YHTEISÖJEN ENSIMMÄISEN OIKEUSASTEEN TUOMIOISTUIMEN
TUOMIO (toinen jaosto)
27 päivänä marraskuuta 1997(1)
[234sKilpailu Tekijänoikeudet Valituksen hylkääminen Kumoamistuomion
täytäntöönpano Markkinoiden eristäminen Perustelut Harkintavallan
väärinkäyttö[s
Asiassa T-224/95,
Roger Tremblay, kotipaikka Vernantes (Ranska),
Harry Kestenberg, kotipaikka Saint-André-Les-Vergers (Ranska) ja
Syndicat des exploitants de lieux de loisirs (SELL), Ranskan oikeuden mukaan
perustettu etujärjestö, kotipaikka Pariisi, edustajanaan asianajaja Jean Claude
Fourgoux, Pariisi, prosessiosoite Luxemburgissa asianajotoimisto Pierrot Schiltz, 4
rue Béatrix de Bourbon,
kantajina,
joita tukevat
Music User's Council of Europe (MUCE), Englannin oikeuden mukaan perustettu
yhdistys, kotipaikka Uxbridge (Yhdistynyt kuningaskunta), edustajanaan asianajaja
Jean-Louis Fourgoux, Pariisi, prosessiosoite Luxemburgissa asianajotoimisto Pierrot
Schiltz, 4 rue Béatrix de Bourbon,
L'Associazione italiana imprenditori locali da ballo (SILB), Italian oikeuden
mukaan perustettu etujärjestö, kotipaikka Rooma (Italia), edustajanaan asianajaja
Jean Claude Fourgoux, Pariisi, prosessiosoite Luxemburgissa asianajotoimisto
Pierrot Schiltz, 4 rue Béatrix de Bourbon,
väliintulijoina,
vastaan
Euroopan yhteisöjen komissio, asiamiehinään oikeudellinen neuvonantaja Giuliano
Marenco ja komissiossa toimiva kansallinen virkamies Guy Charrier, prosessiosoite
Luxemburgissa c/o oikeudellisen yksikön virkamies Carlos Gómez de la Cruz,
Centre Wagner, Kirchberg,
vastaajana,
jota tukee
Ranskan tasavalta, asiamiehinään ulkoasiainministeriön oikeudellisen osaston
apulaisosastopäällikkö Kareen Rispal-Bellanger ja saman osaston lähetystöneuvos
Jean-Marc Belorgey, prosessiosoite Luxemburgissa Ranskan suurlähetystö, 8b
boulevard Joseph II,
väliintulijana,
jossa kantajat vaativat, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin kumoaa
13.10.1995 tehdyn komission päätöksen, jolla hylättiin muun muassa R. Tremblayn
ja H. Kastenbergin 6 päivänä helmikuuta 1962 annetun neuvoston asetuksen N:o 17
(perustamissopimuksen 85 ja 86 artiklan ensimmäinen täytäntöönpanoasetus;
EYVL 1962, 13, s. 204) 3 artiklan 2 kohdan nojalla 4.2.1986 tekemien valitusten
osa, joka koski sitä, että eri jäsenvaltioiden tekijänoikeusjärjestöt olivat jakaneet
markkinat ja tämän seurauksena eristäneet ne täysin, ja että tämä tuomioistuin
velvoittaa komission ryhtymään tarpeellisiin tutkimuksiin kyseisen järjestelyn toteen
näyttämiseksi,
EUROOPAN YHTEISÖJEN ENSIMMÄISEN OIKEUSASTEEN
TUOMIOISTUIN (toinen jaosto),
toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja C. W. Bellamy sekä tuomarit
A. Kalogeropoulos ja J. D. Cooke,
kirjaaja: hallintovirkamies A. Mair,
ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 29.5.1997 pidetyssä suullisessa
käsittelyssä esitetyn,
on antanut seuraavan
tuomion
Tosiseikat ja asian käsittelyn vaiheet
Oikeudenkäynnin perustana olevat tosiseikat
- BEMIM-niminen (Bureau européen des médias de l'industrie musicale)
diskoteekkitoiminnan harjoittajien yhteenliittymä esitti 4.2.1986 komissiolle 6.2.1962
annetun neuvoston asetuksen N:o 17 (perustamissopimuksen 85 ja 86 artiklan
ensimmäinen täytäntöönpanoasetus; EYVL 1962, 13, s. 204, jäljempänä asetus
N:o 17) 3 artiklan 2 kohdan nojalla komissiolle hakemuksen siitä, että tämä
vahvistaisi ETY:n perustamissopimuksen 85 ja 86 artiklaa rikotun, ja
diskoteekkitoiminnan harjoittajat R. Tremblay ja H. Kastenberg yhtyivät tuolloin
tähän hakemukseen. Tämän hakemuksen mukaan kilpailusääntöjä oli rikkonut
Société des auteurs, compositeurs et éditeurs de musique (jäljempänä SACEM),
joka on musiikkialan ranskalainen tekijänoikeusjärjestö. Myös muut valittajat
esittivät komissiolle sisällöltään samankaltaisia valituksia vuosien 1979 ja 1988
välisenä aikana.
- Mainitussa 4.2.1986 tehdyssä valituksessa esitettiin lähinnä seuraavat väitteet:
Ensimmäinen koski perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdan rikkomista, ja sen
mukaan eri jäsenvaltioiden tekijänoikeusjärjestöt olivat jakaneet markkinat ja
siten eristäneet eri markkinat täysin toisistaan tekemillään vastavuoroista
edustusta koskevilla sopimuksilla, joiden mukaan nämä järjestöt eivät saaneet
asioida suoraan toisissa jäsenvaltioissa olevien musiikin käyttäjien kanssa. Kahden
muun valituksessa esitetyn väitteen mukaan SACEM oli rikkonut 86 artiklaa, koska
sen perimä korvaus oli liian suuri ja luonteeltaan syrjivä ja koska se oli kieltäytynyt
myöntämästä sellaisia esittämislupia, jotka koskisivat ainoastaan ulkomaista
musiikkia.
- Näiden valitusten johdosta komissio ryhtyi tutkimuksiin esittämällä asetuksen
N:o 17 11 artiklaan perustuvia tietojensaantipyyntöjä.
- Komissio lykkäsi asian käsittelyä sen vuoksi, että Cour d'appel d'Aix-en-Provence,
Cour d'appel de Poitiers ja Tribunal de grande instance de Poitiers olivat esittäneet
joulukuun 1987 ja elokuun 1988 välisenä aikana yhteisöjen tuomioistuimelle
ennakkoratkaisupyyntöjä, jotka koskivat erityisesti sitä, olivatko SACEMin perimien
korvausten suuruus, kansallisten tekijänoikeusjärjestöjen väliset vastavuoroista
edustusta koskevat sopimukset ja se, että SACEMin edustussopimukset kattoivat
koko ohjelmiston, yhteensopivia perustamissopimuksen 85 ja 86 artiklan kanssa.
Yhteisöjen tuomioistuin totesi asiassa 395/87, Tournier, 13.7.1989 antamassaan
tuomiossa (Kok. 1989, s. 2521, 2580) ja yhdistetyissä asioissa 110/88, 241/88 ja
242/88, Lucazeau ym., 13.7.1989 antamassaan tuomiossa (Kok. 1989, s. 2811, 2834)
muun muassa, että "ETY:n perustamissopimuksen 85 artiklaa on tulkittava siten,
että sen vastaisia ovat kaikki jäsenvaltioissa toimivien kansallisten
tekijänoikeusjärjestöjen väliset yhdenmukaistetut menettelytavat, joiden
tarkoituksena tai vaikutuksena on se, että jokainen tällainen järjestö kieltäytyy
antamasta muissa jäsenvaltioissa oleville musiikin käyttäjille suoraa mahdollisuutta
käyttää ohjelmistoaan. Kansallisten tuomioistuinten asiana on päättää, onko näiden
järjestöjen välillä todellisuudessa ollut tällaista yhteistoimintaa."
- Näiden tuomioiden antamisen jälkeen komissio jatkoi tutkimuksiaan erityisesti siltä
osin kuin kysymys oli Euroopan yhteisössä toimivien tekijänoikeusjärjestöjen
perimien korvausten suuruusluokkien erilaisuudesta. Komissio esitti näiden
tutkimusten tulokset 7.11.1991 päivätyssä kertomuksessa.
- Komissiolle lähetettiin 18.12.1991 muun muassa Tremblayn, Kestenbergin ja
BEMIMin puolesta ETY:n perustamissopimuksen 175 artiklassa tarkoitettu
vaatimuskirje, jossa komissiota kehotettiin ryhtymään toimenpiteisiin näiden
valituksen johdosta.
