UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN MÄÄRÄYS (valituksia käsittelevä jaosto)
11 päivänä joulukuuta 2014 (*)
Oikeudenkäyntimenettely – Oikeudenkäyntikulujen vahvistaminen – Asianajajan palkkio – Unionin elin, jota edustaa asianajaja – Kiinteämääräinen palkkio – Asiamiehen matka- ja oleskelukulut – Käännöskulut – Korvattavat oikeudenkäyntikulut – Kantajan taloudellinen tilanne
Asiassa T‑283/08 P‑DEP,
jossa on kyse pyynnöstä oikeudenkäyntikulujen vahvistamiseksi 7.7.2011 annetun tuomion Longinidis v. Cedefop (T‑283/08 P, Kok. H., EU:T:2011:338) johdosta,
Pavlos Longinidis, kotipaikka Thessaloniki (Kreikka), edustajanaan asianajaja P. Yatagantzidis,
kantajana
ja jossa muuna osapuolena on
Euroopan ammatillisen koulutuksen kehittämiskeskus (Cedefop), asiamiehenään M. Fuchs,
vastaajana ensimmäisessä oikeusasteessa,
UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (muutoksenhakujaosto),
toimien kokoonpanossa: presidentti M. Jaeger sekä tuomarit M. Prek ja G. Berardis (esittelevä tuomari),
kirjaaja: E. Coulon,
on antanut seuraavan
määräyksen
Tosiseikat, menettely ja asianosaisten vaatimukset
1 Unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 16.7.2008 jättämällään kirjelmällä Pavlos Longinidis teki Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön liitteessä I olevan 9 artiklan nojalla valituksen, jolla vaadittiin kumottavaksi 24.4.2008 annettua tuomiota Longinidis v. Cedefop (F‑74/06, Kok. H., EU:F:2008:48), jolla virkamiestuomioistuin hylkäsi hänen kanteensa, jolla muun muassa vaadittiin kumottavaksi Euroopan ammatillisen koulutuksen kehittämiskeskuksen (Cedefop) 30.11.2005 tekemää päätöstä Longinidisin väliaikaisen toimihenkilön työsopimuksen päättämisestä.
2 Unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi valituksen kokonaisuudessaan 7.7.2011 antamallaan tuomiolla Longinidis v. Cedefop (T‑283/08 P, Kok. H., EU:T:2011:338), koska kaikki kuusi Longinidisin esittämää kanneperustetta joko jätettiin tutkimatta tai ne olivat perusteettomia tai tehottomia. Unionin yleinen tuomioistuin myös velvoitti Longinidisin vastaamaan omista oikeudenkäyntikuluistaan ja korvaamaan Cedefopille kyseisessä menettelyssä aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.
3 Cedefop vaati 14.12.2011 päivätyllä kirjeellä Longinidisia korvaamaan 16 641,28 euroa muutoksenhakuun liittyviä oikeudenkäyntikuluja, jotka koostuivat menettelyä varten palkatulle asianajajalle P. Anestisille maksetusta määrästä, Cedefopin asiamiehen matkakuluista Luxemburgin kaupunkiin (Luxemburg) ja oleskelukuluista siellä istuntoa varten sekä käännöskuluista.
4 Huolimatta yksityisen kuriiriyhtiön useista yrityksistä antaa 14.12.2011 päivätty kirje tiedoksi, Longinidis otti kirjeen vastaan vasta Cedefopin hänelle 19.1.2012 osoittaman toisen, niin ikään kyseessä olevia oikeudenkäyntikuluja koskevan kirjeen liitteenä. Tällä viimeksi mainitulla kirjeellä Cedefop pyysi Longinidisia esittämään huomautuksensa viimeistään 10.2.2012.
5 Saatuaan Cedefopin kanssa käymänsä kirjeenvaihdon päätteeksi edellä mainittua määräaikaa pidennetyksi Longinidis vastasi 19.1.2012 päivättyyn kirjeeseen sähköpostilla pidennetyn määräajan päättymispäivänä 2.3.2012.
6 Tässä sähköpostissa Longinidis väitti, että Cedefopin johtajan sijaisena toimineella henkilöllä, joka oli allekirjoittanut 14.12.2011 ja 19.1.2012 päivätyt kirjeet, oli eturistiriita hänen suhteensa. Hän väitti myös, että nämä kirjeet ja niiden liitteet olivat liian ylimalkaisia, koska niistä ei voinut ymmärtää syitä, joiden johdosta Cedefop oli käyttänyt edustamisekseen asiamiehen lisäksi asianajajaa, jonka tuntiveloitusta ja työtuntien määrää ei ilmoitettu, ja joiden johdosta sille oli aiheutunut käännöskuluja. Longinidis pyysi lisäksi, että oikeudenkäyntikuluja, jotka hänen oli korvattava Cedefopille, koskeva menettely keskeytetään siihen saakka, kunnes Cedefopin uusi johtaja nimitetään.
7 Cedefop vastasi Longinidisille sähköpostilla 23.3.2012, että 16 641,28 euron määrä oli oikea ja että hänen vastaväitteensä olivat perusteettomia. Longinidis ei vastannut tähän sähköpostiin eikä maksanut vaadittua määrää.
