Language of document : ECLI:EU:T:2022:513

UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (neljäs jaosto)

7 päivänä syyskuuta 2022 (*)

Henkilöstö – Palvelukseen ottaminen – Ilmoitus avoimesta kilpailusta EPSO/AD/378/20 (AD 7) – Kroaatin kielen juristi-lingvistit Euroopan unionin tuomioistuimessa – Valintalautakunnan päätös olla hyväksymättä kantajaa kilpailun seuraavaan vaiheeseen – Pääsyvaatimukset – Yliopistotasoista koulutusta, josta on osoituksena Kroatian oikeustieteen tutkintotodistus, koskeva edellytys – Hakijalla on ranskalainen oikeustieteen alan tutkintotodistus – Työntekijöiden vapaa liikkuvuus – Kumoamiskanne

Asiassa T‑713/20,

OQ, edustajanaan asianajaja R. Štaba,

kantajana,

vastaan

Euroopan komissio, asiamiehinään D. Milanowska, R. Mrljić ja L. Vernier,

vastaajana,

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (neljäs jaosto),

toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja S. Gervasoni sekä tuomarit L. Madise (esittelevä tuomari) ja J. Martín y Pérez de Nanclares,

kirjaaja: E. Coulon,

ottaen huomioon asian käsittelyn kirjallisessa vaiheessa esitetyn,

ottaen huomioon, etteivät asianosaiset ole kolmen viikon kuluessa kirjallisen käsittelyn päättymisen ilmoittamisesta pyytäneet järjestämään suullista käsittelyä, ja päätettyään unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 106 artiklan 3 kohdan nojalla ratkaista asian ilman suullista käsittelyä,

on antanut seuraavan

tuomion

1        Kantaja OQ vaatii SEUT 270 artiklaan perustuvalla kanteellaan kumoamaan kilpailun valintalautakunnan (jäljempänä valintalautakunta) 3.9.2020 tekemän päätöksen olla hyväksymättä häntä Euroopan unionin tuomioistuimen kroaatin kielen juristi-lingvistien varallaololuettelon laatimiseksi järjestetyn avoimen kilpailun EPSO/AD/378/20 seuraavaan vaiheeseen. Kantaja vaatii kumoamaan myös valintalautakunnan 12.10.2020 tekemän päätöksen, jolla hylättiin hänen ensin mainitun päätöksen uudelleenkäsittelyä koskeva pyyntönsä.

 Asian tausta

2        Kantaja, joka on Kroatian kansalainen, suoritti oikeustieteen korkeakouluopintonsa Italiassa ja Ranskassa. Hän suoritti vuonna 2012 Ranskassa Poitiersin yliopistossa oikeus- ja taloustieteen sekä taloushallinnon ammatillisen master-tutkinnon, jossa suuntautumisvaihtoehtona oli yksityisoikeus ja erikoistumisalana oikeuslingvistiikka (master en droit, économie, gestion à finalité professionnelle, mention droit privé, spécialité juriste-linguiste) ja joka tunnustettiin Kroatiassa työskentelyä varten. Kantaja työskenteli hieman yli kolme vuotta, vuoden 2013 lopusta vuoden 2017 alkuun, kääntäjänä Euroopan parlamentissa kroaatin kielen yksikössä ja syksystä 2018 alkaen asianajajaharjoittelijana Kroatiassa, ja hän oli viimeksi mainitussa tehtävässä toimittaessaan huhtikuussa 2020 hakemuksensa edellä 1 kohdassa mainittuun avoimeen kilpailuun. Hän mainitsi nämä eri seikat kyseistä kilpailua koskevassa hakemuksessaan.

3        Kilpailuilmoituksessa, joka koski kilpailua, johon kantaja osallistui (EUVL 2020, C 72 A, s. 1; jäljempänä kilpailuilmoitus), todettiin palvelukseen ottamista koskevista erityisistä edellytyksistä muun muassa, ettei työkokemusta edellytetä, ja sekä kielitaitoa että tutkintoja ja todistuksia koskevasta ”haettavasta pätevyydestä”, että tutkintojen ja todistusten osalta ”hakijalla on oltava yliopistotasoinen koulutus, josta on osoituksena jokin seuraavista tutkintotodistuksista Kroatian oikeustieteen alalta: Diploma iz hrvatskog prava stečena na sveučilišnom studiju (magistar/magistra prava ili diplomirani pravnik/diplomirana pravnica)”. Kilpailuilmoituksessa täsmennettiin, että arvioidessaan, onko hakijalla yliopistotasoinen koulutus, valintalautakunta ottaa huomioon tutkintotodistuksen saannin aikaan voimassa olleet säännöt.

4        Valintalautakunta totesi 3.9.2020 tekemässään päätöksessä kantajalle seuraavaa:

”Hakemuslomakkeessanne ilmoittamienne tietojen perusteella ette täytä tutkintoja koskevia pääsyvaatimuksia: teillä ei ole yliopistotasoista koulutusta, josta on osoituksena jokin [edellytettävistä] Kroatian oikeustieteen alan tutkintotodistuksista.”

5        Kantaja väitti uudelleentarkastelua koskevassa pyynnössään, että hänen ranskalainen master-tutkintonsa oli tunnustettu Kroatiassa kroatialaista master 2 ‑tutkintoa vastaavaksi hakemuksen liitteenä olevalla toimivaltaisen viranomaisen määräyksellä. Kantajan mukaan tällaisen määräyksen ulottuvuutta Kroatian oikeusjärjestyksessä täsmennettiin Ustavni sudin (perustuslakituomioistuin, Kroatia) ja Vrhovni sudin (ylin tuomioistuin, Kroatia) ratkaisuissa, jotka kantaja myös liitti hakemukseensa. Kantaja viittasi 13.10.2017 annettuun tuomioon Brouillard v. komissio (T‑572/16, ei julkaistu, EU:T:2017:720, jäljempänä tuomio Brouillard III) ja väitti, että valintalautakunta oli velvollinen ottamaan huomioon edellä mainitun määräyksen oikeusvaikutukset, nimittäin sen, että hänen ranskalaisella master-tutkinnollaan on Kroatian oikeuden mukaan samat vaikutukset kuin Kroatiassa suoritetulla master 2 ‑tutkinnolla.

