JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS
PAOLO MENGOZZI
31 päivänä tammikuuta 2012 (1)
Asia C‑418/11
TEXDATA Software GmbH
(Ennakkoratkaisupyyntö – Oberlandesgericht Innsbruck (Itävalta))
Yhtiöoikeus – Sijoittautumisvapaus – SEUT 49 ja SEUT 54 artikla – Direktiivi 2009/101/EY, neljäs direktiivi 78/660/ETY ja yhdestoista direktiivi 89/666/ETY – Pääomayhtiöiden ja niiden sivuliikkeiden kirjanpitoasiakirjojen julkisuus – Julkistamisen laiminlyönnistä säädetyt seuraamukset – Seuraamuksen oikeasuhteisuus – Tehokkaan oikeussuojan periaate – Puolustautumisoikeuksien kunnioittamisen periaate – Ne bis in idem -periaate
1. Onko unionin oikeus esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jonka mukaan yhtiöiden kirjanpitoasiakirjojen julkistamista koskevan määräajan umpeuduttua sekä yhtiölle että sen elimille on välittömästi asetettava sakko ilman julkistamiskehotusta ja tarjoamatta ensin mahdollisuutta esittää huomautuksia ja jonka mukaan viivästyksen jatkuessa on välittömästi asetettava lisäseuraamuksia? Tämä on tiivistettynä kysymys, jonka Oberlandesgericht Innsbruck (Itävalta) ennakkoratkaisupyynnössään esittää.
2. Ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin pyytää unionin tuomioistuinta erityisesti selvittämään, onko tällainen Itävallassa äskettäin voimaan tullut lainsäädäntö ristiriidassa yhtäältä SEUT 49 ja SEUT 54 artiklan mukaisen sijoittautumisvapauden sekä unionin yhtiöoikeusdirektiivien mukaisten kirjanpitoasiakirjojen julkistamisen laiminlyönnistä säädettyjä seuraamuksia koskevien säännösten kanssa ja toisaalta tehokkaan oikeussuojan periaatteen, puolustautumisoikeuksien kunnioittamisen periaatteen ja ne bis in idem ‑periaatteen kanssa, jotka sisältyvät useisiin Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) sekä ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn eurooppalaisen yleissopimuksen (jäljempänä ihmisoikeussopimus) määräyksiin.
3. Vaikka pääasiassa esitetty vaatimus on arvoltaan suhteellisen vähäinen, unionin tuomioistuinta pyydetään siis nyt käsiteltävässä asiassa ottamaan kantaa varsin merkittäviin unionin oikeutta koskeviin kysymyksiin.
I Asiaa koskevat oikeussäännöt
A Unionin lainsäädäntö
4. Ensimmäisen yhtiöoikeusdirektiivin eli direktiivin 68/151/ETY(2) 6 artiklassa, josta on kyseisen direktiivin kumoamisen jälkeen tullut direktiivin 2009/101/EY(3) 7 artikla, säädetään seuraavaa:
”Jäsenvaltioiden on säädettävä asianmukaiset seuraamukset ainakin sen varalta, että:
a) tilinpäätösasiakirjoja ei julkisteta 2 artiklan f alakohdan mukaisesti; – –”
5. Neljännen yhtiöoikeusdirektiivin eli direktiivin 78/660/ETY(4) 60 a artiklassa säädetään seuraavaa: ”Jäsenvaltioiden on säädettävä säännöistä, joita sovelletaan tämän direktiivin nojalla annettujen kansallisten säännösten rikkomisesta määrättäviin seuraamuksiin, ja toteutettava kaikki tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että ne pannaan täytäntöön. Seuraamusten on oltava tehokkaita, oikeasuhteisia ja varoittavia.”
6. Yhdennentoista yhtiöoikeusdirektiivin eli direktiivin 89/666/ETY(5) 1 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Jäsenvaltion lainsäädännön alaisen yhtiön toiseen jäsenvaltioon avaamaa sivuliikettä koskevat asiakirjat ja tiedot on julkistettava, jos yhtiöön sovelletaan direktiiviä 68/151/ETY, noudattaen sen jäsenvaltion, jossa sivuliike on, lainsäädännössä säädettyä, mainitun direktiivin 3 artiklan mukaista menettelyä.”
7. Kyseisen direktiivin 12 artiklan mukaan ”jäsenvaltioiden on säädettävä asianmukaiset seuraamukset sen varalta, että 1 – – artiklassa tarkoitettuja tietoja ei julkisteta – –”.
B Kansallinen lainsäädäntö
8. Unternehmensgesetzbuchin (Itävallan yritysoikeutta käsittelevä lakikokoelma, jäljempänä UGB) 277 §:n 1 momentin mukaan pääomayhtiön lakimääräisten edustajien on toimitettava tilinpäätös, toimintakertomus sekä tiettyjä yhtiöoikeudellisia asiakirjoja yhtiön kotipaikan kaupparekisteriä pitävään tuomioistuimeen, kun kyseiset asiakirjat on käsitelty yhtiökokouksessa ja joka tapauksessa viimeistään yhdeksän kuukauden kuluttua tilinpäätöspäivästä.
9. UGB:n 280 a §:n, joka on otsikoitu ”Ulkomaisten pääomayhtiöiden sivuliikkeitä koskevat julkistamisvaatimukset”, mukaan ulkomaisten pääomayhtiöiden sivuliikkeiden edustajien on UGB:n 277 §:n mukaisesti julkaistava saksaksi kirjanpitoasiakirjat, jotka on laadittu, tarkastettu ja julkistettu yhtiön päätoimipaikan lainsäädännön mukaisesti.(6)
10. UGB:n 283 § on otsikoitu ”Seuraamusmaksut”, ja siinä määritetään seuraamukset edellä mainittujen julkistamisvelvollisuuksien laiminlyönnistä. Kyseistä pykälää uudistettiin vuonna 2011 (jäljempänä vuoden 2011 uudistus).(7)
11. Kyseisen säännöksen 1 momentin mukaan, sellaisena kuin se on muutettuna, hallituksen jäsenten tai selvitysmiesten on noudatettava UGB:n 277 §:ää ja ulkomaisen pääomayhtiön sivuliikkeessä sitä edustamaan oikeutettujen henkilöiden on noudatettava UGB:n 280 a §:ää; muussa tapauksessa tuomioistuin voi tuomita ne 700–3 600 euron suuruiseen seuraamusmaksuun. Kyseinen seuraamusmaksu on määrättävä maksettavaksi heti julkistamista koskevan määräajan päätyttyä, ja kahden kuukauden välein on määrättävä maksettavaksi uusi seuraamusmaksu, kunnes kyseiset elimet ovat täyttäneet velvollisuutensa.
12. UGB:n 283 §:n 2 ja 3 momentissa säädetään seuraamusmaksun määräämismenettelystä, joka jakaantuu kahteen vaiheeseen. Kyseisen pykälän 2 momentissa säädetään ensimmäisestä vaiheesta, jossa yhtiön elimet, jotka eivät ole täyttäneet julkistamisvelvollisuuksiaan määräajan viimeiseen päivään mennessä, on ilman mitään edeltävää menettelyä määrättävä maksamaan tuomioistuimen päätöksellä 700 euron seuraamusmaksu. Se, että ensimmäinen seuraamus voidaan määrätä ilman edeltävää oikeudellista menettelyä, perustuu vuoden 2011 uudistuksella käyttöön otettuun muutokseen, jolla haluttiin muuttaa Itävallan tuomioistuimissa aiemman järjestelmän voimassa ollessa muodostunut käytäntö, jonka mukaan velvollisuutensa laiminlyöneille yrityksille lähetettiin kehotuksia ennen seuraamuksen määräämistä.(8)
13. UGB:n 283 §:n 2 momentin mukaan seuraamusmaksun määräämisestä voidaan poiketa ainoastaan, jos on ilmeistä, ettei elin, jota julkistamisvelvollisuus koskee, ole voinut täyttää kyseistä velvollisuuttaan määräajassa ennalta arvaamattoman tai väistämättömän tapahtuman vuoksi. Tällöin päätöksen tekemistä voidaan lykätä enintään neljä viikkoa. Asianomaisella elimellä on 14 päivää aikaa riitauttaa seuraamusmaksun määräämistä koskeva päätös ja esittää laiminlyönnin perusteena olevat syyt. Ellei päätöstä riitauteta, se saa lainvoiman. Jos päätös riitautetaan määräajan päätyttyä tai jos riitautukselle ei ole esitetty mitään perusteluja, se on jätettävä tutkimatta tuomioistuimen päätöksellä. Uuden määräajan myöntäminen on kuitenkin mahdollista.
14. UGB:n 283 §:n 3 momentissa säädetään seuraamusmaksun määräämismenettelyn mahdollisesta toisesta vaiheesta. Kyseisen momentin mukaan 2 momentissa tarkoitetun seuraamusmaksun määräämispäätöksen riitauttaminen määräajassa perustellusti estää päätöksen täytäntöönpanon ja käynnistää tavanomaisen oikeudenkäynnin. Kyseinen oikeudenkäynti voi johtaa joko asian jättämiseen sillensä tai 700–3 600 euron suuruisen seuraamusmaksun määräämiseen. Asianomaisella elimellä on mahdollisuus valittaa seuraamusmaksun määräämisestä tavanomaisessa oikeudenkäynnissä.
15. Ellei asiakirjoja ole julkistettu kahden kuukauden kuluttua UGB:n 277 §:ssä säädetyn ja edellä 8 kohdassa mainitun julkistamista koskevan määräajan viimeisestä päivästä, määrätään UGB:n 283 §:n 4 momentin mukaan tuomioistuimen päätöksellä uusi 700 euron suuruinen seuraamusmaksu; ellei julkistamisvelvollisuutta edelleenkään noudateta, uusi seuraamusmaksu määrätään kahden kuukauden välein. UGB:n 283 §:n 5 momentissa säädetään, että kun kyse on UGB:ssä ilmoitetuilla perusteilla keskisuuriksi luokiteltavista yrityksistä, sen 3 momentissa säädetyt seuraamusmaksut sekä laiminlyönnin jatkuessa määrättävät uudet seuraamusmaksut kolminkertaistetaan, ja suuryritysten osalta ne kuusinkertaistetaan.