8 Cedefop katsoi, että Longinidis oli toiminnallaan riitauttanut unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 92 artiklan 1 kohdassa tarkoitetut korvattavat oikeudenkäyntikulut, ja jätti sen vuoksi unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 30.9.2013 nyt käsiteltävän oikeudenkäyntikulujen vahvistamista koskevan pyynnön, jossa se pyytää unionin yleistä tuomioistuinta vahvistamaan sille tuomion Longinidis v. Cedefop (EU:T:2011:338) johdosta korvattavien oikeudenkäyntikulujen määräksi 16 641,28 euroa, korotettuna 2 061,25 eurolla, jotka vastaavat käännöskuluja, joita aiheutui nyt käsiteltävän pyynnön kääntämisestä englannista oikeudenkäyntikieleen.
9 Unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 13.12.2013 toimittamissaan huomautuksissa Longinidis pyytää unionin yleistä tuomioistuinta jättämään Cedefopin pyynnön tutkimatta tai hylkäämään sen perusteettomana tai toissijaisesti alentamaan korvattaviksi katsottavien oikeudenkäyntikulujen määrää, jonka ei missään tapauksessa tulisi olla yli [luottamuksellinen](1) euroa.
Oikeudellinen arviointi
Tutkittavaksi ottaminen
10 Käsiteltävänä olevasta oikeudenkäyntikulujen vahvistamista koskevasta pyynnöstä esittämissään huomautuksissa Longinidis riitauttaa pyynnön tutkittavaksi ottamisen.
11 Hän väittää ensinnäkin, että pyyntö on jätettävä tutkimatta, koska korvattavia oikeudenkäyntikuluja ei ole riitautettu osapuolten välillä. Hän väittää erityisesti, ettei hänen 2.3.2012 lähettämäänsä sähköpostia voida pitää näyttönä siitä, että hän olisi riitauttanut määrän, jonka korvaamista Cedefop oli häneltä vaatinut. Longinidisin mukaan tämä sähköposti oli ainoastaan pyyntö lykätä Cedefopin käynnistämää hallinnollista menettelyä oikeudenkäyntikulujen perimiseksi, jotta vältettäisiin se, että menettelystä vastaa johtaja, joka Longinidisin mukaan ei voinut olla puolueeton hänen suhteensa.
12 Työjärjestyksen 92 artiklan 1 kohdassa määrätään, että jos oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta syntyy riita, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ratkaisee sen asianosaisen pyynnöstä ja kuultuaan toisen asianosaisen huomautukset antamalla määräyksen, josta ei voi valittaa.
13 Tämän suhteen ei voida hyväksyä sitä, että mainitussa artiklassa tarkoitettu riita katsotaan syntyneeksi vain, jos se, jolle asian voittanut asianosainen on esittänyt oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevan pyynnön, vastustaa tätä pyyntöä nimenomaisesti ja kokonaisuudessaan. Tällaisessa tilanteessa riittäisi, että asianosainen, joka on oikeudenkäynnissä velvoitettu korvaamaan vastapuolen oikeudenkäyntikulut, ei reagoi tilanteeseen mitenkään tai viivyttelee toimissaan, jotta oikeudenkäyntikulujen vahvistamista koskevan pyynnön esittäminen edellä mainitun artiklan mukaisesti käy mahdottomaksi. Tällaisella lopputuloksella evättäisiin tehokas vaikutus työjärjestyksen 92 artiklassa määrätyltä menettelyltä, jolla pyritään siihen, että oikeudenkäyntikuluista annetaan lopullinen ratkaisu (ks. vastaavasti määräys 25.3.2014, Marcuccio v. komissio, T‑126/11 P-DEP, EU:T:2014:171, 13 kohta).
14 Longinidis väittää toiseksi, että käsiteltävänä oleva pyyntö on liian ylimalkainen, koska Cedefop ei ole täsmentänyt, kuinka sille aiheutuneet oikeudenkäyntikulut olivat välttämättömiä, eikä myöskään asianajajansa työtuntien määrää tai tuntiveloitusta.
15 Myöskin tämä oikeudenkäyntiväite on hylättävä, koska kysymys siitä, onko oikeudenkäyntikulujen vahvistamista koskevassa pyynnössä riittävän täsmällisiä tietoja oikeudenkäyntikulujen välttämättömyydestä, liittyy pyynnön asiakysymykseen, ei sen tutkittavaksi ottamiseen.
Asiakysymys
16 Kuten edellä 3–8 kohdasta ilmenee, Cedefop vaatii, että Longinidis maksaa sille yhteensä 18 702,53 euroa. Tämä loppusumma koostuu seuraavista tekijöistä
– 8 869,04 euroa vastaavat asianajaja Anestisille muutoksenhaun johdosta maksettua määrää, joka sisältää 869,04 euroa kuluja
– 923,49 euroa vastaavat Cedefopin asiamiehen matkakuluja Luxemburgin kaupunkiin (Luxemburg) ja oleskelukuluja siellä istuntoa varten
– 6 848,75 euroa vastaavat käännöskuluja, joiden väitettiin olevan välttämättömiä mainitussa menettelyssä
– 2 061,25 euroa vastaavat käännöskuluja nyt käsiteltävän oikeudenkäyntikulujen vahvistamista koskevan pyynnön kääntämisestä englannista oikeudenkäyntikieleen.
