UNIONIN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (ensimmäinen jaosto)
29 päivänä huhtikuuta 2021 (*)
Ennakkoratkaisupyyntö – Liikenne – Ajokortti – Vastavuoroinen tunnustaminen – Ajokortin peruuttaminen muun kuin sen myöntäneen jäsenvaltion alueella – Ajokorttiin tehty merkintä siitä, ettei se ole voimassa kyseisen jäsenvaltion alueella
Asiassa C-56/20,
jossa on kyse SEUT 267 artiklaan perustuvasta ennakkoratkaisupyynnöstä, jonka Verwaltungsgerichtshof Baden-Württemberg (Baden-Württembergin ylempi hallintotuomioistuin, Saksa) on esittänyt 30.1.2020 tekemällään päätöksellä, joka on saapunut unionin tuomioistuimeen 4.2.2020, saadakseen ennakkoratkaisun asiassa
AR
vastaan
Stadt Pforzheim,
UNIONIN TUOMIOISTUIN (ensimmäinen jaosto),
toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja J.-C. Bonichot sekä tuomarit L. Bay Larsen, C. Toader, M. Safjan ja N. Jääskinen (esittelevä tuomari),
julkisasiamies: P. Pikamäe,
kirjaaja: A. Calot Escobar,
ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä esitetyn,
ottaen huomioon huomautukset, jotka sille ovat esittäneet
– AR, edustajanaan B. Ehrle, Rechtsanwalt,
– Itävallan hallitus, asiamiehinään A. Posch, J. Schmoll ja M. Winkler-Unger,
– Euroopan komissio, asiamiehinään R. Pethke ja N. Yerrell,
päätettyään julkisasiamiestä kuultuaan ratkaista asian ilman ratkaisuehdotusta,
on antanut seuraavan
tuomion
1 Ennakkoratkaisupyyntö koskee ajokorteista 20.12.2006 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2006/126/EY (EUVL 2006, L 403, s. 18), sellaisena kuin se on muutettuna 28.11.2011 annetulla komission direktiivillä 2011/94/EU (EUVL 2011, L 314, s. 31) (jäljempänä direktiivi 2006/126), tulkintaa.
2 Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa asianosaisina ovat yhtäältä AR, joka on Itävallan kansalainen, jolla on Itävallassa myönnetty ajokortti, ja toisaalta Stadt Pforzheim (Pforzheimin kaupunki, Saksa) ja joka koskee sitä, että Saksan toimivaltaiset viranomaiset ovat tehneet hänen itävaltalaiseen ajokorttiinsa merkinnän ajokiellosta Saksan alueella.
Asiaa koskevat oikeussäännöt
Unionin oikeus
3 Direktiivin 2006/126 johdanto-osan neljännessä perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:
”Jotta voitaisiin estää se, että yhtenäisen eurooppalaisen ajokortin mallista tulee vielä yksi uusi malli käytössä jo olevien 110 mallin lisäksi, jäsenvaltioiden olisi toteutettava kaikki tarvittavat toimet myöntääkseen tämän yhtenäisen mallin mukaisen ajokortin kaikille ajokortin haltijoille.”
4 Kyseisen direktiivin 16 artiklassa säädetään seuraavaa:
”[Yhteisön ajokortista 29.7.1991 annetussa neuvoston] direktiivissä 91/439/ETY [(EYVL 1991, L 237, s. 1)] määritelty ajokorttimalli olisi korvattava yhdellä ainoalla muovikorttimallilla. – –”
5 Mainitun direktiivin 1 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Jäsenvaltioiden on tämän direktiivin säännösten mukaisesti otettava käyttöön liitteessä I esitetyn yhteisön mallin mukainen kansallinen ajokortti. Yhteisön mallin mukaisen ajokortin sivulla 1 olevassa tunnuskuvassa on oltava ajokortin antavan jäsenvaltion kansallisuustunnus.”
6 Direktiivin 2006/126 2 artiklassa säädetään seuraavaa:
”1. Jäsenvaltioiden antamat ajokortit on tunnustettava vastavuoroisesti.
2. Kun voimassaolevan kansallisen ajokortin, jolla ei ole 7 artiklan 2 kohdassa määriteltyä hallinnollista voimassaoloaikaa, haltija muuttaa vakinaisesti asumaan toiseen jäsenvaltioon kuin siihen, joka on myöntänyt ajokortin, se jäsenvaltio, johon ajokortin haltija muuttaa vakinaisesti asumaan, voi soveltaa ajokorttiin mainitun artiklan mukaisia hallinnollisia voimassaoloaikoja uusimalla ajokortin kahden vuoden kuluttua siitä, kun ajokortin haltija on muuttanut vakinaisesti asumaan sen alueelle.”
7 Kyseisen direktiivin 7 artiklassa säädetään seuraavaa:
”1. Ajokortin myöntämiseen sovelletaan seuraavia edellytyksiä:
a) hakija on suorittanut hyväksytysti ajotaitoa ja ajotapaa koskevan kokeen ja teoriakokeen sekä täyttää terveydelliset vaatimukset liitteiden II ja III säännösten mukaisesti;
– –
e) hakijan vakinainen asuinpaikka on ajokortin myöntävän jäsenvaltion alueella tai hän voi näyttää toteen, että hän on opiskellut siellä vähintään kuusi kuukautta.
