Väliaikainen versio
JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS
JULIANE KOKOTT
11. tammikuuta 2024(1)
Asiat C‑725/20 P, C‑198/21 P ja C‑391/21 P
Maria Teresa Coppo Gavazzi
ym. (C‑725/20 P),
Giacomo Santini
ym. (C‑198/21 P) ja
Enrico Falqui (C‑391/21 P)
vastaan
Euroopan parlamentti
Valitus – Toimielimiä koskeva oikeus – Euroopan parlamentin jäsenen yhtenäinen asema – Italiassa valitut Euroopan parlamentin jäsenet – Ufficio di Presidenza della Camera dei deputatin (edustajainhuoneen puhemiehistö, Italia) eläkkeistä antama päätös nro 14/2018 – Kansallisen parlamentin jäsenten eläkkeiden määrän muuttaminen – Euroopan parlamentin tekemä vastaava muutos tiettyjen Italiassa valittujen Euroopan parlamentin entisten jäsenten eläkkeiden määrään – Euroopan parlamentin riidanalaisten päätösten korvaaminen unionin tuomioistuimessa käytävän menettelyn aikana – Riita-asian kohteen ja valittajien oikeussuojan tarpeen lakkaaminen
I. Johdanto
1. Ennen Euroopan parlamentin jäsenille tarkoitetun yhteisen eläkejärjestelmän perustamista Euroopan parlamentin jäsenet saattoivat saada unionin talousarviosta vanhuuseläkettä, jonka määrä ja ehdot olivat samat kuin heidän jäsenvaltionsa edustajainhuoneen jäsenten vanhuuseläkkeen, jos heidän kansallisessa järjestelmässään ei säädetty vanhuuseläkkeestä tai jos säädetyn eläkkeen määrä ja/tai ehdot eivät vastanneet heidän jäsenvaltionsa kansallisen parlamentin jäseniin sovellettavia eläkkeitä.
2. Käsiteltävien valitusten taustalla ovat Italiassa valitut Euroopan parlamentin entiset jäsenet tai heidän oikeudenomistajansa, joiden vanhuuseläkkeet tai perhe-eläkkeet (jäljempänä eläkkeet) ovat tämän järjestelmän mukaan, jota unionin yleinen tuomioistuin kutsuu ”saman eläkkeen säännöksi”, sidottu Italian parlamentin entisten jäsenten eläkkeiden määrään ja ehtoihin.
3. Käsiteltävissä valituksissa on kyse siitä, onko parlamentti tätä ”saman eläkkeen sääntöä” soveltaessaan perustellusti alentanut valittajien jo ansaitsemia eläkkeitä sen jälkeen, kun Italian edustajainhuoneen puhemiehistö oli määrännyt Italian parlamentin entisten jäsenten eläkkeiden alentamisesta.
4. Tässä yhteydessä on tarkasteltava paitsi sitä, oliko unionin yleinen tuomioistuin oikeassa hylätessään valittajien kanteet parlamentin antamista asiaa koskevista päätöksistä, myös sitä, säilyvätkö riidan kohde ja valittajien oikeussuojan tarve nyt käsiteltävissä asioissa. Parlamentin riidanalaiset päätökset on sittemmin korvattu uusilla päätöksillä Italian lainsäädäntöön tehtyjen uusien muutosten seurauksena.
5. Käsiteltävien valitusten tarkastelussa osoitetaan, että nämä kaksi kysymystä liittyvät erottamattomasti toisiinsa. Oikeudelliset virheet, joihin valittajat vetoavat, osoittautuvat nimittäin ratkaiseviksi sekä valituksenalaisten tuomioiden ja riidanalaisten päätösten laillisuuden että tämän oikeudenkäynnin kohteen menettämistä koskevan kysymyksen kannalta.
II. Asiaa koskevat oikeussäännöt
A. Unionin oikeus
6. Euroopan parlamentin jäsenten kuluja ja korvauksia koskevien sääntöjen (jäljempänä kuluja ja korvauksia koskevat säännöt), sellaisina kuin ne olivat voimassa 14.7.2009 asti,(2) liitteessä III määrättiin muun muassa seuraavaa:
”1 artikla
1. Kaikilla Euroopan parlamentin jäsenillä on oikeus vanhuuseläkkeeseen.
2. Kaikille Euroopan parlamentin jäsenille tarkoitetun lopullisen yhteisön eläkejärjestelmän perustamiseen asti Euroopan unionin talousarviosta, parlamenttia koskevasta osastosta, maksetaan kyseisen jäsenen pyynnöstä tilapäistä eläkettä, jos kansallisessa järjestelmässä ei säädetä eläkkeestä tai jos säädetyn eläkkeen määrä ja/tai ehdot eivät ole samat kuin sen jäsenvaltion, jonka edustajaksi jäsen on valittu Euroopan parlamenttiin, kansallisen parlamentin jäsenen eläkkeen määrä ja/tai ehdot.
2 artikla
1. Tilapäisen eläkkeen määrä ja ehdot ovat samat kuin sen jäsenvaltion, jonka edustajaksi jäsen on valittu Euroopan parlamenttiin, kansallisen parlamentin alahuoneen jäsenen eläkkeen määrä ja ehdot.
2. Jäsenen, johon sovelletaan edellä 1 artiklan 2 kohtaa, on tähän järjestelmään liittyessään suoritettava Euroopan unionin talousarvioon maksu, jonka suuruus lasketaan siten, että hän maksaa yhteensä saman määrän kuin sen jäsenvaltion, josta hänet on valittu Euroopan parlamenttiin, parlamentin alahuoneen jäsen maksaisi kansallisten määräysten mukaisesti.
3 artikla
1. Hakemukset tähän tilapäiseen eläkejärjestelmään liittymiseksi on tehtävä 12 kuukauden kuluessa jäsenen toimikauden alkamisesta.
Kyseisen määräajan päätyttyä eläkejärjestelmään liittyminen tulee voimaan hakemuksen vastaanottamiskuukauden ensimmäisestä päivästä alkaen.
2. Eläkkeen maksamista koskevat hakemukset on tehtävä kuuden kuukauden kuluessa eläkeoikeuden alkamisesta.
Kyseisen määräajan päätyttyä eläkkeen maksaminen alkaa hakemuksen vastaanottamiskuukauden ensimmäisestä päivästä alkaen.
– –”
7. Euroopan parlamentin jäsenten asemaa koskevat säännöt vahvistettiin parlamentin jäsenten asemaa koskevien sääntöjen vahvistamisesta 28.9.2005 tehdyllä parlamentin päätöksellä 2005/684/EY, Euratom (jäljempänä jäsenten asemaa koskevat säännöt),(3) ja ne tulivat voimaan 14.7.2009 eli seitsemännen vaalikauden ensimmäisenä päivänä.
8. Parlamentin puhemiehistö hyväksyi 19.5. ja 9.7.2008 tekemällään päätöksellä jäsenten asemaa koskevien sääntöjen soveltamisohjeet.(4) Jäsenten asemaa koskevien sääntöjen soveltamisohjeet tulivat 73 artiklansa nojalla voimaan samana päivänä kuin jäsenten asemaa koskevat säännöt eli 14.7.2009.
9. Jäsenten asemaa koskevien sääntöjen soveltamisohjeiden 74 artiklassa täsmennetään, että kuluja ja korvauksia koskevien sääntöjen voimassaolo lakkaa jäsenten asemaa koskevien sääntöjen voimaantulopäivänä, sanotun kuitenkaan rajoittamatta soveltamisohjeiden IV osassa ja muun muassa niiden 75 artiklassa esitettyjä siirtymämääräyksiä.
10. Jäsenten asemaa koskevien sääntöjen soveltamisohjeiden 75 artiklassa, joka koskee muun muassa eläkkeitä, sellaisena kuin se on muutettuna Euroopan parlamentin puhemiehistön 13.12.2010 tekemällä päätöksellä jäsenten asemaa koskevien sääntöjen soveltamisohjeiden(5) muuttamisesta, määrätään seuraavaa:
”(1) Perhe-eläkkeen, työkyvyttömyyseläkkeen, huollettavana olevista lapsista myönnetyn työkyvyttömyyseläkkeen lisämäärän ja kuluja ja korvauksia koskevien sääntöjen liitteen I, II ja III nojalla myönnetyn eläkkeen maksamista jatketaan mainittujen liitteiden mukaisesti henkilöille, jotka ovat saaneet kyseisiä etuuksia ennen jäsenten asemaa koskevien sääntöjen voimaantulopäivää.
Jos työkyvyttömyyseläkettä saava entinen jäsen kuolee 14 päivän heinäkuuta 2009 jälkeen, hänen puolisolleen, hänen kanssaan muun vakiintuneen parisuhteen kuin avioliiton osapuolena olevalle henkilölle tai hänen huollettavanaan oleville lapsille maksetaan perhe-eläkettä jäsenten kulukorvaussääntöjen liitteessä I määrätyin ehdoin.
(2) Ennen jäsenten asemaa koskevien sääntöjen voimaantulopäivää edellä mainitun liitteen III nojalla saadut vanhuuseläkeoikeudet säilyvät. Tässä eläkejärjestelmässä eläkeoikeuksia saaneet henkilöt saavat eläkettä, joka lasketaan heidän edellä mainitun liitteen III nojalla saamiensa oikeuksien perusteella, jos he täyttävät asianomaisen jäsenvaltion kansallisessa lainsäädännössä vahvistetut asiaa koskevat edellytykset ja ovat esittäneet edellä mainitussa liitteessä III olevan 3 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun hakemuksen.”
11. Jäsenten asemaa koskevien sääntöjen soveltamisohjeiden johdanto-osan seitsemännen perustelukappaleen mukaan ”siirtymämääräyksissä on varmistettava, että henkilöt, jotka saavat tiettyjä kuluja ja korvauksia koskevien sääntöjen nojalla myönnettyjä etuuksia, saavat niitä myös mainittujen sääntöjen kumoamisen jälkeen perustellun luottamuksensuojan periaatteen mukaisesti. Ennen jäsenten asemaa koskevien sääntöjen voimaantuloa kuluja ja korvauksia koskevien sääntöjen nojalla saatujen eläkeoikeuksien säilyminen on turvattava. – –”.
B. Italian oikeus
12. Ufficio di Presidenza della Camera dei deputati (edustajainhuoneen puhemiehistö, Italia) antoi 12.7.2018 päätöksen nro 14/2018 elinikäisten eläkkeiden ja pro rata ‑eläke-etuuksiin kohdistuvan elinikäisen eläkkeen osuuden sekä perhe-eläke-etuuksien määrien uudelleen vahvistamisesta 31.12.2011 mennessä edustajantoimessa kertyneiltä vuosilta (jäljempänä päätös nro 14/2018).
