UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (neljäs jaosto)

6 päivänä syyskuuta 2013 (*)

Kilpailu – Hallinnollinen menettely – Päätös, jossa määrätään tarkastuksesta – Komission tarkastusvaltuudet – Puolustautumisoikeudet – Oikeasuhteisuus – Perusteluvelvollisuus

Yhdistetyissä asioissa T‑289/11, T‑290/11 ja T‑521/11,

Deutsche Bahn AG, kotipaikka Berliini (Saksa),

DB Mobility Logistics AG, kotipaikka Berliini,

DB Energie GmbH, kotipaikka Frankfurt am Main (Saksa),

DB Netz AG, kotipaikka Frankfurt am Main,

DB Schenker Rail GmbH, kotipaikka Mainz (Saksa),

DB Schenker Rail Deutschland AG, kotipaikka Mainz,

Deutsche Umschlaggesellsschaft Schiene-Straße mbH (DUSS), kotipaikka Bodenheim (Saksa),

edustajinaan asianajajat W. Deselaers, O. Mross ja J. Brückner,

kantajina,

vastaan

Euroopan komissio, asiamiehinään L. Malferrari, N. von Lingen ja R. Sauer,

vastaajana,

jota tukevat

Espanjan kuningaskunta, asiamiehinään aluksi asioissa T‑289/11 ja T-290/11 abogado del Estado M. Muñoz Pérez ja sittemmin asioissa T‑289/11, T-290/11 ja T-521/11 abogada del Estado S. Centeno Huerta,

Euroopan unionin neuvosto, asiamiehinään M. Simm ja F. Florindo Gijón,

EFTAn valvontaviranomainen (AELE), asiamiehinään X. A. Lewis, M. Schneider ja M. Moustakali,

väliintulijoina,

joissa unionin yleistä tuomioistuinta vaaditaan kumoamaan komission 14.3.2011 tekemä päätös K(2011) 1774, komission 30.3.2011 tekemä päätös K(2011) 2365 ja komission 14.7.2011 tekemä päätös K(2011) 5230 (asiat COMP/39.678 ja COMP/39.731), joissa määrättiin neuvoston asetuksen (EY) N:o 1/2003 20 artiklan 4 kohdan nojalla tarkastuksista Deutsche Bahn AG:ssä ja kaikissa sen tytäryhtiöissä,

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (neljäs jaosto),

toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja I. Pelikánová sekä tuomarit K. Jürimäe ja M. van der Woude (esittelevä tuomari),

kirjaaja: hallintovirkamies K. Andová,

ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 9.4.2013 pidetyssä istunnossa esitetyn,

on antanut seuraavan

tuomion

 Asian tausta

1        Deutsche Bahn AG, DB Mobility Logistics AG, DB Netz AG, DB Energie GmbH, Deutsche Umschlaggesellsschaft Schiene-Straße mbH (DUSS), DB Schenker Rail GmbH ja DB Schenker Rail Deutschland AG, jotka ovat nyt käsiteltävissä asioissa kantajina, ja kaikki Deutsche Bahnin määräysvallassa suoraan tai välillisesti olevat oikeushenkilöt muodostavat kansainvälisen yrityksen, joka harjoittaa liiketoimintaa kansallisen ja kansainvälisen tavara- ja matkustajakuljetuksen, logistiikan ja rautatiekuljetusten liitännäispalvelujen tarjoamisen alalla. Tytäryhtiöt, joita nyt esillä olevat asiat koskevat, ovat suoraan tai välillisesti kokonaan Deutsche Bahnin omistuksessa.

 Ensimmäinen tarkastus

 Ensimmäinen tarkastuspäätös

2        Euroopan komissio määräsi 14.3.2011 tekemällään päätöksellä K(2011) 1774 (asiat COMP/39.678 ja COMP/39.731; jäljempänä ensimmäinen tarkastuspäätös), että Deutsche Bahnin ja kaikkien sen määräysvallassa suoraan tai välillisesti olevien oikeushenkilöiden on suostuttava tarkastukseen [EY] 81 ja [EY] 82 artiklassa vahvistettujen kilpailusääntöjen täytäntöönpanosta 16.12.2002 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1/2003 (EYVL 2003, L 1, s. 1) 20 artiklan 4 kohdan nojalla.

3        Tarkastuspäätöksen 1 artiklassa määrätään seuraavaa:

”Deutsche Bahn AG:n – – ja kaikkien sen määräysvallassa suoraan tai välillisesti olevien oikeushenkilöiden, mukaan lukien DB Mobility Logistics AG, DB Energie GmbH, DB Schenker Rail GmbH ja DB Schenker Rail Deutschland AG, on suostuttava tarkastukseen, joka koskee niiden toimintatapoja, jotka ovat omiaan rikkomaan SEUT 102 artiklaa ja ETA-sopimuksen 54 artiklaa rautatiekuljetusten ja niiden liitännäispalvelujen tarjoamisen alalla niissä jäsenvaltioissa – kuten esimerkiksi Saksassa –, joissa kyseiset DB-konsernin tytäryhtiöt osallistuvat rautateiden matkustaja- ja tavarakuljetukseen. Nämä toimintatavat liittyvät mahdollisesti perusteettomaan suosivaan kohteluun, jonka DB Energie GmbH on myöntänyt DB-konsernin muille tytäryhtiöille muun muassa vetoajoneuvojen sähkönsyöttöä koskevan alennusjärjestelmän kautta, mikä mahdollistaa sen, että DB-konserni haittaa kilpailua myöhäisemmässä kaupankäynnin vaiheessa sijaitsevilla rautatiekuljetusalan markkinoilla.

Tarkastus voidaan toteuttaa kaikissa Deutsche Bahn AG -konsernin tiloissa (muun muassa Deutsche Bahn AG:n tiloissa osoitteessa Potsdamer Platz 2, 10785 Berliini, Saksa; DB Mobility Logistics AG:n tiloissa osoitteessa Potsdamer Platz 2, 10785 Berliini, Saksa; DB Energie GmbH:n tiloissa osoitteessa Pfarrer-Perabo-Platz 2, 60326 Frankfurt am Main, Saksa; DB Schenker Rail GmbH:n tiloissa osoitteessa Rheinstrasse 2, 55116 Mainz, Saksa ja DB Schenker Rail Deutschland AG:n tiloissa osoitteessa Rheinstrasse 2, 55116 Mainz, Saksa).

Deutsche Bahn AG:n ja kaikkien sen määräysvallassa suoraan tai välillisesti olevien oikeushenkilöiden, mukaan lukien DB Mobility Logistics AG, DB Energie GmbH, DB Schenker Rail GmbH ja DB Schenker Rail Deutschland AG, on sallittava toimihenkilöiden ja muiden mukana olevien henkilöiden, jotka komissio on valtuuttanut tekemään tarkastuksen, sekä muiden asianomaisen jäsenvaltion kilpailuviranomaisen toimihenkilöiden ja tämän valtuuttamien tai nimeämien henkilöiden, jotka avustavat näitä, pääsy kaikkiin tiloihin, kaikille alueille ja kaikkiin kulkuneuvoihin tavanomaisina toimistoaikoina. Kyseisten yritysten on edellä mainittujen toimihenkilöiden pyynnöstä annettava tarkastettavaksi kirjanpito ja kaikki muut liikeasiakirjat riippumatta siitä, missä muodossa ne on tallennettu, ja sallittava näiden tutkia niitä tarkastuspaikalla ja ottaa tai saada kyseisestä kirjanpidosta tai muista asiakirjoista missä tahansa muodossa jäljennöksiä ja otteita. Niiden on sallittava kaikkien yrityksen tilojen ja kirjanpidon tai asiakirjojen sinetöiminen tarkastuksen ajaksi siltä osin kuin tarkastuksen suorittamiseksi on tarpeen. Niiden on annettava välittömästi tarkastuspaikalla edellä mainittujen toimihenkilöiden tai muiden henkilöiden vaatimat tarkastuksen kohteeseen ja tarkoitukseen liittyvät suulliset selvitykset ja sallittava henkilöstön edustajien tai jäsenten antaa tällaisia selvityksiä. Niiden on sallittava näiden selvitysten tallentaminen missä tahansa muodossa.”

4        Komissio täsmentää tarkastuspäätöksen 2 artiklassa, että tarkastus voi alkaa 29.3.2011. Kyseisen päätöksen 3 artiklassa komissio toteaa, että tarkastuspäätös annetaan Deutsche Bahnille ja kaikille sen määräysvallassa suoraan tai välillisesti oleville oikeushenkilöille tiedoksi välittömästi ennen tarkastusta.

5        Ensimmäinen tarkastuspäätös on perusteltu seuraavasti:

”Komissiolla on käytössään tietoja, joiden mukaan DB Energiellä on mahdollisuus vetoajoneuvojen sähkönsyöttöä koskevan alennusjärjestelmän kautta soveltaa suosivaa kohtelua kyseisiin DB-konsernin rautateiden matkustaja- ja tavarakuljetuksen markkinoilla oleviin tytäryhtiöihin niissä jäsenvaltioissa – kuten esimerkiksi Saksassa –, joissa nämä tytäryhtiöt toimivat. Tämä suosiva kohtelu saattaa johtua muun muassa DB Energien tarjoamien alennusten rakenteesta, ja sitä ei mahdollisesti ole perusteltu objektiivisesti. Komissiolla on todisteita, jotka viittaavat siihen, että DB Energie on saattanut jo aiemmin soveltaa samankaltaisia alennusjärjestelmiä vetoajoneuvojen sähkönsyötön alalla vähintään vuodesta 2002 lähtien. Ei myöskään voida sulkea pois sitä mahdollisuutta, että DB Energie on soveltanut näitä alennusjärjestelmiä jo ennen mainittua ajankohtaa. Tämä liiketoimintamalli mahdollistaa oletettavasti sen, että kyseiset DB-konsernin tytäryhtiöt saavat etua kilpailijoihinsa nähden myöhäisemmässä kaupankäynnin vaiheessa sijaitsevilla markkinoilla niissä jäsenvaltioissa – kuten muun muassa Saksassa –, joissa kyseiset DB-konsernin tytäryhtiöt toimivat rautateiden matkustaja- ja tavarakuljetuksen alalla, ja että DB-konserni voi siten haitata kilpailua näillä markkinoilla. Jos edellä kuvattuja toimintatapoja esiintyy, niitä on pidettävä SEUT 102 artiklan ja ETA-sopimuksen 54 artiklan rikkomisena.

Komission on tarpeen tehdä tarkastuksia asetuksen N:o 1/2003 20 artiklan nojalla tutkiakseen kaikki oletettujen yhdenmukaistettujen menettelytapojen kannalta merkitykselliset seikat ja yleisemmin määrittääkseen, missä määrin kukin kyseisistä oikeushenkilöistä tarkalleen osallistui yhdenmukaistettuihin menettelytapoihin.

Hintojen vahvistamista koskevat päätökset tehdään DB-konsernissa todennäköisesti yrityksen eri tasoilla. Lisäksi on todennäköistä, että asian kannalta merkityksellisiä todisteita löytyy myös DB-konsernin tytäryhtiöistä, joiden hyväksi todennäköisesti sovelletaan edullisia hintoja, jotka ovat mahdollisesti perusteettomia, mikä mahdollistaa kilpailun haittaamisen rautatieliikenteen alalla. On siis olemassa viitteitä siitä, että tämän päätöksen 1 artiklassa luetelluista tiloista saattaisi löytyä todisteita.

Komissiolla olevien tietojen mukaan DB Energien aikaisemmin Saksan rautateiden matkustaja- ja tavarakuljetuksen markkinoihin soveltamasta hintajärjestelmästä on jo syntynyt Saksassa oikeusriitoja, joissa sääntely- ja kilpailuviranomaiset ovat olleet asianosaisina. Tästä seuraa, että kyseiset oikeushenkilöt ovat tietoisia siitä, että sääntely- ja kilpailuviranomaiset valvovat niiden hinnoittelujärjestelmää. Komissio on sitä paitsi aikaisemmin todennut, että DB-konsernin hintojen vahvistamisessa käyttämät menettelytavat rikkovat SEUT 102 artiklaa, minkä Euroopan unionin tuomioistuimet ovat vahvistaneet. Näin ollen kyseiset oikeushenkilöt saattavat pyrkiä kätkemään, salaamaan tai kiistämään näihin menettelytapoihin liittyviä todisteita, jotta mahdolliset hintojen vahvistamisessa käytetyt lainvastaiset menettelytavat eivät paljastu.

Tarkastusten tehokkuuden takaamiseksi on olennaisen tärkeää, että ne toteutetaan siten, ettei oikeushenkilöitä, joiden oletetaan osallistuneen rikkomiseen, varoiteta etukäteen, ja että tarkastukset suoritetaan samanaikaisesti useassa paikassa.

Tämän vuoksi asetuksen N:o 1/2003 20 artiklan 4 kohdan nojalla tehty päätös, jossa määrätään kyseisiä oikeushenkilöitä koskevasta tarkastuksesta, on tarpeellinen.”

 Ensimmäisen tarkastuksen kulku

6        Kaikkiaan 32 komission toimihenkilöä tuli 29.3.2011 kantajien tiloihin Berliinissä (Saksa), Frankfurt am Mainissa (Saksa) ja Mainzissa (Saksa) ja antoi niille tiedoksi asetuksen N:o 1/2003 20 artiklan 4 kohdan nojalla tehdyn ensimmäisen tarkastuspäätöksen.

7        Kantajat olivat yhteydessä asianajajiinsa, jotka osallistuivat tarkastukseen sen ensimmäisenä päivänä. Kantajat eivät vastustaneet tarkastusta eivätkä viitanneet tuomioistuimelta haetun luvan puuttumiseen. Kantajat eivät myöskään tarkastuksen tiedoksi saatuaan vastustaneet sitä asetuksen N:o 1/2003 20 artiklan 6 kohdan perusteella. Komissio ei näin ollen missään vaiheessa turvautunut jäsenvaltion viranomaisten apuun kyseisen asetuksen 20 artiklan 6 kohdan nojalla.

8        Sen jälkeen, kun ensimmäinen tarkastuspäätös oli annettu tiedoksi, yrityksen edustajat allekirjoittivat tiedoksiannosta laaditun pöytäkirjan. Kyseiset edustajat antoivat tutkijoille yrityksen organisaatiokaavion ja puhelinluettelot, vastasivat tiettyjen työntekijöiden henkilöllisyyttä koskeviin kysymyksiin, veivät tutkijat kyseisten henkilöiden työhuoneisiin eivätkä vastustaneet näissä tiloissa tehtävää etsintää. Kyseisissä työhuoneissa olevat asiakirjat tutkittiin, osa niistä kokonaisuudessaan. Tutkijat tekivät myös tietyillä hakusanoilla hakuja sähköisistä asiakirjoista, kuten sähköpostiviesteistä.

9        Komission tutkijat löysivät aamun 29.3.2011 ja 31.3.2011 klo 14.00:n välisenä aikana DB Schenker Rail Deutschlandin tiloista Mainzista asiakirjoja, joiden komissio katsoo voivan antaa olettaa, että on toimittu kilpailunvastaisesti. Tämän kilpailunvastaisen toiminnan kohteena on komission mukaan kilpailijoiden syrjintä rautatiekuljetuksen markkinoilla kantajien hallinnoiman infrastruktuurin ja tiettyjen niihin liittyvien palvelujen kautta. Asiakirjat, jotka liittyivät yksiselitteisesti näihin uusiin epäilyihin, säilytettiin erillään.

10      Komissio katsoi tarpeelliseksi aloittaa DUSS:n osalta tutkinnan, mikä johti toisen tarkastuspäätöksen tekemiseen.

11      Ensimmäinen tarkastus päättyi Deutsche Bahnin ja DB Mobility Logisticsin tiloissa Berliinissä 31.3.2011.

 Toinen tarkastus

 Toinen tarkastuspäätös

12      Komissio määräsi 30.3.2011 tekemällään päätöksellä K(2011) 2365 (asiat COMP/39.678 ja COMP/39.731; jäljempänä toinen tarkastuspäätös), että Deutsche Bahnin ja kaikkien sen määräysvallassa suoraan tai välillisesti olevien oikeushenkilöiden on suostuttava tarkastukseen asetuksen N:o 1/2003 20 artiklan 4 kohdan nojalla.

13      Tarkastuspäätöksen 1 artiklassa määrätään seuraavaa:

”Deutsche Bahn AG:n – – ja kaikkien sen määräysvallassa suoraan tai välillisesti olevien oikeushenkilöiden, mukaan lukien DB Mobility Logistics AG, DB Netz AG, Deutsche Umschlagegesellsschaft Schiene-Straße (DUSS) mbH, DB Schenker Rail GmbH ja DB Schenker Rail Deutschland AG, on suostuttava tarkastukseen, joka koskee niiden toimintatapoja, jotka ovat omiaan rikkomaan SEUT 102 artiklaa ja ETA-sopimuksen 54 artiklaa rautatiekuljetusten ja niiden liitännäispalvelujen tarjoamisen alalla niissä jäsenvaltioissa – kuten esimerkiksi Saksassa –, joissa kyseiset DB-konsernin tytäryhtiöt osallistuvat rautatiekuljetukseen. Nämä menettelyt liittyvät mahdollisesti perusteettomaan syrjintään, jota Deutsche Umschlagegesellschaft Schiene-Straße (DUSS) mbH harjoittaa DB-konsernin kilpailijoita kohtaan sen mahdollistamiseksi, että DB-konserni haittaa kilpailua myöhäisemmässä kaupankäynnin vaiheessa sijaitsevilla rautatiekuljetusalan markkinoilla. Tarkastus voidaan toteuttaa kaikissa Deutsche Bahn AG -konsernin tiloissa – –.”

14      Komissio täsmentää tarkastuspäätöksen 2 artiklassa, että tarkastus voi alkaa 30.3.2011. Kyseisen päätöksen 3 artiklassa komissio toteaa, että tarkastuspäätös annetaan Deutsche Bahnille ja kaikille sen määräysvallassa suoraan tai välillisesti oleville oikeushenkilöille tiedoksi välittömästi ennen tarkastusta.

15      Toinen tarkastuspäätös on perusteltu seuraavasti:

”Hallussaan olevien tietojen perusteella komissiolla on todisteita, jotka viittaavat siihen, että DUSS saattaa asettaa Saksassa rautatiekuljetusalalla toimivia kilpailijoitaan heikompaan kilpailuasemaan vaikeuttamalla niiden pääsyä DB:n terminaaleihin tai niitä syrjimällä, mikä mahdollistaa määräävän markkina-aseman väärinkäytön. Tämä saattaa johtua muun muassa siitä, että DUSS tarjoaa epäasianmukaisen pääsyn terminaaleihin, ei tarjoa yhtä tehokkaita palveluja tai epää pääsyn terminaaleihin. Komission tiedossa on seikkoja, jotka osoittavat, että näitä menettelyjä on sovellettu vuodesta 2007 lähtien. Tämä liiketoimintatapa oletettavasti mahdollistaa sen, että DB-konserni saa kilpailijoihinsa nähden etua myöhäisemmässä kaupankäynnin vaiheessa sijaitsevilla rautatiekuljetusalan markkinoilla niissä jäsenvaltioissa – kuten esimerkiksi Saksassa –, joissa kyseiset DB-konsernin tytäryhtiöt toimivat rautatiekuljetusalalla, ja että DB-konserni voi siten haitata kilpailua näillä markkinoilla. – –

Tarkastuksissa, jotka toteutettiin 29.3.2011 DB-konsernin tiloissa mahdollisten lainvastaisten hinnoittelukäytäntöjen tutkimiseksi, komissiolle ilmoitettiin, että edellä mainittuja menettelytapoja koskevia todisteita oli DB-konserniin kuuluvien oikeushenkilöiden hallussa. Näin ollen kyseiset oikeushenkilöt saattavat pyrkiä kätkemään, salaamaan tai kiistämään näihin menettelytapoihin liittyviä todisteita, jotta mahdollisia lainvastaisia menettelytapoja ei paljastu.

Komissio sai edellä mainituissa tarkastuksissa lisäksi haltuunsa tietoja mahdollista kilpailunvastaista toimintaa, joka koostuu DB-konsernin yritysten hallinnoiman infrastruktuurin ja rautatiekuljetuspalvelujen tarjoamisen strategisesta käytöstä, koskevien todisteiden olemassaolosta. Tämä oletetusti kilpailunvastainen toiminta koskee erityisesti huolto- ja korjauslaitteiden sekä liitännäispalvelujen saatavuutta. Tällaisten toimintatapojen tarkoituksena vaikuttaisi olevan DB-konsernin kilpailijoiden harjoittaman liiketoiminnan estäminen tai haittaaminen rautatiekuljetusalalla.

