UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (ensimmäinen jaosto)
16 päivänä kesäkuuta 2015 (*)
Yhteisön tavaramerkki – Väitemenettely – Hakemus sanamerkin POLYTETRAFLON rekisteröimiseksi yhteisön tavaramerkiksi – Aikaisempi yhteisön tavaramerkiksi rekisteröity sanamerkki TEFLON – Aikaisemman tavaramerkin tosiasiallisen käytön puuttuminen – Asetuksen (EY) N:o 207/2009 42 artiklan 2 ja 3 kohta – Lopputuote, johon on sisällytetty komponentti – Aikaisemman tavaramerkin käyttö kolmansien lopputuotteiden osalta – Perusteluvelvollisuus
Asiassa T-660/11,
Polytetra GmbH, kotipaikka Mönchengladbach (Saksa), edustajanaan asianajaja R. Schiffer,
kantajana,
vastaan
sisämarkkinoiden harmonisointivirasto (tavaramerkit ja mallit) (SMHV), asiamiehenään P. Bullock,
vastaajana,
jossa toisena asianosaisena valituslautakunnassa käydyssä menettelyssä oli ja väliintulijana unionin yleisessä tuomioistuimessa on
EI du Pont de Nemours and Company, kotipaikka Wilmington, Delaware (Yhdysvallat), edustajanaan asianajaja E. Armijo Chávarri,
ja jossa on kyse kanteesta, joka on nostettu SMHV:n ensimmäisen valituslautakunnan 29.9.2011 tekemästä päätöksestä (asia R 2005/2010-1), joka koskee EI du Pont de Nemours and Companyn ja Polytetra GmbH:n välistä väitemenettelyä,
UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (ensimmäinen jaosto),
toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja H. Kanninen sekä tuomarit I. Pelikánová ja E. Buttigieg (esittelevä tuomari),
kirjaaja: hallintovirkamies I. Dragan,
ottaen huomioon unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 30.12.2011 jätetyn kannekirjelmän,
ottaen huomioon unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 12.4.2012 jätetyn SMHV:n vastineen,
ottaen huomioon unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 16.4.2012 jätetyn väliintulijan vastineen,
ottaen huomioon 13.6.2012 tehdyn päätöksen, jossa kantajan vastauksen jättäminen evätään,
ottaen huomioon unionin yleisen tuomioistuimen jaostojen kokoonpanon muuttamisen,
ottaen huomioon 28.7.2014 suoritetut prosessinjohtotoimet,
ottaen huomioon sen, etteivät asianosaiset ole kuukauden kuluessa siitä, kun niille on ilmoitettu kirjallisen käsittelyn päättymisestä, pyytäneet järjestämään suullista käsittelyä, ja päätettyään esittelevän tuomarin kertomuksen perusteella ja unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 135 a artiklan nojalla kuulla asianosaisia istunnossa,
ottaen huomioon 4.11.2014 pidetyssä istunnossa esitetyn,
on antanut seuraavan
tuomion
Asian tausta
1 Kantaja Polytetra GmbH teki 24.7.2007 sisämarkkinoiden harmonisointivirastolle (tavaramerkit ja mallit) (SMHV) yhteisön tavaramerkin rekisteröintiä koskevan hakemuksen yhteisön tavaramerkistä 20.12.1993 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 40/94 (EYVL 1994, L 11, s. 1), sellaisena kuin se on muutettuna (korvattuna yhteisön tavaramerkistä 26.2.2009 annetulla neuvoston asetuksella (EY) N:o 207/2009 (EUVL L 78, s. 1)), nojalla.
2 Tavaramerkki, jonka rekisteröintiä haettiin, on sanamerkki POLYTETRAFLON.
3 Tavarat, joita varten rekisteröintiä haettiin, kuuluvat tavaroiden ja palvelujen kansainvälistä luokitusta tavaramerkkien rekisteröimistä varten koskevaan, 15.6.1957 tehtyyn Nizzan sopimukseen, sellaisena kuin se on tarkistettuna ja muutettuna, pohjautuvan luokituksen luokkiin 1, 11, 17 ja 40, ja ne vastaavat näiden luokkien osalta seuraavaa kuvausta:
– luokka 1: ”Kemikaalit teollisiin, tieteellisiin, valokuvaus- sekä maatalous-, puutarhanhoito- ja metsätaloustarkoituksiin; jalostamattomat muovit; tulensammutusaineet; karkaisu- ja juotosvalmisteet; liima-aineet teollisiin tarkoituksiin”
– luokka 11: ”Lämmönvaihtimet; keittolevyt; putkilämmittimet; valaistus-, lämmitys-, höyrynkehitys-, keitto-, jäähdytys-, kuivatus-, ilmastointi-, vesihuolto- ja saniteettilaitteet”
– luokka 17: ”Muovitavarat (puolivalmisteena), erityisesti kutistusletkut, telanpäällysteet, aaltoletkut, loisteputkien päällysteet, lasikuitukankaat, hitsausnauhat, pussit, lasikuitukankaiset kuljetusnauhat, lasikuitukankaiset silmukkakudokset, lasikuitukankaiset laminaattilevyt, langat, kudostuotteet, palkeet, johtosuuttimet; (hitsaus-, juotto)lanka muovista; hitsauslanka ja hitsauskalvot muovista; muovivuoraukset; tiivisteet; fluorimuovipäällysteet; muovit suulakepuristetussa muodossa teollisuuskäyttöön; tiivistys- ja eristysaineet; taipuisat putket, ei-metalliset; kautsu, guttaperkka, kumi, kiille ja näistä aineista tehdyt tavarat, jotka eivät sisälly muihin luokkiin; puolivalmisteet fluorimuoveista, erityisesti polytetrafluorieteenistä, erityisesti levyjen, tankojen, putkien ja kalvojen muodossa”
– luokka 40: ”Aineiden ja esineiden käsittely”.
4 Yhteisön tavaramerkkiä koskeva hakemus julkaistiin 25.2.2008 ilmestyneessä Yhteisön tavaramerkkilehdessä nro 9/2008.
5 EI du Pont de Nemours and Company teki 23.5.2008 asetuksen N:o 40/94 42 artiklan (josta on tullut asetuksen N:o 207/2009 41 artikla) nojalla väitteen edellä 3 kohdassa mainittuja tavaroita varten haetun tavaramerkin rekisteröintiä vastaan.
6 Väite perustui aikaisempaan yhteisön tavaramerkiksi rekisteröityyn sanamerkkiin TEFLON, joka rekisteröitiin 7.4.1999 numerolla 432120 ja jonka rekisteröintiä jatkettiin 19.11.2006 muun muassa luokkiin 1, 11, 17 ja 40 kuuluvia sellaisia tavaroita ja palveluita varten, jotka vastaavat näiden luokkien osalta seuraavaa kuvausta:
– luokka 1: ”Kemikaalit teollisiin, tieteellisiin, valokuvaus- sekä maatalous-, puutarhanhoito- ja metsätaloustarkoituksiin; jalostamattomat tekohartsit, jalostamattomat muovit; lannoitteet; tulensammutusaineet; karkaisu- ja juotosvalmisteet; kemialliset aineet elintarvikkeiden säilöntään; parkitusaineet; liima-aineet teollisiin tarkoituksiin”
– luokka 11: ”Valaistus-, lämmitys-, höyrynkehitys-, keitto-, jäähdytys-, kuivatus-, ilmastointi-, vesihuolto- ja saniteettilaitteet”
– luokka 17: ”Kumi, guttaperkka, kautsu, asbesti, kiille ja näistä aineista tehdyt tavarat, jotka eivät sisälly muihin luokkiin; muovit suulakepuristetussa muodossa teollisuuskäyttöön; tiivistys- ja eristysaineet; taipuisat putket, ei-metalliset”
– luokka 40: ” Aineiden ja esineiden käsittely”.
7 Väitteen tueksi vedottiin asetuksen N:o 40/94 8 artiklan 1 kohdan b alakohdassa, 2 kohdan c alakohdassa ja 5 kohdassa (joista on tullut asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 1 kohdan b alakohta, 2 kohdan c alakohta ja 5 kohta) mainittuihin perusteisiin.
8 Väitemenettelyssä väliintulija esitti useita asiakirjoja todisteina aikaisemman tavaramerkin laajasta tunnettuudesta tiettyjen kyseisen tavaramerkin kattamien tavaroiden osalta.
9 Kantaja esitti väitemenettelyssä vaatimuksen siitä, että aikaisemman tavaramerkin, johon väitteen tueksi vedottiin, tosiasiallisesta käytöstä esitetään todisteet asetuksen N:o 40/94 43 artiklan 2 ja 3 kohdassa (joista on tullut asetuksen N:o 207/2009 42 artiklan 2 ja 3 kohta) tarkoitetulla tavalla.
10 Vastauksena vaatimukseen siitä, että aikaisemman tavaramerkin tosiasiallisesta käytöstä esitetään todisteet, väliintulija viittasi kyseisen tavaramerkin laajaa tunnettuutta koskeviin asiakirjoihin ja esitti muita todisteita osoittaakseen, että tätä tavaramerkkiä oli käytetty tosiasiallisesti.
11 Väiteosasto hylkäsi väitteen 14.9.2010 tekemällään päätöksellä. Se katsoi, että kyseisten tavaramerkkien kattamat tavarat ja palvelut olivat samanlaisia. Sitä vastoin se katsoi, että nämä merkit olivat hyvin heikosti samankaltaisia ulkoasultaan ja lausuntatavaltaan ja että nämä merkit olivat erilaisia merkityssisällöltään. Näin ollen se sulki pois kyseisten tavaramerkkien välisen sekaannusvaaran. Se katsoi lisäksi, että väliintulijan esittämät seikat osoittivat aikaisemman tavaramerkin laajan tunnettuuden joidenkin kyseisen tavaramerkin kattamien tavaroiden osalta mutta että väitettä ei voitu hyväksyä asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 5 kohdan nojalla, koska kyseiset merkit eivät olleet samankaltaisia, joka on kyseisen säännöksen soveltamisen edellytys. Koska se hylkäsi väitteen, se katsoi, ettei ollut tarpeen tutkia todisteita aikaisemman tavaramerkin tosiasiallisesta käytöstä.
