UNIONIN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (neljäs jaosto)

11 päivänä tammikuuta 2024 (*)

Muutoksenhaku – Energia – Direktiivi 2010/30/EU – Energiaan liittyvien tuotteiden energian ja muiden voimavarojen kulutuksen osoittaminen merkinnöin ja yhdenmukaisin tuotetiedoin – Kyseistä direktiiviä täydentävä Euroopan komission delegoitu asetus – Pölynimurien energiamerkintä – Kumoaminen – Vahingonkorvauskanne – Sopimussuhteen ulkopuolinen Euroopan unionin vastuu – Vaatimus oikeussäännön, jonka tarkoituksena on antaa oikeuksia yksityisille, riittävän ilmeisestä rikkomisesta – Harkintavallan rajojen ilmeinen ja vakava ylittäminen – Merkitykselliset tekijät siinä tapauksessa, että harkintavaltaa ei ole

Asiassa C‑122/22 P,

jossa on kyse Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 56 artiklaan perustuvasta valituksesta, joka on pantu vireille 18.2.2022,

Dyson Ltd, kotipaikka Malmesbury (Yhdistynyt kuningaskunta),

Dyson Technology Ltd, kotipaikka Malmesbury,

Dyson Operations Pte Ltd, kotipaikka Singapore (Singapore),

Dyson Manufacturing Sdn Bhd, kotipaikka Senai (Malesia),

Dyson Spain SLU, kotipaikka Madrid (Espanja),

Dyson Austria GmbH, kotipaikka Wien (Itävalta),

Dyson sp. z o.o., kotipaikka Varsova (Puola),

Dyson Ireland Ltd, kotipaikka Dublin (Irlanti),

Dyson GmbH, kotipaikka Köln (Saksa),

Dyson SAS, kotipaikka Pariisi (Ranska),

Dyson Srl, kotipaikka Milano (Italia),

Dyson Sweden AB, kotipaikka Tukholma (Ruotsi),

Dyson Denmark ApS, kotipaikka Kööpenhamina (Tanska),

Dyson Finland Oy, kotipaikka Helsinki (Suomi), ja

Dyson BV, kotipaikka Amsterdam (Alankomaat),

edustajinaan E. Batchelor, M. Healy ja T. Selwyn Sharpe, avocats ja solicitors,

valittajina,

ja jossa muuna osapuolena on

Euroopan komissio, asiamiehinään J.-F. Brakeland, B. De Meester ja K. Talabér-Ritz,

vastaajana ensimmäisessä oikeusasteessa,

UNIONIN TUOMIOISTUIN (neljäs jaosto),

toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja C. Lycourgos sekä tuomarit O. Spineanu-Matei (esittelevä tuomari), J.-C. Bonichot, S. Rodin ja L. S. Rossi,

julkisasiamies: T. Ćapeta,

kirjaaja: hallintovirkamies R. Stefanova-Kamisheva,

ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 20.4.2023 pidetyssä istunnossa esitetyn,

kuultuaan julkisasiamiehen 6.7.2023 pidetyssä istunnossa esittämän ratkaisuehdotuksen,

on antanut seuraavan

tuomion

1        Dyson Ltd ja 14 muuta valittajaa vaativat valituksessaan unionin tuomioistuinta kumoamaan unionin yleisen tuomioistuimen 8.12.2021 antaman tuomion Dyson ym. v. komissio (T‑127/19, EU:T:2021:870; jäljempänä valituksenalainen tuomio), jolla unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi niiden kanteen, jossa vaadittiin korvausta vahingosta, jonka ne väittivät kärsineensä sen vuoksi, että Euroopan komissio antoi Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2010/30/EY täydentämisestä pölynimurien energiamerkinnän osalta 3.5.2013 annetun delegoidun asetuksen (EU) N:o 665/2013 (EUVL 2013, L 192, s. 1; jäljempänä riidanalainen asetus).

 Asiaa koskevat oikeussäännöt

2        Energiaan liittyvien tuotteiden energian ja muiden voimavarojen kulutuksen osoittamisesta merkinnöin ja yhdenmukaisin tuotetiedoin 19.5.2010 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2010/30/EU (EUVL 2010, L 153, s. 1) on kumottu energiamerkintää koskevien puitteiden vahvistamisesta ja direktiivin 2010/30/EU kumoamisesta 4.7.2017 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) 2017/1369 (EUVL 2017, L 198, s. 1). Kyseisen direktiivin johdanto-osan viidennessä ja kahdeksannessa perustelukappaleessa todettiin seuraavaa:

”(5)      Tarkan, olennaisen ja vertailukelpoisen tiedon tarjoamisen energiaan liittyvien tuotteiden ominaisenergiankulutuksesta pitäisi vaikuttaa loppukäyttäjien valintoihin sellaisten tuotteiden eduksi, jotka kuluttavat tai joiden ansiosta kuluu vähemmän energiaa ja muita olennaisia voimavaroja käytön aikana, ja kannustaa siten valmistajia toimenpiteisiin valmistamiensa tuotteiden energian ja muiden olennaisten voimavarojen kulutuksen vähentämiseksi. Tämän pitäisi kannustaa välillisesti myös tuotteiden tehokkaaseen käyttöön, jotta voidaan tukea Euroopan unionin tavoitetta lisätä energiatehokkuutta 20 prosentilla. Jos nämä tiedot puuttuvat, pelkkä markkinavoimien toiminta ei riitä edistämään energian ja muiden olennaisten voimavarojen järkevää käyttöä näiden tuotteiden osalta.

– –

(8)      Tieto on markkinavoimien toiminnassa avainasemassa, ja siksi on välttämätöntä ottaa käyttöön yhdenmukainen merkintä kaikkien samantyyppisten tuotteiden osalta, antaa mahdollisille ostajille yhdenmukaista lisätietoa näiden tuotteiden kustannuksista energian ja muiden olennaisten voimavarojen kulutuksen osalta sekä toteuttaa toimenpiteitä, joilla varmistetaan, että tämän tiedon saa myös mahdollinen loppukäyttäjä, joka ei näe tuotetta esillä ja jolla ei siten ole tilaisuutta nähdä merkintää. Jotta merkintä olisi tehokas ja saavuttaisi tarkoituksensa, sen olisi oltava loppukäyttäjien helposti tunnistettavissa, yksinkertainen ja ytimekäs. Tätä tarkoitusta varten merkin nykyinen ulkoasu olisi säilytettävä perustana, jota käytetään tiedotettaessa tuotteiden energiatehokkuudesta loppukäyttäjille. Tuotteiden energiankulutus ja muut tiedot olisi mitattava yhdenmukaistettujen standardien ja menetelmien mukaisesti.”

3        Mainitun direktiivin 1 artiklan 1 ja 2 kohdassa säädettiin seuraavaa:

”1.      Tällä direktiivillä vahvistetaan puitteet energiaan liittyvien tuotteiden energian ja mahdollisesti muiden olennaisten voimavarojen käytönaikaista kulutusta koskevia loppukäyttäjille suunnattuja tietoja, erityisesti merkintöjä ja yhdenmukaistettuja tuotetietoja, sekä lisätietoja koskevien kansallisten toimenpiteiden yhdenmukaistamiselle niin, että loppukäyttäjät saavat mahdollisuuden valita tehokkuudeltaan parempia tuotteita.

2.      Tätä direktiiviä sovelletaan sellaisiin energiaan liittyviin tuotteisiin, joilla on merkittävä välitön tai välillinen vaikutus energian ja mahdollisesti muiden olennaisten voimavarojen käytönaikaiseen kulutukseen.”

4        Saman direktiivin 5 artiklan a ja b alakohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että ”tavaran toimittajat, jotka saattavat markkinoille tai ottavat käyttöön delegoidun säädöksen piiriin kuuluvia tuotteita, toimittavat tämän direktiivin ja delegoidun säädöksen mukaisen merkinnän ja selosteen” ja että tavaran toimittajat ”laativat tekniset tiedot, joiden avulla voidaan arvioida merkintään ja selosteeseen sisältyvien tietojen paikkansapitävyys”.

5        Direktiivin 2010/30 10 artiklassa, jonka otsikko oli ”Säädösvallan siirron nojalla annetut säädökset”, säädettiin seuraavaa:

”1.      Komissio antaa kunkin tuotetyypin osalta tarkempia säännöksiä merkinnästä ja selosteesta delegoiduin säädöksin 11, 12 ja 13 artiklan mukaisesti.

Jos tuote täyttää 2 kohdassa luetellut perusteet, se kuuluu delegoidun säädöksen piiriin 4 kohdan mukaisesti.

Delegoidussa säädöksessä määritetyissä merkinnässä ja selosteessa annettavien energian ja muiden olennaisten voimavarojen käytönaikaista kulutusta koskevien tietojen on annettava loppukäyttäjille mahdollisuus tehdä perustellumpia ostopäätöksiä ja markkinavalvontaviranomaisille mahdollisuus tarkistaa, ovatko tuotteet annettujen tietojen mukaiset.

– –

4.      Delegoiduissa säädöksissä on esitettävä erityisesti:

– –

b)      edellä 1 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun tiedon saamiseen sovellettavat mittausstandardit ja ‑menetelmät;

– –

i)      merkinnän ja selosteen tietojen paikkansapitävyys;

j)      delegoidun säädöksen arvioinnin ja mahdollisen tarkistamisen ajankohta, kun otetaan huomioon teknologian kehitysvauhti”.

6        Kyseisen direktiivin 11 artiklan, jonka otsikko oli ”Siirretyn säädösvallan käyttäminen”, 1 kohdassa säädettiin seuraavaa:

”Siirretään komissiolle valta antaa 10 artiklassa tarkoitettuja delegoituja säädöksiä viiden vuoden ajaksi 11 päivästä kesäkuuta 2010 lukien. Komissio esittää siirrettyä säädösvaltaa koskevan kertomuksen viimeistään kuusi kuukautta ennen viiden vuoden kauden päättymistä. Säädösvallan siirtoa jatketaan ilman eri toimenpiteitä samanpituisiksi kausiksi, jollei Euroopan parlamentti tai [Euroopan unionin] neuvosto peruuta siirtoa 12 artiklan mukaisesti.”

 Asian tausta

7        Komissio antoi sille direktiivillä 2010/30 siirretyn säädösvallan nojalla riidanalaisen asetuksen, jolla pannaan täytäntöön kyseinen direktiivi pölynimurien energiamerkinnän osalta. Se valitsi tässä yhteydessä testausmenetelmän, jolla voitiin mitata muun muassa pölynimurien energiatehokkuutta ja pölynimukykyä ja jolla testaus suoritettiin erityyppisillä pinnoilla siten, että pölypussi oli imutestin alussa tyhjä (jäljempänä tyhjän pölypussin testi).

8        Ensimmäinen valittaja on erityisten ns. sylinteri-pölynimurien valmistaja, joiden energiatehokkuus on parempi kuin muuntyyppisillä pölynimureilla. Se väittää, että sen pölynimurien energiatehokkuutta aliarvioitiin komission käyttämän testausmenetelmän vuoksi, koska kyseisessä menetelmässä ei ollut mahdollista ottaa huomioon muuntyyppisten pölynimurien suorituskyvyn heikkenemistä sitä mukaan kuin niiden pölysäiliö täyttyy. Kyseinen valittaja vaati unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 7.10.2013 toimittamallaan kannekirjelmällä kyseisen asetuksen kumoamista ja vetosi muun muassa siihen, ettei komissiolla ollut toimivaltaa säätää tällaisesta testausmenetelmästä. Se väitti tältä osin, ettei kyseisessä menetelmässä otettu huomioon pölynimurin ”käytönaikaista” suorituskykyä direktiivin 2010/30 10 artiklan 1 kohdassa vaaditulla tavalla. Kanne hylättiin 11.11.2015 annetulla tuomiolla Dyson v. komissio (T‑544/13, EU:T:2015:836).

9        Kyseinen tuomio kumottiin ensimmäisen valittajan valituksen johdosta 11.5.2017 annetulla tuomiolla Dyson v. komissio (C‑44/16 P, EU:C:2017:357; jäljempänä valitusasiassa annettu tuomio) ja asia palautettiin unionin yleiseen tuomioistuimeen, jotta tämä lausuisi kumoamiskanteen tietyistä osista eli yhtäältä ensimmäisen kanneperusteen ensimmäisestä osasta, jonka mukaan komissiolla ei ollut toimivaltaa säätää valitsemastaan testausmenetelmästä, ja toisaalta kolmannesta kanneperusteesta, jonka mukaan yhdenvertaisen kohtelun periaatetta oli loukattu.