17 Longinidis väittää, ettei Cedefopin ollut välttämätöntä käyttää ulkopuolista asianajajaa asiamiehensä avustamiseen, että tämän asianajajan palkkio ei ole perusteltu eikä tarkistettavissa, ettei Cedefopin asiamiehen ollut tarpeen olla läsnä unionin yleisen tuomioistuimen istunnossa ja että Cedefopille aiheutuneet käännöskulut eivät ole korvattavia. Hän toteaa vielä, että joka tapauksessa hänen taloudellinen tilanteensa ei mahdollista yli 4 000 euron suuruisen määrän maksamista Cedefopille.
Alustavia huomautuksia
18 Työjärjestyksen 91 artiklan b alakohdan mukaan korvattaviksi oikeudenkäyntikuluiksi katsotaan asianosaisille asian käsittelystä aiheutuneet välttämättömät kustannukset, erityisesti matka- ja oleskelukulut, sekä asiamiehen, avustajan tai asianajajan palkkio.
19 Tästä määräyksestä ilmenee, että korvattavat kulut on rajattu ensinnäkin asian käsittelystä unionin yleisessä tuomioistuimessa aiheutuneisiin kustannuksiin ja toiseksi tätä varten välttämättömiin kustannuksiin (määräys 31.3.2011, Tetra Laval v. komissio, T‑5/02 DEP ja T‑80/02 DEP, EU:T:2011:129, 53 kohta, ja määräys 23.3.2012, Kerstens v. komissio, T‑498/09 P‑DEP, EU:T:2012:147, 13 kohta).
20 Vakiintuneessa oikeuskäytännössä on todettu, että asianajajien palkkioita koskevien unionin oikeussääntöjen puuttuessa unionin tuomioistuinten on arvioitava vapaasti asiassa esille tulleita seikkoja ja otettava tältä osin huomioon oikeudenkäynnin kohde ja luonne, sen merkitys unionin oikeuden kannalta ja asian vaikeusaste, oikeudenkäynnistä asiamiehille, avustajille tai asianajajille aiheutuneen työn määrä ja oikeudenkäynnissä kyseessä olleet asianosaisten taloudelliset intressit (määräys 28.6.2004, Airtours v. komissio, T‑342/99 DEP, EU:T:2004:192, 18 kohta ja määräys Kerstens v. komissio, EU:T:2012:147, 14 kohta).
21 Unionin yleisen tuomioistuimen on korvattavia oikeudenkäyntikuluja vahvistaessaan otettava huomioon kaikki asian olosuhteet oikeudenkäyntikulujen vahvistamista koskevan määräyksen antamiseen asti, oikeudenkäyntikuluja koskevaan oikeudenkäyntiin liittyvät välttämättömät kustannukset mukaan lukien (määräys Kerstens v. komissio, EU:T:2012:147, 15 kohta)
Ulkopuolisen asianajajan käyttäminen
22 Cedefop väittää, että toisin kuin Longinidis esittää 2.3.2012 lähettämässään sähköpostissa, se tarvitsi edustamisekseen asiamiehen lisäksi myös asianajajan, eikä oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen velvoitettu osapuoli voi kyseenalaistaa tätä valintaa. Cedefop toteaa lisäksi, että sitä oli jo virkamiestuomioistuimessa edustanut tämä sama asianajaja, joka osasi kreikkaa, jonka Longinidis oli valinnut oikeudenkäyntikieleksi, kun taas asiasta vastaavalla asiamiehellä ei ollut tällaista kielitaitoa.
23 Longinidis väittää, ettei Cedefop ole osoittanut, että ulkopuolisen asianajajan käyttö sen asiasta vastaavan asiamiehen avustamiseen oli välttämätöntä. Longinidis toteaa erityisesti, ettei hänen valitsemansa oikeudenkäyntikielen perusteella voida katsoa, että tällainen avustaminen oli tarpeen.
24 Unionin tuomioistuimen perussäännön 19 artiklan ensimmäisen kohdan, jota sen 53 artiklan ensimmäisen kohdan mukaisesti sovelletaan asian käsittelyyn unionin yleisessä tuomioistuimessa, mukaan siltä osin kuin kyse on tavasta, jolla unionin toimielimet haluavat itseään edustettavan tai avustettavan unionin tuomioistuimissa, ne voivat vapaasti valita, haluavatko ne käyttää apunaan asianajajaa. Näin ollen, kun toimielimet käyttävät avustajanaan asianajajaa, jolle niiden on maksettava korvaus, tämän asianajajan palkkio kuuluu asian käsittelystä aiheutuneiden välttämättömien kustannusten käsitteen piiriin, eikä toimielimen tarvitse osoittaa, että kyseisen asianajajan tai henkilön osallistuminen oli objektiivisesti perusteltua. Perussäännön tämän määräyksen soveltamiseksi Cedefopin kaltaiset unionin elimet on rinnastettava unionin toimielimiin (ks. vastaavasti määräys 10.10.2013, OCVV v. Schräder, C‑38/09 P‑DEP, EU:C:2013:679, 20–22 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
25 Vaikka sillä seikalla, että Cedefop käytti asiamiestä ja ulkopuolista asianajajaa, ei ole merkitystä kyseessä olevien oikeudenkäyntikulujen mahdolliseen korvattavuuteen, koska niitä ei voida evätä mistään periaatteellisesta syystä, sillä voi kuitenkin olla vaikutusta määritettäessä asian käsittelystä aiheutuneiden loppujen lopuksi korvattavien oikeudenkäyntikulujen määrää. Kyse ei näin ollen voi olla kantajien yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamisesta, kun vastajana oleva unionin elin päättää käyttää asianajajan palveluita joissakin asioissa, kun taas joissain toisissa asioissa sen asioita hoitaa asiamies (ks. vastaavasti määräys 29.5.2013, Marcuccio v. komissio, T‑278/07 P‑DEP, EU:T:2013:269, 14 kohta).
