UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (laajennettu seitsemäs jaosto)
24 päivänä helmikuuta 2021 (*)
Henkilöstö – Virkamiehet – Ylennys – Pätevöittämismenettely – Jättäminen pois koulutusohjelmaan hyväksytyistä virkamiehistä laaditusta lopullisesta luettelosta – Henkilöstösääntöjen 45 a artikla – Kumoamiskanne – Tiedoksi antaminen kirjatulla kirjeellä – Henkilöstösääntöjen 26 artikla – Kirjattu postilähetys, jota sen vastaanottaja ei ole noutanut – Kanteen nostamisen määräajan alkamisajankohta – Tutkittavaksi ottaminen – Perusteluvelvollisuus – Oikeus tulla kuulluksi – Hyvän hallinnon periaate – Oikeasuhteisuus – Kieliä koskevat järjestelyt
Asiassa T-723/18,
João Miguel Barata, kotipaikka Evere (Belgia), edustajinaan asianajajat G. Pandey, D. Rovetta ja V. Villante,
kantajana,
vastaan
Euroopan parlamentti, asiamiehinään J. Steele ja I. Terwinghe,
vastaajana,
jossa on kyse SEUT 270 artiklaan perustuvasta kanteesta, jolla vaaditaan kumoamaan 23.7.2018 tehty päätös, 7.12.2017 tehty päätös, 21.12.2017 tehty päätös, 1.3.2018 päivätty kirje ja 22.3.2018 päivätty kirje, jotka koskevat kantajan hakemusta vuoden 2017 pätevöittämismenettelyyn, sekä 22.9.2017 päivätty sisäistä kilpailua koskeva hakuilmoitus,
UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (laajennettu seitsemäs jaosto),
toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja R. da Silva Passos sekä tuomarit V. Valančius, I. Reine, L. Truchot ja M. Sampol Pucurull (esittelevä tuomari),
kirjaaja: hallintovirkamies P. Cullen,
ottaen huomioon asian käsittelyn kirjallisessa vaiheessa ja 1.7.2020 pidetyssä istunnossa esitetyn,
on antanut seuraavan
tuomion
Asian tausta
1 Euroopan parlamentti julkaisi 22.9.2017 kiinnostuksenilmaisupyynnön (jäljempänä kilpailuilmoitus) vuoden 2017 pätevöittämismenettelystä tehtäväryhmän AST sellaisten virkamiesten valitsemiseksi, jotka voidaan nimittää tehtäväryhmän AD virkaan. Kantaja João Miguel Barata, joka on parlamentin virkamies, ilmoittautui 27.9.2017 hakijaksi.
2 Nimittävä viranomainen hylkäsi tämän hakemuksen 7.12.2017 sillä perusteella, ettei siihen ollut liitetty vaadittua luetteloa liitteistä (jäljempänä 7.12.2017 tehty päätös).
3 Kantaja pyysi 13.12.2017, että hänen hakemuksensa käsitellään uudelleen.
4 Nimittävä viranomainen vahvisti 21.12.2017 7.12.2017 tehdyn päätöksen (jäljempänä 21.12.2017 tehty päätös).
5 Kantaja teki 2.2.2018 Euroopan unionin virkamiehiin sovellettavien henkilöstösääntöjen (jäljempänä henkilöstösäännöt) 90 artiklan 2 kohdan mukaisen valituksen.
6 Nimittävä viranomainen toisti 1.3.2018 päivätyssä kirjeessä (jäljempänä 1.3.2018 päivätty kirje) sen kantansa, että kantajaa ei hyväksytty osallistumaan vuoden 2017 pätevöittämismenettelyyn, ja se ilmoitti samalla kantajalle mahdollisuudesta tehdä valitus pätevöittämismenettelyä käsittelevälle pariteettikomitealle (jäljempänä COPAC).
7 Kantaja teki 8.3.2018 valituksen COPAC:lle.
8 COPAC ilmoitti kantajalle 22.3.2018 päivätyllä kirjeellä antaneensa nimittävälle viranomaiselle lausunnon, jossa se puolsi valituksen hylkäämistä (jäljempänä 22.3.2018 päivätty kirje).
9 Nimittävä viranomainen vahvisti 28.3.2018 kantajan hakemuksen hylkäämisen.
10 Kantaja teki 13.4.2018 valituksen 28.3.2018 päivätystä päätöksestä.
11 Parlamentti julkaisi 16.4.2018 hyväksytyistä ehdokkaista laaditun luettelon.
12 Nimittävä viranomainen hylkäsi 23.7.2018 kantajan valitukset ja vahvisti päätöksensä olla hyväksymättä häntä osallistumaan sellaisten virkamiesten valintamenettelyyn, jotka voidaan nimittää tehtäväryhmän AD virkaan (jäljempänä 23.7.2018 päivätty päätös). Parlamentti lähetti tämän päätöksen kantajan kotiosoitteeseen vastaanottotodistuksella varustetulla kirjatulla kirjeellä. Belgian posti yritti 25.7.2018 toimittaa kirjeen kantajalle tämän kotiin, ja se jätti käynnistään ilmoituksen, koska kantaja ei ollut paikalla. Koska kantaja ei noutanut kyseistä kirjettä, Belgian postilaitos palautti sen 9.8.2018 parlamentille.
13 Parlamentti lähetti 28.8.2018 kantajalle sähköpostiviestin, jonka liitteenä oli 23.7.2018 tehty päätös.
Oikeudenkäyntimenettely ja asianosaisten vaatimukset
14 Kantaja nosti nyt käsiteltävänä olevan kanteen unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 7.12.2018 toimittamallaan kannekirjelmällä.
15 Vastine jätettiin unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 25.2.2019, kantajan vastaus 25.4.2019 ja vastaajan vastaus 7.6.2019.
16 Kantaja jätti 9.7.2019 pyynnön suullisesta käsittelystä.
17 Koska unionin yleisen tuomioistuimen kokoonpanoa oli muutettu, unionin yleisen tuomioistuimen presidentti siirsi 18.10.2019 tekemällään päätöksellä asian työjärjestyksen 27 artiklan 3 kohdan mukaisesti uudelle esittelevälle tuomarille, joka oli määrätty seitsemänteen jaostoon.
18 Unionin yleinen tuomioistuin päätti 6.12.2019 seitsemännen jaoston ehdotuksesta siirtää asian työjärjestyksensä 28 artiklan mukaisesti laajennetun ratkaisukokoonpanon käsiteltäväksi.
19 Unionin yleinen tuomioistuin päätti esittelevän tuomarin (laajennettu seitsemäs jaosto) kertomuksen perusteella aloittaa suullisen käsittelyn ja esitti työjärjestyksen 89 artiklan mukaisten prosessinjohtotoimien yhteydessä asianosaisille kirjallisia kysymyksiä. Asianosaiset vastasivat näihin kysymyksiin asetetussa määräajassa. Istunto, joka oli tarkoitus pitää 2.4.2020, siirrettiin pidettäväksi 1.7.2020.
20 Kantaja vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin
– kumoaa 23.7.2018 tehdyn päätöksen, 7.12.2017 tehdyn päätöksen, 21.12.2017 tehdyn päätöksen, 1.3.2018 päivätyn kirjeen, 22.3.2018 päivätyn kirjeen ja kilpailuilmoituksen(1)
– velvoittaa parlamentin korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
21 Parlamentti vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin
– jättää kanteen tutkimatta
– toissijaisesti hylkää kanteen perusteettomana
– velvoittaa valittajan korvaamaan kaikki oikeudenkäyntikulut.
Oikeudellinen arviointi
Tutkittavaksi ottaminen
22 Parlamentti esittää kaksi oikeudenkäyntiväitettä, joista ensimmäinen koskee sitä, että kanne on nostettu liian myöhään, ja toinen sitä, että kannekirjelmä ei ole työjärjestyksen 76 artiklan d alakohdan mukainen.
Kanteen liian myöhäinen nostaminen
23 Parlamentti katsoo, että kanne on jätettävä tutkimatta, koska se on nostettu liian myöhään. Se toteaa, että 23.7.2018 tehty päätös annettiin kantajalle tiedoksi vastaanottotodistuksella varustetulla kirjatulla kirjeellä. Posti yritti toimittaa tämän kirjeen 25.7.2018 kantajan kotiosoitteeseen Brysseliin (Belgia), mutta koska kantaja ei ollut paikalla, hänelle jätettiin saapumisilmoitus. Koska kantaja ei ollut noutanut kyseistä kirjettä siihen mennessä, kun postin lakisääteinen säilyttämisaika 9.8.2018 päättyi, kanteen nostamisen määräaika alkoi parlamentin mukaan kulua tästä päivästä ja päättyi 19.11.2018. Kanne, joka nostettiin 7.12.2018, nostettiin siten parlamentin mukaan myöhässä.
24 Kantaja kiistää 23.7.2018 tehdyn päätöksen postitse tehdyn tiedoksi antamisen sääntöjenmukaisuuden ja toteaa, että hän sai siitä tiedon vasta, kun parlamentti lähetti sen hänelle sähköpostitse eli 28.8.2018. Hän väittää, että koska kanteen nostamisen määräaika alkoi kulua vasta kyseisenä päivänä, kannetta ei nostettu liian myöhään.
25 On muistutettava, että henkilöstösääntöjen 25 artiklan toisessa kohdassa säädetään, että ”henkilöstösääntöjen mukaisesti tehty tiettyä virkamiestä koskeva päätös on annettava viipymättä kirjallisesti tiedoksi asianomaiselle henkilölle”. Koska tässä säännöksessä ei määritetä menetelmää tai menetelmiä, joiden avulla yksittäispäätös voidaan antaa kirjallisesti tiedoksi, sitä on tulkittava siten, että hallinnolla on tältä osin useita mahdollisuuksia, kuten sähköinen tiedoksi antaminen (ks. vastaavasti tuomio 29.11.2018, WL v. ERCEA, T-493/17, ei julkaistu, EU:T:2018:852, 54 kohta).
26 Sähköinen tiedoksi antaminen ei nimittäin ole ainoa mahdollinen tapa antaa tiedoksi hallinnollisia päätöksiä. Hallinto voi myös lähettää vastaanottotodistuksella varustetun kirjatun kirjeen, josta on säädetty nimenomaisesti henkilöstösääntöjen 26 artiklan kolmannessa kohdassa, jonka mukaan ”asiakirjan tiedoksiantaminen varmistetaan virkamiehen allekirjoituksella tai, jos tämä ei ole mahdollista, asiakirja annetaan tiedoksi kirjatulla kirjeellä, joka lähetetään virkamiehen viimeksi ilmoittamaan osoitteeseen”. Niiden erityisten takeiden ansiosta, joita se antaa sekä virkamiehelle että hallinnolle, vastaanottotodistuksin merkitty kirje tunnustetaan turvalliseksi menettelytavaksi tiedoksiantoa koskevissa asioissa (ks. vastaavasti tuomio 29.11.2018, WL v. ERCEA, T-493/17, ei julkaistu, EU:T:2018:852, 61 kohta).
