YHTEISÖJEN ENSIMMÄISEN OIKEUSASTEEN TUOMIOISTUIMENTUOMIO (kolmas jaosto)

21 päivänä tammikuuta 1999 (1)

Kilpailu — EY:n perustamissopimuksen 85 artikla — Autojen yksinmyyntiäkoskeva vakiosopimus — Ryhmäpoikkeus — Entisten yksinmyyjien tekemienkanteluiden hylkääminen — Oikeudellinen virhe — Ilmeinen arviointivirhe —Kumoamiskanne — Vahingonkorvauskanne

Yhdistetyissä asioissa T-185/96, T-189/96 ja T-190/96,

Riviera Auto Service Établissements Dalmasso SA, Ranskan oikeuden mukaanperustettu konkurssissa oleva yhtiö, kotipaikka Nizza (Ranska), edustajanaanpesänhoitaja Hélène Cauzette-Rey, jota edustaa oikeudenkäynnissä asianajajaChristian Bourgeon, Pariisi, prosessiosoite Luxemburgissa asianajotoimisto FrançoisBrouxel, 6 rue Zithe,

Garage des quatre vallées SA, Ranskan oikeuden mukaan perustettu yhtiö,kotipaikka Albertville (Ranska),

Pierre Joseph Tosi, kotipaikka Albertville, velkajärjestelyn piirissä, edustajanaanselvittäjä Rémi Saint Pierre,

Palma SA (CIA — Groupe Palma), Ranskan oikeuden mukaan perustettu yhtiö,kotipaikka Salon-de-Provence (Ranska),

Christophe ja Gérard Palma, kotipaikka Salon-de-Provence,

konkurssissa, edustajanaan pesänhoitaja Dominique Rafoni,

joita edustavat oikeudenkäynnissä asianajajat Jean-Louis ja Gisèle Portolano, Aix-en-Provence (Ranska), prosessiosoite Luxemburgissa asianajotoimisto Nathan Roy,18 rue des Glacis,

kantajina,

vastaan

Euroopan yhteisöjen komissio, asiamiehinään johtava oikeudellinen neuvonantajaGiuliano Marenco sekä komissiossa toimivat kansalliset virkamiehet Guy Charrierja Loïc Guérin, prosessiosoite Luxemburgissa c/o oikeudellisen yksikön virkamiesCarlos Gómez de la Cruz, Centre Wagner, Kirchberg,

vastaajana,

jota tukee

Groupe Volkswagen France SA, kotipaikka Villers-Cotterets (Ranska), edustajanaanasianajaja Joseph Vogel, Pariisi, prosessiosoite Luxemburgissa asianajotoimistoArendt & Medernach, 8-10 rue Mathias Hardt,

väliintulijana,

joissa kantajat vaativat EY:n perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdanrikkomista koskeneiden kanteluiden hylkäämisestä tehtyjen päätösten kumoamista(asiat T-185/96, T-189/96 ja T-190/96) sekä näistä päätöksistä kantajien mukaanaiheutuneiden vahinkojen korvaamista (asiat T-189/96 ja T-190/96),

YHTEISÖJEN ENSIMMÄISEN OIKEUSASTEEN TUOMIOISTUIN (kolmasjaosto),

toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja V. Tiili sekä tuomarit A. Potockija J. D. Cooke,

kirjaaja: johtava hallintovirkamies B. Pastor,

ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 13.10.1998 pidetyssä suullisessakäsittelyssä esitetyn

on antanut seuraavan

tuomion

     Käsiteltävien asioiden taustaseikat

1.

    Kantajat ovat VAG France -yhtiön entisiä yksinmyyjiä; VAG France on nykyäänGroupe Volkswagen France SA (jäljempänä Volkswagen), saksalaisenautonvalmistajan, Volkswagenin tytäryhtiö ja Volkswagen- ja Audi -merkkistenajoneuvojen Ranskassa yksinoikeudella toimiva maahantuoja.

2.

    Sen jälkeen kun päämies oli irtisanonut kantajien yksinmyyntisopimukset vuosien1986 ja 1991 välisenä aikana, nämä kantelivat 6 päivänä helmikuuta 1962 annetunneuvoston asetuksen N:o 17 (perustamissopimuksen 85 ja 86 artiklan ensimmäinentäytäntöönpanoasetus; EYVL 1962 L 13, s. 204) 3 artiklan nojalla komissiolletoimituskiellosta, jonka kohteeksi ne olivat joutuneet jakeluverkostostapoistamisensa jälkeen Volkswagenin jälleenmyyntiä koskevan vakiosopimuksen(jäljempänä vakiosopimus) perusteella.

3.

    Kantelijat vaativat komissiota toteamaan, että vakiosopimus oli EY:nperustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdan määräysten vastainen ja ettäpäämiehellä ei sen perusteella ollut oikeutta kieltäytyä myymästä tai kieltäähyväksyttyjä jälleenmyyjiään jälleenmyymästä niille uusia Audi- ja Volkswagen -merkkisiä ajoneuvoja ja/tai varaosia pelkästään sen vuoksi, etteivät ne enääkuuluneet päämiehen jakeluverkostoon.

4.

    Volkswagen otti komission pyynnöstä kantaa kanteluihin ja vastasi komissiontietojensaantipyyntöihin, jotka tämä oli sille esittänyt 6.2.1962 annetun asetuksenN:o 17 11 artiklan perusteella. Komissio teki myös kyselyn 260 jälleenmyyjänkeskuudessa lähettämällä niille yksityiskohtaisen kyselylomakkeen, johon se sai noin200 hyödynnettävissä olevaa vastausta.

5.

    Selvityksen perusteella aloitettiin yhteisön kilpailusääntöjen rikkomisten toteamistakoskeva menettely, ja komissio antoi Volkswagenille väitetiedoksiannon, jossa 17:ää1.1.1990 voimassa olleen vakiosopimuksen sopimusehdoista tai niiden käytännönsoveltamista pidettiin kilpailua rajoittavina.

6.