12 Väliintulija valitti 15.10.2010 SMHV:ssä väiteosaston päätöksestä asetuksen N:o 207/2009 58–64 artiklan nojalla.
13 SMHV:n ensimmäinen valituslautakunta hyväksyi 29.9.2011 tekemällään päätöksellä (jäljempänä riidanalainen päätös) valituksen, kumosi väiteosaston päätöksen sekä hyväksyi väitteen ja hylkäsi tavaramerkkihakemuksen kaikkien kyseisten tavaroiden ja palveluiden osalta. Se katsoi, että väliintulija oli osoittanut, että aikaisempaa tavaramerkkiä oli käytetty tiettyjen luokkiin 1, 11 ja 17 kuuluvien tavaroiden osalta, kun otettiin erityisesti huomioon se, että useat yritykset olivat käyttäneet väliintulijan kyseisellä tavaramerkillä myymää tarttumatonta materiaalia Euroopan unionin alueella laajaan tuotevalikoimaan kuuluvien tavaroiden valmistamiseen ja että tämä tavaramerkki oli esitetty näiden tavaroiden esitteissä ja mainoksissa silmiinpistävästi. Sen mukaan aikaisemman tavaramerkin käyttöä ei ollut sitä vastoin osoitettu luokkaan 40 kuuluvien palveluiden osalta. Se myönsi lisäksi väiteosaston tavoin, että aikaisempi tavaramerkki oli poikkeuksellisen laajalti tunnettu maailmanlaajuisesti, erityisesti unionin alueella, useiden sellaisten tavaroiden osalta, joita varten se oli rekisteröity. Se katsoi, että haetun tavaramerkin kattamat tavarat ja palvelut olivat osittain samanlaisia ja osittain hyvin samankaltaisia kuin ne aikaisemman tavaramerkin kattamat tavarat, joiden osalta tosiasiallinen käyttö oli osoitettu, ja että – toisin kuin väiteosasto oli katsonut – kyseiset merkit olivat samankaltaisia. Näin ollen sen mukaan oli olemassa asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitettu sekaannusvaara, sillä tiettyjä kyseisten merkkien ulkoasun ja lausuntatavan eroja kompensoi se, että kyseiset tavarat olivat samanlaisia tai hyvin samankaltaisia. Näissä olosuhteissa se katsoi, ettei ollut tarpeen tutkia väitettä siltä osin kuin se perustui asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 2 kohdan c alakohtaan ja 5 kohtaan.
Asianosaisten vaatimukset
14 Kantaja vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin
– kumoaa riidanalaisen päätöksen
– velvoittaa SMHV:n korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
15 SMHV ja väliintulija vaativat, että unionin yleinen tuomioistuin
– hylkää kanteen
– velvoittaa kantajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
Oikeudellinen arviointi
16 Kanteensa tueksi kantaja esittää kaksi kanneperustetta, joista ensimmäinen koskee asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan rikkomista ja toinen saman asetuksen 42 artiklan 2 ja 3 kohdan ja 15 artiklan 1 kohdan rikkomista.
17 Ennen kantajan esittämien kanneperusteiden tutkimista unionin yleinen tuomioistuin katsoo, että on tarpeen tutkia viran puolesta, onko käsiteltävässä asiassa noudatettu velvollisuutta perustella riidanalainen päätös.
Perusteluvelvollisuus
18 On muistutettava, että asetuksen N:o 207/2009 75 artiklan ensimmäisen virkkeen mukaan SMHV:n päätökset on perusteltava. Oikeuskäytännön mukaan tällä velvollisuudella on sama ulottuvuus kuin SEUT 296 artiklan toisessa kohdassa vahvistetulla velvollisuudella ja sen tavoitteena on yhtäältä antaa asianomaisille tieto toteutettujen toimenpiteiden perusteluista, jotta ne voisivat puolustaa oikeuksiaan, ja toisaalta antaa unionin tuomioistuimille mahdollisuus valvoa päätöksen laillisuutta (ks. tuomio 6.9.2012, Storck v. SMHV, C‑96/11 P, EU:C:2012:537, 86 kohta ja tuomio 9.7.2008, Reber v. SMHV – Chocoladefabriken Lindt & Sprüngli (Mozart), T‑304/06, Kok., EU:T:2008:268, 43 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
19 Vaikka kantaja riitauttaa käsiteltävässä asiassa sen, että asetuksen N:o 207/2009 42 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu tosiasiallinen käyttö on osoitettu aikaisemman tavaramerkin osalta ”sellaisena kuin sitä käytetään markkinoilla”, ja vaikka kantajalla on epäilyksiä siitä, onko ”homopolymeeri- ja kopolymeerihartsien, kalvojen ja pintakäsittelyaineiden”, joiden osalta väliintulija on korkeintaan osoittanut käytön, katsottava kuuluvan luokkaan 1, se ei kuitenkaan ole muodollisesti esittänyt perustelujen puuttumista tai niiden riittämättömyyttä koskevaa kanneperustetta. Perustelujen puuttuminen tai niiden riittämättömyys kuuluu kuitenkin SEUT 263 artiklassa tarkoitettuihin olennaisten menettelymääräysten rikkomisiin, ja sitä on pidettävä sellaisena ehdottomana perusteena, jonka unionin tuomioistuimet voivat ottaa ja joka niiden jopa pitää ottaa huomioon omasta aloitteesta (tuomio 2.12.2009, komissio v. Irlanti ym., C‑89/08 P, Kok., EU:C:2009:742, 34 kohta ja tuomio 27.3.2014, Intesa Sanpaolo v. SMHV – equinet Bank (EQUITER), T‑47/12, Kok., EU:T:2014:159, 22 kohta).
20 Osapuolia kuultiin istunnossa riidanalaisen päätöksen perustelujen riittävyydestä sen osalta, vastasivatko yhtäältä tavarat, joiden osalta valituslautakunta tukeutui väliintulijan esittämiin todisteisiin, joiden perusteella se oli katsonut, että aikaisemman tavaramerkin tosiasiallinen käyttö oli osoitettu, ja toisaalta tavarat, joita varten kyseinen tavaramerkki rekisteröitiin ja joihin väite perustui, toisiaan, ja tämä peruste on otettava huomioon viran puolesta. Jos riidanalaiseen päätökseen ei sisälly tältä osin riittäviä perusteluja, unionin yleinen tuomioistuin ei nimittäin pysty valvomaan sen riidanalaisen päätöksen 28 kohtaan sisältyvän valituslautakunnan päätelmän laillisuutta, joka koskee aikaisemman tavaramerkin tosiasiallista käyttöä kunkin tavaran, jonka osalta tosiasiallinen käyttö on tunnustettu, osalta (ks. jäljempänä 26 kohta).
21 Kun SMHV:ltä tiedusteltiin tätä asiaa istunnossa, se vastasi, että valituslautakunnan oli lähtökohtaisesti tarkistettava, kuuluivatko tavarat ja palvelut, joiden osalta tavaramerkkiä oli käytetty, niiden tavaroiden ja palveluiden ryhmiin, joita varten kyseinen tavaramerkki oli rekisteröity, kuten asetuksessa N:o 207/2009 ja viraston suorittamaa tutkimusta koskevissa ohjeissa määrättiin tosiasiallista käyttöä koskevien todisteiden osalta.
22 SMHV myöntää, että käsiteltävässä asiassa riidanalaiseen päätökseen ei sisälly yksityiskohtaisia perusteluja ja ettei siihen sisälly ”ryhmäkohtaista” arviointia kustakin tavarasta, jonka osalta aikaisemman tavaramerkin tosiasiallinen käyttö on tunnustettu. Vaikka riidanalaiseen päätökseen sisältyvät perustelut ovat tältä osin melko suppeita, SMHV:n mukaan valituslautakunta arvioi kuitenkin perusteellisesti kaikkia väliintulijan esittämiä todisteita, mikä ilmenee riidanalaisesta päätöksestä.
23 On kuitenkin todettava ensinnäkin, että sellainen päätös on perusteltu riittämättömästi, jossa yhtäältä päädytään siihen, että aikaisempaa tavaramerkkiä on käytetty tosiasiallisesti asetuksen N:o 207/2009 42 artiklan 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla, eikä toisaalta täsmennetä, missä määrin esitetyt todisteet tukevat tätä päätelmää kunkin sellaisen tavaran tai palvelun tai kunkin sellaisen tavaroiden tai palveluiden ryhmän osalta, jonka osalta tämä käyttö on tunnustettu. Toiseksi on myös todettava, että kyseisessä säännöksessä edellytetään, että valituslautakunta vahvistaa sen, että ne tavarat tai palvelut, joiden osalta valituslautakunta katsoo tosiasiallisen käytön osoitetuksi, ja kaikki tai jotkin tavarat ja palvelut, joita varten kyseinen tavaramerkki on rekisteröity, vastaavat toisiaan, jotta sekaannusvaaraa voidaan myöhemmin arvioida (ks. vastaavasti edellä 19 kohdassa mainittu tuomio EQUITER, EU:T:2014:159, 27 kohta).
24 Se, että SMHV:n päätös ei ole tältä osin täsmällinen, tekee nimittäin mahdottomaksi sen valvomisen, miten valituslautakunta on soveltanut asetuksen N:o 207/2009 42 artiklan 2 kohdan viimeistä virkettä, jossa säädetään, että ”jos aikaisempaa yhteisön tavaramerkkiä on käytetty ainoastaan joidenkin sellaisten tavaroiden tai palvelujen osalta, joita varten se on rekisteröity, sitä pidetään väitteen tutkimisessa rekisteröitynä ainoastaan näiden tavaroiden tai palvelujen osalta”. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kyseisen asetuksen 42 artiklan 2 ja 3 kohdasta nimittäin seuraa, että jos tavaramerkki on rekisteröity sellaista tavaroiden tai palvelujen ryhmää varten, joka on riittävän laaja, jotta kyseisen ryhmän sisällä voidaan erottaa useita alaryhmiä, joita voidaan tarkastella itsenäisesti, näyttö siitä, että tavaramerkkiä on tosiasiallisesti käytetty osaan näitä tavaroita tai palveluja, saa väitemenettelyssä aikaan suojaa vain niiden alaryhmien osalta, joihin tavarat tai palvelut, joiden osalta tavaramerkkiä on tosiasiallisesti käytetty, kuuluvat. Jos tavaramerkki on sitä vastoin rekisteröity sellaisia tavaroita tai palveluja varten, jotka on kuvattu niin täsmällisesti ja rajatusti, ettei niitä voida jaotella merkityksellisesti kyseisen ryhmän sisällä, tällöin näyttö siitä, että tavaramerkkiä on tosiasiallisesti käytetty kyseisten tavaroiden tai palvelujen osalta, kattaa väitemenettelyssä välttämättä koko tämän ryhmän (tuomio 14.7.2005, Reckitt Benckiser (España) v. SMHV – Aladin (ALADIN), T‑126/03, Kok., EU:T:2005:288, 45 kohta ja tuomio 13.2.2007, Mundipharma v. SMHV – Altana Pharma (RESPICUR), T‑256/04, Kok., EU:T:2007:46, 23 kohta).
25 Näin ollen valituslautakunnan on siinä tapauksessa, että käyttöä koskeva näyttö esitetään ainoastaan joidenkin sellaisten tavaroiden tai palvelujen osalta, jotka kuuluvat ryhmään, jota varten aikaisempi tavaramerkki on rekisteröity ja johon väite perustuu, arvioitava, sisältääkö tämä ryhmä itsenäisiä alaryhmiä, joihin tavarat ja palvelut, joiden osalta käyttö on osoitettu, kuuluvat, niin, että olisi katsottava, että mainittu näyttö on esitetty ainoastaan tästä tavaroiden tai palvelujen alaryhmästä, tai eivätkö tällaiset alaryhmät sitä vastoin ole mahdollisia (ks. vastaavasti edellä 19 kohdassa mainittu tuomio EQUITER, EU:T:2014:159, 20 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
26 Käsiteltävässä asiassa valituslautakunta päätyi riidanalaisen päätöksen 28 kohdassa siihen, että aikaisemman tavaramerkin tosiasiallinen käyttö oli osoitettu, kun kyseessä olivat luokkaan 1 kuuluvat ”kemikaalit teollisiin ja tieteellisiin tarkoituksiin; jalostamattomat tekohartsit, jalostamattomat muovit; liima-aineet teollisiin tarkoituksiin”, luokkaan 11 kuuluvat ”valaistus-, lämmitys-, höyrynkehitys-, keitto-, jäähdytys-, kuivatus-, ilmastointi-, vesihuolto- ja saniteettilaitteet” ja luokkaan 17 kuuluvat ”muovit suulakepuristetussa muodossa teollisuuskäyttöön; tiivistys- ja eristysaineet; taipuisat putket, ei-metalliset”, joihin väite perustui.
