UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (yhdeksäs jaosto)
6 päivänä joulukuuta 2018(*)
EU-tavaramerkki – Väitemenettely – Hakemus kuviomerkin CCB rekisteröimiseksi EU-tavaramerkiksi – Aikaisempi EU-tavaramerkiksi rekisteröity kuviomerkki CB – Suhteellinen hylkäysperuste – Sekaannusvaara – Merkkien samankaltaisuus – Aikaisemman tavaramerkin maine ja vahva erottamiskyky – Asetuksen (EY) N:o 207/2009 8 artiklan 1 kohdan b alakohta (josta on tullut asetuksen (EU) 2017/1001 8 artiklan 1 kohdan b alakohta) – Asetuksen N:o 207/2009 75 artiklan toinen virke ja 76 artiklan 1 kohta (joista on tullut asetuksen 2017/1001 94 artiklan 1 kohdan toinen virke ja 95 artiklan 1 kohta)
Asiassa T-665/17,
China Construction Bank Corp., kotipaikka Peking (Kiina), edustajinaan A. Carboni ja J. Gibbs, solicitors,
kantajana,
vastaan
Euroopan unionin teollisoikeuksien virasto (EUIPO), asiamiehenään J. Ivanauskas,
vastaajana,
joissa toisena asianosaisena EUIPO:n valituslautakunnassa käydyssä menettelyssä oli ja väliintulijana unionin yleisessä tuomioistuimessa on
Groupement des cartes bancaires, kotipaikka Pariisi (Ranska), edustajaan C. Herissay Ducamp, avocat,
ja jossa on kyse kanteesta, joka on nostettu EUIPO:n ensimmäisen valituslautakunnan 14.6.2017 tekemästä päätöksestä (asia R 2265/2016-1), joka koskee Groupement des cartes bancairesin ja China Construction Bankin välistä väitemenettelyä,
UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (yhdeksäs jaosto),
toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja S. Gervasoni (esittelevä tuomari) sekä tuomarit L. Madise ja R. da Silva Passos,
kirjaaja: hallintovirkamies R. Ükelytė,
ottaen huomioon unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 27.9.2017 jätetyn kannekirjelmän,
ottaen huomioon unionin yleinen tuomioistuimen kirjaamoon 28.11.2017 jätetyn EUIPO:n vastineen,
ottaen huomioon unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 4.12.2017 jätetyn väliintulijan vastineen,
ottaen huomioon 28.6.2018 pidetyssä istunnossa esitetyn,
on antanut seuraavan
tuomion
Asian tausta
1 Kantajana oleva China Construction Bank Corp. jätti 14.10.2014 EU-tavaramerkin rekisteröintihakemuksen Euroopan unionin teollisoikeuksien virastolle (EUIPO) Euroopan unionin tavaramerkistä 26.2.2009 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 207/2009 (EUVL 2009, L 78, s. 1), sellaisena kuin se on muutettuna (korvattu Euroopan unionin tavaramerkistä 14.6.2017 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) 2017/1001 (EUVL 2017, L 154, s. 1)), nojalla.
2 Tavaramerkki, jonka rekisteröintiä haettiin, on seuraava kuviomerkki:
3 Palvelut, joita varten tavaramerkin rekisteröintiä haettiin, kuuluvat tavaroiden ja palvelujen kansainvälistä luokitusta tavaramerkkien rekisteröimistä varten koskevaan, 15.6.1957 tehtyyn Nizzan sopimukseen, sellaisena kuin se on tarkistettuna ja muutettuna, pohjautuvan luokituksen luokkaan 36, ja ne vastaavat EUIPO:ssa käydyn menettelyn aikana toteutetun rajoittamisen jälkeen seuraavaa kuvausta: ”Pankkitoiminta; finanssiarviointi [koskien vakuutuksia, pankkeja ja kiinteistöjä]; rahasto- ja rahoituspalvelut; luottokortti- ja pankkikorttipalvelut; antiikkiesineiden arvonmääritys; meklaritoiminta; takuupalvelut; notariaattipalvelut”.
4 Väliintulija Groupement des cartes bancaires teki 7.5.2015 asetuksen N:o 207/2009 41 artiklan (josta on tullut asetuksen 2017/1001 46 artikla) nojalla väitteen haetun tavaramerkin rekisteröintiä vastaan edellä 3 kohdassa mainittujen palvelujen osalta.
5 Väite perustui erityisesti aikaisempaan EU-tavaramerkiksi rekisteröityyn kuviomerkkiin, joka oli rekisteröity 12.11.1999 numerolla 269415 ja joka on seuraavanlainen:
6 Aikaisempi tavaramerkki oli rekisteröity erityisesti luokkaan 36 kuuluvia palveluja varten, ja palvelut vastasivat seuraavaa kuvausta: ”Vakuutus- ja rahoitusasiat, nimittäin vakuutukset, rahanvaihtotoimistot; matkasekkien ja luottokirjeiden anto; rahatalousasiat, raha-asiat, pankkiasiat; säästöpankit; pankkitoimien ja rahavirtojen hallinta elektronisesti; elektronisiin kukkaroihin liittyvät palvelut; ennakkomaksu-, maksu-, luotto-, nosto-, äly- tai magneettiraitakorttien sekä magneetti- ja muistikorttien antaminen ja niihin liittyvät palvelut; muiden kuin elektronisten pankkikorttien liikkeeseenlasku; rahannostopalvelut äly- tai magneettiraitakorttien avulla, elektroninen varainsiirto; elektroniset maksupalvelut; korttimaksupalvelut; ennakkomaksukorttipalvelut; rahansiirtopalvelut kortinhaltijoille seteliautomaattien välityksellä; osapuolten tunnistus- ja varmennuspalvelut; rahataloudelliset tiedotuspalvelut kaikenlaisten tietoliikennevälineiden välityksellä; maksujen hyväksyntä- ja suorituspalvelut kortin numeron avulla; suojatut etämaksupalvelut; rahataloudellinen tiedotus, nimittäin rahataloudellisten tietojen ja datan etäkeruu”.
7 Väitteen tueksi vedottiin asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 1 kohdan b alakohdassa (josta on tullut asetuksen 2017/1001 8 artiklan 1 kohdan b alakohta) mainittuun perusteeseen.
8 Väiteosasto hyväksyi väitteen 4.10.2016 sillä perusteella, että oli olemassa sekaannusvaara, ja se hylkäsi rekisteröintihakemuksen.
9 Kantaja valitti 5.12.2016 EUIPO:n sisällä asetuksen N:o 207/2009 58–64 artiklan (joista on tullut asetuksen 2017/1001 66–71 artikla) nojalla väiteosaston päätöksestä.
