EUROOPAN UNIONIN VIRKAMIESTUOMIOISTUIMEN MÄÄRÄYS
(kolmas jaosto)
15 päivänä heinäkuuta 2015
Asia F‑35/15
Fernando De Esteban Alonso
vastaan
Euroopan komissio
Henkilöstö – Henkilöstösääntöjen 24 artikla – Avustamispyyntö – Rikosoikeudellinen menettely kansallisessa tuomioistuimessa – Komission yksityisoikeudellinen vaatimus – Selvästi perusteeton kanne
Aihe: SEUT 270 artiklaan, jota sovelletaan Euratomin perustamissopimukseen sen 106 a artiklan nojalla, perustuva kanne, jossa Fernando De Esteban Alonso vaatii virkamiestuomioistuinta kumoamaan Euroopan komission nimittävän viranomaisen 21.11.2014 tekemän päätöksen, jolla hylättiin valitus, jonka hän oli tehnyt komission 6.5.2014 tekemästä päätöksestä, jolla hylättiin avustamispyyntö, jonka hän oli esittänyt Euroopan unionin virkamiehiin sovellettavien henkilöstösääntöjen (jäljempänä henkilöstösäännöt) 24 artiklan perusteella. Kantaja vaatii myös, että komissio määrätään maksamaan hänelle väliaikaisesti 17 242,51 euron suuruinen summa.
Ratkaisu: Kanne hylätään selvästi perusteettomana. Fernando De Esteban Alonso vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja hänet velvoitetaan korvaamaan Euroopan komission oikeudenkäyntikulut.
Tiivistelmä
1. Virkamiehet – Hallinnolle kuuluva avustamisvelvollisuus – Ulottuvuus – Rajat – Virkamiestä vastaan nostetut rikossyytteet
(Henkilöstösääntöjen 24 artikla)
2. Henkilöstökanne – Riidanalaisen toimenpiteen laillisuuden arvioiminen sen tekemisen ajankohtana olemassa olleiden tosiseikkojen ja oikeudellisten seikkojen mukaan
(Henkilöstösääntöjen 91 artikla)
3. Virkamiehet – Asianomaiselle vastainen päätös – Perusteluvelvollisuuden laajuus
(SEUT 296 artiklan toinen kohta; henkilöstösääntöjen 25 artiklan toinen kohta)
1. Henkilöstösääntöjen 24 artiklan tarkoituksena on taata virkamiesten ja toimihenkilöiden turvallisuus tällä hetkellä ja tulevaisuudessa, jotta he voisivat suorittaa tehtävänsä paremmin yksikön yleisen edun mukaisesti. Toimielimen avustamisvelvollisuudella pyritään siis sekä suojaamaan sen henkilöstöä että turvaamaan sen omat edut, ja se perustuu oletukselle yhteisistä eduista. Hallintoa ei näin ollen voida velvoittaa avustamaan virkamiestä, jota epäillään virkavelvollisuuksiensa vakavista laiminlyönneistä, joiden perusteella häntä kohtaan voidaan aloittaa kurinpidollisia menettelyitä. Samalla tavoin hallinnolle asetetaan henkilöstösääntöjen 24 artiklassa velvollisuus puuttua riittävän voimakkaasti asioiden kulkuun yksikön järjestyksen ja työrauhan vaarantuessa. Vielä täsmällisemmin henkilöstösääntöjen 24 artiklassa asetetulla avustamisvelvollisuudella pyritään virkamiesten puolustamiseen kolmansien osapuolten toimilta eikä hallinnon omilta toimilta, joiden valvonta perustuu muihin henkilöstösääntöjen säännöksiin.
Tältä osin asiayhteydessä, jossa toimielin on esittänyt yksityisoikeudellisen vaatimuksen sellaisen rikosoikeudenkäynnin yhteydessä, jonka kansalliset viranomaiset ovat aloittaneet virkamiestä vastaan tosiseikoista, jotka voivat merkitä yhteisöjen talousarvioon kohdistuvaa petosta, toimielimen ja asianomaisen virkamiehen edut ovat päinvastaiset. Näin ollen ja riippumatta kolmannen osapuolen väitetystä osuudesta tässä menettelyssä, toimielin voi henkilöstösääntöjen 24 artiklaa rikkomatta kieltäytyä avustamasta kyseistä virkamiestä häntä vastaan aloitetussa rikosoikeudenkäynnissä sen yhteydessä toteutettujen toimenpiteiden tai esitettyjen syytösten vuoksi.
