UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUMEN TUOMIO (kahdeksas jaosto)

5 päivänä lokakuuta 2020 (*)

Valtiontuki – Polttoainealan tutkimus – Ranskan toteuttamat tukiohjelmat – Implisiittinen ja rajoittamaton valtiontakaus, jonka IFPEN sai, koska sille myönnettiin EPICin asema – Etu – Olettama edun olemassaolosta – Suhteellisuus

Yhdistetyissä asioissa T‑479/11 RENV ja T‑157/12 RENV,

Ranskan tasavalta, asiamiehenään P. Dodeller,

kantajana asiassa T‑479/11 RENV,

IFP Énergies nouvelles, kotipaikka Rueil-Malmaison (Ranska), edustajinaan asianajajat E. Lagathu ja É. Barbier de La Serre,

kantajana asiassa T‑157/12 RENV,

vastaan

Euroopan komissio, asiamiehinään B. Stromsky ja D. Grespan,

vastaajana,

joissa on kyse SEUT 263 artiklaan perustuvasta vaatimuksesta kumota valtiontuesta C 35/08 (ex NN 11/08), jota Ranska on myöntänyt julkisoikeudelliselle laitokselle Institut Français du Pétrole, 29.6.2011 annettu komission päätös 2012/26/EU (EUVL 2012, L 14, s. 1),

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (kahdeksas jaosto),

toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja A. M. Collins sekä tuomarit M. Kancheva (esittelevä tuomari) ja G. De Baere,

kirjaaja: hallintovirkamies L. Ramette,

ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 28.11.2019 pidetyssä istunnossa esitetyn,

on antanut seuraavan

tuomion

 Asian tausta

1        Ranskan tasavalta ja IFP Énergies nouvelles (jäljempänä IFPEN), jonka nimi oli ennen 13.7.2010 Institut Français du Pétrole, vaativat kanteissaan kumoamaan kokonaisuudessaan valtiontuesta C 35/08 (ex NN 11/08), jonka Ranska on myöntänyt julkisoikeudelliselle laitokselle Institut Français du Pétrole, 29.6.2011 annetun komission päätöksen 2012/26/EU (EUVL 2012, L 14, s. 1; jäljempänä riidanalainen päätös).

2        IFPEN on julkisoikeudellinen tutkimuslaitos, jolla on kolme yleishyödyllistä tehtävää, nimittäin tutkimus- ja kehittämistoiminta öljyn- ja kaasunetsinnän sekä jalostuksen ja petrokemian teknologian aloilla, insinöörien ja teknikkojen kouluttaminen ja tiedotus ja dokumentointi alan tarpeisiin (riidanalaisen päätöksen 14 perustelukappale).

3        IFPENin suorassa ja välillisessä määräysvallassa on lisäksi kolme kaupallista yhtiötä Axens, Beicip-Franlab ja Prosernat, joiden kanssa se on tehnyt yksinoikeuteen perustuvia tutkimus- ja lisenssisopimuksia.

4        IFPEN oli vuoteen 2006 saakka yksityisoikeudellinen oikeushenkilö, joka oli Ranskan sisäisten säännösten mukaisesti Ranskan hallituksen taloudellisessa ja rahoituksellisessa määräysvallassa. Energiapolitiikan suuntaukset vahvistavasta ohjelmasta 13.7.2005 annetun lain 2005-781 (loi de programme fixant les orientations de la politique énergétique) (JORF 14.7.2005, s. 11570) nojalla IFPEN muutettiin 6.7.2006 alkaen julkisoikeudelliseksi oikeushenkilöksi, tarkemmin teollista ja kaupallista toimintaa harjoittavaksi julkisoikeudelliseksi laitokseksi (EPIC) (riidanalaisen päätöksen 21–23 perustelukappale).

5        Asiakirjoista ilmenee yhtäältä, että tämän muutoksen vaikuttimena oli Ranskan viranomaisten pyrkimys saattaa IFPENin luonne ja toimintatapa johdonmukaiseksi sen rahoitustavan kanssa. Koska IFPEN nimittäin rahoitettiin pääasiallisesti budjettimäärärahoilla, muutoksen tavoitteena oli vähentää ristiriitaa tämän laitoksen yksityisen aseman ja sen välillä, että merkittävä osa sen varoista oli peräisin valtiolta. Toisaalta tämä muutos kuului ranskalaisten tutkimuslaitosten asemien yhdenmukaistamista koskevaan prosessiin.

6        EPICien oikeudellisesta asemasta Ranskan oikeudessa on tärkeää täsmentää, että nämä laitokset muodostavat taloudellista toimintaa harjoittavien julkisoikeudellisten oikeushenkilöiden ryhmän. Niillä on valtiosta erillinen oikeushenkilöllisyys ja taloudellinen itsemääräämisoikeus sekä rajoitettu erityistoimivalta, johon kuuluu yleensä yhden tai useamman julkisen palvelun harjoittaminen. Ranskan oikeuden mukaan julkisoikeudellisiin oikeushenkilöihin ei sovelleta yleisen lainsäädännön mukaisia maksukyvyttömyysmenettelyjä julkisten varojen yleisen taloudellisen koskemattomuuden periaatteen perusteella. Se, ettei maksukyvyttömyysmenettelyjä sovelleta EPICeihin, on vahvistettu yritysten saneeraus- ja selvitystilamenettelystä 25.1.1985 annetun lain 85-98 (loi relative au redressement et à la liquidation judiciaire des entreprises) (JORF 26.1.1985, s. 1097) perusteella muotoillussa Ranskan Cour de cassationin oikeuskäytännössä.

7        EPICien oikeudellisen aseman erityispiirteet ovat kiinnittäneet Euroopan komission huomiota, joka on Ranskan La Postelle myöntämästä valtiontuesta C 56/07 (ex E 15/05) 26.1.2010 tehdyssä päätöksessä 2010/605/EU (EUVL 2010, L 274, s. 1; jäljempänä La Poste ‑päätös) ensimmäistä kertaa tarkastellut kyseistä asemaa suhteessa Euroopan unionin valtiontukisääntöihin. Kyseisessä päätöksessä komissio on päätynyt siihen, että EPICeillä oli asemansa vuoksi taloudelliselle toiminnalleen implisiittinen ja rajoittamaton valtiontakaus, jossa käytettiin valtion varoja. Tämä päätelmä perustui seuraaviin seikkoihin (riidanalaisen päätöksen 25 perustelukappale ja La Poste ‑päätöksen 20–37 perustelukappale):

–        yleisen lainsäädännön mukaisia maksukyvyttömyysmenettelyjä ei sovelleta EPICeihin

–        EPICeihin sovelletaan sitä vastoin hallinnollisista uhkasakoista ja uhkasakkoihin tuomitsemisesta ja julkisoikeudellisten oikeushenkilöiden suorittamasta tuomioiden täytäntöönpanosta 16.7.1980 annetun lain 80-539 säännöksiä (loi relative aux astreintes prononcées en matière administrative et à l’exécution des jugements par les personnes morales de droit public (JORF 17.7.1980, s. 1799) ja sen soveltamissäännöksiä. Näissä säännöksissä valtio nimetään nimenomaan julkisten laitosten velkojen perimisessä toimivaltaiseksi viranomaiseksi ja annetaan valtiolle tärkeät valtuudet, kuten maksumääräyksen antaminen viran puolesta ja riittävien varojen hankkiminen, sekä vahvistetaan periaate valtion vastuusta julkisoikeudellisten oikeushenkilöiden veloista

–        sellaisessa oletetussa tapauksessa, jossa EPIC on purettu, sovelletaan yleensä periaatetta, jonka mukaan velat siirretään valtiolle tai toiselle julkiselle laitokselle. Näin ollen EPICin kaikilla velkojilla on varmuus, etteivät ne missään tapauksessa menetä saataviaan julkiselta laitokselta

–        EPICillä voisi olla etuoikeutettu pääsy ”valtion kassan tileihin”.

8        Komissio on katsonut La Poste ‑päätöksessä, että La Posten EPIC-asemaan liittyvä implisiittinen ja rajoittamaton valtiontakaus oli SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea siltä osin kuin La Poste hyötyi sen ansiosta edullisemmista luottoehdoista kuin sille olisi myönnetty pelkästään sen omien ansioiden perusteella (La Poste ‑päätöksen 256–300 perustelukappale).

9        Ranskan viranomaiset ilmoittivat nimenomaan La Poste ‑päätöksen tekemiseen johtaneen menettelyn yhteydessä vuonna 2006 komissiolle IFPENin muuttumisesta EPICiksi. Tämä tieto toimitettiin komissiolle vuonna 2005 aloitetun menettelyn yhteydessä, joka koski Ranskan viranomaisten IFPENille myöntämän julkisen rahoituksen tutkintaa valtiontukisääntöihin nähden (riidanalaisen päätöksen 1–3 perustelukappale).

10      Komissio päätti silloin erottaa sen kysymyksen tarkastelun, voiko IFPENin muuttaminen EPICiksi olla SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea, IFPENin julkisen rahoituksen tutkinnasta. Niinpä se päätti 16.7.2008 IFPENille myönnetyn julkisen rahoituksen tutkinnan tekemällä päätöksen 2009/157/EY Ranskan IFP-konsernin hyväksi toteuttamasta tuesta (C 51/05 (ex NN 84/05)) (EUVL 2009, L 53, s. 13). Samana päivänä se päätti Euroopan unionin virallisessa lehdessä (EUVL 2008, C 259, s. 12; jäljempänä muodollisen menettelyn aloittamista koskeva päätös) julkaistulla päätöksellä aloittaa muodollisen tutkintamenettelyn, joka koski rajoittamatonta valtiontakausta IFPENin hyväksi, ja kehotti asianomaisia osapuolia esittämään huomautuksensa.

11      Komissio korosti muodollisen tutkintamenettelyn aloittamista koskevassa päätöksessä erityisesti, että IFPENille muodostui etua muutoksestaan EPICiksi etenkin rahoitusmarkkinoilta saatavien edullisempina pidettyjen rahoitusehtojen kautta. Tämä valtion varoilla rahoitettu etu oli komission mukaan valtiontukea, jota tarkoitetaan sen tiedonannossa [SEUT 107] ja [108] artiklan soveltamisesta valtiontukiin takauksina (EUVL 2008, C 155, s. 10; jäljempänä takauksia koskeva tiedonanto).

12      Ranskan viranomaiset toimittivat komissiolle kyseistä päätöstä koskevat huomautuksensa 14.10.2008 päivätyllä kirjeellä. Myöhemmin ne vastasivat vielä komission lisäkysymyksiin ja toimittivat tietoja IFPENin ja eri velkojaryhmien välisistä suhteista. Komission ja Ranskan viranomaisten kesken järjestettiin myös kokous 20.5.2010.

13      Axensin kilpailija UOP Limited, joka on englantilainen yhtiö, jonka kotipaikka on Guilford (Yhdistynyt kuningaskunta), esitti myös kommenttinsa vastauksena muodollisen tutkintamenettelyn aloittamista koskevaan päätökseen. Ranskan viranomaiset ovat voineet esittää huomautuksensa kyseisistä kommenteista.

14      Komissio antoi riidanalaisen päätöksen 29.6.2011.

15      Ensiksi komissio katsoi soveltamalla riidanalaisessa päätöksessä samaa päättelyä kuin La Poste ‑päätöksessä ja viittaamalla useita kertoja kyseiseen päätökseen (ks. mm. riidanalaisen päätöksen 98 perustelukappale ja sitä seuraavat perustelukappaleet), että IFPENin muuttuminen EPICiksi vuoden 2006 heinäkuussa tuotti sille rajoittamattoman ja implisiittisen valtiontakauksen edun. Komissio katsoi lisäksi, että kyseinen takaus aiheutti takauksia koskevan tiedonannon 2.1 kohdassa tarkoitetun valtion varojen siirron, koska IFPEN ei maksanut tästä takauksesta lainkaan takausmaksua. Tällä tavoin yritykselle aiheutui komission mukaan etua ja samalla kulutettiin julkisia varoja, koska valtio luopui takaukseen yleensä liitettävästä korvauksesta. Toisaalta takaus muodosti komission mukaan valtion varoihin kohdistuvan mahdollisen tulevan sitoumuksen riskin, koska valtio voi joutua maksamaan IFPENin velat (riidanalaisen päätöksen 134 ja 135 perustelukappale).

16      Sitä vastoin IFPENin tytäryritysten osalta komissio huomautti, että kaupallisina yhtiöinä niihin sovellettiin yleisen lainsäädännön mukaisia maksukyvyttömyysmenettelyjä ja että niiden velkojat eivät sitä paitsi voineet saattaa niiden pääosakasta automaattisesti vastuuseen. Se päätteli tästä, että rajoittamaton valtiontakaus, josta IFPEN hyötyi EPIC-asemansa johdosta, ei kattanut näitä tytäryhtiöitä (riidanlaisen päätöksen 176 ja 177 perustelukappale).

17      Toiseksi komissio täsmensi, että IFPENin EPIC-asemasta johtuva rajoittamaton valtiontakaus voi olla valtiontukea sikäli kuin se kattoi tämän taloudellista toimintaa. Se päätti näin ollen rajoittaa valtiontuen olemassaoloa koskevan tutkimuksensa ulottuvuuden ainoastaan IFPENin toteuttamaan luonteeltaan taloudelliseen toimintaan niin, ettei se ulottunut yhtäältä sen tytäryritysten toimintaan, jota kyseisen takaus ei kattanut, eikä toisaalta IFPENin muuhun kuin taloudelliseen toimintaan. Komissio totesi, että IFPENin taloudellinen toiminta rajoittui koskemaan sen toteuttamaa sopimukseen perustuvaa tutkimusta tytäryritystensä ja kolmansien lukuun, teknologiansiirtoja tytäryritysten Axensin, Prosernatin ja Beicip-Franlabin yksinoikeudellisilla toiminta-aloilla sekä infrastruktuurien vuokrausta, henkilöstön käyttöön asettamista ja juridisten palvelujen tarjoamista sen tytäryritysten hyväksi (riidanalaisen päätöksen 187 ja 189–191 perustelukappale).

18      Komissio tarkasteli kolmanneksi erityisesti kysymystä siitä, tuottiko kyseessä oleva implisiittinen ja rajoittamaton takaus valikoivan edun IFPENin ja sen tytäryritysten muodostamalle konsernille (jäljempänä IFPEN-konserni).

19      Tältä osin komissio päätti tarkastella ensin kysymystä siitä, voiko IFPEN itse saada etua implisiittisestä ja rajoittamattomasta valtiontakauksesta, ja tutkia toiseksi, onko se voinut siirtää tämän edun tytäryrityksilleen (riidanalaisen päätöksen 192 perustelukappale).

20      IFPENin mahdollisesti saaman edun osalta komissio päätti tutkia tämän EPICin suhteet pankki- ja rahoituslaitoksiin, toimittajiin ja asiakkaisiin (riidanalaisen päätöksen 193 ja 194 perustelukappale).

21      Aivan aluksi komissio päätteli IFPENin suhteista pankki- ja rahoituslaitoksiin, ettei tämä laitos ollut saanut todellista taloudellista etua EPIC-asemaansa liittyvästä valtiontakauksesta EPICiksi muuttumisestaan vuoden 2006 heinäkuussa vuoden 2010 loppuun ulottuneena ajanjaksona (jäljempänä kyseinen ajanjakso) (riidanalaisen päätöksen 195–199 perustelukappale). Komissio kuitenkin korosti, että tällainen päätelmä koski ainoastaan mennyttä aikaa, sillä se ei voinut ennakoida toimijoiden tulevaa käyttäytymistä markkinoilla eikä niiden käsitystä valtiontakauksen vaikutuksesta IFPENin maksukyvyttömyysriskiin (riidanalaisen päätöksen 200 perustelukappale). Komissio päätti näin ollen velvoittaa Ranskan tasavallan toimittamaan sille tietoja IFPENin velkaantumistasoista ja ‑ehdoista ja toimittamaan näytön siitä, että kyseiset lainat olivat markkinaehtojen mukaisia, tai liittämään vastaavan tukiekvivalentin arvioon takauksen vaikutusten enimmäismääristä. Komissio ilmoitti, että Ranskan tasavallalle asetetut velvollisuudet ja sen sitoumus lisätä kunkin rahoitusoperaation yhteydessä rahoitussopimukseen kirjallinen merkintä, jonka mukaan maksukyvyttömyystapauksessa valtiolla ei ole velvollisuutta hoitaa IFPENin puolesta velan takaisinmaksua, voi aikaansaada hyväksyttyä riskiä koskevan poikkeuksen ja rajoittaa takauksesta mahdollisesti aiheutuvia kielteisiä vaikutuksia, vaikka sen avulla ei voida ratkaista kaikkia takaukseen liittyviä ongelmia (riidanalaisen päätöksen 201 ja 202 perustelukappale).

22      Tämän jälkeen komissio päätteli IFPENin ja sen toimittajien välisten suhteiden osalta, että IFPENille oli muodostunut todellista taloudellista etua, joka koostui sen toimittajien toteuttamasta hintojen alentamisesta. Tämä hintojen alentaminen johtui näiden suotuisammasta arviosta IFPENin maksukyvyttömyysriskistä sen EPIC-asemaan liittyvän rajoittamattoman valtiontakauksen vuoksi (riidanalaisen päätöksen 203– 215 perustelukappale).

23      Lopuksi IFPENin ja sen asiakkaiden välisten suhteiden osalta komissio katsoi, että kun otetaan huomioon valtion IFPENille myöntämä takaus tämän asiakkaat voivat kuitenkin edelleen olla varmoja siitä, ettei viimeksi mainittu joudu koskaan selvitystilaan ja että se näin ollen kykenee aina täyttämään sopimusvelvoitteensa, tai jos se ei täyttäisi, asiakkaat saisivat korvauksen laiminlyönnistä. Valtion takauksen puuttuessa asiakas, joka haluaisi saada samantasoisen suojan, joutuisi ottamaan rahoituspalvelujen välittäjältä suoritustakuun. Näin ollen IFPEN sai todellista taloudellista etua, joka koostui suoritustakuuta koskevan maksun suorittamatta jättämisestä, tai ainakin best effort ‑takauksesta, minkä edun se oli tarjonnut asiakkailleen (riidanalaisen päätöksen 216–237 perustelukappale).

24      Komissio katsoi, että IFPENin valtion takauksen johdosta saama taloudellinen etu oli valikoivaa siltä osin kuin IFPENin kilpailijat, joihin sovelletaan yleisen lainsäädännön mukaisia maksukyvyttömyysmenettelyjä, eivät saaneet vastaavaa valtion myöntämää takausta (riidanalaisen päätöksen 215 ja 238 perustelukappale).

25      IFPENillä olevan edun mahdollisesta siirtämisestä sen yksityisoikeudellisille tytäryrityksille komissio viittasi päätöksessä 2009/157 suoritettuun IFPENin ja sen tytäryritysten välisten suhteiden analyysiin ja päätteli, että vaikka IFPENin ja Beicip-Franlabin suhteet toimivat tavanomaisissa markkinaolosuhteissa, tytäryritykset Axens ja Prosernat olivat mahdollisesti hyötyneet jossain määrin IFPENille sen EPIC-aseman perusteella takauksen johdosta syntyneestä taloudellisesta edusta. Se luokitteli tämän edun valikoivaksi sen vuoksi, että Axensin ja Prosernatin kilpailijat eivät voineet käyttää IFPENin teknologiaa ja aineellisia ja henkilöstöresursseja yhtä edullisin ehdoin (riidanalaisen päätöksen 226 ja 243–250 perustelukappale).

