JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS
MACIEJ SZPUNAR
20 päivänä huhtikuuta 2016 (1)
Asia C‑135/15
Helleenien tasavalta
vastaan
Grigorios Nikiforidis
(Ennakkoratkaisupyyntö – Bundesarbeitsgericht (Saksan liittovaltion työtuomioistuin))
Ennakkoratkaisupyyntö – Oikeudellinen yhteistyö yksityisoikeudellisissa asioissa – Työsopimukseen sovellettava laki – Asetus (EY) N:o 593/2008 (Rooma I) – 28 artikla – Ajallinen soveltamisala – 9 artiklan 3 kohta – Kansainvälisesti pakottavat ulkomaiset säännökset – Jäsenvaltion säännös, joka alentaa julkisen sektorin työntekijöiden palkkaa rahoituskriisin johdosta
Johdanto
1. Kansainvälisesti pakottavia ulkomaisia säännöksiä koskeva problematiikka on yksi niistä kysymyksistä, jotka ovat monia vuosia innoittaneet kansainvälistä yksityisoikeutta koskevaa oikeuskirjallisuutta lähes koko maailmassa. On jopa vaikea täsmentää tälle kysymykselle omistettujen monografioiden ja muiden tieteellisten tutkimusten määrää. Samanaikaisesti niiden oikeudenkäyntien määrä – ottaen huomioon myös välimiesmenettelyt –, joissa on viitattu suoraan tähän problematiikkaan, on suhteellisen harvalukuinen.
2. Silloisen Euroopan talousyhteisön jäsenvaltiot allekirjoittivat 19.6.1980 sopimusvelvoitteisiin sovellettavaa lakia koskevan Rooman yleissopimuksen.(2) Sen 7 artiklan 1 kohta – joka koskee kansainvälisesti pakottavia ulkomaisia säännöksiä – oli uraauurtava mutta herätti myös eniten erimielisyyttä.
3. Tämä yleissopimus tuli voimaan 1.4.1991. Ensimmäinen pöytäkirja, jonka perusteella unionin tuomioistuin sai toimivallan tulkita tämän yleissopimuksen määräyksiä, tuli voimaan 1.8.2004.
4. Käsiteltävässä asiassa unionin tuomioistuimella on tilaisuus selventää eräitä niistä epäilyksistä, jotka liittyvät kansainvälisesti pakottavien ulkomaisten säännösten problematiikkaan, ottaen huomioon Rooman yleissopimuksen 7 artiklan 1 kohdan korvannut säännös, nimittäin Rooma I -asetuksen 9 artiklan 3 kohta. Tämä kysymys, joka herättää jatkuvasti vilkasta keskustelua kansainvälistä yksityisoikeutta koskevassa oikeuskirjallisuudessa, tulee unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi vasta 36 vuotta Rooman yleissopimuksen allekirjoittamisen jälkeen. Näin ollen nousee esiin sanonta ”Parempi myöhään kuin ei milloinkaan!”
Asiaa koskevat oikeussäännöt
Rooman yleissopimus
5. Rooman yleissopimuksen 7 artiklassa, jonka otsikko on ”Kansainvälisesti pakottavat säännökset”, määrätään seuraavaa:
”1. Kun tämän yleissopimuksen nojalla sovelletaan tietyn valtion lakia, muun sopimukseen läheisesti liittyvän valtion lain pakottaville säännöksille voidaan antaa vaikutusta, jos ja siinä laajuudessa kuin niitä on kyseisen valtion lain mukaan sovellettava sopimukseen muutoin sovellettavasta laista riippumatta. Harkittaessa vaikutuksen antamista tällaisille kansainvälisesti pakottaville säännöksille on otettava huomioon säännösten luonne ja tarkoitus sekä niiden soveltamisen tai soveltamatta jättämisen seuraukset.
2. Tämän yleissopimuksen määräykset eivät estä soveltamasta sellaisia tuomioistuinvaltion lain säännöksiä, joita on sovellettava sopimukseen muutoin sovellettavasta laista riippumatta.”
6. Rooman yleissopimuksen 22 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaan sopimusvaltiot voivat allekirjoittaessaan, ratifioidessaan tai hyväksyessään yleissopimuksen varata itselleen oikeuden olla soveltamatta 7 artiklan 1 kohtaa.
7. Rooman yleissopimus on korvattu sopimusvelvoitteisiin sovellettavasta laista 17.6.2008 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EY) N:o 593/2008 (Rooma I).(3)
Unionin lainsäädäntö
8. Rooma I -asetuksen 9 artiklassa, jonka otsikko on ”Kansainvälisesti pakottavat säännökset”, säädetään seuraavaa:
”1. Kansainvälisesti pakottava säännös on säännös, jonka noudattamista maa pitää niin olennaisen tärkeänä yleisten etujensa, kuten poliittisen, sosiaalisen tai taloudellisen järjestelmän turvaamiseksi, että sitä on sovellettava kaikissa sen soveltamisalaan kuuluvissa tilanteissa riippumatta siitä, mitä lakia sopimukseen muutoin tämän asetuksen nojalla sovellettaisiin.
2. Tämän asetuksen säännökset eivät estä soveltamasta tuomioistuinvaltion lain kansainvälisesti pakottavia säännöksiä.
3. Vaikutusta voidaan antaa sen maan lain kansainvälisesti pakottaville säännöksille, jossa sopimuksesta johtuvat velvoitteet on täytettävä tai on täytetty, siltä osin kuin nämä kansainvälisesti pakottavat säännökset tekevät sopimuksen täyttämisen lainvastaiseksi. Harkittaessa, annetaanko näille säännöksille vaikutusta, on otettava huomioon näiden säännösten luonne ja tavoite sekä seuraukset, joita niiden soveltamisesta tai soveltamatta jättämisestä aiheutuisi.”
9. Rooma I -asetuksen 28 artiklassa, jonka otsikko on ”Ajallinen soveltaminen”, säädetään seuraavaa:
”Tätä asetusta sovelletaan sopimuksiin, jotka on tehty 17 päivänä joulukuuta 2009 tai sen jälkeen.”
Saksan lainsäädäntö
10. Saksan siviililain täytäntöönpanosta annetun lain (Einführungsgesetz zum Bürgerlichen Gesetzbuch) 34 §:ssä, joka on kumottu 17.12.2009 alkaen, säädetään seuraavaa:
”Tämän luvun säännökset eivät estä soveltamasta sellaisia Saksan lain säännöksiä, joita on pakottavasti sovellettava sopimukseen muutoin sovellettavasta laista riippumatta.”
11. Saksan oikeuden oikeuskäytännön ja oikeuskirjallisuuden perusteella tämä säännös ei sulkenut pois kolmannen valtion kansainvälisesti pakottavien säännösten soveltamista, eikä ainakaan tällaisten säännösten huomioon ottamista tosiseikkana määrittelemättömiä ilmauksia sisältävän sovellettavan lain säännösten (ausfüllungsbedürftige Rechtsnormen) soveltamisen yhteydessä.
12. Saksan siviililain (Bürgerliches Gesetzbuch, jäljempänä BGB) 241 §:n 2 momentissa säädetään seuraavaa:
”Velvoiteoikeudellinen suhde voi sisältönsä mukaisesti velvoittaa kummankin osapuolen ottamaan huomioon toisen osapuolen oikeudet, oikeushyvät ja edut.”
Pääasia
13. Pääasian vastapuoli Grigorios Nikiforidis työskentelee opettajana Helleenien tasavallan ylläpitämässä peruskoulussa, joka sijaitsee Nürnbergissä, Saksassa.
14. Velkakriisinsä yhteydessä vuoden 2010 alussa Kreikan parlamentti antoi lait nro 3833/2010 ja nro 3845/2010,(4) joiden tarkoitus oli vähentää julkisia menoja. Nämä lait alensivat julkisen sektorin työntekijöiden, mukaan lukien valtion kouluissa työskentelevien opettajien, palkkoja.
15. Helleenien tasavalta alensi Grigorios Nikiforidisin palkkaa vedoten mainittuihin lakeihin.
16. Grigorios Nikiforidis nosti Saksan tuomioistuimissa kanteen työnantajaansa Helleenien tasavaltaa vastaan, jota edusti opetus- ja uskontoministeriö, liittyen palkkaselvitykseen lokakuusta 2010 joulukuuhun 2012 kestävältä ajalta.
17. Arbeitsgericht Nürnberg (Nürnbergin työtuomioistuin) hylkäsi 30.3.2012 antamallaan tuomiolla kanteen viitaten Kreikan valtioimmuniteettiin. Landesarbeitsgericht Nürnberg (Nürnbergin ylemmän asteen työtuomioistuin) kumosi 25.9.2013 antamallaan tuomiolla kyseisen tuomion ja antoi ratkaisun Nikiforidisin hyväksi. Helleenien tasavalta teki Landesarbeitsgerichtin ratkaisusta Revision-valituksen Bundesarbeitsgerichtiin (Saksan liittovaltion työtuomioistuin).
18. Bundesarbeitsgericht totesi Revision-menettelyssä, että asianosaisten välinen työsuhde on yksityisoikeudellinen, eikä se kuulu Kreikan valtioimmuniteetin piiriin. Se katsoi myös, että Saksan tuomioistuimet ovat toimivaltaisia tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla 22.12.2000 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 44/2001(5) 18 artiklan 1 kohdan ja 19 artiklan 2 alakohdan a alakohdan mukaisesti.
