UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (kolmas jaosto)
22 päivänä marraskuuta 2023 (*)
EU-tavaramerkki – Päätösten kumoamista tai merkintöjen poistamista koskeva menettely – EUIPO:n syyksi katsottavan ilmeisen virheen sisältävän rekisterimerkinnän poistaminen – Kuviomerkkejä LAPLANDIA Land of purity ym. koskevien käyttölupien rekisteriin merkitseminen – Käyttöluvan rekisteröinnin edellytykset – Näyttö siitä, että rekisteröity haltija on myöntänyt käyttöluvan – EUIPO:n syyksi katsottavan ilmeisen virheen käsite – Asetuksen (EU) 2017/1001 27 artiklan 1 kohdan toinen virke – Asetuksen 2017/1001 103 artiklan 1 kohdan ensimmäinen virke
Asiassa T‑679/22,
Oy Shaman Spirits Ltd, kotipaikka Tyrnävä (Suomi), edustajanaan asianajaja R. Almaraz Palmero,
kantajana,
vastaan
Euroopan unionin teollisoikeuksien virasto (EUIPO), asiamiehenään E. Markakis,
vastaajana,
jossa muuna osapuolena EUIPO:n valituslautakunnassa käydyssä menettelyssä oli ja väliintulijana unionin yleisessä tuomioistuimessa on
Global Drinks Finland Oy, kotipaikka Helsinki (Suomi), edustajanaan asianajaja T. Talvitie,
UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (kolmas jaosto),
toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja F. Schalin sekä tuomarit G. Steinfatt (esittelevä tuomari) ja D. Kukovec,
kirjaaja: V. Di Bucci,
ottaen huomioon asian käsittelyn kirjallisen vaiheen,
ottaen huomioon, etteivät asianosaiset ole esittäneet istunnon järjestämistä koskevaa pyyntöä kolmen viikon kuluessa siitä, kun ilmoitus asian käsittelyn kirjallisen vaiheen päättämisestä on annettu tiedoksi, ja päätettyään unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 106 artiklan 3 kohdan nojalla ratkaista kanteen ilman asian käsittelyn suullista vaihetta,
on antanut seuraavan
tuomion
1 Kantaja Oy Shaman Spirits Ltd vaatii SEUT 263 artiklaan perustuvalla kanteellaan Euroopan unionin teollisoikeuksien viraston (EUIPO) ensimmäisen valituslautakunnan 14.9.2022 tekemän päätöksen (asia R 909/2021-1) (jäljempänä riidanalainen päätös) kumoamista.
Asian tausta
2 Brandavid Oy rekisteröi vuosina 2008–2016 seuraavat kuviomerkit EU-tavaramerkeiksi (jäljempänä asianomaiset tavaramerkit):
– alla esitetty kuviomerkki, joka rekisteröitiin EU-tavaramerkiksi 15.9.2008 numerolla 6 491 914 tavaroiden ja palvelujen kansainvälistä luokitusta tavaramerkkien rekisteröimistä varten koskevaan, 15.6.1957 tehtyyn Nizzan sopimukseen, sellaisena kuin se on tarkistettuna ja muutettuna, pohjautuvan luokituksen luokkiin 32 ja 33 kuuluvia tavaroita varten:
– alla esitetty kuviomerkki, joka rekisteröitiin EU-tavaramerkiksi 20.10.2009 numerolla 7 087 281 luokkiin 32 ja 33 kuuluvia tavaroita varten:
– alla esitetty kuviomerkki, joka rekisteröitiin EU-tavaramerkiksi 29.2.2016 numerolla 14 786 883 luokkiin 31, 32 ja 33 kuuluvia tavaroita varten:
3 Asianomaisten tavaramerkkien luovutus väliintulijalle eli Global Drinks Finland Oy:lle merkittiin rekisteriin 5.1.2017.
4 Kantaja pyysi 6.7.2020 tekemällään hakemuksella, jonka liitteenä oli muun muassa kantajan ja Brandavid Oy:n välinen sopimus (jäljempänä käyttölupasopimus), EUIPO:ta merkitsemään kantajan yksinomaisen käyttöluvan asianomaisiin tavaramerkkeihin Euroopan unionin tavaramerkkirekisteriin.