6        Valintalautakunta hylkäsi 12.10.2020 tekemällään päätöksellä uudelleentarkastelua koskevan pyynnön sillä perusteella, että se oli velvollinen noudattamaan kilpailuilmoitusta, jossa määritettiin täytettäviin virkoihin vaadittava pätevyys, ja että kaikki hakemukset oli tutkittu samalla tavalla kyseisen ilmoituksen perusteella. Valintalautakunta korosti, että Euroopan unionin tuomioistuimen juristi-lingvistien on kyettävä kääntämään usein vaikeita oikeudellisia tekstejä vähintään kahdesta kielestä kilpailun kielelle, mikä edellyttää tässä tapauksessa Kroatian oikeusjärjestelmän ja ‑terminologian perusteellista tuntemusta, mikä puolestaan voidaan varmistaa ainoastaan Kroatian oikeustieteen alan korkeakoulututkinnon suorittamisella. Valintalautakunta korosti tässä yhteydessä, ettei kantaja ollut opiskellut Kroatian oikeustiedettä. Hänen ranskalaisen tutkintotodistuksensa tunnustaminen Kroatiassa työskentelyä varten ei myöskään ole osoitus Kroatian oikeusjärjestelmän ja ‑terminologian tuntemuksesta.

 Asianosaisten vaatimukset

7        Kantaja vaatii, että valintalautakunnan 3.9. ja 12.10.2020 tekemät päätökset kumotaan ja että Euroopan komissio velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

8        Komissio vaatii, että kanne hylätään ja että kantaja velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

 Oikeudellinen arviointi

9        Aluksi on muistutettava, että Euroopan yhteisöjen henkilöstövalintatoimiston perustamisesta 25.7.2002 tehdyn Euroopan parlamentin, neuvoston, komission, tuomioistuimen, tilintarkastustuomioistuimen, talous- ja sosiaalikomitean, alueiden komitean ja Euroopan oikeusasiamiehen päätöksen 2002/620/EY (EYVL 2002, L 197, s. 53) 4 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Henkilöstösääntöjen 91 a artiklan mukaisesti tämän päätöksen 2 artiklan 1 ja 2 kohdan nojalla toimistolle kuuluvien valtuuksien käyttöön liittyvät vaatimukset ja valitukset tehdään toimistolle. Mahdolliset kanteet näillä aloilla nostetaan komissiota vastaan.”

10      Tästä syystä käsiteltävässä asiassa vastaajana on komissio, vaikka kyseessä on Euroopan unionin henkilöstövalintatoimiston (EPSO) Euroopan unionin tuomioistuimen puolesta järjestämän kilpailun valintalautakunnan päätös. Unionin yleisen tuomioistuimen esittämään kysymykseen vastatessaan kantaja nimittäin totesi, että kanne on nostettu tosiasiallisesti komissiota vastaan, vaikka hän mainitsi kannekirjelmässä aluksi EPSOn (ks. vastaavasti tuomio 16.10.2013, Italia v. komissio, T‑248/10, ei julkaistu, EU:T:2013:534, 25 ja 26 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

11      On myös muistutettava, että silloin, kun kilpailun hakija vaatii kilpailuilmoituksessa vahvistetun säännön mukaisesti valintalautakunnan tekemän päätöksen uudelleenkäsittelyä, kuten käsiteltävässä asiassa, hakijan tilanteen uudelleenkäsittelyn jälkeen tehty valintalautakunnan päätös korvaa valintalautakunnan alkuperäisen päätöksen ja on siten asianomaiselle vastainen toimi (tuomio 16.12.1987, Beiten v. komissio, 206/85, EU:C:1987:559, 8 kohta; tuomio 11.2.1992, Panagiotopoulou v. parlamentti, T‑16/90, EU:T:1992:11, 20 kohta ja tuomio 5.9.2018, Villeneuve v. komissio, T‑671/16, EU:T:2018:519, 24 kohta).

12      Käsiteltävässä asiassa on näin ollen katsottava, että kumoamisvaatimukset kohdistuvat ainoastaan asianomaiselle vastaiseen päätökseen eli 12.10.2020 tehtyyn valintalautakunnan päätökseen (jäljempänä riidanalainen päätös), joka tehtiin vastauksena sen 3.9.2020 tekemän päätöksen, jonka tämä myöhempi päätös korvaa, uudelleentarkastelua koskevaan pyyntöön.

13      Kantaja vetoaa kumoamisperusteina siihen, että valintalautakunta on ylittänyt toimivaltansa, koska se ei ole ottanut huomioon hänen ranskalaisen tutkintotodistuksensa tunnustamista Kroatiassa, ja on tehnyt ilmeisen arviointivirheen muun muassa siksi, ettei se ole ottanut huomioon hänen työkokemustaan.

14      Ensimmäisessä kanneperusteessaan kantaja väittää, että valintalautakunta loukkasi Kroatian viranomaisten toimivaltaa, sillä ne olivat tunnustaneet hänen ranskalaisen tutkintotodistuksensa kroatialaista tutkintoa vastaavaksi menettelyssä, joka koskee ulkomaisten korkeakoulututkintojen ammatillista tunnustamista Kroatiassa työskentelyä varten. Tässä tunnustamismenettelyssä otetaan huomioon ainoastaan hankittujen tietojen, taitojen ja pätevyyksien taso vertailematta opinto-ohjelmia, minkä vuoksi valintalautakunta ei kantajan mukaan voinut hänen hakemuksensa hylkäämiseksi vedota siihen, ettei tässä menettelyssä vertailtu kantajan ranskalaiseen tutkintoon ja kilpailuilmoituksessa edellytettyihin kroatialaisiin tutkintoihin johtavia ohjelmia ja ettei Kroatian viranomaiset olleet tarkistaneet kantajan Kroatian oikeuden tuntemusta. Ranskalaisen tutkintotodistuksen ansiosta kantaja pystyi harjoittamaan asianajajan ammattia Kroatiassa ja toimimaan Zagrebin (Kroatia) asianajajayhteisöön kuuluneena asianajajaharjoittelijana kahdessa asianajotoimistossa peräkkäin, vaikka yksi tällaisen ammatinharjoittamisen perusedellytyksistä on Kroatiassa oikeustieteellisessä tiedekunnassa suoritettu yliopistotasoinen oikeustieteen koulutus. Kantajan mielestä tämä osoittaa, että kantajan oikeustieteellinen tutkinto rinnastettiin Kroatian oikeuden mukaan täysin Kroatiassa suoritettuun vastaavantasoiseen oikeustieteelliseen tutkintoon. Kantajan mukaan nämä seikat, mukaan lukien hänen hakemuslomakkeessaan mainitsemansa työkokemus, osoittavat, että hänellä on sekä aineellisesti että muodollisesti täysin vastaava koulutustaso kuin mitä kilpailuilmoituksessa vaadituilla tutkintotodistuksilla todistetaan. Valintalautakunnan päätöksellä loukataan siten hänellä olevia Euroopan unionin kansalaisen perusoikeuksia, sellaisina kuin ne on vahvistettu Euroopan unionin perusoikeuskirjassa, erityisesti oikeutta tehdä työtä ja oikeutta yhdenvertaisuuteen, sekä syrjintäkieltoa.

