Ennakkoratkaisupyyntö, jonka Sofiyski rayonen sad (Bulgaria) on esittänyt 11.7.2023 – D. D. ja B. Zh. v. ”Financial Bulgaria” EOOD

(Asia C-426/23, Financial Bulgaria)

Oikeudenkäyntikieli: bulgaria

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin

Sofiyski rayonen sad

Pääasian asianosaiset

Kantaja: D. D. ja B. Zh.

Vastaaja: ”Financial Bulgaria” EOOD

Ennakkoratkaisukysymykset

Onko kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista annetun neuvoston direktiivin 93/13/ETY¹ 4 artiklan 2 kohtaa ja 6 artiklan 1 kohtaa tulkittava siten, että jos luottosopimuksessa määrätään kuluttajan velvollisuudesta tehdä takaussopimus velkojan nimeämän takaajan kanssa, takaussopimuksen sisältö ei ole tämän kolmannen osapuolen kanssa tehdyn sopimuksen ”pääkohde” vaan osa luottosopimuksen sisältöä? Onko merkitystä sillä, ovatko velkoja ja takaaja toisiinsa sidoksissa olevia henkilöitä?

Onko direktiivin 93/13/ETY liitteessä olevan 1 kohdan i alakohtaa tulkittava siten, että jos kuluttaja on jo tehdyn luottosopimuksen yhteydessä sitoutunut asettamaan takauksen, jolloin yksi mahdollisuuksista on, että hän käyttää velkojan nimeämää henkilöä, on katsottava, että myöhemmin luottosopimuksen tekopäivänä tehtyyn takaussopimukseen perustuvan kuluttajan velvoitteen sisältö ei ole selvä, koska kuluttajalla ei ollut mahdollisuutta itse valita tai ehdottaa velkojan tulevaksi takaajaksi nimeämää henkilöä?

Jos edelliseen kysymykseen vastataan, että takaussopimuksen kohde on selvä: onko direktiivin 93/13/ETY liitteessä olevan 1 kohdan i, j ja m alakohtaa tulkittava siten, että jos kuluttaja on jo tehdyn luottosopimuksen yhteydessä sitoutunut asettamaan takauksen, jolloin yksi mahdollisuuksissa on, että hän käyttää velkojan nimeämää henkilöä, kuluttajan luottosopimukseen perustuvan velvoitteen sisältöä ei voida pitää selvänä ja tämä voi johtaa luottosopimuksen tai sen yksittäisen ehdon pätemättömyyteen?

Onko direktiivin 93/13/ETY 4 artiklan 1 kohtaa, luettuna yhdessä sopimattomista kaupallista menettelyistä annetun direktiivin 2005/29/EY¹ 8 artiklan kanssa, tulkittava siten, että jos luoton myöntävä henkilö edellyttää, että kuluttaja tekee sopimuksen sellaisen luotonantajan nimeämän henkilön kanssa, joka takaa luotonantajan saatavan kuluttajalta, kyseessä on aina kuluttajan heikomman aseman hyväksikäyttö ja näin ollen aggressiivinen kaupallinen menettely?

Mikäli neljänteen kysymykseen vastataan kieltävästi: onko direktiivin 93/13/ETY 4 artiklan 1 kohtaa ja 7 artiklaa, luettuina yhdessä sopimattomista kaupallisista menettelyistä annetun direktiivin 2005/29/EY 8 artiklan kanssa, tulkittava siten, että maksamismääräysmenettelyn kaltaisessa yksipuolisessa menettelyssä, jossa kuluttaja ei ole osapuolena, tuomioistuin voi perustella epäilynsä sopimusehdon kohtuuttomuudesta pelkästään sillä, että se epäilee, että kyseinen ehto hyväksyttiin sopimattoman kaupallisen menettelyn perusteella, vai onko viimeksi mainittu todettava varmuudella?

Onko kulutusluottosopimuksista annetun direktiivin 2008/48/EY¹ 15 artiklan 2 kohtaa tulkittava siten, että tätä säännöstä sovelletaan tapauksissa, joissa luottosopimukseen liittyy liitännäispalvelu eli se, että kolmas osapuoli antaa korvausta vastaan takauksen, jolloin kuluttaja voi vedota oikeuksiinsa paitsi sillä perusteella, että takaaja on menetellyt velvollisuuksiensa vastaisesti, kuten suorittanut maksun lakisääteisen määräajan päätyttyä, myös esittämällä prosessuaalisia väitteitä, jotka sulkevat pois velvoitteen takaajaa kohtaan?