26 Muunlainen arviointi, jossa edellytettäisiin elimeltä, jotta se voi käyttää oikeuttaan vaatia korvattavaksi asianajajalle maksettu palkkio kokonaan tai osittain, että se osoittaa ”objektiivisen” tarpeen käyttää asianajajan palveluita, merkitsisi todellisuudessa unionin tuomioistuimen perussäännön 19 artiklan ensimmäisessä kohdassa taatun vapauden rajoittamista epäsuorasti, ja se merkitsisi unionin tuomioistuimille velvollisuutta korvata omalla arviollaan toimielinten ja niiden yksiköiden organisoinnista vastaavien elinten suorittama arvio. Tällainen tehtävä ei kuitenkaan ole yhteensopiva unionin tuomioistuimen perussäännön 19 artiklan ensimmäisen kohdan kanssa eikä sen sisäisen järjestäytymisvallan kanssa, joka unionin toimielimillä ja elimillä on unionin tuomioistuinten käsittelemien, niitä koskevien asioiden hallinnoinnissa (määräys Marcuccio v. komissio, EU:T:2013:269, 15 kohta).
27 Tästä oikeuskäytännöstä seuraa, että Longinidisin väite, jolla kyseenalaistetaan se, onko Cedefopin ollut välttämätöntä käyttää ulkopuolista asianajajaa, ei voi menestyä (ks. vastaavasti määräys OCVV v. Schräder, EU:C:2013:679, 23 kohta ja Marcuccio v. komissio, EU:T:2014:171, 30 kohta).
Cedefopin asianajajan palkkion arviointi
28 Jotta asian käsittelystä tosiasiallisesti aiheutuneiden kustannusten välttämättömyyttä voidaan arvioida edellä 20 kohdassa mainittujen kriteerien perusteella, oikeudenkäyntikulujen korvaamista vaativan osapuolen on esitettävä täsmällisiä tietoja. Vaikka näiden tietojen puuttuminen ei estä unionin yleistä tuomioistuinta vahvistamasta korvattavien oikeudenkäyntikulujen määrää kohtuullisen arvion perusteella, siitä seuraa kuitenkin, että unionin yleisen tuomioistuimen on välttämättä arvioitava esitettyjä vaatimuksia suppeasti (ks. määräys Marcuccio v. komissio, EU:T:2014:171, 31 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
29 Käsiteltävässä asiassa Cedefop vaatii 8 000 euron suuruista summaa, joka vastaa kiinteämääräistä palkkiota, jonka se oli neuvotellut ulkopuolisen asianajajansa kanssa. Se täsmentää, että tämä kiinteämääräinen palkkio vastaa unionin oikeuteen erikoistuneiden asianajajien yleisesti vaatimaa palkkiotasoa ja että tuntiveloitukseen perustuva korvaus olisi luultavasti ollut korkeampi.
30 Longinidis väittää ensinnäkin, ettei Cedefop ole täsmentänyt asianajajansa tuntiveloitusta eikä hänen muutoksenhakumenettelyä varten työskentelemien tuntien määrää. Longinidis korostaa myös, että kyseessä olevan kiinteämääräisen palkkion, josta Cedefop ja sen asianajaja sopivat ennen kuin tämä hoiti muutoksenhakumenettelyn edellyttämät tehtävät, ei voida katsoa heijastavan suoritetun työn todellista arvoa. Longinidis huomauttaa lopuksi, että oikeudenkäyntikulujen vahvistamista koskevassa pyynnössä ei täsmennetä, kuinka Cedefopin puolustamisen kannalta tarpeelliset toimet jaettiin sen asiamiehen ja asianajajan välillä.