15      Toisessa kanneperusteessaan kantaja väittää, että kun valintalautakunta ei ottanut huomioon näitä seikkoja, se teki ilmeisen virheen arvioidessaan tosiseikkoja, erityisesti hänen Kroatian oikeuden tuntemuksensa tasoa. Tehdessään tämän virheen valintalautakunta jätti huomiotta hänen kokemuksensa sekä Kroatian oikeuden käytännön soveltamisesta että kääntämisestä. Kantaja toteaa, että muutaman kuukauden kuluttua hakemuksensa jättämisestä hän läpäisi ”oikeudellisen kokeen”, johon asianajajaharjoittelijat voivat ilmoittautua 18 kuukauden harjoittelun jälkeen Kroatiassa ja joka antaa heille oikeuden hoitaa kaikkia asianajajan tehtäviä Kroatiassa. Kantajan mukaan tämä osoittaa jälkikäteen, että hänellä oli kilpailuilmoituksessa edellytetty Kroatian oikeusjärjestelmän ja ‑terminologian tuntemus. Hän arvostelee tässä yhteydessä lähinnä epäjohdonmukaisuutta hänen hakemuksensa hylkäämisen ja sellaisten henkilöiden hakemusten hyväksymisen välillä, joilla oli vain Kroatian oikeuden teoreettista tuntemusta.

16      Vastauksessaan kantaja vastaa komissiolle liittämättä väitteitään mihinkään kumoamisperusteisiin, koska komissio itse vastasi vastinekirjelmässään näihin kanneperusteisiin ryhmiteltyinä sillä perusteella, että ne ovat pitkälti päällekkäisiä. Kantaja vetoaa siihen, että valintalautakunta on rikkonut Euroopan unionin virkamiehiin sovellettavien henkilöstösääntöjen (jäljempänä henkilöstösäännöt) 5 artiklan 3 kohdan c alakohtaa ja 27 artiklaa, jotka koskevat virkamiesten vähimmäiskoulutustasoa ja heidän palvelukseenottoaan koskevia periaatteita. Hän väittää yleisemmin, etteivät kilpailuun osallistumisen edellytykset voi olla unionin oikeussääntöjen vastaisia ja ettei valintalautakunnalla voi olla rajoittamatonta harkintavaltaa sen määrittämisessä, vastaavatko hakijoiden pätevyys ja työkokemus kilpailuilmoituksessa vaadittua tasoa. Hän toteaa, että valintalautakunnan on noudatettava seuraavaa normihierarkiaa: perussopimukset, henkilöstösäännöt ja kilpailuilmoitus. Kantaja väittää tässä yhteydessä, että valintalautakunta rikkoi SEUT 45 artiklaa, joka koskee työntekijöiden vapaata liikkuvuutta unionissa ja jota sovelletaan palvelukseen ottamiseen sekä unionin toimielimissä että jäsenvaltioissa. Tämän perusteella kantaja katsoo, että valintalautakunnan olisi pitänyt soveltaa 6.10.2015 annetussa tuomiossa Brouillard (C‑298/14, EU:C:2015:652, jäljempänä tuomio Brouillard I) vahvistettuja periaatteita eli ottaa huomioon kaikki hänen tutkintotodistuksensa, todistuksensa ja muut muodollista pätevyyttä osoittavat asiakirjansa sekä hänen merkityksellinen työkokemuksensa ja vertailla edellä mainituilla osoitettua pätevyyttä ja kilpailuilmoituksessa edellytettyä pätevyyttä.

17      Asiakysymyksen osalta komissio vastaa valituslautakunnan 3.9.2020 tekemässään päätöksessä ja riidanalaisessa päätöksessä esittämiä toteamuksia täydentäen, että Euroopan unionin tuomioistuimen kroaatin kielen juristi-lingvistin tehtävälle asetettujen vaatimusten yhteydessä kilpailuilmoituksessa esitettiin selkeästi ja täsmällisesti, että tutkintojen ja todistusten osalta kilpailuun osallistuminen edellyttää yliopistotasoista koulutusta, Kroatian oikeuden opintoja ja jotakin mainituista Kroatian oikeustieteen alan tutkintotodistuksista. Komissio täsmentää vastauksessaan, ettei kilpailuilmoituksessa edellytetä, että kaikki opinnot on suoritettu Kroatiassa. Komissio katsoo, ettei kantaja täyttänyt edellä mainittuja toista ja kolmatta edellytystä. Komission mukaan toistuvasti on todettu, että valintalautakunnan on noudatettava kilpailuilmoituksen tekstiä. Kantajan ranskalaisen master-tutkinnon tunnustaminen Kroatiassa siellä työskentelyä varten, vaikka se tunnustettaisiin asianajajaharjoittelijana toimimista varten, ei tarkoita, että kantajalla olisi Kroatian oikeustieteellisen alan tutkintotodistus, jota kilpailuun, jossa kantaja haki kyseessä olevaan juristi-lingvistin tehtävään eikä Kroatiassa hoidettavaan tehtävään, osallistuminen edellyttää. Komissio katsoo, ettei valintalautakunta ole tältä osin loukannut Kroatian viranomaisten toimivaltaa. Kantajan työkokemuksella ei ole merkitystä, koska kilpailuilmoituksessa todettiin, ettei työkokemusta edellytetä. Jos valintalautakunta olisi ottanut sen huomioon, se ei olisi noudattanut kilpailuilmoitusta.

18      Lisäksi komissio väittää vastauksessaan, että kantajan vetoaminen henkilöstösääntöjen 5 artiklan 3 kohdan c alakohtaan ja 27 artiklaan sekä SEUT 45 artiklaan vastausvaiheessa on jätettävä tutkimatta. Komission mukaan kantaja vetosi asian käsittelyn kuluessa uusiin perusteisiin unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 84 artiklan 1 kohdan vastaisesti.

