UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN MÄÄRÄYS (ensimmäinen jaosto)
28 päivänä helmikuuta 2012 (*)
Tulliliitto – Turkissa koottujen väritelevisiovastaanottimien tuonti – Tuontitullien kantaminen jälkikäteen – Hakemus siitä, ettei tulleja kirjata tileihin jälkikäteen ja että kyseiset tullit peruutetaan – Asetuksen (ETY) N:o 2913/92 220 artiklan 2 kohdan b alakohta ja 239 artikla – Komission hylkäävä päätös – Tullien jälkikäteistä tileihin kirjaamista koskevien kansallisten viranomaisten tekemien päätösten kumoaminen kansallisessa tuomioistuimessa – Lausunnon antamisen raukeaminen
Asiassa T‑153/10,
Schneider España de Informática, SA, kotipaikka Torrejón de Ardoz (Espanja), edustajinaan asianajajat P. De Baere ja P. Muñiz,
kantajana,
vastaan
Euroopan komissio, asiamiehinään R. Lyal ja L. Bouyon,
vastaajana,
jossa vaaditaan kumoamaan komission 18.1.2010 tekemä päätös K(2010) 22 (lopullinen), jossa todetaan, että tuontitullien kirjaaminen tileihin jälkikäteen on perusteltua ja että kyseisten tullien peruuttaminen ei ole perusteltua yksittäistapauksessa (asia REM 02/08),
UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (ensimmäinen jaosto),
toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja J. Azizi sekä tuomarit E. Cremona ja S. Frimodt Nielsen (esittelevä tuomari),
kirjaaja: E. Coulon,
on antanut seuraavan
määräyksen
Asian tausta
1 Kantaja Schneider España de Informática, SA toi vuosina 1999, 2000 ja 2001 Espanjaan vapaaseen liikkeeseen luovuttamista varten väritelevisiovastaanottimia, joiden se ilmoitti olevan peräisin Turkista.
2 Espanjan tulliviranomaiset ilmoittivat 28.8.2002 kantajalle aikovansa tarkastaa jälkikäteen edellä 1 kohdassa mainitut maahantuonnit.
3 Euroopan petostentorjuntaviraston (OLAF) ja eräiden jäsenvaltioiden edustajien Turkissa 29.4.–2.5.2003 hallinnollisen yhteistyön puitteissa toteuttamassa tutkimuksessa tultiin siihen lopputulokseen, että kantajan turkkilainen tavarantoimittaja oli liittänyt kantajan maahantuomiin televisiovastaanottimiin Kiinasta tai Etelä-Koreasta peräisin olevia katodisädeputkia. Tällaiset maahantuonnit olivat polkumyyntitullien alaisia, joista säädettiin tuolloin lopullisen polkumyyntitullin käyttöön ottamisesta Kiinan kansantasavallasta, Korean tasavallasta, Malesiasta, Singaporesta ja Thaimaasta peräisin olevien väritelevisiovastaanottimien tuonnissa ja käyttöön otetun väliaikaisen tullin lopullisesta kantamisesta 27.3.1995 annetussa neuvoston asetuksessa (EY) N:o 710/95 (EYVL L 73, s. 3), sellaisena kuin se on muutettuna 27.11.1998 annetulla neuvoston asetuksella (EY) N:o 2584/98 (EYVL L 324, s. 1).
4 Espanjan tulliviranomaiset totesivat mainitun tutkimuksen perusteella 23.6.2004 tekemässään kolmessa päätöksessä (jäljempänä tullien jälkikäteistä tileihin kirjaamista koskevat päätökset) tullivelan, joka johtui edellä 1 kohdassa mainittujen maahantuontien yhteydessä maksamatta jääneistä polkumyyntitulleista, ja vaativat kantajaa maksamaan maksamatta jääneet tullit (jäljempänä kyseessä olevat tullit), yhteensä 51 639,89 euroa, josta korkojen osuus oli 10 008,97 euroa, ja vaativat maksettavaksi myös arvonlisäveroa 8 263,38 euroa, josta korkojen osuus oli 1 601,44 euroa.
5 Kantaja esitti 18.5.2005 päivätyllä kirjeellä hakemuksen siitä, ettei kyseistä tullivelkaa kirjata tileihin jälkikäteen yhteisön tullikoodeksista 12.10.1992 annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 2913/92, sellaisena kuin se on muutettuna (EYVL L 302, s. 1, jäljempänä yhteisön tullikoodeksi), 220 artiklan 2 kohdan b alakohdan nojalla ja että tämä tullivelka peruutettaisiin saman asetuksen 239 artiklan nojalla. Espanjan kuningaskunta välitti hakemuksen (jäljempänä kantajan hakemus) komissiolle 17.3.2008 päivätyllä kirjeellä.