31 Aluksi on muistutettava, että unionin tuomioistuimilla ei ole toimivaltaa vahvistaa oikeudenkäyntikuluja, jotka osapuolten on maksettava omille asianajajilleen, vaan sen on määritettävä, mikä määrä tästä palkkiosta voidaan periä oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen velvoitetulta osapuolelta. Vastaavasti palkkion kiinteämääräisyys ei vaikuta unionin yleisen tuomioistuimen arvioon korvattavien oikeudenkäyntikulujen määrästä, koska tuomioistuimen arvio perustuu tuomioistuinten vakiintuneisiin arviointiperusteisiin ja täsmällisiin tietoihin, joita asianosaisten on sille toimitettava. Vaikka tällaisten tietojen puuttuminen ei estä unionin yleistä tuomioistuinta vahvistamasta korvattavien oikeudenkäyntikulujen määrää kohtuullisen arvion perusteella, se asettaa kuitenkin unionin yleisen tuomioistuimen tilanteeseen, jossa sen on välttämätöntä arvioida vaatimuksen esittäjän väitteitä suppeasti, kuten edellä 28 kohdassa todetaan (määräys Marcuccio v. komissio, EU:T:2013:269, 20 kohta ja määräys Marcuccio v. komissio, EU:T:2014:171, 38 kohta).
32 Koska Cedefop ei ole esittänyt muita täsmennyksiä, edellä 20 kohdassa luoteltuja arviointiperusteita on sovellettava unionin yleisen tuomioistuimen käytettävissä olevien seikkojen perusteella.
33 Ensinnäkin oikeudenkäynnin luonteesta on todettava, että käsiteltävä pyyntö koskee oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet unionin yleisessä tuomioistuimessa käydyssä muutoksenhakumenettelyssä, joka on jo luonteensa vuoksi menettely, joka rajoittuu oikeuskysymyksiin ja jossa ei käsitellä tosiseikkoja (ks. määräys Marcuccio v. komissio, EU:T:2014:171, 32 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
34 On kuitenkin huomioitava, että kuten tuomion Longinidis v. Cedefop (EU:T:2011:338) 32 ja 35 kohdasta ilmenee, Longinidis väitti valituksessaan, että virkamiestuomioistuin oli arvioinut väärin eräitä osia näytöstä. Näin ollen Cedefop joutui vastineessaan ottamaan kantaa tähän kysymykseen.
35 Toiseksi oikeudenkäynnin kohteesta, asian vaikeusasteesta ja oikeudenkäynnistä Cedefopille aiheutuneen työn määrästä on huomautettava, että Longinidisin valitus oli 20-sivuinen ja sisälsi useita liitteitä ja siinä riitautettiin useita kohtia tuomiosta Longinidis v. komissio (EU:F:2008:48), joka sisälsi 185 kohtaa. Valituksessa esitettiin kuusi valitusperustetta, joista ensimmäinen perustuu näytön arviointia koskevien säännösten rikkomiseen ja selvitysaineiston huomioon ottamiseen vääristyneellä tavalla, toinen tuomioistuimella olevan perusteluvelvollisuuden rikkomiseen, kolmas hallinnolla olevan perusteluvelvollisuuden virheelliseen tulkintaan, neljäs virheelliseen arviointiin siitä, että kyse ei ollut ilmeisestä arviointivirheestä, viides puolustautumisoikeuksien kunnioittamista koskevan periaatteen virheelliseen tulkintaan ja kuudes puolueettomuusperiaatteen loukkaamiseen, kuten tuomion Longinidis v. Cedefop 27 kohdasta ilmenee (EU:T:2011:338).
36 Cedefop otti 21-sivuisessa vastineessaan kantaa kaikkiin Longinidisin esittämiin valitusperusteisiin. Kuten Longinidis kuitenkin perustellusti huomauttaa, Cedefopin asianajajan Anestisin työtä helpotti se, että hän oli hyvin perillä muutoksenhakumenettelyssä esille tulleista kysymyksistä, koska hän oli edustanut Cedefopia jo ensimmäisessä oikeusasteessa.
37 On myös mainittava, että kuudennessa valitusperusteessa esitettiin tutkittavaksi ottamista koskeva ongelma, jonka johdosta unionin yleinen tuomioistuin esitti asianosaisille kirjallisia kysymyksiä, joihin Longinidis vastasi 20-sivuisella kirjelmällä ja Cedefop 10-sivuisella kirjelmällä.
38 Lisäksi on huomattava, että Longinidisin esittämän pyynnön mukaisesti unionin yleinen tuomioistuin päätti pitää asiassa istunnon, mikä edellytti väistämättä Anestisilta valmistelutyötä.
39 Tämän johdosta oikeudenkäynti oli tietyssä määrin monimutkainen, mistä on osoituksena myös tuomion Longinidis v. Cedefop (EU:T:2011:338) pituus. Tuomiossa on 133 kohtaa.
40 Kolmanneksi oikeudenkäynnissä kyseessä olleista taloudellista intresseistä on todettava, että vaikka – kuten Longinidis väittää – asia koski ainoastaan Cedefopin yhtä työntekijää, kyse oli sellaisen tuomion vahvistamisesta, jolla oli hylätty vahingonkorvausvaatimus, joka koski 50 000 euron suuruista aineetonta vahinkoa ja aineellista vahinkoa, jonka suuruus vastasi peruspalkkaa, palkan lisäosia ja eläkeoikeuksia, jotka Longinidis olisi saanut, mikäli häntä ei olisi irtisanottu.
41 Näin ollen on katsottava, että toisin kuin Longinidis väittää, oikeudenkäynnillä oli tietyssä määrin merkittävä taloudellinen intressi Longinidisin lisäksi myös Cedefopille.