10      Unionin yleinen tuomioistuin totesi 8.11.2018 antamassaan tuomiossa Dyson v. komissio (T‑544/13 RENV, EU:T:2018:761; jäljempänä kumoamistuomio), josta on tullut lainvoimainen, että komissio oli jättänyt huomiotta direktiivillä 2010/30 annetun valtuutuksen olennaisen osan eli sen, että kuluttajille annettavien tietojen oli koskettava laitteiden ”käytönaikaista” energiatehokkuutta. Niinpä se kumosi riidanalaisen asetuksen kolmatta kanneperustetta tutkimatta.

 Kanne unionin yleisessä tuomioistuimessa ja valituksenalainen tuomio

11      Ensimmäinen valittaja ja muut valittajat, joilla on keskinäinen taloudellinen yhteys, nostivat unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 21.2.2019 toimittamallaan kannekirjelmällä kanteen, jossa ne vaativat korvausta vahingosta, jonka ne väittivät kärsineensä riidanalaisen asetuksen lainvastaisuuden vuoksi. Ne väittivät olennaisilta osin, että komissio oli syyllistynyt sellaisen oikeussäännön, jolla on tarkoitus antaa yksityisille oikeuksia – eli direktiivin 2010/30 10 artiklan 1 kohdan –, riittävän ilmeiseen rikkomiseen – mikä on omiaan synnyttämään sopimussuhteen ulkopuolisen unionin vastuun –, yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamiseen, hyvän hallinnon periaatteen loukkaamiseen, huolellisuusvelvoitteen laiminlyöntiin sekä elinkeinonharjoittamista koskevan oikeuden loukkaamiseen.

12      Valituksenalaisella tuomiolla unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi valittajien kanteen ja velvoitti ne korvaamaan oikeudenkäyntikulut, koska se katsoi, ettei mikään väitetyistä lainvastaisuuksista – siltä osin kuin ne oli katsottu toteen näytetyiksi – merkinnyt kyseessä olevan oikeussäännön riittävän ilmeistä rikkomista.

13      Ensinnäkin unionin yleinen tuomioistuin totesi direktiivin 2010/30 10 artiklan 1 kohdalla komissiolle siirretyn lainsäädäntötoimivallan ylittämisestä aluksi, ettei komissiolla ollut lainkaan harkintavaltaa, mutta esitti, ettei kyseinen toteamus ollut riittävä syy todeta mainitun säännöksen riittävän ilmeistä rikkomista, ja katsoi, että lisäksi oli otettava huomioon säänneltävien tilanteiden monitahoisuus, säädösten soveltamis- tai tulkintavaikeudet, rikotun oikeussäännön selkeys ja täsmällisyys sekä tehdyn virheen tahallisuus tai anteeksiantamattomuus (valituksenalaisen tuomion 36–38 kohta). Tutkiessaan asiayhteyttä, jossa lainvastaisuuden väitettiin näiltä osin tapahtuneen, unionin yleinen tuomioistuin totesi ensin direktiivin 2010/30 10 artiklan 1 kohdan ja yleisemmin koko kyseisen direktiivin selkeyteen ja täsmällisyyteen liittyvät tulkinta- ja soveltamisvaikeudet (valituksenalaisen tuomion 45 ja 97 kohta), ja sitten sen, että useat seikat olivat omiaan osoittamaan virheen anteeksiannettavuuden sekä ratkaistavien ongelmien teknisen monitahoisuuden (valituksenalaisen tuomion 97 kohta). Kyseisten seikkojen perusteella se katsoi, että tavanomaisen varovainen ja huolellinen viranomainen saattoi katsoa olevan riskialtista valita testausmenetelmä, jossa käytetään osittain täyttynyttä pölypussia ja jonka mukaan testiä jatketaan siihen saakka, kunnes pussi on täyttynyt tiettyyn määrään saakka, eikä tyhjän pölypussin testiä, ja että komissio ei siten ollut ylittänyt ilmeisellä ja vakavalla tavalla sen harkintavallalle asetettuja rajoja (valituksenalaisen tuomion 97 kohta).

14      Toiseksi unionin yleinen tuomioistuin katsoi yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamisesta asianomaisten eri talouden toimijoiden valmistamien pölynimurityyppien osalta, että perusteltu epävarmuus Euroopan sähkötekniikan standardointikomitean (Cenelec) hyväksymän yhdenmukaistetun standardin EN 60312-1:2013 (jäljempänä Cenelec-standardi) 5.9 jakson mukaisella testausmenetelmällä saatavien tulosten tieteellisestä pätevyydestä ja täsmällisyydestä oli riittävä peruste katsoa, että riippumatta siitä, onko sylinteripölynimurien ja muuntyyppisten pölynimurien välillä objektiivinen ero, komissio ei ollut syyllistynyt harkintavaltansa rajojen ilmeiseen ja vakavaan ylittämiseen eikä loukannut riittävän ilmeisellä tavalla yhdenvertaisen kohtelun periaatetta valitsemalla tyhjän pölypussien testin (valituksenalaisen tuomion 110 ja 111 kohta).

15      Kolmanneksi unionin yleinen tuomioistuin katsoi hyvän hallinnon periaatteen loukkaamisesta ja huolellisuusvelvoitteen laiminlyönnistä, että komissio ei ollut laiminlyönyt huolellisuusvelvoitetta ja että asiassa ei ollut osoitettu, että komissio olisi laiminlyönyt puolueettomuusvelvollisuutensa tai käyttänyt menettelyä väärin tai että se olisi loukannut hyvän hallinnon periaatetta (valituksenalaisen tuomion 117 kohta), ja joka tapauksessa, että komissio ei ollut ylittänyt ilmeisellä ja vakavalla tavalla harkintavaltansa rajoja eikä loukannut hyvän hallinnon periaatetta riittävän ilmeisellä tavalla, miltä osin se viittasi samankaltaisiin syihin kuin kahden ensimmäisen väitetyn lainvastaisuuden osalta (valituksenalaisen tuomion 118 kohta).

16      Neljänneksi unionin yleinen tuomioistuin katsoi elinkeinonvapautta koskevan oikeuden loukkaamisesta, ettei ollut osoitettu, että elinkeinovapautta tai omaisuudensuojaa olisi loukattu (valituksenalaisen tuomion 130 kohta), ja että valittajien muut väitteet oli hylättävä samoista syistä, koska ne ovat pääosin samat kuin väitteet, jotka oli esitetty päätöksen, ettei Cenelec-standardin 5.9 jakson mukaista testausmenetelmää käytetä, pätevyyteen liittyvien kolmen muun väitetyn lainvastaisuuden yhteydessä (valituksenalaisen tuomion 131 kohta).

 Asian käsittelyn vaiheet unionin tuomioistuimessa ja valitusasian asianosaisten vaatimukset

17      Valittajat vaativat, että unionin tuomioistuin

–        kumoaa valituksenalaisen tuomion

–        toteaa, että komissio rikkoi unionin oikeutta riittävän ilmeisellä tavalla

–        palauttaa asian muilta osin unionin yleiseen tuomioistuimeen ja

–        velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut unionin tuomioistuimessa ja unionin yleisessä tuomioistuimessa.

18      Komissio vaatii, että unionin tuomioistuin

–        hylkää valituksen ja

–        velvoittaa valittajat korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

 Valitus

19      Valittajat esittävät valituksensa tueksi seitsemän valitusperustetta.

20      Neljä ensimmäistä valitusperustetta koskevat unionin yleisen tuomioistuimen arviointia, jonka mukaan direktiivin 2010/30 10 artiklan 1 kohdan rikkominen ei merkinnyt sellaisen unionin oikeussäännön riittävän ilmeistä rikkomista, jolla on tarkoitus antaa yksityisille oikeuksia. Viides, kuudes ja seitsemäs valitusperuste koskevat sitä unionin yleisen tuomioistuimen arviointia, jonka mukaan väitetyt yhdenvertaisen kohtelun ja hyvän hallinnon periaatteen loukkaaminen, huolellisuusvelvoitteen laiminlyönti sekä elinkeinovapauden loukkaaminen eivät olleet riittävän ilmeisiä.

 Ensimmäinen valitusperuste, joka koskee perustelujen puutteellisuutta, oikeusvoiman sivuuttamista ja menetelmävirhettä siltä osin kuin 2010/30 10 artiklan 1 kohdan väitetyn rikkomisen arvioinnin yhteydessä tutkittiin riittävän ilmeisen rikkomisen käsitettä

21      Ensimmäisessä valitusperusteessa on kaksi osaa, joista ensimmäinen koskee valittajien esittämään kanneperusteeseen vastaamatta jättämistä ja kumoamistuomion oikeusvoiman sivuuttamista ja toinen riittävän ilmeisen rikkomisen käsitteen virheellistä soveltamista ja perustelujen puutteellisuutta.

 Ensimmäinen osa

–       Asianosaisten lausumat

22      Ensimmäisen valitusperusteensa ensimmäisessä osassa, joka kohdistuu valituksenalaisen tuomion 52 kohtaan, valittajat väittävät yhtäältä, että unionin yleinen tuomioistuin jätti lausumatta niiden vahingonkorvauskanteensa tueksi esittämästä kanneperusteesta, jonka mukaan komissio ei olisi voinut käyttää tyhjän pölypussin testiä sivuuttamatta direktiiviin 2010/30 sisältyvän valtuutuksen olennaista osaa, ja että kyseinen sivuuttaminen oli riittävä syy todeta, että unionin oikeussääntöä, jolla on tarkoitus antaa yksityisille oikeuksia, oli rikottu riittävän ilmeisellä tavalla siten, että unionin vastuu syntyy.

23      Unionin yleinen tuomioistuin nimittäin katsoi, että kyseisen kanneperusteen ratkaisemiseksi oli – kun otetaan huomioon valitusasiassa annetun tuomion 68 kohta – tarpeen ratkaista, oliko komissio voinut olla käyttämättä Cenelec-standardin 5.9 jakson mukaista testausmenetelmää sillä perusteella, että sillä oli epäilyjä kyseisellä menetelmällä saatavien tulosten tieteellisestä pätevyydestä ja sen perusteella kuluttajille annettavien tietojen oikeellisuudesta, syyllistymättä sillä tältä osin olevan harkintavallan ilmeiseen ja vakavaan ylittämiseen. Valittajien mukaan mainittu kanneperuste koski kuitenkin ainoastaan sitä, että komission oli mahdotonta käyttää tyhjän pölypussin testiä.

24      Toisaalta unionin yleinen tuomioistuin sivuutti valittajien mukaan kumoamistuomion oikeusvoiman. Kyseisessä tuomiossa, jossa tehtiin nimenomaan päätelmät valitusasiassa annetun tuomion 68 kohdasta, unionin yleinen tuomioistuin nimittäin katsoi, että tyhjän pölypussin testin valinta merkitsi itsessään direktiivin 2010/30 olennaisen osan sivuuttamista ja että sen ei siten ollut tarpeen lausua siitä, olisiko tieteellisesti päteviä testausmenetelmiä, joissa käytetään osittain täyttynyttä pölypussia, ollut olemassa.

25      Komissio kiistää kyseisten kahden väitteen perusteltavuuden.

–       Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

26      Unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 36–38 kohdassa, että ”komissiolla ei ollut harkintavaltaa, jonka perusteella se voisi ylittää sille säädösvallan siirtämistä koskevalla säännöksellä annetun valtuutuksen, vaan [sille] siirretyn toimivallan on joka tapauksessa oltava säädösvallan siirtämistä koskevan säännöksen keskeisten osien mukainen”, mutta että ”harkintavallan puuttuminen ei kuitenkaan [ollut] riittävä syy katsoa, että unionin oikeutta olisi rikottu riittävän ilmeisellä tavalla”, vaan oli ratkaistava, oliko komissio ”laiminlyönyt riittävän ilmeisellä tavalla velvollisuuden noudattaa direktiivin 2010/30 10 artiklan 1 kohdassa säädetyn vaatimuksen kaltaista säädösvallan siirtämistä koskevan säännöksen olennaista osaa, [ja tässä tarkoituksessa on] otettava huomioon säänneltävien tilanteiden monitahoisuus, säädösten soveltamis- tai tulkintavaikeudet, rikotun oikeusnormin selkeys ja täsmällisyys sekä tehdyn virheen tahallisuus tai anteeksiantamattomuus”.

27      Tässä asiayhteydessä unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 52 kohdassa, että ”ainoastaan komission harkintavallalle tältä osin asetettujen rajojen selvä ja vakava ylittäminen voi synnyttää unionin vastuun”, jossa ilmaisulla ”tältä osin” tarkoitetaan sitä, että komissio oli päättänyt ”olla soveltamatta Cenelec-standardin 5.9 jakson mukaista testausmenetelmää saatavien tulosten tieteellistä pätevyyttä ja kuluttajille annettujen tietojen oikeellisuutta koskevien epäilyjen vuoksi”.

