UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (toinen jaosto)
24 päivänä lokakuuta 2014 (*)
Välityslauseke – Yhteisön kansanterveysalan toimintaohjelma – Hanketta koskeva rahoitussopimus – Kumoamiskanne – Maksukehotus – Riita-asian sopimusoikeudellinen luonne – Toimi, joka ei voi olla kanteen kohteena – Tutkimatta jättäminen – Kanteen luonnehtiminen uudelleen – Tukikelpoiset kustannukset
Asiassa T‑29/11,
Technische Universität Dresden, kotipaikka Dresden (Saksa), edustajanaan asianajaja G. Brüggen,
kantajana,
vastaan
Euroopan komissio, asiamiehinään aluksi W. Bogensberger ja D. Calciu, sittemmin M. Bogensberger ja F. Moro, avustajinaan asianajajat R. Van der Hout ja A. Köhler,
vastaajana,
jossa vaaditaan kumoamaan maksukehotus nro 3241011712, jonka komissio antoi 4.11.2010 periäkseen takaisin 55 377,62 euron suuruisen summan, joka oli maksettu kantajalle taloudellisena tukena yhteisön kansanterveysalan toimintaohjelman (2003–2008) puitteissa,
UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (toinen jaosto),
toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja M. E. Martins Ribeiro sekä tuomarit S. Gervasoni (esittelevä tuomari) ja L. Madise,
kirjaaja: hallintovirkamies J. Weychert,
ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 24.6.2014 pidetyssä istunnossa esitetyn,
on antanut seuraavan
tuomion
Asian tausta
1 Kantajana oleva Technische Universität Dresden on julkisoikeudellinen korkeakoulu.
2 Kantaja teki 21.4.2004 Euroopan yhteisöjen puolesta toimineen Euroopan yhteisöjen komission kanssa sopimuksen – viitenumero 2003114 (SI2.377438) – (jäljempänä rahoitussopimus), joka liittyi ”Collection of European Data on Lifestyle Health Determinants – Coordinating Party (LiS)”-nimiseen, yhteisön kansanterveysalan toimintaohjelmaan perustuvaan hankkeeseen (2003–2008) (jäljempänä hanke). Hankkeen kesto oli 24 kuukautta (15.4.2004–15.4.2006).
3 Rahoitussopimuksen mukaan kantajalle myönnettiin tuki, joka oli määrältään 60 prosenttia hankkeen arvioiduista tukikelpoisista kustannuksista, kuitenkin enintään 327 150 euroa.
4 Rahoitussopimuksen I.8 artiklan ensimmäisen kohdan mukaan tuen myöntämiseen sovellettiin kyseisen sopimuksen ehtoja, sovellettavia yhteisön sääntöjä ja toissijaisesti tukien myöntämistä koskevaa Belgian oikeutta. Kyseisen sopimuksen I.8 toisen kohdan mukaan tuensaajat voivat nostaa kanteen kyseisen sopimuksen sopimusehtojen soveltamiseen ja sen täytäntöönpanotapoihin liittyvistä komission päätöksistä Euroopan yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa, josta ne voivat valittaa Euroopan yhteisöjen tuomioistuimeen.
5 Komissio maksoi kantajalle 14.5.–13.12.2006 välisenä aikana kolme maksua, joiden yhteismäärä oli 326 555,84 euroa. Tämä määrä vastasi 60 prosenttia hankkeen ilmoitetuista kokonaiskustannuksista, jotka olivat 544 259,73 euroa.
6 Kantajan luona toimitettiin 16. ja 17.7.2007 rahoitustarkastus.
7 Komissio lähetti tarkastuskertomuksen kantajalle 11.1.2008 päivätyllä kirjeellä. Kyseisen kertomuksen mukaan tukikelvottomien kustannusten määrä oli kaikenkaikkiaan 90 829,47 euroa. Tämä määrä muodostui henkilöstökuluista (46 125,66 euroa), palvelujen suorituksista (12 918,45 euroa), hallinnollisista kuluista (3 030,83 euroa) ja ennalta arvaamattomia kuluja varten tehdystä varauksesta (24 341,17 euroa), joihin lisättiin myös tukikelvottomina pidettyjä välillisiä kustannuksia (4 413,36 euroa). Siihen ei sisältynyt matkakuluja, sillä kyseisessä kertomuksessa annetuissa selityksissä todettiin, että syyskuussa 2005 Kyproksella järjestettyyn tapaamiseen liittyneet, 638,04 euron määräiset matkakulut eivät olleet tukikelpoisia.
8 Komissio pyysi 11.1.2008 päivätyssä kirjeessään tarkastuskertomuksen suositusten mukaisesti kantajaa palauttamaan 54 497,68 euron suuruisen määrän, joka vastasi kantajan ilmoittaman kokonaiskustannuksen perusteella maksetun taloudellisen tuen ja tarkastuksen johdosta 272 058,16 euroksi vahvistetun enimmäisrahoitusosuuden välistä erotusta. Komissio kehotti kantajaa esittämään huomautuksensa näistä toteamuksista.
9 Kantaja totesi 20.2.2008 päivätyssä kirjeessään, että se suostui palauttamaan 24 763,13 euroa ja että se kiisti tietyt tarkastuskertomuksessa esitetyt toteamukset, ja se lähetti komissiolle tiettyjä asiakirjoja, joilla se pyrki osoittamaan, että tietyt kyseisessä kertomuksessa tukikelvottomiksi katsotut kulut olivat tukikelpoisia.
10 Komissio nosti 18.2.2009 päivätyssä alustavassa tiedotuskirjeessään (jäljempänä alustava tiedotuskirje) kantajan esittämät huomautukset ja asiakirjat tutkittuaan tukikelvottoman määrän 92 296,04 euroon. Kyseisen kirjeen liitteessä se täsmensi, että mainittu määrä kattoi muun muassa henkilöstökulut (44 156,76 euroa), oleskelu- ja matkakulut (3 083,65 euroa) ja kulut palvelujen suorituksista (13 270,27 euroa) ja että se vastasi takaisinperittävää kokonaismäärää, joka oli 55 377,62 euroa.
11 Kantaja kiisti 13.3. ja 31.3.2009 päivätyissä kirjeissään nämä seikat ja esitti lisää asiakirjoja. Se suostui palauttamaan vain 27 309,29 euron suuruisen määrän.
12 Komissio vaati 4.11.2010 päivätyssä ja kantajalle 11.11.2010 päivätyllä kirjeellä tiedoksiannetussa maksukehotuksessa nro 3241011712 (jäljempänä maksukehotus) viimeksi mainittua palauttamaan 55 377,62 euron suuruisen määrän ennen 20.12.2010. Kantaja vastaanotti tämän kehotuksen 15.11.2010.
Oikeudenkäyntimenettely ja asianosaisten vaatimukset
13 Kantaja nosti nyt käsiteltävänä olevan kanteen 14.1.2011 unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon toimittamallaan kannekirjelmällä.
14 Komissio esitti unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 31.3.2011 toimittamallaan erillisellä asiakirjalla unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 114 artiklan 1 kohdan mukaisen oikeudenkäyntiväitteen. Kantaja esitti huomautuksensa tästä väitteestä asetetussa määräajassa.
15 Asiaan määrättiin uusi esittelevä tuomari, koska osa unionin yleisen tuomioistuimen jäsenistä vaihtui. Esittelevä tuomari siirtyi tämän jälkeen toiseen jaostoon, minkä vuoksi nyt esillä oleva asia siirrettiin toisen jaoston käsiteltäväksi.
16 Unionin yleinen tuomioistuin määräsi 20.11.2013 antamallaan määräyksellä, että oikeudenkäyntiväite käsiteltäisiin pääasian yhteydessä ja että oikeudenkäyntikuluista päätettäisiin myöhemmin.
17 Unionin yleinen tuomioistuin katsoi työjärjestyksensä 47 artiklan 1 kohdan mukaisesti, ettei toinen kirjelmien vaihto ollut tarpeen, koska asiakirja-aineisto oli riittävän täydellinen, jotta asianosaiset voisivat sen perusteella kehitellä perusteitaan ja väitteitään suullisessa käsittelyssä.
18 Unionin yleinen tuomioistuin (toinen jaosto) päätti esittelevän tuomarin kertomuksen perusteella aloittaa nyt esillä olevassa asiassa suullisen käsittelyn, ja työjärjestyksensä 64 artiklan mukaisena prosessinjohtotoimena se kehotti asianosaisia esittämään tiettyjä asiakirjoja. Asianosaiset vastasivat tähän pyyntöön asetetussa määräajassa.
19 Asianosaisten suulliset lausumat ja niiden yleisen tuomioistuimen esittämiin kysymyksiin antamat vastaukset kuultiin 24.6.2014 pidetyssä istunnossa.