19      Unionin yleinen tuomioistuin tarkastelee jäljempänä molempia kanteessa kumoamisperusteina esitettyjä väitteitä yhdessä. Kuten komissio totesi, ne ovat pitkälti päällekkäisiä. Otsikoiden ”Toimivallan ylittäminen” ja ”Ilmeinen arviointivirhe” alla esitetään tosiasiallisesti eri perusteita ja väitteitä, joita unionin yleinen tuomioistuin tutkii tarvittaessa.

20      Kuten komissio korostaa, kilpailun valintalautakunta on velvollinen noudattamaan kyseessä olevan kilpailuilmoituksen sanamuotoa. Henkilöstösääntöjen liitteessä III olevan 5 artiklan ensimmäisessä kohdassa, joka koskee kilpailumenettelyä, säädetään, että ”tutustuttuaan hakemusasiakirjoihin valintalautakunta laatii luettelon hakijoista, jotka täyttävät kilpailuilmoituksessa vahvistetut edellytykset”. Tässä säännöksessä pyritään muun muassa kunnioittamaan kilpailuilmoituksella henkilöstösääntöjen perusteella olevaa keskeistä tehtävää, joka on nimenomaan se, että asianomaisille annetaan mahdollisimman tarkat tiedot kyseessä olevassa virassa työskentelemistä koskevista edellytyksistä, jotta asianomaiset voisivat arvioida sitä, onko heidän aiheellista toimittaa hakemus, ja sitä, mitkä asiakirjat ovat merkityksellisiä valintalautakunnalle niin, että ne on liitettävä hakemukseen (ks. vastaavasti tuomio 28.6.1979, Anselme ja Constant v. komissio, 255/78, EU:C:1979:175, 9 kohta ja tuomio 28.11.1991, Van Hecken v. TSK, T‑158/89, EU:T:1991:63, 23 kohta). Valintalautakunta ei voi siksi lisätä valintaperusteita kilpailuilmoituksessa mainittuihin perusteisiin, kuten tässä kohdassa mainittuihin kahteen tuomioon johtaneissa asioissa todettiin, eikä myöskään poistaa niitä (ks. vastaavasti tuomio 14.12.2018, UR v. komissio, T‑761/17, ei julkaistu, EU:T:2018:968, 67 kohta).

21      Kuten edellä 3 kohdassa huomautettiin, käsiteltävässä asiassa kyseessä olevassa kilpailuilmoituksessa todettiin, että tutkintojen ja todistusten osalta ”hakijalla on oltava yliopistotasoinen koulutus, josta on osoituksena jokin seuraavista tutkintotodistuksista Kroatian oikeustieteen alalta: Diploma iz hrvatskog prava stečena na sveučilišnom studiju (magistar/magistra prava ili diplomirani pravnik/diplomirana pravnica)”. Valintalautakunta ei voinut tulkita tätä sääntöä, jossa viitataan nimenomaisesti kroatialaisiin oikeustieteen tutkintoihin, siten, että se olisi voinut kilpailuilmoitusta noudattaen hyväksyä näitä tutkintoja vastaavia tutkintotodistuksia. Valintalautakunta päätteli näin myös todetessaan 3.9.2020 tekemässään päätöksessä seuraavaa:

”Hakemuslomakkeessanne ilmoittamienne tietojen perusteella ette täytä tutkintoja koskevia pääsyvaatimuksia: teillä ei ole yliopistotasoista koulutusta, josta on osoituksena jokin [edellytettävistä] Kroatian oikeustieteen alan tutkintotodistuksista.”

22      Kantajan on siis katsottava moittivan valintalautakuntaa siitä, että se noudatti lainvastaista kilpailuilmoitusta. Toisin sanoen on katsottava, että kantaja esittää erityisesti edellä 14–16 kohdassa esitetyillä kanneperusteilla ja väitteillä SEUT 277 artiklassa tarkoitetun lainvastaisuusväitteen edellytettäviä tutkintoja ja todistuksia koskevasta kilpailuilmoituksen säännöstä erityisesti sillä perusteella, että se on SEUT 45 artiklan vastainen.

23      Tältä osin on todettava, ettei unionin oikeudessa edellytetä muodollisen lainvastaisuusväitteen esittämistä. Lainvastaisuusväite voidaan nimittäin esittää implisiittisesti, jos kannekirjelmästä ilmenee suhteellisen selvästi, että kantaja tosiasiassa vetoaa tällaiseen perusteeseen (ks. tuomio 27.11.2018, Mouvement pour une Europe des nations et des libertés v. parlamentti, T‑829/16, EU:T:2018:840, 66 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

24      Toisin kuin komissio väittää vastauskirjelmässään, kantaja ei ole vastausvaiheessa vedonnut SEUT 45 artiklaan erityisesti sen osalta, miten sitä on tulkittu tuomiossa Brouillard I, liian myöhään tässä oikeudenkäyntimenettelyssä, eikä sitä tästä syystä voida jättää tutkimatta, kun otetaan huomioon työjärjestyksen 84 artiklan 1 kohta, jonka mukaan asian käsittelyn kuluessa ei saa vedota uuteen perusteeseen, ellei se perustu asian käsittelyn aikana ilmenneisiin oikeudellisiin seikkoihin ja tosiseikkoihin. Kuten edellä 16 kohdasta ilmenee, vetoamalla SEUT 45 artiklaan vastauskirjelmässä kantaja nimittäin ainoastaan laajentaa kannekirjelmässä nimenomaisesti esitettyjä kanneperusteita, koska hän moitti kannekirjelmässä lähinnä sitä, ettei hänen ranskalaisella tutkinnollaan Kroatiassa olevaa arvoa ja hänen osittain Kroatian ulkopuolella hankkimaansa työkokemusta otettu huomioon, vaikka näillä seikoilla voi olla välitöntä merkitystä arvioitaessa hakemusta kyseisessä säännössä asetettujen edellytysten perusteella, sellaisina kuin niitä on tulkittu tuomiossa Brouillard I (ks. vastaavasti ja analogisesti tuomio 19.5.1983, Verros v. parlamentti, 306/81, EU:C:1983:143, 9 ja 10 kohta ja tuomio 26.2.2016, Bodson ym. v. EIP, T‑240/14 P, EU:T:2016:104, 30 kohta). Erityisesti tuomioon Brouillard I vetoamisesta on todettava, ettei mikään estä kantajaa esittämästä oikeudenkäynnin aikana muita oikeuskäytännön ennakkotapauksia, jos ne tukevat kanneperustetta, joka täyttää tutkittavaksi ottamisen edellytykset.