– – ”

 Toisen tarkastuksen kulku

16      Ensimmäisen tarkastuksen ollessa käynnissä komissio antoi kantajille 31.3.2011 noin klo 14 tiedoksi 30.3.2011 päivätyn toisen tarkastuspäätöksen.

17      Kantajat, joita avustivat niiden asianajajat, eivät vastustaneet tarkastusta eivätkä viitanneet tuomioistuimelta haetun luvan puuttumiseen. Kantajat eivät myöskään tarkastuksen tiedoksi saatuaan vastustaneet sitä asetuksen N:o 1/2003 20 artiklan 6 kohdan perusteella. Komissio ei näin ollen missään vaiheessa turvautunut jäsenvaltion viranomaisten apuun kyseisen asetuksen 20 artiklan 6 kohdan nojalla

18      Toinen tarkastus päättyi DB Schenker Rail Deutschlandin tiloissa Mayencessa 1.4.2011.

 Kolmas tarkastus

 Kolmas tarkastuspäätös

19      Komissio määräsi 14.7.2011 tekemällään päätöksellä K(2011) 5230 (asiat COMP/39.678 ja COMP/39.731; jäljempänä kolmas tarkastuspäätös), että Deutsche Bahnin ja kaikkien sen määräysvallassa suoraan tai välillisesti olevien oikeushenkilöiden on suostuttava tarkastukseen asetuksen N:o 1/2003 20 artiklan 4 kohdan nojalla.

20      Tarkastuspäätöksen 1 artiklassa määrätään seuraavaa:

”Deutsche Bahn AG:n – – ja kaikkien sen määräysvallassa suoraan tai välillisesti olevien oikeushenkilöiden, mukaan lukien Deutsche Umschlaggesellschaft Schiene Strasse (DUSS) mbh, DB Netz AG, DB Schenker Rail GmbH ja DB Schenker Rail Deutschland AG, on suostuttava tarkastukseen, joka koskee niiden toimintatapoja, jotka ovat omiaan rikkomaan SEUT 102 artiklaa ja ETA-sopimuksen 54 artiklaa rautatiekuljetuksen ja sen liitännäispalvelujen tarjoamisen alalla niissä jäsenvaltioissa – kuten esimerkiksi Saksassa –, joissa kyseiset DB-konsernin tytäryhtiöt osallistuvat rautatiekuljetukseen. Nämä toimintatavat liittyvät mahdollisesti perusteettomaan syrjintään, jota Deutsche Umschlagegesellschaft Schiene-Straße (DUSS) mbH harjoittaa DB-konsernin kilpailijoita kohtaan sen mahdollistamiseksi, että DB-konserni haittaa kilpailua myöhäisemmässä kaupankäynnin vaiheessa sijaitsevilla markkinoilla rautatieliikenteen alalla ja asettaa siten kilpailijat heikompaan kilpailuasemaan.

Tarkastus voidaan toteuttaa kaikissa Deutsche Bahn AG -konsernin tiloissa – –.”

21      Komissio täsmentää tarkastuspäätöksen 2 artiklassa, että tarkastus voi alkaa 26.7.2011. Kyseisen päätöksen 3 artiklassa komissio toteaa, että tarkastuspäätös annetaan Deutsche Bahnille ja kaikille sen määräysvallassa suoraan tai välillisesti oleville oikeushenkilöille tiedoksi välittömästi ennen tarkastusta.

22      Kolmas tarkastuspäätös on perusteltu seuraavasti:

”–      Komissio tutkii mahdollista kilpailunvastaista järjestelmää, joka koskee DB-konsernin yritysten hallinnoiman infrastruktuurin strategista käyttöä. Tähän oletettuun järjestelmään kuuluu menettelytapoja, jotka koskevat pääsyä terminaaleihin ja terminaaleihin liittyvien hintojen muodostamista sekä liitännäispalveluja. Näiden menettelytapojen tarkoituksena saattaa olla DB-konsernin kilpailijoiden – joille pääsy kyseiseen infrastruktuuriin on välttämätöntä – liiketoiminnan estäminen, hankaloittaminen tai sen taloudellisesti raskaammaksi tekeminen rautatiekuljetuksen alalla. Komissio toteutti tutkimustensa yhteydessä 29.3.–1.4.2011 tarkastuksia DB AG:n, DB Mobility Logistics AG:n, DB Schenker Rail GmbH:n, DB Schenker Rail DE:n ja DB Energie GmbH:n tiloissa.

–        Jo hallussaan olevien tietojen – joihin kuuluvat, joskaan ei yksinomaisesti, mainituissa tarkastuksissa saadut tiedot – perusteella komissiolla on aihetta epäillä, että DUSS saattoi asettaa rautatiekuljetuksen alalla Saksassa toimivat kilpailijansa heikompaan kilpailuasemaan estämällä asianmukaisen pääsyn terminaaleihin taikka hankaloittamalla sitä tai tekemällä sen taloudellisesti raskaammaksi tarjoamalla liitännäispalveluja, jotka eivät ole yhtä tehokkaita tai ovat kalliimpia, taikka epäämällä terminaaleihin pääsyn tai liitännäispalvelujen saatavuuden. Tällaiset menettelytavat eivät ehkä ole objektiivisesti perusteltuja. Komissiolla on viitteitä siitä, että tiettyjä näistä menettelytavoista on sovellettu vähintään vuodesta 2007 lähtien. Komission tiedossa on myös asiakirja, joka osoittaa DUSS:n myöntäneen mahdollisen ns. peitellyn alennuksen DB Schenker Rail DE:lle. Kyseisen asiakirjan mukaan tämä alennus pysytettiin vuonna 2010. Komissiolla ei ole tietoja alennuksen soveltamisajankohdan alkamisesta.

–        Oletuksena on, että kyseiset DB-konsernin tytäryhtiöt – erityisesti DB Schenker Rail DE – saavat näiden menettelytapojen ansiosta kilpailuetua myöhäisemmässä kaupankäynnin vaiheessa sijaitsevilla rautatiekuljetusalan markkinoilla niissä jäsenvaltioissa – kuten esimerkiksi Saksassa –, joissa kyseiset DB-konsernin tytäryhtiöt ovat läsnä rautatiekuljetusalan markkinoilla, ja että tämä mahdollistaa sen, että DB-konserni haittaa kilpailua näillä markkinoilla.”

 Kolmannen tarkastuksen kulku

23      Komission toimihenkilöt saapuivat 26.7.2011 noin klo 9.30 DUSS:n tiloihin ja antoivat kantajille tiedoksi asetuksen N:o 1/2003 20 artiklan 4 kohdan nojalla tehdyn kolmannen tarkastuspäätöksen.

24      Kantajat, joita avustivat niiden asianajajat, eivät vastustaneet tarkastusta eivätkä viitanneet tuomioistuimelta haetun luvan puuttumiseen. Kantajat eivät myöskään tarkastuksen tiedoksi saatuaan vastustaneet sitä asetuksen N:o 1/2003 20 artiklan 6 kohdan perusteella. Komissio ei näin ollen missään vaiheessa turvautunut jäsenvaltion viranomaisten apuun kyseisen asetuksen 20 artiklan 6 kohdan nojalla.

25      Kolmas tarkastus päättyi 29.7.2011.

 Asian käsittelyn vaiheet sekä asianosaisten ja muiden osapuolten lausumat

26      Kantajat ovat nostaneet nyt käsiteltävänä olevat kanteet unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 10.6. ja 5.10.2011 saapuneilla kannekirjelmillä.

27      Määräyksillä, jotka annettiin 12.1., 31.1. ja 12.3.2012, Euroopan unionin neuvostolle, EFTAn valvontaviranomaiselle ja Espanjan kuningaskunnalle myönnettiin lupa osallistua asioissa T-289/11, T-290/11 ja T-521/11 oikeudenkäyntiin väliintulijoina tukeakseen komission vaatimuksia sekä EFTAn valvontaviranomaiselle lupa käyttää englannin kieltä sekä kirjallisessa että suullisessa käsittelyssä.

28      Esittelevän tuomarin kertomuksen perusteella unionin yleinen tuomioistuin (neljäs jaosto) päätti aloittaa suullisen käsittelyn ja esitti työjärjestyksensä 64 artiklan mukaisina prosessinjohtotoimina asianosaisille kirjallisesti kysymyksiä sekä kehotti niitä kahteen kertaan esittämään tiettyjä asiakirjoja. Asianosaiset noudattivat kehotuksia asetetuissa määräajoissa.

29      Unionin yleisen tuomioistuimen neljännen jaoston puheenjohtajan 22.1.2013 antamalla määräyksellä asiat T-289/11, T-290/11 ja T-521/11 yhdistettiin suullista käsittelyä ja tuomion antamista varten.

30      Asianosaisten lausumat ja vastaukset unionin yleisen tuomioistuimen esittämiin kysymyksiin kuultiin 9.4.2013 pidetyssä istunnossa.

31      Kantajat vaativat, että unionin yleinen tuomioistuin

–        kumoaa komission ensimmäisen, toisen ja kolmannen tarkastuspäätöksen

–        toissijaisesti hyväksyy asetuksen N:o 1/2003 20 artiklan 4–8 kohtaa koskevan lainvastaisuusväitteen

–        kumoaa kaikki ensimmäisen, toisen ja kolmannen tarkastuspäätöksen perusteella tehtyjen tarkastusten perusteella toteutetut toimenpiteet

–        erityisesti velvoittaa komission palauttamaan kaikki asiakirjoista tarkastusten yhteydessä otetut jäljennökset sillä uhalla, että unionin yleinen tuomioistuin kumoaa komission jatkossa tekemät päätökset

–        velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

32      Komissio, jota Espanjan kuningaskunta tukee, vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

–        hylkää kanteet

–        velvoittaa kantajat korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

33      Neuvosto vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

–        hylkää kanteet siltä osin kuin ne perustuvat asetuksen N:o 1/2003 20 artiklan 4–8 kohtaa koskevaan lainvastaisuusväitteeseen

–        päättää oikeudenkäyntikuluista.

34      EFTAn valvontaviranomainen vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

–        hylkää kanteet.

 Oikeudellinen arviointi

35      Kantajat vetoavat kanteidensa tueksi pääasiallisesti viiteen kanneperusteeseen.

36      Ensimmäinen ja toinen kanneperuste perustuvat yhtäältä kantajien kotirauhan suojaa koskevan perusoikeuden (Euroopan unionin perusoikeuskirjan 7 artikla ja ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi 4.11.1950 tehdyn eurooppalaisen yleissopimuksen (jäljempänä Euroopan ihmisoikeussopimus) 8 artikla) sekä toisaalta kantajien tehokasta oikeussuojaa koskevan perusoikeuden (unionin perusoikeuskirjan 47 artikla ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artikla) loukkaamiseen, koska tuomioistuimelta ei ollut etukäteen haettu lupaa kyseiselle toimenpiteelle ja koska tarkastuspäätöstä ei edeltänyt täysimääräinen tuomioistuinvalvonta sekä tosiseikkojen että oikeudellisten seikkojen osalta.

37      Vastauskirjelmässään kantajat vetosivat unionin yleisen tuomioistuimen esittämän kirjallisen kysymyksen seurauksena toissijaisesti ensimmäistä kanneperustetta tukeakseen asetuksen N:o 1/2003 20 artiklan 4–8 kohtaa koskevaan lainvastaisuusväitteeseen siltä varalta, että tuomioistuin katsoo, ettei tässä asetuksessa edellytetä luvan hakemista etukäteen tuomioistuimelta.

38      Kolmas kanneperuste perustuu puolustautumisoikeuksien loukkaamiseen, koska toinen ja kolmas tarkastus perustuivat kantajien mukaan ensimmäisen tarkastuksen yhteydessä lainvastaisesti saatuihin tietoihin. Kantajien mukaan komissio etsi ensimmäisessä tarkastuksessa tarkoituksellisesti DUSS:ää koskevia tietoja, vaikka kyseinen tarkastus koski ainoastaan sähköenergian syöttöä vetoajoneuvoihin (jäljempänä vetoajoneuvojen sähkönsyöttö).

39      Neljäs kanneperuste perustuu puolustautumisoikeuksien loukkaamiseen, koska kunkin kyseisten kolmen tarkastuspäätöksen 1 artiklaan sisältyvä tarkastuksen kohteen kuvaus on suhteettoman laaja erityisesti niiden toimintatapojen laatua, joista kantajia syytetään, markkinoiden maantieteellistä laajuutta ja oletettujen rikkomisten kestoa koskevilta osin.

40      Viides kanneperuste, joka on nyt esillä olevissa kolmessa asiassa osittain sama, perustuu suhteellisuusperiaatteen loukkaamiseen. Kantajat väittävät lähinnä, että komissio meni asianmukaista ja tarpeellista pidemmälle saavuttaakseen tavoittelemansa lopputuloksen.

41      Komissio katsoo, että nämä ensimmäisen vaatimuskohdan tueksi esitetyt viisi kanneperustetta on jätettävä tutkimatta ja/tai että ne ovat joka tapauksessa perusteettomia. Komission mukaan toinen, kolmas ja neljäs vaatimuskohta on jätettävä tutkimatta.

 Ensimmäinen kanneperuste, joka perustuu kotirauhan suojaa koskevan oikeuden loukkaamiseen, koska tuomioistuimelta ei ole haettu etukäteen lupaa

42      Kantajat väittävät ensimmäisessä kanneperusteessaan, että koska kyseiset kolme tarkastuspäätöstä on tehty ilman, että tuomioistuimelta on haettu etukäteen lupaa, päätökset eivät täytä unionin perusoikeuskirjan 7 artiklassa ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa vahvistetun kotirauhan suojaa koskevan periaatteen edellyttämiä takeita.

43      Kantajat esittivät vastauskirjelmässään toissijaisesti asetuksen N:o 1/2003 20 artiklan 4–8 kohtaa koskevan lainvastaisuusväitteeseen siltä varalta, että unionin yleinen tuomioistuin katsoo, ettei kyseisessä asetuksessa edellytetä tuomioistuimen etukäteen antamaa lupaa eikä komissio siis voi esittää pyyntöä tällaisen luvan saamiseksi.

44      Komissio katsoo, että sekä ensimmäinen kanneperuste että lainvastaisuusväite ovat perusteettomia ja ne on jätettävä tutkimatta.

 Tutkittavaksi ottaminen

45      Komissio vetoaa kahteen eri oikeudenkäyntiväitteeseen.

46      Komissio – jota Espanjan kuningaskunta tukee – katsoo ensinnäkin, että ensimmäinen kanneperuste, johon kantajat vetoavat tukeakseen ensimmäistä vaatimuskohtaansa, jossa ne vaativat kyseisten kolmen tarkastuspäätöksen kumoamista, on aineellisesti tehoton ja se on vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan myös jätettävä tutkimatta (yhdistetyt asiat 97/87–99/87, Dow Chemical Ibérica ym. v. komissio, tuomio 17.10.1989, Kok., s. 3165, 40 ja 41 kohta ja asia T‑339/04, France Télécom v. komissio, tuomio 8.3.2007, Kok., s. II‑521, 54 kohta). Komissio väittää, että vaikka oletettaisiinkin, että tämä kantajien kanneperuste on perusteltu, se ei voi vaikuttaa tarkastuspäätöksen kulun eikä itse tarkastuspäätöksen laillisuuteen.

47      Tästä on ensinnäkin todettava, että komissio esittää kirjelmissään virheellisen yhteyden kanneperusteen tehottomuuden ja sen tutkittavaksi ottamisen välillä. Se, että kanneperuste tai väite todetaan tehottomaksi, nimittäin merkitsee sitä, ettei se voi vaikuttaa oikeusriidan ratkaisuun, eikä silloin ole tarpeen tutkia, voidaanko kyseinen kanneperuste tai väite hyväksyä. Sitä vastoin kanneperusteeseen tai väitteeseen, joka jätetään tutkimatta, ei ole vedottu olosuhteissa, joissa tuomioistuin voisi ottaa sen asiasisällön tarkasteltavaksi, vaikka tämä kanneperuste tai väite sinällään voisikin vaikuttaa oikeusriidan ratkaisuun. Tästä seuraa, että – toisin kuin komissio väittää – perustelun tehottomuus ei missään tapauksessa johda siihen, että kyseinen perustelu olisi jätettävä tutkimatta.

48      Toiseksi komission perustelut, joiden mukaan kantajien perustelut ovat tehottomia, perustuvat ensimmäisen kanneperusteen virheelliseen tulkintaan.

49      Edellä 46 kohdassa mainituissa yhdistetyissä asioissa Dow Cheminal Ibérica ym. vastaan komissio (tuomion 40 ja 41 kohta) ja edellä 46 kohdassa mainitussa asiassa France Télécom vastaan komissio (tuomion 54 kohta), joihin komissio vetoaa perustelujensa tueksi, unionin tuomioistuimet ovat muistuttaneet, että toimen laillisuutta on arvioitava niiden oikeudellisten seikkojen ja tosiseikkojen valossa, jotka olivat olemassa toimen toteuttamisajankohtana, eikä näin ollen sillä, miten päätöstä, jossa määrätään tarkastuksesta, on sovellettu, ole merkitystä sen päätöksen laillisuuteen, jossa määrätään tarkastuksesta.

50      Kantajat sitä vastoin vaativat ensimmäisessä kanneperusteessaan unionin yleistä tuomioistuinta asettamaan uuden muodollisen vaatimuksen, joka vaikuttaisi tarkastuspäätösten laillisuuteen. Kantajat katsovat, että koska tarkastuspäätöksen on – kantajien käyttämien ilmaisujen mukaan – välttämättä ”liityttävä” luvan saamiseen tai ”oltava yhteydessä” siihen, ensimmäinen kanneperuste on ymmärrettävä siten, että komissio voi laillisesti tehdä ainoastaan sellaisia tarkastuspäätöksiä, joissa edellytetään tuomioistuimelta etukäteen haettua lupaa.

51      Näin ollen komission perustelut on hylättävä, koska tämä kantajien kanneperuste ei ole tehoton eikä sitä myöskään ole jätettävä tutkimatta.

52      Toiseksi komissio – jota EFTAn valvontaviranomainen tukee – katsoo, että vastauskirjelmässä esitetty lainvastaisuusväite on esitetty unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 48 artiklan 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla liian myöhään.

53      Neuvosto katsoo, että lainvastaisuusväite voidaan ottaa tutkittavaksi ainoastaan siltä osin kuin se koskee asetuksen N:o 1/2003 20 artiklan 4 kohtaa, joka on tarkastuspäätösten oikeudellinen perusta. Koska kyseisen asetuksen 20 artiklan 5 kohta ei liity millään tavoin tosiseikkoihin ja koska kantajat eivät ole muodollisesti vastustaneet tarkastusta, asetuksen 20 artiklan 5–8 kohtaa koskeva lainvastaisuusväite on neuvoston mukaan näin ollen jätettävä tutkimatta.

54      Kantajat riitauttavat väitteen, jonka mukaan lainvastaisuusväite olisi esitetty liian myöhään, sillä ne katsovat ainoastaan täsmentäneensä päävaatimustaan.

