Väliaikainen versio
UNIONIN TUOMIOISTUIMEN MÄÄRÄYS (seitsemäs jaosto)
10 päivänä huhtikuuta 2024 (*)
Ennakkoratkaisupyyntö – Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 99 artikla – Vastaus, joka on selvästi johdettavissa oikeuskäytännöstä – Verotus – Arvonlisävero – Direktiivi 2006/112/EY – 183 artikla – Oikeus ostoihin sisältyvän arvonlisäveron vähentämiseen – Käyttämistavat – Myöhästynyt palautus – Kansallisen säännöksen soveltamisen aiheuttama viivästys – Unionin tuomioistuimen näiden tosiseikkojen tapahtumisen jälkeen antaman ennakkoratkaisun vaikutus – Viivästyskorko – Vanhentuminen – Vastaavuusperiaate, tehokkuusperiaate ja verotuksen neutraalisuuden periaate
Asiassa C‑532/23,
jossa on kyse SEUT 267 artiklaan perustuvasta ennakkoratkaisupyynnöstä, jonka Fővárosi Törvényszék (Budapestin alioikeus, Unkari) on esittänyt 10.7.2023 tekemällään päätöksellä, joka on saapunut unionin tuomioistuimeen 18.8.2023, saadakseen ennakkoratkaisun asiassa
Lear Corporation Hungary Autóipari Gyártó Kft.
vastaan
Nemzeti Adó- és Vámhivatal Fellebbviteli Igazgatósága,
UNIONIN TUOMIOISTUIN (seitsemäs jaosto),
toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja F. Biltgen sekä tuomarit N. Wahl (esittelevä tuomari) ja J. Passer,
julkisasiamies: T. Ćapeta,
kirjaaja: A. Calot Escobar,
päätettyään julkisasiamiestä kuultuaan ratkaista asian perustellulla määräyksellä unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 99 artiklan mukaisesti,
on antanut seuraavan
määräyksen
1 Ennakkoratkaisupyyntö koskee yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä 28.11.2006 annetun neuvoston direktiivin 2006/112/EY (EUVL 2006, L 347, s. 1; jäljempänä arvonlisäverodirektiivi) 183 artiklan sekä vastaavuusperiaatteen, tehokkuusperiaatteen ja verotuksen neutraalisuuden periaatteen tulkintaa.
2 Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa asianosaisina ovat Lear Corporation Hungary Autóipari Gyártó Kft. (jäljempänä Lear Corporation) ja Nemzeti Adó- és Vámhivatal Fellebbviteli Igazgatósága (valtion vero- ja tullihallinnon muutoksenhakuosasto, Unkari; jäljempänä muutoksenhakuosasto) ja joka koskee Lear Corporationin oikeutta saada viivästyskorkoa arvonlisäveron ylijäämän viivästyneestä palauttamisesta, joka perustuu kansallisessa säännöksessä, jonka unionin tuomioistuin on sittemmin todennut unionin oikeuden vastaiseksi, asetettuun edellytykseen.
Asiaa koskevat oikeussäännöt
Unionin oikeus
3 Direktiivin 2006/112 183 artiklassa säädetään seuraavaa:
”Jos vähennysten määrä ylittää verokaudelta maksettavan arvonlisäveron määrän, jäsenvaltiot voivat siirtää ylimenevän osan seuraavalle kaudelle tai palauttaa sen tarkemmin määräämillään ehdoilla.
Jäsenvaltiot voivat kuitenkin olla siirtämättä tai palauttamatta ylimenevää määrää, jos tämä määrä on merkityksetön.”
Unkarin oikeus
Arvonlisäverolain muuttamisesta annettu laki
4 Arvonlisäverosta vuonna 2007 annetun lain nro CXXVII muuttamisesta lainsäädännön yhdenmukaistamiseksi ja veron palauttamisvaatimuksiin sovellettavista erillisistä menettelysäännöksistä vuonna 2011 annetulla lailla nro CXXIII (az általános forgalmi adóról szóló 2007. évi CXXVII. törvény jogharmonizációs célú módosításáról és az adó-visszaigénylés különös eljárási szabályairól szóló 2011. évi CXXIII. törvény, jäljempänä arvonlisäverolain muutoslaki) (Magyar Közlöny 2011/110) kumottiin 27.9.2011 alkavin vaikutuksin arvonlisäverosta vuonna 2007 annetun lain nro CXXVII (az általános forgalmi adóról szóló 2007. évi CXXVII. törvény, jäljempänä vuoden 2017 arvonlisäverolaki nro CXXVII) (Magyar Közlöny 2007/155) 186 §:n 2–4 momentti, jotta vähennyskelpoisen arvonlisäveron ylijäämä voidaan palauttaa ilman, että on tarpeen odottaa, että vähennyskelpoisen arvonlisäveron perusteena olevasta liiketoimesta on maksettu vastike. Aikaisemmin 186 §:n 2 momentissa säädettiin, että vähennyskelpoisen arvonlisäveron ylijäämän palautusoikeuden käyttämisen edellytyksenä oli, että kyseisestä liiketoimesta veloitettu määrä on maksettu.
5 Arvonlisäverolain muuttamisesta annetun lain 1 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:
”Verovelvollinen voi hakea verohallinnolta takaisin määriä, joiden osalta se ei ole voinut viimeisimmässä ennen tämän lain voimaantuloa esitettävässä arvonlisäveroilmoituksessaan (jäljempänä ilmoitus) vaatia tällä lailla kumotun 186 §:n 2–4 momentin – – mukaisesti palautusta – ainoastaan sen määrän osalta, jonka verovelvollinen on ilmoittanut maksamatta jääneisiin hankintoihin liittyvänä verona – tätä varten vahvistettua lomaketta käyttäen 20.10.2011 saakka; tästä määräajasta riippumatta verovelvollinen voi sitä järjestelmää koskevassa ilmoituksessa, johon hän kuuluu, laskea edellä mainitut määrät siten, että ne vähentävät sen veron määrää, jonka hän on velvollinen maksamaan, tai käyttää oikeuttaa palautukseen veroilmoituksessa. Tällainen hakemus katsotaan [verotusmenettelylain] säännöksissä tarkoitetuksi ilmoitukseksi. Hakemuksen tekemiselle asetettu määräaika on preklusiivinen, ja sen palauttamista ei voida vaatia.”