13. Päätöksen nro 14/2018 1 §:ssä määrätään seuraavaa:
”1. Suoraan ja perhe-eläkkeenä maksettavien elinikäisten eläkkeiden sekä suoraan ja perhe-eläkkeenä maksettaviin pro rata ‑eläke-etuuksiin kohdistuvan elinikäisen eläkkeen osuuden määrät, kun niitä koskevat oikeudet on saatu 31.12.2011 voimassa olleen säännöstön perusteella, lasketaan 1.1.2019 lukien tämän päätöksen mukaisten uusien ehtojen mukaisesti.
2. Edellisessä momentissa tarkoitettu uusi laskelma suoritetaan kertomalla eläkemaksun määrä muuntokertoimella, joka vastaa jäsenen ikää päivänä, jona hän sai oikeuden elinikäiseen eläkkeeseen tai pro rata ‑eläke-etuuteen.
3. Tähän päätökseen liitetyssä taulukossa 1 olevia muuntokertoimia on sovellettava.
4. Tämän päätöksen mukaisesti uudelleen laskettu suoraan ja perhe-eläkkeenä maksettavien elinikäisten eläkkeiden sekä suoraan ja perhe-eläkkeenä maksettaviin pro rata ‑eläke-etuuksiin kohdistuvan elinikäisen eläkkeen osuuden määrä ei saa missään tapauksessa ylittää edustajantoimen alkaessa voimassa olleessa asetuksessa kullekin parlamentin jäsenelle säädettyä suoraan tai perhe-eläkkeenä maksettavien elinikäisten eläkkeiden tai suoraan tai perhe-eläkkeenä maksettaviin pro rata ‑eläke-etuuksiin kohdistuvan elinikäisen eläkkeen osuuden määrää.
5. Tämän päätöksen mukaisesti uudelleen laskettu suoraan ja perhe-eläkkeenä maksettavien elinikäisten eläkkeiden sekä suoraan ja perhe-eläkkeenä maksettaviin pro rata ‑eläke-etuuksiin kohdistuvan elinikäisen eläkkeen osuuden määrä ei saa missään tapauksessa alittaa määrää, joka on laskettu kertomalla ainoastaan 17. vaalikaudella edustajantointa hoitaneen parlamentin jäsenen suorittamien eläkemaksujen määrä, joka on arvioitu uudelleen 2 §:n mukaisesti, 31.12.2018 voimassa olevalla 65 vuoden ikää vastaavalla muuntokertoimella.
6. Jos tässä päätöksessä tarkoitetun uuden laskelman seurauksena suoraan ja perhe-eläkkeenä maksettavien elinikäisten eläkkeiden sekä suoraan ja perhe-eläkkeenä maksettaviin pro rata ‑eläke-etuuksiin kohdistuvan elinikäisen eläkkeen osuuden uusi määrä on yli 50 prosenttia pienempi kuin edustajantoimen alkaessa voimassa olleessa asetuksessa kullekin parlamentin jäsenelle säädetty suoraan tai perhe-eläkkeenä maksettavien elinikäisten eläkkeiden tai suoraan tai perhe-eläkkeenä maksettaviin pro rata ‑eläke-etuuksiin kohdistuvan elinikäisen eläkkeen osuuden määrä, edellä 5 momentin nojalla määritettävää vähimmäismäärää nostetaan puolella.
7. Puhemiehistö voi parlamentin jäsenistä muodostuvan kvestorikollegion ehdotuksesta nostaa korkeintaan 50 prosentilla tämän päätöksen nojalla uudelleen laskettujen suoraan ja perhe-eläkkeenä maksettavien elinikäisten eläkkeiden sekä suoraan ja perhe-eläkkeenä maksettaviin pro rata ‑eläke-etuuksiin kohdistuvan elinikäisen eläkkeen osuuden määrää niiden henkilöiden hyväksi, jotka esittävät sitä koskevan hakemuksen ja jotka täyttävät seuraavat edellytykset:
a) he eivät saa sosiaaliavun vuotuisen määrän ylittäviä muita vuosituloja, lukuun ottamatta pääasialliseksi asunnoksi tarkoitetusta kiinteistöstä mahdollisesti saatavia tuloja millä tahansa perusteella
b) heillä on välttämätöntä hoitoa edellyttävä vakava sairaus, josta on osoituksena julkisen terveydenhoitolaitoksen antamat asianmukaiset asiakirjat, tai terveysongelmia, jotka johtavat toimivaltaisten viranomaisten täydelliseksi katsomaan työkyvyttömyyteen.
8. Hakijan on esitettävä edellä 7 momentissa tarkoitettujen edellytysten täyttymisen osoittavat asiakirjat hakemuksen esittämisajankohtana ja sen jälkeen viimeistään kunkin vuoden joulukuun 31 päivänä.”
III. Asian tausta
A. Parlamentin uusi laskelma valittajien vanhuuseläkkeistä ja perhe-eläkkeistä
14. Valittajat ovat kaikki Italiassa valittuja Euroopan parlamentin entisiä jäseniä tai heidän oikeudenomistajiaan, jotka saavat eläkettä kuluja ja korvauksia koskevien sääntöjen liitteessä III olevan 1 ja 2 artiklan perusteella, luettuna yhdessä jäsenten asemaa koskevien sääntöjen soveltamisohjeiden 75 artiklan kanssa.
15. Näiden eläkkeiden määrä lasketaan kuluja ja korvauksia koskevien sääntöjen liitteessä III olevan 2 artiklan 1 kohdan mukaan Italian parlamentin entisten jäsenten eläkkeiden laskemista koskevien sääntöjen perusteella. Kyseisen määräyksen mukaan ”tilapäisen eläkkeen määrä ja ehdot ovat samat kuin sen jäsenvaltion, jonka edustajaksi jäsen on valittu Euroopan parlamenttiin, parlamentin alahuoneen jäsenen eläkkeen määrä ja ehdot”.
16. Parlamentilta unionin yleisessä tuomioistuimessa käydyssä menettelyssä saatujen tietojen mukaan Italian parlamentin jäsenten eläkkeiden määrä laskettiin vuoteen 2012 asti toimikauden keston eikä maksettujen eläkemaksujen määrän perusteella. Järjestelmää muutettiin 1.1.2012 alkaen eläkemaksuihin perustuvan laskentatavan mukaiseksi. Koska tämä muutos koski kuitenkin vain 1.1.2012 jälkeen hankittuja eläkeoikeuksia, se ei vaikuttanut Italiassa valittujen Euroopan parlamentin entisten jäsenten tilanteeseen. Koska kuluja ja korvauksia koskevat säännöt kumottiin jäsenten asemaa koskevien sääntöjen tultua voimaan 14.7.2009, eläkeoikeuksia ei ollut enää mahdollista ansaita kyseisten sääntöjen liitteen III nojalla.
17. Kuten parlamentti totesi unionin yleisessä tuomioistuimessa käydyssä menettelyssä, päätöksellä nro 14/2018 Italian edustajainhuoneen puhemiehistö päätti kuitenkin laskea uudelleen Italian parlamentin entisten jäsenten eläkkeiden määrän myös 31.12.2011 edeltävältä ajalta maksuperusteisen järjestelmän perusteella. Tämän vuoksi Italian toimivaltainen viranomainen alensi merkittävästi useiden Italian parlamentin entisten jäsenten eläkkeitä 1.1.2019 alkaen.
18. Ufficio di Presidenza del Senato (senaatin puhemiehistö, Italia) vahvisti 16.10.2018 antamallaan päätöksellä nro 6/2018 vastaavan uuden järjestelmän.
19. Tämän seurauksena monet asianomaisista henkilöistä riitauttivat päätöksen nro 14/2018 Consiglio di giurisdizione della Camera dei deputatissa (edustajainhuoneen lainkäyttöneuvosto, Italia) ja päätöksen nro 6/2018 Italian senaatin toimivaltaisessa elimessä.
20. Valittajat asioissa C‑198/21 P ja C‑391/21 P sekä osa valittajista asiassa C‑725/20 P alkoivat saada eläkettä jo ennen jäsenten asemaa koskevien sääntöjen voimaantuloa 14.7.2009. Muutamat muut valittajat asiassa C‑725/20 P alkoivat saada eläkettä vasta niiden voimaantulon jälkeen. Kaikkia eläkkeitä, joita nyt käsiteltävät valitukset koskevat, oli kuitenkin jo alettu maksaa eläkkeeseen oikeutetuille, kun Italian edustajainhuoneen puhemiehistö antoi päätöksen nro 14/2018.
21. Parlamentti ilmoitti valittajille vuoden 2019 tammikuun eläkelaskelmaan lisäämällään kommentilla, että heidän eläkkeitään tarkistetaan Italian edustajainhuoneen puhemiehistön ja senaatin hiljattain antamien päätösten perusteella ja että tämä uusi laskelma voi mahdollisesti johtaa perusteettomasti maksettujen määrien takaisinperintään.
22. Euroopan parlamentin varainhoidon pääosaston alaisen jäsenten edustajanpalkkioiden ja sosiaalietuuksien yksikön päällikön päiväämättömällä ilmoituksella, joka liitettiin valittajien helmikuun 2019 eläkelaskelmiin, parlamentti ilmoitti heille, että sen oikeudellinen yksikkö oli vahvistanut, että heidän tilanteeseensa voitiin soveltaa automaattisesti päätöstä nro 14/2018. Tässä ilmoituksessa todettiin lisäksi, että saatuaan tarvittavat tiedot Camera dei deputatilta (edustajainhuone, Italia) parlamentti ilmoittaa valittajille heidän eläkkeidensä määrän uudesta vahvistamisesta ja perii mahdollisen erotuksen seuraavien 12 kuukauden kuluessa. Valittajille ilmoitettiin myös, että heidän eläkkeidensä määrän lopullisesta vahvistamisesta päätetään virallisella toimella, josta on mahdollista valittaa jäsenten asemaa koskevien sääntöjen soveltamisohjeiden 72 artiklan perusteella tai josta voi nostaa kumoamiskanteen SEUT 263 artiklan perusteella.
23. Parlamentin varainhoidon pääosaston alaisen jäsenten edustajanpalkkioiden ja sosiaalietuuksien yksikön päällikkö ilmoitti valittajille huhtikuussa 2019 päivätyillä ilmoituksillaan, että kuten hän oli todennut vuoden 2019 helmikuun ilmoituksessaan, heidän eläkkeidensä määrää tullaan mukauttamaan päätöksen nro 14/2018 nojalla kuluja ja korvauksia koskevien sääntöjen liitteessä III olevan 2 artiklan 1 kohdan, luettuna yhdessä jäsenten asemaa koskevien sääntöjen soveltamisohjeiden 75 artiklan kanssa, mukaisesti. Kyseisissä ilmoituksissa täsmennettiin myös, että valittajien eläkkeiden määrää mukautetaan huhtikuusta 2019 lähtien (ja taannehtivasti 1.1.2019 alkaen) näiden kirjeiden liitteenä toimitettujen eläkkeiden uusien määrien vahvistamista koskevien luonnosten mukaisesti. Näissä samoissa ilmoituksissa valittajille asetettiin niiden vastaanottamisesta alkava 30 päivän määräaika huomautusten esittämiseen. Jollei huomautuksia esitetä, näiden ilmoitusten vaikutuksia pidetään lopullisina ja ne johtavat muun muassa perusteettomasti saatujen määrien takaisinperintään tammi–maaliskuulta 2019.