20 Kantaja vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin
– kumoaa maksukehotuksen
– hylkää komission esittämän oikeudenkäyntiväitteen ja toissijaisesti luonnehtii nyt esillä olevan kanteen uudelleen SEUT 272 artiklassa tarkoitetuksi sopimusoikeudelliseksi kanteeksi
– velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
21 Komissio vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin
– jättää kanteen tutkimatta
– toissijaisesti hylkää kanteen perusteettomana
– velvoittaa kantajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
22 Kantaja on unionin yleisen tuomioistuimen esittämään kysymykseen istunnossa vastatessaan täsmentänyt, että jos kanne luonnehdittaisiin uudelleen SEUT 272 artiklaan perustuvaksi kanteeksi, sen esittämät vaatimukset olisi ymmärrettävä siten, että se vaatii pääasiallisesti unionin yleistä tuomioistuinta toteamaan, että ne kokonaismäärältään 48 971,84 euron suuruiset kulut, joita komissio oli erheellisesti pitänyt tukikelvottomina, ovat tukikelpoisia, joten komisson näihin kuluihin liittyvä saatava ei ole perusteltu.
Oikeudellinen arviointi
Unionin yleisen tuomioistuimen toimivalta ja kanteen tutkittavaksi ottaminen
23 Komissio vaatii, ettei kumoamiskannetta oteta tutkittavaksi pääasiallisesti siitä syystä, ettei maksukehotus ole SEUT 263 artiklassa tarkoitettu kannekelpoinen toimi. Se vetoaa siihen, että maksukehotus liittyy yhtäältä puhtaasti sopimusoikeudelliseen suhteeseen eikä ole siitä erotettavissa ja on toisaalta mahdollista takaisinperintämenettelyä ja SEUT 299 artiklassa tarkoitetun päätöksen tekemistä valmisteleva toimenpide.
24 Aluksi on syytä muistuttaa, että juuri kantajan tehtävänä on valita kanteensa oikeudellinen perusta ja ettei unionin tuomioistuinten tehtävänä ole itse valita asianmukaisinta oikeudellista perustaa (tuomio 15.3. 2005, Espanja v. Eurojust, C‑160/03, Kok., EU:C:2005:168, 35 kohta ja määräys 12.10.2011, Lito Maieftiko Gynaikologiko kai Cheirourgiko Kentro v. komissio, T‑353/10, Kok., EU:T:2011:589, 18 kohta).
25 Kantaja on nyt esillä olevassa asiassa nimenomaisesti vaatinut SEUT 263 artiklaan perustuvaa kumoamista. Se nimittäin vaatii yhtäältä nimenomaisesti maksukehotuksen kumoamista. SEUT 263 mainitaan toisaalta useaan otteeseen niin kantajan kannekirjelmässä kuin sen komission esittämästä oikeudenkäyntiväitteestä esittämissä huomautuksissakin.
26 Kantaja on komission esittämästä oikeudenkäyntiväitteistä esittämissään huomautuksissa ja istunnossa kuitenkin lisännyt, että siinä tapauksessa, että unionin yleinen tuomioistuin katsoisi, ettei kumoamiskannetta oteta tutkittavaksi, nyt esillä oleva kanne voitaisiin luonnehtia uudelleen SEUT 272 artiklaan perustuvaksi kanteeksi, jonka unionin yleinen tuomioistuin voisi käsitellä rahoitussopimuksen I.8 artiklassa olevan välityslausekkeen perusteella.
27 Komissio vastustaa tällaista uudelleenluonnehdintaa väittämällä, ettei unionin yleinen tuomioistuin ole toimivaltainen käsittelemään kantajan SEUT 272 artiklan perusteella nostamaa kannetta, koska rahoitussopimuksen I.8 artiklaa ei voida pitää välityslausekkeena.
28 Näin ollen on syytä aluksi arvioida, voidaanko nyt esillä oleva kanne SEUT 263 artiklan määräyksiä silmällä pitäen ottaa tutkittavaksi, ennen kuin tämän jälkeen tarvittaessa tutkitaan, voidaanko kyseinen kanne, jos kumoamiskanne täytyisi jättää tutkimatta, tästä huolimatta luonnehtia uudelleen SEUT 272 artiklan määräyksiin perustuvaksi.
Kanteen tutkittavaksi ottaminen SEUT 263 artiklaa silmällä pitäen
29 Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan toimielinten toteuttamat toimet, jotka liittyvät puhtaasti sopimusoikeudelliseen asiayhteyteen, josta niitä ei voida erottaa, eivät luonteensa puolesta kuulu niihin toimiin, joiden kumoamista voidaan vaatia SEUT 263 artiklan nojalla (ks. tuomio 17.6.2010, CEVA v. komissio, T‑428/07 ja T‑455/07, Kok., EU:T:2010:240, 52 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
30 Asiakirja-aineistosta ilmenee, että maksukehotus liittyy komission ja kantajan väliseen rahoitussopimukseen, koska sillä on tarkoitus periä takaisin kyseisen sopimuksen ehtoihin perustuva saatava.
31 Ensinnäkin on kiistatonta, että komissio maksoi 326 555,84 euron suuruisen määrän kantajalle kyseisen rahoitussopimuksen perusteella. Toiseksi ei myöskään ole kiistetty, että komissio toimitti – kuten sillä kyseisen sopimuksen II.19 artiklan nojalla oli oikeus – kantajan luona kyseistä hanketta koskevan rahoitustarkastuksen, jonka päätteeksi se totesi, ettei osa ilmoitetuista kustannuksista ollut tukikelpoinen. Kolmanneksi kyseisen sopimuksen II.18.1 artiklasta ilmenee, että komissiolla on oikeus vaatia kantajaa palauttamaan perusteettomasti saadut määrät tai määrät, joiden takaisinperintä on saman sopimuksen perusteella oikeutettua, kuten se tekikin pyytäessään maksukehotuksen lähettämällä kantajaa palauttamaan sille 55 377,62 euron suuruisen määrän. Maksukehotuksessa mainitaan nimenomaisesti sekä rahoitussopimus että alustava tiedotuskirje, ja siinä täsmennetään, että palauttamisvaatimus perustuu edellä mainittuun tarkastukseen.
32 Kantajan väitteillä ei voida kyseenalaistaa sitä, ettei maksukehotusta voida erottaa sopimuksesta.
33 Kantaja katsoo, ettei sen suhdetta komissioon voida pitää puhtaasti sopimusoikeudellisena, koska komissio toimi kantajaan nähden viranomaisena erityisesti antaessaan maksukehotuksen, jossa saatava mainittiin korkoineen ja jossa oli täytäntöönpanolauseke, ja koska kantaja itse mainitaan rahoitussopimuksessa ”tuensaajana”. Tähän kantaja on istunnossa lisännyt, että komissio oli maksukehotuksen laatiessaan toiminut sopimussuhteen ulkopuolella ja käyttänyt kohtuuttomia oikeuksia.
34 Näitä perusteluja ei voida hyväksyä.
35 Aluksi on todettava, että kantajan ja komission välisiä suhteita säännellään rahoitussopimuksella ja että komissio varasi itselleen maksukehotuksessa nimenomaisesti mahdollisuuden antaa myöhemmin SEUT 299 artiklassa tarkoitetun täytäntöönpanokelpoisen päätöksen. Kuten edellä 30 ja 31 kohdassa on todettu, komissio ainoastaan käytti maksukehotuksen antaessaan niihin sopimusehtoihin perustuvia oikeuksiaan, jotka antoivat sille mahdollisuuden vaatia, että kantaja palauttaa perusteettomasti saadut summat. Asiakirja-aineistossa ei ole seikkoja, joiden nojalla voitaisiin katsoa, että komissio olisi kyseisen toimenpiteen toteuttaessaan toiminut kantajaan nähden viranomaisena.
36 Kantajan nimeäminen ”tuensaajaksi” ei sekään osoita, ettei sen ja komission välinen suhde olisi sopimusoikeudellinen ja että komissio antoi maksukehotuksen toimien sopimussuhteen ulkopuolella viranomaisena. Kuten rahoitussopimuksen ensimmäisellä sivulla todetaan, kyseinen nimeäminen vastaa pelkkää kirjoituskäytäntöä. Sopimuksessa määrätään, että kyseinen sopimus tehdään yhteisön lukuun toimivan komission ja kantajan, ”jota jäljempänä nimitetään pääasialliseksi tuensaajaksi”, sekä kantajaan sidoksissa olevien tuensaajien, joita yhdessä kantajan kanssa nimitetään ”tuensaajiksi”, välillä, ja siinä täsmennetään, että kyseinen sopimus on tehty vain kantajan ja komission välillä.