10 EUIPO:n ensimmäinen valituslautakunta hylkäsi valituksen 14.6.2017 tekemällään päätöksellä (jäljempänä riidanalainen päätös).
11 Valituslautakunta katsoi erityisesti, että asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitettua sekaannusvaaraa arvioitaessa merkityksellinen alue oli Euroopan unioni ja että kohdeyleisö koostui osittain elinkeinonharjoittajista ja osittain lopullisista kuluttajista tai suuresta yleisöstä, jonka tarkkaavaisuuden taso oli korkea (riidanalaisen päätöksen 19 ja 20 kohta). Seuraavaksi se katsoi otsikon ”Maine” (riidanalaisen päätöksen 22–25 kohta) alla lukuisiin väliintulijan esittämiin seikkoihin tukeutuen, että ranskalainen kohdeyleisö tunnisti aikaisemman tavaramerkin CB-kirjainsanaksi siten, että se koski Groupement des cartes bancairesin maksukortteja, ja vetosi sanamerkin CB maineeseen luokkaan 36 kuuluvia palveluja varten, sellaisena kuin se on vahvistettu asiassa R 944/2013-4, CCB v CB, 27.8.2014 annetussa neljännen valituslautakunnan päätöksessä (jäljempänä neljännen valituslautakunnan päätös CCB v. CB)
12 Merkkien vertailusta valituslautakunta katsoi aikaisemman tavaramerkin erittäin tyylitellyistä kirjaimista huolimatta, että se miellettiin suuraakkosten C ja B ryhmäksi ja että rekisteröitäväksi haetun tavaramerkin kuvio-osa oli toissijainen sen hallitsevaan osaan, joka muodostui suuraakkosten CCB ryhmästä, nähden (riidanalaisen päätöksen 30 ja 31 kohta). Valituslautakunta päätteli tästä, että kyseessä olevat tavaramerkit olivat ulkoasultaan tietyllä tavalla samankaltaisia (riidanalaisen päätöksen 32 ja 33 kohta). Todettuaan, että nämä tavaramerkit olivat lausuntavaltaan keskivertoa astetta enemmän samankaltaiset, koska erityisesti rekisteröitäväksi haettu tavaramerkki käsitti aikaisemman tavaramerkin kirjaimet, ja katsottuaan, että ei ollut mahdollista tehdä merkityssisältöjen vertailua, koska kummallakaan merkillä ei ollut merkitystä, valituslautakunta hyväksyi väiteosaston toteamuksen siitä, että kyseessä olevat merkit olivat samankaltaisia (riidanalaisen päätöksen 34–36 kohta).
13 Valituslautakunta totesi, että kyseessä olevien palvelujen samanlaisuutta ei ollut riitautettu, ja katsoi, että kun otettiin huomioon tämä samanlaisuus, aikaisemman tavaramerkin maine Ranskassa ja merkkien samankaltaisuus, eivät näiden merkkien eroavaisuudet eikä kohdeyleisön keskimääräistä korkeampi tarkkaavaisuuden taso riittäneet poistamaan sekaannusvaaraa ranskalaisen kohdeyleisön keskuudessa (riidanalaisen päätöksen 39 ja 40 kohta). Se totesi myös, että se, että kuluttajat eivät säännöllisesti käytä tavaramerkkihakemuksen kohteena olevia palveluja, lisäsi sitä mahdollisuutta, että nämä kuluttajat – jopa he, joiden tarkkaavaisuuden taso on korkea – erehtyvät sen epätäsmällisen muistikuvan takia, joka heillä on tavaramerkkien ulkoasusta (riidanalaisen päätöksen 41 kohta).
Asianosaisten vaatimukset
14 Istunnossa tapahtuneiden luopumisten, jotka merkittiin istunnon pöytäkirjaan, johdosta kantaja vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin
– kumoaa riidanalaisen päätöksen
– velvoittaa EUIPO:n ja väliintulijan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
15 EUIPO vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin
– hylkää kanteen
– velvoittaa kantajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
16 Väliintulija vaatii, ottaen huomioon istunnossa esitetyt täsmennykset, jotka on merkitty istunnon pöytäkirjaan, että unionin yleinen tuomioistuin
– hylkää kanteen
– velvoittaa kantajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
Oikeudellinen arviointi
17 Kantaja esittää kanteensa tueksi kaksi kanneperustetta, joista ensimmäinen koskee asetuksen N:o 207/2009 75 artiklan toisen virkkeen sekä 76 artiklan 1 kohdan ensimmäisen virkkeen (joista on tullut asetuksen 2017/1001 94 artiklan 1 kohdan toinen virke ja 95 artiklan 1 kohdan ensimmäinen virke) rikkomista, ja toinen asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan rikkomista.
Asetuksen N:o 207/2009 75 artiklan toisen virkkeen ja 76 artiklan 1 kohdan ensimmäisen virkkeen rikkomista koskeva kanneperuste
18 Kantaja väittää, että valituslautakunta ei ole noudattanut velvollisuuttaan perustella päätöksensä ainoastaan sellaisilla syillä, joihin osapuolet ovat voineet ottaa kantaa (asetuksen N:o 207/2009 75 artiklan toinen virke) sekä velvollisuuttaan rajata tutkimuksensa seikkoihin, joihin osapuolet ovat vedonneet (asetuksen N:o 207/2009 76 artiklan 1 kohdan ensimmäinen virke), kun se on perustanut riidanalaisen päätöksen neljännen valituslautakunnan päätökseen CCB v. CB ja siihen, että luokkaan 36 kuuluvia palveluja ei ollut käytetty säännöllisesti, vaikkei tähän päätökseen eikä tähän toteamukseen ollut vedottu eikä niitä ollut esitetty eikä käsitelty EUIPO:ssa käydyssä menettelyssä, eikä kantajalla ollut mahdollisuutta esittää niitä koskevia huomautuksia.
19 Tästä on huomautettava, että asetuksen N:o 207/2009 76 artiklan 1 kohdan ensimmäisen virkkeen mukaan rekisteröinnin suhteellisia hylkäysperusteita koskevassa menettelyssä EUIPO:n tutkimus rajataan seikkoihin, joihin osapuolet ovat vedonneet, ja osapuolten esittämiin vaatimuksiin.