6 Kantaja pani hakemuksensa yhteydessä kansallisessa hallintoviranomaisessa ja tuomioistuimessa vireille menettelyn, jossa se vaati tullien jälkikäteistä tileihin kirjaamista koskevien päätösten kumoamista.
7 Tribunal Económico-Administrativo Regional de Madrid (Madridin [Espanja] alueellinen veroviranomainen) hylkäsi 21.11.2008 kantajan kanteen. Kantaja haki tähän päätökseen muutosta Tribunal Superior de Justicia de Madridissa (Madridin ylioikeus).
8 Euroopan komissio hylkäsi Espanjan kuningaskunnan esittämän kantajan hakemuksen 18.1.2010 tekemällään päätöksellä K(2010) 22 lopullinen (jäljempänä riidanalainen päätös), jossa todetaan, että tuontitullien kirjaaminen tileihin jälkikäteen on perusteltua ja että kyseisten tullien peruuttaminen ei ole perusteltua yksittäistapauksessa (asia REM 02/08).
9 Komissio katsoi riidanalaisessa päätöksessä ensinnäkin, etteivät tulliviranomaiset olleet tehneet käsiteltävässä asiassa yhtään yhteisön tullikoodeksin 220 artiklan 2 kohdan b alakohdassa tarkoitettua erehdystä ja ettei kantaja ollut osoittanut tässä samassa säännöksessä vaadittua asianmukaista huolellisuutta. Komissio katsoi toiseksi myös, ettei kyse ollut yhteisön tullikoodeksin 239 artiklan mukaisesta erityistilanteesta.
10 Espanjan tulliviranomaiset hylkäsivät 3.5.2010 kantajan hakemuksen tietyistä yhteisön tullikoodeksin soveltamista koskevista säännöksistä 2.7.1993 annetun komission asetuksen (ETY) N:o 2454/93 (EYVL L 253, s. 1, jäljempänä täytäntöönpanoasetus), sellaisena kuin se on muutettuna 25.7.2003 annetulla komission asetuksella (EY) N:o 1335/2003 (EYVL L 187, s. 16), 869 artiklan ja sitä seuraavien artiklojen sekä 908 artiklan 2 kohdan nojalla sekä riidanalaisen päätöksen mukaisesti.
Oikeudenkäyntimenettely ja asianosaisten vaatimukset
11 Kantaja nosti nyt käsiteltävän kanteen unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamossa 6.4.2010 kirjatulla kannekirjelmällä.
12 Kantaja esitti unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamossa samana päivänä kirjatulla erillisellä asiakirjalla prosessinjohtotoimia koskevan hakemuksen, jossa se pyysi, että unionin yleinen tuomioistuin määräisi komission toimittamaan täydellisen jäljennöksen 28 asiakirjasta. Komissio vastusti tätä pyyntöä huomautuksissaan, jotka se esitti asiasta sille asetetussa määräajassa.
13 Kantaja vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin:
– kumoaa riidanalaisen päätöksen
– velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
14 Komissio vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin:
– hylkää kanteen
– velvoittaa kantajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
15 Kantaja toimitti unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamossa 21.9.2011 kirjatulla kirjeellä unionin yleiselle tuomioistuimelle jäljennöksen Tribunal Superior de Justicia de Madridin 16.3.2011 antamasta tuomiosta N:o 178/11 (jäljempänä Tribunal Superior de Justician tuomio). Tuontitullien jälkikäteistä tileihin kirjaamista koskevat päätökset kumottiin tällä Tribunal Superior de Justician tuomiolla, johon ei voida hakea muutosta, sillä perusteella, että yhteisön tullikoodeksin 221 artiklan 3 kohdassa tarkoitettu vanhentumisaika oli päättynyt päivänä, jolloin kantajalle ilmoitettiin päätöksistä. Kantaja toteaa unionin yleiselle tuomioistuimelle toimittamansa tuomiojäljennöksen liitteenä olevassa kirjeessä, ettei sitä voida enää tämän kumoamisen vuoksi velvoittaa maksamaan kyseessä olevia tulleja. Kantaja vaatii kuitenkin, että unionin yleinen tuomioistuin antaa ratkaisun kanteesta, tai toissijaisesti, että kukin osapuoli vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, jos tuomioistuin päättää, että lausunnon antaminen kanteesta raukeaa.
16 Komissio totesi vastauksessaan unionin yleisen tuomioistuimen kysymykseen, että käsiteltävä kanne oli menettänyt kohteensa Tribunal Superior de Justician tuomion vuoksi. Kantaja esitti huomautuksia komission kannanotosta asetetussa määräajassa.