37 On todettava, että jos kantajan tarkoituksena on väittää, että komissio antoi maksukehotuksen julkista valtaa käyttäessään, vedotakseen oikeuskäytäntöön, jonka mukaan toimielimen sopimusoikeudellisessa asiayhteydessä toteuttaman toimen on katsottava olevan irrotettavissa tästä asiayhteydestä silloin, kun tämä toimielin on toteuttanut sen julkista valtaa käyttäessään (ks. edellä 24 kohdassa mainittu määräys Lito Maieftiko Gynaikologiko kai Cheirourgiko Kentro v. komissio, EU:T:2011:589, 28 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen), tällaisia väitteitä ei voida hyväksyä. Asiakirja-aineiston nojalla ei nimittäin voida päätellä, että komissio olisi toiminut julkista valtaansa käyttäen. Kuten edellä 30 ja 31 kohdassa on todettu, maksukehotuksen ainoana tarkoituksena on panna täytäntöön rahoitussopimukseen perustuvat komission oikeudet, joten ei voida väittää, että se olisi annettu julkista valtaa käytettäessä.
38 Edellä esitetty huomioiden on päätettävä, ettei kyseinen kehotus kuulu niihin toimenpiteisiin, joiden kumoamista voidaan SEUT 263 artiklan nojalla vaatia unionin tuomioistuimissa, eikä kysymystä siitä, onko maksukehotus puhtaasti valmisteleva toimenpide, kuten komissio väittää, ole tarpeen tutkia.
39 Tästä seuraa, että nyt esillä olevaa kannetta ei voida ottaa tutkittavaksi SEUT 263 artiklan määräysten perusteella.
Vaatimus, jonka mukaan nyt esillä olevan kanne on luonnehdittava EY 272 artiklan nojalla nostetuksi kanteeksi
40 Kantaja katsoo tästä huolimatta, että nyt esillä oleva kanne voidaan luonnehtia uudelleen SEUT 272 artiklaan perustuvaksi kanteeksi, jonka unionin yleinen tuomioistuin voi käsitellä rahoitussopimuksen I.8 artiklaan sisältyvän välityslausekkeen nojalla.
41 Komissio vastaa tähän, ettei unionin yleinen tuomioistuin voi luonnehtia uudelleen nyt esillä olevaa kannetta SEUT 272 artiklan nojalla nostetuksi, koska rahoitussopimuksessa ei ole välityslauseketta. Se katsoo pääasiallisesti, että rahoitussopimuksen I.8 artiklan toisessa kohdassa vain palautetaan mieliin, että unionin yleinen tuomioistuin on toimivaltainen käsittelemään kumoamiskanteen. Komission mukaan kyseisessä artiklassa tarkoitetaan yksinomaan ”tuensaajien” eikä sopimusosapuolten kanteita. Tämän näkemyksen vahvistaa sen mukaan rahoitussopimuksen II.18.5 artikla.
42 Kysymyksestä, onko nyt esillä oleva kanne mahdollista uudelleenluonnehtia SEUT 272 artiklaan perustuvaksi kanteeksi, on ensinnäkin syytä todeta, että hyvin vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan silloin, kun unionin yleisen tuomioistuimen käsiteltäväksi on saatettu kumoamis- tai vahingonkorvauskanne, vaikka oikeusriita tosiasiassa on luonteeltaan sopimusoikeudellinen, unionin yleinen tuomioistuin luonnehtii kanteen uudelleen, jos tällaisen uudelleen luonnehdinnan edellytykset ovat täyttyneet (tuomio 19.9.2001, Lecureur v. komissio, T‑26/00, Kok., EU:T:2001:222, 38 kohta; määräys 10.5. 2004, Musée Grévin v. komissio, T‑314/03 ja T‑378/03, Kok., EU:T:2004:139, 88 kohta ja edellä 29 kohdassa mainittu tuomio CEVA v. komissio, EU:T:2010:240, 57 kohta).
43 Sitä vastoin tilanteessa, jossa oikeusriita on luonteeltaan sopimusoikeudellinen, unionin yleinen tuomioistuin pitää kumoamiskanteen uudelleenluonnehdintaa mahdottomana joko silloin, kun tällaisen uudelleenluonnehdinnan estää kantajan nimenomainen tahto olla perustamatta vaatimustaan SEUT 272 artiklaan, tai silloin, kun kanteessa ei nojauduta yhteenkään kanneperusteeseen, joka koskisi kyseistä sopimussuhdetta sääntelevien sääntöjen rikkomista, olipa kyse sitten sopimuslausekkeista tai sopimuksessa nimetyn kansallisen lainsäädännön säännöksistä (ks. edellä 29 kohdassa mainittu tuomio CEVA v. komissio, EU:T:2010:240, 59 oikeuskäytäntöviittauksineen).
44 Tästä seuraa, että kanteen uudelleenluonnehdinta on mahdollista, jollei kantajan nimenomainen tahto ole sille esteenä ja jos kannekirjelmässä vedotaan vähintäänkin yhteen kyseistä sopimussuhdetta sääntelevän säännön rikkomiseen perustuvaan kanneperusteeseen työjärjestyksen 44 artiklan 1 kohdan c alakohdan määräysten mukaisesti. Näiden kahden edellytyksen on täytyttävä samanaikaisesti.
45 Kantaja vaatii komission esittämää oikeudenkäyntiväitettä koskevissa huomautuksissaan nimenomaisesti, että nyt esillä oleva kanne luonnehdittaisiin uudelleen SEUT 272 artiklan nojalla nostetuksi kanteeksi.
46 Kantaja vetoaa kanteensa tueksi kahteen kanneperusteeseen, joista ensimmäisen mukaan ”unionin oikeutta on rikottu, koska tosiseikkoja on arvioitu väärin tai niitä ei ole arvioitu lainkaan”, ja toisen mukaan perusteluvelvollisuutta ei ole noudatettu.
47 Vaikka toinen kanneperuste perustuukin yksinomaan hallinto-oikeudelliseen suhteeseen liittyviin seikkoihin ja on ominainen kumoamiskanteelle (ks. vastaavasti edellä 24 kohdassa mainittu määräys Lito Maieftiko Gynaikologiko kai Cheirourgiko Kentro v. komissio, EU:T:2011:589, 36 ja 37 kohta), tästä huolimatta on syytä huomauttaa, että kantaja riitauttaa ensimmäisellä kanneperusteellaan pääasiallisesti sen, etteivät henkilöstökulut, oleskelu- ja matkakulut sekä palvelujen suorituksista aiheutuneet kustannukset, jotka sille sen mukaan ovat aiheutuneet hanketta toteutettaessa, ole kelpoisia saamaan unionin rahoitusta. Kustannusten tukikelpoisuus määritellään rahoitussopimuksen II.14 artiklassa, johon kantaja on viitannut kannekirjelmänsä tosiseikkoja koskevassa esityksessä. Vaikka kantaja ei nimenomaisesti viittaakaan kyseiseen II.14 artiklaan ensimmäisessä kanneperusteessaan, viimeksi mainitun tueksi esitettyjä perusteluja ei näin ollen voida ymmärtää muuten kuin siten, että niillä riitautetaan pääasiallisesti komission kyseisestä artiklasta esittämät arvioinnit. Komissio ei unionin yleisen tuomioistuimen istunnossa esittämään kysymykseen vastatessaan ole loppujen lopuksi kiistänyt, että kyseisessä kanneperusteessa kantaja moittii sitä siitä, ettei se ollut noudattanut sopimusvelvoitteitaan.
48 Näin ollen nyt esillä oleva kanne on edellä 42 ja 43 kohdassa mieliin palautetun oikeuskäytännön mukaisesti uudelleenluonnehdittava SEUT 272 artiklaan perustuvaksi kanteeksi.
49 Toiseksi on kuitenkin syytä muistuttaa, että unionin yleisellä tuomioistuimella on toimivalta ratkaista ensimmäisenä oikeusasteena luonnollisten henkilöiden tai oikeushenkilöiden sen käsiteltäväksi saattamat sopimusoikeudelliset riita-asiat ainoastaan välityslausekkeen nojalla. Tällaisen lausekkeen puuttuessa se ulottaisi tuomiovaltansa koskemaan myös muita kuin sellaisia riitoja, joita sillä on toimivaltansa rajoissa oikeus käsitellä (määräys 3.10.1997, Mutual Aid Administration Services v. komissio, T‑186/96, Kok., EU:T:1997:149, 47 kohta ja määräys 8.2.2010, Alisei v. komissio, T‑481/08, Kok., EU:T:2010:32, 58 kohta).
50 Unionin tuomioistuinten toimivaltaa käsitellä sopimusta koskevaa asiaa välityslausekkeen nojalla arvioidaan oikeuskäytännön mukaan pelkästään SEUT 272 artiklan ja itse lausekkeen määräysten perustella (tuomio 8.4.1992, komissio v. Feilhauer, C‑209/90, Kok., EU:C:1992:172, 13 kohta). Kyseinen toimivalta on poikkeus yleisesti sovellettavasta oikeudesta, ja sitä on näin ollen tulkittava suppeasti (tuomio 18.12.1986, komissio v. Zoubek, 426/85, Kok., EU:C:1986:501, 11 kohta). Näin ollen unionin yleinen tuomioistuin voi ratkaista sopimusriidan ainoastaan, jos asianosaiset ovat ilmaisseet tahtonsa antaa sille tämä toimivalta (ks. tuomio 16.9.2013, GL2006 Europe v. komissio, T‑435/09, Kok (otteina), EU:T:2013:439, 38 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen; ks. myös vastaavasti edellä 49 kohdassa mainittu määräys Mutual Aid Administration Services v. komissio, EU:T:1997:149, 46 kohta).