20 Tässä säännöksessä rajoitetaan EUIPO:n suorittamaa tutkimusta kahdella tapaa. Se koskee yhtäältä EUIPO:n päätösten tosiasiallista perustaa eli niitä tosiseikkoja ja todisteita, joihin tällaiset päätökset voidaan pätevästi perustaa, ja toisaalta kyseisten päätösten oikeudellista perustaa eli niitä säännöksiä, joita asiaa käsittelevä elin on velvollinen soveltamaan. Kun valituslautakunta näin ollen ratkaisee sellaisesta päätöksestä tehdyn valituksen, jolla väitemenettely lopetetaan, se voi perustaa päätöksensä vain asianomaisen osapuolen esittämiin suhteellisiin hylkäysperusteisiin ja niihin liittyviin tosiseikkoihin ja todisteisiin (ks. tuomio 27.10.2005, Éditions Albert René v. SMHV – Orange (MOBILIX), T-336/03, EU:T:2005:379, 33 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
21 Asetuksen N:o 207/2009 75 artiklan toisen virkkeen mukaan EUIPO:n päätökset voivat perustua ainoastaan sellaisiin syihin, joihin osapuolet ovat voineet ottaa kantaa.
22 Oikeuskäytännöstä käy ilmi, että vaikka oikeus tulla kuulluksi, sellaisena kuin siitä on säädetty asetuksen N:o 207/2009 75 artiklan toisessa virkkeessä, ulottuu kaikkiin tosiseikkoihin tai oikeudellisiin seikkoihin sekä todisteisiin, jotka ovat päätöksen perusteena, se ei kuitenkaan koske viraston lopullista kantaa. Näin ollen valituslautakunnalla ei ole velvollisuutta kuulla valittajaa sellaisesta tosiseikkojen arvioinnista, joka ilmenee valituslautakunnan lopullisesta kannasta. Lisäksi oikeuskäytännöstä käy ilmi, että se, että asianosainen ei ole voinut lausua sellaisista väitteistä, jotka eivät ole riidanalaisen päätöksen itsenäinen peruste mutta jotka ovat osa valituslautakunnan päättelyä, joka koskee sekaannusvaaran kokonaisarviointia, kun tämä asianosainen on voinut lausua perusteista, jotka koskevat merkkien vertailua ja joihin päätös perustuu, ei merkitse asetuksen N:o 207/2009 75 artiklan rikkomista (ks. tuomio 23.1.2008, Demp. v. SMHV – Bau How (BAU HOW), T-106/06, ei julkaistu, EU:T:2008:14, 17 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
23 Nyt käsiteltävässä asiassa on todettava ensinnäkin valituslautakunnan antamasta päätöksestä CCB v. CB EUIPO:n ja väliintulijan tavoin, että viimeksi mainittu on vedonnut kyseiseen päätökseen ja toimittanut sen väitteensä tueksi (väitteen tueksi 10.11.2015 esitetyt huomautukset) ja myöhemmin väiteosaston päätöksestä kantajan nostamaan kanteeseen antamassaan vastineessa (17.2.2017 päivätyt huomautukset).
24 Tästä seuraa, että valituslautakunta on nyt käsiteltävässä asiassa perustellusti tukeutunut tähän seikkaan, johon oikeusriidan osapuoli on vedonnut. Lisäksi on todettava, että koska on vedottu vain neljännen valituslautakunnan tekemään päätökseen CCB v. CB eikä kaikkiin tähän päätökseen johtaneessa menettelyssä esitettyihin seikkoihin, valituslautakunta on perustellusti tyytynyt mainitsemaan kyseisessä päätöksessä tehdyn arvioinnin lopputuloksen aikaisemman tavaramerkin mainetta koskevan oman arviointinsa tueksi.
25 Lisäksi tästä seuraa väistämättä se, että kantajalle on annettu mahdollisuus sekä väitteestä esittämissään huomautuksissaan että valituksessaan, jonka se on tehnyt valituslautakunnalle väiteosaston päätöksestä, jonka perusteissa viitataan neljännen valituslautakunnan päätökseen CCB v. CB, esittää tehokkaasti kantansa tästä viimeksi mainitusta päätöksestä. Tästä on täsmennettävä, että kantajalla on ollut mahdollisuus ilmaista kantansa neljännen valituslautakunnan antamasta päätöksestä CCB v. CB ja kaikista siinä huomioon otetuista seikoista sitäkin suuremmalla syyllä, että se oli osapuolena tämän päätöksen antamiseen johtaneessa menettelyssä.
26 Lisäksi voidaan todeta, että vaikka näitä mahdollisuuksia ilmaista kanta neljännen valituslautakunnan antamasta päätöksestä CCB v. CB ei katsottaisi riittäviksi kantajan kuulluksi tulemista koskevan oikeuden noudattamisen kannalta, riidanalainen päätös ei kuitenkaan ole virheellinen (ks. vastaavasti tuomio 15.7.2015, Australian Gold v. SMHV – Effect Management & Holding (HOT), T-611/13, EU:T:2015:492, 18 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). On nimittäin niin, että kuten jäljempänä 47 kohdassa todetaan, aikaisemman tavaramerkin mainetta Ranskassa koskevat valituslautakunnan päätelmät ovat perusteltuja riippumatta neljännen valituslautakunnan päätöksen CCB v. CB arvioinnista, joten kyseessä oleva hallinnollinen menettely ei olisi voinut johtaa toisenlaiseen lopputulokseen siinä tapauksessa, että kantajalla olisi ollut mahdollisuus ilmaista kantansa tästä päätöksestä sen jälkeen, kun väliintulija oli esittänyt huomautuksensa vastauksensa valituslautakunnassa käsiteltävään kantajan valitukseen.
27 Toiseksi siitä toteamuksesta, että luokkaan 36 kuuluvia palveluja ei ollut käytetty säännöllisesti, voidaan kantajan tavoin kyllä todeta, että tähän toteamukseen ei ole vedottu sellaisenaan valituslautakunnassa eikä sitä ole osoitettu riidanalaiseen päätökseen johtaneessa menettelyssä esitetyllä näytöllä.
28 On kuitenkin todettava, että kyseessä oleva toteamus ei ole edellä 20 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitettu riidanalaisen päätöksen ”tosiasiallinen perusta” eikä edellä 22 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitettu riidanalaisen päätöksen ”itsenäinen peruste”. Kuten EUIPO perustellusti huomauttaa, tämä kyseessä olevien palvelujen säännöllisen käyttämisen puuttumista koskeva toteamus liittyy nyt käsiteltävässä asiassa valituslautakunnan päätelmään, jonka mukaan kohdeyleisölle jää kyseessä olevista tavaramerkeistä epätarkka muistikuva, ja tämän toteamuksen osalta on myös korostettava, että se perustuu yleisesti hyväksyttyihin harvoihin mahdollisuuksiin toteuttaa tavaramerkkien suora vertailu ja nyt käsiteltävässä asiassa kyseessä olevien palvelujen epäsäännöllinen käyttö voi vain tukea sitä (ks. vastaavasti tuomio 23.10.2002, Oberhauser v. SMHV – Petit Liberto (Fifties), T-104/01, EU:T:2002:262, 28 kohta ja tuomio 17.9.2008, FVB v. SMHV – FVD (FVB), T-10/07, ei julkaistu, EU:T:2008:380, 29 ja 56 kohta).