26      Neljänneksi komissio tarkasteli kysymystä kilpailun vääristymisestä ja vaikutuksesta kauppaan. Komissio totesi, että valtiontakaus ” – – voi johtaa [IFPENin] toimintakustannusten alenemiseen niiden palvelujen osalta, joita se tarjoaa kolmansille (sopimusperusteinen tutkimus), ja Axensin ja Prosernatin toimintakustannusten alenemiseen niiden palvelujen osalta, joita ne ostavat emoyhtiöltään (tutkimus niiden yksinoikeudellisilla toiminta-aloilla, sopimusperusteinen tutkimus, aineellisten ja henkilöresurssien käyttöön asettaminen ja hallinnolliset palvelut), mikä suosii IPF[EN]-konsernia ja näin ollen vääristää kilpailua SEUT-sopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla”. Komissio katsoo, että mikäli markkinoilla, joilla IFPEN-konserni toimii, käydään laajalti kauppaa unionissa, valtiontakauksen myöntämisellä IFPENille voi olla epäsuotuisia vaikutuksia kilpaileviin yrityksiin, jotka harjoittavat tai aikovat harjoittaa samankaltaista taloudellista toimintaa kyseisillä markkinoilla, ja se voi näin ollen vääristää kilpailua ja vaikuttaa kauppaan SEUT-sopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla (251–253 perustelukappale).

27      Komissio päätteli tästä, että kyseinen takaus on SEUT-sopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea (255 perustelukappale).

28      Viidenneksi komissio tarkasteli kyseisen tuen soveltuvuutta sisämarkkinoille erottaen yhtäältä tuen IFPENin kolmansien lukuun ja tytäryritystensä lukuun toteuttaman sopimusperusteisen tutkimuksen alalla ja sen tarjoamien palvelujen alalla ja toisaalta IFPEN-konsernille myönnetyn tuen Axensin ja Prosernatin yksinoikeudellisilla toiminta-aloilla. Se päätteli, että IFPEN-konsernille myönnetty valtiontuki soveltui sisämarkkinoille tietyillä riidanalaisessa päätöksessä täsmennetyillä edellytyksillä.

29      Riidanalaisen päätöksen päätösosan olennaiset kohdat esitetään jäljempänä:

”1 artikla

1. Ranskan [IFPENille] myöntämä teollista ja kaupallista toimintaa harjoittavan julkisoikeudellisen laitoksen asema on tuottanut viimeksi mainitulle 7 päivästä heinäkuuta 2006 alkaen rajoittamattoman valtiontakauksen, jäljempänä ’valtiontakaus’, joka kattaa sen kaiken toiminnan.

2. Valtiontakauksen ulottaminen kattamaan [IFPENin] muu kuin taloudellinen toiminta, erityisesti sen koulutustoiminta, jolla lisätään henkilöresursseja ja henkilöstön ammattitaitoa, sen riippumaton [tutkimus- ja kehitys]toiminta, jolla laajennetaan osaamista ja lisätään tietämystä, ja tutkimustulosten levittäminen, ei ole SEUT-sopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea.

3. Valtiontakauksen ulottaminen kattamaan [IFPENin] teknologiansiirtotoiminta aloilla, joista on määrätty sen tytäryrityksen Beicip-Franlabin kanssa tehdyssä yksinoikeudellisessa kehittämis-, markkinointi- ja käyttösopimuksessa, ei ole SEUT-sopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea.

4. Valtiontakauksen ulottaminen kattamaan [IFPENin] teknologiansiirtotoiminta aloilla, joista on määrätty päätöksen [2009/157] 3 artiklan 1 kohdassa mainituissa tytäryritysten Axensin ja Prosernatin kanssa tehdyissä yksinoikeussopimuksissa, on SEUT-sopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea.

5. Valtiontakauksen ulottaminen kattamaan [IFPENin] kolmansien lukuun ja tytäryritystensä lukuun toteuttama sopimusperusteinen tutkimustoiminta ja palvelut ovat SEUT-sopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea.

– –

3 artikla

Tämän päätöksen 1 artiklan 4 ja 5 kohdassa mainitun taloudellisen toiminnan kattaminen valtiontakauksella heinäkuun 7 päivän 2006 ja joulukuun 31 päivän 2009 välisenä aikana oli sisämarkkinoille soveltuvaa valtiontukea.

4 artikla

Tämän päätöksen 1 artiklan 4 kohdassa mainitun taloudellisen toiminnan kattaminen valtiontakauksella 1 päivästä tammikuuta 2010 alkaen siihen asti, kunnes päätöksen [2009/157] 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitettujen, [IFPENin] ja sen tytäryritysten Axensin ja Prosernatin välisten yksinoikeussopimusten voimassaolo päättyy, on sisämarkkinoille soveltuvaa valtiontukea edellyttäen, että tämän päätöksen 5 ja 6 artiklassa säädetyt edellytykset täyttyvät.

5 artikla

1. Päätöksen [2009/157] 4 artiklan 2 kohdassa mainitussa vuotuisessa rahoituskertomuksessa on esitettävä kyseisen päätöksen 5 artiklan 1 kohdassa mainittujen seikkojen lisäksi tämän artiklan 2, 3 ja 4 kohdassa luetellut seikat.

2. Vuotuisessa rahoituskertomuksessa on esitettävä [IFPENin] kyseisen vuoden aikana ottamien lainojen määrä, korkoprosentti ja sopimusehdot sekä arvio valtiontakaukseen mahdollisesti liittyvän korkotuen bruttoavustusekvivalentista, jollei esitetä todistetta siitä, että lainasopimukset ovat markkinoiden tavanomaisten ehtojen mukaisia, joko vertailemalla niiden ehtoja [IFPENille] ennen sen aseman muuttumista myönnettyihin ehtoihin tai soveltamalla komission ennalta hyväksymää, tarkempaa menetelmää.

3. Vuotuisessa rahoituskertomuksessa on esitettävä niiden tavaroiden ja palvelujen määrä, jotka [IFPEN] on hankkinut toimittajilta toteuttaakseen tämän päätöksen 1 artiklan 4 ja 5 kohdassa mainittuja taloudellisia palveluja kyseisenä vuonna, sekä enimmäisarvio tuen bruttoavustusekvivalentista, joka perustuu toimittajien suotuisampaan arvioon yrityksen maksukyvyttömyysriskistä. Arvio on tehtävä joko soveltamalla hankintojen määrään kiinteää 2,5 prosentin korkoa tai käyttämällä komission ennalta hyväksymää, tarkempaa menetelmää.

4. Vuotuisessa rahoituskertomuksessa on esitettävä [IFPENin] kyseisenä vuonna toteuttaman, tämän päätöksen 1 artiklan 4 ja 5 kohdassa mainitun taloudellisen toiminnan määrä sekä enimmäisarvio tuen bruttoavustusekvivalentista, joka perustuu siihen, ettei kyseisten taloudellisten palvelujen edunsaajille tarjottua suoritustakuuta tai vähintään best effort ‑takausta vastaavaa palkkiota ole maksettu. Arvio on tehtävä joko soveltamalla toteutettujen palvelujen määrään kiinteää 5 prosentin korkoa tai käyttämällä komission ennalta hyväksymää, tarkempaa menetelmää.

6 artikla

1. [IFPENin] toimintaan Axensin ja Prosernatin yksinoikeudellisilla toiminta-aloilla myönnettyjen julkisten varojen kokonaismäärä, mukaan lukien valtiontakauksen enimmäisvaikutus sellaisena kuin se on arvioitu tämän päätöksen 5 artiklan 2, 3 ja 4 kohdassa, ei saa ylittää tutkimus- ja kehitystyöhön sekä innovaatiotoimintaan myönnettävää valtiontukea koskevissa yhteisön puitteissa sallittua enimmäisintensiteettiä.

2. Jos tämän artiklan 1 kohdassa mainittu yläraja ylittyy, kyseisen tytäryrityksen eli Axensin tao Prosernatin on tarvittaessa palautettava liiallinen tuki [IFPENille].

7 artikla

Edellä 1 artiklan 5 kohdassa mainitun taloudellisen toiminnan kattaminen valtiontakauksella 1 päivästä tammikuuta 2010 alkaen on sisämarkkinoille soveltuvaa valtiontukea edellyttäen, että tämän päätöksen 8 artiklassa säädetyt edellytykset täyttyvät.

8 artikla

1. Tämän päätöksen 1 artiklan 5 kohdassa mainittujen [IFPENin] sopimusperusteisen tutkimustoiminnan ja palvelujen on oltava sen pääasiallisen toiminnan eli riippumattoman julkisen tutkimuksen liitännäistoimintaa.

– –

3. Ranskan on toimitettava komissiolle vuosittain raportti [IFPENin] sopimusperusteisesta tutkimustoiminnasta ja palveluista ja täsmennettävä tässä raportissa niiden osuus [IFPENin] riippumattomalle julkiselle tutkimustoiminnalle osoitetusta budjetista.

9 artikla

1. Ranskan viranomaisten ja [IFPENin] on tehtävä kunkin rahoitusoperaation yhteydessä seuraava merkintä rahoitussopimukseen (jokaiseen sopimuksen piiriin kuuluvaan instrumenttiin):

”Emissiolla/ohjelmalla/lainalla ei ole minkäänlaista suoraa tai välillistä valtiontakausta. Maksukyvyttömyystapauksessa valtiolla ei ole velvollisuutta hoitaa [IFPENin] puolesta velan takaisinmaksua.”

2. Ranskan viranomaisten on sisällytettävä vastaava valtionvastuun poissulkeva lauseke kaikkiin sopimuksiin, jotka koskevat tämän päätöksen 1 artiklan 5 kohdassa mainittuja sopimusperusteisia tutkimuksia ja palveluja.

3. Ranskan viranomaisten on sisällytettävä vastaava, [IFPENin] ja valtion vastuun poissulkeva lauseke kaikkiin osakeyhtiöiden Axens, Beicip-Franlab ja Prosernat tekemiin sopimuksiin, joihin liittyy saatavia.

4. [IFPENin] on pidättäydyttävä myöntämästä osakeyhtiöiden Axens, Beicip-Franlab ja Prosernat hyväksi minkäänlaisia vakuuksia, avaaleja, takauksia, aiesopimuksia tai takausilmoituksia, jotka eivät vastaa tavanomaisia markkinaehtoja.

– –”

 Aikaisemmat oikeudenkäyntimenettelyt unionin yleisessä tuomioistuimessa ja unionin tuomioistuimessa

30      Ranskan tasavalta nosti riidanalaisesta päätöksestä kanteen 9.9.2011 unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon toimitetulla kannekirjelmällä, joka on kirjattu numerolla T-479/11.

31      IFPEN nosti riidanalaisesta päätöksestä kanteen unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 5.4.2012 toimittamallaan kannekirjelmällä, joka on kirjattu numerolla T-157/12.

32      Unionin yleisen tuomioistuimen kahdeksannen jaoston puheenjohtaja lykkäsi asianosaisia kuultuaan 2.12.2013 antamallaan määräyksellä käsittelyä asioissa, jotka ovat sen jälkeen johtaneet 26.5.2016 annettuun tuomioon Ranska ja IFP Énergies nouvelles v. komissio (T-479/11 ja T-157/12, jäljempänä alkuperäinen tuomio, EU:T:2016:320), siihen saakka, kunnes unionin tuomioistuin antaa ratkaisunsa asiassa, joka on sen jälkeen johtanut 3.4.2014 annettuun tuomioon Ranska v. komissio (C‑559/12 P, EU:C:2014:217).

33      Koska unionin tuomioistuin hylkäsi 3.4.2014 annetulla tuomiolla Ranska v. komissio (C‑559/12 P, EU:C:2014:217) valituksen, jonka Ranskan tasavalta oli tehnyt 20.9.2012 annetusta tuomiosta Ranska v. komissio (T-154/10, EU:T:2012:452), jolla unionin yleinen tuomioistuin oli hylännyt viimeksi mainitun La Poste ‑päätöksestä nostaman kanteen, unionin yleinen tuomioistuin pyysi Ranskan tasavaltaa, IFPENiä ja komissiota esittämään huomautuksensa päätelmistä, jotka oli tehtävä 3.4.2014 annetusta tuomiosta Ranska v. komissio (C‑559/12 P, EU:C:2014:217) niissä asioissa nostettujen kanteiden osalta, joissa oli annettu sen jälkeen alkuperäinen tuomio.

34      Ranskan tasavalta luopui 5.5.2014 päivätyllä kirjeellä kanneperusteista, joilla se oli riitauttanut EPIC-asemaan liittyvän implisiittisen ja rajoittamattoman valtiontakauksen olemassaolon sekä IFPENin kyseisen takauksen perusteella saaman väitetyn edun ja valtion varojen siirron keskinäisen yhteyden. Samana päivänä päivätyllä kirjeellä myös IFPEN luopui kanneperusteesta, jolla se oli riitauttanut EPIC-asemaan liittyvän implisiittisen ja rajoittamattoman valtiontakauksen olemassaolon.

35      Unionin yleisen tuomioistuimen kahdeksannen jaoston puheenjohtaja yhdisti 8.9.2015 tekemällään päätöksellä osapuolia kuultuaan asiat, joissa on sen jälkeen annettu alkuperäinen tuomio, suullista vaihetta ja asian käsittelyn päätteeksi annettavaa ratkaisua varten.

36      Yhdistettyjen asioiden asianosaisten lausumat ja vastaukset unionin yleisen tuomioistuimen esittämiin kysymyksiin kuultiin 8.10.2015 pidetyssä istunnossa.

37      Unionin yleinen tuomioistuin hyväksyi 26.5.2016 annetulla alkuperäisellä tuomiolla osittain Ranskan tasavallan ja IFPENin nostamat kanteet ja kumosi riidanalaisen päätöksen siltä osin kuin siinä oli luokiteltu IFPENin EPIC-asemasta johtuva takaus SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuksi ”valtiontueksi” ja määritetty tämän luokittelun seuraukset. Unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi kanteet muilta osin.

38      Unionin yleinen tuomioistuin katsoi erityisesti, että määritellessään edun IFPENin suhteessa toimittajiinsa ja asiakkaisiinsa komissio oli rikkonut perusteluvelvollisuuttaan sekä velvollisuuttaan esittää kyseistä etua koskeva näyttö ja tehnyt oikeudellisia virheitä, kun se oli päättänyt turvautua myyntilaskurahoitukseen ja suoritustakuuseen kyseessä olevan edun määrän laskemiseksi. Unionin yleinen tuomioistuin katsoi myös, että kyseistä etua koskevan näytön esittämiseksi komissio ei voinut turvautua olettamaan edusta, jonka EPICille tuottaa sen asemaan liittyvä implisiittinen ja rajoittamaton valtiontakaus, minkä olettaman unionin tuomioistuin vahvisti 3.4.2014 annetussa tuomiossa Ranska v. komissio (C‑559/12 P, EU:C:2014:217). Unionin yleinen tuomioistuin totesi nimittäin yhtäältä, että hypoteesi, johon kyseinen olettama perustui, ei ollut uskottava IFPENin ja sen toimittajien välisen suhteen osalta, ja toisaalta, että koska komissio ei ollut määritellyt etua, joka IFPENille koituisi takauksen olemassaolosta sen suhteissa asiakkaisiinsa, olettama, johon se pyrki vetoamaan, oli vailla kohdetta. Lisäksi unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että kyseinen olettama edusta rajoittui toimiin, joihin sisältyy rahoitustoimi, laina tai laajemmin ottaen luotto, eivätkä ne siis voineet ulottua EPICin ja sen toimittajien ja asiakkaiden välisiin suhteisiin. Unionin yleinen tuomioistuin katsoi myös, että vaikka komissio voisi vedota 3.4.2014 annetussa unionin tuomioistuimen tuomiossa Ranska v. komissio (C‑559/12 P, EU:C:2014:217) vahvistettuun olettamaan näytön esittämiseksi sen edun olemassaolosta, jonka IFPEN sai EPIC-asemansa perusteella suhteissaan pankki- ja rahoituslaitoksiin, tämä olettama oli käsiteltävässä asiassa kumottu. Unionin yleinen tuomioistuin nimittäin totesi, että IFPENin muuttumisesta EPICiksi heinäkuussa 2006 alkaen riidanalaisessa päätöksessä tarkastellun ajanjakson loppuun eli vuoden 2010 loppuun saakka IFPEN ei ollut saanut EPIC-asemastaan mitään todellista taloudellista etua pankki- ja rahoituslaitosten myöntämiä lainaehtoja edullisempien ehtojen muodossa. Unionin yleinen tuomioistuin katsoi myös, että koska olettama oli kumottu tarkastellun ajanjakson osalta, siihen ei voitu enää vedota uudestaan näytön esittämiseksi siitä, että kyseessä oleva takaus tuottaisi IFPENille edun sen suhteissa pankki- ja rahoituslaitoksiin tulevaisuudessa, jos olosuhteet, joissa se on kumottu, eivät ole olennaisesti muuttuneet. Tältä osin unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että komissio ei voinut vedota pelkkään yhtiöjärjestyksen mukaiseen velkaantumismahdollisuuteen katsoakseen, että IFPENin tuleva etu voitiin osoittaa olettaman avulla.

39      Komission tekemän valituksen johdosta unionin tuomioistuin kumosi 19.9.2018 antamallaan tuomiolla komissio v. Ranska ja IFP Énergies nouvelles (C‑438/16 P, jäljempänä valituksen johdosta annettu tuomio, EU:C:2018:737) alkuperäisen tuomion ja palautti asian unionin yleiseen tuomioistuimeen.

40      Unionin tuomioistuin hyväksyi siten komission esittämän toisen valitusperusteen ja katsoi, että unionin yleinen tuomioistuin oli tehnyt oikeudellisia virheitä katsoessaan, että mahdollisuus vedota 3.4.2014 annetussa tuomiossa Ranska v. komissio (C‑559/12 P, EU:C:2014:217) vahvistettuun olettamaan perustui takauksen saajaan kohdistuvien todellisten vaikutusten olemassaoloon ja että IFPENin ja pankki- ja rahoituslaitosten välisten suhteiden osalta tämä olettama oli kumottu. Unionin tuomioistuin täsmensi, että kyseessä oleva olettama voidaan kumota ainoastaan sikäli kuin on näytetty toteen, että kun otetaan huomioon se oikeudellinen ja taloudellinen yhteys, johon kyseinen EPIC-asemaan liittyvä takaus liittyy, on uskottavaa, ettei kyseinen EPIC ole saanut menneisyydessä eikä tule saamaan tulevaisuudessa minkäänlaista taloudellista etua tästä takauksesta.

41      Unionin tuomioistuin hyväksyi myös komission kolmannen valitusperusteen. Unionin tuomioistuin siis katsoi, että unionin yleinen tuomioistuin oli tehnyt oikeudellisen virheen katsoessaan, että 3.4.2014 annetussa tuomiossa Ranska v. komissio (C‑559/12 P, EU:C:2014:217) vahvistettu olettama rajoittui suhteisiin, joihin sisältyy rahoitustoimi, laina tai laajemmin ottaen EPICin velkojan antama luotto, ja erityisesti kyseisen laitoksen suhteisiin pankki- ja rahoituslaitoksiin. Unionin tuomioistuin täsmensi kuitenkin, että koska 3.4.2014 annetussa tuomiossa Ranska v. komissio (C‑559/12 P, EU:C:2014:217) vahvistettu olettama perustuu hypoteesiin, jonka mukaan EPIC saa tai voi saada asemaansa liittyvän takauksen johdosta rahoitusmarkkinoilla yleisesti saatavilla olevia edullisemmat ehdot, tämän olettaman soveltaminen EPICin suhteisiin toimittajiinsa ja asiakkaisiinsa on siten perusteltua ainoastaan sikäli kuin tällaisia edullisempia ehtoja esiintyy myös sen suhteissa viimeksi mainittuihin toimijoihin kyseisillä markkinoilla, minkä tarkistaminen oli komission tehtävänä.

42      Lisäksi unionin tuomioistuin hylkäsi kokonaisuudessaan komission ensimmäisen valitusperusteen. Se katsoi erityisesti, että unionin yleinen tuomioistuin ei ollut tehnyt oikeudellista virhettä todetessaan, että sikäli kuin IFPENin muuttuminen EPICiksi voitiin luokitella valtiontueksi, se oli asetuksen N:o 659/1999 1 artiklan e alakohdassa tarkoitettua yksittäistä tukea.