55      Tästä on todettava, että kantajat asettavat ensimmäisellä kanneperusteellaan implisiittisesti kyseenalaiseksi asetuksen N:o 1/2003 – jonka nojalla mainittu päätös on tehty – laillisuuden. Ne katsovat, että koska asetuksessa N:o 1/2003 ei nimenomaisesti aseteta komissiolle velvollisuutta hakea lupaa unionin yleiseltä tuomioistuimelta tai kansalliselta tuomioistuimelta, kyseinen asetus ei ole sopusoinnussa unionin perusoikeuskirjan ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen määräysten, sellaisena kuin Euroopan ihmisoikeustuomioistuin niitä on tulkinnut, kanssa. Tästä seuraa, että on katsottava, että lainvastaisuusväitteellä, johon on nimenomaisesti vedottu vastauskirjelmän 17 kohdassa, laajennetaan – toisin kuin komissio ja EFTAn valvontaviranomainen väittävät – kannekirjelmässä implisiittisesti mutta selvästi esitettyä kanneperustetta (ks. vastaavasti asia T‑176/01, Ferriere Nord, tuomio 18.11.2004, Kok., s. II‑3931,136 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

56      Kuten neuvosto perustellusti muistutti, SEUT 277 artiklan nojalla päätöksen riitauttamisen yhteydessä pääasiassa esitetty lainvastaisuusväite voidaan kuitenkin ottaa tutkittavaksi ainoastaan, jos riidanalaisella toimella on yhteys normiin, jonka väitettyyn lainvastaisuuteen vedotaan. Koska SEUT 277 artiklan tarkoituksena ei ole antaa jollekin asianosaiselle mahdollisuutta kiistää minkä tahansa yleisluontoisen toimen sovellettavuus minkä tahansa kanteen hyväksi, lainvastaisuusväitteen ulottuvuus on rajoitettava siihen, mikä on välttämätöntä riidan ratkaisemiseksi. Tästä seuraa, että yleisesti sovellettavaa toimea, jonka lainvastaisuuteen vedotaan, on sovellettava suoraan tai välillisesti kanteen kohteena olevassa asiassa ja että riidanalaisen yksittäispäätöksen ja kyseessä olevan yleisesti sovellettavan toimen välillä on oltava välitön oikeudellinen yhteys (ks. vastaavasti yhdistetyt asiat T‑6/92 ja T‑52/92, Reinarz v. komissio, tuomio 26.10.1993, Kok., s. II‑1047, 57 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

57      Nyt käsiteltävissä asioissa ensimmäinen, toinen ja kolmas tarkastuspäätös on tehty asetuksen N:o 1/2003 20 artiklan 4 kohdan nojalla. Kyseisen asetuksen 20 artiklan 5 kohdan ja nyt käsiteltävän oikeusriidan välillä ei ole yhteyttä, ja koska kantajat eivät vastustaneet tarkastuksia, asetuksen N:o 1/2003 20 artiklan 6–8 artiklassa säädetyn mekanismin soveltaminen ei ollut tarpeen.

58      Näin ollen on katsottava, että lainvastaisuusväite otetaan tutkittavaksi ainoastaan siltä osin kuin se koskee asetuksen N:o 1/2003 20 artiklan 4 kohtaa.

 Asiakysymys

59      Kantajat tukeutuvat ensinnäkin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön kehitykseen ja erityisesti asiassa Société Colas Est ym. vastaan Ranska 16.4.2002 annettuun tuomioon (Recueil des arrêts et décisions, 2002‑III) ja asiassa Société Métallurgique Liotard Frères vastaan Ranska 5.5.2011 annettuun tuomioon (valitus nro 29598/08) ja katsovat, että tarkastuspäätös, johon ei liity tuomioistuimen etukäteen antamaa lupaa tai joka ei ole yhteydessä tällaiseen lupaan, loukkaa kantajille unionin perusoikeuskirjan 7 artiklassa taattuja oikeuksia. Kantajien mukaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on myös todennut, että tarkastukset, joihin tuomioistuin ei ole antanut etukäteen lupaa, olivat suhteettomia niillä tavoiteltuun päämääriin nähden.

60      Kantajien mukaan tuomioistuimelta etukäteen haettu lupa on jo useimmissa – kuten muun muassa Saksassa – jäsenvaltioissa välttämätön. Kantajat korostavat, että tällainen lupa tarvitaan sitä paitsi jo asetuksen N:o 1/2003 21 artiklan 3 kohdassa tarkoitettuja tiloja varten. Ne katsovat, että tällä hetkellä ainoastaan komissio itse voi arvioida omia toimiaan silloin, kun yritysten tiloissa toteutetaan tarkastuksia.

61      Kantajat väittävät toiseksi, ettei velvollisuutta esittää tuomioistuimen etukäteen antama lupa voida rajoittaa ainoastaan tapauksiin, joissa asianomainen yritys vastustaa tarkastusta asetuksen N:o 1/2003 20 artiklan 6 kohdassa tarkoitetulla tavalla. Kantajat katsovat nimittäin ensinnäkin, että kyseinen perusoikeuksien loukkaus tapahtuu sillä hetkellä, kun komission toimihenkilöt tulevat yrityksen tiloihin; toiseksi, ettei yrityksellä ole komission toimihenkilöiden saapuessa aikaa eikä keinoja varmistaa tarkastuksen oikeasuhteisuutta; kolmanneksi, että komissiolla on toimivalta toteuttaa välittömiä pakkokeinoja, kuten sinetöidä huoneita ja määrätä sakkoja; ja neljänneksi, että mahdollisuus vastustaa tarkastusta tai komission toimihenkilöiden epäasianmukaisia menettelyjä on teoreettinen, kun otetaan huomioon se riski asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 1 kohdan c alakohdan perusteella määrättävästä sakosta, joka tällaisesta vastustamisesta aiheutuu, kuten osoittaa yhtäältä menettely, jonka komissio aloitti väitetysti lainvastaisesti Sanofi Aventista vastaan (komission 2.6.2008 päivätty asiakirja, jonka viite on MEMO/08/357) seuraamusten määräämiseksi kyseiselle yritykselle siitä, että tämä oli halunnut vastustaa tarkastusta, ja toisaalta ensimmäisen tarkastuksen kulku, jossa komission toimihenkilöt kantajien mukaan uhkasivat sulkea niiden tietoteknisen järjestelmän, ellei heille annettaisi kantajien tiettyjen työntekijöiden sähköpostitilien salasanoja.

62      Vastauskirjelmässä kantajat katsoivat yhtäältä, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, että ainoastaan välitön vaaratilanne rikosoikeuden alalla voi oikeuttaa sen, ettei tuomioistuimelta haeta etukäteen lupaa, ja toisaalta, että asetus N:o 1/2003 on lainvastainen, ellei siinä sallita luvan hakemista etukäteen tuomioistuimelta.

63      Komissio kiistää kantajien kaikkien perustelujen oikeellisuuden.

64      Aluksi on todettava, että ensimmäisen kanneperusteen tutkimiseksi on tarkasteltava lähinnä sitä, onko asetuksella N:o 1/2003 perustettu järjestelmä sopusoinnussa perusoikeuksien kanssa. Tästä seuraa, että unionin yleinen tuomioistuin katsoo, että lainvastaisuusväitettä – siltä osin kuin se koskee asetuksen N:o 1/2003 20 artiklan 4 kohtaa – on tarkasteltava ensimmäisen kanneperusteen asiasisällön tarkastelun yhteydessä.

65      Tästä on todettava, että komissiolle asetuksen N:o 1/2003 20 artiklan 4 kohdassa annettujen tarkastusvaltuuksien käyttäminen yrityksessä merkitsee ilmeistä puuttumista yrityksen oikeuteen nauttia yksityiselämään, kotiin ja kirjeenvaihtoon kohdistuvaa kunnioitusta. Komissio ja nyt esillä olevissa asioissa väliintulijoina olevat osapuolet eivät kiistä tätä. Nyt esillä olevissa asioissa esiin nousee siis kysymys siitä, tekeekö se, ettei tuomioistuimelta ole haettu etukäteen lupaa, hallinnon puuttumisesta väistämättä lainvastaista ja tarjoaako asetuksella N:o 1/2003 perustettu järjestelmä mahdollisesti riittävät turvatakeet silloin, kun tuomioistuimelta ei ole haettu etukäteen lupaa.

66      Viimeaikaisessa oikeuskäytännössään (Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomiot asiassa Harju vastaan Suomi, 15.2.2011, valitus nro 56716/09, 40 ja 44 kohta, ja asiassa Heino vastaan Suomi, 15.2.2011, valitus nro 56715/09, 40 ja 44 kohta) Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on korostanut, että näiden takeiden tarkastelu on entistäkin tärkeämpää silloin, kun tarkastuksia voi tapahtua ilman, että tuomioistuimelta haetaan siihen etukäteen lupa. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin vahvisti tämän jälkeen selkeästi periaatteen, jonka mukaan tuomioistuimelta etukäteen haetun luvan puuttuminen voidaan korvata tarkastuksen jälkeen tapahtuvalla täysimääräisellä valvonnalla.

67      Näin ollen on todettava, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen viimeaikaisen oikeuskäytännön perusteella se, että tuomioistuimelta ei ole haettu etukäteen lupaa, ei sellaisenaan tee Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa tarkoitetusta oikeuksiin puuttumisesta lainvastaista.

68      Tätä toteamusta ei voida saattaa kyseenalaiseksi perusteluilla, joilla kantajat pyrkivät rajoittamaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen edellä 66 kohdassa mainituissa asioissa Heino vastaan Suomi ja Harju vastaan Suomi antamien tuomioiden vaikutusta.

69      Kantajien mukaan näistä tuomioista ilmenee, että ainoastaan rikoksen jatkumisen ehkäiseminen välittömässä vaaratilanteessa voi oikeuttaa sen, ettei tuomioistuimelta haeta etukäteen lupaa.

70      On kuitenkin komission tavoin korostettava yhtäältä, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen asiassa Harju vastaan Suomi antaman tuomion 31 kohta, johon kantajat tukeutuvat osoittaakseen välittömän vaaratilanteen olemassaolon merkityksen, kuuluu osaan, jossa esitetään tiivistetysti vastaajan perustelut, eikä siis tuomion siihen osaa, joka sisältää Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen arvioinnin. Toisaalta on todettava, ettei Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen arviointi perustu miltään osin – toisin kuin kantajat väittävät – välittömän vaaran olemassaoloon. Välittömän vaaran olemassaolo ei myöskään ole ratkaiseva tekijä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen asiassa Mastepan vastaan Venäjä 14.1.2012 antamassa tuomiossa (valitus nro 3708/03) eikä sen asiassa Varga vastaan Romania 1.4.2008 antamassa tuomiossa (valitus nro 73957/01). Lisäksi – kuten komissio perustellusti korostaa – se seikka, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen edellä 66 kohdassa mainituissa asioissa Harju vastaan Suomi ja Heino vastaan Suomi antamat tuomiot kuuluvat rikosoikeuden alaan, tekevät näistä tuomioista entistä merkityksellisempiä nyt käsiteltävien asioiden kannalta.

71      Kantajien perustelut sen osoittamiseksi, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen edellä 59 kohdassa mainitussa asiassa Société Colas Est ym. vastaan Ranska antamaa tuomiota voitaisiin kaikilta osin soveltaa nyt käsiteltävissä asioissa, eivät myöskään voi menestyä.

72      Mainitusta tuomiosta ja erityisesti sen 49 kohdasta nimittäin ilmenee, että etukäteen annetun luvan puuttuminen on vain yksi seikoista, jotka Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on ottanut huomioon todetessaan Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan rikkomisen olemassaolon. Kyseinen tuomioistuin on erityisesti ottanut huomioon toimivaltaisen viranomaisen toimivallan laajuuden, perusoikeuteen puuttumisen olosuhteet ja sen seikan, että silloisessa järjestelmässä säädettiin vain rajoitetusta määrästä takeita. Tämä tilanne poikkeaa unionin oikeudessa nykyisin vallitsevasta tilanteesta (ks. jäljempänä 74–99 kohta).

73      Vaikka tuomioistuimen etukäteen antaman luvan puuttuminen ei sellaisenaan voisikaan tehdä oikeuteen puuttumisesta lainvastaista – toisin kuin kantajat väittävät –, on tutkittava, tarjoaako asetuksella N:o 1/2003 ja erityisesti sen 20 artiklan 4 kohdalla perustettu järjestelmä ja tapa, jolla se on pantu kyseisten kolmen tarkastuspäätöksen tekemisellä täytäntöön, asianmukaiset ja riittävät takeet, jotka vastaavat komission valtuuksien riittävän tiukkaa rajaamista. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on nimittäin jatkuvasti muistuttanut, että hyväksyttävä suojelun taso Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa vahvistettuihin oikeuksiin puuttumisia vastaan edellyttää oikeudellista kehystä ja tiukkoja rajoja (edellä 66 kohdassa mainittu Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio asiassa Harju vastaan Suomi, 39 kohta; edellä 66 kohdassa mainittu Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio asiassa Heino vastaan Suomi, 40 kohta; edellä 70 kohdassa mainittu Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio asiassa Varga vastaan Romania, 70 kohta ja edellä 59 kohdassa mainittu Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio asiassa Société Canal Plus ym. vastaan Ranska, 54 kohta).

74      Tästä on todettava, että olemassa olevat takeet voidaan luokitella viiteen luokkaan, joista ensimmäinen koskee tarkastuspäätösten perustelemista, toinen komissiolle tarkastusten osalta asetettuja rajoja, kolmas sitä, että komissiolla ei ole oikeutta voimankäyttöön tarkastukseen pakottamiseksi, neljäs kansallisten viranomaisten osallistumista tarkastukseen ja viides käytössä olevia jälkikäteisiä muutoksenhakukeinoja.

75      Oikeuskäytännöstä ilmenee ensinnäkin, että tarkastuspäätösten perusteluilla pyritään oikeuttamaan asianomaisissa yrityksissä suunniteltu tarkastus (ks. edellä 46 kohdassa mainittu asia France Télécom v. komissio, tuomion 57 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Toiseksi tarkastuspäätöksen on noudatettava asetuksen N:o 1/2003 20 artiklan 4 kohdan säännöksiä. Päätöksessä on siten mainittava tarkastuksen kohde ja tarkoitus, määrättävä tarkastuksen aloituspäivä, ilmoitettava 23 ja 24 artiklassa säädetyt seuraamukset sekä mainittava oikeus hakea muutosta päätökseen unionin tuomioistuimissa. Oikeuskäytännöstä ilmenee, että perusteluissa on myös mainittava ne seikat ja oletukset, jotka komissio haluaa tarkistaa (asia T-266/03, CB v. komissio, tuomio 12.7.2007, 36 ja 37 kohta, ei julkaistu oikeustapauskokoelmassa).

76      Komissio ei kuitenkaan ole velvollinen tekemään perusteellista oikeudellisesta luonnehdintaa oletetuista rikkomisista eikä ilmoittamaan asianomaiselle yritykselle kaikkia hallussaan olevia tietoja oletetuista rikkomisista eikä mainitsemaan ajanjaksoa, jonka kuluessa näihin rikkomisiin sen mukaan syyllistyttiin (edellä 46 kohdassa mainittu asia France Télécom v. komissio, tuomion 58 kohta).

77      Jotta asianomaiselle yritykselle taataan mahdollisuus käyttää oikeuttaan vastustaa tarkastusta, tarkastuspäätökseen on asetuksen N:o 1/2003 20 artiklan 4 kohdassa lueteltujen muodollisten seikkojen lisäksi sisällyttävä kuvaus epäillyn rikkomisen keskeisistä piirteistä ja maininta asianomaisista oletetuista markkinoista, epäiltyjen kilpailunrajoitusten luonteesta ja tutkinnan kohteena olevan rikkomisen kattamista aloista sekä selvitys asianomaisen yrityksen oletetusta osallisuudesta, etsinnän kohde ja seikat, joita tarkastuksen on tarkoitus koskea (ks. edellä 46 kohdassa mainittu asia France Télécom v. komissio, tuomion 59 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

78      Päätösten perusteluja koskevan valvonnan kautta tuomioistuin voi valvoa sen periaatteen noudattamista, joka koskee suojaa julkisen vallan omavaltaisia tai ylimitoitetun pitkälle meneviä toimenpiteitä vastaan, sekä puolustautumisoikeuksien kunnioittamista (edellä 46 kohdassa mainittu asia France Télécom v. komissio, tuomion 57 kohta) ja samalla pitää kuitenkin mielessään tarpeen säilyttää komissiolla tietty liikkumavara, jota ilman asetuksen N:o 1/2003 säännöksillä ei olisi tehokasta vaikutusta (asia C-121/04, Minoan lines v. komissio, määräys 17.11.2005, 36 kohta, ei julkaistu oikeustapauskokoelmassa).

79      Toiseksi komissiolle asetetaan rajoituksia tarkastuksen kuluessa.

80      Asiakirjat, jotka eivät ole liikeasiakirjoja eli jotka eivät koske yrityksen toimintaa markkinoilla, eivät ensinnäkään kuulu komission käynnistämän tutkimuksen piiriin (asia 155/79, AM & S v. komissio, tuomio 18.5.1982, Kok., s. 1575, Kok. Ep. VI, s. 427) 16 kohta ja asia C-94/00, Roquette Frères, tuomio 22.10.2002, Kok., s I‑9011, 45 kohta).

81      Toiseksi yritysten, joihin tarkastuspäätöksellä määrätyt tarkastukset kohdistuvat, hyväksi sovelletaan oikeutta oikeudellisen avustajan käyttöön sekä oikeutta asianajajan ja asiakkaan välisen kirjeenvaihdon luottamuksellisuuteen, jota ei kuitenkaan sovelleta kirjeenvaihtoon yritykseen työsuhteessa olevan asianajajan ja yrityksen välillä (asia C-550/07 P, Akzo Nobel Chemicals ja Akcros Chemicals v. komissio, tuomio 14.9.2010, Kok., s. I‑8301, 40–44 kohta).

82      Kolmanneksi on niin, että vaikka asetuksessa N:o 1/2003 asetetaan tarkastuksen kohteena olevalle yritykselle aktiivinen yhteistyövelvoite, komissio ei voi vaatia yritystä antamaan sellaisia vastauksia, joiden seurauksena tämän olisi myönnettävä sellainen kilpailusääntöjen rikkominen, josta komission on hankittava selvitys (asia 374/87, Orkem v. komissio, tuomio 18.10.1989, Kok., s. 3283, 35 kohta). Tätä periaatetta, joka on kehitelty 6.2.1962 annetun neuvoston asetuksen N:o 17 ([EY 81] ja [EY 82] artiklan ensimmäinen täytäntöönpanoasetus) (EYVL 1962, 13, s. 204) 11 artiklan soveltamisen yhteydessä, sovelletaan myös kysymyksiin, joita tutkijat voivat kysyä asetuksen N:o 1/2003 20 artiklan 4 kohdan nojalla tehdyn tarkastuksen yhteydessä.

83      Neljänneksi on mainittava, että yrityksille annetaan tarkastuspäätösten tiedoksiannon yhteydessä selittävät huomautukset. Komissio määrittää näissä selittävissä huomautuksissa itselleen asettamansa menetelmät tarkastuksen toteuttamiseksi. Selittävissä huomautuksissa siis tarkennetaan hyödyllisellä tavalla puolustautumisoikeuksien kunnioittamista koskevan periaatteen ja hyvän hallinnon periaatteen sisältö sellaisena kuin komissio ne mieltää.

84      Selittävissä huomautuksissa tarkennetaan, miten tietyt tarkastuksen vaiheet on toteutettava. Niissä todetaan myös velvollisuus mainita komission tai asianmukaisen kansallisen kilpailuviranomaisen valtuuttamien toimihenkilöiden nimet (1 kohta), velvollisuus antaa tiedoksi päätös, jossa annetaan lupa tarkastukseen (3 kohta), selvitys komission toimihenkilöiden vapauksien rajoituksista (4 kohta), oikeus käyttää asianajopalveluja (6 kohta), yrityksen työntekijöiden suullisia selvityksiä koskevan nauhoittamisen ehdot (7 ja 8 kohta), tiettyihin tietoteknisiin asiakirjoihin tutustumista, niitä koskevia hakuja ja kopioimista koskevat yksityiskohtaiset säännöt (10 ja 11 kohta), tiettyjen tietotekniselle alustalle tallennettujen tietojen eriytetyn käytön hallinnointia koskevat ratkaisut (11 ja 12 kohta), mahdollisuus saada allekirjoitettu luettelo jäljennetyistä asiakirjoista (12 kohta) ja ehdot, jotka koskevat tiettyjen tietojen tai liikesalaisuuksien luottamuksellista käsittelyä tarkastuksen jälkeen (13 ja 14 kohta).

85      Kolmanneksi komissiolla ei ole – toisin kuin kantajat väittävät – käytössään sellaisia ylimitoitettuja pakkokeinoja, jotka tekisivät tosiasiassa tyhjäksi mahdollisuuden vastustaa tarkastusta asetuksen N:o 1/2003 20 artiklan 6 kohdassa tarkoitetulla tavalla.

86      Oikeuskäytännöstä ensinnäkin ilmenee, että komission toimihenkilöillä on tarkastuksessa muun muassa mahdollisuus saada nähtäväkseen pyytämänsä asiakirjat, päästä osoittamiinsa tiloihin sekä nähdä osoittamiensa kalusteiden sisällön. Sitä vastoin he eivät voi pakolla päästä tiloihin tai saada kalusteiden sisältöä nähtäväkseen tai velvoittaa yrityksen henkilöstöä mahdollistamaan tämä taikka toteuttaa etsintöjä ilman yrityksen johdon lupaa (yhdistetyt asiat 46/87 ja 227/88, Hoechst v. komissio, tuomio 21.9.1989, Kok., s. 2859, 31 kohta).