19. Lisäksi Bundesarbeitsgericht totesi, että työsuhteessa noudatetaan Saksan lainsäädäntöä, jonka mukaan palkan alentaminen edellyttää muutoksesta tehtyä sopimusta (Änderungsvertrag) tai ehtojen muuttamiseksi annettua irtisanomisilmoitusta (Änderungskündigung). Tämän vuoksi asian ratkaisun kannalta on merkityksellistä, voiko ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin soveltaa Kreikan lakien nro 3833/2010 ja nro 3845/2010 säännöksiä asianosaisten väliseen työsuhteeseen tai millään muulla tavoin antaa vaikutusta näille säännöksille.
Ennakkoratkaisukysymys ja asian käsittely unionin tuomioistuimessa
20. Tässä tilanteessa Bundesarbeitsgericht päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:
”1) Sovelletaanko Rooma I -asetusta sen 28 artiklan mukaan työsuhteisiin vain silloin, kun oikeussuhde perustuu 16.12.2009 jälkeen tehtyyn työsopimukseen, vai johtaako jokainen sopimuspuolten myöhempi yhteisymmärrys työsuhteen jatkumisesta muuttuneena tai ennallaan siihen, että asetusta sovelletaan?
2) Suljetaanko Rooma I -asetuksen 9 artiklan 3 kohdassa pois ainoastaan sellaisen kolmannen maan lain kansainvälisesti pakottavien säännösten välitön sovellettavuus, jossa sopimuksesta johtuvia velvoitteita ei ole täytettävä tai täytetty, vai myös näiden säännösten välillinen huomioon ottaminen sen maan oikeudessa, jonka lakia sopimukseen sovelletaan?
3) Onko SEU 4 artiklan 3 kohtaan perustuvalla vilpittömän yhteistyön periaatteella oikeudellista merkitystä kansallisten tuomioistuinten päättäessä toisen jäsenvaltion kansainvälisesti pakottavien säännösten välittömästä tai välillisestä soveltamisesta?”
21. Ennakkoratkaisupyyntö jätettiin unionin tuomioistuimeen 20.3.2015.
22. Kirjallisia huomautuksia esittivät Saksan, Kreikan ja Yhdistyneen kuningaskunnan hallitukset sekä Euroopan komissio. Kyseiset osapuolet sekä Grigorios Nikiforidis osallistuivat 1.2.2016 pidettyyn istuntoon.
Asian tarkastelu
23. Esillä olevassa ennakkoratkaisupyynnössä Bundesarbeitsgericht nostaa esiin eräitä kansainvälisesti pakottavien ulkomaisten säännösten soveltamista koskevaan problematiikkaan liittyviä kysymyksiä. Tämä problematiikka tunnetaan kansainvälisessä yksityisoikeudessa. Siitä on myös esitetty useita toisistaan poikkeavia näkemyksiä – ennen kaikkea oikeuskirjallisuudessa.
24. Vaikeudet kyseisten säännösten problematiikan tarkastelussa johtuvat suurelta osin siitä, että sitä säännellään eri tavoin Rooman yleissopimuksessa, jäsenvaltioiden kansainvälisessä yksityisoikeudessa ja Rooma I -asetuksessa.
25. Toisin kuin Rooman yleissopimuksen 7 artiklan 1 kohdassa, Rooma I -asetuksen 9 artiklan 3 kohdassa annetaan ulkomaisille säännöksille vaikutusta tarkasti määritellyin edellytyksin. Tällainen vaikutus on varattu sen valtion säännöksille, jossa sopimuksesta johtuvat velvoitteet on täytettävä tai on täytetty. Lisäksi vaikutuksen antaminen tällaisille säännöksille sallitaan ainoastaan siltä osin kuin nämä kansainvälisesti pakottavat säännökset tekevät sopimuksen täyttämisen lainvastaiseksi. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mielestä tämä ensimmäinen edellytys ei täyty käsiteltävässä asiassa. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei sen sijaan ottanut kantaa siihen, täyttyykö käsiteltävässä asiassa toinen edellytys.
26. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että ratkaistavan asian kannalta olennaista on se, voidaanko Kreikan lakien nro 3833/2010 ja nro 3845/2010 mukaiset palkkojen alennusta koskevat säännökset ottaa huomioon, kun määritetään Saksan lainsäädännön alaisen työsopimuksen osapuolten velvollisuuksia. Lisäksi se toteaa, että mainitut säännökset – jotka ovat pakottavia ja joiden noudattaminen on olennaisen tärkeätä Kreikan taloudellisten etujen turvaamiseksi – ovat epäilemättä kansainvälisessä yksityisoikeudessa tarkoitettuja kansainvälisesti pakottavia säännöksiä.
27. Kyseinen tuomioistuin kysyy kuitenkin, onko Rooma I -asetusta sovellettava ajallisesti määritettäessä sovellettavaa lakia, kun on kyse työsuhteesta, joka perustuu ennen 17.12.2009(6) tehtyyn työsopimukseen (ensimmäinen ennakkoratkaisukysymys).
28. Seuraavaksi ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kysyy, sulkeeko tämän asetuksen 9 artiklan 3 kohta siinä tapauksessa, että Rooma I -asetusta sovelletaan ajallisesti käsiteltävässä asiassa, pois Saksan tuomioistuinten tähänastisen käytännön, joka perustuu välittömän sovellettavuuden sijasta ainoastaan ulkomaisten säännösten välilliseen huomioon ottamiseen sopimukseen sovellettavan lain soveltamisen yhteydessä (toinen ennakkoratkaisukysymys).
29. Lisäksi ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin nostaa esiin kysymyksen siitä, onko SEU 4 artiklan 3 kohtaan perustuvalla vilpittömän yhteistyön periaatteella merkitystä päätettäessä toisen jäsenvaltion kansainvälisesti pakottavien säännösten huomioon ottamisesta (kolmas ennakkoratkaisukysymys).
30. Jäljempänä tutkin kutakin väitettä erikseen.
Rooma I -asetuksen ajallinen soveltamisala (ensimmäinen ennakkoratkaisukysymys)
31. Nostaessaan esiin kysymyksen Rooma I -asetuksen ajallisen soveltamisen ulottuvuudesta ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin haluaa selvittää, onko nyt käsiteltävässä asiassa, joka koskee ennen 17.12.2009 tehtyä työsopimusta, sovellettava kyseisen asetuksen säännöksiä vaiko aiempia säännöksiä, jotka olivat voimassa ennen sen voimaantuloa.
32. Totean, että lainsäätäjä on selvästi säännellyt Rooma I -asetuksen ajallista soveltamisalaa jo olemassa oleviin oikeussuhteisiin säätäessään 28 artiklassa, että kyseistä asetusta sovelletaan ”sopimuksiin, jotka on tehty 17 päivänä joulukuuta 2009 tai sen jälkeen”.(7)
33. Se, että lainsäätäjä on omaksunut selvän ajallista soveltamista koskevan ratkaisun, sulkee pois mahdollisuuden vedota yleisiin periaatteisiin ja erityisesti periaatteeseen, että uudella säännöllä on välitön vaikutus vanhan säännön voimassa ollessa syntyneiden tilanteiden tulevaisuudessa ilmeneviin vaikutuksiin.(8)
34. Mainitusta yleisestä periaatteesta poiketen 28 artiklassa vahvistettu ratkaisu ”jäädyttää” kyseistä sopimusta sen tekopäivänä koskevan oikeudellisen järjestelmän.(9)
35. 28 artiklan tulkintaa varten on ennen kaikkea tutkittava, vahvistetaanko tässä säännöksessä unionin oikeuden itsenäinen sopimuksen tekemisen käsite, kun Rooma I -asetuksen soveltamisala sidotaan sopimuksen tekemiseen, vai viittaako se myös sovellettaviin kansallisiin säännöksiin.
36. Katson, että 28 artiklan systemaattinen ja teleologinen tulkinta puhuvat selvästi sitä vastaan, että sopimuksen tekemisen käsite ymmärretään itsenäiseksi käsitteeksi.
37. On totta, että unionin oikeuden säädöksissä käytettyjä käsitteitä on – lähtökohtaisesti – tulkittava itsenäisesti. Tämä koskee myös kansainvälistä yksityisoikeutta koskevissa unionin säännöksissä käytettyjä käsitteitä.(10)
38. Nähdäkseni tätä periaatetta ei kuitenkaan voida soveltaa Rooma I -asetuksen 28 artiklassa tarkoitettuun sopimuksen tekemisen käsitteeseen.
39. Kuten Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus ja komissio perustellusti toteavat, Rooma I -asetuksen 10 artiklan perusteella sopimuksen olemassaolon ja pätevyyden arvioinnissa sovellettava laki on se laki, jota sopimukseen olisi asetuksen mukaan sovellettava, jos se olisi pätevä.