16. Lisäksi UGB:n 283 §:n 7 momentin mukaan lakimääräisille edustajille 277 ja 280 a §:ssä asetetut velvollisuudet koskevat myös yhtiötä. Ellei yhtiö täytä kyseisiä velvollisuuksia elintensä välityksellä, se on samanaikaisesti tuomittava maksamaan seuraamusmaksu.
II Tosiseikat, pääasian käsittelyn vaiheet ja ennakkoratkaisukysymykset
17. Texdata Software GmbH (jäljempänä Texdata) on saksalainen rajavastuuyhtiö, jonka kotipaikka on Karlsruhe. Se kehittää ja myy ohjelmistoja. Itävallassa se harjoittaa toimintaansa sivuliikkeen välityksellä, joka on merkitty Itävallan kaupparekisteriin 4.3.2008 ulkomaisena yhtiönä.
18. Landesgericht Innsbruck (Innsbruckin alioikeus) määräsi 5.5.2011 tekemällään päätöksellä Texdatalle UGB:n 283 §:n 2 momentin nojalla, sellaisena kuin se on muutettuna vuonna 2011, kaksi 700 euron suuruista seuraamusmaksua, koska tämä ei ollut toimittanut 31.12.2008 ja 31.12.2009 päättyneiden tilikausien tilinpäätösasiakirjojaan määräajassa, joka ennakkoratkaisupyynnön esittäneen tuomioistuimen mukaan päättyi 28.2.2011.
19. Texdata toimitti Landesgerichtiin 23.5.2011 kaksi määräajassa tehtyä riitautuskirjelmää, joissa se väitti, ettei seuraamusmaksua voida määrätä antamatta siitä etukäteen varoitusta tai kehotusta ja että Texdata voi ainoastaan antaa tiedoksi Amtsgericht Karlsruhelle jo toimitetut tilinpäätökset, joihin voi tutustua sähköisen asioinnin kautta.
20. Texdata toimitti samana päivänä Landesgerichtiin myös molemmat tilinpäätökset.
21. Landesgericht totesi kahdessa 25.5.2011 päivätyssä päätöksessään, että määräajassa tehtyjen riitautusten seurauksena molemmat seuraamusmaksun määräämistä koskevat päätökset oli peruutettu, ja määräsi tavanomaisessa menettelyssä UGB:n 283 §:n 3 ja 7 momentin nojalla yhtiön maksettavaksi jälleen kaksi 700 euron suuruista sakkoa, koska se ei ollut toimittanut tilinpäätöksiä määräajassa.
22. Ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin, johon Texdata on valittanut kyseisistä kahdesta seuraamusmaksusta, on epävarma kyseisen kansallisen lainsäädännön, sellaisena kuin se on vuonna 2011 muutettuna, yhteensopivuudesta unionin lainsäädännön kanssa. Näin ollen se on lykännyt asian käsittelyä ja esittänyt unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:
”Onko unionin oikeus sen nykytilassa ja erityisesti
1) SEUT 49 ja SEUT 54 artiklassa vahvistettu sijoittautumisvapaus
2) tehokasta oikeussuojaa koskeva yleinen oikeusperiaate (SEU 6 artiklan 3 kohta) (tehokkuusperiaate)
3) perusoikeuskirjan 47 artiklan toisessa kohdassa (SEU 6 artiklan 1 kohta) sekä [ihmisoikeussopimuksen] 6 artiklan 2 kappaleessa (SEU 6 artiklan 1 kohta) vahvistettu oikeus tulla kuulluksi
4) perusoikeuskirjan 50 artiklassa määrätty ne bis in idem -kielto tai
5) direktiivin 68/151/ETY 6 artiklan, direktiivin 78/660/ETY 60 a artiklan ja direktiivin 83/349/ETY 38 artiklan 6 kohdan säännöstö julkistamista koskevassa menettelyssä määrättävistä seuraamuksista(9)
esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jossa tilinpäätöksen laatimista ja toimittamista toimivaltaiselle kaupparekisteriä pitävälle tuomioistuimelle koskevan lakisääteisen, yhdeksän kuukauden määräajan ylittyessä ei edellytetä, että kaupparekisteriä pitävä tuomioistuin
– antaa ennen seuraamusmaksun määräämistä yhtiölle mahdollisuuden lausua julkistamisvelvollisuuden ja mahdollisten esteiden olemassaolosta ja erityisesti tutkii etukäteen, onko kyseinen tilinpäätös jo toimitettu yhtiön päätoimipaikan kaupparekisteriä pitävän tuomioistuimeen, ja
– kehottaa ennen seuraamusmaksun määräämistä yhtiötä tai sitä edustamaan oikeutettuja elimiä noudattamaan julkistamisvelvollisuutta,
ja jonka nojalla kaupparekisteriä pitävän tuomioistuimen on määrättävä välittömästi vähintään 700 euron suuruinen seuraamusmaksu yhtiön ja kunkin sitä edustamaan oikeutetun elimen maksettavaksi päinvastaisen näytön puuttuessa sellaisen olettaman perusteella, että yhtiö ja sen elimet ovat tuottamuksellisesti laiminlyöneet julkistamisen, ja mikäli julkistamisvelvollisuutta ei edelleenkään noudateta, määrättävä kultakin määräajan ylittävältä kahden kuukauden ajanjaksolta välittömästi yhtiön ja kunkin sitä edustamaan oikeutetun elimen maksettavaksi jälleen vähintään 700 euron seuraamusmaksu päinvastaisen näytön puuttuessa sellaisen olettaman perusteella, että yhtiö ja sen elimet ovat tuottamuksellisesti laiminlyöneet julkistamisen?”
III Asian käsittely unionin tuomioistuimessa
23. Ennakkoratkaisupyyntö saapui kirjaamoon 10.8.2011. Kirjallisia huomautuksiaan esittivät Texdata, Itävallan ja Yhdistyneen kuningaskunnan hallitukset sekä Euroopan komissio.
24. Asianosaisten kuulemiseksi järjestettyyn istuntoon, joka pidettiin 27.11.2012, osallistuivat Texdata, Itävallan hallitus ja komissio.
IV Oikeudellinen arviointi
A Ennakkoratkaisupyynnön tutkittavaksi ottaminen
25. Aluksi on tarkasteltava väitteitä, joiden mukaan ennakkoratkaisupyyntö on jätettävä tutkimatta.
26. Itävallan hallitus nostaa esiin joukon virheitä ennakkoratkaisupyyntöön sisältyvässä kansallisen lainsäädännön esittelyssä ja väittää, ettei ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin siis esitellyt kyseistä lainsäädäntöä niin, että unionin tuomioistuin voi antaa hyödyllisen eikä pelkästään hypoteettisen vastauksen.
27. Tältä osin on kuitenkin muistutettava, ettei SEUT 267 artiklan mukaisen ennakkoratkaisumenettelyn tarkoituksena vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan ole kansallisten lakien ja asetusten tulkitseminen, ja tämän vuoksi kansallisen tuomioistuimen ennakkoratkaisupyynnössään esittämässä riidanalaisten kansallisten säännösten kuvauksessa mahdollisesti ilmenevät epätarkkuudet eivät estä sitä, että unionin tuomioistuin on toimivaltainen vastaamaan kansallisen tuomioistuimen sille esittämään ennakkoratkaisukysymykseen.(10) Nyt tarkasteltavassa tapauksessa katson, että ennakkoratkaisupyynnössä esitetyn perusteella unionin tuomioistuimella on tiedossaan ne tosiseikat ja oikeudelliset seikat, jotka ovat tarpeen, jotta se voi antaa hyödyllisen vastauksen sille esitettyihin kysymyksiin.
28. Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus ei esitä muodollista oikeudenkäyntiväitettä, mutta se väittää, ettei ole selvää, miksi vuoden 2011 uudistuksen jälkeisen UGB:n 283 §:n mukaista uutta menettelyä olisi takautuvasti sovellettu velvollisuuteen toimittaa tilikausien 2008 ja 2009 tilinpäätökset.
29. On kuitenkin todettava, että unionin tuomioistuimen asiana ei oikeuskäytännön mukaan ole ottaa kantaa kansallisten säännösten tulkintaan ja soveltamiseen tai vahvistaa kansallisen tuomioistuimen käsiteltävänä olevan asian ratkaisemisen kannalta merkityksellisiä tosiseikkoja. Unionin tuomioistuimen asiana on unionin tuomioistuinten ja kansallisten tuomioistuinten välisen toimivallanjaon puitteissa nimittäin ottaa huomioon ennakkoratkaisupyynnössä esitetyt, ennakkoratkaisukysymykseen liittyvät tosiasiat ja oikeudelliset seikat, sellaisina kuin kansallinen tuomioistuin on ne määritellyt.(11) Toisaalta ajallisesti sovellettavan kansallisen lainsäädännön määrittäminen on oikeuskäytännön mukaan kansallisen oikeuden tulkintaa koskeva kysymys, joka ei kuulu unionin tuomioistuimen toimivaltaan sen käsitellessä ennakkoratkaisupyyntöä.(12)
30. Edellä esitettyjen näkökohtien perusteella ennakkoratkaisupyyntö on mielestäni otettava tutkittavaksi.
B Ennakkoratkaisukysymys
1. Sijoittautumisvapaus ja yhtiöoikeusdirektiivit
a) Yleisiä huomioita
31. Ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin tiedustelee ennakkoratkaisukysymyksensä ensimmäisellä ja viidennellä osalla, joita on mielestäni tarkasteltava yhdessä, onko SEUT 49 ja SEUT 54 artiklassa määrättyä sijoittautumisvapautta sekä ensimmäisen direktiivin 68/151/ETY 6 artiklaa, neljännen direktiivin 78/660/ETY 60 a artiklaa ja seitsemännen direktiivin 83/349/ETY 38 artiklan 6 kohtaa tulkittava siten, että ne ovat esteenä UGB:ssä, sellaisena kuin se on muutettuna vuonna 2011 ja kuvattuna edellä 10 ja 16 kohdassa, tarkoitetun kaltaiselle kansalliselle lainsäädännölle, joka koskee pääomayhtiöiden tilinpäätösasiakirjojen julkistamisvelvollisuuden laiminlyöntiseuraamusten järjestelmää.