Verotusmenettelylaki
6 Verotusmenettelystä vuonna 2003 annetun lain nro XCII (az adózás rendjéről szóló 2003. évi XCII. törvény; Magyar Közlöny 2003/131; jäljempänä verotusmenettelylaki) 37 §:n 4 ja 6 momentissa säädetään seuraavaa:
”(4) Verovelvolliselle maksettavan talousarviotuen maksamisen määräpäivästä säädetään tämän lain liitteissä tai erityislaissa. Talousarviotuki tai arvonlisävero, jonka palautusta vaaditaan, on maksettava 30 päivän kuluessa pyynnön (ilmoituksen) vastaanottamisesta mutta ei ennen määräpäivää, ja tätä ajanjaksoa pidennetään 45 päivään, jos palautettavan arvonlisäveron määrä ylittää 500 000 [Unkarin] forinttia [HUF] [(n. 1 300 euroa)].
– –
(6) Jos verohallinto suorittaa maksun myöhässä, sen on maksettava kultakin viivästyspäivältä korkoa sen korkokannan mukaisesti, joka vastaa viivästysseuraamuksen suuruutta. – –”
7 Verotusmenettelylain 124/C §:ssä säädetään seuraavaa:
”(1) Jos Alkotmánybíróság [perustuslakituomioistuin, Unkari], Kúria [ylin yleinen tuomioistuin, Unkari] tai unionin tuomioistuin toteavat taannehtivin vaikutuksin, että jokin verovelvollisuuden perustana oleva säännös on perustuslain tai Euroopan unionin velvoittavan säädöksen tai, jos kyse on kunnan toteuttamasta toimenpiteestä, minkä tahansa muun oikeussäännön vastainen, ja jos verovelvolliselle myönnetään kyseisessä tuomioistuimen ratkaisussa oikeus saada palautus, alimman asteen veroviranomaisten on verovelvollisen hakemuksesta palautettava vero tämän pykälän säännösten mukaisesti kyseisessä ratkaisussa annettuja yksityiskohtaisia määräyksiä noudattaen.
(2) Verovelvollinen voi esittää hakemuksensa kirjallisesti veroviranomaisille 180 päivän kuluessa Alkotmánybíróságin, Kúrian tai [unionin tuomioistuimen] ratkaisun julkaisemisesta tai tiedoksiantamisesta; pyyntöä menetetyn määräajan palauttamisesta ei ole mahdollista tehdä. Veroviranomaisten on hylättävä hakemus, jos veron määräämisoikeus on ratkaisun julkaisemis- tai tiedoksiantoajankohtana vanhentunut.
– –
(6) Jos verovelvollisen oikeus palautukseen on perusteltu, veroviranomaisen on maksettava – palautuksen ajankohtana – palautettavalle verolle korkoa, joka vastaa keskuspankin peruskorkoa ja joka lasketaan veron maksamispäivästä siihen päivään saakka, jona palautuksen myöntämiseen oikeuttava ratkaisu tuli lopulliseksi. Palautus erääntyy maksettavaksi päivänä, jona sen myöntämiseen oikeuttava ratkaisu tuli lopulliseksi, ja se on maksettava 30 päivän kuluessa siitä päivästä, jona se erääntyi maksettavaksi. Talousarviotukien maksamista koskevia säännöksiä sovelletaan soveltuvin osin tässä pykälässä säädettyyn palautukseen, lukuun ottamatta 37 §:n 6 momenttia.”
8 Verotusmenettelylain 124/D §:n 1–3 momentin sanamuoto on seuraava:
”(1) Jos tässä pykälässä ei toisin säädetä, 124/C §:n säännöksiä sovelletaan arvonlisäveron vähennysoikeuteen perustuviin palauttamisvaatimuksiin.
(2) Verovelvollinen voi vedota edellä 1 momentissa mainittuun oikeuteen ilmoituksessa – joka esitetään 180 päivän kuluessa Alkotmánybíróságin, Kúrian tai [unionin tuomioistuimen] ratkaisun julkaisemisesta tai tiedoksiantamisesta –, jolla oikaistaan ilmoitusta tai ilmoituksia, jotka vastaavat sitä verovuotta tai ‑vuosia, jona tai joina kyseinen vähennysoikeus syntyi. Pyyntöä menetetyn määräajan palauttamisesta ei ole mahdollista tehdä.
(3) Jos oikaisuilmoituksessa oikaistu laskelma osoittaa, että verovelvollisella on oikeus palautukseen joko hänen maksettavakseen tulevan veron määrän alenemisen tai palautettavan määrän nousemisen vuoksi – –, veroviranomaisten on sovellettava palautettavaan määrään keskuspankin peruskorkoa vastaavaa korkotasoa laskettuna ajanjaksolta, joka alkaa oikaisuilmoituksessa tarkoitetussa ilmoituksessa tai ilmoituksissa määritetystä maksupäivästä tai määräpäivästä – tai veron maksupäivästä, jos tämä on myöhempi – ja päättyy päivänä, jona oikaisuilmoitus esitetään. Palautus – johon sovelletaan talousarviotukien maksamista koskevia säännöksiä – on maksettava 30 päivän kuluessa oikaisuilmoituksen esittämispäivästä.”
9 Mainitun lain 164 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:
”Oikeus veron määräämiseen vanhentuu viidessä vuodessa sen kalenterivuoden viimeisestä päivästä, jonka aikana kyseistä veroa koskeva ilmoitus tai tiedoksianto olisi pitänyt tehdä, tai, jollei ilmoitusta tai tiedoksiantoa ole tehty, jonka aikana vero olisi pitänyt maksaa. Jollei laissa toisin säädetä, oikeus hakea talousarviotukea ja oikeus ylijäämien palautukseen vanhenee viidessä vuodessa sen kalenterivuoden viimeisestä päivästä, jona oikeus hakea tukea tai palautusta syntyi.”
Pääasia ja ennakkoratkaisukysymykset
10 Lear Corporation valmistaa autojen varusteita useilla Unkarissa sijaitsevilla paikkakunnilla. Joulukuun 2005 ja heinäkuun 2011 välisiltä arvonlisäveron ilmoituskausilta se ei ole voinut vedota arvonlisäveron palautusoikeuteensa, koska tuolloin oli voimassa tämän määräyksen 4 kohdassa muistutettu niin sanottuja ”maksettua vastiketta” koskeva edellytys, jonka mukaan vain kokonaan maksetut hankinnat oikeuttavat ostoihin sisältyvän arvonlisäveron vähentämisen.
11 Unionin tuomioistuin katsoi 28.7.2011 antamassaan tuomiossa komissio v. Unkari (C‑274/10, EU:C:2011:530, 54 kohta), että direktiivin 2006/112 183 artiklassa ei sallita sitä, että jäsenvaltiot asettavat vähennettävän arvonlisäveron ylijäämän palautusoikeuden käyttämisen edellytykseksi kyseisestä liiketoimesta maksettavan määrän maksamisen.