29 Tästä seuraa, ettei valituslautakunta kyseessä olevien palvelujen säännöllisen käytön puuttumiseen tukeutuessaan ole yhtäältä ylittänyt tutkimuksensa tosiallista perustaa koskevia rajoja eikä sillä toisaalta ole ollut velvollisuutta kuulla kantajaa tästä toteamuksesta.
30 Kaiken edellä esitetyn perusteella kanneperuste, joka koskee asetuksen N:o 207/2009 75 artiklan toisen virkkeen ja 76 artiklan 1 kohdan ensimmäisen virkkeen rikkomista, on joka tapauksessa hylättävä.
Asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan rikkomista koskeva kanneperuste
31 Asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaan aikaisemman tavaramerkin haltijan vastustuksesta tavaramerkkiä ei rekisteröidä, jos sen vuoksi, että se on sama tai samankaltainen kuin aikaisempi, samoja tai samankaltaisia tavaroita tai palveluja varten oleva tavaramerkki, sen alueen yleisön keskuudessa, jolla aikaisempi tavaramerkki on suojattu, on sekaannusvaara. Lisäksi asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 2 kohdan a alakohdan i alakohdan (josta on tullut asetuksen 2017/1001 8 artiklan 2 kohdan a alakohdan i alakohta) mukaan aikaisemmilla tavaramerkeillä tarkoitetaan Euroopan unionissa rekisteröityjä tavaramerkkejä, joiden rekisteröintihakemus on tehty ennen EU-tavaramerkin rekisteröintihakemuksen tekopäivää.
32 Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan sekaannusvaara on olemassa, jos yleisö saattaa luulla, että kyseiset tavarat tai palvelut ovat peräisin samasta yrityksestä tai taloudellisesti keskenään sidoksissa olevista yrityksistä. Saman oikeuskäytännön mukaan sekaannusvaaraa on arvioitava kokonaisuutena sen mukaan, mikä käsitys kohdeyleisöllä on asianomaisista merkeistä ja tavaroista tai palveluista, ja huomioon on otettava kaikki tekijät, joilla on merkitystä kyseisessä yksittäistapauksessa, ja etenkin merkkien samankaltaisuuden ja niiden tavaroiden tai palvelujen samankaltaisuuden, jotka ne kattavat, välinen keskinäinen riippuvuus (ks. tuomio 9.7.2003, Laboratorios RTB v. SMHV – Giorgio Beverly Hills (GIORGIO BEVERLY HILLS), T-162/01, EU:T:2003:199, 30–33 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
33 Asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitettu sekaannusvaara edellyttää, että kyseiset tavaramerkit ovat samoja tai samankaltaisia ja että niiden kattamat tavarat tai palvelut ovat samoja tai samankaltaisia. Edellytykset ovat kumulatiivisia (ks. tuomio 22.1.2009, Commercy v. SMHV – easyGroup IP Licensing (easyHotel), T-316/07, EU:T:2009:14, 42 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
34 Sillä, miten keskivertokuluttaja mieltää kyseessä olevat tavarat tai palvelut, on ratkaiseva merkitys vaaran kokonaisarvioinnissa (ks. tuomio 12.6.2007, SMHV v. Shaker, C-334/05 P, EU:C:2007:333, 35 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
35 Nyt käsiteltävässä asiassa kantaja ei riitauta sitä valituslautakunnan toteamusta, jonka mukaan kohdeyleisö on koostunut elinkeinonharjoittajista ja suuresta yleisöstä ja sen tarkkaavaisuuden taso on ollut korkea (riidanalaisen päätöksen 19 kohta). Tämä toteamus on pysytettävä, kun otetaan huomioon erityisesti kyseessä olevien palvelujen luonne (ks. vastaavasti tuomio 10.6.2015, AgriCapital v. SMHV – agri.capital (AGRI.CAPITAL), T-514/13, EU:T:2015:372, 28 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
36 Kantaja ei myöskään riitauta määritelmää, jonka valituslautakunta on tehnyt merkityksellisestä alueesta sekaannusvaaraa arvioitaessa nyt käsiteltävässä asiassa (riidanalaisen päätöksen 20 kohta); kyseessä on unionin alue, ja riittää, että suhteellinen hylkäysperuste on olemassa osassa unionia (ks. tuomio 14.12.2006, Mast-Jägermeister v. SMHV – Licorera Zacapaneca (VENADO kehyksessä ym.), T-81/03, T-82/03 ja T-103/03, EU:T:2006:397, 76 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
37 Sitä vastoin kantaja riitauttaa valituslautakunnan arvioinnin aikaisemman tavaramerkin erottamiskyvystä ja kyseessä olevien merkkien samankaltaisuudesta sekä sekaannusvaaraa koskevan kokonaisarvioinnin nyt käsiteltävässä asiassa.
Aikaisemman tavaramerkin erottamiskyky
38 Kantaja arvostelee valituslautakuntaa siitä, että tämä on perustanut aikaisemman tavaramerkin erottamiskyvyn arvioinnin maineeseen liittyviin päätelmiin, sellaisina kuin ne on esitetty neljännen valituslautakunnan päätöksessä CCB v. CB, vaikka tässä päätöksessä oli erityisesti kyseessä muu kuin aikaisempi tavaramerkki. Kantaja moittii valituslautakuntaa myös siitä, että tämä ei ole yksilöinyt palveluja, joiden osalta se katsoi aikaisemman tavaramerkin olevan laajalti tunnettu, ja toteaa, että esitetty näyttö ei riittänyt osoittamaan tunnettuutta kaikkien palvelujen, joita aikaisempi tavaramerkki koskee, osalta. Lopuksi kantaja arvostelee sitä, että valituslautakunta on keskittynyt aikaisemman tavaramerkin maineeseen, vaikka sekaannusvaaran arvioinnissa merkityksellistä olisi ollut tavaramerkin selvän erottamiskyvyn määrittäminen.