– –
3. Ajokortti voidaan uusia sen hallinnollisen voimassaoloajan päättyessä seuraavin edellytyksin:
a) tarkastetaan, että liitteessä III esitetyt, ajokorttiluokkiin C, CE, C1, C1E, D, DE, D1 ja D1E kuuluvien ajoneuvojen kuljettamiseen vaadittavaa fyysistä ja henkistä suorituskykyä koskevat vähimmäisvaatimukset edelleen täyttyvät; ja
b) hakijan vakinainen asuinpaikka on ajokortin myöntävän jäsenvaltion alueella tai hän voi todistaa opiskelleensa siellä vähintään kuuden kuukauden ajan.
– –”
8 Direktiivin 2006/126 11 artiklassa säädetään seuraavaa:
”1. Jos jäsenvaltion myöntämän voimassa olevan kansallisen ajokortin haltija on muuttanut vakinaisesti asumaan toiseen jäsenvaltioon, hän voi pyytää, että hänen ajokorttinsa vaihdetaan sitä vastaavaan ajokorttiin. Vaihdon suorittavan jäsenvaltion asiana on todentaa, minkä luokan osalta sille esitetty ajokortti on yhä voimassa.
2. Jollei rikoslain ja yleistä järjestystä koskevien säädösten alueellisen soveltamisen periaatteen huomioon ottamisesta muuta johdu, se jäsenvaltio, jossa toisen jäsenvaltion myöntäneen ajokortin haltijalla on vakinainen asuinpaikka, saa soveltaa ajokortin haltijaan kansallisia ajo-oikeuden rajoittamista tai poistamista taikka sen määräaikaista tai pysyvää peruuttamista koskevia kansallisia säännöksiä ja tarvittaessa vaihtaa ajokortin tätä tarkoitusta varten.
– –
4. Jäsenvaltion on kieltäydyttävä myöntämästä ajokorttia hakijalle, jonka ajokortti on rajoitettu, poistettu tai peruutettu määräaikaisesti toisessa jäsenvaltiossa.
Jäsenvaltion on kieltäydyttävä hyväksymästä toisen jäsenvaltion sellaiselle henkilölle myöntämää ajokorttia, jonka henkilön ajokorttiin perustuvaa ajo-oikeutta on rajoitettu tai se on poistettu tai määräaikaisesti peruutettu ensin mainitun valtion alueella.
Jäsenvaltio voi myös kieltäytyä myöntämästä ajokorttia hakijalle, jonka ajokortti on peruutettu pysyvästi toisessa jäsenvaltiossa.
5. Uuden kortin saa esimerkiksi hävinneen tai varastetun ajokortin tilalle ainoastaan sen jäsenvaltion toimivaltaisilta viranomaisilta, jossa kortin haltijalla on vakinainen asuinpaikka; näiden viranomaisten on myönnettävä uusi kortti hallussaan olevien tietojen perusteella tai hankittuaan tarvittaessa tiedon alkuperäisen ajokortin myöntäneen jäsenvaltion toimivaltaisilta viranomaisilta.
– –”
9 Direktiivin 2006/126 12 artiklan ensimmäisessä kohdassa säädetään seuraavaa:
”Tässä direktiivissä ’vakinaisella asuinpaikalla’ tarkoitetaan paikkaa, jossa henkilö asuu tavanomaisesti eli vähintään 185 päivää kalenterivuodessa sellaisten henkilökohtaisten ja ammatillisten siteiden vuoksi tai, jos kyse on henkilöstä, jolla ei ole ammatillisia siteitä, sellaisten henkilökohtaisten siteiden vuoksi, jotka osoittavat läheistä yhteyttä tämän henkilön ja hänen asuinpaikkansa välillä.”
10 Mainitun direktiivin 15 artiklassa säädetään seuraavaa:
”Jäsenvaltioiden on avustettava toisiaan tämän direktiivin täytäntöönpanossa ja vaihdettava myöntämiään, vaihtamiaan, korvaamiaan, uusimiaan tai peruuttamiaan ajokortteja koskevat tiedot. Niiden on käytettävä tätä varten perustettua EU:n ajokorttiverkostoa sitten, kun se on toiminnassa.”
11 Direktiivin 2006/126 liitteessä I, jonka otsikko on ”Euroopan unionin ajokorttimallia koskevat määräykset”, olevassa 3 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Kortti on kaksipuolinen:
Etupuolella on:
a) merkintä ’ajokortti’ painettuna suurikokoisilla kirjaimilla ajokortin myöntävän jäsenvaltion kielellä tai kielillä,
b) ajokortin myöntävän jäsenvaltion nimi (vapaaehtoinen merkintä),
c) ajokortin myöntävän jäsenvaltion kansainvälinen tunnus negatiivina sinisessä, kahdentoista tähden ympäröimässä suorakulmiossa; jäsenvaltioiden kansainväliset tunnukset ovat seuraavat:
– –
Kääntöpuolella on:
a) – –
13. Tila hallintoa varten tarvittaville tiedoille, jotka vastaanottava jäsenvaltio mahdollisesti lisää tämän liitteen 4 kohdan a alakohdan mukaisesti.