43      Unionin tuomioistuin totesi myös, että toisin kuin komissio väitti, Ranskan tasavalta ja IFPEN olivat kiistäneet useaan kertaan ja riittävän yksityiskohtaisesti komission toteamukset, jotka koskivat sitä, oliko IFPEN saanut etua suhteissaan pankki- ja rahoituslaitoksiin.

 Oikeudenkäyntimenettely ja asianosaisten vaatimukset asian palauttamisen jälkeen

44      Unionin yleinen tuomioistuin yhdisti 19.9.2018 tekemällään päätöksellä asiat T‑479/11 RENV ja T‑157/12 RENV asian käsittelyn kirjallista vaihetta, sen mahdollista suullista vaihetta ja asian käsittelyn päätteeksi annettavaa ratkaisua varten. Nämä asiat siirrettiin unionin yleisen tuomioistuimen kahdeksanteen jaostoon.

45      Ranskan tasavalta ja IFPEN sekä komissio jättivät kukin kirjalliset huomautuksensa unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 217 artiklan 1 kohdan mukaisesti. IFPENin huomautukset jätettiin 28.11.2018, kun taas Ranskan tasavallan ja komission huomautukset jätettiin 29.11.2018.

46      Ranskan tasavalta ja IFPEN sekä komissio jättivät kukin lisäkirjelmän 21.2.2019 työjärjestyksen 217 artiklan 3 kohdan mukaisesti.

47      IFPEN pyysi 12.3.2019 päivätyllä kirjeellä istunnon pitämistä.

48      Unionin yleinen tuomioistuin esitti prosessinjohtotoimenpiteenä asianosaisille kirjallisia kysymyksiä. Asianosaiset vastasivat asetetussa määräajassa.

49      Osapuolten suulliset lausumat ja vastaukset unionin yleisen tuomioistuimen esittämiin kysymyksiin kuultiin 28.11.2019.

50      Ranskan tasavalta vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

–        kumoaa riidanalaisen päätöksen kokonaisuudessaan

–        velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

51      IFPEN vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

–        ensisijaisesti kumoaa riidanalaisen päätöksen

–        toissijaisesti kumoaa riidanalaisen päätöksen päätösosan virheelliset osat

–        velvoittaa komissio korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

52      Komissio vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

–        hylkää kanteen perusteettomana

–        velvoittaa Ranskan tasavallan ja IFPENin korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

 Oikeudellinen arviointi

53      Ranskan tasavalta esittää nyt asiassa T-479/11 kaksi kanneperustetta kanteensa tueksi. Ensimmäinen kanneperuste koskee SEUT 107 artiklan 1 kohdan rikkomista siltä osin kuin komissio ei ole näyttänyt toteen oikeudellisesti riittävällä tavalla valtiontuen olemassaoloa. Toinen kanneperuste koskee SEUT 107 artiklan 1 kohdan rikkomista siltä osin kuin komissio on soveltanut virheellisesti valikoivan edun käsitettä. Tällä kanneperusteella, joka jakautuu kahteen osaan, Ranskan tasavalta väittää yhtäältä, että komissio on päätellyt virheellisesti, että takauksen olemassaolo tuottaa IFPENille edun sekä sen suhteissa toimittajiinsa ja asiakkaisiinsa että sen suhteissa pankki- ja rahoituslaitoksiin. Toisaalta ja toissijaisesti se riitauttaa komission toteamukset, jotka koskevat mainitun edun siirtämistä IFPENin yksityisoikeudellisille tytäryrityksille Axensille ja Prosernatille.

54      Asiassa T-157/12 IFPEN vetoaa nyt kanteensa tueksi neljään kanneperusteeseen.

55      Ensimmäinen kanneperuste koskee SEUT 107 artiklan 1 kohdan rikkomista siltä osin kuin komissio ei ole osoittanut, että IFPENille ja sen tytäryrityksille olisi syntynyt todellista taloudellista etua. Tällä kanneperusteella, joka jakautuu kolmeen osaan, IFPEN väittää aivan aluksi, että komissio ei ole onnistunut osoittamaan oikeuskäytännössä asetettua näyttöstandardia noudattaen, että sille olisi syntynyt todellista taloudellista etua kyseessä olevasta takauksesta, erityisesti sen suhteissa toimittajiin ja sen suhteissa asiakkaisiin. Tämän jälkeen se väittää, ettei komissio ole näyttänyt oikeudellisesti riittävällä tavalla toteen kyseisen taloudellisen edun siirtoa sen yksityisoikeudellisille tytäryrityksille Axensille ja Prosernatille. Lopuksi se katsoo, ettei kyseisen taloudellisen edun ja kyseessä olevasta takauksesta johtuvan valtion varojen siirron välillä ole riittävää keskinäistä yhteyttä.

56      Toinen kanneperuste perustuu takauksia koskevan tiedonannon tai toissijaisesti SEUT 107 artiklan 1 kohdan rikkomiseen. Tällä kanneperusteella IFPEN väittää lähinnä, ettei takauksia koskevan tiedonannon 1.2 kohtaa voida tulkita siten, että laillinen ja sääntömääräinen mahdottomuus joutua konkurssimenettelyn kohteeksi ja edullisempien rahoitusehtojen saaminen markkinoilla olisivat automaattisesti yhteydessä toisiinsa, mikä muodostaisi valikoivan edun.

57      Kolmas kanneperuste koskee arviointivirheitä IFPENille myönnetyn edun määrän määrittämisessä. Tällä kanneperusteella, joka jakautuu kahteen osaan, IFPEN asettaa kyseenalaiseksi yhtäältä myyntilaskurahoitukseen ja suoritustakuuseen tai best effort ‑takaukseen turvautumisen asianmukaisuuden sen edun määrän arvioimiseksi, jonka se olisi saanut kyseessä olevasta takauksesta suhteissaan toimittajiin ja asiakkaisiin. Toisaalta se väittää, että komissio on määrittänyt virheellisesti väitetysti yksilöidyn valtiontuen intensiteetin sekä sen että sen tytäryritysten osalta.

58      Neljäs kanneperuste koskee suhteellisuusperiaatteen loukkaamista. Tällä kanneperusteella IFPEN väittää pääasiallisesti, että sen toteamisesta, että EPICeille on myönnetty implisiittinen ja rajoittamaton valtiontakaus, joka on valtiontukea, johtuvat seuraukset, erityisesti ennakkoilmoitusvelvollisuus ja muut sille ja Ranskan tasavallalle asetetut velvollisuudet, ovat suhteettomia.

59      Aivan aluksi on todettava, että koska EPIC-asemaan liittyvän implisiittisen ja rajoittamattoman valtiontakauksen olemassaoloa ei enää aseteta kyseenalaiseksi nyt käsiteltävässä asiassa, kun otetaan huomioon Ranskan tasavallan ja IFPENin esittämät kanneperusteet, unionin yleisen tuomioistuimen on aluksi tarkasteltava kysymystä siitä, onko komissio virhettä tekemättä päätellyt, että tämän takauksen ulottaminen kattamaan yhtäältä IFPENin teknologiansiirtotoiminta aloilla, joista on määrätty sen tytäryritysten Axensin ja Prosernatin kanssa tehdyissä yksinoikeussopimuksissa ja toisaalta IFPENin kolmansien lukuun ja tytäryritystensä lukuun toteuttama sopimusperusteinen tutkimustoiminta ja palvelut, oli SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea.

60      Unionin yleinen tuomioistuin tarkastelee tässä yhteydessä aivan aluksi kysymystä siitä, onko komissio katsonut käsiteltävässä asiassa perustellusti, että IFPEN sai suhteissaan pankki- ja rahoituslaitoksiin, asiakkaisiinsa ja toimittajiinsa edun, joka johtui sen asemaan liittyvästä implisiittisestä ja rajoittamattomasta valtiontakauksesta, sekä kysymystä siitä, onko komissio näyttänyt oikeudellisesti riittävällä tavalla toteen, että kyseinen etu oli siirretty IFPENin tytäryrityksille Axensille ja Prosernatille. Tämän jälkeen unionin yleisen tuomioistuimen on tarvittaessa tutkittava kanneperusteet, joilla Ranskan tasavalta ja IFPEN kyseenalaistavat sen, että kyseinen etu sisältäisi valtion varojen siirron.

61      Siinä tilanteessa, että unionin yleinen tuomioistuin toteaisi, että komissio on perustellusti päätellyt, että käsiteltävässä asiassa on kyse SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta valtiontuesta, unionin yleisen tuomioistuimen on toiseksi tutkittava, loukataanko ehdoilla, jotka komissio on asettanut kyseisen tuen soveltumiselle sisämarkkinoille, suhteellisuusperiaatetta, kuten IFPEN väittää.

 Kanneperusteet, jotka perustuvat SEUT 107 artiklan 1 kohdan rikkomiseen ja koskevat IFPENille myönnetyn edun olemassaoloa ja laskemista

62      Asiassa T-157/12 nostetun kanteen toisen kanneperusteen ensimmäinen osa ja neljäs kanneperuste sekä asiassa T-479/11 nostetun kanteen ensimmäisen kanneperusteen toinen osa ja kolmannen kanneperusteen ensimmäinen osa koskevat pääasiallisesti sen edun olemassaoloa, jonka IFPENin väitetään saaneen EPIC-asemaansa liittyvästä valtiontakauksesta, ja vähäisemmässä määrin tämän edun määrän arviointia.

63      Ranskan tasavallan ja IFPENin argumentit koskevat pääosin komission esittämää näyttöä edun olemassaolosta IFPENin suhteissa asiakkaisiinsa ja toimittajiinsa. Ranskan tasavalta kyseenalaistaa kuitenkin myös tietyt komission huomautukset, jotka koskevat etua, joka voisi toteutua IFPENin ja pankki- ja rahoituslaitosten välisissä suhteissa.

64      On siis tarkasteltava aluksi argumentteja, jotka koskevat IFPENin ja sen toimittajien ja asiakkaiden välisissä suhteissa muodostunutta etua, ja toiseksi etua, joka voisi muodostua IFPENin ja pankki- ja rahoituslaitosten välisissä suhteissa.

 Etu IFPENin ja sen toimittajien ja asiakkaiden välisissä suhteissa

65      Ranskan tasavalta ja IFPEN väittävät ensin kannekirjelmissään, että komissio ei ole onnistunut osoittamaan oikeuskäytännössä asetettua näyttöstandardia noudattaen IFPENin saaman todellisen taloudellisen edun olemassaoloa sen suhteissa toimittajiinsa ja asiakkaisiinsa. Ne väittävät, että vaikka komission analyysi voikin koskea tulevaisuutta, se ei voi olla täysin hypoteettinen vaan sen perusteella on päinvastoin voitava määritellä todellinen taloudellinen etu.

66      Ranskan tasavallan ja IFPENin mukaan käsiteltävässä asiassa edun olemassaolon osoittaminen IFPENin suhteissa sen toimittajiin ja asiakkaisiin perustui kuitenkin oletuksiin, joita ei ole tuettu todisteilla. Ranskan tasavalta ja IFPEN korostavat erityisesti, että komissio ei ole esittänyt yhtään todistajanlausuntoa toimittajalta tai asiakkaalta eikä ole varsinkaan osoittanut, että toimittajat ja asiakkaat olisivat yleisesti ja systemaattisesti ottaneet ennalta huomioon, että EPIC ei voinut joutua maksukyvyttömyysmenettelyyn. Lisäksi Ranskan tasavalta ja IFPEN korostavat IFPENin ja sen asiakkaiden suhteiden osalta, että tietyt riidanalaisen päätöksen perustelukappaleet ovat luonteeltaan sekavia ja jopa käsittämättömiä. Ranskan tasavalta ja IFPEN päättelevät siitä, ettei komissio ole noudattanut tutkintavelvollisuuksiaan, kun se on perustellut oletuksilla sen sijaan, että se olisi pyrkinyt löytämään IFPENin toimittajien ja asiakkaiden osalta mahdollisia konkreettisia todisteita niiden väitetystä käyttäytymisestä.

67      Kirjallisissa huomautuksissaan siitä, millä tavoin valituksen johdosta annettu tuomio olisi otettava huomioon asiaa ratkaistaessa, Ranskan tasavalta ja IFPEN väittävät, että komissio ei voinut vedota unionin tuomioistuimen 3.4.2014 annetussa tuomiossa Ranska v. komissio (C‑559/12 P, EU:C:2014:217) vahvistamaan etua koskevaan olettamaan osoittaakseen IFPENin suhteissaan toimittajiinsa ja asiakkaisiinsa rajoittamattomasta valtiontakauksesta saaman edun olemassaolon tarkistamatta etukäteen, että markkinatoimijoiden käyttäytyminen oikeutti hypoteesin vastaavasta edusta kuin IFPENin ja pankki- ja rahoituslaitosten välisissä suhteissa. Ranskan tasavallan ja IFPENin mukaan tällainen tarkistaminen puuttuu riidanalaisesta päätöksestä.

68      Lisäksi Ranskan tasavallan mukaan sen taloudellisen ja oikeudellisen yhteyden tarkastelun perusteella, johon ne markkinat, joita IFPENin ja sen toimittajien ja asiakkaiden väliset suhteet koskevat, kuuluvat, voidaan sulkea pois sellaista vastaavaa etua koskevan hypoteesin uskottavuus, joka esiintyy IFPENin suhteissa pankki- ja rahoituslaitoksiin. Ranskan tasavalta ja IFPEN esittävät tämän jälkeen huomautuksissaan useita seikkoja osoittaakseen, että etua koskeva olettama IFPENin ja sen toimittajien ja asiakkaiden välisissä suhteissa on joka tapauksessa kumottu.

69      Toiseksi Ranskan tasavalta ja IFPEN kyseenalaistavat menetelmän, jonka komissio on valinnut arvioidakseen kyseessä olevasta takauksesta IFPENille aiheutuneen edun määrän sen suhteissa toimittajiinsa ja asiakkaisiinsa. Ne väittävät erityisesti, että myyntilaskurahoitus ja suoritustakuu tai best effort ‑takaus, jotka komissio on valinnut vertailuindikaattoreiksi, eivät ole asiaankuuluvia tällaisen arvioinnin suorittamiseksi.

70      Komissio väittää kirjallisissa huomautuksissaan siitä, millä tavoin valituksen johdosta annettu tuomio olisi otettava huomioon asiaa ratkaistaessa, että turvautuminen olettamaan oli perusteltua edun olemassaolon osoittamiseksi IFPENin ja sen asiakkaiden ja sen toimittajien välisissä suhteissa. Komissio huomauttaa, että markkinoilla, joilla IFPEN toimii, tutkimuslaitosten taloudellinen toiminta sisältää muun muassa sopimuksia tutkimuksesta ja palvelujen toimittamisesta yrityksille tai edelleen teknologiansiirtotoimintaa, kuten on asianlaita IFPENin osalta. Komissio korostaa siten, että tutkimuslaitos voi hankkia toimittajilta instrumentteja, laitteistoa ja erilaisia tutkimusvälineitä laboratorioihinsa. IFPENin asiakkaiden osalta komissio toteaa, että ne tekevät tämän kanssa tutkimussopimuksia. Komission mukaan pelkästään se seikka, että IFPENin tutkimushankkeille on tyypillistä korkea epävarmuuden aste ja siis se, että tutkimuslaitoksen kaupalliset kumppanit hyväksyvät korkean riskin, ei merkitse kuitenkaan sitä, että sopimuskumppanin konkurssiriski olisi yhdentekevää kyseisille kumppaneille. Tutkimus- ja kehityssopimusten pitkä kesto korostaa päinvastoin intressiä, jota IFPENin asiakkaille voi edustaa niiden sopimuskumppanin suoja konkurssilta, erityisesti silloin, kun ne sitoutuvat pitkäksi ajaksi monitahoiseen tutkimukseen. Komission mukaan on tehtävä ero tutkimushankkeeseen liittyvän riskin ja sopimuskumppanin konkurssiriskin välillä. IFPENin saama takaus voisi siis muodostaa kilpailuedun suhteessa muihin tutkimuslaitoksiin pitkäkestoisten sopimusten osalta. Lisäksi tietyt tutkimus- ja kehityssopimukset sisältävät tärkeitä myynnin jälkeisiä palveluja, joten kaupalliset kumppanit ovat paljon riippuvaisempia toisistaan kuin standardisoidumman tuotteen tai palvelun oston yhteydessä. Samanlainen perustelu voidaan esittää IFPENin ja sen toimittajien välisten suhteiden osalta. Vaikka osa hankinnoista on standardisoitu, muut hankintasopimukset voivat koskea hyvin erityisiä instrumentteja, jotka voidaan toimittaa vasta pidemmän ajanjakson jälkeen. Tämä seikka voisi houkutella tutkimuslaitoksen toimittajat yrittämään suojautua sopimuskumppaninsa konkurssiriskiltä. Samalla tavoin komission mukaan tällaisten instrumenttien korkea hinta voi johtaa maksamisen lykkäämiseen osasuorituksilla, mikä myös aiheuttaisi toimittajalle riskin ja tuottaisi samanlaisen houkutuksen. Komissio päättelee tästä, että turvautuminen olettamaan sen edun olemassaolon näyttämiseksi toteen, jonka IFPEN sai sille myönnetystä rajoittamattomasta valtiontakauksesta suhteissaan asiakkaisiinsa ja toimittajiinsa, oli täysin perusteltua.

71      Komissio kiistää lisähuomautuksissaan myös Ranskan tasavallan ja IFPENin argumentin, jonka mukaan niiden markkinoiden taloudellisen ja oikeudellisen yhteyden tarkastelu, joilla IFPEN toimii, olisi johtanut siihen, että hypoteesi, jonka mukaan IFPENin oli mahdollista saada rajoittamattomasta valtiontakauksesta suhteissaan toimittajiinsa ja asiakkaisiinsa vastaava etu kuin EPICin ja pankki- ja rahoituslaitosten välisissä suhteissa ilmenevä etu, menettää uskottavuutensa. Komissio kiistää lisäksi sen, että olettama edusta IFPENin ja sen toimittajien ja asiakkaiden välisissä suhteissa olisi kumottu käsiteltävässä asiassa.

72      Lisäksi komissio väittää, että päinvastoin kuin Ranskan tasavalta ja IFPEN katsovat, turvautuminen myyntilaskurahoitukseen ja suoritustakuuseen sen edun arvioimiseksi, jonka IFPEN on saanut rajoittamattomasta valtiontakauksesta suhteissaan toimittajiinsa ja asiakkaisiinsa, on asianmukaista. Komissio korostaa tältä osin, että turvautuminen ”vastaavan riskin kattamisesta aiheutuvien kustannusten tarkasteluun” sen edun arvioimiseksi, jonka IFPEN on voinut saada kyseessä olevasta takauksesta, oli perusteltua niiden vaikeuksien vuoksi, jotka sen oli pitänyt voittaa suorittaessaan tätä arviointia ja jotka johtuivat muun muassa siitä, ettei markkinoilla ollut maksukyvyttömyysriskiä vastaan myönnettävää takausta vastaavaa palvelua, jota markkinoitaisiin sellaisena.

