Väliaikainen versio
UNIONIN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (yhdeksäs jaosto)
29 päivänä helmikuuta 2024 (*)
Ennakkoratkaisupyyntö – Kuluttajasopimusten kohtuuttomat ehdot – Direktiivi 93/13/ETY – Unionin oikeuden tehokkuusperiaate – Uudistettavissa oleva luottosopimus – Maksamismääräysmenettely – Sopimusehtojen kohtuuttomuuden tutkiminen viran puolesta tässä menettelyssä – Kyseisen menettelyn päättävän menettelyllisen päätöksen täytäntöönpano – Sopimusehdon kohtuuttomuuteen vetoamista koskevan mahdollisuuden menettäminen prekluusion vuoksi maksamismääräyksen täytäntöönpanovaiheessa – Kansallisen tuomioistuimen valvontavalta
Asiassa C‑724/22,
jossa on kyse SEUT 267 artiklaan perustuvasta ennakkoratkaisupyynnöstä, jonka Juzgado de Primera Instancia n. 2 de León (Léonin alioikeus nro 2, Espanja) on esittänyt 26.7.2022 tekemällään päätöksellä, joka on saapunut unionin tuomioistuimeen 24.11.2022, saadakseen ennakkoratkaisun asiassa
Investcapital Ltd
vastaan
G.H.R.,
UNIONIN TUOMIOISTUIN (yhdeksäs jaosto),
toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja O. Spineanu-Matei (esittelevä tuomari) sekä tuomarit J.-C. Bonichot ja S. Rodin,
julkisasiamies: J. Kokott,
kirjaaja: A. Calot Escobar,
ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä esitetyn,
ottaen huomioon huomautukset, jotka sille ovat esittäneet
– Espanjan hallitus, asiamiehenään A. Pérez-Zurita Gutiérrez,
– Italian hallitus, asiamiehenään G. Palmieri, avustajanaan M. Cherubini, avvocato dello Stato,
– Euroopan komissio, asiamiehinään J. Baquero Cruz ja N. Ruiz García,
päätettyään julkisasiamiestä kuultuaan ratkaista asian ilman ratkaisuehdotusta,
on antanut seuraavan
tuomion
1 Ennakkoratkaisupyyntö koskee kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista 5.4.1993 annetun neuvoston direktiivin 93/13/ETY (EYVL 1993, L 95, s. 29) 7 artiklan ja tehokkuusperiaatteen tulkintaa.
2 Tämä pyyntö on esitetty täytäntöönpanomenettelyssä, jossa asianosaisina ovat Investcapital Ltd ja kuluttaja G.H.R. ja jossa on kyse luottosopimukseen perustuvaa saatavaa koskevan maksamismääräyksen täytäntöönpanosta.
Asiaa koskevat oikeussäännöt
Unionin oikeus
3 Direktiivin 93/13 johdanto-osan 24. perustelukappaleessa todetaan, että ”jäsenvaltioiden tuomioistuimilla tai hallintoviranomaisilla on oltava käytettävissään riittävät ja tehokkaat keinot kuluttajasopimusten kohtuuttomien ehtojen soveltamisen lopettamiseksi”.
4 Tämän direktiivin 6 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Jäsenvaltioiden on säädettävä, että elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisen sopimuksen kohtuuttomat ehdot eivät sido kuluttajia niiden kansallisen lainsäädännön mukaisesti ja että sopimus jää muilta osin osapuolia sitovaksi, jos sopimus voi olla olemassa ilman kohtuuttomia ehtoja.”
5 Mainitun direktiivin 7 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Jäsenvaltioiden on kuluttajien ja kilpailevien elinkeinonharjoittajien edun vuoksi varmistettava, että on olemassa riittäviä ja tehokkaita keinoja kohtuuttomien ehtojen käytön lopettamiseksi elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisissä sopimuksissa.”
Espanjan oikeus
6 Siviiliprosessista 7.1.2000 annetun lain 1/2000 (Ley 1/2000 de Enjuiciamiento Civil; BOE nro 7, 8.1.2000, s. 575) (jäljempänä LEC) 136 §:ssä säädetään seuraavaa:
”Asianosaisen prosessitoimen toteuttamiselle asetetun määräajan päätyttyä oikeus on menetetty eikä kyseistä toimea voida enää toteuttaa. [Kirjaaja] määrää määräajan päätyttyä asianmukaisista toimenpiteistä tai ilmoittaa asiasta tuomioistuimelle, jotta tämä voi ratkaista asian lain mukaisesti.”
7 LEC:n 551 §:n 1 momentin sanamuoto on seuraava:
”Jos täytäntöönpanoa koskeva hakemus on tehty ja jos menettelylliset edellytykset ja vaatimukset täyttyvät, jollei täytäntöönpanoperuste ole muodollisesti virheellinen ja jos täytäntöönpanohakemuksessa pyydetyt toimenpiteet vastaavat täytäntöönpanoperusteen luonnetta ja sisältöä, tuomioistuin antaa yleisen täytäntöönpanomääräyksen ja aloittaa täytäntöönpanon.”
8 LEC:n 556 §:ssä, jonka otsikko on ”Menettelyllisten tai välimiesoikeuden ratkaisujen tai sovintosopimusten täytäntöönpanoa koskevat väitteet”, säädetään seuraavaa:
”1. Jos täytäntöönpanoperusteena on langettavaa tuomiota koskeva menettelyllinen tai välimiesoikeuden ratkaisu tai sovintosopimus, se, jota täytäntöönpano koskee, voi kymmenen päivän kuluessa täytäntöönpanomääräyksen tiedoksiantamisesta esittää kirjallisen väitteen ja vedota siihen, että lasku on maksettu tai että tuomioon, välitystuomioon tai sovintosopimukseen perustuva velvoite on täytetty, ja esittää siitä asiakirjatodisteet.