27 Päätelmänsä perustelemiseksi valituslautakunta totesi riidanalaisen päätöksen 22–25 kohdassa, että väliintulijan valmistamaa polytetrafluorieteeniä (PTFE) käytettiin lisenssien perusteella pinnoitteena tietyissä kolmansien lopputuotteissa. Se hylkäsi tämän jälkeen riidanalaisen päätöksen 26 kohdassa kantajan argumentin, jonka mukaan kyseisen tavaramerkin käyttöä ei ollut osoitettu kolmansien lopputuotteiden osalta sellaisinaan, koska väliintulijalta peräisin oleva pinnoite oli osa näiden tavaroiden koostumusta ja rakennetta ja koska tämä tavaramerkki oli esitetty silmiinpistävästi näitä tavaroita koskevassa mainosmateriaalissa.
28 Tässä yhteydessä on todettava, että aikaisemman tavaramerkin tosiasiallista käyttöä koskevia todisteita koskevassa päättelyssään valituslautakunta vetosi riidanalaisen päätöksen 22 kohdassa vain siihen, että väliintulija tuotti PTFE:tä eri muodoissa, muun muassa hartsina, rakeita puristamalla saatuna valuhartsina, valkoisena jauheena tai fluoripolymeeridispersiona. Nämä tavarat eivät kuitenkaan kuulu sellaisinaan tavaroihin, joita varten aikaisempi tavaramerkki on rekisteröity.
29 ”Hartsit” kuuluvat tosin ”jalostamattomina tekohartseina” luokkaan 1 kuuluviin tavaroihin, joita varten aikaisempi tavaramerkki on rekisteröity. On kuitenkin todettava, että tekohartsit kuuluvat puolivalmisteina luokkaan 17, kuten Nizzan luokituksesta ilmenee. Valituslautakunta ei kuitenkaan täsmentänyt, olivatko hartsit, joihin se viittasi riidanalaisen päätöksen 22 kohdassa, luokkaan 1 kuuluvia jalostamattomia tavaroita, sellaisina kuin aikaisempi tavaramerkki kattaa ne, vai luokkaan 17 kuuluvia puolivalmisteita, ja viimeksi mainitussa tapauksessa, mitä tavaroita ne vastasivat niistä kyseiseen luokkaan kuuluvista tavaroista, joita varten aikaisempi tavaramerkki oli rekisteröity.
30 Vaikka oletettaisiin, että valituslautakunta olisi katsonut, että PTFE vastasi luokkaan 1 kuuluvia ”jalostamattomia tekohartseja”, joita varten aikaisempi tavaramerkki oli rekisteröity, riidanalaisesta päätöksestä ei käy myöskään ilmi, mikä on kyseisen tavaran suhde muihin samaan luokkaan kuuluviin tavaroihin, joiden osalta valituslautakunta katsoi, että tosiasiallinen käyttö oli osoitettu.
31 Riidanalaisen päätöksen perusteella ei voida myöskään määritellä, tarkoittaako valituslautakunta silloin, kun se viittaa PTFE:hen eri muodoissa ja pinnoitteisiin tai raaka-aineeseen, jotka ovat osa erilaisten tavaroiden koostumusta, kaikkia tai joitakin luokkaan 1 kuuluvia tavaroita vai kaikkia tai joitakin luokkaan 17 kuuluvia tavaroita, joita varten aikaisempi tavaramerkki on rekisteröity.
32 Lisäksi on todettava riidanalaisen päätöksen 26 kohtaan sisältyvästä päätelmästä, että valituslautakunta ei yksilöinyt selvästi tavaroita, joihin tätä päätelmää oli sovellettava, niiden tavaroiden joukosta, joita varten aikaisempi tavaramerkki oli rekisteröity ja joihin väite perustui. Valituslautakunta viittaa lisäksi riidanalaisen päätöksen 24 ja 25 kohdassa erilaisiin kolmansien lopputuotteisiin, joihin sisältyy väliintulijalta peräisin olevaa tarttumatonta materiaalia, eli lamppujen iskunkestäviin varusteisiin ja lasin rikkoutumiselta suojattuihin loistelamppuihin, puutarhan kiveykselle tarkoitettuun pintasuojaan, korkeissa lämpötiloissa toimiviin kaasuturbiinien kaapelijärjestelmiin, polkupyörille tarkoitettuun kyllästettyyn voiteluaineeseen ja autovahaan, letkuihin, tennismailojen jänteiden kiinnikkeisiin, putkistojen liitoskohdissa olevaan tiivistysnauhaan, keittiösieniin, mikroaaltouuneissa käytettäviin muovituotteisiin, kodinkoneisiin ja keittiövälineisiin. On kuitenkin todettava, että mikään näistä tavaroista ei kuulu sellaisenaan tavaroihin, joita varten aikaisempi tavaramerkki oli rekisteröity ja joihin väite perustui.
33 Täsmennykset, jotka väliintulija esitti istunnossa vastauksena unionin yleisen tuomioistuimen kysymykseen, joka esitettiin kantajan tässä yhteydessä esittämien kysymysten perusteella, eivät myöskään ilmene riidanalaisen päätöksen perusteluista. Riidanalaisen päätöksen perustelujen perusteella ei voida etenkään määrittää sitä, olivatko ”homopolymeeri- ja kopolymeerihartsit, kalvot ja pintakäsittelyaineet”, joiden osalta väliintulija oli esittänyt todisteena tosiasiallisesta käytöstä vuosittaiset liikevaihdot, joihin kantaja viittasi, luokkaan 1 kuuluvia jalostamattomia tavaroita vai luokkaan 17 kuuluvia puolivalmisteita, eikä sitä, mitä niistä tavaroista, joita varten aikaisempi tavaramerkki oli rekisteröity, väliintulija oli valmistanut ja myynyt suoraan aikaisemmalla tavaramerkillä ja mitkä olivat ne kolmansien lopputuotteet, joiden osalta tosiasiallinen käyttö oli osoitettu sillä perusteella, että kolmannet käyttivät kyseistä tavaramerkkiä niiden tavaroidensa osalta, joiden koostumukseen ja rakenteeseen oli sisällytetty väliintulijan tavaroita.
34 Koska ei ole olemassa riittäviä perusteita, joiden perusteella riidanalaisen päätöksen laillisuus voitaisiin tutkia, unionin yleisen tuomioistuimen tehtävänä ei ole kuitenkaan suorittaa arviointia, joka perustuisi sellaisiin perusteisiin, jotka eivät ilmene riidanalaisesta päätöksestä. SMHV:n tehtävänä on nimittäin tutkia yhteisön tavaramerkin rekisteröintihakemus ja tehdä sitä koskeva päätös. Unionin yleisen tuomioistuimen tehtävänä on tarvittaessa valvoa tehtyyn päätökseen sisältyvän valituslautakunnan suorittaman arvioinnin lainmukaisuutta niiden perusteiden perusteella, joihin valituslautakunta on vedonnut päätelmänsä tueksi. Unionin yleinen tuomioistuin ei voi sitä vastoin SMHV:n sijasta käyttää asetuksella N:o 207/2009 SMHV:lle osoitettua toimivaltaa (ks. vastaavasti tuomio 15.3.2006, Athinaiki Oikogeniaki Artopoiia v. SMHV – Ferrero (FERRÓ), T‑35/04, Kok., EU:T:2006:82, 22 kohta).
35 Näin ollen on todettava, että riidanalaista päätöstä ei ole perusteltu riittävästi, koska sen perusteella ei voida ymmärtää, missä määrin väliintulijan esittämät todisteet, joihin valituslautakunta vetosi, osoittivat, että aikaisempaa tavaramerkkiä oli tosiasiallisesti käytetty kunkin niihin tavaroihin kuuluvan tavaran osalta, joita varten kyseinen tavaramerkki oli rekisteröity, joihin väite perustui ja joiden osalta tämä käyttö oli katsottu osoitetuksi.
36 Tämä riidanalaisen päätöksen perustelujen riittämättömyys ei kuitenkaan koske sellaisenaan riidanalaisen päätöksen 26 kohtaan sisältyvää perustavanlaatuista toteamusta, jota toisen kanneperusteen ensimmäinen osa koskee ja jonka mukaan aikaisemman tavaramerkin käyttö on osoitettu lopputuotteiden osalta sillä perusteella, että väliintulijan pinnoitteet ovat osa kolmansien lopputuotteiden koostumusta ja rakennetta, joten kantaja on pystynyt esittämään toisen kanneperusteen ensimmäisessä osassa väitteitä tämän päätelmän osalta ja puolustamaan oikeuksiaan. Perustelujen riittämättömyys ei koske myöskään niiden todisteiden todistusvoiman arviointia, jotka koskevat aikaisemman tavaramerkin käyttöä toisen kanneperusteen toisessa osassa tarkoitettujen ”homopolymeeri- ja kopolymeerihartsien, kalvojen ja pintakäsittelyaineiden” osalta. Näin ollen unionin yleinen tuomioistuin voi valvoa riidanalaisen päätöksen laillisuutta näiden väitteiden osalta.
Toinen kanneperuste, joka koskee asetuksen N:o 207/2009 42 artiklan 2 ja 3 kohdan ja 15 artiklan 1 kohdan rikkomista
37 Kantaja väittää aluksi, että valituslautakunta otti aikaisemman tavaramerkin tosiasiallista käyttöä arvioidessaan huomioon todisteita, jotka eivät kuulu merkityksellisen ajanjakson piiriin.
38 Kantajan muut väitteet jakautuvat kahteen osaan.
39 Toisen kanneperusteen ensimmäisessä osassa kantaja väittää, että merkityksellisen ajanjakson piiriin kuuluvat todisteet osoittavat korkeintaan sen, että aikaisempaa tavaramerkkiä on käytetty niiden kalvojen, hartsien, pintakäsittelyaineiden, homopolymeerien ja kopolymeerien osalta, joita kolmannet käyttävät lopputuotteidensa raaka-aineina, aineosina tai komponentteina, erityisesti näiden tavaroiden pinnan osalta muttei näiden lopputuotteiden osalta.
40 Toisessa osassa kantaja riitauttaa sen, että väliintulija on esittänyt riittävät ja asianmukaiset todisteet aikaisemman tavaramerkin tosiasiallisen käytön osoittamiseksi edes kalvojen, hartsien, pintakäsittelyaineiden, homopolymeerien ja kopolymeerien osalta. Kantajan mukaan aikaisemman tavaramerkin tosiasiallisen käytön arvioinnissa ei voida ottaa huomioon todisteita, joissa ei ole päivämääriä, eikä todisteita, joissa aikaisempaa tavaramerkkiä ei esitetä ”sellaisena kuin sitä käytetään markkinoilla”.