14. Tila hallintoa varten tarvittaville tai liikenneturvallisuuteen liittyville tiedoille, jotka jäsenvaltio mahdollisesti lisää (vapaaehtoinen merkintä). Jos merkintä liittyy tässä liitteessä määriteltyihin ajokorttia koskeviin tietoihin, merkinnän eteen lisätään vastaavan kohdan numero.
Tähän tilaan voidaan haltijan nimenomaisella kirjallisella suostumuksella merkitä muita kuin hallintoon tai liikenneturvallisuuteen liittyviä tietoja; tämän kaltaisten tietojen lisääminen ei millään tavoin vaikuta mallin käyttämiseen ajokorttina.
– –”
12 Kyseisessä liitteessä olevan 4 kohdan a alakohdassa säädetään seuraavaa:
”Kun jäsenvaltion tämän liitteen mukaisesti myöntämän ajokortin haltija on asettunut vakinaisesti asumaan toiseen jäsenvaltioon, tämä jäsenvaltio voi merkitä ajokorttiin maassa vaadittavat merkinnät sillä ehdolla, että nämä merkinnät tehdään myös tässä jäsenvaltiossa myönnettäviin ajokortteihin ja että kortissa on näihin merkintöihin tarvittava tila.”
Saksan oikeus
13 Tieliikennelain (Straßenverkehrsgesetz, jäljempänä StVG) 3 §:ssä säädetään seuraavaa:
”(1) Ajo-oikeusviranomaisen on peruutettava ajo-oikeus henkilöltä, jolta todetaan puuttuvan soveltuvuus tai kyky moottoriajoneuvon kuljettamiseen. Jos ajo-oikeus on myönnetty ulkomailla, sen peruuttamisesta myös muun kuin tämän säännöksen nojalla on seurauksena, ettei oikeutta tämän ajo-oikeuden käyttämiseen Saksan alueella tunnusteta. – –
(2) Ajo-oikeus lakkaa peruuttamisen johdosta. Jos ajo-oikeus on myönnetty ulkomailla, oikeus kuljettaa moottoriajoneuvoja Saksan alueella lakkaa peruuttamisen johdosta. Peruuttamisen jälkeen ajokortti on luovutettava ajo-oikeusviranomaiselle tai esitettävä sille peruuttamispäätöstä koskevan merkinnän tekemistä varten. – –”
14 Henkilöiden oikeuttamisesta osallistumaan tieliikenteeseen 13.12.2010 annetun asetuksen – asetus ajo-oikeudesta (Verordnung über die Zulassung von Personen zum Straßenverkehr – Fahrerlaubnis-Verordnung; BGBl. 2010 I, s. 1980) 46 §:ssä, sellaisena kuin sitä sovelletaan pääasiassa (jäljempänä FeV), säädetään seuraavaa:
”1) Ajo-oikeusviranomaisen on peruutettava ajo-oikeus henkilöltä, jolta todetaan puuttuvan soveltuvuus moottoriajoneuvon kuljettamiseen. – –
– –
5) Jos ajo-oikeus on myönnetty ulkomailla, sen peruuttamisesta on seurauksena, ettei oikeutta tämän ajo-oikeuden käyttämiseen Saksan alueella tunnusteta.
6) Ajo-oikeus lakkaa peruuttamisen johdosta. Jos ajo-oikeus on myönnetty ulkomailla, oikeus kuljettaa moottoriajoneuvoja Saksan alueella lakkaa peruuttamisen johdosta.”
15 FeV:n 47 §:ssä säädetään seuraavaa:
”(1) Peruuttamisen jälkeen Saksan viranomaisten myöntämät kansalliset ja kansainväliset ajokortit on viipymättä toimitettava päätöksen tehneelle viranomaiselle tai, jos kyse on rajoituksista tai ehdoista, ne on toimitettava sille näitä koskevien merkintöjen tekemistä varten. – –
(2) Ajo-oikeuden peruuttamisen tai sen puuttumisen toteamisen jälkeen taikka rajoitusten tai ehtojen asettamisen jälkeen ulkomaiset ajokortit ja ulkomailla myönnetyt kansainväliset ajokortit on viipymättä toimitettava päätöksen tehneelle viranomaiselle – –. Ajo-oikeuden peruuttamisen tai sen puuttumisen toteamisen jälkeen ajokorttiin merkitään, ettei ajo-oikeutta saa käyttää Saksan alueella. Tämä tehdään pääsääntöisesti merkitsemällä vinoviivalla yliviivattu punainen D-kirjain ajokortin sopivaan kenttään – Euroopan unionin mallin mukaisen ajokortin kenttään 13 – tai kansainvälisten ajokorttien osalta täyttämällä tähän tarkoitettu lomake. Rajoitukset tai ehdot merkitään ajokorttiin. Päätöksen tehnyt viranomainen ilmoittaa ajo-oikeuden tunnustamisen epäämistä tai sen puuttumisen toteamista Saksassa koskevasta päätöksestä ajokortin myöntäneelle viranomaiselle Kraftfahrt-Bundesamtin (liittovaltion moottoriajoneuvovirasto, Saksa) välityksellä. – –”
Pääasia ja ennakkoratkaisukysymys
16 AR on Itävallan kansalainen, jonka vakinainen asuinpaikka on direktiivin 2006/126 12 artiklan ensimmäisessä kohdassa tarkoitetulla tavalla Itävallassa. Hän sai 29.8.2008 Itävallassa A- ja B-luokan ajokortin.