Oikeudellinen arviointi
17 Unionin yleinen tuomioistuin voi työjärjestyksensä 113 artiklan mukaan milloin tahansa omasta aloitteestaan ja asianosaisia kuultuaan todeta, että kanteesta on tullut tarkoitukseton ja lausunnon antaminen asiassa raukeaa. Saman työjärjestyksen 114 artiklan 3 kohdasta ilmenee, että jollei unionin yleinen tuomioistuin päätä toisin, hakemuksen jatkokäsittely on suullinen.
18 Unionin yleinen tuomioistuin katsoo saaneensa käsiteltävässä asiassa, asianosaisia kuultuaan (ks. edellä 15 ja 16 kohta), asiakirja-aineistosta riittävästi tietoja ratkaistakseen asian jatkamatta sen käsittelyä.
19 Kantaja vaatii kanteessaan sen riidanalaisen päätöksen kumoamista, jolla komissio hylkäsi kantajan hakemuksen siitä, ettei tuontitulleja kirjata tileihin jälkikäteen ja että peruutetaan tullivelka, jonka maksamiseen kantaja velvoitettiin tullien jälkikäteistä tileihin kirjaamista koskevissa päätöksissä. On siis selvitettävä, voiko riidanalaisen päätöksen kumoaminen tuottaa kantajalle etua vielä sen jälkeen, kun tullien jälkikäteistä tileihin kirjaamista koskevat päätökset on kumottu lopullisella tuomioistuinratkaisulla. On näet katsottava, että jos tällaista intressiä ei enää ole asian käsittelyn aikana, kanne on menettänyt tarkoituksensa ja siten lausunnon antaminen asiassa raukeaa.
20 Vaatimus, jonka mukaan kanteen on säilytettävä tarkoituksensa, on näet välttämätön edellytys sille, että tuomioistuin voi harjoittaa toimintaansa, ja tämä edellyttää sellaisen todellisen hyödyn olemassaoloa, jota kantaja voi saada oikeudenkäynnin päättävästä tuomioistuinratkaisusta (ks. vastaavasti asia C‑301/05 P, Wilfer v. OHMI, määräys 11.10.2007, 19 kohta oikeustapausviittauksineen, ei julkaistu oikeustapauskokoelmassa).
21 Kantajan intressiä saada tuomioistuinratkaisu on arvioitava suhteessa tuomioistuimen toimivallan laajuuteen ottamalla huomioon muutoksenhakukeino, jonka yhteydessä asia on saatettu tuomioistuimen käsiteltäväksi (ks. vastaavasti yhdistetyt asiat C‑138/03, C‑324/03 ja C‑431/03, Italia v. komissio, tuomio 24.11.2005, Kok., s I‑10043, 25 kohta).
22 Kysymystä siitä, onko kanne säilyttänyt tarkoituksensa, on siten tarkasteltava suhteessa kantajan oikeussuojan tarpeeseen. Vaikka oikeussuojan tarpeen puuttuminen, jota on arvioitava kanteen nostamisajankohdan perusteella, johtaa kanteen tutkimatta jättämiseen (yhdistetyt asiat C‑61/96, C‑132/97, C‑45/98, C‑27/99, C‑81/00 ja C‑22/01, Espanja v. neuvosto, tuomio 18.4.2002, Kok., s. I‑3439, 23 kohta), se, että kanne menettää tarkoituksensa oikeudenkäynnin aikana sen vuoksi, ettei tuomioistuinratkaisu tuota enää hyötyä kantajalle, johtaa kuitenkin siihen, että lausunnon antaminen kanteesta raukeaa (ks. asia C‑13/03 P, komissio v. Tetra Laval, tuomio 15.2.2005, Kok., s. I‑1113, 23 kohta; asia C‑362/05 P, Wunenburger v. komissio, tuomio 7.6.2007, Kok., s. I‑4333, 42 kohta sekä yhdistetyt asiat T‑433/03, T‑434/03, T‑367/04 ja T‑244/05, Gibtelecom v. komissio, määräys 26.6.2008, 48 kohta oikeustapausviittauksineen, ei julkaistu oikeustapauskokoelmassa).
23 Unionin yleinen tuomioistuin voi tarvittaessa viran puolesta todeta, että kanne on menettänyt tarkoituksensa (ks. yhdistetyt asiat C‑399/06 P ja C‑403/06 P, Hassan ja Ayadi v. neuvosto ja komissio, tuomio 3.12.2009, Kok., s. I‑11393, 58 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Tällöin asiaa käsittelevän tuomioistuimen on pidättäydyttävä ratkaisemasta kannetta, eikä sillä ole harkintavaltaa tällaisen toteamuksen mahdollisten seurauksien osalta (ks. vastaavasti edellä 22 kohdassa mainittu asia Wunenburger v. komissio, tuomion 39 kohta).