32. Kansallinen tuomioistuin tiedustelee erityisesti, eikö tilinpäätöksen julkistamista koskevaa päämäärää voida saavuttaa yhtä tehokkaasti vähemmän jyrkällä menettelyllä kuin se, joka otettiin käyttöön vuoden 2011 uudistuksella, kuten ennen kyseistä uudistusta voimassa olleella menettelyllä.(13) Kansallisen tuomioistuimen mukaan uudesta järjestelmästä aiheutuu ulkomaisille yhtiöille turhaan lisäkustannuksia ja -hankaluuksia, koska niiden on käytettävä asianajajaa turvatakseen sijoittautumisvapaudesta johtuvat oikeutensa, vaikka se, ovatko kyseiset yhtiöt jo julkistaneet merkitykselliset tilinpäätösasiakirjat eli päätoimipaikan tuomioistuimeen julkaistaviksi toimitetut tilinpäätöksensä, olisi mahdollista selvittää kyseisestä ulkomaisesta tuomioistuimesta tai yhtiön päätoimipaikasta.
33. Alustavasti on todettava, että sekä tilinpäätösten julkistamisvelvollisuutta että vastaavaa kansallisen lainsäädännön mukaista seuraamusjärjestelmää, joita pääasiassa tarkastellaan, sovelletaan Texdataan, koska se on saksalainen pääomayhtiö, joka harjoittaa Itävallassa toimintaansa pääomayhtiön ulkomaisena sivuliikkeenä Itävaltaan rekisteröidyn sivuliikkeen välityksellä. Tässä yhteydessä katson, että – kuten myös Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus on huomauttanut – nyt tarkasteltavan asian arvioinnissa merkityksellinen ei ole niinkään seitsemäs direktiivi 83/349/ETY, joka koskee kansallisen tuomioistuimen mainitsemia konsolidoituja tilinpäätöksiä ja jota sovelletaan emo- ja tytäryhtiöistä, jotka ovat erillisiä oikeussubjekteja, koostuviin konserneihin,(14) vaan ennemmin yhdestoista direktiivi 89/666/ETY, joka koskee pääomayhtiöiden sivuliikkeisiin sovellettavia julkisuusvaatimuksia. Kuten jo edellä 4 kohdassa sitä paitsi todettiin, ensimmäinen direktiivi 68/151/ETY, johon kansallinen tuomioistuin ennakkoratkaisupyynnössään viittaa, on kumottu ja korvattu direktiivillä 2009/101/EY.
34. On kuitenkin muistutettava, että se, että kansallinen tuomioistuin on muodollisesti esittänyt ennakkoratkaisukysymyksen viittaamalla johonkin unionin oikeuden määräykseen tai säännökseen, ei estä unionin tuomioistuinta esittämästä kansalliselle tuomioistuimelle kaikkia unionin oikeuden tulkintaan liittyviä seikkoja, jotka saattavat olla hyödyllisiä kansallisen tuomioistuimen arvioidessa käsiteltävänään olevaa asiaa, riippumatta siitä, onko kansallinen tuomioistuin kysymystään esittäessään viitannut niihin. Unionin tuomioistuimen on poimittava kaikista kansallisen tuomioistuimen esittämistä seikoista ja erityisesti ennakkoratkaisupyynnön perusteluista ne unionin oikeutta koskevat seikat, joita on syytä tulkita, kun otetaan huomioon riidan kohde.(15)
35. Pääasian tosiseikkojen ja sovellettavan Itävallan lainsäädännön perusteella unionin tuomioistuimen on näin ollen ulotettava tulkintansa koskemaan SEUT 49 ja SEUT 54 artiklan lisäksi direktiiviä 2009/101/EY, neljättä direktiiviä 78/660/ETY ja yhdettätoista direktiiviä 89/666/ETY.
b) Direktiivit 2009/101/EY, 78/660/ETY ja 89/666/ETY
36. Kaikki edellä mainitut direktiivit kuuluvat täydentäviin toimenpiteisiin, joita unionin lainsäätäjä on toteuttanut sijoittautumisvapauden käytön helpottamiseksi. Niissä kaikissa annetaan SEUT 50 artiklan 2 kohdan g alakohdan(16) sekä neuvoston sijoittautumisvapauden rajoitusten poistamiseksi 18.12.1961 antaman yleisen toimintaohjelman(17) täytäntöönpanoa koskevia säännöksiä, joissa edellytetään niiden takeiden yhteensovittamista, joita yhtiöiltä vaaditaan jäsenvaltioissa yhtiöiden osakkaiden ja ulkopuolisten etujen suojaamiseksi. Kyseisiin takeisiin sisältyy velvollisuus julkistaa eräitä merkityksellisiä, yhtiöitä koskevia tietoja. Tästä näkökulmasta edellä mainittuihin direktiiveihin siis sisältyy säännöksiä, joiden tavoitteena on yhtiöitä koskevien tietojen julkisuutta koskevan kansallisen lainsäädännön yhteensovittaminen.(18)
37. Monista kyseisten direktiivien johdanto-osien perustelukappaleista ilmenee, että julkisuutta koskevien kansallisten lainsäädäntöjen yhteensovittamisen päätavoitteena on nimenomaisesti ulkopuolisten etujen suojaaminen. Yhtiöille asetettua julkistamisvelvollisuutta koskevien säännösten tavoitteena on nimittäin antaa niille ulkopuolisille henkilöille, jotka asioivat tai aikovat asioida yhtiön kanssa, mahdollisuus tutustua tärkeimpiin sitä koskeviin asiakirjoihin ja saada tietoja yhtiöstä, erityisesti siitä, keillä on oikeus edustaa yhtiötä.(19)
38. Pääomayhtiöiden tilinpäätösten julkistamisesta on sitä paitsi todettu oikeuskäytännössä jo aiemmin, että julkistamisella on ensiarvoisen tärkeä tehtävä ulkopuolisten etujen suojaamiseksi(20) ja että sillä pyritään pääasiallisesti siihen, että ne, jotka eivät tunne tai eivät voi tuntea riittävällä tavalla yhtiön taloudellista tilannetta ja rahoitusasemaa, voivat saada niistä tietoa.(21) Nimenomaisena päämääränä on antaa ulkopuolisille mahdollisuus arvioida, kannattaako yhtiön kanssa perustaa tai säilyttää oikeussuhde.(22)
39. Koska oikeussäännön soveltaminen on suoranaisesti yhteydessä sen noudattamisen varmistavan pakotejärjestelmän olemassaoloon, unionin lainsäätäjä ei ole ainoastaan edellyttänyt, että jäsenvaltiot toteuttavat tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että yhtiöt velvoitetaan julkistamaan etenkin tilinpäätösasiakirjat, vaan se on edellyttänyt, että ne myös säätävät ”asianmukaiset seuraamukset” sen varalta, ettei näitä velvollisuuksia noudateta.(23)
40. Näin ollen on todettava, että on edellä mainittujen direktiivien mukaista säätää pääasiassa tarkasteltavan kaltaisessa kansallisessa säädöksessä yhtiöitä ja ulkomaisten pääomayhtiöiden sivuliikkeitä koskevasta velvollisuudesta julkistaa tilinpäätösasiakirjat ja muut UGB:n 277 §:n 1 momentissa ja 280 a §:ssä mainitut asiakirjat sekä seuraamuksista siinä tapauksessa, ettei kyseisiä asiakirjoja julkisteta.
41. Esiin nousee kuitenkin kansallisen tuomioistuimenkin esittämä kysymys kyseisen seuraamusjärjestelmän soveltumisesta tavoitteeseensa ja oikeasuhteisuudesta.
42. Tästä on todettu oikeuskäytännössä, että julkistamisvelvollisuuden laiminlyönnistä säädettyjen seuraamusten tavoitteisiinsa soveltuvuutta koskevan vaatimuksen ulottuvuuden selvittämiseksi voi olla hyödyllistä ottaa huomioon vakiintunut oikeuskäytäntö, joka koskee nykyään SEU 4 artiklan 3 kohdassa vahvistettua vilpittömän yhteistyön periaatetta, josta seuraa samanlainen vaatimus. Tämän oikeuskäytännön mukaan jäsenvaltioiden on, samalla kun ne säilyttävät harkintavaltansa seuraamusten valinnan osalta, pidettävä huolta siitä, että unionin säännösten rikkominen sanktioidaan perusteiltaan ja menettelyltään vastaavalla tavalla kuin kansallisen oikeuden sellainen rikkominen, joka on luonteeltaan ja vakavuudeltaan samanlainen, ja jäsenvaltioiden on joka tapauksessa huolehdittava siitä, että seuraamukset ovat tehokkaita, oikeasuhteisia ja varoittavia.(24)
43. Lisäksi on huomautettava, että vaikka direktiivien mukaan jäsenvaltioiden on säädettävä asianmukaiset seuraamukset, niihin ei sisälly tarkkoja sääntöjä tällaisten kansallisten seuraamusten määrittämisestä eikä niissä etenkään määritetä nimenomaisia perusteita seuraamusten oikeasuhteisuuden arvioimiseksi.
44. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan silloin, kun unionin lainsäädäntöä ei ole yhdenmukaistettu niiden seuraamusten osalta, joita sovelletaan unionin lainsäädännössä vahvistetussa järjestelmässä säädettyjen edellytysten noudattamatta jättämisen vuoksi, jäsenvaltiot ovat toimivaltaisia valitsemaan niistä asianmukaisilta vaikuttavat seuraamukset. Jäsenvaltioiden on kuitenkin käytettävä tätä toimivaltaa unionin oikeuden ja sen yleisten periaatteiden ja näin ollen suhteellisuusperiaatteen mukaisesti.(25)
45. Nyt tarkasteltavassa tapauksessa siis pääasiassa kyseessä olevassa kansallisessa lainsäädännössä sallituilla seuraamuksilla ei saa ylittää sitä, mikä on asianmukaista ja tarpeellista kyseisellä lainsäädännöllä lainmukaisesti tavoiteltujen päämäärien toteuttamiseksi, ja kun on mahdollista valita usean asianmukaisen toimenpiteen välillä, on valittava vähiten rajoittava, eivätkä toimenpiteestä aiheutuvat haitat saa olla liian suuria tavoiteltuihin päämääriin nähden.(26)
46. On selvää, että ennakkoratkaisupyynnön yhteydessä kansallisen tuomioistuimen tehtävänä on arvioida sitä, ovatko kansalliset säännökset yhteensopivia unionin oikeuden ja etenkin suhteellisuusperiaatteen kanssa, koska unionin tuomioistuin on toimivaltainen ainoastaan esittämään sille kaikki sellaiset unionin oikeuden tulkintaa koskevat seikat, jotka saattavat auttaa sitä arvioimaan tätä yhteensopivuutta.(27) Kansallisen tuomioistuimen, joka on yksin toimivaltainen tulkitsemaan kansallista oikeutta, asiana on siis ratkaista, täyttääkö pääasian kohteena olevassa kansallisessa lainsäädännössä säädetty seuraamusjärjestelmä tehokkuuden, oikeasuhteisuuden ja varoittavuuden vaatimukset ja erityisesti, kohdellaanko sillä huonommin muodollisesti ulkomaisia yhtiöitä itävaltalaisiin yhtiöihin verrattuna niissä tilanteissa, joissa julkistamisvelvollisuuksia ei noudateta.(28) Tämän yhteensopivuuden arvioinnissa kansallisen tuomioistuimen on kuitenkin otettava huomioon unionin tuomioistuimen sille esittämät tulkinnalliset näkökohdat.
47. Tätä varten on ensinnäkin otettava huomioon edellä mainittu päätavoite, joka koskee yhtiön kanssa toimivien ulkopuolisten etujen suojaamista; se on päämäärä, joka on ominainen unionin säännöksille ja määräyksille mutta jota myös kansallisissa julkistamista koskevissa säännöksissä on tavoiteltava. Tässä yhteydessä en voi olla ensinnäkin huomauttamatta, että vuoden 2011 uudistusta koskeneen hallituksen lakiesityksen perusteluista käy ilmi, että aiemman järjestelmän voimassaoloaikana alle puolet julkistamisvelvollisuuden piirissä olevista yrityksistä Itävallassa täytti kyseisen velvollisuutensa määräajassa.(29) Pelkästään tämä toteamus riittää mielestäni osoittamaan, että aiempi järjestelmä,(30) johon kansallinen tuomioistuin viittaa perustellakseen eräitä uuden seuraamusjärjestelmän oikeasuhteisuutta koskevia epäilyksiään, ei pystynyt varmistamaan sitä, että yritykset täyttävät niille asetetut tilinpäätösasiakirjojen julkistamista koskevat velvollisuudet, eikä se siten ollut tehokkuutta ja varoittavuutta koskevien vaatimusten eikä edellä mainitun, direktiiveissä asetetun ulkopuolisten suojaamista koskevan päätavoitteen mukainen. Sekä edellä mainituista lakiesityksen perusteluista että Itävallan hallituksen suullisessa käsittelyssä nimenomaisesti esittämistä seikoista käy ilmi, että uudistuksen – etenkin 700 euron suuruisen vähimmäismaksun automaattista määräämistä koskevan säännöksen – hyväksymisen tavoitteena oli nimenomaan varmistaa, että julkistamisvelvollisuudet voidaan nopeammin ja tehokkaammin panna täytäntöön kyseisten velvollisuuksien piirissä olevien yritysten keskuudessa; Itävallan hallitus vahvisti suullisessa käsittelyssä, että kyseinen tavoite on saavutettu, kun otetaan huomioon, että julkistamisvelvollisuutensa täyttäneiden yritysten osuus on huomattavasti kasvanut vuoden 2011 uudistuksen jälkeen.
48. Toiseksi on todettava, että komission huomautuksista ilmenee, että pääomayhtiöille julkistamisvelvollisuuksien laiminlyönnistä asetettava vähintään 700 euron suuruinen seuraamusmaksu vastaa suunnilleen jäsenvaltioissa vastaavista rikkomuksista säädettyjen seuraamusmaksujen keskiarvoa ja että joissakin jäsenvaltioissa tällainen vähimmäisseuraamusmaksu voi olla suuruudeltaan jopa 1 500 euroa. Tämän suuruisen vähimmäisseuraamuksen säätäminen ei mielestäni ylitä sitä, mikä on asianmukaista ja tarpeellista nyt tarkasteltavan, edellä 37 ja 38 kohdassa mainitun lainsäädännön päätavoitteen saavuttamiseksi.
49. Jäljempänä esittämääni ne bis in idem -periaatetta koskevaa tarkastelua rajoittamatta totean lisäksi, ettei myöskään säännös, jonka mukaan seuraamusmaksu määrätään uudelleen kahden kuukauden välein niin kauan kuin laiminlyönti jatkuu, ole suhteeton tavoiteltuihin päämääriin nähden. Kyseessä on nimittäin toimi, jolla niitä yhtiöitä, joille seuraamusmaksun määrääminen ei ole riittävä pelote, pyritään kannustamaan noudattamaan viipymättä niitä koskevaa julkistamisvelvollisuutta.
50. Kolmanneksi on todettava, että nyt tarkasteltavassa lainsäädännössä julkistamiselle säädetään yhdeksän kuukauden määräaika tilinpäätöspäivästä lukien. Kyseinen määräaika vaikuttaa poikkeustilanteita lukuun ottamatta varsin riittävältä, jotta yhtiöt ehtivät täyttää tilinpäätöksen laatimista ja julkistamista koskevan velvollisuutensa. Jos edellisen tilikauden tilinpäätöksen julkistamista koskeva määräaika olisi vielä pidempi, julkistamisvelvollisuuden keskeinen päämäärä eli ulkopuolisten suojaaminen vaarantuisi, koska nämä saisivat käyttöönsä yrityksen tilanteesta tietoja, jotka eivät välttämättä olisi riittävän tuoreita kyseisten tietojen täsmällisyyden varmistamiseksi ja yrityksen todellisen tilanteen kuvaamiseksi.
51. Neljänneksi on huomautettava, että yhtiöllä ja sen elimillä on joka tapauksessa mahdollisuus riitauttaa seuraamusmaksupäätös esittämällä syyt, joiden vuoksi niitä koskevan julkistamisvelvollisuuden laiminlyönti oli perusteltu.
52. Viidenneksi edellä 42 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä määritetyistä edellytyksistä on todettava, että kansallisessa lainsäädännössä säädetään sekä aineellisesti että prosessioikeudellisesti täsmälleen sama seuraamusjärjestelmä sekä itävaltalaisille yhtiöille että ulkomaisten yhtiöiden sivuliikkeille.
53. Kaiken edellä esitetyn perusteella katson, ettei pääasiassa sovellettavan kaltainen kansallinen lainsäädäntö ylitä sitä, mikä on asianmukaista ja tarpeellista yhtiöiden julkistamisvelvollisuutta koskevalla lainsäädännöllä lainmukaisesti tavoiteltujen päämäärien saavuttamiseksi.
c) SEUT 49 ja SEUT 54 artikla
54. Sen ratkaisemiseksi, onko tällainen lainsäädäntö SEUT 49 ja SEUT 54 artiklan mukainen, on selvitettävä, onko kyseessä toimenpide, jonka on katsottava rajoittavan toisen jäsenvaltion lainsäädännön mukaisesti perustetun yhtiön vapautta sijoittautua Itävaltaan perustamalla sinne sivuliikkeen.(31)
55. Edellä esitetyistä huomioista käy ensinnäkin ilmi, että pääasiassa sovellettavassa lainsäädännössä julkistamisvelvollisuuksien laiminlyönnistä säädettyjen kaltaiset seuraamukset ovat asianmukaisia ja unionin oikeuden mukaisia. Tässä yhteydessä on välttämätöntä todeta, että kyseisten seuraamusten asettaminen riippuu yksinomaan yhtiön mahdollisesta, laissa säädettyjen ja unionin oikeuden edellyttämien julkistamisvelvollisuuksien rikkomisesta. Kuten komissio aivan oikein huomauttaa, ainoastaan yhtiön ja sen elinten lainvastainen toiminta voi näin ollen saada aikaiseksi nyt tarkasteltavassa kansallisessa lainsäädännössä säädetyt oikeudelliset seuraamukset.
56. Lisäksi olen jo todennut, että julkistamisvelvollisuuksien laiminlyönnistä määrättäviä seuraamuksia koskevaa lainsäädäntöä sovelletaan erotuksetta sekä itävaltalaisiin yhtiöihin että muiden jäsenvaltioiden yhtiöihin, jotka sijoittautuvat Itävaltaan perustamalla sinne sivuliikkeen. Viimeksi mainitut on sitä paitsi 280 a §:n nojalla ja yhdennentoista direktiivin 89/666/ETY mukaisesti velvoitettu julkistamaan ainoastaan ”tilinpäätösasiakirjat, jotka on laadittu, tarkastettu ja julkistettu yhtiön päätoimipaikan lainsäädännön mukaisesti”.(32)
57. Juuri näiden näkökohtien perusteella voidaan vastata ennakkoratkaisupyynnön esittäneen tuomioistuimen edellä 32 kohdassa mainittuihin kysymyksiin, jotka koskevat sitä, aiheuttaako uusi seuraamusjärjestelmä lisäkustannuksia ulkomaisille yhtiöille niiden oikeudenkäyntikulujen vuoksi, joita niille aiheutuu, jotta ne voivat turvata sijoittautumisvapaudesta johtuvat oikeutensa. Kyseiset kustannukset eivät nimittäin suinkaan ole välttämättömiä, vaan ne liittyvät yksinomaan tilanteeseen, jossa kyseinen yhtiö ei ole noudattanut lakisääteisiä velvollisuuksiaan. Ne eivät myöskään koske ainoastaan ulkomaisia yhtiöitä vaan myös itävaltalaisia yhtiöitä.