12 Kyseisen tuomion jälkeen Unkarin lainsäätäjä antoi lain arvonlisäverolain muuttamisesta. Tämä uusi laki ei kuitenkaan sisällä mitään sääntöä, jonka mukaan verovelvollisille korvataan taloudellinen vahinko, joka johtuu unionin oikeuden vastaiseksi katsotun niin sanotun ”maksettua vastiketta” koskevan edellytyksen soveltamisesta.
13 Lear Corporation haki 30.9.2011 arvonlisäverolain muuttamisesta annetun lain nojalla arvonlisäveron palauttamista edellä tämän määräyksen 10 kohdassa mainitulta ajanjaksolta. Unkarin verohallinto palautti sille haetun arvonlisäveron määrän maksamatta kuitenkaan viivästyskorkoa.
14 Unionin tuomioistuin totesi 17.7.2014 antamassaan määräyksessä Delphi Hungary Autóalkatrész Gyártó (C‑654/13, EU:C:2014:2127, 39 kohta), että unionin oikeutta ja erityisesti direktiivin 2006/112 183 artiklaa on tulkittava siten, että se on esteenä jäsenvaltion lainsäädännölle ja käytännölle, jossa suljetaan pois viivästyskorkojen maksaminen arvonlisäveron määrästä, jota ei voitu saada takaisin kohtuullisessa ajassa unionin oikeuden vastaiseksi todetun kansallisen säännöksen vuoksi.
15 Unionin tuomioistuin totesi, että koska asiaa koskevaa unionin lainsäädäntöä ei ole, kyseisen jäsenvaltion on määriteltävä vastaavuusperiaatteen ja tehokkuusperiaatteen mukaisesti tällaisten korkojen maksamista koskevat yksityiskohtaiset säännöt, jotka eivät saa olla epäedullisempia kuin ne, joita sovelletaan kansallisen oikeuden rikkomiseen perustuviin kanteisiin, joiden kohde ja syy ovat samankaltaiset kuin unionin oikeuden rikkomiseen perustuvien kanteiden kohde ja syy (vastaavuusperiaate), eivätkä ne saa olla sellaisia, että ne tekevät unionin oikeusjärjestyksessä annettujen oikeuksien käyttämisen käytännössä mahdottomaksi tai suhteettoman vaikeaksi (tehokkuusperiaate).
16 Lear Corporation viittasi 17.7.2014 annettuun määräykseen Delphi Hungary Autóalkatrész Gyártó (C‑654/13, EU:C:2014:2127) ja esitti 23.12.2014 Nemzeti Adó- és Vámhivatal Kiemelt Adózók Adóigazgatóságalle (kansallisen vero- ja tullihallinnon suurten verovelvollisten verovirasto, Unkari) (jäljempänä ensimmäisen asteen veroviranomainen) vaatimuksen 457 916 030 HUF:n (eli vaatimuksen esittämispäivänä n. 1 458 656 euron) viivästyskoron maksamisesta arvonlisäveron myöhästyneestä palauttamisesta (jäljempänä viivästyskorot). Se vaati myös korkoja viivästyskorkojen myöhässä maksamisen vuoksi (jäljempänä koronkorot) 1.1.2008 ja 31.7.2011 väliseltä ajalta.
17 Ensimmäisen asteen veroviranomaisen hylättyä Lear Corporationin vaatimuksen tämä saattoi asian muutoksenhakuosaston käsiteltäväksi, joka kumosi 12.10.2015 tekemällään päätöksellä kyseisen viranomaisen tekemän päätöksen ja määräsi tämän käsittelemään asian uudelleen.
18 Uudelleenkäsittelymenettelyn päätteeksi 10.11.2015 tekemällään päätöksellä ensimmäisen asteen veroviranomainen hyväksyi osittain Lear Corporationin vaatimuksen. Tämä vaati 2.11.2016 päivätyllä täydentävällä vaatimuksellaan kyseistä viranomaista täydentämään päätöstään myöntämällä sille 122 108 685 HUF:n (eli täydentävän vaatimuksen esittämispäivänä n. 396 380 euron) määrän koronkorkoina ja väitti, että mainitun viranomaisen olisi pitänyt myöntää ne sille viran puolesta.
19 Kúria lausui 24.11.2016 antamassaan tuomiossa Unkarin verohallinnon seuraamasta käytännöstä noudattaakseen 17.7.2014 annettua määräystä Delphi Hungary Autóalkatrész Gyártó (C‑654/13, EU:C:2014:2127). Se antoi tämän määräyksen perusteella periaatepäätöksen nro 18/2017, jossa se täsmensi niiden arvonlisäveromäärien viivästyskorkojen laskemista koskevat yksityiskohtaiset säännöt, joita ei ollut voitu saada takaisin ”maksettua vastiketta” koskevan edellytyksen, joka kumottiin arvonlisäverolain muuttamisesta annetulla lailla, vuoksi.
20 Tämän periaatepäätöksen perusteella muutoksenhakuosasto kumosi 7.3.2017 tekemällään päätöksellä 10.11.2015 tehdyn päätöksen ja määräsi ensimmäisen asteen veroviranomaisen tutkimaan uudelleen Lear Corporationin esittämän viivästyskorkojen maksamista koskevan vaatimuksen. Tämä viranomainen hyväksyi vaatimuksen osittain 18.4.2017 antamallaan päätöksellä ja määräsi maksettavaksi Lear Corporationille 225 825 000 HUF:a (eli 18.4.2017 n. 720 585 euroa) viivästyskorkoa, joka laskettiin Unkarin keskuspankin peruskorkokannan perusteella ajanjaksolta 1.1.2008–31.7.2011.
21 Tähän päätökseen tyytymätön Lear Corporation saattoi asian muutoksenhakuosaston käsiteltäväksi ja vaati viivästyskorkoa myös ajanjaksolta joulukuusta 2005 joulukuuhun 2007, jotta otettaisiin huomioon koko se ajanjakso, jonka aikana se ei ollut voinut vedota oikeuteensa saada arvonlisäveron palautus, ja että näin tehtäisiin Kúrian periaatepäätöksen nro 18/2017 valossa.
22 Muutoksenhakuosasto totesi, että Lear Corporation on esittänyt viivästyskorkoa koskevan vaatimuksensa 23.12.2014 eli sen määräajan kuluessa, jonka noudattamatta jättäminen johtaa menettämisseuraamukseen, ja nimenomaisesti ilmoittanut siinä ajanjakson 1.1.2008–31.7.2011 ajanjaksoksi, johon tämä vaatimus perustuu, ja katsoi, että kun otetaan huomioon määräämisperiaate, jonka mukaan asianosaiset määrittelevät riidan kohteen, ensimmäisen asteen veroviranomaisen on ratkaistava vain mainittu vaatimus. Mainittu osasto katsoi näin ollen, että vaatimus viivästyskorkojen maksamisesta ajanjaksolta 1.12.2005–31.12.2007 on tutkittava uutena vaatimuksena. Näin ollen se palautti asian ensimmäisen asteen veroviranomaiselle, jotta se lausuu kyseisessä vaatimuksessa tarkoitettujen viivästyskorkojen maksamisesta.
