UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (kahdeksas jaosto)
23 päivänä syyskuuta 2020 (*)
Henkilöstö – Väliaikaiset toimihenkilöt – Terveysongelmat, joiden väitetään johtuvan työoloista – Ammattitaudin toteamista koskeva pyyntö – Henkilöstösääntöjen 73 artikla – Oikeus tulla kuulluksi – Perusoikeuskirjan 41 artikla – Velvollisuus kuulla asianomaista ennen alkuperäisen päätöksen tekemistä
Asiassa T‑338/19,
UE, edustajanaan asianajaja S. Rodrigues ja A. Champetier,
kantajana,
vastaan
Euroopan komissio, asiamiehinään T. Bohr ja L. Vernier,
vastaajana,
jossa on kyse SEUT 270 artiklaan perustuvasta vaatimuksesta kumota komission henkilökohtaisten etuuksien hallinto- ja maksutoimiston (PMO) 1.8.2018 tekemä päätös, jossa todettiin, että kantajan Euroopan unionin virkamiehiin sovellettavien henkilöstösääntöjen 73 artiklan nojalla esittämä ammattitaudin toteamista koskeva pyyntö on jätettävä tutkimatta,
UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (kahdeksas jaosto),
toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja J. Svenningsen sekä tuomarit R. Barents ja T. Pynnä (esittelevä tuomari),
kirjaaja: E. Coulon,
on antanut seuraavan
tuomion
Asian tausta
1 Kantaja työskenteli väliaikaisena toimihenkilönä Euroopan jälleenrakennusvirastossa (EAR) kahdeksan vuoden ajan 1.10.2000–31.12.2008.
2 Kannekirjelmään sisältyvien tietojen mukaan altistuessaan erittäin myrkylliselle työympäristölle kahdeksan palvelusvuotensa aikana EAR:ssä kantaja alkoi kärsiä useista sairauksista ja erityisesti psykologisista oireista, jotka hänen mielestään voidaan luokitella kokonaisuudessaan työuupumukseksi (burnout). Kannekirjelmän liitteenä olevat asiakirjat osoittavat, että kantaja oli vuoden 2004 alusta alkaen käynyt lääkäreiden vastaanotolla Irlannissa ja työskentelypaikassaan. Lisäksi hän oli käynyt psykiatrilla lokakuussa 2007 ja maaliskuusta 2009 alkaen toisella psykiatrilla A:lla.
3 Kantaja esitti 14.10.2013 Euroopan unionin virkamiehiin sovellettavien henkilöstösääntöjen (jäljempänä henkilöstösäännöt) 24 artiklan ja 90 artiklan 1 kohdan, joita sovelletaan unionin muuhun henkilöstöön sovellettavien palvelussuhteen ehtojen (jäljempänä palvelussuhteen ehdot) 81 ja 117 artiklan mukaisesti analogisesti sopimussuhteiseen henkilöstöön, nojalla avustamista koskevan pyynnön, jossa hän väitti joutuneensa terveyttään heikentäneen työpaikkakiusaamisen kohteeksi (jäljempänä avustuspyyntö). Kantaja vaati myös korvausta väitetystä työpaikkakiusaamisesta väitetysti aiheutuneesta vahingosta, erityisesti lääkärikulujen korvaamista (jäljempänä vahingonkorvausvaatimus).
4 Viranomainen, jolla on oikeus tehdä palvelukseen ottamista koskevia sopimuksia (jäljempänä toimivaltainen viranomainen) hylkäsi nämä pyynnöt 4.10.2016 tekemällään päätöksellä. Lääkärikulujen osalta toimivaltainen viranomainen katsoi, etteivät kantajan toimittamat lääkärintodistukset osoita, että sairaudet olivat aiheutuneet väistämättä väitetystä työpaikkakiusaamisesta. Lisäksi toimivaltainen viranomainen ilmoitti kantajalle, että hänen oli esitettävä väitetyn ammattitaudin toteamista koskeva pyyntö henkilöstösääntöjen 73 artiklassa, jota palvelussuhteen ehtojen 28 ja 95 artiklan sekä unionin toimielinten 13.12.2005 henkilöstösääntöjen 73 artiklan mukaisesti antamien Euroopan yhteisöjen virkamiesten tapaturma- ja ammattitautivakuutuksesta annettujen yhteisten määräysten (jäljempänä vakuutusmääräykset) mukaisesti sovelletaan analogisesti, säädettyjen edellytysten mukaisesti. Toimivaltaisen viranomaisen mukaan kantajalla oli tämän jälkeen mahdollisuus hakea tarvittaessa korvausta henkilöstösääntöjen soveltamisalaan kuulumattomista aineellisista ja aineettomista vahingoista.
5 Kantaja teki 5.1.2017 henkilöstösääntöjen 90 artiklan 2 kohdan nojalla valituksen siitä, että toimivaltainen viranomainen oli hylännyt avustuspyynnön ja vahingonkorvausvaatimuksen toteamalla muun muassa, ettei hänelle väitetysti aiheutunut vahinko johtunut yksinomaan väitetystä ammattitaudista. Toimivaltainen viranomainen hylkäsi tämän valituksen 26.4.2017 tekemällään päätöksellä ja totesi uudelleen, että tiettyjen vahinkojen korvaamista olisi täytynyt vaatia ensin henkilöstösääntöjen 73 artiklan ja vakuutusmääräysten mukaisesti.