Sallitaanko direktiivin 2008/48/EY 15 artiklan 2 kohdassa, luettuna yhdessä tehokkuusperiaatteen kanssa, tai – jos luottosopimusta ja takaussopimusta pidetään liitännäisinä sopimuksina –, direktiivin 93/13/ETY 5 ja 7 artiklassa, luettuina yhdessä tämän direktiivin liitteessä olevan 1 kohdan b ja c alakohdan kanssa, kansallinen lainsäädäntö, jonka mukaan kulutusluottosopimukseen liittyvän sopimuksen takaaja, joka on saanut kuluttajalta korvauksen luottosopimuksen takaamisesta ja suorittanut päävelkojalle sopimusehdon perusteella maksun, vaikka velvoitteista ja sopimuksista annetun lain [Zakon za zadalzheniata i dogovorite] 147 §:ssä säädetty määräaika on päättynyt, mikä oikeuskäytännön mukaan johtaa takauksen täydelliseen lakkaamiseen, voi tästä huolimatta vedota siihen, että alkuperäisen velkojan oikeudet ovat siirtyneet sille, sekä vaatia maksua päävelalliselta lain soveltamista koskevan oikeuskäytännön ristiriitaisuuteen vedoten?

Onko direktiivin 2008/48/EY 3 artiklan g alakohtaa, luettuna yhdessä direktiivin 93/13/ETY 5 artiklan kanssa, tulkittava siten, että jos luottosopimuksessa määrätään velvollisuudesta tehdä liitännäinen takaussopimus, jonka seurauksena velan kokonaismäärä kasvaa, luoton todellista vuosikorkoa laskettaessa on otettava huomioon myös takauksesta suoritettavan korvauksen johdosta suurentuneet erät? Onko merkitystä sillä, kuka on valinnut takaajan ja onko tämä päävelkojaan sidoksissa oleva henkilö?

Onko direktiivin 2008/48/EY 10 artiklan 2 kohdan g alakohtaa tulkittava siten, että todellisen vuosikoron virheellistä ilmoittamista elinkeinonharjoittajan ja luotonottajana olevan kuluttajan välisessä luottosopimuksessa on pidettävä luottosopimuksen todellisen vuosikoron ilmoittamatta jättämisenä, jolloin kansallisen tuomioistuimen on sovellettava kansallisessa lainsäädännössä säädettyjä oikeudellisia seurauksia, jotka koskevat luottosopimuksen todellisen vuosikoron ilmoittamatta jättämistä? Onko katsottava, että nämä seuraukset sitovat suhteessa kuluttajaan pakottavasti myös maksun suorittanutta takaajaa?

Onko direktiivin 2008/48/EY 23 artiklan toista virkettä tulkittava siten, että kansallisessa lainsäädännössä säädettyä seuraamusta, jonka mukaan kulutusluottosopimus on pätemätön, jolloin ainoastaan myönnetyn luoton pääoma on maksettava takaisin, on pidettävä oikeasuhteisena silloin, kun kulutusluottosopimus ei sisällä täsmällistä tietoa todellisesta vuosikorosta, koska siinä ei ilmoiteta velkojan valitsemasta kaupallisesta takaajasta aiheutuvia kustannuksia (vaikka todellisen vuosikoron määrä mainitaan luottosopimuksen tekstissä)?

Onko vakuutus- ja jälleenvakuutustoiminnan aloittamisesta ja harjoittamisesta annetun direktiivin 2009/138/EY¹ (Solvenssi II) 2 artiklan 2 kohtaa, luettuna yhdessä tämän direktiivin liitteessä I olevan A osan 14 kohdan kanssa, tulkittava siten, että korvausta vastaan harjoitettava ammattimainen takaustoiminta, jonka yhteydessä takauksen antava yhtiö maksaa kaikissa laiminlyöntitapauksissa luoton kokonaismäärän, jonka päävelallisena oleva kuluttaja on saanut, ja korvaus maksetaan jokaisen luottoerän yhteydessä kuluttajan laiminlyönnistä riippumatta, on kyseisessä direktiivissä tarkoitettua ”vakuutustoimintaa”?

Jos kysymykseen 11 vastataan myöntävästi: onko direktiivin 2009/138/EY 14 artiklan 1 kohtaa tulkittava siten, että henkilön, joka harjoittaa kysymyksessä 11 tarkoitettua toimintaa, on hankittava toimilupa kansallisilta sääntelyviranomaisilta, jotka ovat toimivaltaisia myöntämään toimilupia vakuutuksenantajille?

____________

¹ EYVL 1993, L 95, s. 29.

¹ Sopimattomista elinkeinonharjoittajien ja kuluttajien välisistä kaupallisista menettelyistä sisämarkkinoilla ja neuvoston direktiivin 84/450/ETY, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivien 97/7/EY, 98/27/EY ja 2002/65/EY sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 2006/2004 muuttamisesta 11.5.2005 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2005/29/ЕY (EUVL 2005, L 149, s. 22).

¹ Kulutusluottosopimuksista ja neuvoston direktiivin 87/102/ETY kumoamisesta 23.4.2008 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2008/48/ЕY (EUVL 2008, L 133, s. 66).

¹ Vakuutus- ja jälleenvakuutustoiminnan aloittamisesta ja harjoittamisesta (Solvenssi II) 25.11.2009 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2009/138/ЕY (EUVL 2009, L 335, s. 1)