58. Ennakkoratkaisupyynnön esittäneen tuomioistuimen mainitsemasta mahdollisuudesta pyytää selvityksiä päätoimipaikan tuomioistuimesta totean sen sijaan, että yhdennentoista direktiivin 89/666/EY mukaisesti sivuliikkeen julkistamisvelvollisuuden täyttymiseen ei riitä, että pääyhtiö on täyttänyt kyseiset velvollisuudet siinä jäsenvaltiossa, jossa se on perustettu. Kansallista tuomioistuinta ei myöskään voida velvoittaa suorittamaan tällaisia erittäin aikaavieviä ja mahdollisesti muutenkin hyvin vaativia tutkimuksia muiden jäsenvaltioiden tuomioistuimissa, koska laissa säädetään velvollisuudesta julkistaa yhtiöasiakirjat siinä jäsenvaltiossa, jossa sivuliike toimii, niiden ulkopuolisten suojaamiseksi, jotka ovat siihen yhteydessä. Vastaavasti se, että kyseiset tilinpäätösasiakirjat ovat saatavilla internetissä yhtiön päätoimipaikan jäsenvaltion kielellä – joka voi olla muu kuin sen valtion kieli, jossa sivuliike toimii – ei riitä oikeuttamaan julkistamisvelvollisuuden laiminlyöntiä jäsenvaltiossa, jossa sivuliike on perustettu.
59. Näiden näkökohtien perusteella katson, että lainsäädäntö, jossa – nyt tarkasteltavan kaltaisissa olosuhteissa – asetetaan sovellettavan unionin johdetun oikeuden mukaisesti asianmukaisia seuraamuksia tilinpäätöksen ja muiden merkityksellisten yhtiön asiakirjojen julkistamisvelvollisuuden laiminlyönnistä, ei aseta muiden jäsenvaltioiden yhtiöitä tosiasiallisesti tai oikeudellisesti huonompaan asemaan sijoittautumisjäsenvaltion yrityksiin verrattuna(33) eikä rajoita sijoittautumisvapautta, koska sillä ei kielletä eikä rajoiteta kyseisen vapauden käyttämistä eikä tehdä sitä vähemmän houkuttelevaksi.
2. Tehokkaan oikeussuojan periaate, puolustautumisoikeuksien kunnioittamisen periaate ja ne bis in idem -periaate
a) Alustavia huomioita
60. Ennakkoratkaisukysymyksensä toisessa, kolmannessa ja neljännessä osassa kansallinen tuomioistuin tiedustelee, onko perusoikeuskirjassa ja ihmisoikeussopimuksessa vahvistettuja yleisiä periaatteita, nimittäin tehokkaan oikeussuojan periaatetta, puolustautumisoikeuksien kunnioittamisen periaatetta ja ne bis in idem -periaatetta, tulkittava siten, että ne ovat esteenä UGB:ssä, sellaisena kuin se on muutettuna vuonna 2011 ja kuvattuna edellä 10–16 kohdassa, tarkoitetun kaltaista pääomayhtiöiden tilinpäätösasiakirjojen julkistamisvelvollisuuksien laiminlyöntiin liittyvää seuraamusjärjestelmää koskevalle kansalliselle lainsäädännölle.
61. Ennakkoratkaisupyynnön esittäneen tuomioistuimen mainitsemat kolme periaatetta ovat kaikki periaatteita, jotka unionin tuomioistuin on tunnustanut unionin oikeuden yleisiksi periaatteiksi. Ne on nykyään vahvistettu useissa perusoikeuskirjan (ja ihmisoikeussopimuksen) määräyksissä, ja ne ovat saaneet Euroopan unionissa perusoikeuksien aseman.
62. Tarkemmin sanottuna tehokkaan oikeussuojan periaate on vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan eräs unionin oikeuden yleisistä periaatteista, joka perustuu jäsenvaltioiden yhteiseen valtiosääntöperinteeseen.(34) Se on vahvistettu ihmisoikeussopimuksen 6 ja 13 artiklassa sekä perusoikeuskirjan 47 artiklassa.
63. Unionin tuomioistuin on toistuvasti todennut, että puolustautumisoikeuksien kunnioittaminen kaikissa sellaisissa menettelyissä, joissa voidaan määrätä seuraamuksia, kuuluu unionin oikeuden perusperiaatteisiin.(35) Siitä säädetään ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 3 kappaleessa, ja se on kodifioitu perusoikeuskirjan 41 artiklan 2 kohdan a alakohtaan ja 48 artiklan 2 kohtaan.
64. Unionin tuomioistuin on tunnustanut unionin oikeuden yleiseksi periaatteeksi myös kiellon syyttää ja rangaista kahdesti samasta rikoksesta (ne bis in idem -periaate).(36) Periaatteesta säädetään nimenomaisesti ihmisoikeussopimuksen seitsemännen lisäpöytäkirjan 4 artiklassa sekä perusoikeuskirjan 50 artiklassa.
65. Kansallisen tuomioistuimen viittaus kyseisiin periaatteisiin ja niitä koskeviin perusoikeuskirjan määräyksiin nostaa esiin kaksi esikysymystä, joita käsiteltiin jo laajasti istunnossa. Ensimmäinen näistä on kysymys, jonka Itävallan hallitus esitti sekä kirjallisissa huomautuksissaan että istunnossa ja joka koskee perusoikeuskirjan määräysten sovellettavuutta pääasian kohteena olevan kaltaiseen tapaukseen. Toinen kysymys, jonka ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin on nimenomaisesti esittänyt, koskee sitä, onko kyseisessä kansallisessa lainsäädännössä säädetty seuraamusjärjestelmä luonteeltaan rikosoikeudellinen vai ei. Onkin totta, että jos kyseinen seuraamusjärjestelmä katsotaan rikosoikeudelliseksi, tämä vaikuttaa edellä mainittujen periaatteiden soveltamiseen.
b) Perusoikeuskirjan sovellettavuus
66. Perusoikeuskirjan 51 artiklan 1 kohdan mukaan perusoikeuskirjan määräykset koskevat ”jäsenvaltioita ainoastaan silloin, kun ne soveltavat unionin oikeutta”.
67. Itävallan hallitus huomauttaa, että vaikka edellä mainitut direktiivit velvoittavat jäsenvaltiot säätämään asianmukaisia seuraamuksia julkistamisvelvollisuuksien rikkomisesta, unionin lainsäädännössä ei yksityiskohtaisesti säädetä seuraamusmenettelystä eikä muutoksenhakumenettelystä. Koska prosessioikeus kuuluu jäsenvaltioiden toimivaltaan, perusoikeuskirjaa ei periaatteessa voida soveltaa pääasian kohteena olevan kaltaiseen tapaukseen.
68. Tässä yhteydessä en voi olla toteamatta, että jäsenvaltioiden harjoittaman ”unionin oikeuden soveltamisen” käsitteen ja siten perusoikeuskirjan sovellettavuuden tulkinta on kysymys, jota on viime aikoina laajasti käsitelty sekä oikeuskirjallisuudessa että etenkin julkisasiamiesten keskuudessa.(37)
69. Pysähtymättä nyt tarkastelemaan perusoikeuskirjan 51 artiklan 1 kohdan suppeudeltaan vaihtelevia tulkintoja ja siten sen mahdollisia erilaisia soveltamisaloja totean kuitenkin, että sen lisäksi, että nyt tarkasteltavassa asiassa julkistamisvelvollisuudet, joita ennakkoratkaisupyynnön kohteena oleva seuraamusjärjestelmä koskee, johtuvat suoraan unionin lainsäädännöstä, myös itse seuraamuksia koskevalla kansallisella lainsäädännöllä on suoraan pantu täytäntöön unionin lainsäädäntöä, etenkin ensimmäinen, neljäs ja yhdestoista direktiivi 89/666/ETY, joissa säädetään jäsenvaltioiden velvollisuudesta määrätä asianmukaiset seuraamukset kyseisen julkistamisvelvollisuuden noudattamisen varmistamiseksi.(38) Kansallinen lainsäädäntö sisältää siis yksityiskohtaisia määräyksiä, joilla säännellään unionin lainsäädännössä nimenomaisesti säädettyjen seuraamusten soveltamista, muutoksenhaku mukaan lukien.
70. Tällaisessa yhteydessä se Itävallan hallituksen korostama tosiseikka, että unionin oikeudessa kunkin jäsenvaltion sisäiselle oikeusjärjestykselle on annettu vapaus määrittää kyseisten seuraamusten määräämistä koskevat menettelytavat, ei mielestäni mitenkään heikennä sitä tosiseikkaa, että hyväksyessään pääasiassa sovellettavan kaltaisen kansallisen säännöksen jäsenvaltio on soveltanut unionin oikeutta. Kun nimittäin jäsenvaltiot antavat yksityiskohtaisia säännöksiä, joiden tarkoituksena on omaksua unionin lainsäädännössä nimenomaisesti säädetty seuraamusjärjestelmä osaksi kansallista oikeutta – kuten nyt tarkasteltavassa tapauksessa –, ja kun kyseiset kansalliset säännökset siis perustuvat suoraan unionin lainsäädäntöön, jäsenvaltioille tunnustettu menettelyllinen riippumattomuus ei millään tavalla merkitse, etteivät ne tällöin soveltaisi unionin oikeutta.(39)
71. Edellä esitettyjen näkökohtien perusteella katson, että perusoikeuskirjan määräyksiä on sovellettava nyt tarkasteltavaan asiaan.
c) Kansallisessa lainsäädännössä säädetyn seuraamusjärjestelmän rikosoikeudellinen luonne
72. Ennakkoratkaisupyynnön esittäneen tuomioistuimen mukaan Itävallan oikeuskäytännössä ja oikeuskirjallisuudessa katsotaan enimmäkseen, että UGB:n 283 §:ssä säädetty seuraamusjärjestelmä on luonteeltaan samanaikaisesti sekä pakottava (koersiivinen) että rankaiseva (repressiivinen), joten siinä on rikosoikeudellisia piirteitä.(40) Komissio ja Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus ovat kuitenkin kiistäneet tämän väitteen.