5 EUIPO:n rekisterinpidosta vastuussa oleva osasto ilmoitti 27.7.2020 kantajalle ja väliintulijalle käyttöluvan rekisteröinnistä kantajan hakemuksen johdosta Euroopan unionin tavaramerkistä 14.6.2017 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2017/1001 (EUVL 2017, L 154, s. 1) 111 artiklan nojalla.
6 Väliintulija ilmoitti 12.10. ja 19.10.2020 päivätyillä kirjeillä vastustavansa käyttöluvan rekisteröintiä.
7 Rekisterinpidosta vastuussa oleva osasto ilmoitti 25.11.2020 käyttöluvan rekisteröinnin kumoamisesta, ellei kantaja esittäisi näyttöä siitä, että väliintulija hyväksyy käyttöluvan rekisteröinnin.
8 Kantaja toimitti 22.12.2020 kuusi asiakirjaa osoittaakseen, että väliintulija oli hyväksynyt käyttölupasopimuksen.
9 Asetuksen 2017/1001 103 artiklan 1 kohtaan perustuneella 18.3.2021 tekemällään päätöksellä rekisterinpidosta vastuussa oleva osasto poisti käyttöluvan merkitsemisen Euroopan unionin tavaramerkkirekisteriin.
10 Kantaja valitti 14.5.2021 rekisterinpidosta vastuussa olevan osaston päätöksestä.
11 Ensimmäinen valituslautakunta teki 14.9.2022 riidanalaisen päätöksen, jolla se hylkäsi kantajan valituksen. Se katsoi, että ainoa todiste, joka esitettiin rekisteröintihakemuksen yhteydessä, oli Brandavid Oy:n ja kantajan vuonna 2016 allekirjoittama käyttölupasopimus, jonka osapuoli väliintulija ei ollut milloinkaan ollut. Valituslautakunta totesi, että koska väliintulijan asianomaisten tavaramerkkien rekisteröityneenä haltijana myöntämän tai hyväksymän käyttöluvan olemassaolosta ei ollut näyttöä, käyttöluvan rekisteröinti 27.7.2020 oli asetuksen 2017/1001 103 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu viraston syyksi katsottava ilmeinen virhe, mikä oikeutti sen kumoamisen. Sillä, oliko väliintulija tietoinen mainitusta käyttölupasopimuksesta rekisteröintihakemuksen jättämishetkellä, ei valituslautakunnan mukaan ole merkitystä, koska väliintulija ei ole kolmas osapuoli ja koska Suomen oikeutta koskevilla oikeudellisilla argumenteilla tai todisteilla ei voida kyseenalaistaa tosiseikkoja koskevaa päätelmää, jonka mukaan väliintulija ei antanut suostumustaan kyseiseen käyttölupasopimukseen.
Asianosaisten ja muiden osapuolten vaatimukset
12 Kantaja vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin
– kumoaa riidanalaisen päätöksen
– velvoittaa EUIPO:n ja väliintulijan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, mukaan lukien asian käsittelystä valituslautakunnassa aiheutuneet kulut.
13 EUIPO vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin
– hylkää kanteen
– velvoittaa kantajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, mikäli asiassa järjestetään istunto.
14 Väliintulija vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin
– hylkää kanteen
– velvoittaa kantajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, mukaan lukien asian käsittelystä valituslautakunnassa aiheutuneet kulut.
Oikeudellinen arviointi
15 Kantaja esittää kanteensa tueksi kolme kanneperustetta, joista ensimmäinen koskee asetuksen 2017/1001 25–27 artiklan rikkomista, toinen kyseisen asetuksen 19 ja 20 artiklan rikkomista ja kolmas sen 103 artiklan rikkomista.