- Komissio lähetti 20.1.1992 BEMIMille neuvoston asetuksen N:o 17 19 artiklan 1
ja 2 kohdassa säädetyistä kuulemisista 25 päivänä heinäkuuta 1963 annetun
komission asetuksen N:o 99/63 (EYVL 1963, 127, s. 2268, jäljempänä asetus
N:o 99/63) 6 artiklassa tarkoitetun kirjeen. Kirjeessään komissio totesi, että
toissijaisuusperiaatteen ja desentralisaation periaatteen perusteella se oli päätynyt
siihen, että se ei aikonut ryhtyä toivottuihin jatkotoimenpiteisiin valituksissa
mainittujen seikkojen perusteella ottaen huomioon sen, että yhteisön etu ei vaatinut
asian selvittämistä, koska kyseessä olleiden menettelytapojen vaikutus oli lähinnä
kansallinen ja koska useat ranskalaiset tuomioistuimet käsittelivät jo asiaa.
- Kantajien asiamies esitti 20.3.1992 vastineen komission 20.1.1992 päivättyyn
kirjeeseen, ja vastineessa hän vaati komissiota jatkamaan tutkimuksia ja
lähettämään väitetiedoksiannon.
- Kilpailuasioista vastaavan komission jäsenen 12.11.1992 päivätyllä kirjeellä
valittajille ilmoitettiin, että vaatimus siitä, että komissio vahvistaisi
perustamissopimuksen 85 ja 86 artiklaa rikotun, oli lopullisesti hylätty.
- Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa nostettiin 11.1.1993 kanne, jossa
vaadittiin 12.11.1992 tehdyn päätöksen kumoamista.
- Asiassa T-5/93, Tremblay ym. vastaan komissio, 24.1.1995 antamallaan tuomiolla
(Kok. 1995, s. II-188; jäljempänä Tremblay I -tuomio) ensimmäisen oikeusasteen
tuomioistuin (toinen jaosto) kumosi perustamissopimuksen 190 artiklan
noudattamatta jättämisen vuoksi 12.11.1992 tehdyn päätöksen siltä osin, kuin
päätöksessä hylättiin kantajien väite, joka koski SACEMin ja muissa jäsenvaltioissa
toimivien tekijänoikeusjärjestöjen väliseen järjestelyyn perustuvaa markkinoiden
eristämistä, ja muilta osin se hylkäsi kanteen.
- Trembley, Kestenberg ja Syndicat des exploitants de lieux de loisirs (jäljempänä
SELL) hakivat yhteisöjen tuomioistuimeen 24.3.1995 jättämällään valituskirjelmällä
tähän tuomioon muutosta, vaatien tämän tuomion kumoamista siltä osin, kuin siinä
hylättiin kanne 12.11.1992 tehdyn komission päätöksen siitä osasta, jossa hylättiin
perustamissopimuksen 86 artiklan rikkomista koskevat väitteet.
- Tremblay I -tuomion jälkeen komissio lähetti 23.6.1995 kantajien asiamiehelle
asetuksen N:o 99/63 6 artiklassa tarkoitetun kirjeen (jäljempänä "6 artiklassa
tarkoitettu kirje").
- Kirjeessään komissio totesi aluksi, että edellä mainitussa tuomiossaan ensimmäisen
oikeusasteen tuomioistuin oli katsonut, että 12.11.1992 tehdyn päätöksen perustelut
eivät olleet sellaisia, että kantajille ilmenisi niistä valituksensa hylkäämisen syyt, siltä
osin kuin valituksessa oli ollut kysymys markkinoiden eristämisestä, joka perustui
eri jäsenvaltioiden tekijänoikeusjärjestöjen välisiin vastavuoroista edustusta
koskeviin sopimuksiin.
- Komissio palautti "6 artiklassa tarkoitetussa kirjeessään" olevassa "oikeudellinen
arviointi"-osassa mieleen ne vastaukset, jotka yhteisöjen tuomioistuin oli antanut
edellä mainituissa asioissa Tournier ja Lucazeau ym. antamissaan tuomiossa niihin
kysymyksiin, jotka koskivat kansallisten tekijänoikeusjärjestöjen perustamaa
vastavuoroista edustusta koskevien sopimusten verkostoa ja näiden järjestöjen
yhteistä käytäntöä, jonka mukaan mikään järjestö ei antanut muiden jäsenvaltioiden
alueella oleville äänitteiden käyttäjille suoraa mahdollisuutta käyttää ohjelmistoaan.
- Komissio muistutti tältä osin, että yhteisöjen tuomioistuin oli todennut
tuomioissaan, että sellaiset vastavuoroista edustusta koskevat sopimukset, joilla
luodaan yksinoikeuksia siinä mielessä, että järjestöt velvoittautuvat siihen, ettei
mikään niistä anna ulkomaisille äänitteiden käyttäjille suoraa mahdollisuutta käyttää
ohjelmistoaan, kuuluvat perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdassa määrätyn
kiellon soveltamisalaan. Komissio lisäsi kuitenkin, että koska tekijänoikeusjärjestöt
olivat siitä huolimatta, että vastavuoroista edustusta koskevissa sopimuksissaan
olleet yksinoikeuslausekkeet oli poistettu, toimineet edelleen siten, että ne olivat
uskoneet ohjelmistonsa edustamisen tietyn alueen osalta ainoastaan sille
tekijänoikeusjärjestölle, joka toimi tällä alueella, yhteisöjen tuomioistuin tutki, oliko
tämän vuoksi katsottava, että nämä järjestöt olivat säilyttäneet
yksinoikeusjärjestelmän yhdenmukaistetuilla menettelytavoillaan. Tältä osin
komissio totesi, että vaikka yhteisöjen tuomioistuin oli katsonut, että sellaista
kansallisten tekijänoikeusjärjestöjen yhteistoimintaa, jonka vaikutuksena on se, että
jokainen järjestö kieltäytyy systemaattisesti antamasta äänitteiden ulkomaalaisille
käyttäjille suoraa mahdollisuutta käyttää ohjelmistoaan, olisi pidettävä
yhdenmukaistettuna menettelytapana, jolla rajoitetaan kilpailua ja joka on omiaan
vaikuttamaan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan, yhteisöjen tuomioistuin oli samalla
kuitenkin korostanut sitä, että näiden järjestöjen välillä ei voida katsoa olevan
yhteistoimintaa siinä tapauksessa, että järjestöjen keskenään samankaltaiset
menettelytavat voidaan selittää muilla syillä kuin järjestöjen yhteistoiminnalla.
Komissio totesi, että yhteisöjen tuomioistuimen mukaan "näin voi olla siinä
tapauksessa, että antaessaan suoran mahdollisuuden ohjelmistojensa käyttämiseen
tekijänoikeusjärjestöjen olisi luotava oma hallinto- ja valvontajärjestelmänsä toiselle
alueelle".
- Komissio totesi kirjeessään mainittua periaatteita soveltaen, että vaikka se katsoi
edelleen eri järjestöjen menettelytapojen olevan tietyssä määrin keskenään
samankaltaisia, koska mikään niistä ei antanut muissa jäsenvaltioissa toimiville
diskoteekeille suoraa mahdollisuutta käyttää ohjelmistoaan, tämä samankaltaisuus
johtui pelkästään siitä, että eri tekijänoikeusjärjestöt olivat samankaltaisessa
tilanteessa. Komissio viittasi tältä osin julkisasiamies Jacobsin ratkaisuehdotuksiin,
jotka hän antoi edellä mainituissa asioissa Tournier sekä Lucazeau ym. (Kok. 1989,
s. 2536) ja joissa hän korosti tekijänoikeusmarkkinoiden erityisluonnetta, joka liittyi
siihen, että tekijänoikeuksien tehokas suojeleminen edellytti jatkuvaa valvontaa jahallinnointia kyseisen valtion alueella. Komissio totesi tässä yhteydessä, että
sellainen tekijänoikeusjärjestö, joka haluaa toimia oman alueensa ulkopuolella,
joutuisi ottamaan käyttöön hallinnointijärjestelmän, joka tekee mahdolliseksi sen,
että tämä järjestö voi neuvotella asiakkaidensa kanssa, tarkastaa ne seikat, joita
käytetään perusteena tekijänoikeuskorvausten laskemisessa, valvoa ohjelmistonsa
käyttämistä ja ryhtyä tarpeellisiin toimenpiteisiin sen valvomien tekijänoikeuksien
mahdollisen loukkaamisen vuoksi, vaikka jokainen tekijänoikeusjärjestö voi
hallinnoida ohjelmistoaan tällaisella toisella alueella edullisemmin ja tehokkaammin
siten, että se uskoo hallinnoinnin tällä alueella toimivalle järjestölle.
- Komissio viittasi lisäksi yhteisöjen tuomioistuimen yhdistetyissä asioissa C-89/85,
C-104/85, C-114/85, C-116/85, C-117/85 ja C-125/85, C-126/85, C-127/85, C-128/85
ja C-129/85, Ahlström Osakeyhtiö ym., 31.3.1993 antamaan tuomioon (Kok. 1993,
s. I-1307, ns. sellutuomio) ja totesi, että tekijänoikeusjärjestöjen toiminta voitiin
selittää myös muuten kuin olettamalla niiden yhdenmukaistaneen
menettelytapojaan, koska komission mukaan näillä järjestöillä ei ollut mitään
intressiä käyttää jotain muuta menettelyä kuin toisella alueella toimivan järjestön
valtuuttamista.