17 Pforzheimin kaupungin ajo-oikeusviranomainen peruutti 10.8.2015 tekemällään päätöksellä AR:ltä oikeuden kuljettaa ajoneuvoja Saksan alueella sillä perusteella, että hän oli kuljettanut 26.6.2014 Saksassa ajoneuvoa huumausaineiden vaikutuksen alaisena. Kyseinen viranomainen määräsi hänet myös esittämään viipymättä itävaltalaisen ajokorttinsa, jotta asiakirjaan tehtäisiin vinoviivalla yliviivatulla punaisella D-kirjaimella merkintä siitä, ettei se ole voimassa Saksan liittotasavallassa. Samalla päätöksellä se määräsi, että nämä toimenpiteet pannaan täytäntöön välittömästi ja sillä uhalla, että jollei hän täytä velvollisuuttaan esittää ajokorttinsa viimeistään 28.8.2015, ajokortti otetaan tilapäisesti viranomaisten haltuun, sekä täsmensi, että ajokortti palautetaan hänelle sen jälkeen, kun siihen on merkitty, ettei se ole voimassa Saksan alueella.
18 AR teki tästä päätöksestä oikaisuvaatimuksen ja nosti sitten kanteen, jotka molemmat hylättiin. Hän teki tämän jälkeen ensimmäisessä oikeusasteessa annetusta tuomiosta Verwaltungsgerichtshof Baden-Württembergiin (Baden-Württembergin ylempi hallintotuomioistuin, Saksa) valituksen, jolla hän riitauttaa 10.8.2015 tehdyn päätöksen siltä osin kuin siinä yhtäältä velvoitetaan hänet esittämään ajokorttinsa, jotta siihen merkitään, ettei se ole voimassa Saksan alueella, ja toisaalta määrätään tämän ajokortin esittämistä koskevan velvollisuuden noudattamatta jättämisen seuraamukseksi ajokortin tilapäinen haltuunotto. Kyseinen päätös on siis tullut lainvoimaiseksi siltä osin kuin se koskee kieltäytymistä tunnustamasta itävaltalaiseen ajokorttiin perustuvan ajo-oikeuden voimassaoloa Saksan liittotasavallan alueella.
19 AR vetoaa valituksensa tueksi lähinnä siihen, että direktiivin 2006/126 mukaan ajokortin myöntäminen ja kaikki siihen kohdistuvat myöhemmät muutokset kuuluvat sen jäsenvaltion yksinomaiseen toimivaltaan, jossa ajokortin haltijalla on kyseisen direktiivin 12 artiklan ensimmäisessä kohdassa tarkoitettu vakinainen asuinpaikka. Sille jäsenvaltiolle, jossa ajokortin haltija on oleskellut tilapäisesti, ei tällä perusteella anneta mitään toimivaltaa, joten kyseinen jäsenvaltio ei esimerkiksi voi tehdä ajokorttiin merkintöjä, kuten ajokieltoa koskevaa merkintää. AR nimittäin katsoo, että tällainen toimivalta olisi vastoin ajokorttien vastavuoroisen tunnustamisen periaatetta ja kyseisen direktiivin tavoitetta, joka on yhtenäisen ajokorttimallin luominen Euroopan unionissa.
20 Hän katsoo lisäksi, että direktiivin 2006/126 liitteessä I olevien 3 kohdan ja 4 kohdan a alakohdan säännösten sanamuodosta ja asiayhteydestä ilmenee myös, että ainoastaan ajokortin myöntänyt jäsenvaltio voi tehdä ajokorttiin merkintöjä. Samoin muovikorttimallin mukaisten ajokorttien suojaamista väärentämiseltä koskevissa yksityiskohtaisissa säännöksissä, joista säädetään muun muassa kyseisen direktiivin 3 artiklassa ja liitteessä I olevissa 1 ja 2 kohdassa, suljetaan niiden merkitys ja tarkoitus huomioon ottaen pois se, että jäsenvaltio, jossa henkilö oleskelee tilapäisesti, voisi muuttaa väärentämiseltä suojatun muovikortin tietoja tekemällä siihen muita merkintöjä pysyvästi tai (helposti poistettavissa olevaa) tarraa käyttäen. On myös otettava huomioon se, että kyseisen direktiivin mukaan ajokortin kenttä 13 on tarkoitettu ainoastaan ajokortin myöntäneen jäsenvaltion tekemille merkinnöille ja että kyseisen jäsenvaltion tekemää merkintää ei voida pelkästään ”peittää” toisella merkinnällä.