24 Jotta voidaan arvioida, onko nyt käsiteltävä kanne säilyttänyt tarkoituksensa, on siten ensimmäiseksi tarkasteltava kansallisten tulliviranomaisten päätösten, joissa todetaan maahantuojan vastuulla oleva tullivelka, tässä tapauksessa tullien jälkikäteistä tileihin kirjaamista koskevien päätösten, yhteyttä sellaisiin päätöksiin, joilla komissio ottaa kantaa yhteisön tullikoodeksin 220 artiklan 2 kohdan b alakohdan soveltamiseen kyseisen maahantuojan tilanteeseen, mistä on kyse riidanalaisessa päätöksessä.
25 Yhteisön tullikoodeksin 201–205 artiklassa täsmennetään tuontitullivelan syntymisen edellytykset. Käsiteltävässä asiassa on katsottava, että yhteisön tullikoodeksin 201 artiklan perusteella edellä 1 kohdassa mainittujen väritelevisiovastaanottimien tuonti Espanjan alueelle niiden vapaaseen liikkeeseen luovuttamista varten on synnyttänyt kantajalle tullivelan ajankohtajana, jolloin Espanjan tulliviranomaiset vastaanottivat kantajan näiden maahantuontien yhteydessä tekemät tulli-ilmoitukset.
26 Kansalliset tulliviranomaiset ovat yhteisön tullikoodeksin 217–221 artiklan nojalla velvollisia kirjaamaan tileihin kutakin tullivelkaa vastaavat tullimäärät sekä ilmoittamaan päätöksistään niille maahantuojille, jotka eivät ole ilmoittaneet asianmukaisesti niistä tulleista, joiden maksamisesta ne olivat vastuussa (yhteisön tullikoodeksin 221 artiklan 2 kohta). Tekemällä nyt käsiteltävässä asiassa tullien jälkikäteistä tileihin kirjaamista koskevat päätökset (ks. edellä 4 kohta) Espanjan tulliviranomaiset ovat vaatineet kantajalta kyseessä olevia tulleja, nimittäin niiden polkumyyntitullien maksamista, joita kantaja ei ollut ilmoittanut edellä 1 kohdassa mainittujen maahantuontien yhteydessä jättämissään tulli-ilmoituksissa.
27 Maahantuoja voidaan kuitenkin tämän hakemuksesta vapauttaa näiden tullien maksamisesta yhteisön tullikoodeksin 220 artiklan 2 kohdan b alakohdassa ja 239 artiklassa tarkoitetuissa tapauksissa, vaikka tullivelan olemassaolo on lain mukaan näytetty toteen ja tämän velan mukaisesti kannettavien tullien määrä on laskettu täsmällisesti.
28 Näin on ensinnäkin silloin, kun lain mukaan kannettavien tullien määrät ovat jääneet kirjaamatta tileihin tulliviranomaisten erehdyksen vuoksi, jota osaltaan vilpittömässä mielessä toiminut ja kaikkia voimassa olevia tulli-ilmoitusta koskevia säännöksiä noudattanut velan maksamisesta vastuussa ollut ei ole voinut kohtuudella havaita. Tällaisilla olosuhteilla voidaan oikeuttaa se, ettei maksamatta jätettyä tulleja kirjata tileihin jälkikäteen (tullikoodeksin 220 artiklan 2 kohdan b alakohdan ensimmäinen alakohta).
29 Näin on toiseksi myös silloin, kun velan maksamisesta vastuussa oleva osoittaa erityistilanteen olemassaolon sekä ilmeisen laiminlyönnin ja vilpillisen menettelyn puuttumisen, joilla voidaan perustella tullivelan peruuttaminen tai sen palauttaminen (yhteisön tullikoodeksin 239 artikla). Yhteisön tullikoodeksin 239 artikla on siten yleinen kohtuullistamissäännös (tuonti- tai vientitullien palauttamisesta tai peruuttamisesta 2.7.1979 annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 1430/79 (EYVL L 175, s. 1) 13 artiklan tulkinnan osalta ks. analogisesti asia 283/82, Papierfabrik Schoellershammer v. komissio, tuomio 15.12.1983, Kok., s. 4219, 7 kohta). Voidakseen hyötyä kohtuullistamissäännöksestä velan maksamisesta vastuussa olevan henkilön on osoitettava olevansa poikkeuksellisessa tilanteessa suhteessa muihin samaa toimintaa harjoittaviin toimijoihin ja ettei hän ole voinut kohtuudella havaita tullilainsäädännön soveltamisessa tehtyjä virheitä (ks. analogisesti yhdistetyt asiat T‑186/97, T‑187/97, T‑190/97–T‑192/97, T‑210/97, T‑211/97, T‑216/97–T‑218/97, T‑279/97, T‑280/97, T‑293/97 ja T‑147/99, Kaufring ym. v. komissio, tuomio 10.5.2001, Kok., s. II‑1337, 217–219 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
30 Tästä seuraa, että yhteisön tullikoodeksin 220 artiklan 2 kohdan b alakohdan ja 239 artiklan soveltamisen yhteydessä huomioon otetuilla seikoilla ei ole vaikutusta kysymykseen siitä, onko tullivelan olemassaolo todettu lain mukaan ja onko maahantuojan vastuulle asetetut tullit laskettu täsmällisesti, ja että näiden artiklojen nojalla tehtyjen päätösten tarkoituksena tai vaikutuksena ei periaatteessa ole ratkaisun antaminen tästä asiasta (ks. vastaavasti ja analogisesti yhdistetyt asiat C‑153/94 ja C‑204/94, Faroe Seafood ym., tuomio 14.5.1996, Kok., s. I‑2465, 66–68 kohta; asia C‑413/96, Sportgoods, tuomio 24.9.1998, Kok., s. I‑5285, 41–43 kohta; asia T‑195/97, Kia Motors ja Broekman Motorships v. komissio, tuomio 16.7.1998, Kok., s. II‑2907, 36 kohta ja asia T‑205/99, Hyper v. komissio, tuomio 11.7.2002, Kok., s. II‑3141, 98 ja 99 kohta oikeustapausviittauksineen).
