Ennakkoratkaisupyyntö, jonka Tribunal Superior de Justicia de Madrid (Espanja) on esittänyt 17.2.2022 – IP v. Universidad Nacional de Educación a Distancia (UNED)
(Asia C-110/22)
Oikeudenkäyntikieli: espanja
Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin
Tribunal Superior de Justicia de Madrid
Pääasian asianosaiset
Valittaja: IP
Vastapuoli: Universidad Nacional de Educación a Distancia (UNED)
Ennakkoratkaisukysymykset
A) Onko toistaiseksi työskentelevää muuta kuin vakituista työntekijää, sellaisena kuin tämä käsite kuvataan tässä ennakkoratkaisupyynnössä, pidettävä Euroopan ammatillisen yhteisjärjestön (EAY), Euroopan teollisuuden ja työnantajain keskusjärjestön (UNICE) ja julkisten yritysten Euroopan keskuksen (CEEP) tekemästä määräaikaista työtä koskevasta puitesopimuksesta 28.7.1999 annetun neuvoston direktiivin 1999/70/EY1 liitteessä olevan puitesopimuksen 2 lausekkeessa tarkoitettuna määräaikaisena työntekijänä ja kuuluuko tällainen työntekijä kyseisen puitesopimuksen ja erityisesti sen 5 lausekkeen soveltamisalaan?
B) Jos edelliseen kysymykseen vastataan myöntävästi, onko direktiivin 1999/70/EY liitteessä olevan puitesopimuksen 5 lauseketta sovellettaessa katsottava, että perättäisten tilapäisten sopimusten käyttämisenä tai tilapäisten sopimusten perättäisenä uudistamisena voidaan pitää tilannetta, jossa työntekijä on tehnyt hallintoviranomaisen kanssa toistaiseksi voimassa olevan muun kuin vakituisen työsopimuksen, jossa ei ilmoiteta konkreettista päättymisajankohtaa, vaan jonka voimassaoloaika riippuu hakumenettelyn järjestämisestä toimen täyttämiseksi, kun vuoden 2002 ja 2021 alkupuoliskon välisenä aikana ei ole järjestetty tällaista hakumenettelyä?
C) Onko direktiivin 1999/70/EY [liitteessä olevan puitesopimuksen] 5 lauseketta tulkittava siten, että se on esteenä työntekijöiden asemasta annetun lain (Estatuto de los Trabajadores) 15 §:n 5 momentin (jolla on tarkoitus täyttää direktiivin vaatimukset ja jossa säädetään, että perättäisten tilapäisten sopimusten yhteenlaskettu kesto saa olla enintään 24 kuukautta 30 kuukauden viiteajanjakson aikana) sellaiselle tulkinnalle, jonka mukaan laskennassa ei oteta huomioon toistaiseksi voimassa olevalla muulla kuin vakituisella työsopimuksella työskenneltyjä ajanjaksoja, koska siinä tapauksessa kyseisiin työsopimuksiin ei sovellettaisi minkäänlaisia sopimuksen kestoa, uudistamisten lukumäärää tai syytä taikka sopimusten ketjuttamista koskevia rajoituksia?
D) Onko direktiivin 1999/70/EY liitteessä olevan puitesopimuksen 5 lauseke esteenä sellaiselle jäsenvaltion lainsäädännölle, jossa ei aseteta tilapäisen työsopimuksen, kuten julkishallinnon kanssa tehdyn toistaiseksi voimassa olevan muun kuin vakituisen työsopimuksen, nimenomaiselle tai hiljaiselle uudistamiselle minkäänlaisia (lukumäärää, kestoa tai syitä koskevia) rajoituksia, vaan jossa ainoastaan rajoitetaan perättäisten tilapäisten sopimusten yhteenlaskettua kestoa?
E) Kun Espanjan lainsäätäjä ei ole antanut minkäänlaisia toistaiseksi työskentelevien muiden kuin vakituisten työntekijöiden työsopimusten nimenomaista tai hiljaista uudistamista rajoittavia säännöksiä, onko tilannetta, jossa käsiteltävässä asiassa kyseessä olevan kaltaisella julkisen sektorin työntekijällä on toistaiseksi voimassa oleva muu kuin vakituinen työsopimus, jonka kestoa ei ole koskaan ilmoitettu eikä määrätty ja joka on jatkunut ainakin vuodesta 2002 (uudelleen palkkaaminen irtisanomisen jälkeen) vuoteen 2021 asti ilman, että kyseisen toimen täyttämiseksi ja tilapäisen aseman lopettamiseksi olisi järjestetty minkäänlaista palvelukseenottomenettelyä, pidettävä direktiivin 1999/70/EY liitteessä olevan puitesopimuksen 5 lausekkeen vastaisena?
