EUROOPAN UNIONIN VIRKAMIESTUOMIOISTUIMEN TUOMIO

(ensimmäinen jaosto)

11 päivänä marraskuuta 2014

Asia F‑55/08 RENV

Carlo De Nicola

vastaan

Euroopan investointipankki (EIP)

Henkilöstö – Asian palauttaminen virkamiestuomioistuimeen kumoamistuomion jälkeen – EIP:n henkilöstö – Arviointi – Valituslautakunnan päätöksen lainvastaisuus – Vahingonkorvausvaatimuksia ei ole tarpeen ratkaista 

Aihe:      SEUT 270 artiklaan perustuva kanne, jossa Carlo De Nicola vaatii virkamiestuomioistuinta ensinnäkin kumoamaan Euroopan investointipankin (EIP) valituslautakunnan 14.12.2007 tekemän päätöksen, toiseksi kumoamaan 13.7.2007 tehdyn päätöksen olla ylentämättä häntä, kolmanneksi kumoamaan hänestä vuodelta 2006 laaditun arviointikertomuksen, ja neljänneksi velvoittamaan EIP:n korvaamaan vahingon, jota hän katsoo kärsineensä työpaikkakiusaamisen vuoksi.

Ratkaisu:      Euroopan investointipankin valituslautakunnan 14.12.2007 tekemä päätös kumotaan. lausunnon antaminen vaatimuksia, jotka koskevat 13.7.2007 tehdyn päätöksen, jolla kantaja jätettiin ylentämättä, kumoamista, vuoden 2006 arviointikertomuksen kumoamista ja työpaikkakiusaamisesta väitetysti aiheutuneiden vahinkojen korvaamista, raukeaa. Kanne hylätään muilta osin. Euroopan investointipankki vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja se velvoitetaan korvaamaan Carlo De Nicolan oikeudenkäyntikulut asioissa F-55/08, T-37/10 P ja F-55/08 RENV aiheutuneet

Tiivistelmä

1.      Virkamiehet – Euroopan investointipankin työntekijät – Arviointi – Arviointikertomus – Riitauttaminen pankin valituslautakunnassa – Valituslautakunnan valvonnan ulottuvuus

(Euroopan investointipankin henkilöstösääntöjen 22 artikla)

2.      Henkilöstökanne – Euroopan investointipankin työntekijät – Vahingonkorvauskanne – Vahingonkorvausvaatimukset, jotka perustuvat samoihin, kahden erillisen kanteen yhteydessä esitettyihin tosiseikkoihin – Etusijajärjestys – Hyvän oikeudenhoidon periaate – Lausunnon antamisen raukeaminen

1.      Euroopan investointipankin perustaman työntekijöiden arviointeja käsittelevän valituslautakunnan valvonta koskee sen käsiteltävänä olevaa arviointikertomusta kaikilta osin, eikä sen valvonta rajoitu koskemaan vain ilmeisiä arviointivirheitä. Valituslautakunnan käytettävissä oleva mahdollisuus mitätöidä kaikki arviointilomakkeeseen eli arviointikertomukseen sisältyvät väitteet merkitsee näet sitä, että kyseisellä lautakunnalla on valtuudet arvioida jokaisen tällaisen väitteen osalta uudelleen sitä, ovatko ne perusteltuja ennen niiden kumoamista. Tämän toimivallan laajuus ylittää siten selvästi pelkkää laillisuusvalvontaa ja toimen päätösosan kumoamista koskevan toimivallan laajuuden, koska siihen kuuluu mahdollisuus kumota myös sen päätösosan perustelut, riippumatta niiden merkityksestä kyseisen toimen perustelujen kokonaisuudessa. Tämän valituslautakunnan täyden valvontavallan vahvistaa sille nimenomaisesti tunnustettu toimivalta muuttaa yksittäisiä arvosanoja ja valittajan suorituksen kokonaisarviointiin perustuvaa arvosanaa. Asianomaisen henkilön arvosanan muuttaminen merkitsee näet sitä, että tämä lautakunta valvoo yksityiskohtaisesti kaikkia henkilön ansioista esitettyjä arviointeja kertomuksessa, joka on riitautettu tosiseikkoja tai oikeudellisia seikkoja koskevien mahdollisten arviointivirheiden osalta, ja että se voi tarvittaessa korvata arvioijan arvioinnin omalla arvioinnillaan arvioidakseen näitä ansioita uudelleen.

(ks. 32 ja 33 kohta)

2.      Kun saman kantajan kahden erillisen kanteen yhteydessä samaa vastaajaa vastaan esittämien kahden vahingonkorvauskanteen taustalla olevat, samoja tosiseikkoja koskevat seikat sekä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja koskevat väitteet ovat yksityiskohtaisempia ja perustellumpia jommankumman kanteen yhteydessä molempien asianosaisten osalta, unionin tuomioistuimet kykenevät paremmin tutkimaan ja arvioimaan vahingonkorvausvaatimuksen taustalla olevia tosiseikkoja kyseisen asian yhteydessä. Näin ollen ne voivat paremmin varmistaa hyvän oikeudenhoidon ja tehokkaan oikeussuojan kyseisen asian yhteydessä. Vahingonkorvausvaatimusta ei siis ole tarpeen ratkaista toisen asian yhteydessä.

(ks. 60, 62 ja 63 kohta)