51 Unionin yleinen tuomioistuin voi näin ollen käsitellä nyt esillä olevan kanteen – sellaisena kuin se on luonnehdittuna uudelleen edellä 48 kohdassa – vain siinä tapauksessa, että rahoitussopimuksessa on sille tähän toimivallan antava välityslauseke. Näin ollen on syytä tutkia, onko kyseisessä sopimuksessa tällainen lauseke.
52 Tässä suhteessa on syytä muistuttaa oikeuskäytännössä todetun, että koska perussopimuksessa ei määrätä välityslausekkeessa käytettävästä erityisestä muotoilusta, muotoilua, joka osoittaa, että osapuolilla on tarkoitus olla saattamatta mahdollisia riitojaan kansallisten tuomioistuinten käsiteltäviksi ja saattaa ne unionin tuomioistuinten käsiteltäviksi, on pidettävä riittävänä, jotta viimeksi mainituilla on toimivalta SEUT 272 artiklan nojalla (tuomio 17.3.2005, komissio v. AMI Semiconductor Belgium ym., C‑294/02, Kok., EU:C:2005:172, 50 kohta).
53 Nyt esillä olevassa asiassa rahoitussopimuksessa on I.8 artikla, jonka otsikko on ”Law applicable and competent court” (Sovellettava laki ja toimivaltainen tuomioistuin). Kyseisen artiklan toisen kohdan mukaan ”tuensaajat voivat nostaa kanteen [tämän sopimuksen] sopimusehtojen soveltamiseen ja sen täytäntöönpanotapoihin liittyvistä komission päätöksistä [unionin yleisessä tuomioistuimessa], josta ne voivat valittaa [unionin tuomioistuimeen]”.
54 Tästä seuraa, että rahoitussopimuksen I.8 artiklan toisessa kohdassa nimetään unionin yleinen tuomioistuin toimivaltaiseksi alimman asteen tuomioistuimeksi käsittelemään rahoitussopimuksessa tarkoitetun tuensaajan (jäljempänä tuensaaja) (ks. edellä 36 kohta) sopimuksen soveltamista ja sen toimeenpanotapoja koskevista komission päätöksistä nostamat kanteet.
55 Kun otetaan huomioon rahoitussopimuksen I.8 artiklan toisessa kohdassa olevan lausekkeen sanamuoto, sanan ”tuensaajat” ja ilmaisun ”komission päätökset” käyttäminen sekä se, ettei kyseinen lauseke ole vastavuoroinen, koska sillä ei anneta unionin yleiselle tuomioistuimelle toimivaltaa käsitellä komission mainitusta sopimuksesta mahdollisesti nostamia kanteita, kyseinen välityslauseke on laadittu eri tavoin kuin yleensä, ja se voi – kuten komissio on istunnossa myöntänytkin – aiheuttaa sekaannusta, koska se ei voi olla muistuttamatta siitä kumoamiskanteella harjoitettavasta laillisuusvalvonnasta, joka on otettu käyttöön SEUT 263 artiklalla.
56 Vaikka rahoitussopimuksen I.8 artiklan toisessa kohdassa olevan lausekkeen epätyypillisestä laadinnasta aiheutuva epäselvyys onkin valitettavaa, tästä huolimatta on syytä katsoa, että – toisin kuin komissio väittää – nämä seikat eivät ole omiaan estämään pitämästä kyseistä lauseketta välityslausekkeena.
57 Tässä suhteessa on syytä aluksi todeta, että rahoitussopimuksen I.8 artiklan otsikko, eli ”Law applicable and competent court”, osoittaa hetimiten, että sen toisessa kohdassa olevalla lausekkeella on tarkoitus nimetä se tuomioistuin, joka on toimivaltainen käsittelemään kyseiseen sopimukseen liittyvät riidat.
58 Kun rahoitussopimuksen I.8 artiklan toisessa kohdassa määrätään, että tuensaajat voivat nostaa unionin yleisessä tuomioistuimessa alimman asteisena tuomioistuimena kanteen rahoitussopimuksen ehtojen soveltamista ja sen toimeenpanotapoja koskevista komission päätöksistä, tällä määräyksellä annetaan kyseiselle tuomioistuimelle toimivalta käsitellä tuensaajien mainitun sopimuksen nojalla nostamat kanteet.
59 Sitten on syytä todeta, että rahoitussopimuksen I.8 artiklan toisen kohdan mukaisesti kanteet, joita tuensaajat voivat nostaa unionin yleisessä tuomioistuimessa alimman asteisena tuomioistuimena, liittyvät rahoitussopimuksen soveltamista ja sen toimeenpanotapoja koskeviin komission päätöksiin, kuten kyseisen kohdan sanamuodostakin ilmenee.
60 Kyseisen lausekkeen soveltamisalaan kuuluvat näin päätökset, jotka komissio tekee sopimusehtojen perusteella ja joita ei voida erottaa sopimussuhteesta, eli tämän oikeudenkäynnin kohteena olevan kaltaiset maksukehotukset.
61 Tästä seuraa yhtäältä, että – toisin kuin komissio väittää – rahoitussopimuksen I.8 artiklan toisessa kohdassa olevaa lauseketta ei voida pitää pelkkänä muistutuksena siitä, että unionin yleisellä tuomioistuimella on toimivalta käsitellä SEUT 263 artiklan nojalla nostetut kumoamiskanteet.
62 Sen lisäksi, ettei kyseisessä lausekkeessa ollenkaan mainita SEUT 263 artiklaa, edellä 29 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaan toimielinten toteuttamat toimet, jotka liittyvät puhtaasti sopimusoikeudelliseen asiayhteyteen, josta niitä ei voida erottaa, eivät luonteensa puolesta kuulu niihin toimiin, joiden kumoamista voidaan vaatia SEUT 263 artiklan nojalla.
63 Koska rahoitussopimuksen I.8 artiklan toisessa kohdassa oleva lauseke kattaa – kuten edellä olevista 59 ja 60 kohdasta ilmenee – nimenomaan kanteet, jotka voidaan nostaa edellä olevassa 62 kohdassa tarkoitetuista päätöksistä tai toimenpiteistä, komission ehdottamalla tulkinnalla, jonka mukaan rahoitussopimuksen I.8 artiklan toinen kohta olisi pelkkä muistutus SEUT 263 artiklan nojalla nostettavista kumoamiskanteista, laajennettaisiin sopimusoikeuden avulla SEUT 263 artiklassa kumoamiskanteen tutkittavaksi ottamiselle asetettuja ja oikeuskäytännössa tulkittuja edellytyksiä, vaikka nämä edellytykset ovat ehdottomia prosessinedellytyksiä (ks. määräys 15.4.2010, Makhteshim-Agan Holding ym. v. komissio, C‑517/08 P, EU:C:2010:190, 54 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja määräys 15.12.2010, Albertini ym. v. parlamentti, T-219/09 ja T‑326/09, Kok., EU:T:2010:519, 56 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen), eikä niitä näin ollen voida jättää asianosaisten määräysvaltaan.
64 Toisaalta ja toisin kuin komissio on istunnossa väittänyt, on syytä todeta, että edellä olevissa 59 ja 60 kohdassa esitettyjen seikkojen valossa olisi rahoitussopimuksen I.8 artiklan toisessa kohdassa olevan lausekkeen sanamuodon vastaista katsoa, että kyseisen lausekkeen soveltamisala rajoittuu komission mahdollisesti SEUT 299 artiklan nojalla tekemistä päätöksistä nostettuihin kanteisiin.
65 Tähän on tärkeää lisätä, että komission mainitsema rahoitussopimuksen II.18.5 artikla koskee nimenomaisesti SEUT 299 artiklan nojalla mahdollisesti tehtäviä päätöksiä. Siinä tuensaajille ilmoitetaan, että mahdollisten perusteettomien maksujen palauttamista voidaan vaatia SEUT 299 artiklan nojalla tehdyllä täytäntöönpanopäätöksellä ja että kyseisestä päätöksestä voidaan nostaa kanne ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa. Sen lisäksi, ettei mainitussa rahoitussopimuksen II.18.5 artiklassa millään tavoin viitata saman sopimuksen I.8 artiklan toiseen kohtaan, on syytä todeta, ettei komissio ole selittänyt, miten rahoitussopimuksen II.18.5 artiklassa vahvistetaan sen kyseisen sopimuksen I.8 artiklan toisesta kohdasta esittämä suppea tulkinta. Päinvastoin tällaisen nimenomaisen lausekkeen olemassaolo kyseisen sopimuksen täytäntöönpanotoimenpiteisiin liittyvässä II.18.5 artiklassa vahvistaa a contrario, että saman sopimuksen I.8 artiklan toisessa kohdassa olevalla käsitteellä ”sopimuslausekkeiden soveltamiseen liittyvä päätös” ei viitata tällaisiin täytäntöönpanotoimenpiteisiin, jotka voidaan erottaa sopimussuhteesta.
