UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN MÄÄRÄYS (kuudes jaosto)
16 päivänä syyskuuta 2015 (*)
REACH – Aineen rekisteröinnistä perittävä maksu – Mikroyrityksille sekä pienille ja keskisuurille yrityksille myönnettävä maksunalennus – Virhe yrityksen kokoa ilmoitettaessa – Päätös hallinnollisen maksun määräämisestä – Suositus 2003/361/EY – Selvästi oikeudellisesti täysin perusteeton kanne
Asiassa T‑89/13,
Calestep, SL, kotipaikka Estepa (Espanja), edustajanaan asianajaja E. Cabezas Mateos,
kantajana,
vastaan
Euroopan kemikaalivirasto (ECHA), asiamiehinään M. Heikkilä, A. Iber ja C. Schultheiss, avustajanaan asianajaja C. Garcia Molyneux,
vastaajana,
jossa vaaditaan kumottavaksi Euroopan kemikaaliviraston 21.12.2012 antama päätös SME (2012) 4028, jossa todettiin, ettei kantaja täytä edellytyksiä pienille yrityksille säädetyn maksunalennuksen saamiseksi, ja jolla sille määrätään hallinnollinen maksu,
UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (kuudes jaosto),
toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja S. Frimodt Nielsen sekä tuomarit F. Dehousse (esittelevä tuomari) ja A. M. Collins,
kirjaaja: E. Coulon,
on antanut seuraavan
määräyksen
Asian tausta
1 Kantaja Calestep, SL, haki 29.11.2010 kahden aineen rekisteröimistä kemikaalien rekisteröinnistä, arvioinnista, lupamenettelyistä ja rajoituksista (REACH), Euroopan kemikaaliviraston perustamisesta, direktiivin 1999/45/EY muuttamisesta sekä neuvoston asetuksen (ETY) N:o 793/93, komission asetuksen (EY) N:o 1488/94, neuvoston direktiivin 76/769/ETY ja komission direktiivien 91/155/ETY, 93/67/ETY, 93/105/EY ja 2000/21/EY kumoamisesta 18.12.2006 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1907/2006 (EUVL L 396, s. 1) nojalla.
2 Kantaja ilmoitti rekisteröintimenettelyssä olevansa mikroyritysten sekä pienten ja keskisuurten yritysten määritelmästä 6.5.2003 annetun komission suosituksen 2003/361/EY (EUVL L 124, s. 36) mukainen ”pieni” yritys. Se sai tällä ilmoituksella alennuksen asetuksen N:o 1907/2006 6 artiklan 4 kohdan mukaisesta rekisteröintimaksusta. Kyseisen asetuksen 74 artiklan 1 kohdan mukaisesti mainittu maksu määritettiin asetukseen N:o 1907/2006 perustuvista Euroopan kemikaalivirastolle suoritettavista maksuista 16.4.2008 annetussa komission asetuksessa (EY) N:o 340/2008 (EUVL L 107, s. 6). Asetuksen N:o 340/2008 liite I sisältää asetuksen N:o 1907/2006 6 artiklan nojalla toimitetuista rekisteröintihakemuksista perittävien maksujen määrät sekä mikroyrityksille sekä pienille ja keskisuurille yrityksille myönnettävät alennukset. Asetuksen N:o 340/2008 13 artiklan 4 kohdan mukaan on lisäksi niin, että jos luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö, joka väittää olevansa oikeutettu alennettuun maksuun tai maksusta luopumiseen, ei pysty osoittamaan olevansa oikeutettu tällaiseen alennettuun maksuun tai maksusta luopumiseen, Euroopan kemikaalivirasto (ECHA) perii täysimääräisen maksun sekä hallinnollisen maksun. Euroopan kemikaaliviraston hallintoneuvosto on tältä osin antanut 12.11.2010 päätöksen MB/D/29/2010 maksullisten palvelujen luokituksesta (jäljempänä päätös MB/D/29/2010). Kyseisen päätöksen 2 artiklassa ja taulukossa 1, sellaisena kuin sitä sovellettiin tosiseikkojen tapahtuma-aikaan, säädetään, että asetuksen N:o 340/2008 13 artiklan 4 kohdassa tarkoitettu hallinnollinen maksu oli suurelle yritykselle 20 700 euroa, keskisuurelle yritykselle 14 500 euroa, pienelle yritykselle 8 300 euroa ja mikroyritykselle 2 070 euroa.