39 Aluksi on todettava, kuten EUIPO on perustellusti korostanut, että maineen ja vahvan erottamiskyvyn käsitteet liittyvät läheisesti toisiinsa. Vakiintuneesta oikeuskäytännöstä käy nimittäin ilmi, että aikaisemman tavaramerkin maine voi lisätä sen erottamiskykyä ja voi näin ollen lisätä sekaannusvaaraa tämän tavaramerkin ja rekisteröitäväksi haetun tavaramerkin välillä (tuomio 4.11.2003, Díaz v. SMHV – Granjas Castelló (CASTILLO), T-85/02, EU:T:2003:288, 44 kohta ja tuomio 27.3.2012, Armani v. SMHV – Del Prete (AJ AMICI JUNIOR), T-420/10, ei julkaistu, EU:T:2012:156, 33 kohta). Tavaramerkin vahva erottamiskyky on siis voitu todeta sen maineen perusteella (ks. vastaavasti tuomio 19.5.2011, PJ Hungary v. SMHV – Pepekillo (PEPEQUILLO), T-580/08, EU:T:2011:227, 91 kohta ja tuomio 7.10.2015, Panrico v. SMHV – HDN Development (Krispy Kreme DOUGHNUTS), T-534/13, ei julkaistu, EU:T:2015:751, 60 kohta).
40 Lisäksi oikeuskäytännöstä käy ennemminkin ilmi tavaramerkin maineen ja vahvan erottamiskyvyn välisen eron aste kuin luonnetta koskeva ero. Tästä oikeuskäytännössä on nimittäin katsottu yhtäältä, että normaalia vahvemman erottamiskyvyn olemassaolo siksi, että yleisö tuntee markkinoilla olevan tavaramerkin, edellyttää välttämättä, että ainakin huomattava osa yleisöstä tuntee tämän tavaramerkin, mutta sillä ei tarvitse välttämättä olla asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 5 kohdassa (josta on tullut asetuksen 2017/1001 8 artiklan 5 kohta) tarkoitettua mainetta (ks. Tuomio 12.7.2006, Vitakraft-Werke Wührmann v. SMHV – Johnson’s Veterinary Products (VITACOAT), T-277/04, EU:T:2006:202, 34 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Toisaalta on katsottu viitaten 14.9.1999 annettuun tuomioon General Motors (C-375/97, EU:C:1999:408, 26 ja 27 kohta), joka koski mainetta, että arvioitaessa, onko tavaramerkillä vahva erottamiskyky käytön perusteella, on otettava huomioon samat merkitykselliset seikat kuin mainetta arvioitaessa eli erityisesti tavaramerkillä markkinoitujen tavaroiden markkinaosuus, tavaramerkin käyttämisen intensiivisyys, maantieteellinen laajuus ja kesto, se, missä määrin yritys on käyttänyt varoja tavaramerkin tunnetuksi tekemiseen (tuomio 12.7.2006, VITACOAT, T-277/04, EU:T:2006:202, 35 kohta).
41 Näin ollen valituslautakunta on aikaisemman tavaramerkin vahvaa erottamiskykyä arvioidessaan perustellusti tukeutunut seikkoihin, joihin väliintulija on vedonnut maineensa osoittamiseksi.
42 Riidanalaisesta päätöksestä käy ilmi, että osapuolet ovat yksimielisiä siitä, että valituslautakunta on perustanut aikaisemman tavaramerkin mainetta Ranskassa koskevan päätöksensä sekä näyttöön, jonka väliintulija on esittänyt tämän maineen osoittamiseksi ja joka on toistettu ja arvioitu riidanalaisen päätöksen 22–24 kohdassa, että neljännen valituslautakunnan asiassa CCB v. CB antamaan päätökseen, joka on mainittu riidanalaisen päätöksen 25 kohdassa.
43 Kantaja riitauttaa nämä aikaisemman tavaramerkin mainetta koskevat kaksi perustetta.
44 Sen näytön arvioinnista, jonka tarkoitus on ollut osoittaa aikaisemman tavaramerkin maine Ranskassa, on täsmennettävä, että kantaja ei riitauta sitä, että tällä näytöllä voidaan osoittaa tällainen maine tiettyjen luokkaan 36 kuuluvien palvelujen osalta. Kantaja nimittäin tyytyy kritisoimaan sitä, että kyseessä olevia luokkaan 36 kuuluvia palveluja ei ole yksilöity ja että näin ollen aikaisemman tavaramerkin vahvaa erottamiskykyä kaikkien näiden palvelujen osalta ei ole osoitettu.
45 Tästä on huomautettava, että aikaisemman tavaramerkin erottamiskykyä on arvioitava sen kattamiin niihin tavaroihin tai palveluihin nähden, jotka ovat syynä sekaannusvaaraan rekisteröitäväksi haetun tavaramerkin kanssa siksi, että ne ovat samanlaisia tai samankaltaisia kuin ne tavarat tai palvelut, joita tämä tavaramerkki koskee. Nyt käsiteltävässä asiassa riidanalaisen päätöksen 7 kohdasta, jossa tältä osin toistetaan väiteosaston päätös, käy ilmi, että palvelut, jotka ovat tavaramerkkihakemuksen kohteena, ovat samat kuin aikaisemman tavaramerkin kattamat palvelut seuraavien palvelujen osalta: ”rahatalousasiat, raha-asiat, pankkiasiat” (ks. myös riidanalaisen päätöksen 37 ja 39 kohta), ja tämä toteamus on pysytettävä. Valituslautakunnan ei siis pitänyt arvioida aikaisemman tavaramerkin vahvaa erottamiskykyä kaikkien mainitun tavaramerkin kattamien luokkaan 36 kuuluvien palvelujen osalta. Se on näin ollen perustellusti tutkinut, kuten riidanalaisesta päätöksestä käy ilmi (riidanalaisen päätöksen 4, 22 ja 23 kohta) ja kuten EUIPO on istunnossa vahvistanut, aikaisemman tavaramerkin maineen ”rahatalousasioiden, raha-asioiden ja pankkiasioiden” osalta.