66 Rahoitussopimuksen I.8 artiklan toisessa kohdassa käytetystä terminologiasta ja tarkemmin ottaen sanoista ”päätös” ja ”tuensaaja” sekä mainittuun artiklaan sisältyvän lausekkeen yksipuolisuudesta on lopuksi syytä muistuttaa, että – kuten edellä 52 kohdassa mainitusta oikeuskäytännöstä ilmenee – muotoilua, joka osoittaa, että osapuolilla on tarkoitus olla saattamatta mahdollisia riitojaan kansallisten tuomioistuinten käsiteltäviksi ja saattaa ne unionin tuomioistuinten käsiteltäviksi, on pidettävä riittävänä, jotta viimeksi mainituilla on toimivalta SEUT 272 artiklan nojalla. Tämän vuoksi ja toisin kuin komissio on tältä osin väittänyt, rahoitussopimuksen I.8 artiklan toisen kohdan sanamuoto ei estä pitämästä sitä välityslausekkeena.
67 Kaiken edellä olevan nojalla on syytä päättää yhtäältä, että nyt esillä oleva kanne on luonnehdittava uudelleen SEUT 272 artiklan nojalla nostetuksi kanteeksi, ja toisaalta, että unionin yleinen tuomioistuin on toimivaltainen ratkaisemaan tämän kanteen SEUT 272 artiklan ja rahoitussopimuksen I.8 artiklan toisessa kohdassa olevan välityslausekkeen mukaisesti.
Kanteen perusteltavuus
68 Kantaja esittää nyt uudelleen luonnehditun kanteensa tueksi kaksi kanneperustetta, joista ensimmäinen perustuu pääasiallisesti siihen, että tosiseikkoja on rahoitussopimuksen ehdot sivuuttaen arvioitu virheellisesti, ja toinen siihen, ettei perusteluvelvollisuutta ole noudatettu.
Ensimmäinen kanneperuste, jonka mukaan tosiseikkoja on rahoitussopimuksen määräykset sivuuttaen arvioitu virheellisesti
69 Ensimmäisessä kanneperusteessaan kantaja moittii komissiota siitä, että se oli pitänyt tiettyjä kokonaismäärältään 48 971,84 euron suuruisia kustannuksia tukikelvottomina. Kyse on ensinnäkin henkilöstökuluista (44 156,76 euroa), toiseksi oleskelu- ja matkakuluista (638,04 ja 1 354,08 euroa) ja kolmanneksi palvelujen suorituksista aiheutuneista kuluista (2 822,96 euroa).
70 Komissio kiistää tämä kanneperusteen perusteltavuuden. Etenkin se katsoo, että sillä olisi ollut oikeus vaatia kantajaa palauttamaan yhteensä 55 490,39 euron suuruinen määrä.
– Alustavia huomautuksia
71 Aluksi on syytä muistuttaa, että unionin taloudellisia tukia sääntelevän perustavanlaatuisen periaatteen mukaan unioni voi tukea ainoastaan todellisuudessa syntyneitä menoja. Jotta komissio voisi harjoittaa valvontaansa, tällaisten tukien saajien on näin ollen kyettävä osoittamaan sellaisiin hankkeisiin kirjattujen kustannusten tosiasiallisuus, joita varten tällaisia tukia on myönnetty, koska se, että tukien saajat toimittavat luotettavia tietoja, on välttämätöntä sen valvonta‑ ja todistejärjestelmän asianmukaisen toiminnan kannalta, joka on otettu käyttöön tuen myöntämisedellytysten täyttymisen tarkistamiseksi. Hankkeen toteuttamisen toteennäyttäminen ei siten riitä erityisen tuen myöntämisen perustelemiseksi. Tuensaajan on lisäksi esitettävä näyttö siitä, että hänelle on aiheutunut menoja kyseessä olevan tuen myöntämiselle vahvistettujen edellytysten mukaisesti, koska ainoastaan asianmukaisesti perusteltuja kuluja voidaan pitää tukikelpoisina. Sen velvollisuus noudattaa vahvistettuja taloudellisia edellytyksiä on jopa yksi sen keskeisistä sitoumuksista ja siten yhteisön taloudellisen tuen myöntämisedellytys (tuomio 22.5.2007, komissio v. IIC, T‑500/04, Kok., EU:T:2007:146, 94 kohta; ks. vastaavasti ja analogisesti tuomio 19.1.2006, Comunità montana della Valnerina v. komissio, C‑240/03 P, Kok., EU:C:2006:44, 69, 76, 78, 86 ja 97 kohta).
72 Koska tuen myöntämistä sääntelivät – kuten rahoitussopimuksen I.8 artiklan ensimmäisestä kohdasta ilmenee – sopimusehdot, sovellettavat yhteisön oikeussäännöt ja toissijaisesti tukien myöntämistä koskeva Belgian lainsäädäntö, on tärkeää todeta, että edellä 71 kohdassa mainittu periaate heijastuu kyseisen sopimuksen rahoituksen myöntämistapoja koskevista ehdoista. Erityisesti kyseisen sopimuksen I.4.2–I.4.5, I.5 ja II.15.2–II.15.4 artiklasta ilmenee, että kantajalla on velvollisuus esittää hankkeen eri vaiheissa komissiolle tosiasiallisesti aiheutuneita tukikelpoisia kustannuksia koskevat laskelmat ja että komissio voi tarvittaessa pyytää lisätietoja ja -asiakirjoja. Komissio määrää rahoitussopimuksen II.15.4 artiklassa mainittujen asiakirjojen, muun muassa tosiasiallisesti aiheutuneita tukikelpoisia kustannuksia koskevan lopullisen laskelman, perusteella rahoitussopimuksen II.17 artiklan mukaisesti ja saman sopimuksen II.19 artiklan perusteella toteutetussa tarkastuksessa myöhemmin saaduista tiedoista aiheutuvin varauksin tuen lopullisen määrän.
73 Tässä yhteydessä on myös todettava, että rahoitussopimuksen II.14.1 artiklassa määrätään kustannusten tukikelpoisuuden perusteista seuraavaa:
”Jotta kustannusten voitaisiin katsoa olevan hankkeesta aiheutuneita tukikelpoisia kustannuksia, niiden on oltava seuraavien yleisten perusteiden mukaisia:
– niiden on liityttävä sopimuksen kohteeseen ja oltava merkitty siihen liitettyyn alustavaan talousarvioon
– niiden oltava tarpeen sopimuksen kohteena olevan hankkeen toteuttamiseksi
– niiden on oltava kohtuullisia ja perusteltuja sekä moitteettoman varainhoidon periaatteiden mukaisia erityisesti taloudellisuuden ja kustannustehokkuuden osalta
– niiden on aiheuduttava hankkeen sopimuksen I.2.2 artiklassa määritellyn keston aikana
– niiden on oltava tuensaajille tosiasiallisesti aiheutuneita, kirjattuja näiden kirjanpitoon näihin sovellettavien kirjanpitoperiaatteiden mukaisesti ja niistä on ollut tehtävä sovellettavissa vero- ja työlainsäädännössä säädetyt ilmoitukset;
– niiden on oltava yksilöitävissä ja tarkistettavissa.
Tuensaajien kirjapitomenettelyjen ja sisäisten tarkastusmenettelyjen on mahdollistettava yhtäältä toimintaohjelman perusteella ilmoitettujen kustannusten ja tulojen ja toisaalta niihin liittyvien kirjanpitokirjausten ja tositteiden keskinäinen välitön vastaavuus.”
74 Rahoitussopimuksen II.14.2 artiklassa määritellään välittömät tukikelpoiset kustannukset seuraavasti:
”Toimintaohjelman välittömät tukikelpoiset kustannukset ovat kustannuksia, joita II.14.1 artiklassa määriteltyjä tukikelpoisuuden edellytyksiä noudatettaessa voidaan pitää sellaisina toimintaohjelmasta aiheutuneina erityisinä kustannuksina, jotka liittyvät sen toteuttamisen ja jotka voidaan välittömästi kirjata kirjanpitoon. Erityisesti seuraavat välittömät kustannukset, jos ne ovat edellisessä kohdassa määriteltyjen perusteiden mukaisia, ovat tukikelpoisia:
– toimintaohjelman toteuttamiseen osallistuvasta henkilöstöstä aiheutuvat kustannukset eli todelliset palkkakustannukset, joihin on lisätty sosiaaliturvamaksut ja muut lakisääteiset palkan sivukustannukset, jos ne eivät ylitä tuensaajan tavanomaisen palkkauskäytännön mukaista keskitasoa
– toimintaohjelmaan osallistuvan henkilöstön matka- ja oleskelukulut, jos ne vastaavat tuensaajien tavanomaisia matkustuskäytäntöjä tai eivät ylitä komission vuosittain hyväksymiä tariffeja
– –”
75 Ensimmäisen kanneperusteen perusteltavuutta on tarkasteltava näiden näkökohtien perusteella.
– Henkilöstökulut
76 Kantajan perustelut koskevat yhtäältä C.S:ään ja J.S:ään (44 100 euroa) ja toisaalta H:hon (56,76 euroa) liittyviä henkilöstökuluja.