73. Perusteet, jotka on otettava huomioon arvioitaessa sitä, onko jokin seuraamusjärjestelmä luonteeltaan rikosoikeudellinen, käyvät ilmi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (jäljempänä EIT) oikeuskäytännöstä, joka koskee ihmisoikeussopimuksen 6 ja 7 artiklassa tarkoitettujen käsitteiden ”rikossyyte” ja ”rangaistus” sekä sen seitsemännen lisäpöytäkirjan 4 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun käsitteen ”oikeudenkäyntimenettely” tulkintaa.(41) Unionin tuomioistuin on nimenomaisesti omaksunut tämän oikeuskäytännön.(42)
74. Tämän lähestymistavan mukaan merkityksellisiä ovat kolme niin sanottua Engel-tapauksen kriteeriä, jotka ovat saaneet nimensä sen tuomion mukaan, jonka yhteydessä ne esitettiin ensimmäisen kerran.(43) Ensimmäinen kriteeri koskee rikkomisen luonnehdintaa kansallisessa oikeudessa; tätä pidetään kuitenkin nimenomaisesti pelkkänä ”lähtökohtana”.(44) Toinen kriteeri koskee rikkomisen luonnetta ja kolmas siitä säädetyn seuraamuksen luonnetta ja ankaruutta.(45) Toinen ja kolmas kriteeri, joiden merkitys on ensimmäistä suurempi, ovat vaihtoehtoisia eivätkä välttämättä kumulatiivisia; tämä ei kuitenkaan sulje pois kumulatiivista lähestymistapaa siinä tapauksessa, ettei kutakin kriteeriä erikseen tarkastelemalla päästä selkeään lopputulokseen.(46)
75. Ensimmäinen kriteeri koskee siis rikkomisen luonnehdintaa Itävallan oikeudessa; siitä on todettava, ettei se vaikuta luonteeltaan nimenomaisesti rikosoikeudelliselta. Kuten jo todettiin, tämä seikka ei kuitenkaan ole ratkaiseva.(47)
76. Toisen kriteerin eli rikkomisen luonteen yhteydessä EIT tutkii tiettyjä seikkoja, kuten sitä, kenelle sääntely on osoitettu, sekä suojeltua oikeushyvää ja seuraamuksen tavoitetta. Tältä osin on ensinnäkin huomautettava, että julkistamisvelvollisuuksien laiminlyönnistä UGB:n 283 §:ssä säädettyjen seuraamusten kohderyhmä ei ole suuri yleisö, vaan niiden tarkoituksena on varmistaa, että pääomayhtiöt ja niiden edustajat noudattavat kyseisiä velvollisuuksia.(48) Kuten edellä 37 ja 38 kohdassa todettiin, kyseisillä velvollisuuksilla ja niiden laiminlyöntiä koskevilla seuraamuksilla tavoiteltu päämäärä on yhtiön kanssa liikesuhteissa olevien ulkopuolisten suojaaminen. Suojeltua oikeushyvää eli ulkopuolisten oikeutta saada tietoa yhtiön ”terveydentilasta” voidaan suojata sekä hallinto-oikeudellisin että rikosoikeudellisin keinoin.(49) Seuraamuksilla tavoitellun päämäärän osalta on mielestäni kiistatonta, ettei niiden ole tarkoitus olla niinkään korvauksen luonteisia, koska niiden tarkoituksena ei ole palauttaa rikkomusta edeltänyttä asiaintilaa.(50) Nähdäkseni niiden tarkoitus on lähinnä ennalta ehkäisevä, koska niistä säädettäessä päämääränä on ollut varmistaa julkistamisvelvollisuuksien noudattaminen ja ehkäistä kyseisten velvollisuuksien toistuva laiminlyönti.(51) Tässä yhteydessä on sitä paitsi syytä huomata, että Itävallan Oberster Gerichtshofin vakiintuneessa oikeuskäytännössä kiistetään, että kyseinen seuraamusjärjestelmä olisi vuoden 2011 uudistuksen jälkeenkään luonteeltaan rankaiseva.(52) Nyt tarkasteltavassa asiassa kyseessä olevat seuraamukset eivät sitä paitsi – toisin kuin edellä mainitussa asiassa Bonda, jossa unionin tuomioistuin sovelsi Engel-tapauksen kriteerejä – vähennä asianomaisen pyynnöstä myönnettyä tukea(53) vaan kohdistuvat suoraan seuraamuksen saajan omaisuuteen.
77. Kolmas Engel-tapauksen kriteeri koskee kyseisellä lainsäädännöllä säädetyn seuraamuksen ankaruutta. EIT:n oikeuskäytännön mukaan kyseistä ankaruutta määritettäessä on otettava huomioon sovellettavissa oikeussäännöissä säädetty enimmäisseuraamus.(54) Ennakkoratkaisupyynnön esittäneen tuomioistuimen nimenomaisen kysymyksen kohteena oleva, UGB:n 283 §:n 2 momentissa säädetty ensimmäisellä päätöksellä määrättävä automaattinen seuraamus on kiinteämääräinen ja suuruudeltaan 700 euroa. On siis todettava, että seuraamus on pikemminkin lievä.(55) Tämä ei kuitenkaan välttämättä pidä paikkaansa UGB:n 283 §:n 4 momentin mukaisesti määrättävien lisäseuraamusten osalta.(56) Mielestäni ei kuitenkaan vaikuta siltä, että kyseisillä seuraamuksilla olisi erityisen stigmatisoivia vaikutuksia.(57)
78. Edellä esitetyn perusteella katson, että vaikka nyt tarkasteltavan seuraamusjärjestelmän katsottaisiin kuuluvan ihmisoikeussopimuksessa tarkoitetulla tavalla rikosoikeuden alaan, se ei selvästikään kuulu ”rikosoikeuden kovaan ytimeen”, joten – kuten EIT on täsmentänyt – ”[ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan] rikosoikeudellisen osan mukaisia takeita ei ole välttämättä sovellettava koko laajuudessaan”.(58)
d) Tehokkaan oikeussuojan ja puolustautumisoikeuksien kunnioittamisen periaatteet
i) Yleistä
79. Kansallinen tuomioistuin on epävarma ensinnäkin siitä, vaikeuttavatko pääomayhtiöiden tilinpäätösasiakirjojen julkistamisvelvollisuuksien laiminlyöntiin liittyvää seuraamusmenettelyä koskevat UGB:n säännökset, sellaisina kuin ne ovat vuoden 2011 uudistuksella muutettuina, kohtuuttomasti kyseisten yhtiöiden sijoittautumisvapaudesta johtuvien oikeuksien käyttöä ja ovatko ne siten tehokkaan oikeussuojan periaatteen vastaisia. Kansallinen tuomioistuin yksilöi joukon rakenteellisia puutteita – joita tarkastellaan yksityiskohtaisesti jäljempänä 87 kohdasta alkaen –, joiden vuoksi kansallinen lainsäädäntö saattaa olla ristiriidassa tehokkuusperiaatteen kanssa. Kyseisten oletettujen rakenteellisten puutteiden osalta kansallinen tuomioistuin pohtii myös, onko kyseinen kansallinen lainsäädäntö ristiriidassa puolustautumisoikeuksien kunnioittamisen periaatteen kanssa. Siksi se tiedustelee unionin tuomioistuimelta, onko se velvollinen jättämään soveltamatta uutta, vuoden 2011 uudistuksella hyväksyttyä lainsäädäntöä.
80. Tässä yhteydessä on ensinnäkin huomautettava, että edellä 62 kohdassa mainituissa säännöksissä vahvistetun tehokkaan oikeussuojan periaatteen mukaisella suojalla tarkoitetaan sitä, että yksilöille taataan mahdollisuus käyttää unionin oikeusjärjestyksessä heille vahvistettuja oikeuksia.(59)
81. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kansallisten tuomioistuinten tehtävänä on yhtäältä SEU 4 artiklan 3 kohdan mukaisen vilpittömän yhteistyön periaatteen mukaisesti taata kyseinen oikeussuoja;(60) toisaalta silloin, kun yhteisö ei ole antanut asiaa koskevia säännöksiä, kunkin jäsenvaltion asiana on sisäisessä oikeusjärjestyksessään määrittää toimivaltaiset tuomioistuimet ja antaa menettelysäännöt sellaisia oikeussuojakeinoja varten, joilla pyritään turvaamaan yksityisillä oikeussubjekteilla unionin oikeuden perusteella olevat oikeudet; jäsenvaltiot ovat kuitenkin joka tapauksessa velvollisia turvaamaan tehokkaasti kyseiset oikeudet.(61) Tältä osin on huomautettava, että SEU 19 artiklan 1 kohdan toisessa alakohdassa vahvistetaan nykyään jäsenvaltioiden velvollisuus säätää tarvittavista muutoksenhakukeinoista tehokkaan oikeussuojan takaamiseksi unionin oikeuteen kuuluvilla aloilla.
82. Vakiintuneesta oikeuskäytännöstä käy myös ilmi, että menettelysäännöt sellaisia oikeussuojakeinoja varten, joilla pyritään turvaamaan yksityisillä unionin oikeuden perusteella olevat oikeudet, eivät saa olla epäedullisempia kuin ne, jotka koskevat samankaltaisia luonteeltaan jäsenvaltion sisäisiä oikeussuojakeinoja (vastaavuusperiaate), eivätkä ne saa olla sellaisia, että unionin oikeusjärjestyksessä vahvistettujen oikeuksien käyttäminen on käytännössä mahdotonta tai suhteettoman vaikeaa (tehokkuusperiaate).(62)
83. Ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin ei tuo esiin lainkaan mahdolliseen vastaavuusperiaatteen rikkomiseen liittyviä seikkoja. Sen epäilyt koskevat yksinomaan kansallisen lainsäädännön yhteensopivuutta tehokkuusperiaatteen kanssa.
