Asia C-42/17
Rikosoikeudenkäynti, jossa vastaajina ovat
M.A.S. ja M.B.
(Corte costituzionalen esittämä ennakkoratkaisupyyntö)
Ennakkoratkaisupyyntö – SEUT 325 artikla – Tuomio 8.9.2015, Taricco ym. (C-105/14, EU:C:2015:555) – Arvonlisäverorikoksia koskeva rikosoikeudenkäynti – Kansallinen lainsäädäntö, jossa säädetään vanhentumisajoista, jotka voivat johtaa siihen, että rikoksista ei rangaista – Euroopan unionin taloudellisiin etuihin kohdistuva vahinko – Velvollisuus jättää soveltamatta kansallisen oikeuden säännöksiä, jotka saattavat olla ristiriidassa jäsenvaltioille unionin oikeudessa asetettujen velvollisuuksien kanssa – Rikosoikeudellinen laillisuusperiaate
Tiivistelmä – Unionin tuomioistuimen tuomio (suuri jaosto) 5.12.2017
1. Euroopan unionin omat varat – Unionin taloudellisten etujen suojaaminen – Petosten ja muun laittoman toiminnan torjunta – Jäsenvaltioiden velvollisuus ottaa käyttöön tehokkaita ja ennaltaehkäiseviä seuraamuksia – Ulottuvuus – Arvonlisäverotukseen liittyvät verorikokset
(SEUT 325 artiklan 1 kohta)
2. Euroopan unionin omat varat – Unionin taloudellisten etujen suojaaminen – Petosten ja muun laittoman toiminnan torjunta – Jäsenvaltioiden velvollisuus ottaa käyttöön tehokkaita ja ennaltaehkäiseviä seuraamuksia – Ulottuvuus – Arvonlisäverotukseen liittyvät verorikokset – Vanhentumisajoista säätäminen – Jäsenvaltioiden toimivallan rajat
(SEUT 4 artiklan 2 kohta ja SEUT 325 artikla; Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2017/1371)
3. Euroopan unionin oikeus – Periaatteet – Rikosoikeudellinen laillisuusperiaate – Ulottuvuus
(Euroopan unionin perusoikeuskirjan 49 artikla)
4. Euroopan unionin omat varat – Unionin taloudellisten etujen suojaaminen – Petosten ja muun laittoman toiminnan torjunta – Jäsenvaltioiden velvollisuus ottaa käyttöön tehokkaita ja ennaltaehkäiseviä seuraamuksia – Ulottuvuus – Arvonlisäverotukseen liittyvät verorikokset – Kansallinen lainsäädäntö, joka estää tehokkaiden ja ennaltaehkäisevien seuraamusten määräämisen ja jota ei voida hyväksyä – Kansallisen tuomioistuimen velvollisuus jättää asianomaiset kansalliset säännökset soveltamatta – Edellytys – Rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen noudattaminen
(SEUT 325 artiklan 1 ja 2 kohta sekä Euroopan unionin perusoikeuskirjan 49 artikla)
1. Jäsenvaltioiden on taattava unionin omien varojen tehokas kantaminen (ks. vastaavasti tuomio 7.4.2016, Degano Trasporti, C-546/14, EU:C:2016:206, 21 kohta). Tässä tarkoituksessa kyseisten jäsenvaltioiden on perittävä takaisin unionin omia varoja vastaavat summat, jotka petosten vuoksi ovat jääneet pois unionin talousarviosta. Jotta taataan arvonlisäverotulojen kantaminen täysimääräisesti ja samalla unionin taloudellisten etujen suojaaminen, jäsenvaltioilla on vapaus valita sovellettavat seuraamukset, jotka voivat olla hallinnollisia tai rikosoikeudellisia seuraamuksia tai niiden molempien yhdistelmä (ks. vastaavasti tuomio 26.2.2013, Åkerberg Fransson, C-617/10, EU:C:2013:105, 34 kohta ja tuomio Taricco, 39 kohta).
