Kanne 26.6.2014 – Kendrion NV v. Euroopan unionin tuomioistuin

(Asia T-479/14)

Oikeudenkäyntikieli: hollanti

Asianosaiset

Kantaja: Kendrion NV (Zeist, Alankomaat) (edustaja: asianajajat P. Glazener ja T. Ottervanger)

Vastaaja: Euroopan unionin tuomioistuin

Vaatimukset

Kantaja vaatii unionin yleistä tuomioistuinta velvoittamaan Euroopan unionin

maksamaan korvauksena aineellisesta vahingosta 2 308 463,98 euroa tai ainakin sellaisen määrän, jonka maksettavaksi tuomitsemista unionin yleinen tuomioistuin pitää kohtuuden mukaan mahdollisena

maksamaan korvauksena aineettomasta vahingosta ensisijaisesti 11 050 000,00 euroa tai ainakin 1 700 000,00 euroa taikka toissijaisesti määrän, josta asianosaiset sopivat unionin yleisen tuomioistuimen määräämiä menettelytapoja noudattaen, tai ainakin määrän, jonka unionin yleinen tuomioistuin vahvistaa kohtuuden mukaan

maksamaan kaikille rahamäärille unionin yleisen tuomioistuimen kohtuuden mukaan vahvistamaa viivästyskorkoa 26.11.2013 alkaen

korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

Oikeudelliset perusteet ja pääasialliset perustelut

Unionin tuomioistuin totesi 26.11.2013 antamassaan tuomiossa Kendrion vastaan komissio (C-50/12 P, EU:C:2013:771), että Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklan toista kohtaa oli rikottu käsiteltäessä unionin yleisessä tuomioistuimessa asiaa T-54/06, Kendrion vastaan komissio, joka koski vaatimusta [EY] 81 artiklan mukaisesta menettelystä (asia COMP/F/38.354 – Teollisuussäkit) 30.11.2005 tehdyn komission päätöksen K(2005) 4634 lopullinen, joka koskee kartellia muovisten teollisuussäkkien markkinoilla, kumoamisesta siltä osin kuin päätös koskee kantajaa sekä vaatimusta kantajalle määrätyn sakon kumoamisesta tai toissijaisesti alentamisesta.

Unionin tuomioistuin päätti samalla myös, että Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklan toisen kohdan mukaisen velvollisuuden rikkomisesta on määrättävä seuraamus unionin yleisessä tuomioistuimessa nostettavan vahingonkorvauskanteen yhteydessä, koska tällainen kanne merkitsee tehokasta korjauskeinoa.

Kantaja katsoo, että unionin tuomioistuin on kyseisessä tuomiossa jo vahvistanut, että edellytykset sille, että yksityisille oikeussubjekteille oikeuksia perustavan oikeussäännön rikkominen on riittävän ilmeinen, täyttyvät.

Kantaja toteaa lisäksi, että kun oikeudenkäynti on tähän mennessä kestänyt viisi vuotta ja yhdeksän kuukautta vaikka kantajan mielestä kohtuullisena voitaisiin pitää kahta vuotta ja kuutta kuukautta, asian käsittelyn kohtuullinen kestoaika on ylitetty kolmella vuodella ja kolmella kuukaudella. Asian ratkaiseminen kohtuullisessa ajassa olisi siten edellyttänyt tuomion antamista 26.8.2010 eikä vasta 26.11.2013.

Asian käsittelyn kohtuuttomasta kestosta kantajalle aiheutunut aineellinen vahinko johtuu kantajalle tuona ajanjaksona aiheutuneista ylimääräisistä taloudellisista rasitteista. Tämä vahinko muodostuu komission perimästä 34 000 000 euron sakolle samalta ajanjaksolta lasketusta korosta sekä sakon ja sen korkojen maksamisesta asetetusta pankkitakauksesta samana ajanjaksona aiheutuneista kuluista. Tästä määrästä vähennetään rahoituskulut sakosta ja sen koroista, jotka olisi ollut maksettava unionille 26.8.2010, jos unionin tuomioistuin olisi antanut tuomion kyseisenä päivänä.

Kantaja vaatii asian käsittelyn kohtuuttomasta kestosta sille aiheutuneesta aineettomasta vahingosta kohtuulliseksi katsomanaan korvauksena 10 prosenttia sakon määrästä lisättynä 10 prosentilla siltä vuoden osalta, jolla oikeudenkäynti unionin tuomioistuimessa on ylittänyt kohtuullisen keston. Tällainen hyvitys on kantajan mielestä asianmukainen, koska ajankohtana, jolloin komissio antoi päätöksensä, seuraamusta korotettiin normaalisti 10 prosentilla kultakin vuodelta, jona rikkominen jatkui.

Toissijaisesti kantaja vaatii aineettomasta vahingosta kohtuullisena korvauksena 5 prosenttia sakon määrästä. Tämä määrä noudattaisi hyvitystä, jonka unionin tuomioistuin on katsonut asianmukaiseksi tähän verrattavissa tilanteissa, joissa kartellisakkoja koskevan asian ratkaiseminen on huomattavasti ylittänyt määräajan.