On myös mahdollista vedota siihen, että täytäntöönpanotoimi on vanhentunut tai että täytäntöönpanon välttämiseksi on tehty sopimus tai sovinto, mikäli tällainen sopimus tai sovinto on vahvistettu virallisessa asiakirjassa.
2. Edellisessä momentissa esitetyissä tapauksissa esitetyllä väitteellä ei ole täytäntöönpanoa lykkäävää vaikutusta.
– –”
9 LEC:tä muutettiin lain 1/2000 muuttamisesta 5.10.2015 annetulla lailla 42/2015 (Ley 42/2015 de reforma de la Ley 1/2000; BOE nro 239, 6.10.2015; jäljempänä muutettu LEC). Sen 815 §:n 4 momentissa säädetään seuraavaa:
”Jos vaadittu saatava perustuu yrityksen tai elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan tai käyttäjän väliseen sopimukseen, [kirjaajan] on ennen maksamismääräyksen antamista ilmoitettava asiasta tuomioistuimelle, jotta tämä kykenee arvioimaan, onko jokin hakemuksen tai vaadittavan summan määrityksen perustana olevista sopimusehdoista mahdollisesti kohtuuton.
Tuomioistuimen on tutkittava viran puolesta, voidaanko jotain hakemuksen tai vaadittavan summan määrityksen perustana olevista sopimusehdoista pitää kohtuuttomana. Jos se arvioi, että jotain sopimusehtoa voidaan pitää tällaisena, sen on kuultava sopimuspuolia viiden päivän kuluessa. Se ratkaisee asian näitä kuultuaan määräyksellä seuraavien viiden päivän kuluessa. Asianajajan ja edustajan osallistumista tähän käsittelyyn ei edellytetä.
Jos jonkin sopimusehdoista arvioidaan olevan kohtuuton, määräyksessä määritetään tämän toteamuksen seuraukset ja joko todetaan vaatimus aiheettomaksi tai määrätään menettelyn jatkamisesta ilman kohtuuttomina pidettävien ehtojen soveltamista.
Jos sopimuksessa ei tuomioistuimen mukaan ole kohtuuttomia sopimusehtoja, se toteaa tämän, ja [kirjaaja] toimittaa maksamismääräyksen velalliselle 1 momentin mukaisesti.
Annettavaan määräykseen voidaan joka tapauksessa hakea muutosta suoraan.”
10 LEC:n 816 §:ssä säädetään seuraavaa:
”1. Jos velallinen ei noudata maksamismääräystä tai ei vastaa asiassa, [kirjaaja] tekee päätöksen maksamismääräysmenettelyn päättämisestä ja ilmoittaa siitä velkojalle, jotta tämä voi hakea täytäntöönpanon aloittamista, jota varten riittää pelkkä hakemus, ilman että olisi tarpeen noudattaa tämän lain 548 §:ssä säädettyä 20 päivän määräaikaa.
2. Kun täytäntöönpano on aloitettu, se suoritetaan tuomioistuinratkaisujen täytäntöönpanosta annettujen säännösten mukaisesti ja sitä voidaan vastustaa, kuitenkin siten, etteivät maksamismääräysmenettelyn hakija ja täytäntöönpanovelallinen voi myöhemmin yleisessä menettelyssä vaatia maksamismääräyksellä vaadittua määrää eivätkä täytäntöönpanoteitse saadun määrän palauttamista.
Edellä 576 §:ssä tarkoitettu korko alkaa kertyä velan täytäntöönpanomenettelyn aloittavan määräyksen antamisesta.”
Pääasia ja ennakkoratkaisukysymykset
11 Investcapital teki 23.7.2018 G.H.R:ää vastaan maksamismääräystä koskevan hakemuksen, jossa se vaati G.H.R:ää maksamaan 5 774,84 euroa Servicios Financieros Carrefour EFC SA:n sille siirtämän saatavan perusteella. Tämä saatava perustui uudistettavissa olevaan kulutusluottosopimukseen (jäljempänä luottosopimus).
12 Hakemuksensa tueksi Investcapital esitti kyseisen luottosopimuksen ja Investcapitalin itsensä laatiman velkatodistuksen, johon ei liittynyt mitään kyseiseen todistukseen liittyvää kirjanpitotodistusta eikä myöskään mitään Servicios Financieros Carrefourin mainitusta velasta antamaa todistusta. Mainitussa todistuksessa saatavan määrä oli jaettu ”maksamattomaan pääomaan”, jonka määrä oli 5 517,27 euroa, ja palkkioihin ja perintäkuluihin, joiden määrä oli 257,53 euroa. ”Maksamattoman pääoman” erittelyä ei toimitettu.
13 Tuomari pyysi 17.12.2018 Investcapitalia ja G.H.R:ää esittämään huomautuksia luottosopimukseen sisältyvien korkoja, palkkioita ja provisioita koskevien lausekkeiden mahdollisesta kohtuuttomuudesta. Investcapital ilmoitti tässä yhteydessä, että se luopuu palkkiosta ja perintäkuluista ja että maksamismääräyshakemus koskee ainoastaan maksamatta olevaa pääomaa, joka on 5 517,27 euroa. G.H.R. ei esittänyt huomautuksia. Tuomioistuin ei todennut kohtuuttomien sopimusehtojen olemassaoloa.
14 Näin ollen maksamismääräysmenettely päätettiin kirjaajan 9.7.2019 tekemällä päätöksellä.
15 Investcapital teki 16.12.2021 Juzgado de Primera Instancia n. 2 de Leónille (Léonin alioikeus nro 2, Espanja) täytäntöönpanohakemuksen, joka perustui täytäntöönpanoperusteena pidettävään 9.7.2019 tehtyyn päätökseen.