23 Ensimmäisen asteen veroviranomainen hylkäsi 1.9.2017 tekemällään päätöksellä mainitun vaatimuksen sillä perusteella, että se oli esitetty myöhässä, koska periaatepäätöksen nro 18/2017 mukaan viivästyskorkojen maksamisen edellytyksenä oli nimenomaisesti verovelvollisen esittämä vaatimus, joka vanhentumisajan vuoksi voitiin esittää vain 31.12.2016 saakka. Muutoksenhakuosasto vahvisti tämän päätöksen 1.12.2017.
24 Lear Corporation nosti näin ollen kanteen Fővárosi Törvényszékissä (Budapestin alioikeus, Unkari) ja väitti, että sillä on myös oikeus saada viivästyskorkoa ajanjaksolta joulukuusta 2005 joulukuuhun 2007 muun muassa sillä perusteella, että tehdessään vuonna 2011 edellä tämän määräyksen 13 kohdassa mainitun vaatimuksen se oli vedonnut oikeuteensa saada arvonlisävero palautetuksi, mikä oli korkojen myöntämisen edellytys. Se huomautti, että se oli erityisesti tehnyt viivästyskorkojen maksamista koskevan vaatimuksen 23.12.2014 eli vanhentumisajan kuluessa ja että ensimmäisen asteen veroviranomaisen olisi periaatepäätöksen nro 18/2017 nojalla pitänyt maksaa sille kyseiset korot koko kyseiseltä ajanjaksolta ilman, että se olisi ollut tältä osin sidottu vaatimuksen sanamuotoon, koska tehokkuusperiaatteen on oltava ensisijainen määräämisperiaatteeseen nähden.
25 Tässä tilanteessa Fővárosi Törvényszék on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:
”1) Onko [direktiivin 2006/112] 183 artiklaa sekä vastaavuus- ja tehokkuusperiaatteita tulkittava siten, että kun verovelvollinen hakee sellaisen arvonlisäveron palautusta, jota se ei ole kyennyt hakemaan aikaisemmin, koska on sovellettu lainsäädännössä asetettua edellytystä, joka on todettu unionin oikeuden vastaiseksi unionin tuomioistuimen tuomiolla, on katsottava, että palautushakemus merkitsee tässä tapauksessa samalla viivästyskorkoja koskevaa vaatimusta, kun otetaan huomioon korkojen liitännäisyys ja se, että viivästyskorkoja koskevaan vaatimukseen sovelletaan samaa kansallista oikeussääntöä, jossa säädetään sellaisen arvonlisäveron takaisinmaksua koskevasta hakemuksesta, jonka palauttaminen liian myöhään aiheutti viivästyksen?
2) Onko jäsenvaltion käytäntö vastaavuusperiaatteen, tehokkuusperiaatteen ja erityisesti verotuksen neutraalisuuden periaatteen mukainen, kun sen mukaan veroalan hallintomenettelyn yhteydessä verovelvollisen myöhemmin esittämä viivästyskorkoja koskeva vaatimus hylätään määräämisperiaatteen nojalla sillä perusteella, että sen ensimmäinen viivästyskorkovaatimus, joka johti menettelyn aloittamiseen, ei sisältänyt myöhemmin esitetyssä vaatimuksessa mainittua ylimääräistä ajanjaksoa, joten viimeksi mainittua pidetään uutena vaatimuksena ja se todetaan vanhentuneeksi siitä huolimatta, että veroviranomainen ei itsekään katsonut olevansa millään tavoin sidottu verovelvollisen ensimmäiseen vaatimukseen määräämisperiaatteen nojalla vaan vetosi kyseiseen periaatteeseen yksinomaan niiden viivästyskorkojen osalta, joita vaadittiin ajanjaksolta, joka ei ollut vielä tiedossa ajankohtana, jona menettelyn aloittamiseen johtanut vaatimus esitettiin, koska tämä ajanjakso määritettiin oikeuskäytännössä kyseisen menettelyn ollessa vireillä?
3) Onko vastaavuusperiaatteen, tehokkuusperiaatteen ja verotuksen neutraalisuuden periaatteen perusteella katsottava, että vaatimus, joka on esitetty myöhemmin veroalan hallintomenettelyn yhteydessä tuomioistuinten vakiintuneen oikeuskäytännön perusteella, merkitsee menettelyn aloittamiseen johtaneen ensimmäisen vaatimuksen täydentämistä, vai merkitseekö se tämän ensimmäisen vaatimuksen muutosta, kun nämä kaksi vaatimusta poikkeavat toisistaan vain koronmaksuajanjakson osalta?
4) Onko jäsenvaltion käytäntö vastaavuusperiaatteen, tehokkuusperiaatteen ja verotuksen neutraalisuuden periaatteen mukainen, kun sen mukaan vaatimus, joka on esitetty vanhentumisajan päätyttyä, todetaan vanhentuneeksi tutkimatta sitä, toteutuvatko hyväksyttävät olosuhteet, jotka olisivat voineet keskeyttää tai katkaista vanhentumisen, kun otetaan erityisesti huomioon kantajan vuonna 2014 esittämä ensimmäinen vaatimus sekä se, että vaikka voimassa olevaa lainsäädäntöä ei muutettu vanhentumisajan kuluessa, mutta koska siinä vahvistettiin vain arvonlisäveron palautusta koskevan hakemuksen edellytykset, asiaa koskevan lainsäädännön puuttuessa Kúria ja unionin tuomioistuin määrittivät kuitenkin oikeuskäytännössä viivästyskorkoja koskevat edellytykset kyseisen lainsäädännön laajan tulkinnan perusteella, joten viiden vuoden vanhentumisajan ratkaisevan osuuden aikana viivästyskorkoja koskevaan vaatimukseen sovellettava sääntely ei ollut verovelvollisten tiedossa eikä niille selkeä, minkä lisäksi sitä ei edes ollut olemassa lainsäädännössä?”
Ennakkoratkaisukysymysten tarkastelu
26 Unionin tuomioistuin voi työjärjestyksensä 99 artiklan nojalla esittelevän tuomarin ehdotuksesta ja julkisasiamiestä kuultuaan milloin tahansa päättää ratkaista asian perustellulla määräyksellä silloin, kun esitettyyn ennakkoratkaisukysymykseen annettava vastaus on selvästi johdettavissa oikeuskäytännöstä.