    Komission mielestä vakiosopimus oli näiden kilpailunrajoitusten vuoksi kokonaanperustamissopimuksen 85 artiklan 3 kohdan soveltamisesta moottoriajoneuvojen

jälleenmyyntiä ja huoltopalveluja koskevien sopimusten ryhmiin 12 päivänäjoulukuuta 1984 annetun komission asetuksen (ETY) N:o 123/85 (EYVL 1985 L15, s. 16, jäljempänä aikaisempi asetus) mukaisen ryhmäpoikkeuksen soveltamisalanulkopuolella.

7.

    Komissio lisäsi, että koska vakiosopimusta ei ollut annettu tiedoksi, se ei voinutsaada perustamissopimuksen 85 artiklan 3 kohdan mukaista poikkeuslupaakaan. Seei missään tapauksessa täyttänyt kyseisessä määräyksessä asetettuja ehtoja.

8.

    Tästä syystä komissio ilmoitti Volkswagenille, että se aikoi todeta tämän rikkoneenperustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohtaa, velvoittaa tämän sakon uhallalopettamaan rikkomiset ja määrätä tälle sakkoa 6.2.1962 annetun asetuksen N:o 17 15 ja 16 artiklan nojalla.

9.

    Saatuaan niiden osapuolten huomautukset, joita asia koski, komissio järjesti8.11.1994 kuulemisen, jossa päämies ja kantelijat olivat edustettuina.

10.

    Komissio päätti loppujen lopuksi olla ryhtymättä enempiin toimenpiteisiinkantelujen perusteella. Se ilmoitti 24.6.1996 päivätyillä tiedonannoillaan, ettei seaikonut enää jatkaa asioiden käsittelyä, ja kehotti kantelijoita esittämäänhuomautuksensa.

11.

    Komissio katsoi, ettei näissä huomautuksissa tullut esiin sellaisia seikkoja taiperusteluja, joiden vuoksi sen olisi pitänyt tarkistaa uutta kantaansa. Komissiohylkäsi siis kantelut 23.9.1996 tekemillään päätöksillä (jäljempänä hylkäävätpäätökset) lopullisesti.

12.

    Komissio katsoi tältä osin yhtäältä, että tietyt väitteet olivat selvityksessäosoittautuneet sellaisia sopimusmääräyksiä tai sopimuskäytäntöjä koskeviksi, jotkaeivät olleet perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdassa tarkoitettujakilpailunrajoituksia.

13.

    Toisaalta komissio hylkäsi muut alun perin esitetyt väitteet vetoamalla siihen, etteiyhteisön intressi asiassa ollut niin merkittävä, että se olisi edellyttänyt menettelynjatkamista. Komissio huomautti, että sellaisen näytön hankkiminen, joka olisimahdollisesti osoittanut sen, että kilpailusääntöjä oli aikaisemmin rikottu, olisiedellyttänyt sellaisten keinojen käyttöä, jotka eivät olisi olleet asianmukaisessamittasuhteessa sen tehtävien ja käytettävissä olevan henkilöstömäärän kanssa, kunotetaan huomioon erityisesti yhteisön toimielinten ja kansallisten tuomioistuintenvälinen tehtävänjako. Komissio katsoi lisäksi, että se oli vastaisuuden varaltapuuttunut asiaan lainsäädäntötoimin valmistelemalla perustamissopimuksen85 artiklan 3 kohdan soveltamisesta moottoriajoneuvojen jälleenmyyntiä jahuoltopalveluja koskevien sopimusten ryhmiin 28 päivänä kesäkuuta 1995antamallaan komission asetuksella (EY) N:o 1475/95 (EYVL 1995 L 145, s. 25,jäljempänä uusi asetus).

Oikeudenkäynti ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa

14.

    Kantajat nostivat tämän jälkeen nyt käsiteltävät kanteet 22. ja 26.11.1996jättämillään kannekirjelmillä.

15.

    Volkswagen hyväksyttiin kaikissa kolmessa asiassa väliintulijaksi tukemaankomission vaatimuksia 16.9.1997 annetuilla määräyksillä, ja se jättiväliintulokirjelmänsä 18.12.1997.

16.

    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin (kolmas jaosto) päätti esittelevän tuomarinkertomuksen perusteella aloittaa suullisen käsittelyn ilman edeltäviä asianselvittämistoimia. Se pyysi kuitenkin 1.7.1998 päivätyllä kirjeellä asianosaisiavastaamaan tiettyihin kysymyksiin.

17.

    Kyseiset kolme asiaa yhdistettiin suullista käsittelyä ja tuomion antamista varten3.9.1998 annetulla määräyksellä.

18.

    Asianosaisten lausumat ja vastaukset ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimenesittämiin kysymyksiin kuultiin 13.10.1998 pidetyssä julkisessa istunnossa.

Asianosaisten vaatimukset

Asia T-185/96

19.

    Kantaja vaatii

1)    hylkäävän päätöksen kumoamista;

2)    komission velvoittamista korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

20.

    Komissio vaatii

1)    kanteen hylkäämistä perusteettomana;

2)    kantajan velvoittamista korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

21.

    Väliintulija vaatii

1)    kanteen tutkimatta jättämistä;

2)    kanteen hylkäämistä perusteettomana;

3)    kantajan velvoittamista korvaamaan kaikki väliintulosta aiheutuneetoikeudenkäyntikulut.

Asiat T-189/96 ja T-190/96

22.

    Kantajat vaativat

1)    hylkäävien päätösten kumoamista;

2)    ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta ottamaan asian ratkaistavakseenja toteamaan, että vakiosopimus kuuluu perustamissopimuksen 85 artiklan1 kohdan soveltamisalaan ja että se ei täytä aikaisemmassa asetuksessaryhmäpoikkeukselle asetettuja edellytyksiä eikä perustamissopimuksen 85artiklan 3 kohdassa yksittäispoikkeukselle asetettuja edellytyksiä;

3)    ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta toteamaan komission olevansopimussuhteen ulkopuolisessa vastuussa ja velvoittamaan tämänkorvaamaan kantajille aiheutuneen vahingon 540 000 ecuun saakka, joka on10 prosenttia siitä ennusteen mukaisesta liikevaihdosta, jonka toteutumisenkomission toimettomuus on estänyt;

4)    velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut 100 000 Ranskanfrangiin saakka.