F) Voidaanko katsoa, että kansalliseen lainsäädäntöön sisältyy riittävän ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä, joilla ehkäistään puitesopimuksen 5 lausekkeen vastaisten perättäisten tilapäisten sopimusten käyttäminen tai tilapäisten sopimusten perättäinen uudistaminen ja jotka täyttävät unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä eli 7.3.2018 annetussa tuomiossa Santoro (C-494/16)1 ja 8.5.2019 annetussa tuomiossa Rossato (C-494/17)2 vahvistetut vaatimukset työntekijälle aiheutuneen vahingon korvaamisesta restitutio in integrum -periaatteen mukaisesti, kun kyseisessä lainsäädännössä säädetään ainoastaan ennalta määrätystä ja objektiivisesta korvauksesta (joka vastaa 20 päivän palkkaa kultakin työssäolovuodelta, kuitenkin enintään yhden vuoden palkkaa), mutta ei minkäänlaisesta lisäkorvauksesta, jolla varmistettaisiin, että aiheutuneet vahingot tulevat täysimääräisesti korvatuiksi silloin, kun vahingon määrä ylittää ensin mainitun korvauksen?
G) Voidaanko katsoa, että kansalliseen lainsäädäntöön sisältyy riittävän ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä, joilla estetään puitesopimuksen 5 lausekkeen vastainen tilapäisten sopimusten perättäinen käyttäminen tai uudistaminen ja jotka täyttävät unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä eli 7.3.2018 annetussa tuomiossa Santoro (C-494/16) ja 8.5.2019 annetussa tuomiossa Rossato (C-494/17) vahvistetut vaatimukset työntekijälle aiheutuneen vahingon korvaamisesta, kun kyseisessä lainsäädännössä säädetään ainoastaan korvauksesta, joka maksetaan työsopimuksen päättyessä kyseisen toimen täyttämisen seurauksena, mutta ei korvauksesta, joka maksettaisiin työsuhteen voimassaoloaikana vaihtoehtona työsopimuksen muuttamiselle toistaiseksi voimassa olevaksi sopimukseksi? Onko asiassa, jossa on kyse ainoastaan työntekijän vakinaistamisesta mutta jossa työsopimus ei ole päättynyt, myönnettävä työntekijälle korvaus työsuhteen tilapäisyydestä aiheutuneista vahingoista vaihtoehtona työsuhteen vakinaistamiselle?
H) Voidaanko katsoa, että kansalliseen lainsäädäntöön sisältyy julkishallintoon ja julkisen sektorin yksiköihin kohdistuvia riittävän ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä, joilla ehkäistään puitesopimuksen 5 lausekkeen vastainen tilapäisten sopimusten perättäinen käyttäminen tai uudistaminen ja joiden tarkoituksena on estää työnantajia tekemästä ”määräaikaisten työsopimusten väärinkäytöksiä” muiden ja tulevien työntekijöiden kohdalla ”ja määrätä näistä seuraamuksia” ja jotka myös täyttävät unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä eli 7.3.2018 annetussa tuomiossa Santoro (C-494/16) ja 8.5.2019 annetussa tuomiossa Rossato (C-494/17) vahvistetut vaatimukset, kun kyseiset toimenpiteet muodostuvat vuodesta 2017 alkaen annetuista säännöksistä (valtion vuoden 2017 talousarviosta 27.6.2017 annetun lain 3/2017 (Ley 3/2017, de 27 de junio, de Presupuestos Generales del Estado para el año 2017) 34 lisäsäännös, valtion vuoden 2018 talousarviosta 3.7.2018 annetun lain 6/2018 (Ley 6/2018, de 3 de julio, de Presupuestos Generales del Estado para el año 2018) 43. lisäsäännös sekä 6.7.2021 annettu kuninkaan asetus 14/2021), joissa säädetään, että ”sääntöjenvastaisista menettelyistä” voidaan saattaa vastuuseen, täsmentämättä kuitenkaan tätä vastuuta muuten kuin yleisellä viittauksella lainsäädäntöön, jota ei määritellä tarkemmin, kun tiedossa ei ole ainuttakaan konkreettista tapausta, jossa ketään olisi saatettu tällaiseen vastuuseen, ja kun tuomioita, joissa työntekijöitä todetaan toistaiseksi työskenteleviksi muiksi kuin vakituisiksi työntekijöiksi tilapäisiä työsopimuksia koskevien säännösten rikkomisen seurauksena, on annettu tuhansia?