41 SMHV ja väliintulija kiistävät kantajan väitteet.
42 Tässä yhteydessä on muistutettava ensinnäkin, että asetuksen N:o 207/2009 johdanto-osan kymmenennestä perustelukappaleesta ilmenee, että lainsäätäjä katsoi, että aikaisemman tavaramerkin suojaaminen oli perusteltua ainoastaan siltä osin kuin kyseistä tavaramerkkiä todella käytetään. Asetuksen N:o 207/2009 42 artiklan 2 ja 3 kohdassa säädetään, että yhteisön tavaramerkin hakija voi vaatia todisteita siitä, että aikaisempaa tavaramerkkiä on tosiasiallisesti käytetty alueella, jolla se on suojattu, sitä yhteisön tavaramerkkiä, jonka osalta on esitetty väite, koskevan hakemuksen julkaisemista edeltäneiden viiden vuoden aikana (ks. tuomio 27.9.2007, La Mer Technology v. SMHV – Laboratoires Goëmar (LA MER), T‑418/03, EU:T:2007:299, 51 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
43 Asetuksen N:o 40/94 täytäntöönpanosta 13.12.1995 annetun komission asetuksen (EY) N:o 2868/95 (EYVL L 303, s. 1) 22 säännön, jossa täsmennetään asetuksen N:o 207/2009 42 artiklan 2 ja 3 kohdan säännöksiä, 3 kohdan mukaan käyttöä koskevista todisteista on ilmettävä väitteen perustana olevan aikaisemman tavaramerkin käytön paikka, aika, laajuus ja luonne (ks. edellä 42 kohdassa mainittu tuomio LA MER, EU:T:2007:299, 52 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
44 Vaikka tosiasiallisen käytön käsite ei siis tarkoita sellaista vähäistä käyttöä, joka ei riitä osoittamaan, että tavaramerkkiä todella käytetään tietyillä markkinoilla, tosiasiallisen käytön tarkoituksena ei kuitenkaan ole kaupallisen menestyksen arvioiminen eikä yrityksen taloudellisen strategian valvominen eikä myöskään tavaramerkkisuojan varaaminen ainoastaan niitä tilanteita varten, joissa kaupallinen hyödyntäminen on määrältään huomattavaa (ks. vastaavasti tuomio 8.7.2004, Sunrider v. SMHV – Espadafor Caba (VITAFRUIT), T‑203/02, Kok., EU:T:2004:225, 38 kohta ja tuomio 23.2.2006, Il Ponte Finanziaria v. SMHV – Marine Enterprise Projects (BAINBRIDGE), T‑194/03, Kok., EU:T:2006:65, 32 kohta).
45 Tavaramerkin käyttö on tosiasiallista silloin, kun tavaramerkkiä käytetään sen keskeisen tehtävän, jona on sen takaaminen, että niillä tavaroilla tai palveluilla, joita varten tavaramerkki on rekisteröity, on tietty alkuperä, mukaisesti luomaan tai säilyttämään markkinat näille tavaroille ja palveluille ja kun käyttö ei ole näennäistä käyttöä, jolla ainoastaan pyritään säilyttämään tavaramerkin tuottamat oikeudet. Tavaramerkin tosiasiallista käyttöä koskeva ehto edellyttää lisäksi, että merkkiä – sellaisena kuin se on asianomaisella alueella suojattuna – käytetään julkisesti ja ulospäin (ks. edellä 42 kohdassa mainittu tuomio LA MER, EU:T:2007:299, 54 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
46 Tarkemmin sanoen tutkittaessa yksittäistapauksessa sitä, onko kyseessä olevaa tavaramerkkiä käytetty tosiasiallisesti, on tehtävä kaikkien asiakirja-aineistoon sisältyvien seikkojen kokonaisarviointi ja huomioon on otettava kaikki yksittäistapauksen kannalta keskeiset tekijät. Tällaisen tavaramerkin käytön tosiasiallisuuden arvioinnin on perustuttava kaikkiin niihin tosiseikkoihin ja olosuhteisiin, joiden avulla voidaan osoittaa tavaramerkkiä todella kaupallisesti hyödynnettävän; tällaisia ovat eritoten sellaiset käyttötavat, joita voidaan pitää kyseisellä talouden alalla perusteltuina markkinaosuuksien säilyttämiseksi tai luomiseksi tavaroille tai palveluille, joita tavaramerkki suojaa, näiden tavaroiden tai palvelujen luonne, kyseessä olevien markkinoiden ominaispiirteet sekä tavaramerkin käytön laajuus ja taajuus (ks. edellä 42 kohdassa mainittu tuomio LA MER, EU:T:2007:299, 55 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
47 Lopuksi tavaramerkin tosiasiallista käyttöä ei voida näyttää toteen todennäköisyyksillä tai olettamuksilla, vaan näytön on perustuttava konkreettisiin ja objektiivisiin seikkoihin, jotka todistavat tavaramerkin todellisesta ja riittävästä käytöstä asianomaisilla markkinoilla (ks. edellä 42 kohdassa mainittu tuomio LA MER, EU:T:2007:299, 59 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
48 Asetuksen N:o 2868/95 22 säännön 4 kohdan mukaisesti todistusaineisto on periaatteessa rajoitettava väitettä tukeviin asiakirjoihin ja todistuskappaleisiin, kuten pakkauksiin, etiketteihin, hinnastoihin, luetteloihin, laskuihin, valokuviin ja lehtimainoksiin sekä asetuksen N:o 207/2009 78 artiklan 1 kohdan f alakohdassa tarkoitettuihin kirjallisiin vakuutuksiin (tuomio 13.5.2009, Schuhpark Fascies v. SMHV – Leder & Schuh (jello SCHUHPARK), T‑183/08, EU:T:2009:156, 25 kohta).
49 Toista kanneperustetta on tarkasteltava edellä esitettyjen seikkojen valossa.
50 Käsiteltävässä asiassa riidanalaisen päätöksen 6 ja 7 kohdasta ja unionin yleiselle tuomioistuimelle toimitetusta SMHV:n asiakirja-aineistoon sisältyvien asiakirjojen arvioinnista ilmenee, että vastauksena vaatimukseen siitä, että aikaisemman tavaramerkin tosiasiallisesta käytöstä esitetään todisteet, väliintulija viittasi asiakirjoihin, jotka oli esitetty aikaisemman tavaramerkin laajan tunnettuuden osoittamiseksi ja jotka muodostuivat
– internetsivuston otteesta, jossa esitetään PTFE:n ominaisuudet
– todistajanlausunnosta, jossa esitetään väliintulijan toiminnan historia, kantajan tavaramerkillä TEFLON tarjoamat tavarat ja palvelut, tarttumatonta materiaalia, jota väliintulija myi aikaisemmalla tavaramerkillä Euroopassa vuosina 1998–2000, koskevat vuosittaiset liikevaihdot ja väliintulijan pinnoitteiden käyttöä koskevat vuotuiset lisenssimaksut vuosilta 2003–2006 sekä mainoskustannukset erityisesti vuosilta 2004–2007
– erikielisten sanakirjojen otteista, joihin sisältyy ilmaisu ”teflon”
– kesä-, heinä- ja marraskuussa 2001 ja heinäkuussa 2006 tehdyistä mielipidetutkimuksista ja raporteista, jotka koskevat sitä, miten kuluttajat etenkin jäsenvaltioiden alueella tuntevat tavaramerkin TEFLON, tavaroiden, jotka kyseinen tavaramerkki kattoi, ominaisuudet ja näiden tavaroiden mahdolliset käyttötarkoitukset
– välintulijan tytäryhtiöitä, jotka harjoittavat toimintaansa eri puolilla maailmaa, muun muassa unionin alueella, koskevasta luettelosta
– tavaramerkin TEFLON lisensseihin perustuvaa käyttöä koskevista ohjeista, joiden otsikko on ”TEFLON Trademark Licence, Trademark Usage Rules” (TEFLON tavaramerkkilisenssi, tavaramerkin käyttöä koskevat ohjeet), jäsenvaltioiden kansallisten tuomioistuinten ratkaisuista, jotka koskevat kyseisen tavaramerkin luvatonta käyttöä koskevia riita-asioita, ja SMHV:n tavaramerkkiin TEFLON perustuvia väitteitä koskevista päätöksistä
– tiedoista, jotka koskevat tavaramerkin TEFLON esittämistapaa ja tavaroiden etikettejä, joihin sisältyy kyseinen tavaramerkki
– mainosmateriaalista ja aikakauslehtien artikkeleista.
51 Väliintulija esitti SMHV:ssä myös muita todisteita osoittaakseen, että aikaisempaa tavaramerkkiä oli käytetty tosiasiallisesti. Nämä todisteet muodostuivat
– ajanjaksona 2003–2008 jäsenvaltioiden alueella homopolymeeri- ja kopolymeerihartsien, kalvojen ja pintakäsittelyaineiden tavaramerkillä TEFLON myynnistä saaduista liikevaihdoista ja mainoskustannuksista, jotka koskevat näitä tavaroita samana ajanjaksona
– väliintulijan internetsivuston otteesta, jossa esitetään tavaramerkillä TEFLON myytävien tavaroiden erilaisia muotoja ja ominaisuuksia ja näiden tavaroiden mahdollisia käyttötarkoituksia
– tiedoista, jotka koskevat fluoripolymeerien, etenkin PTFE:n, historiaa, sellaisina kuin niitä myydään tavaramerkillä TEFLON, ja näiden tavaroiden mahdollisia käyttötarkoituksia eri teollisuudenaloilla
– esitteistä ja mainosmateriaalista, jotka koskevat tavaroita, joissa käytetään tavaramerkin TEFLON kattamia pinnoitteita ja komponentteja
– tiedoista, jotka koskevat tavaramerkin TEFLON kattamien tavaroiden ”Licenced Applicator Programia” (hyväksyttyjen käyttäjien järjestelmä), ja väliintulijan hyväksymien käyttäjien luettelosta sekä näiden käyttäjien internetsivustojen otteista tai esitteistä, jotka koskevat tavaramerkin TEFLON kattamien väliintulijan tavaroiden käyttöä muissa tavaroissa.
Merkityksellinen ajanjakso
52 Käsiteltävässä asiassa kantajan esittämä yhteisön tavaramerkkiä koskeva hakemus julkaistiin 25.2.2008. Näin ollen asetuksen N:o 207/2009 56 artiklan 2 kohdassa, luettuna yhdessä saman asetuksen 42 artiklan 2 kohdan kanssa, tarkoitettu viiden vuoden pituinen ajanjakso on – kuten riidanalaisen päätöksen 21 kohdasta ilmenee – 25.2.2003–24.2.2008. Koska aikaisempi tavaramerkki on yhteisön tavaramerkki, alueet, joiden osalta käyttöä koskevia todisteita vaaditaan, ovat unionin jäsenvaltioiden alueet.