31 Kantaja esitti nyt käsiteltävässä asiassa Espanjan tulliviranomaisille hakemuksen, jossa se vetosi yhteisön tullikoodeksin 220 artiklan 2 kohdan b alakohdan ja 239 artiklan soveltamiseen ja siten siihen, että se vapautettaisiin velvollisuudesta maksaa kyseessä olevat tullit (ks. edellä 5 kohta). Espanjan viranomaiset toimittivat kantajan hakemuksen komissiolle, joka teki riidanalaisen päätöksen, täytäntöönpanoasetuksen 871 artiklan 1 kohdan ja 905 artiklan 1 kohdan nojalla, kun kantaja väitti yhtäältä, että komissio oli tehnyt yhteisön tullikoodeksin 220 artiklan 2 kohdan b alakohdassa tarkoitetun erehdyksen ja laiminlyönyt velvoitteitaan, ja toisaalta, että käsiteltävän asian olosuhteet liittyivät yhteisön tutkimuksen tuloksiin (ks. edellä 3 kohta).
32 Koska yhteisön tullikoodeksin 220 artiklan 2 kohdan b alakohdan ja 239 artiklan nojalla tehdyt riidanalaisen päätöksen kaltaiset päätökset edellyttävät kuitenkin tullivelan olemassaoloa ja niissä otetaan kantaa siihen, voidaanko maahantuoja tullivelasta huolimatta vapauttaa vastuusta maksaa maksamatta jääneet tullit, ne vaikuttavat kyseisen maahantuojan oikeusasemaan ainoastaan silloin, kun maahantuoja on lain mukaan vastuussa siltä vaadituista tulleista. Täytäntöönpanoasetuksen 871 artiklan 6 kohdan neljännestä luetelmakohdasta ja 905 artiklan 6 kohdan neljännestä luetelmakohdasta nimittäin seuraa, että jos tullivelan olemassaoloa ei ole näytetty toteen, komission on palautettava asian käsittely tulliviranomaisille ja siten pidättäydyttävä ratkaisemasta asiaa. Tämän lisäksi näissä tilanteissa katsotaan, ettei komission toteuttamaa hallinnollista menettelyä ole koskaan aloitettukaan.
33 Tullivelkojen toteamista ja kannettavien tullien laskemista koskeviin päätöksiin on kuitenkin mahdollista hakea yhteisön tullikoodeksin 243 artiklassa tarkoitettua muutosta kansallisessa hallintoviranomaisessa ja tuomioistuimessa. Kantaja käytti nyt käsiteltävässä asiassa näitä muutoksenhakukeinoja riitauttamalla tullien jälkikäteistä tileihin kirjaamista koskevat päätökset Espanjan hallintoviranomaisessa ja tuomioistuimessa ja sai kumotuksi nämä päätökset sillä perusteella, että yhteisön tullikoodeksin 221 artiklan 3 kohdassa tarkoitettu vanhentumisaika oli päättynyt päivänä, jolloin kantajalle ilmoitettiin päätöksistä (ks. edellä 6, 7 ja 15 kohta).
34 Tullien jälkikäteistä tileihin kirjaamista koskevien päätösten kumoaminen merkitsee näin ollen sitä, kuten molemmat asianosaiset ovat todenneet, ettei kantajaa voida enää vaatia maksamaan kyseessä olevia tulleja. Riidanalainen päätös on siten tarkoitukseton, eikä se voi vaikuttaa kantajan oikeusasemaan. Kantaja ei siten hyötyisi mitenkään riidanalaisen päätöksen kumoamisesta.