28      Valituksenalaisen tuomion 52 kohta on siis osa unionin yleisen tuomioistuimen kyseisen tuomion 38 kohdassa ja sitä seuraavissa kohdissa suorittamaa tutkintaa sen määrittämiseksi, oliko komissio laiminlyönyt riittävän ilmeisellä tavalla velvollisuutensa noudattaa valtuutustoimen olennaista osaa, jonka mukaan kuluttajille annettavien tietojen on koskettava laitteiden ”käytönaikaista” energiatehokkuutta, ja tarkemmin sanottuna kyseisen tuomion 46 kohdassa ja sitä seuraavissa kohdissa esitettyä arviointia säänneltävän tilanteen monitahoisuudesta ja komission tekemän virheen tahallisuudesta tai anteeksiantamattomuudesta. Niinpä kyseistä 52 kohtaa ei voida tulkita siten, että siinä tunnustettaisiin harkintavallan olemassaolo, jonka unionin yleinen tuomioistuin oli nimenomaisesti sulkenut pois valituksenalaisen tuomion 36 kohdassa, vaan 52 kohdassa esitetään lähtökohta komission arvioinnille, joka johti siihen, että komissio valitsi tyhjän pölypussin menetelmän eikä testausmenetelmää, jossa käytetään osittain täyttynyttä pussia, ja syyllistyi näin kumoamistuomiossa todettuun lainvastaisuuteen.

29      Tältä osin unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että kyseistä lainvastaisuutta voidaan pitää riittävän ilmeisenä rikkomisena vain, jos kaikkien tilanteelle ominaisten seikkojen tutkinnassa todetaan, että komissio oli tehnyt ilmeisen arviointivirheen, kun otetaan huomioon harkintavalta, joka sillä tavallisesti on tilanteessa, jossa sen on suoritettava teknisluonteisia analyysejä ja valintoja.

30      Tämän tarkastelun päätteeksi se katsoi kyseisen tuomion 97 kohdassa, että kun otetaan huomioon muun muassa ratkaistavana olevien ongelmien tekninen monitahoisuus, ”komissio ei [ollut] ylittänyt ilmeisellä ja vakavalla tavalla sen harkintavallalle asetettuja rajoja”, ja mainitun tuomion 99 kohdassa, että sopimussuhteen ulkopuolisen unionin vastuun syntymisen edellytys, joka koskee oikeussäännön riittävän ilmeistä rikkomista, ei ollut täyttynyt.

31      Edellä esitetystä seuraa yhtäältä, että unionin yleinen tuomioistuin vastasi kanneperusteeseen, jonka mukaan se, että komissio oli rikkonut valtuutustoimen olennaista osaa eli kieltoa käyttää tyhjän pölypussin testiä, oli riittävä syy katsoa, että kyseessä oli ”riittävän ilmeinen rikkominen”, esittämällä päinvastaisen arvioinnin ja ilmoittamalla kyseisen arvioinnin syyt. Unionin yleinen tuomioistuin ei siten laiminlyönyt perusteluvelvollisuuttaan tältä osin.

32      Toisaalta unionin yleinen tuomioistuin ei sivuuttanut kumoamistuomion oikeusvoimaa, kun se tutki sen virheen tosiasialliset olosuhteet, jonka komissio oli tehnyt, kun se ei ollut ottanut huomioon valtuutustoimen olennaista osaa eli direktiivin 2010/30 10 artiklan 1 kohdan kolmannessa alakohdassa mainittua ”käytönaikaista kulusta koskevia tietoja” koskevaa kriteeriä, sen määrittämiseksi, merkitsikö kyseinen virhe sellaisen oikeussäännön riittävän ilmeistä rikkomista, jolla on tarkoitus antaa yksityisille oikeuksia.

33      Unionin yleinen tuomioistuin otti päättelynsä lähtökohdaksi mainitusta tuomiosta ilmenevän toteamuksen, jonka mukaan komissiolla ei ollut lainkaan harkintavaltaa, jonka perusteella se olisi voinut ylittää sille annetun valtuutuksen, ja teki muilta osin sen aikaisemmin tutkimaan kumoamiskanteeseen nähden erillisen riittävän ilmeisen rikkomisen käsitettä koskevan arvioinnin.

34      Ensimmäisen valitusperusteen ensimmäinen osa on siis hylättävä perusteettomana.

 Toinen osa

–       Asianosaisten lausumat

35      Valittajat väittävät ensinnäkin, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen katsoessaan valituksenalaisen tuomion 82 kohdassa, että oli tärkeää selvittää, oliko komissio ylittänyt ilmeisellä ja vakavalla tavalla sen harkintavallalle asetetut rajat valitsemalla testausmenetelmän, joka perustuu tyhjän pölypussin käyttöön osittain täyttyneen pölypussin sijasta. Valittajien mukaan kyseisestä arvioinnista ilmenee, että arvioidessaan komission tekemän virheen anteeksiannettavuutta unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että komissiolla oli mahdollisuus valita Cenelec-standardin 5.9 jakson mukaisen testausmenetelmän ja tyhjän pölypussin menetelmän välillä. Valittajat kuitenkin korostavat, ettei tällaista valinnanvapautta ollut, koska komissio ei olisi voinut käyttää viimeksi mainittua menetelmää. Niiden mukaan komissio olisi nimittäin voinut valita minkä tahansa muun testausmenetelmän, jossa käytetään osittain täyttynyttä pölypussia, tai tehdä aloitteen direktiivin 2010/30 muuttamiseksi siten, että siitä poistetaan kriteeri, jonka mukaan tietojen on koskettava tuotteen ”käytönaikaista kulutusta”.

36      Lisäksi valituksenalaisen tuomion perustelut ovat valittajien mukaan puutteelliset, koska unionin yleinen tuomioistuin katsoi lisäselvityksiä esittämättä, että kysymys Cenelec-standardin 5.9 jakson mukaisen testausmenetelmän tieteellisestä pätevyydestä oli ratkaiseva, vaikka komissio ei ollut osoittanut, että sillä oli tarkasteltavien tosiseikkojen tapahtumisaikaan epäilyjä menetelmän pätevyydestä.

37      Lopuksi valittajat vetoavat selvitysaineiston huomioon ottamiseen vääristyneellä tavalla ja todistustaakkaa koskevien sääntöjen virheelliseen soveltamiseen sekä viittaavat neljännen valitusperusteen yhteydessä tältä osin esitettyihin seikkoihin.

38      Komissio kiistää kyseisten perustelujen oikeellisuuden.

 Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

39      Unionin yleinen tuomioistuin tutki osana valituksenalaisen tuomion 46 kohdassa ja sitä seuraavissa kohdissa esittämäänsä arviointia siitä, voitiinko unionin oikeuden rikkomista, jonka perusteella riidanalainen asetus kumottiin, pitää riittävän ilmeisenä, kun otetaan huomioon säänneltävän tilanteen monitahoisuus ja tehdyn virheen tahallisuus tai anteeksiantamattomuus, asiayhteyden, jossa komissio oli tehnyt virheen eli valinnut testausmenetelmän, jossa käytetään tyhjää pölypussia osittain täyttyneen pölypussin sijasta, ja otti arvioinnissa huomioon riidanalaisen asetuksen valmisteluun ja antamiseen liittyneet konkreettiset olosuhteet ja erityisesti testausmenetelmän valmistelutyöt eli toisin sanoen ne seikat, jotka komissio oli unionin yleisen tuomioistuimen mukaan myös tosiasiallisesti ottanut huomioon. Kyseisen tuomion 82 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin ei siten pyrkinyt laatimaan tyhjentävää taulukkoa komission käytettävissä olleista vaihtoehdoista vaan tyytyi arvioimaan, oliko komissio riidanalaisen asetuksen antamisen konkreettisessa asiayhteydessä rikkonut kyseessä olevaa oikeussääntöä riittävän ilmeisellä tavalla.

40      Ensimmäinen väite, jolla unionin yleistä tuomioistuinta moititaan siitä, että se katsoi, että komission oli tehtävä valinta kahden vaihtoehdon välillä, perustuu siten valituksenalaisen tuomion virheelliseen tulkintaan.

41      Toisen väitteen osalta unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 82 kohdassa, että ”se, onko Cenelec-standardin 5.9 jakson mukainen testausmenetelmä tieteellisesti ja teknisesti perusteltu, ei ole käsiteltävässä asiassa merkityksellistä”. Niinpä valittajat moittivat sitä aiheettomasti siitä, ettei se perustellut riittävästi toteamustaan, jonka mukaan kysymys kyseisen testausmenetelmän tieteellisestä pätevyydestä oli ratkaiseva.

42      On vielä todettava, että valittajien väitteisiin, joiden mukaan selvitysaineisto otettiin huomioon vääristyneellä tavalla ja todistustaakkaa koskevia sääntöjä sovellettiin virheellisesti, ei ole liitetty tämän valitusperusteen yhteydessä tarvittavia täsmennyksiä sen perusteltavuuden arvioimiseksi.

43      Edellä esitetystä seuraa, että ensimmäisen valitusperusteen toinen osa ja siten toinen valitusperuste kokonaisuudessaan on hylättävä.

 Toinen valitusperuste, joka koskee riittävän ilmeisen rikkomisen käsitteen virheellistä soveltamista direktiivin 2010/30 10 artiklan 1 kohdan väitettyä rikkomista koskevan arvioinnin yhteydessä

 Asianosaisten lausumat

44      Toisessa valitusperusteessaan valittajat väittävät, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen, kun se ei katsonut, että se, että rikotussa säännöksessä ei anneta komissiolle lainkaan harkintavaltaa, oli perustavanlaatuista ja ratkaisevaa sen toteamiseksi, että kyseessä oli riittävän ilmeinen rikkominen. Ne tukeutuvat kyseisessä valitusperusteessaan viiteen yksin ratkaisevina pitämäänsä asiayhteyttä koskevaan seikkaan eli ensimmäiseksi siihen, että kriteeri, jonka mukaan tietojen on koskettava tuotteen käytönaikaista kulutusta, oli olennainen osa direktiiviä 2010/30 ja ilmaistu komission harkintavallan rajoittamiseksi, toiseksi kyseisellä direktiivillä tavoitellun ympäristönsuojelua koskevan tavoitteen tärkeyteen, kolmanneksi kyseisen kriteerin keskeisyyteen ympäristösuojelutavoitteen saavuttamiseksi, neljänneksi siihen, että komissio oli ollut tietoinen valitun testausmenetelmän harhaanjohtavuudesta, ja viidenneksi siihen, että valmistajien oli mahdotonta täydentää energiamerkinnöistä ilmeneviä tietoja muilla tiedoilla.

45      Vaikka oletettaisiin, että huomioon olisi voitu ottaa myös muita seikkoja, kuten tulkintavaikeudet tai lainsäädännön monitahoisuus, unionin yleisen tuomioistuimen olisi valittajien mielestä pitänyt joka tapauksessa saattaa ne tasapainoon sellaisen kriteerin noudattamatta jättämisen kanssa, johon ei liity lainkaan harkintavaltaa ja jota ei voida korvata muilla näkökohdilla.

46      Komissio väittää, ettei kyseinen valitusperuste ole perusteltu.

 Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

47      On muistutettava, että yhtenä edellytyksenä sopimussuhteen ulkopuolisen unionin vastuun syntymiselle SEUT 340 artiklan toisen kohdan nojalla on sellaisen oikeussäännön, jolla on tarkoitus antaa yksityisille oikeuksia, riittävän ilmeinen rikkominen (tuomio 30.5.2017, Safa Nicu Sepahan v. neuvosto, C‑45/15 P, EU:C:2017:402, 29 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

48      Tällainen rikkominen on kyseessä, kun toimielin on ylittänyt selvällä ja vakavalla tavalla sen harkintavallalle asetetut rajat (tuomio 30.5.2017, Safa Nicu Sepahan v. neuvosto, C‑45/15 P, EU:C:2017:402, 30 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

49      Tällaisen ylittämisen toteaminen edellyttää siten sellaisen sääntöjenvastaisuuden toteamista, johon tavanomaisesti varovainen ja huolellinen viranomainen ei olisi vastaavissa olosuhteissa syyllistynyt (tuomio 10.9.2019, HTTS v. neuvosto, C‑123/18 P, EU:C:2019:694, 43 kohta).