27 On myös muistutettava, että SEUT 267 artiklalla käyttöön otettu tuomioistuinten yhteistyö perustuu kansallisten tuomioistuinten ja unionin tuomioistuimen tehtävien selkeään jakoon. Yhtäältä unionin tuomioistuimella ei ole toimivaltaa soveltaa unionin oikeussääntöjä tiettyyn yksittäistapaukseen, vaan sen on ainoastaan tulkittava perussopimuksia ja unionin toimielinten, elinten tai laitosten toimia (ks. vastaavasti tuomio 18.5.2021, Asociația ”Forumul Judecătorilor din România” ym., C‑83/19, C‑127/19, C‑195/19, C‑291/19, C‑355/19 ja C‑397/19, EU:C:2021:393, 201 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Toisaalta Euroopan unionin tuomioistuimen kansallisille tuomioistuimille ennakkoratkaisupyyntöjen tekemisestä antamien suositusten (EUVL 2019, C 380, s. 1) 11 kohdan mukaan kansallisen tuomioistuimen, joka on saattanut asian unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi, on tehtävä siinä vireillä olevassa asiassa unionin tuomioistuimen esittämistä tulkintaohjeista konkreettiset johtopäätökset (ks. vastaavasti tuomio 25.10.2018, Roche Lietuva (C‑413/17, EU:C:2018:865, 43 kohta).
28 Nyt käsiteltävässä asiassa unionin tuomioistuin katsoo, että ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen pyytämä unionin oikeuden tulkinta on selvästi johdettavissa 12.2.2008 annetusta tuomiosta Kempter (C‑2/06, EU:C:2008:78), 23.4.2020 annetusta tuomiosta Sole-Mizo ja Dalmandi Mezőgazdasági (C‑13/18 ja C‑126/18, EU:C:2020:292) sekä 20.6.2023 annetusta määräyksestä SOLE-MiZo (C‑426/22, EU:C:2023:517). Käsiteltävässä asiassa on siis sovellettava työjärjestyksen 99 artiklaa.
29 Kuten tämän määräyksen 27 kohdasta ilmenee, ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on tehtävä konkreettiset johtopäätökset tästä unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenevistä tulkintaseikoista pääasiassa.
Ensimmäinen kysymys
30 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee ensimmäisellä kysymyksellään lähinnä, onko direktiivin 2006/112 183 artiklaa tulkittava vastaavuusperiaatteen ja tehokkuusperiaatteen valossa siten, että kun verovelvollinen vaatii sellaisen arvonlisäveron palauttamista, jota ei voitu aiemmin saada takaisin sellaisen lakisääteisen edellytyksen soveltamisen vuoksi, jonka unionin tuomioistuin on katsonut olevan ristiriidassa kyseisen artiklan kanssa, se on esteenä sille, että palautusvaatimuksen voidaan katsoa sisältävän myös viivästyskorkojen maksamista koskevan vaatimuksen, kun otetaan huomioon viivästyskorkojen liitännäisyys ja se, että niiden maksamiseen sovelletaan samoja kansallisia säännöksiä kuin myöhässä palautetun arvonlisäveron takaisin saamiseen.
31 Tältä osin unionin tuomioistuin totesi 20.6.2023 annetussa määräyksessä SOLE-MiZo (C‑426/22, EU:C:2023:517) seuraavaa:
”40 Kun jäsenvaltio on kantanut veroja unionin oikeuden vastaisesti, yksityisillä on oikeus saada takaisin sekä aiheettomasti peritty vero että tälle jäsenvaltiolle maksetut tai sen pidättämät rahamäärät, jotka ovat suorassa yhteydessä tähän veroon. Tähän kuuluvat myös menetykset, jotka aiheutuvat siitä, että rahamäärät eivät olleet käytettävissä sen vuoksi, että vero vaadittiin maksettavaksi ennenaikaisesti. Näin ollen periaate, jonka mukaan jäsenvaltioilla on velvollisuus palauttaa unionin oikeuden vastaisesti kannettujen verojen määrät korkoineen, perustuu unionin oikeuteen – –
41 Koska unioni ei ole antanut korkoja koskevia säännöksiä, kunkin jäsenvaltion tehtävänä on sisäisessä oikeusjärjestyksessään säätää tällaisten korkojen maksamista koskevista edellytyksistä, muun muassa tällaisten korkojen korkokannasta ja laskentatavasta (yksinkertainen korko vai koronkorko). Edellytysten on oltava vastaavuusperiaatteen ja tehokkuusperiaatteen mukaisia, toisin sanoen ne eivät saa olla epäedullisempia kuin samankaltaisia kansalliseen oikeuteen perustuvia vaatimuksia koskevat edellytykset eikä niillä saa tehdä unionin oikeusjärjestyksessä annettujen oikeuksien käyttämistä käytännössä mahdottomaksi. Näiden edellytysten on lisäksi oltava verotuksen neutraalisuuden periaatteen mukaisia – –
42 Vastaavuusperiaatteesta on todettava, että unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan kyseisen periaatteen noudattaminen edellyttää, että kyseistä kansallista sääntöä sovelletaan samalla tavalla sekä yksityisten oikeussubjektien unionin oikeuteen perustuvien oikeuksien loukkaamista koskeviin oikeussuojakeinoihin että kansallisen oikeuden rikkomista koskeviin oikeussuojakeinoihin, joiden kohde ja syy ovat samankaltaiset – –
43 Tehokkuusperiaatteesta on todettava, että – – se edellyttää, että kansalliset säännöt, jotka koskevat mahdollisesti silloin maksettavien korkojen laskemista, kun on kyse vähennyskelpoisen arvonlisäveron ylijäämän, jota ei ole unionin oikeuden vastaisesti palautettu, palauttamista koskevasta vaatimuksesta, eivät saa estää verovelvollista saamasta asianmukaista korvausta menetyksestä, joka on aiheutunut siitä, että kyseiset määrät eivät olleet käytettävissä – –
44 Verotuksen neutraalisuuden periaatteesta on muistutettava, että kun otetaan huomioon se, että jäsenvaltion unionin oikeuden vastaisesti pidättämille arvonlisäveron ylijäämille on maksettava korkoa, jolla pyritään korvaamaan taloudellinen menetys, joka verovelvolliselle on aiheutunut siitä, että kyseiset määrät eivät olleet käytettävissä, tämä periaate edellyttää, että korkojen maksamista koskevat yksityiskohtaiset säännöt vahvistetaan siten, että perusteettomasti pidätetyistä veron määristä aiheutuva taloudellinen rasitus voidaan korvata – –”
32 Ensimmäiseen kysymykseen on näin ollen vastattava, että direktiivin 2006/112 183 artiklaa on tulkittava vastaavuusperiaatteen, tehokkuusperiaatteen ja verotuksen neutraalisuuden periaatteen valossa siten, että se ei ole tilanteessa, jossa verovelvollinen vaatii sellaisen arvonlisäveron palauttamista, jota ei aikaisemmin voitu palauttaa sellaisen lakisääteisen edellytyksen vuoksi, jonka unionin tuomioistuin on katsonut olevan ristiriidassa kyseisen artiklan kanssa, esteenä sille, että kyseisen palautusvaatimuksen voidaan asianomaisen jäsenvaltion oikeudessa säädetyin edellytyksin katsoa sisältävän myös viivästyskorkojen maksamista koskevan vaatimuksen, kun otetaan huomioon, että jäsenvaltion unionin oikeuden vastaisesti pidättämille arvonlisäveron ylijäämille maksettavan koron tarkoituksena on korvata taloudellinen menetys, joka verovelvolliselle on aiheutunut siitä, että kyseiset määrät eivät olleet käytettävissä.