23.

    Komissio vaatii

1)    kumoamisvaatimusten hylkäämistä perusteettomina;

2)    vaatimusten toisen ja kolmannen kohdan tutkimatta jättämistä;

3)    kantajien velvoittamista korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

24.

    Väliintulija vaatii

1)    vahingonkorvausvaatimusten tutkimatta jättämistä;

2)    kumoamisvaatimusten hylkäämistä perusteettomina;

3)    toissijaisesti vaatimusten toisen kohdan hylkäämistä;

4)    kantajien velvoittamista korvaamaan kaikki väliintulosta aiheutuneetoikeudenkäyntikulut.

Kumoamisvaatimukset (asiat T-185/96, T-189/96 ja T-190/96)

Kumoamisvaatimusten tutkittavaksi ottaminen

25.

    Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan väliintulijalla ei ole oikeutta esittääoikeudenkäyntiväitettä, jota vastaja ei ole esittänyt omissa vaatimuksissaan, kutenei tässäkään tapauksessa (asia T-290/94, Kaysersberg v. komissio, tuomio27.11.1997, Kok. 1997, s. II-2137, 76 kohta).

26.

    Väliintulijan esittämä oikeudenkäyntiväite on siis jätettävä tutkimatta.

Asioissa T-189/96 ja T-190/96 nostettujen kanteiden yhteydessä esitettyjen vaatimustentoisen kohdan tutkittavaksi ottaminen

27.

    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa, että koska asioissa T-189/96 jaT-190/96 nostettujen kanteiden yhteydessä esitettyjen vaatimusten toisessa kohdassavaaditaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta ottamaan ratkaistavakseen asiaja kantelut, siinä ylitetään rajat, jotka on asetettu sille hylkäävien päätöstenlaillisuusvalvonnalle, jota yhteisöjen tuomioistuinten on perustamissopimuksen 173artiklan nojalla harjoitettava.

28.

    Tästä syystä asioissa T-189/96 ja T-190/96 nostettujen kanteiden yhteydessäesitettyjen vaatimusten toinen kohta on jätettävä tutkimatta.

Pääasia

Ensimmäinen kanneperuste, jonka mukaan perustamissopimuksen 85 artiklaa onrikottu, koska komissio on virheellisesti katsonut, etteivät tietyt vakiosopimuksensopimusehdot ole kilpailua rajoittavia

29.

    Kantajat arvostelevat hylkääviä päätöksiä lähinnä siitä, että koska niissä on katsottu,etteivät vakiosopimuksen tietyt neljä sopimusehtoa ole kilpailua rajoittavia, niissäon ensinnäkin jätetty noudattamatta periaatetta, jonka mukaan ryhmäpoikkeustaon tulkittava suppeasti, mikä on todettu aikaisemman asetuksen toisessaperustelukappaleessakin, ja lisäksi jätetty huomiotta se, että kyseiset riidanalaisetsopimusehdot lisäävät jälleenmyyjien taloudellista riippuvuutta, vaikka senrajoittaminen on ryhmäpoikkeuksen olennainen edellytys.

30.

    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin muistuttaa, että aikaisemmassa asetuksessaei anneta pakottavia määräyksiä, jotka vaikuttaisivat välittömästi sopimusehtojenpätevyyteen tai joilla sopimuspuolet velvoitettaisiin muuttamaan niiden sisältöä, eikäniillä myöskään tehdä sopimusta mitättömäksi, vaikka sopimukset eivät täyttäisikäänkaikkia aikaisemmassa asetuksessa määriteltyjä edellytyksiä (asia 10/86, VAGFrance, tuomio 18.12.1986, Kok. 1986, s. 4071, 16 kohta ja asia C-230/96, Cabour,tuomio 30.4.1998, Kok. 1998, s. I-2055, 47 kohta).

31.

    Tällaisessa tilanteessa sopimus kuuluu perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdankiellon soveltamisalaan vain siinä tapauksessa, että sopimuksen tarkoituksena taisen vaikutuksena on tuntuva kilpailun rajoittaminen yhteismarkkinoilla ja sevaikuttaa tuntuvasti jäsenvaltioiden väliseen kauppaan (em. asia Cabour, tuomion48 kohta).

32.

    Näin ollen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen on ensimmäisenkanneperusteen hyväksyttävyyttä arvioidessaan ainoastaan selvitettävä, etteikomissio ole tehnyt oikeudellista virhettä katsoessaan lopullisesti, etteivät

tarkastelun kohteena olevat sopimusehdot olleet perustamissopimuksen 85 artiklan1 kohdassa tarkoitettuja kilpailunrajoituksia.

— Päämiehen harjoittama valvonta, joka kohdistuu välittäjien harjoittamaansopimustavaroiden jälleenmyyntiin lopullisille kuluttajille

33.

    Kantajat arvostelevat komissiota siitä, ettei se enää pitänyt kilpailua rajoittavanavakiosopimuksen sopimusehtoa, jolla vahvistettiin niihin tilauksiin kohdistuvaapäämiehen harjoittamaa valvontaa koskevat yksityiskohdat, joita välittäjät tekevätjälleenmyyjille kuluttajien lukuun.

34.

    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa, että komissio on tehnyt päätelmän,jota kantajat eivät ole kiistäneet ja jonka mukaan kyseiset tilaukset eivät olleetperuutettavissa sen jälkeen kun jälleenmyyjät olivat hyväksyneet ne, joten ne olivatlopullisia.

35.

    Tästä syystä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, ettei ole näytetty toteenkomission tehneen oikeudellisen virheen katsoessaan, etteivät nämäyksinmyyntiverkoston tiiviyden valvontaa koskevat yksityiskohdat sellaisenaanrajoittaneet kilpailua perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdassa tarkoitetullatavalla.

— Päämiehen suoramyynti tietyille kuluttajille

36.