87      Toiseksi yhtäältä tarkastuspäätösten perusteluja (ks. edellä 75–78 kohta) ja toisaalta tarkastusten kulkua (ks. edellä 79–84 kohta) rajoittava säännöstö mahdollistaa sen, että yritykset voivat käyttää tehokkaasti oikeuttaan vastustaa tarkastusta asetuksen N:o 1/2003 20 artiklan 6 kohdan nojalla tarkastajien saapuessa, tarkastuspäätöksen tiedoksiantohetkellä tai milloin tahansa muulloin tarkastuksen aikana.

88      Tästä on todettava, että tarkastusten kohteena olevien yritysten edustajilla on mahdollisuus saada kirjatuksi pöytäkirjaan kaikki tarkastuksen kuluessa ilmenneet oletetut sääntöjenvastaisuudet tai mahdolliset väitteet ilman, vaikka he eivät muodollisesti vastustaisi tarkastusta asetuksen N:o 1/2003 20 artiklan 6 kohdassa tarkoitetulla tavalla, ja että he voivat myös turvautua kaikkiin käytössään oleviin keinoihin säilyttääkseen konkreettiset todisteet näistä sääntöjenvastaisuuksista.

89      Kolmanneksi on muistutettava, että komission on yrityksen tiloihin saapuessaan annettava yritykselle lyhyt mutta kohtuullinen aika tarkastuspäätöksen tarkistamiseen asianajajiensa kanssa. Kantajien perustelusta, jonka mukaan perusoikeuksien loukkaus tapahtui sillä hetkellä, kun komission toimihenkilöt tulivat yrityksen tiloihin, unionin yleinen tuomioistuin katsoo komission tavoin, että tarkastus ei missään tapauksessa ala ennen tarkastuspäätöksen tiedoksi antamista ja että pelkkä yrityksen tiloihin tuleminen tiedoksiannon toimittamista varten ei merkitse perusoikeuden loukkaamista. Komission on myös tarkastuksen aikana annettava yritykselle lyhyt määräaika neuvonpitoon tämän asianajajien kanssa ennen jäljennösten ottamista, asiakirjojen sinetöintiä ja suullisten selvitysten pyytämistä.

90      Neljänneksi tässä asiayhteydessä on muistutettava, että komissio voi käyttää asetuksen N:o 1/2003 23 artiklassa säädettyä seuraamusmekanismia ainoastaan, jos kyse on ilmeisestä estämisestä tai tarkastuksen vastustamista koskevan oikeuden väärinkäytöstä. Komissio ei siis voi käyttää tätä seuraamusmekanismia uhkana saadakseen yrityksiltä myönnytyksiä, jotka selvästi ylittävät niiden yhteistyövelvoitteen tiukat rajat. Tästä on muistutettava, että unionin tuomioistuimet voivat valvoa kaikkia asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan nojalla tehtyjä päätöksiä.

91      Neljänneksi asetuksen N:o 1/2003 20 artiklan 6 kohdassa säädetyn vastustamismenettelyn tarjoamista takeista on todettava, että komissiolla on velvollisuus tukeutua sen jäsenvaltion kansallisten viranomaisten apuun, jonka alueella kyseinen tarkastus toteutetaan. Tämä menettely käynnistää kyseisen jäsenvaltion omat valvontamekanismit ja tarvittaessa tuomioistuinvalvonnan.

92      Jos toimivaltaiselta kansalliselta viranomaiselta pyydetään apua, kyseisen jäsenvaltion on varmistettava komission toiminnan tehokkuus ja samalla kunnioitettava erilaisia unionin oikeuden yleisiä periaatteita, erityisesti periaatetta, joka koskee luonnollisten henkilöiden ja oikeushenkilöiden suojaa julkisen vallan omavaltaisia tai suhteettoman pitkälle menevää yksityiselämän piiriin puuttumista vastaan (edellä 86 kohdassa mainittu asia Hoechst v. komissio, tuomion 33 kohta ja edellä 80 kohdassa mainittu asia Roquette Frères, tuomion 35 kohta).

93      Toimivaltaisen kansallisen elimen – olipa kyse tuomioistuimesta tai muusta elimestä – on tutkittava, ettei pakkokeinojen aiottua käyttöä ole pidettävä mielivaltaisena tai ylimitoitettuna tarkastuksen kohteeseen nähden. Komission on huolehdittava siitä, että kyseisellä kansallisella elimellä on käytettävissään kaikki ne seikat, jotka tämä elin tarvitsee voidakseen harjoittaa tätä valvontaa ja taata, että pakkokeinojen käyttämiseen liittyviä kansallisen oikeuden sääntöjä noudatetaan (edellä 86 kohdassa mainittu asia Hoechst v. komissio, tuomion 34 ja 35 kohta ja edellä 80 kohdassa mainittu asia Roquette Frères, tuomion 36 ja 37 kohta).

94      Lisäksi on todettava, että – kuten komissio perustellusti huomauttaa – kansallinen tuomioistuin, jolla on toimivalta määrätä pakkokeinoja, voi esittää unionin tuomioistuimelle ennakkoratkaisukysymyksen. Lisäksi kansallinen tuomioistuin voi pyytää unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 95 ja 105 artiklan nojalla nopeutettua menettelyä poistetuin henkilöitä koskevin tunnistetiedoin. Kansallinen tuomioistuin voi lisäksi tietyin ehdoin päättää lykätä luvan myöntämistä koskevaa menettelyä, kunnes unionin tuomioistuin on vastannut esitettyyn ennakkoratkaisukysymykseen (ks. vastaavasti asia C-465/93, Atlanta Fruchthandelsgesellschaft ym., tuomio 9.11.1995, Kok., s. I‑3761, 23 kohta).

95      Viidenneksi myös tarkastuksen muodostamaa perusoikeuksiin puuttumista koskeva rajoitus perustuu unionin tuomioistuinten harjoittamaan jälkikäteiseen laillisuusvalvontaan, joka kohdistuu päätökseen, jolla tarkastus määrätään.

96      Tältä osin asetuksen N:o 1/2003 20 artiklan 8 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Komission päätöksen laillisuutta valvoo ainoastaan [unionin] tuomioistuin.”

97      Kuten edeltä 66 kohdasta ilmenee, täysimääräisen jälkikäteisen tuomioistuinvalvonnan olemassaolo on erityisen tärkeää, koska sillä voidaan korvata se, ettei tuomioistuimelta ole haettu etukäteen lupaa. Nyt käsiteltävissä asioissa unionin yleinen tuomioistuin harjoittaa täysimääräistä tarkastuspäätösten valvontaa tosiseikkojen ja oikeudellisten seikkojen osalta (ks. tästä myös 112 kohta jäljempänä).

98      Kuten komissio perustellusti korostaa, kantajat voivat lisäksi saada tarkastuspäätöksen soveltamista lykättyä tekemällä samanaikaisesti kumoamiskanteen kanssa SEUT 278 artiklan perusteella välitoimihakemuksen ja mahdollisesti yhdistää siihen unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 105 artiklan 2 kohdan mukaisen hakemuksen.

99      Lisäksi SEUT 340 artiklan toisen kohdan nojalla voidaan nostaa kanne, jolla vaaditaan unionin sopimussuhteen ulkopuolisen vastuun syntymistä.

100    Unionin yleinen tuomioistuin katsoo, että nyt käsiteltävissä asioissa on taattu kaikki edellä mainitut viisi taetyyppiä. Erityisesti kaikki asetuksen N:o 1/2003 20 artiklan 4 kohdassa säädetyt edellytykset täyttyvät kyseisissä kolmessa tarkastuspäätöksessä. Komissio huolehti siitä, että se mainitsi niiden nimet, joille päätökset on osoitettu, syyt, jotka olivat johtaneet epäilyyn rikkomista merkitsevästä menettelytavasta, mahdollisesti kilpailuvastaisiksi epäiltyjen menettelytapojen tyypin, asiaomaiset tavara- ja palvelumarkkinat, maantieteelliset markkinat, joilla epäiltyjä menettelytapoja on väitetysti sovellettu, yhteyden näiden epäiltyjen menettelytapojen ja yrityksen, jolle päätös on osoitettu, toiminnan välillä, tarkastuksen ajan ja paikan, tarkastuksen estämisestä johtuvat seuraamukset sekä muutoksenhakumahdollisuuden ja muutoksenhakua koskevat edellytykset. Kuten neljännen kanneperusteen tarkastelusta ilmenee, on todettava, että nämä mainitut seikat on sisällytetty asianmukaisesti kyseisiin kolmeen tarkastuspäätökseen (ks. 184 kohta jäljempänä).

101    Ensimmäisen tarkastuksen kulusta ja kantajien väitteestä, jonka mukaan komission toimihenkilöt uhkasivat sulkea niiden tietoteknisen järjestelmän, ellei heille annettaisi kantajien tiettyjen työntekijöiden sähköpostitilien salasanoja, on todettava, että sen lisäksi, että komissio on kiistänyt toimineensa väitetyllä tavalla, kantajien asianajajat eivät kirjanneet muodollisesti pöytäkirjaan tätä väitettyä tapahtumaa eikä siitä näin ollen ole mitään todisteita. Kantajat eivät myöskään ole riitauttaneet sitä komission puolustuskirjelmässään esittämää versiota tapahtumien kulusta, jonka mukaan kantajat olivat niitä koskevista päätöksistä huolimatta estäneet pääsyn sähköpostitileihin varsin pitkän aikaa eli toiseen tarkastuspäivään saakka eikä komissio ollut valittanut tästä kansalliselle viranomaiselle pakkokeinojen käyttämiseksi. Toisaalta asiassa Sanofi Aventis annettua tuomiota koskevilta osin asiakirja-aineistosta ja erityisesti komission 2.6.2008 päivätystä asiakirjasta, jonka viite on MEMO/08/375, ilmenee, että komissio aikoi määrätä seuraamuksia, joskaan ei itse tarkastuksen vastustamisesta yleisesti vaan tarkemmin siitä, että kantajat vastustivat sitä, että komissio ottaa jäljennöksiä tietyistä asiakirjoista. Kyseinen menettely tosin keskeytettiin.

102    Kun otetaan huomioon edellä 65–101 kohdassa todettu, ensimmäinen kanneperuste ja asetuksen N:o 1/2003 20 artiklan 4 kohtaa koskeva lainvastaisuusväite on hylättävä perusteettomana.

 Toinen kanneperuste, joka perustuu tehokasta oikeussuojaa koskevan oikeuden loukkaamiseen

103    Kantajat tukeutuvat pääasiallisesti Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen edellä 59 kohdassa mainituissa asiassa Société Métallurgique Liotard Frères vastaan Ranska ja asiassa Société Canal Plus ym. vastaan Ranska annettuihin tuomioihin ja väittävät, että niillä pitäisi olla oikeus unionin perusoikeuskirjan 47 artiklassa ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappaleessa tarkoitettuun oikeudenkäyntiin tosiseikkojen ja oikeudellisten seikkojen osalta ennen tarkastuksen kautta tapahtuvaa perusoikeuksiin puuttumista.

104    Kantajat väittävät erityisesti, että asetuksen N:o 1/2003 20 artiklan 8 kohdassa säädetty menettely – jossa kansalliselle tuomioistuimille annetaan toimivalta arvioida, ovatko komission tarkastuspäätöksen täytäntöön panemiseksi tarkastuksen vastustamisen yhteydessä vaaditut pakkokeinot mielivaltaisia ja suhteettomia – ja unionin tuomioistuinten harjoittama valvonta eivät täytä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössä vahvistettuja edellytyksiä.

105    Unionin yleisen tuomioistuimen kirjalliseen kysymykseen antamassaan vastauksessa kantajat täsmensivät yhtäältä, että Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappaleessa asetetaan komissiolle velvollisuus hakea etukäteen lupa tuomioistuimelta, missä yhteydessä kansallinen tuomioistuin arvioi tarkastuksen tarpeellisuutta ja oikeasuhteisuutta tosiseikkojen ja oikeudellisten seikkojen perusteella. Toisaalta Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappaleessa edellytetään kantajien mukaan täysimääräistä tuomioistuinvalvontaa kohtuullisessa ajassa tarkastuksen alkamisesta.

106    Komissio yhtäältä katsoo, että kantajien kanneperuste on tehoton ja siten jätettävä tutkimatta, ja toisaalta riitauttaa tulkinnan, jonka kantajat esittävät Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen edellä 59 kohdassa mainitussa asiassa Société Métallurgique Liotard Frères vastaan Ranska antamasta tuomiosta. Komissio katsoo, että jälkikäteen tapahtuva tehokas tuomioistuinvalvonta on riittävä ja että unionin yleinen tuomioistuin voi harjoittaa tällaista valvontaa.

107    Aluksi on todettava, että tutkittavaksi ottamista koskevilta osin edellä 47 kohdassa on jo muistutettu, että perustelun tehottomuus ei missään tapauksessa johda siihen, että kyseinen perustelu olisi jätettävä tutkimatta.

108    Tarvetta hakea tarkastukselle lupa etukäteen koskevilta osin kantajat vaativat nyt esillä olevassa kanneperusteessaan – kuten ensimmäisessäkin kanneperusteessa (ks. tästä 49–51 kohta edellä) – unionin yleistä tuomioistuinta asettamaan uuden muodollisen vaatimuksen, joka vaikuttaisi tarkastuspäätösten laillisuuteen. Nyt esillä oleva kanneperuste on ymmärrettävä siten, että tarkastuspäätöksen ehtona vaaditaan olevan se, että komissio hakee tuomioistuimelta etukäteen lupaa, joka myönnetään Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappaleessa tarkoitetun täysimääräisen sekä tosiseikkoja että oikeudellisia seikkoja koskevan valvonnan jälkeen. Toista kanneperustetta ei siis voida pitää tehottomana siltä osin kuin se koskee tarvetta hakea etukäteen lupa tuomioistuimelta.

109    Kantajien perusteluista on tältä osin todettava ensinnäkin, että tulkinta, jonka kantajat esittävät Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen edellä 59 kohdassa mainituissa asiassa Société Métallurgique Liotard Frères vastaan Ranska ja asiassa Société Canal Plus ym. vastaan Ranska antamista tuomioista, on virheellinen.

110    On näet komission tavoin todettava, että näistä tuomioista ilmenee, että niissä on kyse nimenomaan valvonnan intensiteetistä eikä siitä, milloin sitä harjoitetaan. Valvonnan on kohdistuttava kaikkiin oikeudellisiin seikkoihin ja tosiseikkoihin ja sen on mahdollistettava asianmukainen oikaiseminen siinä tapauksessa, että sääntöjenvastaiseksi katsottava toimenpide on tapahtunut (Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio edellä 59 kohdassa mainituissa asiassa Société Canal Plus ym. v. Ranska, tuomion 36 kohta).

111    Toiseksi tarkastuspäätöksestä voidaan nostaa kanne SEUT 263 artiklan nojalla. Tästä seuraa, että tarkastusluvan myöntävän kansallisen viranomaisen etukäteen harjoittaman täysimääräisen valvonnan puuttumisella ei missään tapauksessa ole – toisin kuin kantajat väittävät – merkitystä. Asetuksen N:o 1/2003 20 artiklan 4 kohdassa säädetään tällaisesta valvonnasta, jota harjoittavat unionin tuomioistuimet, ja velvoitetaan mainitsemaan päätöksessä, jossa määrätään velvollisuudesta suostua tarkastukseen yrityksen tiloissa, tästä muutoksenhakuoikeudesta. Nyt käsiteltävissä asioissa komissio noudatti tätä muotovaatimusta tehdessään ensimmäisen, toisen ja kolmannen tarkastuspäätöksen, ja kantajat tiesivät, että ne saattoivat nostaa kanteen riitauttaakseen tarkastuksen tarpeellisuuden, kuten nyt käsiteltävistä asioista ilmenee.

112    Kolmanneksi ei voida vakavasti riitauttaa sitä, että unionin yleinen tuomioistuin voi harjoittaa tosiseikkoja koskevaa valvontaa sen sijaan, että se toimisi pelkästään ns. kassaatiotuomioistuimena, kuten kantajat väittävät. Kun unionin yleinen tuomioistuin ratkaisee tarkastuspäätöksestä SEUT 263 artiklan nojalla nostetun kanteen, se harjoittaa sekä oikeudellisia seikkoja että tosiseikkoja koskevaa valvontaa ja sillä on toimivalta arvioida todisteita sekä kumota riidanalainen päätös. Oikeuskäytännöstä ilmenee, että sen tarkastuspäätösten valvonta voi edellyttää sitä, että unionin yleinen tuomioistuin varmistautuu sellaisten riittävän painavien todisteiden olemassaolosta, joiden perusteella voidaan epäillä, että kyseinen yritys on rikkonut kilpailusääntöjä (ks. edellä 80 kohdassa mainittu asia Roquette Frère, tuomion 54 ja 55 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Edellä todetusta seuraa myös, että on hylättävä kantajien toinen perustelu (ks. 105 kohta edellä), jonka mukaan Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappaletta on rikottu, koska tarkastuspäätöksiin ei tarkastuksen aloittamisen jälkeen väitetysti kohdistu täysimääräistä tuomioistuinvalvontaa.

113    Neljänneksi on korostettava – kuten komissio perustellusti muistuttaa –, että tarkastuspäätöksen mahdollinen kumoaminen tai sen toteaminen, että komission valtuuttamat toimihenkilöt ovat syyllistyneet toimenpiteiden kuluessa sääntöjenvastaisuuksiin, johtavat siihen, että kyseinen toimielin ei voi käyttää näiden riidanalaisten toimenpiteiden yhteydessä keräämiään tietoja kilpailusääntöjen rikkomista koskevassa menettelyssä (edellä 80 kohdassa mainittu asia Roquette Frère, tuomion 49 kohta).

114    Tämän vuoksi toinen kanneperuste on hylättävä kokonaisuudessaan perusteettomana.

 Kolmas kanneperuste, joka perustuu kantajien puolustautumisoikeuksien loukkaamiseen, kun otetaan huomioon ensimmäisen tarkastuksen kulkua rasittavat sääntöjenvastaisuudet

115    Kantajat väittävät lähinnä, että toinen ja kolmas tarkastuspäätös perustuvat ensimmäisessä tarkastuksessa lainvastaisesti saatuihin tietoihin. Niiden mukaan komissio etsi siten tietoisesti DUSS:ää koskevia tietoja vaikka ensimmäinen tarkastus koski ainoastaan sähkönsyöttöä vetoajoneuvoihin. Kantajat katsovat, että komissio loukkasi näin ollen niiden puolustautumisoikeuksia.

116    Kantajat väittävät erityisesti ensinnäkin, että komissio teki järjestelmällisen etsinnän DB Schenker Rail Deutschlandin ”oikeudellisesta seurannasta” vastaavan M:n työhuoneessa Mainzissa, ja tähän etsintään sisältyi sellaisten asiakirjojen järjestelmällinen tutkiminen, jotka eivät millään tavalla liity vetoajoneuvojen sähkönsyöttöön. Kantajien mukaan komissio löysi kyseisestä työhuoneesta muun muassa tiettyjä DUSS:ää koskevia sähköpostiviestejä, joilla ei selvästikään ollut mitään yhteyttä ensimmäisen tarkastuksen kohteeseen ja jotka toimihenkilöt V. G. ja T. B. tutkivat ja ilmoittivat asianajaja M:n vastustuksesta huolimatta. Tämän jälkeen toimihenkilö V. G. tutki kantajien mukaan tiettyjä DUSS:ää koskevia asiakirjoja samassa työhuoneessa.

117    Toiseksi kantajat väittävät, että komission toimihenkilöt käyttivät sähköisistä asiakirjoista tekemissään hauissa tiettyjä yksinomaan DUSS:iin liittyviä hakusanoja eli hakusanoja NBS, [S], [T] ja [G]. Hakusanaa [T] koskevilta osin kantajat korostavat, että vetoajoneuvojen sähkönsyötön osalta DB Energien ainoa asiakas ja siis DB-konsernin ainoa kilpailija on yritys TXL, joka on erillisen tutkimuksen kohteena olevan yhtiön T tytäryhtiö. Kantajat riitauttavat sen, etteivät komission toimihenkilöt tienneet hakusanan NBS merkitystä, etenkin kun otetaan huomioon, että läsnä oli Bundesnetzagenturin (Saksan kansallinen verkkotoimialojen sääntelyviranomainen, jäljempänä BNetzA) toimihenkilö N, joka on alan asiantuntija ja joka väistämättä tiesi tämän kyseisellä alalla laajalti käytetyn lyhenteen merkityksen. Kantajat pitävät myös epätodennäköisenä, että komission toimihenkilöt olisivat tehneet perinpohjaisen tutkinnan selvittämättä etukäteen kyseisen lyhenteen merkitystä.