40. Katson, että määritettäessä sopimuksen tekohetkeä asetuksen 28 artiklan soveltamista varten on sovellettava säännöksiä, joita asetuksen mukaan olisi sovellettava tähän sopimukseen.(11)
41. Tätä puoltavat ennen kaikkea käytännön syyt. Sopimuksen tekeminen on toimi, joka liittyy erottamattomasti oikeusjärjestykseen, jonka alainen kyseinen sopimus on. Unionin oikeudessa ei ole minkäänlaisia sopimuksen tekemistä koskevaa problematiikkaa säänteleviä säännöksiä.(12) Siten itsenäisen sopimuksen tekemisen käsitteen luominen olisi vaikeaa.
42. Vaikka tällainen käsite luotaisiin, sen soveltamisessa olisi silti olennaisia käytännön ongelmia. Ei tiedettäisi, miten menetellä, jos sopimus tehtäisiin itsenäisen käsitteen perusteella ja sopimukseen sovellettavan lain perusteella se ei tulisikaan voimaan. Ongelmanasettelu olisi vastaava, jos tilanne olisi päinvastainen.
43. Voidaan mahdollisesti ajatella ratkaisua, jonka mukaan tulisi nojata sopimuksen tekohetken käsitteen itsenäiseen ymmärtämiseen, jos todetaan, että sopimus on pätevä sen lain perusteella, jota sopimukseen sovelletaan. Mielestäni tällainen ratkaisu olisi kuitenkin myös suhteettoman monimutkainen ja epäkäytännöllinen. Sopimuksen tekohetkeä ei nimittäin voida arvioida irrallaan sovellettavasta laista, joka ratkaisee sen, millainen oikeussubjektien käyttäytyminen johtaa pätevän sopimuksen tekemiseen.
44. Ehdottomani ratkaisun puolesta puhuvat myös teleologiset näkökulmat. Yhdenmukaistamalla lainvalintasääntöjä unionin lainsäätäjä halusi muun muassa vahvistaa oikeusvarmuutta sovellettavan lain määrittämisen osalta.(13) Jos sopimuksen tekemisen käsite 28 artiklassa ymmärrettäisiin itsenäisesti, erillään sovellettavasta laista, joka sääntelee muita sopimuksen tekemiseen tai voimassaoloon liittyviä näkökohtia, tämä ratkaisu epäilemättä vähentäisi lain ennakoitavuutta.
45. Mielestäni on siis selvää, että Rooma I -asetuksen 28 artiklassa tarkoitettu sopimuksen tekohetki on arvioitava lex causaen mukaan.
46. Käsiteltävässä asiassa epäilys siitä, tehtiinkö työsopimus oikeusriidan asianosaisten välille 17.12.2009 jälkeen eli kuuluuko sopimussuhde Rooma I -asetuksen soveltamisalaan, on ratkaistava kyseiseen sopimukseen sovellettavaan lakiin tukeutuen. Kuten ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen toteamuksista käy ilmi, nyt käsiteltävässä asiassa se on Saksan laki.
47. Tämä laki määrää muun muassa sen, onko oikeusriidan asianosaisten välille tehtyä työsopimusta muutettu 17.12.2009 jälkeen siten, että voitaisiin katsoa, että on tehty uusi sopimus. Silloin kyseiseen sopimukseen sovellettaisiin Rooma I -asetuksen mukaisia lainvalintasääntöjä.(14)
48. Ottaen huomioon ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen päätöksessä esitetyt olosuhteet tämä tuntuu epätodennäköiseltä. Asianosaisten välinen työsuhde solmittiin 16.9.1996, eikä työsopimusta 17.12.2009 jälkeen riidanalaiseen, yksipuoliseen palkanalennukseen saakka muutettu.
49. Totean kuitenkin, että ehdottomani ratkaisu voi herättää epäilyksiä pitkäaikaisten sopimussuhteiden osalta. Tämä koskee esimerkiksi vuokrasopimuksen sekä – pääasian kohteena olevan – työsopimuksen kaltaisia sopimuksia. Tällaiset oikeussuhteet voivat kestää jopa vuosikymmeniä. Oliko unionin lainsäätäjän aikomus tosiaankin, että tällaisiin oikeussuhteisiin sovellettaisiin aiemmin voimassa olleita lainvalintasääntöjä jopa näin monta vuotta Rooma I -asetuksen voimaantulon jälkeen?
50. Lainvalintasääntöjä, jotka sulkevat olemassa olevat sopimukset pois uusien säännösten vaikutusalasta ja jatkavat vanhan lain soveltamista niihin, tavataan suhteellisen usein yksityisoikeudessa ja niitä tarkastellaan oikeuskirjallisuudessa, erityisesti kun on kyse niiden vaikutuksesta pitkäaikaisiin velvoitteisiin. Puolan yksityisoikeuden ajallista soveltamista koskevassa oikeuskirjallisuudessa, joka on syntynyt Puolan siviililain täytäntöönpanosta vuonna 1964 annetun lain (ustawa – przepisy wprowadzające kodeks cywilny(15)) pohjalta, on ilmaistu näkemys, että tällaista ratkaisua ei voida soveltaa mekaanisesti, eikä se erityisesti saa koskea pitkäaikaisia velvoitteita.(16) Puolan nykyisessä oikeuskirjallisuudessa vallitsevan näkemyksen perusteella pitkäaikaisten velvoiteoikeudellisten suhteiden, toisin sanoen sellaisten, joissa suorittaminen on luonteeltaan jatkuvaa tai kausittaista, osalta on asetettava uuden lain soveltaminen etusijalle. Tällaisen lähestymistavan johdosta vältytään siltä, että useisiin oikeussuhteisiin sovelletaan liian kauan erilaisia oikeussääntöjen järjestelmiä.(17)
51. Tuntuu, että Rooma I -asetuksen 28 artiklan selvän sanamuodon vuoksi ei voida puolustaa väitettä, joka koskee tarvetta soveltaa tätä asetusta pitkäaikaisiin sopimukseen perustuviin oikeussuhteisiin, jos ne ovat syntyneet ennen 17.12.2009. Tällaisten oikeussuhteiden voitaisiin katsoa kuuluvan Rooma I -asetuksen soveltamisalaan ainoastaan, jos sopimusmuutoksia, jotka on tehty tämän päivämäärän jälkeen, voitaisiin kohdella – sovellettavan lain perusteella – uuden sopimuksen tekemisenä. Sen määrittäminen, liittyykö käsiteltävään asiaan tällaisia olosuhteita, on jätettävä ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle.
52. Edellä esitetyn perusteella totean, että Rooma I -asetuksen 28 artiklassa tarkoitettu sopimuksen tekohetki on arvioitava sen lain mukaan, jota kyseiseen sopimukseen sovellettaisiin siinä tapauksessa, että tätä asetusta sovellettaisiin.
Unionin tuomioistuimen toimivalta tulkita Rooman yleissopimuksen 7 artiklan 1 kohtaa ja 22 artiklan 1 kohdan a alakohtaa
53. Jos ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaisi, että kyseinen sopimus ei kuulu Rooma I -asetuksen soveltamisalaan, siihen sovellettaisiin Rooman yleissopimukseen perustuvaa lainvalintasääntöjen järjestelmää.(18)
54. On siis tutkittava, pitäisikö unionin tuomioistuimen tulkita hyödyllisen vastauksen antamiseksi ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle Rooman yleissopimuksen 7 artiklan 1 kohtaa, joka säänteli kansainvälisesti pakottavien ulkomaisten säännösten soveltamista koskevaa kysymystä ennen kuin tämä yleissopimus korvattiin Rooma I -asetuksella.
55. Vaikka Rooman yleissopimus ei ole unionin oikeuden toimi, tämän yleissopimuksen ensimmäisen pöytäkirjan 1 artiklan ja 2 artiklan a alakohdan mukaan unionin tuomioistuin on toimivaltainen tulkitsemaan sitä muun muassa Saksan liittovaltion korkeimpien tuomioistuinten pyynnöstä.
56. Koska unionin tuomioistuin on mainitun pöytäkirjan perusteella toimivaltainen tulkitsemaan Bundesarbeitsgerichtin pyynnöstä Rooman yleissopimusta, katson, että se on myös toimivaltainen tulkitsemaan yleissopimusta käsiteltävän Rooma I -asetusta koskevan ennakkoratkaisupyynnön perusteella. Unionin tuomioistuin varaa oikeuskäytännössä selvästi itselleen oikeuden laajentaa ennakkoratkaisukysymyksen ulottuvuutta hyödyllisen vastauksen antamiseksi ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle edellyttäen, että ennakkoratkaisukysymyksen keskeinen sisältö pysyy muuttumattomana.(19) Käsiteltävässä asiassa Rooman yleissopimuksen 7 artiklan 1 kohdan tulkinnan huomioon ottaminen ei muuttaisi Rooma I -asetuksen 9 artiklan 3 kohtaa koskevan toisen ennakkoratkaisukysymyksen keskeistä sisältöä, koska nämä säännökset sääntelevät samaa kysymystä.
57. Totean kuitenkin ensiksi, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin – tietoisena Rooma I -asetuksen ajallista soveltamisalaa koskevista epäilyksistä – ei esitä kysymystä Rooman yleissopimuksen tulkinnasta. Jos Rooma I -asetus ei ole sovellettavissa, kysymys kansainvälisesti pakottavien ulkomaisten säännösten soveltamisesta käsiteltävään riita-asiaan on ratkaistava, minkä ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin itsekin toteaa, kansallisen kansainvälisen yksityisoikeuden perusteella.