27 Näistä seikoista seuraa, että hallinto on lähtökohtaisesti vapaa valitsemaan, yksittäistapauksen olosuhteet huomioon ottaen, asianmukaisimmaksi katsomansa menettelytavan valituksen hylkäämisestä tehdyn päätöksen tiedoksi antamiseksi, koska henkilöstösäännöissä ei aseteta minkäänlaista etusijajärjestystä kysymykseen tulevien eri menettelytapojen – kuten sähköisen tiedoksi antamisen tai vastaanottotodistuksella varustetun kirjatun kirjeen – välille.
28 Lisäksi on muistutettava, että henkilöstösääntöjen 91 artiklan 3 kohdassa säädetään, että kanne on nostettava kolmen kuukauden kuluessa valituksen johdosta tehdyn päätöksen tiedoksiantamisesta. Työjärjestyksen 60 artiklan mukaan ”oikeudenkäynnissä noudatettavia määräaikoja pidennetään pitkien etäisyyksien vuoksi kymmenellä päivällä”.
29 Oikeuskäytännössä katsotaan vakiintuneesti, että henkilöstösääntöjen 90 ja 91 artiklassa valituksen tekemiselle ja kanteen nostamiselle säädetyt määräajat ovat ehdottomia prosessinedellytyksiä, eivätkä niistä voi päättää asianosaiset tai tuomari, jonka tehtäviin kuuluu vieläpä viran puolesta tarkastaa, onko niitä noudatettu. Nämä määräajat vastaavat oikeusvarmuuden vaatimusta ja tarvetta välttää kaikkea syrjintää ja mielivaltaista kohtelua oikeudenkäytössä (tuomio 7.7.1971, Müllers v. TSK, 79/70, EU:C:1971:79, 18 kohta ja tuomio 29.6.2000, Politi v. Euroopan koulutussäätiö, C‑154/99 P, EU:C:2000:354, 15 kohta).
30 Asianosaisen, joka on vedonnut siihen, että kanne on nostettu myöhässä, on osoitettava, mistä päivästä alkaen tämän kanteen nostamisen määräaika alkoi kulua (tuomio 17.7.2008, Athinaïki Techniki v. komissio, C‑521/06 P, EU:C:2008:422, 70 kohta; ks. vastaavasti tuomio 5.6.1980, Belfiore v. komissio, 108/79, EU:C:1980:146, 7 kohta ja tuomio 29.11.2018, WL v. ERCEA, T-493/17, ei julkaistu, EU:C:2018:852, 59 kohta).
31 SEUT 270 artiklan nojalla nostettujen henkilöstöasioita koskevien kanteiden osalta oikeuskäytännössä on myös vahvistettu, että jotta päätös olisi annettu asianmukaisesti tiedoksi henkilöstösääntöjen säännöksissä tarkoitetulla tavalla, sen lisäksi, että se on annettu tiedoksi vastaanottajalleen, tällä on täytynyt olla mahdollisuus tutustua sen sisältöön (ks. vastaavasti tuomio 15.6.1976, Jänsch v. komissio, 5/76, EU:C:1976:92, 10 kohta ja tuomio 29.11.2018, WL v. ERCEA, T-493/17, ei julkaistu, EU:T:2018:852, 57 kohta).
32 On myös hyödyllistä muistuttaa, että SEUT 263 artiklan kuudennen kohdan ja SEUT 297 artiklan 2 kohdan kolmannen alakohdan mukaan päivä, joka on otettava huomioon määritettäessä kumoamiskanteen nostamisen määräajan alkamishetkeä, on kyseessä olevan toimen tiedoksiantopäivä, jos siinä nimetään vastaanottaja. Päätös on annettu asianmukaisella tavalla tiedoksi silloin, kun päätös on ilmoitettu sille, jolle se on osoitettu, ja tämä on saanut mahdollisuuden saada päätöksestä tiedon. Unionin tuomioistuin on katsonut viimeksi mainitun edellytyksen täyttyvän, kun sille, jolle päätös oli osoitettu, oli annettu mahdollisuus tutustua päätöksen sisältöön ja sen perusteena olleisiin perusteisiin (tuomio 21.3.2019, Eco-Bat Technologies ym. v. komissio, C‑312/18 P, ei julkaistu, EU:C:2019:235, 25 ja 26 kohta).
33 Käsiteltävässä asiassa on kiistatonta, että kantaja sai tiedon 23.7.2018 tehdyn päätöksen sisällöstä vasta, kun parlamentti toimitti hänelle tämän päätöksen sähköpostitse 28.8.2018. Kanteen nostamisen määräajan laskemista varten on siis lähtökohtaisesti otettava huomioon kyseinen ajankohta.
34 Parlamentti kuitenkin katsoo, että kanteen nostamisen määräaika alkoi kulua aikaisempana ajankohtana. Sen mukaan huomioon ei pidä ottaa sitä päivää, jolloin kantaja sai tosiasiallisesti tiedon 23.7.2018 tehdyn päätöksen sisällöstä, vaan huomioon on otettava päivä, jolloin kantaja on saanut tilaisuuden saada siitä tieto. Se väittää tältä osin, että silloin, kun tiedoksianto on tehty vastaanottotodistuksella varustetulla kirjatulla kirjeellä, voidaan olettaa, että vastaanottaja on saanut tilaisuuden tutustua sen sisältöön, kun kyseisen kirjeen säilyttämisaika postissa päättyy. Tämän väitteensä tueksi parlamentti viittaa kahteen virkamiestuomioistuimen ratkaisuun eli 16.12.2010 annettuun määräykseen AG v. parlamentti (F-25/10, EU:F:2010:171) ja 30.1.2013 annettuun tuomioon Wahlström v. Frontex (F-87/11, EU:F:2013:10).
35 Näiden virkamiestuomioistuimen ratkaisujen perusteluista ilmenee, että kun päätös annetaan tiedoksi kirjatulla kirjeellä, vastaanottajan katsotaan saaneen siitä tiedon allekirjoituksella, jonka hän merkitsee vastaanottotodistukseen. On kuitenkin mahdollista, että vastaanottaja ei voi allekirjoittaa kirjatun kirjeen vastaanottotodistusta, jos hän on poissa kotoaan postinkantajan käynnin ajankohtana tai jos hän pidättäytyy kaikista toimenpiteistä eikä muun muassa nouda kirjettä ennen säilyttämisajan päättymistä. Tällaisessa tapauksessa on katsottava, että päätös on annettu asianmukaisesti tiedoksi vastaanottajalleen päivänä, jona kirjeen säilyttämisaika postissa päättyi. Jos hyväksyttäisiin se, että pidättäytymällä kaikista toimenpiteistä ja muun muassa olemalla noutamatta kirjattua kirjettä ennen kyseisen ajan päättymistä vastaanottaja voi estää kirjattuna kirjeenä toimitetun päätöksen sääntöjenmukaisen tiedoksiannon, vastaanottajalla olisi tietty mahdollisuus vaikuttaa kanteen nostamisen määräajan alkamisajankohtaan, vaikka tällainen määräaika ei voi olla asianosaisten päätettävissä ja sen on oltava oikeusvarmuuden ja hyvän oikeudenhoidon vaatimusten mukainen (määräys 16.12.2010, AG v. parlamentti, F-25/10, EU:F:2013:171, 41–43 kohta ja tuomio 30.1.2013, Wahlström v. Frontex, F-87/11, EU:F:2013:10, 38 ja 39 kohta).
36 Virkamiestuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee myös, että olettama, jonka mukaan vastaanottaja on saanut päätöksen tiedoksi sen ajan päättyessä, jonka posti tavallisesti säilyttää kirjatun kirjeen, ei ole ehdoton. Se on päinvastoin kumottavissa ja sen edellytyksenä on, että tiedoksianto on tehty sääntöjenmukaisesti. Virkamiestuomioistuin on nimittäin katsonut, että tämän olettaman soveltaminen edellyttää, että hallinto kykenee osoittamaan, että kirjatulla kirjeellä tehty tiedoksianto on sääntöjenmukainen ja erityisesti että saapumisilmoitus on toimitettu vastaanottajan viimeiseksi ilmoittamaan osoitteeseen. Päätöksen vastaanottaja voi myös kumota tämän olettaman osoittamalla, että hän oli muun muassa sairauden vuoksi tai hänen tahdostaan riippumattoman ylivoimaisen esteen vuoksi estynyt saamasta tehokkaasti tiedon saapumisilmoituksesta (määräys 16.12.2010, AG v. parlamentti, F-25/10, EU:F:2010:171, 44 kohta).
37 Unionin tuomioistuin on kumonnut sellaisen valituksen yhteydessä, joka koski SEUT 263 artiklan mukaisen kanteen perusteella ensimmäisessä oikeusasteessa annettua ratkaisua, 21.2.2018 antamassaan tuomiossa LL v. parlamentti (C‑326/16 P, EU:C:2018:83) 19.4.2016 annetun määräyksen LL v. parlamentti (T-615/15, ei julkaistu, EU:T:2016:432), jossa unionin yleinen tuomioistuin totesi, että kanne oli nostettu yli 17 kuukautta riidanalaisen toimen tiedoksi antamisen jälkeen ilman, että kantaja oli vedonnut ennalta-arvaamattomaan tapahtumaan tai ylivoimaiseen esteeseen, ja hylkäsi kyseisen kanteen sen tutkittavaksi ottamisen edellytysten ilmeisen puuttumisen vuoksi siksi, että se oli nostettu myöhässä. Erityisesti unionin tuomioistuin hylkäsi väitteen, jonka mukaan kyseisessä asiassa kanteen nostamisen määräaika alkoi kulua Belgian postin soveltaman säilyttämisajan päätyttyä tilanteessa, jossa tiedoksianto kirjattuna kirjeenä oli epäonnistunut.