    Kantajat arvostelevat komissiota siitä, että se lopuksi katsoi, ettei suoramyyntitietyille kuluttajille, joka vakiosopimuksen mukaan kuului yksin päämiehelle ja jossase sovelsi jälleenmyyjille myönnettyjä hintoja alempia hintoja, kuulunut yhteisönkilpailusääntöjen soveltamisalaan, ja jätti näin ollen huomiotta sen, että tällainenmyynti saattoi suurten myyntimäärien ja myynnin toteuttamistavan vuoksi heikentääjälleenmyyntisopimusten taloudellista tasapainoa.

37.

    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa, ettei tämä väite kosketarkasteltavana olevan sopimusehdon hyväksyttävyyttä vaan ainoastaanjälleenmyyntisopimuksen taloudellisen tasapainon mahdollista rikkoutumista senjälkeen kun päämies on soveltanut kyseistä sopimusehtoa väärin, mitä ei olenäytetty toteen.

— Jälleenmyyjien palkkiot

38.

    Kantajat arvostelevat komissiota siitä, että se on lopuksi katsonut, ettäliikkumavara, joka päämiehellä oli käytettävissään laskiessaan jälleenmyyjienpalkkioita määräalennusten ja muiden alennusten muodossa, ei kuulunut yhteisönkilpailusääntöjen piiriin. Päämies oli kuitenkin ensin alentanut marginaalia ilmanmitään vastiketta ja tämän jälkeen pidättänyt väliaikaisesti marginaalin itselläänperustellen sitä pääasiallisesti ”verkoston sisäisillä hallitsemattomilla

määräalennuksilla”. Tästä syystä jälleenmyyjillä ei ollut jonkin aikaa tilivuonna 1993ollut marginaalia kokonaisuudessaan käytettävissään.

39.

    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa, että vakiosopimuksen asiaakoskevalla sopimusehdolla muutettiin oikeudellisesti jälleenmyyjien palkkioitamarkkinoiden taloudellisten olosuhteiden mukaisiksi.

40.

    Arvostelun kohteena olevat päämiehen kaksi toimenpidettä koskivat lisäksi, kutenkomissio on perustellusti todennut, valmistajan ja jälleenmyyjien välisiä suhteita. Eiole myöskään osoitettu, että niissä olisi ollut kyseessä päämiehen välitönpuuttuminen siihen, millaisiksi jälleenmyyjät määrittävät lopullisilta ostajiltaperimänsä jälleenmyyntihinnat, koska ei ole ilmennyt, että päämiehenjälleenmyyjille suosittelemat ”listahinnat” olisivat todellisuudessa olleet sitoviajälleenmyyntihintoja.

— Yhteistä sekkitiliä koskeva sopimus

41.

    Kantajat väittävät, että komissio on tehnyt virheen katsoessaan, etteivät sekkitiliäkoskevan sopimuksen toimintaa koskevat yksityiskohtaiset säännöt olleetkilpailunvastaisia, vaikka päämiehellä oli sopimuksen perusteella mahdollisuusrajoittaa jälleenmyyjän käytettävissä olevia varoja ja tavaranhankintavapautta, koskapäämiehelle oli annettu erivapaus viivästyttää jälleenmyyjän saamien luottojenkirjaamista tälle tilille.

42.

    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin korostaa, ettei tämä kantajien esittämäarvostelu kohdistu itse riidanalaiseen sopimusehtoon vaan sen mahdolliseenväärinkäyttöön, mistä asiakirja-aineistossa ei ole minkäänlaista osoitusta.

43.

    Ei siis ole näytetty toteen, että komissio olisi tehnyt oikeudellisen virheenkatsoessaan, että edellä tarkastellut vakiosopimuksen sopimusehdot eivätsellaisenaan rajoittaneet kilpailua perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdassatarkoitetulla tavalla.

44.

    Ensimmäinen kanneperuste on siis hylättävä perusteettomana.

Toinen kanneperuste, jonka mukaan komissio rikkoi perustamissopimuksen 85artiklaa kieltäytyessään toteamasta vakiosopimuksen muita riidanalaisiasopimusehtoja kilpailunvastaisiksi

45.

    Kantajat arvostelevat toisessa kanneperusteessaan komissiota lähinnä siitä, että seei ole katsonut vakiosopimuksen kahdeksan muun riidanalaisen sopimusehdonolevan kilpailunvastaisia vedoten virheellisesti siihen, ettei asiassa ole niinmerkittävää yhteisön intressiä, että kantelujen tutkimista pitäisi jatkaa. Komissio eivoi väittää, että näytön hankkiminen perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdanrikkomisista ei olisi ollut asianmukaisessa mittasuhteessa sen käytettävissä olleiden

keinojen kanssa, kun asiakirja-aineistoon sisältyvien seikkojen perusteella olisi päinvastoin ollut mahdollista pysyttää alun perin päämiehelle tiedoksi annetut väitteet.Toisin kuin komissio väittää, kansalliset tuomioistuimet eivät voi antaa hyödyllisiäratkaisuja riidanalaisista kilpailunrajoituksista. Lopuksi kantajat toteavat, etteivätaikaisemman asetuksen voimassaolon päättyminen ja uuden asetuksen voimaantulomyöskään voi olla perusteena sille, ettei yhteisöllä olisi intressiä asiassa.

46.

    On muistutettava, että jotta komissiolla olisi oikeus hylätä kantelu, kuten se on nytkäsiteltävässä asiassa tehnyt, sillä perusteella, ettei yhteisöllä ole intressiä asiassa,sen on harkintavaltaansa käyttäessään verrattava keskenään toisaalta väitettyjenkilpailusääntöjen rikkomisten merkitystä yhteismarkkinoiden toiminnalle ja toisaaltasitä todennäköisyyttä, että komissio voi todeta rikkomisen tapahtuneen, ja tätävarten tarvittavien selvitysten laajuutta (asia T-24/90, Automec v. komissio, tuomio18.9.1992, Kok. 1992, s. II-2223, 86 kohta ja asia T-5/93, Tremblay ym. v. komissio,tuomio 24.1.1995, Kok. 1995, s. II-185, 62 kohta).