46 Lisäksi kantaja tyytyy toteamaan, että väitemenettelyssä esitetyillä todisteilla ei ole näytetty toteen aikaisemman tavaramerkin käyttöä ”raha-talousasioita, raha-asioita ja pankkiasioita” koskevien palvelujen osalta, ja tämän osoittamiseksi viittaamaan täsmennyksittä huomautuksiin, jotka väliintulija on esittänyt väitteensä tueksi. Tällaiset seikat eivät kuitenkaan riitä kyseenalaistamaan väliintulijan esittämiä tietoja, jotka liittyvät aikaisemmalla kuviomerkillä varustettujen käytössä olevien pankkikorttien määrään (yli 62 miljoonaa korttia vuonna 2014), näillä korteilla suoritettujen rahansiirtojen määrään (yli 10 miljardia siirtoa vuonna 2014) ja väliintulijan (joka esiintyy tietyissä asiakirjoissa nimellä ”Groupement des cartes bancaires CB) keskeiseen asemaan ranskalaisessa maksujärjestelmässä ja Ranskassa pankkikorttien välityksellä tapahtuvien rahansiirtojen reitityksessä, mistä valituslautakunta on perustellusti päätellyt aikaisemman tavaramerkin käytön intensiivisyyden edellä mainittujen palvelujen osalta sekä sen, kuinka hyvin ranskalainen kohdeyleisö tuntee aikaisemman tavaramerkin, ja näin ollen aikaisemman tavaramerkin maineen Ranskassa (riidanalaisen päätöksen 22–24 kohta) (ks. myös edellä 40 kohta).
47 Näin ollen on todettava, että koska näillä riidanalaisen päätöksen perusteilla voidaan sellaisenaan perustella valituslautakunnan päätelmä aikaisemman tavaramerkin maineesta Ranskassa, ei neljännen valituslautakunnan asiassa CCB v. CB antaman päätöksen perusteluissa mahdollisesti olevilla virheillä ole missään tapauksessa merkitystä mainitun päätelmän kannalta. Kaikki perustelut, jotka kantaja on esittänyt riidanalaisen päätöksen moittimiseksi tähän päätökseen viitaten, on näin ollen joka tapauksessa hylättävä tehottomina.
48 Kaikesta edellä esitetystä seuraa, että valituslautakunta on arvioinut oikein aikaisemman tavaramerkin erottamiskykyä riidanalaisessa päätöksessä ja että kantajan kyseisen väitteen tueksi esittämät perustelut eivät riitä kyseenalaistamaan päätelmää, jonka mukaan aikaisempi tavaramerkki oli laajalti tunnettu Ranskassa.
Merkkien samankaltaisuus
49 Kantaja väittää, että valituslautakunta on katsonut virheellisesti, että kyseessä olevat merkit ovat ulkoasuiltaan jossain määrin samankaltaisia, ja ottanut virheellisesti huomioon aikaisemman tavaramerkin maineen tässä samankaltaisuuden arvioinnissa, kun se on arvioinut tätä aikaisempaa tavaramerkkiä katsoen sen sanamerkiksi CB ja kun se on keskittynyt rekisteröitäväksi haetun tavaramerkin arvioinnissa tämän sanaosaan ”ccb” ottamatta huomioon kuvio-osaa. Lisäksi kantaja katsoo, että valituslautakunta on toiminut virheellisesti, kun se on katsonut, että merkit ovat lausuntavaltaan keskivertoa astetta enemmän samankaltaiset, koska merkit ovat niin lyhyitä, että yhden kirjaimen lisäämisestä aiheutuva ero mielletään merkittäväksi. Näin ollen kantaja toteaa, että kun otetaan huomioon se, että merkityssisältöjen samankaltaisuudella ei ole vaikutusta samankaltaisuuden kokonaisarviointiin, ja ulkoasujen samankaltaisuuden tärkeä merkitys kuviomerkkien arvioinnissa, valituslautakunnan olisi pitänyt katsoa kyseessä olevassa asiassa, että merkkien samankaltaisuus on enintään hyvin vähäinen.
50 On huomautettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kyseessä olevien merkkien ulkoasun, lausuntatavan tai merkityssisällön samankaltaisuuden osalta sekaannusvaaran kokonaisarvioinnin on perustuttava niistä syntyvään kokonaisvaikutelmaan, ja huomioon on otettava erityisesti niiden erottavat ja hallitsevat osat (ks. tuomio 14.10.2003, Phillips-Van Heusen v. SMHV – Pash Textilvertrieb und Einzelhandel (BASS), T-292/01, EU:T:2003:264, 47 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
51 Kuten kantaja perustellusti väittää, on kyllä totta, että on erotettava toisistaan moniosaisen tavaramerkin osatekijän erottamiskyvyn arviointi, joka liittyy tämän osatekijän kykyyn hallita yksin tavaramerkin luomaa kokonaisvaikutelmaa, ja aikaisemman tavaramerkin erottamiskyvyn arviointi, joka liittyy tällaiselle tavaramerkille annettavan suojan laajuuteen. Moniosaisen tavaramerkin osatekijän erottamiskyky tutkitaan jo merkkien samankaltaisuutta arvioitaessa, ja aikaisemman tavaramerkin erottamiskyvyn aste on yksi sekaannusvaaran kokonaisarvioinnissa huomioon otettavista seikoista (ks. vastaavasti määräys 27.4.2006, L’Oréal v. SMHV, C-235/05 P, ei julkaistu, EU:C:2006:271, 43 kohta ja tuomio 24.3.2011, Ferrero v. SMHV, C-552/09 P, EU:C:2011:177, 58 kohta). Lisäksi silloin, kun tavaramerkki on erottamiskykyinen, erottamiskyky on annettava koko tavaramerkille eikä automaattisesti kaikille sen muodostaville osatekijöille (ks. vastaavasti tuomio 3.12.2014, Max Mara Fashion Group v. SMHV – Mackays Stores (M & Co.), T-272/13, ei julkaistu, EU:T:2014:1020, 61 kohta ja tuomio 14.7.2017, Certified Angus Beef v. EUIPO – Certified Australian Angus Beef (CERTIFIED AUSTRALIAN ANGUS BEEF), T-55/15, ei julkaistu, EU:T:2017:499, 22 kohta).
52 Ei voida kuitenkaan sulkea pois sitä, että tavaramerkin vahva erottamiskyky voidaan ottaa huomioon tehtäessä yksityiskohtainen arviointi tämän tavaramerkin yhden osatekijän erottamiskyvyn osoittamiseksi, On nimittäin niin, että merkin erottamiskyvyllä ja varsinkin maineella voi olla merkitystä määritettäessä kyseessä olevan merkin osatekijän erottamiskykyä, koska se, että tämän merkin luoma yhteys tavaroiden tai palvelujen ja tietyn yrityksen välillä tunnetaan hyvin, on omiaan vaikuttamaan siihen, miten kyseessä olevan merkin muodostavien osatekijöiden välinen suhde ja erityisesti joidenkin osatekijöiden muita vahvempi erottamiskyky mielletään.