25      Komissio vaatii sen sijaan perustellusti, että vastauksessa esitetyt perusteet, jotka koskevat henkilöstösääntöjen 5 artiklan 3 kohdan c alakohdan ja 27 artiklan rikkomista, on jätettävä tutkimatta. Kannekirjelmässä esitetyt väitteet eivät nimittäin liity riittävän suoraan ja selvästi näyttöön, jolla voitaisiin osoittaa, että näitä sääntöjä on rikottu, eikä oikeudenkäyntimenettelyn aikana ole tullut esiin mitään uutta seikkaa, joka oikeuttaisi näiden uusien perusteiden esittämisen vastausvaiheessa.

26      Näiden seikkojen täsmennyksen jälkeen on tutkittava ensin kanneperuste, jonka mukaan valintalautakunta loukkasi kilpailuilmoituksen perusteella Kroatian viranomaisten toimivaltaa, sillä ne olivat tunnustaneet kantajan ranskalaisen tutkintotodistuksen kroatialaista tutkintoa vastaavaksi menettelyssä, joka koskee ulkomaisten korkeakoulututkintojen ammatillista tunnustamista Kroatiassa työskentelyä varten.

27      Tämä kanneperuste on hylättävä. Valintalautakunta ei kiistänyt kilpailuilmoituksen perusteella sitä, että kantajan ranskalainen tutkintotodistus oli tunnustettu Kroatian toimivaltaisen viranomaisen päätöksellä kroatialaista tutkintoa vastaavaksi menettelyssä, joka koskee ulkomaisten korkeakoulututkintojen ammatillista tunnustamista Kroatiassa työskentelyä varten. Tämä kansallinen tunnustaminen tätä tarkoitusta varten ei kuitenkaan tarkoittanut sitä, että tämä ranskalainen tutkintotodistus olisi tunnustettava unionin toimielimen palvelukseen ottamiseksi järjestetyssä kilpailussa automaattisesti kilpailuilmoituksessa edellytettyjä kroatialaisia tutkintoja vastaavaksi. Kroatian viranomaisilla ei nimittäin ole toimivaltaa määrittää tällaisen toimielimen palvelukseen ottamisen edellytyksiä. Kilpailuilmoitus ei ole siis voinut käsiteltävässä asiassa johtaa siihen, että valintalautakunta olisi loukannut Kroatian viranomaisten toimivaltaa. Aluksi on kuitenkin täsmennettävä, ettei tämä toteamus tarkoita sitä, ettei palvelukseen ottamista koskevan kilpailun järjestävän unionin toimielimen tarvitse ottaa tällaista kansallista tunnustamista millään tavoin huomioon tutkiessaan hakemuksia, joissa vedotaan tällaiseen tunnustamiseen.

28      Seuraavaksi on tutkittava kanneperuste, jonka mukaan käsiteltävässä asiassa Euroopan unionin tuomioistuimen puolesta julkaistu kilpailuilmoitus on kantajan kanteessaan esittämän tilanteen kannalta SEUT 45 artiklan vastainen.

29      SEUT 45 artiklassa määrätään muun muassa, että työntekijöiden vapaa liikkuvuus turvataan unionissa ja että se sisältää käsiteltävässä asiassa merkityksettömin rajoituksin ja edellytyksin oikeuden hakea tosiasiallisesti tarjottua työtä, liikkua tässä tarkoituksessa vapaasti jäsenvaltioiden alueella ja oleskella siellä työn tekemiseksi.

30      Jos työntekijä on käyttänyt vapaata liikkuvuuttaan jäsenvaltioiden välillä, hän voi kyseisen määräyksen soveltamisedellytysten täyttyessä vedota SEUT 45 artiklaan unionin toimielimessä samalla tavoin kuin jäsenvaltioiden viranomaisissa (ks. vastaavasti yhdessä tuomio 15.3.1989, Echternach ja Moritz, 389/87 ja 390/87, EU:C:1989:130, 11 kohta; tuomio 6.10.2016, Adrien ym., C‑466/15, EU:C:2016:749, 25 kohta ja tuomio 14.9.2015, Brouillard v. tuomioistuin, T‑420/13, ei julkaistu, EU:T:2015:633, jäljempänä tuomio Brouillard II, 93 kohta).

31      Kantaja, joka on suorittanut yliopisto-opintonsa muissa jäsenvaltioissa kuin Kroatiassa, jonka kansalainen hän on, voi vedota käsiteltävässä asiassa tehokkaasti SEUT 45 artiklaan menettelyssä, joka koskee työhönpääsyä unionin toimielimessä, koska kyseinen toimielin ei pidä tässä yhteydessä hänen Ranskassa saamaansa oikeustieteellistä tutkintotodistusta ja kilpailuilmoituksessa edellytettyjä Kroatiassa saatuja vastaavantasoisia oikeustieteellisiä tutkintotodistuksia samanarvoisina. EUT-sopimuksessa määrätty jäsenvaltioiden kansalaisten vapaa liikkuvuus ei nimittäin toteutuisi täydellisesti, jos voitaisiin kieltäytyä soveltamasta kyseistä määräystä sellaisiin kansalaisiin, jotka ovat käyttäneet hyväkseen unionin oikeudessa säädettyjä mahdollisuuksia ja jotka ovat tällä tavoin hankkineet ammatillisen tai akateemisen pätevyyden toisissa jäsenvaltioissa kuin siinä, jonka kansalaisuus heillä on (ks. vastaavasti tuomio 31.3.1993, Kraus, C‑19/92, EU:C:1993:125, 16 ja 17 kohta ja tuomio Brouillard I, 27–29 kohta).

32      Tämän jälkeen on todettava, että kilpailuilmoitus, jonka mukaan tutkintojen ja todistusten osalta ”hakijalla on oltava yliopistotasoinen koulutus, josta on osoituksena jokin [mainituista] tutkintotodistuksista Kroatian oikeustieteen alalta”, on muotoiltu tämän seikan osalta samalla tavalla kuin tuomioon Brouillard III johtaneessa asiassa kyseessä ollut kilpailuilmoitus. Kyseisessä tuomiossa todettiin, että tällainen sanamuoto osoittaa, että edellytyksenä oli jokin mainituista oikeustieteellisistä tutkintotodistuksista mutta ei tietty koulutus tai usean tietyn aineen opiskelu jonkin tällaisen tutkintotodistuksen saamiseen johtaneessa koulutusohjelmassa (tuomio Brouillard III, 49 ja 50 kohta). Unionin yleisen tuomioistuimen mielestä tästä tulkinnasta ei ole syytä poiketa käsiteltävässä asiassa, mistä komissio on samaa mieltä, kuten edellä 17 kohdassa todettiin. Hakijoita, jotka olivat suorittaneet osan opinnoistaan Kroatian ulkopuolella, ei siis suljettu käsiteltävässä asiassa kyseessä olevasta kilpailusta pois pelkästään tällä perusteella.