6 Samassa 5.1.2017 päivätyssä kirjeessä kantaja vaati toimivaltaiselta viranomaiselta henkilöstösääntöjen 90 artiklan 1 kohdan nojalla myös korvausta vahingosta, joka hänelle oli hänen mukaansa aiheutunut siitä, ettei toimivaltainen viranomainen ollut noudattanut kohtuullista kestoa koskevaa vaatimusta väitettyä työpaikkakiusaamista koskeneen hallinnollisen tutkimuksen keston yhteydessä. Toimivaltainen viranomainen hylkäsi tämän vaatimuksen 27.4.2017 tekemällään päätöksellä ja perusteli kyseisen tutkimuksen tekemiseen käytettyä aikaa sillä, että avustuspyyntö oli esitetty vuonna 2013 ja että se koski vuosien 2003–2008 tapahtumia virastossa, jota ei ollut vuodesta 2008 alkaen ollut enää olemassa. Se hylkäsi näin ollen väitettyyn kohtuullisen ajan ylittämiseen liittyneen vahingonkorvausvaatimuksen.
7 Kantaja teki 25.7.2017 henkilöstösääntöjen 90 artiklan 2 kohdan nojalla uuden valituksen edellä 6 kohdassa mainitun vaatimuksen hylkäämisestä kohtuullisen keston ylittämisen perusteella. Toimivaltainen viranomainen hylkäsi tämän valituksen 20.11.2017 tekemällään päätöksellä.
8 Unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 3.8.2017 saapuneella kannekirjelmällä kantaja nosti SEUT 270 artiklan nojalla kanteen, jossa hän vaatii kumoamaan 4.10.2016 tehdyn päätöksen, jolla hylättiin avustuspyyntö ja vahingonkorvausvaatimus, sekä tarvittaessa 26.4.2017 tehdyn päätöksen, jolla hylättiin avustuspyyntöä ja vahingonkorvausvaatimusta koskevat valitukset (T‑487/17).
9 Unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 2.3.2018 saapuneella kannekirjelmällä kantaja nosti toisen kanteen, tällä kertaa toimivaltaisen viranomaisen 20.11.2017 tekemästä päätöksestä, jolla hylättiin kantajan tekemä valitus siitä, ettei kyseinen viranomainen hyväksynyt väitetystä hallinnollisen tutkimuksen kohtuullisen keston ylittämisestä johtuvaa vahingonkorvausvaatimusta (T‑148/18).
10 Sen jälkeen, kun unionin yleinen tuomioistuin päätti työjärjestyksensä 125 a artiklan nojalla tutkia mahdollisuuksia päästä sovintoratkaisuun kyseisissä riita-asioissa, asianosaiset pääsivät esittelevän tuomarin ehdotuksen perusteella sopimukseen siten, että asianosaisten välillä tehdyn sopimuksen, joka koski myös oikeudenkäyntikuluja, mukaisesti kyseiset asiat poistettiin unionin yleisen tuomioistuimen rekisteristä (määräys 19.6.2018, UE v. komissio, T‑487/17, ei julkaistu, EU:T:2018:376 ja määräys 19.6.2018, UE v. komissio, T‑148/18, ei julkaistu, EU:T:2018:377).
11 Kantajan avustajat lähettivät 3.5.2017 Euroopan komission henkilökohtaisten etuuksien hallinto- ja maksutoimistossa (jäljempänä PMO) toimivalle rahoituksesta sekä työtapaturmista ja ammattitaudeista vastaavalle yksikölle kirjeen, jossa vaadittiin henkilöstösääntöjen 73 artiklan mukaisesti toteamaan kantajan sairaus ammattitaudiksi. Kyseisessä kirjeessä todettiin, että työskenneltyään kahdeksan vuotta EAR:n palveluksessa kantaja alkoi kärsiä useista sairauksista ja erityisesti psykologisista oireista, jotka hänen mielestään voidaan luokitella kokonaisuudessaan työuupumukseksi (burnout).
12 Kantajan avustajat lähettivät 15.6.2017 lisävaatimuksen, johon oli liitetty kantajan allekirjoittama 10.6.2017 päivätty lomake, joka koski ammattitaudin toteamista (3.5.2017 päivätyn pyynnön kanssa, yhdessä jäljempänä ammattitaudin toteamista koskeva pyyntö). Kyseisessä lomakkeessa kantaja totesi kärsivänsä ”traumaperäisestä stressireaktiosta, johon liittyy lisääntynyttä ahdistusta ja syömishäiriöitä”.
13 Muistiolla, joka on päivätty 20.6.2017, PMO ilmoitti vastaanottaneensa ammattitaudin toteamista koskevan pyynnön ja ilmoitti kantajalle, että kyseisen pyynnön käsittelyyn sovelletaan vakuutusmääräysten 16 artiklaa, jossa määrätään seuraavaa:
”1. Vakuutetun, joka pyytää näiden määräysten soveltamista ammattitaudin vuoksi, on tehtävä ilmoitus sen toimielimen hallintoelimille, jonka palveluksessa hän on, kohtuullisessa ajassa sairauden alkamisesta tai siitä, kun se on ensi kerran todettu. Vakuutettu tai entinen vakuutettu voi tehdä tällaisen ilmoituksen myös, jos ammattitaudiksi oletettu sairaus ilmenee palvelussuhteen päättymisen jälkeen – –
2. Hallintoelimet suorittavat tutkimuksen selvittääkseen kaikki seikat, joiden avulla voidaan määritellä sairauden laatu ja se, onko kyseessä ammattitauti, sekä sairauden ilmenemisolosuhteet. – –”
14 Kyseisessä 20.6.2017 päivätyssä muistiossa PMO ilmoitti, että suoritetaan tutkimus, ”jotta voidaan selvittää kaikki seikat, joiden avulla voidaan määrittää sairauden laatu, se, onko kyseessä ammattitauti, sekä sairauden ilmenemisolosuhteet”, ja että nämä tiedot välitetään toimivaltaisen viranomaisen nimeämälle lääkärille, joka myöhemmin tutkii kantajan ja esittää tälle päätelmänsä vakuutusmääräysten 18 artiklan mukaisesti.