53 On todettava, että todiste, johon valituslautakunta perusti päätelmänsä, jonka mukaan aikaisemman tavaramerkin tosiasiallinen käyttö oli osoitettu, ei kuulu merkityksellisen ajanjakson piiriin, kuten kantaja väittää. Kyseessä on espanjalainen aikakauslehti, johon viitataan riidanalaisen päätöksen 22, 24 ja 25 kohdassa ja joka ei voi – koska se on peräisin vuodelta 2002 – olla ainoana todisteena aikaisemman tavaramerkin tosiasiallisesta käytöstä ajanjaksolla 25.2.2003–24.2.2008.
54 On kuitenkin katsottava, että koska tuotteen kaupallinen elinkaari ulottuu yleensä tietylle ajanjaksolle ja koska käytön jatkuvuus on yksi niistä seikoista, jotka on otettava huomioon vahvistettaessa, että käytön tarkoituksena on objektiivisesti markkinaosuuden luominen tai säilyttäminen, asiakirjat, jotka eivät kuulu merkityksellisen ajanjakson piiriin, eivät missään tapauksessa ole merkityksettömiä vaan ne on otettava huomioon ja niitä on arvioitava yhdessä muiden seikkojen kanssa, sillä ne voivat osoittaa tavaramerkin tosiasiallisen ja merkityksellisen kaupallisen hyödyntämisen (ks. vastaavasti tuomio 13.4.2011, Bodegas y Viñedos Puerta de Labastida v. SMHV – Unión de Cosecheros de Labastida (PUERTA DE LABASTIDA), T‑345/09, EU:T:2011:173, 32 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 16.11.2011, Buffalo Milke Automotive Polishing Products v. SMHV – Werner & Mertz (BUFFALO MILKE Automotive Polishing Products), T‑308/06, Kok., EU:T:2011:675, 65 kohta).
55 Tästä seuraa, että koska valituslautakunta ei perustanut aikaisemman tavaramerkin tosiasiallista käyttöä koskevaa arviointiaan pelkkään edellä 53 kohdassa mainittuun espanjalaiseen aikakauslehteen vaan otti tämän todisteen huomioon yhdessä muiden seikkojen kanssa päätyessään siihen, että kyseisen tavaramerkin tosiasiallinen käyttö oli osoitettu, se ei tehnyt virhettä tässä arvioinnissa huomioon otettavien seikkojen suhteen.
Toisen kanneperusteen ensimmäinen osa, joka koskee aikaisemman tavaramerkin käyttöä muiden tavaroiden kuin ”homopolymeeri- ja kopolymeerihartsien, kalvojen ja pintakäsittelyaineiden” osalta
56 Kantaja väittää, että merkityksellisen ajanjakson piiriin kuuluvat todisteet osoittavat korkeintaan sen, että aikaisempaa tavaramerkkiä on käytetty niiden ”todennäköisesti” luokkaan 1 kuuluvien kalvojen, homopolymeeri- ja kopolymeerihartsien ja pintakäsittelyaineiden osalta, joita kolmannet käyttävät tavaroidensa raaka-aineina, aineosina tai komponentteina, erityisesti näiden tavaroiden pinnan osalta muttei näiden tavaroiden osalta sellaisinaan. Se väittää, että aikaisempi tavaramerkki on merkitty kolmansien lopputuotteisiin osoituksena yhdestä niiden komponentista ja edistää näin ollen kyseisten tavaroiden menekkiä tavaramerkillä TEFLON yksilöidyn raaka-aineen laadun takia mutta että itse tavarat yksilöidään ja myydään yhä tuottajan omalla tavaramerkillä. Näin ollen se, että nämä kolmannet käyttävät aikaisempaa tavaramerkkiä, ei ole kantajan mukaan ”käyttöä [näiden kolmansien] lopputuotteen osalta” vaan väliintulijan valmistamien tavaroiden eli kalvojen, hartsien ja pinnoitteiden osalta. Lisäksi se väittää, että koska kysymys tavaran aineosana tai komponenttina käytettävän raaka-aineen ja itse tavaran mahdollisesta samankaltaisuudesta on kiistanalainen, tavaramerkin käyttöä tällaisen tavaran osalta ei voida päätellä todisteesta, joka koskee tämän tavaramerkin käyttöä tavaran sisältämän mahdollisesti samankaltaisen raaka-aineen osalta.
57 Näin ollen aikaisemman tavaramerkin tosiasiallista käyttöä ei ole kantajan mukaan – toisin kuin valituslautakunta on katsonut – osoitettu luokkiin 11 ja 17 kuuluvien tavaroiden osalta.
58 SMHV huomauttaa, ettei ole harvinaista, että saman tavaran osalta käytetään kahta tavaramerkkiä, joista toinen on valmistajan tavaramerkki, jolla tämä tavara yksilöidään, ja toinen on tavaramerkki, jolla yksilöidään tämän tavaran komponentti, jonka tavaraan sisältymisellä voi olla vaikutusta kuluttajien valintoihin ja joka voi jopa olla ratkaiseva tässä yhteydessä, ja että tätä seikkaa voidaan pitää yleisesti tunnettuna seikkana. Tämä ilmiö tunnetaan markkinointia koskevassa kirjallisuudessa ”aineosan merkitsemisenä tavaramerkillä” tai ”rinnakkaisen tavaramerkkien merkitsemisen alalajina”.
59 SMHV väittää, että valituslautakunta tutki perusteellisesti väliintulijan esittämät todisteet, joista ilmenee, että tavaramerkkiä TEFLON käytetään pinnoitteen yksilöijänä sellaisten kolmansien valmistamien erilaisten tavaroiden osalta, joiden koostumukseen ja rakenteeseen tämä pinnoite on sisällytetty, joten on vahvistettava, että aikaisemman tavaramerkin tosiasiallinen käyttö on osoitettu näiden tavaroiden osalta. Näin ollen SMHV katsoo, että kun otetaan huomioon sen alan erityisluonne, jolla ”rinnakkaista tavaramerkkien merkitsemistä” harjoitetaan, ja se, että näin ollen on olemassa markkinoiden alasegmentti, joka muodostuu tavaroista, jotka kilpailevat keskenään niissä käytetyn pinnoitteen tyypin perusteella, valituslautakunta katsoi perustellusti, että aikaisemmasta tavaramerkistä, jossa mainitaan ”kirjaimellisesti” tietyntyyppinen pinnoite, on myös tullut lopputuotteiden ”rinnakkainen tavaramerkki”.
60 Väliintulija väittää, että aikaisemman tavaramerkin käyttö on osoitettu kaikkien riidanalaisen päätöksen 28 kohdassa tarkoitettujen tavaroiden osalta. Se väittää, että koska siltä peräisin olevat hartsit, muovit, liima-aineet, kemikaalit tai pinnoitteet ovat osa aikaisemmalla tavaramerkillä myytävien kolmansien lopputuotteiden koostumusta ja rakennetta, kyseisen tavaramerkin käyttöön voidaan vedota myös tämän myynnin perusteella. Se väittää, että kantaja sekoittaa väitteissään toisiinsa kaksi eri käsitettä eli yhtäältä tuottamisen käsitteen ja toisaalta tavaroiden myyntiä koskevan käsitteen. Sen mukaan tavaramerkin käyttöä koskevassa arvioinnissa on määritettävä, myydäänkö tavaraa kyseisellä tavaramerkillä, siitä riippumatta, valmistaako tavaramerkin haltija osan kyseisestä tavarasta (muun muassa hartsit ja pinnoitteet) vai koko tavaran tai myydäänkö tavaraa yhdellä tai usealla tavaramerkillä. Se, että tavara voidaan yksilöidä usealla tavaramerkillä, on vahvistettu unionin yleisen tuomioistuimen oikeuskäytännössä.
61 Käsiteltävässä asiassa valituslautakunta totesi aikaisemman tavaramerkin tosiasiallista käyttöä koskevista todisteista riidanalaisen päätöksen 22 kohdassa, että väliintulija tuotti PTFE:tä eri muodoissa. Se vahvisti, että väliintulija käytti ”Licenced Applicator Programia”, jonka osanottajat oli valittu tavaramerkin TEFLON pinnoitteiden käyttöä koskevien tietämyksensä, kokemustensa ja työn laatunsa perusteella. Valituslautakunta viittasi riidanalaisen päätöksen 24–26 kohdassa väliintulijan esittämiin erilaisiin todisteisiin ja totesi, että useat unionissa toimivat yritykset käyttivät väliintulijan tavaraa sellaisten erilaisten tavaroidensa komponenttina tai pinnoitteena, jotka vaihtelevat keittiövälineistä ilmailualan piiriin kuuluviin tavaroihin, autoista puolijohteiden valmistukseen käytettäviin tavaroihin ja tietoliikennekaapeleista kankaisiin.
62 Lisäksi riidanalaisen päätöksen 24 kohdasta, jossa viitataan ”lisenssin perusteella toimiviin käyttäjiin”, unionin yleiselle tuomioistuimelle toimitetusta SMHV:ssä käydyn menettelyn asiakirja-aineistosta ja väliintulijan unionin yleisen tuomioistuimen esittämään kirjalliseen kysymykseen antamasta vastauksesta ilmenee, että väliintulija myöntää tavaramerkin TEFLON käyttöoikeuslisenssejä kolmansille, jotka sisällyttävät väliintulijan raaka-aineita tai väliintulijan pinnoitteita tavaroihinsa. Näin ollen tällaisen lisenssin haltijalla on lupa myydä tavaraansa siten, että se esittää oman tavaramerkkinsä lisäksi väliintulijan tavaramerkin TEFLON. Lisäksi väliintulija vahvisti nämä seikat istunnossa vastauksena unionin yleisen tuomioistuimen esittämiin kysymyksiin.
63 Valituslautakunta totesi riidanalaisen päätöksen 26 kohdassa, että väliintulijan tuottamat pinnoitteet olivat osa kolmansien lopputuotteiden koostumusta ja rakennetta ja että aikaisempi tavaramerkki oli esitetty näitä tavaroita koskevissa esitteissä ja mainoksissa, ja hylkäsi kantajan argumentin, jonka mukaan ”käyttöä koskevia todisteita ei ollut esitetty lopputuotteiden osalta”.
64 Näin ollen valituslautakunta päätyi siihen, että aikaisemman tavaramerkin käyttö unionin alueella merkityksellisenä ajanjaksona oli osoitettu edellä 26 kohdassa mainittujen tavaroiden osalta.
65 Tässä yhteydessä on muistutettava, että syy siihen, miksi tavaramerkin on täytynyt olla tosiasiallisen käytön kohteena, jotta sitä suojeltaisiin unionin oikeudessa, perustuu siihen, ettei SMHV:n rekisteriä voida rinnastaa strategiseen tai staattiseen varastoon, joka antaa passiiviselle tavaramerkin haltijalle lakisääteisen monopolin määräämättömäksi ajaksi. Sitä vastoin – ja asetuksen N:o 207/2009 johdanto-osan kymmenennessä perustelukappaleessa esitetyllä tavalla – mainitun rekisterin täytyisi sisältää tarkasti ne maininnat, joita yritykset tosiasiallisesti käyttävät markkinoilla niiden tavaroiden ja palvelujen erottamiseksi talouselämässä (tuomio 15.9.2011, centrotherm Clean Solutions v. SMHV – Centrotherm Systemtechnik (CENTROTHERM), T‑427/09, Kok., EU:T:2011:480, 24 kohta).