- Komission totesi päätelmänään, että "koska komissio ei ole saanut muilta
valituksen tehneiltä tai teiltä itseltänne todisteita tai konkreettisia aihetodisteita
tällaisesta yhdenmukaistetusta menettelytavasta ja koska komissio ei ole itse
pystynyt löytämään mitään näyttöä, se ei voi katsoa, että tämä eri
tekijänoikeusjärjestöjen keskenään samankaltaiset menettelytavat voidaan selittää
ainoastaan näiden järjestöjen välisellä yhteistoiminnalla tai yhdenmukaistetulla
menettelytavalla".
- Komissio totesi 23.6.1995 lähettämänsä kirjeen "päätelmiä"-osassa seuraavaa:
"Tämän vuoksi komissio katsoo, että Roger Tremblayn, François Lucazeaun ja
Harry Kestenbergin tekemän valituksen osa, joka koskee musiikkialan
tekijänoikeuksia koskevien kansallisten markkinoiden eristämistä, jonka on väitetty
perustuvan eri jäsenvaltioiden tekijänoikeusjärjestöjen väliseen yhteistoimintaan tai
yhdenmukaistettuun menettelytapaan, ei ole perusteltu.
Komissio antaa siksi teille tiedoksi 25 päivänä heinäkuuta 1963 annetun komission
asetuksen N:o 99/63/ETY 6 artiklan mukaisesti aikomuksensa hylätä virallisesti
tämä osa Roger Tremblayn, François Lucazeaun ja Harry Kestenbergin tekemästä
valituksesta. "
- Kantajien asiamies esitti 24.7.1995 Tremblayn ja Kestenbergin puolesta vastineensa
23.6.1995 lähetettyyn tiedonantoon, ja tässä vastineessa hän väitti erityisesti, että
komissio oli "6 artiklassa tarkoitetussa kirjeessään" ainoastaan "todennut, ettei se
ole pystynyt löytämään mitään konkreettisia todisteita yhdenmukaistetun
menettelytavan olemassaolosta, esittämättä mitään tietoja siitä, että se olisi
todellisuudessa etsinyt tällaisia todisteita" ja että se ei "osoittanut aloittaneensa
uudelleen tutkimuksia siten, kuin sen olisi pitänyt tehdä ensimmäisen oikeusasteen
tuomioistuimen antaman tuomion johdosta". Kantajien asiamies väitti, että
kansalliset tekijänoikeusjärjestöt olivat yhteistoiminnassa, jonka tarkoituksena oli
eristää markkinat käyttämällä vastavuoroista edustusta koskevien sopimusten
tekemistä keinona tämän päämäärän saavuttamiseksi, ja että ne olivat sopineet
järjestelystä, jonka tarkoituksena oli hintojen pitäminen edelleen korkeina;
kantajien asiamiehen mukaan ne perusteet, joita komissio oli käyttänyt hylätessään
kantajien valituksen osan, joka koski kyseisen järjestelyn olemassaoloa, olivat näin
ollen virheellisiä; kantajien asiamies vaati komissiota joko jatkamaan tutkimuksia
tai lykkäämään ratkaisun antamista siihen asti, että yhteisöjen tuomioistuin on
antanut tuomion valitusasiassa, joka koskee Tremblay I -tuomiota.
- Tremblaylle ja Kestenbergille ilmoitettiin heidän 4.2.1986 tekemänsä valituksen
lopullisesta hylkäämisestä 13.10.1995 päivätyllä kirjeellä, jonka kilpailuasioista
vastaava komission jäsen oli allekirjoittanut.
- Komissio totesi 13.10.1995 päivätyssä kirjeessään, että niistä syistä, jotka oli jo
ilmoitettu 23.6.1995 lähetetyssä "6 artiklassa tarkoitetussa kirjeessä",
jatkotoimenpiteisiin ryhtymiseen valitusten johdosta ei ollut riittävästi perusteita ja
että niistä huomioista, jotka valittajat olivat esittäneet 24.7.1995 päivätyssä kirjeessä,
ei ilmennyt mitään uusia tosiseikkoja tai oikeudellisia seikkoja, joiden vuoksi
komission olisi muutettava päätelmiään. Komissio totesi, että kantajat olivat
vaatineet tässä kirjeessään komissiota hankkimaan näyttöä paitsi siitä järjestelystä,
jossa eri jäsenvaltioiden tekijänoikeusjärjestöt jakoivat markkinoita tekemillään
vastavuoroista edustusta koskevilla sopimuksilla, myös toisesta järjestelystä, jonka
osapuolina olivat samat järjestöt ja jonka tarkoituksena oli musiikin hintojen
pitäminen korkeina.
- Väitetyn ensimmäisen järjestelyn osalta komissio muistutti kantajia niistä
perusteista, jotka se oli jo esittänyt "6 artiklassa tarkoitetussa kirjeessään". Väitetyn
toisen järjestelyn osalta komissio viittasi aluksi Tremblay I -tuomioon ja totesi, että
kantajat eivät olleet esittäneet tätä koskevaa väitettä komissiolle tekemässään
valituksessa vaan ainoastaan edeltäneeseen 20.1.1992 päivättyyn "6 artiklassa
tarkoitettuun kirjeeseen" 20.3.1992 antamassaan vastineessa. Komissio päätteli
tästä, ettei sillä ollut velvollisuutta tutkia tätä väitettä, ja katsoi, ettei ensimmäisen
oikeusasteen tuomioistuin ollut kyseisessä tuomiossa tutkinut päätöksen tätä osaa.
Se korosti kuitenkin, että ne perusteet, jotka se oli esittänyt 12.11.1992 tekemänsä
päätöksen 12 kohdassa, olivat edelleen päteviä; komissio oli todennut kyseisessä
kohdassa, että vaikka on mahdollista, että Groupement européen des sociétés
d'auteurs et de compositeursissä (jäljempänä GESAC) edustettuina olevien
tekijänoikeusjärjestöjen välillä oli yhteistoimintaa tai että ne olivat
yhdenmukaistaneet menettelytapojaan mitä ei tosin ollut pystytty näyttämään
toteen , vaikuttaa kuitenkin siltä, että tällaisella järjestelyllä ei ollut täsmällisiä
vaikutuksia tariffeihin, joista osa oli noussut ja osa laskenut sen jälkeen, kun
yhteisöjen tuomioistuin oli antanut asiassa Tournier ja yhdistetyissä asioissa
Lucazeau ym. tuomiot, ja jotka poikkesivat edelleen tuntuvasti toisistaan.
Asian käsittelyn vaiheet
- Kantajat ovat nostaneet nyt käsiteltävänä olevan kanteen ensimmäisen oikeusasteen
tuomioistuimen kirjaamoon 13.12.1995 jättämällään kannekirjelmällä.
- Ranskan tasavalta toimitti ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen kirjaamoon
28.5.1996 väliintulohakemuksen, jossa se pyysi saada osallistua oikeudenkäyntiin
tukeakseen komission vaatimuksia. Laajennetun toisen jaoston puheenjohtaja
hyväksyi väliintulohakemuksen 2.7.1996 antamallaan määräyksellä. Kantajan eivät
esittäneet asetetussa määräajassa näkemyksiään Ranskan tasavallan
väliintulokirjelmästä.
- Music User's Council of Europe -niminen yhdistys (jäljempänä MUCE) toimitti
ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen kirjaamoon 30.5.1996
väliintulohakemuksen, jossa se pyysi saada osallistua oikeudenkäyntiin tukeakseen
kantajien vaatimuksia. Associazione italiana impreditori locali da ballo (jäljempänä
SILB) toimitti ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen kirjaamoon 3.6.1996
hakemuksen, jossa se pyysi saada osallistua oikeudenkäyntiin väliintulijana
tukeakseen kantajien vaatimuksia. Laajennetun toisen jaoston puheenjohtaja
hyväksyi nämä väliintulohakemukset 9.10.1996 antamillaan määräyksillä.
- Yhteisöjen tuomioistuin hylkäsi asiassa C-91/95 P, Tremblay ym. vastaan komissio,
24.10.1996 antamallaan tuomiolla (Kok. 1996, s. I-5547) perusteettomana
valituksen, jotka Tremblay, Kestenberg ja SELL olivat tehneet Tremblay I
-tuomiosta.
- Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen täysistunto teki 6.11.1996
työjärjestyksensä 14 ja 51 artiklan nojalla päätöksen siitä, että tämä asia, joka oli
alun perin annettu laajennetun toisen jaoston käsiteltäväksi, siirretään toisen
jaoston käsiteltäväksi.
- Koska väliintulijat MUCE ja SILB eivät esittäneet väliintulokirjelmiä asetetussa
määräajassa, kirjallinen käsittely päättyi 21.11.1996.
- Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin (toinen jaosto) päätti esittelevän tuomarin
kertomuksen perusteella aloittaa suullisen käsittelyn ilman edeltäviä asian
selvittämistoimia. Asianosaisten ja väliintulijan lausumat ja vastaukset ensimmäisen
oikeusasteen tuomioistuimen esittämiin suullisiin kysymyksiin kuultiin 29.5.1997
pidetyssä istunnossa.