15 Vakuutusmääräysten 18 artiklassa kuvaillaan päätöstentekoprosessia seuraavasti:
”Päätökset, jotka koskevat tapahtuman tunnustamista tapaturmaksi – – ja niihin liittyvät päätökset, jotka koskevat sairauden tunnustamista ammattitaudiksi – –, tekee nimittävä viranomainen 20 artiklassa määrättyä menettelyä noudattaen:
– yhden tai useamman toimielinten nimeämän lääkärin päätelmien perusteella
ja
– jos vakuutettu niin vaatii, kuultuaan 22 artiklassa tarkoitettua lääketieteellistä lautakuntaa.”
16 Vakuutusmääräysten 20 artiklan 1 kohdassa määrätään, että ”ennen kuin nimittävä viranomainen tekee 18 artiklan mukaisen päätöksen, se toimittaa vakuutetulle tai hänen oikeudenomistajalleen päätösluonnoksen ja sen liitteenä olevat toimielimen nimeämän lääkärin/lääkärien päätelmät – –”.
17 Kantaja kutsuttiin 29.1.2018 toimivaltaisen viranomaisen pyynnöstä lääkärintarkastukseen, jonka suoritti toimivaltaisen viranomaisen nimeämä kyseisen toimielimen asiantuntijalääkäri B vakuutusmääräysten 16 artiklan nojalla, ja samana päivänä lisälääkärintarkastukseen, jonka suoritti psykiatrian erikoislääkäri C, jolta B oli pyytänyt lausunnon.
18 Erikoislääkäri antoi 13.2.2018 raportin, jossa hän totesi muun muassa, että kantajalle oli tullut psykiatrisia oireita ”työpaikkakiusaamisen kokemiseen läheisesti liittyvän työuupumuksen vuoksi”.
19 Tutustuttuaan erikoislääkärin lausuntoon toimielimen asiantuntijalääkäri B totesi 26.2.2018 viitaten 24.2.2018 tehtyyn tutkimukseen, että ammattitaudin toteamista koskeva pyyntö olisi hyväksyttävä, ja katsoi vahingon olevan ”työuupumuksesta johtuva lievä sopeutumishäiriö”. Hän täsmensi tässä yhteydessä, että kantajalla ”on diagnosoitu ahdistusta sisältävä lievä sopeutumishäiriö yhdistettynä tietyn tasoiseen dysforiaan, joka viittaa narsismihäiriöön” ja että ”tämä saattaa liittyä hänen tehtäviensä hoitamiseen EU:n toimielimissä”.
20 Kyseisen lausunnon jälkeen toimivaltainen viranomainen lähetti 12.7.2018 asiantuntijalääkärille sähköpostiviestin selvittääkseen, voisiko saatavilla olevien kantajan potilastietojen perusteella olla lääketieteellisiä syitä, joilla voitaisiin perustella kantajan pyynnön liian myöhäinen esittäminen.
21 B vastasi 15.7.2018 tähän pyyntöön, että kantaja oli lääkärintarkastuksensa aikana todennut, että hänen ongelmansa olivat alkaneet hänen ollessaan vuonna 2004 EAR:n palveluksessa. B viittasi kantajan vuosina 2004, 2006 ja 2017 käyttämiltä lääkäreiltä peräisin oleviin asiakirjoihin sisältyviin useisiin liiallista työmäärää koskeviin mainintoihin ja työuupumusdiagnoosiin. Hän päätti lausuntonsa seuraavaan virkkeeseen: ”Pyynnön liian myöhäiselle esittämiselle ei ole lääketieteellistä syytä.”
22 Kantajan avustajille lähetetyllä 1.8.2018 päivätyllä kirjatulla kirjeellä (jäljempänä riidanalainen päätös) komission henkilökohtaisten etuuksien hallinto- ja maksutoimisto (PMO) hylkäsi toimivaltaisena viranomaisena ammattitaudin toteamista koskevan pyynnön, koska se oli esitetty myöhässä ja jätettävä siksi tutkimatta. Toimivaltainen viranomainen nimittäin katsoi, että lähes kymmenen vuoden kuluttua mainittujen terveysongelmien alkamisesta tätä pyyntöä ei ollut esitetty vakuutusmääräysten 16 artiklan 1 kohdassa edellytetyssä ”kohtuullisessa ajassa”. PMO totesi lisäksi, että esittäessään avustuspyynnön vuonna 2013 kantaja olisi voinut pyytää samanaikaisesti myös ammattitaudin toteamista, minkä ansiosta toimielin olisi voinut säilyttää asian käsittelyyn tarvittavat tiedot, kun otetaan huomioon erityisesti EAR:n lakkauttaminen joulukuussa 2008. Toimivaltainen viranomainen selvitti, että näistä perusteista huolimatta se oli kuitenkin päättänyt kutsua kantajan asiantuntijalääkärinsä suorittamaan lääkärintarkastukseen, koska ei voitu sulkea pois sitä mahdollisuutta, että ammattitaudin toteamista koskevan pyynnön myöhästyminen voitiin perustella lääketieteellisellä syyllä. Toimivaltaisen viranomaisen mukaan toimielimen nimeämä lääkäri oli todennut 15.7.2018, että ”pyynnön esittämiseen käytetyn ajan pituutta ei voida perustella millään lääketieteellisellä syyllä”.
23 Tämän jälkeen kantajan psykiatrille A:lle lähetettiin lokakuun 2018 lopussa kantajan pyynnöstä useita lääketieteellisiä asiakirjoja.