73      Aivan aluksi on muistutettava, että yrityksen suhteen toteutetun toimenpiteen luokittelu SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuksi valtiontueksi vaatii neljän edellytyksen täyttymistä. Ensinnäkin kyseessä on oltava valtion toimenpide tai valtion varoilla toteutettu toimenpide. Toiseksi kyseisen toimenpiteen on oltava omiaan vaikuttamaan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Kolmanneksi sen on hyödytettävä ainoastaan tiettyjä yrityksiä tai tiettyjä toimialoja. Neljänneksi toimenpiteen on vääristettävä tai uhattava vääristää kilpailua (ks. vastaavasti tuomio 23.3.2006, Enirisorse, C-237/04, EU:C:2006:197, 38 ja 39 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 29.9.2000, CETM v. komissio, T-55/99, EU:T:2000:223, 39 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

74      Tuen käsite ei kata ainoastaan positiivisia suorituksia vaan myös toimenpiteet, jotka eivät ole avustuksia sanan suppeassa merkityksessä, mutta jotka eri tavoin alentavat yritysten vastattavaksi tavallisesti kuuluvia kustannuksia ja ovat siten sekä luonteeltaan että vaikutuksiltaan avustusten kaltaisia. Näin ollen tukina pidetään sellaisia valtion toimenpiteitä, jotka muodossa tai toisessa ovat omiaan suosimaan yrityksiä suoraan tai välillisesti tai joita on pidettävä sellaisena taloudellisena etuna, jota edunsaajayritys ei olisi saanut tavanomaisin markkinaehdoin (ks. tuomio 3.4.2014, Ranska v. komissio, C‑559/12 P, EU:C:2014:217, 94 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

75      Tämän jälkeen on muistutettava, että komission tehtävänä on esittää näyttö SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun valtiontuen olemassaolosta (ks. vastaavasti tuomio 12.9.2007, Olympiaki Aeroporia Ypiresies v. komissio, T-68/03, EU:T:2007:253, 34 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Tässä yhteydessä komission on oikeuskäytännön mukaan arvioitava täysimääräisesti kaikkia riidanalaisen toimenpiteen merkityksellisiä piirteitä ja sen asiayhteyttä, mukaan luettuna edunsaajana olevan yrityksen ja kyseessä olevien markkinoiden tilanne, tarkastaakseen, saako edunsaajana oleva yritys sellaista taloudellista etua, jota se ei olisi saanut normaaleissa markkinaolosuhteissa (tuomio 6.3.2003, Westdeutsche Landesbank Girozentrale ja Land Nordrhein-Westfalen v. komissio, T-228/99 ja T-233/99, EU:T:2003:57, 251 kohta ja tuomio 3.3.2010, Bundesverband deutscher Banken v. komissio, T-163/05, EU:T:2010:59, 37 kohta).

76      Tarkasteltaessa todistelua valtiontukiasioissa vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan komission on toteutettava moitittujen toimenpiteiden tutkintamenettely huolellisesti ja puolueettomasti, jotta sillä on tuen olemassaolon ja mahdollisesti sen yhteismarkkinoille soveltumattomuuden tai sääntöjenvastaisuuden toteavaa lopullista päätöstä tehdessään käytettävissään mahdollisimman kattavat ja luotettavat tiedot (ks. tuomio 3.4.2014, Ranska v. komissio, C‑559/12 P, EU:C:2014:217, 63 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

77      Kuten unionin tuomioistuin on todennut mainitun tarkastelun yhteydessä, komissio voi kuitenkin vedota yksinkertaiseen olettamaan, jonka mukaan implisiittisen ja rajoittamattoman valtiontakauksen myöntäminen sellaiselle yritykselle, johon ei sovelleta tavanomaisia saneeraus- ja selvitystilamenettelyjä, johtaa edunsaajayrityksen taloudellisen tilanteen paranemiseen alentamalla kustannuksia, jotka normaalisti rasittavat sen talousarviota. Näin ollen olemassa olevia tukijärjestelmiä koskevan menettelyn yhteydessä on tällaisesta takauksesta sen saajayritykselle koituvan edun osoittamiseksi riittävää, että komissio osoittaa tällaisen takauksen olemassaolon sellaisenaan, eikä sen tarvitse näyttää toteen, mitä tosiasiallisia vaikutuksia takauksella on sen myöntämisen jälkeen (tuomio 3.4.2014, Ranska v. komissio, C‑559/12 P, EU:C:2014:217, 98 ja 99 kohta ja valituksen johdosta annetun tuomion 110 kohta).

78      Tarkasteltaessa riidanalaista päätöstä koskevan tuomioistuinvalvonnan laajuutta SEUT 107 artiklan 1 kohdan kannalta on huomattava vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenevän, että tässä määräyksessä määritellyn valtiontuen käsite on oikeudellinen ja sitä on tulkittava objektiivisten seikkojen perusteella. Tämän takia unionin tuomioistuinten on lähtökohtaisesti valvottava kokonaisvaltaisesti sitä, kuuluuko jokin toimenpide SEUT 107 artiklan 1 kohdan soveltamisalaan, ottaen huomioon niiden käsiteltävänä olevaan asiaan liittyvät konkreettiset seikat samoin kuin se, onko komission arvio tekninen tai monimutkainen (ks. tuomio 2.3.2012, Alankomaat ja ING Groep v. komissio, T-29/10 ja T-33/10, EU:T:2012:98, 100 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

79      Oikeuskäytännöstä ilmenee myös, että tuomioistuinvalvonta on rajoitettua siltä osin kuin on kyse siitä, kuuluuko toimenpide SEUT 107 artiklan 1 kohdan soveltamisalaan, jos komission tekemät arviot ovat luonteeltaan teknisiä tai monimutkaisia. Unionin yleisen tuomioistuimen on kuitenkin ratkaistava, onko asia näin (ks. tuomio 2.3.2012, Alankomaat ja ING Groep v. komissio, T-29/10 ja T-33/10, EU:T:2012:98, 101 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

80      Vaikka komissiolla on tässä yhteydessä laaja harkintavalta, jonka käyttäminen edellyttää taloudellisten kysymysten arviointeja, jotka on tehtävä unionin kannalta katsoen, tämä ei merkitse sitä, että unionin tuomioistuimet eivät voisi tutkia komission taloudellisista tiedoista suorittamaa tulkintaa. Oikeuskäytännön mukaan unionin tuomioistuinten on nimittäin paitsi tutkittava esitettyjen todisteiden aineellinen paikkansapitävyys, luotettavuus ja johdonmukaisuus myös tarkistettava, sisältävätkö nämä todisteet kaikki ne merkitykselliset seikat, jotka on otettava huomioon monitahoisen tilanteen arvioinnissa, ja voivatko kyseiset todisteet tukea niistä tehtyjä päätelmiä (ks. tuomio 2.3.2012, Alankomaat ja ING Groep v. komissio, T-29/10 ja T-33/10, EU:T:2012:98, 102 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

81      Yhtäältä, kuten unionin tuomioistuin totesi valituksen johdosta annetussa tuomiossa, kyseessä oleva toimenpide, eli IFPENin muuttuminen EPICiksi, ei kuulu asetuksen N:o 659/1999 1 artiklan d alakohdassa tarkoitetun tukiohjelman käsitteen soveltamisalaan, vaan se oli asetuksen N:o 659/1999 1 artiklan e alakohdassa tarkoitettu yksittäinen tuki siltä osin kuin se voitiin luokitella valtiontueksi. Tästä seuraa, että komissio ei voinut tyytyä tutkimaan kyseisen toimenpiteen yleispiirteitä osoittaakseen, että se oli valtiontukea (valituksen johdosta annetun tuomion 64–73 ja 82 kohta).

82      Toisaalta on todettava, että unionin tuomioistuimen 3.4.2014 annetussa tuomiossa Ranska v. komissio (C‑559/12 P, EU:C:2014:217), vahvistama olettama, joka on mainittu 77 kohdassa edellä, perustuu hypoteesiin, jonka mukaan EPIC saa tai voi saada asemaansa liittyvän takauksen johdosta rahoitusmarkkinoilla yleisesti saatavilla olevia edullisemmat rahoitusehdot. Mainitun olettaman soveltaminen EPICin suhteisiin toimittajiinsa ja asiakkaisiinsa on siten perusteltua ainoastaan sikäli kuin tällaisia edullisempia ehtoja esiintyy myös sen suhteissa viimeksi mainittuihin toimijoihin kyseisillä markkinoilla (valituksen johdosta annetun tuomion 150 kohta).

83      Tästä seuraa, että kun komission tarkoituksena on soveltaa kyseistä olettamaa, sen on tutkittava se taloudellinen ja oikeudellinen yhteys, johon markkinat, joita kyseiset suhteet koskevat, kuuluvat. Komission on erityisesti varmistettava, onko hypoteesi, joka koskee vastaavaa etua kuin EPICin ja pankki- ja rahoituslaitosten välisissä suhteissa ilmenevä etu, perusteltu kyseisten markkinoiden toimijoiden käyttäytymisen perusteella (valituksen johdosta annetun tuomion 151 kohta).

84      Ranskan tasavallan ja IFPENin esittämiä väitteitä on arvioitava nimenomaan näiden seikkojen valossa.

–       Väite, jonka mukaan näyttö edusta IFPENin ja sen toimittajien välisissä suhteissa puuttuu

85      On todettava, että riidanalaisen päätöksen 203 ja 214 perustelukappaleesta ilmenee, että komission mukaan on havaittavissa ilmiö, jossa on kyse hinnanalennuksesta, joka johtuu sopimuskumppaneiden suotuisammasta arviosta sellaisen laitoksen maksukyvyttömyysriskistä, jonka ne tietävät julkisen laitoksen aseman vuoksi olevan suojattu selvitysmenettelyyn liittyvältä riskiltä.

86      Riidanalaisen päätöksen 204 perustelukappaleessa komissio esitti menetelmän, jota se oli käyttänyt hinnanalennuksen määrän arvioimiseksi seuraavin sanamuodoin:

”Arvioidakseen hinnanalennusta, joka johtuu siitä, että toimittajat arvioivat suotuisammin EPIC-yhtiön maksukyvyttömyysriskin, komissio aikoo tarkastella vastaavan riskin kattamisesta aiheutuvia kustannuksia. Jos valtiontakausta ei olisi, [IFPENin] toimittaja, joka haluaisi hyötyä vastaavasta takauksesta (toisin sanoen saada täyden takauksen sopimuskumppaninsa maksukyvyttömyysriskiä vastaan), voisi kääntyä luottolaitoksen tai erityisen vakuutuslaitoksen puoleen. Tällaista maksukyvyttömyysriskin vastuulleottoa tarjoavat nykyään erityisesti myyntilaskurahoitukseen (factoring) erikoistuneet yritykset.”

87      Riidanalaisen päätöksen 203 ja 204 perustelukappaleessa esitetyt huomautukset luettuna yhdessä kyseisen päätöksen 214 perustelukappaleen kanssa tuovat esiin sen tosiseikan, että komissio on pitänyt selviönä hinnanalennuksen olemassaoloa, joka johtuisi toimittajien suotuisammasta arviosta IFPENin maksukyvyttömyysriskistä, todentamatta tämän olettamuksen paikkansapitävyyttä ja että se on tämän jälkeen yrittänyt arvioida tämän hinnanalennuksen suuruutta indikaattorin avulla, joka ei mitannut hinnanalennusta sinänsä vaan ainoastaan sellaisen takauksen arvoa, jonka se katsoi vastaavan IFPENin saamaa takausta. Tämän päätelmän vahvistaa se, että riidanalaisesta päätöksestä puuttuu täysin IFPENin toimittajien tosiasiallisesti soveltamien hintojen kehitystä ennen tarkasteluajanjaksoa ja sen jälkeen koskeva tutkimus.

88      Komissiota on kehotettu prosessinjohtotoimenpiteenä täsmentämään, perustuiko toteamus, jonka mukaan IFPENin suhteissaan toimittajiinsa saama etu oli muodostunut viimeksi mainittujen soveltamasta hinnanalennuksesta, tällaiseen tutkimukseen ja tarvittaessa, missä riidanalaisen päätöksen osassa tämä tutkimus oli suoritettu.

89      Vastauksena tähän prosessinjohtotoimenpiteeseen komissio täsmensi, että riidanalaisen päätöksen 203 ja 204 perustelukappaleessa ”[se] o[li] olettanut, että implisiittisen ja rajoittamattoman takauksen olemassaolo oli omiaan vaikuttamaan IFP[ENin] toimittajien käsitykseen [sen] maksukyvyttömyysriskistä, minkä olisi loogisesti ilmettävä takauksen saajalle korvaukseksi myönnettyinä etuina (ja erityisesti hinnanalennuksena)”. Komissio totesi vastauksessaan myös, että ”päätelmä IFPENille kyseessä olevasta takauksesta koituvan sellaisen todellisen taloudellisen edun olemassaolosta sen suhteissa toimittajiinsa, joka muodostui viimeksi mainittujen soveltamasta hinnanalennuksesta, ei perustu[nut] empiiriseen ja konkreettiseen analyysiin IFP[ENin] toimittajien suorittamasta hintojen määrittämisestä kyseisillä markkinoilla vaan tietyillä empiirisillä havainnoilla täydennettyyn olettamaan” ja että ”kyse [oli] toisin sanoen laajalti loogisiin seikkoihin perustuvasta epäsuorasta todistelusta”. Lopuksi komissio ilmoitti, että sen yksiköt tutkivat parhaillaan uudelleen riidanalaisen päätöksen perusteluja valituksen johdosta annetulla tuomiolla vahvistettuihin vaatimuksiin nähden.

90      On myös todettava, että komissio on itse ilmoittanut istunnossa, että IFPENin ja sen toimittajien ja asiakkaiden välisten suhteiden osalta riidanalaisessa päätöksessä oli seikkoja, jotka antoivat ymmärtää, että se oli perustellut oletuksella sekä tietyillä markkinoita koskevilla tiedoilla, mutta että siinä ei osoitettu täysin asianmukaisesti sitä, mitä unionin tuomioistuin oli pitänyt välttämättömänä valituksen johdosta annetun tuomion yhteydessä. Komission mukaan juuri tämä seikka selitti sen unionin yleisen tuomioistuimen esittämään kysymykseen antaman vastauksen päätelmän, joka on mainittu 89 kohdassa edellä.

91      On siis todettava, että – kuten komissio on myöntänyt kirjelmissään unionin yleisessä tuomioistuimessa ja ilmoittanut tämän jälkeen istunnossa – riidanalainen päätös ei sisällä sen näyttämistä toteen, että kyseisten markkinoiden toimijoiden käyttäytyminen oikeutti hypoteesin IFPENin saamasta vastaavasta edusta suhteissaan toimittajiinsa kuin EPICin ja pankki- ja rahoituslaitosten välisissä suhteissa ilmenevä etu, mitä unionin tuomioistuin edellytti valituksen johdosta annetussa tuomiossa.

92      Komissio on siis päätellyt riidanalaisen päätöksen 203 ja 214 perustelukappaleessa virheellisesti, että IFPENille on muodostunut todellista taloudellista etua, joka koostuu sen toimittajien toteuttamasta hintojen alentamisesta ja johtuu näiden suotuisammasta arviosta sen maksukyvyttömyysriskistä.

93      Edellä esitetystä seuraa, ettei ole syytä tutkia argumentteja, joilla Ranskan tasavalta ja IFPEN kyseenalaistavat myyntilaskurahoitukseen turvautumisen asianmukaisuuden IFPENille kyseessä olevasta takauksesta sen suhteissa toimittajiin koituneen edun määrän arvioimiseksi. Komissio ei nimittäin voinut tehdä arviota edusta, jonka olemassaoloa ei ole mitenkään osoitettu.

–       Väite, jonka mukaan näyttö edusta IFPENin ja sen asiakkaiden välisissä suhteissa puuttuu

94      Riidanalaisesta päätöksestä ilmenee, että komissio on määritellyt sen edun, jonka IFPEN on voinut saada EPIC-asemaansa liittyvästä valtiontakauksesta suhteissaan asiakkaisiinsa, olevan suoritustakuuta koskevan maksun suorittamatta jättäminen tai ainakin best effort ‑takaus, jonka se voi tarjota asiakkailleen.

95      Tämä määritelmä perustuu toteamukseen, jota tukevat ainoastaan UOP Limited ‑yhtiön huomautukset, joiden mukaan teknologiansiirtojen alalla ostajat olivat erityisen herkkiä palveluntarjoajien tarjoamille takauksille sopimusperusteisen vastuun ja sopimukseen perustumattoman vastuun kattamiseksi (riidanalaisen päätöksen 216 perustelukappale). Perustaen käsityksensä tähän toteamukseen ja suljettuaan pois asiaankuulumattomana kysymyksen IFPENin sopimuksen ulkopuolisen vastuun kattamisesta kyseessä olevalla takauksella komissio totesi seuraavaa:

”(220)      Ottaen huomioon valtion [IFPENille] myöntämä takaus tämän asiakkaat voivat – – olla varmoja siitä, ettei julkinen laitos [IFPEN] joudu koskaan selvitystilaan ja että se näin ollen kykenee aina täyttämään sopimusvelvoitteensa, tai jos se ei täyttäisi, asiakkaat saisivat korvauksen laiminlyönnistä – –

(221)            Edellä 204 kappaleessa ja sitä seuraavissa kappaleissa esittämiensä, suhteita toimittajiin koskevien perustelujen perusteella komissio katsoo, että valtion takauksen puuttuessa asiakas, joka haluaisi saada samantasoisen suojan, joutuisi ottamaan rahoituspalvelujen välittäjältä (joka voi olla esimerkiksi pankki tai vakuutusyhtiö) suoritustakuun (englanniksi performance bond) varmistaakseen [IFPENin] kanssa tekemänsä sopimuksen loppuun saattamisen. Tällaisen suojan tarkoituksena olisi taata kyseiselle asiakkaalle taloudellinen korvaus vahingosta, joka on johtunut sopimuksen täytäntöönpanon (täydellisestä tai osittaisesta) laiminlyönnistä.”

96      Riidanalaisen päätöksen seuraavissa perustelukappaleissa komissio suoritti arvion suoritustakuun tai best effort ‑takauksen kustannuksista ja katsoi, että tällainen takaus tarkoittaisi enintään 5 prosentin osuutta katetulla palvelulla aikaansaadusta liikevaihdosta (riidanalaisen päätöksen 223–225 perustelukappale). Se yritti myös määrittää IFPENin taloudelliseen toimintaan sisältyvät palvelut, jotka ”tällainen takaus” kattaisi (riidanalaisen päätöksen 226–235 perustelukappale). Komissio totesi riidanalaisen päätöksen 236 perustelukappaleessa seuraavaa:

”– – [IFPEN] sai taloudellisesta toiminnastaan todellista taloudellista etua, joka koostui suoritustakuuta koskevan maksun suorittamatta jättämisestä [tai] ainakin best effort ‑takauksesta, jonka se voi tarjota tutkimustoimintansa osalta asiakkailleen, mukaan lukien sen tytäryritykset Axens ja Prosernat niiden yksinoikeudellisilla aloilla. Komissiolla ei ole mahdollisuutta todeta kyseisen edun tarkkaa määrää ottaen huomioon katetun riskin erityisyys, mutta se katsoo, ettei määrä missään tapauksessa ylitä palvelu- ja vuosikohtaisesti seuraavassa taulukossa (Taulukko 5) esitettyjä määriä – –”

97      Kuten Ranskan tasavalta ja IFPEN korostavat, päättely, jota komissio on käyttänyt IFPENille sen suhteissa asiakkaisiinsa muodostuneen edun määrittämiseksi, perustuu hypoteesiin, että normaaleissa markkinaolosuhteissa IFPENin kaltaisten tutkimuslaitosten asiakkaat turvautuvat suoritustakuisiin tai best effort ‑takauksiin suojautuakseen sopimuskumppaninsa maksukyvyttömyysriskiltä ja että kun kyse on senkaltaisesta takauksesta, joka IFPENillä on, sen asiakkaiden ei enää tarvitse turvautua tällaiseen suoritustakuuseen tai best effort ‑takaukseen.

98      Lukuun ottamatta riidanalaisen päätöksen 216 perustelukappaleessa olevia UOP Limited ‑yhtiön huomautuksia, joiden mukaan ”– – teknologiansiir[tojen alalla] – – ostajat ovat erityisen herkkiä palveluntarjoajien tarjoamille takauksille sopimusperusteisen vastuun ja sopimukseen perustumattoman vastuun kattamiseksi”, komissio ei esitä mitään markkinoita koskevaa seikkaa, joka olisi omiaan oikeuttamaan edellä 98 kohdassa esitettyjen hypoteesien perusteltavuuden.

