Yhdistetyt asiat T-236/04 ja T-241/04

Euroopan ympäristötoimisto (EEB) ja Stichting Natuur en Milieu

vastaan

Euroopan yhteisöjen komissio

Kumoamiskanne – Päätökset 2004/247/EY ja 2004/248/EY – Oikeudenkäyntiväite – Asiavaltuus

Määräyksen tiivistelmä

1.      Kumoamiskanne – Luonnolliset henkilöt tai oikeushenkilöt – Suoraan ja erikseen luonnollisia henkilöitä tai oikeushenkilöitä koskevat toimet – Kasvinsuojeluaineiden markkinoille saattamisesta annettu direktiivi – Tiettyjen aineiden markkinoille saattamista koskevasta luvasta tehdyt päätökset – Sellaisten yhdistysten kanteet, joilla on neuvonantajien asema yhteisön toimielimissä ja/tai kansallisissa tai ylikansallisissa viranomaisissa – Tutkimatta jättäminen

(EY 230 artiklan neljäs kohta; neuvoston direktiivi 91/414)

2.      Euroopan yhteisöt – Toimielinten toimien laillisuuden tuomioistuinvalvonta – Yleisesti sovellettavat toimet – Edellytys, jonka mukaan luonnollisten henkilöiden tai oikeushenkilöiden on esitettävä lainvastaisuusväite tai vaadittava ennakkoratkaisupyynnön esittämistä pätevyyden arvioimiseksi

(EY 230 artiklan neljäs kohta, EY 234 ja EY 241 artikla)

1.      Kanteet, jotka yhdistys ja säätiö, joiden tarkoituksena on edistää ympäristön suojelua ja säilyttämistä, ovat nostaneet atratsiinin ja simatsiinin sisällyttämättä jättämisestä direktiivin 91/414 liitteeseen I ja näitä tehoaineita sisältäville kasvinsuojeluaineille annettujen lupien peruuttamisesta tehtyjen päätösten 2004/248 ja 2004/247 kumoamiseksi, on jätettävä tutkimatta.

Kyseiset päätökset nimittäin koskevat kantajia niiden objektiivisessa ominaisuudessa yksikköinä, joiden tehtävänä on ympäristönsuojelu, aivan kuten ketä tahansa muuta samanlaisessa tilanteessa olevaa henkilöä.

Myöskään sen perusteella, että kantajilla on erityinen neuvonantajien asema komissiossa tai muissa Euroopan unionin toimielimissä tai kansallisissa elimissä, ei ole mahdollista katsoa, että kyseiset päätökset koskisivat kantajia erikseen, kun kyseisten päätösten tekemiseen sovellettavassa yhteisön säännöstössä ei säädetä mistään kantajia koskevista menettelyllisistä takeista eikä edes mistään tämän säännöstön nojalla perustettujen sellaisten yhteisön neuvoa-antavien elinten osallistumisesta, joihin kantajat väittävät kuuluvansa. Henkilön osallistuminen tavalla tai toisella yhteisön toimen antamiseen johtavaan menettelyyn voi nimittäin yksilöidä tämän henkilön kyseisen toimen osalta ainoastaan, jos sovellettavissa yhteisön säännöksissä on säädetty tietyistä tätä henkilöä koskevista menettelyllisistä takeista.

Kantajille tietyissä jäsenvaltioiden oikeusjärjestyksissä myönnetyllä asiavaltuudella ei myöskään ole merkitystä arvioitaessa niiden asiavaltuutta yhteisön toimen kumoamiseksi EY 230 artiklan neljännen kohdan mukaisesti.

Myöskään se, että komissio mainitsee asetusehdotuksen perusteluissa, että kantajilla on asiavaltuus, ei vapauta niitä velvollisuudesta osoittaa, että riidanalainen toimi koskee niitä erikseen. Normihierarkiaa ohjaavat periaatteet nimittäin ovat esteenä sille, että johdetun oikeuden toimessa annetaan asiavaltuus yksityisille, jotka eivät täytä EY 230 artiklan neljännen kohdan vaatimuksia. Tämä pätee sitäkin suuremmalla syyllä johdetun oikeuden toimea koskevan ehdotuksen perusteluihin.

(ks. 56, 58, 61, 62, 71 ja 72 kohta)

2.      Perustamissopimuksessa on EY 230 ja EY 241 artiklalla sekä EY 234 artiklalla luotu täysin kattava oikeussuojakeinojen ja menettelyjen järjestelmä, jonka tarkoituksena on varmistaa toimielinten toimiin kohdistuva laillisuusvalvonta antamalla se yhteisöjen tuomioistuinten tehtäväksi. Tässä järjestelmässä luonnolliset henkilöt tai oikeushenkilöt, jotka eivät EY 230 artiklan neljännessä kohdassa mainittujen tutkittavaksi ottamisen edellytysten vuoksi voi suoraan riitauttaa yleisesti sovellettavia yhteisön toimia, voivat tilanteen mukaan vedota tällaisten toimien pätemättömyyteen joko välillisesti EY 241 artiklan nojalla yhteisöjen tuomioistuimissa tai kansallisissa tuomioistuimissa, jotka eivät ole toimivaltaisia itse toteamaan, että kyseiset toimet ovat pätemättömiä, ja vaatia viimeksi mainittuja esittämään yhteisöjen tuomioistuimelle tältä osin ennakkoratkaisukysymyksiä.

(ks. 66 kohta)