3 Euroopan kemikaalivirasto laati 29.11.2010 kaksi 9 300 euron suuruista laskua (numerot 10024188 et 10024196). Tämä määrä vastasi asetuksen N:o 340/2008 liitteen I, sellaisena kuin sitä sovellettiin tosiseikkojen tapahtuma-aikaan, mukaan pieneltä yritykseltä yhteisesti toimitettujen tietojen yhteydessä määrältään yli 1 000 tonnia olevista aineista perittävää maksua.
4 Euroopan kemikaalivirasto pyysi 28.2.2011 kantajaa toimittamaan joukon asiakirjoja tarkastaakseen kantajan antaman ilmoituksen, jonka mukaan se on pieni yritys.
5 Euroopan kemikaalivirasto osoitti 21.12.2012 asiakirjojen ja sähköpostien vaihdon jälkeen kantajalle päätöksen SME (2012) 4028 (jäljempänä riidanalainen päätös), jossa se ilmoitti, ettei kantaja täytä niitä edellytyksiä, joita pienten yritysten osalta säädetty maksunalennus vaati, ja määräsi sille hallinnollisen maksun. Euroopan kemikaalivirasto ilmoitti kyseisessä päätöksessä kantajalle, että sitä oli pidettävä keskisuurena yrityksenä ja että Euroopan kemikaalivirasto aikoi lähettää sille laskun alun perin maksetun maksun ja lopullisesti maksettavaksi tulevan maksun välisestä erotuksesta, sekä 14 500 euron suuruisen laskun hallinnollisesta maksusta.
6 Riidanalaisen päätöksen täytäntöön panemiseksi Euroopan kemikaalivirasto osoitti kantajalle 23.1. ja 8.2.2013 kolme laskua suuruudeltaan 6 975 euroa, 6 975 euroa ja 14 500 euroa.
Oikeudenkäyntimenettely ja asianosaisten vaatimukset
7 Kantaja nosti nyt käsiteltävänä olevan kanteen 18.2.2013 unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon toimittamallaan kannekirjelmällä.
8 Kantaja esitti 19.2.2013 välitoimihakemuksen, jolla se vaati lykkäämään 23.1. ja 8.2.2013 päivättyjen laskujen maksun täytäntöön panemisen.
9 Välitoimista päättävä tuomari hylkäsi 11.3.2013 antamallaan määräyksellä Calestep v. ECHA (T‑89/13 R, EU:T:2013:123) tämän hakemuksen ja määräsi, että oikeudenkäyntikuluista päätetään myöhemmin.
10 Koska unionin yleisen tuomioistuimen jaostojen kokoonpanoa muutettiin, esittelevä tuomari siirrettiin kuudenteen jaostoon, jonka käsiteltäväksi kyseessä oleva asia näin ollen 27.9.2013 siirrettiin.
11 Unionin yleisen tuomioistuimen 2.5.1991 tehdyn työjärjestyksen 64 artiklassa määrätyn mukaisina prosessinjohtotoimina asianosaisia pyydettiin 9.1.2015 esittämään huomautuksensa 2.10.2014 annetun tuomion Spraylat v. ECHA (T‑177/12, Kok., EU:T:2014:849) mahdollisesta merkityksestä käsiteltävänä olevassa oikeusriidassa sekä vastaamaan yhteen kysymykseen. Asianosaiset noudattivat tätä pyyntöä asetetussa määräajassa.
12 Kantaja vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin
– kumoaa riidanalaisen päätöksen ja
– velvoittaa Euroopan kemikaaliviraston korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
13 Euroopan kemikaalivirasto vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin
– jättää kanteen tutkimatta
– toissijaisesti hylkää kanteen ja vahvistaa riidanalaisen päätöksen oikeudellisen pätevyyden
– velvoittaa kantajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
Oikeudellinen arviointi
14 Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 126 artiklassa määrätään, että jos kanne selvästi on oikeudellisesti täysin perusteeton, unionin yleinen tuomioistuin voi esittelevän tuomarin ehdotuksesta milloin tahansa päättää asian käsittelyä jatkamatta ratkaista asian perustellulla määräyksellä.
15 Käsiteltävässä tapauksessa unionin yleinen tuomioistuin katsoo saaneensa riittävät tiedot asiakirja-aineistosta ja päättää ratkaista asian jatkamatta sen käsittelyä.