24. Falqui, joka on valittajana asiassa C‑391/21 P, jätti Euroopan parlamentille huomautuksen 23.5.2019. Parlamentin varainhoidon pääosaston alaisen jäsenten edustajanpalkkioiden ja sosiaalietuuksien yksikön päällikkö ilmoitti 8.7.2019 päivätyllä kirjeellä Falquille, että hänen huomautuksensa ei johda parlamentin kannan muuttumiseen ja että hänen eläkkeensä vuoden 2019 huhtikuun ilmoituksen mukaisesti uudelleen laskettu määrä tulee näin ollen lopulliseksi.
B. Asian käsittely unionin yleisessä tuomioistuimessa
25. Valittajat nostivat kanteet unionin yleisessä tuomioistuimessa ja vaativat erityisesti, että tämän ratkaisuehdotuksen 23 kohdassa mainitut ilmoitukset ja Falquin osalta tämän ratkaisuehdotuksen 24 kohdassa mainittu parlamentin kirje (jäljempänä riidanalaiset päätökset) todetaan mitättömiksi tai ne kumotaan.
26. Parlamentti vaati erityisesti, että kanteet jätetään osittain tutkimatta ja osittain hylätään perusteettomina.
27. Parlamentti pyysi myös unionin yleistä tuomioistuinta lykkäämään kanteiden käsittelyä, kunnes edustajainhuoneen lainkäyttöneuvosto on ottanut kantaa päätöksen nro 14/2018 pätevyyteen.
28. Unionin yleinen tuomioistuin ei hyväksynyt tätä pyyntöä ja hylkäsi kanteet 15.10.2020 annetulla tuomiolla Coppo Gavazzi ym. v. parlamentti (T‑389/19–T‑394/19, T‑397/19, T‑398/19, T‑403/19, T‑404/19, T‑406/19, T‑407/19, T‑409/19–T‑414/19, T‑416/19–T‑418/19, T‑420/19–T‑422/19, T‑425/19–T‑427/19, T‑429/19–T‑432/19, T‑435/19, T‑436/19, T‑438/19–T‑442/19, T‑444/19–T‑446/19, T‑448/19, T‑450/19–T‑454/19, T‑463/19 ja T‑465/19, EU:T:2020:494) (jäljempänä tuomio Coppo Gavazzi), 10.2.2021 annetulla tuomiolla Santini ym. v. parlamentti (T‑345/19, T‑346/19, T‑364/19–T‑366/19, T‑372/19–T‑375/19 ja T‑385/19, EU:T:2021:78) (jäljempänä tuomio Santini) ja 5.5.2021 annetulla tuomiolla Falqui v. parlamentti (T‑695/19, EU:T:2021:242) (jäljempänä tuomio Falqui) (jäljempänä yhdessä valituksenalaiset tuomiot) ja velvoitti ensimmäisessä oikeusasteessa kantajina olleet korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
IV. Asian käsittely unionin tuomioistuimessa, asianosaisten lausumat ja kirjallisen menettelyn päätyttyä tapahtunut kehitys
29. Valittajat valittivat 28.12.2020 (asia C‑725/20 P), 29.3.2021 (asia C‑198/21 P) ja 24.6.2021 (asia C‑391/21 P) päivätyillä kirjelmillä valituksenalaisista tuomioista.
30. Asian C‑725/20 P 34 valittajaa, jotka on lueteltu tämän ratkaisuehdotuksen liitteessä,(6) riitauttavat tuomion Coppo Gavazzi siltä osin kuin se koskee heitä. Tämä tuomio annettiin 49 yhdistetyssä asiassa; 15 muuta asiaa, joita ei ole mainittu liitteessä, eivät ole tämän muutoksenhakumenettelyn kohteena.
31. Asian C‑725/20 P valittajat vaativat, että
– tuomio Coppo Gavazzi kumotaan
– asia T‑453/19, Panusa v. parlamentti, palautetaan unionin yleiseen tuomioistuimeen asiakysymyksen tutkimista varten
– muita valittajia koskevat riidanalaiset päätökset kumotaan
– parlamentti velvoitetaan korvaamaan molemmissa oikeusasteissa aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.
32. Asian C‑198/21 P valittajat vaativat, että
– tuomio Santini kumotaan
– kaikki riidanlaiset toimet, tiedoksiannot ja/tai päätökset kumotaan ja ensimmäisessä oikeusasteessa esitetyt vaatimukset hyväksytään
– parlamentti velvoitetaan korvaamaan molemmissa oikeusasteissa aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.
33. Asian C‑391/21 P valittajat vaativat, että
– tuomio Falqui kumotaan ja riidanalainen päätös (ja tarvittaessa päätösluonnos ja oikeudellisen yksikön lausunto, johon päätös perustuu) kumotaan, mistä seuraa, että parlamentti velvoitetaan palauttamaan valittajan eläkkeestä laittomasti pidätetyt määrät ja korvaamaan molemmissa oikeusasteissa aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.
34. Parlamentti vaatii kaikissa kolmessa asiassa, että valitukset hylätään ja valittajat velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
35. Käsiteltävien valitusten kirjallisen menettelyn päätyttyä asianosaiset toimittivat unionin tuomioistuimelle asiakirjoja, jotka koskivat Euroopan parlamentin entisten jäsenten tai heidän oikeudenhaltijoidensa eläkkeiden uutta laskelmaa koskevan menettelyn etenemistä Italiassa ja Euroopan parlamentissa.
36. Kyse on ensinnäkin Italian edustajainhuoneen ja Italian senaatin elinten, joissa päätökset nro 14/2018 ja 6/2018 oli riitautettu (ks. edellä 19 kohta), antamista ratkaisuista eli edustajainhuoneen lainkäyttöneuvoston 23.12.2021 antamasta ratkaisusta nro 4/2021 ja Consiglio di Garanzia del Senaton (senaatin henkilöstöasioita käsittelevä muutoksenhakuelin, Italia) 12.1.2022 antamasta ratkaisusta nro 253/2021.
37. Edustajainhuoneen lainkäyttöneuvosto totesi 23.12.2021 antamassaan ratkaisussa nro 4/2021, joka ei ole lopullinen, että päätös nro 14/2018 on osittain lainvastainen. Tämä osittaisen lainvastaisuuden toteaminen koski tiettyä asianomaisten henkilöiden eläkkeiden uutta laskentatapaa. Se määräsi, että muista kantajien esiin tuomista oikeudellisista kysymyksistä päätetään myöhemmin.
38. Asianosaiset ovat ilmoittaneet unionin tuomioistuimelle myös Italian edustajainhuoneen puhemiehistön 3.3.2022 antamasta päätöksestä nro 150/2022, jolla päätöksen nro 14/2018 kohteena olevien Italian parlamentin entisten jäsenten eläkkeistä laadittiin jälleen uusi laskelma taannehtivasti 1.1.2019 alkaen edustajainhuoneen lainkäyttöneuvoston ratkaisun nro 4/2021 johdosta.
39. Lisäksi asianosaiset ovat ilmoittaneet unionin tuomioistuimelle, että Italian edustajainhuoneen puhemiehistön päätöksen nro 150/2022 johdosta parlamentti laati valittajien eläkkeistä jälleen uuden laskelman taannehtivasti 1.1.2019 alkaen syys- ja marraskuun 2022 välisenä aikana tehtyjen päätösten mukaisesti (jäljempänä toinen uusi laskelma).
40. Tämän toisen uuden laskelman seurauksena joidenkin valittajien eläkkeet palautettiin jälleen kokonaisuudessaan alkuperäiselle ensimmäistä uutta laskelmaa edeltävälle tasolle. Muiden valittajien osalta määrät jäivät kuitenkin pienemmiksi kuin ennen ensimmäistä uutta laskelmaa.
41. Osa valittajista riitautti unionin yleisessä tuomioistuimessa parlamentin päätökset, jotka koskivat heidän eläkkeidensä toista uutta laskelmaa Italian edustajainhuoneen puhemiehistön päätöksen nro 150/2022 seurauksena.(7) Asian käsittelyä on toistaiseksi lykätty, kunnes nyt käsiteltävät valitukset on ratkaistu.
42. Unionin tuomioistuin lykkäsi nyt tarkasteltavien valitusten käsittelyä siihen asti, kunnes parlamentti oli laskenut uudelleen valittajien eläkkeet Italian edustajainhuoneen puhemiehistön päätöksen nro 150/2022 mukaisesti, ja jatkoi käsittelyä tämän jälkeen.
43. Lisäksi se kysyi asianosaisilta, onko tämä muutoksenhakumenettely mahdollisesti menettänyt kohteensa, koska riidanalaiset päätökset on korvattu edellä 39–42 kohdassa mainituilla parlamentin päätöksillä, jotka koskevat valittajien eläkkeiden toista uutta laskelmaa. Tämän muutoksenhakumenettelyn kaikki asianosaiset katsoivat, että näin ei ole.
44. Unionin tuomioistuin on jättänyt suullisen käsittelyn järjestämättä työjärjestyksen 76 artiklan 2 kohdan nojalla.
V. Arviointi
45. Kuten alussa todettiin, nyt käsiteltävissä valituksissa herää kysymys, oliko unionin yleinen tuomioistuin oikeassa todetessaan, että parlamentti on perustellusti soveltanut kuluja ja korvauksia koskevien sääntöjen liitteessä III olevan 1 ja 2 artiklan, luettuna yhdessä jäsenten asemaa koskevien sääntöjen soveltamisohjeiden 75 artiklan kanssa, mukaista ”saman eläkkeen sääntöä” ja alentanut valittajien jo ansaitsemia eläkkeitä 1.1.2019 alkaen sen jälkeen, kun Italian edustajainhuoneen puhemiehistö oli päätöksellään nro 14/2018 määrännyt Italian parlamentin entisten jäsenten eläkkeiden alentamisesta 1.1.2019 alkaen.
46. Kuten alussa myös todettiin, tämän lisäksi herää kysymys, ovatko nyt käsiteltävissä valituksissa riidan kohde ja valittajien oikeussuojan tarve säilyneet, vaikka riidanalaiset päätökset on sittemmin korvattu edellä 39–42 kohdassa mainituilla parlamentin päätöksillä, jotka koskevat valittajien eläkkeiden toista uutta laskelmaa.
47. Riidanalaisten päätösten korvaaminen ei yksinään johda automaattisesti siihen, että riidan kohde ja valittajien oikeussuojan tarve lakkaavat.