58. Saksan liittotasavalta varasi itselleen oikeuden Rooman yleissopimuksen 22 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaisesti olla soveltamatta 7 artiklan 1 kohtaa. Kuten Saksan hallitus toteaa perustellusti kirjallisissa huomautuksissaan, mainitun varauman vuoksi Rooman yleissopimuksen 7 artiklan 1 kohtaa ei voida soveltaa Saksan tuomioistuimessa käsiteltävässä pääasiassa.
59. Voidaan tosin kysyä, kuten komissio totesi istunnossa, sulkiko se, että Saksa teki Rooman yleissopimuksen 22 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitetun varauman, pois mahdollisuuden soveltaa edelleen Saksan tuomioistuinten käytäntöä, joka sallii – kansallisessa kansainvälisessä yksityisoikeudessa – kansainvälisesti pakottavien ulkomaisten säännösten välillisen huomioon ottamisen.
60. Tähän kysymykseen vastaaminen edellyttäisi kuitenkin tämän yleissopimuksen 22 artiklan 1 kohdan a alakohdan tulkintaa. Kyse olisi siten sen määrittämisestä, mikä on tämän määräyksen perusteella esitetyn varauman ulottuvuus Rooman yleissopimuksen 7 artiklan 1 kohdan soveltamatta jättämisen osalta. Katson, että unionin tuomioistuimen ei tule tutkia tätä kysymystä, koska ennakkoratkaisukysymysten laajentaminen kattamaan Rooman yleissopimuksen 22 artiklan 1 kohdan a alakohdan tulkinta muuttaisi käsiteltävän ennakkoratkaisupyynnön keskeisen sisällön. Riippumatta siitä totean – ennakoiden hieman seuraavaksi käsittelemiäni näkökohtia –, että toiseen ennakkoratkaisukysymykseen ehdottamani vastaus edistää myös niiden epäilysten selventämistä, joihin komissio kiinnitti huomiota.
61. Edellä esitetyn perusteella katson, että käsiteltävässä asiassa unionin tuomioistuimen ei tule tulkita Rooman yleissopimuksen 22 artiklan 1 kohdan a alakohtaa siltä osin kuin on kyse sen 7 artiklan 1 kohdan sovellettavuuden poissulkemisesta.
Rooma I -asetuksen 9 artiklan 3 kohdan tulkinta (toinen ennakkoratkaisukysymys)
Alustavat huomiot
62. Toinen unionin tuomioistuimelle käsiteltävässä asiassa esitetty ennakkoratkaisukysymys koskee Rooma I -asetuksen 9 artiklan 3 kohdan tulkintaa. Tämä säännös sääntelee kolmannen maan lakiin kuuluvien kansainvälisesti pakottavien säännösten soveltamista. Kyseessä ovat siis säännökset, jotka eivät kuulu sopimukseen sovellettavaan lakiin (lex causae) eivätkä asiaa käsittelevän tuomioistuimen soveltamaan lakiin (lex fori).
63. Ennakkoratkaisupyynnön sisällöstä voidaan päätellä, että vastauksella tähän kysymykseen on ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle merkitystä ainoastaan, jos – ensimmäiseen ennakkoratkaisukysymykseen annetussa vastauksessa määriteltyjen perusteiden nojalla – tämä tuomioistuin määrittää, että pääasiassa tulee ajallisesti sovellettavaksi Rooma I -asetus.
64. Tuntuu kuitenkin, että tässä kysymyksessä käsitellyllä problematiikalla on laajempi asiayhteys, ja sen tutkiminen on hyödyllistä kansallisen tuomioistuimen käsiteltäväksi saatetun asian ratkaisemiseksi myös ottaen huomioon lainsäädäntö, joka oli voimassa ennen kyseisen asetuksen voimaantuloa.
Kansainvälisesti pakottavien säännösten käsite
65. Useiden valtioiden kansainvälistä yksityisoikeutta koskevassa oikeuskirjallisuudessa ja oikeuskäytännössä on kansainvälisesti pakottavien säännösten käsite.(20) Kyseessä ovat säännökset, jotka palvelevat kyseisen valtion erityisten etujen saavuttamista ja joita tavoitteensa vuoksi sovelletaan riippumatta siitä, minkä lain alainen tarkasteltavana oleva oikeussuhde on. Toisin sanoen kyseiset säännökset itse määrittävät soveltamisalansa, jota ei voida rajoittaa silloinkaan, kun lainvalintasääntöjen mukaan on sovellettava muuta lakia kyseisen oikeussuhteen arvioinnissa.
66. Tällaisten säännösten olemassaolo johtui valtion lisääntyvästä puuttumisesta yksityisoikeudellisiin suhteisiin. Tiettyjen oikeussuhteiden saattaminen kokonaan ulkomaisen lain soveltamisalaan ei voinut tulla kysymykseen kyseisen valtion poliittisten, sosiaalisten ja taloudellisen etujen saavuttamisen näkökulmasta. Valtiot nimittäin pyrkivät mahdollisimman laaja-alaisesti toteuttamaan etuja, joita mainitut säännökset suojaavat, riippumatta siitä, mikä on – lainvalintasääntöjen perusteella – tarkasteltavana olevaan oikeussuhteeseen sovellettava laki. Oikeusoppineet panivat tämän merkille ja kirjoittivat siitä jo viime vuosisadan puolivälissä.(21)
67. Kansainvälisesti pakottavien säännösten problematiikka on otettu huomioon silloisen Euroopan talousyhteisön valtioiden välille tehdyn Rooman yleissopimuksen 7 artiklassa. Kyseinen – silloin hyvin uraauurtava – määräys vaikutti oikeuskirjallisuuden ja oikeuskäytännön tapaan nähdä kansainvälisesti pakottavien säännösten problematiikka myös muissa kuin Euroopan valtioissa. Valtaosa yksittäisten valtioiden nykyisistä kansainvälisen yksityisoikeuden kodifioinneista sääntelee, vaikkakin eri tavoin, kansainvälisesti pakottavien säännösten problematiikkaa.(22)
Kansainvälisesti pakottavat säännökset ja oikeusjärjestyksen perusteet (ordre public)
68. Jos tarkastellaan lähemmin kansainvälisesti pakottavien säännösten syntyhistoriaa, niin se viittaa hyvin vahvaan liittymään oikeusjärjestyksen perusteiden turvaamista koskevaan ajatukseen. Tältä osin riittää viittaaminen Friedrich Carl von Savignyn toteamukseen, että valtion oikeusjärjestyksen perusteita turvaavat – yleisistä oikeusjärjestyksen perusteista riippumatta, jotka korjaavat kyseisen sovellettavan lain soveltamisen vaikutuksia – myös erityiset säännöt, jotka ”ovat luonteeltaan hyvin positiivisia, pakottavia” (”Gesetze von streng positiver, zwingender Natur”).(23) Kansainvälisesti pakottavien säännösten liittymän oikeusjärjestyksen perusteiden kanssa osoittaa Rooma I -asetuksen johdanto-osan 37 perustelukappale, jossa todetaan, että ”yleiseen etuun liittyvien näkökohtien perusteella jäsenvaltioiden tuomioistuimet voivat poikkeusolosuhteissa soveltaa oikeusjärjestyksen perusteisiin ja kansainvälisesti pakottaviin säännöksiin perustuvia poikkeuksia” (kursivointi tässä).
69. Riippumatta siitä, että molemman tyyppisten oikeudellisten välineiden syntyhistoria on oikeusjärjestyksen perusteiden turvaamisessa, niiden vaikutus ei kuitenkaan ole samanlainen. Oikeusjärjestyksen perusteet – ilmaistuna esimerkiksi Rooma I -asetuksen 21 artiklassa – perustuvat ajatukseen ulkomaisen lain soveltamisen syrjäyttämisestä, jos se johtaisi selvään tuomioistuinvaltion oikeusjärjestyksen perusteiden rikkomiseen. Niiden tarkoitus on siten poistaa tiettyjä ulkomaisen lain soveltamisen vaikutuksia, jotka oikeusjärjestyksen perusteiden turvaamistarpeen näkökulmasta ovat epätoivottavia.
70. Kansainvälisesti pakottavat säännökset turvaavat oikeusjärjestyksen perusteita sen sijaan toisella tapaa. Ne vaikuttavat välittömästi kyseiseen oikeussuhteeseen. Ne vaikuttavat sen sisältöön riippumatta ulkomaisen lain säännöstä, johon tämä oikeussuhde perustuu.