35 Toiseksi on kuitenkin syytä tutkia kantajan väitteet, joiden mukaan käsiteltävä kanne on edellä 34 kohdassa tehdystä toteamuksesta huolimatta säilyttänyt tarkoituksensa, minkä vuoksi unionin yleisen tuomioistuimen olisi ratkaistava asia.
36 Kantaja väittää ensinnäkin, että vaikka riidanalainen päätös ei vaikuta kantajan oikeusasemaan sen tullivelan maksamisen osalta, josta se oli vastuussa tuontitullien jälkikäteistä tileihin kirjaamista koskevien päätösten nojalla, unionin yleisen tuomioistuimen tuomio, jossa annetaan riidanalaisen päätöksen laillisuutta koskeva ratkaisu, saattaa kuitenkin vaikuttaa sellaisiin muihin maahantuojiin, joiden asemasta komissio ei ole tehnyt päätöstä täytäntöönpanoasetuksen 905 artiklan 2 kohdan nojalla vaan on palauttanut riidanalaisen päätöksen kansallisille tulliviranomaisille sellaisissa muissa tapauksissa, joita se pitää vertailukelpoisina.
37 Mainitusta väitteestä on syytä huomauttaa, että yhteisön tullikoodeksin 220 artiklan 2 kohdan b alakohdan ja 239 artiklan soveltamista koskevat komission päätökset, kuten riidanalainen päätös, on täytäntöönpanoasetuksen 874, 875 ja 908 artiklan nojalla annettava kyseiselle jäsenvaltiolle tiedoksi, ja niistä on ilmoitettava muille jäsenvaltioille, joiden velvollisuutena on ratkaista toimijoiden esittämien hakemusten osalta komission päätösten mukaisesti, onko komissio ottanut kantaa tullien jälkikäteistä tileihin kirjaamisen jättämistä tai tullien peruuttamista koskevan, kansallisten tulliviranomaisten käsiteltäväksi jätetyn hakemuksen tekijän erityistilanteeseen tai muihin tapauksiin, joihin liittyy vastaavia tosiasioita ja oikeudellisia seikkoja.
38 Kantaja voi siten perustellusti väittää, että riidanalaisella päätöksellä voi olla vaikutuksia muihin maahantuojiin. Kantaja on lisäksi esittänyt näyttöä muita maahantuojia koskevien sellaisten menettelyjen olemassaolosta, joissa komissio on palauttanut riidanalaisen päätöksen kansallisille viranomaisille. Tämä seikka ei kuitenkaan riitä sen toteen näyttämiseksi, että nyt käsiteltävä kanne on säilyttänyt tarkoituksensa.
39 Toisaalta vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan (ks. edellä 20–22 kohta) kysymystä siitä, onko kanne säilyttänyt tarkoituksensa, on arvioitava suhteessa kantajan intressiin saada tuomioistuinratkaisu ja ottamalla huomioon käytetty muutoksenhakukeino. Kyseinen intressi on periaatteessa sama kuin se, jonka olemassaolon kantajan on näytettävä toteen varmistaakseen kanteensa käsiteltäväksi ottamisen (ks. edellä 22 kohdassa mainittu asia Wunenburger v. komissio, tuomion 42 kohta oikeustapausviittauksineen).
40 Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan oikeussuojan tarpeen on kuitenkin oltava henkilökohtainen, eikä kantaja voi nostaa kumoamiskannetta kolmansien yleisen edun nimissä tai yleisistä lainmukaisuussyistä (ks. asia T‑256/97, BEUC v. komissio, tuomio 27.1.2000, Kok., s. II‑101, 33 kohta oikeustapausviittauksineen). Tämän henkilökohtaisen intressin on lisäksi oltava riittävän välitön (ks. vastaavasti yhdistetyt asiat C‑68/94 ja C‑30/95, Ranska ym. v. komissio, tuomio 31.3.1998, Kok., s. I‑1375, 67 kohta). Ainoastaan se seikka, että kolmansilla säilyy intressi siihen, että kantaja saa kumotuksi riidanalaisen päätöksen, ei näin ollen riitä sen toteamiseksi, ettei nyt käsiteltävä kanne ole menettänyt tarkoitustaan.
41 Toisaalta on totta, että kantaja täsmensi vastauksessaan komission esittämiin huomautuksiin, jotka koskivat edellä 15 kohdassa mainittua kantajan kirjettä, ettei sen aikomuksena ollut vedota muiden maahantuojien intressiin väittääkseen, että käsiteltävä kanne ei ole menettänyt tarkoitustaan. Unionin tuomioistuin on joka tapauksessa todennut edellä 22 kohdassa mainitussa asiassa Wunenburger vastaan komissio annetussa tuomiossa (50–52 kohta), että kantajalla voi säilyä intressi vaatia unionin toimielimen tai elimen toimen kumoamista, jotta voitaisiin välttää se, että kyseistä tointa väitetysti rasittava lainvastaisuus toistuu tulevaisuudessa, mutta näin on vain silloin, kun väitetty lainvastaisuus voi toistua tulevaisuudessa sen asian olosuhteista riippumatta, joka johti kyseisen kantajan nostamaan kanteeseen.