99      Vaikka best effort ‑takausta ja suoritustakuuta koskevia toteamuksia sisältyykin riidanalaisen päätöksen 221-236 perustelukappaleeseen, on todettava, että näissä pyrittiin ainoastaan määrittämään oletetun edun määrä, kuten ilmenee viittauksesta riidanalaisen päätöksen 204 perustelukappaleeseen ja sitä seuraaviin perustelukappaleisiin sisältyviin perusteluihin, jotka koskevat oletetun edun määrän määrittämistä IFPENin suhteissa toimittajiinsa. Tässä yhteydessä on korostettava, että komissio totesi puolustuksessaan, että best effort ‑takausta ja suoritustakuuta ei voida rinnastaa IFPENillä olevaan rajoittamattomaan valtiontakaukseen, joka kattaa paljon laajemman alan kuin kyseiset kaksi takausta ja että riidanalaisesta päätöksestä ilmenee hyvin selvästi, että siinä käytetään näiden tyyppisiä takauksia vertailuvälineinä, jotta saataisiin mahdollisimman oikea arvio IFPENin valtiontakauksesta suhteissaan asiakkaisiinsa saaman edun arvosta. Komissio täsmentää siten, että se on riidanalaisen päätöksen 236 perustelukappaleessa päättänyt perustelujensa kyseisen osan jo saadun edun mahdollisen määrän määrittämiseen eikä toimenpiteen kykyyn tuottaa etua.

100    On siis todettava, että komissio on turvautunut hypoteettiseen päättelyyn. On kuitenkin korostettava, että komissio ei voi käsiteltävässä asiassa perustella tällaista päättelyä vetoamalla unionin tuomioistuimen 3.4.2014 annetussa tuomiossa Ranska v. komissio (C‑559/12 P, EU:C:2014:217) vahvistamaan etua koskevaan olettamaan.

101    On nimittäin todettava, että komission päätökseen ei sisälly edellä 83 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitettua kyseessä olevien markkinoiden taloudellista ja oikeudellista yhteyttä koskevaa ennakkotutkimusta, jonka perusteella olisi mahdollista hyväksyä sen hypoteesin uskottavuus, joka koskee IFPENin suhteissaan asiakkaisiinsa saamaa vastaavaa etua kuin EPICin ja pankki- ja rahoituslaitosten välisissä suhteissa ilmenevä etu, minkä komissio sitä paitsi nimenomaisesti myönsi istunnossa, kuten unionin yleinen tuomioistuin on muistuttanut 90 kohdassa edellä.

102    Tästä seuraa, että sen edun määrittämisen osalta, jonka IFPEN on saanut EPIC-asemaansa liittyvästä implisiittisestä ja rajoittamattomasta valtiontakauksesta suhteissaan asiakkaisiinsa, komissio on laiminlyönyt velvollisuutensa esittää näyttö tästä edusta edellä 75 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti. Komissio on siis päätellyt virheellisesti riidanalaisen päätöksen 236 perustelukappaleessa, että IFPEN oli saanut kyseessä olevan takauksen johdosta todellista taloudellista etua, joka koostui suoritustakuuta koskevan maksun suorittamatta jättämisestä tai ainakin best effort ‑takauksesta, jonka se voi tarjota tutkimustoimintansa osalta asiakkailleen, mukaan lukien sen tytäryritykset Axens ja Prosernat niiden yksinoikeudellisilla aloilla.

103    Tästä seuraa, ettei ole syytä tutkia argumentteja, joilla Ranskan tasavalta ja IFPEN kyseenalaistavat suoritustakuisiin tai best effort ‑takauksiin turvautumisen asiaankuuluvuuden sen edun määrän arvioimiseksi, joka IFPENille on aiheutunut kyseessä olevasta takauksesta sen suhteissa asiakkaisiin.

104    Kaikista edellä esitetyistä seikoista seuraa, että komissio ei ole IFPENin kyseessä olevasta takauksesta suhteissaan toimittajiinsa ja asiakkaisiinsa mahdollisesti saaman edun olemassaolon osalta täyttänyt todistustaakkaa, sellaisena kuin se on määritelty edellä 75 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä.

 Etu IFPENin suhteissa pankki- ja rahoituslaitoksiin

105    Asiassa T-157/12 nostetussa kanteessa IFPEN väitti, ettei se ollut saanut valtiontakauksesta mitään etua suhteissaan pankki- ja rahoituslaitoksiin, minkä komissio oli itse myöntänyt riidanalaisen päätöksen 199 perustelukappaleessa. Näin ollen se katsoi, ettei tähän kysymykseen ollut syytä palata.

106    Asiassa T‑479/11 Ranskan tasavalta korosti myös, että komissio oli myöntänyt riidanalaisen päätöksen 199 perustelukappaleessa, että IFPEN ei ollut saanut todellista taloudellista etua EPIC-asemastaan suhteissaan pankki- ja rahoituslaitoksiin asemansa muuttumisen ja vuoden 2010 välisenä ajanjaksona.

107    Lisäksi Ranskan tasavalta väitti, että riidanalaisen päätöksen 200 perustelukappaleessa oleva komission toteamus, jonka se sitä paitsi kyseenalaisti ja jonka mukaan todellinen taloudellinen etu voisi toteutua tulevaisuudessa IFPENin ja pankki- ja rahoituslaitosten välisissä suhteissa, ei perustunut minkäänlaiseen näyttöön.

108    Ranskan tasavalta kyseenalaisti tässä yhteydessä komission puolustuksessa esitetyn toteamuksen, jonka mukaan Ranskan viranomaisten tehtävänä oli osoittaa, että 1.1.2011 alkaen IFPENin lainaehdot olisivat edelleen verrattavissa niihin, jotka se sai ennen asemansa muuttumista. Ranskan tasavalta väitti, että tällaisen näytön esittäminen oli mahdotonta taloussuhdanteen ennakoimattomuuden vuoksi. Ranskan tasavalta korosti, että komissio oli itse todennut, ettei se voinut ennakoida markkinatoimijoiden tulevaa käyttäytymistä.

109    Ranskan tasavalta oli 8.10.2015 pidetyssä istunnossa vedonnut julkisen talouden suunnittelusta vuosina 2011–2014 28.12.2010 annetun lain 2010/1645 (loi de programmation des finances publiques pour les années 2011 à 2014 (JORF 29.12.2010, s. 22868) 12 §:ään, jonka mukaan ”Euroopan kansantalouden tilinpito- ja aluetilinpitojärjestelmästä yhteisössä 25.6.1996 annetussa neuvoston asetuksessa (EY) N:o 2223/96 tarkoitettujen julkisyhteisöjen kategoriaan kuuluvat muut Ranskan yhteisöt kuin valtio, Caisse d’amortissement de la dette sociale (sosiaaliturvavelkakassa), Caisse de la dette publique (valtionvelkakassa) ja Société de prises de participation de l’État (valtion osakkuusyhtiö) eivät saa ottaa luottolaitokselta lainaa, jonka laina-aika on yli 12 kuukautta, eivätkä laskea liikkeelle velkakirjaa, jonka laina-aika ylittää kyseisen ajan, riippumatta siitä, onko niihin sovellettavissa säännöksissä tai määräyksissä toisin säädetty tai määrätty” ja ”niiden yhteisöjen luettelo, joihin tätä kieltoa sovelletaan, vahvistetaan taloudesta vastaavan ministerin ja budjetista vastaavan ministerin yhteisellä päätöksellä”. Ranskan tasavallan mukaan tästä säännöksestä johtui, ettei IFPEN voinut ottaa luottolaitokselta lainaa, jonka laina-aika oli yli 12 kuukautta, mikä sulki joka tapauksessa pois sen, että etu toteutuisi tulevaisuudessa IFPENin ja pankki- ja rahoituslaitosten välisissä suhteissa. Komissio oli katsonut, ettei argumenttia voida ottaa tutkittavaksi, väittäen, että Ranskan viranomaiset eivät olleet vedonneet kyseiseen säännökseen muodollisen tutkintamenettelyn aikana.

110    Valituksen johdosta annetusta tuomiosta tehtäviä päätelmiä koskevissa huomautuksissaan Ranskan tasavalta korostaa, että oikeuskäytäntö, johon komissio vetoaa kyseenalaistaakseen 28.9.2010 annetun lain 12 §:ään perustuvan argumentin tutkittavaksi ottamisen, on vailla merkitystä, kun otetaan huomioon mainitun lain objektiivinen ja julkinen luonne. Muutoin Ranskan tasavalta väittää, että oikeuskäytännön mukaan unionin yleisen tuomioistuimen harjoittaman valvonnan on ulotuttava kaikkiin kantajan esittämiin merkityksellisiin tietoihin riippumatta siitä, onko ne esitetty ennen riidanalaista päätöstä vai sen jälkeen, onko ne esitetty aikaisemmin hallinnollisessa menettelyssä tai ensimmäistä kertaa unionin yleisessä tuomioistuimessa nostetun kanteen yhteydessä. Ranskan tasavalta korostaa tältä osin erityisesti, että sitä ei voida moittia siitä, ettei se ole saattanut 28.9.2010 annetun lain 12 §:ää komission tietoon, koska hallinnollisen menettelyn aikana ei ole keskusteltu edun olemassaoloa koskevasta olettamasta eikä tämän olettaman kumoamisen tarpeellisuudesta tulevaisuuden osalta.

111    Ranskan tasavalta lisää, että 28.9.2010 annetun lain 12 §:ssä säädetty kielto on toistettu julkisen talouden suunnittelusta vuosina 2014–2019 29.12.2014 annetussa laissa 2014-1653 (loi de programmation des finances publiques pour les années 2014 à 2019 (JORF 30.12.2014, teksti nro 1) sekä julkisen talouden suunnittelusta vuosina 2018–2022 22.1.2018 annetussa laissa 2018-32 (loi de programmation des finances publiques pour les années 2018 à 2022) (JORF 23.1.2018, teksti nro 1). Ranskan tasavalta vetoaa myös 4.9.2018 tehtyyn päätökseen, jolla on vahvistettu luettelo niistä julkishallinnon eri yhteisöistä, jotka eivät saa ottaa luottolaitokselta lainaa, jonka laina-aika on yli 12 kuukautta, eivätkä laskea liikkeelle velkakirjaa, jonka laina-aika ylittää kyseisen ajan (arrêté du 4 septembre 2018 fixant la liste des organismes divers d’administration centrale ayant interdiction de contracter auprès d’un établissement de crédit un emprunt dont le terme est supérieur à douze mois ou d’émettre un titre de créance dont le terme excède cette durée) (JORF nro 230, 5.10.2018, teksti nro 22).

112    Valituksen johdosta annetusta tuomiosta tehtäviä päätelmiä koskevissa huomautuksissaan IFPEN väittää, että komissio itse katsoi, ettei unionin tuomioistuimen 3.4.2014 annetussa tuomiossa Ranska v. komissio (C‑559/12 P, EU:C:2014:217) vahvistettua olettamaa edusta myös tulevaisuuden osalta voida soveltaa. Tämä käy sen mukaan ilmi riidanalaisen päätöksen 200 perustelukappaleesta, jossa komissio päätti IFPENin suhteissaan pankki- ja rahoituslaitoksiin mahdollisesti saamaa etua koskevan tarkastelunsa täsmentäen riidanalaisen päätöksen jälkeisten suhteiden osalta, että komissio ”ei voi[nut] ennakoida toimijoiden tulevaa käyttäytymistä markkinoilla eikä niiden käsitystä valtiontakauksen vaikutuksesta IFP:n maksukyvyttömyysriskiin”. IFPENin mukaan tämä päätelmä olettamaan turvautumatta jättämisen suhteen on välttämätön sitäkin suuremmalla syyllä, kun komissio ei ollut riidanalaisessa päätöksessä tullut mihinkään selvään johtopäätökseen IFPENille koituvan edun olemassaolosta. Näin ollen, vaikka SEUT 107 artiklassa edellytetään komission, jolla on todistustaakka, näyttävän toteen edun eikä edun mahdollisuutta, komissio on tyytynyt mainitsemaan riidanalaisen päätöksen 199 perustelukappaleessa menneen ajan osalta mahdollisen toteutumattoman edun ja toteamaan tulevaisuuden osalta kyseisen päätöksen 200 perustelukappaleessa, ettei ole mahdollista ennakoida merkityksellisten toimijoiden tulevaa käyttäytymistä markkinoilla.

113    Joka tapauksessa IFPEN katsoo, että yksinkertainen olettama edusta on kumottu paitsi menneisyyden osalta, kuten niiden lainojen kustannuksia, jotka sen on ottanut asemansa muuttumisen jälkeen vuoden 2018 marraskuuhun saakka, koskeva analyysi osoittaa, mutta myös tulevaisuuden osalta.

114    Viimeksi mainitussa yhteydessä IFPEN väittää, että kaikki Ranskan viranomaisten komissiolle hallinnollisen menettelyn aikana esittämät asiaan liittyvät seikat vahvistavat sen hyväksi tulevaisuudessa koituvan edun uskottavuuden puuttumisen. IFPEN vetoaa siten kolmeen erityiseen seikkaan. Ensiksi se katsoo, ettei sen EPICiksi muuttumisella ole vaikutusta sen taloudelliseen asemaan tai sen rahoitusehtoihin 13.7.2005 annetun lain 95-VI §:ssä vahvistetun jatkuvuusperiaatteen mukaisesti. Toiseksi IFPENin erinomainen varainhoito ilmenee sen omien varojen jatkuvana lisääntymisenä. Kolmanneksi se vetoaa yli vuoden mittaisten lainojen puuttumiseen viitenä viimeksi kuluneena vuotena ja yhden ainoan suuruudeltaan vähäisen vuotta lyhyemmän lainan olemassaoloon, jotka on mainittu riidanalaisen päätöksen 197 ja 198 perustelukappaleessa.

115    Ranskan tasavallan esittämiä argumentteja vastaavasti IFPEN väittää, että 28.9.2010 annetun lain 12 § osoittaa lisäksi IFPENille tulevaisuudessa koituvan edun uskottavuuden puuttumisen.

116    IFPENin mukaan ei myöskään voida väittää, että Ranskan tasavallalla ja sillä olisi ollut useita tilaisuuksia ilmoittaa komissiolle kyseisen säännöksen olemassaolosta hallinnollisen menettelyn aikana, koska se julkaistiin 29.12.2010, eli yli kuukausi sen jälkeen, kun Ranskan viranomaiset olivat antaneet vastauksensa viimeiseen tietopyyntöön, joka oli osoitettu niille hallinnollisen menettelyn yhteydessä, eikä että kyseisen säännöksen esittämättä jättäminen hallinnollisessa menettelyssä selittyisi aikomuksella käyttää sitä oikeudenkäyntimenettelyssä.

117    Lopuksi IFPEN väittää, että kolmen pankkilaitoksen esittämät tiedot kumoavat komission argumentin, jonka mukaan 28.12.2010 annetun lain 12 § ei estä sitä mahdollisuutta, että määrältään suuri laina tuottaa sille edun vuodeksi, vaikka pykälällä rajoitetaankin rakenteellisesti sen lainamahdollisuuksia.

118    Komissio väittää valituksen johdosta annetusta tuomiosta tehtäviä päätelmiä koskevissa huomautuksissaan, että unionin tuomioistuin on vahvistanut, ettei sillä ollut velvollisuutta osoittaa takauksesta IFPENin ja pankki- ja rahoituslaitosten välisissä suhteissa aiheutuvia todellisia vaikutuksia siltä osin kuin oli olemassa yksinkertainen olettama, jonka mukaan kyseinen takaus muodosti edun mainituissa suhteissa. Komission mukaan valituksen johdosta annetusta tuomiosta ilmenee, että kyseisen olettaman kumoamiseksi ei riittänyt sen toteaminen, ettei takauksella ollut menneisyydessä ollut mitään todellista vaikutusta IFPENin ja pankki- ja rahoituslaitosten väliseen suhteeseen, vaan oli myös näytettävä toteen, että kun otetaan huomioon se taloudellinen ja oikeudellinen yhteys, johon kyseinen EPIC-asemaan liittyvä takaus liittyy, on uskottavaa, ettei kyseinen EPIC tule saamaan tulevaisuudessa minkäänlaista todellista taloudellista etua tästä takauksesta.

119    Komissio kiisti istunnossa IFPENin argumentin, jonka mukaan se ei olisi käyttänyt riidanalaisessa päätöksessä olettamaa edusta IFPENin ja pankki- ja rahoituslaitosten välisissä suhteissa.

120    Lisäksi komissio väittää, että oikeuskäytännön mukaan Ranskan tasavallan ja IFPENin argumentit, joilla pyritään kumoamaan kyseinen olettama tulevaisuuden osalta, on jätettävä tutkimatta siltä osin kuin ne perustuvat riidanalaisen päätöksen jälkeisiin tosiseikkoihin tai seikkoihin, joita Ranskan tasavalta ja IFPEN eivät olleet saattaneet sen tietoon hallinnollisessa menettelyssä, vaikka tämä oli antanut aihetta lukuisiin IFPENiin sovellettavaa kansallista lainsäädäntöä koskeviin yhteydenottoihin.

121    Lisäksi komissio kiistää Ranskan tasavallan ja IFPENin argumentin, jonka mukaan 28.12.2010 annetun lain 12 § oli omiaan kumoamaan tulevaa etua IFPENin suhteissa pankki- ja rahoituslaitoksiin koskevan olettaman, mikäli se otetaan tutkittavaksi.

122    Tässä yhteydessä on todettava, että – kuten unionin tuomioistuin on katsonut valituksen johdosta annetussa tuomiossa – komissio voi yksinomaan sen seikan, että IFPENille oli myönnetty valtiontakaus, perusteella vedota etua koskevaan olettamaan, sellaisena kuin unionin tuomioistuin on sen vahvistanut 3.4.2014 antamassaan tuomiossa Ranska v. komissio (C‑559/12 P, EU:C:2014:217), koska tämä olettama perustuu ajatukseen siitä, että EPIC saa tai voi saada asemaansa liittyvän takauksen johdosta rahoitusmarkkinoilla yleisesti saatavilla olevia edullisemmat rahoitusehdot (valituksen johdosta annetun tuomion 116 kohta).

123    On myös todettava, että päinvastoin kuin IFPEN väittää, komissio on turvautunut käsiteltävässä asiassa päättelyyn, joka perustuu olettamaan edun olemassaolosta IFPENin ja pankki- ja rahoituslaitosten välisissä suhteissa.

124    Niinpä komissio on aluksi tutkittuaan riidanalaisen päätöksen 196–198 perustelukappaleessa Ranskan tasavallan toimittamat tiedot päätellyt kyseisen päätöksen 199 perustelukappaleessa, että tällainen etu ei ollut toteutunut IFPENin aseman muuttumisesta vuoteen 2010 ulottuvana ajanjaksona.

125    Toiseksi komissio on riidanalaisen päätöksen 200 perustelukappaleessa täsmentänyt, että päätelmä, jonka mukaan IFPEN ei ollut saanut valtiontakauksesta etua suhteissaan pankki- ja rahoituslaitoksiin tarkasteluajanjaksona, koski ainoastaan mennyttä aikaa, sillä komissio ”ei voi[nut] ennakoida toimijoiden tulevaa käyttäytymistä markkinoilla eikä niiden käsitystä valtiontakauksen vaikutuksesta [IFPENin] maksukyvyttömyysriskiin”.

126    Riidanalaisen päätöksen 200 perustelukappaleessa komissio täsmentää edelleen, että ”Ranskan viranomaisten olisi myös komissiolle vastaisuudessa toimittamissaan vuosikertomuksissa esitettävä tietoja [IFPENin] velkaantumistasoista ja ‑ehdoista ja toimitettava näyttö siitä, että kyseiset lainat ovat markkinaehtojen mukaisia, tai liitettävä vastaava bruttoekvivalentti arvioon takauksen vaikutusten enimmäismäärästä käyttäen [riidanalaisessa päätöksessä] kuvattua menetelmää”.