38 Unionin tuomioistuin täsmensi, että päätös oli annettu SEUT 263 artiklan kuudennessa kohdassa ja SEUT 297 artiklan 2 kohdan kolmannessa alakohdassa tarkoitetulla tavalla asianmukaisesti tiedoksi silloin, kun siitä oli ilmoitettu sille, jolle se oli osoitettu, ja tälle oli annettu tilaisuus tutustua siihen. Se totesi, että erityisesti SEUT 297 artiklan 2 kohdan kolmannessa alakohdassa on vahvistettu oikeusvarmuuden periaate, josta seuraa, että yksittäistapausta koskevan hallintotoimen vastaanottajaa vastaan ei voida vedota kyseisestä toimesta johtuviin oikeuksiin ja velvollisuuksiin ennen kuin tämä vastaanottaja on saanut siitä asianmukaisesti tiedon. Todettuaan ensin, että kyseinen tiedoksiannon kohteena ollut kirje oli palautettu lähettäjälleen eikä sitä ollut noudettu, unionin tuomioistuin katsoi tämän periaatteen perusteella, että vastaanottaja oli vastaanottanut kyseisen kirjeen parlamentin sähköpostiviestin liitetiedostona. Unionin tuomioistuin totesi, että näissä olosuhteissa tiedoksiantoa ei ollut tehty pelkästään kirjatulla kirjeellä. Unionin tuomioistuin katsoi, että koska kahden kuukauden ja kymmenen päivän määräaika oli voinut alkaa kulua vastaanottajan osalta vasta päivänä, jona tämä oli saanut täyden tiedon kyseisestä päätöksestä, unionin yleisessä tuomioistuimessa nostettu kanne voitiin ottaa tutkittavaksi (tuomio 21.2.2018, LL v. parlamentti, C‑326/16 P, EU:C:2018:83, 46–56 kohta).
39 Näin ollen on tutkittava 21.2.2018 annetun tuomion LL v. parlamentti (C‑326/16 P, EU:C:2018:83) valossa, voidaanko nyt käsiteltävässä asiassa soveltaa tiedoksi antamista koskevaa olettamaa, johon parlamentti vetoaa. Tässä tarkoituksessa unionin yleinen tuomioistuin on kehottanut asianosaisia esittämään kirjalliset lausunnot kyseisen tuomion ja julkisasiamiehen ratkaisuehdotuksen mahdollisista seurauksista. Asianosaiset ovat esittäneet eriäviä näkemyksiä kirjallisesti ja suullisessa käsittelyssä.
40 Kantaja katsoo lähinnä, että mainitulla tuomiolla kumotaan tiedoksi antamista koskeva olettama. Hän katsoo julkisasiamies Szpunarin antaman ratkaisuehdotuksen LL v. parlamentti (C‑326/16 P, EU:C:2017:605) 59 ja 62 kohdassa ilmaistun kannan mukaisesti, että tämä olettama on ristiriidassa oikeusvarmuuden periaatteen, hyvän hallinnon periaatteen ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 47 artiklassa taatun oikeussuojakeinoja koskevan oikeuden kanssa.
41 Parlamentti sitä vastoin väittää, että tiedoksi antamista koskevan olettaman soveltaminen nyt käsiteltävässä asiassa on perusteltua niiden perustavanlaatuisten erojen vuoksi, joita on käsiteltävän asian oikeudellisten seikkojen ja tosiseikkojen ja 21.2.2018 annetun tuomion LL v. parlamentti (C‑326/16 P, EU:C:2018:83) taustalla olevan asian oikeudellisten seikkojen ja tosiseikkojen välillä. Kyseinen tuomio kuuluu SEUT 263 artiklan asiayhteyteen, joten sen ulottuvuus ei koske henkilöstöääntöjä eikä nyt käsiteltävänä olevaa kannetta, joka perustuu SEUT 270 artiklaan. Parlamentti selittää nimittäin, että koska virkamiesoikeus on itsenäinen oikeudenala, on nämä kaksi menettelyllistä asiayhteyttä erotettava toisistaan. Kun otetaan huomioon niiden vastavuoroisten oikeuksien ja velvollisuuksien välillä vallitseva tasapaino, jotka henkilöstösäännöillä on luotu nimittävän viranomaisen ja sen henkilöstön välisissä suhteissa, tiedoksiantoa koskeva olettama on parlamentin mukaan tässä erityisessä asiayhteydessä perusteltu ja asianmukainen. Tältä osin parlamentti korostaa erityisesti henkilöstösääntöjen 20 artiklan mekanismia, jonka avulla hallinto voi välttää sääntöjenvastaisuudet postitse tapahtuvissa tiedoksiannoissa, koska sillä on tiedossaan palveluksessa olevien virkamiesten osoitteet, koska heillä on velvollisuus ilmoittaa hallinnolle osoitteensa ja kaikki siinä tapahtuvat muutokset. Parlamentti korostaa, että asian LL v. parlamentti (C‑326/16 P, EU:C:2018:83) taustalla olleisiin olosuhteisiin ei sovellettu henkilöstösääntöjä eivätkä ne näin ollen antaneet vastaavia takeita. Parlamentti kiistää ajatuksen, jonka mukaan tiedoksiantoa koskeva olettama tekisi tyhjäksi virkamiesten oikeuden tuomioistuinkäsittelyyn, ja katsoo, että tämä olettama on heidän kannaltaan edullinen, koska se johtaa määräajan alkamisajankohdan lykkäämiseen.
42 Sen ratkaisemiseksi, voiko parlamentti käsiteltävässä asiassa perustellusti vedota edellä mainituissa virkamiestuomioistuimen ratkaisuissa vahvistettuun tiedoksiantoa koskevaan olettamaan, alustavana huomautuksena on todettava, että henkilöstösääntöjen 91 artiklan 3 kohdassa säädetään ainoastaan, että kolmen kuukauden määräaika kanteen nostamiselle alkaa kulua päivästä, jona valituksen johdosta tehty päätös on annettu tiedoksi. Lisäksi on selvää, ettei yhdessäkään henkilöstösääntöjen säännöksessä tai muissa Euroopan unionin säädöksissä tai määräyksissä olevissa säännöksissä täsmennetä, että jos tiedoksianto kirjatulla kirjeellä on epäonnistunut, kanteen nostamisen määräajan alkamisajankohta siirtyy siihen päivään, jona kyseisen kirjeen säilyttämisaika postissa päättyy, eikä siihen päivään, jona kirjeen sisällöstä on tosiasiallisesti saatu tieto.
43 Koska ei ole olemassa säännöstä, jossa asetetaan tällainen oikeussääntö, on viitattava oikeusvarmuuden periaatteeseen ja perusoikeuskirjaan, erityisesti tehokkaita oikeussuojakeinoja koskevaan oikeuteen ja oikeuteen saada asiansa käsitellyksi puolueettomassa tuomioistuimessa, jotta voidaan tutkia kyseessä olevan tiedoksi antamista koskevan olettaman laillisuus.
44 Perusoikeuskirjan 47 artiklan ensimmäisessä kohdassa määrätään tältä osin, että jokaisella, jonka unionin oikeudessa taattuja oikeuksia ja vapauksia on loukattu, on oltava tässä artiklassa määrättyjen edellytysten mukaisesti käytettävissään tehokkaat oikeussuojakeinot tuomioistuimessa. Kyseisen artiklan toisen kohdan mukaan jokaisella on oikeus kohtuullisen ajan kuluessa oikeudenmukaiseen ja julkiseen oikeudenkäyntiin riippumattomassa ja puolueettomassa tuomioistuimessa, joka on etukäteen laillisesti perustettu.
45 Tätä artiklaa koskevien selitysten mukaan, jotka on SEU 6 artiklan 1 kohdan kolmannen alakohdan ja perusoikeuskirjan 52 artiklan 7 kohdan mukaan otettava huomioon sen tulkinnassa, perusoikeuskirjan 47 artiklan toinen kohta vastaa Roomassa 4.11.1950 allekirjoitetun ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen 6 artiklan 1 kappaletta.
46 Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännöstä, joka koskee ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen 6 artiklan 1 kappaleen tulkintaa ja johon perusoikeuskirjan 52 artiklan 3 kohdan mukaan on tukeuduttava, seuraa, että oikeus tuomioistuimeen ei ole ehdoton. Tämän oikeuden käyttämiseen liittyy rajoituksia muun muassa kanteen tutkittavaksi ottamisen edellytysten osalta. Kanteen nostamisen määräaikoja koskevan sääntelyn tarkoituksena on varmistaa hyvä oikeudenkäyttö ja erityisesti oikeusvarmuuden periaatteen noudattaminen. Vaikka asianomaisten on varauduttava siihen, että näitä sääntöjä sovelletaan, niiden soveltaminen ei kuitenkaan saa estää yksityisiä käyttämästä käytettävissä olevaa oikeussuojakeinoa (ks. vastaavasti tuomio 28.2.2013, uudelleenkäsittely Arango Jaramillo ym. v. EIP, C‑334/12 RX-II, EU:C:2013:134, 43 kohta ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 13.3.2018, Kuznetsov ym. v. Venäjä, CE:ECHR:2018:0313JUD005635409, 40 kohta).
47 Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan perusoikeuskirjan 47 artiklan tarkoituksena ei kuitenkaan ole muuttaa perussopimuksissa määrättyä tuomioistuinvalvontaa koskevaa järjestelmää eikä etenkään unionin säännöstössä vahvistettuja prosessuaalisia määräaikoja koskevia sääntöjä (ks. määräys 5.7.2018, Müller ym. v. QH, C‑187/18 P(I), ei julkaistu, EU:C:2018:543, 24 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Unionin oikeuden prosessuaalisia määräaikoja koskevien säännösten tiukka soveltaminen ei vaikuta perusoikeuskirjan 47 artiklassa taattuihin oikeuksiin (ks. vastaavasti määräys 11.6.2020, GMPO v. komissio, C‑575/19 P, ei julkaistu, EU:C:2020:448, 40 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
48 Käsiteltävässä asiassa tiedoksi antamista koskeva olettama, johon parlamentti vetoaa, ei perustu mihinkään prosessuaalisia määräaikoja koskevan unionin säännöstön säännökseen. Tämä olettama vaikuttaa kuitenkin luonteensa vuoksi oikeudellisesti tiedoksiannetun toimen vastaanottajaan, koska se määrittää kanteen nostamisen määräajan alkamisajankohdan ja näin ollen sen, voidaanko se ottaa tutkittavaksi. Koska kanteen nostamisen määräaikoja koskevien sääntöjen tavoitteena on varmistaa hyvä oikeudenkäyttö ja välttää kaikenlainen syrjintä tai mielivaltainen kohtelu ja varmistaa erityisesti oikeusvarmuus, tällainen tiedoksi antamista koskeva olettama on ennen täytäntöönpanoaan annettava tiedoksi asianomaisille henkilöille, jotta he voivat saada tiedon sitä koskevista yksityiskohtaisista säännöistä ja kohtuullisesti ennakoida riittävän tarkasti, mitä seurauksia siitä, ettei vastaanottotodistuksella varustettua kirjattua kirjettä ole noudettu, aiheutuu kanteen nostamisen määräajan laskemiseen.
49 Tästä seuraa, että koska ei ole olemassa säännöksiä tai määräyksiä, joilla säänneltäisiin täsmällisesti ja ennakoitavasti kanteen nostamisen määräajan alkamisajankohdan määräytymistä siinä tapauksessa, että henkilöstösääntöjen soveltamisalaan kuuluvissa asioissa vastaanottotodistuksella varustettu kirjattu kirje on jätetty noutamatta, se, että toimielimet soveltavat tässä yhteydessä henkilöstösääntöjen 26 artiklaa, ei välttämättä riitä osoittamaan, että asianomaiselle henkilölle on annettu mahdollisuus saada tieto kyseessä olevasta yksittäispäätöksestä.