Unionin yleisen tuomioistuimen toimivalta
16 Vaikka asianosaiset eivät olekaan kiistäneet unionin yleisen tuomioistuimen toimivaltaa, unionin yleinen tuomioistuin katsoo tarkoituksenmukaiseksi heti aluksi lausua toimivallastaan tutkia käsiteltävänä oleva kumoamiskanne. Tämän suhteen on muistutettava, että koska unionin yleisen tuomioistuimen toimivalta on ehdoton prosessinedellytys, se voi tutkia sen omasta aloitteestaan. (ks. tuomio 15.3.2005, GEF v. komissio, T‑29/02, Kok., EU:T:2005:99, 72 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
17 Asetuksen N:o 1907/2006 94 artiklan 1 kohdassa säädetään, että ”muutosta voidaan hakea yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa – – tai yhteisöjen tuomioistuimessa [SEUT 263] artiklan mukaisesti valituslautakunnan tekemään päätökseen, tai niissä tapauksissa, joissa valituslautakunnassa ei voida hakea muutosta, kemikaaliviraston tekemään päätökseen”.
18 Tämän osalta asetuksen N:o 1907/2006 91 artiklan 1 kohdassa säädetään, että muutoksenhakulautakunnalta voidaan hakea muutosta ”kemikaaliviraston päätöksiin, jotka on tehty [asetuksen N:o 1907/2006] 9 artiklan, 20 artiklan, 27 artiklan 6 kohdan, 30 artiklan 2 ja 3 kohdan ja 51 artiklan nojalla”.
19 Riidanalaista päätöstä ei kuitenkaan ole tehty asetuksen N:o 1907/2006 91 artiklan 1 kohdassa tarkoitettujen säännösten vaan asetuksen N:o 340/2008 13 artiklan 4 kohdan ja päätöksen MB/D/29/2010 2 artiklan nojalla. On myös korostettava, ettei asetusta N:o 340/2008 eikä päätöstä MB/D/29/2010 ole annettu asetuksen N:o 1907/2006 91 artiklan 1 kohdan säännöksiä soveltamalla.
20 Lisäksi on todettava, että asetuksen N:o 1907/2006 9, 27, 30 ja 51 artiklan säännökset, joita tämän asetuksen 91 artiklan 1 kohdassa tarkoitetaan, koskevat päätöksiä, jotka eivät liity ilmoituksen tekevien yritysten suoritettaviksi tuleviin maksuihin.
21 Asetuksen N:o 1907/2006 20 artiklan otsikkona on ˮKemikaaliviraston tehtävätˮ. Kyseisen artiklan 5 kohdassa säädetään, että ”kemikaaliviraston päätöksiin, jotka on tehty tämän artiklan 2 kohdan nojalla, voidaan hakea muutosta [asetuksen N:o 1907/2006] 91, 92 ja 93 artiklan mukaisesti.” Artiklan 2 kohta koskee kemikaaliviraston kullekin rekisteröinnille suorittamaa ˮtäydellisyystarkastustaˮ, mukaan lukien rekisteröintimaksun suorittaminen. On kuitenkin huomautettava, että tähän ”täydellisyystarkastukseen ei kuulu minkään toimitettujen tietojen tai perustelujen laadun tai riittävyyden arviointi”. Lisäksi asetuksen N:o 1907/2006 20 artiklan 2 kohdassa säädetään, että jos rekisteröintiasiakirjat ˮovat puutteellisetˮ eikä rekisteröijä ˮtäydennä rekisteröintiasiakirjojaan asetetussa määräajassaˮ, kemikaalivirasto ˮhylkää rekisteröinninˮ. Sen lisäksi, ettei riidanalainen päätös käsiteltävässä tapauksessa perustu asetuksen N:o 1907/2006 20 artiklan 2 kohtaan, päätös ei myöskään koske kyseessä olevien aineiden rekisteröinnin hylkäämistä.
22 Kaikki nämä seikat huomioon ottaen on näin ollen todettava, että unionin yleinen tuomioistuin on toimivaltainen tutkimaan käsiteltävänä olevan kanteen.
Kanteen tutkittavaksi ottaminen
23 Kemikaalivirasto katsoo, että kanne ja välitoimihakemus osoittavat kantajan edustajan yhteystietoina kantajan kotipaikan ja sellaisen yrityksen sähköpostiosoitteen, joka kuuluu kantajan kanssa samaan konserniin. Tämä tilanne antaa aiheen epäillä kantajan unionin yleisessä tuomioistuimessa esiintyvän edustajan riippumattomuutta. Kantajan vastaukseensa liittämät asiakirjat eivät poista näitä epäilyksiä. Erityisesti on todettava, että kantajan edustaja voisi olla aivan hyvin rekisteröitynyt itsenäiseksi asianajajaksi ja samanaikaisesti olla työsuhteessa johonkin työnantajaan.