I) Jos näitä säännöksiä pidetään riittävän ennaltaehkäisevinä, voidaanko kyseisiä säännöksiä, kun otetaan huomioon, että niistä ensimmäiset on annettu vuonna 2017, soveltaa työsopimusten toistaiseksi voimassa oleviksi sopimuksiksi muuttamisen välttämiseksi, kun edellytykset tällaiselle puitesopimuksen 5 lausekkeen noudattamatta jättämisen perusteella tapahtuvalle muuttamiselle on vahvistettu ennen vuotta 2017, vai onko kyseisiä säännöksiä päinvastoin sovellettava taannehtivasti siten, että evätään jo saavutetut oikeudet?
J) Jos katsotaan, että Espanjan lainsäädännössä ei ole riittävän ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä, onko sen, että julkisen sektorin työnantaja on rikkonut direktiivin 1999/70/EY liitteessä olevan puitesopimuksen 5 lauseketta, seurauksena oltava työsopimuksen muuttaminen toistaiseksi voimassa olevaksi muuksi kuin vakituiseksi sopimukseksi, vai onko työntekijä vakinaistettava täysin?
K) Onko direktiivin 1999/70/EY liitteessä olevan puitesopimuksen ja sen tulkintaa koskevan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaista työsopimuksen vakinaistamista edellytettävä unionin oikeuden ensisijaisuuden periaatteen nojalla myös silloin, kun sitä pidetään Espanjan perustuslain 23 §:n 2 momentin ja 103 §:n 3 momentin vastaisena, jos näitä perustuslain säännöksiä tulkitaan siten, että niissä edellytetään, että hakija otetaan julkishallinnon palvelukseen, mukaan lukien työsopimussuhteisena työntekijänä, vasta sen jälkeen, kun hän on läpäissyt palvelukseenottomenettelyn, jossa sovelletaan yhdenvertaisen kohtelun periaatetta sekä ansioituneisuus-, pätevyys- ja julkisuusperiaatteita? Koska myös muunlainen eli Tribunal Constitucionalin omaksuma tulkinta on mahdollinen, onko kansallisiin perustuslain säännöksiin sovellettava yhdenmukaisen tulkinnan periaatetta siten, että on valittava sellainen tulkinta, jonka nojalla perustuslain säännökset ovat yhteensopivia unionin oikeuden kanssa, eli nyt käsiteltävässä asiassa siten, että perustuslain 23 §:n 2 momentissa ja 103 §:n 3 momentissa ei velvoiteta soveltamaan yhdenvertaisen kohtelun- sekä ansioituneisuus- ja pätevyysperiaatteita työsopimussuhteisten työntekijöiden palvelukseenottomenettelyissä?
L) Voidaanko työsopimuksen muuttamista vakituiseksi työsopimukseksi direktiivin 1999/70/EY liitteenä olevan puitesopimuksen ja kyseistä direktiiviä tulkitsevan Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaisesti jättää soveltamatta, jos ennen kuin tästä muuttamisesta on määrätty tuomioistuinteitse, lailla säädetään tilapäisten työsuhteiden vakiinnuttamismenettelystä, joka on tarkoitus toteuttaa seuraavien vuosien aikana ja joka edellyttää julkisten kilpailujen järjestämistä työntekijän hoitaman viran täyttämiseksi, kun otetaan huomioon, että kyseisessä menettelyssä on taattava ”vapaan kilpailun ja yhdenvertaisen kohtelun periaatteiden ja ansioituneisuus-, pätevyys- ja julkisuusperiaatteiden noudattaminen” ja että työntekijää, jota perättäisten tilapäisten työsopimusten tekeminen tai niiden perättäinen uudistaminen koskee, ei siten välttämättä vakinaisteta kyseiseen toimeen, koska se annetaan toiselle henkilölle, missä tapauksessa työntekijän työsopimus päättyy ja hänelle maksetaan korvaus, joka vastaa 20 päivän palkkaa kultakin työssäolovuodelta, kuitenkin enintään yhden vuoden palkkaa?”
____________
1 EYVL 1999, L 175, s. 43.
1 EU:C:2018:166
1 EU:C:2019:387