77 Kantaja väittää, että komissio on virheellisesti pitänyt C. S:ään ja J. S:ään liittyviä henkilöstökuluja tukikelvottomina. Se katsoo pääasiallisesti todistaneensa näiden työntekijöiden osallistumisen hankkeeseen ilmoittamalla näiden julkaisut, katsaukset näiden töihin, näiden täydennykset ”Final Technical Implementation Reportiin” (Teknistä toteuttamista koskeva lopullinen kertomus) ja esityksiä tukevat työt, jotka se oli toimittanut komissiolle tilintarkastuskertomuksen johdosta ja liittänyt myös kannekirjelmäänsä.
78 Komissio kiistää kantajan väitteiden perusteltavuuden.
79 On syytä todeta, etteivät kantajan perustelut eivätkä sen toimittamat asiakirjat ole omiaan todistamaan C. S:n ja J. S:n osallistumista hankkeeseen.
80 Ensinnäkin kaikki ne C. S:n ja J. S:n julkaisut, jotka kantaja on esittänyt, ovat vuodelta 2008. Vaikka hanke rahoitussopimuksen I.1.4 artiklan mukaan kesti 15.4.2004–15.4.2006 välisen ajan ja vaikka saman sopimuksen II.14.1 artiklan mukaan tukikelpoisten kustannusten oli täytynyt syntyä hankkeen elinaikana, kantaja ei ole näyttänyt toteen, että näiden julkaisujen valmistelutyöt oli tehty kyseisen hankkeen toteuttamisajanjakson aikana. Kyseisistä julkaisuista ei myöskään kantajan väittämin tavoin ilmene, että niiden ilmestyminen olisi viivästynyt sellaisen menettelyn vuoksi, jossa tekijöiden kollegat arvioivat näiden työpanoksia. Ensimmäisessä julkaisussa täsmennetään nimenomaisesti, että se lähetettiin julkaistavaksi 8.2.2008, hyväksyttiin 10.4.2008 ja julkaistiin 6.5.2008. Toisaalta samojen tekijöiden kannekirjelmään liitetyistä muista julkaisuista on todettava, ettei niissä mainita päivää, jona ne lähetettiin julkaistaviksi, kun taas pelkkä vuoden 2008 julkaisupäivää koskeva maininta ei riitä sen toteamiseksi, että kyseiset julkaisut valmisteltiin hankkeen elinaikana.
81 Toiseksi ja kuten komissio perustellusti toteaa, katsaukset C. S:n ja J. S:n töihin on laadittu 8.2.2008 eli hankkeen päättymisen jälkeen. Vaikka sillä kantajan esittämällä seikalla, että kyseisten työntekijöiden osallistumista koskevat todisteet katsottiin tilintarkastuskertomuksessa riittämättömiksi, onkin mahdollista perustella uusien todisteiden esittämistä hankkeen päätyttyä, se ei kuitenkaan – toisin kuin kantaja väittää – ole omiaan perustelemaan niiden a posteriori tapahtunutta laatimista kaksi vuotta kyseisen päättymisen jälkeen. Toisaalta näissä katsauksissa rajoitutaan toistamaan edellä 80 kohdassa tarkoitettuja julkaisuja koskeva luettelo ja lisäämään, että C. S:n ja J. S:n olivat osallistuneet hankkeeseen asiantuntijoina. Sen lisäksi, ettei – kuten edellä 80 kohdassa on todettu – ole näytetty toteen, että kyseiset julkaisut olisi valmisteltu hankkeen aikana, tällainen luettelo ja maininta siitä, että C. S. ja J. S. olivat osallistuneet siihen asiantuntijoina, ovat riittämättömiä sen vuoksi, että ne ovat yleisiä ja ettei sitä, miten nämä henkilöt osallistuivat kyseiseen hankkeeseen, ole täsmennetty eikä osallistumisesta ole esitetty mitään konkreettisia todisteita.
82 Kolmanneksi täydennykset ”Final Technical Implementation Reportiin” allekirjoitettiin 24. ja 25.3.2009. Kyseisissä asiakirjoissa rajoitutaan mainitsemaan seuraavat kolme seikkaa. Ensinnäkin C. S. ja J. S. olivat osallistuneet asiantuntijoina hankkeen toteuttamiseen sillä täsmennyksellä, että kyseisen hankkeen kaltaisen, Euroopan laajuisen hankkeen toteuttaminen olisi ”ilmeisen mahdotonta” ilman sisätautilääketieteen ja farmakoterapian alojen sekä farmasian, farmakologian ja kliinisen ravitsemuksen alojen tieteellistä asiantuntemusta. C. S. ja J. S. olivat sitten osallistuneet töiden valmisteluun, johon muun muassa edellä mainitut julkaisut kuuluivat. C. S. ja J. S. olivat lopuksi antaneet neuvoja keskusteluissa. Näiden kahden viimeisen maininnan osalta kyseiseissä asiakirjoissa viitataan ”Interim Technical Implementation Reportin” (Teknistä toteuttamista koskeva alustava kertomus) ja ”Final Technical Implementation Reportin” eri sivuihin.
83 Nämä yleiset toteamukset, jotka on esitetty hankkeen päättymisen jälkeen, ovat edellä 81 kohdassa esitetyistä syistä riittämättömiä osoittamaan, että C. S. ja J. S. osallistuivat tosiasiallisesti kyseiseen hankkeeseen. Siltä osin kuin näissä täydentävissä asiakirjoissa viitataan edellä 82 kohdassa mainittuihin kahteen kertomukseen, on huomautettava, etteivät nämä kertomukset kuulu nyt esillä olevan asian asiakirja-aineistoon, joten unionin yleinen tuomioistuin ei kykene tarkistamaan kantajan tältä osin esittämien väitteiden perusteltavuutta.
84 Neljänneksi kantajan C.S:n ja J.S:n ”esityksiä tukevista töistä” esittämissä asiakirjoissa ei näitä henkilöitä mainita ollenkaan, joten ne eivät ole omiaan osoittamaan viimeksi mainittujen osallistumista.
85 Asiakirja-aineistosta ilmenee lisäksi, etteivät C. S. ja J. S. osallistuneet tapaamiseen, jonka kantaja hankkeeseen liittyen järjesti syyskuussa 2005 Kyproksella.
86 Tästä seuraa, että koska kantaja ei ole näyttänyt, että C. S. ja J. S. osallistuivat tosiasiallisesti hankkeeseen, heitä koskevia henkilöstökuluja on pidettävä tukikelvottomina.
87 Koska kantajan 13. ja 31.3.2009 päivätyissä, komissiolle osoitetuissa kirjeissä esitetyt kiistämiset ja todisteet on toistettu unionin yleisessä tuomioistuimessa ja hylätty edellä 80–84 kohdassa, kantajan väite, jonka mukaan komissio oli jättänyt ottamatta nämä seikat huomioon, ei ole omiaan saattamaan kyseenalaiseksi C. S:iä ja J. S:iä koskevien henkilöstökulujen tukikelvottomuutta.
88 Toiseksi kantaja väittää, että komissio on tukikelvotonta kokonaismäärää laskiessaan jättänyt poistamatta H:ta koskevien, määrältään 56,76 euron suuruisten henkilöstökulujen tukikelvottomuuden.
89 Komissio vastaa tähän, että vaikka H:ta koskevia henkilöstökuluja on pidetty tukikelpoisina, tukikelvottomien henkilöstökulujen kokonaismäärään on sitä vastoin lisättävä 2 025,67 euroa. Koska kantaja ei ole kiistänyt tätä tilintarkastuskertomuksessa todettua määrää, alustavassa tiedotuskirjeessä vahvistettu 44 156,76 euron kokonaismäärä ei ollut lopullinen.
90 Tästä on ensinnäkin todettava, että kantaja ja komissio ovat yhtä mieltä siitä, että H:ta koskevat 56,76 euron suuruiset henkilöstökulut ovat tukikelpoisia.
91 Toiseksi komission perustelu, jonka mukaan alustavassa tiedotuskirjeessä vahvistettujen 44 156,76 euron suuruisten henkilöstökulujen kokonaismäärä ei ollut lopullinen, on tehoton. Vaikka oletettaisiinkin, että komissiolla olisi ollut oikeus vaatia palauttamaan maksukehotuksesta ilmenevien henkilöstökulujen määrän ylittävä määrä, tämä seikka ei ole sellainen, että se mitätöisi päätelmän, jonka mukaan komissio oli ollut väärässä katsoessaan, että muut kulut eli H:ta koskevat henkilöstökulut olivat tukikelvottomia.