48. Niiden säilyminen riippuu pikemminkin siitä, voidaanko nyt käsiteltävien valitusten yhteydessä selvittää lopullisesti, johtavatko muutokset kansallisessa oikeudessa kuluja ja korvauksia koskevien sääntöjen liitteessä III olevan 2 artiklan 1 kohdan, luettuna yhdessä parlamentin jäsenten asemaa koskevien sääntöjen soveltamisohjeiden 75 artiklan kanssa, mukaan automaattisesti niiden Euroopan parlamentin entisten jäsenten vanhuuseläkkeiden muuttamiseen, joita nämä säännöt koskevat (A).
49. Tämän selvittämiseksi on aiheellista tutkia ensin valituksenalaisten tuomioiden laillisuutta esitettyjen valitusperusteiden perusteella. Tältä osin jäljempänä käy ilmi, että unionin yleinen tuomioistuin teki useita oikeudellisia virheitä erityisesti vahvistaessaan valittajien eläkkeiden alentamisen yhteensopivuuden unionin oikeuden ylemmäntasoisten normien ja periaatteiden kanssa (B).
50. Ensimmäisessä oikeusasteessa nostettujen kanteiden tarkastelussa on tämän jälkeen analysoitava, onko tällaista yhteensopivuutta mahdollista tutkia sen kansallisen päätöksen sisällöstä riippumatta, jonka parlamentin on tarkoitus panna täytäntöön ”saman eläkkeen sääntöä” soveltaessaan. Jos näin ei ole, nyt tarkasteltavista unionin yleisessä tuomioistuimessa nostetuista kanteista ei olisi tarpeen lausua riidanalaisten päätösten korvaamisen vuoksi (C).
A. Riidan kohteen ja oikeussuojan tarpeen säilyminen riidanalaisten päätösten korvaamisesta huolimatta
51. Sekä valittajat että parlamentti katsovat, että nyt käsiteltävien valitusten kohde ja valittajien oikeussuojan tarve säilyvät riidanalaisten päätösten korvaamisesta huolimatta. Parlamentin uusilla päätöksillä muutettiin nimittäin riidanalaisiin päätöksiin nähden ainoastaan valittajien eläkkeiden määrää. Päätökset perustuvat lähtökohtaisesti kuitenkin samaan oikeudelliseen näkemykseen, jonka mukaan parlamentti on perustellusti laskenut valittajien eläkkeet uudelleen ensin Italian edustajainhuoneen puhemiehistön antaman päätöksen nro 14/2018 ja sitten päätöksen nro 150/2022 nojalla (edellä 38 kohta). Siksi valittajilla on intressi siihen, että unionin tuomioistuin selvittää tässä menettelyssä, onko tämä ”saman eläkkeen säännön” dynaaminen soveltaminen laillista.
52. Oikeussuojan tarpeen ja oikeudenkäynnin kohteen on oltava olemassa paitsi silloin, kun kanne nostetaan, myös tuomioistuimen ratkaisun julistamiseen saakka, sillä muutoin lausunnon antaminen asiassa raukeaa. Tämä edellyttää, että kanteen lopputulos voi tuottaa kantajalle etua.(8)
53. Unionin tuomioistuin on jo katsonut eri olosuhteissa, ettei kantajan oikeussuojan tarve välttämättä lakkaa sen takia, että kantajan riitauttaman toimen vaikutukset ovat lakanneet oikeudenkäynnin aikana.(9) Erityisesti oikeussuojan tarve voi olla edelleen olemassa, jotta estetään se riski, että lainvastaisuus, jonka väitetään rasittavan riidanalaista toimea, toistuu.(10) Tällaisen oikeussuojan tarpeen jatkumista on arvioitava ottamalla huomioon kunkin asian olosuhteet.(11) Erityisesti uusiutumisvaaran osalta on täsmällisesti ja konkreettisesti osoitettava, että on olemassa vaara väitetyn lainvastaisuuden uusiutumisesta.(12)
54. Tilanne on tosin ensi näkemältä tällainen nyt käsiteltävässä tapauksessa. Parlamentti katsoo nimittäin, että Italian eläkejärjestelmään tehdyt muutokset sitovat sitä ja että se näin ollen todennäköisesti panee täytäntöön myös tulevat muutokset ja toistaa näin väitetyn lainvastaisuuden. Kuten 37 kohdassa todetaan, edustajainhuoneen lainkäyttöneuvoston ratkaisu nro 4/2021, jolla päätös nro 14/2018 todettiin osittain lainvastaiseksi, ei ole vielä lopullinen. On siis hyvin mahdollista, että Italiassa muutetaan uudelleen oikeussääntöjä ja että parlamentti panee tämän jälkeen muutoksen täytäntöön, mikä johtaa tilanteen toistumiseen.
55. Lisäksi nykyiselle tilanteelle on ominaista se, että Italian edustajainhuoneen puhemiehistön päätöksen nro 150/2022 (ks. edellä 38 kohta) täytäntöönpanemiseksi parlamentti on jo toisen kerran laskenut valittajien eläkkeiden määrän uudelleen alkuperäisiin riidanalaisiin päätöksiin nähden, ja näin ollen lainvastaisuus, johon valittajat ovat vedonneet, on toistunut jo kerran. Kuten edellä 41 kohdassa on todettu, osa valittajista on riitauttanut unionin yleisessä tuomioistuimessa parlamentin tässä yhteydessä antamat uudet päätökset, ja unionin yleinen tuomioistuin on lykännyt kyseistä menettelyä, kunnes nyt käsiteltävät valitukset on ratkaistu.
56. Olisi näin ollen myös prosessiekonomian mukaista selvittää näiden valitusten yhteydessä mahdollisimman pitkälle se periaatteellinen kysymys, oliko parlamentilla toimivalta laskea uudelleen valittajien eläkkeet soveltaessaan päätöstä nro 14/2018 ja myöhemmin päätöstä nro 150/2022. Unionin yleinen tuomioistuin voisi nimittäin tällöin ottaa huomioon unionin tuomioistuimen ratkaisun niiden kanteiden yhteydessä, jotka koskevat päätöksiä, joilla riidanalaiset päätökset korvattiin.
57. Tämä edellyttää tosin, että tämä periaatteellinen kysymys on mahdollista selvittää tässä muutoksenhakumenettelyssä. Se, onko tämä mahdollista, riippuu siitä, voidaanko Italian lainsäädäntöä koskevan viittauksen dynaaminen luonne selvittää yksittäistapauksessa kyseisten Italian antamien oikeussääntöjen ja parlamentin päätösten konkreettisesta sisällöstä riippumatta. Jäljempänä esitetty tarkastelu osoittaa, että näin ei ole.
58. Tästä huolimatta tässä tarkastelussa osoitetaan, miten unionin yleisen tuomioistuimen on meneteltävä, kun se tutkii nyt vireillä olevia kanteita, jotka koskevat riidanalaiset päätökset korvaavia päätöksiä, ja miten parlamentin on meneteltävä, kun se tarkastelee uudelleen kansallisten päätösten sovellettavuutta ”saman eläkkeen säännön” yhteydessä, jotta unionin oikeutta noudatetaan.
B. Valitusten tarkastelu
59. Valittajien mukaan unionin yleinen tuomioistuin teki useita oikeudellisia virheitä vahvistaessaan valituksenalaisissa tuomioissa riidanalaisten päätösten laillisuuden.
60. Se ei ensinnäkään ottanut valittajien mukaan huomioon sitä, että kuluja ja korvauksia koskevat säännöt eivät enää muodostaneet oikeusperustaa uusien päätösten antamiselle sen jälkeen, kun jäsenten asemaa koskevat säännöt tulivat voimaan,(13) ja se teki oikeudellisen virheen katsoessaan, että eläkkeen osalta tehdään ero yhtäältä lähtökohtaisen eläkeoikeuden ja toisaalta sen määrän mukaan (1).(14) Se myös vahvisti virheellisesti, että valittajien eläkkeiden alentaminen riidanalaisilla päätöksillä ei loukannut unionin oikeuden ylemmäntasoisia periaatteita (2).(15) Lopuksi se teki oikeudellisen virheen katsoessaan, että riidanalaiset päätökset on antanut parlamentin toimivaltainen yksikkö (3) ja että ne on perusteltu riittävästi (4).(16) Asiassa C‑725/20 P valittajat väittävät lisäksi, että unionin yleinen tuomioistuin teki virheen katsoessaan, että Panusan kanne on jätettävä tutkimatta (5).(17)
1. Riidanalaisten päätösten antamisen oikeusperusta ja ero lähtökohtaisen eläkeoikeuden ja eläkkeen määrän välillä
61. Valittajat väittävät, että unionin yleinen tuomioistuin jätti ottamatta huomioon, että kuluja ja korvauksia koskevat säännöt eivät enää muodostaneet oikeusperustaa uusien päätösten antamiselle siitä hetkestä lähtien, kun jäsenten asemaa koskevat säännöt tulivat voimaan. Toisin sanoen viittaus Italian lainsäädäntöön ei ollut kyseisestä hetkestä lähtien enää dynaaminen. Lisäksi valittajat katsovat, että unionin yleinen tuomioistuin teki virheen erottaessaan toisistaan lähtökohtaisen eläkeoikeuden ja eläkkeen määrän.
62. Nämä väitteet on hylättävä.
63. Unionin yleinen tuomioistuin katsoi nimittäin perustellusti, että vaikka jäsenten asemaa koskevien sääntöjen soveltamisohjeiden 74 artiklan mukaan kuluja ja korvauksia koskevien sääntöjen voimassaolo lakkasi jäsenten asemaa koskevien sääntöjen voimaantulopäivänä eli 14.7.2009, kuluja ja korvauksia koskevien sääntöjen liitteessä III tarkoitettu ”saman eläkkeen sääntö” pysyi kuitenkin voimassa siirtymäkauden ajan soveltamisohjeiden 74 artiklan mukaisesti, luettuna yhdessä 75 artiklan kanssa.
64. Unionin yleinen tuomioistuin totesi myös perustellusti, että jäsenten asemaa koskevien sääntöjen soveltamisohjeiden 75 artiklan 1 ja 2 kohdassa taataan eläkkeen maksamisen jatkuminen (niille, jotka ovat alkaneet saada eläkettä jo ennen parlamentin jäsenten asemaa koskevien sääntöjen voimaantuloa) tai vastaavien oikeuksien jatkuminen (niiden osalta, jotka ovat alkaneet saada eläkettä vasta parlamentin jäsenten asemaa koskevien sääntöjen voimaantulon jälkeen) kuluja ja korvauksia koskevien sääntöjen liitteen III mukaisesti. Kyseisessä liitteessä olevan 2 artiklan 1 kohdan mukaan ”tilapäisen eläkkeen määrä ja ehdot ovat samat kuin sen jäsenvaltion, jonka edustajaksi jäsen on valittu Euroopan parlamenttiin, parlamentin alahuoneen jäsenen eläkkeen määrä ja ehdot.”