(ks. 32 ja 33 kohta)
Viittaukset:
Yhteisöjen tuomioistuin: tuomio 17.12.1981, Bellardi-Ricci ym. v. komissio (178/80, EU:C:1981:310, 23 kohta) ja tuomio 12.6.1986, Sommerlatte v. komissio (229/84, EU:C:1986:241, 19 kohta)
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: tuomio 27.6.2000, K v. komissio (T‑67/99, EU:T:2000:169, 35 kohta)
Virkamiestuomioistuin: tuomio 23.11.2010, Wenig v. komissio (F‑75/09, EU:F:2010:150, 49 kohta); tuomio 20.7.2011, Gozi v. komissio (F‑116/10, EU:F:2011:124, 12 kohta) ja tuomio 26.3.2015, CW v. parlamentti (F‑124/13, EU:F:2015:23, 37 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen, valitus vireillä unionin yleisessä tuomioistuimessa, asia T‑309/15 P)
2. Toimenpiteen laillisuutta on arvioitava riidanalaisen toimenpiteen toteuttamisen ajankohtana olemassa olleiden tosiseikkojen ja oikeudellisten seikkojen mukaan. Tämä oikeudenkäyntiä koskeva periaate merkitsee, että asianomaisen etujen mukaista mahdollista myöhempää tapahtumaa ei missään tapauksessa voida ottaa huomioon kyseisen toimenpiteen lainmukaisuuden arvioimista varten.
(ks. 34 kohta)
Viittaukset:
Unionin yleinen tuomioistuin: tuomio 13.3.2013, Inglewood ym. v. parlamentti (T‑229/11 ja T‑276/11, EU:T:2013:127, 72 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen)
3. Vaikka asianomaiselle vastaisen toimenpiteen perusteluista on käytävä selvästi ja yksiselitteisesti ilmi toimielimen päättely, sen täyttymistä on arvioitava asian olosuhteiden perusteella, joita ovat muun muassa toimen sisältö, esitettyjen perustelujen luonne ja tarve, joka niillä, joille toimi on osoitettu tai joita se koskee suoraan ja erikseen, voi olla saada selvennystä tilanteeseen. Lisäksi perusteluissa ei tarvitse esittää kaikkia asiaan liittyviä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja, sillä tutkittaessa sitä, ovatko päätöksen perustelut riittävät, on otettava huomioon paitsi sen sanamuoto myös sen asiayhteys ja kaikki asiaa koskevat oikeussäännöt. Erityisesti on todettava, että asianomaiselle vastainen toimi on riittävästi perusteltu silloin, kun se on toteutettu asianomaisen tuntemassa asiayhteydessä, jonka perusteella asianomainen voi ymmärtää häntä koskevan toimen merkityksen.
Tästä seuraa, että perustelut ovat riittävät, kun niissä esitetään tosiseikat ja oikeudelliset seikat, joilla on olennainen merkitys päätöksen systematiikan kannalta, joten hallinnolla ei ole velvollisuutta ilmoittaa perusteita perusteilleen.
Joka tapauksessa toimenpiteen perusteluiden on oltava riittävät, mutta niiden ei tarvitse olla tyhjentäviä, ja riittää, että hallinto esittää tosiseikat ja oikeudelliset seikat, joilla on päätöksen systematiikan kannalta olennainen merkitys. Näin ollen riitautetun toimenpiteen pätevyyteen ei vaikuta perusteluissa esitetyn seikan epätarkkuus kun se ei ole luonteeltaan ratkaiseva.
(ks. 38, 39 ja 41 kohta)
Viittaukset:
Yhteisöjen tuomioistuin: tuomio 25.11.1976, Küster v. parlamentti (123/75, EU:C:1976:162, 33 kohta) ja tuomio 22.12.2008, Régie Networks (C‑333/07, EU:C:2008:764, 70 kohta)
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: tuomio 11.7.2007, Sison v. neuvosto (T‑47/03, EU:T:2007:207, 188 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen)
Virkamiestuomioistuin: tuomio 29.9.2011, AJ v. komissio (F‑80/10, EU:F:2011:172, 117 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen) ja tuomio 6.3.2013, Scheefer v. parlamentti (F‑41/12, EU:F:2013:31, 30 kohta)