92 Tästä seuraa, että tämä väite on H:ta koskevien henkilöstökulujen osalta hyväksyttävä ja että se on muilta osin hylättävä.
– Oleskelu- ja matkakulut
93 Kantaja riitauttaa yhtäältä 638,04 euron suuruisten oleskelukulujen ja toisaalta 1 354,08 euron suuruisten matkakulujen tukikelvottomuuden.
94 Kantaja katsoo aluksi näyttäneensä toteen Kyproksen tapaamiseen osallistuneen 20 henkilön matkakulut. Näin ollen komissio, joka oli jättänyt ottamatta huomioon kantajan esittämät seikat, oli ollut väärässä katsoessaan, etteivät 638,04 euron suuruiset matkakulut olleet tukikelpoisia. Kantaja vetoaa tältä osin useisiin kannekirjelmäänsä liitettyihin asiakirjoihin..
95 Komissio kiistää näiden väitteiden perusteltavuuden.
96 Tarkastuskertomuksesta ilmenee, että kantaja oli ilmoittanut 9 598,04 euron suuruiset oleskelukulut. Komissio katsoi lentomatkoihin liittyvien tietojen perusteella, että 14 henkilöä oli viettänyt yhteensä 56 päivää Kyproksella. Kerrottuaan päivien lukumäärän Kyprokseen sovellettavalla päiväkertoimella (160 euroa) se katsoi, että vain 8 960 euron suuruinen määrä oli tukikelpoinen. Komissio katsoi näin ollen niin tarkastuskertomuksessa kuin alustavassa tiedotuskirjeessäkin, että näiden määrien välinen erotus (638,04 euroa) ei ollut tukikelpoinen.
97 Rahoitussopimuksen II.14.1 artiklan viidennen luetelmakohdan mukaan kulujen on muun muassa oltava tuensaajille tosiasiallisesti aiheutuneita, jotta niitä voitaisiin pitää tukikelpoisina.
98 Kyproksen tapaamiseen ilmoittautuneita osanottajia koskeva luettelo, jossa mainitaan 20 henkilön nimet, ei ensinnäkään riitä osoittamaan, että kaikki nämä henkilöt tosiasiallisesti osallistuivat kyseiseen tapaamiseen eikä a fortiori osoittamaan, että kantaja on tosiasiallisesti maksanut näiden matkakulut. Näin on pääteltävä sitäkin suuremmalla syyllä sen vuoksi, että yhtäältä – kuten komissio perustellusti toteaa – jo kantajan jättämässä luettelon jäljennöksessä on käsin tehty merkintä, josta ilmenee, että neljä henkilöä ei lähettänyt matkakuluja koskevaa korvauspyyntöä. Kantaja ilmoittaa toisaalta kannekirjelmässään, että ”kyseistä tapaamista koskeviin oleskelukuluihin sisältyvät myös ne henkilöt, jotka eivät saapuneet paikalle”.
99 Kahdesta muusta kantajan esittämästä asiakirjasta, joilla osoitetaan sen ottaneen vastattavakseen kokoustilan käyttökulut ja professori K:n hotellikulut, joiden määrät olivat vastaavasti 1 010 euroa ja 1 843,96 euroa, on toiseksi syytä todeta, että – kuten komissio väittää – nämä tositteet eivät ole omiaan osoittamaan Kyproksen tapaamiseen osallistuneiden todellista määrää. Kantajan perusteluista ei myöskään ilmene sen nyt vaativan, että kokoustilan käyttökulut ja hotellikulut otettaisiin huomioon tukikelpoisina kustannuksina.
100 Tästä seuraa, ettei kantaja ole esittänyt sellaisia seikkoja, joiden nojalla 638,04 euron suuruisia oleskelukuluja voitaisiin pitää tukikelpoisina. Näin ollen väite, jonka mukaan komissio olisi jättänyt ottamatta huomioon kantajan 31.3.2009 päivätyssä kirjeessään tältä osin esittämät huomautukset ja todisteet, on hylättävä samoista syistä, jotka jo on esitetty edellä 87 kohdassa.
101 Toiseksi kantaja katsoo osoittaneensa 1 354,08 euron suuruisten matkakulujen tukikelpoisuuden esittämällä neljän työtoverin tarkastuskortit.
102 Tästä on riittävää todeta, että komission kirjelmistä ilmenee sen myöntävän, että 1 354,08 euron suuruiset matkakulut olivat tukikelpoisia, kuten se muuten on nimenomaisesti vahvistanutkin vastatessaan unionin yleisen tuomioistuimen sille istunnossa esittämään kysymykseen.
103 Tästä seuraa, että tämä väite on matkakulujen osalta hyväksyttävä ja että sen on muilta osin hylättävä.
– Kustannukset palvelujen suorituksista
104 Kantaja väittää palvelujen suorituksista aiheutuneista kustannuksista, että Maailman terveysjärjestö (WHO) rahoitti ”Public Health responses to extreme weather events”-nimisen artikkelin (Kansanterveydelliset vastaukset äärimmäisiin ilmastoilmiöihin, jäljempänä Public Health responses-niminen artikkeli) painokuluja vain 3 522,86 eurolla, kuten kantajan esittämästä tiliotteesta ilmenee, joten jäljelle jäänyt 2 471,14 euron suuruinen määrä on tukikelpoinen. Komission laskelma tukikelvottomista kustannuksista oli toisaalta virheellinen, koska tarkastuskertomuksessa alun perin 12 918,45 euroksi vahvistettua määrää oli alustavassa tiedotuskirjeessä korotettu 13 270,27 euroon kyseistä korotusta selittämättä.
105 Komissio vastaa tähän, että palvelujen suorituksista aiheutuneet kustannukset 12 918,45 euroa mukaan lukien 2 471,14 euron suuruinen määrä, jota kantaja pitää tukikelpoisena, vaikka sen määrä on käsittämätön ja riittämättömästi osoitettu, ovat tukikelvottomia.
106 Ensinnäkin tarkastuskertomuksessa (12 918,45 euroa) ja alustavassa tiedotuskirjeessä (13 270,27 euroa) todettujen, palvelujen suorituksista aiheutuneiden kustannusten tukikelvottomien määrien välisestä erosta on syytä muistuttaa, että komissio on vastineessaan perustanut lausumansa kyseisten kustannusten tukikelvottomaan kokonaismäärään, joka oli 12 918,45 euroa. Tästä seuraa, että komissio myöntää, kuten se muuten unionin yleisen tuomioistuimen esittämään kysymykseen istunnossa vastatessaan on vahvistanut, että näiden kahden määrän välinen erotus, eli 351,82 euroa, on tukikelpoinen.
107 Näin ollen kantajan tässä suhteessa esittämä väite on hyväksyttävä, ja on katsottava, että palvelujen suorituksista aiheutunut 351,82 euron suuruinen kustannus on tukikelpoinen.
108 ”Public Health responses”-nimisen artikkelin painokuluista on toiseksi todettava, etteivät nyt käsiteltävänä olevan asian asiakirja-aineistossa olevat asiakirjat, toisin sanoen sopimus, jonka kantajan teki WHO:n kanssa kyseiseen artikkeliin liittyvien töiden suorittamisesta, ja tiliote, joka osoittaa kantajan saaneen 3 522,86 euron suuruisen summan, ole omiaan osoittamaan 2 471,14 euron suuruisen määrän tukikelpoisuutta.
109 Näiden asiakirjojen avulla voidaan pelkästään todeta, että kantaja piti sen ja WHO:n välillä kyseiseen artikkeliin liittyvien töiden suorittamisesta tehdyn sopimuksen nojalla muun muassa laatia ”Public Health responses”-niminen artikkeli ja huolehtia sen julkaisemisesta European Journal of Public Health-nimisessä lehdessä (Eurooppalainen kansanterveysalan aikakausilehti) ja että se oli saanut WHO:lta 3 522,86 euron suuruisen summan. Näillä asiakirjoilla ei sitä vastoin voida osoittaa tapaa, jolla kyseinen summa käytettiin, eikä sitä, että kantajalle olisi tosiasiallisesti aiheutunut jäljelle jääneet, 2 471,14 euron suuruiset kustannukset.
110 Rahoitussopimuksen II.14.1 artiklan mukaan kustannusten on tukikelpoisia ollakseen oltava tuensaajille tosiasiallisesti aiheutuneita, minkä lisäksi niiden on – kuten komissio perustellusti toteaa – oltava yksilöitävissä ja tarkistettavissa.
111 Tämän saman lausekkeen mukaan kustannusten on tukikelpoisia ollakseen lisäksi liityttävä rahoitussopimuksen kohteeseen. Kantajan jättämistä asiakirjoista ei ilmene, että ”Public Health responses”-nimisen artikkelin laatiminen kuului todellakin kyseisellä sopimuksella rahoitettuun hankkeeseen.
