Asia C-616/15

Euroopan komissio

vastaan

Saksan liittotasavalta

Jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättäminen – Verotus – Arvonlisävero – Direktiivi 2006/112/EY – 132 artiklan 1 kohdan f alakohta – Riippumattomien henkilöyhteenliittymien jäsenilleen suorittamien palvelujen vapauttaminen verosta – Rajoittaminen riippumattomiin henkilöyhteenliittymiin, joiden jäsenet harjoittavat vain tiettyjä ammatteja

Tiivistelmä – Unionin tuomioistuimen tuomio (neljäs jaosto) 21.9.2017

Verolainsäädännön yhdenmukaistaminen – Yhteinen arvonlisäverojärjestelmä – Vapautukset – Tietyille yleishyödyllisille toiminnoille myönnettävät vapautukset – Arvonlisäverosta vapautettujen riippumattomien yhteenliittymien jäsenilleen suorittamat palvelut – Kansallinen lainsäädäntö, jossa vapauttaminen rajoitetaan riippumattomiin henkilöyhteenliittymiin, joiden jäsenet harjoittavat vain tiettyjä ammatteja – Jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättäminen – Perustelut – Yleinen kilpailun vääristymisen vaara – Ei voida hyväksyä

(Neuvoston direktiivin 2006/112 132 artiklan 1 kohdan f alakohta)

Jäsenvaltio, joka rajoittaa vapautuksen arvonlisäverosta koskemaan vain sellaisia riippumattomia yhteenliittymiä, joiden jäsenet harjoittavat tiettyjä ammatteja, ei noudata yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä annetun direktiivin 2006/112 132 artiklan 1 kohdan f alakohdan mukaisia velvoitteitaan.

Riippumattomien yhteenliittymien suorittamiin palveluihin on sovellettava direktiivin 2006/112 132 artiklan 1 kohdan f alakohdassa tarkoitettua vapautusta, kun palvelut edistävät suoraan kyseisen direktiivin 132 artiklassa tarkoitettua yleishyödyllisen toiminnan harjoittamista.

Direktiivin 2006/112 132 artiklassa tarkoitettuja vapautuksia on tulkittava suppeasti, koska ne ovat poikkeus siitä yleisestä periaatteesta, jonka mukaan arvonlisäveroa kannetaan jokaisesta verovelvollisen suorittamasta vastikkeellisesta palvelusta.

Tästä seuraa, että sellaiset palvelut, joilla ei suoraan edistetä direktiivin 2006/112 132 artiklassa tarkoitettua yleishyödyllistä toimintaa vaan muita, muun muassa kyseisen direktiivin 135 artiklassa vapautettujen toimintojen harjoittamista, eivät voi kuulua direktiivin 2006/112 132 artiklan 1 kohdan f alakohdassa säädetyn vapautuksen soveltamisalaan.

Tästä syystä direktiivin 2006/112 132 artiklan 1 kohdan f alakohtaa on tulkittava siten, että mainitussa säännöksessä säädettyä vapautusta sovelletaan vain sellaisiin riippumattomiin yhteenliittymiin, joiden jäsenet harjoittavat tuossa artiklassa mainittuja yleishyödyllisiä toimintoja. Komission pääasiallinen väite, jonka mukaan direktiivin 2006/112 132 artiklan 1 kohdan f alakohdassa tarkoitetun vapautuksen soveltamisalaa ei rajoiteta koskemaan vain niitä riippumattomia yhteenliittymiä, joiden jäsenet harjoittavat yleishyödyllisiä toimintoja, on siis hylättävä.

Jotta voidaan määrittää, onko direktiivin 2006/112 132 artiklan 1 kohdan f alakohdassa tarkoitetun vapautuksen soveltaminen omiaan johtamaan kilpailun vääristymiseen, on huomattava, etteivät jäsenvaltiot ole velvollisia saattamaan kirjaimellisesti tätä vaatimusta osaksi kansallista lainsäädäntöään. Kansallinen lainsäätäjä voi säätää sääntöjä, joita toimivaltaiset viranomaiset voivat hallinnoida ja valvoa helposti. Direktiivin 2006/112 131 artiklan nojalla jäsenvaltiot nimittäin vahvistavat edellytykset, joilla varmistetaan vapautusten oikea ja selkeä soveltaminen. Nämä edellytykset eivät kuitenkaan koske mainitussa direktiivissä tarkoitettujen vapautusten sisällön määrittämistä.

(ks. 48-51, 64, 65 ja 72 kohta sekä tuomiolauselma)