50 On nimittäin korostettava, että vaikka henkilöstösääntöjen 26 artiklaan sisältyvän, tiedoksi antamista kirjatulla kirjeellä koskevan säännöksen sanamuoto on pysynyt samana vuodesta 1962, jolloin tämä säännös annettiin, tiedoksi antamista koskeva olettama, johon parlamentti vetoaa, perustuu niiden kansallisten sääntöjen soveltamiseen, jotka koskevat noutamatta jääneiden kirjattujen kirjeiden postissa säilyttämistä. Henkilöstösääntöjen 26 artiklan antamisesta on myös kulunut lähes 60 vuotta. Unionin toimielimet, kuten myös jäsenvaltioiden kansalliset hallintoviranomaiset, käyttävät kuitenkin yhä useammin sähköisiä viestintätapoja suhteissaan hallinnon asiakkaisiin.
51 Koska tällä hetkellä voimassa olevissa säännöksissä ei mainita asiasta mitään, ja erityisesti 21.2.2018 annetun tuomion LL v. parlamentti (C‑326/16 P, EU:C:2018:83) seurauksena, oikeusvarmuus ja tarve välttää hyvässä oikeudenkäytössä kaikkea syrjintää tai mielivaltaista kohtelua ovat esteenä sille, että käsiteltävässä asiassa sovelletaan tiedoksi antamista koskevaa olettamaa, johon parlamentti on vedonnut.
52 Parlamentti ei näin ollen voi väittää, että 23.7.2018 tehty päätös katsotaan tiedoksi annetuksi kantajan kotiosoitteeseen lähetetyn kirjatun kirjeen säilyttämisajan päättyessä.
53 Parlamentti antoi tämän päätöksen tiedoksi myös 28.8.2018 päivätyllä sähköpostiviestillä, jonka vastaanottamisesta kantaja ilmoitti viipymättä. Parlamentti väittää siis virheellisesti, että kanteen nostamisen määräajan laskemisessa on otettava huomioon vain tiedoksi antaminen kirjattuna kirjeenä, vaikka tätä kirjattua kirjettä ei ole noudettu Belgian postin asettamassa määräajassa. On kiistatonta, että kantaja sai 28.8.2018 tiedon 23.7.2018 tehdystä päätöksestä. Kanteen nostamisen määräaika alkoi siis kulua 28.8.2018. Näin ollen nyt käsiteltävänä olevaa kannetta, joka nostettiin 7.12.2018, ei ole nostettu liian myöhään (ks. analogisesti tuomio 21.2.2018, LL v. parlamentti, C‑326/16 P, EU:C:2018:83, 53–56 kohta). Parlamentin esittämä oikeudenkäyntiväite, jonka mukaan kanne on nostettu liian myöhään, on näin ollen hylättävä.
Väite, jonka mukaan kannekirjelmä ei ole työjärjestyksen 76 artiklan d alakohdan mukainen
54 Parlamentti katsoo, että kantajan vaatimusta siitä, että unionin yleisen tuomioistuimen on todettava, että henkilöstösääntöjen 90 artikla on pätemätön ja ettei sitä sovelleta käsiteltävässä asiassa, ei voida ottaa tutkittavaksi. Vaikka tämä vaatimus voidaan tulkita lainvastaisuusväitteeksi, parlamentti korostaa, ettei sitä selitetä kannekirjelmän myöhemmissä osissa lainkaan. Parlamentti katsoo näin ollen, että tämä lainvastaisuusväite on jätettävä tutkimatta työjärjestyksen 76 artiklan d alakohdan nojalla. Parlamentti katsoo myös, että kantajan neljäs kanneperuste, joka koskee unionin kieliä koskevien järjestelyjen rikkomista, on jätettävä tutkimatta.
55 On muistutettava, että Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 21 artiklan ensimmäisen kohdan, jota perussäännön 53 artiklan ensimmäisen kohdan mukaan sovelletaan käsittelyyn unionin yleisessä tuomioistuimessa, ja unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 76 artiklan d alakohdan mukaan kannekirjelmässä on mainittava ”oikeudenkäynnin kohde sekä perusteet ja perustelut, joihin asiassa vedotaan, ja yhteenveto kyseisistä perusteista”. Oikeuskäytännössä katsotaan vakiintuneesti, että oikeusvarmuuden ja hyvän lainkäytön takaamiseksi kantajan yhteenvedon kanteen oikeudellisista perusteista on oltava riittävän selkeä ja täsmällinen, jotta vastaaja voi valmistella puolustuksensa ja jotta toimivaltainen tuomioistuin voi ratkaista kanteen (ks. määräys 25.9.2019, EM Research Organization v. EUIPO, C‑728/18 P, ei julkaistu, EU:C:2019:781, 8 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Pelkkä kanneperusteiden mainitseminen abstraktisti kannekirjelmässä ei täytä näitä vaatimuksia.
56 Nyt käsiteltävässä asiassa on todettava, että kannekirjelmän 61–67 kohtaan sisältyy yhteenveto oikeudellisista perusteluista, joilla kantaja riitauttaa neljännellä kanneperusteellaan, joka koskee unionin kieliä koskevien järjestelyjen rikkomista, kilpailuilmoituksen laillisuuden Euroopan talousyhteisössä käytettäviä kieliä koskevista järjestelyistä 15.4.1958 annetun neuvoston asetuksen N:o 1 (EYVL 1958, 17, s. 385), sellaisena kuin se on muutettuna tavaroiden vapaan liikkuvuuden, henkilöiden vapaan liikkuvuuden, yhtiöoikeuden, kilpailupolitiikan, maatalouden, elintarvikkeiden turvallisuuden, eläinlääkintä- ja kasvinsuojelupolitiikan, liikennepolitiikan, energian, verotuksen, tilastojen, Euroopan laajuisten verkkojen, oikeuslaitoksen ja perusoikeuksien, oikeuden, vapauden ja turvallisuuden, ympäristön, tulliliiton, ulkosuhteiden, ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikan sekä toimielinten alan tiettyjen asetusten ja päätösten mukauttamisesta Kroatian tasavallan liittymisen johdosta 13.5.2013 annetulla neuvoston asetuksella (EU) N:o 517/2013 (EUVL 2013, L 158, s. 1) (jäljempänä asetus N:o 1), nojalla. Tällainen selitys on riittävän selkeä ja täsmällinen, jotta parlamentti voi valmistella puolustuksensa ja jotta unionin yleinen tuomioistuin voi harjoittaa valvontaansa. Neljäs kumoamisperuste on näin ollen otettava tutkittavaksi.
57 Henkilöstösääntöjen 90 artiklan lainvastaisuutta koskevasta väitteestä on todettava, että kannekirjelmän alkuosassa määritellään kanteen kohde virkkeessä, jossa luetellaan toimet, joiden kumoamista vaaditaan, eli 7.12.2017 ja 21.12.2017 päivätyt toimet, 1.3.2018 ja 22.3.2018 päivätyt kirjeet, 23.7.2018 tehty päätös ja kilpailuilmoitus.
58 Tämän luettelon jälkeen kannekirjelmässä on seuraava virke: ”alustavasti tarvittaessa toteamaan, että henkilöstösääntöjen 90 artikla on pätemätön ja että sitä ei SEUT 277 artiklan mukaisesti sovelleta käsiteltävässä asiassa”.
59 Kannekirjelmän muissa osissa ei esitetä tämän vaatimuksen tueksi oikeudellisia seikkoja tai tosiseikkoja koskevia perusteluja. Kanteessa ei siis ole esitetty niitä olennaisia tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja, joihin henkilöstösääntöjen 90 artiklaa koskeva lainvastaisuusväite perustuu.
60 Kantaja kiistää parlamentin väitteet työjärjestyksen 76 artiklan d alakohdan rikkomisesta ja esittää tässä tarkoituksessa vastauskirjelmänsä 19–23 kohdassa useita väitteitä, joilla hän pyrkii osoittamaan henkilöstösääntöjen 90 artiklan lainvastaisuuden.
61 Kantaja ei kuitenkaan ole millään tavoin perustellut sitä, miksi hän esitti tällaiset perustelut liian myöhään.
62 Näin ollen on todettava, että koska kannekirjelmässä ei ole esitetty minkäänlaisia perusteluita henkilöstösääntöjen 90 artiklaa koskevan lainvastaisuusväitteen tueksi, se ei täytä työjärjestyksen 76 artiklan d alakohdassa asetettuja edellytyksiä. Näin ollen vaatimus henkilöstösääntöjen 90 artiklan soveltamatta jättämisestä on jätettävä tutkimatta.
Asiakysymys
63 Kantaja vetoaa kanteensa tueksi neljään kanneperusteeseen, joista ensimmäinen koskee perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiä, toinen suhteellisuusperiaatteen ja hyvän hallinnon periaatteen sekä puolustautumisoikeuksien ja kuulluksi tulemista koskevan oikeuden loukkaamista ja perusoikeuskirjan 41 artiklan rikkomista, kolmas hyvää hallintoa koskevan oikeuden loukkaamista ja neljäs asetuksen N:o 1 rikkomista sekä yhdenvertaisen kohtelun laiminlyöntiä ja syrjintäkiellon periaatteiden loukkaamista. Unionin yleinen tuomioistuin katsoo, että nämä kanneperusteet on ryhmiteltävä uudelleen ja on tutkittava ensimmäiseksi väite, joka koskee perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiä, toiseksi väite, joka koskee kuulluksi tulemista koskevan oikeuden ja puolustautumisoikeuksien loukkaamista sekä perusoikeuskirjan 41 artiklan rikkomista, kolmanneksi väite, joka koskee hyvän hallinnon periaatteen ja suhteellisuusperiaatteen loukkaamista, ja neljänneksi väite, joka koskee unionin kieliä koskevien järjestelyjen rikkomista sekä yhdenvertaisen kohtelun ja syrjintäkiellon periaatteiden loukkaamista.
Perusteluvelvollisuuden laiminlyönti
64 Kantaja väittää, että 23.7.2018 tehdyn päätöksen ja sitä edeltäneiden päätösten perustelut ovat ilmeisen puutteelliset. Parlamentti ei kantajan mukaan selittänyt, miksi se ei ilmoittanut kantajalle, että hänen hakemuksestaan puuttui luettelo liitteistä, vaikka hakuaika ei ollut vielä päättynyt. Siinä tapauksessa, että parlamentin yksiköillä on ollut mahdollisuus tutustua hänen arviointitaulukkoonsa, kantaja vaatii unionin yleistä tuomioistuinta määräämään parlamentin esittämään nämä asiakirjat.