21 AR väittää myös, että hänen ajokorttinsa esittämistä koskevan velvollisuuden täyttäminen, jotta ajokorttiin tehtäisiin merkintä, jonka mukaan se ei ole voimassa Saksan alueella, loukkaisi hänen vapaata liikkuvuuttaan ja voisi myöhemmin aiheuttaa käytännössä merkittäviä avoimuutta koskevia ongelmia esimerkiksi siinä tapauksessa, että lainvalvontaviranomaiset eivät toisessa jäsenvaltiossa suorittamansa liikennevalvonnan yhteydessä saisi tietoa unionin ajokortissa olevan merkinnän luonteesta, mikä voisi aiheuttaa sekaannuksia. Näiden vaatimusten ja haittojen vuoksi direktiiviin 2006/126 olisi tarvittu tästä asiasta nimenomainen säännös.
22 AR:n mukaan direktiivissä 2006/126 säädetään, että ainoastaan toimivaltainen ajokortin myöntänyt jäsenvaltio tai vastaanottava jäsenvaltio voi direktiivin 15 artiklassa säädetyn keskinäisen avun nojalla tehdä ajokorttiin tällaisen merkinnän ja antaa uuden ajokorttiasiakirjan.
23 Lisäksi jäsenvaltion, jossa henkilö oleskelee tilapäisesti, olisi alueellaan suoritettavan liikennevalvonnan yhteydessä helppo tarkistaa sähköisesti, onko asianomaisella henkilöllä oikeus kuljettaa moottoriajoneuvoa kyseisellä alueella.
24 Pforzheimin kaupunki puolestaan katsoo pääasiallisesti, että koska direktiivissä 2006/126 ei anneta jäsenvaltiolle, jonka alueella henkilö oleskelee tilapäisesti, toimivaltaa tehdä toisen jäsenvaltion myöntämään ajokorttiin merkintöjä sen jälkeen, kun päätös kieltäytyä kyseisen ajokortin pätevyyden tunnustamisesta on tehty ensin mainitun jäsenvaltion alueella, direktiivissä 2006/126 on lainsäädännöllinen aukko, joka olisi täytettävä soveltamalla jäsenvaltioon, jossa henkilö oleskelee tilapäisesti, analogisesti kyseisen direktiivin säännöksiä vakinaisen asuinpaikan jäsenvaltiosta.
25 Se katsoo, että 23.4.2015 annetusta tuomiosta Aykul (C-260/13, EU:C:2015:257) ilmenevää unionin tuomioistuimen tulkintaa, jonka mukaan jäsenvaltiolla, jossa toisen jäsenvaltion myöntämän ajokortin haltija on oleskellut tilapäisesti, on tietyissä olosuhteissa oikeus kieltäytyä kyseisen ajokortin pätevyyden tunnustamisesta, voidaan soveltaa pääasiassa kyseessä olevaan tilanteeseen. Tämän oikeuskäytännön mukaan jäsenvaltiolla, jossa henkilö oleskelee tilapäisesti, olisi myös oltava mahdollisuus ryhtyä hallintoon liittyviin toimenpiteisiin, kuten merkintöjen tekemiseen ajokorttiin. Kyseessä on välttämätön toimenpide, jolla on huomattava merkitys direktiivin 2006/126 11 artiklan 4 kohdan toisessa alakohdassa tarkoitetun ulkomaisen ajokortin pätevyyden tunnustamisesta kieltäytymistä koskevan päätöksen tehokkaalle täytäntöönpanolle. Valvontaviranomaisten olisi voitava tarkastaa valvonnan yhteydessä täydellisesti ja välittömästi ajokortin haltijan ajo-oikeuden voimassaolo.
26 Koska direktiivissä 2006/126 sallitaan se, että toisen jäsenvaltion myöntämän ajokortin haltijan vakinaisen asuinpaikan jäsenvaltio, joka on tehnyt päätöksen, jossa tämän ajokortin pätevyyden tunnustamisesta kieltäydytään, tekee ajokorttiin tätä ajokieltoa koskevan merkinnän esimerkiksi tarralla, tämä hallintoon liittyvä toimenpide olisi sallittava myös silloin, kun tällaisen päätöksen kohteena olevan ajokortin haltijan asuinpaikka ei ole jäsenvaltiossa, jossa häneen kohdistunut liikennevalvonta suoritettiin.
27 Koska mainitussa direktiivissä säädetään lisäksi vastaanottavan jäsenvaltion mahdollisuudesta muuttaa toisen jäsenvaltion myöntämää ajokorttia direktiivin 2006/126 liitteessä I olevan 3 kohdan kolmannen virkkeen a alakohdan 13 alakohdan ja 4 kohdan a alakohdan nojalla, tällainen muuttaminen esimerkiksi kiinnittämällä tarra ei ole väärentämisen estämistä koskevien säännösten vastaista.