24 Kantaja teki 2.11.2018 henkilöstösääntöjen 90 artiklan 2 kohdan nojalla riidanalaisesta päätöksestä valituksen, jossa hän väitti ensinnäkin, että komissio oli tehnyt ilmeisen virheen arvioidessaan hänen ammattitaudin toteamista koskevan pyynnön esittämiseen käyttämänsä ajan kohtuullisuutta, kun otetaan huomioon, että hän oli erittäin heikossa kunnossa vuosina 2013 ja 2014 erityisesti hänen vanhempiensa kuolemien vuoksi, että hänen oli järkevää esittää ensin avustuspyyntö, jotta voitiin ottaa huomioon tapa, jolla hänen sairauttaan hoidettiin, ja että hänet oli kutsuttu lääkärintarkastuksiin, mikä osoitti, että tutkittavaksi ottamisen edellytysten tarkasteluvaihe oli päättynyt ja että hänen pyyntönsä täytyi näin ollen ottaa käsiteltäväksi. Toiseksi kantaja väitti, että komissio on käyttänyt väärin harkintavaltaansa, koska se viittasi väitetysti 24.2.2018 ja 15.7.2018 tehtyihin tutkimuksiin osoittaakseen, ettei ammattitaudin toteamista koskevaa pyyntöä voida ottaa tutkittavaksi, vaikka kantaja kiisti tulleensa tutkituksi kyseisinä päivinä. Kolmanneksi kantaja väitti, että hänen puolustautumisoikeuksiaan on loukattu, koska häntä olisi pitänyt kuulla, ennen kuin B antoi lausuntonsa 15.7.2018. Kantaja toteaa, että koska häneltä evättiin oikeus siihen, että asiantuntijalääkäri kuulee häntä, hänellä ei ollut mielestään mahdollisuutta selvittää asiantuntijalääkärille ja lopulta toimivaltaiselle viranomaiselle syitä, miksi hän ei voinut jättää ammattitaudin toteamista koskevaa pyyntöään aiemmin. Kantajan mukaan A:lle toimitetut lääketieteelliset asiakirjat osoittavat, ettei hänelle esitetty tätä asiaa koskevaa kysymystä. Hän väittää lisäksi, ettei B:n antamassa lääketieteellisessä lausunnossa esitetty perusteluja.
25 Kantajan 2.11.2018 tekemä valitus hylättiin 5.3.2019 tehdyllä päätöksellä (jäljempänä valituksen hylkäämisestä tehty päätös). Toimivaltainen viranomainen tutki kantajan kolme valitusperustetta ilmeisen arviointivirheen osalta. Se totesi, että kantajan terveysongelmat, myös ne, joilla perusteltiin ammattitaudin toteamista koskevaa pyyntöä, olivat alkaneet vuonna 2004, että kantaja oli pannut vireille useita hallinnollisia menettelyjä, jotka liittyivät kyseisen pyynnön kohteena olevaan sairauteen, että ammattitaudin toteamista koskevassa pyynnössä täytetään kaksisivuinen lomake, mikä ei vaadi paljon hakijalta, ja että B oli todennut, ettei kyseisen pyynnön esittämistä myöhässä voitu kantajan tapauksessa perustella lääketieteellisellä syyllä. Toimivaltainen viranomainen vahvisti näin ollen katsovansa, että ammattitaudin toteamista koskeva pyyntö, joka esitettiin yli 12 vuoden kuluttua ensimmäisten oireiden ilmaantumisesta ja yli kahdeksan vuoden kuluttua siitä, kun kantaja oli lopettanut työskentelyn EAR:ssä, oli esitetty myöhässä.
26 Seuraavaksi toimivaltainen viranomainen katsoi, ettei henkilöstösääntöjen 73 artiklan nojalla esitetyllä ammattitaudin toteamista koskevalla pyynnöllä ole mitään yhteyttä henkilöstösääntöjen 24 artiklan nojalla esitettyyn avustuspyyntöön ja että näiden kahden erillisen pyyntötyypin käsittely kuuluu eri viranomaisille. Toimivaltaisen viranomaisen mukaan kantajan olisi siis pitänyt esittää ammattitaudin toteamista koskeva pyyntö aiemmin, viimeistään samanaikaisesti avustuspyynnön kanssa. Lopuksi toimivaltainen viranomainen korosti, ettei kantajan pyytäminen sen asiantuntijalääkärin suorittamiin tarkastuksiin ollut ennakoinut sen lopullisen päätöksen tulosta, joka viranomaisen oli tehtävä hallinnollisen menettelyn päätteeksi.
27 Harkintavallan väärinkäytöstä on todettava, että toimivaltainen viranomainen totesi valituksen hylkäämisestä tehdyssä päätöksessä kautta linjan, että kantajaa oli tutkittu henkilökohtaisesti ainoastaan 29.1.2018. Kantajan mainitsemat 24.2.2018 ja 15.7.2018 tehdyt ”tutkimukset” olivat pelkästään kantajan potilastietojen analyyseja, jotka eivät ennakoineet toimivaltaisen viranomaisen tekemän lopullisen päätöksen tulosta.
28 Kolmanteen väitteeseen vastatessaan toimivaltainen viranomainen totesi viitaten 29.4.2004 annettuun tuomioon parlamentti v. Reynolds (C‑111/02 P, EU:C:2004:265, 57 kohta) ja 12.5.2010 annettuun tuomioon Bui Van v. komissio (T‑491/08 P, EU:T:2010:191, 75 kohta), ettei siitä, että päätös vaikuttaa epäedullisesti virkamieheen tai toimihenkilöön, voida päätellä, että päätöksen tehnyt viranomainen oli velvollinen kuulemaan asianomaista ennen kyseisen päätöksen tekemistä. Toimivaltaisen viranomaisen mukaan oikeus tulla kuulluksi tunnustetaan oikeuskäytännössä erityisissä hallinnollisissa menettelyissä, nimittäin ainoastaan kyseistä henkilöä vastaan käynnistetyissä menettelyissä. Nyt käsiteltävässä asiassa toimivaltainen viranomainen ei ollut velvollinen kuulemaan kantajaa ennen riidanalaisen päätöksen tekemistä, koska kyseinen päätös tehtiin vastauksena kantajan omasta aloitteestaan esittämään pyyntöön ja koska tämän tyyppisessä asianomaisen henkilön ”pyynnöstä” käynnistetyssä menettelyssä kantajan asiana oli tosiasiallisesti toimittaa hallinnolle kyseisen pyynnön arvioinnin kannalta merkitykselliset tiedot. Näissä olosuhteissa toimivaltainen viranomainen katsoi, ettei kantaja voinut vedota oikeuteen tulla kuulluksi ennen riidanalaisen päätöksen tekemistä. Sen mielestä tekemällä valituksen henkilöstösääntöjen 90 artiklan 2 kohdan nojalla kantaja joka tapauksessa käytti oikeuttaan tulla toimivaltaisen viranomaisen kuulemaksi. Toimivaltainen viranomainen totesi lisäksi, ettei kantaja ollut osoittanut, että hänen kuulemisensa olisi muuttanut menettelyn lopputulosta, jos häntä olisi kuultu ennen riidanalaisen päätöksen tekemistä.