65 Parlamentti kiistää nämä väitteet.
66 Unionin yleinen tuomioistuin muistuttaa, että asianomaiselle vastaisen toimen perusteluvelvollisuuden, josta säädetään muun muassa henkilöstösääntöjen 25 artiklassa, tarkoituksena on yhtäältä antaa asianomaiselle riittävät tiedot sen arvioimiseksi, onko toimi asianmukainen vai onko siinä mahdollisesti sellainen virhe, jonka perusteella sen laillisuus voidaan riitauttaa, ja toisaalta antaa tuomioistuimille mahdollisuus harjoittaa valvontaansa tältä osin (tuomio 26.11.1981, Michel v. parlamentti, 195/80, EU:C:1981:284, 22 kohta ja tuomio 28.2.2008, Neirinck v. komissio, C‑17/07 P, EU:C:2008:134, 50 kohta).
67 Toimenpide on silloin riittävästi perusteltu, kun se on toteutettu asianomaisen virkamiehen tuntemassa asiayhteydessä, jonka perusteella virkamies voi ymmärtää sen ulottuvuuden (tuomio 1.6.1983, Seton v. komissio, 36/81, 37/81 ja 218/81, EU:C:1983:152, 48 kohta; tuomio 12.11.1996, Ojha v. komissio, C‑294/95 P, EU:C:1996:434, 18 kohta ja määräys 14.12.2006, Meister v. SMHV, C‑12/05 P, EU:C:2006:779, 89 kohta).
68 Lisäksi päätösten perusteluvelvollisuus on olennainen muotomääräys, joka on erotettava perustelujen aineellisesta paikkansapitävyydestä, joka koskee riidanalaisen toimen aineellista lainmukaisuutta. Päätöksen perusteluissa ilmaistaan nimittäin virallisesti sen perustana olevat syyt. Jos nämä syyt ovat virheellisiä, ne rasittavat päätöksen asiasisällön laillisuutta mutta eivät sen perusteluja, jotka saattavat olla riittävät, vaikka niissä esitetään virheellisiä syitä (ks. tuomio 17.12.2015, Italia v. komissio, T-295/13, ei julkaistu, EU:T:2015:997, 122 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
69 Käsiteltävässä asiassa kantajan hakemuksen hylkäämiseen johtaneet syyt ilmoitettiin hänelle 7.12.2017 päivätyssä asiakirjassa ja hänen valitustensa hylkäämisen perusteet 23.7.2018 tehdyssä päätöksessä. Tässä päätöksessä todetaan nimenomaisesti, että hylkäämisen peruste on edellytetyn liitteiden luettelon puuttuminen. Kyseisessä päätöksessä viitataan tältä osin kilpailuilmoituksen 5.3 kohtaan ja kantajan allekirjoittaman ilmoituksen toiseen osaan, jossa vahvistetaan, että kantaja oli saanut tiedon siitä, että kyseinen luettelo oli liitettävä hakemukseen sen hylkäämisen uhalla. Näiden perusteluiden sanamuoto on oltava selkeä, täsmällinen ja yksiselitteinen, ja kantaja voi ymmärtää niiden ulottuvuuden, arvioida, onko tarkoituksenmukaista nostaa kanne unionin yleisessä tuomioistuimessa, ja tämä viimeksi mainittu voi tutkia kyseisen päätöksen laillisuuden. Kantajan väite perusteluvelvollisuuden laiminlyönnistä on näin ollen hylättävä perusteettomana ilman, että on tarpeen määrätä asian selvittämistoimia.
Kuulluksi tulemista koskevan oikeuden loukkaaminen
70 Kantaja väittää, että parlamentti loukkasi unionin primaarioikeudessa ja perusoikeuskirjan 41 artiklassa määrättyjä periaatteita puolustautumisoikeuksien kunnioittamisesta ja kuulluksi tulemista koskevasta oikeudesta. Parlamentin olisi pitänyt sallia hänelle kantansa esittäminen kirjallisesti ennen kuin se jätti hänen hakemuksensa tutkimatta ja antaa hänelle mahdollisuuden kommentoida kirjallisesti valituksen hylkäämisen perusteita. Kantaja olisi siten voinut pyrkiä saamaan parlamentin tarkistamaan hänen hakemusasiakirjansa varmistuakseen siitä, että se sisälsi kaikki merkitykselliset asiakirjat, ja osoittamaan kaikki sen arvioinnissa tapahtuneet virheet.
71 Parlamentti kiistää tämän väitteen.
72 Kantajan mahdollisuudesta ilmaista näkemyksensä kirjallisesti ennen 23.7.2018 tehdyn päätöksen tekemistä on muistutettava, että oikeus tulla kuulluksi kaikissa menettelyissä, josta määrätään perusoikeuskirjan 41 artiklan 2 kohdassa ja joka on olennainen osa puolustautumisoikeuksien kunnioittamista, mutta joka ei ole yhtä laaja kuin nämä viimeksi mainitut, takaa jokaiselle henkilölle tilaisuuden esittää hallintomenettelyn aikana hyödyllisesti ja tehokkaasti kantansa ennen sellaisen päätöksen tekemistä, joka saattaa vaikuttaa hänen etuihinsa kielteisesti (ks. vastaavasti tuomio 11.12.2014, Boudjlida, C-249/13, EU:C:2014:2431, 34 ja 36 kohta; tuomio 24.4.2017, HF v. parlamentti, T-584/16, EU:T:2017:282, 149 ja 150 kohta ja tuomio 14.12.2018, UC v. parlamentti, T-572/17, ei julkaistu, EU:T:2018:975, 86 kohta).
73 Kuulluksi tulemista koskevan oikeuden loukkaamista on arvioitava muun muassa asiaa koskevien oikeussääntöjen perusteella (ks. tuomio 9.2.2017, M, C-560/14, EU:C:2017:101, 33 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 24.4.2017, HF v. parlamentti, T-584/16, EU:T:2017:282, 154 kohta).
74 Henkilö, joka tekee hänelle vastaisesta toimesta henkilöstösääntöjen 90 artiklan 2 kohdan mukaisen valituksen, ei kuitenkaan lähtökohtaisesti voi tehokkaasti väittää, ettei häntä ole kuultu oikeudenkäyntiä edeltävässä menettelyssä, koska valituksen tarkoituksena on tarjota asianomaiselle mahdollisuus esittää huomautuksia (tuomio 14.12.2018, UC v. parlamentti, T-572/17, ei julkaistu, EU:T:2018:975, 90 kohta; ks. vastaavasti määräys 26.9.2019, Barata v. parlamentti, C‑71/19 P, ei julkaistu, EU:C:2019:793, 49 kohta ja tuomio 2.4.2020, Barata v. parlamentti, T-81/18, ei julkaistu, EU:T:2020:137, 109 kohta).
75 Näin ollen väite, jolla kantaja arvostelee parlamenttia siitä, ettei se pyytänyt häntä esittämään kirjallista lausuntoa ennen kuin se jätti hänen hakemuksensa tutkimatta ja esittämään huomautuksiaan hänen valituksensa hylkäämisen perusteista ennen 23.7.2018 tehtyä päätöstä, ei ole oikeudellisesti perusteltu.
76 Lisäksi edellä esitetyistä asian taustoista ilmenee lisäksi, että kantaja pyysi hakemuksensa käsittelemistä uudelleen, teki kaksi valitusta ja lopuksi vielä valituksen COPAC:lle. Kantaja on siten käyttänyt oikeuttaan puolustaa etujaan kaikissa oikeudenkäyntiä edeltävän menettelyn vaiheissa sen 7.12.2017 tehdyn päätöksen jälkeen, jolla hänen hakemuksensa päätettiin jättää tutkimatta. Nämä seikat huomioon ottaen kantaja ei voi tehokkaasti väittää, ettei hänellä ole ollut tilaisuutta esittää kirjallisesti kantaansa hänen hakemuksensa hylkäämisen perusteista ennen kuin hänen hakemuksensa jätettiin tutkimatta ja ennen 23.7.2018 tehtyä päätöstä.
77 Näin ollen kantajan väite, jonka mukaan oikeutta tulla kuulluksi on loukattu, on hylättävä.
Hyvän hallinnon periaatteen ja suhteellisuusperiaatteen loukkaaminen
78 Kantaja arvostelee parlamenttia liiallisesta muodollisuudesta, kun se hylkäsi hänen hakemuksensa vain liiteasiakirjojen luettelon puuttumisen vuoksi. Kantaja moittii parlamenttia ensinnäkin siitä, että se loukkasi hyvän hallinnon periaatetta, kun se ei ilmoittanut hänelle eikä antanut hänelle mahdollisuutta täydentää hakemustaan toimittamalla luettelo liitteenä olevista asiakirjoista ennen hakuajan päättymistä ja kun se ei antanut kantajalle mahdollisuutta täydentää hakemustaan tämän päivämäärän jälkeen. Toiseksi kantaja arvostelee parlamenttia siitä, että se loukkasi suhteellisuusperiaatetta ja syyllistyi oikeuden väärinkäyttöön jättäessään hänen hakemuksensa tutkimatta puhtaasti muodollisen seikan vuoksi. Kantajan mukaan olisi järjetöntä katsoa, että hakijoiden yhdenvertaista kohtelua loukattaisiin sillä, että hänen sallittaisiin korjata hakemuksensa.
79 Parlamentti kiistää tämän väitteen.
80 Huolenpitovelvollisuus ja hyvän hallinnon periaate heijastavat niiden vastavuoroisten oikeuksien ja velvollisuuksien tasapainoa, jotka henkilöstösäännöillä on luotu viranomaisen ja julkishallinnon työntekijöiden välisiin suhteisiin, ja ne merkitsevät muun muassa sitä, että kun viranomainen antaa ratkaisun virkamiehen tilanteesta, se ottaa huomioon kaikki seikat, jotka saattavat vaikuttaa sen päätökseen, ja että näin menetellessään se ottaa huomioon paitsi yksikön edun myös asianomaisen virkamiehen edun (tuomio 23.10.1986, Schwiering v. tilintarkastustuomioistuin, 321/85, EU:C:1986:408, 18 kohta).
81 Kilpailumenettelyjen osalta kilpailun hakijan on lähtökohtaisesti toimitettava kilpailun valintalautakunnalle kaikki hakemuksensa tutkinnan kannalta hyödyllisiksi katsomansa tiedot ja asiakirjat, jotta tämä voi tarkistaa, täyttääkö hän kilpailuilmoituksessa asetetut edellytykset, ja näin on varsinkin, jos häntä on nimenomaisesti ja virallisesti pyydetty näin tekemään (tuomio 12.12.2018, Colin v. komissio T-614/16, ei julkaistu, EU:T:2018:914, 48 kohta; ks. vastaavasti tuomio 12.7.1989, Belardinelli ym. v. yhteisöjen tuomioistuin, 225/87, EU:C:1989:309, 24 kohta).