118    Kolmanneksi eräs komission toimihenkilöistä tutki kantajien mukaan DB Schenker Rail Deutschlandin arkistot Mainzissa ja otti jäljennöksen asiakirjasta, jonka otsikkona oli ”Stinnes Intermodalin terminaalien eurooppalainen strategia – 17.1.2006” ja joka ei selvästi myöskään liittynyt tarkastuksen kohteeseen.

119    Neljänneksi komission toimihenkilöt kantajien mukaan itse tunnustivat tarkastuksen yhteydessä, että olemassa oli ongelma, joka liittyi siihen, ettei ensimmäisessä tarkastuspäätöksessä mainittu DUSS:n menettelyjä.

120    Kantajat väittävät viidenneksi, että asiakirja-aineistosta ilmenee, että komissio pyysi muutamia päiviä ennen ensimmäistä tarkastusta yritystä T vahvistamaan, oliko tämän 16.3.2011 tekemä kantelu edelleen ajankohtainen, mikä kantajien mukaan osoittaa, että komission tarkoituksena oli etsiä DUSS:ää koskevia tietoja ensimmäisessä tarkastuksessa. Komission kyseisille 32 toimihenkilölle oli sitä paitsi kerrottu DUSS:ää koskevasta kantelusta juuri ennen tätä tarkastusta. Kantajat katsovat lisäksi, että tätä osoitti myös se seikka, että yritys T nimenomaisesti mainitsi 16.3.2011 päivätyn kirjeensä aihekentässä komission 14.3.2011 tekemän vetoajoneuvojen sähkönsyöttöä koskevassa tarkastuspäätöksessä käyttämän tunnistenumeron (COMP 39.678).

121    Kuudenneksi kantajat vaativat M:n ja P:n kuulemista unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 68 artiklan 1 kohdan nojalla.

122    Komissio väittää yhtäältä, että kantajien esittämät perustelut ovat tehottomia ja että ne on siten jätettävä tutkimatta, koska komission tiedossa oli riittävästi seikkoja toisen ja kolmannen tarkastuksen perustelemiseksi. Komissio korostaa, että erityisesti kolmas tarkastus perustui pelkästään sen tiedossa ennen ensimmäistä tarkastusta olleisiin seikkoihin sekä toisessa tarkastuksessa saatuihin tietoihin. Toisaalta komissio hylkää kantajien kaikki perustelut perusteettomina.

123    Komission tutkittavaksi ottamista koskevista perusteluista on ensinnäkin muistutettava, että perustelun tehottomuus ei voi johtaa siihen, että kyseinen perustelu olisi jätettävä tutkimatta (ks. 47 kohta edellä).

124    Lisäksi on muistutettava, että oikeuskäytännössä on jo todettu, että tutkimuksissa saatuja tietoja ei voida käyttää muihin tarkoituksiin kuin tarkastuspäätöksessä mainittuihin tarkoituksiin. Tällä vaatimuksella pyritään näet takaamaan paitsi salassapitovelvollisuuden noudattaminen myös yritysten puolustautumisoikeuksien kunnioittaminen. Nämä viimeksi mainitut oikeudet vaarannettaisiin vakavasti, jos komissio voisi vedota yrityksiä vastaan sellaiseen tarkastuksessa saatuun selvitysaineistoon, joka ei mitenkään liittyisi kyseisen tarkastuksen kohteeseen eikä tarkoitukseen (ks. asetuksen N:o 17 osalta asia 85/87, Dow Benelux v. komissio, tuomio 17.10.1989, Kok., s. 3137, 18 kohta).

125    Tästä ei kuitenkaan voida päätellä, että komissio ei voisi aloittaa tutkimusmenettelyä selvittääkseen niiden tietojen paikkansapitävyyden, joista se on sattumanvaraisesti saanut tiedon aiemman tutkimuksen yhteydessä, tai täydentääkseen tällaisia tietoja, jos nämä tiedot osoittaisivat EUT- sopimuksen kilpailua koskevien määräysten vastaisten menettelytapojen olemassaolon (ks. asetuksen N:o 17 osalta edellä 124 kohdassa mainittu asia Dow Benelux v. komissio, tuomion 19 kohta).

126    Koska komissio on saanut nämä asiakirjat juuri lupien tai päätösten nojalla ja käyttänyt niitä näissä luvissa tai päätöksissä ilmoitettuun tarkoitukseen, se on kunnioittanut yritysten puolustautumisoikeuksia sellaisina, kuin ne asetuksen N:o 1/2003 20 artiklasta ilmenevät (yhdistetyt asiat T‑305/94–T‑307/94, T‑313/94–T‑316/94, T‑318/94, T‑325/94, T‑328/94, T‑329/94 ja T‑335/94, Limburgse Vinyl Maatschappij ym. v. komissio, tuomio 20.4.1999, Kok., s. II‑931, 476 kohta).

127    Sen seikan seurauksena, että komissio on saanut asiakirjat ensimmäisen kerran joissain tietyssä asiassa, ei synny tältä osin absoluuttista suojaa sitä vastaan, että näitä asiakirjoja ei voitaisi laillisesti vaatia jossain toisessa asiassa ja käyttää todisteena. Jos näin ei olisi, yritysten kannattaisi ensimmäisessä asiassa tehtävässä tutkimuksessa antaa kaikki sellaiset asiakirjat, joiden nojalla voidaan näyttää toteen toinen kilpailusääntöjen rikkominen, jolloin ne välttyisivät kaikilta tätä koskevilta seuraamuksilta. Tällainen ratkaisu menisi pidemmälle kuin on tarpeen salassapitovelvollisuuden noudattamisen ja puolustautumisoikeuksien kunnioittamisen takaamiseksi ja se näin ollen estäisi perusteettomasti komissiota täyttämästä tehtäväänsä kilpailusääntöjen noudattamisen valvojana yhteismarkkinoilla (edellä 126 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Limburgse Vinyl Maatschappij ym. v. komissio, tuomion 477 kohta).

128    On myös muistutettava, että komission tutkintavaltuudet vesittyisivät, jos sen olisi tyydyttävä pyytämään saada käyttöönsä sellaisia asiakirjoja, jotka se kykenisi ennakolta täsmällisesti yksilöimään. Tällainen oikeus merkitsee päinvastoin mahdollisuutta etsiä sellaisia erilaisia tietolähteitä, jotka eivät vielä ole täysin tiedossa tai joita ei ole kokonaan yksilöity (edellä 86 kohdassa mainittu asia Hoechst v. komissio, tuomion 27 kohta ja asia T‑59/99, Ventouris v. komissio, tuomio 11.12.2003, Kok., s. II‑5257, 122 kohta).

129    Kantajien esittämiä eri perusteluja on tutkittava näiden periaatteiden valossa.

130    Ennen tähän tarkasteluun ryhtymistä on esitettävä kaksi alustavaa huomautusta. Ensimmäinen huomautuksista koskee komission perustelua, jonka mukaan kantajien kolmas kanneperuste on tehoton, koska komission tiedossa oli riittävästi seikkoja toisen ja kolmannen tarkastuksen perustelemiseksi. Tästä on todettava, että asiakirja-aineistosta ilmenee, että komissio tukeutui myös ensimmäisessä tarkastuksessa kerättyihin tietoihin.

131    Vaikka kolmas tarkastuspäätös on tältä osin selkeä (seitsemäs perustelukappale), toisessa tarkastuspäätöksessä ei ilmoiteta selkeästi, mistä tiedot, joiden perusteella päätös on tehty, on saatu (kuudes perustelukappale).

132    Komissio väittää vastineessaan, että sillä oli ennen ensimmäistä tarkastusta epäilyjä, jotka koskivat DUSS:n mahdollista kilpailunvastaista toimintaa. Unionin yleinen tuomioistuin pyysi prosessinjohtotoimena komissiota esittämään todisteita näiden epäilyjen olemassaolosta. Komissio toimitti unionin yleiselle tuomioistuimelle täten yrityksen T tekemän kantelun. Kantelusta ilmenee, että DUSS oli evännyt siltä pääsyn München-Riemin terminaaliin tyydyttävin ehdoin.

133    Komissiolla oli siis ennen tarkastusta tietoja, jotka voivat herättää vakavia epäilyjä DUSS:n mahdollista kilpailunvastaisesta toiminnasta.

134    Toisin kuin komissio väittää, tämä ei kuitenkaan voi tehdä kantajien esittämästä kanneperusteesta tehotonta. Se, että toinen tarkastuspäätös tehtiin ensimmäisen tarkastuksen ollessa meneillään, ei näet osoita, että tässä yhteydessä hankitut tiedot olisivat toisen tarkastuksen aloittamisen kannalta merkityksellisiä. Koska kolmas tarkastus perustuu osittain ensimmäisessä ja toisessa tarkastuksessa kerättyihin tietoihin ilman, että asiasta on epäselvyyttä, kuten kyseistä tarkastusta koskevan päätöksen seitsemännestä perustelukappaleesta ilmenee, on todettava, että olosuhteet, joissa DUSS:ää koskevat tiedot ensimmäisen tarkastuksen yhteydessä hankittiin, voivat vaikuttaa toisen ja kolmannen tarkastuspäätöksen laillisuuteen. Tästä seuraa, että on hylättävä komission perustelu, joka koskee kantajien kolmannen kanneperusteen tehottomuutta.

135    Toinen alustava huomautus koskee kantajien muistiinpanojen todistusarvoa. Tästä on todettava, että – kuten komissio perustellusti korostaa – nämä muistiinpanot on U. P:n 4.4.2011 päivättyjä muistiinpanoja lukuun ottamatta tehty vähintäänkin kuukauden kuluttua ensimmäisestä tarkastuksesta. Muistiinpanot, joihin viitattiin eniten, ovat M:n kaksi kuukautta tapahtumien jälkeen laatimat muistiinpanot. Lisäksi kantajien edustajien väitteet perustuvat pitkälti arvioihin, jotka koskevat tutkijoiden aikomuksia ja joiden tueksi ei ole esitetty mitään tosiseikkoja.

136    On myös todettava, että nämä seikat ovat ainoat kantajien esittämät todisteet. Kantajien edustajat eivät ole missään vaiheessa menettelyä asetuksen N:o 1/2003 20 artiklan 6 kohdassa tarkoitetulla tavalla muodollisesti vastustaneet tarkastusta tai vaatineet mitään tyytymättömyyden ilmausta kirjattavaksi tarkastettavissa olevaan pöytäkirjaan. Kantajien edustajien tehtävänä on vaatia muodollisesti kirjattavaksi pöytäkirjaan kaikki väitteensä sillä hetkellä, kun väitetty väärinkäyttö on tapahtunut, ja turvautua kaikkiin käytössään oleviin keinoihin säilyttääkseen konkreettiset todisteet näistä sääntöjenvastaisuuksista (ks. 88 kohta edellä). Kantajien väite, jonka mukaan tietyt komission toimihenkilöt vahvistivat ensimmäisessä tarkastuksessa suullisesti DUSS:ia koskevien tutkimusten lainvastaisuuden – minkä komissio on kiistänyt –, ei siis perustu kyseisellä hetkellä laadittuun pöytäkirjaan eikä mihinkään muuhunkaan asiakirjaan, jonka kantajat olisivat laatineet riidanalaisten tapahtumien tapahtumahetkellä. Kun muodollisia todisteita ei ole olemassa, on väistämättä vaikeampi osoittaa ensimmäisen tarkastuksen kohteen ulkopuolelle kohdistuvaa tutkimusta tapahtuneeksi. On myös todettava, että M ja P ovat laatineet tietyt mainituista muistiinpanoista, mikä merkitsee sitä, että unionin yleisen tuomioistuimen asiakirja-aineisto sisältää jo kyseisten henkilöiden kuvauksen olosuhteista, joissa ensimmäinen tarkastus tehtiin. Näin ollen näiden henkilöiden kuuleminen, jota kantajat vaativat, ei vaikuta hyödylliseltä.

137    On syytä tarkastella ensisijaisesti kantajien perusteluja, jotka koskevat ensinnäkin M:n työhuoneessa tehtyä kattavaa etsintää, toiseksi tiettyjä riidanalaisia asiakirjoja ja hakusanoja sekä kolmanneksi komission toimintaa ennen ensimmäisen tarkastuksen alkua.

 M:n työhuoneessa tehty kattava etsintä

138    Kantajat väittävät, että komissio teki järjestelmällisen etsinnän M:n työhuoneessa ja että tämä etsintä kattoi sellaisten asiakirjojen järjestelmällisen tutkimisen, jotka eivät millään tavalla liity vetoajoneuvojen energiansyöttöön. Kantajien mukaan komissio löysi kyseisestä työhuoneesta muun muassa kaksi DUSS:ää koskevaa sähköpostiviestiä, joilla ei ollut mitään yhteyttä ensimmäisen tarkastuksen kohteeseen ja jotka toimihenkilöt V. G. ja T. B. tutkivat ja ilmoittivat asianajaja M:n vastustuksesta huolimatta. Tämän jälkeen V. G. tutki kantajien mukaan samassa työhuoneessa tiettyjä DUSS:ää koskevia asiakirjoja.

139    Tältä osin on aluksi korostettava, että komissio voi tehdä kattavan etsinnän tiettyjen työhuoneiden tai kansioiden sisällöstä, vaikkei mitään selviä viitteitä olisikaan siitä, että niissä on tutkimuksen kohteeseen liittyviä tietoja, jos tästä on olemassa viitteitä. Kuten komissio perustellusti korostaa, pelkkä yritykseen tiloihin tuleminen tai sellaisten kansioiden tutkiminen, joilla on suora yhteys tutkimuksen kohteeseen, synnyttää vaaran siitä, että komissiolta jää joitakin tärkeitä todisteita löytymättä. Nämä todisteet on voitu esimerkiksi kätkeä tai merkitä väärin viitetiedoin.

140    Yhteys tutkimuksen kohteeseen ei sitä paitsi välttämättä ole heti vaivatta yksilöitävissä ja yksilöinti voi olla mahdollista ainoastaan yksityiskohtaisen tutkimuksen perusteella. Koska – kuten komissio korostaa – komission toimihenkilöillä ei aina ole kattavaa teknistä tuntemusta kaikista tutkimuksen koskemista aloista, heidän ei aina ole mahdollista määrittää välittömästi, onko tietty asiakirja merkityksellinen, ja täten he väistämättä tekevät verrattain laajan tutkinnan.

141    Nyt käsiteltävissä asioissa oli olemassa päteviä syitä M:n työhuoneen perinpohjaisen tutkimisen perustelemiseksi. Asiakirja-aineistosta nimittäin ilmenee, että M oli DB Schenker Rail Deutschlandin hallinnon, sääntelyn ja ostojen johtaja ja että hänellä oli toimivalta palvelujen ostamiseen. Tässä ominaisuudessa M neuvotteli vetoajoneuvojen sähkönsyötön toimitussopimuksista DB Energien kanssa. DB Schenker Rail Deutschlandin omistaa DB Schenker Rail, joka on itse DB Groupin tavarakuljetuksen alan tytäryhtiönä DB Energien yksi merkittävimmistä asiakkaista. M:n työhuoneen perinpohjainen tutkinta oli näiden tietojen perusteella perusteltua.

142    Tästä on täsmennettävä, että ensimmäinen tarkastus tapahtui kolmessa eri kohteessa ja kantajien kertomat edellä 116–118 kohdassa tarkoitetut tapahtumat tapahtuivat ainoastaan yhdessä näistä kolmesta paikasta eli Mainzissa. Kyseiset tapahtumat koskivat sitä paitsi olennaisesti ainoastaan yhtä työhuonetta ja kolmea kaikkiaan 32:sta komission valtuuttamasta toimihenkilöstä. Lisäksi on todettava, että riidanalaisten asiakirjojen määrä – 11 asiakirjaa – oli erittäin pieni kyseisten jäljennettyjen asiakirjojen kokonaismäärään – eli noin 1 000 asiakirjaan – nähden ja myös tutkittujen asiakirjojen sitäkin suurempaan määrään nähden. Komissio ei myöskään lopulta ottanut mukaansa neljää DUSS:ää koskevaa asiakirjaa.

143    Näin ollen on hylättävä perusteettomina kantajien perustelut, jotka liittyvät M:n työhuoneen säännönmukaiseen etsintään.

 Riidanalaiset asiakirjat ja hakusanat

144    Kantajat väittävät yhtäältä, että ensimmäisessä tarkastuksessa komissio tutki asiakirjoja, jotka eivät selvästikään liittyneet tarkastuksen kohteeseen, ja otti osasta niitä jäljennöksiä. Toisaalta kantajien mukaan komission toimihenkilöt käyttivät sähköisistä asiakirjoista tekemissään hauissa tiettyjä hakusanoja, jotka liittyvät yksinomaan DUSS:ään eivätkä vetoajoneuvojen sähkönsyöttöön.

145    Tältä osin on jälleen korostettava, että vaikka muistiinpanoista ilmenee, että kantajien edustajat totesivat, ettei tietyillä komission tutkimilla asiakirjoilla niiden mukaan ollut mitään yhteyttä ensimmäisen tarkastuksen kohteeseen, ne eivät missään vaiheessa muodollisesti vastustaneet tarkastusta eivätkä vaatineet väitettä kirjattavaksi pöytäkirjaan.

146    Riidanalaisiin yhteentoista päätökseen ensinnäkin kuuluu kaksi M:n työhuoneesta iltapäivällä 29.3.2011 löydettyä sähköpostiviestiä. Kantajien mukaan V. G. ja T. B. ilmoittivat eli ns. liputtivat viestit niiden yksityiskohtaisen tarkastelun jälkeen. Lisäksi aamulla 30.3.2011 M:n työhuoneesta löydettiin seitsemän muuta asiakirjaa, joista viisi oli sähköpostiviestejä. Kantajat väittävät, että aamulla 31.3.2011 komission toimihenkilö löysi DB Schenker Rail Deutschlandin arkistoista Mainzista asiakirjan, jonka otsikko oli ”Stinnes Intermodalin terminaalien eurooppalainen strategia – 17.1.2006” ja joka ei selvästi myöskään liittynyt tarkastuksen kohteeseen. Vastauskirjelmässään kantajat mainitsevat vielä erään M:n 2.11.2006 lähettämän sähköpostiviestin, jonka aiheena on ”München-Riemin purkausasemaa koskeva pilottihanke”.

147    Kuten osapuolten kirjelmistä ilmenee, komissio otti mukaansa jäljennökset neljästä näihin 11 asiakirjaan kuuluvasta asiakirjasta eli L:n F:lle 6.11.2006 lähettämästä sähköpostiviestistä, jonka aiheena oli ”Lajittelupalvelut München-Riemin terminaalissa”, S:n 15.9.2006 M:lle lähettämästä sähköpostiviestistä, jonka aiheena oli ”Liikenne München-Riemin purkausasemalla”, M:n 2.11.2006 lähettämän sähköpostiviestistä, jonka aiheena oli ”München-Riemin purkausasemaa koskeva pilottihanke”, ja asiakirjasta, jonka otsikko oli ”Stinnes Intermodalin terminaalien eurooppalainen strategia – 17.1.2006”.

148    On siis erotettava toisistaan mainitut neljä asiakirjajäljennöstä ja seitsemän asiakirjaa, joista ei otettu jäljennöksiä.

149    Komission toimihenkilö vakuutti, että asiakirja, jonka otsikko oli ”Stinnes Intermodalin terminaalien eurooppalainen strategia – 17.1.2006”, löytyi arkistosta Mainzista 31.3.2011 noin klo 12.30. Kyseinen toimihenkilö kertoo ottaneensa asiakirjan alkuperäiskappaleen mapista keskustellakseen sen sisällöstä muiden toimihenkilöiden kanssa. Kyseinen toimihenkilö kertoo laittaneensa alkuperäisen asiakirjan takaisin kansioon, josta se oli löytynyt, otettuaan siitä ensin jäljennöksen. Kantajat eivät ole riitauttaneet tätä. D:n muistiinpanoista ilmenee, että ”[M] meni arkistohuoneeseen – – [ja] piti sinne varastoitujen laatikoiden ja kaappien määrää mitä ilmeisimmin niin suurena, että hän ainoastaan valitsi sattumanvaraisesti joitakin laatikkoja”. Kantajien edustajan mukaan kyseinen toimihenkilö valitsi siis tiettyjä asiakirjoja ”sattumanvaraisesti”, mikä ei ole yhtäpitävää sen väitteen kanssa, että tutkimus kohdennettiin lainvastaisesti. Useat muut muistiinpanojen maininnat – sellaisena kuin komissio on ne luetellut vastineessaan – vaikuttavat myös vahvistavan sen, että komission toimihenkilöiden toteuttama tutkimus oli luonteeltaan sattumanvaraista.