42 Kantajan esittämästä kolmesta kanneperusteesta ensimmäinen liittyy kuitenkin häntä itseään koskeviin prosessuaalisiin väitteisiin ja kaksi muuta komission virheisiin, jotka komissio on kantajan mukaan tehnyt soveltaessaan yhteisön tullikoodeksin 220 artiklan 2 kohdan b alakohtaa, 236 artiklaa sekä 239 artiklaa käsiteltävän asian tosiseikkoihin. Riidanalaisessa päätöksessä puolestaan on kyse yhteisön tullikoodeksin 220 artiklan 2 kohdan b alakohdan ja 239 artiklan soveltamisesta kantajan erityistilanteeseen tiettyjen olosuhteiden vallitessa. Kantajan väittämät lainvastaisuudesta eivät siten ole sellaisia, että ne voisivat toistua käsiteltävän asian olosuhteista riippumatta.
43 Tässä mielessä pelkästään se seikka, että komissio on katsonut, että myös muut maahantuojat saattoivat olla vastaavanlaisessa tilanteessa, ei kumoa tätä toteamusta. Muihin maahantuojiin voidaan nimittäin soveltaa sitä, mitä komissio on päättänyt riidanalaisessa päätöksessä, ainoastaan täytäntöönpanoasetuksen 874, 875 ja 908 artiklan nojalla tehdyn kansallisen päätöksen yhteydessä (ks. edellä 37 kohta) ja ottamalla huomioon maahantuojien erityistilanne. Muut maahantuojat voivat kuitenkin tarvittaessa riitauttaa riidanalaisen päätöksen lainmukaisuuden tukeakseen kanteita, joita ne voivat nostaa kansallisissa tuomioistuimissa itseään koskevista päätöksistä, pyytämällä unionin tuomioistuimelta pätevyyden arviointia koskevaa ennakkoratkaisua (ks. vastaavasti edellä 30 kohdassa mainittu asia Hyper v. komissio, tuomion 98 kohta).
44 Kantajan väitteeseen, jonka mukaan muut maahantuojat eivät voi nostaa Euroopan unionin tuomioistuimissa kannetta riidanalaisesta päätöksestä, sovelletaan puolestaan SEUT 263 artiklassa tarkoitettuja tutkittavaksi ottamisen edellytyksiä, joita ei ole saatettu unionin yleisen tuomioistuimen käsiteltäväksi tässä oikeusriidassa. Vaikka oletettaisiin, ettei riidanalainen päätös voi koskea muita toimijoita suoraan ja henkilökohtaisesti, tällä seikalla ei joka tapauksessa ole vaikutusta kysymykseen siitä, onko kantajalla edelleen henkilökohtainen intressi saada riidanalainen päätös kumotuksi (ks. edellä 40 kohta).
45 Tästä seuraa, että kantajan ensimmäinen argumentti on hylättävä.
46 Kantaja väittää toiseksi, että käsiteltävä kanne on ratkaisukelpoinen, vaikka vireillä on muita oikeudenkäyntejä, joissa riidanalaisen päätöksen lainmukaisuus voidaan riitauttaa.
47 Tällaiset prosessiekonomiaa koskevat näkökohdat edellyttäisivät kuitenkin, että käsiteltävässä asiassa voitaisiin toteuttaa tarkoituksenmukaisuutta koskeva arviointi. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan (ks. edellä 23 kohta) on kuitenkin niin, että jos kanne menettää tarkoituksensa, asiaa käsittelevän tuomioistuimen on pidättäydyttävä ratkaisemasta asiaa, eikä sillä ole harkintavaltaa tällaisen toteamuksen mahdollisten seurauksien osalta.
48 Kantajan toinen argumentti on täten hylättävä tehottomana.
49 Kantaja väittää kolmanneksi, että riidanalainen päätös vaikuttaa edelleen sen oikeusasemaan tullivelan lakkaamisesta huolimatta.
50 Kantaja väittää yhtäältä, että Espanjan tulliviranomaiset tekivät kantajaa koskevan päätöksen riidanalaisen päätöksen perusteella (ks. edellä 10 kohta) ja että tätä päätöstä vastaan nostettu kanne on yhä vireillä.