50      Sen määrittämiseksi, onko unionin oikeussäännön rikkomista pidettävä riittävän ilmeisenä, on tarkasteltava toimielimen toiminnan alaa, edellytyksiä ja asiayhteyttä (ks. vastaavasti tuomio 4.4.2017, oikeusasiamies v. Staelen, C‑337/15 P, EU:C:2017:256, 40 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

51      Tältä osin huomioon otettavia seikkoja ovat muun muassa rikotun oikeussäännön selkeys ja täsmällisyys sekä kyseisellä oikeussäännöllä unionin viranomaiselle annetun harkintavallan laajuus (tuomio 30.5.2017, Safa Nicu Sepahan v. neuvosto, C‑45/15 P, EU:C:2017:402, 30 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen), säänneltävän tilanteen monitahoisuus, lainsäädännön soveltamis- tai tulkintavaikeudet (tuomio 19.4.2007, Holcim (Deutschland) v. komissio, C‑282/05 P, EU:C:2007:226, 50 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen) sekä mahdollisen oikeudellisen virheen anteeksiannettavuus tai anteeksiantamattomuus (tuomio 4.12.2003, Evans, C‑63/01, EU:C:2003:650, 86 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

52      Edellä 48–51 kohdassa mainitusta unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, että – kuten julkisasiamies esittää ratkaisuehdotuksensa 91 kohdassa – rikotulla oikeussäännöllä unionin viranomaiselle annetun harkintavallan laajuus on vain yksi huomioon otettavista seikoista sen määrittämiseksi, onko kyseinen viranomainen syyllistynyt kyseisen oikeussäännön riittävän ilmeiseen rikkomiseen. Vaikka kyseessä on merkityksellinen seikka, jota on tarkasteltava kaikissa tapauksissa, siitä, ettei rikotussa oikeussäännössä jätetä harkintavaltaa, ei välttämättä seuraa, että sen rikkominen on riittävän ilmeinen.

53      Kunkin yksittäistapauksen olosuhteista riippuen voidaan nimittäin ottaa huomioon muita seikkoja, kun otetaan huomioon asiayhteys, jossa todettu rikkominen on tapahtunut. Oikeussäännön, joka ei jätä viranomaiselle harkintavaltaa, rikkominen ei siten olosuhteiden valossa välttämättä ole selkeä ja siten riittävän ilmeinen – muun muassa siksi, että se johtuu sellaisesta oikeudellisesta virheestä, joka on anteeksiannettava, kun otetaan huomioon kyseisen oikeussäännön sisältävään säädökseen liittyvät tulkintavaikeudet.

54      Vaikka pelkkä unionin oikeuden rikkominen voi tietyissä tilanteissa johtaa riittävän ilmeisen rikkomisen toteamiseen, jos rikotussa oikeussäännössä jätetään kyseiseen rikkomiseen syyllistyneelle unionin viranomaiselle vain vähäinen tai jopa olematon harkintavalta, tällainen toteamus voi siten perustua vain kyseiseen rikkomiseen liittyvien olosuhteiden kokonaisuuteen, jos niiden tarkastelusta ei ilmene mitään muuta merkityksellistä seikkaa, jonka vuoksi harkintavallan rajojen ylittämisen ei olisi katsottava olevan ilmeinen ja vakava.

55      Kuten valituksenalaisen tuomion 22 kohdassa todettiin, unionin yleinen tuomioistuin tutki ensin, oliko komissiolla harkintavaltaa sen kriteerin noudattamisen osalta, jonka mukaan tietojen on koskettava tuotteen käytönaikaista kulutusta, ja totesi sitten valituksenalaisen tuomion 36 kohdassa, ettei tällaista harkintavaltaa ollut. Tämän jälkeen se katsoi kyseisen tuomion 37 ja 38 kohdassa olennaisilta osin, että kyseinen toteamus ei ole itsessään riittävä syy todeta rikotun oikeussäännön riittävän ilmeistä rikkomista, ja yksilöi joukon seikkoja, joita se piti merkityksellisinä tällaisen rikkomisen olemassaolon toteamiseksi ja joita ovat säänneltävien tilanteiden monitahoisuus, lainsäädännön soveltamis- tai tulkintavaikeudet, rikotun oikeussäännön selkeys ja täsmällisyys sekä tehdyn virheen tahallisuus tai anteeksiantamattomuus. Tämän jälkeen unionin yleinen tuomioistuin otti huomioon asian olosuhteet ennen kuin se totesi tuomion 97 kohdassa, että komissio ei ollut ylittänyt harkintavaltansa rajoja ilmeisellä ja vakavalla tavalla.

56      Edellä 53–55 kohdassa esitetyistä seikoista seuraa, että näin tehdessään unionin yleinen tuomioistuin ei tehnyt oikeudellista virhettä.

57      Lisäksi edellä 54 kohdasta ilmenee, että sen arvioimiseksi, onko kyseessä riittävän ilmeinen rikkominen, merkityksellisten seikkojen yksilöinti kuuluu arviointiin, joka – oikeudelliset virheet poislukien – voidaan riitauttaa valituksen yhteydessä vain vääristyneellä tavalla huomioon ottamisen osalta. Tämän valitusperusteen yhteydessä valittajat kuitenkin tyytyvät vastustamaan implisiittisesti unionin yleisen tuomioistuimen huomioon ottamia seikkoja esittämättä muita seikkoja, jotka niiden mukaan ovat ratkaisevia.

58      Kaikesta edellä olevasta seuraa, että toinen valitusperuste on hylättävä.

 Kolmas valitusperuste, joka koskee riittävän ilmeinen rikkomisen käsitteen virheellistä soveltamista ja oikeusvoiman sivuuttamista, kun otetaan huomioon oikeudellisen monitahoisuuden puuttuminen

 Asianosaisten lausumat

59      Kolmas valitusperuste koskee valituksenalaisen tuomion 42, 43 ja 45 kohtaa. Valitusperusteen ensimmäinen osa koskee olennaisilta osin unionin oikeussäännön riittävän ilmeisen rikkomisen käsitteen virheellistä soveltamista siksi, että unionin yleinen tuomioistuin otti valittajien mukaan huomioon riidanalaisen asetuksen antamisen jälkeisiä seikkoja, ja toinen osa kumoamistuomion oikeusvoiman sivuuttamista.

60      Valittajat väittävät ensinnäkin, ettei unionin yleinen tuomioistuin voinut viitata riidanalaisen asetuksen kumoamista koskevan menettelyn kulkuun arvioidakseen soveltamis- tai tulkintavaikeuksia, jotka liittyvät kyseisen asetuksen antamista säänteleviin teksteihin. Täydentävästi valittajat kyseenalaistavat tavan, jolla unionin yleinen tuomioistuin suoritti kyseisen arvioinnin.

61      Ne katsovat yhtäältä, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen, kun se otti huomioon muita olosuhteita kuin ne, joissa komissio toimi antaessaan riidanalaisen asetuksen, koska myöhemmistä olosuhteista ei voida päätellä mitään. Toisaalta se, että unionin tuomioistuin siirsi valitusasiassa annetulla tuomiolla kumoamiskanteen unionin yleisen tuomioistuimen tutkittavaksi, ei paljasta mitään oikeudellista monitahoisuutta, koska unionin yleinen tuomioistuin totesi kumoamistuomiossa pelkästään, että tyhjän pölypussin testin valinta oli valtuutustoimen vastaista ja että väitetyllä mahdottomuudella soveltaa testausmenetelmää, jossa käytetään osittain täyttynyttä pölypussia, ei ollut tältä osin merkitystä.

62      Toiseksi valitusasiassa annetun tuomion 68 kohdassa ei valittajien mukaan todeta, että kumoamiskanteen ratkaiseminen siltä osin kuin se perustui direktiivin 2010/30 10 artiklan 1 kohdan rikkomiseen olisi edellyttänyt sitä, että tuomioistuin saattaa valita todellisia käyttöolosuhteita ilmentävän testausmenetelmän valitsemista koskevan velvollisuuden ja testitulosten täsmällisyyttä koskevan velvollisuuden tasapainoon. Valittajien mukaan kumoamistuomiosta päinvastoin seuraa, että nämä kaksi velvollisuutta olivat kumulatiivisia. Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi, jonka mukaan kyseisen direktiivin merkityksellisten säännösten monitahoisuuteen ja epätäsmällisyyteen liittyi tulkintavaikeuksia, perustuu siis valittajien mukaan kumoamistuomion oikeusvoiman sivuuttamiseen sekä valitusasiassa annetun tuomion virheelliseen tulkintaan.

63      Komissio kiistää tämän valitusperusteen kahden osan perusteltavuuden.

 Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

64      Kolmannen valitusperusteen ensimmäisestä osasta on muistutettava, että unionin oikeussäännön rikkomisen, johon kyseessä oleva toimielin on syyllistynyt, ilmeisyyttä ei voida kyseiseen rikkomiseen erottamattomasti liittyvänä seikkana arvioida rikkomisen tapahtumisajankohdasta poikkeavan ajankohdan valossa. Tästä seuraa, että ”riittävän ilmeisen rikkomisen” olemassaoloa on välttämättä arvioitava niiden olosuhteiden perusteella, joissa toimielin toimi kyseisenä ajankohtana (tuomio 10.9.2019, HTTS v. neuvosto, C‑123/18 P, EU:C:2019:694, 45 ja 46 kohta).

65      Vaikka unionin oikeussäännön rikkomista merkitsevän toimen antamista sääntelevien säädösten soveltamis- ja tulkintavaikeuksien puuttumista tai olemassaoloa on arvioitava kyseessä olevan oikeussäännön sisällön perusteella ja ottamalla huomioon riidanalaisen toimen toteuttamisajankohta, mikään ei kuitenkaan estä sitä, että sitä tarkastellaan merkityksellisen oikeuskäytännön valossa sen sisältämien oikeusohjeiden vuoksi (ks. analogisesti tuomio 5.3.1996, Brasserie du pêcheur ja Factortame, C‑46/93 ja C‑48/93, EU:C:1996:79, 59 kohta). Kyseessä voivat tarvittaessa olla toimen antamisen jälkeen annettuihin ratkaisuihin sisältyvät seikat, jos ne ovat omiaan osoittamaan, että säädöksen, jota toimella on sovellettu virheellisesti, tulkintaan ei liity vaikeuksia, kuten ratkaisu, jossa todetaan, että kyseinen säädös on acte clair, tai päinvastoin tällaisten vaikeuksien olemassaolon, kuten ratkaisu, jolla selvennetään mainitun säädöksen sisältöä, tai säädöksen tulkinnasta annetut toisistaan poikkeavat ratkaisut.

66      Käsiteltävässä asiassa tällaisia seikkoja oli valittajien mukaan olemassa, koska direktiivin 2010/30 10 artiklan 1 kohdan kolmas alakohta oli ratkaiseva säännös riidanalaista asetusta koskevassa kumoamismenettelyssä.

67      Niinpä unionin yleinen tuomioistuin saattoi oikeudellista virhettä tekemättä katsoa asianmukaiseksi viitata valituksenalaisen tuomion 40–45 kohdassa lähinnä kumoamismenettelyssä annettuihin ratkaisuihin eli unionin tuomioistuimen valitusasiassa antamaan ratkaisuun ja unionin yleisen tuomioistuimen asian palauttamisen johdosta antamaan ratkaisuun, mukaan lukien siis myös valituksesta annetun tuomion perusteluihin, jotka koskevat asian palauttamista unionin yleiseen tuomioistuimeen sitä varten, että tämä ratkaisee kysymyksen siitä, liittyykö direktiivin 2010/30 10 artiklan 1 kohdan kolmannen alakohdan noudattamiseen monitahoisia kysymyksiä ja soveltamis- tai tulkintavaikeuksia, jotka liittyvät muun muassa kyseisen säännöksen selkeyteen ja täsmällisyyteen ilmaisun ”käytönaikainen” merkityksen osalta.

68      Kolmannen valitusperusteen ensimmäinen osa on siis hylättävä perusteettomana.

69      Tämän valitusperusteen toisesta osasta on mainittava, että valituksenalaisen tuomion 41–44 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin tutki kumoamistuomion perustelut valitusasiassa annetun tuomion valossa. Tältä osin se korosti valituksenalaisen tuomion 42 kohdassa, että valitusasiassa annetusta tuomiosta ilmenee, että on saatettava tasapainoon yhtäältä velvollisuus käyttää sellaista laskentamenetelmää, jolla voidaan mitata pölynimurien energiatehokkuutta olosuhteissa, jotka ovat mahdollisimman lähellä todellisia käyttöolosuhteita, mikä edellyttää pölynimurin pölypussin olevan jossain määrin täyttynyt, ja toisaalta saatujen tulosten tieteelliseen pätevyyteen ja kuluttajille annettavien tietojen oikeellisuuteen liittyvät vaatimukset, minkä vuoksi asia oli tarpeen palauttaa unionin yleiseen tuomioistuimeen sitä varten, että tämä ratkaisee, onko kyseistä säännöstä rikottu. Tämän jälkeen se totesi valituksenalaisen tuomion 43 ja 44 kohdassa, että unionin yleinen tuomioistuin oli kumoamistuomiossa tulkinnut valitusasiassa annetun tuomion perusteluja siten, että kyseessä oleva velvollisuus ja mainitut vaatimukset muodostivat kaksi kumulatiivista edellytystä, joten ensimmäisen edellytyksen noudattamatta jättäminen riitti kyseisen säännöksen rikkomisen toteamiseen ja siten riidanalaisen asetuksen kumoamiseen.