28 Pforzheimin kaupunki toteaa lopuksi, että koska AR on itse toiminnallaan aiheuttanut ajo-oikeuden epäämistä Saksassa koskevan tiedon merkitsemisen, hänen väitteensä, joka koskee tämän merkinnän leimaavaa vaikutusta, on hylättävä, kun otetaan huomioon sen tavoite, joka on liikenneturvallisuuden ylläpitäminen.
29 Ennakkoratkaisua pyytäneellä tuomioistuimella on epäilyjä siitä, onko jäsenvaltiolla, joka on tehnyt – kuten 23.4.2015 annettuun tuomioon Aykul (C-260/13, EU:C:2015:257) johtaneessa asiassa – päätöksen kieltäytyä tunnustamasta toisessa jäsenvaltiossa myönnetyn ajokortin pätevyyttä direktiivin 2006/126 11 artiklan 4 kohdan toisen alakohdan nojalla kyseisen ajokortin haltijan sen alueella kyseisen ajokortin myöntämisen jälkeen tekemän rikkomuksen johdosta, myös oikeus tehdä kyseiseen ajokorttiin merkintä sen aluetta koskevasta ajokiellosta, kun ajokortin haltija ei ole muuttanut asumaan siellä vakinaisesti kyseisen direktiivin 12 artiklassa tarkoitetulla tavalla.
30 Tässä tilanteessa Verwaltungsgerichtshof Baden-Württemberg päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:
”Onko unionin oikeus, erityisesti – – direktiivi [2006/126] – – esteenä sellaisille kansallisen oikeuden säännöksille, joiden mukaan silloin, kun tehdään direktiivin 2006/126 11 artiklan 4 kohdan toisessa alakohdassa tarkoitettu tunnustamatta jättämistä koskeva päätös, ulkomainen EU-ajokortti, jonka haltijalla ei ole vakinaista asuinpaikkaa Saksassa, on viipymättä esitettävä päättävälle kansalliselle viranomaiselle, jotta se voi tehdä ajokorttiin merkinnän puuttuvasta ajo-oikeudesta Saksan alueella; EU-ajokortin osalta tällainen rajoitusmerkintä on yleensä tilaan 13 kiinnitettävä punainen 'D'-kirjain, joka on yliviivattu (esim. tarra)?”
Ennakkoratkaisukysymyksen tarkastelu
31 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee kysymyksellään lähinnä, onko direktiiviä 2006/126 tulkittava siten, että se on esteenä sille, että jäsenvaltio, joka on tehnyt direktiivin 11 artiklan 4 kohdan toisen alakohdan nojalla päätöksen, jolla se kieltäytyy tunnustamasta toisen jäsenvaltion myöntämän ajokortin pätevyyttä sillä perusteella, että sen haltija on syyllistynyt rikkomukseen, joka on tapahtunut silloin, kun hän on oleskellut tilapäisesti ensiksi mainitun jäsenvaltion alueella kyseisen ajokortin myöntämisen jälkeen, tekee myös kyseiseen ajokorttiin merkinnän, jonka mukaan ajokortin haltijalla ei ole oikeutta kuljettaa ajoneuvoa sen alueella, vaikka ajokortin haltija ei ole muuttanut asumaan kyseisen jäsenvaltion alueella vakinaisesti mainitun direktiivin 12 artiklan ensimmäisessä kohdassa tarkoitetulla tavalla.
32 Tältä osin on syytä muistuttaa, että unionin tuomioistuin on katsonut 23.4.2015 antamansa tuomion Aykul (C-260/13, EU:C:2015:257) 71 kohdassa, että direktiivin 2006/126 2 artiklan 1 kohtaa ja 11 artiklan 4 kohdan toista alakohtaa on tulkittava siten, että ne eivät ole esteenä sille, että jäsenvaltio, jonka alueella toisessa jäsenvaltiossa myönnetyn ajokortin haltija oleskelee tilapäisesti, kieltäytyy tunnustamasta tämän ajokortin pätevyyttä sen vuoksi, että kyseisen ajokortin myöntämisen jälkeen ajokortin haltija on tämän valtion alueella syyllistynyt rikkomukseen, josta ensiksi mainitun jäsenvaltion lainsäädännön mukaan on seurauksena soveltumattomuus moottoriajoneuvon kuljettamiseen.
33 Kyseisen tuomion 59 ja 60 kohdasta ilmenee lisäksi, että jäsenvaltiolla, jossa henkilöllä on vakinainen asuinpaikka, on direktiivin 2006/126 11 artiklan 2 kohdan, joka vastaa direktiivin 91/439, joka on korvattu direktiivillä 2006/126, 8 artiklan 2 kohtaa, nojalla oikeus toteuttaa toisen jäsenvaltion myöntämän ajokortin rajoittamista tai poistamista taikka sen määräaikaista tai pysyvää peruuttamista koskevia toimenpiteitä. Sen sijaan direktiivin 2006/126 11 artiklan 4 kohdan toisessa alakohdassa oikeutetaan jäsenvaltio, joka ei ole vakinaisen asuinpaikan jäsenvaltio, ryhtymään toisessa jäsenvaltiossa aikaisemmin saadun ajokortin haltijaa kohtaan kansallisen lainsäädäntönsä mukaisesti ja hänen kyseisen jäsenvaltion alueella tekemänsä rikkomuksen johdosta ainoastaan sellaisiin toimenpiteisiin, jotka ovat voimassa vain tämän valtion alueella ja joiden vaikutuksena on ainoastaan kieltäytyminen tunnustamasta tämän ajokortin pätevyyttä saman valtion alueella.