Toinen kysymys
33 Toisessa kysymyksessään kansallinen tuomioistuin kysyy lähinnä, onko vastaavuusperiaatetta, tehokkuusperiaatetta ja verotuksen neutraalisuuden periaatetta tulkittava siten, että ne ovat esteenä jäsenvaltion käytännölle, jossa pidetään uutena ja tämän vuoksi vanhentuneena viivästyskorkoa koskevaa vaatimusta, jossa mainitaan ajanjakso, joka ei ollut tällaisen koron maksamista koskevan alkuperäisen pyynnön kohteena, ja jolla suljetaan määräämisperiaatteen vuoksi pois tämän valtion verohallinnon velvollisuus myöntää alkuperäisen vaatimuksen esittämisvaiheessa korot, joita tämä vaatimus ei koskenut, kun verovelvollinen ei voinut mainitun alkuperäisen vaatimuksen esittämisvaiheessa tietää, että se voisi laajentaa vaatimuksen ajallista soveltamisalaa.
34 Aluksi on todettava, että tämä kysymys merkitsee välttämättä sitä, ettei tämän määräyksen 32 kohdassa mainittua mahdollisuutta ole olemassa. Mainittu kysymys nimittäin edellyttää lähtökohtaisesti, että kyseisen jäsenvaltion oikeuteen ei sisälly säännöstä, jonka mukaan vaatimus tämän valtion veroviranomaisten laittomasti pidättämän veron palautuksesta merkitsee ipso jure, että tällä vaatimuksella vaaditaan myös viivästyskorkojen maksamista.
35 Samaan kysymykseen vastaamiseksi on aluksi huomattava, että unionin tuomioistuin totesi 12.2.2008 annetussa tuomiossa Kempter (C‑2/06, EU:C:2008:78) seuraavaa:
”35 – – tulkinnalla, jonka [unionin] tuomioistuin esittää [unionin] oikeussäännöstä käyttäessään [SEUT 267] artiklassa sille annettua toimivaltaa, selvennetään ja täsmennetään, kun tämä on tarpeen, kyseisen oikeussäännön merkitystä ja ulottuvuutta niin, että [unionin] tuomioistuimen tulkinnasta ilmenee, miten tätä oikeussääntöä täytyy tai olisi täytynyt tulkita ja soveltaa sen voimaantulosta lähtien – –. Toisin sanoen ennakkoratkaisulla ei ole konstitutiivista arvoa vaan puhtaasti toteava arvo siten, että sen vaikutukset ilmenevät lähtökohtaisesti tulkitun säännön voimaantulopäivästä lähtien – –
36 Tästä seuraa, että pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa asiassa hallintoelimen on sovellettava näin tulkittua [unionin] oikeussääntöä toimivaltansa rajoissa myös oikeussuhteisiin, jotka ovat syntyneet ja jotka on perustettu ennen tulkintapyynnöstä annettua [unionin] tuomioistuimen tuomiota – –”
36 Tämän jälkeen unionin tuomioistuin totesi 23.4.2020 antamassaan tuomiossa Sole-Mizo ja Dalmandi Mezőgazdasági (C‑13/18 ja C‑126/18, EU:C:2020:292) seuraavaa:
”49 Kansallinen käytäntö, jonka mukaan palautettaessa verovelvollisen vaatimuksesta unionin oikeuden vastaisesti palauttamatta jätetty vähennyskelpoisen arvonlisäveron ylijäämän määrä kyseiseen määrään sovellettavat korot – – kertyvät tietyn ilmoituskauden ajan ilman, että sovelletaan korkoa korvaamaan verovelvolliselle ajan kulumisesta johtuva rahan arvon aleneminen mainitun ilmoituskauden jälkeen siihen saakka kunnes kyseiset korot tosiasiallisesti maksetaan, on omiaan estämään verovelvollista saamaan asianmukaista korvausta menetyksestä, joka on aiheutunut siitä, että kyseiset määrät eivät ole olleet käytettävissä, eikä se näin ollen ole tehokkuusperiaatteen mukaista. Mainitunlainen käytäntö ei myöskään ole omiaan kompensoimaan aiheettomasti palauttamatta jätetyn veron aiheuttamaa taloudellista taakkaa, mikä on verotuksen neutraalisuuden periaatteen vastaista.
– –
64 – – kun – – saatavan syynä on se, että jäsenvaltio on rikkonut unionin oikeutta, tehokkuusperiaate edellyttää, että jäsenvaltio maksaa viivästyskorkoa siinä tapauksessa, että hallinto maksaa kyseisen saatavan viipeellä, sillä jos näin ei olisi, jäsenvaltioilla ei olisi kannustinta kompensoida kyseisestä rikkomisesta verovelvollisille aiheutuneita vaikutuksia mahdollisimman nopeasti.
65 Edellytyksistä, joilla mainittuja korkoja maksetaan, – – kun unionin lainsäädäntöä ei ole, kunkin jäsenvaltion sisäisessä oikeusjärjestyksessä on säädettävä kyseisistä edellytyksistä muun muassa vastaavuus- ja tehokkuusperiaatetta noudattaen.
– –
67 Kun otetaan huomioon menettelyllinen itsemääräämisoikeus, joka jäsenvaltioilla on säätäessään kansallisessa oikeudessaan unionin oikeuden vastaisesti kannettujen verojen määrille kertyneiden korkojen maksamisen menettelyllisistä edellytyksistä, vaatimus, joka koskee sitä, että verovelvollinen jättää hakemuksen saadakseen viivästyskorkoa, jota on maksettava siinä tapauksessa, että hallinto viivästyy sellaisen saatavan maksamisessa, joka johtuu siitä, että valtio on loukannut unionin oikeutta, ei ole tehokkuusperiaatteen vastaista.”