Ensimmäinen kanneperuste, joka koskee asetuksen 2017/1001 25–27 artiklan rikkomista
16 Kantaja moittii valituslautakuntaa lähinnä siitä, ettei tämä kunnioittanut käyttölupasopimusta, jolla kantaja sai käyttöluvan asianomaisiin tavaramerkkeihin asetuksen 2017/1001 25 artiklan 1 kohdan mukaisesti, eikä oikeutta rekisteröidä kyseinen käyttölupa mainitun asetuksen 26 artiklan 1 kohdan mukaisesti. Kantaja täsmentää, että Brandavid Oy allekirjoitti kyseisen käyttölupasopimuksen vuonna 2016, jolloin se oli asianomaisten tavaramerkkien haltija, ja käyttölupasopimuksessa kantajalle myönnettiin nimenomaisesti sopimusperusteiset oikeudet käyttää kyseisiä tavaramerkkejä ja tulla merkityksi yksinomaisen käyttöluvan haltijaksi. Kun kyseisten tavaramerkkien luovutus rekisteröitiin vuonna 2017, väliintulija tiesi kantajan mukaan kyseisen käyttölupasopimuksen olemassaolosta, joten se hyväksyi tällä tavoin yksinomaisen käyttöluvan myöntämisen kantajalle.
17 Kantaja katsoo lisäksi, että sille oli myönnetty yksinomainen käyttölupa asianomaisten tavaramerkkien omistusoikeudesta riippumatta.
18 EUIPO ja väliintulija kiistävät kantajan väitteet.
19 Asetuksen 2017/1001 25 artiklan 5 kohdan mukaan EU-tavaramerkkiä koskevan käyttöluvan saaminen tai luovutus merkitään rekisteriin ja julkaistaan yhden osapuolen pyynnöstä.
20 Asetuksen 2017/1001 26 artiklan 1 kohdan mukaan kyseisen asetuksen 20 artiklan 5 kohtaa ja sen nojalla annettuja sääntöjä on sovellettava soveltuvin osin mainitun asetuksen 25 artiklan 5 kohdassa tarkoitetun käyttöluvan merkitsemisessä rekisteriin.
21 Asetuksen 2017/1001 20 artiklan 5 kohdassa säädetään, että luovutuksen rekisteröintiä koskevaan hakemukseen on sisällytettävä tiettyjä tietoja sekä luovutuksen edellyttämät asiakirjat 2 ja 3 kohdan mukaisesti, ja kyseisessä 3 kohdassa edellytetään, että ”EU-tavaramerkin luovutus on tehtävä kirjallisesti ja siihen vaaditaan sopimuksen osapuolten allekirjoitukset, jollei luovutus johdu oikeuden päätöksestä – –; jos näin ei tehdä, luovutus on mitätön”.
22 Lisäksi asetuksen 2017/1001 tiettyjen säännösten täytäntöönpanoa koskevista yksityiskohtaisista säännöistä ja täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2017/1431 kumoamisesta 5.3.2018 annetun komission täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2018/626 (EUVL 2018, L 104 s. 37), jota sovelletaan soveltuvin osin käyttölupiin asetuksen 2017/1001 20 artiklan 6 kohdan b alakohdan ja 26 artiklan 1 kohdan nojalla, 13 artiklan 3 kohdan a, c ja d alakohdassa täsmennetään, että rekisteröidyn haltijan allekirjoitus tai suostumus on käyttöluvan asianmukaisen myöntämisen ennakkoedellytys.
23 Kun EUIPO kumosi käyttöluvan rekisteröinnin, se sovelsi asianmukaisesti asetuksen 2017/1001 25 ja 26 artiklaa, tarkasteltuina yhdessä kyseisissä artikloissa mainittujen säännösten kanssa. Käyttölupasopimuksessa ei nimittäin mainittu väliintulijaa, joka oli asianomaisten tavaramerkkien rekisteröity haltija, kun käyttöluvan rekisteröintiä koskeva hakemus jätettiin ja kun käyttölupa rekisteröitiin, eikä siinä ollut sen allekirjoitusta. Entisellä rekisteröidyllä haltijalla ei enää ollut oikeutta antaa asian kannalta merkityksellisissä säännöksissä edellytettyä suostumusta.