53 Unionin yleinen tuomioistuin on kyllä huomauttanut 12.11.2015 antamassaan tuomiossa CEDC International v. SMHV – Fabryka Wódek Polmos Łańcut (WISENT) (T-449/13, ei julkaistu, EU:T:2015:839, 65 kohta), johon kantaja on vedonnut kirjelmissään sekä istunnossa, että aikaisemman tavaramerkin erottamiskyky tai maine ovat tosiasiallisesti ja itsessään merkityksellisiä arviointiperusteita sekaannusvaaraa arvioitaessa (ks. myös edellä 51 kohta). Kyseisestä tuomiosta ei kuitenkaan voida päätellä, että aikaisemman tavaramerkin vahvaa erottamiskykyä tai mainetta ei voitaisi ottaa huomioon määritettäessä tavaramerkin muodostavien osatekijöiden erottamiskykyä; tämä määrittely tehdään arvioitaessa merkkien samankaltaisuutta (ks. edellä 50 kohta). Näin on sitäkin suuremmalla syyllä, että unionin yleinen tuomioistuin on 12.11.2015 antamassaan tuomiossa WISENT (T-449/13, ei julkaistu, EU:T:2015:839, 66 kohta) itse antanut tällaisen huomioon ottamisen mahdollisuuden, kun se on tyytynyt toteamaan, että EUIPO ei ollut kyseisessä asiassa velvollinen ottamaan huomioon aikaisemman tavaramerkin vahvaa erottamiskykyä tai mainetta merkkejä vertaillessaan.
54 Näin ollen valituslautakunta on nyt käsiteltävässä asiassa voinut oikeudellista virhettä tekemättä perustaa päätöksensä aikaisemman tavaramerkin maineeseen Ranskassa ja siten siihen, että tämän tavaramerkin luoma yhteys Groupement des cartes bancairesin CB –kirjainsanalla varustettuihin pankkikortteihin tunnetaan hyvin, katsoakseen perustellusti, että kohdeyleisö kyseisessä jäsenvaltiossa mieltää aikaisemman tavaramerkin CB-kirjainsanasta muodostuvaksi sanaosaksi (riidanalaisen päätöksen 30 kohta).
55 Näin ollen on joka tapauksessa vailla merkitystä se, että ensimmäinen valituslautakunta on aikaisemmassa päätöksessään (päätös 15.11.2004, asia R 149/2004-1) tukeutunut merkitykselliseen alueeseen, joka ei ole käsittänyt Ranskaa ja jättänyt huomiotta aikaisemman tavaramerkin, joka oli kyseisessä tapauksessa rekisteröintihakemuksen kohteena, maineen, ja katsonut, että kohdeyleisö ei mieltänyt tämän tavaramerkin esittävän suuraakkosia C ja B.
56 Lisäksi on todettava, että päätellessään aikaisemman tavaramerkin maineesta Ranskassa, että kohdeyleisö tässä jäsenvaltiossa mielsi sen CB –kirjainsanaksi, valituslautakunta on pysyttänyt tämän päätelmän täydentävänä seikkana, kuten ilmaisun ”lisäksi” käyttämisestä käy korostetusti ilmi, ja selitettyään, miten tämän tavaramerkin tyylittelyn voitiin mieltää muodostavan sanamerkin cb (riidanalaisen päätöksen 30 kohta).
57 Kantaja ei kuitenkaan edellä 55 kohdassa mainittua päätöstä koskevan perustelun lisäksi esitä mitään perustelua, jolla voitaisiin kyseenalaistaa viimeksi mainittu arviointi.
58 Tästä seuraa, että valituslautakunta on perustellusti verrannut kyseessä olevia merkkejä pääasiallisesti aikaisemman tavaramerkin sanaosan cb perusteella.
59 Valituslautakunta on myös perustellusti ja käyttämättä perusteena oikeuskäytäntöä, jonka mukaan tavaramerkin sanaosa on lähtökohtaisesti erottamiskykyisempi kuin kuvio-osa, kun tavaramerkki koostuu sana- ja kuvio-osista, ja jota kantaja on arvostellut, katsonut, että rekisteröitäväksi haetun tavaramerkin erottamiskykyinen ja hallitseva osa, jota on lähtökohtaisesti verrattava aikaisempaan tavaramerkkiin, oli sanaosa ccb.
60 On nimittäin niin, että toisin kuin kantaja väittää, rekisteröitäväksi haetun tavaramerkin kuvio-osa ei ole tämän tavaramerkin hallitseva eikä erottamiskykyinen osa. Yhtäältä se ei hallitse rekisteröitäväksi haettua tavaramerkkiä koollaan, joka vastaa sanaosan kokoa, eikä tavaramerkissä olevan paikkansa perusteella. Kuten valituslautakunta on perustellusti todennut riidanalaisen päätöksen 31 kohdassa, on päinvastoin niin, että koska kuvio-osa on sanan toisen suuraakkosen C yläpuolella, se korostaa tätä kirjainta ja näin on sitäkin suuremmalla syyllä, että se voidaan mieltää tyylitellyksi c-kirjaimeksi. Kun toisaalta otetaan huomioon käsiteltävässä asiassa kyseessä oleva kohdeyleisö ja kuten EUIPO toteaa, rekisteröitäväksi haetun tavaramerkin kuvio-osan ei voida katsoa merkitsevän kiinalaista ilmaisua, jota sen väitetään symboloivan. Se mielletään ennemminkin, kun otetaan huomioon yksinkertaiset geometriset muodot, joista se muodostuu, eli ympyrän sisällä oleva neliö, sanaosaa CCB koristavaksi, ja se muodostuu kantajan nimityksen alkukirjaimista ja osoittaa näin kyseessä olevan yrityksen palvelujen alkuperän, mikä on erottamiskyvyn käsitteelle luonteenomainen piirre.
61 Näin ollen valituslautakunta on perustellusti katsonut, että kyseessä olevat merkit ovat ulkoasujensa osalta jossain määrin samankaltaisia. On nimittäin niin, että kun otetaan huomioon merkkien erottamiskykyiset osat, sellaisina kuin ne on yksilöity edellä 54 ja 60 kohdassa, on katsottava, että suuraakkosin kirjoitetun CB-kirjainten ryhmän samankaltaisia osia eivät kompensoi erot, jotka johtuvat suuraakkosilla kirjoitetun C-kirjaimen lisäämisestä rekisteröitäväksi haettuun tavaramerkkiin ja kummankin merkin erilaisista kuvio-osista.