34 Direktiivi 2006/126 ei näin ollen ole esteenä sille, että jäsenvaltio, jossa henkilö oleskelee tilapäisesti, kuten pääasiassa kyseessä olevassa tapauksessa Saksan liittotasavalta, kieltäytyy StVG:n 3 §:n 1 momentissa ja FeV:n 46 §:n 6 momentissa säädetyn kaltaisen kansallisen säännöstön perusteella tunnustamasta oikeutta käyttää toisessa jäsenvaltiossa henkilölle myönnettyä ajokorttia lopettamalla kyseisen henkilön oikeuden kuljettaa moottoriajoneuvoja alueellaan. Jäsenvaltio, jossa henkilö on oleskellut tilapäisesti, ei kuitenkaan voi tehdä tällaiseen ajokorttiin, jonka malli on – kuten direktiivin 2006/126 1 artiklan 1 kohdasta, luettuna yhdessä sen johdanto-osan 16 perustelukappaleen kanssa, ilmenee – yhdenmukaistettu direktiivillä 2006/126 muovikortiksi, FeV:n 47 §:n 2 momentissa tarkoitetun kaltaista merkintää, joka koskee ajokieltoa sen alueella.
35 On nimittäin todettava, että direktiivi 2006/126 sisältää yksityiskohtaiset säännöt jäsenvaltioiden toimivallasta ajokortin myöntämistä, ajokorttiin vaikuttavia muutoksia ja ajokorttiin tehtäviä merkintöjä varten.
36 Näistä säännöistä ilmenee, että sekä ajokortin myöntäminen ja sen myöhemmät muutokset että ajokorttiin sisältyvät merkinnät kuuluvat ajokortin haltijan vakinaisen asuinpaikan jäsenvaltion yksinomaiseen toimivaltaan.
37 Direktiivin 2006/126 2 artiklan 2 kohdassa, 7 artiklan 1 kohdan e alakohdassa ja 3 kohdan b alakohdassa, 11 artiklan 1, 2 ja 5 kohdassa sekä sen liitteessä I olevan 3 kohdan kolmannen virkkeen a alakohdan 13 ja 14 alakohdan ja 4 kohdan a alakohdassa säännellään yksityiskohtaisesti tilanteet, joissa kyseinen jäsenvaltio on toimivaltainen myöntämään, korvaamaan, uusimaan tai vaihtamaan ajokortin tai tekemään siihen merkintöjä.
38 Vaikka vakinaisen asuinpaikan jäsenvaltio on pääsääntöisesti se jäsenvaltio, jossa ajokortti on myönnetty, myös jäsenvaltiosta, johon ajokortin haltija on muuttanut vakinaisesti asumaan sen jälkeen, kun hänelle on myönnetty jäsenvaltiossa ajokortti, voi tulla muun muassa direktiivin 2006/126 11 artiklan 1 kohdasta ilmenevin tavoin kyseisessä direktiivissä tarkoitettu vakinaisen asuinpaikan jäsenvaltio. Kyseisen direktiivin liitteessä I olevan 4 kohdan a alakohdassa oikeutetaan siten uuden vakinaisen asuinpaikan jäsenvaltio merkitsemään ajokorttiin maassa vaadittavat merkinnät sillä ehdolla, että nämä merkinnät tehdään myös tässä jäsenvaltiossa myönnettäviin ajokortteihin ja että kortissa on näihin merkintöihin tarvittava tila.
39 Sitä vastoin missään direktiivin 2006/126 säännöksessä ei anneta jäsenvaltiolle, jossa ajokortin haltija oleskelee tilapäisesti, minkäänlaista toimivaltaa tehdä ajokorttiin esimerkiksi FeV:n 47 §:ssä tarkoitetun kaltaisia merkintöjä.
40 Kuten Euroopan komissio on korostanut kirjallisissa huomautuksissaan, mikään seikka ei osoita, että tällaisten säännösten puuttuminen direktiivistä 2006/126 olisi sellainen unionin lainsäätäjän tahaton lainsäädäntöaukko, joka olisi täytettävä soveltamalla analogisesti vakinaisen asuinpaikan jäsenvaltion toimivaltaa koskevia kyseisen direktiivin säännöksiä.
41 Direktiivin 2006/126 yksityiskohtaisista säännöksistä ilmenee päinvastoin, että ajokortin muodollinen muuttaminen voi tapahtua vain ajokortin haltijan vakinaisen asuinpaikan jäsenvaltiossa, jotta varmistettaisiin direktiivillä 2006/126 sen johdanto-osan 4 ja 16 perustelukappaleesta ilmenevin tavoin taattu ajokortin yhtenäinen ulkoasu.