24 Vastauksessaan kantaja toteaa, että sen edustaja on vuodesta 1975 lähtien ollut Sevillan (Espanja) asianajajayhteisön jäsen ja ettei hän työskentele muiden kuin itse valitsemiensa päämiesten lukuun, jotka saavat laskun, jossa sovelletaan vastaavaa arvonlisäverokantaa. Toisin sanoen kantajalla ja sen asianajajalla ei ole minkäänlaista alisteisuussuhdetta. Kanteessa on ilmoitettu kantajan kotipaikka ja sähköpostiosoite pelkästään yhteydenpidon helpottamiseksi, eikä tästä myöskään voida päätellä minkäänlaista alisteisuussuhdetta. Kantaja lisäksi liittää vastaukseensa useita asiakirjoja, jotka liittyvät sen edustajan toimintaan.
25 Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 19 artiklan ensimmäisessä, kolmannessa ja neljännessä kohdassa, joita saman perussäännön 53 artiklan mukaan sovelletaan unionin yleiseen tuomioistuimeen, määrätään seuraavaa:
”Unionin tuomioistuimessa jäsenvaltioita ja unionin toimielimiä edustaa kutakin asiaa varten määrätty asiamies; asiamiehellä voi olla apunaan avustaja tai asianajaja.
– –
Muiden asianosaisten edustajan on oltava asianajaja.
Vain asianajaja, jolla on oikeus esiintyä jonkin jäsenvaltion tai jonkin Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen sopimuspuolena olevan valtion tuomioistuimessa, voi edustaa tai avustaa jotain asianosaista unionin tuomioistuimessa.”
26 Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 21 artiklan ensimmäisessä kohdassa määrätään lisäksi seuraavaa:
”Asia pannaan vireille unionin tuomioistuimessa kirjaajalle osoitetulla kirjallisella kanteella. Kanteessa on mainittava kantajan nimi ja kotipaikka sekä sen allekirjoittaneen asema – –”
27 Unionin yleisen tuomioistuimen 2.5.1991 tehdyn työjärjestyksen 43 artiklan 1 kohdan 1 alakohdassa määrätään seuraavaa:
”Jokaisen oikeudenkäyntiasiakirjan alkuperäiskappaleen on oltava asianosaisen asiamiehen tai asianajajan allekirjoittama.”
28 Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan näistä määräyksistä ja erityisesti perussäännön 19 artiklan kolmannessa kohdassa käytetystä käsitteestä ˮedustajaˮ ilmenee, että nostaakseen kanteen unionin yleisessä tuomioistuimessa tässä artiklassa tarkoitettu ˮasianosainenˮ ei saa itse ajaa asiaansa vaan tämän on käytettävä sellaisen kolmannen osapuolen palveluita, jolla on oikeus esiintyä jonkin jäsenvaltion tai jonkin Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen sopimuspuolena olevan valtion tuomioistuimessa (määräys 5.12.1996, Lopes v. yhteisöjen tuomioistuin, C‑174/96 P, Kok., EU:C:1996:473, 11 kohta; määräys 8.12.1999, Euro-Lex v. SMHV (EU-LEX), T-79/99, Kok., EU:T:1999:312, 27 kohta, ja määräys 19.11.2009, EREF v. komissio, T-40/08, EU:T:2009:455, 25 kohta).
29 Tämä kolmanteen osapuoleen turvautumista koskeva vaatimus perustuu sellaiseen käsitykseen asianajajan tehtävästä, jonka mukaan tämän katsotaan avustavan oikeudenhoidossa ja tämän on annettava täysin riippumattomasti ja oikeudenhoidon ylemmänarvoisen edun mukaisesti asiakkaalle tämän tarvitsemaa oikeudellista neuvontaa. Tällainen käsitys vastaa jäsenvaltioiden yhteisiä oikeudellisia perinteitä, ja se esiintyy myös unionin oikeusjärjestyksessä, kuten Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 19 artiklasta nimenomaisesti käy ilmi (edellä 28 kohdassa mainittu määräys EU-LEX, 28 kohta, EU:T:1999:312, 28 kohta ja edellä 28 kohdassa mainittu määräys EREF v. komissio, EU:T:2009:455, 26 kohta).
