Yhdistetyt asiat T-8/95 jaT-9/95

Wilhelm Pelle ja Ernst-Reinhard Konrad

vastaan

Euroopan unionin neuvosto ja Euroopan yhteisöjen komissio

Sopimussuhteen ulkopuolinen vastuu – Maito – Lisämaksu – Viitemäärä – Asetus (ETY) N:o 2187/93 – Tuottajien saamat korvaukset – Vanhentumisen keskeytyminen

Tuomion tiivistelmä

1.      Vahingonkorvauskanne – Vanhentumisaika – Alkamisajankohta

(EY 235 artikla ja EY 288 artiklan toinen kohta; EY:n tuomioistuimen perussäännön 43 artikla (josta on tullut yhteisöjen tuomioistuimen perussäännön 46 artikla); neuvoston asetus N:o 1078/77; neuvoston asetus N:o 857/84)

2.      Vahingonkorvauskanne – Vanhentumisaika – Keskeytyminen

(EY 230 ja EY 232 artikla; EY:n tuomioistuimen perussäännön 43 artikla (josta on tullut yhteisöjen tuomioistuimen perussäännön 46 artikla); neuvoston asetus N:o 1078/77; neuvoston asetus N:o 857/84; neuvoston asetus N:o 2187/93; neuvoston ja komission tiedonanto 92/C 198/04)

3.      Oikeudenkäyntimenettely – Kanteen nostamisen määräajat – Prekluusio

1.      EY:n tuomioistuimen perussäännön 43 artiklassa (josta on tullut yhteisöjen tuomioistuimen perussäännön 46 artikla) tarkoitettu vanhentumisaika sopimussuhteen ulkopuolista yhteisöjen vastuuta koskevissa asioissa voi alkaa kulua vasta, kun kaikki vahingonkorvausvelvollisuuden perusteena olevat edellytykset ovat täyttyneet, eli silloin kun kysymyksessä on lainsäädäntötoimesta aiheutuva vastuu, vanhentumisaika ei voi alkaa, ennen kuin tästä toimesta aiheutuvat vahinkoseuraukset ovat syntyneet; täsmällisemmin ilmaistuina edellytykset ovat, että yhteisön toimielin on toiminut lainvastaisesti, että väitetty vahinko on tosiasiassa syntynyt ja että tämän toiminnan ja väitetyn vahingon välillä on syy-yhteys.

Tältä osin on todettava, että kun vahinko johtuu siitä, että maidontuottajalla ei ollut mahdollisuutta käyttää hyväksi viitemäärää, tämän vahingon kärsiminen alkaa siitä päivästä, jona tuottaja maidon kaupan pitämisestä luopumisesta antamansa, asetuksen N:o 1078/77 mukaisen sitoumuksen voimassaolon päättymisen jälkeen olisi voinut aloittaa uudelleen maidon toimittamisen ilman velvollisuutta maksaa lisämaksua, jos hänelle ei olisi kieltäydytty myöntämästä viitemäärää. Siten yhteisöjen vahingonkorvausvelvollisuuden perusteena olevat edellytykset ovat täyttyneet tuona päivänä.

(ks. 61 ja 62 kohta)

2.      EY:n tuomioistuimen perussäännön 43 artiklan (josta on tullut yhteisöjen tuomioistuimen perussäännön 46 artikla) mukaisesti vanhentumisaika keskeytyy ainoastaan, jos asia pannaan vireille yhteisöjen tuomioistuimissa tai asiassa esitetään sitä ennen vaatimus asianomaiselle yhteisön toimielimelle; viimeksi mainitussa tapauksessa vanhentumisaika kuitenkin keskeytyy ainoastaan, jos vaatimuksen jälkeen nostetaan kanne tilanteen mukaan EY 230 tai EY 232 artiklassa säädetyssä määräajassa.

Asetuksen N:o 2187/93, jossa säädetään asianomaisille tuottajille tehtävästä hyvitystarjouksesta, myöhempää antamista koskevan neuvoston ja komission tiedonannon, jossa toimielimet sitoutuivat olemaan vetoamatta kyseisessä 43 artiklassa tarkoitettuun vanhentumiseen tiettyjen tuottajien osalta siihen asti, kunnes asianomaisten tuottajien hyvityksen käytännön yksityiskohdista säädetään, vaikutuksena ei ollut, että alkaisi kulua uusi viiden vuoden vanhentumisaika siitä päivästä lukien, jona tämä toimielimen itsensä hyväksymä luopuminen päättyi. Vanhentumisajan laskemiseen vaikuttavat kuitenkin tämä luopuminen ja ennen oikeudenkäyntiä esitettyjen vaatimusten johdosta käydyt aikaisemmat kirjeenvaihdot. Vanhentumisajan keskeytyminen, joka seurasi siitä, että toimielimet luopuivat yksipuolisesti vanhentumiseen vetoamisesta kyseisessä tiedonannossa ja mahdollisesti myös aikaisemmassa kirjeenvaihdossa, on nimittäin tapahtunut riippumatta siitä, milloin kantaja nosti vahingonkorvauskanteen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa.

Tältä osin siitä, että toimielimet luopuivat yksipuolisesti vanhentumiseen vetoamisesta, johtuvaa vanhentumisajan ehdotonta keskeytymistä ei ole rajoitettu koskemaan vain sellaisia maidontuottajia, jotka eivät esittäneet asetuksen N:o 2187/93 10 artiklan 2 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaista hakemusta. Tällaisen hakemuksen olemassaololla tai puuttumisella on merkitystä vain, jotta voidaan vahvistaa, mikä oli tästä luopumisesta johtuvan vanhentumisen keskeytymisen päättymispäivä, joka vaihtelee sen mukaan, onko tämä hakemus esitetty vai ei.

(ks. 67, 69, 71–73 ja 76 kohta)

3.      Kanteen nostamisen määräaikoja koskevan yhteisön säännöstön yhteydessä anteeksiannettavan erehdyksen käsitettä on tulkittava suppeasti, ja sillä voidaan tarkoittaa ainoastaan poikkeuksellisia tilanteita, joissa erityisesti asianomaiset toimielimet ovat menetelleet sellaisella tavalla, että se on joko yksistään tai ratkaisevassa määrin aiheuttanut ymmärrettävän sekaannuksen vilpittömässä mielessä olevalle oikeussubjektille, joka on osoittanut noudattaneensa kaikkea sitä huolellisuutta, jota edellytetään tavanomaista harkitsevaisuutta noudattavalta toimijalta. Tällaisessa tilanteessa hallintoviranomainen ei nimittäin voi vedota siihen, että se itse loukkasi oikeusvarmuuden ja luottamuksensuojan periaatteita, mistä oikeussubjektin erehdys sai alkunsa.

(ks. 93 kohta)