Asianosaisten vaatimukset
- Kantajat ovat vaatineet, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin
- kumoaa 13.10.1995 tehdyn komission päätöksen siltä osin, kuin siinä
hylättiin kantajien tekemä valitus;
- määrää komission ryhtymään tarpeellisiin tutkimuksiin näytön hankkimiseksi
kyseisestä yhteistoiminnasta ja
- velvoittaa komission korvaamaan asian käsitelystä tässä oikeusasteessa
aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.
- Komissio on vaatinut, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin
- hylkää kanteen, koska kaikki esitetyt kanneperusteet ovat perusteettomia ja
- velvoittaa kantajat korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
- Ranskan tasavalta vaatii, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin
- hylkää Tremblayn, Kestenbergin ja SELLin nostaman kanteen.
Vaatimus määräyksen antamisesta komissiolle
- Kantajat ovat vaatineet, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin antaisi
komissiolle määräyksen siitä, että sen on ryhdyttävä tarpeellisiin tutkimuksiin näytön
hankkimiseksi kyseisestä yhteistoiminnasta.
- Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin muistuttaa, että vakiintuneen
oikeuskäytännön mukaan yhteisöjen tuomioistuimilla ei ole laillisuusvalvontaa
harjoittaessaan toimivaltaa antaa toimielimille määräyksiä. Perustamissopimuksen
176 artiklan sanamuodon mukaan toimielimen, jonka toimenpide on kumottu, on
toteutettava kumoamiskanteen perusteella annetun tuomion täytäntöön panemiseksi
tarvittavat toimenpiteet (ks. asia 53/85, Akzo Chemie v. komissio, tuomio 24.6.1986,
Kok. 1986, s. 1965, 23 kohta ja asia T-109/94, Windpark Groothusen v. komissio,
tuomio 13.12.1995, Kok. 1995, s. II-3007, 61 kohta).
- Kantajien vaatimus, jonka mukaan komissiolle on annettava määräys, on siten
jätettävä tutkimatta.
Kumoamisvaatimukset
- Kantajat ovat esittäneet kolme perustetta kanteensa tueksi. Ensimmäinen koskee
perustamissopimuksen 176 artiklan noudattamatta jättämistä, toinen riidanalaisen
päätöksen perustelujen puutteellisuutta ja kolmas perustamissopimuksen rikkomista
ja harkintavallan väärinkäyttöä.
- Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että perustelujen puutteellisuutta
koskeva kanneperuste on syytä tutkia ennen ensimmäistä ja kolmatta
kanneperustetta.
Riidanalaisen päätöksen perustelujen puutteellisuutta koskeva kanneperuste
Asianosaisten ja väliintulijan väitteet ja niiden perustelut
- Kantajat ovat väittäneet ensinnäkin, että päätös on puutteellisesti perusteltu, koska
se ei perustu tutkimukseen, joka komission olisi pitänyt suorittaa. Komissio esitti
riidanalaisessa päätöksessä tekijänoikeusjärjestöjen toiminnasta ainoastaan
yleisluontoisia oikeudellisia selityksiä, jotka perustuivat yhtäältä siihen, että eri
järjestöjen samankaltaiset menettelytavat ja varsinainen yhteistoiminta on erotettava
toisistaan, ja toisaalta siihen, että kansallisten tuomioistuimien katsottiin voivan
käsitellä komission sijasta kyseinen asia. Kantajien mukaan komissio toimi
virheellisesti, kun se korosti itsepintaisesti sitä, että yhdenmukaistetun
menettelytavan olemassaolosta ei ole esitetty näyttöä, ja siirsi näin kantajien
velvollisuudeksi tietojen hankkimisen, vaikka komissiolla on tähän tehokkaammat
keinot ja vaikka sillä on velvollisuus tutkia valitukset huolellisesti, perusteellisesti
ja viivytyksettä.
- Kantajien mukaan päätös on perusteltu puutteellisesti myös siksi, että komissio
tutki vastavuoroista edustusta koskevista sopimuksista ainoastaan ne lausekkeet,
jotka koskivat ulkomaalaisten musiikkiohjelmistojen käyttämiseen liittyviä
tekijänoikeusjärjestöjen yksinoikeuksia.
- Sen väitteen hylkäämisestä, joka koski tekijänoikeuskorvausten korkeina pitämiseen
tähtäävää järjestelyä, kantajat ovat esittäneet, että komissio toimi virheellisesti, kun
se toisti päätöksessään sanatarkasti ne perusteet, jotka se oli jo esittänyt 12.11.1992
tekemänsä ensimmäisen päätöksen 12 kohdassa, vaikka ensimmäisen oikeusasteen
tuomioistuin oli kumonnut päätöksen tämän osan Tremblay I -tuomiossa.
Perustelujen puutteellisuutta lisää edelleen se, että komissio ei ollut tehnyt
tutkimusta, jossa vertailtaisiin eri tekijänoikeusjärjestöjen tariffien suuruutta. Siitäkomission väitteestä, jonka mukaan kantajat eivät voi riitauttaa päätöksen tätä osaa,
koska Tremblay I -tuomiossa kumottiin komission ensimmäinen päätös vain siltä
osin, kuin siinä perusteltiin puutteellisesti sen väitteen hylkääminen, joka koski
markkinoiden eristämiseksi tehtyä järjestelyä, kantajat ovat todenneet, että kyseinen
tuomio koskee kyseistä yhteistoimintaa kokonaisuudessaan ja että tätä väitettä ei
ole syytä erottaa siitä väitteestä, joka koski tekijänoikeuskorvausten suuruutta
koskevaa hintakartellia.
- Komissio on väittänyt ensinnäkin, että tätä kanneperustetta ei voida tutkia siltä
osin, kuin se koskee sitä päätöksen osaa, jossa komissio hylkäsi väitteen korvausten
suuruutta koskevan tekijänoikeusjärjestöjen hintakartellin olemassaolosta.
Komission mukaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin kumosi komission
ensimmäisestä päätöksestä vain sen osan, jossa komissio oli hylännyt markkinoiden
jakamiseksi ja eristämiseksi tehdyn järjestelyn olemassaoloa koskevan väitteen, ja
tämä osittainen hylkääminen johtui siitä, että ainoastaan tämä väite oli mainittu
alkuperäisessä komissiolle tehdyssä valituksessa, koska hintakartellin olemassaoloa
koske väite oli esitetty ensimmäistä kertaa vasta valittajien vastineessa 20.1.1992
päivättyyn "6 artiklassa tarkoitettuun kirjeeseen". Komissio on päätellyt tästä, että
sillä ei ollut velvollisuutta tutkia tätä väitettä ja että koska tämän väitteen osalta ei
ole tehty valitusta, komissio ei ole myöskään tehnyt siitä päätöstä.
- Markkinoiden eristämistä koskevan väitteen hylkäämisen osalta komissio on
esittänyt, että riidanalaisessa päätöksessä se hylkäsi valituksen aineellisin perustein
eli siksi, ettei väitettyä järjestelyä ollut komission mukaan näytetty toteen, eikä
kantajien väite, jonka mukaan hylkäämisen perusteena olisi ollut myös se, että
kyseisen yhteistoiminnan käsittely kuului kansalliselle tuomioistuimille, pidä
paikkansa. Komissio on toistanut kaikki "6 artiklassa tarkoitetussa kirjeessä" ja
kyseisessä päätöksessä mainitut seikat ja väittää, että päätös on perusteltu
oikeudellisesti riittävällä tavalla ja että koska kyseisestä tekijänoikeusjärjestöjen
järjestelystä ei ollut vakavasti otettavaa näyttöä, komissiolla ei ollut velvollisuutta
ryhtyä tutkimuksiin. Tältä osin komissio on esittänyt, että kantajat eivät esittäneet
mitään tätä järjestelyä koskevaa uutta seikkaa esimerkiksi 24.7.1995 päivätyssä
vastineessaan "6 artiklassa tarkoitettuun kirjeeseen" ja että komission päätelmiä
tukevat myös Ranskan Conseil de la concurrencen (kilpailuneuvosto) päätelmät.
- Kantajien väitteestä, jonka mukaan riidanalaisessa päätöksessä oli tutkittu
vastavuoroista edustusta koskevista sopimuksista ainoastaan ne lausekkeet, jotka
koskivat yksinoikeuksia, komissio on todennut, että se on päin vastoin tutkinut
vastavuoroista edustusta koskevan järjestelmän toiminnan kokonaisuudessaan.
- Ranskan tasavalta on väittänyt ensinnäkin, ettei ensimmäisen oikeusasteen
tuomioistuin voi tutkia niitä kantajien väitteitä, jotka koskevat riidanalaisen
päätöksen sitä osaa, jossa hylättiin väite korvauksien suuruutta koskevan
tekijänoikeusjärjestöjen hintakartellin olemassaolosta. Koska ensimmäisen
oikeusasteen tuomioistuin ei ollut kumonnut ensimmäistä komission päätöstä tältä
osin, komissio vastasi ainoastaan suppeasti kantajille, kun nämä esittivät uudelleen
tämän väitteen vastineessaan "6 artiklassa tarkoitettuun kirjeeseen", ja vastauksen
tarkoituksena oli ainoastaan toistaa kantajille ne syyt, joiden vuoksi tämä väite oli
hylätty. Joka tapauksessa on niin, että kantajat eivät ole kiistäneet komission
tekemien päätelmien sisällön oikeellisuutta, vaan ne vetoavat ainoastaan Ranskan
mukaan perusteettomasti siihen, että komissio ei ollut tehnyt vertailevaa
tutkimusta tekijänoikeusjärjestöjen perimien korvausten suuruutta.