127    Riidanalaisen päätöksen 200 perustelukappaleesta ilmenee, että komissio on implisiittisesti mutta välttämättä olettanut edun olemassaolon IFPENin suhteissa pankki- ja rahoituslaitoksiin katsoessaan, ettei se voinut sulkea pois tällaista etua tulevaisuuden suhteen ja asettaessaan tämän vuoksi Ranskan viranomaisille velvollisuuden osoittaa, ettei kyseistä etua muodostuisi ja että jos etua muodostuisi, se pysyisi takauksen sallittujen enimmäisvaikutusten rajoissa.

128    On muistutettava, että – kuten unionin tuomioistuin on täsmentänyt valituksen johdosta annetussa tuomiossa – tällaisen olettaman kumoamiseksi on näytettävä toteen, että kun otetaan huomioon se taloudellinen ja oikeudellinen yhteys, johon kyseinen EPIC-asemaan liittyvä takaus liittyy, on uskottavaa, ettei kyseinen EPIC ole saanut menneisyydessä eikä tule saamaan tulevaisuudessa minkäänlaista todellista taloudellista etua tästä takauksesta (valituksen johdosta annetun tuomion 117 kohta).

129    Käsiteltävässä asiassa on korostettava, että komissio on itse todennut riidanalaisen päätöksen 199 perustelukappaleessa, että etu IFPENin suhteissa pankki- ja rahoituslaitoksiin ei ollut toteutunut IFPENin EPICiksi muuttumisen ja vuoden 2010 välisenä ajanjaksona, ja myöntänyt näin ollen sen, että olettama edusta oli kumottu menneisyyden osalta.

130    On siis tutkittava, ovatko Ranskan tasavallan ja IFPENin esittämät argumentit omiaan kumoamaan etua koskevan olettaman tulevaisuuden osalta unionin tuomioistuimen valituksen johdosta annetussa tuomiossa vahvistamilla edellytyksillä, jotka on mainittu 129 kohdassa edellä.

131    Tältä osin vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan valtiontukipäätöksen lainmukaisuutta on arvioitava niiden tietojen perusteella, joita komissiolla oli käytettävissään päätöstä tehdessään (ks. tuomio 23.11.2017, SACE ja Sace BT v. komissio, C‑472/15 P, ei julkaistu, EU:C:2017:885, 76 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

132    Tämän vuoksi on jätettävä tutkimatta IFPENin argumentit, jotka perustuvat pankkilaitosten sille vuosien 2011 ja 2018 välisenä aikana väitetysti myöntämiä rahoitusehtoja koskevaan analyysiin sekä IFPENin kääntymiseen pankkien puoleen sen osoittamiseksi, että sille oli myönnetty vuonna 2016 lyhytaikainen luottojärjestely kaupallisin markkinaehdoin, koska nämä argumentit perustuivat riidanalaisen päätöksen tekemisen jälkeisiin tietoihin. Sama koskee Ranskan tasavallan argumenttia, jonka mukaan tietyille julkisille yhteisöille 28.12.2010 annetun lain 12 §:ssä asetettu kielto ottaa luottolaitokselta yli 12 kuukauden lainaa on systemaattisesti toistettu julkisen talouden suunnittelusta riidanalaisen päätöksen jälkeen annetuissa laeissa.

133    Ranskan tasavallan 28.12.2010 annetun lain 12 §:ään perustuvasta argumentista on todettava, että oikeuskäytännön mukaan komission on toteutettava moitittujen toimenpiteiden tutkintamenettely huolellisesti ja puolueettomasti, jotta sillä on lopullista päätöstä tehdessään käytettävissään mahdollisimman kattavat ja luotettavat tiedot (ks. tuomio 13.12.2018, Ryanair ja Airport Marketing Services v. komissio, T-53/16, EU:T:2018:943, 223 ja 224 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

134    On kuitenkin myös muistutettava, että oikeuskäytännön mukaan komissiota ei voida arvostella siitä, ettei se ole ottanut huomioon sellaisia mahdollisia tosiseikkoja tai oikeudellisia seikkoja, jotka sille olisi voitu esittää hallinnollisessa menettelyssä, kun näin ei ole kuitenkaan tehty, koska komissiolla ei ole viran puolesta velvollisuutta kuvitella, mitkä ovat ne seikat, jotka sille olisi voitu esittää (ks. tuomio 13.12.2018, Ryanair ja Airport Marketing Services v. komissio, T-53/16, EU:T:2018:943, 223 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

135    Käsiteltävässä asiassa on todettava, että osapuolten kesken on kiistatonta, että Ranskan tasavalta ja IFPEN eivät ole saattaneet kyseistä säännöstä komission tietoon muodollisen tutkintamenettelyn aikana ja että asiakirjoista ei ilmene, että komissio olisi ollut tietoinen kyseessä olevasta säännöksestä silloin, kun riidanalainen päätös tehtiin.

136    Näin ollen on todettava, että Ranskan tasavallan argumentti, joka perustuu 28.12.2010 annetun lain 12 §:ään, on jätettävä tutkimatta.

137    Tätä toteamusta ei voida saattaa kyseenalaiseksi Ranskan tasavallan esittämillä argumenteilla.

138    Siten on ensinnäkin todettava, että Ranskan tasavallan mainitsemalla 21.1.2016 annettuun tuomioon Galp Energía España ym. komissio (C‑603/13 P, EU:C:2016:38) perustuvalla oikeuskäytännöllä ei ole merkitystä käsiteltävässä asiassa.

139    Unionin tuomioistuin on tosin todennut 21.1.2016 annetun tuomion Galp Energía España ym. v. komissio (C‑603/13 P, EU:C:2016:38) 72 kohdassa, että SEUT 263 artiklassa määrätty laillisuusvalvonta ulottuu kaikkiin niihin seikkoihin, jotka sisältyvät SEUT 101 ja SEUT 102 artiklan mukaiseen menettelyyn liittyviin komission päätöksiin, joiden osalta unionin yleinen tuomioistuin suorittaa oikeudellisia seikkoja ja tosiseikkoja koskevan perinpohjaisen valvonnan kantajien esittämien kanneperusteiden valossa ja ottamalla huomioon kaikki kantajien esittämät seikat riippumatta siitä, ovatko ne tehtyä päätöstä edeltäviä vai sen jälkeisiä seikkoja ja onko ne esitetty aikaisemmin hallinnollisessa menettelyssä vai ensimmäistä kertaa unionin yleisessä tuomioistuimessa käsiteltävänä olevan kanteen yhteydessä, jos näillä viimeksi mainituilla seikoilla on merkitystä komission päätöksen laillisuusvalvonnan kannalta (tuomio 21.1.2016, Galp Energía España ym. v. komissio, C‑603/13 P, EU:C:2016:38, 72 kohta).

140    Itse 21.1.2016 annetun tuomion Galp Energía España ym. v. komissio (C‑603/13 P, EU:C:2016:38) 72 kohdan sanamuodosta, joka on esitetty edellä, kuitenkin ilmenee, että kyseinen oikeuskäytäntö liittyy SEUT 101 ja SEUT 102 artiklan perusteella tehtyjen päätösten laillisuusvalvontaan eikä SEUT 107 artiklan perusteella tehtyjen päätösten laillisuusvalvontaan.

141    Toiseksi Ranskan tasavalta ei voi väittää, että sen olisi sallittava vedota 28.12.2010 annetun lain 12 §:n tekstiin IFPENin etua sen suhteissa pankki- ja rahoituslaitoksiin koskevan olettaman kumoamiseksi unionin yleisessä tuomioistuimessa pelkästään sen vuoksi, ettei se ollut voinut vedota siihen muodollisen tutkintamenettelyn vaiheessa, sillä tämä menettely ei antanut aihetta minkäänlaiseen keskusteluun mainitusta olettamasta.

142    On nimittäin korostettava, että muodollisen tutkintamenettelyn aloittamista koskevassa päätöksessä komissio oli ilmoittanut, että Ranskan viranomaisten antamista selityksistä huolimatta ja kun otetaan huomioon sen valtiontakauksen ominaispiirteet, joka IFPENillä oli EPIC-asemansa perusteella, se ei voinut sulkea pois sitä seikkaa, että IFPENillä on taloudellinen etu, joka liittyy siihen mahdollisuuteen, että viime kädessä valtio toimii. Komissio täsmensi myös, että tämä etu johtui siitä, että luotonantajat arvioivat rajoittamattoman valtiontakauksen johdosta suotuisammin luottojen takaisinmaksuun liittyvää riskiä ja että tämä voi tarkoittaa parempia luottoehtoja. Tästä seuraa, että Ranskan tasavallan, joka osallistui muodolliseen tutkintamenettelyyn, tehtävänä oli esittää tiedot, joiden se arvioi olevan omiaan asettamaan kyseenalaiseksi komission kyseisen menettelyn aloittamista koskevassa päätöksessä tekemän arvioinnin, joka koski taloudellisen edun olemassaoloa IFPENin suhteissa pankki- ja rahoituslaitoksiin, mukaan lukien tarvittaessa 28.12.2010 annetun lain 12 §:n teksti.

143    Joka tapauksessa, vaikka oletettaisiin, että Ranskan tasavalta voisi vedota 28.12.2010 annetun lain 12 §:n tekstiin tämän menettelyn yhteydessä, on todettava, että tämä ei olisi itsessään omiaan kumoamaan olettamaa edusta IFPENin suhteissa pankki- ja rahoituslaitoksiin ajankohtana, jona komissio teki riidanalaisen päätöksen.

144    Nimittäin 28.12.2010 annetun lain 12 §:n 1 momentissa säädettiin, että ”Euroopan kansantalouden tilinpito- ja aluetilinpitojärjestelmästä yhteisössä 25.6.1996 annetussa neuvoston asetuksessa (EY) N:o 2223/96 tarkoitettujen julkisyhteisöjen kategoriaan kuuluvat muut Ranskan yhteisöt kuin valtio, Caisse d’amortissement de la dette sociale (sosiaaliturvavelkakassa), Caisse de la dette publique (valtionvelkakassa) ja Société de prises de participation de l’État (valtion osakkuusyhtiö) eivät saa ottaa luottolaitokselta lainaa, jonka laina-aika on yli 12 kuukautta, eivätkä laskea liikkeelle velkakirjaa, jonka laina-aika ylittää kyseisen ajan, riippumatta siitä, onko niihin sovellettavissa säännöksissä tai määräyksissä toisin säädetty tai määrätty”, ja että ”niiden yhteisöjen luettelo, joihin tätä kieltoa sovelletaan, vahvistetaan taloudesta vastaavan ministerin ja budjetista vastaavan ministerin yhteisellä päätöksellä”.

145    Siten on todettava, että – päinvastoin kuin Ranskan tasavalta on istunnossa väittänyt – pelkän viittauksen perusteella Euroopan kansantalouden tilinpito- ja aluetilinpitojärjestelmästä yhteisössä 25.6.1996 annetussa neuvoston asetuksessa (EY) N:o 2223/96 (EYVL 1996, L 310, s. 1) tarkoitettuun julkisyhteisöjen kategoriaan ei ollut mahdollista päätellä, että kyseistä säännöstä sovellettiin IFPENiin siltä osin kuin itse mainitussa säännöksessä säädettiin, että luettelo yhteisöistä, joihin sitä oli sovellettava, vahvistetaan ministerien päätöksellä.

146    On lisäksi tärkeää korostaa, että unionin yleisen tuomioistuimen esittämään kysymykseen antamassaan vastauksessa Ranskan tasavalta täsmensi, että IFPEN oli kirjattu 28.12.2010 annetun lain 12 §:ssä tarkoitettujen julkisyhteisöjen kategoriaan kuuluvien ranskalaisten yhteisöjen luetteloon, joka on liitetty 28.9.2011 tehtyyn päätökseen, jolla on vahvistettu luettelo mainituista yhteisöistä, jotka eivät saa ottaa luottolaitokselta lainaa, jonka laina-aika on yli 12 kuukautta, tai laskea liikkeelle velkakirjaa, jonka laina-aika ylittää tämän keston (JORF nro 232, 6.10.2011, s. 16907).

147    IFPENin argumentista, jonka mukaan edellä 115 kohdassa mainitut asiayhteyteen liittyvät tiedot, jotka Ranskan viranomaiset ovat toimittaneet komissiolle hallinnollisen menettelyn aikana, olisivat olleet riittäviä etua IFPENin ja pankki- ja rahoituslaitosten välisissä suhteissa koskevan olettaman kumoamiseksi tulevaisuuden osalta, on todettava komission tapaan, että nämä mennyttä aikaa koskevat seikat eivät olleet riittäviä edun olemassaolon sulkemiseksi pois tulevaisuuden osalta siltä osin kun IFPENin yhtiöjärjestykseen sisältyi määräys, jonka mukaan sillä oli mahdollisuus ottaa lainoja ilman laina-aikaa tai ‑määrää koskevia rajoituksia.

148    Edellä esitetyn perusteella on todettava, että Ranskan tasavalta ja IFPEN eivät ole onnistuneet kumoamaan olettamaa edusta IFPENin ja pankki- ja rahoituslaitosten välisissä suhteissa tulevaisuuden osalta.

149    On siis pääteltävä, että komissio on perustellusti katsonut, että IFPENin EPIC-asemansa perusteella saama valtiontakaus tuotti sille taloudellisen edun.

150    Näin ollen huolimatta edellä 105 kohdassa olevasta toteamuksesta, jonka mukaan komissio ei ole täyttänyt todistustaakkaa IFPENin implisiittisestä ja rajoittamattomasta valtiontakauksesta suhteissaan toimittajiinsa ja asiakkaisiinsa mahdollisesti saaman edun olemassaolon osalta, kanneperusteet, jotka perustuvat SEUT 107 artiklan 1 kohdan rikkomiseen ja koskevat IFPENin saaman edun olemassaoloa ja laskemista, on hylättävä perusteettomina.

 Kanneperusteet, jotka perustuvat SEUT 107 artiklan 1 kohdan rikkomiseen ja koskevat edun siirtämistä IFPENin tytäryrityksille Axensille ja Prosernatille

151    Argumentit, jotka koskevat IFPENin EPIC-asemaansa liittyvästä implisiittisestä ja rajoittamattomasta valtiontakauksesta väitetysti saaman edun siirtämistä sen yksityisoikeudellisille tytäryrityksille Axensille ja Prosernatille, on esitetty asiassa T-157/12 nostetun kanteen toisen kanneperusteen toisessa osassa ja asiassa T-479/11 nostetun kanteen kolmannen kanneperusteen toisessa osassa.

152    IFPEN ja Ranskan tasavalta väittävät, että komissio ei ole näyttänyt oikeudellisesti riittävällä tavalla toteen IFPENin kyseessä olevasta valtiontakauksesta väitetysti saaman taloudellisen edun siirtoa sen yksityisoikeudellisille tytäryrityksille Axensille ja Prosernatille.

153    IFPEN korostaa tässä yhteydessä riidanalaisen päätöksen perustelujen puutteellisuutta. Se väittää lisäksi, että siltä osin kuin komissiolla on velvollisuus tutkia jokaisessa päätöksessään käsiteltävälle asialle ominaiset tosiseikat, sen menettelytapa, jossa riidanalaisessa päätöksessä esitetty päättely perustetaan analogiaan valtiontuesta N 531/2005, Ranska – Banque postalen perustamiseen ja toimintaan liittyvät toimenpiteet 21.12.2005 tehdyssä komission päätöksessä C(2005) 5412 lopullinen (jäljempänä Banque postale ‑päätös) sovelletun päättelyn kanssa, on sopimaton ja perusteeton. Tässä yhteydessä se korostaa, että kyseisessä päätöksessä otettiin huomioon La Poste ‑konsernin erityinen toimintarakenne, joka eroaa IFPEN-konsernin vastaavasta, ja että IFPENin ja sen tytäryritysten toiminnan tieteellinen luonne ei ole mitenkään rinnastettavissa postitoimintaan. Lisäksi IFPEN väittää, että riidanalaisen päätöksen 246 perustelukappaleesta ilmenee, että koska komissio ei löytänyt sen kirjanpidosta jälkiä edun siirtämisestä, se nojautui kyseisen siirron osoittamiseksi ainoastaan olettamaan, jonka mukaan etu oli siirretty siten, että tytäryritysten osalta jätettiin hinnoittelematta kustannukset, jotka liittyivät IFPENin niiden lukuun toteuttamiin valtiontakauksella katettuihin palveluihin.

154    Ranskan tasavalta väittää yhtäältä, että komissio on tulkinnut virheellisesti Banque postale ‑päätöstä ja toisaalta jättänyt ottamatta huomioon sen seikan, että IFPENin tarjoamat palvelut ja tutkimukset laskutettiin IFPENille aiheutuneiden kustannusten perusteella korotettuna marginaalilla ja siis että IFPENin ja sen tytäryritysten välisissä kaupallisissa suhteissa noudatettiin normaaleja markkinaehtoja. Ranskan tasavalta väittää myös, että komissio on tehnyt oikeudellisen ja tosiseikkoja koskevan virheen katsoessaan, että sen päätöksessä 2009/157/EY noudattama päättely oli sovellettavissa IFPENin ja sen tytäryritysten välisten suhteiden kokonaisuuteen, vaikka sen olisi pitänyt rajoittua pelkästään suhteisiin, jotka oli solmittu IFPENin ja sen tytäryritysten Axensin ja Prosernatin välillä neuvoteltujen yksinoikeudellisten sopimusten yhteydessä.

155    Lisäksi Ranskan tasavalta korostaa, että – päinvastoin kuin komissio väittää – riidanalaisen päätöksen päätösosasta ilmenee, että kysymys edun siirtämisestä tytäryrityksille ei ole erotettavissa mainitun päätöksen muusta osasta.

156    Komissio väittää, että kysymys edun siirtämisestä on toissijainen IFPENin saaman EPIC-asemasta johtuvan valtiontuen olemassaolon osoittamiseksi ja se voi tarkoittaa ainoastaan riidanalaisen päätöksen osittaista kumoamista, eli tuen siirtämistä tytäryrityksille koskevan osan kumoamista. Komission mukaan kysymys edun mahdollisesta siirtämisestä IFPENin tytäryrityksille on erotettavissa IFPENin saaman edun olemassaoloa koskevasta edeltävästä kysymyksestä.

157    Komissio kiistää lisäksi Ranskan tasavallan ja IFPENin argumentit ja vaatii esillä olevien kanneperusteiden hylkäämistä.

158    Aluksi on muistutettava, että riidanalaisen päätöksen 1 artiklan 4 kohta koskee valtiontakauksen ulottamista kattamaan IFPENin teknologiansiirtotoiminta aloilla, joista on määrätty Axensin ja Prosernatin kanssa tehdyissä yksinoikeussopimuksissa.

159    On todettava, että kuten riidanalaisen päätöksen 249 ja 250 perustelukappaleesta ilmenee, IFPENille myönnetyn valtiontakauksen ulottamisesta kattamaan tytäryritysten Axensin ja Prosernatin yksinoikeudelliset toiminta-alat muodostuva taloudellinen etu on valikoiva etu siltä osin kuin tytäryritykset voivat käyttää IFPENin teknologiaa ja aineellisia ja henkilöstöresursseja edullisemmin ehdoin kuin niiden kilpailijat.

160    Tästä seuraa, että on välttämätöntä näyttää toteen IFPENin saaman edun siirtäminen sen tytäryrityksille Axensille ja Prosernatille riidanalaisen päätöksen 1 artiklan 4 kohdassa tarkoitetun toimenpiteen luokittelemiseksi SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuksi valtiontueksi.