66 Kun otetaan huomioon osapuolten väitteet, kysymystä siitä, voivatko todisteet aikaisemman tavaramerkin käytöstä sellaisten kolmansien lopputuotteiden osalta, joihin on sisällytetty väliintulijalta peräisin oleva komponentti, yhdessä muiden näiden tavaroiden tavaramerkkien kanssa olla todisteena aikaisemman tavaramerkin tosiasiallisesta käytöstä sellaisten lopputuotteiden osalta, joita varten viimeksi mainittu tavaramerkki on rekisteröity, arvioidaan kahdessa osassa. Yhtäältä on tutkittava, voidaanko komponentin ja tavaran, johon se on sisällytetty, katsoa kuuluvan samaan tavaroiden ryhmään, jolloin todisteet aikaisemman tavaramerkin käytöstä sellaisten kolmansien lopputuotteiden osalta, joihin on sisällytetty tämä komponentti, ovat todisteita aikaisemman tavaramerkin tosiasiallisesta käytöstä sellaisten lopputuotteiden osalta, joita varten viimeksi mainittu tavaramerkki on rekisteröity. Toisaalta on otettava huomioon tavaramerkin keskeinen tehtävä, joka on kyseisen tavaramerkin kattaman tavaran kaupallisen alkuperän osoittaminen.
– Komponentin ja tavaran, johon se on sisällytetty, kuuluminen samaan tavaroiden ryhmään
67 Oikeuskäytännön mukaan asetuksen N:o 207/2009 42 artiklan 2 ja 3 kohtaa on tulkittava siten, että sen tarkoituksena on välttää se, että tavaramerkille, jota on käytetty vain osaan niitä tavaroita, joita varten se on rekisteröity, annettaisiin laajaa suojaa pelkästään sillä perusteella, että se on rekisteröity laajaa tavaroiden tai palvelujen valikoimaa varten. Näissä olosuhteissa tällainen tavaramerkki kattaa ainoastaan tavarat, jotka eivät olennaisesti poikkea tavaroista, joiden osalta aikaisemman tavaramerkin haltija on pystynyt osoittamaan tosiasiallisen käytön, ja jotka kuuluvat samaan ryhmään, jota ei voida jaotella järkevällä tavalla (ks. vastaavasti edellä 24 kohdassa mainittu tuomio ALADIN, EU:T:2005:288, 44 ja 46 kohta).
68 Käsiteltävässä asiassa on todettava, että joko väliintulijan asiakkaat tai väliintulijan hyväksymät yritykset suorittavat väliintulijan asiakkailleen toimittaman tarttumattoman materiaalin jalostamisprosessin, jonka lopputuloksena on tavaroita, jotka on tarkoitettu myytäviksi loppukuluttajalle sellaisinaan käytettäviksi. Myös siinä tapauksessa, että kolmansien lopputuotteisiin on sisällytetty väliintulijan tarttumatonta materiaalia tai niiden pinnoitteet on valmistettu tästä materiaalista, ne poikkeavat näissä olosuhteissa sekä luonteeltaan että tarkoitukseltaan ja käyttötarkoitukseltaan olennaisesti tarttumattomasta materiaalista, eivätkä ne kuulu yhdessä tarttumattoman materiaalin kanssa sellaiseen ryhmään, jota ei voida jaotella järkevällä tavalla edellä 67 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti (ks. vastaavasti ja analogisesti tuomio 3.5.2012, Conceria Kara v. SMHV – Dima (KARRA), T‑270/10, EU:T:2012:212, 53 kohta).
69 Tästä seuraa, että käsiteltävässä asiassa todisteista, jotka koskevat aikaisemman tavaramerkin käyttöä sellaisten kolmansien lopputuotteiden osalta, joihin on sisällytetty väliintulijalta peräisin oleva komponentti, ei voida päätellä, että kyseistä tavaramerkkiä on käytetty sellaisten lopputuotteiden osalta, joita varten viimeksi mainittu tavaramerkki on rekisteröity. Valituslautakunta ei tukenut riidanalaisen päätöksen 26 kohtaan sisältyvää päätelmää millään argumentilla, joka kumoaisi tämän toteamuksen. Näin ollen valituslautakunta katsoi virheellisesti, että tavaramerkin TEFLON tosiasiallinen käyttö oli osoitettu tässä yhteydessä lopputuotteiden osalta.
– Aikaisemman tavaramerkin keskeinen tehtävä
70 Edellä 45 kohdassa mainitusta oikeuskäytännöstä ilmenee, että tavaramerkin tosiasiallinen käyttö voidaan todeta ainoastaan silloin, kun kyseistä tavaramerkkiä käytetään sen takaamiseksi, että niillä tavaroilla tai palveluilla, joita varten tavaramerkki oli rekisteröity, on tietty alkuperä. Riidanalaisen päätöksen 26 kohtaan sisältyvän valituslautakunnan päätelmän noudattaminen vastaisi sen toteamista, että nämä lopputuotteet ovat peräisin sekä väliintulijalta että sen asiakkailta, vaikka väliintulija ei vetoa tällaiseen tosiasialliseen kaupalliseen hyödyntämiseen ja vaikka tämä ei ilmene myöskään asiakirja-aineistosta (ks. vastaavasti edellä 68 kohdassa mainittu tuomio KARRA, EU:T:2012:212, 54 kohta).
71 Päinvastoin asiakirja-aineistosta ilmenee, että – kuten kantaja väittää – kolmannet käyttävät tavaramerkkiä TEFLON mainitakseen sen, että tavaraan sisältyy väliintulijalta peräisin olevaa raaka-ainetta tai väliintulijalta peräisin oleva pinnoite, eivätkä ne käytä sitä siinä tarkoituksessa, että tämä tavaramerkki muodostaa alkuperäsiteen joko väliintulijan ja kolmannen tavaran tai tämän kolmannen ja sen tavaran välillä.
72 Väliintulija nimittäin ensinnäkin totesi vastauksena unionin yleisen tuomioistuimen esittämään kirjalliseen kysymykseen, että sille, että kolmannet käyttivät tavaramerkkiä TEFLON, oli asetettu useita ehtoja, jotka koskivat pääasiassa sitä, että kolmannet hankkivat väliintulijalta peräisin olevia raaka-aineita joko itse väliintulijalta tai väliintulijan hyväksymiltä käyttäjiltä, että kolmannet saattavat näistä aineista valmistetut tavaransa väliintulijan tai hyväksytyn käyttäjän hyväksyttäviksi ja että kolmannet allekirjoittavat kyseistä tavaramerkkiä koskevan lisenssisopimuksen. Tähän vastaukseen liitetystä asiakirjasta, jonka otsikko on ”Trademark usage guidelines” (tavaramerkin käyttöä koskevat ohjeet), ilmenee lisäksi, että lisenssin haltijan on käytettävä seuraavaa mainintaa myydessään tavaraansa: ”[Lisenssin haltijan], joka vastaa tämän tavaran valmistamisesta, valmistama ja jakelema”.
73 Toiseksi sekä unionin yleiselle tuomioistuimelle toimitettuun SMHV:n asiakirja-aineistoon sisältyvät että vastauksena unionin yleisen tuomioistuimen esittämään kirjalliseen kysymykseen esitetyt esimerkit, jotka koskevat aikaisemman tavaramerkin käyttötapaa ja jotka väliintulija antoi tavaramerkin TEFLON lisensseihin perustuvaa käyttöä koskevissa ohjeissa, joiden otsikko on ”TEFLON Trademark Licence, Trademark Usage Rules”, valaisevat myös sitä, että väliintulijan tarkoituksena on se, että tällä tavaramerkillä yksilöidään pinnoitteet, hartsit tai muut raaka-aineet tai komponentit, eikä se, että tällä tavaramerkillä osoitetaan kolmansien lopputuotteiden, joihin nämä aineet on sisällytetty, kaupalliset alkuperät. Esimerkeissä on nimittäin täsmennetty, että aikaisemman tavaramerkin käyttö, joka on väliintulijan mukaan asianmukaista, tarkoittaa käyttöä sellaisen kolmannen lopputuotteen osalta, johon sisältyy yksi seuraavista maininnoista: ”Valves coated with TEFLON non-stick resin” (venttiilit, jotka on päällystetty tarttumattomalla TEFLON-hartsilla), ”TEFLON brand resin” (TEFLON-merkin hartsi), ”Wear resistance with TEFLON fluoropolymer” (kulutuksenkestävyyttä TEFLON-fluoripolymeerillä), ”Valves lined with TEFLON industrial coatings” (venttiilit, jotka on vuorattu teollisilla TEFLON-pinnoitteilla) tai ”I cook with pans that have TEFLON coating” (kokkaan kattiloilla, joissa on TEFLON-pinnoite).
74 On myös todettava, että SMHV myöntää, että tavaramerkissä TEFLON mainitaan ”kirjaimellisesti” tietyntyyppinen pinnoite (ks. edellä 59 kohta).
75 Kolmanneksi väliintulijan SMHV:ssä esittämistä todisteista ilmenee, että aikaisempaa tavaramerkkiä käytetään kolmansien lopputuotteisiin viitattaessa yhdessä lopputuotteen valmistajan oman tavaramerkin kanssa. SMHV ja väliintulija katsovat, että kyse on näiden lopputuotteiden ”rinnakkaisista tavaramerkeistä”.
76 On totta – kuten oikeuskäytännöstä, johon väliintulija on vedonnut, ilmenee –, ettei ole olemassa yhteisön tavaramerkkiä koskevaa säännöstä, jonka nojalla väitteentekijän olisi näytettävä toteen aikaisemman tavaramerkin käyttäminen erillään ja muista tavaramerkeistä riippumatta (tuomio 8.12.2005, Castellblanch v. SMHV – Champagne Roederer (CRISTAL CASTELLBLANCH), T‑29/04, Kok., EU:T:2005:438, 33 ja 34 kohta; tuomio 21.9.2010, Villa Almè v. SMHV – Marqués de Murrieta (i GAI), T‑546/08, EU:T:200:404, 20 kohta ja tuomio 14.12.2011, Völkl v. SMHV – Marker Völkl (VÖLKL), T‑504/09, Kok., EU:T:2011:739, 100 kohta).
77 Asioissa, joissa annettiin edellä 76 kohdassa mainitut tuomiot, tavaramerkeillä, jotka koskivat samaa tavaraa, osoitettiin kuitenkin sama kyseisen tavaran kaupallinen alkuperä, joten kukin niistä voi itsenäisesti täyttää keskeisen tehtävän tämän tavaran osalta. Kuten edellä on todettu, käsiteltävässä asiassa aikaisempi tavaramerkki on merkitty kolmansien lopputuotteisiin osoituksena väliintulijalta peräisin olevan komponentin sisältymisestä tavaroihin, mutta itse tavarat yksilöidään ja myydään yhä valmistajan omalla tavaramerkillä, jolla osoitetaan kyseisen tavaran kaupallinen alkuperä.