- Toiseksi Ranskan tasavalta on todennut, että komissio on perustellut
asianmukaisesti päätöksensä siltä osin, kuin siinä hylättiin markkinoiden eristämistä
koskeva väite. Ranskan mukaan "6 artiklassa tarkoitettu kirje" ja lopullinen
hylkäämispäätös ovat riittävän seikkaperäisiä ja perustuvat yhteisöjen
tuomioistuimen selvään oikeuskäytäntöön. Lisäksi Ranskan Conseil de concurrence
on tehnyt saman päätelmän kuin komissio, ja tähän päätelmään on päätynyt myös
Cour de cassation 14.5.1991 antamassaan tuomiossa. Tämän vuoksi ja ottaen
huomioon sen, että vähäisintäkään näyttöä tai mitään konkreettisia aihetodisteita
ei ole esitetty sen tueksi, että komission päätelmä olisi väärä, Ranska on todennut,
ettei komissiolla ollut velvollisuutta ryhtyä lisätutkimuksiin.
Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta
- Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa, että tässä kanneperusteessaan
kantajat ovat vedonneet siihen, että riidanalainen päätös on perusteltu
puutteellisesti siltä osin, kuin siinä hylättiin väite vastavuoroista edustusta koskeviin
tekijänoikeusjärjestöjen sopimuksiin perustuvasta markkinoiden eristämisestä ja
väite näiden järjestöjen yhteistoiminnasta, jolla pyrittiin pitämään korvausten taso
korkeana. Koska sekä komissio että Ranskan tasavalta ovat esittäneet, että tämä
kanneperuste on jätettävä tutkimatta siltä osin, kuin se koskee päätöksen osaa,
jossa on hylätty viimeksi mainittu väite, on syytä tutkia ensinnäkin, voidaanko
kanneperuste ottaa tältä osin tutkittavaksi.
- Aluksi on todettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan päätöksestä, jolla
pelkästään vahvistetaan aikaisempi päätös, ei voida nostaa kannetta (yhdistetyt asiat
166/86 ja 220/86, Irish Cement v. komissio, tuomio 15.12.1988, Kok. 1988, s. 6473,
16 kohta ja asia C-480/93 P, Zunis Holding ym. v. komissio, tuomio 11.1.1996,
Kok. 1996, s. I-1, 14 kohta). Sellaisen toimen perusteella, joka rajoittuu siihen, että
sillä pelkästään vahvistetaan aiempi toimi, asianomaisille ei avaudu mahdollisuutta
käydä uudelleen oikeutta vahvistetun toimen laillisuudesta (yhdistetyt asiat 42/59
ja 49/59, Snupat v. korkea viranomainen, tuomio 22.3.1961, Kok. 1961, s. 146).
- Esillä olevan asian osalta on syytä korostaa ensimmäiseksi, että komissio oli jo
hylännyt kyseiset valitukset 12.11.1992 tekemällään päätöksellä (ks. edellä 9 kohta).
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin tutki Tremblay I -tuomiossa, onko komissio
perustellut riittävästi tätä päätöstään, siltä osin kuin se hylkäsi päätöksessään
väitteen siitä, että eri jäsenvaltioiden tekijänoikeusjärjestöt olisivat olleet
perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdan vastaisessa yhteisötyössä, ja totesi, että
"kanteen kohteena olevan päätöksen 12 ja 13 kohdassa perustellaan valituksen
niiden kahden kohdan hylkääminen, jotka kantajat ovat esittäneet vastineissaan
6 artiklassa tarkoitettuun kirjeeseen [ja jotka] koskevat toisaalta GESACissa
edustettuina olevien kansallisten tekijänoikeusjärjestöjen väitettyä yhteistyötä, jonka
tarkoituksena oli yhtenäistää tekijänoikeusmaksujen taso mahdollisimman
korkeaksi, ja toisaalta väitettyä yhteistyötä SACEMin ja tiettyjen ranskalaisten
diskoteekkitoiminnan harjoittajien yhteenliittymien välillä" (tuomion 39 kohta).
- Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin totesi kuitenkin, että riidanalaisen
päätöksen perusteluista ei ilmennyt kantajille, miksi niiden tekemät valitukset oli
hylätty siltä osin, kuin ne koskivat markkinoiden eristämistä, joka perustui eri
jäsenvaltioiden tekijänoikeusjärjestöjen tekemiin, vastavuoroista edustusta koskeviin
sopimuksiin, ja tämän vuoksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoi, että
"komissio ei siten ole noudattanut perustamissopimuksen 190 artiklan mukaista
velvollisuutta perustella tekemänsä päätökset" (tuomion 40 kohta). Tuomioistuin
kumosi tämän vuoksi päätöksen pelkästään siltä osin, kuin siinä hylättiin väite, joka
koski SACEMin ja tekijänoikeusjärjestöjen välisestä väitetystä yhteistyöstä
aiheutuvaa markkinoiden jakamista, joka esti ranskalaisia diskoteekkejä käyttämästä
suoraan hyväksi näiden järjestöjen ohjelmistoja (tuomion 49 kohta). Kanne hylättiin
muilta osin.
- Sen jälkeen kun 12.11.1992 tehty päätös oli tällä tavalla kumottu osittain, valittajat
totesivat 24.7.1995 päiväämässään vastineessa 23.6.1995 lähetettyyn "6 artiklassa
tarkoitettuun kirjeeseen", että ne vastustavat komission aikomusta hylätä väite, joka
koski vastavuoroista edustusta koskeviin sopimuksiin perustuvaa markkinoiden
eristämistä, ja toistivat myös väitteensä, jonka mukaan tekijänoikeusjärjestöjen
välillä oli myös toinen järjestely, "jonka tarkoituksena oli musiikin hintojen
pitäminen korkeina". Riidanalaisessa päätöksessään komissio totesi, ettei sillä ollut
velvollisuutta tutkia tätä valittajien uudelleen esittämää väitettä, ja se viittasi
nimenomaisesti 12.11.1992 tekemänsä päätöksen 12 kohdassa esittämiinsä
perusteisiin, joiden komissio totesi joka tapauksessa olevan yhä päteviä.
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa tältä osin, että kuten myös
kantajat ovat myöntäneet riidanalaisessa päätöksessä toistetaan sananmukaisesti
se perusteet, jotka sisältyivät aikaisempaan päätökseen.
- Ottaen huomioon nämä seikat on korostettava, että koska ensimmäisen
oikeusasteen tuomioistuin kumosi Tremblay I -tuomiossa komission ensimmäisen
päätöksen siihen sisältyvien perustelujen puutteellisuuden vuoksi vain niiltä osin,
kuin komissio oli päätöksessään hylännyt väitteen vastavuoroista edustusta koskeviin
sopimuksiin perustuvasta markkinoiden eristämisestä ja koska tämä tuomioistuin
katsoi, että komissio oli sitä vastoin perustellut päätöksessään sen väitteen
hylkäämisen, joka koski korvausten suuruutta koskevaa järjestelyä, komissiolla ei
ollut velvollisuutta tutkia uudessa päätöksessään toistamiseen niitä perusteita, joiden
vuoksi komissio oli katsonut, että jälkimmäinen väite oli hylättävä. Vaikka
komissiolla on perustamissopimuksen 176 artiklan perusteella velvollisuus välttää
se, että siinä toimenpiteessä, jolla on tarkoitus korvata kumottu toimenpide,
toistettaisiin ne samat lainvastaisuudet, jotka on todettu kumoamistuomiossa (asia
T-106/92, Fredriksen v. parlamentti, tuomio 2.2.1995, Kok. H. 1995, s. II-99,
32 kohta), ei voida toisaalta vaatia, että komissio ottaisi uudestaan kantaa
päätöksen niihin osiin, joihin ei ole puututtu kumoamistuomiossa.
- Kuten Ranskan tasavalta on oikein todennut, edellä esitetystä on pääteltävä, että
siltä osin kuin komission 13.10.1995 päivätyssä kirjeessään antama vastaus koskee
sen väitteen hylkäämistä, jonka mukaan tekijänoikeusjärjestöjen välillä oli olemassa
korvausten suuruutta koskeva järjestely, tätä vastausta on pidettävä päätöksenä,
jossa ainoastaan toistetaan 12.11.1992 tehty komission päätös. Tässä kirjeessään
komissio nimittäin ainoastaan muistuttaa valittajia ensimmäisessä päätöksessään
esittämistään perusteluista, joita ei ollut katsottu kyseisiltä osin lainvastaisiksi
Tremblay I -tuomiossa, ja toteaa täysin selvästi näiden perustelujen olevan edelleen
päteviä.