24 EUIPO selittää perustellusti, että sovellettavissa säännöksissä edellytetään oikeusvarmuuteen liittyvistä syistä, että tavaramerkin rekisteröity haltija ilmaisee aktiivisesti tahtonsa myöntää käyttölupa, mikä tapahtuu joko jättämällä käyttöluvan rekisteröintiä koskeva hakemus suoraan EUIPO:lle asetuksen 2017/1001 26 artiklan 1 kohdan b alakohdan ja täytäntöönpanoasetuksen 2018/626 13 artiklan 3 kohdan a ja b alakohdan nojalla tai allekirjoittamalla ilmoitus, suostumus tai vakiolomake täytäntöönpanoasetuksen 13 artiklan 3 kohdan c ja d alakohdan mukaisesti.
25 Kantajan esittämillä väitteillä ei voida kyseenalaistaa riidanalaisen päätöksen laillisuutta.
26 Kantajan väitteestä, jonka mukaan väliintulija ja Brandavid Oy tiesivät asianomaisten tavaramerkkien luovutusta rekisteröitäessä käyttölupasopimuksen olemassaolosta, on todettava, että vaikka oletettaisiin, että väliintulijan oikeudellisen edeltäjän myöntämään käyttölupaan voitaisiin vedota väliintulijaa vastaan asetuksen 2017/1001 27 artiklan 1 kohdan toisen virkkeen nojalla, tästä ei kuitenkaan seuraa, että EUIPO:n velvollisuutena olisi rekisteröidä kyseinen käyttölupa. Riidanalaisen päätöksen laillisuus riippuu nimittäin ainoastaan sovellettavissa säännöksissä säädetyistä muodollisista edellytyksistä. Koska näitä edellytyksiä ei täytetty käsiteltävässä asiassa (ks. edellä 23 kohta), riidanlaista päätöstä ei voida myöskään kumota yksinomaan siksi, että juuri väliintulija oli kiinnittänyt EUIPO:n huomion siihen, ettei rekisteröintiedellytyksiä ollut noudatettu.
27 Vaikka oletettaisiin, että käyttölupa voisi olla edelleen pätevä tai antaa oikeuksia käyttölupasopimukseen sovellettavan kansallisen oikeuden perusteella asianomaisen tavaramerkin luovutuksen jälkeen, sikäli kuin Brandavid Oy ja väliintulija toteuttivat kyseisen luovutuksen käyttöluvasta täysin tietoisina, kuten kantaja väittää, tällä aineellisoikeudellisella tilanteella ei voi olla vaikutusta rekisteröintioikeuteen, joka perustuu muodolliseen lähestymistapaan, joka on selvästi kodifioitu sovellettaviin säännöksiin, joiden sanamuoto ei jätä minkäänlaista tulkinnanvaraa. Kantaja voi edelleen vapaasti vedota aineelliseen oikeuteen perustuviin oikeuksiinsa kansallisissa tuomioistuimissa. EUIPO vetosi tämän osalta perustellusti siihen, että on mahdollista, että kyseisen käyttölupasopimuksen ja käyttöluvan antajan seuraajiin sovellettavan sopimuslausekkeen mahdollinen rikkominen voi synnyttää toisen sopimuspuolen sopimussuhteeseen perustuvan vastuun, mutta tällä sopimusnäkökohdalla ei kuitenkaan voi olla vaikutuksia rekisteröintihakemuksen tarkasteluun.
28 Ensimmäinen kanneperuste on näin ollen hylättävä.
Toinen kanneperuste, joka koskee asetuksen 2017/1001 19 ja 20 artiklan rikkomista
29 Kantaja päättelee asetuksen 2017/1001 19 artiklan 1 kohdasta, että asianomaisten tavaramerkkien rekisteröintiin liittyviin luovutusta tai käyttölupaa koskeviin riitoihin sovelletaan Suomen kansallista oikeutta, koska kantajan, väliintulijan ja Brandavid Oy:n kotipaikka on Suomessa.
30 Kantaja toteaa, että Suomen oikeudessa ei yhtäältä edellytetä sopimuksen kirjallista muotoa ja toisaalta Suomen oikeuden mukaan merkitystä ei ole sillä, allekirjoittiko väliintulija käyttölupasopimuksen vuonna 2016 vai ei, koska Brandavid Oy:n oikeudet siirtyivät väliintulijalle kaikkien rekisteriin jo merkittyjen tavaramerkkioikeuksien luovuttamisen jälkeen ja väliintulija oli tietoinen kyseisen käyttölupasopimuksen olemassaolosta. Kantajan mukaan tavaramerkkien uusien haltijoiden on noudatettava edeltäjiensä kyseisten tavaramerkkien käyttölupien haltijoiden kanssa tekemien aikaisempien sopimusten lausekkeita.