84. Tehokkuusperiaatteen soveltamisesta unionin tuomioistuin on aiemmin todennut, että kaikkia sellaisia tapauksia, joissa on kyse siitä, tekeekö kansallinen menettelysääntö unionin oikeuden soveltamisen mahdottomaksi tai suhteettoman vaikeaksi, on tarkasteltava ottamalla huomioon tämän säännön merkitys koko tämän oikeudenkäynnin, sen kulun sekä sen erityispiirteiden kannalta eri kansallisissa oikeuselimissä. Tässä yhteydessä on otettava tarvittaessa huomioon kansallisen oikeusjärjestyksen perustana olevat periaatteet, joita ovat esimerkiksi puolustautumisoikeuksien suojaaminen, oikeusvarmuuden periaate ja oikeudenkäyntimenettelyn moitteeton kulku.(63)
85. Edellä 63 kohdassa mainituissa säännöksissä säädetystä puolustautumisoikeuksien kunnioittamisen periaatteesta unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä todetaan, että kyseiset oikeudet kuuluvat perusoikeuksiin ja edellyttävät yhtäältä, että asianomaiselle henkilölle annetaan tiedoksi ne seikat, joita on käytetty häntä vastaan hänelle vastaisen toimen perustelemiseksi, ja toisaalta, että kyseiselle henkilölle on annettava mahdollisuus esittää tehokkaasti kantansa kyseisistä seikoista. Puolustautumisoikeuksien kunnioittaminen on taattava aina menettelyssä, jonka päätteeksi voidaan tehdä asianomaiselle henkilölle vastainen päätös.(64)
86. Ennakkoratkaisupyynnön esittäneen tuomioistuimen yksilöimiä, nyt tarkasteltavan seuraamusjärjestelmän oletettuja rakenteellisia puutteita on siis tarkasteltava edellisissä kohdissa mainittujen periaatteiden avulla.
ii) Ennakkoratkaisupyynnön esittäneen tuomioistuimen yksilöimät oletetut rakenteelliset puutteet
87. Ennakkoratkaisupyynnön esittäneen tuomioistuimen mainitsema ensimmäinen oletettu rakenteellinen puute koskee oletetusti kohtuuttomia muotovaatimuksia ja toimivaltasäännöksiä, jotka ovat monimutkaisia ja joustamattomia ja joiden vuoksi nyt tarkasteltava lainsäädäntö saattaa olla ristiriidassa tehokkuusperiaatteen kanssa. Kyseinen tuomioistuin viittaa erityisesti UGB:n 283 §:n 2 momenttiin, jonka nojalla myöhästyneet tai perustelemattomat riitautukset jätetään tutkimatta uusien perusteiden esittämistä muutoksenhaun yhteydessä koskevan kiellon vuoksi.
88. Myöhästyneiden riitautusten tutkimatta jättämisestä totean, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kohtuullisten preklusiivisten määräaikojen asettaminen oikeussuojakeinojen käyttämiselle täyttää lähtökohtaisesti tehokkuusvaatimuksen, koska tällaisten määräaikojen asettamisessa on kyse oikeusvarmuuden perusperiaatteen soveltamisesta. Tällaisilla määräajoilla ei ole sellaista vaikutusta, että unionin oikeusjärjestyksessä vahvistettujen oikeuksien käyttäminen tulisi käytännössä mahdottomaksi tai suhteettoman vaikeaksi. Tämän edellytyksen rajoissa jäsenvaltiot voivat määrätä pidempiä tai lyhyempiä määräaikoja. Unionin tuomioistuin on myös todennut preklusiivisista määräajoista, että jäsenvaltioiden asiana on määrittää ne unionin oikeuden soveltamisalaan kuuluvien kansallisten säännöstöjen osalta siten, että otetaan huomioon muun muassa tehtävien päätösten merkitys asianomaiselle, menettelyjen ja sovellettavan lainsäädännön monimutkaisuus, niiden henkilöiden määrä, joita asia voi koskea, ja muut asiaan vaikuttavat julkiset tai yksityiset edut.(65)
89. Nyt tarkasteltavassa lainsäädännössä säädetään 14 päivän preklusiivisesta määräajasta, jonka kuluessa on mahdollista riitauttaa yhtiön tilinpäätösasiakirjojen julkaisemista koskevien, unionin oikeudesta johtuvien velvollisuuksien laiminlyönnistä määrätty 700 euron suuruinen seuraamus. On huomattava, että yhtiöllä ja sen edustajilla on kuitenkin tilinpäätöspäivästä lukien yhdeksän kuukautta aikaa julkistaa kyseiset asiakirjat. Tässä yhteydessä ei mielestäni ole havaittavissa mitään sellaista, minkä perusteella voitaisiin katsoa, että tällaisen lyhyenkään preklusiivisen määräajan asettaminen olisi kohtuutonta tai tekisi unionin oikeusjärjestyksessä vahvistettujen oikeuksien käyttämisen käytännössä mahdottomaksi tai suhteettoman vaikeaksi.(66) On sitä paitsi muistettava, että nyt tarkasteltavassa säädöksessä nimenomaisesti säädetään uuden määräajan myöntämistä koskevasta mahdollisuudesta.(67)
90. Vastaava päättely koskee myös täysin perustelemattomien riitautusten välitöntä tutkimatta jättämistä; Itävallan hallituksen huomautuksista käy ilmi, että tällaiset olivat melko yleisiä vuoden 2011 uudistusta edeltäneen lainsäädännön voimassa ollessa. Laissa säädettyä velvollisuutta liittää riitautuskirjelmään vaikka vain lyhyetkin perustelut, jotka auttavat tuomioistuinta ymmärtämään vaatimuksen perusteena olevat syyt, ei voidakaan pitää tehokkuusperiaatteen vastaisena vaatimuksena. Lisäksi uusien perusteiden esittämistä muutoksenhaun yhteydessä koskeva kielto, joka ennakkoratkaisupyynnön esittäneen tuomioistuimen mukaan estää seuraamuksen kohteena olevaa yhtiötä, jonka riitautus on jätetty tutkimatta myöhästymisen tai perustelujen puuttumisen vuoksi, esittämästä perustelujaan myöhemminkin, on useiden jäsenvaltioiden oikeusjärjestyksissä esiintyvä kielto, eikä sekään mielestäni vaaranna muutoksenhaun tehokkuutta. Kyseistä kieltoa ei sitä paitsi sovelleta, jos kyseessä on anteeksiannettava virhe – laaja käsite, jota tuomioistuimet voivat tulkita tehokkaan oikeussuojan periaatteen näkökulmasta.(68)
91. Ennakkoratkaisupyynnön esittäneen tuomioistuimen mainitsemista oletetuista ”rakenteellisista puutteista” toinen koskee suullista käsittelyä koskevan säännöksen puuttumista ja kolmas puuttuvaa mahdollisuutta esittää huomautuksia ennen seuraamuksen määräämistä, mikä saattaa olla kontradiktorisen periaatteen vastaista.
92. Tästä seikasta on ensinnäkin todettava, että – kuten ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin itsekin muistuttaa – EIT:n vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan siitä huolimatta, että julkinen suullinen käsittely on ihmisoikeussopimuksen 6 artiklassa vahvistettu perusperiaate, jolla on erityisen suuri merkitys rikosoikeudellisissa menettelyissä, velvollisuutta järjestää tällainen suullinen käsittely ei pidetä ehdottomana.(69) Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan perusoikeudet eivät sitä paitsi ole ehdottomia, vaan niitä voidaan rajoittaa, kunhan rajoitukset tosiasiassa palvelevat yleisen edun mukaisia kyseisellä toimenpiteellä tavoiteltuja tavoitteita eikä niillä puututa perusoikeuksiin tavoitellun päämäärän kannalta suhteettomasti ja tavalla, jota ei voida hyväksyä.(70)
93. Nyt tarkasteltavan lainsäädännön osalta UGB:n 283 §:stä selviää, että kun perusteltu riitautus päätöksestä, jolla ensimmäinen 700 euron suuruinen seuraamus on määrätty, otetaan tutkittavaksi, tämä estää välittömästi kyseisen päätöksen täytäntöönpanon ja käynnistää tavanomaisen oikeudenkäynnin, johon voi sisältyä suullinen käsittely ja jossa seuraamuksen saanut yhtiö voi vapaasti esittää näkemyksensä kontradiktorisen periaatteen mukaisesti.
94. Vaikka edellä 74 kohdassa ja sitä seuraavissa kohdissa esitettyjen huomioiden perusteella todettaisiin, että kyseinen seuraamusjärjestelmä on luonteeltaan rikosoikeudellinen, edellä kuvatussa asiayhteydessä se, ettei kyseinen järjestelmä kuulu rikosoikeuden ”kovaan ytimeen”, merkitsee, ettei tästä rikosoikeudellisesta luonteesta johtuvia takeita ole sovellettava koko laajuudessaan. Tästä näkökulmasta katson siis, että lainsäädäntö, jonka mukaan nyt tarkasteltavan asian kaltaisissa olosuhteissa määrätään ensin seuraamus, joka on taloudellisesti vähäinen ja vailla stigmatisoivia vaikutuksia – siinäkin tapauksessa, että kyseiseen lainsäädäntöön liittyy rikosoikeudelliseksi luonnehdittu seuraamusjärjestelmä, joka suullista käsittelyä ja kontradiktorisuutta vailla olevana ei sellaisenaan täytä ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan vaatimuksia – voi olla tehokkaan oikeussuojan periaatteen ja puolustautumisoikeuksien kunnioittamisen periaatteiden mukainen. Tällainen järjestelmä voi kuitenkin olla edellä mainittujen periaatteiden mukainen vain edellyttäen, että seuraamuspäätös kuuluu sellaisen tuomioistuimen suorittaman valvonnan piiriin, jolla on täysi tuomiovalta ja joka täyttää mainitut edellytykset. Toisin sanoen on oltava selvää, että käytettävissä olevat muutoksenhakukeinot mahdollistavat ensimmäisen menettelyn mahdollisten puutteiden korjaamisen.(71)
95. Kun siis otetaan huomioon nyt tarkasteltavana olevalla lainsäädännöllä tavoitellut yleisen edun mukaiset päämäärät, jotka on mainittu edellä 37 ja 38 kohdassa, siihen sisältyvä säännös, jonka mukaan tilinpäätösasiakirjojen julkistamisen laiminlyönnistä määrätään automaattisesti 700 euron seuraamusmaksu, johon voidaan hakea muutosta edellä esitetyllä tavalla, ei tavoiteltuun päämäärään nähden selvästi ja suhteettomasti loukkaa puolustautumisoikeuksia, eikä se mielestäni ole tehokkaan oikeussuojan periaatteen vastainen.