- Tätä päätelmää vahvistaa myös se, että ne olot ja edellytykset, joiden vallitessa
komissio hylkäsi väitteen korvausten suuruutta koskevan järjestelyn olemassaolosta,
ovat samat kuin ne, jotka vallitsivat tehtäessä 12.11.1992 päivättyä päätöstä. Itse
asiassa ainoa konkreettinen seikka, joka valittajat esittivät 24.7.1995 komissiolle
lähettämässään kirjeessä, perustui otteisiin SACEMin ja GESACin johtajien
lausumista 16. ja 17.3.1992 pidetyssä tekijänoikeuskonferenssissa, johon myös
teollisuusasioita käsittelevässä pääosasto III:ssa (PO III) toimiva komission
virkamies osallistui. Kuten kantajat ovat myöntäneet suullisessa käsittelyssä
vastauksessaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen esittämään kysymykseen,
nämä toteamukset, jotka on mainittu Tremblay I -tuomion 92 kohdassa, olivat
komission tiedossa jo silloin, kun se teki 12.11.1992 päivätyn päätöksensä minkä
vuoksi tämä ei ollut missään tapauksessa mikään uusi tosiseikka verrattuna niihin
tosiseikkoihin, jotka olivat komission tiedossa sen tehdessä ensimmäistä päätöstään
(ks. tältä osin em. asia Zunis Holding ym. v. komissio, tuomion 12 kohta).
- Koska päätös, jossa ainoastaan toistetaan aiemmassa päätöksessä todettu, ei ole
kannekelpoinen, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei voi ottaa tutkittavaksi
kantajien tässä oikeudenkäynnissä esittämää vaatimusta, joka koskee sitä
riidanalaisen päätöksen osaa, jossa hylättiin väite korvausten suuruutta koskevantekijänoikeusjärjestöjen järjestelyn olemassaolosta, eivätkä kantajat voi tältä osin
vedota perustamissopimuksen 190 artiklan rikkomiseen.
- Päätöksen perustelemisesta siltä osin, kuin päätöksessä hylättiin markkinoiden
eristämistä koskeva väite, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa, että
vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan perusteluvelvollisuudella tarkoitetaan sitä,
että yhteisön toimielimen riidanalaisen toimenpiteen perusteluissa on selkeästi ja
yksiselitteisesti ilmaistava yhteisön toimielimen tekemän riidanalaisen toimenpiteen
perustelut siten, että kantajalle selviää sen syyt, jotta se voisi puolustaa
oikeuksiansa, ja että yhteisöjen tuomioistuin voi valvoa toimenpiteen laillisuutta
(asia C-360/92 P, Publishers Association v. komissio, tuomio 17.1.1995, Kok. 1995,
s. I-23, 39 kohta; asia T-7/92, Asia Motor France ym. v. komissio, tuomio 29.6.1993,
Kok. 1993, s. II-669, 30 kohta ja asia T-575/93, Koelman v. komissio, tuomio
9.1.1996, Kok. 1996, s. II-1, 83 kohta). Perustellessaan päätöksiään, jotka sen on
tehtävä kilpailusääntöjen soveltamisen turvaamiseksi, komissiolla ei ole
velvollisuutta ottaa kantaa kaikkiin väitteisiin ja perusteluihin, joihin asianomaiset
ovat vedonneet vaatimustensa tueksi, vaan riittää, kun komissio esittää ne tosiseikat
ja oikeudelliset perustelut, jotka ovat päätöksen systematiikka huomioon ottaen
olennaisia (ks. erityisesti em. asia Asia Motor France ym. v. komissio, tuomion
31 kohta).
- Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että esillä olevassa asiassa kantajat
ovat esittäneet virheellisesti riidanalaisen päätöksen sisällön väittäessään muun
muassa, että komissio olisi tutkinut ainoastaan ne yksinoikeuslausekkeet, jotka
sisältyivät vastavuoroista edustusta koskeviin eri jäsenvaltioiden
tekijänoikeusjärjestöjen välisiin sopimuksiin.
- Erityisesti "6 artiklassa tarkoitetussa kirjeessään", johon riidanalaisessa päätöksessä
nimenomaisesti viitataan, komissio on lainannut laajalti niitä vastauksia, jotka
yhteisöjen tuomioistuin antoi asiassa Tournier ja yhdistetyissä asioissa Lucazeau ym.
antamissaan tuomioissa ja jotka koskivat sitä, ovatko vastavuoroista edustusta
koskevat tekijänoikeusjärjestöjen sopimukset perustamissopimuksen 85 artiklan
1 kohdan vastaisia. Kuten komissio totesi tässä kirjeessään (ks. edellä 16 kohta),
yhteisöjen tuomioistuin otti näitä vastauksia antaessaan huomioon sen, että vaikka
vastavuoroista edustusta koskevissa sopimuksissa olevat yksinoikeuslausekkeet oli
poistettu, tekijänoikeusjärjestöt eivät olleet muuttaneet käytäntöään eli sitä, että ne
eivät antaneet ulkomaalaisille käyttäjille suoraa mahdollisuutta käyttää hyväksi
ohjelmistojaan ja että ne uskoivat ohjelmistonsa edustamisen ulkomailla tietyn
alueen osalta ainoastaan sille tekijänoikeusjärjestölle, joka toimi tällä alueella.
- Komissio totesi tämän jälkeen selvästi, että yhteisöjen tuomioistuimen edellä
mainitun oikeuskäytännön mukaan tässä yhteydessä sitä, että eri
tekijänoikeusjärjestöt toimivat kuten valittajat olivat esittäneet keskenään
samankaltaisella tavalla, ei voida käyttää muun näytön puuttuessa ainoana
perusteena sille olettamalle, että nämä järjestöt olisivat yhteistoiminnassa tai että
ne olisivat yhdenmukaistaneet menettelytapojaan, kun tämä menettelytapojen
samankaltaisuus voidaan selittää uskottavalla tavalla eli tässä tapauksessa sillä, että
nykyisin käytössä oleva tekijänoikeuksien hallinnointijärjestelmä on sellainen, että
se, että nämä järjestöt antaisivat toisissa valtioissa oleville musiikin käyttäjille suoran
mahdollisuuden käyttää hyväksi ohjelmistojaan, ei ole näiden järjestöjen edun
mukaista tästä aiheutuvien hallinnointi- ja valvontakulujen vuoksi.
- Todettuaan lopuksi päätöksessään, että valittajat eivät olleet esittäneet 24.7.1995
päiväämässään vastineessa mitään sellaisia uusia tosiseikkoja tai oikeudellisia
seikkoja, joiden vuoksi "6 artiklassa tarkoitetussa kirjeessä" tehtyjä päätelmiä olisi
muutettava, komissio teki sen päätelmän, että valittajien mainitsemat
tekijänoikeusjärjestöjen menettelytavat eivät olleet sellaisia, että näiden järjestöjen
olisi katsottava tehneen perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla
tavalla sopimuksen tai yhdenmukaistaneen menettelytapojaan. Toisin kuin kantajat
ovat väittäneet, komissio ei näin ollen katsonut, että kyseisen asian käsitteleminen
kuuluu kansallisille tuomioistuimille, vaan se katsoi, ettei perustamissopimuksen
85 artiklan 1 kohdan vastaista järjestelyä ollut olemassa, koska sen olemassaoloa
ei ollut näytetty toteen.
- Sen väitteen tueksi, että komissio perusteli puutteellisesti kyseisen päätöksen,
kantajat ovat lisäksi esittäneet, että komission suorittamat tutkimukset olivat
puutteellisia. Kantajat ovat vedonneet erityisesti siihen, että komissio toimi
virheellisesti, kun se ei käyttänyt omia voimavarojaan kysymyksessä olevien
menettelytapojen tutkimiseksi ja kun se perusteli tätä sillä, että valittajat eivät olleet
esittäneet sille järjestelyn olemassaolosta mitään näyttöä tai konkreettisia
aihetodisteita.
- Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa, että kantajat eivät ole kuitenkaan
kiistäneet sitä, että valittajien komissiolle esittämillä seikoilla ei ollut todistusarvoa,
eivätkä kantajat väitä komission syyllistyneen tältä osin mihinkään oikeudelliseen
virheeseen tai tosiseikkojen arviointivirheeseen; kantajat ovat myös myöntäneet
asian suullisessa käsittelyssä, että esitettyä näyttöä ei ollut pidettävä "riittävänä [tai]
ratkaisevana". Koska valittajat eivät esittäneet riittävästi todisteita tai vakavasti
otettavia aihetodisteita sen toteen näyttämiseksi, että kysymyksessä oli
perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdan vastainen järjestely, komission ei voida
väittää käsitelleen valitusta epäasianmukaisesti pelkästään sen vuoksi, ettei komissio
ryhtynyt lisätoimiin asian selvittämiseksi. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin
toteaa tältä osin, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan silloin, kun komissiolle
on tehty valitus asetuksen N:o 17 3 artiklan nojalla, komissiolla ei ole velvollisuutta
aloittaa varsinaista tutkimusmenettelyä, mutta sillä on kuitenkin velvollisuus tutkia
huolellisesti valittajan sen tietoon saattamat tosiseikat ja oikeudelliset seikat, jotta
se voisi arvioida, ilmeneekö näistä seikoista sellainen toiminta, joka voi vääristää
kilpailua yhteismarkkinoilla ja vaikuttaa jäsenvaltioiden välisen kauppaan (asia
C-19/93 P, Rendo ym. v. komissio, tuomio 19.10.1995, Kok. 1995, s. I-3319, 27 kohta
ja asia T-24/90, Automec v. komissio, tuomio 18.9.1992, Kok. 1992, s. II-2223,
79 kohta, ns. Automec II -tuomio).