42 Neljänneksi oikeudenkäynnin merkityksellisyydestä unionin oikeuden kannalta on huomattava, että unionin yleinen tuomioistuin on voinut hylätä useita Longinidisin valitusperusteista soveltamalla yksinkertaisesti oikeuskäytäntöä, joka perustuu 8.9.2009 annettuun tuomioon ETF v. Langren (T‑404/06 P, EU:T:2009:313), joka koskee erityisesti hallinnolla olevia velvollisuuksia väliaikaisen toimihenkilön irtisanomisen yhteydessä, ja muutoksenhakuasiaa ratkaisevan tuomioistuimen toimivaltaa koskevia erittäin vakiintuneita periaatteita. Tuomiossa Longinidis v. Cedefop (EU:T:2011:338) esitetään kuitenkin merkittäviä täsmennyksiä erityisesti unionin toimien laillisuusolettaman ulottuvuudesta (39 kohta), siitä mahdollisuudesta, että valituksen hylkäävässä päätöksessä voidaan täydentää riidanalaisen toimen perusteluja (72 kohta) ja Cedefopin valituslautakunnan kaltaisen pariteettielimen puolueettomuudesta (115 kohta). Näin ollen on katsottava, että oikeudenkäynnillä oli tiettyä merkitystä unionin oikeuden kannalta.
43 Näiden toteamusten valossa Cedefopin vaatima 8 000 euroa on – muiden sellaisten seikkojen puuttuessa, joilla tuettaisiin sen vaatimuksia – selvästi liiallinen. Näin ollen käsiteltävän asian olosuhteita arvioidaan oikein, kun korvattavien Anestisin oikeudenkäyntikulujen määräksi vahvistetaan 6 000 euroa.
Cedefopin asianajajan kulut
44 Cedefop vaatii Longinidisia korvaamaan asianajajansa palkkion lisäksi myös hänen kulunsa, sellaisena kuin ne ilmenevät tämän oikeudenkäyntikulujen vahvistamista koskevan pyynnön liitteenä olevista kuiteista.
45 Longinidis väittää, ettei asiassa ole esitetty yhtään kirjallista todistetta, joilla osoitettaisiin, että Anestisille aiheutuneet kulut ovat todellisia.
46 Tämän suhteen on todettava, että Cedefopin oikeudenkäyntikulujen vahvistamista koskevan pyyntönsä liitteenä olevissa laskuissa esitetään Anestisille aiheutuneina kuluina ainoastaan kaksi määrää, joista toinen on 355,54 euroa ja toinen 513,50 euroa, mutta näitä kuluja ei yksilöidä mitenkään.
47 Koska Cedefop ei ole esittänyt mitään muita täsmennyksiä, näistä koostuva yhteensä 869,04 euron määrä on liiallinen. Näin ollen Cedefopin asianajajalle aiheutuneiden korvattavien kulujen määräksi on vahvistettava 300 euroa (ks. vastaavasti määräys Elf Aquitaine v. komissio, C‑521/09 P‑DEP, EU:C:2013:644, 26 kohta ja määräys OCVV v. Schräder, EU:C:2013:679, 41 kohta).
Cedefopin asiamiehen matkakulut
48 Cedefop väittää, että sen asiamiehen matkakulut Luxemburgiin ja oleskelukulut siellä 13.12.2010 pidettyä istuntoa varten ovat korvattavia oikeudenkäyntikuluja. Yksi asiamies ja yksi asianajaja muodostavat sen mukaan vähimmäisedustuksen.
49 Longinidis vastaa, että Anestesin läsnäolo istunnossa olisi ollut riittävää. Näin ollen Cedefopin asiamiehen matkakulut Luxemburgiin ja oleskelukulut siellä eivät sen mukaan kuulu korvattaviin oikeudenkäyntikuluihin.
50 Tämän suhteen on muistutettava, että lähtökohtaisesti työjärjestyksen 91 artiklan b alakohdassa tarkoitettuina välttämättöminä kustannuksina voidaan pitää ainoastaan yhden asianajajan tai asiamiehen kustannuksia. Toisen asianajajan tai asiamiehen toimintaan liittyvät kustannukset ovat täten korvattavia ainoastaan erityisesti oikeudenkäynnin luonteeseen liittyvien erityisolosuhteiden johdosta (määräys 20.1.2014, Schönberger v. parlamentti, T‑186/11 DEP, EU:T:2014:40, 29 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
51 Käsiteltävässä asiassa ei kuitenkaan ole mitään tällaisia olosuhteita. Cedefop itse on tuonut esiin sen, että se käytti ulkopuolista asianajajaa myös Longinidisin vireille panemassa muutoksenhakumenettelyssä siksi, että kyseinen asianajaja oli hyvin perillä asiasta, koska se oli edustanut Cedefopia jo ensimmäisessä oikeusasteessa (ks. vastaavasti analogisesti määräys OCVV v. Schräder, EU:C:2013:679, 40 kohta), ja siksi, että hän oli erikoistunut henkilöstöriitoihin ja sen asiamies ei hallinnut riittävän hyvin oikeudenkäyntikieltä.