47.

    Komission tehtävänä on hankkia riittävän täsmällistä ja yhtäpitävää näyttöä, jonkaperusteella voidaan vakuuttua siitä, että väitetyt rikkomiset ovatperustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja tuntuviakilpailunrajoituksia. Tämä edellytys ei täyty varsinkaan silloin, jos niille voidaanantaa jokin järkevä selitys, josta ilmenee, ettei yhteisön kilpailusääntöjä ole voiturikkoa (yhdistetyt asiat 29/83 ja 30/83, CRAM ja Rheinzink v. komissio, tuomio28.3.1984, Kok. 1984, s. 1679, 16 kohta ja sitä seuraavat kohdat).

48.

    Kun komissiolla ei ole myöskään yksinomaista toimivaltaa todeta sopimusehtojenolevan ristiriidassa perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdan kanssa, kuten eitässäkään tapauksessa, vaan myös kansallisilla tuomioistuimella on toimivalta antaasiitä ratkaisu kyseisen perustamissopimuksen määräyksen välittömänoikeusvaikutuksen vuoksi, kantelijalla ei ole oikeutta saada komissioltaperustamissopimuksen 189 artiklassa tarkoitettua päätöstä siitä, onkokilpailusääntöjä rikottu (asia T-186/94, Guérin v. komissio, tuomio 27.6.1995, Kok.1995, s. II-1753, 23 kohta).

49.

    Vaikka komissio voi yksityisten toimijoiden vaatimuksesta aloittaaperustamissopimuksen 85 artiklan määräysten rikkomisen toteamista koskevanmenettelyn, kantelijoiden yksityinen intressi poikkeaa sitäkin suuremmalla syylläyhteisön intressistä jatkaa oletettujen rikkomisten tutkimista, jos komissio on jotehnyt sen päätelmän, että tietyt alun perin tosina pidetyt käsitykset on hylättävä.

50.

    Komissio voi perustellusti kehottaa kantelijoita nostamaan kanne kansallisissatuomioistuimissa etenkin sen vuoksi, että näiden tehtävänä on antaa ratkaisu siitä,miten sopimuspuolet käytännössä soveltavat vakiosopimusta (samansuuntaisesti asiaT-88/92, Leclerc v. komissio, tuomio 12.12.1996, Kok. 1996, s. II-1961, 122 ja 123kohta), ja arvioida sovellettavan kansallisen oikeuden mukaisesti tiettyjensopimusehtojen perustamissopimuksen 85 artiklan 2 kohtaan perustuvanmahdollisen mitättömyyden ulottuvuus ja erityisesti sen vaikutukset

sopimussuhteeseen kokonaisuutena (asia 319/82, Société de vente de ciments etbétons de l'Est, tuomio 14.12.1983, Kok. 1983, s. 4173, 11 ja 12 kohta sekä em. asiaCabour, tuomion 51 kohta).

51.

    Kansallisen tuomioistuimen toimivaltaan siis kuuluu antaa kansallisen oikeudenmukaisesti ratkaisu vahingonkorvausvastuusta, johon sopimusosapuolet saattavatjoutua sen vuoksi, että ne ovat asettaneet jakeluverkoston ulkopuolisillejälleenmyyjille kohdistuvaa myyntiä koskevan kiellon sellaisenjälleenmyyntisopimuksen perusteella, jonka tietyt sopimusehdot ovat mitättömiä.

52.

    Lopuksi on todettava, että vaikka komissio ei voi jättää huomiotta sen oikeussuojanrajoituksia, jota kansallinen tuomioistuin kykenee antamaan perustamissopimuksenmääräyksistä johtuville kantelijoiden oikeuksille (em. asia Automec v. komissio,tuomion 89 kohta), on kuitenkin huomattava, että kansalliset tuomioistuimet voivattukeutua aikaisempaan ja uuteen asetukseen arvioidessaan niiden käsiteltäviksisaatettujen sopimusehtojen hyväksyttävyyttä.

53.

    Edellä mainittujen periaatteiden perusteella on selvitettävä, ettei komissio oletehnyt ilmeistä arviointivirhettä hylätessään kantelut sen vuoksi, ettei yhteisöllä oleasiassa niin merkittävää intressiä, että se edellyttäisi kantelujen tutkimisenjatkamista (em. asia Tremblay ym. v. komissio, tuomion 64 kohta).

— Kansalliset rajat ylittäville keskinäisille liiketoimille asetetut esteet

54.

    Kantajat väittävät, että vakiosopimukseen sisältyi sopimusehtoja, joilla selvästipyrittiin estämään se, että jakeluverkostoon kuuluvat jälleenmyyjät jälleenmyisivättoisilleen sopimustavaroita yli kansallisten rajojen. Jälleenmyyjä joutuu erityisestisitoutumaan sopimustavaroiden kuukausittaisiin ostoihin, on velvollinen tekemääntilaukset päämiehen toimittamille lomakkeille ja tilaamaan tältä riittävästi tavaraatietyn vähimmäisvaraston ylläpitämiseksi. Lisäksi selvityksen perusteella onkantajien mukaan kyetty osoittamaan, ettei jakeluverkostoon kuuluvienjälleenmyyjien välillä ole kansalliset rajat ylittävää jälleenmyyntiä ja että onolemassa lukuisia osoituksia, kuten päämiehen jälleenmyyjille osoittamat uhkauksiasisältävät kiertokirjeet, siitä, että päämies haluaa lopettaa tällaiset liiketoimet.

55.

    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin sitä vastoin katsoo, että komissio on voinutperustellusti arvioida, että vakiosopimuksen sopimusehtojen sanamuotokaan, jossajälleenmyyjiltä kielletään ainoastaan sopimustavaroiden jälleenmyyntijakeluverkoston ulkopuolisille jälleenmyyjille, ei riitä tukemaan kantajien väitteitäja että jälleenmyyjien velvollisuutta tehdä ostonsa päämieheltä koskevissayksityiskohtaisissa säännöissä ei sinänsä välttämättä suljettu pois sitä, ettäsopimustavaroita hankittaisiin muilta jakeluverkostoon kuuluvilta jälleenmyyjiltä.