161    On myös muistutettava, että riidanalaisen päätöksen 1 artiklan 5 kohta koskee valtiontakauksen ulottamista kattamaan IFPENin kolmansien lukuun ja tytäryritystensä lukuun toteuttama sopimusperusteinen tutkimustoiminta ja palvelut.

162    On todettava, että määritelmän mukaan kyseisen toimenpiteen luokitteleminen valtiontueksi ei edellytä sen näyttämistä toteen, että IFPENin saama etu on siirretty sen tytäryrityksille Axensille ja Prosernatille siltä osin kuin on kyse IFPENin kolmansien lukuun sekä tytäryritystensä lukuun yksinoikeussopimuksissa määrättyjen toiminta-alojen ulkopuolella toteuttamasta sopimusperusteisesta tutkimustoiminnasta ja palveluista.

163    Sitä vastoin on tärkeää korostaa, että sen näyttäminen toteen, että IFPENillä oleva etu on siirretty sen tytäryrityksille Axensille ja Prosernatille, on ratkaisevaa, jotta valtiontakauksen ulottaminen kattamaan IFPENin mainittujen tytäryritysten lukuun toteuttama sopimusperusteinen tutkimustoiminta ja palvelut viimeksi mainittujen kanssa tehdyissä yksinoikeussopimuksissa määrätyillä aloilla voidaan luokitella valtiontueksi. Nimittäin viimeksi mainitussa tapauksessa nimenomaan IFPENin tytäryritykset Axens ja Prosernat ovat tuen edunsaajia, koska yksinoikeussopimusten johdosta IFPEN voi toteuttaa mainittuja palveluja ainoastaan niiden lukuun.

164    Tästä seuraa, että – kuten komissio pääasiallisesti korostaa – kanneperuste, jonka mukaan edun siirtämistä ei ole näytetty toteen, on hylättävä tehottomana siltä osin kuin sillä pyritään riitauttamaan riidanalaisen päätöksen 1 artiklan 5 kohdassa tarkoitetun toimenpiteen luokittelu valtiontueksi, koska tämä koskee valtiontakauksen ulottamista kattamaan IFPENin kolmansien lukuun ja tytäryritysten lukuun yksinoikeussopimusten soveltamisalan ulkopuolella toteuttama sopimusperusteinen tutkimustoiminta ja palvelut.

165    Ranskan tasavallan ja IFPENin esittämiä väitteitä on tarkasteltava nimenomaan näiden seikkojen valossa.

166    Ensinnäkin IFPENin väitteestä, jonka mukaan komissio olisi virheellisesti perustanut sen osoittamisen, että IFPENin saama etu on siirretty sen tytäryrityksille Axensille ja Prosernatille, sopimattomaan analogiaan Banque postale ‑päätöksessä sovelletun päättelyn kanssa ja laiminlyönyt näin ollen perusteluvelvollisuutensa, on todettava, että tämä perustuu virheelliseen premissiin.

167    Komissio on siten riidanalaisen päätöksen 240 perustelukappaleessa täsmentänyt, että ”ei [ollut] asianmukaista katsoa, että [IFPEN] ja siten Ranskan valtio voisi olla vastuussa niiden saatavien takaisinmaksusta, joita kolmansilla on Axensin ja Prosernatin toiminnan perusteella erityisesti silloin, jos nämä yritykset joutuisivat selvitystilaan, koska Ranskan lainsäädännössä ei säädetä osakkaan yleisestä vastuusta konsernin tytäryritysten suhteen.”

168    Komissio on siis sulkenut pois sen, että Axens ja Prosernat voisivat hyötyä sen edun suorasta siirtämisestä, joka IFPENillä väitetysti oli suhteissaan velkojiinsa.

169    Komissio on kuitenkin riidanalaisen päätöksen 241–247 perustelukappaleessa katsonut, että Axens ja Prosernat olivat hyötyneet kyseessä olevan edun välillisestä siirtämisestä, seuraavan päättelyn mukaan:

”(241)      On kuitenkin syytä huomata, että vaikka edellä mainitussa [Banque Postale] ‑päätöksessä katsotaan, että osakeyhtiönä La Banque Postaleen sovellettiin edelleen saneeraus- ja selvitystilamenettelyjä koskevaa yleistä lainsäädäntöä eikä se näin ollen saanut omaan lukuunsa valtion rajoittamatonta takausta, komissio käsitteli kuitenkin yrityksen ainoalle osakkaalle myönnetyn valtiontakauksen vaikutusten mahdollista siirtämistä tytäryrityksille.

(242)            Tarkemmin sanoen komissio arvioi, että konsernin toimintarakenteesta aiheutui osakkaan (La Poste) ja tytäryrityksen (La Banque Postale) välille suodatusvaikutus, joka perustui seuraavien seikkojen yhteisvaikutukseen: i) tytäryritys käytti emoyhtiön käyttöön asettamia aineellisia ja henkilöresursseja ja ii) nämä resurssit maksettiin emoyhtiölle koituneiden kustannusten perusteella. Näin ollen jos olisi muodostunut taloudellista etua, joka alensi La Posten kustannuksia, La Banque Postalen emoyhtiölle maksama korvaus olisi supistunut samassa suhteessa, mikä olisi aiheuttanut tämän taloudellisen edun (ainakin osittaisen) siirtämisen tytäryritykselle.

(243)            Komissio on katsonut vastaavasti edellä mainitussa päätöksessä C 51/05, että tietynlaista läpäisevyyttä esiintyi erityisesti IFP:n käyttämässä hinnoittelussa, kun kyseessä olivat sen Axensille ja Prosernatille tarjoamat palvelut aloilla, joilla niillä on yksinoikeus. Näin ollen konsernin sisäisissä suhteissa ei noudatettu markkinoiden logiikkaa, vaan päinvastoin tarjottiin mahdollisuus tytäryritysten taloudellisen toiminnan ristiintukemiseen emoyhtiön käyttöön asetetuilla julkisilla varoilla – –.

(244)            Komissio arvioi edellä mainitussa La Banque Postalea koskevassa asiassa välttämättömäksi, että Ranskan viranomaiset tekevät sitoumuksia sellaisen mekanismin perustamisesta, joka neutralisoi tytäryrityksen suhteen emoyhtiölle mahdollisesti muodostuneet edut – –.

(245)            Nyt esillä olevassa asiassa Ranskan viranomaiset ovat sitoutuneet julkisen laitoksen IFP:n tytäryritysten (Axensin, Beicip-Franlabin ja Prosernatin) lainaehtojen yhteydessä mainitsemaan kirjallisesti rahoitussopimuksessa kunkin rahoitusoperaation osalta (jokaisessa sopimuksen piiriin kuuluvassa instrumentissa), että Ranskan lain mukaan (ottaen erityisesti huomioon sen, että kukin takaus on erikseen hyväksyttävä lailla) kyseiselle rahoitusoperaatiolle ei ole myönnetty minkäänlaista eikä minkäänluonteista, suoraa tai välillistä valtiontakausta.

(246)            Silloin kun tytäryritykset käyttävät emoyhtiön niiden käyttöön asettamia aineellisia ja henkilöresursseja, komissio on todennut edellä mainitussa päätöksessä C 51/05, että jos asiaan liittyy taloudellisen toiminnan tukemista, se johtuu kyseisten tytäryritysten emoyhtiölle maksamista palkkioista ja näkyy IFP:n kirjanpidossa – –. Tarkasteltaessa IFP:n kirjanpitoa voidaan kuitenkin todeta, että ainoat kustannuserät, joita ei ole otettu vuoden 2006 osalta huomioon jo edellä mainitussa komission päätöksessä C 51/05 ja sitä seuraavien vuosien osalta Ranskan viranomaisten toimittamissa vuosiraporteissa, koskevat rajoittamattomalla takauksella katettuja IFP:n tytäryrityksilleen tarjoamia palveluja. Koska suoritustakuun tai vähintään best effort ‑takauksen maksua ei suoritettu valtiolle, sitä ei myöskään ole voitu hinnoitella tytäryrityksille tarjotuissa palveluissa.

(247)            Näin ollen on katsottava, että julkiselle laitokselle sen saaman sääntömääräisen takauksen johdosta muodostunut taloudellinen etu on näin ollen siirretty sen yksityisoikeudellisille tytäryrityksille Axensille ja Prosernatille.”

170    Komissio on lisäksi riidanalaisen päätöksen 269 perustelukappaleessa täsmentänyt, että ”[IFPENin] sopimusperusteisten tutkimuspalvelujen hinnoittelu on vahvistettu niiden kokonaistuotantokustannusten perusteella soveltaen marginaalia, joka vaihtelee riippuen – – asiakasneuvottelujen tuloksista” ja että ”näin ollen ainoa kustannuselementti, jota [IFPEN] ei näytä ottaneen huomioon, vastaa täsmälleen [IFPENin] suoritustakuusta (tai best effort ‑takauksesta) perittävää maksua.”

171    Edellä mainituista perustelukappaleista ilmenee, että sen osoittaminen, että IFPENin saama etu on siirretty sen tytäryrityksille Axensille ja Prosernatille, perustuu toteamukseen IFPENin mainituille tytäryrityksille suorittamien palvelujen alihinnoittelusta, joka johtuu yhtäältä päätöksestä 2009/157, jossa komissio on todennut, että erityisesti Axensin ja Prosernatin yksinoikeudellisilla aloilla esiintyi läpäisevyyttä, joka mahdollisti ristiintukemisen vuoden 2006 osalta, ja toisaalta siitä, että Ranskan viranomaisten vuosien 2007–2009 osalta toimittamissa vuosiraporteissa, joiden tarkoituksena oli osoittaa, että IFPENin tytäryritystensä lukuun toteuttamien palvelujen hinnoittelu oli markkinahintojen mukaista, ei otettu huomioon sitä, että IFPEN ei laskuttanut tytäryrityksiltään asiakkaina mainittujen palvelujen kattamista valtiontakauksella, jonka se sai EPIC-asemansa perusteella.

172    Tästä seuraa, että – päinvastoin kuin IFPEN väittää – komissio ei ole perustanut sen osoittamista, että IFPENin saama etu on siirretty sen tytäryrityksille Axensille ja Prosernatille, pelkkään analogiaan Banque postale ‑päätöksessä sovelletun päättelyn kanssa vaan on ottanut huomioon IFPEN-konsernin sisäisten suhteiden erityistilanteen.

173    Tämän perusteella on myös hylättävä tehottomana Ranskan tasavallan väite, jonka mukaan komissio olisi tulkinnut virheellisesti Banque postale ‑päätöstä.

174    Kun toiseksi otetaan huomioon edellä 172 kohdassa oleva toteamus päättelystä, johon komissio nojautui osoittaakseen IFPENin saaman edun siirtämisen sen tytäryrityksille Axensille ja Prosernatille, on myös hylättävä perusteettomana IFPENin argumentti, jonka mukaan komissio olisi perustanut mainitun toteen näyttämisen ainoastaan olettamaan edun siirtämisestä siten, että IFPEN on jättänyt hinnoittelematta tytäryritystensä lukuun toteuttamiensa palvelujen kattamiseen valtiontakauksella liittyvät kustannukset.

175    Tarkasteltaessa kolmanneksi Ranskan tasavallan argumenttia, jonka mukaan komissio ei voinut nojautua päätökseen 2009/157 sen osoittamiseksi, että IFPENin saama etu oli siirretty sen tytäryrityksille IFPENin mainittujen tytäryritysten lukuun niiden yksinoikeudellisten alojen ulkopuolella toteuttaman sopimusperusteisen tutkimustoiminnan ja palvelujen yhteydessä, on katsottava, että koska tämä ei koske edun siirtämistä yksinoikeussopimusten kattamilla aloilla, se on hylättävä tehottomana edellä 165 kohdassa esitetystä syystä.

176    Neljänneksi Ranskan tasavalta moittii komissiota siitä, ettei se ole ottanut huomioon sitä seikkaa, että IFPEN laskuttaa tarjoamansa palvelut ja sopimusperusteisen tutkimustoiminnan tytäryrityksiltään markkinaehtojen mukaan.

177    Tässä yhteydessä on todettava yhtäältä, että komissio on ottanut huomioon tämän seikan osoittaessaan, että IFPENin saama etu on siirretty sen tytäryrityksille Axensille ja Prosernatille viimeksi mainittujen yksinoikeudellisten toiminta-alojen ulkopuolella. Niinpä, kuten komissio huomauttaa puolustuksessaan, riidanalaisen päätöksen 269 perustelukappaleesta ilmenee, että vaikka Ranskan viranomaisten toimittama IFPENin hintojen vahvistamistavan kuvaus osoittaisi, että IFPENin sopimusperusteisten tutkimuspalvelujen hinnoittelu sen ja sen tytäryritysten välisten yksinoikeudellisten suhteiden alan ulkopuolella oli vahvistettu niiden kokonaistuotantokustannusten perusteella soveltaen marginaalia, siinä ei kuitenkaan mainittu valtiolle korvauksena sen rajoittamattomasta takauksesta suoritettua riskimaksua.

178    Toisaalta, kuten komissio myös korostaa, riidanalaisen päätöksen 246 perustelukappaleesta ilmenee, että näyttääkseen toteen, että IFPENillä oleva etu on siirretty sen tytäryrityksille Axensille ja Prosernatille näiden yksinoikeudellisella toiminta-alalla, komissio on nojautunut päätökseen 2009/157, jonka 146 ja 147 perustelukappaleesta käy ilmi, että Axensin ja Prosernatin niiden yksinoikeudellisilla toiminta-aloilla toteutetuista palveluista IFPENille maksamat korvaukset olivat niiden tuotantokustannuksia pienemmät ja johtivat valtiontuen siirtämiseen. On kuitenkin todettava, ettei Ranskan tasavalta ole riitauttanut päätöstä 2009/157 ja ettei se ole myöskään asettanut kyseenalaiseksi päätöksen päätelmiä, jotka koskevat Axensin ja Prosernatin IFPENille niiden yksinoikeudellisilla toiminta-aloilla toteutetuista palveluista maksamia korvauksia, esillä olevan menettelyn yhteydessä.

179    Näin ollen Ranskan tasavallan väite, jonka mukaan komissio ei ole ottanut huomioon sitä, että IFPEN on laskuttanut tarjoamistaan palveluista ja sopimusperusteisista tutkimuspalveluistaan tytäryrityksiltään markkinahinnan, on hylättävä perusteettomana.

180    Edellä esitetyn perusteella kanneperusteet, jotka perustuvat SEUT 107 artiklan 1 kohdan rikkomiseen ja koskevat IFPENin saaman edun siirtämistä sen tytäryrityksille Axensille ja Prosernatille, on hylättävä perusteettomina.

 Kanneperuste, joka perustuu SEUT 107 artiklan 1 kohdan rikkomiseen ja koskee valtion varojen siirron olemassaoloa

181    Asiassa T-157/12 nostamansa kanteen toisen kanneperusteen kolmannessa osassa esittämällään argumentilla IFPEN väittää ylimääräisenä huomautuksena, ettei sen väitetysti saaman edun ja rajoittamattomasta takauksesta johtuvan valtion varojen siirron välillä ole riittävää keskinäistä yhteyttä. Se katsoo, että olipa kyse sitten suhteesta sen toimittajiin tai asiakkaisiin, yhteys yhtäältä väitetyn hinnanalennuksen tai väitetyn suoritustakuuseen turvautumisen ja toisaalta valtion varojen siirron välillä on asiallisesti keinotekoinen ja rakennettu täysin hypoteettisille rakennelmille, jotka eivät perustu minkäänlaiseen objektiiviseen tietoon.

182    Tässä yhteydessä on todettava, että vaikka IFPENin argumentit on esitetty sen kanteen edun olemassaoloa koskevassa osassa, niissä viitataan SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun tuen olemassaolon toiseen edellytykseen, eli valtion varojen sitomiseen.

183    Lisäksi on huomattava, että nämä argumentit koskevat ainoastaan IFPENin ja sen toimittajien ja asiakkaiden välisiä suhteita.

184    Tästä seuraa, että koska unionin yleinen tuomioistuin on todennut edellä 105 kohdassa, että komissio ei ollut näyttänyt toteen, että IFPENin saamalla implisiittisellä ja rajoittamattomalla valtiontakauksella oli annettu tai voitiin antaa etu yksinomaan IFPENin hyväksi sen suhteissa toimittajiinsa ja asiakkaisiinsa, esillä oleva kanneperuste on hylättävä tehottomana.

 Kanneperuste, joka koskee suhteellisuusperiaatteen loukkaamista

185    IFPEN on esittänyt suhteellisuusperiaatteen loukkaamista koskevat argumentit asiassa T-157/12 nostamansa kanteen viidennessä kanneperusteessa.

186    Nämä argumentit on esitetty kahdessa osassa. Ensimmäisessä osassa IFPEN väittää lähinnä, että koska komissio ei ole onnistunut esittämään objektiivista näyttöä EPICien saaman implisiittisen ja rajoittamattoman valtiontakauksen olemassaolosta ja on näin ollen perustanut päättelynsä joukkoon todentamattomia hypoteeseja, vaatimus EPICin perustamisen asettamisesta systemaattisesti ennakkoilmoitusvelvollisuuden alaiseksi ja vaatimus soveltuvuutta sisämarkkinoille koskevien lukuisien hallinnollisten raporttien toimittamisesta sen jälkeen, on suhteeton. Suhteellisuusperiaatteen loukkaaminen on vieläkin ilmeisempää, kun yhtäältä EPICeihin sovellettavat periaatteet ovat Rooman sopimusta aikaisempia ja kun Ranskan hallitus on tuonut esiin vankan oikeudellisen argumenttiluettelon osoittaakseen komission näkemyksen virheellisyyden, ja Ranskan hallitus on toisaalta esittänyt riittävän keinon komission epäilysten karkottamiseksi EPICien saaman takauksen olemassaolon osalta ehdottamalla 16.7.1980 annetun lain soveltamisasetuksen muuttamista.

187    Toisessa osassa IFPEN väittää, että riidanalaisessa päätöksessä määrätään Ranskan viranomaiset ja tämän seurauksena IFPEN itse noudattamaan tiettyjä velvollisuuksia, jotka ovat selvästi suhteettomia sekä tavoiteltuun päämäärään että sen tapauksessa EPIC-aseman vaikutusten hyvin suppeaan alaan nähden.

188    Niinpä IFPEN toteaa ensinnäkin, että riidanalaisessa päätöksessä velvoitetaan Ranskan viranomaiset ja näin ollen se itse esittämään vuosittain 1.1.2010 alkaen ja yksinoikeussopimusten voimassaolon päättymiseen saakka vuotuinen rahoituskertomus, joka sisältää kyseisen päätöksen 5 artiklassa mainitut seikat. Yhtäältä IFPENin mukaan komission vaatimus sisällyttää vuotuiseen kertomukseen väitetyn rajoittamattoman takauksen korotusvaikutusta koskeva arvio, joka vastaa toimittajien suotuisampaa arviota IFPENin maksukyvyttömyysriskistä ja oletettua suoritustakuuta koskevan maksun suorittamatta jättämistä, johtaa sen omien varojen tuhlaukseen, vaikka tällainen menettely on täysin keinotekoinen eikä vastaa mitään taloudellista todellisuutta. Se tosiseikka, että tällaista ”korotusta” ei ole IFPENin tileissä ja että komissio on kykenemätön useiden vuosien jälkeen löytämään hyväksyttäviä vertailulukuja, vahvistaa kaikkien ”korotusta” koskevien ehdotusten äärimmäisen keinotekoisen ja ehkä jopa mielikuvituksellisen luonteen. Toisaalta IFPEN korostaa, että riidanalaisen päätöksen tekopäivän ja esillä olevan kanteen nostamispäivän välillä Ranskan viranomaiset ilmoittivat päätöksen 2009/157 3 artiklan 2 kohdan mukaisesti teollista tutkimusta koskevien sopimusten jatkamisesta IFPENin ja sen tytäryritysten Axensin ja Prosernatin välillä viimeksi mainittujen yksinoikeudellisilla toiminta-aloilla. IFPENin mukaan riidanalainen päätös edellyttää nimenomaisesti, että koko riidanalainen päätös otetaan huomioon, jotta sopimusten jatkamista voidaan pitää sisämarkkinoille soveltuvana. Käytännössä riidanalaisessa päätöksessä kuitenkin velvoitetaan Ranskan viranomaiset toimittamaan vuotuinen kertomus yksinoikeussopimusten voimassaolon päättymiseen saakka, toisin sanoen 10 vuoden ajan, mikä on selvästi suhteetonta, kun otetaan huomioon sellaisen valtiontuen valvontaa koskeva tavoite, jonka olemassaoloa voidaan oikeutetusti epäillä.