78 Tällainen kaupallinen menettely ilmentää lopputuotteiden valmistajien halua ilmoittaa kuluttajille, että ne ovat jalostaneet tavaramerkin TEFLON kattamia raaka-aineita, ja mahdollistaa se, että kuluttajat tunnistavat näiden tavaroiden lopullisen valmistajan (ks. vastaavasti edellä 68 kohdassa mainittu tuomio KARRA, EU:T:2012:212, 55 kohta).
79 Neljänneksi on muistutettava, että oikeuskäytännöstä ilmenee, että tavaramerkin käyttöä arvioitaessa tavaramerkin keskeisen tehtävän eli tavaran tai palvelun kaupallisen alkuperän yksilöimisen tavoitteena on se, että kuluttaja voi myöhempiä hankintoja tehdessään hankkia lisää kyseisellä tavaramerkillä varustettuja tavaroita tai palveluita, jos hän on pitänyt niitä hyvinä, tai valita jonkin toisen tavaran tai palvelun, jos hän ei ole ollut tyytyväinen niihin (tuomio 27.2.2002, REWE-Zentral v. SMHV (LITE), T‑79/00, Kok., EU:T:2002:42, 26 kohta).
80 Käsiteltävässä asiassa tavaramerkin TEFLON käytöllä kolmansien lopputuotteiden osalta ei voida varmistaa, että kyseisen tavaramerkin keskeinen tehtävä täyttyy edellä 79 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla näiden lopputuotteiden osalta. Edellä 70–78 kohdassa esitettyjen käsiteltävän asian olosuhteiden perusteella voidaan nimittäin päätellä, että kuluttaja voi helposti erottaa yhtäältä tavaramerkin TEFLON kattaman tarttumattoman materiaalin ja toisaalta valmistajan tavaramerkin kattaman lopputuotteen kaupalliset alkuperät toisistaan. Jos kuluttajan kokemus tavaramerkillä TEFLON yksilöidystä kolmannen lopputuotteen pinnoitteesta tai muusta komponentista on myönteinen, hän etsii vastaavan tavaran, johon sisältyy kyseisen tavaramerkin kattama komponentti. Näin ollen tavaramerkin TEFLON sisältyminen kolmansien lopputuotteisiin ohjaa kuluttajaa valitsemaan kyseisen tavaran pinnoitetta tai tiettyjä tavaran toiminnallisia ominaisuuksia, jotka johtuvat kyseisen tavaramerkin kattaman raaka-aineen sisältymisestä tavaraan, koskevan myönteisen kokemuksen perusteella eikä lopputuotetta sellaisenaan koskevan myönteisen kokemuksen perusteella. Jos kuluttajan tai tavaran loppukäyttäjän kokemus on sitä vastoin sellaisenaan myönteinen, hän etsii saman tavaran valmistajan alkuperän osoittavan tavaramerkin, jolla kyseinen tavara yksilöidään, perusteella.
81 Edellä esitetyistä seikoista ilmenee, että tavaramerkki TEFLON, jota kolmannet käyttävät lopputuotteidensa osalta, ei täytä keskeistä tehtävää, joka on näiden tavaroiden alkuperän takaaminen. Toisin kuin valituslautakunta on katsonut riidanalaisen päätöksen 26 kohdassa, tällaista aikaisemman tavaramerkin käyttöä ei voida näin ollen pitää asetuksen N:o 207/2009 42 artiklan 2 ja 3 kohdassa tarkoitettuna käyttönä näiden tavaroiden osalta.
82 SMHV:n väitteet ja väliintulijan väitteet eivät voi kumota edellä 69 ja 81 kohdassa olevia päätelmiä.
83 Ensinnäkään se SMHV:n väite ei voi menestyä, jossa viitataan kyseisten lopputuotteiden erityisiin ominaisuuksiin ja näiden tavaroiden markkinoiden erityisiin olosuhteisiin ja jonka mukaan tavaramerkin TEFLON, jolla komponentti yksilöidään, tosiasiallinen käyttö on hyväksyttävä myös niiden kolmansien lopputuotteiden osalta, joiden osa tämä komponentti on, koska kyseiset tavarat kilpailevat keskenään niiden pinnoitteiden tai raaka-aineen, josta ne muodostuvat, perusteella.
84 Tässä yhteydessä on todettava, että edellä 46 kohdassa mainitusta oikeuskäytännöstä tosin ilmenee, että tavaroiden ja kyseisten markkinoiden ominaisuudet, jotka vaikuttavat tavaramerkin haltijan kaupalliseen strategiaan, on otettava huomioon arvioitaessa tavaramerkin tosiasiallista käyttöä. Vaikka ominaisuudet, jotka lopputuotteella on sen takia, että siihen sisältyy raaka-ainetta tai komponentti, voivat vaikuttaa kuluttajan lopputuotetta koskevaan valintaan ja vaikka näin ollen tälle tavaralle voidaan luoda markkinat sen sisältämän komponentin, kuten käsiteltävässä asiassa aikaisemmalla tavaramerkillä yksilöityjen pinnoitteiden, perusteella, tämä ei kuitenkaan merkitse sitä, että voitaisiin katsoa, että tavaramerkillä, jolla tämä komponentti ja sen kaupallinen alkuperä yksilöidään, yksilöidään kyseisen tavaran kaupallinen alkuperä.
85 Valituslautakunnan riidanalaisen päätöksen 26 kohdassa mainitsema aikaisemman tavaramerkin, jolla yksilöidään tavaran komponentti, sisältyminen mainoksiin, esitteisiin tai jopa itse tavaraan on nimittäin lopputuotteen valmistajan kaupallinen strategia, joka muodostuu sellaisten kyseisen tavaran tiettyjen toiminnallisten ominaisuuksien mainitsemisesta, jotka johtuvat tavaramerkillä TEFLON yksilöidyn komponentin sisältymisestä tavaraan.
86 Tavaramerkin TEFLON käytöstä kolmansien lopputuotteiden osalta voi näin ollen seurata, että kyseinen tavaramerkki täyttää mainontatehtävän tai tiedottamistehtävän, jonka tarkoituksena on informoida kuluttajaa tai saada tämä vakuuttuneeksi (ks. tavaramerkin mainonta- ja tiedottamistehtävistä tuomio 18.6.2009, L’Oréal ym., C‑487/07, Kok., EU:C:2009:378, 58 kohta ja tuomio 23.3.2010, Google France ja Google, C‑236/08–C‑238/08, Kok., EU:C:2010:159, 75, 77 ja 91 kohta). Se ei kuitenkaan tästä syystä täytä lopputuotteen alkuperän takaamista koskevaa keskeistä tehtävää, joka on yksin merkityksellinen arvioitaessa asetuksen N:o 207/2009 42 artiklan 2 ja 3 kohdassa tarkoitettua tavaramerkin tosiasiallista käyttöä.
87 Toiseksi on totta, että – kuten väliintulija toteaa – tavaramerkin tosiasiallinen käyttö sellaisten tavaroiden osalta, joita varten se on rekisteröity, ei edellytä välttämättä sitä, että tavaramerkin haltija, joka vetoaa tavaramerkkinsä käyttöön näiden tavaroiden osalta, on näiden tavaroiden valmistaja. Erityisesti asetuksen N:o 207/2009 15 artiklan 2 kohdasta ilmenee, että tavaramerkin haltija voi vedota siihen, että kolmas käyttää kyseistä tavaramerkkiä tavaramerkin haltijan suostumuksella. Kolmas voi käyttää tavaramerkkiä sellaisten tavaroiden osalta, joita se itse valmistaa ja myy. Ei ole myöskään harvinaista, että tavaramerkin haltija myy kyseisellä tavaramerkillä tavaroita, joita se valmistuttaa toisella yrityksellä.
88 Mitään näistä seikoista ei ole kuitenkaan osoitettu eikä mihinkään niistä ole vedottu käsiteltävässä asiassa, kun kyse on tavaramerkin TEFLON käytöstä kolmansien lopputuotteiden osalta. Väliintulija ei ole esittänyt todisteita, joista ilmenisi, että kolmannet käyttävät tavaramerkkiä TEFLON lopputuotteiden osalta sen osoittamiseksi, että näiden tavaroiden kaupallisena alkuperänä on joko väliintulija tai kolmas, kuten edellä 70 kohdassa ja sitä seuraavissa kohdissa on todettu.
89 Kolmanneksi argumentista, jonka väliintulija perustaa 11.3.2003 annettuun tuomioon Ansul (C‑40/01, Kok., EU:C:2003:145, 41 kohta), johon se on vedonnut istunnossa, on todettava, että kyseisessä tuomiossa tosin myönnettiin, että kun varaosat ovat osa tavaroita ja kun niitä myydään samalla tavaramerkillä, tavaramerkin tosiasiallista käyttöä varaosissa on pidettävä tavaramerkin käyttämisenä kyseisiä jo myytyjä tavaroita varten, eli tällaisen käytön voidaan katsoa säilyttävän tavaramerkin haltijan oikeudet näiden tavaroiden osalta. Vaikka oletettaisiin, että varaosien tapaus olisi rinnastettavissa sellaisen komponentin tapaukseen, joka on lopputuotteen osa, jota ei voida lähtökohtaisesti korvata tuotteen elinkaaren aikana, on kuitenkin todettava, että käsiteltävän asian olosuhteet eroavat edellä mainitun tuomion Ansul (EU:C:2003:145) taustalla olevista olosuhteista. Viimeksi mainitusta tuomiosta nimittäin ilmenee, että kyseisten varaosien ja tavaran, jossa näitä varaosia oli tarkoitus käyttää, kaupallinen alkuperä oli sama. Käsiteltävässä asiassa kolmansien lopputuotteiden kaupallinen alkuperä on kuitenkin eri kuin komponentin, joka on yksilöity väliintulijalta peräisin olevalla tavaramerkillä TEFLON, kaupallinen alkuperä.
90 Neljänneksi riskillä siitä, että kolmas, joka saattaa haluta rekisteröidä lopputuotteita varten tavaramerkin, joka on samanlainen tai samankaltainen kuin aikaisempi tavaramerkki, menettelee vilpillisesti, tai kysymyksellä aikaisemman tavaramerkin mahdollisesta maineesta, joihin väliintulija on vedonnut istunnossa, ei ole merkitystä arvioitaessa aikaisemman tavaramerkin tosiasiallista käyttöä. Joka tapauksessa edellä 69 ja 81 kohdassa olevat päätelmät eivät vie aikaisemmalta tavaramerkiltä kaikkea suojaa sellaista hakemusta vastaan, joka koskee samanlaisen tai samankaltaisen tavaramerkin rekisteröintiä lopputuotteita varten. Mikään ei nimittäin estä väliintulijaa vetoamasta tarvittaessa tätä kolmannen tavaramerkkiä koskevan sekaannusvaaran olemassaoloon mahdollisen tavaroiden ja tavaramerkkien samankaltaisuuden perusteella ja – jos se oletetaan toteen näytetyksi – erottamiskykyyn, joka on tavanomaista vahvempi sen takia, että yleisö tuntee aikaisemman tavaramerkin markkinoilla. Ei ole myöskään mahdotonta, että tällaiseen sekaannusvaaraan voidaan vedota sellaista hakemusta vastaan, joka koskee tavaramerkin, joka on samankaltainen tai samanlainen kuin aikaisempi tavaramerkki, rekisteröintiä sellaisia tavaroita varten, jotka eivät ole samankaltaisia, jos väliintulija osoittaa aikaisemman tavaramerkin maineen asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 5 kohdassa tarkoitetulla tavalla.
