Valitus, jonka Anna Nardi on tehnyt 15.9.2023 unionin yleisen tuomioistuimen (neljäs jaosto) asiassa T-131/23, Anna Nardi v. Euroopan keskuspankki (EKP), 25.7.2023 antamasta määräyksestä

(asia C-574/23 P)

Oikeudenkäyntikieli: italia

Asianosaiset

Valittaja: Anna Nardi (edustaja: M. De Siena, avvocato)

Muu osapuoli: Euroopan keskuspankki

Vaatimukset

Valittaja vaatii kumoamaan unionin yleisen tuomioistuimen 25.7.2023 asiassa T-131/23 antaman määräyksen, jolla hylättiin kanne, jonka Anna Nardi oli nostanut Euroopan keskuspankkia vastaan, ja tämän seurauksena hyväksymään ensimmäisessä oikeusasteessa nostetussa kanteessa esitetyt vaatimukset, ja täten hän vaatii, että unionin tuomioistuin

I. vahvistaa Euroopan keskuspankin (EKP), jota sen pääjohtaja Christine Lagarde edustaa, sopimussuhteen ulkopuolisen vastuun seuraavista syistä:

I. a) EKP on aiheuttanut Anna Nardin omistamien SI FTSE.COPERP -nimisten arvopapereiden, jotka on mainittu, kuvattu ja esitetty ensimmäisessä oikeusasteessa nostetun kanteen kannekirjelmän liitteessä, arvon romahtamisen 626 134,29 eurolla, joka on 81,54 prosenttia sijoitetusta 767 856,16 euron pääomasta, sen vuoksi, että Christine Lagarde oli EKP:n pääjohtajana esittäessään 12.3.2020 kuuluisan lausumansa ˮWe are not here to close spreads, this is not the function or the mission of the ECB” (EKP:n tehtävänä ei ole supistaa korkoeroja) aikaansaanut maailman kaikissa pörsseissä arvopapereiden arvon huomattavan alenemisen ja Milanon pörssissä niiden alenemisen 16,92 prosentilla, jollaista prosentuaalista alenemista ei ollut aikaisemmin tapahtunut kyseisen pörssin eikä maailman muiden pörssien olemassaolon aikana, ilmoittaessaan lehdistötilaisuudessa esittämällään edellä mainitulla lausumalla koko maailmalle, että EKP ei enää tue vaikeuksissa olevien jäsenvaltioiden liikkeeseen laskemien arvopapereiden arvoja, ja ilmoittaessaan siten rahapolitiikan suunnan täydellisestä muutoksesta verrattuna rahapolitiikkaan, jonka EKP oli vahvistanut edellisen pääjohtajansa toimikautena, joka päättyi marraskuussa 2019

I.b) EKP on edellä mainitulla menettelyllään ja siitä seuranneella Milanon pörssi-indeksin romahdusmaisella alenemisella aiheuttanut valittajan varallisuuden arvon alenemisen

I.c) EKP on aiheuttanut 912 673,83 euron saamatta jääneen voiton suuruisen varallisuusvahingon

I.d) EKP on näin ollen aiheuttanut varallisuusvahingon, jonka kokonaismäärä on 1 532 358,14 euroa

I.e) EKP on aiheuttanut hänelle ja hänen perheelleen aiheutuneesta henkisestä kärsimyksestä johtuvan aineettoman vahingon sekä hänen kunniaansa, maineeseensa ja henkilökohtaiseen ja ammatilliseen identiteettiinsä kohdistuneesta vahingosta muodostuvan aineettoman vahingon, joiden määräksi on arvioitu 500 000,00 euroa

ja tämän seurauksena

II) velvoittaa Euroopan keskuspankin, jota sen nykyinen pääjohtaja edustaa, korvaamaan valittajana olevalle Anna Nardille toteutuneesta tappiosta ja saamatta jääneestä voitosta muodostuvan varallisuusvahingon, aineettoman vahingon ja mahdollisuuden menettämisestä aiheutuneen vahingon, jotka on arvioitu valituskirjelmän asianomaisissa kohdissa ja alakohdissa ilmoitetuin perustein, maksamalla seuraavat rahamäärät:

II.1.    1 532 358,14 euroa varallisuusvahingon johdosta

II.2.    500 000,00 euroa aineettoman vahingon johdosta

II.3.    eli näin ollen maksamaan yhteensä 2 032 358,14 euroa

II.4.    unionin tuomioistuimen kohtuullisiksi harkitsemat rahamäärät korvaukseksi mahdollisuuden menettämisestä aiheutuneesta vahingosta

II.5    maksamaan viivästyskorkoa laskettuna vahingon aiheuttaneen tapahtuman ajankohdasta 12.3.2020 alkaen aina korvauksen tosiasialliseen suorittamiseen asti

III) toissijaisesti maksamalla sellaiset muut rahamäärät, joiden perusteet mahdollisesti vahvistetaan oikeudenkäynnin aikana

IV) velvoittaa vastapuolen korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

Oikeudelliset perusteet ja pääasialliset perustelut

Valituksensa tueksi valittaja vetoaa ensimmäiseksi ja ennakkoluonteisesti siihen, että unionin yleinen tuomioistuin ei ottanut kantaa siihen, onko EKP:n pääjohtaja 12.3.2020 antamallaan lausumalla rikkonut kanteessa mainittuja oikeussääntöjä, vaan se katsoi pelkästään, ettei mainituilla oikeussäännöillä ole tarkoitus antaa oikeuksia yksityisille, joten sen esittämät perustelut ovat puutteelliset ja epätäydelliset.