42 Tältä osin on syytä muistuttaa myös unionin tuomioistuimen todenneen, että vaikka direktiivissä 2006/126 säädetäänkin vain vähimmäistason yhdenmukaistamisesta, joka koskee edellytyksiä, joilla ajokortti voidaan myöntää, kyseisellä direktiivillä yhdenmukaistetaan sen sijaan kattavasti ajo-oikeuden olemassaolon osoittavat asiakirjat, jotka jäsenvaltioiden on tunnustettava direktiivin 2 artiklan 1 kohdan mukaisesti (tuomio 26.10.2017, I, C-195/16, EU:C:2017:815, 57 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
43 Tästä seuraa, että näitä asiakirjoja voidaan muuttaa ainoastaan direktiivillä 2006/126 tätä tarkoitusta varten annettujen säännösten mukaisesti.
44 Lisäksi on todettava, että direktiivin 2006/126 15 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on avustettava toisiaan kyseisen direktiivin täytäntöönpanossa ja vaihdettava myöntämiään, vaihtamiaan, korvaamiaan, uusimiaan tai peruuttamiaan ajokortteja koskevat tiedot käyttäen tätä varten perustettua EU:n ajokorttiverkostoa sitten, kun se on toiminnassa.
45 Tässä säännöksessä tarkoitetulla keskinäisellä avunannolla voidaan taata sellaisen päätöksen tehokas täytäntöönpano, jolla jäsenvaltio, jossa henkilö on oleskellut tilapäisesti, on direktiivin 2006/126 11 artiklan 4 kohdan toisen alakohdan nojalla evännyt toisen jäsenvaltion myöntämän ajokortin haltijalta ajo-oikeuden omalla alueellaan.
46 Tällaisessa tilanteessa vakinaisen asuinpaikan jäsenvaltio voi nimittäin sen jäsenvaltion pyynnöstä, jossa henkilö on oleskellut tilapäisesti, ja tämän direktiivin liitteessä I olevan 3 kohdan kolmannen virkkeen a alakohdan 13 ja 14 alakohdan sekä 4 kohdan a alakohdan mukaisesti tehdä ajokorttiin mahdolliset merkinnät ajokiellosta viimeksi mainitun jäsenvaltion alueella.
47 Ei ilmeisesti ole myöskään mahdotonta, että jäsenvaltio, jossa henkilö on oleskellut tilapäisesti, tarkistaisi sen alueella suoritetun liikennevalvonnan yhteydessä esimerkiksi sähköisesti, onko asianomaiseen henkilöön kohdistettu toimenpide, jolla häneltä on evätty ajo-oikeus kyseisellä alueella tämän direktiivin 11 artiklan 4 kohdan toisen alakohdan nojalla.
48 Esitettyyn kysymykseen on kaiken edellä todetun perusteella vastattava, että direktiiviä 2006/126 on tulkittava siten, että se on esteenä sille, että jäsenvaltio, joka on tehnyt kyseisen direktiivin 11 artiklan 4 kohdan toisen alakohdan nojalla päätöksen, jolla se kieltäytyy tunnustamasta toisen jäsenvaltion myöntämän ajokortin pätevyyttä sillä perusteella, että sen haltija on syyllistynyt rikkomukseen, joka on tapahtunut silloin, kun hän on oleskellut tilapäisesti ensiksi mainitun jäsenvaltion alueella kyseisen ajokortin myöntämisen jälkeen, tekee myös kyseiseen ajokorttiin merkinnän, jonka mukaan ajokortin haltijalla ei ole oikeutta kuljettaa ajoneuvoa sen alueella, vaikka ajokortin haltija ei ole muuttanut asumaan kyseisen jäsenvaltion alueella vakinaisesti mainitun direktiivin 12 artiklan ensimmäisessä kohdassa tarkoitetulla tavalla.
Oikeudenkäyntikulut
49 Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.
Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (ensimmäinen jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:
Ajokorteista 20.12.2006 annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviä 2006/126/EY, sellaisena kuin se on muutettuna 28.11.2011 annetulla komission direktiivillä 2011/94/EU, on tulkittava siten, että se on esteenä sille, että jäsenvaltio, joka on tehnyt kyseisen direktiivin 11 artiklan 4 kohdan toisen alakohdan nojalla päätöksen, jolla se kieltäytyy tunnustamasta toisen jäsenvaltion myöntämän ajokortin pätevyyttä sillä perusteella, että sen haltija on syyllistynyt rikkomukseen, joka on tapahtunut silloin, kun hän on oleskellut tilapäisesti ensiksi mainitun jäsenvaltion alueella kyseisen ajokortin myöntämisen jälkeen, tekee myös kyseiseen ajokorttiin merkinnän, jonka mukaan ajokortin haltijalla ei ole oikeutta kuljettaa ajoneuvoa sen alueella, vaikka ajokortin haltija ei ole muuttanut asumaan kyseisen jäsenvaltion alueella vakinaisesti direktiivin 2006/126, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 2011/94, 12 artiklan ensimmäisessä kohdassa tarkoitetulla tavalla.
Allekirjoitukset