96. Ennakkoratkaisupyynnön esittäneen tuomioistuimen mukaan neljäs oletettu rakenteellinen puute koskee todistustaakan yhtiön kannalta epäedullista jakautumista, koska yhtiöön kohdistuu sen mielestä lainmukainen syyllisyysolettama. Tästä on huomautettava, että mahdollisessa syyllisyysolettamassa, jonka ajatellaan sisältyvän seuraamusmaksun määräämiseen automaattisella päätöksellä asianomaista yhtiötä kuulematta, on joka tapauksessa kyse yksinkertaisesta olettamasta, joka voidaan kumota tavanomaisessa oikeudenkäynnissä, joka on pantu vireille seuraamuspäätös riitauttamalla. Tällaisessa oikeudenkäynnissä yhtiöllä on mahdollisuus esittää asianmukaiset todisteet ja osoittaa syyt, joilla julkistamisvelvollisuuden laiminlyönti voidaan lain mukaan perustella. Mielestäni näissä olosuhteissa puolustautumisoikeudet ja muutoksenhaun tehokkuus on riittävällä tavalla taattu.(72)
97. Viides oletettu rakenteellinen puute koskee säädettyjä kohtuuttomia ehdottomia määräaikoja ja etenkin säädettyä mahdollisuutta määrätä uusia seuraamusmaksuja odottamatta, että aiemmat määräykset ovat saaneet lainvoiman. Kansallisen tuomioistuimen esittämät epäilyt koskevat sekä yhdeksän kuukauden määräaikaa, joka alkaa kulua ilman, että yhtiölle on ilmoitettu asiasta, että laiminlyönnin jatkuessa määrättäviä uusia seuraamusmaksuja koskevaa kahden kuukauden määräaikaa.
98. Yhdeksän kuukauden määräajasta totesin jo edellä 50 kohdassa, että nyt tarkasteltavien direktiivien mukaan tilinpäätösasiakirjat on julkistettava vuosittain, jotta taataan, että ulkopuoliset – kyseisillä säännöksillä suojatut tahot – saavat ajantasaista tietoa yhtiön taloudellisesta tilanteesta. Yhtiöiden ja niiden toimivaltaisten elinten on siis tiedettävä, että niiden on julkistettava kyseiset asiakirjat laissa määritetyn määräajan kuluessa, joka alkaa kulua tilinpäätöspäivänä. Niiden velvollisuutena on siis selvittää kyseisen määräajan pituus kussakin jäsenvaltiossa, jossa ne aikovat harjoittaa liiketoimintaa sivuliikkeen välityksellä, ilman että niille tarvitsee tiedottaa siitä. Komission vertailevasta tutkimuksesta käy sitä paitsi ilmi, että Itävallan järjestelmän mukainen yhdeksän kuukauden määräaika on yksi unionin jäsenvaltioiden pisimmistä. Näissä olosuhteissa ei voida mitenkään väittää, että tällainen määräaika olisi kohtuuton.
99. Laiminlyönnin jatkuessa asetettavia uusia seuraamusmaksuja koskevasta kahden kuukauden määräajasta, jossa ei odoteta aiempien päätösten tulemista lainvoimaisiksi, on todettava, että sen tavoitteena on kannustaa yrityksiä noudattamaan julkistamisvelvollisuutta laiminlyöntien toistuessa. Minkään seikan perusteella ei voida katsoa, että tällainen kahden kuukauden määräaika estäisi yhtiöitä hakemasta muutosta seuraamuspäätöksiin niin, että unionin oikeudessa vahvistettujen oikeuksien käyttäminen olisi niille käytännössä mahdotonta tai suhteettoman vaikeaa.
100. Kaikista edellä esitetyistä näkökohdista käy mielestäni ilmi, ettei pääasian kohteena oleva seuraamusjärjestelmä ole tehokkuusperiaatteen eikä puolustautumisoikeuksien kunnioittamisen periaatteen vastainen.
e) Ne bis in idem -periaate
101. Ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin on myös esittänyt kaksiosaisen kysymyksen kansallisen lainsäädännön yhteensopivuudesta ne bis in idem -periaatteen kanssa. Kyseinen periaate, sellaisena kuin se on kodifioitu perusoikeuskirjan 50 artiklassa, tarkoittaa, ettei ketään saa uudelleen syyttää tai rangaista oikeudenkäynnissä rikoksesta, josta hänet on jo unionissa lopullisesti vapautettu tai tuomittu syylliseksi lain mukaisesti.
102. Ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin tiedustelee ensinnäkin, onko UGB:n 283 §:n 7 momentti uudistetussa muodossaan kyseisen periaatteen vastainen, kun siinä säädetään, että sekä yhtiötä että sen elimiä syytetään samoista tosiseikoista ja että molemmille määrätään niistä rahallinen seuraamus. Toiseksi kyseinen tuomioistuin tiedustelee, onko ne bis in idem -periaatteen vastaista, että laiminlyönnin jatkuessa seuraamus määrätään uudelleen kahden kuukauden välein.
103. Alustavasti en voi olla huomauttamatta, että – kuten ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee – pääasiassa tilinpäätösasiakirjojen julkistamisen laiminlyönnistä on määrätty seuraamus ainoastaan yhtiölle, ei siis sen elimille. Koska Texdata on toimittanut tilinpäätösasiakirjansa, kuten edellä 20 kohdasta ilmenee, sille ei myöskään ole määrätty uutta seuraamusmaksua. Tässä yhteydessä on niin, että kun otetaan huomioon, että edellä 29 kohdassa mainitun vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin tuomioistuin on velvollinen ottamaan huomioon ennakkoratkaisukysymykseen liittyvät tosiasiat sellaisina kuin kansallinen tuomioistuin on ne ennakkoratkaisupyynnössään määritellyt, ja koska on selvää, ettei pääasiassa ole kyse seuraamusmaksun samanaikaisesta määräämisestä sekä yhtiölle että sen elimille eikä säännöllisin väliajoin asetettavista uusista seuraamuksista, unionin tuomioistuin voi jättää tämän osan ennakkoratkaisupyynnöstä tutkimatta.(73)
104. Siinäkin tapauksessa, että unionin tuomioistuin ottaisi kyseisen ennakkoratkaisupyynnön osan tutkittavaksi, ja edellyttäen, että se katsoisi kyseisellä lainsäädännöllä säädetyn seuraamusjärjestelmän olevan luonteeltaan rikosoikeudellinen, mikä on edellytys periaatteen soveltamiselle, kaikki kansallisen tuomioistuimen esittämät epäilyt ovat mielestäni perusteettomia. Riippumatta siitä, kuinka suppeasti tai väljästi ne bis in idem -periaate halutaan määritellä,(74) sen soveltamisen edellytykset eivät mielestäni nyt tarkasteltavassa tapauksessa täyty.
105. Kansallisen tuomioistuimen ensimmäisestä näkökohdasta on todettava, että UGB:n 283 §:n 1 momentissa säädetään seuraamusmaksun määräämisestä yhtiön elinten jäsenille ja sivuliikkeiden osalta henkilöille, joilla on oikeus edustaa sivuliikettä, kun taas 7 momentissa säädetään, että seuraamusmaksu määrätään yhtiölle. On siis välttämättä todettava, ettei kansallisessa lainsäädännössä säädetä kaksinkertaisen rangaistuksen määräämisestä samalle henkilölle samoista teoista vaan seuraamusten määräämisestä eri henkilöille. Pääomayhtiöt ovat erillisiä oikeussubjekteja, eikä niitä ole samaistettava kyseisen yhtiön elinten jäseninä oleviin henkilöihin.(75) Koska tekijän identtisyyden edellytys ei täyty, kansallisen lainsäädännön ei mielestäni voida katsoa olevan tältä osin ristiriidassa ne bis in idem -periaatteen kanssa.(76)
106. Kansallisen tuomioistuimen toisesta näkökohdasta on todettava, että UGB:n 283 §:n 4 momentin mukaan siinä tapauksessa, että julkistamisvelvollisuuden laiminlyönti jatkuu, määrätään päätöksellä uusi 700 euron suuruinen seuraamusmaksu, ja tämä toistetaan aina kahden kuukauden välein. Mielestäni myöskään tällainen säännös ei ole ne bis in idem -periaatteen vastainen, koska tekojen identtisyyden edellytys ei täyty, vaan rangaistavat teot poikkeavat toisistaan. Ensimmäinen seuraamushan määrätään siksi, ettei tilinpäätösasiakirjoja ole julkistettu yhdeksän kuukauden kuluessa tilinpäätöspäivästä, kun taas myöhemmissä tapauksissa seuraamus johtuu samojen asiakirjojen julkistamisen laiminlyönnistä lainmukaisen uuden kahden kuukauden lisämääräajan kuluessa.(77) Myöhemmillä seuraamuksilla siis yhtäältä rangaistaan erillisistä rikkomuksista, joiden tapahtuma-aika on eri, ja toisaalta pyritään erilaiseen ehkäisevään tavoitteeseen.(78)
107. Edellä esitetyistä näkökohdista käy mielestäni ilmi, ettei pääasiassa tarkasteltavan kaltainen seuraamusjärjestelmä ole ne bis in idem -periaatteen vastainen.
V Ratkaisuehdotus
108. Edellä esitetyillä perusteilla ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Oberlandesgericht Innsbruckin esittämään ennakkoratkaisupyyntöön seuraavasti:
SEUT 49 ja SEUT 54 artiklassa määrätty sijoittautumisvapaus, Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklan, 48 artiklan 2 kohdan ja 50 kohdassa tarkoitetut tehokkaan oikeussuojan periaate, puolustautumisoikeuksien kunnioittamisen periaate ja ne bis in idem -periaate sekä direktiivin 2009/101/EY, neljännen direktiivin 78/660/ETY ja yhdennentoista direktiivin 89/666/ETY säännökset eivät ole esteenä sellaiselle kansalliselle lainsäädännölle, jonka mukaan siinä tapauksessa, ettei tilinpäätösasiakirjoja ole julkistettu toimivaltaisessa tuomioistuimessa yhdeksän kuukauden määräajan kuluessa, kyseinen tuomioistuin määrää välittömästi, tarjoamatta ensin mahdollisuutta esittää huomautuksia ja kehottamatta yhtiötä tai sitä edustamaan oikeutettuja elimiä ensin erikseen noudattamaan julkistamisvelvollisuuttaan, 700 euron suuruisen rahallisen seuraamuksen yhtiölle ja kullekin sitä edustamaan oikeutetulle elimelle ja velvollisuuden noudattamisen viivästyessä määrää uudelleen kahden kuukauden välein samoille tahoille joka kerta välittömästi uuden rahallisen seuraamuksen, jonka suuruus on vähintään 700 euroa.