33      Lisäksi on todettava, että koska tätä tarkoitusta varten ei ole toteutettu SEUT 46 artiklaan perustuvia yhdenmukaistamistoimenpiteitä, SEUT 45 artiklassa ei edellytetä, että hakijoilta palvelukseenoton yhteydessä tiettyjä tutkintotodistuksia vaativan yksikön on hyväksyttävä muissa jäsenvaltioissa myönnettyjä muita tutkintotodistuksia automaattisesti samanarvoisiksi, vaikka näillä muilla tutkintotodistuksilla osoitettaisiin saman alan samantasoisten opintojen suorittaminen.

34      Edellä mainitun yhdenmukaistamisen puuttuessa tällaisella yksiköllä on nimittäin oikeus määritellä kyseisen tehtävän edellyttämät erityistiedot ja ‑pätevyydet sekä vaatia tällaiset tiedot ja pätevyydet osoittavan tutkintotodistuksen esittämistä (ks. vastaavasti tuomio 7.5.1991, Vlassopoulou, C‑340/89, EU:C:1991:193, 9 kohta ja tuomio Brouillard I, 48–50 kohta). Unionin toimielimellä on erityisesti henkilöstösäännöissä säädettyjen vähimmäisvaatimusten mukaisesti laaja harkintavalta määrittää täytettävien virkojen edellyttämät pätevyysvaatimukset (tuomio 16.10.1975, Deboeck v. komissio, 90/74, EU:C:1975:128, 29 kohta ja tuomio 27.9.2006, Blackler v. parlamentti, T‑420/04, EU:T:2006:282, 45 kohta). Kantaja ei ole käsiteltävässä asiassa myöskään kyseenalaistanut sitä, että kilpailuun, jossa Euroopan unionin tuomioistuimen palvelukseen otetaan kroaatin kielen juristi-lingvistejä ja johon hän osallistui, osallistuvilta hakijoilta edellytetään Kroatian oikeusjärjestelmän ja ‑terminologian perusteellista tuntemusta, joka on osoitettava vaadituilla Kroatian oikeustieteen alan tutkintotodistuksilla.

35      SEUT 45 artiklassa edellytetään, että hakijoiden esittämiä muissa jäsenvaltioissa myönnettyjä muita tutkintotodistuksia otetaan huomioon, jotta voidaan vertailla muilla tutkintotodistuksilla osoitettua pätevyyttä ja kyseisen yksikön edellyttämillä tutkintotodistuksilla osoitettua pätevyyttä (ks. vastaavasti tuomio 7.5.1991, Vlassopoulou, C‑340/89, EU:C:1991:193, 16–19 kohta ja tuomio Brouillard I, 54 ja 55 kohta), mutta kyseisessä määräyksessä ei velvoiteta tunnustamaan automaattisesti näiden eri tutkintotodistusten vastaavuutta.

36      Kilpailun, johon kantaja osallistui, ilmoitus ei siten ole SEUT 45 artiklan vastainen pelkästään siksi, ettei siinä edellytetty, että muissa jäsenvaltioissa kuin Kroatiassa myönnetyt oikeustieteen tutkintotodistukset, joilla osoitetaan samantasoiset opinnot kuin edellytetyillä kroatialaisilla tutkintotodistuksilla, tunnustetaan tässä kilpailussa automaattisesti vastaaviksi, edes silloin, kun Kroatian viranomaiset ovat tunnustaneet ne edellytettyjä kroatialaisia tutkintotodistuksia vastaaviksi.

37      Jos tutkintotodistuksin osoitettuja opintoja ja työkokemusta, jotka työtä hakeva työntekijä on suorittanut ja hankkinut käyttämällä SEUT 45 artiklassa vahvistettua vapaata liikkuvuutta jäsenvaltioiden välillä, ei otettaisi huomioon, tämän SEUT 45 artiklassa taatun perusvapauden soveltamisalaa kuitenkin rajoitettaisiin (ks. vastaavasti tuomio 31.3.1993, Kraus, C‑19/92, EU:C:1993:125, 32 kohta ja tuomio 10.12.2009, Peśla, C‑345/08, EU:C:2009:771, 36 kohta). Tältä osin kantaja viittaa käsiteltävässä asiassa erityisesti tuomioon Brouillard I johtaneeseen asiaan.

38      Tuomioon Brouillard I johtaneessa asiassa Belgian kansalainen Alain Brouillard aloitti opintonsa Belgiassa ja suoritti myöhemmin Ranskassa saman master-tutkinnon kuin nyt käsiteltävän asian kantaja, nimittäin Poitiersin yliopiston oikeus- ja taloustieteen sekä taloushallinnon ammatillisen master-tutkinnon, jossa suuntautumisvaihtoehtona oli yksityisoikeus ja erikoistumisalana oikeuslingvistiikka (master en droit, économie, gestion à finalité professionnelle, mention droit privé, spécialité juriste-linguiste). Vuonna 2011, kun hän työskenteli jo Belgian Cour de cassationin (ylin tuomioistuin) palveluksessa, hän osallistui kyseisen tuomioistuimen lakimiesavustajien palvelukseen ottamiseksi järjestettyyn kilpailuun. Brouillardin hakemus oli jätetty tutkimatta sillä perusteella, että hänellä olisi pitänyt olla belgialaisen yliopiston myöntämä oikeustieteen tohtorintutkinto, perustutkinto (licence) tai master-tutkinto, joka olisi osoittanut hänen soveltuvuutensa tehtävään. Belgian toimivaltainen viranomainen hylkäsi lisäksi myöhemmin hänen hakemuksensa, joka koski hänen ranskalaisen master-tutkintonsa tunnustamista belgialaista oikeustieteen master-tutkintoa vastaavaksi, sillä perusteella, etteivät hänen ulkomailla suorittamansa opinnot vastanneet sellaisten belgialaisten oikeustieteellisten tiedekuntien vaatimuksia, jotka valmistavat opiskelijoita juristin tehtäviin Belgian oikeusjärjestyksessä. Belgian toimivaltaisen viranomaisen mukaan asianomainen henkilö ei ollut hankkinut etenkään tiettyä Belgian oikeuden alan pätevyyttä opintojensa aikana. Sen jälkeen, kun Brouillard oli valittanut päätöksestä jättää hänen hakemuksensa tutkimatta, Conseil d’État (ylin hallintotuomioistuin, Belgia) esitti unionin tuomioistuimelle useita ennakkoratkaisukysymyksiä.