150    Kolme muuta M:n työhuoneesta löytynyttä asiakirjaa koskevat München-Riemin terminaalia ja DUSS:ää, ja ne todellakin kuuluvat yritys T:n kantelussa mainittuihin seikkoihin.

151    Tältä osin on ensinnäkin osoitettu, että komissiolla oli päteviä syitä tutkia kyseinen työhuone perinpohjaisesti (ks. 141 kohta edellä). Toiseksi on katsottava, että tietyn asiakirjan otsikko ja sisältö eivät välttämättä ole ratkaisevia sen määrittämiseksi, löysikö komissio kyseisen asiakirjan todellakin sattumalta, kuten se perustellusti väittää. Lisäksi mikään kyseisissä muistiinpanoissa mainittu seikka ei ole omiaan osoittamaan, että komission toimihenkilöt olisivat tämän perinpohjaisen tutkimuksen yhteydessä tehneet tutkinnan, joka olisi kohdennettu näihin kolmeen asiakirjaan.

152    Muista seitsemästä asiakirjasta on todettava, että – toisin kuin mainituissa neljässä asiakirjassa, joista otettiin jäljennökset – niissä ei viitata DUSS:iin eikä München-Riemin terminaaliin. Kyse on olennaisilta osin asiakirjoista, jotka liittyvät junien kokoamiseen ehdon, jotka eivät ole syrjiviä.

153    Näin ollen on todettava, että se, ettei olemassa ole todisteita, jotka voisivat osoittaa, että kyse oli lainvastaisesti kohdennetusta tutkimuksesta riidanalaisten yhdentoista asiakirjan analysoinnin seurauksena.

154    Toiseksi komission toimihenkilöiden iltapäivän 29.3.2011 ja toisen tarkastuspäätöksen 31.3.2011 noin klo 14 tapahtuneen tiedoksi antamisen välisenä aikana käyttämien hakusanojen käytöstä kantajat mainitsevat esimerkkeinä hakusanat NBS, [S], [T] ja [G].

155    Mainituista muistiinpanoista ilmenee, että komission toimihenkilöt käyttivät kyseisten kolmen päivän aikana kolmessa eri kohteessa erittäin suurta määrää erilaisia hakusanoja. Unionin yleisen tuomioistuimen pyynnöstä komissio toimitti luettelon tutkijoille ensimmäisen tarkastuksen alussa annetuista hakusanoista. Luettelo sisältää noin 90 hakusanaa. Riidanalaiset hakusanat muodostavat siis prosentuaalisesti vain pienen osuuden kaikista käytetyistä hakusanoista. On myös korostettava, että tarkastuksessa käytettävien hakusanojen luettelo saattaa muuttua tarkastuksessa saatujen tietojen perusteella.

156    Pitää paikkansa, että hakusanaa NBS käytettiin ainoastaan ensimmäisen tarkastuksen lopussa eli 31.3.2011 noin klo 11.30. Komission mukaan toimihenkilöt eivät tienneet tämän lyhenteen merkitystä ja käyttivät sitä pikahauissa ainoastaan selvittääkseen, oliko yhteys vetoajoneuvojen sähkönsyöttöön olemassa. Tästä on korostettava ensinnäkin, että NBS tarkoittaa ”Nutzungsbedingungen für Serviceeinrichtungenia” eli ”palveluinfrastruktuurin käyttöehtoja”. Koska vetoajoneuvojen sähkönsyöttö on ehdoton edellytys sähköistettyyn verkkoon pääsemiseksi, sitä, että yhteys palveluinfrastruktuurin käyttöehtoihin on olemassa, ei voida sulkea suoraan pois. D:n muistiinpanoista ilmenee, että hän katsoi, ettei tämän hakusanan perusteella voida päätellä, ettei yhteyttä vetoajoneuvojen sähkönsyötön hintaan ole olemassa. D ei siis vastustanut tutkimusta. Lisäksi – toisin kuin kantajat väittävät – ei myöskään ole missään tapauksessa epäjohdonmukaista käyttää tuntematonta hakusanaa sen tarkistamiseksi saatujen tulosten asiayhteyden perusteella, onko kyseinen hakusana yhteydessä tiettyyn kysymykseen vai ei.

157    Hakusanaa [S] koskevilta osin ei ole riitautettu sitä, että kyseinen hakusana viittaa DUSS:n johdossa toimivaan henkilöön S. Kyseinen henkilö työskenteli ennen toukokuun 2009 loppua DB Schenker Railin palveluksessa eli toisin sanoen yhdessä niistä DB-konsernin tytäryrityksistä, joka mahdollisesti hyötyi DB Energien toimintatavoista. On siis mahdollista, että tutkijoiden toteuttama tutkimus koski kyseisen henkilön aikaisempaa toimintaa, kuten komissio väittää.

158    Komission selitys, joka koskee hakusanaa [T], on vakuuttava. Komission mukaan on niin, että koska yritys T on Deutsche Bahnin kilpailija ja siis DB Energien mahdollisesti syrjimä kuluttaja, tiedon etsiminen kyseisestä yrityksestä oli ensimmäisessä tarkastuksessa perusteltua. Tätä toteamusta ei voida saattaa kyseenalaiseksi kantajien väitteellä, jonka mukaan DB Energien ainoa asiakas vetoajoneuvojen sähkönsyötössä – ja siten ainoa DB-konsernin kilpailija – oli yritys TXL, toisin sanoen yrityksen T tytäryhtiö, joka oli erillisen tutkimuksen kohteena. Komission mukaan näet yritys T oli tehnyt myös vetoajoneuvojen sähkönsyöttöä koskevan kantelun. Lisäksi on täysin mahdollista, että DB-konsernin työntekijät viittaavat tarvittaessa pikemminkin emoyhtiöön kuin sen tytäryhtiöön tätä tytäryhtiötä tarkoittaessaan, minkä perusteella on perusteltua, että komission tutkijat käyttivät hakusanaa T.

159    Hakusana [G] puolestaan viittaa G. S:ään, joka vastaa DB Schenker Rail Deutschlandin raide- ja laiteinfrastruktuurista. Tutkijat löysivät M:n työhuoneesta G. S:n sähköpostiosoitteesta lähetetyn viestin iltapäivällä 29.3.2011. M:n muistiinpanojen mukaan kyseinen sähköpostiviesti koski toimenpiteitä junanmuodostuslaitteiden hintojen alalla. S:n muistiinpanojen mukaan komission toimihenkilöt käyttivät tätä hakusanaa iltapäivällä 30.3.2011, koska he eivät enää löytäneet edellisenä päivänä yksilöimäänsä sähköpostiviestiä, minkä komissio on vahvistanut. Komission mukaan toimihenkilöt, joilla ei ollut tilaisuutta tutkia kyseistä sähköpostiviestiä yksityiskohtaisesti 29.3.2011, halusivat selvittää, liittyikö kyseinen hintajärjestelmää koskeva viesti vetoajoneuvojen sähkönsyötön hintajärjestelmiin, ja saada lisätietoja G. S:n toiminta-alasta. Hakusanan valinta oli siis perusteltu.

160    Näin ollen on hylättävä perusteettomina kantajien perustelut, jotka koskevat riidanalaisia asiakirjoja ja hakusanoja.

 Komission toiminta ennen ensimmäisen tarkastuksen aloittamista

161    Kantajat korostivat, että asiakirja-aineistosta ilmenevien seikkojen mukaan komissio oli muutamaa päivää ennen ensimmäisen tarkastuksen alkamista pyytänyt yritystä T vahvistamaan, oliko sen 16.3.2011 tekemä kantelu edelleen ajankohtainen, mikä kantajien mukaan osoitti komission aikomusta tutkia DUSS:ää koskevia tietoja ensimmäisessä tarkastuksessa. Kyseisille komission 32 toimihenkilölle oli lisäksi kerrottu DUSS:ää koskevasta kantelusta juuri ennen ensimmäistä tarkastusta. Kantajien mukaan tätä osoitti myös se seikka, että yritys T nimenomaisesti mainitsi 16.3.2011 päivätyn kirjeensä aihekentässä komission 14.3.2011 tekemän vetoajoneuvojen sähkönsyöttöä koskevan tarkastuspäätöksen tunnistenumeron (COMP 39.678).

162    Kantajien epäilyistä, jotka liittyvät siihen, että komissio mainitsi ennen ensimmäistä tarkastusta toimihenkilöilleen DUSS:ää koskevien epäilyjen olemassaolosta, on todettava, että käsillä olevan asian yleisen asiayhteyden kertominen toimihenkilöille oli oikeutettua.

163    Yritys T:n ja komission välisistä suhteista on todettava, että komissio oli tarkastusta edeltäneinä kuukausina tarkentanut unionin yleisen tuomioistuimen esittämään kirjalliseen kysymykseen antamassaan vastauksessa, että yritys T oli 26.1.2011 päivätyssä kirjeessään ja siis omasta aloitteestaan pyytänyt tapaamista saadakseen tietoja sen toukokuussa 2009 tekemänsä kantelun seurauksena aloitetun menettelyn edistymisestä. Komissio tarkensi 23.2.2011 pidetyssä kokouksessa tutkivansa ensisijaisesti vetoajoneuvojen sähkönsyöttöä koskevaa kantelua. Yrityksen T edustaja ilmoitti tällöin komissiolle, että se voisi tarvittaessa antaa komissiolle DUSS:ää koskevia tietoja, minkä se teki 16.3.2011 päivätyssä täydentävässä kirjeessään. Näin ollen on todettava, että yrityksen T ja komission välille ensimmäistä tarkastusta edeltävinä kuukausina luodut yhteydet eivät osoita lainvastaisesti kohdennetun tutkinnan olemassaoloa.

164    Kantajan perustelut, jotka koskevat komission toimintaa ennen ensimmäisen tarkastuksen aloittamista, on hylättävä perusteettomina.

165    Kun otetaan huomioon edellä 123–164 kohdassa esitetty, kolmas kanneperuste on hylättävä perusteettomana.

 Neljäs kanneperuste, joka koskee tarkastuksen kohteen kuvausta ensimmäisessä, toisessa ja kolmannessa tarkastuspäätöksessä

166    Kantajat katsovat lähinnä, että ensimmäisellä, toisella ja kolmannella tarkastuspäätöksellä loukataan niiden puolustautumisoikeuksia, koska tarkastuksen kohteen kuvaus on suhteettoman laaja, kun otetaan huomioon ne seikat, joita komissio väitti sillä olevan tiedossaan, siltä osin kuin kyse on ensinnäkin kyseisistä toimintatavoista – jotka kattavat lähes kaikki mahdolliset DB Energian ja DUSS:n toimintatavat –, toiseksi asianomaisten markkinoiden maantieteellisestä laajuudesta – joka kattaa kaikki jäsenvaltiot, joissa DB-konsernin tytäryhtiöt toimivat – ja kolmanneksi oletettujen rikkomisten kestosta, koska ensimmäisessä, toisessa ja kolmannessa tarkastuspäätöksessä ei ole tältä osin mitään rajoituksia.

167     Komissio kiistää kantajien kaikki perustelut perusteettomina.

168    Tästä on muistutettava, että asetuksen N:o 1/2003 20 artiklan 4 kohdassa määritetään keskeiset seikat, jotka on esitettävä päätöksessä, jossa määrätään tarkastuksesta, kun siinä velvoitetaan komissio mainitsemaan määrätyn tarkastuksen kohde ja tarkoitus, tarkastuksen aloituspäivä, kyseisen asetuksen 23 ja 24 artiklassa säädetyt seuraamukset sekä oikeus hakea muutosta päätökseen unionin yleiseltä tuomioistuimelta.

169    Niiden päätösten perusteluilla, joissa määrätään tarkastuksesta, pyritään siis oikeuttamaan asianomaisissa yrityksissä suunniteltu tarkastus ja niin ikään mahdollistamaan se, että nämä kykenevät määrittämään yhteistyövelvoitteensa laajuuden samalla puolustautumisoikeutensa säilyttäen (ks. asetuksen N:o 17 osalta edellä 86 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Hoechst v. komissio, tuomion 29 kohta ja edellä 80 kohdassa mainittu asia Roquette Frères, tuomion 47 kohta).

170    Vaatimus, jonka mukaan komission on mainittava tarkastuksen kohde ja tarkoitus, on asianomaisten yritysten puolustautumisoikeuksien perustavanlaatuinen tae, ja näin ollen tarkastuksia koskevien päätösten perusteluvelvollisuuden laajuutta ei voida rajoittaa vetoamalla tarkastusten tehokkuuteen liittyviin syihin. Tältä osin on täsmennettävä, että vaikka on totta, ettei komissio ole velvollinen ilmoittamaan tällaisen päätöksen adressaatille kaikkia hallussaan olevia tietoja oletetuista rikkomisista, rajaamaan täsmällisesti asianomaisia markkinoita, tekemään tarkkaa oikeudellista luonnehdintaa kyseisistä kilpailusääntöjen rikkomisista eikä mainitsemaan ajanjaksoa, jonka kuluessa näihin rikkomisiin sen mukaan syyllistyttiin, sen on sitä vastoin selvästi mainittava olettamat, joiden paikkansapitävyyden se aikoo tutkia, eli etsinnän kohde ja seikat, joita tarkastuksen on tarkoitus koskea (ks. asetuksen N:o 17 osalta edellä 124 kohdassa mainittu asia Dow Benelux v. komissio, tuomion 10 kohta; edellä 86 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Hoechst v. komissio, tuomion 41 kohta ja edellä 80 kohdassa mainittu asia Roquette Frères, tuomion 48 kohta).

171    Tässä tarkoituksessa komission on niin ikään kuvailtava päätöksessä, jossa määrätään tarkastuksesta, epäillyn rikkomisen keskeiset piirteet ja mainittava asianomaiset oletetut markkinat sekä epäiltyjen kilpailunrajoitusten luonne ja selvitettävä tarkastuksen kohteena olevan yrityksen oletettu osallisuus sekä unionin tutkijoille myönnetyt valtuudet (ks. asetuksen N:o 17 osalta asia 136/79, National Panasonic v. komissio, tuomio 26.6.1980, Kok., s. 2033, Kok. Ep. V, s. 261, 26 kohta ja edellä 80 kohdassa mainittu asia Roquette Frères, tuomion 81, 83 ja 99 kohta).

172    Tarkastuksen oikeuttamiseksi komission on ilmaistava yksityiskohtaisesti päätöksessä, jossa määrätään tarkastuksesta, että sillä on hallussaan merkitykseltään painavia tietoja ja selvityksiä, joiden perusteella se epäilee kyseisen yrityksen syyllistyneen rikkomiseen (ks. asetuksen N:o 17 osalta edellä 80 kohdassa mainittu asia Roquette Frères, tuomion 55, 61 ja 99 kohta)

 Ensimmäinen tarkastuspäätös

173    Kantajien mukaan ensimmäisen tarkastuspäätöksen 1 artiklassa kuvattua tarkastuksen kohdetta on pidettävä suhteettoman laajana, koska mainitut toimintatavat koskevat ”mahdollisesti perusteetonta suosivaa kohtelua, jonka DB Energie GmbH on myöntänyt DB-konsernin muille tytäryhtiöille muun muassa” Saksassa käytössä olevan vetoajoneuvojen sähkönsyöttöä koskevan ”alennusjärjestelmän kautta”.

174    Ensimmäisen tarkastuspäätöksen 1 artiklassa määritellään tarkastuksen kohteeksi syrjivät kohtelut ilman, että siinä suljettaisiin pois se mahdollisuus, että kyseiset toimintatavat voivat tapahtua muussa muodossa kuin alennusjärjestelmänä. Oikeuskäytännöstä, johon edellä 171 kohdassa viitataan, käy kuitenkin ilmi, että komission edellytetään mainitsevan epäillyn rikkomisen keskeiset piirteet ja erityisesti epäiltyjen kilpailunrajoitusten luonne. On katsottava, että komissio täytti tämän edellytyksen, kun se tarkensi, että epäilty kilpailusääntöjen rikkominen koostuu syrjivästä kohtelusta, joka ilmenee pääasiallisesti syrjivinä hintoja koskevina menettelytapoina.

175    Lisäksi päätöksen päätösosaa on välttämättä luettava päätöksen perustelujen valossa. On kuitenkin niin, että vaikka kyseiset toimintatavat eivät rajoitu ainoastaan vuonna 2002 perustettuun alennusjärjestelmään, koska ensimmäinen tarkastus kattaa myös ”ennen vuotta 2002 sovelletut samankaltaiset järjestelmät [kuin kyseinen alennusjärjestelmä]”, kansallinen vetoajoneuvojen sähkönsyöttöä koskeva hintajärjestelmä (16,7 Hz) on hyvinkin lähes yksinomaisena tarkastuksen kohteena. Ensimmäisen tarkastuspäätöksen kuudennesta perustelukappaleesta ilmenee myös, että komission tiedossa olevat seikat koskevat ainoastaan hinnoittelukäytäntöjä.

176    Tästä seuraa, että vaikkei voidakaan pitää poissuljettuna, että tarkastus voi koskea merkittävää määrää DB Energien toimintatavoista, on yhtäältä kuitenkin niin, että yhtäältä tarkastus ei koske – toisin kuin kantajat väittävät – ”mahdollisesti lähes kaikkia” DB Energien mahdollisia toimintatapoja, ja toisaalta niin, että olettamat, jotka komission tarkoituksena on tarkistaa, on ilmoitettu täsmällisesti edellä 170 ja 171 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti. Missään tapauksessa ei sitä paitsi pidä myöskään suoraan hylätä sitä mahdollisuutta, että tarkastus koskee tietyn yrityksen kaikkia menettelytapoja etenkin, jos yritys harjoittaa rajoitettua määrää toimintoja. Kantajien perustelut, jotka liittyvät ensimmäisen tarkastuspäätöksen koskemiin toimintatapoihin, on siis hylättävä perusteettomina.

177    Toiseksi maantieteellisestä ulottuvuudesta on muistutettava ensinnäkin, että oikeuskäytännön mukaan komissio ei ole velvollinen rajaamaan täsmällisesti asianomaisia markkinoita (ks. 170 kohta edellä). Tämän jälkeen on todettava, että syrjivä alennusjärjestelmä – vaikka se rajoittuisikin ainoastaan Saksaan – voi olla omiaan antamaan DB-konsernin muille tytäryhtiöille perusteetonta kilpailuetua kaikilla myöhäisemmässä kaupankäynnin vaiheessa sijaitsevilla markkinoilla, joilla ne toimivat. Kuten komissio korostaa – kantajien tätä kiistämättä – yhtäältä kuitenkin tiettyjen DB-konsernin tytäryhtiöiden kotipaikka on Saksan ulkopuolella ja toisaalta rautateitse tapahtuvien tavarakuljetusten markkinat koostuvat kansainvälisestä toiminnasta, jonka yhteydessä DB-konserni kilpailee ulkomaisten toimijoiden kanssa. Komissiolla ei siis ollut velvollisuutta rajata ensimmäisen tarkastuksen kohdetta Saksaan.

178    Kolmanneksi ajallisesta ulottuvuudesta on yhtäältä todettava, että oikeuskäytännön mukaan komissio ei ole velvollinen mainitsemaan ajanjaksoa, jonka kuluessa näihin rikkomisiin sen mukaan syyllistyttiin (ks. 170 kohta edellä), ja toisaalta, että – kuten komissio toteaa – ensimmäisen tarkastuspäätöksen kuudennesta perustelukappaleesta ilmenee, että kyseiset toimintatavat saattoivat alkaa ennen vuotta 2002. Toisin kuin kantajat väittävät, tarkastuksen kohdetta ei siis pitänyt rajata koskemaan vuoden 2002 jälkeistä aikaa.

179    Näin ollen kantajien perustelut, jotka koskevat ensimmäisen tarkastuksen väitetysti suhteettoman laajaa kohdetta, on hylättävä perusteettomina.

 Toinen ja kolmas tarkastuspäätös

180    Toisesta ja kolmannesta tarkastuspäätöksestä on ensinnäkin todettava, että näiden kahden päätöksen päätösosa ja perustelut ovat kyseisten toimintatapojen sekä maantieteellisen ja ajallisen ulottuvuuden osalta pääasiallisesti samat. Kantajien perustelut, jotka koskevat näiden kahden päätöksen suhteettoman laajaa kohdetta, voidaan siis tutkia yhdessä.

