle, jossa hänen työpaikkansa on, on kokonaisuudessaan tässä säännöksessä tarkoitettua työaikaa vain, jos kaikkien yksittäistapaukseen liittyvien seikkojen, erityisesti tämän valmiusajan seurausten ja tarvittaessa tämän ajanjakson kuluessa edellytettyjen interventioiden keskimääräisen lukumäärän kokonaisvaltaisesta arvioinnista seuraa, että kyseiselle työntekijälle mainitun ajanjakson kuluessa asetetut velvoitteet ovat luonteeltaan sellaisia, että ne vaikuttavat objektiivisesti ja erittäin huomattavasti hänen mahdollisuuteensa käyttää vapaasti tämän jakson aikana se aika, jolloin häneltä ei edellytetä työtehtävien suorittamista, ja käyttää tämä aika omiin asioihinsa.
Allekirjoitukset