189    Toiseksi IFPEN moittii komissiota siitä, että se on velvoittanut Ranskan viranomaiset sisällyttämään IFPENin sopimuksiin riidanalaisen päätöksen 9 artiklassa mainitut lausekkeet, mikä on äärimmäisen rajoittava ja sitäkin vähemmän oikeutettu toimenpide, kun komission päätelmä valtiontuen olemassaolosta perustuu vahvistamattomiin hypoteeseihin ja ilmeisiin arviointivirheisiin.

190    Esillä olevan kanneperusteen ensimmäisestä osasta on todettava, että se perustuu premissiin, jonka mukaan komissio ei olisi osoittanut, että EPIC-asema antoi IFPENille implisiittisen ja rajoittamattoman valtiontakauksen edun.

191    Yhtäältä on kuitenkin muistutettava, että unionin tuomioistuin on 3.4.2014 antamassaan tuomiossa Ranska v. komissio (C‑559/12 P, EU:C:2014:217) todennut, että voidakseen näyttää toteen tällaisen takauksen, joka ei käy nimenomaisesti ilmi mistään säädöksestä tai sopimuksesta, komissio voi tukeutua vakavasti otettavista, täsmällisistä ja yhtäpitävistä seikoista muodostuvaa kokonaisuutta koskevaan menetelmään, selvittääkseen, onko olemassa kansallisen oikeuden mukainen valtion tosiasiallinen velvollisuus sitoa omia varojaan kattamaan maksukyvyttömän EPICin tappiot ja siis vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan riittävän konkreettinen taloudellinen riski valtion talousarvioon kohdistuvista kustannuksista (tuomio 3.4.2014, Ranska v. komissio, C‑559/12 P, EU:C:2014:217, 65 kohta).

192    Toisaalta on myös muistutettava, että kun unionin yleinen tuomioistuin kysyi IFPENiltä 3.4.2014 annetusta tuomiosta Ranskan v. komissio (C‑559/12 P, EU:C:2014:217) käsiteltävän asian kannalta tehtävistä päätelmistä, IFPEN täsmensi 5.5.2014 päivätyssä kirjeessään katsovansa, että edellä 192 kohdassa esitettyä toteamusta voidaan soveltaa käsiteltävässä asiassa, ja se luopui näin ollen oikeudellista virhettä koskevasta ensimmäisestä kanneperusteestaan, jonka mukaan komissio olisi ylittänyt niiden toimivaltuuksiensa rajat, jotka sillä on kansallisen oikeuden tulkinnassa valtiontukia koskevan lainsäädännön yhteydessä.

193    Tästä seuraa, että käsiteltävän kanneperusteen ensimmäinen osa siltä osin kuin IFPEN ei ole peruuttanut sitä on hylättävä perusteettomana.

194    Kun kyse on käsiteltävän kanneperusteen toisesta osasta, IFPEN väittää, että Ranskan tasavallalle ja välillisesti sille itselleen riidanalaisen päätöksen 5 artiklassa ja 9 artiklan 1–3 kohdassa asetetut velvollisuudet ovat suhteettomia.

195    On muistutettava, että oikeuskäytännön mukaan unionin oikeuden yleisiin periaatteisiin kuuluvan suhteellisuusperiaatteen mukaan unionin toimielinten säädöksillä, päätöksillä ja muilla toimenpiteillä ei saa ylittää niitä rajoja, jotka johtuvat siitä, mikä on tarpeellista niillä lainmukaisesti tavoiteltujen päämäärien toteuttamiseksi ja tähän soveltuvaa, eli silloin, kun on mahdollista valita usean tarkoituksenmukaisen toimenpiteen välillä, on valittava vähiten pakottava, eivätkä toimenpiteistä aiheutuvat haitat saa olla liian suuria tavoiteltuihin päämääriin nähden (tuomio 24.5.2007, Maatschap Schonewille-Prins, C-45/05, EU:C:2007:296, 45 kohta).

196    Käsiteltävässä asiassa on todettava, että riidanalaisen päätöksen 4 artiklasta ilmenee, että tämän saman päätöksen 1 artiklan 4 kohdassa tarkoitettu toimenpide on 1.1.2010 alkaen ja IFPENin ja sen tytäryritysten Axensin ja Prosernatin välisten yksinoikeussopimusten voimassaolon päättymiseen saakka sisämarkkinoille soveltuvaa valtiontukea mainitun päätöksen 5 ja 6 artiklassa määrätyin ehdoin.

197    Riidanalaisen päätöksen 5 artiklan 1 kohdan mukaan ”päätöksen C 51/05 4 artiklan 2 kohdassa mainitussa vuotuisessa rahoituskertomuksessa on esitettävä kyseisen päätöksen 5 artiklan 1 kohdassa mainittujen seikkojen lisäksi tämän artiklan 2, 3 ja 4 kohdassa luetellut seikat”.

198    Riidanalaisen päätöksen 5 artiklan 2 kohdassa määrätään, että ”vuotuisessa rahoituskertomuksessa on esitettävä julkisen laitoksen [IFPENin] kyseisen vuoden aikana ottamien lainojen määrä, korkoprosentti ja sopimusehdot sekä arvio valtiontakaukseen mahdollisesti liittyvän korkotuen bruttoavustusekvivalentista, jollei esitetä todistetta siitä, että lainasopimukset ovat markkinoiden tavanomaisten ehtojen mukaisia, joko vertailemalla niiden ehtoja [IFPENille] ennen sen aseman muuttumista myönnettyihin ehtoihin tai soveltamalla komission ennalta hyväksymää, tarkempaa menetelmää”.

199    Riidanalaisen päätöksen 5 artiklan 3 kohdassa määrätään, että ”vuotuisessa rahoituskertomuksessa on esitettävä niiden tavaroiden ja palvelujen määrä, jotka [IFPEN] on hankkinut toimittajilta toteuttaakseen tämän päätöksen 1 artiklan 4 ja 5 kohdassa mainittuja taloudellisia palveluja kyseisenä vuonna, sekä enimmäisarvio tuen bruttoavustusekvivalentista, joka perustuu toimittajien suotuisampaan arvioon yrityksen maksukyvyttömyysriskistä” ja että ”arvio on tehtävä joko soveltamalla hankintojen määrään kiinteää 2,5 prosentin korkoa tai käyttämällä komission ennalta hyväksymää, tarkempaa menetelmää”.

200    Riidanalaisen päätöksen 5 artiklan 4 kohdan mukaan ”vuotuisessa rahoituskertomuksessa on esitettävä [IFPENin] kyseisenä vuonna toteuttaman, tämän päätöksen 1 artiklan 4 ja 5 kohdassa mainitun taloudellisen toiminnan määrä sekä enimmäisarvio tuen bruttoavustusekvivalentista, joka perustuu siihen, ettei kyseisten taloudellisten palvelujen edunsaajille tarjottua suoritustakuuta tai vähintään best effort ‑takausta vastaavaa palkkiota ole maksettu” ja että ”arvio on tehtävä joko soveltamalla toteutettujen palvelujen määrään kiinteää 5 prosentin korkoa tai käyttämällä komission ennalta hyväksymää, tarkempaa menetelmää”.

201    Näistä määräyksistä ilmenee, että riidanalaisen päätöksen 5 artiklassa asetetaan IFPENille pääasiallisesti velvollisuuksia, joiden tarkoituksena on tarkistaa valtion sille myöntämän tuen soveltuvuus sisämarkkinoille. Siinä velvoitetaan tämä yhteisö toimittamaan komissiolle vuosittain tietoja, jotka koskevat sen ottamien lainojen ehtoja, niiden tavaroiden ja palvelujen määrää, jotka se on hankkinut toimittajilta toteuttaakseen taloudellista toimintaansa, sekä enimmäisarvio tuen bruttoavustusekvivalentista ja lopuksi sen toteuttaman taloudellisen toiminnan määrä sekä enimmäisarvio tuen bruttoavustusekvivalentista.

202    Tässä yhteydessä on todettava, että siinä tapauksessa, että valtion toimenpide voidaan luokitella SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuksi valtiontueksi, se on SEUT 108 artiklan 3 kohdassa määrätyn ilmoitusvelvollisuuden alainen. Velvollisuutta ilmoittaa komissiolle tuen soveltuvuuden arvioimiseksi tarvittavat tiedot ei siis voida pitää sinänsä suhteellisuusperiaatteen vastaisena.

203    Lisäksi on korostettava, että – kuten komissio väittää – IFPENille asetetut velvollisuudet kuuluvat niiden velvollisuuksien jatkumoon, jotka sille on asetettu päätöksessä 2009/157, jota IFPEN ja Ranskan tasavalta eivät ole riitauttaneet.

204    Lisäksi on todettava, että vuotuisen kertomuksen toimittaminen tukijärjestelmän yhteydessä on yleinen ja oikeasuhteinen käytäntö valtiontukien valvontaa koskevaan tavoitteeseen nähden, kuten myös komissio korostaa.

205    Käsiteltävässä asiassa on kuitenkin todettava, että vaikka riidanalaisen päätöksen 5 artiklan 2 kohdassa asetettu velvollisuus vastaa IFPENin suhteissaan pankki- ja rahoituslaitoksiin saamaa etua koskevaa olettamaa, josta unionin yleinen tuomioistuin on todennut, että komissio oli käyttänyt sitä perustellusti luokitellakseen valtiontueksi tämän saman päätöksen 1 artiklan 4 kohdassa tarkoitetun toimenpiteen, sama ei koske kyseisen päätöksen 5 artiklan 3 ja 4 kohdassa asetettuja velvollisuuksia.

206    On nimittäin todettava, että kyseisissä määräyksissä asetetut velvollisuudet liittyvät IFPENin suhteissaan toimittajiin ja asiakkaisiin väitetysti saamaan etuun, josta unionin yleinen tuomioistuin on todennut edellä 105 kohdassa, ettei komissio ollut näyttänyt toteen sen olemassaoloa. Tästä seuraa, ettei tällaisia velvollisuuksia voida määritelmän mukaan pitää soveltuvina ja tarpeellisina edellä 196 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaan.

207    Lisäksi on korostettava, että riidanalaisen päätöksen 9 artiklan 1–3 kohdassa velvoitetaan Ranskan viranomaiset pääasiallisesti sisällyttämään IFPENin kanssa tehtyihin sopimuksiin lauseke valtion vastuun puuttumisesta ja IFPENin tytäryritysten tekemiin sopimuksiin viimeksi mainitun sekä valtion vastuun poissulkeva lauseke.

208    IFPEN rajoittuu kuitenkin tässä yhteydessä väittämään, että vastuun poissulkevien lausekkeiden sisällyttämistä koskeva velvollisuus on sille erityisen pakottava, selittämättä, miltä osin riidanalaisen päätöksen 9 artiklassa tarkoitetut lausekkeet eivät olisi tarpeellisia tai soveltuvia käsiteltävässä asiassa.

209    Tällainen väite on näin ollen jätettävä tutkimatta, kun otetaan huomioon oikeuskäytäntö, jonka mukaan Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 21 artiklan ensimmäisen kohdan nojalla, jota sovelletaan oikeudenkäyntiin unionin yleisessä tuomioistuimessa saman perussäännön 53 artiklan ensimmäisen kohdan ja työjärjestyksen 76 artiklan d alakohdan mukaisesti, kannekirjelmässä on mainittava yhteenveto perusteista, joihin asiassa vedotaan. Tämän maininnan on oltava riittävän selkeä ja täsmällinen, jotta vastaaja voi valmistella puolustuksensa ja jotta unionin yleinen tuomioistuin voi tarvittaessa ratkaista kanteen tukeutumatta muihin tietoihin. Kanteessa on tästä syystä nimenomaisesti selitettävä, mitä kanteen perustana oleva oikeudellinen peruste sisältää, eikä pelkkä ylimalkainen viittaaminen tähän perusteeseen täytä työjärjestyksessä asetettuja vaatimuksia. Kanneperusteen tueksi esitettyyn väitteeseen sovelletaan analogisia vaatimuksia (ks. tuomio 7.6.2018, Winkler v. komissio, T-369/17, ei julkaistu, EU:T:2018:334, 53 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

210    Näin ollen suhteellisuusperiaatteen loukkaamista koskevan käsiteltävän kanneperusteen toinen osa on hyväksyttävä siltä osin kuin se koskee riidanalaisen päätöksen 5 artiklan 3 ja 4 kohtaa ja jätettävä tutkimatta muilta osin.

211    Tästä seuraa, että IFPENin kanne asiassa T-157/12 on hyväksyttävä osittain.

212    Koska kaikki Ranskan tasavallan esittämät kanneperusteet on hylätty, asiassa T-479/11 nostettu kanne on sitä vastoin hylättävä.

 Kumoamisen ulottuvuus

213    IFPEN vaatii ensisijaisesti riidanalaisen päätöksen kumoamista kokonaisuudessaan ja toissijaisesti mainitun päätöksen päätösosan virheellisten osien kumoamista.

214    Tältä osin on todettava, että hyväksytty kanneperuste, joka perustuu suhteellisuusperiaatteen loukkaamiseen, koskee yksinomaan riidanalaisen päätöksen 1 artiklan 4 kohdassa valtiontueksi luokiteltujen toimenpiteiden sisämarkkinoille soveltuvuuden edellytyksiä.

215    Kun otetaan huomioon kaikki edellä esitetty, riidanalaisen päätöksen 5 artiklan 3 ja 4 kohta sekä riidanalaisen päätöksen 6 artiklan 1 kohta siltä osin kuin se koskee valtiontakauksen enimmäisvaikutusta, sellaisena kuin se on arvioitu mainitun päätöksen 5 artiklan 3 ja 4 kohdassa, on kumottava ja kanteet on muilta osin hylättävä.

 Oikeudenkäyntikulut

216    Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 219 artiklan mukaan ratkaisuissa, jotka unionin yleinen tuomioistuin tekee sille ratkaisun kumoamisen jälkeen palautetussa asiassa, unionin yleinen tuomioistuin päättää oikeudenkäyntikuluista, jotka ovat aiheutuneet yhtäältä asian käsittelystä unionin yleisessä tuomioistuimessa ja toisaalta muutoksenhakuasian käsittelystä unionin tuomioistuimessa.

217    Siltä osin kuin unionin tuomioistuin on valituksen johdosta annetussa tuomiossa kumonnut alkuperäisen tuomion ja määrännyt, että oikeudenkäyntikuluista päätetään myöhemmin, unionin yleisen tuomioistuimen on lausuttava tässä tuomiossa kaikista siinä käydyistä menettelyistä aiheutuneista oikeudenkäyntikuluista, mukaan lukien ensimmäisen oikeusasteen menettely, sekä muutoksenhakuasian käsittelystä asiassa C‑438/16 P aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.

218    Työjärjestyksen 134 artiklan 1 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Saman artiklan 3 kohdassa määrätään, että jos asiassa osa vaatimuksista ratkaistaan toisen asianosaisen ja osa toisen asianosaisen hyväksi, kukin asianosainen vastaa omista kuluistaan. Unionin yleinen tuomioistuin voi kuitenkin päättää, että asianosainen vastaa omien kulujensa lisäksi osasta toisen asianosaisen kuluja, jos tämä on perusteltua asiassa ilmenneiden seikkojen vuoksi.

219    Koska Ranskan tasavalta, IFPEN ja komissio ovat osittain hävinneet ensimmäisen oikeusasteen oikeudenkäynnissä, kukin asianosainen vastaa tästä oikeudenkäynnistä aiheutuneista omista oikeudenkäyntikuluistaan.

220    Ranskan tasavalta, IFPEN ja komissio vastaavat kukin muutoksenhakumenettelyn yhteydessä aiheutuneista omista oikeudenkäyntikuluistaan.

221    Koska Ranskan tasavalta on hävinnyt asiassa T‑479/11 RENV, se vastaa omista kuluistaan, ja se velvoitetaan korvaamaan komissiolle tämän menettelyn yhteydessä aiheutuneet kulut komission vaatimusten mukaisesti.

222    Koska IFPEN ja komissio ovat kumpikin hävinneet asiassa T‑157/12 RENV, jossa unionin yleinen tuomioistuin on kumonnut osittain riidanalaisen päätöksen ja hylännyt kanteen muilta osin, IFPEN ja komissio vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan tämän menettelyn yhteydessä.

Näillä perusteilla

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (kahdeksas jaosto)

on ratkaissut asian seuraavasti:

1)      Valtiontuesta C 35/08 (ex NN 11/08), jota Ranska on myöntänyt julkisoikeudelliselle laitokselle Institut Français du Pétrole, 29.6.2011 annetun komission päätöksen 2012/26/EU 5 artiklan 3 ja 4 kohta sekä 6 artiklan 1 kohta siltä osin kuin se koskee valtiontakauksen enimmäisvaikutusta, sellaisena kuin se on arvioitu 5 artiklan 3 ja 4 kohdassa, kumotaan.

2)      Kanteet hylätään muilta osin.

3)      Euroopan komissio, Ranskan tasavalta ja IFP Énergies nouvelles vastaavat kukin omista oikeudenkäyntikuluistaan asioissa T-479/11 ja T-157/12.

4)      Ranskan tasavalta, IFP Énergies nouvelles ja komissio vastaavat kukin asiassa C‑438/16 P aiheutuneista omista oikeudenkäyntikuluistaan.

5)      Ranskan tasavalta vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja se velvoitetaan korvaamaan komissiolle asiassa T‑479/11 RENV aiheutuneet kulut.

6)      IFP Énergies nouvelles ja komissio vastaavat kumpikin omista oikeudenkäyntikuluistaan asiassa T‑157/12 RENV.

Collins Kancheva De Baere

Julistettiin Luxemburgissa 5 päivänä lokakuuta 2020.

Allekirjoitukset

Sisällys

Asian tausta

Aikaisemmat oikeudenkäyntimenettelyt unionin yleisessä tuomioistuimessa ja unionin tuomioistuimessa

Oikeudenkäyntimenettely ja asianosaisten vaatimukset asian palauttamisen jälkeen

Oikeudellinen arviointi

Kanneperusteet, jotka perustuvat SEUT 10 7 artiklan 1 kohdan rikkomiseen ja koskevat IFPENille myönnetyn edun olemassaoloa ja laskemista

Etu IFPENin ja sen toimittajien ja asiakkaiden välisissä suhteissa

– Väite, jonka mukaan näyttö edusta IFPENin ja sen toimittajien välisissä suhteissa puuttuu

– Väite, jonka mukaan näyttö edusta IFPENin ja sen asiakkaiden välisissä suhteissa puuttuu

Etu IFPENin suhteissa pankki- ja rahoituslaitoksiin

Kanneperusteet, jotka perustuvat SEUT 10 7 artiklan 1 kohdan rikkomiseen ja koskevat edun siirtämistä IFPENin tytäryrityksille Axensille ja Prosernatille

Kanneperuste, joka perustuu SEUT 10 7 artiklan 1 kohdan rikkomiseen ja koskee valtion varojen siirron olemassaoloa

Kanneperuste, joka koskee suhteellisuusperiaatteen loukkaamista

Kumoamisen ulottuvuus

Oikeudenkäyntikulut

Sisällys

*      Oikeudenkäyntikieli: ranska.