181    Kyseisistä toimintatavoista on toiseksi todettava, että nämä toimintatavat on kuvattu toisessa ja kolmannessa tarkastuspäätöksessä riittävän täsmällisesti, kun otetaan huomioon edellä 170 ja 171 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä asetetut vaatimukset. Ensinnäkin yhtäältä toisen tarkastuspäätöksen 1 artiklasta ja kuudennesta perustelukappaleesta ja toisaalta kolmannen tarkastuspäätöksen 1 artiklasta ja kuudennesta kahdeksanteen perustelukappaleesta ilmenee, että kyseiset menettelytavat liittyvät DUSS:n erinäisiin kilpailijoita syrjiviin menettelytapoihin ja erityisesti epäasianmukaisen pääsyn tarjoamiseen terminaaleihin, vähemmän tehokkaiden palvelujen tarjoamiseen ja terminaaleihin pääsyn epäämiseen. Lisäksi on todettava, että myöhäisemmässä kaupankäynnin vaiheessa sijaitsevat markkinat, joista on kyse, ovat rautatiekuljetusten markkinat. Vielä on komission tavoin todettava, että viidennestä kanneperusteesta – sekä asiassa T‑290/11 että asiassa T‑521/11 – ilmenee, että kantajat ovat ymmärtäneet, mitä toimintatapoja tarkastus koski. Epäillyn rikkomisen keskeisten piirteiden kuvaus toisessa ja kolmannessa tarkastuspäätöksessä oli siis riittävä.

182    Kolmanneksi maantieteellistä ulottuvuutta koskevilta osin komissiolla ei ollut velvollisuutta rajata toisen ja kolmannen tarkastuksen kohdetta Saksaan vaan se saattoi ulottaa tarkastuksen kohteen kaikkiin jäsenvaltioihin. Kyseisten tarkastusten kohteena oleva rikkominen oli näet omiaan vaikuttamaan myös myöhäisemmässä kaupankäynnin vaiheessa sijaitsevilla markkinoilla eli rautateiden matkustaja- ja tavarakuljetuksen palveluiden kansainvälisillä markkinoilla. Kuten komissio korostaa, on niin, että vaikka huomioon otettaisiinkin ainoastaan DUSS:n Saksassa tapahtuva infrastruktuurilaitteiden käyttö, vaikutukset voivat ulottua muihin jäsenvaltioihin. Erityisesti yrityksen T tekemästä kantelusta, joka toimitettiin unionin yleiselle tuomioistuimelle asian selvittämistoimena, nimittäin ilmenee, että terminaalien käytöllä Saksassa voi olla vaikutuksia kilpailijoihin, jotka haluavat suorittaa kuljetuspalveluja Saksasta toisiin jäsenvaltioihin tai toisista jäsenvaltioista Saksaan. Komission tavoin on myös korostettava, että tarkastuspäätöksiä ei ole osoitettu ainoastaan DUSS:lle vaan koko DB-konsernille eli toisin sanoen myös tietyille organisaatioille, joiden kotipaikka sijaitsee Saksan ulkopuolella ja jotka harjoittavat kansainvälistä liiketoimintaa.

183    Neljänneksi ajallisesta ulottuvuudesta on muistutettava uudelleen, ettei komissio ollut oikeuskäytännön mukaan velvollinen mainitsemaan ajanjaksoa, jonka kuluessa näihin rikkomisiin sen mukaan syyllistyttiin (ks. 170 kohta edellä). Lisäksi komissio korostaa perustellusti yhtäältä, että se seikka, että sillä oli hallussaan tietoja, jotka viittasivat siihen, että kyseiset toimintatavat olivat olleet käytössä vähintäänkin vuodesta 2007 alkaen, ei sulje pois sitä mahdollisuutta, että ne olisi otettu käyttöön tätä aikaisemmin. Toisaalta komissio vakuuttaa, että sillä on tietoja, jotka viittaavat siihen, että DUSS oli myöntänyt peitellyn alennuksen DB Schenker Rail DE:lle, ilman, että tämän alennuksen voimaantuloajankohdasta olisi tietoa. Komission ei siis pitänyt rajoittaa toisen ja kolmannen tarkastuksen ajallista ulottuvuutta.

184    Kun otetaan huomioon edellä esitetty, neljäs kanneperuste on hylättävä perusteettomana.

 Viides kanneperuste, joka koskee suhteellisuusperiaatteen loukkaamista

185    Kantajat väittävät lähinnä, että ensimmäinen, toinen ja kolmas tarkastuspäätös eivät ole oikeasuhteisia. Niiden mukaan komissio siis meni asianmukaista ja tarpeellista pidemmälle saavuttaakseen tavoittelemansa lopputuloksen.

186    Ensimmäistä tarkastuspäätöstä koskevilta osin kantajat korostavat ensinnäkin, että kyseistä alennusjärjestelmää oli käytetty avoimesti vuodesta 2003 lähtien. Kunkin asiakkaan kanssa tehty vetoajoneuvojen sähkönsyöttöä koskeva sopimus, josta ilmeni hinnoittelujärjestelmä sekä alennusjärjestelmän rakenne, oli kantajien mukaan saatavilla internetissä. Kantajat katsovat, ettei siis ollut mitään syytä epäillä sellaisten salattujen yksityiskohtaisten ehtojen olemassaoloa, joiden perusteella tarkastus olisi perusteltu. Toiseksi kansalliset viranomaiset ja tuomioistuimet olivat kantajien mukaan tutkineet useaan otteeseen tämän alennusjärjestelmän ja todenneet sen kartellilainsäädännön mukaiseksi. Komissio, joka oli saanut tiedon näistä menettelyistä, oli siis voinut saada kaikki tarpeelliset tiedot Bundeskartellamtin (liittovaltion kartelliasioista vastaava kilpailuviranomainen, jäljempänä BKartA) kanssa harjoittamansa asetuksen N:o 1/2003 12 artiklan 1 kohdan mukaisen yhteistyön puitteissa. Kolmanneksi se, että ensimmäisessä tarkastuspäätöksessä viitattiin tarkastuksen tarpeellisuuden perustelemiseksi viisitoista vuotta vanhaan päätökseen (ks. 221 kohta jäljempänä) – jonka mukaan kantajat eivät sitä paitsi olleet kätkeneet todisteita –, ei ollut merkityksellistä, ja se osoitti kantajien mukaan olettamaa vilpillisestä mielestä, joka on ristiriidassa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 2 kappaleessa taatun syyttömyysolettaman kanssa. Neljänneksi kantajat katsovat, että tarkastuksen toteuttaminen oli epäasianmukaista, kun otetaan huomioon etsittyjen tietojen luonne. Viidenneksi ensimmäisessä tarkastuspäätöksessä ei niiden mukaan tarkenneta, miksi komissio, joka oli vuodesta 2006 lähtien ollut tietoinen tämän alennusjärjestelmän olemassaolosta, oli odottanut viisi vuotta ennen tämän tarkastuksen toteuttamista. Kuudenneksi työntekijöiden subjektiivisten arviointien kaltaiset sisäiset asiakirjat ovat merkityksettömiä sen osoittamiseksi, että SEUT 102 artiklassa tarkoitettu toimintatapa on objektiivisesti perusteltu.

187    Kun otetaan huomioon kaikki nämä seikat, ei kantajien mukaan yhtäältä ollut mitään syytä ajatella, että kantajat olisivat nyt käsiteltävissä asioissa pyrkineet kätkemään todisteita, ja toisaalta 4.8.2011 esitetyn pyynnön kaltainen asetuksen N:o 1/2003 18 artiklan mukainen tietojensaantipyyntö olisi ollut riittävä, kun otetaan huomioon suhteellisuusperiaate.

188    Kantajat väittävät vastauksessaan, että tarkastuspäätöksen tarpeellisuutta ja oikeasuhteisuutta koskevaa valvontaa ei voida harjoittaa komissiolla olevien aihetodisteiden luonnetta tarkastamatta. Kantajat kehottavat unionin yleistä tuomioistuinta siis toimittamaan nämä aihetodisteet.

189    Kantajat väittivät istunnossa, että toista tarkastusta koskevia asiakirjoja, jotka oli takavarikoitu tilapäisesti ensimmäisessä tarkastuksessa, ei voitu ottaa erilleen ja säilyttää sinetöidyssä työhuoneessa myöhempää jäljennöksen ottamista varten.

190    Toisen ja kolmannen tarkastuspäätöksen osalta kantajat vetoavat ensinnäkin siihen, että komissiolla ei ollut toimivaltaa, koska oikeutta rautatieinfrastruktuurin käyttöön säännellään tyhjentävästi kansallisilla alakohtaisilla säännöillä. Niiden mukaan komission tekemää tarkastusta ei missään tapauksessa voida pitää tarpeellisena, kun otetaan huomioon Saksan kansallisen alakohtaisen sääntelyelimen, BNetzA:n, kattavat toimivaltuudet. Toiseksi komission olisi pitänyt tehdä sopia BNetzA:n kanssa tietojen hankkimisesta ja välttää rinnakkaiset menettelyt. Kolmanneksi kantajat katsovat, että komissio olisi voinut saada erityisesti kolmannen tarkastuspäätöksen yhteydessä tarvittavat tiedot asetuksen N:o 1/2003 18 artiklan mukaisella tietojensaantipyynnöllä. Silloin, kun tehdään perättäisiä tarkastuksia, on nimittäin oltava olemassa erittäin painavia syitä kyseisten tarkastusten perustelemiseksi.

191    Komissio katsoo, että kantajien kaikki perustelut on hylättävä perusteettomina.

192    On muistettava, että suhteellisuusperiaate unionin oikeuden yleisenä oikeusperiaatteena edellyttää, että toimielinten toimet eivät ylitä niitä rajoja, jotka johtuvat siitä, mikä on tarpeellista tavoiteltujen päämäärien toteuttamiseksi ja tähän soveltuvaa, eli silloin, kun on mahdollista valita usean tarkoituksenmukaisen toimenpiteen välillä, on valittava vähiten rajoittava, eivätkä toimenpiteistä aiheutuvat haitat saa olla liian suuria tavoiteltuihin päämääriin nähden (ks. vastaavasti asia C-331/88, Fedesa ym., tuomio 13.11.1990, Kok., s. I‑4023, 13 kohta ja asia C-180/00, Alankomaat v. komissio, tuomio 14.7.2005, Kok., s. I‑6603, 103 kohta).

193    Tarkastuspäätöksen yhteydessä suhteellisuusperiaatteen noudattaminen edellyttää, että suunnitelluilla toimenpiteillä ei aiheuteta suhteetonta ja sietämätöntä haittaa kyseisen tarkastuksen päämääriin nähden (ks. asetuksen N:o 17 osalta edellä 80 kohdassa mainittu asia Roquette Frères, tuomion 76 kohta). Komission tekemä valinta pelkän valtuutuksen perusteella tehtävän ja päätöksellä määrätyn tarkastuksen välillä ei kuitenkaan riipu sellaisista olosuhteista kuin tilanteen erityinen vakavuus, äärimmäinen kiireellisyys tai ehdottoman vaitiolon tarve vaan tarpeesta selvittää asianmukaisesti tosiseikat kunkin tapauksen erityispiirteet huomioon ottaen. Kun siis tarkastusta koskevan päätöksen tarkoituksena on ainoastaan se, että komissio voi koota yhteen tarpeelliset seikat arvioidakseen EUT-sopimuksen mahdollista rikkomista, tällaisella päätöksellä ei loukata suhteellisuusperiaatetta (ks. asetuksen N:o 17 osalta edellä 171 kohdassa mainittu asia National Panasonic v. komissio, tuomion 28–30 kohta ja edellä 80 kohdassa mainittu asia Roquette Frères, tuomion 77 kohta).

194    Juuri komission asiana on lähtökohtaisesti arvioida, onko jokin tieto tarpeen kilpailusääntöjen mahdollisen rikkomisen selvittämiseksi, ja vaikka sen tiedossa olisi jo aihetodisteita tai jopa suoria todisteita kilpailusääntöjen rikkomisesta, se voi oikeutetusti katsoa tarpeelliseksi määrätä lisätarkastuksia, joiden avulla se voi määrittää paremmin rikkomisen tai sen keston (ks. asetuksen N:o 17 osalta edellä alaviitteessä 81 mainittu asia Orkem v. komissio, tuomion 15 kohta ja edellä 80 kohdassa mainittu asia Roquette Frères, tuomion 78 kohta).

195    Kantajien esittämiä perusteluja on arvioitava näiden periaatteiden perusteella.

196    Aivan aluksi on hylättävä unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 48 artiklan 2 kohdan nojalla liian myöhään esitettyinä kantajien vastauskirjelmässään ja istunnossa esittämät perusteet, jotka koskevat yhtäältä sitä, että ensimmäisen tarkastuspäätöksen tarpeellisuutta ja oikeasuhteisuutta koskevaa valvontaa ei voida harjoittaa ilman komissiolla olevien aihetodisteiden luonteen tarkastamista, ja toisaalta sitä, että toista tarkastusta koskevia asiakirjoja, jotka oli otettu ensimmäisessä tarkastuksessa erilleen, ei voitu säilyttää sinetöidyssä työhuoneessa.

197    On todettava, että työjärjestyksen 48 artiklan 2 kohdan mukaan uusien perusteiden esittäminen oikeudenkäynnin aikana on kiellettyä, elleivät ne perustu asian käsittelyn aikana esille tulleisiin oikeudellisiin seikkoihin tai tosiseikkoihin. Kuten komissio perustellusti toteaa, nyt käsiteltävissä asioissa ei voida katsoa, että kantajat laajentaisivat esittämillään perusteilla aikaisemmin kannekirjelmässä implisiittisesti mutta selvästi esitettyjä kanneperusteita ja että ensiksi mainitut perusteet liittyisivät läheisesti näihin aikaisemmin esitettyihin perusteisiin. Näin ollen nämä perusteet on jätettävä tutkimatta.

198    Tästä seuraa erityisesti, ettei ole syytä hyväksyä kantajien vaatimusta, jonka mukaan komission olisi toimitettava hallussaan ennen ensimmäistä tarkastusta olleet aihetodisteet unionin yleiselle tuomioistuimelle.

199    Muista kantajien esittämistä perusteista on todettava ensinnäkin, että kantajat esittävät erinäisiä perusteluja, joilla ne pyrkivät osoittamaan yhtäältä, ettei komissiolla kansallisella tasolla kuljetusalaa sääntelevien sääntöjen olemassaolon vuoksi ollut toimivaltaa toteuttaa tarkastusta niiden tiloissa. Toisaalta kantajat väittävät, että tarkastukset eivät olleet oikeasuhteisia, koska komissio olisi voinut hankkia kaikki tarpeelliset tiedot kansallisilta viranomaisilta, jotka kantajien mukaan ovat aiemmin antaneet erinäisiä päätöksiä ja tuomioita, jotka koskivat näitä samoja menettelytapoja.

200    Tästä on muistutettava ensinnäkin, että vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, että komissiota ei sille EUT-sopimuksessa asetettua tehtävää suorittaessaan voi sitoa kansallisen viranomaisen SEUT 101 artiklan 1 kohdan ja SEUT 102 artiklan soveltamisesta tekemä päätös. Komissiolla on siis millä hetkellä hyvänsä oikeus tehdä SEUT 101 ja SEUT 102 artiklan soveltamisesta yksittäispäätöksiä, vaikka kansallinen tuomioistuin olisi jo tehnyt tiettyä sopimusta tai menettelytapaa koskevan päätöksen ja komission suunnittelema päätös olisi ristiriidassa kyseisen tuomioistuimen ratkaisun kanssa (ks. edellä 46 kohdassa mainittu asia France Télécom v. komissio, tuomion 79 kohta ja asia T-271/03, Deutsche Telekom v. komissio, tuomio 10.4.2008, Kok., s. II‑1747, 120 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

201    Edellä 200 kohdassa mainitussa asiassa Deutsche Telekom vastaan komissio annetun tuomion 263 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin myös vahvisti, ettei alakohtaisten sääntöjen olemassaololla ollut merkitystä komission kilpailun alalla tekemän päätöksen oikeasuhteisuuden arvioinnissa. Tämä periaate pätee sekä lopulliseen päätökseen että tarkastuspäätökseen.

202    Lopuksi edellä 46 kohdassa mainitussa asiassa France Télécom vastaan komissio annetussa tuomiossa (79, 80 ja 86 kohta) ja edellä 75 kohdassa mainitussa asiassa CB vastaan komissio annetussa tuomiossa (48 kohta) unionin yleinen tuomioistuin muistutti, että komission ja kantajien välillä aiemmin pidetyt kokoukset tai se, että asia on saatettu kansallisen viranomaisen käsiteltäväksi, eivät voineet vaikuttaa komissiolle asetuksen N:o 1/2003 nojalla kuuluviin tutkintavaltuuksiin.

203    Toiseksi on komission tavoin korostettava, ettei ole mitään syytä olettaa, että kansalliset viranomaiset ovat tutkineet kaikki merkitykselliset kysymykset ja keränneet kaikki olennaiset tosiseikat kantajien mainitsemissa hallinnollisissa menettelyissä ja tuomioistuinmenettelyissä. Asiakirja-aineistosta sitä paitsi ilmenee – eivätkä kantajat ole tätä riitauttaneet –, että vetoajoneuvojen sähkönsyöttöjärjestelmän yhteydessä kantajien ja kansallisten viranomaisten välillä oli ainoastaan käyty neuvotteluja. Tästä seuraa, että BKartA ja BNetzA eivät missään vaiheessa olleet aloittaneet muodollista tutkintamenettelyä tältä osin.

204    Kolmanneksi on todettava, että komissio on esittänyt erinäisiä tosiseikkoja, joiden paikkansapitävyyttä kantajat eivät ole kiistäneet. Komission mukaan Oberlandesgericht Frankfurt am Mainin (Frankfurt am Mainin alueen muutoksenhakutuomioistuin, Saksa) tuomio, jolla hylättiin kansallisten kilpailusääntöjen rikkomista koskeva peruste kyseisen alennusjärjestelmän osalta, koski ainoastaan kansallista kilpailuoikeutta eikä unionin oikeutta. Tämän jälkeen on todettava, että tämän tuomion lainvoimaiseksi tuleminen johtui siitä, että muutoksenhaun aikana kyseisen asian valittajat ja niiden vastapuolet osallistuivat tuomioistuimen ulkopuoliseen sovintomenettelyyn. Lisäksi komission mukaan BKartA totesi nimenomaisesti kyseisen alennusjärjestelmän kilpailunvastaiseksi mainitussa muutoksenhaussa, millä asetetaan kyseenalaiseksi kantajien väite, jonka mukaan kansalliset viranomaiset hyväksyivät alennusjärjestelmän. Komissio toteaa lisäksi, että kyseinen tuomio annettiin vuonna 2006 ja se koski vuonna 2003 tapahtuneita tapahtumia, kun taas komission oma tutkinta koskee myös tätä myöhempää ajanjaksoa. Lopuksi komissio katsoo, että Oberlandesgericht Frankfurtin tuomio on ristiriidassa saman tuomioistuimen välittömästi tämän jälkeen antaman tuomion kanssa, mikä sen mukaan selittänee ensiksi mainitussa asiassa käytetyn tuomioistuimen ulkopuolisen sovintomenettelyn.

205    Kun otetaan huomioon edellä 199–204 kohdassa todettu, kaikki perustelut, joilla kantajat pyrkivät osoittamaan, että komissiolta puuttui toimivalta tai että tarkastukset olivat suhteettomia kansallisten viranomaisten aikaisempien ratkaisujen olemassaolon vuoksi, on näin ollen hylättävä perusteettomina.

206    Toiseksi kantajien perustelusta, jonka mukaan asetuksen N:o 1/2003 18 artiklan mukainen tietojensaantipyyntö olisi ollut nyt käsiteltävissä asioissa riittävä, kun otetaan huomioon suhteellisuusperiaate, on todettava, että kyseiset kolme tarkastusta eivät olleet suhteettomia, kun otetaan huomioon niiden asiayhteys.