Kansainvälisesti pakottavat säännökset unionin oikeudessa
71. Unionin lainsäätäjä on määritellyt Rooma I -asetuksen 9 artiklan 1 kohdassa kansainvälisesti pakottavan säännöksen säännökseksi, ”jonka noudattamista maa pitää niin olennaisen tärkeänä yleisten etujensa, kuten poliittisen, sosiaalisen tai taloudellisen järjestelmän turvaamiseksi, että sitä on sovellettava kaikissa sen soveltamisalaan kuuluvissa tilanteissa riippumatta siitä, mitä lakia sopimukseen muutoin tämän asetuksen nojalla sovellettaisiin”. Tämä määritelmä viittaa ilmaisuun, jota yhteisöjen tuomioistuin käytti asiassa Arblade ym. antamassaan tuomiossa, jossa yhteisöjen tuomioistuin viittasi Belgian työlainsäädännön säännöksiin, joiden katsottiin Belgian lainsäädännön perusteella olevan ”lois de police et de sûreté”.(24)
72. Kuten edellä on jo todettu, kansainvälisesti pakottavat säännökset itsessään osoittavat soveltamisalansa, riippumatta siitä, mitä lakia tarkasteltavana olevaan oikeussuhteeseen sovelletaan. On kiinnitettävä huomiota siihen, että useimmiten tällaisten säännösten soveltamisala ei käy ilmi suoraan niiden sisällöstä. Niiden soveltamisesta päättää aina kyseistä asiaa käsittelevä tuomioistuin. Päättäessään niiden soveltamisesta tuomioistuimen on tutkittava kyseinen tosiseikasto ja siinä yhteydessä tehtävä arvio syistä ja tavoitteista, joita kyseinen säännös ilmaisee. Tuomioistuimen on vastattava myös kysymykseen, oliko tällaisen säännöksen vahvistaneen lainsäätäjän tosiasiallinen aikomus, että tämä säännös on kansainvälisesti pakottava säännös. Puoltavatko tällaisen säännöksen vahvistaneen valtion poliittiset, yhteiskunnalliset ja taloudelliset edut tosiasiallisesti sitä, että tämä säännös vaikuttaisi tarkasteltavana olevaan oikeussuhteeseen, vaikka lainvalintasäännöt osoittavat, että tähän oikeussuhteeseen sovellettava laki on toisen valtion laki?
73. Tämän johdosta ei voida myöskään luoda luetteloa säännöksistä, joita lähtökohtaisesti suositaan. Unionin lainsäätäjä ja oikeuskirjallisuus voivat ainoastaan kuvailla itsessään kansainvälisesti pakottavien säännösten ilmiötä, mutta päätös kyseisen säännöksen ”pakottavan” luonteen myöntämisestä kuuluu kyseistä asiaa käsittelevälle tuomioistuimelle.
74. Mielestäni tuomioistuimen tekemä tarkastelu on luonteeltaan toiminnallinen. Tuomioistuin arvioi, edellyttääkö kyseisessä tilanteessa oikeudenmukaisen ratkaisun antaminen sen valtion, jonka lakia ei sovelleta kyseiseen oikeussuhteeseen, oikeutettujen ja perusteltujen etujen huomioon ottamista. Voidaan siten todeta, että kansainvälisesti pakottavien säännösten käsite itsessään antaa tuomioistuimelle mahdollisuuden antaa ratkaisu, joka olisi oikeudenmukainen ja ottaisi samalla huomioon tarpeen punnita asianomaisten valtioiden kilpailevia etuja.
Kansainvälisesti pakottavien säännösten alkuperä
75. Valtaosa yksittäisten valtioiden lainvalintasäännöistä erottelee kansainvälisesti pakottavien säännösten soveltamisen sallimisen ja soveltamisedellytykset säännökset vahvistaneen valtion perusteella.
76. Jos tällaiset säännökset on annettu sen maan laissa, jota kyseiseen oikeussuhteeseen sovelletaan (lex causae), niin ylipäänsä ei herää kysymystä niiden soveltamisen sallittavuudesta. Tässä yhteydessä ei ole merkitystä sillä, onko lex causae sama kuin asiaa käsittelevän tuomioistuimen laki (lex fori). Tällaiset säännökset ovat nimittäin joka tapauksessa osa oikeusjärjestystä, jonka nojalla ratkaisu on annettava.
77. Vähemmän kiistanalainen on tällaisten säännösten soveltamisen sallittavuus, jos ne on antanut valtio, jonka tuomioistuimet käsittelevät kyseisen asian (lex fori), ja tarkasteltavana olevaan oikeussuhteeseen sovelletaan toisen valtion lakia. Tätä kysymystä on säännelty esimerkiksi Rooman yleissopimuksen 7 artiklan 2 kohdassa ja Rooma I -asetuksen 9 artiklan 2 kohdassa. Perustellusti lähtökohtana on, että kyseisen valtion tuomioistuimilla on erityinen vastuu tämän valtion poliittisten, yhteiskunnallisten ja taloudellisten etujen turvaamisesta. Lisäksi näiden tuomioistuinten on helpointa määrittää näiden etujen turvaamisen laajuus ja tehdä arvio syistä ja tavoitteista, joita kyseinen säännös ilmaisee.
78. Kiistanalaisin on tietenkin kysymys, jota Bundesarbeitsgerichtin toinen kysymys nyt käsiteltävässä asiassa koskee, eli kysymys kolmannen valtion kansainvälisesti pakottavien säännösten soveltamisesta. Tämä problematiikka – erityisesti Rooman yleissopimuksen 7 artiklan 1 kohdan hyväksymisen jälkeen – on ollut useiden tarkastelujen kohde alan kirjallisuudessa lähes kaikissa jäsenvaltioissa. Tuntuu jopa, että tähän kysymykseen perehtyminen alan kirjallisuudessa on ollut selvästi suhteetonta sen verraten vaatimattomaan käytännön merkitykseen nähden.
79. Rooman yleissopimuksen 7 artiklan 1 kohta oli hyvin uraauurtava antamisajankohtanaan.(25) Yhtäältä se innoitti monia kansallisia lainsäätäjiä myös muualla kuin jäsenvaltioissa. Toisaalta siitä on kuitenkin esitetty poikkeavia näkemyksiä. On esitetty muun muassa, että kolmannen valtion kansainvälisesti pakottavien säännösten soveltaminen johtaa liiallisen harkintavallan antamiseen lakia soveltaville elimille. On todettu, että lex causaeen, lex foriin ja kolmannen valtion lakiin perustuvien etujen punnitseminen on hyvin monimutkainen tehtävä myös siksi, että kansainvälisesti pakottavien säännösten soveltamisen edellytykset Rooman yleissopimuksen 7 artiklan 1 kohdan perusteella ovat epätarkkoja. Tästä kärsii oikeustoimien varmuus ja ratkaisujen ennakoitavuuden vaatimus. Tämän johdosta myös Rooman yleissopimuksen 22 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaan sopimusvaltioilla on mahdollisuus esittää varaumia, joiden mukaan ne eivät sovella tämän yleissopimuksen 7 artiklan 1 kohtaa. Tätä varaumaa ovat käyttäneet Saksa, Irlanti, Liettua, Luxemburg, Portugali, Slovenia ja Yhdistynyt kuningaskunta.
80. 7 artiklan 1 kohdan puoltajat totesivat ennen kaikkea, että vaikutuksen antaminen tietyille kolmannen maan pakottaville säännöksille tekee mahdolliseksi antaa oikeudenmukainen ratkaisu, joka ottaisi huomioon toisen valtion oikeutetut edut.(26) Tämän johdosta voidaan poistaa mahdolliset esteet, jotka koskevat ratkaisun tunnustamista tai täytäntöönpanoa toisessa valtiossa. Mahdollisuus ottaa huomioon kolmannen valtion kansainvälisesti pakottavat säännökset vahvistaa kansainvälistä ratkaisujen yhtenäisyyttä, koska riippumatta siitä, minkä valtion tuomioistuimet käsittelevät asian, muodostuu väline, joka mahdollistaa yhdenmukaisen ratkaisun antamisen.(27) Näin rajoitetaan forum shopping -ilmiötä. Viimein mahdollisuus ottaa huomioon kolmannen valtion kansainvälisesti pakottavat säännökset edistää kansainvälistä yhteistyötä ja yhteisvastuuta, mikä tuntuu välttämättömältä valtioiden keskinäisen riippuvuuden aikana.(28)
Kolmannen valtion kansainvälisesti pakottavat säännökset Rooma I -asetuksessa
– Alustavat huomiot
81. Rooman yleissopimuksen 7 artiklan 1 kohtaa koskevat poikkeavat näkemykset heijastuivat Rooma I -asetuksen lainsäädäntötyössä.(29) Euroopan unionin neuvostossa keskusteltiin säännöksestä, joka koskee kansainvälisesti pakottavien ulkomaisten säännösten huomioon ottamisen sallittavuutta.(30) Loppujen lopuksi päädyttiin sellaiseen säännöksen sanamuotoon, jonka mukaan kolmannen valtion kansainvälisesti pakottavien säännösten huomioon ottamisen mahdollisuus on rajallista verrattuna Rooman yleissopimuksen 7 artiklan 1 kohtaan.
82. Keskeiset rajoitukset koskevat kahta kysymystä. Ensinnäkin voidaan antaa vaikutusta sen valtion säännöksille, jossa sopimuksesta johtuvat velvoitteet on täytettävä tai on täytetty. Toiseksi tämä on sallittua ainoastaan siltä osin kuin nämä säännökset tekevät sopimuksen täyttämisen lainvastaiseksi.