30 Vaikka käsiteltävässä asiassa pitääkin paikkansa, että kantajan asianajajan yhteystiedoiksi ilmoitetut kantajan kotipaikka ja kantajan kanssa samaan konserniin kuuluvassa yrityksessä oleva sähköpostiosoite voivatkin lähtökohtaisesti antaa aiheen epäillä asianajajan riippumattomuutta, esitetyt asiakirjat ja vastausvaiheessa annetut selvitykset ovat hälventäneet nämä epäilykset.
31 Vastauksen yhteydessä jätetyistä asiakirjoista käy ensinnäkin erityisesti ilmi, että kantajan asianajaja on vuodesta on 1975 lähtien ollut Sevillan (Espanja) asianajajayhteisön jäsen asianajajana, joka toimii ˮpor cuenta propiaˮ (omaan lukuunsa), mikä erottaa hänet ˮpor cuenta ajenaˮ (kolmannen osapuolen lukuun) toimivasta asianajajasta; toiseksi kantajan asianajajalla on oma osoite sekä oma puhelin- ja telefaxnumero; kolmanneksi kantajan asianajaja ilmoittaa, että hänellä on palveluksessaan omissa nimissään ˮhallintoavustajaˮ; neljänneksi sekä tulovero- että arvonlisäveroilmoitukset osoittavat, että kantajan asianajaja on ilmoittanut toimeksiantoja, jotka eivät liity toimimiseen kantajan asianajajana. Kantaja on lisäksi vastauksessaan nimenomaisesti ilmoittanut, ettei kantajalla ja sen asianajajalla ole minkäänlaista alisteisuussuhdetta.
32 Nämä seikat huomioonottaen kanne on otettava tutkittavaksi.
Asiakysymys
33 Käsiteltävänä oleva kanne perustuu yhteen ainoaan kanneperusteeseen, joka pääasiallisesti koskee virhettä kantajan luokittelemisessa ˮkeskisuureksiˮ yritykseksi.
34 Kantaja viittaa tarkemmin ottaen suosituksen 2003/361 liitteessä olevan 2 artiklan 2 kohtaan ja väittää että, vaikka konserni, johon se kuuluu, työllistää tosiasiallisesti yli 50 henkilöä, muut edellytykset, jotka koskevat vuosiliikevaihtoa tai vuotuisen taseen loppusummaa, eivät täyty. Kantaja tulisi siten luokitella ˮpieneksiˮ eikä ˮkeskisuureksiˮ yritykseksi.
35 Euroopan kemikaalivirasto kiistää tämän tulkinnan. Suosituksen 2003/361 liitteessä olevan 2 artiklan 2 kohdan perusteella ei jää mitään epäilystä siitä, että yritystä voidaan pitää pienenä yrityksenä ainoastaan, mikäli se täyttää kaksi kumulatiivista edellytystä, joiden mukaan yrityksen palveluksessa on vähemmän kuin 50 työntekijää ja sen vuosiliikevaihto tai taseen loppusumma on enintään 10 miljoonaa euroa. Tämä käy ilmi kyseisen artiklan sanamuodosta sekä unionin oikeuskäytännöstä.
36 Aluksi on todettava, että kantaja kiistää ainoastaan suosituksen 2003/361 liitteessä olevan 2 artiklan 2 kohdan tulkinnan, jonka mukaan yrityksen luokittelemiseksi ˮpieneksiˮ yrityksen työntekijöiden määrää koskeva edellytys on kumulatiivinen.
37 Tämän suhteen sekä asetuksen N:o 1907/2006 3 artiklassa ja asetuksen N:o 340/2008 johdanto-osan yhdeksännessä perustelukappaleessa ja 2 artiklassa viitataan suositukseen 2003/361 mikroyritysten sekä pienten ja keskisuurten yritysten määrittelemiseksi. Erityisesti asetuksen N:o 340/2008 2 artiklassa säädetään, että siinä tarkoitetaan pienyrityksellä ”suosituksessa 2003/361/EY tarkoitettua pienyritystä”.
38 Suositus 2003/361 sisältää liitteen, jonka I osasto on otsikoitu ˮKomission hyväksymä mikroyritysten sekä pienten ja keskisuurten yrityksen määritelmäˮ. Kyseisessä osastossa oleva 2 artikla on otsikoitu ”Yritysluokkien määrittelyssä käytettävät henkilöstömäärät ja rahamääräiset kynnysarvot”.
39 Suosituksen 2003/361 liitteessä olevan 2 artiklan 2 kohdan mukaan ˮpieni yritys määritellään yritykseksi, jonka palveluksessa on vähemmän kuin 50 työntekijää ja jonka vuosiliikevaihto tai taseen loppusumma on enintään 10 miljoonaa euroaˮ.