82 Hallinnon ja hakijan vastavuoroisten oikeuksien ja velvollisuuksien tasapaino edellyttää ensinnäkin, että hakija lukee huolellisesti ja harkitusti kilpailuilmoituksen säännökset, jotka ovat täysin selviä, täsmällisiä ja ehdottomia (tuomio 20.6.1990, Burban v. parlamentti, T-133/89, EU:T:1990:36, 33 kohta).
83 Hallinnon osalta on todettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kilpailun valintalautakunta voi tarkistaakseen osallistumisedellytysten täyttymisen ottaa huomioon ainoastaan hakijoiden hakemuksessaan toimittamat tiedot ja todistusasiakirjat, jotka heidän on esitettävä (tuomio 23.1.2002, Gonçalves v. parlamentti, T-386/00, EU:T:2002:12, 74 kohta ja tuomio 25.3.2004, Petrich v. komissio, T-145/02, EU:T:2004:91, 45 kohta). Valintalautakunnan ei siten tarvitse tehdä tutkimuksia sen tarkistamiseksi, täyttääkö hakija kaikki kilpailuilmoituksen edellytykset (tuomio 21.11.2000, Carrasco Benítez v. komissio, T-214/99, EU:T:2000:272, 77 kohta ja tuomio 25.3.2004, Petrich v. komissio, T-145/02, EU:T:2004:91, 49 kohta). Kun on esitetty puutteellisia tai epäselviä asiakirjoja, kilpailun valintalautakunnan tehtävänä ei ole ottaa yhteyttä asianomaiseen näiden laiminlyöntien ja epäselvien tietojen selventämiseksi (tuomio 21.5.1992, Almeida Antunes v. parlamentti, T-54/91, EU:T:1992:65, 36 kohta ja tuomio 6.11.1997, Wolf v. komissio, T-101/96, EU:T:1997:171, 64 kohta).
84 Kun kilpailuilmoituksessa selvästi asetetaan yksiselitteinen velvollisuus liittää hakemukseen todisteita, se, ettei hakija täytä tätä velvollisuutta, ei siis voi oikeuttaa eikä etenkään velvoittaa valintalautakuntaa tai nimittävää viranomaista toimimaan tämän kilpailuilmoituksen vastaisesti (tuomio 31.3.1992, Burban v. parlamentti, C‑255/90 P, EU:C:1992:153, 12 kohta; tuomio 23.1.2002, Gonçalves v. parlamentti, T-386/00, EU:T:2002:12, 74 kohta ja tuomio 25.3.2004, Petrich v. komissio, T-145/02, EU:T:2004:91, 49 kohta). Tällaisessa tilanteessa vaadittujen asiakirjojen toimittamatta jättäminen on siis pätevä syy olla hyväksymättä hakijaa kilpailuun.
85 Jos sitä vastoin kilpailuilmoituksen sanamuoto on epämääräinen tai epäselvä, hallinnon on käytettävä harkintavaltaansa ottaen huomioon hakijan etu huolenpitovelvollisuuden ja hyvän hallinnon periaatteen mukaisesti. Näin on esimerkiksi silloin, kun kilpailuilmoituksessa ei täsmennetä muotovaatimuksia, jotka vaadittujen todistusten on täytettävä. Näin ollen silloin, kun kilpailuilmoituksessa määrätään hakemusten jättämisen osalta ainoastaan velvollisuudesta toimittaa koulutukseen liittyvät asiakirjatodisteet, mutta täsmennetään lisäksi, että on toimitettava oikeaksi todistetut jäljennökset alkuperäisistä todistuksista tai opintojen muodollista kelpoisuutta osoittavista asiakirjoista, unionin tuomioistuin on katsonut, että tämä täsmennys oli vain ”käytännön suositus hakijoille, joille ei palautettu toimitettuja asiakirjoja”. Tällaisessa tilanteessa valintalautakunnan on arvioitava, ovatko hakijan toimittamat asiakirjat todisteita, joiden perusteella hänet voidaan hyväksyä osallistumaan kilpailuun (tuomio 25.4.1978, Allgayer v. parlamentti, 74/77, EU:C:1978:89, 4 kohta).
86 Unionin tuomioistuin on lisäksi myöntänyt, että kun kilpailuilmoituksessa viitataan ilman muuta täsmennystä käsitteeseen ”todistusasiakirjat”, kilpailun valintalautakunta ei voi sen jälkeen, kun se on tulkinnut tätä käsitettä suppeasti siten, että sillä tarkoitetaan ”alkuperäistä tai oikeaksi todistettua valokopiota”, edellä 80 ja 85 kohdassa mainittuja periaatteita loukkaamatta hylätä hakijaa sillä perusteella, että hän on toimittanut pelkkiä valokopioita antamatta hänelle mahdollisuutta esittää täydentävät asiakirjat, joilla hän voi korjata hakemuksensa (tuomio 23.10.1986, Schwiering v. tilintarkastustuomioistuin, 321/85, EU:C:1986:408, 20 kohta). Tällaisessa tilanteessa valintalautakunnan piti sallia hakijalle mahdollisuus toimittaa oikeaksi todistetut valokopiot alun perin esitettyjen tavallisten valokopioiden sijasta.
87 Unionin yleinen tuomioistuin on katsonut vastaavaa päättelyä soveltaen, että kun kilpailuilmoituksessa ei täsmennetä, että hakijan on kilpailuun hyväksymättä jättämisen uhalla esitettävä asiakirjat, jotka osoittavat riittävän taidon jossakin unionin virallisessa kielessä, valintalautakunta ei voinut hylätä hakemusta, johon oli liitetty hakijan kielitaidon tasoa koskeva valaehtoinen lausunto sillä perusteella, että hakemukseen ei ollut liitetty todistusasiakirjoja (tuomio 19.7.1999, Varas Carrión v. neuvosto, T-168/97, EU:T:1999:154, 45–57 kohta). Unionin yleinen tuomioistuin on myös katsonut, että valintalautakunta ei voi pelkästään tutkintotodistusta osoittavan asiakirjan moniselitteisyyden perusteella hylätä hakemusta ottamatta huomioon hakijan hakemuksessaan esittämiä lausumia ja kyseisen tutkintotodistuksen myöntäneen jäsenvaltion oikeuden merkityksellisiä seikkoja (tuomio 12.12.2018, Colin v. komissio, T-614/16, ei julkaistu, EU:T:2018:914, 44–66 kohta).
88 Näitä oikeuskäytännössä vakiintuneita periaatteita sovelletaan nyt käsiteltävässä asiassa kyseessä olevan kaltaiseen sertifiointimenettelyyn.
89 Käsiteltävässä asiassa kilpailuilmoituksen 5.3 kohdassa edellytettiin, että hakijat toimittavat ”luettelon, jossa [oli] numeroituna ja lyhyesti kuvattuna jokainen hakemuksen liitteenä oleva tosite”, ja siinä todettiin nimenomaisesti, että tämän edellytyksen noudattamatta jättäminen johtaa hakemuksen hylkäämiseen.
90 Tästä edellytyksestä muistutetaan lisäksi hakemuslomakkeessa, joka sisälsi seuraavan ilmoituksen:
”2. olen tietoinen siitä, että hakemukseni hylätään, jos en täytä kaikkia tämän hakemuslomakkeen kohtia enkä toimita sitä asetetussa määräajassa yhdessä kaikkien pyydettyjen asiakirjojen kanssa ja muun muassa sen luettelon kanssa, jossa on numeroituna ja lyhyesti kuvailtuna jokainen hakemukseen liitetty asiakirjatodiste (kilpailuilmoituksen 5 kohta)”.
91 Tämä teksti on hakemuslomakkeen lopussa, välittömästi ennen hakijan allekirjoitukselle varattua paikkaa. Se on otsikon ”Ilmoitus” alla, ja otsikko on painettu isoin lihavoiduin kirjaimin, joten lukija ei voi olla huomaamatta sitä. Kantaja allekirjoitti tämän ilmoituksen.
92 Näistä seikoista seuraa, että kilpailuilmoituksen ja hakulomakkeen sanamuoto oli selkeä, täsmällinen ja yksiselitteinen. Allekirjoittaessaan hakulomakkeen kantaja ei voinut olla tietämättä, että asiakirjatodisteiden luettelon puuttuminen johtaisi hänen hakemuksensa hylkäämiseen.
93 Näin ollen parlamentilla ei edellä 84 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti ollut huolenpitovelvollisuuden tai hyvän hallinnon periaatteen nojalla minkäänlaista velvollisuutta varoittaa kantajaa hänen hakemuksensa puutteesta tai kehottaa tätä korjaamaan tilanne. Kantaja saattoi ennen hakuajan päättymistä korjata hakemuksensa korvaamalla alkuperäisen hakemuksen täydellisellä hakemuksella, joka sisälsi edellytetyn liitteiden luettelon. Koska kantaja jätti hakemuksensa 27.9.2017, hänellä olisi ollut vielä yhdeksän päivää aikaa korjata hakemuksensa. Sitä vastoin hakemusasiakirjojen jättämiselle asetetun määräajan päätyttyä 6.10.2017 parlamentti ei voinut kilpailuilmoituksen sanamuodon noudattamisen ja yhdenvertaisen kohtelun periaatteen kunnioittamisen vuoksi kehottaa hakijaa korjaamaan hakemus, joka ei sisällä vaadittua liitteiden luetteloa.
94 Jotta voidaan vastata kantajan väitteeseen, jonka mukaan tällainen tulkinta kyseessä olevaan pätevöittämismenettelyyn sovellettavista säännöistä on kohtuuton verrattuna hakemuksen hylkäämisen seurausten vakavuuteen, koska puuttuva liitteiden luettelo on luonteeltaan puhtaasti muodollinen, on muistutettava, että suhteellisuusperiaate edellyttää, että unionin toimielinten säädöksillä, päätöksillä ja muilla toimenpiteillä ei saa ylittää sitä, mikä on asianmukaista ja tarpeellista kyseessä olevan säännöstön perusteltujen tavoitteiden saavuttamiseksi, ja silloin kun on mahdollista valita usean tarkoituksenmukaisen toimenpiteen välillä, on valittava vähiten rajoittava, eivätkä toimenpiteistä aiheutuvat haitat saa olla liian suuria tavoiteltuihin päämääriin nähden (määräys 14.12.2006, Meister v. SMHV, C‑12/05 P, EU:C:2006:779, 68 kohta ja tuomio 5.3.2019, Pethke v. EUIPO, T-169/17, ei julkaistu, EU:T:2019:135, 122 kohta).