207    On nimittäin muistutettava ensinnäkin, että edellä 193 ja 194 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaan yhtäältä komission tekemä valinta pelkän valtuutuksen perusteella tehtävän ja päätöksellä määrätyn tarkastuksen välillä riippuu tarpeesta selvittää tosiseikat kunkin tapauksen erityispiirteet huomioon ottaen. Toisaalta juuri komission asiana on arvioida, onko jokin tieto tarpeen kilpailusääntöjen mahdollisen rikkomisen selvittämiseksi. Lisäksi on todettava, että komission tutkintavaltuudet vesittyisivät, jos sen olisi tyydyttävä pyytämään saada käyttöönsä sellaisia asiakirjoja, jotka se kykenisi ennakolta täsmällisesti yksilöimään. Tällainen oikeus merkitsee päinvastoin mahdollisuutta etsiä sellaisia erilaisia tietolähteitä, jotka eivät vielä ole tiedossa tai joita ei ole kokonaan yksilöity (edellä 86 kohdassa mainittu asia Hoechst v. komissio, tuomion 27 kohta ja edellä 128 kohdassa mainittu asia Ventouris v. komissio, tuomion 122 kohta). Tästä seuraa, että komissiolla on välttämättä tiettyä harkintavaltaa tarkastuksessa käytettävän toimenpiteen valinnassa.

208    Toiseksi nyt käsiteltävissä asioissa on ensimmäisen tarkastuspäätöksen osalta komission tavoin katsottava, että koska tutkittuihin tietoihin kuului seikkoja, joiden tarkoituksena oli paljastaa mahdollinen aikomus sulkea kilpailijat pois markkinoilta käyttämällä samaan konserniin kuuluviin yhtiöihin vetoajoneuvojen sähkönsyötön alalla perusteettomasti sovellettavaa alennusjärjestelmää, komissiolla oli asian riittäväksi selvittämiseksi oikeus toteuttaa kyseinen tarkastus. On nimittäin vaikea nähdä, että komissio olisi voinut tarvittaessa saada haltuunsa nämä tiedot muutoin kuin tarkastuksen avulla. Kuten komissio perustellusti korostaa, asetuksen N:o 1/2003 18 artiklan nojalla esitetty tietojensaantipyyntö ei takaa, että yritykset toimittavat sille sellaisia asiakirjoja – kuten sähköpostiviestejä –, jotka osoittavat niiden syyllistymistä kilpailusääntöjen rikkomiseen.

209    Seuraavaksi on todettava, että väitetysti yleisön saatavilla olevat tiedot eli vetoajoneuvojen sähkönsyöttöä koskeva sopimus ei ollut riittävä osoittamaan täsmällisesti oletetun SEUT 102 artiklan rikkomisen olemassaoloa ja ulottuvuutta. Kuten komissio korostaa, internetissä saatavilla olevien tietojen perusteella ei nimittäin voida tietää erityisesti sitä, minkä yritysten hyväksi alennuksia sovellettiin ja millaisia nämä alennukset olivat määriltään. Tiedoista ei myöskään käy ilmi yrityksen kaupallinen strategia eikä sen vaikutukset. Kilpailunvastaisen strategian olemassaolon osoittaminen on kuitenkin tärkeää, koska tällaisen strategian olemassaolon perusteella voidaan yhtäältä paljastaa erinäisten tosiseikkojen olemassaolo ja nämä voidaan siten todeta väärinkäytöksi ja toisaalta koska tällaisen strategian olemassaoloa voidaan pitää raskauttavana seikkana, kuten komissio toteaa. Kantajat vahvistavat tämän seikan sitä paitsi itse, kun ne vastauskirjelmässään toteavat, että tutkimuksen kohteena olleet tiedot eivät sellaisenaan olleet olemassa, koska ne edellyttivät tiettyjen olemassa – mutta ei saatavilla – olevien asiakirjojen arviointia.

210    Tältä osin on myös hylättävä kantajien perustelu, jonka mukaan tarve yhdistää tietoja merkitsee pikemminkin tietojensaantipyyntöä kuin tarkastusta. Koska kyseisiä tietoja ei ollut saatavilla, oli nimittäin edelleen vaara todisteiden hävittämisestä. Lisäksi se kantajien mainitsema seikka, että komissio oli toiminut aikaisemmissa tapauksissa eri tavalla kyseisten yritysten kaupallisen strategian selvittämiseksi, ei sinällään rajoita komission valtuutta ryhtyä tarkastukseen nyt käsiteltävissä asioissa. Tästä on todettava, että kantajat eivät missään tapauksessa ole täsmentäneet, mihin aikaisempiin asioihin ne viittaavat, eivätkä esittäneet mitään konkreettisia seikkoja, joiden perusteella olisi mahdollista vertailla mainittujen asioiden olosuhteita nyt käsiteltävien asioiden olosuhteisiin.

211    Perustelusta, jonka mukaan työntekijöiden subjektiivisten arviointien kaltaiset sisäiset asiakirjat ovat merkityksettömiä sen osoittamiseksi, että SEUT 102 artiklassa tarkoitettu menettely on objektiivisesti perusteltu, on todettava, että tarkastuksen pääasiallisena tarkoituksena ei lähtökohtaisesti ollut työntekijöiden lausuntojen kerääminen. Joka tapauksessa voi kuitenkin käsiteltävän asian olosuhteiden perusteella olla välttämätöntä kerätä työntekijöiltä lausuntoja tiettyjen yrityksen toimintaan tai strategiaan liittyviä tosiseikkoja koskevien arviointien saamiseksi.

212    Lopuksi perustelusta, jonka mukaan asetuksen N:o 1/2003 18 artiklan mukainen tietojensaantipyyntö olisi ollut riittävä, koska komissio oli esittänyt 4.8.2011 tällaisen pyynnön eli koska komissio oli voinut saada menettelyn kuluessa kantajilta tietoja muilla keinoin kuin tarkastuksen kautta, on todettava – kuten komissio perustellusti korostaa –, että se seikka, että komissio esitti tietojensaantipyynnön toisen ja kolmannen tarkastuksen jälkeen, ei ole merkityksellinen sen määrittämiseksi, olivatko kyseiset tarkastukset perusteltuja SEUT 102 artiklan rikkomisen olemassaolon osoittamiseksi, kun otetaan huomioon suhteellisuusperiaate.

213    Kolmanneksi toisesta ja kolmannesta tarkastuspäätöksestä on todettava, että kantajat eivät esitä mitään uusia perusteluja ensimmäisen tarkastuspäätöksen osalta esittämäänsä nähden perustellakseen perustettaan, jonka mukaan asetuksen N:o 1/2003 18 artiklan mukainen tietojensaantipyyntö olisi ollut riittävä. Ne väittävät toisesta ja kolmannesta tarkastuspäätöksestä ainoastaan, että silloin, kun tehdään peräkkäisiä tarkastuksia, niiden perustelemiseksi on oltava erityisen painavia syitä.

214    Joka tapauksessa on todettava ensinnäkin, että ainakin tietyt toisessa ja kolmannessa tarkastuspäätöksessä tutkimuksen kohteena olleet seikat olivat sellaisia, että ne mahdollisesti paljastavat aikomuksen syyllistyä rikkomiseen ja että ne saattoivat sijaita kantajan tiloissa. Kyseisistä päätöksistä ilmenee, että kyse on seikoista, jotka liittyvät DUSS:n erinäisiin kilpailijoita syrjiviin menettelytapoihin ja erityisesti epäasianmukaisen pääsyn tarjoamiseen terminaaleihin, vähemmän tehokkaiden palvelujen tarjoamiseen ja terminaaleihin pääsyn epäämiseen. On kuitenkin vaikea nähdä, että tällaisia seikkoja olisi nyt käsiteltävissä asioissa vapaaehtoisesti toimitettu komissiolle asetuksen N:o 1/2003 18 artiklan mukaisen tietojensaantipyynnön yhteydessä varsinkin, kun otetaan huomioon riskit, jotka yritykselle aiheutuvat siinä tapauksessa, että SEUT 102 artiklan rikkominen todetaan.

215    Edellä 209–211 kohdassa kehitellyt perustelut, jotka koskevat yrityksen aktiivisen kilpailunvastaisen strategian olemassaolon osoittamisen ja työntekijöiden subjektiivisten arviointien merkitystä, pätevät myös toiseen ja kolmanteen tarkastuspäätökseen. Lisäksi on muistutettava, että komissiolla oli – toisin kuin kantajat väittävät – toimivalta ryhtyä tarkastukseen eikä sen tarvinnut tehdä tältä osin yhteistyötä kansallisten viranomaisten kanssa (ks. 199–205 kohta edellä).

216    Lopuksi perustelusta, jonka mukaan peräkkäisten tarkastusten perustelemiseksi on oltava erityisen painavia syitä, on todettava, että pitää paikkansa, että silloin, kun komissio tekee peräkkäisiä tarkastuksia, sillä on ennen näiden tarkastusten aloittamista tiettyjä aikaisemmissa tarkastuksissa saatuja tietoja. Toisin kuin kantajat väittävät, tämä ei kuitenkaan merkitse sitä, että komission on hankittava tarpeelliseksi katsomansa lisätiedot tietojensaantipyynnöllä asetuksen N:o 1/2003 18 artiklan mukaisesti tai että uusi tarkastus voisi olla perusteltu ainoastaan erityisen painavista syistä. Edellä 193 ja 194 kohdassa mainitusta oikeuskäytännöstä nimittäin ilmenee, että komission tekemä valinta pelkän valtuutuksen perusteella tehtävän ja päätöksellä määrätyn tarkastuksen välillä ei riipu sellaisista olosuhteista kuin tilanteen erityinen vakavuus, äärimmäinen kiireellisyys tai ehdottoman vaitiolon tarve vaan tarpeesta selvittää tosiseikat kunkin tapauksen erityispiirteet huomioon ottaen. Vaikka komission tiedossa olisi jo aikaisemmissa tarkastuksissa saatuja rikkomisen olemassaoloon liittyviä aihetodisteita tai jopa suoria todisteita kilpailusääntöjen rikkomisesta, se voi siten oikeutetusti katsoa tarpeelliseksi määrätä lisätarkastuksia, joiden avulla se voi määrittää epäillyn rikkomisen olemassaolon tai sen keston.

217    Kun otetaan huomioon edellä 206–216 kohdassa todettu, on hylättävä kantajien kaikki perustelut, jotka koskevat sitä, että asetuksen N:o 1/2003 18 artiklan mukainen tietojensaantipyyntö olisi riittänyt nyt käsiteltävissä asioissa ja että tarkastuspäätökset eivät näin ollen ole oikeasuhteisia.

218    Kolmanneksi kantajien perustelu, jonka mukaan ei ollut mitään näyttöä todisteiden hävittämistä tai kätkemistä koskevan tosiasiallisen vaaran olemassaolosta siinä tapauksessa, että komissio esittäisi tietojensaantipyynnön asetuksen N:o 1/2003 18 mukaisesti, ei voi menestyä.

219    Ensinnäkään sen paremmin asetuksessa N:o 1/2003 kuin oikeuskäytännössäkään ei aseteta tällaista rajoitusta. Toiseksi kyseessä ei ole – toisin kuin kantajat väittävät – ainoa syy siihen, että komissio päätti toteuttaa tarkastuksia, vaan olennaisena syynä oli sellaisten tietojen etsiminen, jotka voisivat erityisesti paljastaa kilpailijoiden sulkemista pois markkinoilta koskevan strategian ja jotka saattavat olla kantajien hallussa. Kolmanneksi on edellä 208–214 kohdassa todetuista syistä hylättävä perustelu, joka koskee tietojen hävittämistä koskevan vaaran osoittavien todisteiden puuttumista, kun otetaan huomioon nyt käsiteltävien asioiden olosuhteet. Neljänneksi siitä, että Oberlandesgericht Frankfurt am Main on antanut edellä mainitun tuomion (ks. 214 edellä), ei voida päätellä – kuten kantajat väittävät –, ettei vaaraa tietojen hävittämisestä ollut olemassa.

220    Seuraavaksi perustelusta, joka koskee väitettyä syyttömyysolettaman loukkaamista, on muistutettava, että syyttömyysolettamaa koskeva periaate, sellaisena kuin se ilmenee muun muassa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 2 kappaleesta, kuuluu unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan unionin oikeuden yleisiin periaatteisiin kuuluviin perusoikeuksiin.

221    Nyt käsiteltävissä asioissa komission ensimmäisen tarkastuspäätöksen 10 perustelukappaleesta ilmenee, että komissio todellakin viittaa asiassa C-436/97 P, Deutsche Bahn vastaan komissio, 27.4.1999 annettuun määräykseen (Kok., s. I-2387) ja asiassa T-229/94, Deutsche Bahn vastaan komissio, 21.10.1997 annettuun tuomioon (Kok., s. II‑1689), joissa todettiin, että kantajat rikkoivat SEUT 102 artiklaa hinnoittelukäytännöillään – kun niitä tarkastellaan muiden todisteiden kanssa yhdessä –, perustellakseen vaaraa siitä, että kyseiset yritykset yrittävät kätkeä tai hävittää todisteita. Komission selitys, jonka mukaan se viittasi mainittuun määräykseen ja tuomioon ainoastaan korostaakseen sitä, että kantajat olivat väistämättä tietoisia mahdollisen rikkomisen toteamisen seurauksista ja että ne saattaisivat näin ollen hyvinkin päätyä hävittämään todisteita siinä tapauksessa, että komissio esittäisi asetuksen N:o 1/2003 18 artiklan mukaisen tietojensaantipyynnön, on uskottava. Tämä seikka voi myös olla merkityksellinen tehtäessä valintaa erilaisten tutkintakeinojen välillä. Lopuksi on muistutettava ensinnäkin, että ensimmäinen, toinen ja kolmas tarkastuspäätös ovat päätöksiä, joissa määrätään tarkastuksesta, eivätkä kyseiset päätökset johda mihinkään seuraamuksiin tai syyllisyyden toteamiseen. Näin ollen on katsottava, että syyttömyysolettaman loukkaamista koskeva peruste on hylättävä perusteettomana.

222    Viidenneksi kantajien väitteestä, jonka mukaan ne eivät ymmärtäneet, miksi komissio oli odottanut viisi vuotta ennen tarkastukseen ryhtymistä, vaikka kyseisen alennusjärjestelmän olemassaolo oli ollut sen tiedossa vuodesta 2006 saakka, riittää, kun todetaan yhtäältä, että vaikka komissiolla olisi ollut hallussaan tietoja, joiden perusteella se olisi voinut toteuttaa tarkastuksia jo vuonna 2006, kuten kantajat väittävät, tällainen toteamus ei vaikuta kyseisten tarkastusten oikeasuhteisuuteen. Toisaalta on muistutettava, että komission on arvioitava tutkimuksen tarpeellisuutta ja että yrityksiä suojataan vanhentumisaikaa koskevilla säännöillä.

223    Kun otetaan huomioon kaikki nämä seikat, komissio ei ole toiminut nyt käsiteltävissä asioissa suhteettomasti tavoiteltuun päämäärään nähden ja siten loukannut suhteellisuusperiaatetta, koska tarkastusten määrääminen asetuksen N:o 1/2003 20 artiklan 4 kohdan mukaisesti oli nyt käsiteltävien asioiden erityispiirteiden perusteella asianmukaista.

224    Näin ollen viides kanneperuste on hylättävä, koska sen tutkittavaksi ottamisen edellytykset osin puuttuvat ja koska se on osin perusteeton.

 Kolmas ja neljäs vaatimuskohta

225    Kolmannessa ja neljännessä vaatimuskohdassaan kantajat vaativat, että unionin yleinen tuomioistuin kumoaa kaikki nyt esillä olevissa asioissa kyseessä olevien tarkastusten perusteella toteutetut toimenpiteet ja velvoittaa komission palauttamaan kaikki asiakirjoista tarkastusten yhteydessä otetut jäljennökset.

226    Kolmannesta vaatimuskohdasta on todettava, ettei tässä vaiheessa ole mahdollista määrittää riittävän täsmällisesti kantajien vaatimuksen kohdetta. Erityisesti ei ole mahdollista määrittää, koskeeko tämä vaatimus SEUT 263 artiklassa tarkoitettuja kannekelpoisia toimia. Kolmas vaatimuskohta on siis jätettävä tutkimatta, koska sitä ei voida pitää unionin tuomioistuimen perussäännön 21 artiklan ja työjärjestyksen 44 artiklan 1 kohdan c alakohdan mukaisesti riittävän täsmällisenä.

227    Neljännestä vaatimuskohdasta on komission esittämän tavoin huomautettava, että vaatiessaan unionin yleistä tuomioistuinta lausumaan tarkastuspäätösten kumoamisen seurauksista kantajat pyrkivät saamaan unionin yleiseltä tuomioistuimelta mahdollisen kumoamistuomion vaikutuksia koskevan vahvistavan toteamuksen, joka merkitsisi myös komissiolle annettua määräystä tuomion panemiseksi täytäntöön. Koska unionin yleinen tuomioistuin ei kuitenkaan SEUT 263 artiklaan perustuvan laillisuusvalvonnan yhteydessä ole toimivaltainen antamaan vahvistavan toteamuksen sisältäviä tuomioita (ks. vastaavasti asia C-224/03, Italia v. komissio, määräys 9.12.2003, Kok., s. I‑14751, 20–22 kohta) tai täytäntöönpanoa koskevia määräyksiä, vaikka ne liittyisivät sen antamien tuomioiden täytäntöönpanoa koskeviin yksityiskohtiin (yhdistetyt asiat C-199/94 P ja C-200/94 P, Pevasa ja Inpesca v. komissio, määräys 26.10.1995, Kok., s. I‑3709, 24 kohta), kantajien neljäs vaatimuskohta on jätettävä tutkimatta (ks. vastaavasti asia T‑145/06, Omya v. komissio, tuomio 4.2.2009, Kok., s. II‑145, 23 kohta).

228    Kaikesta edellä esitetystä seuraa, että nyt käsitellyt kanneperusteet on hylättävä kokonaisuudessaan.

 Oikeudenkäyntikulut

229    Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 87 artiklan 2 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska asioiden T- T-289/11, T-290/11 ja T-521/11 kantajat ovat hävinneet asian, ne on komission vaatimusten mukaisesti velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut kyseisissä asioissa.

230    Neuvosto, EFTAn valvontaviranomainen ja Espanjan kuningaskunta vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 87 artiklan 4 kohdan ensimmäisen ja toisen alakohdan mukaisesti.

Näillä perusteilla

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (neljäs jaosto)

on ratkaissut asiat seuraavasti:

1)      Kanteet hylätään.

2)      Deutsche Bahn AG, DB Mobility Logistics AG, DB Energie GmbH, DB Netz AG, DB Schenker Rail GmbH, DB Schenker Rail Deutschland AG ja Deutsche Umschlaggesellsschaft Schiene-Straße mbH (DUSS) velvoitetaan korvaamaan komission oikeudenkäyntikulut, ja ne vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan.

3)      Euroopan unionin neuvosto, EFTAn valvontaviranomainen ja Espanjan kuningaskunta vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan.

Pelikánová Jürimäe Van der Woude

Julistettiin Luxemburgissa 6 päivänä syyskuuta 2013.

Allekirjoitukset

Sisällys

Asian taustaII – 2

Ensimmäinen tarkastusII – 3

Ensimmäinen tarkastuspäätösII – 3

Ensimmäisen tarkastuksen kulkuII – 5

Toinen tarkastusII – 6

Toinen tarkastuspäätösII – 6

Toisen tarkastuksen kulkuII – 7

Kolmas tarkastusII – 8

Kolmas tarkastuspäätösII – 8

Kolmannen tarkastuksen kulkuII – 9

Asian käsittelyn vaiheet sekä asianosaisten ja muiden osapuolten lausumatII – 9

Oikeudellinen arviointiII – 11

Ensimmäinen kanneperuste, joka perustuu kotirauhan suojaa koskevan oikeuden loukkaamiseen, koska tuomioistuimelta ei ole haettu etukäteen lupaaII – 12

Tutkittavaksi ottaminenII – 12

AsiakysymysII – 14

Toinen kanneperuste, joka perustuu tehokasta oikeussuojaa koskevan oikeuden loukkaamiseenII – 22

Kolmas kanneperuste, joka perustuu kantajien puolustautumisoikeuksien loukkaamiseen, kun otetaan huomioon ensimmäisen tarkastuksen kulkua rasittavat sääntöjenvastaisuudetII – 25

M:n työhuoneessa tehty kattava etsintäII – 29

Riidanalaiset asiakirjat ja hakusanatII – 30

Komission toiminta ennen ensimmäisen tarkastuksen aloittamistaII – 33

Neljäs kanneperuste, joka koskee tarkastuksen kohteen kuvausta ensimmäisessä, toisessa ja kolmannessa tarkastuspäätöksessäII – 34

Ensimmäinen tarkastuspäätösII – 35

Toinen ja kolmas tarkastuspäätösII – 36

Viides kanneperuste, joka koskee suhteellisuusperiaatteen loukkaamistaII – 38

Kolmas ja neljäs vaatimuskohtaII – 46

OikeudenkäyntikulutII – 47

* Oikeudenkäyntikieli: saksa.