83. Rooma I -asetuksen 9 artiklan 3 kohdan säännös voi herättää vielä muita tulkintaa koskevia epäilyksiä. Ne koskevat esimerkiksi sitä, missä laajuudessa unionin oikeus voi kieltää tiettyjen kansainvälisesti pakottavien säännösten soveltamisen, rajoittaa tätä soveltamista tai edellyttää sitä. On nimittäin muistettava, että toisin kuin Rooman yleissopimuksen 7 artikla, 9 artiklan 1 kohta sisältää kansainvälisesti pakottavien säännösten määritelmän, mikä ei voi olla vaikuttamatta unionin tuomioistuimen toimivaltaan. Ei ole myöskään selvää, millaisia seurauksia liittyy seikkaan, että tuomioistuinvaltion kansainvälisesti pakottavien säännösten suhteen 9 artiklan 2 kohdassa säädetään niiden soveltamisesta ja että sen sijaan kolmannen valtion tällaisista säännöksistä 9 artiklan 3 kohdassa säädetään vaikutuksen antamisesta niille. En kuitenkaan käsittele niitä, koska nämä kysymykset eivät ole nyt käsiteltävänä olevan asian kohteena.
84. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen toisessa kysymyksessä ilmaistu epäilys koskee periaatteessa yhtä asiaa. Kyse on nimittäin sen selvittämisestä, voiko tuomioistuin välillisesti ottaa huomioon kolmannen valtion säännökset – eli kyseisessä tilanteessa Kreikan säännökset –, jos 9 artiklan 3 kohdan mukaiset edellytykset eivät täyty. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että sen mielestä nyt pääasian kohteena olevaa sopimusvelvoitetta ei täytetä Kreikassa vaan Saksassa.
85. Voisin heti siirtyä tarkastelemaan tätä kysymystä, ellei ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kysymykseen vastaaminen edellyttäisi sen tarkastelua laajemmassa yhteydessä.
– Kolmannen valtion kansainvälisesti pakottavien säännösten soveltamisen sallittavuuden rajoittaminen Rooma I -asetuksen 9 artiklan 3 kohdan nojalla
86. Nyt käsiteltävässä asiassa esittämissään huomautuksissa Saksan ja Yhdistyneen kuningaskunnan hallitukset sekä komissio ehdottavat Rooma I -asetuksen 9 artiklan 3 kohtaan vetoamiseen liittyvien edellytysten suppeaa tulkintaa. Ne katsovat, että mahdollisuus ottaa huomioon tällaiset kolmannen valtion säännökset on nykyisin Rooman yleissopimuksen 7 artiklan 1 kohtaan verrattuna hyvin rajoitettu. Tämä koskee ennen kaikkea rajoituksia, jotka olen maininnut tämän ratkaisuehdotuksen 82 kohdassa. Tällaisen näkemyksen omaksuminen merkitsee, että – yhtäältä – mahdollisuus soveltaa tuomioistuinvaltion kansainvälisesti pakottavia säännöksiä on lähes rajoittamaton ja – toisaalta – kolmannen valtion tällaisten säännösten huomioon ottaminen olisi mahdollista ainoastaan tarkasti määritellyissä tilanteissa.
87. Mielestäni tällainen ratkaisu ei ole Rooma I -asetuksen tavoitteen mukainen eikä sen tehtävän mukainen, joka mahdollisuuden ottaa huomioon kansainvälisesti pakottavat säännökset pitäisi täyttää.
88. Ensinnäkin kuten edellä(31) totesin, ennen päätöstä, joka koskee sitä, onko konkreettisessa menettelyssä otettava huomioon kyseinen kansainvälisesti pakottava säännös, tehtävä tarkastelu on luonteeltaan toiminnallinen. Tämän päätöksen tekevä tuomioistuin tekee arvion syistä ja tavoitteista, joita kyseinen säännös ilmaisee, sekä tutkii seurauksia, joita tällä säännöksellä voi olla tarkasteltavana olevaan oikeussuhteeseen. Tämän on tarkoitus palvella sellaisen oikeudenmukaisen ratkaisun antamista, joka ottaa huomioon toisen valtion oikeutetun edun. Monissa tapauksissa tässä yhteydessä kyseessä voi olla myös toisen jäsenvaltion etu. On vaikea olla huomaamatta, että tällainen mahdollisuus edistää laajasti ymmärrettyä jäsenvaltioiden välistä keskinäistä luottamusta.(32) Ei voida myöskään sulkea pois mahdollisuutta, että tietyissä tilanteissa kolmannen valtion kansainvälisesti pakottavan säännöksen ottaminen huomioon on asiaa käsittelevän tuomioistuimen valtion edun mukaista.(33) Voi olla kyseisen valtion oikeutettu etu, että toisten valtioiden tuomioistuimet ottavat huomioon myös sen pakottavat säännökset.
89. Toiseksi tuomioistuinvaltion ja kolmannen valtion kansainvälisesti pakottavien säännösten näin erilainen kohtelu edistää forum shopping -ilmiötä. Kun kantajalla on mahdollisuus valita eri valtioiden tuomioistuimista se, jossa asia pannaan vireille, hän voi päättää tällä tavoin siitä, otetaanko määrätyt kansainvälisesti pakottavat säännökset huomioon vai ei. Jopa nyt pääasiassa voidaan kuvitella, että jos samaa riita-asian kohdetta koskeva menettely olisi vireillä Kreikan tuomioistuimessa, niin kyseinen tuomioistuin epäilemättä soveltaisi Rooma I -asetuksen 9 artiklan 2 kohdan nojalla omia kansainvälisesti pakottavia säännöksiään.
90. Viimein kolmanneksi minua eivät vakuuta argumentit siitä, että kolmannen valtion kansainvälisesti pakottavien säännösten huomioon ottaminen rikkoo oikeustoimien varmuutta ja aiheuttaa ratkaisujen ennakoimattomuuden. Tällainen väite voidaan yhtä hyvin esittää oikeusjärjestyksen perusteiden soveltamisen (Rooma I -asetuksen 21 artikla) tai tuomioistuinvaltion kansainvälisesti pakottavien säännösten soveltamisen osalta (Rooma I -asetuksen 9 artiklan 2 kohta). Myös tällaisissa tapauksissa on kyse sovellettavan lain soveltamisalaan puuttumisen muodosta. Tämä puuttuminen on perusteltu tarpeella kunnioittaa kyseisen oikeusjärjestyksen perusarvoja tai kyseisen valtion keskeisten etujen turvaamisella. Joka tapauksessa ja riippumatta siitä, onko kyseessä Rooma I -asetuksen 21 artiklan, 9 artiklan 2 kohdan vaiko 9 artiklan 3 kohdan soveltaminen, tällaisen puuttumisen on oltava poikkeuksellista ja sen on perustuttava erityisen olennaisiin yleiseen etuun liittyviin näkökohtiin.
91. Edellä esitetyn perusteella katson, että Rooma I -asetuksen 9 artiklan 3 kohdan tulkinnan yhteydessä ei voida käsittää kovin suppeasti käsitettä ”valtio, jossa velvoitteet on täytettävä tai on täytetty”.(34) Ennen kaikkea tulkinta ei voi olla samanlainen kuin Bryssel I -asetuksen 5 artiklan 1 alakohdan tulkinta; myös siinä käytetään termiä ”velvoitteen täytäntöönpanopaikka” perusteena tuomioistuinten toimivallalle siviili- ja kauppaoikeuden alalla.(35) Säännösten tavoitteet ovat täysin erilaiset. Bryssel I -asetuksessa kyse on tietyn paikan määrittämisestä jäsenvaltiossa, jonka tuomioistuin on alueellisesti toimivaltainen. Tällaisen paikan on osoitettava niin vahva liittymä sopimuksen täytäntöönpanoon, että – otettaessa huomioon prosessiekonomia – se on perusteena tuomioistuinten alueelliselle toimivallalle, joka lisäksi on poikkeus Bryssel I -asetuksen 2 artiklan mukaisesta yleisestä toimivallasta. Velvoitteen täytäntöönpanopaikan käsitettä Bryssel I -asetuksen 5 artiklan 1 kohdassa on siten tulkittava suppeasti.
92. Asia on toisin, kun tulkitaan Rooma I -asetuksen 9 artiklan 3 kohdan käsitettä valtio, ”jossa sopimuksesta johtuvat velvoitteet on täytettävä tai on täytetty”. Tämän säännöksen(36) tulkinnan yhteydessä tarkoitus ei ole määrittää tiettyä paikkaa, joka osoittaa alueellisen toimivallan, vaan määrittä valtio, jonka alueella sopimusvelvoite täytetään tai on tarkoitus täyttää. Kyse ei siten ole ainoastaan siitä, että sopimuksen osapuoli täyttää aineellisesti (tosiasiallisesti) velvoitteen määrätyssä maantieteellisessä paikassa, vaan myös liittymästä kyseisen valtion suvereniteettiin ja oikeusjärjestykseen.
93. Kyse ei myöskään ole ainoastaan velvoitteen täyttämisestä, joka perustuu kyseiselle sopimussuhteelle ”luonteenomaisen suorituksen”(37) täyttämiseen. Rooma I -asetuksen 9 artiklan 3 kohdan soveltamisedellytysten määrittämiseksi voidaan ottaa huomioon jonkin sopimukseen perustuvan velvoitteen täyttäminen.
94. Tässä ei myöskään välttämättä ole kyse velvoitteesta, jonka sopimuspuolet ovat suoraan määritelleet sopimuksessa.(38) Laki, jota kyseiseen sopimukseen sovelletaan, voi eri tavoin vaikuttaa sopimuspuolten velvoitteisiin tai täydentää niitä verrattuna siihen, mitä sopimuspuolet ovat suoraan sopineet sopimuksessa.