16 Kyseinen tuomioistuin muistuttaa, että ”tuomioistuinten kokemus” osoittaa, että ”maksamattomana pääomana” vaadittua määrää koskevan todistuksen tai kirjanpitoasiakirjan puuttuminen ja tämän määrän erittelyn puuttuminen on seikka, joka voi paljastaa luottosopimukseen sisältyvien mahdollisten kohtuuttomien ehtojen salaamiskäytännön, koska tämä määrä ei välttämättä vastaa saatavan pääomaosuutta. Tästä syystä mainittu tuomioistuin katsoi, että maksamismääräysmenettelyn aikana suoritettu kyseisen sopimuksen ehtojen mahdollisen kohtuuttomuuden valvonta oli toteutettu ilman, että käytössä oli ollut kaikki tätä varten tarvittavat tiedot.
17 Tämän arvioinnin perusteella kansallinen tuomioistuin on kysynyt sen käsiteltävänä olevan riita-asian osapuolilta, onko mahdollista valvoa uudelleen, ovatko luottosopimuksen ehdot kohtuuttomia. Investcapital katsoi, että tätä koskeva toinen valvonta rikkoisi periaatetta, jonka mukaan prosessitoimet vanhentuvat, koska tätä varten säädetty määräaika on päättynyt. G.H.R. väitti, että uusi tutkinta täytäntöönpanovaiheessa on edelleen mahdollista direktiivin 93/13 nojalla.
18 Kyseinen tuomioistuin täsmentää tältä osin, että toisin kuin 18.2.2016 annettuun tuomioon Finanmadrid EFC(C‑49/14, EU:C:2016:98) ja 17.5.2022 annettuun tuomioon Ibercaja Banco (C‑600/19, EU:C:2022:394) johtaneissa asioissa kyseessä olleissa tilanteissa, muutetussa LEC:ssä säädetään nyt siitä, että maksamismääräysmenettelyssä on mahdollista tutkia viran puolesta, ovatko sopimusehdot mahdollisesti kohtuuttomia. Toisaalta tällaiseen menettelyyn perustuvaa oikeudellista perustetta ei voida enää valvoa tai vastustaa näiden lausekkeiden kohtuuttomuuden perusteella, koska tämä ratkaisu on oletettavasti annettu sen jälkeen, kun tällainen valvonta, josta muutetussa LEC:ssä säädetään pakottavasti, on suoritettu.
19 Kyseinen tuomioistuin toteaa myös, että säätämällä sopimusehtojen mahdollisen kohtuuttomuuden valvonnasta maksamismääräysmenettelyssä eikä tällaisen menettelyn päätteeksi annetun täytäntöönpanoperusteen täytäntöönpanon yhteydessä Espanjan lainsäätäjä on tarkoittanut, että tämä valvonta suoritetaan LEC:n 136 §:ssä säädetyn prekluusion uhalla vain menettelyn tietyssä vaiheessa. Kun tämä vaihe on saatettu päätökseen, sopimusehtojen kohtuuttomuuden tutkimisen määräaika päättyy. Lisäksi Espanjan oikeudessa kielletään oikeusvarmuuden vuoksi lainvoimaisten tuomioistuinratkaisujen uudelleentarkastelu, mikä koskee maksamismääräysmenettelyn päättävää ratkaisua.
20 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii tässä yhteydessä, onko direktiivin 93/13 7 artiklaa, luettuna tehokkuusperiaatteen valossa, tulkittava siten, että se on esteenä kansalliselle lainsäädännölle, joka ei anna sille mahdollisuutta sopimusehtojen mahdollisen kohtuuttomuuden tarkastamiselle asetetun määräajan päättymisen vuoksi suorittaa maksamismääräyksen täytäntöönpanomenettelyn yhteydessä uutta valvontaa tältä osin, jos se katsoo, että on olemassa kohtuuttomia sopimusehtoja, joita ei ole havaittu sellaisen maksumääräysmenettelyn aikana, joka johti sellaisen täytäntöönpanoperusteen antamiseen, jonka täytäntöönpanoa siltä vaaditaan.
21 Kyseinen tuomioistuin pohtii myös sitä, onko tällaisen valvonnan suorittamiseksi kyseisessä artiklassa asetettujen vaatimusten mukaista pyytää maksamismääräyksen täytäntöönpanomenettelyssä lisäasiakirjoja maksamismääräysmenettelyssä pyydettyihin asiakirjoihin nähden.
22 Tässä tilanteessa Juzgado de Primera Instancia n. 2 de León päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:
« 1. Onko [direktiivin 93/13] 7 artikla esteenä sille, että kohtuuttomia sopimusehtoja valvotaan viran puolesta uudelleen maksamismääräysmenettelyssä, jossa kohtuuttomia sopimusehtoja jo valvottiin, annetun täytäntöönpanoperusteen täytäntöönpanon yhteydessä?
Jos kyseinen säännös ei ole esteenä tälle, onko direktiivin 93/13 7 artiklan vastaista pyytää täytäntöönpanon hakijalta kaikkia [tarpeellisia] lisätietoja sen määrittämiseksi, mihin velan määrä, mukaan lukien pääoma ja tarvittaessa korot, sopimussakot ja muut määrät, perustuu, jotta kyseisten ehtojen mahdollista kohtuuttomuutta voidaan valvoa viran puolesta? Onko direktiivin 93/13 7 artikla esteenä kansalliselle säännöstölle, jossa ei säädetä mahdollisuudesta vaatia tällaisen täydentävän aineiston esittämistä täytäntöönpanon yhteydessä?