112 Tästä seuraa, että palvelujen suorituksista aiheutuneiden kustannusten osalta on syytä katsoa tukikelpoiseksi 351,82 euron suuruinen määrä ja että kantajan esittämä väite on muilta osin hylättävä.
113 Edellä olevan perusteella on syytä todeta kantajan ensimmäisen kanneperusteensa osalta näyttäneen toteen, että 1 762,66 euron suuruinen kokonaismäärä, joka muodostuu H:ta koskevista henkilöstökuluista (56,76 euroa), tietyistä matkakuluista (1 354,08 euroa) ja tietyistä palvelujen suorituksista aiheutuneista kustannuksista (351,82 euroa), on tukikelpoinen.
114 Tämä päätelmä ei ole kyseenalaistettavissa komission väitteellä, jonka mukaan sillä oli ollut oikeus vaatia kantajaa palauttamaan yhteensä 55 490,39 euroa eli määrän, joka oli maksukehotuksessa vaadittua suurempi.
115 Kyseinen väite on nimittäin tehoton samoista syistä, jotka jo on esitetty edellä 91 kohdassa.
116 Vaikka lisäksi oletettaisiinkin, että komission kyseisen väitteen tarkoituksena olisi saattaa unionin yleisen tuomioistuimen käsiteltäväksi vastakanne ja että unionin yleinen tuomioistuin olisi välityslausekkeen muotoilusta huolimatta toimivaltainen lausumaan mainitusta kanteesta, kun otetaan huomioon se oikeuskäytäntö, jonka mukaan unionin oikeussuojakeinoja koskevassa järjestelmässä toimivalta ratkaista kanne pääasiassa merkitsee toimivaltaa ratkaista kaikki vastakanteet, jotka on nostettu menettelyn aikana ja jotka johtuvat samasta kannekirjelmän kohteena olevasta toimesta tai tosiseikasta (ks. määräys 27.5.2004, Commission v. IAMA Consulting, C‑517/03, Kok., EU:C:2004:326, 17 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen), tällainen vastakanne olisi joka tapauksessa työjärjestyksen 46 artiklan 1 kohdan c alakohdan määräysten vuoksi jätettävä tutkimatta. Tällainen kanne ei nimittäin käy vaadittavalla selvyydellä ilmi komission kirjelmistä eikä sen istunnossa esittämistä huomautuksista, eikä sitä ole tuettu sellaisilla perusteilla ja todisteilla, joiden nojalla unionin yleinen tuomioistuin kykenisi arvioimaan sen perusteltavuuden ja kantaja voisi valmistella puolustuksensa.
117 Kaikki edellä lausuttu huomioiden ensimmäinen kanneperuste on hyväksyttävä niiltä osin kuin sillä pyritään osoittamaan H:ta koskevien henkilöstökulujen (56,76 euroa), tiettyjen matkakulujen (1 354,08 euroa) ja tietyistä palvelujen suorituksista aiheutuneiden kustannusten (351,82 euroa) tukikelpoisuus, ja muilta osin se on hylättävä.
Toinen kanneperuste, jonka mukaan perusteluvelvollisuutta ei ole noudatettu
118 Kantaja väittää toisessa kanneperusteessaan, ettei maksukehotusta ollut perusteltu.
119 Komissio väittää, ettei tämä kanneperuste ole perusteltu.
120 Perusteluvelvollisuus, jonka noudattamatta jättämiseen kantaja vetoaa, sitoo komissiota SEUT 296 artiklan toisen kohdan nojalla. Se koskee kuitenkin ainoastaan kyseisen toimielimen yksipuolisia toimintatapoja. Se ei näin ollen velvoita komissiota rahoitussopimuksen nojalla (ks. vastaavasti tuomio 25.5.2004, Distilleria Palma v. komissio, T‑154/01, Kok., EU:T:2004:154, 46 kohta).
121 SEUT 272 artiklan nojalla nostetun kanteen yhteydessä esitetty kanneperuste, jonka mukaan perustelut ovat riittämättömiä, on näin ollen tehoton, koska mainitun velvollisuuden mahdollinen noudattamatta jättäminen ei vaikuta komissiolla kyseisen sopimuksen nojalla oleviin velvollisuuksiin (ks. vastaavasti tuomio 3.6.2009, komissio v. Burie Onderzoek en Advies, T‑179/06, Kok., EU:T:2009:171, 117 ja 118 kohta sekä tuomio 11.12.2013, EMA v. komissio, T‑116/11, Kok., EU:T:2013:634, valitus vireillä, 275 kohta).
122 Tämän päätelmän pätevyyteen ei vaikuta se kantajan väite, jonka mukaan oikeuskäytännöstä seuraa, että koska unionin antaman taloudellisen tuen pienentämispäätöksestä on vakavia seurauksia tuensaajalle, päätöksen perusteluissa on selvästi kerrottava ne perusteet, jotka oikeuttavat tuen pienentämisen alun perin myönnetystä määrästä (tuomio 17.9.2003, Stadtsportverband Neuss v. komissio, T‑137/01, Kok., EU:T:2003:232, 53 kohta). Mainitulla oikeuskäytännöllä ei nimittäin ole merkitystä nyt esillä olevassa asiassa, koska edellä mainitussa tuomiossa Stadtsportverband Neuss vastaan komissio (EU:T:2003:232) kyseessä ollutta taloudellista tukea ei – toisin kuin nyt esillä olevassa asiassa – ollut myönnetty sopimuksen perusteella vaan sen myöntäminen perustui päätökseen, jonka komissio teki Stadtsportverband Neussin sitä pyydettyä, ja koska unionin yleisen tuomioistuimen käsiteltävänä tuossa asiassa oli mainitusta päätöksestä nostettu kumoamiskanne.
123 Tästä seuraa, että kantajan esittämä toinen kanneperuste on tehottomana hylättävä.
124 Kaikki edellä lausuttu huomioiden kanne on hyväksyttävä niiltä osin kuin siinä vaaditaan toteamaan, että H:ta koskevat henkilöstökulut (56,76 euroa), tietyt matkakulut (1 354,08 euroa) ja tietyt palvelujen suorituksista aiheutuneet kustannukset (351,82 euroa) ovat tukikelpoisia, ja muilta osin se on hylättävä.
Oikeudenkäyntikulut
125 Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 87 artiklan 2 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut.
126 Kantaja on nyt esillä olevassa asiassa istunnossa vaatinut, että komissio on joka tapauksessa ja vaikka kanne hylättäisiin velvoitettava korvaamaan kaikki oikeudenkäyntikulut, koska rahoitussopimuksen I.8 artiklan toisen kohdan moniselitteinen sanamuoto oli johtanut sen harhaan sen käytössä olevien oikeussuojakeinojen suhteen.
127 Tästä huolimatta on syytä muistuttaa, että kantaja perusti kanteensa alun perin SEUT 263 artiklan määräyksiin ja että se vetosi rahoitussopimuksen I.8 artiklan toisessa kohdassa olevaan lausekkeeseen vasta vastatessaan komission esittämään oikeudenkäyntiväitteeseen ja vaatiessaan, että unionin yleinen tuomioistuin luokittelee kanteen uudelleen SEUT 272 artiklaan perustuvaksi. Tästä seuraa, että lausekkeen moniselitteinen sanamuoto, niin valitettavaa kuin se onkin, ei mitenkään ollut syynä siihen, että kanne alun perin nostettiin SEUT 263 artiklan määräysten perusteella. Kyseinen lauseke ei muutoinkaan ole mitenkään estänyt sitä, että tämä kanne on luokiteltu uudelleen SEUT 272 artiklaan perustuvaksi ja että unionin yleinen tuomioistuin on arvioinut sen perusteltavuuden.
128 Näin ollen koska kantaja on hävinnyt olennaisen osan vaatimuksistaan, se on syytä työjärjestyksen 87 artiklan 2 kohdan nojalla velvoittaa komission vaatimusten mukaisesti korvaamaan tästä oikeudenkäynnistä aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.
Näillä perusteilla
UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (toinen jaosto)
on ratkaissut asian seuraavasti:
1) Technische Universität Dresdenille sopimuksen – viitenumero 2003114 (SI2.377438) – joka liittyi ”Collection of European Data on Lifestyle Health Determinants – Coordinating Party (LiS)”-nimiseen, yhteisön kansanterveysalan toimintaohjelmaan perustuvaan hankkeeseen (2003–2008) toimeenpanosta aiheutuneet, H:ta koskevat 56,76 euron suuruiset henkilöstökulut, 1 354,08 euron suuruiset matkakulut ja 351,82 euron suuruiset kustannukset palvelujen suorituksista ovat tukikelpoisia, joten Euroopan komission näitä määriä koskeva saatava, joka on kirjattu 4.11.2010 annettuun maksukehotukseen nro 3241011712, on perusteeton.
2) Kanne hylätään muilta osin.
3) Technische Universität Dresden velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
Martins Ribeiro | Gervasoni | Madise |
Julistettiin Luxemburgissa 24 päivänä lokakuuta 2014.
Allekirjoitukset