65. Tämän perusteella unionin yleinen tuomioistuin katsoi ilman oikeudellista virhettä, että jäsenten asemaa koskevien sääntöjen voimaantulon jälkeenkin asianomaisten henkilöiden eläkkeiden määrä ja ehdot ovat edelleen lähtökohtaisesti sidoksissa sen jäsenvaltion edustajainhuoneen jäsenten eläkkeiden määrään ja ehtoihin, jossa kyseiset henkilöt on valittu.(18)
66. Näin ollen kansallista järjestelmää koskeva viittaus, joka on esitetty kuluja ja korvauksia koskevien sääntöjen liitteessä III olevan 2 artiklan 1 kohdassa, luettuna yhdessä jäsenten asemaa koskevien sääntöjen soveltamisohjeiden 75 artiklan kanssa, on lähtökohtaisesti dynaaminen, koska kyseisessä säännössä myönnetään asianomaisille parlamentin jäsenille ainoastaan oikeus eläkkeeseen sen suuruisena, joka vastaa kansallisen parlamentin entisten jäsenten saamaa eläkettä. Tämä säännöstö ei sen sijaan sinänsä takaa eläkettä tai oikeutta eläkkeeseen, joka vastaa tiettyä määrää tai sitä määrää, jota asianomaiset henkilöt ovat saaneet tiettynä ajankohtana, esimerkiksi silloin, kun oikeus saatiin, kuten valittajat toissijaisesti väittävät.
67. Tältä osin on aluksi loogista olettaa, että kansalliseen järjestelmään tehdyt muutokset voivat johtaa myös kyseisten parlamentin entisten jäsenten eläkkeiden muutoksiin. Kuten unionin yleinen tuomioistuin totesi perustellusti kuluja ja korvauksia koskevien sääntöjen liitteessä III olevan 2 artiklan pakottavaan sanamuotoon viitaten, parlamentilla ei lähtökohtaisesti ole harkintavaltaa asianomaisten henkilöiden vanhuuseläkkeiden itsenäistä laskentatapaa varten.
2. Päätöksen nro 14/2018 täytäntöönpanon yhteensopivuus unionin oikeuden ylemmäntasoisten normien ja periaatteiden kanssa
68. Unionin yleinen tuomioistuin totesi itsekin, että edellytyksenä on, että unionin oikeuden ylemmäntasoisia normeja, myös yleisiä oikeusperiaatteita ja Euroopan unionin perusoikeuskirjaa, noudatetaan. Unionin yleinen tuomioistuin selvensi, että perusoikeuskirjan 51 artiklan 1 kohdan nojalla unionin toimielimenä parlamentin on kuluja ja korvauksia koskevien sääntöjen liitteessä III olevan 2 artiklan 1 kohtaa, luettuna yhdessä soveltamisohjeiden 75 artiklan kanssa, soveltaessaan kuitenkin noudatettava perusoikeuskirjan määräyksiä.(19) Lisäksi Italian parlamentin entisiä jäseniä koskeva järjestelmä on sisällytetty unionin oikeuteen tässä liitteessä olevalla viittauksella sen soveltamiseksi entisiin Euroopan parlamentin jäseniin, joten sen on oltava yhdenmukainen unionin oikeuden ylemmäntasoisten normien kanssa. Järjestelmän sisällyttäminen unionin oikeuteen merkitsee sitä, että parlamentti ei voi vain automaattisesti soveltaa kansallista sääntöä, jolla voidaan puuttua saavutettuihin oikeuksiin. Parlamentin on pikemminkin arvioitava tapauskohtaisesti, voiko se soveltaa heikennystä, joka voi merkitä puuttumista saavutettuihin oikeuksiin, tai onko tällainen heikennys ristiriidassa unionin oikeuden ylemmäntasoisten normien ja periaatteiden kanssa.
69. Valittajat arvostelevat kuitenkin parlamenttia siitä, ettei se ole tehnyt tällaista arviointia ennen päätöksen nro 14/2018 täytäntöönpanoa ja että se on tätä päätöstä automaattisesti soveltaessaan puuttunut suhteettomalla tavalla heidän saavutettuihin oikeuksiinsa ja loukannut siten oikeusvarmuuden ja luottamuksensuojan periaatteita sekä omistusoikeutta (a) ja suhteellisuusperiaatetta (b). Valittajien mukaan unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen jättäessään tämän huomiotta.
a) Oikeusvarmuuden, luottamuksensuojan ja omistusoikeuden periaatteiden tarkastelu
70. Lakeja, joilla muutetaan toista lakia, sovelletaan lähtökohtaisesti vanhan lain voimassa ollessa syntyneiden tilanteiden tulevaisuudessa ilmeneviin vaikutuksiin, jos toisin ei ole säädetty. Toisin on ainoastaan sellaisten tilanteiden osalta, jotka ovat syntyneet ja lopullisesti toteutuneet edeltävän säännön alaisuudessa ja jotka luovat saavutettuja oikeuksia.(20)
71. Oikeutta pidetään saavutettuna, kun sen perusteena oleva seikka on tapahtunut ennen lain muuttamista. Oikeutta ei sen sijaan pidetä saavutettuna oikeutena, vaan ainoastaan odotusoikeutena, jos sen perusteena oleva seikka ei ole toteutunut sen lainsäädännön alaisuudessa, jota on muutettu.(21)
72. Kyseessä olevat valittajien eläkkeet, joita tässä asiassa on alennettu, eivät siten ole enää odotusoikeuksia vaan saavutettuja oikeuksia. Valittajien osalta seikat, joiden perusteella heidän oikeutensa näihin eläkkeisiin syntyivät, eli eläkkeelle siirtymisen edellytysten täyttyminen ja eläkkeen maksaminen, täyttyivät jo päätöksen nro 14/2018 antamisajankohtana, koska he saivat jo tuolloin eläkettä (ks. edellä 20 kohta).(22)
73. Kuten unionin tuomioistuin on jo todennut, unionin oikeudessa ei ole vahvistettu periaatetta, jonka mukaan saavutettuja oikeuksia ei saisi missään olosuhteissa muuttaa tai vähentää. Tällaisten oikeuksien muuttaminen on kuitenkin mahdollista vain tietyin edellytyksin, jos kyseessä olevia etuja punnitaan riittävästi keskenään(23) eli jos suhteellisuusperiaatetta noudatetaan.(24)
74. Vaikka omistusoikeus, johon kuuluvat laissa taatut sosiaalietuudet, ei perusta oikeutta tietyn suuruiseen eläkkeeseen, sitä voidaan rajoittaa vain, jos se on perusteltua ja tarpeen yleisen edun kannalta.(25)
b) Suhteellisuusperiaatteen tarkastelu
75. Valittajat väittävät kuitenkin, että unionin yleinen tuomioistuin teki tässä tapauksessa virheen vahvistaessaan, että riidanalaiset päätökset ovat suhteellisuusperiaatteen mukaisia, minkä ne olivat kyseenalaistaneet jo ensimmäisessä oikeusasteessa. Valittajat katsovat, että heidän oikeuksiensa laajat rajoitukset ovat kohtuuttomia tavoiteltuihin päämääriin nähden ja että Italian toimenpide on epäjohdonmukainen, koska se kohdistuu nimenomaan kansallisen parlamentin entisiin jäseniin ja koska se aiheuttaa heille suhteettomia uhrauksia muihin eläkkeensaajiin verrattuna.
76. Päätöksellä nro 14/2018 ei nimittäin oteta valittajien mukaan käyttöön kyseisiin eläkkeisiin sovellettavaa alentamisprosenttia tai solidaarisuusmaksua. Siinä määrätään sen sijaan, että kyseiset eläkkeet on laskettava kokonaan uudelleen taannehtivasti täysin uuden laskentatavan ja uusien perusteiden pohjalta. Ne eivät enää perustu toimikauden aikana maksettuun palkkaan vaan suoritettuihin eläkemaksuihin, mutta niitä ei ole otettu riittävästi huomioon.
77. Tämä uusi laskelma aiheuttaa parlamentin entisille jäsenille suhteettoman rasitteen muihin eläkkeensaajiin verrattuna. Italiassa otettiin käyttöön maksuperusteinen järjestelmä ensimmäisen kerran vuonna 1995, ja sekin vain määräsuhteessa, ja sitä alettiin soveltaa valtaosaan työntekijöistä vasta vuonna 2012. Päätöksen nro 14/2018 nojalla tätä järjestelmää sovelletaan sen sijaan takautuvasti parlamentin entisiin jäseniin paljon aiemmin (parlamentin entisten edustajien osalta vuodesta 1979 alkaen). Valittajat ovat tässä yhteydessä nimenomaisesti väittäneet ensimmäisessä oikeusasteessa, että päätös nro 14/2018 on puhtaasti symbolinen ja poliittisin syihin perustuva toimenpide, joka kohdistuu ainoastaan parlamentin entisiin jäseniin ja jonka tarkoituksena on ”rangaista” heitä, joiden osalta säästömahdollisuudet ovat hyvin vähäisiä, kun kyse on Italian budjettivajeesta.
78. Valittajien mukaan parlamentin olisi pitänyt tutkia nämä seikat ennen päätöksen nro 14/2018 soveltamista heihin. Koska tällaista tutkintaa ei ole tehty, on mahdotonta arvioida, onko tämän päätöksen soveltaminen unionin oikeuden ylemmäntasoisten periaatteiden ja erityisesti suhteellisuusperiaatteen mukaista ja vaikuttaako eläkkeiden alentaminen valittajien saavutettujen oikeuksien keskeiseen sisältöön.
79. Parlamentti on jättänyt tällaisen tutkinnan suorittamatta ja tyytynyt vahvistamaan, että päätöstä nro 14/2018 sovelletaan ”automaattisesti” valittajiin (ks. edellä 22 kohta). Valittajien mukaan unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen vahvistaessaan tämän.
80. Valittaja asiassa C‑391/21 P väittää lisäksi, että unionin talousarviosta maksettavien valittajien eläkkeiden alentamisella ei ole riittävää yhteyttä tavoiteltuun päämäärään, joka on säästötoimenpiteiden toteuttaminen Italian talousarvion hyväksi.
81. Jälkimmäinen väite on hylättävä sellaisenaan. Kuten edellä 66 ja 67 kohdassa esitetään, jäsenten kuluja ja korvauksia koskevien sääntöjen liitteessä III olevassa 1 ja 2 artiklassa, luettuna yhdessä jäsenten asemaa koskevien sääntöjen soveltamisohjeiden 75 artiklan kanssa, vahvistetaan, että tämän järjestelmän piiriin kuuluvien Euroopan parlamentin entisten jäsenten eläkkeet on mukautettava kansallisten parlamenttien entisten jäsenten eläkkeisiin. Näin ollen tavoitetta, joka on oikeutettu kansallisen lainsäädännön kannalta, on voitava lähtökohtaisesti pitää oikeutettuna tavoitteena myös ”saman eläkkeen säännön” kannalta.