2. Onko unionin oikeuden tehokkuusperiaate esteenä kansalliselle prosessisäännöstölle, jossa estetään viran puolesta toiseen kertaan harjoitettava kohtuuttomien sopimusehtojen valvonta täytäntöönpanomenettelyssä, joka koskee maksamismääräysmenettelyyn perustuvaa täytäntöönpanoperustetta, tai jossa ei säädetä tällaisesta valvonnasta, vaikka katsottaisiin, että kohtuuttomia sopimusehtoja saattaa esiintyä, koska kohtuuttomuutta valvottiin epätäydellisesti tai puutteellisesti aikaisemmassa menettelyssä, jossa kyseinen täytäntöönpanoperuste annettiin?
Mikäli tehokkuusperiaate on esteenä kyseiselle säännöstölle, onko unionin oikeuden tehokkuusperiaatteen mukaisena pidettävä sitä, että tuomioistuin voi sopimusehtojen mahdollisen kohtuuttomuuden valvomiseksi vaatia täytäntöönpanon hakijalta tarpeellisia asiakirjoja, joiden avulla voidaan määrittää ne sopimuksen osat, joihin saatavan määrä perustuu?»
Tutkittavaksi ottaminen
23 Espanjan hallitus väittää, että ennakkoratkaisukysymykset on jätettävä tutkimatta yhtäältä sillä perusteella, että näiden kysymysten taustalla oleva tosiseikka eli luottosopimuksen ehtojen mahdollisen kohtuuttomuuden valvonta maksamismääräysmenettelyssä on hypoteettinen, koska tuomioistuin on tässä menettelyssä suorittanut viran puolesta muutetun LEC:n 815 §:n 4 momentin mukaisen valvonnan. Toisaalta kyseisen hallituksen mukaan Investcapitalin vaatiman määrän oikean määrän tutkiminen ei edellytä luottosopimuksen ehtojen mahdollisen kohtuuttomuuden valvontaa direktiivissä 93/13 tarkoitetulla tavalla.
24 Tässä yhteydessä on muistutettava, että yksinomaan kansallisen tuomioistuimen, jossa asia on vireillä ja joka vastaa annettavasta ratkaisusta, tehtävänä on pääasian erityispiirteiden perusteella harkita, onko sen unionin tuomioistuimelle esittämillä kysymyksillä merkitystä asian kannalta. Kun esitetyt kysymykset koskevat unionin oikeussäännön tulkintaa tai pätevyyttä, unionin tuomioistuimen on lähtökohtaisesti ratkaistava se. Unionin oikeutta koskevalla ennakkoratkaisukysymyksellä oletetaan näin ollen olevan merkitystä asian ratkaisemisen kannalta. Unionin tuomioistuimen on mahdollista kieltäytyä tällaiseen kysymykseen vastaamisesta vain, jos on ilmeistä, että pyydetyllä unionin oikeuden tulkinnalla ei ole mitään yhteyttä pääasian tosiseikkoihin tai kohteeseen, jos ongelma on luonteeltaan hypoteettinen tai jos unionin tuomioistuimella ei ole tiedossaan niitä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja, jotka ovat tarpeen, jotta se voisi antaa hyödyllisen vastauksen sille esitettyihin kysymyksiin (ks. vastaavasti tuomio 29.6.2023, International Protection Appeals Tribunal ym. (Pommi-isku Pakistanissa), C‑756/21, EU:C:2023:523, 35 ja 36 kohta).
25 Yhtäältä tässä tapauksessa ennakkoratkaisupyynnössä kuvataan riittävällä tavalla pääasiaa koskevat oikeussäännöt ja tosiseikat, ja esitettyjen kysymysten ulottuvuus voidaan määrittää kansallisen tuomioistuimen esittämien seikkojen perusteella.
26 Toisaalta yksinomaan ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tehtävänä on määrittää, voidaanko luottosopimuksen ehtojen mahdollisen kohtuuttomuuden valvontaa maksamismääräysmenettelyssä pitää kattavana ja onko luottosopimuksen ehtojen kohtuuttomuuden ennakkotarkastus tarpeen sen varmistamiseksi, että täytäntöönpanomenettelyssä vaadittu määrä on määritetty asianmukaisesti.
27 Ennakkoratkaisupyyntö on näin ollen otettava tutkittavaksi.
Ennakkoratkaisukysymysten tarkastelu
Ensimmäisen ja toisen kysymyksen ensimmäiset osat
28 Ensimmäisen ja toisen kysymyksen ensimmäisillä osilla, joita on tarkasteltava yhdessä, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee lähinnä, onko direktiivin 93/13 7 artiklan 1 kohta, luettuna tehokkuusperiaatteen valossa, esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jonka mukaan maksamismääräyksen täytäntöönpanoa käsittelevä tuomioistuin ei voi prekluusion vuoksi valvoa viran puolesta tai kuluttajan pyynnöstä elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan väliseen luottosopimukseen sisältyvien ehtojen mahdollista kohtuuttomuutta, jos tuomioistuin on jo suorittanut tällaisen valvonnan maksamismääräysmenettelyssä mutta on syytä uskoa, että se on epätäydellinen.