56.

    Ei ole myöskään näytetty toteen, että komissio olisi tehnyt ilmeisen virheellisenpäätelmän katsoessaan, että alun perin päämiehelle vastaisiksi katsotut

aihetodisteet olivat loppujen lopuksi osoittautuneet liian epätarkoiksi jaepäyhdenmukaisiksi, jotta niiden perusteella olisi voitu vakuuttua siitä, ettäkilpailusääntöjä oli rikottu ja että sen toteaminen kestäisi mahdollisenlaillisuusvalvonnan.

57.

    Erityisesti kiertokirjeissä, joiden alun perin katsottiin todistavan Volkswageniavastaan, arvostellaan ranskalaisia jälleenmyyjiä siitä, että ne olivat jälleenvieneetsopimustavaroita välittäjille, jotka eivät kuuluneet jakeluverkostoon, ja varoitetaanniitä kaikesta ”millä tahansa tavalla toteutetusta viennistä, jolla rikotaansopimusehtoja [— —]”. Niiden sanamuodon perusteella ei siis voida päätellä, ettäkiertokirjeillä olisi pyritty kieltämään jakeluverkostoon kuuluvien jälleenmyyjienvälinen kansalliset rajat ylittävä jälleenmyynti.

58.

    Kuten väliintulija on huomauttanut istunnossa ilman, että kantajat olisivat sitäkiistäneet, kansalliset rajat ylittävien keskinäisten liiketoimien puuttuminen voilisäksi johtua siitä, että Volkswagenilla on ollut mahdollisuus tarjotajälleenmyyjilleen kaikkia malleja lyhyillä toimitusajoilla ja tavaraluotolla.

59.

    Ei siis ole näytetty toteen, että komissio olisi tehnyt ilmeisen arviointivirheenlopettaessaan kantelujen tutkimisen väitetyn kilpailunrajoituksen osalta, huolimattasen objektiivisesta merkityksestä jäsenvaltioiden välisten yhteismarkkinoidentoteutumisen kannalta (yhdistetyt asiat 56/64 ja 58/64, Consten ja Grundig v.komissio, tuomio 13.7.1966, Kok. 1966, s. 429; Kok. Ep. I, s. 275).

— Jälleenmyyjille asetetut rajoitukset, jotka koskevat varaosien hankintaajakeluverkoston ulkopuolelta

60.

    Kantajat väittävät, että vakiosopimuksella rajoitettiin jälleenmyyjien mahdollisuuttahankkia varaosia jakeluverkostoon kuulumattomilta toimittajilta, koska niiden oliostettava tiettyjä määriä päämieheltä ja saatava jakeluverkostoon kuulumattomiltavalmistajilta sopimukseen perustuva takuu, joka oli vähintään samanpituinen kuinVolkswagenin takuu.

61.

    Päämiehen käyttöönottamasta automaattisesta varastonhallintajärjestelmästä(jäljempänä GAS) johtuva Volkswagenin varaosien lisätilausten kiinteämääräisyysmerkitsi sitä, että tähän järjestelmään liittyvän jälleenmyyjän piti välttämättä tilatapäämieheltä erittäin merkittävä osuus tarvitsemistaan varaosista, joita kuitenkin olisiollut saatavissa jakeluverkostoon kuulumattomilta toimittajilta, ja jälleenmyyjä joutuipitämään varastossa liikaa sellaisia tuotteita, jotka kiertävät huonosti.

62.

    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa, että kuten näistä sopimusehdoistailmenee, vakiosopimuksen ansiosta jakeluverkoston jälleenmyyjillä olinimenomaisesti mahdollisuus hankkia valitsemiltaan jakeluverkostoonkuulumattomilta toimittajilta varaosia, joiden laatu vastaisi päämiehen toimittamiavaraosia, lukuunottamatta niitä tapauksia, joissa kyse oli takuukorjauksista jasopimustavaroiden määräaikaishuolloista.

63.

    Käsiteltävään asiaan liittyvistä seikoista ei ilmene, ettei varastonpitovelvollisuudentasoa olisi vahvistettu ennusteiden perusteella ja etteivät jälleenmyyjät olisi voineetvalita päämiehen maksamien palkkioiden ja muiden toimittajien mahdollisestitarjoamien alempien hintojen välillä, kun taas ostojen keskittäminen päämiehellesaattoi selittyä jälleenmyyjän objektiivisella intressillä (edellä 58 kohta).

64.

    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei voi pitää ilmeisen virheellisenä myöskäänsitä komission päätelmää, jonka mukaan eri hankintalähteistä peräisin olevienvaraosien laatua koskevien edellytysten täyttyminen, jota Volkswagen valvoi, palvelilopullisen kuluttajan ymmärrettävää intressiä saada mahdollisimman laaja javähintään valmistajan antamaa vastaava takuu.

65.

    Lopuksi on todettava, että riippumatta GAS:n jakelujärjestelmään kuuluvienkäyttäjien lukumäärästä ei ole näytetty toteen, että kyseisen järjestelmänhankkiminen olisi ollut jälleenmyyjille pakollista tai että järjestelmän perusteellaolisi automaattisesti toimitettu lisää tavaraa jälleenmyyjille, jotka olivat päättäneethankkia järjestelmän, jonka voitiin päinvastoin olettaa yksinkertaistavan toimintaaja siten parantavan jälleenmyyntisopimusten kannattavuutta.

66.

    Ei siis vaikuta siltä, että komissio olisi menetellyt ilmeisen virheellisestilopettaessaan jälleenmyyjien varaosien hankintaa koskevista ehdoista tehtyjenkantelujen tutkimisen.

—    Velvollisuus olla ryhtymättä kilpailemaan sopimusalueen ulkopuolella

67.

    Kantajat arvostelevat komissiota siitä, ettei se ole todennut lainvastaiseksijälleenmyyjälle asetettua kieltoa jälleenmyydä myyntialueensa ulkopuolellasopimuksen kohteena olevien ajoneuvojen kanssa kilpailevia uusia ajoneuvoja,vaikka tällainen mahdollisuus ei sinänsä estä asianomaista tekemästä tehokkaastikauppaa omalla myyntialueellaan.