52 Tämän johdosta on katsottava, että 923,49 euroa, jotka vastaavat Cedefopin asiamiehen matkakuluja Luxemburgiin ja oleskelukuluja siellä istuntoa varten, eivät kuulu korvattaviin oikeudenkäyntikuluihin.
Käännöskustannukset
53 Cedefop väittää, että koska Longinidisin oli valinnut oikeudenkäyntikieleksi kreikan, jota Cedefopin asiamies tai johtaja eivät hallinneet riittävästi, käsiteltävän asian korvattavat oikeudenkäyntikulut sisältävät yhtäältä kustannukset useiden muutoksenhakumenettelyn oikeudenkäyntiasiakirjojen kääntämisestä englanniksi ja toisaalta kustannukset nyt käsiteltävän oikeudenkäyntikulujen vahvistamista koskevan pyynnön, jonka mainittu asiamies laati englanniksi, kääntämisestä kreikkaan. Cedefop täsmentää, että käännökset on teetetty Euroopan unionin elinten käännöskeskuksella ja sen laskut on liitetty käsiteltävänä olevaan pyyntöön.
54 Longinidis väittää, että käännöskuluja ei voida pitää korvattavina oikeudenkäyntikuluina muun muassa siitä syystä, että Cedefop päätti käyttää kreikankielistä ulkopuolista asianajajaa ja se olisi voinut kääntää kyseessä olevat asiakirjat itse.
55 Tämän osalta on ensinnäkin muistutettava, että työjärjestyksen 35 artiklan 1 ja 2 kohdan, joita sovelletaan virkamiestuomioistuimeen sen työjärjestyksen 29 artiklassa olevan viittauksen nojalla, mukaan kantaja valitsee asian oikeudenkäyntikielen unionin virallisista kielistä, ellei erityismääräyksistä – jotka eivät ole käsiteltävän asian kannalta merkityksellisiä – muuta johdu.
56 Tästä seuraa, että Longinisilla oli täysi oikeus valita kreikka oikeudenkäyntikieleksi virkamiestuomioistuimessa.
57 Toiseksi on huomattava, että työjärjestyksen 136 a artiklan nojalla Longinidisin vireille paneman muutoksenhakuasian oikeudenkäyntikielen oli oltava kreikka, joka oli virkamiestuomioistuimen valituksenalaisen ratkaisun oikeudenkäyntikieli.
58 Kolmanneksi työjärjestyksen 35 artiklan 3 kohdan mukaisesti Cedefopin oli käytettävä Longinidisin valitsemaa oikeudenkäyntikieltä.
59 Neljänneksi Euroopan talousyhteisössä käytettäviä kieliä koskevista järjestelyistä 15.4.1958 annetun neuvoston asetuksen N:o 1 (EYVL 1958, 17, s. 385) 1 artiklassa, sellaisena kuin se on muutettuna tavaroiden vapaan liikkuvuuden, henkilöiden vapaan liikkuvuuden, yhtiöoikeuden, kilpailupolitiikan, maatalouden, elintarvikkeiden turvallisuuden, eläinlääkintä- ja kasvinsuojelupolitiikan, liikennepolitiikan, energian, verotuksen, tilastojen, Euroopan laajuisten verkkojen, oikeuslaitoksen ja perusoikeuksien, oikeuden, vapauden ja turvallisuuden, ympäristön, tulliliiton, ulkosuhteiden, ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikan sekä toimielinten alan tiettyjen asetusten ja päätösten mukauttamisesta Kroatian tasavallan liittymisen johdosta 13.5.2013 annetulla neuvoston asetuksella (EU) N:o 517/2013 (EUVL L 158, s. 1), säädetään, että bulgarian, englannin, espanjan, hollannin, iirin, italian, kreikan, kroaatin, latvian, liettuan, maltan, portugalin, puolan, ranskan, romanian, ruotsin, saksan, slovakin, sloveenin, suomen, tanskan, tšekin, unkarin ja viron kieli ovat unionin toimielinten virallisia kieliä ja tämän lisäksi niiden työkieliä (tuomio 16.10.2013, Italia v. komissio, T-248/10, EU:T:2013:534, 29 kohta). Lisäksi, vaikka asetuksen N:o 1 6 artiklassa säädetään, että toimielimet voivat antaa työjärjestyksissään yksityiskohtaiset säännöt kielten käyttämistä koskevien järjestelyjen soveltamisesta, Cedefop ei ole väittänyt, että siihen olisi sovellettu tällaisia järjestelyjä ja että niillä oikeutettaisiin käsiteltävässä asiassa käännöskulujen korvaaminen (ks. vastaavasti analogisesti tuomio Italia v. komissio, EU:T:2013:534, 38 kohta).
60 Viidenneksi Euroopan unionin virkamiehiin sovellettavien henkilöstösääntöjen 1 d artiklassa säädetään, että kaikki kieleen perustuva syrjintä on kiellettyä henkilöstösääntöjen soveltamisessa. Saman artiklan 6 kohdan ensimmäisen virkkeen mukaan kaikkien syrjimättömyysperiaatteeseen ja suhteellisuusperiaatteeseen kohdistuvien rajoitusten on oltava objektiivisesti ja tarkoituksenmukaisesti perusteltuja, ja niiden on vastattava henkilöstöpolitiikan yleisen edun mukaisia oikeutettuja tavoitteita (tuomio Italia v. komissio, EU:T:2013:534, 30 kohta).