29 Aluksi on muistutettava, että – kuten unionin tuomioistuimen vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee – direktiivissä 93/13 ja erityisesti sen 7 artiklan 1 kohdassa, luettuna yhdessä sen johdanto-osan 24. perustelukappaleen kanssa, velvoitetaan jäsenvaltiot säätämään riittävistä ja tehokkaista keinoista kohtuuttomien ehtojen käytön lopettamiseksi elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisissä sopimuksissa (ks. vastaavasti tuomio 29.10.2015, BBVA, C‑8/14, EU:C:2015:731, 19 kohta ja tuomio 31.3.2022, Lombard Lízing, C‑472/20, EU:C:2022:242, 36 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
30 Vaikka unionin tuomioistuin on jo rajannut useaan otteeseen tapaa, jolla kansallisen tuomioistuimen on taattava kuluttajien tähän direktiiviin perustuvien oikeuksien suojaaminen, on kuitenkin todettava, ettei unionin oikeudessa lähtökohtaisesti ole yhdenmukaistettu sopimusehtojen väitetyn kohtuuttomuuden tutkimiseen sovellettavia menettelyjä ja että tällaiset menettelyt kuuluvat siten kunkin jäsenvaltion sisäiseen oikeusjärjestykseen jäsenvaltioiden menettelyllisen autonomian periaatteen nojalla, kunhan ne eivät kuitenkaan ole epäedullisempia kuin samankaltaisia kansallisen oikeuden piiriin kuuluvia tilanteita koskevat menettelyt (vastaavuusperiaate) ja kunhan ne eivät ole sellaisia, että unionin oikeudessa kuluttajille tunnustettujen oikeuksien käyttäminen on mahdotonta tai suhteettoman vaikeaa (tehokkuusperiaate) (ks. mm. tuomio 17.5.2022, Ibercaja Banco, C‑600/19, EU:C:2022:394, 39 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
31 Tehokkuusperiaatteesta, jota ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kysymykset yksistään koskevat, on muistutettava, että unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kaikkia sellaisia tapauksia, joissa on kyse siitä, tekeekö kansallinen menettelysääntö unionin oikeuden soveltamisen mahdottomaksi tai suhteettoman vaikeaksi, on tarkasteltava siten, että huomioon otetaan tämän säännön merkitys koko menettelyssä, sen kulku sekä sen erityispiirteet eri kansallisissa elimissä (tuomio 22.9.2022, Vicente, (Asianajopalkkioiden periminen), C‑335/21, EU:C:2022:720, 55 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
32 Nyt käsiteltävässä asiassa unionin tuomioistuimelle toimitetusta asiakirja-aineistosta ilmenee, että Espanjan prosessioikeudellisessa järjestelmässä LEC:n 815 §:ssä säädettyä maksamismääräysmenettelyä on muutettu lailla 42/2015, jotta tuomioistuin voi viran puolesta tutkia sopimusehtojen mahdollisen kohtuuttomuuden direktiiviin 93/13 nähden.
33 Kuten ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, kirjaaja antaa muutetun LEC:n 815 §:n 4 momentin mukaisesti tuomioistuimen tiedoksi elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan väliseen sopimukseen perustuvan maksamismääräyshakemuksen, jotta tuomioistuin voi viran puolesta valvoa kaikkien sopimusehtojen, joihin hakemus perustuu tai joiden mukaan maksettava määrä määritetään, mahdollista kohtuuttomuutta. Jos tuomioistuin katsoo, että jokin kyseisistä ehdoista voi olla kohtuuton, se kehottaa asianosaisia esittämään huomautuksensa. Kuultuaan asianosaisia tuomioistuin ratkaisee asian määräyksellä ja määrittää tarvittaessa tutkittujen ehtojen kohtuuttomuuden toteamisen seuraukset. Määräykseen voidaan hakea muutosta. Jos sopimuksessa ei tuomioistuimen mukaan ole kohtuuttomia sopimusehtoja, se toteaa tämän ja tuomioistuimen kirjaaja antaa maksamismääräyksen velalliselle.
34 Muutetun LEC:n 816 §:n 1 momentissa säädetään, että jos velallinen ei noudata maksamismääräystä tai ei saavu oikeuteen, kirjaaja antaa maksamismääräysmenettelyn päättämisestä perustellun päätöksen, joka on täytäntöönpanoperuste. Tämä päätös on LEC:n 556 §:n mukaan menettelyllinen päätös, jota ei voida riitauttaa sopimusehtojen mahdollisen kohtuuttomuuden perusteella.
35 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin täsmentää, että se, että Espanjan lainsäätäjä on säätänyt sopimusehtojen mahdollisen kohtuuttomuuden tutkimisesta maksamismääräysmenettelyn yhteydessä eikä pantaessa täytäntöön kirjaajan tällaisen menettelyn päätteeksi tekemää päätöstä, on osoitus tarkoituksesta edellyttää, että tämä valvonta suoritetaan prekluusion uhalla tällaisen maksamismääräyksen täytäntöönpanomenettelyä aikaisemmassa menettelyssä. Kuluttaja menettää näin ollen oikeutensa pyytää tällaista valvontaa maksamismääräyksen täytäntöönpanon yhteydessä, eikä tuomioistuin voi myöskään suorittaa tätä valvontaa viran puolesta.
36 Vaikka nyt käsiteltävässä asiassa ei ole kiistetty sitä, että tällainen valvonta on suoritettu maksamismääräysmenettelyn yhteydessä, kyseinen tuomioistuin epäilee kuitenkin valvonnan tehokkuutta, kun otetaan huomioon maksamismääräyshakemuksen tueksi esitetyt asiakirjat, joiden se katsoo olevan riittämättömiä, jotta tuomioistuin voisi todeta, miten saatavan määrä on määritetty. Tässä tilanteessa mainittu tuomioistuin kysyy, edellytetäänkö direktiivin 93/13 7 artiklan 1 kohdassa, luettuna tehokkuusperiaatteen valossa, että täytäntöönpanotuomioistuin tutkii sopimusehtojen mahdollisen kohtuuttomuuden huolimatta kansallisista menettelysäännöistä, joiden mukaan oikeus oikeudenkäyntitoimen toteuttamiseen menetetään tätä varten asetetun määräajan päättyessä.
37 Tältä osin on aluksi huomautettava, että se, että sopimusehtojen mahdollisen kohtuuttomuuden valvonnasta säädetään ainoastaan maksamismääräysmenettelyn yhteydessä eikä tämän menettelyn päätteeksi annetun maksamismääräyksen täytäntöönpanon yhteydessä, ei sellaisenaan loukkaa tehokkuusperiaatetta.