70      Unionin yleinen tuomioistuin päätteli tästä valituksenalaisen tuomion 45 kohdassa, että kyseiset perustelut osoittavat, että direktiivin 2010/30 10 artiklan 1 kohdan soveltaminen pölynimureja koskevassa erityistapauksessa on omiaan aiheuttamaan tiettyjä arviointieroja, jotka viittaavat kyseisen säännöksen ja yleisemmin koko direktiivin 2010/30 selkeyteen ja täsmällisyyteen liittyviin tulkintavaikeuksiin.

71      Näin tehdessään unionin yleinen tuomioistuin ei sivuuttanut kumoamistuomion oikeusvoimaa. Unionin yleinen tuomioistuin ei nimittäin perustanut arviointiaan pelkästään kyseiseen tuomioon vaan kyseisessä tuomiossa esitettyjen perustelujen ja valitusasiassa annetun tuomion perustelujen väliseen vertailuun. Valittajien väite, jonka mukaan riidanalaisen asetuksen kumoamista koskeva tuomio osoittaa – toisin kuin unionin yleinen tuomioistuin arvioi –, että oikeudellinen asiayhteys ei ollut mitenkään monimutkainen, on hylättävä samasta syystä, koska kritiikin kohteena oleva arviointi ei koske kyseisen tuomion tutkimista sellaisenaan vaan sen ja valitusasiassa annetun tuomion vertailua. Lisäksi on korostettava, että tutkinnat, jotka unionin yleinen tuomioistuin teki yhtäältä kumoamistuomiossa kumoamiskanteen tutkimisen yhteydessä ja toisaalta valituksenalaisessa tuomiossa vahingonkorvauskanteen yhteydessä, ovat luonteeltaan erilaisia. Kumoamistuomiossa sen oli nimittäin lausuttava ainoastaan siitä, oliko unionin oikeussääntöä rikottu, eikä siitä, oliko kyseessä ”riittävän ilmeinen rikkominen”.

72      Näin ollen myös kolmannen valitusperusteen toinen osa ja siten kolmas valitusperuste kokonaisuudessaan on hylättävä perusteettomana.

 Neljäs valitusperuste, joka koskee riittävän ilmeisen rikkomisen käsitteen soveltamista useilta osin virheellisesti säänneltävien tilanteiden monitahoisuutta koskevan arviointiperusteen yhteydessä

73      Neljäs valitusperuste, jossa on olennaisilta osin kahdeksan osaa, koskee unionin oikeussäännön riittävän ilmeisen rikkomisen käsitteen soveltamista useilta osin virheellisesti säänneltävien tilanteiden monitahoisuuteen liittyvän arviointiperusteen yhteydessä.

 Neljännen valitusperusteen ensimmäinen osa

–       Asianosaisten lausumat

74      Valittajat katsovat, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen katsoessaan valituksenalaisen tuomion 52 kohdassa, että kysymys Cenelec-standardin 5.9 jakson mukaisen testausmenetelmän tieteellisestä pätevyydestä oli merkityksellinen arvioitaessa lainsäädännöllisen asiayhteyden monitahoisuutta. Ne nimittäin katsovat, että koska komission oli todettu sivuuttaneen yhden direktiivin 2010/30 olennaisista osista, oli oikeudellisesti merkityksetöntä tutkia lisäksi, oliko komissiolla perusteltuja epäilyjä kyseisen menetelmän suhteen. Unionin yleisen tuomioistuimen päättely on valittajien mielestä tässä kohtaa virheellinen myös siltä osin kuin se katsoi, että komissiolla oli ollut valittavanaan joko sääntöjenvastainen testausmenetelmä, jossa käytetään tyhjää pölypussia, ja Cenelec-standardin 5.9 jakson mukainen testausmenetelmä.

75      Komissio kiistää tämän osan perusteltavuuden.

–       Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

76      On todettava, että edellä 51 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaan säänneltävän tilanteen monitahoisuus on merkityksellinen seikka määritettäessä, voidaanko unionin oikeussäännön rikkomista pitää riittävän ilmeisenä.

77      Lisäksi on korostettava yhtäältä, että unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 52 kohdassa nimenomaisesti, että valittajien väitteiden ratkaisemiseksi oli tarpeen määrittää, saattoiko komissio jättää soveltamatta Cenelec-standardin 5.9 jakson mukaista testausmenetelmää, kun otetaan huomioon saatavien tulosten tieteellistä pätevyyttä ja kuluttajille annettavien tietojen oikeellisuutta koskevat epäilyt. Kyseisen tuomion 46, 47, 49 ja 50 kohdasta nimittäin ilmenee, että valittajat väittivät, että testausmenetelmän, jossa käytetään osittain täyttynyttä pölypussia, soveltaminen ei ollut erityisen hankalaa ja että Cenelec-standardin 5.9 jakson mukainen testausmenetelmä oli tieteellisesti pätevä erityisesti mittausten tarkkuutta, luotettavuutta ja toistettavuutta koskevien vaatimusten osalta.

78      Toisaalta valitusasiassa annetusta tuomiosta ja erityisesti sen 19–42, 68, 70 ja 83 kohdasta ilmenee, että Cenelec-standardin 5.9 jakson mukaisella testausmenetelmällä toteutettujen testien toistettavuus, joka liittyy saatavien tulosten tieteelliseen pätevyyteen ja kuluttajille annettavien tietojen oikeellisuuteen, oli tärkeä seikka kumoamiskannetta koskevassa menettelyssä sekä ennen kuin kyseisessä tuomiossa selvennettiin direktiivin 2010/30 10 artiklan 1 kohdan kolmannessa alakohdassa olevan ilmaisun ”käytönaikainen” ulottuvuutta että tämän jälkeen. Kysymyksestä käytiin nimittäin keskustelua unionin yleisessä tuomioistuimessa kanteen käsittelyn ensimmäisessä vaiheessa, ja kyseisen tuomion 68 ja 70 kohdasta ilmenee, että kysymys säilyi merkityksellisenä.

79      Unionin yleinen tuomioistuin ei siten tehnyt virhettä, kun se päätti tutkia säänneltävän tilanteen monitahoisuuden ja otti mainitun kysymyksen tässä yhteydessä huomioon.

80      Lisäksi ensimmäiseen valitusperusteeseen annetusta vastauksesta ilmenee, että valittajien väite, jonka mukaan unionin yleinen tuomioistuin katsoi virheellisesti, että komissiolla olisi ollut vaihtoehtoinen ratkaisu, perustuu valituksenalaisen tuomion virheelliseen tulkintaan.

81      Neljännen valitusperusteen ensimmäinen osa on siten hylättävä perusteettomana.

 Neljännen valitusperusteen toinen ja neljäs osa

–       Asianosaisten lausumat

82      Valittajat väittävät neljännen valitusperusteen toisessa osassa, että selvitysaineisto otettiin huomioon vääristyneellä tavalla, että todistustaakkaa koskevia sääntöjä sovellettiin virheellisesti ja että perustelut olivat puutteelliset. Ne väittävät, että komissio ei ollut osoittanut, että sillä oli riidanalaista asetusta antaessaan epäilyksiä Cenelec-standardin 5.9 jakson mukaisella testausmenetelmällä saatavien tulosten tieteellisestä pätevyydestä ja kuluttajille annettavien tietojen oikeellisuudesta. Koska tältä osin ei ollut esitetty näyttöä, unionin yleinen tuomioistuin ei siten olisi voinut todeta tällaisten epäilyjen olemassaoloa valituksenalaisen tuomion 52 kohdassa. Valittajat arvostelevat unionin yleistä tuomioistuinta myös siitä, ettei se ilmoittanut syytä, miksi säänneltävän tilanteen monitahoisuuden tutkiminen riippui siitä, ”oliko komissio hylännyt yhden ainoan pölypussin täyttöastetta koskevan vaihtoehdon tieteellisen pätevyyden”.

83      Neljännessä osassa, jota on tarkasteltava yhdessä toisen osan kanssa, valittajat väittävät, että unionin yleinen tuomioistuin piti valituksenalaisen tuomion 60 kohdassa virheellisesti riidanalaisen asetuksen 7 artiklaa merkityksellisenä seikkana. Ne vetoavat ensimmäisessä väitteessään kyseisen artiklan ottamiseen huomioon vääristyneellä tavalla siksi, että se ei sisällä komission ”ilmoitusta” siitä, että Cenelec-standardin 5.9 jakson mukaista testausmenetelmää ei voida käyttää sen tieteellistä pätevyyttä koskevien epäilyjen vuoksi. Valittajien mukaan mainitussa artiklassa päinvastoin vahvistetaan, että riidanalaisen asetuksen antamisajankohtana komissio ei ollut vielä tutkinut mahdollisuutta soveltaa mittausmenetelmiä, joissa käytetään osittain täyttynyttä pölypussia.

84      Valittajat väittävät toisessa väitteessään, että kun unionin yleinen tuomioistuin otti huomioon mainitun 7 artiklan, se lausui kanteen ulkopuolisesta seikasta ja loukkasi niiden puolustautumisoikeuksia, koska asiassa ei ollut näyttöä siitä, että komissio olisi arvioinut kyseistä testausmenetelmää.

85      Komissio kiistää näissä kahdessa osassa esitettyjen perustelujen paikkansapitävyyden.

–       Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

86      Neljännen valitusperusteen toisesta osasta on todettava, että unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 60 kohdassa seuraavaa:

”[Riidanalaisen] asetuksen 7 artiklasta ilmenee, että komissio katsoi vallitseva tekninen tietämys huomioon ottaen, että [Cenelec-standardin 5.9 jakson mukaista testausmenetelmää] ei voida käyttää direktiivin 2010/30 10 artiklan 4 kohdan b alakohdan perusteella. Tällaista poissulkemista on tulkittava siten, että komissio katsoi pölynimurien energiatehokkuuden arvioimisen osalta implisiittisesti, että mainittu testausmenetelmä ei ole [riidanalaisen] asetuksen 6 artiklassa tarkoitettu luotettava, tarkka ja toistettavissa oleva mittaus- ja laskentamenetelmä. Komissio valitsi siten mieluummin testausmenetelmän, jossa käytetään tyhjää pölypussia ja joka – vaikka se heijastaakin osittain täyttyneen pölypussin menetelmää suppeampaa käyttötilanteiden valikoimaa – täyttää luotettavuuden, tarkkuuden ja toistettavuuden vaatimukset.”

87      Kyseisillä toteamuksilla unionin yleinen tuomioistuin yhtäältä ilmoitti täsmällisesti, mihin riidanalaisesta asetuksesta itsestään ilmeneviin seikkoihin se perusti toteamuksensa, jonka mukaan komissiolla oli epäilyksiä Cenelec-standardin 5.9 jakson mukaisesta testausmenetelmästä, eikä kyseisten seikkojen huomioon ottaminen ole todistustaakkaa koskevien sääntöjen vastaista. Toisaalta se näin myös perusteli kyseistä toteamusta ja ilmoitti, miten tärkeänä on pidettävä niitä asiayhteyteen liittyviä seikkoja, joiden perusteella komissio oli sivuuttanut kyseisen menetelmän säänneltävän tilanteen monitahoisuuden arvioinnissa, koska kyseisessä päätöksessä valittiin menetelmä, joka osoittautui sittemmin sääntöjenvastaiseksi.

88      Neljännen osan ensimmäisessä väitteessä valittajat väittävät kuitenkin, että valituksenalaisen tuomion 60 kohdassa esitetyt toteamukset perustuvat riidanalaisen asetuksen 7 artiklan ottamiseen huomioon vääristyneellä tavalla.

89      Kyseisessä artiklassa, johon unionin yleinen tuomioistuin viittasi valituksenalaisen tuomion 60 kohdassa, säädettiin seuraavaa:

”Komissio tarkastelee tätä asetusta uudelleen tekniikan kehityksen valossa viimeistään viiden vuoden kuluttua sen voimaantulosta. Uudelleentarkastelussa on arvioitava erityisesti[,] onko mahdollista vahvistaa vuotuista energiankulutusta, pölynimukykyä ja poistoilman pölyjäämää koskevia vaatimuksia, jotka perustuvat osittain täyttyneellä säiliöllä eikä tyhjällä säiliöllä tehtyihin laskelmiin.”