Toiseksi valittaja riitauttaa valituksenalaisen määräyksen 15–28 kohtaan sisältyvät unionin yleisen tuomioistuimen toteamukset, joiden mukaan EKP:n sopimussuhteen ulkopuolinen vastuu ei tule kyseeseen, koska käsiteltävänä olevassa tapauksessa EKP ei ole rikkonut oikeussääntöä, jonka tarkoitus on antaa oikeuksia yksityisille. Valittaja toteaa, että säännökset, joihin hän on vedonnut, ovat toimielimiä koskevia oikeussääntöjä, joissa määritellään EKP:n eri elinten toimivalta antamalla niille erityisiä toimivaltuuksia. Samoissa oikeussäännöissä annetaan oikeuksia yksityisille, ja yksityisille annetaan erityisesti oikeus siihen, että eri elimet toimivat noudattaen niille laissa annettuja institutionaalisia tehtäviä luottamuksensuojan periaatteen mukaisesti.

Kolmanneksi valittaja vetoaa toissijaisesti siihen, että mikäli oikeussäännöillä, joita EKP:n pääjohtaja on rikkonut, ei unionin yleisen tuomioistuimen toteamuksen mukaisesti katsota olevan tarkoitus antaa oikeuksia yksityisille, siinä tapauksessa ei voida hyväksyä unionin yleisen tuomioistuimen perusteluja, koska ne perustuvat SEUT 340 artiklan suppeaan tulkintaan. Kyseisessä määräyksessä kuten myöskään Italian siviililain (codice civile) 2043 §:ssä ei tehdä mitään sellaista erottelua, jolla säännöt, joilla on tarkoitus antaa oikeuksia yksityisille, asetettaisiin muihin sääntöihin verrattuna sellaiseen erityisasemaan, että vahinkoa kärsineelle oikeussubjektille syntyisi oikeus korvaukseen vain ensiksi mainittuun ryhmään kuuluvien sääntöjen rikkomisen johdosta. Lisäksi perustelut ovat ristiriidassa unionin yleisen tuomioistuimen asiassa T-868/16 antamassa tuomiossa ilmaistujen periaatteiden kanssa; kyseisessä tuomiossa vahvistettiin, että sopimussuhteen ulkopuolisen unionin vastuun voidaan katsoa olevan olemassa aina, kun mikä tahansa vahinkoa aiheuttanut oikeudenvastainen menettely on omiaan synnyttämään tällaisen vastuun.

Neljänneksi valittaja riitauttaa valituksenalaisen määräyksen 32 kohtaan sisältyvän unionin yleisen tuomioistuimen toteamuksen, jonka mukaan valittaja ei ole kanteessaan kehittänyt yksilöidysti väitettään EKP:n pääjohtajan syyllistymisestä vallan väärinkäyttöön vaan on esittänyt sen olevan pelkkä seuraus kanteessa mainittujen sellaisten oikeussääntöjen rikkomisesta, joilla ei ole tarkoitus antaa oikeuksia yksityisille. Valittaja huomauttaa, että vallan väärinkäyttö on ˮvallan käyttöä laissa säädetystä poikkeavalla tavallaˮ ja että vallan väärinkäytöstä on kyse silloin, kun unionin toimielin poikkeaa yleisistä periaatteista, kuten oikeudenmukaisuuden ja vilpittömän mielen periaatteet ja huolellisuusperiaate; ei ole epäilystäkään, että EKP:n pääjohtaja on riidanalaisella lausumalla loukannut oikeudenmukaisuuden periaatetta ja huolellisuusperiaatetta.

Viidenneksi valittaja riitauttaa unionin yleisen tuomioistuimen toteamuksen, jonka mukaan EKP:n pääjohtajan riidanalaisten lausumien ja pörssi-indeksin laskemisen välisen syy-yhteyden olemassaoloa ei ole näytetty toteen, ja katsoo, että näyttö siitä ilmenee kannekirjelmästä ja sen liitteistä. Valittaja korostaa, että sekä EKP:n pääjohtajan 12.3.2020 pitämää lehdistötilaisuutta koskevasta lehdistötiedotteesta, italialaisesta ja kansainvälisestä lehdistöstä että myös Italian tasavallan presidentin lausumista ilmenee yleisen käsityksen olleen, että pörssikurssien lasku oli aiheutunut yksinomaan EKP:n pääjohtajan riidanalaisesta lausumasta. Lisäksi EKP:n pääjohtajan aloitteellisuus anteeksipyyntönsä esittämiseksi ja esitetyn lausuman korjaamiseksi osoittavat, että hän itse tunnustaa aiheuttaneensa markkinoilla erittäin vahingollisia seurauksia. Mainittu näyttö on esitetty myös valittajan nimeämän neuvonantajan valaehtoisesti antaman lausunnon sisällössä, johtopäätöksissä ja liitteissä.

Kuudenneksi valittaja riitauttaa valituksenalaisen määräyksen 33 kohtaan sisältyvän unionin yleisen tuomioistuimen toteamuksen, jonka mukaan valaehtoisen teknisen asiantuntijalausunnon todistusvoima on erittäin heikko, koska lausunto on valittajan nimeämän neuvonantajan laatima. Valittaja huomauttaa, että unionin yleinen tuomioistuin on jättänyt huomiotta, että kyse on valaehtoisesta lausumasta toimivaltaisen oikeusviranomaisen edessä, joka on ottanut vastaan neuvonantajalta valan, jonka tämä on vannonut seuraavan sanamuodon mukaisesti: ”Vannon, että olen suorittanut minulle uskotut tehtävät asianmukaisesti ja uskollisesti ja ainoastaan saattaakseni totuuden tuomioistuimen tietoon”.

____________