38 Kuten unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, kyseisen periaatteen noudattaminen varmistetaan sillä, että kansallisessa prosessuaalisessa järjestelmässä säädetään, että maksamismääräysmenettelyssä tai maksamismääräyksen täytäntöönpanomenettelyssä voidaan viran puolesta valvoa, sisältyykö näissä menettelyissä kyseessä olevaan sopimukseen mahdollisesti kohtuuttomia ehtoja (ks. vastaavasti tuomio 18.2.2016, Finanmadrid EFC, C‑49/14, EU:C:2016:98, 46 kohta).
39 Lisäksi unionin tuomioistuimella on jo ollut tilaisuus täsmentää, että sekä oikeusrauhan ja oikeussuhteiden vakauden että hyvän lainkäytön varmistamiseksi on tärkeää, että kaikkien käytettävissä olevien oikeussuojakeinojen käytön tai näitä oikeussuojakeinoja varten säädettyjen määräaikojen umpeenkulumisen jälkeen lainvoimaisiksi tulleita tuomioistuinten ratkaisuja ei voida enää saattaa kyseenalaisiksi (tuomio 17.5.2022, Ibercaja Banco, C‑600/19, EU:C:2022:394, 41 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
40 Tiettyjen prosessuaalisten määräaikojen päättymisestä johtuvan prekluusion osalta unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, että oikeusvarmuuden edistämiseksi oikeussuojakeinojen käyttämiselle asetettavat kohtuulliset preklusiiviset määräajat eivät ole omiaan tekemään unionin oikeusjärjestyksessä annettujen oikeuksien käyttämistä käytännössä mahdottomaksi tai suhteettoman vaikeaksi, jos tällaiset määräajat ovat käytännössä riittäviä niin, että kuluttaja ehtii tehokkaasti valmistella ja käyttää oikeussuojakeinoa (tuomio 9.7.2020, Raiffeisen Bank ja BRD Groupe Société Générale, C‑698/18 ja C‑699/18, EU:C:2020:537, 62 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
41 Nyt käsiteltävässä asiassa ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kysymyksenä ei ole niiden määräaikojen pituus, joiden kuluessa kuluttaja voi vedota direktiiviin 93/13 perustuviin oikeuksiinsa maksamismääräysmenettelyssä, vaan preklusiivisuuden periaate näiden määräaikojen päättyessä ja siten tästä johtuva kyseisen tuomioistuimen mahdollisuus tutkia viran puolesta tai kuluttajan pyynnöstä sopimusehtojen mahdollinen kohtuuttomuus maksamismääräyksen täytäntöönpanomenettelyssä.
42 Tässä yhteydessä on muistutettava, että kun kansallinen tuomioistuin oli kiinnitetyn kiinteistön ulosmittausmenettelyssä velvollinen tutkimaan viran puolesta sopimusehtojen mahdollisen kohtuuttomuuden tämän menettelyn alussa ilman, että tätä valvontaa voitaisiin suorittaa mainitun menettelyn myöhemmissä vaiheissa, unionin tuomioistuin on katsonut, että direktiivillä 93/13 taattu suoja on varmistettu vain, jos kansallinen tuomioistuin ratkaisussaan, jossa se antaa luvan kiinnitetyn kiinteistön ulosmittaukseen, nimenomaisesti ilmaisee, että se on viran puolesta tutkinut kiinnitetyn kiinteistön ulosmittausmenettelyn perustana olevan täytäntöönpanoperusteen ehtojen kohtuuttomuuden, että kyseisessä tutkinnassa, joka on perusteltu ainakin pääpiirteittäin, ei ole ilmennyt ainuttakaan kohtuutonta ehtoa ja että jos vastustamista ei esitetä kansallisessa lainsäädännössä säädetyssä määräajassa, kuluttaja ei enää saa vedota näiden ehtojen mahdolliseen kohtuuttomuuteen (tuomio 17.5.2022, Ibercaja Banco, C‑600/19, EU:C:2022:394, 51 kohta).
43 Oikeuskäytännöstä ilmenee myös, että tilanteessa, jossa kansallinen tuomioistuin on riidanalaisen sopimuksen aiemmassa tutkinnassa, jonka päätteeksi on annettu oikeusvoimainen ratkaisu, ainoastaan tutkinut viran puolesta kyseisen sopimuksen yhden ehdon tai eräitä ehtoja direktiiviin 93/13 nähden, mainittu direktiivi edellyttää tuomioistuinta, jonka käsiteltäväksi asia on sääntöjenmukaisesti saatettu seuraavassa menettelyssä, arvioimaan asianosaisten pyynnöstä tai viran puolesta, jos sen käytettävissä on tätä varten tarpeelliset oikeudelliset seikat ja tosiseikat, kyseisen sopimuksen muiden ehtojen mahdollista kohtuuttomuutta. Tällaisen valvonnan puuttuessa kuluttajien suoja jäisi nimittäin puutteelliseksi ja riittämättömäksi, eikä se olisi riittävä eikä tehokas keino kohtuuttomien ehtojen käytön lopettamiseksi, vaikka tämän direktiivin 7 artiklan 1 kohdassa sitä edellytetään (tuomio 26.1.2017, Banco Primus, C‑421/14, EU:C:2017:60, 52 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
44 Siltä osin kuin on erityisesti kyse sopimusehtojen kohtuuttomuutta tutkineen tuomioistuimen antamista perusteluista, unionin tuomioistuin on todennut, että näiden perustelujen on mahdollistettava se, että myöhempää kannetta käsittelevä tuomioistuin voi yksilöidä yhtäältä ne ehdot tai ehtojen osat, jotka on tutkittu direktiivin 93/13 valossa ensimmäisessä menettelyssä, ja toisaalta ne edes pääpiirteittäin esitetyt syyt, joiden perusteella tuomioistuin, jonka käsiteltäväksi asia on saatettu tässä ensimmäisessä menettelyssä, on katsonut, etteivät nämä ehdot tai ehtojen osat ole kohtuuttomia (ks. vastaavasti määräys 18.12.2023, Eurobank Bulgaria, C‑231/23, EU:C:2023:1008, 34 kohta).