90      Ensinnäkin on todettava, että unionin yleisen tuomioistuimen tarkoituksena ei ollut kyseisessä 60 kohdassa muotoilla uudelleen kyseisen säännöksen sanamuotoa vaan johtaa siitä oikeusohjeita, mihin viittaa ilmaisu ”[riidanalaisen] asetuksen 7 artiklasta ilmenee”.

91      Toiseksi on mainittava, että kyseinen kohta on jatkoa useille toteamuksille, jotka liittyivät direktiiviin 2010/30, riidanalaiseen asetukseen ja Cenelec-standardin Euroopan unionin virallisessa lehdessä julkaisemiseen ja jotka esitetään valituksenalaisen tuomion 55–58 kohdassa ja joihin niitä seuraavat arvioinnit kuuluvat, kuten ilmenee ilmaisusta ”tältä osin”, jolla mainitun tuomion 59 kohta alkaa.

92      Unionin yleinen tuomioistuin mainitsi siten ensinnäkin, että direktiivissä 2010/30 velvoitetaan komissio käyttämään yhdenmukaistettuja mittausstandardeja ja ‑menetelmiä määrittääkseen merkityksellisten indikaattoreiden, kuten energiankulutuksen, laskentatavat (valituksenalaisen tuomion 55 kohta). Toiseksi se viittasi riidanalaisen asetuksen eri osiin eli sen johdanto-osan neljänteen perustelukappaleeseen ja 5 artiklaan, jonka otsikko on ”Mittausmenetelmät” ja jossa todetaan, että annettavat tiedot on hankittava luotettavilla, tarkoilla ja toistettavissa olevilla mittaus- ja laskentamenetelmillä, joissa otetaan huomioon yleisesti parhaana pidetyt mittaus- ja laskentamenetelmät, ja viittasi tältä osin kyseisen asetuksen liitteeseen VI. Se muistutti erityisesti, että kyseisen liitteen 1 kohta liittyi tätä koskeviin yhdenmukaistettuihin standardeihin, joiden viitenumerot oli julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä, ja täsmensi, että standardien oli vastattava kyseisessä liitteessä vahvistettuja teknisiä määritelmiä, edellytyksiä, yhtälöitä ja parametreja (valituksenalaisen tuomion 56 kohta). Kolmanneksi unionin yleinen tuomioistuin mainitsi, että Cenelec-standardin viitetiedot oli julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä julkaistussa tiedonannossa, jossa täsmennettiin, että kyseisen standardin 5.9 jakso oli jätetty kyseisen lainauksen ulkopuolelle, mistä oli seurannut, että riidanalaisen asetuksen liitteen VI soveltamiseksi pölynimurien pölytehon ja vuotuisen energiankulutuksen laskentaa koskeva yhdenmukaistettu standardi määritettiin säiliö tyhjänä suoritettavien testien perusteella (valituksenalaisen tuomion 57 ja 58 kohta).

93      Kaikista edellä 90–92 kohdassa mainituista seikoista seuraa, että unionin yleisen tuomioistuimen riidanalaisen asetuksen 7 artiklasta tekemät päätelmät, jotka on asetettu asiayhteyteensä ja joita se on selittänyt, eivät ole ristiriidassa kyseisen artiklan sanamuodon kanssa.

94      Valittajien väitteestä, jonka mukaan riidanalaisen asetuksen 7 artikla voitiin ymmärtää siten, että komissio ei tutkinut Cenelec-standardin 5.9 jakson mukaista testausmenetelmää riidanalaisen asetuksen antamisajankohtana vaan aikoi tehdä sen myöhemmin, on muistutettava, että se, että unionin yleiselle tuomioistuimelle toimitettuun asiakirja-aineistoon sisältyvää seikkaa voidaan tulkita eri tavalla kuin unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt, ei riitä osoittamaan, että unionin yleinen tuomioistuin olisi ottanut sen huomioon vääristyneellä tavalla (ks. vastaavasti tuomio 29.10.2015, komissio v. ANKO, C‑78/14 P, EU:C:2015:732, 55 kohta). Lisäksi on mainittava, että se, että kyseisessä artiklassa käytetään ilmaisuja ”uudelleentarkastelu” ja ”tekniikan kehitykseen valossa”, tekee valittajien ehdottaman tulkinnan epätodennäköiseksi, mutta päinvastoin tukee unionin yleisen tuomioistuimen tulkintaa.

95      Väite, jonka mukaan unionin yleinen tuomioistuin lausui valituksenalaisen tuomion 60 kohdassa esitetyillä toteamuksilla kanteen ulkopuolisesta seikasta ja loukkasi valittajien puolustautumisoikeuksia, on hylättävä sillä perusteella, että unionin yleinen tuomioistuin arvioi kyseisillä toteamuksillaan ainoastaan sille esitettyyn asiakirja-aineistoon sisältyvän seikan merkitystä. On nimittäin todettava, että riidanalainen asetus oli väistämättä keskeinen tekijä unionin yleisessä tuomioistuimessa nostetussa vahingonkorvauskanteessa ja selvästi osa kyseistä asiakirja-aineistoa, että valittajat olivat siitä tietoisia ja että niillä oli mahdollisuus ottaa siihen kantaa. Niinpä unionin yleisen tuomioistuimen oli otettava kyseinen asetus huomioon ja tarvittaessa johtaa siitä ne päätelmät, joita se piti hyödyllisinä säänneltävän tilanteen monitahoisuuteen liittyvää olosuhdetekijää koskevien asianosaisten näkemysten merkityksellisyyden arvioimisen kannalta.

96      Neljännen valitusperusteen toinen ja neljäs osa on siten hylättävä perusteettomina.

 Neljännen valitusperusteen kolmas osa

–       Asianosaisten lausumat

97      Neljännen valitusperusteen kolmannessa osassa valittajat riitauttavat valituksenalaisen tuomion 53 kohdan lopussa olevan toteamuksen, jonka mukaan komissiolla oli direktiivin 2010/30 11 artiklan 1 kohdan perusteella 19.6.2010 alkava viiden vuoden määräaika kyseisessä direktiivissä tarkoitettujen delegoitujen säädösten antamiseksi.

98      Valittajat väittävät yhtäältä, että unionin yleinen tuomioistuin otti kyseisen säännöksen virheellisesti huomioon arvioidessaan sääntelyn monitahoisuutta, sillä se katsoi, että siitä aiheutuva ”ajallinen paine” saattoi olla oikeuttaa sellaisen riidanalaisen asetuksen antamisen, jossa käytetään tyhjän pölypussin testiä, vaikka kyseisessä säännöksessä ei asetettu komissiolle mitään pakottavaa määräaikaa.

99      Toisaalta unionin yleinen tuomioistuin katsoi valittajien mukaan virheellisesti, että viiden vuoden ajanjakso, joka komissiolla oli käytettävissään riidanalaisen asetuksen antamiseksi, oli vaikuttanut komission toimintaan, koska tältä osin ei ollut esitetty mitään näyttöä.

100    Komissio kiistää kyseisen osan perusteltavuuden.

–       Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

101    Valituksenalaisen tuomion 53 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin ainoastaan muistutti direktiivin 2010/30 johdanto-osan ja päätösosan tiettyjen seikkojen, kuten sen 11 artiklan 1 kohdan, sisällöstä päättelemättä niistä mitään.

102    Unionin yleisen tuomioistuimen moittiminen siitä, että se katsoi näin tehdessään, että kyseisestä artiklasta aiheutui komissiolle ”ajallinen paine”, koska siinä velvoitettiin komission antamaan riidanalainen asetus tietyssä määräajassa, perustuu siten kyseisen kohdan virheelliseen tulkintaan.

103    Lisäksi siltä osin kuin voidaan katsoa, että valittajat tarkoittavat myös valituksenalaisen tuomion 95 kohdassa esitettyjä toteamuksia, on todettava, että kyseisen kohdan sanamuodosta ilmenee, että toteamukset esitettiin toissijaisina sen jälkeen, kun unionin yleinen tuomioistuin oli kyseisen tuomion 94 kohdassa päätellyt kaikesta sitä ennen esitetystä, että komissio oli voinut harkintavaltansa rajoja ilmeisellä ja vakavalla tavalla ylittämättä katsoa, että Cenelec-standardin 5.9 jakson mukaisella testausmenetelmällä ei voitu taata kuluttajille annettavien tietojen tieteellistä pätevyyttä ja oikeellisuutta, ja valita vaihtoehtoisen testausmenetelmän, joka täyttää tietojen pätevyyttä ja tarkkuutta koskevat kriteerit.

104    Unionin yleinen tuomioistuin saattoi joka tapauksessa perustellusti esittää mainitut toteamukset, koska riippumatta direktiivin 2010/30 10 artiklan 1 kohdan kolmannessa alakohdassa säädetyn edellytyksen osalta tekemästään oikeudellisesta virheestä komissio saattoi katsoa, että se oli velvollinen antamaan pölynimureja koskevaa lainsäädäntöä. Kyseisen kohdan toisessa alakohdassa nimittäin säädettiin, että kaikista kyseisen artiklan 2 kohdassa mainitut kriteerit täyttävistä tuotteista, mukaan lukien pölynimurit, on säädettävä komission delegoidulla säädöksellä.

105    Neljännen valitusperusteen kolmas osa on siten hylättävä.

 Neljännen valitusperusteen viides osa

–       Asianosaisten lausumat

106    Neljännen valitusperusteen viides osa käsittää kaksi väitettä. Valittajat väittävät ensimmäisessä väitteessään lähinnä, että unionin yleinen tuomioistuin otti valituksenalaisen tuomion 71 kohdassa vääristyneellä tavalla huomioon niiden väitteen, joka koski komission Cenelecille antamaa valtuutusta. Toisessa väitteessään ne väittävät, ettei unionin yleinen tuomioistuin perustellut valituksenalaisen tuomion 68 kohdassa olevaa toteamusta, jonka mukaan sellaisen pölynimukyvyn testausmenetelmän, jossa käytetään osittain täyttynyttä pölypussia energiatehokkuuden laskemiseksi, kehittäminen olisi johtanut vaikeuksiin, eikä antanut niille mahdollisuutta esittää kantaansa tältä osin.

107    Komissio kiistää kyseisten perustelujen oikeellisuuden.

–       Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

108    Unionin yleinen tuomioistuin viittasi valituksenalaisen tuomion 71 kohdassa loppuraportiksi luonnehdittuun Cenelecin kertomukseen, jossa kyseinen elin huomautti, että komissio oli päättänyt olla valitsematta riidanalaisen asetuksen täytäntöönpanemiseksi pölynimukykyä matolla tai kovalla lattiapinnalla koskevaa menetelmää. Unionin yleinen tuomioistuin mainitsi, että vaikka Cenelec oli esittänyt kyseisen menettelyn kuuluvan Cenelec-standardiin, mainittu menettely koski kyseisen standardin eri kohtia, jotka eivät kuuluneet kyseisen asetuksen liitteessä VI olevassa 1 kohdassa tarkoitettuihin yhdenmukaistettuihin standardeihin. Se päätteli tästä, että valittajien kyseisiin kohtiin liittyvillä väitteillä ei ollut merkitystä ratkaistaessa sitä, saattoiko komissio olla käyttämättä Cenelec-standardin 5.9 jakson mukaista testausmenetelmää ylittämättä ilmeisellä ja vakavalla tavalla harkintavaltansa rajoja.

109    Valittajat väittävät ensimmäisessä väitteessään lähinnä, että näin tehdessään unionin yleinen tuomioistuin tulkitsi virheellisesti niiden väitettä, jota ne pitävät ”ainoana Dysonin M353-valtuutuksesta esittämänä väitteenä”.

110    On todettava, että valittajat eivät täsmennä niitä kirjelmiensä kohtia, jotka unionin yleinen tuomioistuin olisi ottanut huomioon vääristyneellä tavalla, eikä unionin tuomioistuin voi siten tutkia niiden väitteiden paikkansapitävyyttä.

111    Ensimmäinen väite on näin ollen jätettävä tutkimatta.

112    Valittajat väittävät toisessa väitteessään, ettei unionin yleinen tuomioistuin perustellut valituksenalaisen tuomion 68 kohdassa esittämäänsä arviointia, jonka mukaan sellaisen pölynimurien pölynimutehon testausmenetelmän, jossa käytetään osittain täyttynyttä pölypussia energiatehokkuuden laskemiseksi, kehittäminen olisi johtanut vaikeuksiin.