31 Kantaja arvostelee myös valituslautakunnan riidanalaisen päätöksen 21 kohdassa esittämää huomautusta, jonka mukaan kantaja ei ole milloinkaan esittänyt luetteloa tavaramerkeistä, joiden haltija Brandavid Oy oli ja jotka on sittemmin luovutettu väliintulijalle. Se väittää, että kyseinen luettelo oli valituslautakunnalle tehdyn valituksen perusteet sisältävän kirjelmän liitteessä 1.
32 EUIPO ja väliintulija kiistävät kantajan väitteet.
33 Aluksi on huomautettava EUIPO:n tavoin, että asetuksen 2017/1001 19 artiklan 1 kohtaa, jossa viitataan sen jäsenvaltion oikeuteen, jossa EU-tavaramerkin haltijalla on kotipaikka, sovelletaan vain, ”jollei 20–28 artiklassa toisin säädetä”. EU-tavaramerkkiä koskevan käyttöluvan merkitsemisestä Euroopan unionin tavaramerkkirekisteriin säädetään itsenäisesti unionin oikeudessa kyseisen asetuksen 25–28 artiklassa ja täytäntöönpanoasetuksen 2018/626 13 artiklassa.
34 Tästä seuraa, että kysymyksellä siitä, onko Suomen oikeudessa käyttölupasopimuksia koskevia muotovaatimuksia, tai siitä, millä edellytyksin tällainen sopimus sitoo myös asianomaisten tavaramerkkien haltijan seuraajaa, ei ole merkitystä sen kysymyksen kannalta, oliko käyttöluvan rekisteröiminen kantajalle Euroopan unionin tavaramerkkirekisteriin asianmukaista vai ei. Kantajan väitteillä, jotka perustuvat Suomen oikeuteen, ei näin ollen voida kyseenalaistaa riidanalaisen päätöksen laillisuutta käyttöluvan rekisteröintiedellytysten osalta.
35 Kantajan kritiikki, joka koskee riidanalaisen päätöksen 21 kohdassa olevaa valituslautakunnan huomautusta, on lisäksi tehoton, koska – kuten EUIPO perustellusti totesi – kyse on valituslautakunnan esittämästä ylimääräisestä toteamuksesta. Riidanalainen päätös perustuu nimittäin lähtökohtaisesti toteamukseen, jonka mukaan kantaja ei ole osoittanut, että rekisteröity haltija on myöntänyt sille käyttöoikeuden. Tämä toteamus ei liity kysymykseen siitä, mihin tavaramerkkeihin on annettu käyttölupia.
36 Toinen kanneperuste on näin ollen hylättävä.
Kolmas kanneperuste, joka koskee asetuksen 2017/1001 103 artiklan rikkomista
37 Kantaja moittii EUIPO:ta siitä, että tämä ylitti toimivaltansa. Kantajan mukaan EUIPO ei oikaissut ensimmäistäkään tekemäänsä virhettä. Kantaja väittää, että EUIPO ylitti toimivaltansa, kun se teki päätöksen asianmukaisen ja Suomen oikeutta noudattaneen käyttölupasopimuksen rekisteröinnin kumoamisesta. Kantaja väittää, että asetuksen 2017/1001 19 artiklan nojalla EUIPO:n olisi pitänyt soveltaa Suomen oikeutta sen sijaan, että se sovelsi kyseisen asetuksen 103 artiklaa.
38 EUIPO ja väliintulija kiistävät kantajan väitteen.
39 Asetuksen 2017/1001 103 artiklan 1 kohdan ensimmäisessä virkkeessä säädetään, että ”jos virasto on tehnyt sellaisen rekisterimerkinnän tai päätöksen, joka sisältää ilmeisen viraston syyksi katsottavan virheen, virasto poistaa kyseisen merkinnän tai kumoaa päätöksen”.