91 Edellä olevista seikoista seuraa, että riidanalaisessa päätöksessä on oikeudellinen virhe siltä osin kuin valituslautakunta päätyi riidanalaisen päätöksen 26 kohdassa siihen, että väliintulija oli osoittanut aikaisemman tavaramerkin käytön lopputuotteiden osalta, koska väliintulijan tuottamat pinnoitteet olivat osa kolmansien lopputuotteiden koostumusta ja rakennetta ja koska aikaisempi tavaramerkki oli esitetty näitä tavaroita koskevissa esitteissä ja mainoksissa.
Toisen kanneperusteen toinen osa, joka koskee sitä, että aikaisempaa tavaramerkkiä on käytetty ”todennäköisesti luokkaan 1 kuuluvien homopolymeeri- ja kopolymeerihartsien, kalvojen ja pintakäsittelyaineiden osalta”
92 Kantaja riitauttaa sen, että väliintulija on esittänyt riittävät ja asianmukaiset todisteet aikaisemman tavaramerkin tosiasiallisen käytön osoittamiseksi edes ”homopolymeeri- ja kopolymeerihartsien, kalvojen ja pintakäsittelyaineiden” osalta, joiden se katsoo kuuluvan ”todennäköisesti” luokkaan 1. Sen mukaan aikaisemman tavaramerkin tosiasiallisen käytön arvioinnissa ei voida ottaa huomioon todisteita, joissa ei ole päivämääriä, eikä todisteita, joissa aikaisempaa tavaramerkkiä ei esitetä ”sellaisena kuin sitä käytetään markkinoilla”.
93 Istunnossa kantaja täsmensi vastauksena unionin yleisen tuomioistuimen esittämään kirjalliseen kysymykseen, että se väitti tässä väitteessään erityisesti, että kun väliintulija esitti tavaroita, kuten ”homopolymeeri- ja kopolymeerihartseja, kalvoja ja pintakäsittelyaineita”, koskeviin vuosittaisiin liikevaihtoihin liittyviä seikkoja, väliintulija ei esittänyt todisteita, joissa aikaisempi tavaramerkki esitettäisiin näiden tavaroiden yhteydessä. Sitä vastoin todisteet, joissa oli tavaramerkki TEFLON, koskivat kantajan mukaan ainoastaan kolmansien lopputuotteita. Näiden viimeksi mainittujen tavaroiden osalta väliintulija ei esittänyt todisteita, joiden perusteella voitaisiin arvioida myyntien määrä.
94 Tässä yhteydessä on muistutettava, että kysymystä siitä, onko tavaramerkkiä käytetty tosiasiallisesti, on arvioitava kokonaisvaltaisesti ja huomioon on otettava kaikki saatavilla olevat seikat. Tämä arviointi merkitsee huomioon otettavien tekijöiden tiettyä keskinäistä riippuvuutta (ks. vastaavasti tuomio 8.7.2004, MFE Marienfelde v. SMHV – Vétoquinol (HIPOVITON), T‑334/01, Kok., EU:T:2004:223, 36 kohta ja edellä 44 kohdassa mainittu tuomio VITAFRUIT, EU:T:2004:225, 42 kohta). Kutakin todistetta ei ole siis tarkasteltava erikseen vaan niitä on tarkasteltava yhdessä, jotta voidaan tunnistaa niiden todennäköisin ja johdonmukaisin merkitys. Tällaisen tarkastelun yhteydessä ei voida sulkea pois sitä, että tietyillä todisteilla yhdessä voidaan osoittaa toteennäytettävät tosiseikat, vaikka näillä todisteilla yksittäin tarkasteltuina ei voitaisi näyttää toteen kyseisten tosiseikkojen paikkansapitävyyttä (tuomio 15.12.2010, Epcos v. SMHV – Epco Sistemas (EPCOS), T‑132/09, EU:T:2010:518, 28 kohta ja tuomio 29.2.2012, Certmedica International ja Lehning entreprise v. SMHV – Lehning entreprise ja Certmedica International (L112), T‑77/10 ja T‑78/10, EU:T:2012:95, 57 kohta).
95 Käsiteltävässä asiassa aikaisempi tavaramerkki sisältyy muun muassa kolmansien lopputuotteita koskeviin esitteisiin, mainoksiin ja internetsivustojen otteisiin, kuten kantaja myöntää. Tiettyjä näistä asiakirjoista ei ole tosin päivätty, mutta ne voidaan kuitenkin ottaa kokonaisarvioinnissa huomioon yhdessä niiden muiden todisteiden kanssa, joissa viitataan merkitykselliseen ajanjaksoon, aikaisemman tavaramerkin tosiasiallisen käytön osoittamiseksi (ks. vastaavasti tuomio 17.2.2011, J & F Participações v. SMHV – Plusfood Wrexham (Friboi), T‑324/09, EU:T:2011:47, 33 kohta).
96 Tässä yhteydessä on aluksi todettava, että tietyt valituslautakunnan mainitsemat aikakauslehdet ja internetsivustojen otteet on päivätty ja kuuluvat merkityksellisen ajanjakson piiriin.
97 Seuraavaksi – kuten toisen kanneperusteen ensimmäistä osaa koskevassa tarkastelussa on todettu – kolmannet ovat käyttäneet aikaisempaa tavaramerkkiä viitatakseen väliintulijalta peräisin oleviin pinnoitteisiin tai raaka-aineisiin. Nämä pinnoitteet ja raaka-aineet vastaavat – kun otetaan huomioon väliintulijan toimittamat tiedot tavaroiden, joita se valmistaa ja myy aikaisemmalla tavaramerkillä, mahdollisista käyttötarkoituksista – väliintulijan merkityksellisenä ajanjaksona kyseisellä tavaramerkillä myymiä tavaroita, kuten muun muassa todistajanlausunnosta ja asiakirjasta, joka koskee vuosina 2003–2008 unionin alueella ”homopolymeeri- ja kopolymeerihartsien, kalvojen ja pintakäsittelyaineiden” myynnistä saatuja vuosittaisia liikevaihtoja ja johon kantaja viittaa, ilmenee. Kantaja ei ole esittänyt mitään seikkaa, joka olisi omiaan osoittamaan, että nämä väliintulijan esittämät ja merkityksellisen ajanjakson piiriin kuuluvat vuosittaiset liikevaihdot eivät pitäisi paikkansa. Se ei ole myöskään riitauttanut näihin asiakirjoihin sisältyvien tietojen merkityksellisyyttä.
98 Lopuksi asiakirja-aineistosta ja erityisesti edellä 97 kohdassa mainituista kahdesta asiakirjasta, joiden sisältöä kantaja ei ole riitauttanut, ilmenee myös, että väliintulija harjoitti merkityksellisenä ajanjaksona huomattavasti mainontaa, joka koski sen tavaramerkillä TEFLON myymiä tavaroita. Kuten oikeuskäytännöstä ilmenee, tavaramerkin käyttöä voidaan pitää tosiasiallisena, kun kyseistä tavaramerkkiä käytetään asiakkaiden hankkimiseen esimerkiksi mainoskampanjoissa (ks. vastaavasti edellä 89 kohdassa mainittu tuomio Ansul, EU:C:2003:145, 37 kohta). Tämä seikka on näin ollen toinen huomattava merkki siitä, että aikaisempaa tavaramerkkiä on käytetty tosiasiallisesti merkityksellisenä ajanjaksona väliintulijan tarttumattoman materiaalin osalta (ks. vastaavasti tuomio 14.12.2006, Gagliardi v. SMHV – Norma Lebensmittelfilialbetrieb (MANŪ MANU MANU), T‑392/04, EU:T:2006:400, 86 kohta).
99 Tästä seuraa, että valituslautakunta saattoi lainmukaisesti ottaa huomioon todisteet, joissa ei ole päivämääriä, ja todisteet, joissa aikaisempi tavaramerkki esitetään kolmansien lopputuotteiden yhteydessä, niiden todisteiden kokonaisarvioinnissa, jotka koskevat aikaisemman tavaramerkin tosiasiallista käyttöä väliintulijalta peräisin olevien tavaroiden osalta. Tämä toisen kanneperusteen osa on näin ollen hylättävä.
100 Edellä esitetystä seuraa, että riidanalainen päätös on kumottava, koska sitä ei ole yhtäältä perusteltu riittävästi riidanalaisen päätöksen 28 kohtaan sisältyvän valituslautakunnan päätelmän osalta ja koska siinä on toisaalta oikeudellinen virhe riidanalaisen päätöksen 26 kohtaan sisältyvän valituslautakunnan päätelmän osalta. Näissä olosuhteissa ei ole tarpeen tutkia kantajan esittämää ensimmäistä kanneperustetta eikä kysymystä asiakirjojen, jotka se on esittänyt unionin yleisessä tuomioistuimessa tämän kanneperusteen tueksi, tutkittavaksi ottamisesta.
Oikeudenkäyntikulut
101 Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 87 artiklan 2 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska SMHV on hävinnyt asian ja koska kantaja on vaatinut oikeudenkäyntikulujensa korvaamista, SMHV on velvoitettava korvaamaan kantajan oikeudenkäyntikulut. Koska kantaja ei ole vaatinut, että väliintulija velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, on riittävää todeta, että väliintulija vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan.
Näillä perusteilla
UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (ensimmäinen jaosto)
on ratkaissut asian seuraavasti:
1) Sisämarkkinoiden harmonisointiviraston (tavaramerkit ja mallit) (SMHV) ensimmäisen valituslautakunnan 29.9.2011 tekemä päätös (asia R 2005/2010-1) kumotaan.
2) SMHV vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja se velvoitetaan korvaamaan Polytetra GmbH:n oikeudenkäyntikulut.
3) EI du Pont de Nemours and Company vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan.
Kanninen | Pelikánová | Buttigieg |
Julistettiin Luxemburgissa 16 päivänä kesäkuuta 2015.
Allekirjoitukset
Sisällys
Asian tausta
Asianosaisten vaatimukset
Oikeudellinen arviointi
Perusteluvelvollisuus
Toinen kanneperuste, joka koskee asetuksen N:o 207/2009 42 artiklan 2 ja 3 kohdan ja 15 artiklan 1 kohdan rikkomista
Merkityksellinen ajanjakso
Toisen kanneperusteen ensimmäinen osa, joka koskee aikaisemman tavaramerkin käyttöä muiden tavaroiden kuin ”homopolymeeri- ja kopolymeerihartsien, kalvojen ja pintakäsittelyaineiden” osalta
– Komponentin ja tavaran, johon se on sisällytetty, kuuluminen samaan tavaroiden ryhmään
– Aikaisemman tavaramerkin keskeinen tehtävä
Toisen kanneperusteen toinen osa, joka koskee sitä, että aikaisempaa tavaramerkkiä on käytetty ”todennäköisesti luokkaan 1 kuuluvien homopolymeeri- ja kopolymeerihartsien, kalvojen ja pintakäsittelyaineiden osalta”
Oikeudenkäyntikulut