113    On kuitenkin mainittava, että unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 72 kohdassa, että ”yksi [Cenelec-standardin 5.9 jakson mukaiseen] testausmenetelmään liittyvistä vaikeuksista koski tarvetta määritellä ensin, mitä osittain täyttyneellä pölypussilla tarkoitetaan”, ja kyseisen tuomion 73 kohdassa, että kyseinen menetelmä ”sisältää näin ollen kolme mahdollista määritelmää sille, mitä 'osittain täyttyneellä pölypussilla' voidaan ymmärtää”. Tämän jälkeen se viittasi saman tuomion 75–79 kohdassa sähköalan kansainvälisen standardisointijärjestön (IEC) työskentelyä koskeviin pöytäkirjoihin ja Cenelec-standardin 5.9 jakson mukaisen testausmenetelmän kuvausta edeltävään huomautukseen, jotka ovat riidanalaisen asetuksen antamista edeltäneitä asiakirjoja ja joiden unionin yleinen tuomioistuin katsoi tukevan komission väitettä, jonka mukaan lähestymistavalla, jossa hyväksytään kolme mahdollista osittain täyttyneen pölypussin määritelmää, ei voida taata tulosten yhdenmukaisuutta ja vertailtavuutta, koska niihin saattavat pölynimureista riippuen vaikuttaa erilaiset täyttöasteet.

114    Näillä toteamuksilla unionin yleinen tuomioistuin perusteli oikeudellisesti riittävällä tavalla valituksenalaisen tuomion 68 kohdassa esitetyn toteamuksen.

115    Valittajat eivät myöskään väitä, että unionin yleinen tuomioistuin olisi tukeutunut seikkoihin, jotka eivät sisältyneet sille toimitettuun asiakirja-aineistoon ja joihin ne eivät olisi voineet ottaa kantaa.

116    Tästä seuraa, että toinen väite on hylättävä kaikilta osiltaan perusteettomana, joten viides osa on osittain jätettävä tutkimatta ja osittain hylättävä perusteettomana.

 Neljännen valitusperusteen kuudes osa

117    Neljännen valitusperusteen kuudes osa sisältää seitsemän väitettä.

118    Ensimmäisessä väitteessään valittajat moittivat unionin yleistä tuomioistuinta yhtäältä siitä, että se otti Cenelec-standardin 5.9 jakson mukaisen testausmenetelmän huomioon vääristyneellä tavalla, kun se katsoi valituksenalaisen tuomion 73 kohdassa, että kyseinen menetelmä sisältää kolme mahdollista määritelmää siitä, mitä ”osittain täyttyneellä pölypussilla” tarkoitetaan. Ne väittävät, että kyseinen menetelmä sisältää yhden ainoan määritelmän, johon liittyy kolme ehtoa.

119    Toisaalta unionin yleinen tuomioistuin ei niiden mielestä olisi voinut katsoa, että komissio saattoi perustellusti hylätä kyseisen menetelmän siitä syystä, että se sisälsi kolme pysäytyskohtaa, kun taas Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/125/EY täytäntöönpanemisesta pölynimurien ekologista suunnittelua koskevien vaatimusten osalta 8.7.2013 annetussa komission asetuksessa (EU) N:o 666/2013 (EUVL 2013, L 192, s. 24) säädettiin, että pölynimurien moottoreiden kohtuullista käyttöikää koskevat testit tehdään 50-prosenttisesti täyttyneellä pölysäiliöllä – mikä on valittajien mukaan muunnelma samasta menetelmästä – komissio kyseenalaistamatta menetelmän tieteellistä pätevyyttä.

120    Komissio kiistää kyseisten perustelujen oikeellisuuden.

121    On todettava, että Cenelec-standardin 5.9 jakson mukaisen testausmenetelmän ottamista huomioon vääristyneellä tavalla koskeva moite perustuu valituksenalaisen tuomion merkityksellisen osan lukemiseen vain osittain.

122    Unionin yleinen tuomioistuin nimittäin totesi kyseisen tuomion 72 kohdassa ensiksi, että kyseisellä menetelmällä mitataan pölynimukykyä laitteen imiessä testipölyä, ja siinä testiä jatketaan niin kauan, kunnes jokin kolmesta edellytyksestä täyttyy, eli joko niin pitkään, kunnes pölynimurin indikaattori osoittaa, että pölypussi on tyhjennettävä tai vaihdettava, kunnes laitteen sisäpaine on laskenut 40 prosentilla testin alussa mitatusta paineesta tai kunnes laitteeseen imetyn testipölyn määrä on 100 grammaa pölypussin ”käytettävissä olevan enimmäistilavuuden” litraa kohti. Unionin yleinen tuomioistuin esitti vasta tämän jälkeen kyseisen tuomion 73 kohdassa erään selityksen yhteydessä, että kyseinen menetelmä ”sisältää siten kolme mahdollista määritelmää sille, mitä ’osittain täyttyneellä pölypussilla’ voidaan ymmärtää”. Kyseistä selitystä, joka perustuu ilmaisuun ”mahdolliset määritelmät”, ei kuitenkaan voida pitää selvästi Cenelec-standardin 5.9 jakson kyseessä olevan katkelman vastaisena tulkintana.

123    Toisesta väitteestä on mainittava, että unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 93 kohdassa, että riidanalaisessa asetuksessa ja asetuksessa N:o 666/2013 tarkoitetut toimenpidetyypit eivät ole vertailukelpoisia, sillä toisin kuin energiatehokkuustoimenpiteet, jälkimmäisessä asetuksessa tarkoitettu moottorien kestävyystesti ei edellyttänyt pölynimukyvyn ja energiankulutuksen välisen suhteen tutkimista.

124    Ensimmäinen väite on siten hylättävä perusteettomana.

125    Valittajat väittävät toisessa väitteessään, että unionin yleinen tuomioistuin otti Cenelec-standardin 5.9 jakson mukaisen testausmenetelmän kuvausta edeltävän huomautuksen huomioon vääristyneellä tavalla kyseisen tuomion 76–79 kohdassa esitetyissä eri arvioinneissa.

126    Komissio kiistää kyseisen väitteen oikeellisuuden.

127    Valittajat esittävät, että kyseinen huomautus ei sisällä useita eri seikkoja, jotka mainitaan valituksenalaisen tuomion 77 ja 78 kohdassa esitetyissä kyseistä huomautusta koskevissa arvioinneissa. Kuten kyseisten kohtien lukemisesta ilmenee, unionin yleisen tuomioistuimen tarkoituksena ei ollut toistaa katkelmia kyseisestä huomautuksesta edes muotoilemalla ne uudelleen vaan mainita huomautuksen kohde ja johtaa kyseisistä katkelmista tiettyjä käytännön seurauksia kyseisen menetelmän hyödyllisyydestä sen aikaisemmin yksilöimien muiden seikkojen valossa. Näillä arvioinneillaan unionin yleinen tuomioistuin ei myöskään selvästi ylittänyt mainitun huomautuksen perustellun arvioinnin rajoja.

128    Valituksenalaisen tuomion 79 kohdan osalta valittajat tyytyvät esittämään virheellisen olettaman, jonka mukaan unionin yleinen tuomioistuin ilmaisi siinä, että Cenelec-standardin 5.9 jakson mukainen testausmenetelmä oli pätemätön, vaikka se ainoastaan sanoitti uudelleen erään kyseisen huomautuksen katkelman tekemättä siitä päätelmiä.

129    Niinpä toinen väite on hylättävä perusteettomana.

130    Valittajat väittävät kolmannessa väitteessään, että unionin yleinen tuomioistuin otti valituksenalaisen tuomion 85 kohdassa vääristyneellä tavalla huomioon AEA Energy & Environment ‑nimisen yrityksen helmikuussa 2009 päivätyn kertomuksen, jonka otsikko on ”Report to the Commission, Preparatory studies for Eco-Design Requirements of EUPs (II), Lot 17 Vacuum Cleaners”.

131    Komissio kiistää kyseisen väitteen oikeellisuuden.

132    On mainittava, että unionin yleinen tuomioistuin katsoi valituksenalaisen tuomion 82 kohdassa säänneltävän tilanteen monitahoisuuden ja komission tekemän virheen tahallisuuden tai anteeksiantamattomuuden tutkimisen yhteydessä, että oli tärkeää tietää, oliko komissio ylittänyt harkintavallalleen asetetut rajat ilmeisellä ja vakavalla tavalla suosimalla tyhjän pölypussin testiä osittain täyttyneen pölypussin käyttöön perustuvan menetelmän sijasta. Unionin yleinen tuomioistuin katsoi siinä myös kyseisen tuomion edellisissä kohdissa esitettyjen seikkojen perusteella, että vaikka Cenelec-standardin 5.9 jakson mukaisella testausmenetelmällä voitiin arvioida pölynimurien suorituskykyä olosuhteissa, jotka olivat lähempänä tavanomaisia käyttöolosuhteita kuin tyhjän pölypussin testissä, kyseinen menetelmä aiheutti epävarmuutta kuluttajille annettavien tietojen oikeellisuudesta. Se lisäsi mainitun tuomion 83 kohdassa, että tätä toteamusta tukevat muut, sen kyseisen tuomion 84–91 kohdassa luettelemat ja kommentoimat seikat.

133    Tästä seuraa, että kyseisiä muita seikkoja koskevat toteamukset, joihin kuuluvat myös valituksenalaisen tuomion 85 kohtaan sisältyvät seikat, ovat luonteeltaan ylimääräisiä.

134    Kolmas väite on siten hylättävä tehottomana.

135    Neljännessä väitteessään valittajat väittävät, että valituksenalaisen tuomion perustelut ovat ristiriitaiset.

136    Ne väittävät, että unionin yleinen tuomioistuin katsoi kyseisen tuomion 76–79 kohdassa, että komissiolla oli ollut epäilyksiä Cenelec-standardin 5.9 jakson mukaisen testausmenetelmän tieteellisestä pätevyydestä, mikä on niiden mukaan ristiriitaista, kun kyseisiä kohtia verrataan mainitun tuomion 81 ja 82 kohdassa esitettyihin toteamuksiin, joiden mukaan yhtäältä ”standardointiprosessin luonteesta seuraa, että testausmenetelmän Cenelec-standardin kaltaiseen yhdenmukaistettuun standardiin sisällyttämisen perusteella voidaan olettaa, että kyseinen menetelmä on tieteellisesti ja teknisesti pätevä”, ja toisaalta, että ”se, onko [Cenelec-standardin 5.9 jakson mukainen] testausmenetelmä tieteellisesti ja teknisesti perusteltu, ei ole käsiteltävässä asiassa merkityksellistä, koska komissio ei kiistänyt kyseisiä seikkoja, kun se antoi [riidanalaisen] asetuksen”.

137    Komissio kiistää kyseisen väitteen oikeellisuuden.

138    On todettava, että väite perustuu valituksenalaisen tuomion virheelliseen tulkintaan. Valituksenalaisen tuomion 76–79 kohdalla ei nimittäin ole valittajien niille antamaa merkitystä, koska unionin yleinen tuomioistuin tutki siinä ainoastaan Cenelecin huomautusta vaikeudesta määrittää sellainen pölynimurin pölysäiliön täyttöaste, jota voitaisiin käyttää vertailukohtana pölynimurin suorituskyvyn mittaamisessa, sellaisena kuin se on yksilöity kyseisen tuomion 72 ja 73 kohdassa.

139    Neljäs väite on siten hylättävä perusteettomana.

140    Viidennessä väitteessään valittajat väittävät, että unionin yleinen tuomioistuin otti valituksenalaisen tuomion 75 ja 87 kohdassa sääntöjenvastaisesti huomioon asiakirjoja, joiden osalta komissio on myöntänyt, etteivät ne olleet sen kyseisen lainsäädännön laatimisesta vastanneiden yksiköiden hallussa. Ne viittaavat tältä osin komission unionin yleisessä tuomioistuimessa käydyssä menettelyssä toimittaman vastauskirjelmän 5–15 kohtaan.

141    Komissio kiistää kyseisen väitteen oikeellisuuden.

142    Komissio totesi unionin yleisessä tuomioistuimessa käydyssä menettelyssä esittämänsä vastauskirjelmän 15 kohdassa, että ”edellä esitetyt seikat johtivat – – [riidanalaisen] asetuksen antamiseen”. Valituksenalaisen tuomion 75 ja 87 kohdassa mainitut asiakirjat eivät kuulu edellä mainittuihin seikkoihin.

143    On kuitenkin todettava, että toisin kuin valittajat väittävät, kyseisen vastauskirjelmän 15 kohdassa oleva toteamus ei merkinnyt sitä, että komission yksiköillä olisi ollut tiedossaan vain sen edeltävissä kohdissa mainitut seikat silloin, kun riidanalainen asetus annettiin. Niinpä ei voida esimerkiksi katsoa, ettei komissio ollut tietoinen hankkimastaan vaikutustenarvioinnista tai kyseisen asetuksen antamiseksi järjestämistään kuulemisista, vaikka kyseistä arviointia ja kyseisiä kuulemisia ei mainittu kyseessä olevien huomautusten asianomaisessa katkelmassa.