82. Kuten unionin tuomioistuin on jo osoittanut toisessa yhteydessä, kysymykseen siitä, onko jäsenvaltion alentamistoimenpide unionin oikeuden mukainen ja erityisesti onko se oikeasuhtainen, on kuitenkin vastattava kyseisen toimenpiteen konkreettisen sisällön, sen systematiikan ja asiayhteyden kattavan tarkastelun perusteella.
83. Unionin tuomioistuin totesi 27.2.2018 antamassaan tuomiossa Associação Sindical dos Juízes Portugueses, että kyseisen tuomion perustana olleilla kansallisilla toimenpiteillä, joilla alennettiin kyseisessä asiassa tarkasteltuja palkkoja, palkkojen määriä alennettiin rajoitetusti prosenttimäärällä, jonka suuruus vaihteli palkan suuruuden mukaan. Lisäksi kyseisiä toimenpiteitä sovellettiin paitsi pääasian kantajiin myös erilaisiin julkishallinnon virkamiehiin ja julkisella sektorilla tehtäviä hoitaviin henkilöihin, kuten lainsäädäntövallan, toimeenpanovallan ja tuomiovallan edustajiin. Tämän perusteella unionin tuomioistuin katsoi, että mainitut toimenpiteet eivät olleet erityisesti pääasian kantajia varten toteutettuja, vaan ne olivat yleisiä toimenpiteitä, joilla pyrittiin saamaan joukko kansallisen julkishallinnon tehtävissä olevia henkilöitä osallistumaan jäsenvaltioiden liiallisen alijäämän vähentämiseen liittyvien vaatimusten sanelemiin säästötoimiin. Unionin tuomioistuin totesi lopuksi, että kyseiset alentamistoimenpiteet olivat luonteeltaan tilapäisiä.(26)
84. Parlamentti tai unionin yleinen tuomioistuin ei ole tässä tapauksessa suorittanut tämän vaatimuksen täyttävää tutkimusta.
85. Vaikka unionin yleinen tuomioistuin katsoi ensin perustellusti, ettei sillä ole toimivaltaa tutkia, oliko päätös nro 14/2018 Italian oikeuden mukainen, vaan sen tehtävänä on pikemminkin arvioida, oliko parlamentti rikkonut unionin oikeutta soveltaessaan kyseisen päätöksen määräyksiä.(27) Sen mukaan on siis tarkistettava, kunnioitetaanko kyseisellä rajoituksella kantajien omistusoikeuden keskeistä sisältöä, vastaako se yleisen edun mukaista tavoitetta ja onko se tässä tarkoituksessa välttämätön.(28)
86. Unionin yleinen tuomioistuin katsoi kuitenkin, että sillä, että parlamentti ei ollut suorittanut tällaista tarkistusta, ei ole vaikutusta käsiteltävien asioiden kannalta. Tällainen tarkistus ei nimittäin ole pakottava menettelyvaatimus, jota parlamentin olisi ollut pakko noudattaa ennen riidanalaisten päätösten antamista. Se katsoi, että merkitystä on ainoastaan sillä, että näiden päätösten konkreettisilla vaikutuksilla ei loukata valittajien omistusoikeuden keskeistä sisältöä.(29)
87. Näin ei kuitenkaan ole, koska eläkkeiden alentamisella pyritään oikeutettuun tavoitteeseen eli Italian talousarvioon sisältyvien julkisten menojen vähentämiseen, koska päätös nro 14/2018 sisältää kaksi kohtuullistamislauseketta, joista toista sovelletaan useisiin valittajiin, ja koska eläkkeiden uusissa määrissä ja niiden laskentatavassa otetaan huomioon valittajien suorittamat eläkemaksut ja toimikauden kesto.(30) Unionin yleinen tuomioistuin viittasi myös tähän omaisuudensuojan osalta suoritettuun tarkistamiseen riidanalaisten päätösten oikeasuhteisuuden tarkastelun yhteydessä,(31) ja se on suorittanut kyseisen tarkistamisen.(32)
88. Valittajat väittävät perustellusti, että unionin yleisen tuomioistuimen perusteluissa on useita oikeudellisia virheitä.
89. Ensinnäkin unionin yleisen tuomioistuimen näkemys, jonka mukaan merkitystä ei ole sillä, että parlamentti ei ole tutkinut, onko päätöksen nro 14/2018 soveltaminen valittajiin ristiriidassa ylemmäntasoisten unionin oikeuden periaatteiden kanssa, ja jonka mukaan merkitystä on ainoastaan sillä, onko asia lopulta näin, minkä unionin yleinen tuomioistuin voi yksinkertaisesti tarkistaa itse, on virheellinen. Tässä näkemyksessä ei oteta huomioon sitä, että, kuten 68 kohdassa todetaan, lainsäätäjä on asettanut parlamentille itsenäisen tutkimisvelvoitteen viittaamalla kuluja ja korvauksia koskevien sääntöjen liitteessä III olevan 2 artiklan 1 kohdassa kansalliseen oikeuteen. Siksi parlamentin on tämän säännöstön puitteissa ennen sellaisen kansallisen järjestelmän soveltamista, jolla voidaan oikeuttaa puuttuminen saavutettuihin oikeuksiin, tutkittava, onko tämä puuttuminen unionin oikeuden ylemmäntasoisten normien ja periaatteiden mukaista.
90. Unionin yleisen tuomioistuimen toteamus, jonka mukaan parlamentti ei ole suorittanut tällaista arviointia, on tosin virheellinen. Parlamentin oikeudellinen yksikkö on nimittäin suorittanut päätöksen nro 14/2018 oikeasuhteisuutta koskevan summaarisen tutkinnan. Tämä käy ilmi valittajien unionin yleiselle tuomioistuimelle toimittaman, kyseisen yksikön laatiman lausunnon 13 kohdasta.
91. Parlamentti ei kuitenkaan antanut tätä lausuntoa valittajien saataville, ja unionin yleinen tuomioistuin sisällytti sen näin ollen virheellisesti riidanalaisten päätösten perusteluihin (ks. jäljempänä 107–109 kohta). Siksi mainittua lausuntoa ei voida käyttää todisteena siitä, että parlamentti on tutkinut, onko päätöksen nro 14/2018 soveltaminen yhteensopivaa unionin oikeuden kanssa. Lisäksi oikeudellisen yksikön arvio tämän päätöksen oikeasuhteisuudesta on joka tapauksessa riittämätön. Se nimittäin tyytyi huomauttamaan eräässä kohdassa, että kyseisessä päätöksessä määrätään eläkkeiden vähimmäismäärästä ja kahdesta kohtuullistamislausekkeesta. Tällainen summaarinen tutkinta ei riitä osoittamaan, että kyseisen kansallisen järjestelmän täytäntöönpano on unionin oikeuden mukaista, kuten 83 kohdan esimerkki osoittaa. Tätä varten on pikemminkin tutkittava kattavasti kansallista järjestelmää sen toteamiseksi, onko se mielivaltainen vai ymmärrettävä ja johdonmukainen.
92. Ennen kaikkea unionin yleinen tuomioistuin esittää kuitenkin tässä näkemyksenään, ettei sillä ole asiassa toimivaltaa. Unionin tuomioistuimet eivät nimittäin missään tapauksessa voi korvata riidanalaisen toimenpiteen antajan perusteluja omillaan.(33)
93. Unionin yleisen tuomioistuimen nyt tarkasteltava menettelytapa merkitsee kuitenkin juuri tällaista perusteiden korvaamista. Hylätessään ensimmäisessä oikeusasteessa esitetyt kanneperusteet unionin yleinen tuomioistuin nimittäin tukeutui arviointiin, joka ei sisälly riidanalaisten päätösten perusteluihin ja joka täyttää niissä olevan aukon. Unionin yleinen tuomioistuin on näin toimiessaan ylittänyt valvontavaltansa rajat.(34)
94. Lopuksi totean, että riidanalaisten päätösten yhteensopivuutta unionin oikeuden kanssa, ja erityisesti sen kansallisen toimenpiteen oikeasuhteisuutta, joka näillä päätöksillä pannaan täytäntöön, koskeva tutkinta, jonka unionin yleinen tuomioistuin toteutti itsenäisesti ilman viittausta parlamentin asiaa koskeviin perusteluihin, on joka tapauksessa riittämätöntä, kun sitä mitataan edellä 83 kohdassa esitettyjä vaatimuksia vasten. Kuten kyseisessä kohdassa mainittu esimerkki osoittaa ja kuten jo selvennettiin 91 kohdassa, tällainen tutkinta edellyttää täytäntöönpantavan kansallisen toimenpiteen täsmällistä ja kattavaa tarkastelua sen asiayhteyden ja sen konkreettisten vaikutusten perusteella, jotta voidaan todeta, onko toimenpide mielivaltainen vai onko se ymmärrettävä ja johdonmukainen. Pelkkä yleinen toteamus, jonka mukaan toimenpiteellä pyritään noudattamaan budjettikuria ja siihen sisältyy kohtuullistamislausekkeita, ei täytä tätä vaatimusta.
95. Edellä esitetystä seuraa, että unionin yleinen tuomioistuin teki useita oikeudellisia virheitä todetessaan, että riidanalaiset päätökset ovat yhteensopivia unionin oikeuden ylemmäntasoisten normien ja periaatteiden kanssa. Tältä osin esitetyt valitusperusteet ovat näin ollen hyväksyttävä.
96. Koska riidanalaisten päätösten yhteensopivuudella unionin oikeuden kanssa on keskeinen merkitys, jo se, että nämä valitusperusteet ovat perusteltuja, johtaa yksinään valituksenalaisten tuomioiden kumoamiseen. Ottaen erityisesti huomioon se, että riidanalaiset päätökset korvaavia päätöksiä koskevat kanteet ovat yhä vireillä unionin yleisessä tuomioistuimessa (edellä 41 kohta), on kuitenkin aiheellista tutkia toissijaisesti myös muut valittajien esittämät valitusperusteet.
3. Riidanalaisten päätösten antajan toimivalta
97. Valittajat asioissa C‑725/20 P ja C‑198/21 P väittävät, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen myös vahvistaessaan parlamentin varainhoidon pääosaston jäsenten edustajanpalkkioiden ja sosiaalietuuksien yksikön päällikön toimivallan antaa riidanalaiset päätökset. Valittajat väittivät ensimmäisessä oikeusasteessa, että parlamentin puhemiehistön olisi pitänyt antaa kyseiset päätökset.