39      Unionin tuomioistuin esitti tuomion Brouillard I 47 kohdassa seuraavan yhteenvedon asiaan liittyvistä merkityksellisistä kysymyksistä:

”Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee – – lähinnä, onko SEUT 45 artiklaa tulkittava siten, että se on esteenä sille, että jäsenvaltion tuomioistuimen lakimiesavustajien palvelukseen ottamiseksi järjestetyn kilpailun valintalautakunta edellyttää silloin, kun se tarkastelee kyseisen jäsenvaltion kansalaisen tekemää hakemusta kyseiseen kilpailuun osallistumiseksi, kilpailuun osallistumiselta sitä, että henkilöllä on mainitun jäsenvaltion lainsäädännössä edellytetyt tutkinnot tai että toisen jäsenvaltion yliopiston myöntämän maisteritason tutkinnon akateeminen vastaavuus tunnustetaan, ilman, että se ottaa huomioon kaikkia tutkintotodistuksia, todistuksia ja muita muodollista pätevyyttä osoittavia asiakirjoja sekä asianomaisen merkityksellistä työkokemusta ja suorittaa vertailun tutkinnoilla osoitetun ammattipätevyyden ja kyseisessä lainsäädännössä edellytetyn ammattipätevyyden välillä.”

40      Tällä sanamuodolla unionin tuomioistuin on erottanut toisistaan sen, tunnustetaanko jäsenvaltiossa toisessa jäsenvaltiossa saatu tutkintotodistus yleisesti vastaavaksi, ja valintalautakunnan mahdollisesti lisäksi tekemä konkreettinen arviointi siitä, vastaako liikkumisvapauttaan jäsenvaltioiden välillä käyttäneen hakijan myös työkokemuksen kautta hankkima pätevyys kyseiseen kilpailuun osallistumiseen edellytettyä pätevyyttä. Unionin tuomioistuin täsmensi tuomion Brouillard I 50 kohdassa, että asianomainen jäsenvaltio saattoi kyseisessä asiassa määritellä vapaasti tiedot ja pätevyyden, jotka asetettiin kyseessä olevaan tehtävään pääsyn edellytykseksi.

41      Unionin tuomioistuin muistutti tuomion Brouillard I 53 ja 54 kohdassa, että pätevyysedellytykset vahvistavat kansalliset oikeussäännöt – vaikka niitä sovellettaisiin ilman kansalaisuuteen perustuvaa syrjintää – voivat siten rajoittaa työntekijöiden liikkumisvapauden käyttämistä, jos kyseessä olevissa kansallisissa oikeussäännöissä ei oteta huomioon asianomaisen henkilön toisessa jäsenvaltiossa jo hankkimia tietoja ja pätevyyttä. Unionin tuomioistuin päätteli tästä, että jäsenvaltion viranomaisten, joille unionin kansalainen on tehnyt sellaisen ammatin harjoittamista koskevan lupahakemuksen, jonka harjoittamisen aloittamisen edellytyksenä on kansallisen lainsäädännön mukaan tutkintotodistus tai ammattipätevyys tai käytännön kokemus, on otettava huomioon kaikki tutkintotodistukset, todistukset ja muut muodollista kelpoisuutta osoittavat asiakirjat samoin kuin asianomaisen henkilön asian kannalta merkityksellinen kokemus, siten, että viranomaiset vertaavat näistä todistuksista ilmenevää kelpoisuutta ja tätä kokemusta kansallisessa lainsäädännössä edellytettyihin tietoihin ja pätevyyteen.

42      Unionin tuomioistuin muistutti tuomion Brouillard I 57 kohdassa, että jos muissa jäsenvaltioissa saatujen tutkintotodistusten ja edellytettyjen kansallisten tutkintotodistusten vertailun perusteella päätellään, että näiden eri tutkintotodistusten osoittamat pätevyydet vastaavat toisiaan vain osittain muun muassa jäsenvaltioiden välisten oikeussääntöihin liittyvien erojen vuoksi, toimivaltainen viranomainen voi vaatia asianomaista henkilöä osoittamaan, että hän on hankkinut puuttuneet tiedot ja pätevyyden.

43      Unionin tuomioistuin täsmensi tältä osin tuomion Brouillard I 58 ja 59 kohdassa, että toimivaltaisten kansallisten viranomaisten on arvioitava, kelpaavatko vastaanottavassa jäsenvaltiossa joko opintojen tai käytännön kokemuksen yhteydessä hankitut tiedot sen osoittamiseen, että asianomainen henkilö on hankkinut puuttuneet tiedot, ja että koska kaikki käytännön kokemus tällaiseen ammattiin liittyvissä tehtävissä on omiaan lisäämään hakijan tietoja, toimivaltaisen viranomaisen on otettava huomioon kaikki sen ammatin harjoittamisessa hyödyllinen käytännön kokemus, johon ryhtymiseen lupaa haetaan. Unionin tuomioistuin totesi lisäksi, että toimivaltaisen viranomaisen on määriteltävä täsmällisesti arvo, joka tälle kokemukselle on annettava, suoritettujen eri tehtävien, näitä tehtäviä suoritettaessa hankittujen ja sovellettujen tietojen sekä asianomaiselle annettujen vastuualueiden ja sen perusteella, kuinka itsenäisesti asianomainen on saanut työskennellä.

44      Unionin tuomioistuin huomautti tuomion Brouillard I 65 kohdassa muun muassa, että Brouillardin etenkin Belgian Cour de cassationin palveluksessa hankkima työkokemus saattoi olla merkityksellinen.

45      Unionin tuomioistuin vastasi siten ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle, että SEUT 45 artiklaa on tulkittava siten, että se on esteenä sille, että jäsenvaltion tuomioistuimen lakimiesavustajien palvelukseen ottamiseksi järjestetyn kilpailun valintalautakunta edellyttää silloin, kun se tarkastelee kyseisen jäsenvaltion kansalaisen tekemää hakemusta kyseiseen kilpailuun osallistumiseksi, pääasian kaltaisissa olosuhteissa kilpailuun osallistumiselta sitä, että henkilöllä on mainitun jäsenvaltion lainsäädännössä edellytetyt tutkinnot tai että toisen jäsenvaltion yliopiston myöntämän maisteritason tutkinnon akateeminen vastaavuus tunnustetaan, ilman, että se ottaa huomioon kaikkia tutkintotodistuksia, todistuksia ja muita muodollista pätevyyttä osoittavia asiakirjoja sekä asianomaisen merkityksellistä työkokemusta ja suorittaa vertailun tutkinnoilla osoitetun ammattipätevyyden ja kyseisessä lainsäädännössä edellytetyn ammattipätevyyden välillä.