40 Ensinnäkin on niin, kuten EUIPO ja väliintulija perustellusti toteavat, että poistettuun 27.7.2020 tehtyyn merkintään liittyi EUIPO:n syyksi katsottava ilmeinen virhe. Virhe on se, että rekisterimerkintä hyväksyttiin sellaisten asiakirjojen perusteella, jotka eivät täyttäneet sovellettavassa säännöstössä asetettuja vaatimuksia (ks. edellä 23 kohta). Rekisteröintihakemukseen liitetty käyttölupasopimus ei sisältänyt mitään näyttöä asianomaisten tavaramerkkien rekisteröidyn haltijan myöntämästä käyttöluvasta. Valituslautakunta totesi tämän osalta riidanalaisen päätöksen 15 kohdassa asianmukaisesti, että kantaja ei ollut osoittanut, että käyttölupa oli myönnetty kyseisten tavaramerkkien haltijan suostumuksella.
41 Toiseksi on niin, että valituslautakunnalla ei ollut velvollisuutta soveltaa kansallista oikeutta, koska EU-tavaramerkkiä koskevan käyttöluvan merkitsemistä Euroopan unionin tavaramerkkirekisteriin koskevaa menettelyä säännellään unionin oikeudessa itsenäisesti asetuksen 2017/1001 25–28 artiklassa ja täytäntöönpanoasetuksen 2018/626 13 artiklassa (ks. edellä 33 kohta).
42 Kolmanneksi on hylättävä kantajan moite, jonka mukaan valituslautakunta ylitti toimivaltansa kumotessaan päätöksen, joka ei ollut ilmeisen virheellinen vaan Suomen oikeuden perusteella asianmukainen.
43 Oikeuskäytännöstä nimittäin ilmenee, että EUIPO:n tehtävänä ei ole tutkia EU‑tavaramerkin luovutuksen pätevyyttä ja oikeusvaikutuksia kansallisen oikeuden mukaan. EU-tavaramerkin luovutusta koskevaa rekisteröintihakemusta käsiteltäessä EUIPO:n toimivalta rajoittuu lähtökohtaisesti asetuksen 2017/1001 20 artiklassa ja täytäntöönpanoasetuksen 2018/626 13 artiklassa tarkoitettujen muodollisten edellytysten tutkimiseen, eikä toimivaltaan kuulu sellaisten aineellisten kysymysten arviointi, jotka voivat nousta esiin sovellettavan kansallisen oikeuden yhteydessä (tuomio 22.9.2021, Marina Yachting Brand Management v. EUIPO – Industries Sportswear (MARINA YACHTING), T‑169/20, EU:T:2021:609, 61 kohta). Koska käyttöluvan rekisteröintiin sovelletaan samoja sääntöjä kuin luovutuksen rekisteröintiin, kyseistä oikeuskäytäntöä on käsiteltävässä asiassa sovellettava soveltuvin osin (ks. edellä 20 kohta).
44 Kolmas kanneperuste ja siten kanne kokonaisuudessaan on näin ollen hylättävä.
Oikeudenkäyntikulut
45 Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 134 artiklan 1 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut.
46 Koska kantaja on hävinnyt asian ja väliintulija on vaatinut oikeudenkäyntikulujensa korvaamista, kantaja on velvoitettava korvaamaan väliintulijan oikeudenkäyntikulut, mukaan lukien asian käsittelystä valituslautakunnassa aiheutuneet välttämättömät kustannukset, joita pidetään työjärjestyksen 190 artiklan 2 kohdan nojalla korvattavina oikeudenkäyntikuluina.
47 Koska EUIPO on sitä vastoin vaatinut kantajan velvoittamista korvaamaan oikeudenkäyntikulut vain, jos asiassa järjestetään istunto, on määrättävä, että EUIPO vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, koska istuntoa ei ole järjestetty.
Näillä perusteilla
UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (kolmas jaosto)
on ratkaissut asian seuraavasti:
1) Kanne hylätään.
2) Oy Shaman Spirits Ltd velvoitetaan korvaamaan Global Drinks Finland Oy:n oikeudenkäyntikulut asian käsittelystä valituslautakunnassa aiheutuneet kulut mukaan lukien.
3) EUIPO vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan.
Julistettiin Luxemburgissa 22 päivänä marraskuuta 2023.
Allekirjoitukset