98. Unionin yleinen tuomioistuin perusteli tämän väitteen hylkäämistä seuraavilla perusteilla:
”Parlamentti ilmoitti unionin yleisen tuomioistuimen kirjalliseen kysymykseen antamassaan vastauksessa, jonka tueksi se esitti todisteita, että tämän toimielimen varainhoidon pääosaston alaisen jäsenten edustajanpalkkioiden ja sosiaalietuuksien yksikön päällikkö oli 23.11.2018 annetulla parlamentin varainhoidosta vastaavan pääjohtajan päätöksellä FINS/2019-01 nimetty edelleenvaltuutetuksi tulojen ja menojen hyväksyjäksi kuluja ja korvauksia koskevien sääntöjen liitteessä III tarkoitettuja vanhuuseläkkeitä koskevan budjettikohdan 1030 osalta. Asetuksen 2018/1046 73 artiklan 3 kohdan mukaisesti päätöksessä FINS/2019-01 todetaan nimenomaisesti, että tämän edelleenvaltuutuksen perusteella parlamentin varainhoidon pääosaston alaisen jäsenten edustajanpalkkioiden ja sosiaalietuuksien yksikön päälliköllä on toimivalta muun muassa tehdä oikeudellisia sitoumuksia ja talousarviositoumuksia, vahvistaa menoja ja hyväksyä niitä maksettavaksi mutta myös laatia saamisennusteita, vahvistaa perittäviä saamisia ja antaa perintämääräyksiä.”(35)
99. Edellä esitetyn perusteella unionin yleinen tuomioistuin totesi, että ”toisin kuin kantajat väittävät, parlamentin varainhoidon pääosaston jäsenten edustajanpalkkioiden ja sosiaalietuuksien yksikön päällikkö oli siis toimivaltainen antamaan riidanalaiset päätökset”.(36)
100. Edellä 98 kohdassa esitetyistä unionin yleisen tuomioistuimen perusteluista, joissa ainoastaan toistetaan päätöksen FINS/2019-01 sisältö, ei kuitenkaan käy ilmi, miksi yksikön päällikkö oli unionin yleisen tuomioistuimen mukaan toimivaltainen antamaan riidanalaiset päätökset. Niistä ei etenkään käy ilmi, miksi unionin yleisen tuomioistuimen mukaan päätöksellä FINS/2019-01 siirretty toimivalta käsittää toimivallan tutkia, onko sellaisen eläkkeiden alentamiseen liittyvän kansallisen toimenpiteen täytäntöönpano, joka merkitsee puuttumista parlamentin entisten jäsenten saavutettuihin oikeuksiin, yhteensopiva unionin oikeuden kanssa. Vastaus tähän kysymykseen ei käy selväksi myöskään päätöksen FINS/2019-01 lukemisen perusteella. Unionin tuomioistuin ei näin ollen voi tutkia unionin yleisen tuomioistuimen perustelujen perusteella, onko unionin yleinen tuomioistuin perustellusti vahvistanut kyseisen yksikön päällikön toimivallan antaa riidanalaiset päätökset. Niistä ei nimittäin käy ilmi, mihin seikkoihin unionin yleinen tuomioistuin on tukeutunut näkemyksessään.
101. Tästä seuraa, että valituksenalaisen tuomion perustelut ovat puutteellisia. Tällainen perustelujen riittämättömyys on peruste, joka on tutkittava viran puolesta.(37) Näin ollen valittajien väitteet ovat perusteltuja siltä osin kuin he perustellusti väittävät, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen, kun se hylkäsi heidän väitteensä riidanalaisten päätösten antajan toimivallasta.(38)
102. Unionin tuomioistuin voisi kuitenkin perustaa valitustenalaisten tuomioiden kumoamisen tähän omasta aloitteestaan tekemään perustelujen puuttumista koskevaan toteamukseen vain, jos se on kuullut asianosaisia perusteesta etukäteen.(39) Koska valituksenalaiset tuomiot on kuitenkin kumottava jo muista syistä, kuten 96 kohdassa on todettu, tällainen kuuleminen ei ole tässä asiassa tarpeen.
4. Riidanalaisten päätösten perustelujen tarkastelu
103. Valittajat asioissa C‑725/20 P ja C‑198/21 P väittävät lisäksi, että unionin yleinen tuomioistuin teki virheen katsoessaan, että riidanalaiset päätökset sisälsivät riittävät perustelut. Valittajien mukaan päätöksiä ei ole perusteltu riittävästi, koska parlamentti ei ole niissä dokumentoinut, miten päätöksen nro 14/2018 täytäntöönpanon yhteensopivuutta unionin oikeuden kanssa on tutkittu.
104. Unionin yleinen tuomioistuin perusti näkemyksensä, jonka mukaan riidanalaiset päätökset ovat riittävästi perusteltuja, olennaisilta osin siihen, että päätöksistä ilmenee niiden oikeusperusta ja parlamentin kanta, jonka mukaan päätöstä nro 14/2018 on sovellettava valittajiin kuluja ja korvauksia koskevien sääntöjen liitteessä III olevan 2 artiklan 1 kohdan perusteella, luettuna yhdessä jäsenten asemaa koskevien sääntöjen soveltamisohjeiden 75 artiklan kanssa.(40)
105. Tämä unionin yleisen tuomioistuimen analyysi perustuu siihen olettamukseen, että parlamentin ei tarvinnut tutkia tarkemmin, onko päätöksen nro 14/2018 soveltaminen valittajiin unionin oikeuden mukaista. Kuten 89 kohdassa on todettu, tämä olettamus on kuitenkin virheellinen.
106. Parlamentin olisi ennen riidanalaisten päätösten antamista pitänyt tutkia ja esittää päätöksissään perusteet sille, miksi kyseiset päätökset olivat sen mielestä ylemmäntasoisen unionin oikeuden ja erityisesti suhteellisuusperiaatteen mukaisia. Riidanalaisten päätösten perustelut olivat puutteelliset, koska niistä puuttuivat tiedot, joiden perusteella unionin yleinen tuomioistuin olisi voinut valvoa niiden laillisuutta korvaamatta parlamentin arviota omalla arviollaan (edellä 93 kohta).
107. Näin on sitäkin suuremmalla syyllä, koska valittajat ovat oikeassa väittäessään, että unionin yleinen tuomioistuin sisällytti riidanalaisten päätösten perustelujen arviointiin virheellisesti parlamentin oikeudellisen yksikön lausunnon, jossa tarkasteltiin päätöksen nro 14/2018 oikeasuhteisuutta ellei riittämättömällä tavalla niin ainakin summaarisesti (edellä 90 ja 91 kohta).(41) Tätä lausuntoa ei nimittäin ole liitetty näihin päätöksiin, eikä parlamentti ole antanut sitä valittajien käyttöön. Siitä mainittiin heille vain epäsuorasti. Valittajien helmikuun 2019 eläkelaskelmiin liitetyssä ilmoituksessa (edellä 22 kohta), johon riidanalaisissa päätöksissä viitattiin, todettiin ainoastaan, että parlamentin oikeudellinen yksikkö oli vahvistanut, että päätöstä nro 14/2018 sovelletaan automaattisesti valittajiin. Tässä ilmoituksessa ei kuitenkaan ollut suoraa viittausta oikeudellisen yksikön lausuntoon eikä mainintaa siitä, että se on saatavilla ja missä se on saatavilla.(42)
108. On totta, että toimen perusteluja on arvioitava sen sanamuodon lisäksi myös sen asiayhteyden perusteella.(43) Asiakirjaa, jonka olemassaolon päätöksen vastaanottajat ”arvaavat” ja joka heidän on itse hankittava, ei kuitenkaan voida luokitella kyseisen päätöksen vastaanottajan tiedossa olevaan asiayhteyteen kuuluvaksi seikaksi. Tämä pätee, vaikka vastaanottajat esittäisivät kyseisen asiakirjan unionin tuomioistuimissa käytävässä oikeudenkäynnissä. Vaikka tämä seikka osoittaisi, että he saivat asiakirjan jälkikäteen, sitä ei voida käyttää todisteena siitä, että alkuperäinen päätös oli riittävän perusteltu kanteen nostamiselle asetetun määräajan alkamisen kannalta merkityksellisenä ajankohtana eli silloin, kun se annettiin tiedoksi sen adressaateille.
109. Valvoessaan päätöksen laillisuutta unionin tuomioistuin voi ottaa huomioon päätöksen antajan myöhemmin toimittamat tarkennukset vain, jos niillä täydennetään jo sinänsä riittäviä perusteluja.(44) Tässä tapauksessa alkuperäinen perustelu ei kuitenkaan ollut riittävä, kuten edellä on selvennetty.
110. Yhteenvetona on todettava, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen katsoessaan, että riidanalaisten päätösten perustelut eivät ole puutteellisia.
5. Panusan ensimmäisessä oikeusasteessa nostama kanne
111. Lopuksi valittajat asiassa C‑725/20 P väittävät, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen, kun se jätti tutkimatta Panusan ensimmäisessä oikeusasteessa asiassa T‑453/19 nostaman kanteen oikeussuojan tarpeen puuttumisen vuoksi, koska riidanalainen päätös ei johtanut Panusan saaman perhe-eläkkeen määrän alenemiseen.(45)
112. Valittajien mukaan Panusalla on kuitenkin intressi selvittää unionin yleisessä tuomioistuimessa pidetyssä istunnossa esitetty kysymys siitä, onko hänen perhe-eläkkeensä laskettava kuluja ja korvauksia koskevien sääntöjen liitteen I perusteella eikä liitteen III perusteella, kuten tähän asti on tehty. Ensiksi mainitussa tapauksessa hänen perhe-eläkkeensä voi nimittäin olla suurempi.
113. Kuten parlamentti perustellusti vastaa, tuomiossa Coppo Gavazzi ei kuitenkaan viitata siihen, että Panusa olisi väittänyt ensimmäisessä oikeusasteessa, että hänen perhe-eläkkeensä olisi laskettava kuluja ja korvauksia koskevien sääntöjen liitteen I mukaisesti. Nähdäkseni myöskään Panusan ensimmäisessä oikeusasteessa nostamassa kanteessa ei ole esitetty tällaista kanneperustetta. Siltä osin kuin kyse on Panusan viittauksesta unionin yleisessä tuomioistuimessa pidettyyn istuntoon, on muistutettava, että unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 84 artiklan mukaan asian käsittelyn kuluessa ei saa vedota uuteen perusteeseen, ellei se perustu asian käsittelyn aikana ilmenneisiin oikeudellisiin seikkoihin ja tosiseikkoihin. Panusa ei kuitenkaan vetoa tällaisiin seikkoihin.
114. Näin ollen Panusan väitteet tässä valitusasiassa on jätettävä tutkimatta, koska sellaisia uusia perusteita, joihin ei ole vedottu ensimmäisessä oikeusasteessa, ei voida esittää valituksen käsittelyssä.(46)
6. Välipäätelmä
115. Edellä esitetystä seuraa, että kaikki valituksenalaiset tuomiot kaikissa yhdistetyissä asioissa, jotka ovat näiden tuomioiden ja nyt tarkasteltavien valitusten kohteena, ovat oikeudellisesti virheellisiä, ja siksi ne on kumottava, lukuun ottamatta tuomiota Coppo Gavazzi siltä osin kuin se koskee asiaa T‑453/19, Panusa v. parlamentti.