46      Koska – kuten edellä 30 kohdassa todettiin – unionin toimielimet ovat jäsenvaltioiden viranomaisten tavoin velvollisia noudattamaan SEUT 45 artiklasta johtuvia periaatteita tilanteissa, joissa kyseistä artiklaa sovelletaan, kantajan mainitseman tuomion Brouillard I taustalla oleva tilanne ja nyt käsiteltävän asian taustalla oleva tilanne ovat hyvin samankaltaisia.

47      Kuten kantaja väittää, hänen avoimeen kilpailuun jättämäänsä hakemusta ei voitu hylätä pelkästään sillä perusteella, ettei hänellä ollut mitään kilpailuilmoituksessa edellytettyä kroatialaista oikeustieteen tutkintotodistusta, koska hän oli hakemuslomakkeessaan maininnut, että hänellä on sekä vastaavantasoinen Ranskan oikeustieteen master-tutkinto, joka oli selvästi tunnustettu Kroatiassa asianajajan ammattiin pääsyä varten, myös hieman yli kolmen vuoden työkokemus kääntäjänä toimimisesta Euroopan parlamentissa kroaatin kielen yksikössä ja 18 kuukauden työkokemus asianajajaharjoittelijana toimimisesta Kroatiassa. Tällaisilla seikoilla voitiin nimittäin osoittaa, että kantajalla oli sama pätevyys kuin edellytetyillä Kroatian oikeustieteen tutkintotodistuksilla osoitettu pätevyys, mutta se oli hankittu eri tavalla, erityisesti käyttämällä liikkumisvapautta unionissa, minkä valintalautakunnan olisi pitänyt voida tarkistaa. Kuten edellä 6 kohdasta ilmenee, valintalautakunta ei kuitenkaan edellä 3 kohdassa esitetyn kilpailuilmoituksen sanamuodon vuoksi voinut kantajan hakemusta tutkiessaan todeta muuta kuin, ettei hänellä ollut mitään edellytetyistä kroatialaisista tutkinnoista ja ettei hänen ranskalainen tutkintotodistuksensa sen enempää kuin sen tunnustaminen Kroatiassa työskentelyä varten osoittanut, että hän tunsi Kroatian oikeusjärjestelmän ja ‑terminologian. Näin ollen valintalautakunta ei voinut tutkia ulottuvuutta, joka kantajan ranskalaisen tutkintotodistuksen tunnustamisella Kroatiassa oikeudellisen tehtävän hoitamista varten tosiasiallisesti oli, eikä sitä, voitiinko tällä seikalla tarkasteltuna yhdessä hänen työkokemuksensa kanssa osoittaa samantasoinen Kroatian oikeusjärjestelmän ja ‑terminologian tuntemus kuin edellytetyillä oikeustieteen tutkintotodistuksilla.

48      On täsmennettävä, että toisin kuin komissio väittää, kilpailuilmoituksen erityisissä työhönottoedellytyksissä oleva sääntö, jonka mukaan työkokemusta ei edellytetä – mikä on lisäksi ristiriidassa toisen säännön kanssa, jonka mukaan työkokemus on yksi kriteeri ”pätevyyteen” perustuvassa karsinnassa eli hakemuksissa ilmoitettujen tietojen perusteella toteutettavassa niin sanotussa Talent Screener ‑osiossa, jolla tarvittaessa rajoitetaan kokeisiin hyväksyttävien hakijoiden määrä 20-kertaiseksi verrattuna varallaololuetteloihin kirjattavien hakijoiden määrään – ei voi olla esteenä työkokemuksen huomioon ottamiselle, jotta voidaan tarkistaa oikeuskäytännössä omaksutun SEUT 45 artiklan tulkinnan mukaisesti, onko hakija, jolla ei ole mitään kilpailuilmoituksella edellytetyistä kansallisista tutkintotodistuksista ja joka voi vedota SEUT 45 artiklan määräyksiin, hankkinut kyseisillä tutkintotodistuksilla osoitettavan pätevyyden toisella tavalla.

49      Edellä esitetystä seuraa, että kun otetaan huomioon kantajan tilanne, kilpailuilmoitus on lainvastainen, koska siinä ei annettu valintalautakunnalle mahdollisuutta tutkia hänen hakemustaan SEUT 45 artiklasta johtuvien periaatteiden mukaisesti, koska kilpailuilmoitukseen sisältyvät tutkintoja ja todistuksia koskevat säännöt johtivat tämän hakemuksen hylkäämiseen pelkästään sillä perusteella, ettei kantajalla ollut mitään kyseisessä ilmoituksessa edellytetyistä kroatialaisista oikeustieteen alan tutkintotodistuksista. Koska valintalautakunta käytti riidanalaisen päätöksen perustana tätä kilpailuilmoituksen sääntöä, jota ei SEUT 277 artiklan nojalla voida soveltaa kantajaan, riidanalainen päätös on kumottava, eikä muita asianosaisten esittämiä väitteitä ole tarpeen tutkia.

 Oikeudenkäyntikulut

50      Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 134 artiklan 1 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska komissio on hävinnyt asian, se on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut kantajan vaatimusten mukaisesti.

Näillä perusteilla

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (neljäs jaosto)

on ratkaissut asian seuraavasti:

1)      Kumotaan valintalautakunnan 12.10.2020 tekemä päätös, jolla hylättiin OQ:n esittämä uudelleentarkastelua koskeva pyyntö ja evättiin häneltä pääsy Euroopan unionin tuomioistuimen kroaatin kielen (HR) juristi-lingvistien (AD 7) varallaololuettelon laatimiseksi järjestetyn avoimen kilpailun EPSO/AD/378/20 seuraavaan vaiheeseen.

2)      Euroopan komissio vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja se velvoitetaan korvaamaan OQ:n oikeudenkäyntikulut.

Gervasoni

Madise

Martín y Pérez de Nanclares

Julistettiin Luxemburgissa 7 päivänä syyskuuta 2022.

Allekirjoitukset


*      Oikeudenkäyntikieli: kroaatti.