37 Nyt käsiteltävässä asiassa ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee yhtäältä, että Lear Corporation esitti vaatimuksen viivästyskorkojen maksamisesta 23.12.2014, ja toisaalta, että kyseinen vaatimus koski tiettyä ajanjaksoa eli ajanjaksoa 1.1.2008–31.7.2011. Näin ollen siltä osin kuin ensimmäisessä kysymyksessä esitettyä olettamusta, jonka mukaan pääoman palauttamista koskeva vaatimus sisältää kansallisen oikeuden mukaan viivästyskorkoa koskevan vaatimuksen, ei ole tässä tapauksessa hyväksytty, kyseisen jäsenvaltion veroviranomaisilla on unionin oikeuden valossa oikeus rajoittua tällaisen vaatimuksen petitumiin eli tässä tapauksessa verovelvollisen itsensä määrittelemää ajanjaksoa vastaaviin korkoihin.
38 Kuten ennakkoratkaisupyynnössä kuitenkin täsmennetään, Lear Corporation vaati vasta sen jälkeen, kun se oli saanut tiedon Kúrian periaatepäätöksestä nro 18/2017, että sen ja Unkarin verohallinnon välisessä riita-asiassa otetaan huomioon viimeksi mainittu periaatepäätös koko siltä ajanjaksolta, jonka kyseinen tuomioistuin määrittää kyseisessä ratkaisussa ja joka koskee oikeutta viivästyskorkoon.
39 Tältä osin on todettava, että kyseisen jäsenvaltion verohallinnon harjoittaman käytännön kaltainen käytäntö, jossa tällaista vaatimusta käsitellään uutena vaatimuksena, minkä seurauksena osaa viivästyskoroista ei makseta, koska tämä vaatimus on vanhentunut, on vastoin periaatteita, jotka on selvästi vahvistettu 12.2.2008 annetussa tuomiossa Kempter (C‑2/06, EU:C:2008:78) ja 23.4.2020 annetussa tuomiossa Sole-Mizo ja Dalmandi Mezőgazdasági (C‑13/18 ja C‑126/18, EU:C:2020:292).
40 Nyt käsiteltävässä asiassa Lear Corporation on nimittäin yhtäältä esittänyt vanhentumisajan kuluessa ensimmäisen vaatimuksen viivästyskoron maksamisesta arvonlisäveron määrälle, jota ei voitu palauttaa ”maksettuja vastikkeita” koskevan edellytyksen vuoksi, ja viitannut 17.7.2014 annettuun määräykseen Delphi Hungary Autóalkatrész Gyártó (C‑654/13, EU:C:2014:2127), ja Lear Corporationin myöhemmän vaatimuksen on katsottava olevan erottamaton osa niitä seurauksia, joita verovelvolliset ovat kansallisella tasolla johtaneet kyseisestä määräyksestä, jolla on taannehtiva vaikutus.
41 Toisaalta sillä, että on tosiasiallisesti tehty mahdottomaksi maksaa verovelvolliselle viivästyskorkoja, jotka liittyvät ajanjaksoon, jota tämä myöhempi vaatimus koskee, kun vasta kyseisen jäsenvaltion ylimmän tuomioistuimen ratkaisu, joka on annettu alkuperäisen viivästyskorkovaatimuksen jälkeen, on mahdollistanut verovelvolliselle tiedon saannin hänen oikeuksistaan kokonaisuudessaan, kyseisen jäsenvaltion verohallinto on omiaan estämään ”verovelvollista saamaan asianmukaista korvausta menetyksestä, joka on aiheutunut siitä, että kyseiset määrät eivät ole olleet käytettävissä, eikä se näin ollen ole tehokkuusperiaatteen mukaista” (tuomio 23.4.2020, Sole-Mizo ja Dalmandi Mezőgazdasági, C‑13/18 ja C‑126/18, EU:C:2020:292, 49 kohta).
42 Toiseen kysymykseen on näin ollen vastattava, että tehokkuusperiaatetta ja verotuksen neutraalisuuden periaatetta on tulkittava siten, että ne eivät ole esteenä jäsenvaltion käytännölle, jonka mukaan kyseisen jäsenvaltion verohallinnolla ei ole velvollisuutta myöntää vanhentumisajan kuluessa esitetyn viivästyskorkojen, jotka liittyvät mainitun jäsenvaltion unionin oikeuden vastaisesti pidättämiin arvonlisäveron määriin, maksamista koskevan vaatimuksen esittämisvaiheessa korkoja, joita tämä vaatimus ei koske, mutta ne ovat sitä vastoin esteenä sille, että verohallinto luokittelee uudeksi – jolloin seurauksena on vanhentuminen – viivästyskorkojen maksamista koskevan toisen vaatimuksen, jossa mainitaan ajanjakso, joka ei ollut ensimmäisen vaatimuksen kohteena, kun toinen vaatimus koskee saman unionin oikeuden rikkomisen vuoksi pidätetyille arvonlisäveromäärille kertyneitä viivästyskorkoja kuin se, joka oli ensimmäisen vaatimuksen syynä, ja kun verovelvollinen sai tiedon mahdollisuudesta laajentaa vaatimuksen ajallista soveltamisalaa vasta unionin tuomioistuimen sille SEUT 267 artiklassa annettua toimivaltaa käyttäen antaman ratkaisun johdosta annetun kansallisen tuomioistuimen ratkaisun jälkeen.
Kolmas kysymys
43 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee kolmannella kysymyksellään lähinnä, onko vastaavuusperiaatetta, tehokkuusperiaatetta ja verotuksen neutraalisuuden periaatetta tulkittava siten, että niiden perusteella voidaan katsoa, että toinen viivästyskorkojen maksamista koskeva vaatimus, joka on esitetty oikeuskäytännössä tapahtuneen kehityksen vuoksi, täydentää tällaisten korkojen maksamista koskevaa ensimmäistä vaatimusta, vai siten, että se merkitsee ensimmäisen vaatimuksen muuttamista, kun otetaan huomioon, että nämä kaksi vaatimusta eroavat toisistaan vain sen ajanjakson osalta, jolta viivästyskorkoja vaaditaan.