C. Unionin yleisessä tuomioistuimessa nostetut kanteet
116. Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 61 artiklan ensimmäisessä kohdassa määrätään, että kun unionin yleisen tuomioistuimen ratkaisu kumotaan, unionin tuomioistuin voi itse ratkaista riidan lopullisesti, jos asia on ratkaisukelpoinen.
117. Näin on nyt käsiteltävässä tapauksessa.
118. Tämä ilmenee erityisesti tutkittaessa valitusperustetta, jonka mukaan unionin yleinen tuomioistuin vahvisti virheellisesti, että valittajien eläkkeiden alentaminen riidanalaisilla päätöksillä ei ole ristiriidassa unionin oikeuden ylemmäntasoisten periaatteiden ja erityisesti suhteellisuusperiaatteen kanssa (edellä 75–95 kohta).
119. Kuten tämän valitusperusteen tutkimisen yhteydessä on käynyt ilmi, unionin yleinen tuomioistuin katsoi virheellisesti, että sillä, että parlamentti ei ole tutkinut päätöksen nro 14/2018 soveltamisen yhteensopivuutta unionin oikeuden kanssa (edellä 89 kohta), ei ole merkitystä. Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä seuraa sitä vastoin, että jäsenvaltion toteuttaman alentamistoimenpiteen yhdenmukaisuutta unionin oikeuden kanssa on tutkittava analysoimalla yksityiskohtaisesti kyseisen toimenpiteen konkreettista sisältöä sekä sen systematiikkaa ja asiayhteyttä (edellä 82 ja 83 kohta).
120. Tästä oikeuskäytännöstä seuraa kuitenkin välttämättä myös, että tällainen tarkastelu on tehtävä kussakin yksittäistapauksessa kyseiselle konkreettiselle toimenpiteelle.
121. Kuten edellä on jo selvennetty, riidanalaisilla päätöksillä täytäntöönpantua päätöstä nro 14/2018 on kuitenkin sittemmin muutettu kansallisella tasolla, ja riidanalaiset päätökset on korvattu uusilla parlamentin päätöksillä (edellä 35–41 kohta). Siksi sen tutkiminen, ovatko riidanalaiset päätökset unionin oikeuden mukaisia, ei voi enää tuottaa valittajille mitään etua. Näin ollen lausunnon antaminen näistä päätöksistä ensimmäisessä oikeusasteessa nostetuista kanteista siis raukeaa.
122. Unionin yleisen tuomioistuimen on pikemminkin tutkittava parlamentin uusia päätöksiä vastaan nostettujen kanteiden yhteydessä (edellä 41 kohta), onko parlamentti ennen näiden päätösten antamista tutkinut riittävällä tavalla, ovatko näillä päätöksillä täytäntöönpannut Italian uudet säännöt unionin oikeuden mukaisia. Jos näin ei ole, sen olisi kumottava asiaa koskevat parlamentin päätökset. Parlamentti voisi tämän jälkeen tehdä tarvittavan tutkinnan ja, jos se vahvistaa, että kansallisten sääntöjen täytäntöönpano on unionin oikeuden mukaista, antaa uusia päätöksiä näiden sääntöjen soveltamisesta asianomaisiin parlamentin entisiin jäseniin, ja unionin yleinen tuomioistuin voisi tämän jälkeen ottaa päätökset valvonnan kohteeksi.
123. Kuten 41 kohdassa on selvennetty, vain osa valittajista on riitauttanut parlamentin uudet päätökset, jotka koskevat heidän eläkkeidensä toista uutta laskelmaa. Jos asiaa koskevien kanteiden tutkiminen kuitenkin osoittaa, että kyseiset päätökset on kumottava, parlamentin olisi tutkittava, onko tämä toinen uusi laskelma unionin oikeuden mukainen, eikä ainoastaan niiden parlamentin entisten jäsenten osalta, jotka ovat nostaneet kanteen kyseisestä toisesta uudesta laskelmasta. Parlamentin olisi pikemminkin tutkittava SEUT 266 artiklan mukaisesti, onko Italiassa annettujen uusien sääntöjen täytäntöönpano unionin oikeuden mukaista kaikkien asianomaisten parlamentin jäsenten osalta, ja tarvittaessa muutettava kaikkia heitä koskevia päätöksiä vastaavasti. Olisi nimittäin lainvastaista, jos parlamentti yhä maksaisi parlamentin entisille jäsenille alennettuja eläkkeitä varsinkin tulevaisuudessa, vaikka unionin tuomioistuin on todennut tällaisen eläkkeiden alentamisen olevan lainvastaista, vaikkakin muiden parlamentin entisten jäsenten osalta.
D. Välipäätelmä
124. Edellä esitetystä seuraa, ettei valittajien unionin yleisessä tuomioistuimessa nostamista kanteista, asiassa T‑453/19 nostettua kannetta lukuun ottamatta, ole tarpeen lausua.
VI. Oikeudenkäyntikulut
A. Valituksista aiheutuneet oikeudenkäyntikulut
125. Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 184 artiklan 2 kohdan mukaan on niin, että jos valitus on perusteeton tai jos valitus hyväksytään ja unionin tuomioistuin itse ratkaisee riidan lopullisesti, se tekee ratkaisun oikeudenkäyntikuluista. Saman työjärjestyksen 138 artiklan 1 kohdan mukaan, jota sovelletaan valituksen käsittelyyn työjärjestyksen 184 artiklan 1 kohdan nojalla, asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut.
126. Koska parlamentti on hävinnyt asian, asiaa Panusa lukuun ottamatta, se on velvoitettava vastaamaan omista oikeudenkäyntikuluistaan ja korvaamaan valittajien, Panusaa lukuun ottamatta, oikeudenkäyntikulut valittajien vaatimalla tavalla. Panusa on sitä vastoin velvoitettava vastaamaan omista oikeudenkäyntikuluistaan ja korvaamaan valituksestaan parlamentille aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.
B. Ensimmäisen asteen tuomioistuimessa syntyneet oikeudenkäyntikulut
127. Koska valituksenalaiset tuomiot on kumottava, unionin tuomioistuimen on ratkaistava myös ensimmäisessä oikeusasteessa aiheutuneiden oikeudenkäyntikulujen jakaminen, lukuun ottamatta asiaa T‑453/19, Panusa v. parlamentti, jonka osalta ensimmäisessä oikeusasteessa annettu oikeudenkäyntikuluja koskeva päätös pysyy voimassa.
128. Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 149 artiklassa, jota sovelletaan valituksen käsittelyyn työjärjestyksen 190 artiklan 1 kohdan nojalla, määrätään, että unionin tuomioistuin päättää oikeudenkäyntikuluista, jos se toteaa, että kanne on menettänyt tarkoituksensa eikä lausunnon antamiseen ole enää aihetta. Työjärjestyksen 142 artiklassa, jota sovelletaan valituksen käsittelyyn työjärjestyksen 184 artiklan 1 kohdan nojalla, määrätään, että jos lausunnon antaminen asiassa raukeaa, unionin tuomioistuin määrää oikeudenkäyntikuluista harkintansa mukaan.
129. Vaikka tässä tutkimuksessa on käynyt ilmi, että lausunnon antaminen ensimmäisessä oikeusasteessa nostetuista kanteista raukeaa, siinä on käynyt ilmi myös, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen vahvistaessaan riidanalaisten päätösten laillisuuden, vaikka parlamentti ei ollut tutkinut näiden päätösten yhteensopivuutta unionin oikeuden kanssa. Tämän perusteella on aiheellista velvoittaa parlamentti vastaamaan omista oikeudenkäyntikuluistaan ja korvaamaan valittajien, Panusaa lukuun ottamatta, oikeudenkäyntikulut ensimmäisessä oikeusasteessa.
VII. Ratkaisuehdotus
130. Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin ratkaisee asian C‑725/20 P seuraavasti:
1) Unionin yleisen tuomioistuimen 15.10.2020 antaman tuomion Coppo Gavazzi ym. vastaan parlamentti (T‑389/19 ym., EU:T:2020:494) tuomiolauselman 2 ja 3 kohta kumotaan siltä osin kuin ne koskevat kaikkia tämän ratkaisuehdotuksen liitteessä lueteltuja valittajia, Panusaa lukuun ottamatta.
2) Lausunnon antaminen riita-asiassa, joka johti ensimmäisessä oikeusasteessa nostettuihin kanteisiin tämän ratkaisuehdotuksen liitteessä luetelluissa asioissa, on rauennut, lukuun ottamatta asiaa T‑453/19.
3) Valitus asiassa C‑725/20 P hylätään siltä osin kuin se koskee Panusaa.
4) Parlamentti vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja se velvoitetaan korvaamaan valittajien oikeudenkäyntikulut molemmissa oikeusasteissa, lukuun ottamatta Panusan oikeudenkäyntikuluja ja parlamentille Panusan valituksesta aiheutuneita oikeudenkäyntikuluja.
5) Panusa vastaa valituksen käsittelystä aiheutuneista omista oikeudenkäyntikuluistaan ja hänet velvoitetaan korvaamaan parlamentin ne oikeudenkäyntikulut, jotka ovat aiheutuneet Panusan valituksesta.
131. Lisäksi ehdotan, että unionin tuomioistuin ratkaisee asian C‑198/21 P seuraavasti:
1) Unionin yleisen tuomioistuimen 10.2.2021 antama tuomio Santini ym. vastaan parlamentti (T‑345/19, T‑346/19, T‑364/19–T‑366/19, T‑372/19–T‑375/19 ja T‑385/19, EU:T:2021:78) kumotaan.
2) Lausunnon antaminen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa asioissa T‑345/19, T‑346/19, T‑364/19–T‑366/19, T‑372/19–T‑375/19 ja T‑385/19 nostettujen kanteiden taustalla olevasta oikeusriidasta raukeaa.
3) Parlamentti vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja se velvoitetaan korvaamaan valittajien oikeudenkäyntikulut molemmissa oikeusasteissa.
132. Lopuksi ehdotan, että unionin tuomioistuin ratkaisee asian C‑39/21 P seuraavasti:
1) Unionin yleisen tuomioistuimen 5.5.2021 antama tuomio Falqui vastaan parlamentti (T‑695/19, EU:T:2021:242) kumotaan.
2) Lausunnon antaminen riita-asiassa, joka johti ensimmäisen asteen tuomioistuimessa asiassa T‑695/19 nostettuun kanteeseen, raukeaa.
3) Parlamentti vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja se velvoitetaan korvaamaan valittajien oikeudenkäyntikulut molemmissa oikeusasteissa.