95 Kun otetaan huomioon yhtäältä laaja harkintavalta, joka on johdettavissa henkilöstösääntöjen 45 a artiklasta, jossa säädetään pätevöittämismenettelystä, ja toisaalta laaja harkintavalta, joka yhteisön toimielimille on unionin tuomioistuimen vakiintuneessa oikeuskäytännössä annettu niiden yksiköiden järjestämisen ja erityisesti kilpailuja koskevien yksityiskohtaisten sääntöjen ja edellytysten määrittämisen suhteen sekä hakemusten arviointia ja vertailua varten kaikissa valintamenettelyissä, unionin yleisen tuomioistuimen näissä asioissa harjoittaman valvonnan on koskettava vain sitä, onko hallinto, kun otetaan huomioon seikat, joihin se on nojautunut vahvistaessaan arviointinsa, pysynyt kohtuullisissa rajoissa eikä ole käyttänyt valtaansa ilmeisen virheellisellä tavalla tai muihin tarkoituksiin kuin siihen, jota varten se on sille annettu (ks. vastaavasti tuomio 9.10.2008, Chetcuti v. komissio, C‑16/07 P, EU:C:2008:549, 76 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 11.11.2003, Faita v. TSK, T-248/02, EU:T:2003:298, 71 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
96 Unionin yleisen tuomioistuimen on näin ollen tutkittava, täyttääkö kilpailuilmoituksen 5.3 kohdassa esitetty sääntö, jonka mukaan jokaiseen hakemukseen oli hylkäämisen uhalla liitettävä luettelo liitteistä ja johon hylkäävä päätös perustuu, edellä mainitut edellytykset.
97 On tutkittava, onko tällä säännöksellä hyväksyttävä tavoite. Parlamentti on väittänyt kirjelmissään ja istunnon aikana esittämissään lausumissa lähinnä, että kyseisellä säännöllä oli kaksi tavoitetta. Pääasiallinen tavoite oli helpottaa hakemusten hallinnollista käsittelyä. Toissijainen tavoite oli tarkistaa hakijoiden kyky noudattaa selkeitä ja yksiselitteisiä ohjeita.
98 Tältä osin on muistutettava, että kyseessä olevan pätevöittämismenettelyn tarkoitus oli valita tehtäväryhmään AST kuuluvia virkamiehiä, jotta he voivat siirtyä hallintovirkamiesten virkoihin henkilöstösääntöjen 45 a artiklassa säädetyn menettelyn mukaisesti. Niiden hallinnollisten tehtävien laajuus, jotka on suoritettava melko lyhyessä ajassa, jotta varmistetaan pätevöittämismenettelyn moitteeton kulku, voi olla hyväksyttävä peruste sille, että hallinto edellyttää sellaisen tiivistetyn luettelon esittämistä, jonka avulla voidaan tarkistaa kaikki kunkin hakemuksen tueksi esitetyt tiedot ja asiakirjat. Lisäksi on todettava, että kun otetaan huomioon pätevöittämismenettelyn luonne, on myönnettävä, ettei ole kohtuutonta odottaa hakijoilta, jotka haluavat siirtyä hallintovirkamiehen tehtäviin, että he osoittavat kykenevänsä toimimaan ehdottoman tarkasti ja riittävän tarkkaavaisesti noudattaakseen ohjeita, jotka ilmenevät kilpailuilmoituksen selvästä, täsmällisestä ja yksiselitteisestä sanamuodosta.
99 Näin ollen on katsottava, että tavoitteet, joihin parlamentti vetoaa ja joilla pyritään hallinnoimaan hakemuksia tehokkaasti ja tarkistamaan, että hakijat kykenevät noudattamaan selkeitä, täsmällisiä ja yksiselitteisiä ohjeita, ovat pätevöittämismenettelyn tarkoituksen kannalta oikeutettuja tavoitteita.
100 On vielä tutkittava, ovatko hallinnolle pätevöittämismenettelyn järjestämistä varten annetun harkintavallan puitteissa näiden tavoitteiden saavuttamiseksi toteutetut keinot asianmukaisia ja tarpeellisia.
101 Tältä osin tiivistetty luettelo asiakirjatodisteista tarjoaa hallinnolle tiivistetyssä muodossa katsauksen kaikista kunkin hakemuksen tueksi toimitetuista asiakirjoista. Parlamentti on tältä osin nimenomaan korostanut näiden asiakirjojen moninaisuutta muun muassa kielelliseltä kannalta hakijoiden eri kansallisuuksien vuoksi. On myös todettava, että tällainen menettely kiinnostaa suurta määrää hakijoita. Sisäisen luonteensa vuoksi se tosin koskee hakijamäärää, joka voi vaikuttaa melko vaatimattomalta verrattuna palvelukseen ottamista varten järjestettäviin kilpailuihin, jotka houkuttelevat joskus useita tuhansia hakijoita. Tällaisen hakumenettelyn puitteissa odotettu hakijoiden potentiaalinen lukumäärä on kuitenkin huomattava. On myös korostettava ajallisia rajoitteita, joita tällaiseen valintamenettelyyn liittyy. Menettely nimittäin päättyi 190 päivää hakuajan päättymisen jälkeen, jolloin valittujen hakijoiden luettelo julkaistiin.
102 Kun otetaan huomioon asiakirja-aineistojen sisältöjen moninaisuus, hakijoiden määrä ja ajalliset rajoitukset, velvollisuutta toimittaa luettelo todistusasiakirjoista on pidettävä toimenpiteenä, jolla voidaan myötävaikuttaa pätevöittämismenettelyn moitteettomaan hallinnointiin. Tällaisen vaatimuksen ei voida katsoa aiheuttavan hakijoille liiallista tai kohtuutonta rasitetta. Kilpailuilmoituksessa kehotettiin hakijoita selkeän, täsmällisen ja yksiselitteisen sanamuodon avulla kiinnittämään huomiota siihen, että tämän velvollisuuden noudattaminen on tärkeää, eikä tämän sanamuodon voida katsoa olevan ristiriidassa huolenpitovelvollisuuden kanssa.
103 Kilpailuilmoituksen 5.3 kohdassa olevalla säännöllä, jonka mukaan kyseinen luettelo on toimitettava hakemuksen hylkäämisen uhalla, pyritään kannustamaan hakijoita noudattamaan tätä velvollisuutta. Pitää paikkansa, että koska luettelon tehtävä on puhtaasti hallinnollinen, sen puuttuminen ei ole esteenä hakijoiden yksilöllisten ansioiden arvioinnille, kuten voi olla esimerkiksi silloin, kun puuttuvalla asiakirjalla osoitetaan pätevyyden tai koulutuksen taso. Jos tällaista sääntöä ei olisi, hakijoilla olisi kuitenkin vähemmän kannustimia tarkistaa huolellisesti, että heidän hakemusasiakirjansa ovat kunnossa. Sen seikan lisäksi, että tällaisen säännön puuttuminen voisi käytännössä johtaa hallinnolle kuuluvan tehtävän kasvamiseen, se olisi oikeudellisesti omiaan aiheuttamaan epäselvyyttä siltä osin, onko tällainen laiminlyönti korjattavissa.
104 Näin ollen kun parlamentti päätti kilpailuilmoituksen 5.3 kohdassa esitetyn säännön perusteella hylätä kantajan hakemuksen, se käytti harkintavaltaansa kohtuullisissa rajoissa eikä ilmeisen virheellisesti tai muihin tarkoituksiin kuin niihin, joita varten se oli sille myönnetty.
105 Edellä esitetystä seuraa, että kantajan väite, joka koskee hyvän hallinnon periaatteen ja suhteellisuusperiaatteen loukkaamista, on perusteeton ja on näin ollen hylättävä.
Asetuksella N:o 1 käyttöön otettujen kieliä koskevien järjestelyjen rikkominen
106 Kantaja väittää, että parlamentti rikkoi asetuksen N:o 1 säännöksiä, kun se ei käyttänyt portugalin kieltä 23.7.2018 tehdyssä päätöksessä ja vuoden 2017 pätevöittämismenettelyn kilpailuilmoituksessa. Hän väittää, että vaikka oikeuskäytännössä sallitaan joidenkin tiettyjen kielten käyttö yksikköjen erityisiin ja todistettuihin tarpeisiin, tämä mahdollisuus edellyttäisi sisäisen työjärjestyksen hyväksymistä asetuksen N:o 1 6 artiklan mukaisesti (tuomio 27.11.2012, Italia v. komissio, C‑566/10 P, EU:C:2012:752 ja tuomio 24.9.2015, Italia ja Espanja v. komissio, T-124/13 ja T-191/13, EU:T:2015:690). Jos tällaista asetusta ei olisi annettu, minkäänlainen poikkeus kieliä koskevaan järjestelyyn ei ollut kantajan mukaan mahdollinen.
107 Kantajaa on siten syrjitty englannin, saksan tai ranskan kieltä äidinkielenään puhuviin kollegoihinsa nähden. Kantaja täsmentää, että tämä kanneperuste on ymmärrettävä kilpailuilmoituksen lainvastaisuutta koskevaksi väitteeksi, koska hän ei voinut riitauttaa tätä toimea aikaisemmassa vaiheessa suoran ja erillisen intressin puuttumisen vuoksi.
108 Kantaja väittää lisäksi, että vaikka hänen valituksensa oli laadittu portugaliksi, parlamentti vastasi siihen englanniksi toimittamatta käännöstä.
109 Parlamentti kiistää tämän väitteen.
110 Tarvitsematta ottaa kantaa siihen, jäävätkö toimielinten ja niiden virkamiesten ja toimihenkilöiden väliset suhteet asetuksen N:o 1 soveltamisalan ulkopuolelle silloin, kun virkamiehiin ja toimihenkilöihin sovellettavia erityissäännöksiä ei ole ja kun toimielinten sisäisissä säännöissä ei ole tätä koskevia säännöksiä, on muistutettava, että kyseisen asetuksen 2 artiklassa, joka vastaa pääosin SEUT 24 artiklan neljättä kohtaa ja perusoikeuskirjan 41 artiklan 4 kohtaa, edellytetään, että jäsenvaltion lainkäyttövaltaan kuuluvan henkilön unionin toimielimille osoittamat asiakirjat laaditaan millä tahansa tämän asetuksen 1 artiklassa tarkoitetulla virallisella kielellä lähettäjän valinnan mukaan ja että toimielimen vastaus laaditaan samalla kielellä. Koska näille henkilöille kuuluva oikeus valita unionin virallisista kielistä kieli, jota he käyttävät yhteydenpidossa toimielimiin, on keskeinen osa unionin kielellisen monimuotoisuuden kunnioittamista, jonka merkityksestä muistutetaan SEU 3 artiklan 3 kohdan neljännessä alakohdassa ja perusoikeuskirjan 22 artiklassa, tämä oikeus on perustavanlaatuinen (tuomio 26.3.2019, Espanja v. parlamentti, C-377/16, EU:C:2019:249, 36 kohta).