61 Jos käsiteltävässä asiassa hyväksyttäisiin se, että Cedefopin vaatimat käännöskulut ovat korvattavia oikeudenkäyntikuluja, Longinidisia syrjittäisiin kielen perusteella, koska mainitulle elimelle ei olisi syntynyt tällaisia kuluja, jos Longinidis olisi valinnut jonkin muun oikeudenkäyntikielen, kuten esimerkiksi englannin, johon ja josta Cedefop teetti kyseessä olevat käännökset.
62 Muutoksenhakumenettelyyn liittyvien asiakirjojen käännöksistä on todettava, että käsiteltävän asian olosuhteissa tällainen syrjintä ei voisi missään tapauksessa olla hyväksyttävää, koska Cedefop käytti oikeudenkäyntikielen hallitsevaa ulkopuolista asianajajaa, mihin sillä oli edellä 24–26 kohdassa mainitun oikeuskäytännön nojalla oikeus. Tämän asianajajan käytön on katsottava riittävän siihen, että Cedefop kykeni toimimaan Longinidisin unionin yleisessä tuomioistuimessa kreikan kielellä vireille panemassa menettelyssä edellä 58 ja 59 kohdassa mainituissa säännöksissä säädettyjen velvoitteiden mukaisesti.
63 Nyt käsiteltävän oikeudenkäyntikulujen vahvistamista koskevan pyynnön käännöksestä on korostettava, että tällainen menettely edellyttää paremminkin kirjanpidollista kuin oikeudellista tietämystä (määräys Schräder v. OCVV, T‑187/06 DEP, EU:T:2013:522, 68 kohta), ja näin Cedefopin asiamies olisi voinut laatia sen oikeudenkäyntikielellä käyttämällä tarvittaessa apunaan elimen muita virkamiehiä, joilla ei ole erityistä oikeudellista tietämystä mutta jotka osaavat kreikkaa.
64 Lisäksi on sovellettava analogisesti oikeuskäytäntöä, jonka mukaan kustannuksia, jotka koskevat käännöksiä, joita unionin toimielinten on esitettävä unionin yleisessä tuomioistuimessa työjärjestyksen 43 artiklan 2 kohdan nojalla, ei voida pitää korvattavina oikeudenkäyntikuluina (ks. vastaavasti analogisesti määräys 26.11.2004, EIP v. De Nicola, C‑198/02 P(R)‑DEP, EU:C:2004:754, 21 ja 22 kohta). Lopuksi on todettava, että unionin yleinen tuomioistuin on hyväksynyt ainoastaan väliintulijoiden osalta tiettyjen edellytysten täyttyessä sen, että käännöskuluja pidetään välttämättöminä (ks. vastaavasti määräys 18.4.2006, Euroalliages ym. v. komissio, T‑132/01 DEP, EU:T:2006:112, 46 kohta).
65 Näissä olosuhteissa korvattaviin oikeudenkäyntikuluihin ei ole luettava Cedefopille aiheutuneita käännöskuluja.
Longinidisin taloudellinen tilanne
66 Longinidis väittää, että joka tapauksessa hänen taloudellinen tilanteensa on sellainen, ettei hän voi maksaa Cedefopille yli [luottamuksellinen] euroa vaarantamatta perheensä toimeentuloa. Hän täsmentää tältä osin, että hänen vuoden 2012 veroilmoituksestaan, joka on käsiteltävän pyynnön liitteenä, ilmenee, että hänen tulonsa, jotka ovat peräisin yksinomaan hänen asianajotoiminnastaan, olivat vain [luottamuksellinen] euroa.
67 Tästä on todettava, että oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen velvoitetun osapuolen taloudellinen tilanne ei kuulu seikkoihin, joiden perusteella unionin tuomioistuimet määrittävät korvattavien oikeudenkäyntikulujen määrän oikeudenkäyntikulujen vahvistamista koskevassa menettelyssä. Näin ollen Longinidisin tällä argumentilla ei ole merkitystä.
68 Lisäksi on huomautettava, että Longinidisin esittämästä veroilmoituksesta ilmenevät ainoastaan hänen tulonsa vuodelta 2012 eikä sen perusteella voida täten missään tapauksessa tietää, mikä on hänen taloudellinen tilanteensa kokonaisuudessaan.
69 Kaiken edellä esitetyn perusteella asiassa korvattavien oikeudenkäyntikulujen määräksi on vahvistettava 6 300 euroa mukaan luettuna tästä oikeudenkäyntikulujen vahvistamista koskevasta menettelystä aiheutuneet kulut.
Näillä perusteilla
UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (valituksia käsittelevä jaosto)
on määrännyt seuraavaa:
Oikeudenkäyntikulujen, jotka Pavlos Longinidisin on korvattava Euroopan ammatillisen koulutuksen kehittämiskeskukselle (Cedefop), määräksi vahvistetaan 6 300 euroa.
Annettiin Luxemburgissa 11 päivänä joulukuuta 2014.