44 Kun otetaan huomioon toiseen kysymykseen tämän määräyksen 42 kohdassa annettu vastaus, jonka mukaan nämä periaatteet ovat tällaisessa tapauksessa esteenä sille, että kyseisen jäsenvaltion verohallinto luokittelee toisen viivästyskorkojen maksamista koskevan vaatimuksen uudeksi vaatimukseksi, tästä on loogisesti pääteltävä, että mainitut periaatteet merkitsevät toisaalta sitä, että toinen vaatimus luokitellaan niiden yksityiskohtaisten sääntöjen mukaan, jotka jäsenvaltion on määritettävä kansallisessa oikeudessaan, tällaisten korkojen maksamista koskevan ensimmäisen vaatimuksen täydennykseksi.
45 Näin ollen kolmanteen kysymykseen on vastattava, että tehokkuusperiaatetta ja verotuksen neutraalisuuden periaatetta on tulkittava siten, että ne edellyttävät, että niiden yksityiskohtaisten sääntöjen mukaan, jotka kunkin jäsenvaltion on määritettävä kansallisen oikeutensa perusteella, on katsottava, että toinen viivästyskorkojen maksamista koskeva vaatimus, jossa mainitaan ajanjakso, joka ei ollut tällaisten korkojen maksamista koskevan ensimmäisen vaatimuksen kohteena, täydentää ensimmäistä vaatimusta, kun toinen vaatimus koskee viivästyskorkoja, jotka liittyvät arvonlisäveron määriin, jotka on pidätetty saman unionin oikeuden rikkomisen vuoksi kuin ensimmäisen vaatimuksen syynä ollut unionin oikeuden rikkominen, ja kun verovelvollinen on saanut tiedon mahdollisuudesta laajentaa vaatimuksen ajallista soveltamisalaa vasta unionin tuomioistuimen SEUT 267 artiklassa sille annettua toimivaltaa käyttäessään antaman ratkaisun johdosta annetun kansallisen tuomioistuimen ratkaisun jälkeen.
Neljäs kysymys
46 Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen neljäs kysymys perustuu olettamukseen, jonka mukaan toinen viivästyskorkojen maksamista koskeva vaatimus on voinut vanhentua pääasiassa kyseessä olevan kaltaisissa olosuhteissa. Edellä tämän määräyksen 42 kohdassa annetusta vastauksesta toiseen kysymykseen seuraa, että vastaavuusperiaate, tehokkuusperiaate ja verotuksen neutraalisuuden periaate estävät sen, että tällaista vaatimusta voidaan pitää uutena ja että se näin ollen olisi vanhentunut. Tämän määräyksen 45 kohdassa annetusta vastauksesta kolmanteen kysymykseen ilmenee sitä vastoin, että mainittua vaatimusta on niiden yksityiskohtaisten sääntöjen mukaan, jotka kunkin jäsenvaltion on määritettävä kansallisessa oikeudessaan, pidettävä ensimmäisen viivästyskorkojen maksamista koskevan vaatimuksen täydennyksenä.
47 Neljänteen kysymykseen ei näin ollen ole tarpeen vastata.
Oikeudenkäyntikulut
48 Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta.
Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (seitsemäs jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:
1) Yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä 28.11.2006 annetun neuvoston direktiivin 2006/112/EY 183 artiklaa
on tulkittava vastaavuusperiaatteen, tehokkuusperiaatteen ja verotuksen neutraalisuuden periaatteen valossa siten, että
se ei ole tilanteessa, jossa verovelvollinen vaatii sellaisen arvonlisäveron palauttamista, jota ei aikaisemmin voitu palauttaa sellaisen lakisääteisen edellytyksen vuoksi, jonka unionin tuomioistuin on katsonut olevan ristiriidassa kyseisen artiklan kanssa, esteenä sille, että kyseisen palautusvaatimuksen voidaan asianomaisen jäsenvaltion oikeudessa säädetyin edellytyksin katsoa sisältävän myös viivästyskorkojen maksamista koskevan vaatimuksen, kun otetaan huomioon, että jäsenvaltion unionin oikeuden vastaisesti pidättämille arvonlisäveron ylijäämille maksettavan koron tarkoituksena on korvata taloudellinen menetys, joka verovelvolliselle on aiheutunut siitä, että kyseiset määrät eivät olleet käytettävissä.
2) Tehokkuusperiaatetta ja verotuksen neutraalisuuden periaatetta
on tulkittava siten, että
ne eivät ole esteenä jäsenvaltion käytännölle, jonka mukaan kyseisen jäsenvaltion verohallinnolla ei ole velvollisuutta myöntää vanhentumisajan kuluessa esitetyn viivästyskorkojen, jotka liittyvät mainitun jäsenvaltion unionin oikeuden vastaisesti pidättämiin arvonlisäveron määriin, maksamista koskevan vaatimuksen esittämisvaiheessa korkoja, joita tämä vaatimus ei koske, mutta ne ovat sitä vastoin esteenä sille, että verohallinto luokittelee uudeksi – jolloin seurauksena on vanhentuminen – viivästyskorkojen maksamista koskevan toisen vaatimuksen, jossa mainitaan ajanjakso, joka ei ollut ensimmäisen vaatimuksen kohteena, kun toinen vaatimus koskee saman unionin oikeuden rikkomisen vuoksi pidätetyille arvonlisäveromäärille kertyneitä viivästyskorkoja kuin se, joka oli ensimmäisen vaatimuksen syynä, ja kun verovelvollinen sai tiedon mahdollisuudesta laajentaa vaatimuksen ajallista soveltamisalaa vasta unionin tuomioistuimen sille SEUT 267 artiklassa annettua toimivaltaa käyttäen antaman ratkaisun johdosta annetun kansallisen tuomioistuimen ratkaisun jälkeen.
3) Tehokkuusperiaatetta ja verotuksen neutraalisuuden periaatetta
on tulkittava siten, että
ne edellyttävät, että niiden yksityiskohtaisten sääntöjen mukaan, jotka kunkin jäsenvaltion on määritettävä kansallisen oikeutensa perusteella, on katsottava, että toinen viivästyskorkojen maksamista koskeva vaatimus, jossa mainitaan ajanjakso, joka ei ollut tällaisten korkojen maksamista koskevan ensimmäisen vaatimuksen kohteena, täydentää ensimmäistä vaatimusta, kun toinen vaatimus koskee viivästyskorkoja, jotka liittyvät arvonlisäveron määriin, jotka on pidätetty saman unionin oikeuden rikkomisen vuoksi kuin ensimmäisen vaatimuksen syynä ollut unionin oikeuden rikkominen, ja kun verovelvollinen on saanut tiedon mahdollisuudesta laajentaa vaatimuksen ajallista soveltamisalaa vasta unionin tuomioistuimen SEUT 267 artiklassa sille annettua toimivaltaa käyttäessään antaman ratkaisun johdosta annetun kansallisen tuomioistuimen ratkaisun jälkeen.
Allekirjoitukset