111 Kuten unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, unionin velvollisuudesta kunnioittaa kielellistä monimuotoisuutta ei kuitenkaan voida johtaa yleistä oikeusperiaatetta, jolla jokaiselle taataan oikeus siihen, että kaikki asiakirjat, jotka saattavat vaikuttaa hänen etuihinsa, on kaikissa tilanteissa laadittava hänen äidinkielellään ja jonka mukaan toimielimet ovat velvollisia käyttämään kaikissa tilanteissa kaikkia virallisia kieliä ilman, että tähän voidaan myöntää poikkeuksia (ks. tuomio 26.3.2019, Espanja v. parlamentti, C-377/16, EU:C:2019:249, 37 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
112 Erityisesti unionin henkilöstövalintamenettelyissä toimielimille ei voida asettaa velvollisuuksia, jotka menevät pidemmälle kuin henkilöstösääntöjen 1 d artiklassa säädetyt vaatimukset (ks. tuomio 26.3.2019, Espanja v. parlamentti, C-377/16, EU:C:2019:249, 39 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
113 Henkilöstösääntöjen 1 d artiklan 1 kohdasta ja 6 kohdan ensimmäisestä virkkeestä ilmenee, että vaikka ei ole poissuljettua, että yksikön edulla voitaisiin perustella kilpailun toisen kielen valinnan rajaamista rajalliseen määrään virallisia kieliä, joita unionissa osataan laajimmin, tällaisen rajaamisen on kuitenkin ehdottomasti perustuttava seikkoihin, jotka sekä kilpailuun osallistuvat hakijat että unionin tuomioistuimet voivat objektiivisesti tarkistaa (ks. vastaavasti tuomio 26.3.2019, komissio v. Italia, C‑621/16 P, EU:C:2019:251, 124 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
114 Toimielimen palveluksessa oleville virkamiehille ja toimihenkilöille varattua kilpailua koskevassa ilmoituksessa voi vaatimus tiettyjen kielten osaamisesta olla perusteltu kyseisen kilpailun sisäinen luonne huomioon ottaen, koska hakijat ovat kyenneet ymmärtämään kokeita varten vahvistettujen kielten perustelut ja koska unionin yleinen tuomioistuin käyttää valvontavaltaansa näiden kielten valinnan osalta (ks. vastaavasti tuomio 27.11.2012, Italia v. komissio, C‑566/10 P, EU:C:2012:752, 92 kohta ja tuomio 5.4.2005, Hendrickx v. neuvosto, T-376/03, EU:T:2005:116, 33 ja 34 kohta).
115 Näitä periaatteita sovelletaan siltä osin kuin on kyse toimesta, joka on osoitettu kaikille käsiteltävässä asiassa kyseessä olevan kaltaisen sellaisen pätevöittämismenettelyn hakijoille, joka on varattu ainoastaan virkamiehille, jotka ovat palvelleet vähintään kuusi vuotta (ks. vastaavasti tuomio 20.11.2008, Italia v. komissio, T-185/05, EU:T:2008:519, 132 kohta).
116 On nimittäin muistutettava, että pätevöittämismenettelystä säädetään henkilöstösääntöjen 45 a artiklassa, jonka 1 kohdassa säädetään, että tehtäväryhmän AST virkamiehet voidaan palkkaluokasta 5 alkaen nimittää tehtäväryhmän AD virkaan.
117 Käsiteltävässä asiassa kilpailuilmoituksesta ilmenee, että pätevöittämismenettelyä koskevista yleisistä täytäntöönpanosäännöistä 26.9.2005 tehdyn parlamentin puhemiehistön päätöksen 4 artiklan mukaan hakijoilla oli oltava vähintään kuuden vuoden palvelusaika tehtäväryhmässä AST. On todettava, että kyseisen päätöksen 3 artiklassa todetaan, että tämän säännöksen mukaisesti julkaistuissa hakuilmoituksissa on mainittava, miten tärkeää on, että hakijat hallitsevat riittävästi vähintään yhtä niistä kielistä, joilla kyseisen päätöksen 5 ja 6 artiklassa mainitut koulutusohjelmat ja kokeet järjestetään.
118 Tällä perusteella kilpailuilmoituksessa mainittiin tämä merkitys ja korostettiin, että koulutusohjelmat ja kokeet järjestettäisiin ranskaksi ja englanniksi. Kilpailuilmoituksessa todettiin myös, että COPAC:n oli tarkoitus kutsua haastatteluun parhaat tulokset saaneet hakijat arvioidakseen heidän kielitaitonsa ranskan tai englannin kielessä, joita kieliä käytetään henkilöstösääntöjen 45 a artiklan 1 kohdassa tarkoitetussa koulutusohjelmassa.
119 Lisäksi on muistutettava, että hallinnon, joka osoittaa virkamiehelle tai toimihenkilölle yksittäistapausta koskevan päätöksen, on huolenpitovelvollisuutensa nojalla laadittava päätös kielellä, jota tämä hallitsee perusteellisesti voidakseen tosiasiallisesti ja helposti tutustua sen sisältöön (ks. vastaavasti tuomio 23.3.2000, Rudolph v. komissio, T-197/98, EU:T:2000:86, 44 ja 46 kohta ja tuomio 5.10.2005, Rasmussen v. komissio, T-203/03, EU:T:2005:346, 61 ja 64 kohta).
120 Se, että hallinnon jollekin virkamiehelleen osoittamat asiakirjat on laadittu jollakin muulla kielellä kuin kyseisen virkamiehen äidinkielellä, ei merkitse kyseisen virkamiehen oikeuksien loukkaamista, jos tämä osaa hallinnon käyttämää kieltä, mikä mahdollistaa sen, että hän saa tehokkaasti ja helposti tiedon kyseessä olevien asiakirjojen sisällöstä. Näin ollen valituksen hylkäämisestä tehdyn päätöksen tiedoksi antamista kielellä, joka ei ole asianomaisen virkamiehen tai toimihenkilön äidinkieli tai kieli, jolla valitus on laadittu, voidaan pitää sääntöjenmukaisena sillä edellytyksellä, että asianomainen henkilö on voinut saada siitä hyödyllisellä tavalla tiedon (ks. vastaavasti tuomio 23.3.2000, Rudolph v. komissio, T-197/98, EU:T:2000:86, 44 ja 45 kohta; tuomio 7.2.2001, Bonaiti Brighina v. komissio, T-118/99, EU:T:2001:44, 17 kohta ja tuomio 7.2.2019, Duym v. neuvosto, T-549/17, ei julkaistu, EU:T:2019:72, 110 kohta).
121 Unionin yleiselle tuomioistuimelle toimitetuista asiakirjoista käy kuitenkin ilmi, että kantaja on ilmoittanut hakemuslomakkeessaan, että hänen englannin kielen osaamisensa vastaa tasoa ”erittäin hyvä”, joka on kaikkein korkein kolmesta tasosta, joista hakijoiden on valittava. Hän on lisäksi allekirjoittanut hakemuslomakkeen lopussa olevan, englanniksi laaditun ilmoituksen (ks. edellä 90 kohta). Kantaja laati englannin kielellä 2.2.2018 päivätyn valituksen, johon vastattiin 23.7.2018 tehdyllä päätöksellä, jota hän käsitteli yhdessä 13.4.2018 tehdyn valituksen kanssa. Lisäksi kantaja laati kyseisellä kielellä muita asiakirjoja tämän oikeudenkäynnin kohteena olevaan pätevöittämismenettelyyn liittyen, muun muassa hänen 27.9.2017 päivätyn hakemuksensa sekä COPAC:lle 8.3.2018 tehdyn valituksen. Asiakirja-aineistosta ilmenee myös, että kantaja käytti englannin kieltä hallinnon kanssa käymässään sähköisessä viestinnässä, kun hän esitti 13.12.2017 pyynnön hakemuksensa uudelleen tutkimisesta ja kun hän toimitti 13.4.2018 päivätyn valituksen. Tältä osin on korostettava, että kantaja ilmoitti nimenomaisesti englanniksi laaditulla sähköpostiviestillä, joka oli osoitettu nimittävälle viranomaiselle 13.12.2017, että hän oli tehnyt virheen unohtaessaan toimittaa luettelon hakemuksensa tueksi toimitetuista asiakirjoista pyrkimättä kuitenkaan selittämään tätä virhettä kielivaikeuksilla, joiden vuoksi hän ei ymmärtänyt kilpailuilmoituksen sanamuotoa.
122 Käsiteltävässä asiassa kyseessä oleva pätevöittämismenettely ei ollut kaikille unionin kansalaisille avoin ulkoinen kilpailu, jonka julkaiseminen Euroopan unionin virallisessa lehdessä kaikilla virallisilla kielillä on pakollista, vaan se oli sisäinen kilpailu, joka on varattu tietyille virkamiehille, joilla oli yli kuuden vuoden palvelusaika. Parlamentti ei siis loukannut edellä muistutettuja unionin kielijärjestelyjä koskevia periaatteita, kun se jätti julkaisematta kilpailuilmoituksen portugaliksi. Parlamentti ei myöskään loukannut näitä periaatteita, kun se kyseisessä lausunnossa pyysi kantajaa kommunikoimaan kanssaan muulla kuin portugalin kielellä ja edellytti häntä hallitsemaan englannin tai ranskan kieltä riittävässä määrin. Edellä esitetystä seuraa, että asetuksen N:o 1 rikkomista koskeva lainvastaisuusväite on hylättävä.
123 Väite, jolla kantaja arvostelee 23.7.2018 tehdyn päätöksen laatimista englannin kielellä ja portugalinkielisen käännöksen puuttumista, ei siis ole perusteltu, ja se on näin ollen hylättävä.
124 Koska kaikki kantajan hakemuksen hylkäämisestä tehtyä päätöstä vastaan esitetyt väitteet on hylätty sisällöllisesti niiden muiden toimien ja muiden kirjeiden valossa, joiden kumoamista nyt käsiteltävässä asiassa on vaadittu, eikä kyseisten toimien ja kyseisten kirjeiden kumoamista koskevien vaatimusten tutkittavaksi ottamisesta ole tarpeellista lausua, kanne on hylättävä kokonaisuudessaan.
Oikeudenkäyntikulut
125 Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 134 artiklan 1 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut.
126 Koska parlamentti on vaatinut, että valittaja velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, ja koska valittaja on hävinnyt asian, hänet on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
Näillä perusteilla
UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (laajennettu seitsemäs jaosto)
on ratkaissut asian seuraavasti:
1) Kanne hylätään.
2) João Miguel Barata velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
da Silva Passos | Valančius | Reine |
Julistettiin Luxemburgissa 24 päivänä helmikuuta 2021.
Allekirjoitukset