68.

    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin huomauttaa, että kuten komissio on itsemyöntänyt, asiakirja-aineistosta käy ilmi, että yksi jälleenmyyjä on tosiaankinpoistettu jakeluverkostosta sen vuoksi, että tämä oli ryhtynyt myymään muunmerkkisiä ajoneuvoja sopimusalueensa ulkopuolella. Ei kuitenkaan vaikuta siltä,että jälleenmyyjiä olisi järjestelmällisesti irtisanottu tällä perusteella.

69.

    Tästä syystä komissio saattoi perustellusti katsoa, että kansalliset tuomioistuimetkykenivät antamaan ratkaisun riidanalaisen sopimusehdon hyväksyttävyydestäperustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdan kannalta arvioidakseen sovellettavankansallisen oikeuden mukaisesti sopimusehdon mahdollisen mitättömyydenulottuvuutta ja erityisesti vahingonkorvausten kannalta sen vaikutuksiamyyntikieltoon, joka on vakiosopimuksen perusteella ollut mahdollista asettaajakeluverkoston ulkopuolisille jälleenmyyjille.

70.

    Ei siis ole ilmennyt, että komissio olisi tältä osin tehnyt niin ilmeisen virheen, ettähylkäävät päätökset olisi siitä syystä kumottava.

—    Vakiosopimuksen ulottaminen koskemaan käytettyjä autoja

71.

    Kantajat arvostelevat komissiota siitä, että se ei ole pitänyt kilpailunvastaisinavakiosopimuksen sopimusehtoja, joissa rajoitettiin jälleenmyyjän vapautta hankkiavaraosia jakeluverkoston ulkopuolisilta toimittajilta käytettyjen autojen, jotka eivätole enää sopimustuotteita, kaupan yhteydessä ja kääntyä muiden sellaistentaloudellisten toimijoiden puoleen, jotka antavat samantyyppisiä takuita kuinpäämies. Riidanalainen sopimusehto on lisäksi sellainen, että uuden asetuksenmukaan poikkeus raukeaa sen perusteella.

72.

    On päinvastoin selvää, että komissio on voinut, olematta velvoitettu ryhtymääntarkempiin selvityksiin, perustellusti katsoa, että varaosien hankintaa käytettyihinautoihin koskevat ehdot eivät rajoittaneet jälleenmyyjien toimintavapautta senenempää kuin sekä valmistajan että koko jakeluverkoston tavaramerkin imagonylläpitäminen jo sinällään edellytti. Asiakirja-aineistosta käy näet ilmi, ettäVolkswagen on väittänyt, että uusien ajoneuvojen myynnin kehittäminen edellyttääyhä parempaa käytettyjen autojen myynnin hallintaa, eivätkä kantajat ole kiistäneettätä.

73.

    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo siis, ettei komissio ole käyttänytharkintavaltaansa ilmeisen väärin.

—    Yksityishenkilöille annettavien luottojen rahoitusjärjestelmään liittymisestätehdyt sopimukset

74.

    Asian T-189/95 kantaja korostaa, että yksityishenkilöille annettavien luottojenrahoitusjärjestelmään liittymistä koskevilla sopimuksilla jälleenmyyjille asetettuvelvoite tarjota asiakkailleen päämiehen tytäryhtiön rahoitusvaihtoehtoja merkitsisitä, että sen luoton määrä tai ehdot, jota jälleenmyyjä saattoi saadasopimustavaroiden osalta, riippui niiden asiakasluottojen määrästä, jotkajälleenmyyjä kykeni hankkimaan. Tämä riippuvuussuhde, joka on kantajan mukaansuoraan perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdan c alakohdan vastainen,rajoittaa riippumattomien rahoitusyhtiöiden kilpailua ja on kuluttajan etujenvastainen.

75.

    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa, ettei ole osoitettu, ettäjälleenmyyjillä olisi ollut oikeudellinen velvollisuus allekirjoittaa riidanalaisialiittymissopimuksia. Vaikka päämies on tosiaankin myöntänyt aikaisemminsitoneensa investointipalkkioiden suuruuden siihen, miten monia rahoitussopimuksiasopimusten allekirjoittajina olleet jälleenmyyjät olivat kyenneet tekemään, asiaakoskevista asiakirjoista ei käy myöskään ilmi, että tilanne olisi edelleen tällainen.

76.

    Näin ollen ei ole näytetty toteen, että komissio olisi tehnyt ilmeisen virheenpäätellessään, että yhteisön intressi ei edellyttänyt kantelujen enempää tutkintaatältä osin.

—    Päämiehen mahdollisuus tutustua jälleenmyyjän asiakirjoihin jatietohallintoon

77.

    Asian T-185/96 kantaja katsoo, toisin kuin hylkäävissä päätöksissä tehdyissäselvityksissä todetaan, todistaneensa vääriksi päämiehen väitteet, joiden mukaanpäämiehen tietohallintojärjestelmän käyttöönotto ei olisi ollut pakollista,jälleenmyyjien tiedostojen siirtäminen päämiehen järjestelmiin jälleenmyyjäntietämättä olisi ollut mahdotonta ja päämiehelle lähetetyistä asiakirjoista olisipoistettu niiden asiakastiedot.

78.

    Asiakirja-aineistosta ei ilmene, etä järjestelmän käyttö olisi kuulunutsopimusvelvoitteisiin. Koska asiassa ei ole myöskään esitetty näyttöä siitä, ettäpäämies olisi käyttänyt järjestelmää väärin, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinei voi pitää ilmeisen virheellisenä komission päätelmää, jonka mukaan kantelujatutkittaessa ei ole voitu erottaa jälleenmyyntisopimusten hallinnoinninrationalisointia, johon riidanalaisella järjestelmällä objektiivisesti arvioiden pyritään,sen mahdollisista kilpailunvastaisista seurauksista.

79.