- Kaikki edellä esitetty huomioon ottaen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin
katsoo, että komissio on täyttänyt valituksen hylkäämiseen liittyvän velvollisuutensa
perustella selvästi, miksi se ei aloita perustamissopimuksen 85 artiklan rikkomisen
toteamista koskevaa menettelyä sen jälkeen, kun se on tutkinut huolellisesti niitä
tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja, jotka valittajat ovat saattaneet sen tietoon (ks.
asia C-59/96 P, Koelman v. komissio, määräys 16.9.1997, 42 kohta ei vielä julkaistu
oikeustapauskokoelmassa, ja em. asia Koelman v. komissio, tuomion 40 kohta).
- Kaiken edellä esitetyn perusteella riidanalaisen päätöksen perustelujen
puutteellisuutta koskeva kanneperuste on hylättävä.
Perustamissopimuksen 176 artiklan rikkomista koskeva kanneperuste
Tiivistelmä asianosaisten ja väliintulijan väitteistä ja niiden perusteluista
- Kantajat ovat väittäneet, että riidanalaisen päätöksen tekemisessä jätettiin
noudattamatta niitä velvollisuuksia, joita komissiolla on perustamissopimuksen
176 artiklan nojalla.
- Ensinnäkin riidanalaista päätöstä tehtäessä ei noudatettu Tremblay I -tuomiota,
koska komissio ei suorittanut tämän tuomion antamisen jälkeen tutkimusta siten,
kuin ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin oli tuomiossa edellyttänyt. Tässä
tuomiossa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tarkoituksena oli sekä
vahvistaa, että päätöksen tekemistä edeltävä tutkimus oli puutteellinen, että todeta,
että päätös oli puutteellisesti perusteltu. Kantajat päättelevät tästä, että tämän
ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen asettaman, ainakin implisiittisen
toimintavelvoitteen toteuttamiseksi komission oli pitänyt käyttää niitä voimavaroja,
joita sillä on käytettävissään tutkimusten suorittamiseksi.
- Toiseksi kantajat väittävät komission toimineen virheellisesti, kun se teki
riidanalaisen päätöksen odottamatta sitä, että yhteisöjen tuomioistuin ratkaisee
Tremblay I -tuomiosta tehdyn valituksen, vaikka valitusmenettely ja nyt esillä oleva
kanne kytkeytyivät toisiinsa.
- Komission mukaan puolestaan väitteet, joiden mukaan se ei olisi noudattanut
ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen sille asettamia vaatimuksia jättäessään
ryhtymättä niihin tutkimuksiin, joiden suorittamista edellytettiin Tremblay I
-tuomiossa, perustuvat epätäsmällisiin lähtökohtiin, koska ensimmäisen oikeusasteen
tuomioistuin oli kumonnut riidanalaisen päätöksen sen osan, joka koski väitettä
markkinoiden eristämisestä, perustamissopimuksen 190 artiklan noudattamatta
jättämisen vuoksi eikä päätöksen sisällön osalta tehdyn oikeudellisen virheen vuoksi.
Komission mukaan riidanalainen päätös, jossa tehtiin sisällöltään samat päätelmät
kuin 12.11.1992 tehdyssä päätöksessä, tällä kertaa kuitenkin noudattaen
perustamissopimuksen 190 artiklasta johtuvaa perusteluvelvollisuutta, on täysin
lainmukainen.
- Siitä kantajien väitteestä, jonka mukaan komission olisi pitänyt odottaa sitä, että
yhteisöjen tuomioistuin antaa ratkaisun Tremblay I -tuomiosta tehdystä valituksesta,
komissio toteaa, että yhteisöjen tuomioistuimen käsittelemällä valituksella ja nyt
esillä olevalla kanteella on eri kohde, koska kantajien kyseisen valituksen kohteena
oli vain Tremblay I -tuomion osittainen kumoaminen ja tämäkin vain niiltä osin,
kuin sitä päätöksen osaa, jossa hylättiin muut kuin järjestöjen välistä järjestelyä
koskevat väitteet, ei ollut kumottu. Komissio katsoo tämän vuoksi, että sillä oli
velvollisuus tutkia uudelleen se kantajien komissiolle tekemän valituksen osa, joka
koski perustamissopimuksen 85 artiklaa, odottamatta yhteisöjen tuomioistuimen
tuomion antamista.
- Väliintulija Ranskan tasavalta toteaa, että Tremblay I -tuomion se osa, jossa oli
kumottu osa komission ensimmäisestä päätöksestä, oli tullut lainvoimaiseksi, koska
siihen ei ollut haettu muutosta, ja että komissiolla oli tämän vuoksi
perustamissopimuksen 176 artiklaan perustuva velvollisuus tutkia uudelleen
kyseinen osa kantajien sille tekemästä valituksesta. Ranskan tasavalta katsoo myös,
että vaikka oletettaisiin, että muutosta olisi haettu Tremblay I -tuomioon
kokonaisuudessaan, komissiolla olisi oikeus tehdä uusi päätös, jos se katsoisi, että
sillä oli tiedossaan tarpeelliset seikat päätöksen tekemiseksi, koska muutoksenhaulla
on lykkäävä vaikutus ainoastaan tietyssä erityistapauksessa, jolla ei ole merkitystä
tässä asiassa.
Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta
- Aluksi on todettava, että kun ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin kumoaa
toimielimen toimenpiteen, tällä toimielimellä on perustamissopimuksen
176 artiklaan perustuva velvollisuus toteuttaa tuomion täytäntöön panemiseksi
tarvittavat toimenpiteet. Yhteisöjen tuomioistuimet ovat todenneet tältä osin, että
asianomaisen toimielimen on tällaisen tuomion noudattamiseksi ja pannakseen sen
täysin täytäntöön noudatettava tuomion tuomiolauselman lisäksi tuomiolauselman
taustana olevia perusteluja, jotka ovat tuomiolauselman välttämätön tuki, sillä
perustelut ovat välttämättömiä määritettäessä sitä, mitä tuomiolauselmassa tarkasti
ottaen on lausuttu. Nimenomaan perusteluissa yksilöidään täsmällisesti se
toimenpiteen kohta, joka on katsottu lainvastaiseksi, ja nimenomaan niistä käyvät
ilmi tarkasti ne syyt, joiden vuoksi tuomiolauselmassa mainittu toimenpiteen kohta
on katsottu lainvastaiseksi ja jotka asianomaisen toimielimen on otettava huomioon,
kun se korvaa kumotun toimen toisella toimenpiteellä (yhdistetyt asiat 97/86, 99/86,
193/86 ja 215/96, Asteris ym. v. komissio, tuomio 26.4.1988, Kok. 1988, s. 2181,
27 kohta ja em. asia Fredriksen v. parlamentti, tuomion 31 kohta).
- Käsiteltävänä olevassa asiassa kantajat ovat ensinnäkin väittäneet, että komissio ei
ole noudattanut Tremblay I -tuomiota, jossa kantajien mukaan asetettiin komissiolle
velvollisuus tutkimuksen tekemiseen. On kuitenkin syytä todeta, että kyseisen
tuomion tuomiolauselmasta ja perusteluista ilmenee, että ensimmäisen oikeusasteen
tuomioistuin kumosi 12.11.1992 tehdyn komission päätöksen tietyiltä osin
perustamissopimuksen 190 artiklan noudattamatta jättämisen vuoksi, koska
perustelut eivät olleet sellaisia, että kantajille olisi ilmennyt niistä valituksensa
hylkäämisen syyt, siltä osin kuin valituksessa oli ollut kysymys markkinoiden
eristämisestä. Tästä päätelmästä ei näin ollen seuraa missään tapauksessa se, että
ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin olisi kehottanut komissiota suorittamaantutkimuksia tai että se olisi jopa antanut komissiolle jonkinlaisen tätä koskevan
määräyksen, jonka antamiseen tällä tuomioistuimella ei ole edes toimivaltaa
laillisuusvalvontatehtäväänsä hoitaessaan (ks. edellä 36 kohta). Lisäksi koska
ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on jo todennut nyt esillä olevassa asiassa
(ks. edellä 64 kohta), että komissio on täyttänyt perustamissopimuksen 190 artiklan
perusteella sillä olevan velvollisuuden perustella päätöksensä, siltä osin kuin päätös
koski väitettä markkinoiden eristämisestä, väite, joka koskee Tremblay I -tuomion
noudattamatta jättämistä ja tästä johtuvaa perustamissopimuksen 176 artiklan
rikkomista, on hylättävä.
- Toiseksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin pitää esillä olevan asian kannalta
merkityksettömänä sitä väitettä, jonka mukaan komission olisi pitänyt lykätä
riidanalaisen päätöksen tekemistä siihen asti, että yhteisöjen tuomioistuin ratkaisee
valituksen Tremblay I -tuomiosta. On syytä muistuttaa, että muutoksenhaun
kohteena oli ainoastaan Tremblay I -tuomion sen osan kumoaminen, jossa hylättiin
kanne komission alkuperäisen päätöksen siitä osasta, joka koski väitettä
perustamissopimuksen 86 artiklan rikkomisesta (ks. tämän tuomion 12 kohta ja em.
asiassa Tremblay ym. v. komissio 24.10.1996 annettu tuomio). Tremblay I
-tuomioon ei sitä vastoin ollut haettu muutosta niiltä osin, kuin tuomiossa kumottiin
komission päätös sen väitteen hylkäämisestä, joka koski tekijänoikeusjärjestöjen
järjestelyyn perustuvaa perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdan vastaista
markkinoiden eristämistä. Koska tämä tuomio oli siten tullut lainvoimaiseksi näiltä
osin, komissiolla ei ollut velvollisuutta lykätä tätä koskevan päätöksen tekemistä
yhteisöjen tuomioistuimen tuomion antamiseen asti.
- Näin ollen tämä kanneperuste on hylättävä.
Kolmas kanneperuste, joka koskee perustamissopimuksen rikkomista ja harkintavallan
väärinkäyttöä
Asianosaisten ja väliintulijan väitteet ja niiden perustelut
- Kantajat ovat väittäneet, että komissio on rikkonut menettelyllään
perustamissopimusta ja käyttänyt väärin harkintavaltaansa. Päättäessään niiden
vaatimuksista huolimatta olla aloittamatta tutkimusmenettelyä tai ainakin
suorittaessaan ainoastaan "passiivisia" tutkimuksia komissio suosi sitä, että väitetty
järjestely pysyy edelleen voimassa, joten komissio pyrki muihin päämääriin kuin
niihin, joiden saavuttamiseksi sille on annettu perustamissopimuksessa toimivaltaa
(yhdistetyt asiat 3/64 ja 4/64, Chambre syndicale de la sidérurgie française ym. v.
korkea viranomainen, tuomio 8.7.1965, Kok. 1965, s. 567; asia 135/87, Vlachou v.
tilintarkastustuomioistuin, tuomio 8.6.1988, Kok. 1988, s. 2901 ja asia C-107/90 P,
Hochbaum v. komissio, tuomio 17.1.1992, Kok. 1992, s. I-157). Tämän
kanneperusteen tueksi kantajat ovat viitanneet otteisiin SACEMin ja GESACin
johtajien lausumista 16. ja 17.3.1992 Madridissa pidetyssä
tekijänoikeuskonferenssissa.
- Komissio on korostanut sitä, että harkintavallan väärinkäyttöä koskeva väite
voidaan hyväksyä vain, jos objektiivisten, asiaankuuluvien ja yhtäpitävien seikkojen
perusteella on selvää, että toimenpide on tehty yksinomaan tai olennaisilta osin
muiden kuin esitettyjen päämäärien saavuttamiseksi tai perustamissopimuksessa
asian käsittelyjärjestykseksi erityisesti määrätyn menettelyn välttämiseksi (yhdistetyt
asiat C-133/93, C-300/93 ja C-362/93, Crispoltoni ym., tuomio 5.10.1994, Kok. 1994,
s. I-4863). Lisäksi sitä, että riidanalaisessa päätöksessä ei ole hyväksytty niitä
väitteitä, jotka valittajat ovat esittäneet tutkimusmenettelyn kuluessa, ei voida
sinänsä pitää harkintavallan väärinkäyttönä (asia C-69/89, Nakajima v. neuvosto,
tuomio 7.5.1991, Kok. 1991, s. I-2069). Käsiteltävänä olevan asian osalta komissio
on todennut, että kantajat eivät ole esittäneet mitään seikkaa näyttääkseen toteen
väitteensä, jonka mukaan tutkimusmenettelyn suorittamatta jättämisellä tai
passiivisilla tutkimuksilla pyrittiin suojelemaan hintakartellia SACEMin hyödyksi.
- Ranskan tasavalta ei ole esittänyt tästä kanneperusteesta näkemystään.
Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta
- Ensinnäkin väitteestä, jonka mukaan komissio on rikkonut perustamissopimusta, on
todettava, että EY:n tuomioistuimen perussäännöstä tehdyn pöytäkirjan 19 artiklan,
jota sovelletaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimeen kyseisen perussäännön
46 artiklan ensimmäisen kohdan nojalla, ja ensimmäisen oikeusasteen
tuomioistuimen työjärjestyksen 44 artiklan 1 kohdan mukaan kannekirjelmässä on
esitettävä yhteenveto kanteen oikeudellisista perusteista. Tämän yhteenvedon on
oltava niin selvä ja täsmällinen, että vastaaja voi valmistella puolustuksensa ja
ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin voi tutkia kanteen tarvittaessa siten, ettei
sillä ole tukenaan muita tietoja. Kannekirjelmässä on näin ollen selitettävä, mitä se
peruste, johon kanne perustuu, koskee, eikä pelkkä kanneperustetta koskeva
abstrakti maininta näin ollen täytä niitä edellytyksiä, jotka on asetettu
työjärjestyksessä ja EY:n tuomioistuimen perussäännössä (asia T-102/92, Viho v.
komissio, tuomio 12.1.1995, Kok. 1995, s. II-17, 68 kohta).
- Esillä olevan asian osalta on syytä todeta, että kantajat ovat väittäneet komission
rikkoneen perustamissopimusta, mutta ne eivät ole maininneet nimenomaisesti niitä
määräyksiä, joita ne katsovat rikotun. Kannekirjelmässään kantajat toteavat
yleisluontoisesti, että "perustamissopimuksen rikkomista yritetään usein kuten
esillä olevassa asiassa peitellä esittämällä puutteellisia perusteluja, ja perustelujen
puutteellisuus voi johtua siitä, että asiaa ei ole tutkittu riittävän perusteellisesti";
lisäksi kantajat toteavat, että "ottaen huomioon perustamissopimuksen rikkomisen,
komission on katsottava myös käyttäneen väärin harkintavaltaansa".
- Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, ettei se voi kantajien näin
muotoilemien toteamusten perusteella määritellä riittävän tarkasti komissiota
koskevien väitteiden luonnetta ja kohdetta eikä varsinkaan yksilöimään niitä
perustamissopimuksen määräyksiä, joita komission väitetään rikkoneen. Lisäksi on
todettava, ettei komissio ole voinut esittää kantajien väitteiden ja perusteluiden
perusteella täsmällisiä huomioita väitetystä perustamissopimuksen rikkomisesta,
eikä se ole voinut puolustaa tältä osin etujaan.
- Tämän vuoksi on todettava, että väite siitä, että komissio on rikkonut
perustamissopimusta, on jätettävä tutkimatta.
- Harkintavallan väärinkäyttöä koskevasta väitteestä on todettava, että kantajat ovat
vedonneet tämän väitteen tueksi otteisiin pöytäkirjasta, joka koskee 16. ja 17.3.1992
Madridissa pidettyä tekijänoikeuskonferenssia (ks. edellä 55 kohta). On kuitenkin
syytä muistuttaa, että edellä mainitussa Tremblay I -tuomiossa ensimmäisen
oikeusasteen tuomioistuin totesi, ettei se voinut löytää näistä otteista tarvittavia
viitteitä siitä, että harkintavaltaa voitaisiin katsoa väärinkäytetyn (ks. tuomion
92 kohta). Tämän vuoksi tämä kanneperuste on hylättävä.
- Kaiken edellä esitetyn perusteella kanne on hylättävä kokonaisuudessaan.
Oikeudenkäyntikulut
- Työjärjestyksen 87 artiklan 2 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian,
velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska
kantajat ovat hävinneet asian ja komissio on vaatinut oikeudenkäyntikulujen
korvaamista, kantajat on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
- Väliintulija Ranskan tasavalta vastaa kuitenkin omista oikeudenkäyntikuluistaan
työjärjestyksen 87 artiklan 4 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaisesti.
Näillä perusteillaYHTEISÖJEN ENSIMMÄISEN OIKEUSASTEEN TUOMIOISTUIN
(toinen jaosto)
on antanut seuraavan tuomiolauselman:
- Kanne hylätään.
- Kantajat velvoitetaan korvaamaan asian käsittelystä tässä oikeusasteessa
aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.
- Ranskan tasavalta vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan.
BellamyKalogeropoulos
Cooke
|
Julistettiin Luxemburgissa 27 päivänä marraskuuta 1997.
H. Jung
A. Kalogeropoulos
kirjaaja
toisen jaoston puheenjohtaja
1: Oikeudenkäyntikieli: ranska.