29 Toimivaltainen viranomainen totesi riidanalaisen päätöksen perusteluista, että B viittasi toimivaltaiselle viranomaiselle toimittamassaan lausunnossa kantajan eri lääkäreiden lausuntoihin ja oli tutkinut hänen sairautensa kehittymistä vuodesta 2004 alkaen voidakseen määrittää, olisiko ammattitaudin toteamista koskevan pyynnön myöhäiselle esittämiselle kesäkuussa 2017 voinut olla jokin lääketieteellinen syy. Toimivaltaisen viranomaisen mukaan useiden lääkäreiden antamien lääketieteellisten lausuntojen ja B:n päätelmän välillä oli näin ollen yhteys. Toimivaltainen viranomainen muistutti lopuksi, että henkilöstösääntöjen 90 artiklan 2 kohdan nojalla riitautetun päätöksen perusteluja voidaan täydentää tai ne voidaan esittää joka tapauksessa viimeistään valituksen hylkäämisen yhteydessä.
Oikeudenkäyntimenettely ja asianosaisten vaatimukset
30 Kantaja nosti nyt käsiteltävän kanteen unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 6.6.2019 toimittamallaan kannekirjelmällä.
31 Kantajan ja muiden menettelyssä mainittujen henkilöiden henkilötietojen suojaamiseksi unionin yleinen tuomioistuin päätti työjärjestyksensä 66 artiklan nojalla jättää omasta aloitteestaan pois heidän nimensä.
32 Kahden kirjelmien vaihdon jälkeen asian käsittelyn kirjallinen vaihe päätettiin 5.12.2019, ja kantajaa oli pyydetty toimittamaan jälkikäteen menettelysääntöjen ja ‑ohjeiden mukainen kannekirjelmän versio, joka välitettiin komissiolle. Koska kumpikaan asianosainen ei ollut esittänyt pyyntöä unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 106 artiklan 2 kohdassa asetetussa määräajassa ja koska unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että sillä on asiakirja-aineiston perusteella riittävät tiedot, se päätti työjärjestyksensä 106 artiklan 3 kohdan mukaisesti ratkaista kanteen ilman asian käsittelyn suullista vaihetta.
33 Kantaja vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin
– kumoaa riidanalaisen päätöksen
– tarvittaessa kumoaa valituksen hylkäämisestä tehdyn päätöksen
– velvoittaa vastaajan korvaamaan kantajalle aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.
34 Komissio vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin
– hylkää kanteen
– velvoittaa kantajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
Oikeudellinen arviointi
1. Kanteen kohde
35 Vaikka kantaja vaatii riidanalaisen päätöksen kumoamista ja tarvittaessa valituksen hylkäämisestä tehdyn päätöksen kumoamista, on todettava, että valituksen hylkäämisestä tehdyssä päätöksessä toimivaltainen viranomainen täydensi riidanalaisen päätöksen perusteluja erityisesti vastaamalla kantajan valituksessaan esittämiin väitteisiin. Kun siis otetaan huomioon, että oikeudenkäyntiä edeltävä menettely on luonteeltaan kehittyvä, hallinnollisen valituksen hylkäämispäätökseen sisältyvät perustelut on otettava huomioon tarkasteltaessa asianomaiselle vastaisen alkuperäisen toimen, nimittäin riidanalaisen päätöksen, lainmukaisuutta, koska näiden perustelujen oletetaan vastaavan riidanalaisen päätöksen perusteluja (ks. tuomio 21.5.2014, Mocová v. komissio, T‑347/12 P, EU:T:2014:268, 34 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 10.6.2016, HI v. komissio, F-133/15, EU:F:2016:127, 87 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
36 Käsiteltävässä asiassa valituksen hylkäämisestä tehdyssä päätöksessä ainoastaan vahvistettiin riidanalainen päätös. Näissä olosuhteissa on katsottava, että ainoa kantajalle vastainen toimi on riidanalainen päätös, jonka lainmukaisuuden tarkastelussa on otettava huomioon valituksen hylkäämisestä tehdyssä päätöksessä esitetyt perustelut (ks. vastaavasti tuomio 19.9.2019, WI v. komissio, T‑379/18, ei julkaistu, EU:T:2019:617, 19 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
2. Kumoamisvaatimukset
37 Kantaja esittää kanteensa tueksi kolme kanneperustetta, jotka koskevat
– ammattitaudin toteamista koskeva pyynnön esittämiseen käytetyn ajan kohtuullisuutta arvioitaessa tehtyä ilmeistä virhettä
– harkintavallan väärinkäyttöä
– hänen puolustautumisoikeuksiensa loukkaamista ja perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiä.
38 Unionin yleisen tuomioistuimen mielestä on asianmukaista tutkia kolmas kanneperuste, koska se koskee hallinnollisen menettelyn vaiheita ja päätöksen tulkintaa.