45 Edellä esitetystä seuraa, että se, että tuomioistuin valvoo kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan väliseen sopimukseen sisältyvien sopimusehtojen mahdollista kohtuuttomuutta, on tehokkuusperiaatteen mukaista direktiivin 93/13 kannalta, jos yhtäältä kuluttajalle ilmoitetaan tämän valvonnan olemassaolosta ja niistä seurauksista, joita hänen passiivisuutensa aiheuttaa sopimusehtojen mahdolliseen kohtuuttomuuteen vetoamista koskevan oikeuden menettämisen osalta, ja jos toisaalta kyseisen valvonnan seurauksena tehty päätös on riittävästi perusteltu, jotta voidaan yksilöidä tässä yhteydessä tutkitut ehdot ja syyt, jopa tiivistetyt, joiden perusteella tuomioistuin on katsonut, etteivät nämä ehdot ole kohtuuttomia. Tuomioistuimen ratkaisu, joka täyttää nämä vaatimukset, voi estää sopimusehtojen mahdollisen kohtuuttomuuden uudelleen tutkimisen myöhemmässä menettelyssä.
46 Nyt käsiteltävässä asiassa unionin tuomioistuimelle toimitetusta asiakirja-aineistosta ilmenee, että maksamismääräysmenettelyssä tuomioistuin tutki viran puolesta sille muutetun LEC:n nojalla kuuluvan velvollisuuden perusteella luottosopimuksen ehdot, ja koska sillä oli epäilyksiä näiden ehtojen mahdollisesta kohtuuttomuudesta, se kehotti asianosaisia esittämään huomautuksia tältä osin. Kuluttaja ei vastannut tähän kehotukseen eikä myöskään valittanut tuomioistuimen antamasta määräyksestä, jonka mukaan tällaisia ehtoja ei ole todettu, minkä johdosta kirjaaja antoi maksamismääräyksen. On myös ilmeistä, että kuluttaja ei ole vastustanut tätä määräystä, joten kirjaajan 9.7.2019 tekemä päätös on päätös, jolla maksamismääräysmenettely päätetään.
47 Lisäksi on todettava, ettei ennakkoratkaisupyynnöstä ilmene, että mahdolliset menettelylliset vaatimukset olisivat voineet saada kuluttajan luopumaan vetoamasta oikeuksiinsa maksamismääräysmenettelyssä.
48 Näin ollen tämän tuomion 42 ja 44 kohdassa mainitun oikeuskäytännön perusteella on niin, että edellyttäen yhtäältä, että kuluttaja on ollut tietoinen sopimusehtojen mahdollisen kohtuuttomuuden valvonnasta viran puolesta maksamismääräysmenettelyssä ja hänen passiivisuudestaan aiheutuvista seurauksista, ja toisaalta, että tuomioistuimen tämän valvonnan päätteeksi antama määräys on riittävästi perusteltu, sen tässä menettelyssä suorittama valvonta näyttää täyttävän direktiivin 93/13 7 artiklan mukaisen tehokkuusvaatimuksen, mikä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on kuitenkin tarkastettava.
49 On myös muistutettava, että kuluttajalla oli oikeus, jos hän katsoi sen perustelluksi, riitauttaa tätä varten asetetussa määräajassa sopimusehtojen kohtuuttomuuden puuttuminen kanteella, joka nostetaan tuomioistuimen maksamismääräysmenettelyssä antamasta tuomioistuinratkaisusta.
50 Euroopan komissio katsoo kirjallisissa huomautuksissaan, että kirjaajan päätöstä maksamismääräysmenettelyn päättämisestä ei ole lainkaan perusteltu, joten se ei voi aiheuttaa sopimusehtojen mahdollisen kohtuuttomuuden valvonnan prekluusiota.
51 Kun otetaan huomioon tämän tuomion 30 kohdassa mainittu menettelyllisen itsemääräämisoikeuden periaate, jäsenvaltiot voivat kuitenkin vapaasti järjestää menettelyjärjestelmänsä siten, että direktiiviin 93/13 perustuvaa valvontaa voidaan harjoittaa paitsi maksamismääräysmenettelyn päättävän ratkaisun yhteydessä myös missä tahansa kyseisen menettelyn vaiheessa, kunhan sen suorittaa tuomioistuin ja kunhan se on tehokkuusperiaatteen mukainen. Koska Espanjan prosessioikeudellisessa järjestelmässä tällaista valvontaa harjoitetaan tällaisen menettelyn aikana, se seikka, ettei sitä voida enää suorittaa maksamismääräyksen täytäntöönpanomenettelyssä, ei yksinään ole omiaan heikentämään direktiivin tehokkuutta.
52 Edellä esitetyn perusteella ensimmäisen ja toisen kysymyksen ensimmäisiin osiin on vastattava, että direktiivin 93/13 7 artiklan 1 kohtaa, luettuna tehokkuusperiaatteen valossa, on tulkittava siten, että se ei ole esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jonka mukaan maksamismääräyksen täytäntöönpanoa käsittelevä tuomioistuin ei prekluusion vuoksi voi viran puolesta tai kuluttajan pyynnöstä valvoa elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan väliseen luottosopimukseen sisältyvien ehtojen mahdollista kohtuuttomuutta, kun tuomioistuin on jo suorittanut tällaisen valvonnan maksamismääräysmenettelyssä, edellyttäen, että kyseinen tuomioistuin on ratkaisussaan yksilöinyt kyseisen valvonnan kohteena olleet ehdot, se on esittänyt edes yhteenvedonomaisesti syyt, joiden vuoksi nämä ehdot eivät ole kohtuuttomia, ja todennut, että jos kuluttaja ei käytä asetetussa määräajassa kansallisessa oikeudessa säädettyjä oikeussuojakeinoja tätä ratkaisua vastaan, hänellä ei ole enää oikeutta vedota mainittujen ehtojen mahdolliseen kohtuuttomuuteen.