    Komission ei siis voida tältä osin katsoa tehneen ilmeistä arviointivirhettä.

—    Sovittujen myyntialueiden yksipuolinen irtisanominen ja muuttaminen

80.

    Kantajat huomauttavat, etteivät minkäänlaiset selvitykset olisi olleet tarpeen, jottakomissio olisi voinut arvioida niitä kilpailunvastaisia vaikutuksia, joita päämiehelleannetulla yksipuolisella oikeudella muuttaa sopimusaluetta ja irtisanoa sopimuserityisistä syistä oli. Komissio ei ole ryhtynyt mihinkään toimenpiteisiinVolkswagenin sen väitteen perusteella, jonka mukaan sopimuksia ei ollut irtisanottusellaisella erityisperusteella, ettei myynnille asetettuja vähimmäistavoitteita ollutsaavutettu, vaikka tämä väite on osoitettu perättömäksi ainakin ainakin yhdessätapauksessa, mikä merkitsee myöskin sitä, että muitakin sopimuksia on voituirtisanoa.

81.

    Jo kanneperusteen sanamuodosta voidaan päätellä, ettei päämiestä voida arvostellasiitä, että se on soveltanut järjestelmällisesti riidanalaisia sopimusehtoja, joitapelkästään niiden sanamuodon perusteella ei voida pitää kilpailua rajoittavina.

82.

    Ei siis vaikuta siltä, että komissio olisi selvästi perusteettomasti luopunutlisätutkimuksista, joilla olisi arvioitu riidanalaisen sopimusehdon merkitystä.

83.

    Ei siis ole osoitettu, että komissio olisi tehnyt ilmeisen arviointivirheen päättäessäänolla jatkamatta edellä käsiteltyjen sopimusehtojen osalta alun perin esitettyjen

väitteiden tutkimista, kun väliintulijakin on lisäksi ilmoittanut istunnossa, ilman ettäkantajat olisivat sitä tältä osin kiistäneet, että vakiosopimus on sittemmin korvattuuudella sopimusehdolla, joka on uuden asetuksen mukainen.

84.

    Toinen kanneperuste on siis hylättävä perusteettomana.

Kolmas kanneperuste, jonka mukaan hylkäävät päätökset on perustelturiittämättömästi

85.

    Kantajat arvostelevat hylkääviä päätöksiä vielä siitä, ettei niitä ole tietyiltä osinperusteltu.

86.

    Siltä osin kuin näitä hajanaisia väitteitä voitaisiin pitää todellisenakumoamisperusteena, on vain todettava, että kuten ensimmäistä kahta perustettatutkittaessa on nähty, hylkäävät päätökset eivät ole niin puutteellisesti perusteltuja,ettei kantajilla sen vuoksi olisi ollut mahdollisuutta riitauttaa niitä eikä ensimmäisenoikeusasteen tuomioistuimella olisi ollut mahdollisuutta valvoa niiden laillisuutta.

87.

    Kolmas kanneperuste on siten hylättävä perusteettomana.

88.

    Tästä seuraa, että asioissa T-185/96, T-189/96 ja T-190/96 esitetytkumoamisvaatimukset on hylättävä perusteettomina.

Vahingonkorvausvaatimukset (asiat T-189/96 ja T-190/96)

89.

    Asioiden T-189/96 ja T-190/96 kantajat väittävät vahingonkorvausvaatimustensatueksi lähinnä, että komissio on tehnyt niiden suhteen vakavan virheen, joka liittyykomission tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja koskeviin arviointivirheisiin ja niidenkantelun hylkäämiseen.

90.

    Koska ei ole esitetty seikkoja, jotka osoittaisivat hylkäävien päätösten olevanlainvastaisia, ja koska kantajat eivät ole erikseen vedonneet mihinkään muuhunlainvastaisuuteen, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei voi katsoa komissiontehneen sellaista virhettä, jonka perusteella komission vahingonkorvausvastuu voisisyntyä.

91.

    Tästä syystä asioissa T-189/96 ja T-190/96 esitetyt vahingonkorvausvaatimukset onhylättävä perusteettomina.

92.

    Kaiken edellä esitetyn perusteella nyt käsiteltävät kolme kannetta on hylättäväkokonaisuudessaan.

Oikeudenkäyntikulut

93.

    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 87 artiklan 2 kohdanensimmäisen alakohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaankorvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Työjärjestyksen87 artiklan 3 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaan ensimmäisen oikeusasteentuomioistuin voi kuitenkin erityisistä syistä määrätä, että kukin vastaa omistakuluistaan. Työjärjestyksen 87 artiklan 4 kohdan kolmannen alakohdan mukaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin voi lisäksi määrätä, että muun väliintulijankuin jäsenvaltion tai toimielimen on vastattava omista oikeudenkäyntikuluistaan.

94.

    Käsiteltävien asioiden taustaseikoista ilmenee, että komission jyrkkä kannanmuutoson antanut kantajille aiheen pyytää tätä selvittämään ensimmäisen oikeusasteentuomioistuimessa syitä, joiden vuoksi se on poikennut vakiosopimuksensopimusehdoista alun perin tekemästään arvioinnista.

95.

    Tästä syystä kantajien vastattavaksi on jätettävä ainoastaan niiden omatoikeudenkäyntikulut.

Näillä perusteilla

YHTEISÖJEN ENSIMMÄISEN OIKEUSASTEEN TUOMIOISTUIN (kolmasjaosto)

on antanut seuraavan tuomiolauselman:

1)    Asiassa T-185/96 nostettu kanne hylätään.

2)    Asioissa T-189/96 ja T-190/96 esitettyjen vaatimusten toinen osa jätetääntutkimatta.

3)    Asioissa T-189/96 ja T-190/96 nostetut kanteet hylätään muilta osin.

4)    Asianosaiset ja väliintulija vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan.

TiiliPotocki Cooke

Julistettiin Luxemburgissa 21 päivänä tammikuuta 1999.

H. Jung

V. Tiili

kirjaaja

kolmannen jaoston puheenjohtaja

1: Oikeudenkäyntikieli: ranska.