95. Edellä esitetyn perusteella katson, että ei voida täysin päätellä, että pääasiassa velvoitteen täyttämispaikka on ainoastaan Saksa. Jos kyseessä on työsuhde, jossa osapuolena on Kreikan valtio, joka täyttää – julkisten tehtäviensä yhteydessä – velvollisuuttaan tarjota kyseisen valtion budjetista rahoitettuja opetuspalveluja, sitä, että velvoitteen täyttämispaikka on myös Kreikka, ei voida ennalta käsin hylätä. Mikään ei estä sitä, että tietyissä sopimussuhteissa sopimukseen perustuvan velvoitteen täyttämispaikka – Rooma I -asetuksen 9 artiklan 3 kohdan perusteella – olisi useampi kuin yksi valtio.(39)
96. Koska ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on kuitenkin todennut, että kyseisen sopimuksen täyttämispaikka on ainoastaan Saksa, eikä se esittänyt suoraan kysymystä Rooma I -asetuksen 9 artiklan 3 kohdan tulkinnasta tältä osin, ehdotan, että unionin tuomioistuin lausuu ainoastaan kysymyksestä, joka on toisen kysymyksen kohde.
– Kansainvälisesti pakottavien ulkomaisten säännösten soveltaminen ja aineellisoikeudellinen huomioon ottaminen
97. Kysymyksen lähtökohtana on, että kansainvälisesti pakottavien säännösten soveltaminen on eri asia kuin kansainvälisesti pakottavien ulkomaisten säännösten aineellisoikeudellinen huomioon ottaminen (”materiell-rechtliche Berücksichtigung ausländischer Eingriffsnormen”). Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin viittaa tältä osin Saksan oikeuskäytäntöön ja oikeuskirjallisuuteen, joiden mukaan kansainvälisesti pakottavat ulkomaiset säännökset – Saksan lain ollessa lex causae – on voitu ottaa huomioon tosiseikkana.(40) Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin esittää, että pääasiassa BGB:n 241 §:n 2 momentin (13 kohta) nojalla voitaisiin ottaa huomioon Kreikan säännökset.(41)
98. Nyt käsiteltävässä asiassa ei ole tarpeen tarkastella erilaisia oikeustieteellisiä perusteluita kansainvälisesti pakottavien ulkomaisten säännösten huomioon ottamisen aineellisoikeudellisesta sallittavuudesta. Keskeiseltä tuntuu yksi kysymys, jonka ratkaisemisella voi olla merkitystä ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle.
99. Kuten komissio esittää huomautuksissaan, Rooma I -asetuksen 9 artiklan 3 kohdassa suljetaan kokonaan pois mahdollisuus ottaa huomioon kansainvälisesti pakottavat ulkomaiset säännökset muiden välineiden kuin kyseisen säännöksen avulla. Myös Rooman yleissopimuksen 7 artiklan 1 kohdasta komissio katsoo, että valtio, joka on tehnyt Rooman yleissopimuksen 22 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaisesti varauman, poistaa itse kansainvälisesti pakottavien ulkomaisten säännösten huomioon ottamisen oikeusperustan.
100. Tällaisen näkemyksen omaksuminen merkitsee, kuten komissiokin totesi istunnossa, että vaikka ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoisi, että asiassa on sovellettava ajallisesti Rooman yleissopimusta, se ei kuitenkaan voisi vedota Saksan tuomioistuinten tähänastiseen käytäntöön, jonka mukaan kansainvälisesti pakottavat ulkomaiset säännökset otetaan huomioon aineellisoikeudellisesti.
101. On totta, että käytännön ero kansainvälisesti pakottavan ulkomaisen säännöksen soveltamisen ja aineellisoikeudellisen huomioon ottamisen välillä on lähes huomaamaton. Ero tulee esiin ainoastaan tällaisen eron oikeustieteellisessä perustelussa. Tässä mielessä ymmärrän komission huolen siitä, että kansainvälisesti pakottavien ulkomaisten säännösten aineellisoikeudellisen huomioon ottamisen salliminen saattaa johtaa Rooma I -asetuksen 9 artiklan 3 kohdassa säädettyjen rajoitusten kiertämiseen tai myös Rooman yleissopimuksen 22 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaisesti esitetyn varauman kiertämiseen. Kuitenkin nähdäkseni komission ehdottama 9 artiklan 3 alakohdan tulkinta – jonka perusteella suljetaan pois mikä tahansa muu mahdollisuus ottaa huomioon kolmannen valtion kansainvälisesti pakottavat ulkomaiset säännökset – on hyvin suppea.
102. Ensinnäkin katson, että Rooma I -asetus – lainvalintasääntönä – osoittaa kyseiseen sopimussuhteeseen sovellettavan lain (lex causae). Jos osoitetun lain soveltamisen yhteydessä ja tämän lain perusteella otetaan huomioon kansainvälisesti pakottava ulkomainen säännös, kyseessä on ainoastaan lex causaen soveltaminen. Tällainen kansainvälisesti pakottavan säännöksen huomioon ottaminen ei siten kuulu Rooma I -asetuksen soveltamisalaan.(42)
103. Rooma I -asetus osoittaa, mitä lakia sopimussuhteeseen sovelletaan, ja se voi olla tällaisen osoituksen ”korjaamisen” perusta esimerkiksi oikeusjärjestyksen perusteiden tai kansainvälisesti pakottavien säännösten järjestelmän nojalla. Rooma I -asetuksen 9 artiklan 3 kohtaa sovelletaan, jos tuomioistuin haluaa ottaa huomioon kansainvälisesti pakottavan ulkomaisen säännöksen lex causaen sisällöstä riippumatta. Toisin sanoen tässä on kyse tietystä puuttumisesta lex causaen soveltamisalaan ottamalla huomioon toisesta oikeusjärjestyksestä peräisin oleva säännös.
104. Tällainen tilanne ei ole kyseessä, jos kansainvälisesti pakottava ulkomainen säännös otetaan huomioon lex causaen soveltamisen yhteydessä.(43)
105. Toiseksi komission näkemyksen omaksuminen merkitsisi, että Rooma I -asetus ei ainoastaan osoita sopimussuhteeseen sovellettavaa lakia vaan voi myös vaikuttaa itsessään osoitetun lain soveltamiseen. Miten muutoin voitaisiin selittää se, että – komission mukaan – Saksan tuomioistuinten tähänastinen käytäntö, joka perustuu kansainvälisesti pakottavan ulkomaisen säännöksen huomioon ottamiseen aineellisoikeudellisesti Saksan säännösten soveltamisen yhteydessä, olisi ristiriidassa Rooma I -asetuksen 9 artiklan 3 kohdan kanssa?
106. Jokaisessa oikeusjärjestyksessä on säännöksiä, jotka sisältävät määrittelemättömiä ilmauksia. Kyseessä voivat olla esimerkiksi ”hyvät tavat”, ”vilpitön mieli”, ”osapuolen oikeutettu etu” tai ”rinnakkaiselo”. Niiden tarkoitus on taata tuomioistuimille asianmukainen harkintavalta. Mielestäni on selvää, että tällaisten säännösten soveltamisen yhteydessä voidaan huomioida – tosiseikkana – muissa valtioissa voimassa olevat säännökset. Tämä koskee ennen kaikkea sellaisia säännöksiä, joilla on tarkoitus turvata objektiivisesti perustellut edut ja jotka liittyvät asianmukaisesti tarkasteltavana olevaan sopimussuhteeseen. Mielestäni on täysin selvää, että tällaisissa tapauksissa on kyse kyseiseen sopimukseen sovellettavan lain soveltamisesta. Toisin sanoen se ei ole lex causaen soveltamista koskeva poikkeus.
107. Näistä syistä komission näkemyksen omaksuminen loisi toimivaltaan liittyviä ongelmia. Rooma I -asetus on annettu perustamissopimuksen pohjalta tarkoituksena edistää ”lainvalintaa koskevien sääntöjen – – yhteensopivuutta” (aiempi EY 65 artikla yhdessä EY 61 artiklan c alakohdan kanssa). Sen ei pitäisi siten puuttua sovellettavaksi osoitetun lain säännösten soveltamiskäytäntöön, ennen kaikkea silloin, kun kyseessä ovat pääasiassa yksityisoikeuden säännökset, jotka jättävät tuomioistuimille tietyn liikkumavaran.
108. Viimein kolmanneksi se, että kansainvälisesti pakottavia ulkomaisia säännöksiä ei voitaisi ottaa huomioon lex causaen soveltamisen yhteydessä, vaikuttaisi osaltaan forum shopping -ilmiön vahvistumiseen.(44)
109. Ratkaisuehdotuksen tämän osan yhteenvedossa totean, että kansainvälisesti pakottavien ulkomaisten säännösten huomioon ottamisen salliminen – ja riippumatta siitä, onko kyseessä niiden soveltaminen vaiko aineellisoikeudellinen huomioon ottaminen – ei merkitse automaattisuutta. Tuomioistuimella, jonka käsiteltäväksi asia on saatettu, on laaja harkintavalta, minkä on tarkoitus mahdollistaa sille oikeudenmukaisen ratkaisun antaminen ottaen huomioon osapuolten oikeutetut edut sekä niiden valtioiden edut, joiden lainsäädäntö vaikuttaa kyseiseen oikeussuhteeseen.
