Language of document :

Kanne 22.12.2021 – komissio v. Unkari

(asia C-823/21)

Oikeudenkäyntikieli: unkari

Asianosaiset

Kantaja: Euroopan komissio (asiamiehet: A. Azéma, L. Grønfeldt, A. Tokár ja J. Tomkin)

Vastaaja: Unkari

Vaatimukset

Kantaja vaatii, että unionin tuomioistuin

–    toteaa, että Unkari ei ole noudattanut direktiivin 2013/321 6 artiklan mukaisia velvoitteitaan, sellaisena kuin tätä artiklaa on tulkittu perusoikeuskirjan 18 artiklan valossa, kun se on edellyttänyt Unkarin alueella – myös sen rajoilla – olevien kolmansien maiden kansalaisilta kansainvälistä suojelua koskevan menettelyn aloittamiselta ja kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen tekemiseltä sitä, että nämä kääntyvät ensin kolmannessa maassa sijaitsevan Unkarin diplomaattisen edustuston puoleen siellä toimitettavaa ennakkomenettelyä varten

–    velvoittaa Unkarin korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

Oikeudelliset perusteet ja pääasialliset perustelut

Vuonna 2020 annetulla lailla nro LVIII Unkarissa tilapäisesti käyttöön otetun turvapaikkalainsäädännön – jonka voimassaoloa on kuitenkin tämän jälkeen jatkettu useita kertoja – mukaan vain joitakin harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta kaikki sellaiset henkilöt, jotka haluavat tehdä Unkarissa turvapaikkahakemuksen, joutuvat ensin esittämään Unkarin lähetystölle Belgradissa tai Kiovassa kirjallisen ilmoituksen aikomuksestaan hakea turvapaikkaa (jäljempänä turvapaikkailmoitus) ja voivat hakea kansainvälistä suojelua vasta saatuaan hyväksyvän vastauksen tähän turvapaikkailmoitukseen ja maahantuloluvan.

Komissio katsoo, että tämä uusi turvapaikkamenettely ei ole kansainvälisen suojelun myöntämistä tai poistamista koskevista yhteisistä menettelyistä annetun direktiivin 2013/32 6 artiklan mukainen, sellaisena kuin sitä on tulkittu perusoikeuskirjan 18 artiklan valossa.

Direktiivin 6 artiklassa taattu oikeus päästä menettelyyn merkitsee ennen muuta sitä, että jäsenvaltion alueella – myös sen rajoilla – olevilla kolmansien maiden kansalaisilla on mahdollisuus tehdä hakemus kansainvälisen suojelun saamiseksi.

Vuonna 2020 annetun lain nro LVIII sovellettavista säännöksistä käy kuitenkin ilmi, että jos Unkarin alueella – myös sen rajoilla – olevat kolmansien maiden kansalaiset ilmaisevat tarkoituksensa turvautua kansainväliseen suojeluun, Unkarin viranomaiset eivät pidä tällaista ilmoitusta direktiivissä 2013/32 tarkoitettuna kansainvälistä suojelua koskevana hakemuksena. Hakemusta ei rekisteröidä eikä asianomaiselle myönnetä turvapaikanhakijalle kuuluvia oikeuksia. Voidakseen tehdä hakemuksen asianomaisen henkilön on sen sijaan lähdettävä Unkarin alueelta siirtyäkseen kolmanteen maahan ja käännyttävä kyseisessä valtiossa sijaitsevan Unkarin lähetystön puoleen siellä toimitettavaa ennakkomenettelyä varten.

____________

1 Kansainvälisen suojelun myöntämistä tai poistamista koskevista yhteisistä menettelyistä 26.6.2013 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2013/32/EU (EUVL 2013, L 180, s. 60).