Ensimmäisen ja toisen kysymyksen toiset osat
53 Ensimmäisen ja toisen kysymyksen toisilla osilla, joita on tarkasteltava yhdessä, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kysyy, onko direktiivin 93/13 7 artiklan 1 kohta, luettuna tehokkuusperiaatteen valossa, esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jonka mukaan maksamismääräyksen täytäntöönpanoa käsittelevä tuomioistuin ei voi viran puolesta ryhtyä selvittämistoimiin sellaisten tosiseikkojen ja oikeudellisten seikkojen selvittämiseksi, jotka ovat tarpeen elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan väliseen luottosopimukseen sisältyvien ehtojen mahdollisen kohtuuttomuuden valvomiseksi.
54 Aluksi on huomautettava, että nämä kysymykset ovat perusteltuja ainoastaan, jos ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin päätyy ensimmäisen ja toisen kysymyksen ensimmäisiä osia koskevan tarkastelunsa jälkeen siihen, että maksamismääräysmenettelyssä suoritettu valvonta ei täytä tehokkuusperiaatteen vaatimuksia direktiivin 93/13 osalta ja että sen on näin ollen suoritettava uusi valvonta.
55 Mielestäni on aiheellista muistuttaa aluksi, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan direktiivillä 93/13 toteutettu suojajärjestelmä perustuu ajatukseen siitä, että kuluttaja on elinkeinonharjoittajaan nähden heikompi osapuoli sekä neuvotteluaseman että tietojen puolesta (ks. vastaavasti mm. tuomio 4.5.2023, BRD Groupe Société Générale ja Next Capital Solutions, C‑200/21, EU:C:2023:380, 24 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
56 Kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan välistä epätasa-arvoista tilannetta voidaan näin ollen tasoittaa ainoastaan sopimuspuolten ulkopuolisella aktiivisella toiminnalla (ks. mm. tuomio 11.3.2020, Lintner, C‑511/17, EU:C:2020:188, 25 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
57 Jos ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, että maksamismääräysmenettelyssä ei ole suoritettu tehokasta valvontaa, sen on itse tutkittava luottosopimukseen sisältyvien ehtojen mahdollinen kohtuuttomuus ja sillä pitää olla mahdollisuus ryhtyä viran puolesta tarpeellisiin selvittämistoimiin tätä tarkoitusta varten (ks. vastaavasti tuomio 22.9.2022, Vicente (Asianajopalkkioiden periminen), C‑335/21, EU:C:2022:720, 73 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
58 Edellä esitetyn perusteella ensimmäisen ja toisen kysymyksen toisiin osiin on vastattava, että direktiivin 93/13 7 artiklan 1 kohtaa, luettuna tehokkuusperiaatteen valossa, on tulkittava siten, että se on esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jossa ei sallita, että maksamismääräyksen täytäntöönpanoa käsittelevä tuomioistuin määrää viran puolesta asian selvittämistoimista sellaisten tosiseikkojen ja oikeudellisten seikkojen selvittämiseksi, jotka ovat tarpeen elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan väliseen luottosopimukseen sisältyvien ehtojen mahdollisen kohtuuttomuuden valvomiseksi, kun toimivaltaisen tuomioistuimen maksamismääräysmenettelyssä suorittama valvonta ei täytä tehokkuusperiaatteen vaatimuksia tämän direktiivin osalta.
Oikeudenkäyntikulut
59 Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.
Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (yhdeksäs jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:
1) Kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista 5.4.1993 annetun neuvoston direktiivin 93/13/ETY 7 artiklan 1 kohtaa, luettuna tehokkuusperiaatteen valossa,
on tulkittava siten, että
se ei ole esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jonka mukaan maksamismääräyksen täytäntöönpanoa käsittelevä tuomioistuin ei prekluusion vuoksi voi viran puolesta tai kuluttajan pyynnöstä valvoa elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan väliseen luottosopimukseen sisältyvien ehtojen mahdollista kohtuuttomuutta, kun tuomioistuin on jo suorittanut tällaisen valvonnan maksamismääräysmenettelyssä, edellyttäen, että kyseinen tuomioistuin on ratkaisussaan yksilöinyt kyseisen valvonnan kohteena olleet ehdot, se on esittänyt edes yhteenvedonomaisesti syyt, joiden vuoksi nämä ehdot eivät ole kohtuuttomia, ja todennut, että jos kuluttaja ei käytä asetetussa määräajassa kansallisessa oikeudessa säädettyjä oikeussuojakeinoja tätä ratkaisua vastaan, hänellä ei ole enää oikeutta vedota mainittujen ehtojen mahdolliseen kohtuuttomuuteen.
2) Direktiivin 93/13 7 artiklan 1 kohtaa, luettuna tehokkuusperiaatteen valossa,
on tulkittava siten, että
se on esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jossa ei sallita, että maksamismääräyksen täytäntöönpanoa käsittelevä tuomioistuin määrää viran puolesta asian selvittämistoimista sellaisten tosiseikkojen ja oikeudellisten seikkojen selvittämiseksi, jotka ovat tarpeen elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan väliseen luottosopimukseen sisältyvien ehtojen mahdollisen kohtuuttomuuden valvomiseksi, kun toimivaltaisen tuomioistuimen maksamismääräysmenettelyssä suorittama valvonta ei täytä tehokkuusperiaatteen vaatimuksia tämän direktiivin osalta.