110. Ei ole poissuljettua, että käsiteltävässä asiassa ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei ota huomioon Kreikan säännöksiä kokonaisuudessaan ja pitää oikeutettuna ainoastaan Grigorios Nikiforidisin palkan osittaista alentamista. Kyseinen tuomioistuin voi myös katsoa – kuten toisen oikeusasteen tuomioistuin (Landesarbeitsgericht) teki nyt käsiteltävässä asiassa –, että Saksan työlainsäädännön perusperiaatteet estävät Kreikan säännösten huomioon ottamisen.
111. Joka tapauksessa Rooma I -asetuksen 9 artiklan 3 kohta ei rajoita Saksan lain aineellista soveltamisalaa ja soveltamistapaa työsopimuksiin sovellettavana lakina.
Ratkaisuehdotus toiseen ennakkoratkaisukysymykseen
112. Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa kansallisen tuomioistuimen esittämään toiseen ennakkoratkaisukysymykseen seuraavasti: Rooma I -asetuksen 9 artiklan 3 kohta ei sulje pois kansainvälisesti pakottavien ulkomaisten säännösten välillistä, aineellisoikeudellista huomioon ottamista, jos se sallitaan sen valtion lain nojalla, jota sopimukseen sovelletaan.
Vilpittömän yhteistyön periaatteen (SEU 4 artiklan 3 kohta) merkitys otettaessa huomioon toisen jäsenvaltion kansainvälisesti pakottavat säännökset (kolmas ennakkoratkaisukysymys)
113. Esillä olevassa ennakkoratkaisupyynnössä saksalainen tuomioistuin toteaa, että Kreikan lakien nro 3833/2010 ja nro 3845/2010 tarkoitus on palvella Helleenien tasavallan EUT-sopimuksen mukaisten talouspolitiikkaa koskevien velvoitteiden täytäntöönpanoa ja erityisesti SEUT 126 artiklan 1 kohtaan perustuvaa velvollisuutta välttää liiallisia julkistalouden alijäämiä. Kreikan rahoituskriisin ja euroalueen jäsenvaltioiden avun osalta tämä velvoite konkretisoitui neuvoston päätöksessä 2010/320/EU.(45) Kyseisen päätöksen mukaan Kreikka toteuttaa joukon toimenpiteitä liiallisen ylijäämän tilanteen korjaamiseksi.
114. Tämän johdosta on tutkittava, edellyttääkö SEU 4 artiklan 3 kohtaan perustuva jäsenvaltioiden vilpittömän yhteistyön periaate vaikutuksen antamista mainituille Kreikan laeille.
115. Totean, että SEU 4 artiklan 3 kohtaan perustuva jäsenvaltioiden vilpittömän yhteistyön velvollisuus on epäilemättä yksi unionin oikeuden keskeisistä perusperiaatteista.
116. Sovellettaessa tätä periaatetta on kuitenkin otettava huomioon sen soveltamisala. Tämä periaate sitoo jäsenvaltion elimiä – mukaan lukien myös tuomioistuimet – ainoastaan siltä osin kuin ne soveltavat unionin oikeutta.
117. Totean, että Rooma I -asetuksen soveltaminen rajoittuu kyseiseen sopimukseen sovellettavan lain osoittamiseen. Riita-asian aineellinen ratkaisu ei perustukaan enää Rooma I -asetukseen, vaan se nojaa sovellettavaan lakiin (lex causae).
118. Mielestäni kyseisessä asiayhteydessä ei ole merkitystä sillä, onko työsopimukseen sovellettava laki määritetty unionin lainvalintasääntöjen perusteella. Toisin sanoen kolmanteen kysymykseen annettavan vastauksen kannalta ei olennaisilta osin ole merkitystä sillä, perustuuko Saksan lain sovellettavuus tähän sopimukseen Rooma I -asetukseen vaiko myös Rooman yleissopimuksen täytäntöönpaneviin Saksan lainvalintasääntöihin.
119. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ratkaisee työsopimusta, johon sovelletaan Saksan lakia, koskevan asian.
120. Muistutan tässä yhteydessä lisäksi siitä, että unionin oikeus on osa jäsenvaltioiden oikeusjärjestystä. Jos siis jäsenvaltion tuomioistuin ratkaisee riita-asian, kansainvälisesti pakottavia säännöksiä, joiden perusta on unionin oikeudessa, sovelletaan Rooma I -asetuksen 9 artiklan 2 kohdan perusteella.(46) Nämä säännökset kuuluvat nimittäin oikeusjärjestykseen, joka on voimassa asiaa käsittelevän tuomioistuimen alueella (lex fori).(47)
121. Keskeinen seikka, joka viittaa pääasian mahdolliseen liittymään unionin oikeuden soveltamiseen, on kysymys Kreikan lakien nro 3833/2010 ja nro 3845/2010 huomioon ottamisesta.
122. Ensinnäkin totean, että päätös 2010/320 – jonka panemiseksi täytäntöön molemmat Kreikan lait on annettu – on osoitettu Kreikalle, ei Saksalle. Näin ollen sen perusteella – edes SEU 4 artiklan 3 kohdan perusteella – ei voida edellyttää, että Saksan tuomioistuin kieltäytyy soveltamasta riidan kohteena olevaan työsuhteeseen sovellettavan Saksan oikeuden säännöksiä.
123. Toiseksi – kuten komissio perustellusti toteaa – velvoite alentaa julkisen sektorin työntekijöiden palkkoja, lukuun ottamatta tiettyjä palkan lisiä,(48) ei johdu suoraan päätöksen 2010/320 säännöksistä.
124. Kolmanneksi – kuten ennakkoratkaisupyynnön sisällöstä käy ilmi – Saksan työlainsäädännön säännökset eivät estä alentamasta Saksassa Kreikan julkisissa laitoksissa työskentelevien työntekijöiden palkkoja vaan edellyttävät ainoastaan, että työnantaja noudattaa tiettyjä ehtoja, jotka koskevat työsopimuksen muuttamista tai ehtojen muuttamiseksi tehtyä irtisanomista.
125. Edellä esitettyjen seikkojen perusteella katson, että vilpittömän yhteistyön periaatteesta, josta on määrätty SEU 4 artiklan 3 kohdassa, ei voida johtaa velvollisuutta antaa vaikutus toisen jäsenvaltion säännöksille silloinkaan, kun niiden tarkoitus on, että kyseinen valtio täyttää velvoitteensa unionia kohtaan. Tämä koskee sekä tilannetta, jossa tuomioistuin tarkastelee tällaisten säännösten huomioon ottamista tosiseikkana lex causaen soveltamisen yhteydessä, että tilannetta, jossa tämä tuomioistuin soveltaa Rooma I -asetuksen 9 artiklan 3 kohtaa.
126. On todettava kuitenkin, että Rooma I -asetuksen 9 artiklan 3 kohdan loppuosassa selvästi säädetään, että harkittaessa, annetaanko näille säännöksille vaikutusta, on otettava huomioon näiden säännösten luonne ja tavoite sekä seuraukset, joita niiden soveltamisesta tai soveltamatta jättämisestä aiheutuisi. Mielestäni tämä merkitsee, että päättäessään mahdollisen vaikutuksen antamisesta sellaisille säännöksille Rooma I -asetuksen 9 artiklan 3 kohdan perusteella tuomioistuimen pitäisi ottaa huomioon se, että toinen jäsenvaltio on antanut tällaiset säännökset täyttääkseen unionin jäsenyydestä johtuvat velvollisuudet. Se ei vaikuta kuitenkaan lopulliseen ratkaisuun, jonka tältä osin tekee asiaa käsittelevä tuomioistuin.
Ratkaisuehdotus
127. Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Bundesarbeitsgerichtin esittämiin kysymyksiin seuraavasti:
1) Sopimusvelvoitteisiin sovellettavasta laista 17.6.2008 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 593/2008 (Rooma I) 28 artiklassa tarkoitettu sopimuksen tekohetki on arvioitava sen lain mukaan, jota kyseiseen sopimukseen sovellettaisiin siinä tapauksessa, että tätä asetusta sovellettaisiin.
2) Rooma I -asetuksen 9 artiklan 3 kohta ei sulje pois kansainvälisesti pakottavien ulkomaisten säännösten välillistä, aineellisoikeudellista huomioon ottamista, jos se sallitaan sen valtion lain nojalla, jota sopimukseen sovelletaan.
3) SEU 4 artiklan 3 kohtaan perustuvan vilpittömän yhteistyön velvollisuuden mukaan jäsenvaltion tuomioistuimen pitäisi päättäessään mahdollisen vaikutuksen antamisesta kansainvälisesti pakottaville ulkomaisille säännöksille Rooma I -asetuksen 9 artiklan 3 kohdan perusteella ottaa huomioon se, että toinen jäsenvaltio on antanut tällaiset säännökset täyttääkseen unionin jäsenyydestä johtuvat velvollisuudet. Se ei vaikuta kuitenkaan lopulliseen ratkaisuun, jonka tältä osin tekee asiaa käsittelevä tuomioistuin.