Kolmas kanneperuste, joka koskee puolustautumisoikeuksien loukkaamista ja perusteluvelvollisuutta
39 Kolmannen kanneperusteensa ensimmäisessä osassa kantaja vetoaa Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 41 artiklan 2 kohdan a alakohdassa vahvistetun kuulluksi tulemista koskevan oikeuden perustavanlaatuisuuteen.
40 Kantajan mukaan riidanalainen päätös perustuu yksinomaan ilman asianmukaista tutkimista laadittuun lääketieteelliseen lausuntoon. Kantaja toteaa, ettei hänelle annettu tilaisuutta esittää syitä, miksi hän ei esittänyt pyyntöään aiemmin. Hänelle ei esitetty tätä kysymystä 29.1.2018 tehdyssä lääkärintarkastuksessa eikä ennen kuin B laati lääketieteellisen lausunnon 15.7.2018. Kantajan mukaan päätös olisi ollut eri, jos häntä olisi kuultu 29.1.2018 tehdyssä lääkärintarkastuksessa ja ennen heinäkuussa 2018 annettua lausuntoa. Kantaja väittää, että koska häneltä evättiin tämä mahdollisuus, riidanalaisessa päätöksessä loukataan kuulluksi tulemisen oikeutta koskevaa periaatetta.
41 Kolmannen kanneperusteen toisessa osassa kantaja väittää, ettei perusteluvelvollisuutta ole noudatettu, koska 15.7.2018 laaditun lääketieteellisen raportin päätelmän, jonka mukaan ”pyynnön myöhäiselle esittämiselle ei ole mitään lääketieteellistä syytä”, tueksi ei esitetä mitään lääketieteellistä selitystä, vaikka riidanalaisessa päätöksessä todetaan, että kyseisten lääketieteellisten lausuntojen päätelmässä otettiin huomioon lääkäreiden D, E ja F lausunnot ja siten kantajan terveyden tilan kehittyminen vuodesta 2004 alkaen.
42 Komissio vaatii kyseisen kanneperusteen hylkäämistä perusteettomana ja toistaa lähinnä toimivaltaisen viranomaisen valituksen hylkäämisestä tehdyssä päätöksessä esittämät perustelut.
43 Tältä osin on muistutettava, että perusoikeuskirjan, jolla on 1.12.2009 alkaen ollut sama oikeudellinen arvo kuin perussopimuksilla, 41 artiklan 2 kohdan a alakohdassa tunnustetaan ”jokaisen oikeus tulla kuulluksi ennen kuin häntä vastaan ryhdytään yksittäiseen toimenpiteeseen, joka vaikuttaa häneen epäedullisesti”.
44 Toisin kuin komissio väittää, oikeutta tulla kuulluksi sovelletaan yleisesti (ks. tuomio 11.9.2013, L v. parlamentti, T‑317/10 P, EU:T:2013:413, 81 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
45 Kyseistä oikeutta sovelletaan siten yksittäisen toimenpiteen toteuttamiseen johtavan hallinnollisen menettelyn luonteesta riippumatta, kun hallinto aikoo kyseisen perusoikeuskirjan määräyksen sanamuodon mukaisesti ryhtyä henkilöä vastaan tällaiseen ”yksittäiseen toimenpiteeseen, joka vaikuttaa häneen epäedullisesti”. Kuulluksi tulemista koskeva oikeus, joka on varmistettava silloinkin, kun sovellettavaa lainsäädäntöä ei ole, edellyttää, että asianomaiselle henkilölle annetaan etukäteen mahdollisuus esittää asianmukaisesti kantansa niistä seikoista, joihin voitaisiin vedota häntä vastaan tulevassa päätöksessä (ks. tuomio 24.4.2017, HF v. parlamentti, T‑584/16, EU:T:2017:282, 150 kohta).
46 Tarkemmin sanoen kuulluksi tulemista koskevan oikeuden kunnioittaminen edellyttää, että asianomaiselle henkilölle annetaan ennen häneen epäedullisesti vaikuttavan päätöksen tekemistä mahdollisuus esittää tehokkaasti kantansa niiden tosiseikkojen ja olosuhteiden tosiasiallisesta luonteesta ja merkityksellisyydestä, joiden perusteella tämä päätös tehdään (ks. vastaavasti tuomio 11.9.2013, L v. parlamentti, T‑317/10 P, EU:T:2013:413, 80 ja 81 kohta ja määräys 17.6.2019, BS v. parlamentti, T‑593/18, ei julkaistu, EU:T:2019:425, 76 ja 77 kohta).
47 Tarkasteltaessa komission väitteitä, jotka perustuvat 29.4.2004 annettuun tuomioon parlamentti v. Reynolds (C‑111/02 P, EU:C:2004:265, 57 kohta) ja 12.5.2010 annettuun tuomioon Bui Van v. komissio (T‑491/08 P, EU:T:2010:191, 75 kohta), kyseisestä oikeuskäytännöstä ilmenee, ettei siitä, että päätös on henkilölle vastainen päätös, voida automaattisesti – ottamatta huomioon kyseistä henkilöä vastaan käynnistetyn menettelyn luonnetta – päätellä, että tapauksen mukaan toimivaltaisella viranomaisella tai nimittävällä viranomaisella on velvollisuus kuulla kyseistä henkilöä asianmukaisesti ennen päätöksen tekemistä.
48 Kyseisessä oikeuskäytännössä käsiteltyjen asioiden tosiseikat tapahtuivat kuitenkin ennen kuin perusoikeuskirja ja sen 41 artiklan 2 kohdan a alakohta, jossa velvoitetaan kunnioittamaan jokaisen oikeutta tulla kuulluksi ennen kuin häntä vastaan ryhdytään yksittäiseen toimenpiteeseen, joka vaikuttaa häneen epäedullisesti, tulivat voimaan. Kuten edellä 44 kohdassa jo korostettiin, kyseistä oikeutta on siis kunnioitettava yksittäisen toimenpiteen toteuttamiseen johtavan hallinnollisen menettelyn luonteesta riippumatta, vaikka sovellettavissa säännöissä ei edellytettäisi sitä (ks. vastaavasti tuomio 3.7.2019, PT v. EIP, T‑573/16, ei julkaistu, EU:T:2019:481, 265 kohta).