62 Valituslautakunta on katsonut perustellusti myös lausuntatavan osalta, että kyseessä olevat merkit ovat huomattavan samankaltaisia. Kun nimittäin otetaan huomioon myös merkkien erottavat osat ja niiden ääntäminen kirjain kirjaimelta, mitä kantaja ei ole riitauttanut, on katsottava, että molemmat merkit lausutaan erittäin samankaltaisella tavalla, koska ainoastaan c-kirjain toistetaan rekisteröitäväksi haettua sanamerkkiä lausuttaessa. Toisin kuin kantaja väittää, tämä toistaminen estää vertailemasta kyseessä olevaa tapausta siihen tapaukseen, jossa lisätään kolmas kirjain, joka eroaa molemmissa riidanalaisissa merkeissä olevista kahdesta kirjaimesta. Lisäksi on täsmennettävä, että niin ikään toisin kuin kantaja väittää, valituslautakunta ei ole mitenkään tukeutunut aikaisemman tavaramerkin maineeseen katsoakseen, että c-kirjaimen toistaminen rekisteröitäväksi haetussa tavaramerkissä voitaisiin mieltää lausuntavirheeksi (riidanalaisen päätöksen 34 kohta).
63 Tästä seuraa, kun otetaan huomioon merkityssisältöjen vertailun mahdottomuus, mitä kantaja ei ole kiistänyt, että valituslautakunta on perustellusti katsonut riidanalaisten merkkien olevan samankaltaisia.
64 Asia olisi näin myös, vaikka – toisin kantaja väittää – tilanteessa, jossa ulkoasujen vertailulle olisi annettu ratkaiseva merkitys, koska edellä 61 kohdasta käy ilmi, että valituslautakunta on katsonut perustellusti, että riidanalaiset merkit olivat ulkoasuiltaan jossain määrin samankaltaisia.
Sekaannusvaaran kokonaisarviointi
65 Kantaja väittää, että valituslautakunta on katsonut virheellisesti, että kyseessä olevassa asiassa on ollut olemassa sekaannusvaara, kun otetaan huomioon valituslautakunnan arviointivirheet aikaisemman tavaramerkin erottamiskyvyn arvioinnissa ja kyseessä olevien merkkien vertailussa. Kantaja toteaa lisäksi, että valituslautakunta on yhtäältä tehnyt virheellisesti sekaannusvaaran kokonaisarvioinnin katsoen tällaisen vaaran olevan olemassa, ja että se on toisaalta ottanut virheellisesti huomioon toteamuksen siitä, että luokkaan 36 kuuluvia palveluja ei ollut käytetty säännöllisesti.
66 On huomautettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan sekaannusvaaran kokonaisarviointi tarkoittaa tiettyä keskinäistä riippuvuutta huomioon otettavien tekijöiden välillä ja etenkin tavaramerkkien ja kyseessä olevien tavaroiden ja palvelujen välillä. Niinpä kyseisten tavaroiden tai palvelujen vähäisen samankaltaisuuden saattaa korvata niitä varten tarkoitettujen tavaramerkkien merkittävä samankaltaisuus ja päinvastoin (tuomio 29.9.1998, Canon, C-39/97, EU:C:1998:442, 17 kohta ja tuomio 14.12.2006, Mast-Jägermeister v. SMHV – Licorera Zacapaneca (VENADO kehyksessä ym.), T-81/03, T-82/03 ja T-103/03, EU:T:2006:397, 74 kohta).
67 Nyt käsiteltävässä asiassa valituslautakunta on edellä esitetyn huomioon ottaen (ks. erityisesti edellä 48 ja 63 kohta) päätellyt perustellusti, että oli olemassa kyseessä olevien palvelujen samankaltaisuutta koskeva sekaannusvaara, mitä kantaja ei ole kiistänyt, että aikaisempi tavaramerkki oli laajalti tunnettu ja että riidanalaiset merkit olivat samanlaisia (riidanalaisen päätöksen 39 ja 40 kohta).
68 Lisäksi on todettava, että tätä päätelmää ei voida kyseenalaistaa arvostelussa, joka on kohdistettu valituslautakunnan toteamukseen sitä, että luokkaan 36 kuuluvia palveluja ei ollut käytetty säännöllisesti. Vaikka nimittäin oletettaisiin, kuten kantaja väittää, että valituslautakunta on virheellisesti katsonut, että näitä palveluja ei käytetty säännöllisesti, ja ottanut virheellisesti huomioon säännöllisen käytön puuttumisen, on huomautettava, että tämä toteamus vain vahvistaa uudella perusteella sitä yleistä näkemystä, että kohdeyleisölle jää tavaramerkeistä epätarkka muistikuva (ks. edellä 28 kohta), mitä kantaja ei edes ole kiistänyt.
69 On myös todettava, että toisin kuin kantaja väittää, valituslautakunta ei ole todennut sekaannusvaaran olemassaoloa sen olettaman perusteella, että rekisteröitäväksi haetun tavaramerkin käyttäminen johtaisi lähes väistämättä sekaannusvaaraan, jonka vain merkkien ja palvelujen väliset suuremmat erot tai aikaisemman tavaramerkin heikompi erottamiskyky voisivat sulkea pois. Tämä väite näet perustuu riidanalaisen päätöksen 39 kohdan virheelliseen tulkintaan. Katsoessaan tässä päätöksessä, että merkkien väliset erot ja kohdeyleisön tarkkaavaisuuden taso eivät riittäneet poistamaan palvelujen samanlaisuudesta, aikaisemman tavaramerkin maineesta ja merkkien samankaltaisuudesta johtuvaa sekaannusvaaraa, valituslautakunta ei ole omaksunut tällaista lähtökohtaa, vaan se on vain tehnyt sekaannusvaaran kokonaisarvioinnin siitä, korvaavatko vähäisempää samankaltaisuutta tai eroja koskevat tekijät merkittävää samankaltaisuutta koskevat tekijät vai eivät (ks. edellä 66 kohta).
70 Näin ollen asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan rikkomiseen perustuva kanneperuste ja siten koko kanne on hylättävä.
Oikeudenkäyntikulut
71 Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 134 artiklan 1 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska kantaja on hävinnyt asian ja EUIPO ja väliintulija ovat vaatineet oikeudenkäyntikulujensa korvaamista, kantaja on velvoitettava korvaamaan niiden oikeudenkäyntikulut.
Näillä perusteilla
UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (yhdeksäs jaosto)
on ratkaissut asian seuraavasti:
1) Kanne hylätään.
2) China Construction Bank Corp. velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
Gervasoni | Madise | da Silva Passos |
Julistettiin Luxemburgissa 6 päivänä joulukuuta 2018.
Allekirjoitukset