51 Tullien jälkikäteistä tileihin kirjaamista koskevien päätösten kumoaminen aiheuttaa kuitenkin sen, ettei kantajaa voida enää velvoittaa maksamaan kyseessä olevia tulleja, joten se, että Espanjan tulliviranomaiset hylkäsivät kantajan hakemuksen, ei vaikuta kantajan oikeusasemaan, eikä kantaja voi näin ollen vedota tähän päätökseen väittääkseen, että sillä on edelleen intressi saada unionin yleiseltä tuomioistuimelta ratkaisu riidanalaisen päätöksen lainmukaisuudesta.
52 Kantaja väittää myös, että riidanalainen päätös sisältää arviointeja, jotka ovat sille haitallisia ja saattavat estää sitä saamasta yhteisön tullikoodeksin 5 a artiklassa tarkoitettua valtuutetun taloudellisen toimijan asemaa, jos se päättäisi hakea tätä asemaa.
53 Kantajan menettelyä arvioidaan riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 46–58 perustelukappaleessa. Komissio on todennut lähinnä, että kantajan maahantuomien väritelevisioiden muuta kuin etuuskohteluun oikeuttavaa alkuperää koskeva kysymys ei ollut monimutkainen (48–54 perustelukappale), kantajaa oli pidettävä kokeneena maahantuojana (55 perustelukappale), kantaja ei voinut perustella menettelyään vetoamalla teknisiin ongelmiin, jotka se olisi voinut ratkaista kääntymällä kansallisten tulliviranomaisten puoleen (56 perustelukappale) ja ettei kantajan voitu siten katsoa menetelleen huolellisesti (57 perustelukappale).
54 Toisin kuin kantaja katsoo, kyseinen riidanalaisen päätöksen kohta ei vahingoita kantajan mainetta. Toisin kuin kantaja väittää, komissio ei ensinnäkään ole millään lailla kyseenalaistanut kantajan vilpitöntä mieltä vaan ainoastaan todennut, että käsiteltävässä asiassa sovellettavan tullilainsäädännön monimutkaisuuden vuoksi kantajan tasoisen ammatillisen kokemuksen hankkineen huolellisen toimijan olisi pitänyt välttää virhe, jonka kantaja teki tulli-ilmoituksen teossa. Komissio ei siten ole esittänyt riidanalaisessa päätöksessä arvoarvostelmaa kantajasta tai tämän menettelystä vaan pikemminkin pyrkinyt selvittämään, saattoiko kantaja hyötyä yhteisön tullikoodeksin 220 artiklan 2 kohdan b alakohdassa ja 239 artiklassa tarkoitetuista vastuusta vapauttavista seikoista, kun tämä ei voinut kohtuudella estää tulli-ilmoituksessa tekemiään virheitä, vai onko kantajaa päinvastoin pidettävä vastuussa näistä virheistä.
55 Vaikeuksista, joita kantaja pelkää kohtaavansa, jos se päättää hakea yhteisön tullikoodeksin 5 a artiklassa tarkoitettua valtuutetun taloudellisen toimijan asemaa, on todettava heti alkuun, että tämä argumentti on täysin hypoteettinen. Käsiteltävässä asiassa on joka tapauksessa tehtävä johtopäätös komission lausumasta, jonka mukaan riidanalaisen päätöksen kumoamisesta ei ole mitään hyötyä kantajalle. Näin ollen riidanalainen päätös ei yksistään riitä sulkemaan pois sitä, että kantajan osoitusta tullivaatimusten noudattamisesta voitaisiin pitää ”asianmukaisena”, mikä on yhteisön tullikoodeksin 5 a artiklan 2 kohdassa vaadittu edellytys.
56 Näin ollen myös kantajan kolmas argumentti on hylättävä.
57 Edellä esitetystä ilmenee, ettei riidanalaisen päätöksen kumoamisesta voi olla mitään hyötyä kantajalle ja ettei käsiteltävällä kanteella ole siten enää tarkoitusta. Näin ollen kanteen ratkaiseminen ei ole enää tarpeen, eikä ole tarpeen lausua myöskään kantajan esittämästä prosessinjohtotoimenpidettä koskeneesta hakemuksesta, joka on niin ikään menettänyt tarkoituksensa.
Oikeudenkäyntikulut
58 Työjärjestyksen 87 artiklan 6 kohdassa määrätään, että jos lausunnon antaminen asiassa raukeaa, unionin yleinen tuomioistuin määrää oikeudenkäyntikuluista harkintansa mukaan.
59 Unionin yleinen tuomioistuin katsoo käsiteltävässä asiassa perustelluksi, että kukin osapuoli vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan.
Näillä perusteilla
UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (ensimmäinen jaosto)
on määrännyt seuraavaa:
1) Lausunnon antaminen kanteesta raukeaa.
2) Kukin osapuoli vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan.
Annettiin Luxemburgissa 28 päivänä helmikuuta 2012.
kirjaaja | | jaoston puheenjohtaja |