144    Viides väite, joka siis perustuu virheelliseen olettamaan, on näin ollen hylättävä perusteettomana.

145    Kuudennella väitteellään valittajat väittävät, että unionin yleinen tuomioistuin otti valituksenalaisen tuomion 86–91 kohdassa huomioon seikkoja, jotka olivat merkityksettömiä, koska ne liittyivät riidanalaisen asetuksen antamisen jälkeiseen aikaan.

146    Komissio kiistää kyseisen väitteen oikeellisuuden.

147    On todettava, että kuten edellä 132 ja 133 kohdasta seuraa, väite koskee valituksenalaisen tuomion ylimääräisiä perusteluja, jotka unionin yleinen tuomioistuin esitti ainoastaan vahvistuksena toteamuksille, jotka se oli esittänyt aiemmin sellaisten seikkojen perusteella, jotka liittyivät olosuhteisiin, joissa komissio toimi riidanalaisen asetuksen antamisajankohtana.

148    Kuudes väite on näin ollen hylättävä tehottomana.

149    Seitsemännessä ja viimeisessä väitteessään valittajat moittivat unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se otti selvitysaineiston huomioon vääristyneellä tavalla ja esitti ristiriitaisia perusteluja, kun se katsoi valituksenalaisen tuomion 82 kohdassa, että riidanalaisen asetuksen antamisajankohtana komissio oli tutkinut Cenelec-standardin 5.9 jakson mukaisen testausmenetelmän tieteellisen pätevyyden ja pitänyt sitä riittämättömänä. Yhtäältä selvitysaineisto ei valittajien mukaan tue kyseistä toteamusta. Toisaalta unionin yleinen tuomioistuin katsoi niiden mukaan saman kohdan alussa, ettei komissio ollut kiistänyt kyseisen menetelmän tieteellistä pätevyyttä.

150    Komissio kiistää kyseisen väitteen oikeellisuuden.

151    Valituksenalaisen tuomion 82 kohdassa todetaan seuraavaa:

”– – sillä, onko Cenelec-standardin 5.9 jakson mukainen testausmenetelmä tieteellisesti ja teknisesti perusteltu, ei ole merkitystä käsiteltävässä asiassa, koska komissio ei kiistänyt näitä seikkoja, kun se antoi riidanalaisen asetuksen, vaan katsoi olennaisilta osin, että kyseinen testausmenetelmä ei sovellu pölynimurien energiatehokkuuden arviointiin luotettavuutta, tarkkuutta ja toistettavuutta koskevien kriteerien vuoksi. – –”

152    On todettava, ettei unionin yleinen tuomioistuin katsonut näillä toteamuksillaan, että komissio olisi sulkenut pois kyseisen menetelmän tieteellisen pätevyyden, joten valittajien väite perustuu virheelliseen olettamaan.

153    Seitsemäs väite on siten perusteeton, ja se on tästä syystä hylättävä, samoin kuin neljännen valitusperusteen kuudes osa kokonaisuudessaan.

 Neljännen valitusperusteen seitsemäs osa

–       Asianosaisten lausumat

154    Neljännen valitusperusteensa seitsemännessä osassa, joka koskee valituksenalaisen tuomion 92 kohtaa, valittajat väittävät, että unionin yleinen tuomioistuin lausui kanteen ulkopuolisesta seikasta katsoessaan, että pölynimurien merkintöjä koskeva lainsäädäntö ei ollut verrattavissa muiden kodinkoneiden merkintöjä koskevaan lainsäädäntöön, mikä tekee säänneltävästä tilanteesta monitahoisemman, vaikka komissio ei ollut väittänyt, että kuormituksen simulointiin liittyisi vaikeuksia ainoastaan pölynimurien osalta. Unionin yleinen tuomioistuin ei valittajien mukaan myöskään perustellut kyseistä arviointia eikä antanut valittajille tilaisuutta lausua tästä kysymyksestä.

155    Komissio kiistää kyseisen osan perusteltavuuden.

–       Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

156    Valituksenalaisen tuomion 92 kohdassa todetaan seuraavaa:

”Pölynimurien tekniikalle ja käyttötavalle ominaisten vaikeuksien vuoksi voidaan myös hylätä [valittajien] väitteet, joiden mukaan komission ratkaistavana ollut tilanne ei ollut monitahoinen, koska se oli jo aikaisemmin antanut energiamerkintää varten testausstandardeja, jotka heijastavat kotitalouksien sähkölaitteiden, kuten uunien, pyykinpesukoneiden, kuivausrumpujen ja vedenlämmittimien, tavanomaisia käyttöolosuhteita.”

157    Unionin yleisen tuomioistuimen käyttämistä ilmaisuista ilmenee yhtäältä, että se pyrki kyseisissä kohdassa esittämillään toteamuksilla vastaamaan valittajien väitteeseen, ja toisaalta, että se viittasi kaikkiin sitä ennen esittämiinsä toteamuksiin, jotka koskivat pölynimurien erityispiirteitä, erityisesti pölysäiliön täyttöasteen vaihtelua ja sellaisen testausmenetelmän, jossa tämä otetaan huomioon ja joka on myös toistettavissa, kehittämisen vaikeutta muihin kyseisessä kohdassa mainittuihin tuotteisiin verrattuna.

158    Näin tehdessään unionin yleinen tuomioistuin ei lausunut kanteen ulkopuolisesta seikasta eikä loukannut valittajien puolustautumisoikeuksia. Lisäksi se perusteli oikeudellisesti riittävällä tavalla niiden väitteen hylkäämisen.

159    Neljännen valitusperusteen seitsemäs osa on siten hylättävä perusteettomana.

 Neljännen valitusperusteen kahdeksas osa

–       Asianosaisten lausumat

160    Neljännen valitusperusteen kahdeksas ja viimeinen osa koskee sitä, ettei valittajien väitteeseen siitä, että komissio oli hyväksynyt Cenelec-standardin 5.9 jakson mukaisen testausmenetelmän asetuksen N:o 666/2013 yhteydessä mutta hylännyt sen riidanalaisen asetuksen yhteydessä, vastattu. Valittajat väittivät tältä osin, että näissä kahdessa asetuksessa asetettiin testausmenetelmille sama tieteellistä pätevyyttä koskeva vaatimus, joten kun komissio hyväksyi Cenelec-standardin 5.9 jakson mukaisen testausmenetelmän asetuksen N:o 666/2013 yhteydessä, se myös tunnusti kyseisen menetelmän tieteellisen pätevyyden. Unionin yleinen tuomioistuin kuitenkin vain katsoi, etteivät valittajat olleet perustellusti osoittaneet mainittujen asetusten välistä analogiaa, kun otetaan huomioon energiatehokkuustoimenpiteiden ja kestävyystestien väliset erot, eikä siten vastannut niiden väitteeseen.

161    Komissio kiistää kyseisen osan perusteltavuuden.

–       Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

162    On muistutettava, että unionin yleinen tuomioistuin katsoi valituksenalaisen tuomion 82 kohdassa, että toisin kuin valittajat väittivät, kysymys siitä, oliko Cenelec-standardin 5.9 jakson mukainen testausmenetelmä tieteellisesti perusteltu, ei ollut käsiteltävässä asiassa merkityksellinen. Tällä arvioinnilla unionin yleinen tuomioistuin joka tapauksessa vastasi valittajien väitteeseen sellaisena kuin ne esittävät sen valituksen yhteydessä.

163    Siten myös neljännen valitusperusteen kahdeksas osa ja näin ollen kyseinen valitusperuste kokonaisuudessaan on hylättävä.

 Viides, kuudes ja seitsemäs valitusperuste, jotka koskevat riittävän ilmeisen rikkomisen käsitteen virheellistä soveltamista väitetyn yhdenvertaisen kohtelun ja hyvän hallinnon periaatteen, huolellisuusvelvoitteen ja elinkeinovapauden loukkaamisen arvioinnin yhteydessä

 Asianosaisten lausumat

164    Viidennessä, kuudennessa ja seitsemännessä valitusperusteessaan valittajat arvostelevat unionin yleisen tuomioistuimen arviointeja, joiden mukaan niiden vahingonkorvauskanteensa tueksi esittämät muut lainvastaisuudet kuin direktiivin 2010/30 10 artiklan 1 kohdan kolmannen alakohdan rikkominen eivät merkitse ”riittävän ilmeistä rikkomista”. Näitä muita lainvastaisuuksia ovat valittajien mukaan yhdenvertaisen kohtelun ja hyvän hallinnon periaatteen loukkaaminen, huolellisuusvelvoitteen laiminlyönti ja elinkeinovapauden loukkaaminen.

165    Komissio pitää kyseisiä valitusperusteita perusteettomina.

 Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

166    Vahingonkorvauskanteen kolme kanneperustetta, jotka koskivat yhdenvertaisen kohtelun ja hyvän hallinnon periaatteen, huolellisuusvelvoitteen ja elinkeinonvapauden väitettyjä loukkaamisia, sellaisina kuin ne on kuvattu valituksenalaisen tuomion 102, 109, 113 ja 120 kohdassa, perustuivat lähinnä siihen, että komissio oli direktiivin 2010/30 yhden olennaisen osan vastaisesti päättänyt valita testausmenetelmän, jossa käytetään tyhjää eikä osittain täyttynyttä pölysäiliötä, ja kyseiset muut lainvastaisuudet olivat seurausta kyseisen direktiivin 10 artiklan 1 kohdan kolmannen alakohdan rikkomisesta. Ne perustuvat siis samaan asiayhteyteen kuin viimeksi mainitun säännöksen rikkominen.

167    Vastauksessaan kuhunkin näistä kolmesta kanneperusteesta unionin yleinen tuomioistuin viittasi erityisesti direktiivin 2010/30 10 artiklan 1 kohdan kolmannen alakohdan rikkomista koskevaan arviointiinsa tai sen osaan, jonka päätteeksi se totesi, ettei kyseinen rikkominen merkinnyt unionin oikeuden säännöksen riittävän ilmeistä rikkomista, mitä on arvosteltu aiheettomasti neljän ensimmäisen valitusperusteen yhteydessä.

168    Kuten edellä 50 ja 51 kohdasta ilmenee, unionin oikeussäännön, jolla on tarkoitus antaa yksityisille oikeuksia, riittävän ilmeisen rikkomisen toteaminen riippuu asiayhteyden, jossa rikkominen on tapahtunut, kannalta merkityksellisistä seikoista.

169    Koska esillä olevassa asiassa seikat, joihin vedottiin niiden vahingonkorvauskanteen kanneperusteiden tueksi, joita valituksen viides, kuudes ja seitsemäs valitusperuste koskevat, liittyvät komission riidanalaisen asetuksen yhteydessä tekemään lainvastaiseen valintaan, niiden eri lainvastaisuuksien, joista komissiota moititaan vahingonkorvauskanteessa, tosiseikkoja koskeva asiayhteys on olennaisilta osin sama. Tästä seuraa, että nyt käsiteltävien valitusperusteiden yhteydessä moitittavat unionin yleisen tuomioistuimen arvioinnit, joiden mukaan muut komission tekemäksi väitetyt rikkomiset kuin direktiivin 2010/30 10 artiklan 1 kohdan kolmannen alakohdan rikkominen, jotka kuitenkin seuraavat viimeksi mainitusta rikkomisesta, eivät myöskään olleet riittävän ilmeisiä, on joka tapauksessa perusteltu oikeudellisesti riittävällä tavalla päätelmällä, jonka mukaan direktiivin 2010/30 10 artiklan 1 kohdan kolmannen alakohdan rikkominen ei ollut riittävän ilmeinen.

170    Tästä seuraa, että viides, kuudes ja seitsemäs valitusperuste on hylättävä.

171    Valitus on näin ollen hylättävä kokonaisuudessaan.

 Oikeudenkäyntikulut

172    Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 184 artiklan 2 kohdassa määrätään, että jos valitus on perusteeton, unionin tuomioistuin tekee ratkaisun oikeudenkäyntikuluista.

173    Työjärjestyksen 138 artiklan, jota sovelletaan sen 184 artiklan 1 kohdan nojalla valituksen käsittelyyn, 1 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska valittajat ovat hävinneet asian ja komissio on vaatinut niiden velvoittamista korvaamaan oikeudenkäyntikulut, valittajat on velvoitettava korvaamaan kaikki tähän valitukseen liittyvät oikeudenkäyntikulut.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (neljäs jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:

1)      Valitus hylätään.

2)      Dyson Ltd ja 14 muuta valittajaa vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja ne velvoitetaan korvaamaan Euroopan komission oikeudenkäyntikulut.

Allekirjoitukset

*      Oikeudenkäyntikieli: englanti.