49 Komissio väittää tältä osin, että koska toimivaltaisen viranomaisen oli tehtävä päätös vastauksena kyseessä olevan henkilön pyyntöön, tässä tapauksessa ammattitaudin toteamista koskevaan pyyntöön, kantajan asiana oli toimittaa toimivaltaiselle viranomaiselle kaikki merkitykselliset tiedot osoittaakseen, että sovellettavissa säännöissä asetetut edellytykset täyttyvät, muun muassa vakuutusmääräysten 16 artiklan 1 kohdassa edellytettävät todisteet siitä, että pyyntö oli esitetty kohtuullisessa ajassa sairauden alkamisesta tai siitä, kun se on ensi kerran todettu.
50 Ensinnäkin on todettava, ettei tällainen poikkeus sisälly perusoikeuskirjan 41 artiklan 2 kohdan a alakohdan sanamuotoon ja että se on hylättävä ilmeisen perusteettomana. Kuten edellä 44 ja 48 kohdassa painotettiin, oikeutta tulla kuulluksi sovelletaan yleisesti. Näin on muun muassa silloin, kun hallinto aikoo tehdä päätöksen vastauksena henkilön omasta aloitteestaan esittämään pyyntöön.
51 Toiseksi on muistutettava, että vakuutusmääräysten 16 artiklan mukaan hallintoelinten on suoritettava tutkimus selvittääkseen kaikki seikat, joiden avulla voidaan määritellä sairauden laatu ja se, onko kyseessä ammattitauti, sekä sairauden ilmenemisolosuhteet. Kuten kyseisestä säännöksestä ilmenee, toimivaltainen viranomainen ei tee päätöstä ainoastaan pyynnön esittäneen henkilön toimittamien tietojen perusteella. Vakuutusmääräysten 20 artiklan 1 kohdassa määrätään lisäksi, että ennen kuin toimivaltainen viranomainen tekee samojen vakuutusmääräysten 18 artiklan mukaisen päätöksen, se toimittaa vakuutetulle tai hänen oikeudenomistajalleen päätösluonnoksen ja sen liitteenä olevat toimielimen nimeämän lääkärin/lääkärien päätelmät.
52 Käsiteltävässä asiassa on todettava, että koska riidanalaisella päätöksellä hylättiin ammattitaudin toteamista koskeva pyyntö sen liian myöhäisen esittämisen perusteella, se vaikutti kantajaan yhtä epäedullisesti kuin päätös, jolla tällainen pyyntö hylätään perusteettomana. Toisin kuin toimivaltainen viranomainen totesi valituksen hylkäämisestä tehdyssä päätöksessä ja komissio vastineessa, tällaista tutkimatta jättämistä koskevaa päätöstä ei näin ollen voitu tehdä noudattamatta ensin perusoikeuskirjan 41 artiklan 2 kohdan a alakohdassa taattua kantajan oikeutta tulla kuulluksi.
53 Komissio väittää lisäksi, että kantajalla oli mahdollisuus valittaa toimivaltaisen viranomaisen päätöksestä, joten sillä olisi ollut sekä tosiseikkojen että oikeudellisten seikkojen osalta mahdollisuus vedota oikeuksiinsa esittämällä toimivaltaiselle viranomaiselle argumentteja perustellakseen ammattitaudin toteamista koskeva pyynnön esittämiseen käytetyn ajan kohtuullisuutta.
54 Tässä yhteydessä on kuitenkin muistutettava, kuten virkamiestuomioistuin jo totesi, että hyväksymällä tällainen väite tehtäisiin perusoikeuskirjan 41 artiklan 2 kohdan a alakohdassa vahvistettu kuulluksi tulemista koskeva perusoikeus sisällöltään tyhjäksi, sillä tämän oikeuden varsinainen sisältö edellyttää, että asianomaisella on ollut mahdollisuus vaikuttaa kyseessä olevaan päätöksentekomenettelyyn, käsiteltävässä asiassa jo alkuperäisen päätöksen, nimittäin riidanalaisen päätöksen, tekovaiheessa eikä ainoastaan hänen tehdessään valituksen henkilöstösääntöjen 90 artiklan 2 kohdan nojalla (ks. tuomio 5.2.2016, GV v. EUH, F-137/14, EU:F:2016:14, 79 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
55 Kuten oikeuskäytännöstä ilmenee, sitä, onko oikeutta tulla kuulluksi loukattu, on arvioitava muun muassa tarkastelemalla asiaa koskevia oikeussääntöjä (tuomio 9.2.2017, M, C‑560/14, EU:C:2017:101, 33 kohta).
56 Ammattitaudin toteamista koskevista päätöksistä on todettava, että toimivaltaisen viranomaisen on vakuutusmääräysten 18 artiklan mukaan tehtävä ne samojen vakuutusmääräysten 20 artiklassa määrättyä menettelyä noudattaen, erityisesti yhden tai useamman toimielinten nimeämän lääkärin päätelmien perusteella. Vakuutusmääräysten 20 artiklan 1 kohdassa määrätään kuitenkin, että ennen kuin nimittävä viranomainen tekee 18 artiklan mukaisen päätöksen, se toimittaa vakuutetulle tai hänen oikeudenomistajalleen päätösluonnoksen ja sen liitteenä olevat toimielimen nimeämän lääkärin / nimeämien lääkärien päätelmät.