40 Tämän säännöksen sanamuodon mukaisesta tulkinnasta käy ilmi, että yrityksen työntekijöitä koskevat perusteet (jäljempänä henkilöstömäärän peruste) ja toisaalta rahamääräiset kynnysarvot (jäljempänä rahamääräinen peruste) ovat suosituksen 2003/361 liitteessä olevan 2 artiklan 2 kohdan mukaan kumulatiivisia. Tämä käy selvästi ilmi siitä, että käytetään rinnastuskonjunktiota ˮjaˮ, joka osoittaa perusteiden kumulatiivisuuden, erotuksena konjunktion ˮtaiˮ käyttämisestä, joka osoittaa perusteiden vaihtoehtoisuutta. (ks. vastaavasti tuomio 17.7.1997, Ferriere Nord v. komissio, C‑219/95 P, Kok., EU:C:1997:375, 13–15 kohta ja tuomio 24.5.2012, MasterCard ym v. komissio, T‑111/08, Kok., EU:T:2012:260, 139 kohta).
41 Lisäksi on korostettava, että henkilöstömäärän peruste on määräävä peruste määriteltäessä, onko yritys suosituksen 2003/361 mukainen mikroyritys, pieni yritys vai keskisuuri yritys. Kuten Euroopan kemikaalivirasto perustellusti kirjelmissään huomauttaa, suosituksen 2003/361 johdanto-osan neljännen perustelukappaleen mukaan ˮpalveluksessa olevien henkilöiden lukumäärän peruste, jäljempänä ’peruste’, on edelleen yksi merkittävimmistä perusteista, jota on pidettävä pääasiallisena perusteena, mutta rahamääräisen perusteen käyttöönotto on välttämätöntä käsityksen muodostamiseksi yrityksen todellisesta merkityksestä, sen toiminnasta ja kilpailuasemastaˮ. Lisäksi on syytä todeta, että vaikka jäsenvaltiot, Euroopan investointipankki (EIP) ja Euroopan investointirahasto (EIR) saavat suosituksen 2003/361 2 artiklan nojalla vahvistaa alempia kynnysarvoja tai ne voivat tiettyjen politiikkojensa toteuttamiseksi jopa olla soveltamatta rahamääräistä perustetta, henkilöstömäärän perustetta on kuitenkin aina sovellettava.
42 Lopuksi on syytä todeta, että tulkittaessa pienten ja keskisuurten yritysten määritelmästä 6.4.1996 annettua komission suositusta 96/280/EY (EYVL L 107, s. 4), joka on korvattu suosituksella 2003/361 ja joka sisältää pääasiallisesti samanlaisen henkilöstömäärän ja rahamääräisen perusteen kuvauksen, oikeuskäytännössä on vahvistettu, että nämä perusteet ovat kumulatiivisia (ks. vastaavasti tuomio 8.7.2004, Dalmine v. komissio, T‑50/00, Kok., EU:T:2004:220, 285 ja 286 kohta).
43 Näin ollen kantajan tulkinta, jossa lähinnä katsotaan, että käsiteltävässä asiassa kyseessä olevan kaltainen yritys, jonka palveluksessa on enemmän kuin 50 työntekijää, voitaisiin luokitella suosituksessa 2003/361 tarkoitetuksi pieneksi yritykseksi, on selvästi virheellinen.
44 Kun otetaan huomioon nämä seikat, kantajan ainoa kanneperuste on hylättävä ja sen vuoksi kanne on selvästi täysin perusteettomana kokonaisuudessaan hylättävä.
Oikeudenkäyntikulut
45 Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 134 artiklan 1 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska kantaja on hävinnyt asian, kantaja velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, mukaan lukien välitoimimenettelystä aiheutuneet oikeudenkäyntikulut, Euroopan kemikaaliviraston vaatimusten mukaisesti.
Näillä perusteilla
UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (kuudes jaosto)
on määrännyt seuraavaa:
1) Kanne hylätään.
2) Calestep, SL vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja se velvoitetaan korvaamaan Euroopan kemikaaliviraston (ECHA) oikeudenkäyntikulut, mukaan lukien välitoimimenettelystä aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.
Annettiin Luxemburgissa 16 päivänä syyskuuta 2015.
E. Coulon | | S. Frimodt Nielsen |
kirjaaja | | jaoston puheenjohtaja |