57 Kyseisistä määräyksistä ilmenee, että niiden tarkoituksena on antaa kaikkien lääketieteellisten kysymysten lopullinen arviointi lääketieteen asiantuntijoiden tehtäväksi. Käsiteltävässä asiassa toimivaltainen viranomainen totesi ennen tutkimatta jättämistä koskevan päätöksen tekemistä, että B:ltä oli pyydettävä lausunto, jotta voitiin arvioida, oliko lääketieteellistä syytä, jolla voitiin perustella ammattitaudin toteamista koskevan pyynnön esittäminen myöhässä. Toimivaltainen viranomainen mainitsi myös B:n päätelmän pyynnön tutkimatta jättämisen perusteena. Toimivaltainen viranomainen ei antanut kantajalle ennen riidanalaisen päätöksen tekemistä tiedoksi päätösluonnosta eikä toimivaltaisen viranomaisen nimeämien lääkäreiden päätelmiä, etenkään B:n päätelmää ammattitaudin toteamista koskevan pyynnön myöhästymisestä. Useat lääketieteelliset asiakirjat lähetettiin hänen psykiatrilleen A:lle nimittäin vasta kantajan pyynnöstä lokakuun 2018 lopussa eli 1.8.2018 tehdyn riidanalaisen päätöksen jälkeen.
58 Komissio väittää lisäksi, että unionin oikeuden mukaan puolustautumisoikeuksien, erityisesti kuulluksi tulemista koskevan oikeuden, loukkaamisesta seuraa kyseessä olevan hallintomenettelyn päätteeksi tehdyn päätöksen kumoaminen ainoastaan, jos menettely olisi voinut johtaa toisenlaiseen tulokseen ilman kyseistä sääntöjenvastaisuutta. Komissio korostaa, että käsiteltävässä asiassa kantajan esittämät argumentit sisältyivät jo hänen potilastietoihinsa ja tulivat hallinnon tietoon edellä 3–7 kohdassa mainittujen kantajan vireille panemien muiden hallinnollisten menettelyjen yhteydessä.
59 Tältä osin on todettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kuulluksi tulemista koskevan oikeuden loukkaamisesta seuraa kyseessä olevan hallintomenettelyn päätteeksi tehdyn päätöksen kumoaminen ainoastaan, jos menettely olisi voinut johtaa toisenlaiseen tulokseen ilman kyseistä sääntöjenvastaisuutta (tuomio 10.1.2019, RY v. komissio, T‑160/17, EU:T:2019:1, 51 kohta).
60 Jos käsiteltävän asian olosuhteissa, joissa kantaja ei kuitenkaan edes tiennyt, että asiantuntijalääkäriltä oli pyydetty lääketieteellinen lausunto ja että sellainen oli olemassa, katsottaisiin, että toimivaltainen viranomainen olisi tehnyt väistämättä saman päätöksen, vaikka kantajalla olisi ollut tilaisuus esittää tehokkaasti näkemyksensä hallinnollisen menettelyn aikana, tehtäisiin perusoikeuskirjan 41 artiklan 2 kohdan a alakohdassa vahvistettu kuulluksi tulemista koskeva perusoikeus sisällöltään tyhjäksi, sillä tämän oikeuden varsinainen sisältö edellyttää, että asianomaisella on ollut mahdollisuus vaikuttaa kyseessä olevaan päätöksentekomenettelyyn (ks. tuomio 10.1.2019, RY v. komissio, T‑160/17, EU:T:2019:1, 56 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
61 Kantaja nimittäin toteaa, että jos hänen kuulluksi tulemista koskevaa oikeuttaan olisi noudatettu, hänellä olisi ollut mahdollisuus selvittää tarkemmin sairautensa seurauksia ja muita olosuhteita, joiden vuoksi hän ei voinut esittää pyyntöä aiemmin ja joiden vuoksi hän oli fyysisesti ja henkisesti täysin uupunut, kuten hän toteaa kannekirjelmässä. Hän korostaa, että hän olisi itse voinut esittää syyt, miksi ammattitaudin toteamista koskevaa pyyntöä ei ollut esitetty aiemmin.
62 Edellä esitetystä seuraa, ettei kantajalle ilmoitettu hallinnon suunnittelemasta päätöksestä ja ettei häntä kuultu, jotta hän olisi voinut esittää perusteluja puolustaakseen tilannettaan, käsiteltävässä asiassa jo alkuperäisen päätöksen, nimittäin riidanalaisen päätöksen, tekovaiheessa eikä ainoastaan hänen tehdessään valituksen henkilöstösääntöjen 90 artiklan 2 kohdan nojalla.
63 Edellä esitetystä seuraa, että kolmannen kanneperusteen ensimmäinen osa, joka koskee perusoikeuskirjan 41 artiklan 2 kohdan a alakohdassa vahvistetun kuulluksi tulemista koskevan oikeuden loukkaamista, on hyväksyttävä. Riidanalainen päätös on näin ollen kumottava, eikä kantajan esittämän kolmannen kanneperusteen toista osaa, joka koskee perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiä, eikä kahta ensimmäistä kanneperustetta ole tarpeen tutkia.
Oikeudenkäyntikulut
64 Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 134 artiklan 1 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut.
65 Koska komissio on hävinnyt asian, se on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut kantajan vaatimusten mukaisesti.
Näillä perusteilla
UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (kahdeksas jaosto)
on ratkaissut asian seuraavasti:
1) Euroopan komission henkilökohtaisten etuuksien hallinto- ja maksutoimiston (PMO) 1.8.2018 tekemä päätös, jossa todettiin, että UE:n Euroopan unionin virkamiehiin sovellettavien henkilöstösääntöjen 73 artiklan nojalla esittämä ammattitaudin toteamista koskeva pyyntö on jätettävä tutkimatta, kumotaan.
2) Komissio velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
Julistettiin Luxemburgissa 23 päivänä syyskuuta 2020.