Tältä osin on kuitenkin todettava ensimmäiseksi, että rikosoikeudelliset seuraamukset voivat olla välttämättömiä tiettyjen törkeiden arvonlisäveropetosten tehokkaaksi ja ennaltaehkäiseväksi torjumiseksi (ks. vastaavasti tuomio Taricco, 39 kohta). Näin ollen noudattaakseen SEUT 325 artiklan 1 kohdassa määrättyjä velvollisuuksiaan jäsenvaltioiden on huolehdittava siitä, että unionin taloudellisiin etuihin kohdistuvista törkeistä arvonlisäveropetoksista voidaan rangaista rikosoikeudellisilla seuraamuksilla, jotka ovat tehokkaita ja ennaltaehkäiseviä (ks. vastaavasti tuomio Taricco, 42 ja 43 kohta). Näin ollen on katsottava, että jäsenvaltiot eivät ole noudattaneet SEUT 325 artiklan 1 kohdan mukaisia velvollisuuksiaan silloin, kun törkeistä arvonlisäveropetoksista määrätyillä rikosoikeudellisilla seuraamuksilla ei voida tehokkaasti varmistaa tämän veron kantamista täysimääräisesti. Tältä osin jäsenvaltioiden on myös huolehdittava siitä, että kansallisessa oikeudessa säädetyillä vanhentumissäännöillä mahdollistetaan tehokas rangaistusten määrääminen tällaisiin petoksiin liittyvistä rikoksista.
(ks. 32–36 kohta)
2. Ensimmäiseksi kansallisen lainsäätäjän tehtävänä on säätää vanhentumissäännöistä, joilla SEUT 325 artiklan mukaisia velvoitteita voidaan noudattaa unionin tuomioistuimen tuomion Taricco 58 kohdassa esittämien toteamusten valossa. Tälle lainsäätäjälle nimittäin kuuluu sen varmistaminen, että rikosasioihin sovellettava kansallisen vanhentumisjärjestelmän seurauksena ei ole se, että huomattava määrä törkeitä arvonlisäverorikoksia jää rankaisematta, ja sen takaaminen, että vanhentumisjärjestelmässä syytettyjä ei kohdella ankarammin sellaisten petosten tapauksessa, jotka kohdistuvat asianomaisen jäsenvaltion taloudellisiin etuihin, kuin sellaisten petosten tapauksessa, jotka kohdistuvat unionin taloudellisiin etuihin. Tässä yhteydessä on muistutettava, että se seikka, että kansallinen lainsäätäjä pidentää vanhentumisaikaa ja soveltaa sitä välittömästi myös tekoihin, joista asianomaista syytetään ja jotka eivät ole vielä vanhentuneet, ei lähtökohtaisesti ole ristiriidassa rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen kanssa (ks. vastaavasti tuomio Taricco, 57 kohta ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntö, johon siinä viitataan).
Tähän on kuitenkin lisättävä, että unionin taloudellisten etujen suojaaminen rikosoikeudellisten seuraamusten käyttöönotolla kuuluu SEUT 4 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuun unionin ja jäsenvaltioiden jaettuun toimivaltaan. Käsiteltävässä asiassa pääasian tosiseikkojen ajankohtana unionin lainsäätäjä ei vielä ollut yhdenmukaistanut arvonlisäverorikoksiin sovellettavaa vanhentumisjärjestelmää; tämä yhdenmukaistaminen on sittemmin toteutettu vain osittain unionin taloudellisiin etuihin kohdistuvien petosten torjunnasta rikosoikeudellisin keinoin 5.7.2017 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä (EU) 2017/1371 (EUVL 2017, L 198, s. 29). Kyseisenä ajankohtana Italian tasavalta saattoi siis vapaasti päättää, että sen oikeusjärjestyksessä vanhentumisjärjestelmä kuuluu rikosten ja seuraamusten määrittämistä koskevien sääntöjen tavoin aineellisen rikosoikeuden alaan ja että näin ollen siihen sovelletaan viimeksi mainittujen sääntöjen tavoin rikosoikeudellista laillisuusperiaatetta.
(ks. 41–45 kohta)
3. Rikosoikeudellisesta laillisuusperiaatteesta johtuvista vaatimuksista on todettava ensimmäiseksi, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on todennut Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7 artiklan 1 kappaleesta, että tämän periaatteen mukaan rikosoikeudellisten säännösten on oltava tiettyjen saatavuutta ja ennustettavuutta koskevien vaatimusten mukaisia sekä rikoksen että seuraamuksen määrittelemisen osalta (ks. tuomio 15.11.1996, Cantoni v. Ranska, CE:ECHR:1996:1115JUD001786291, 29 kohta, tuomio 7.2.2002, E.K. v. Turkki, CE:ECHR:2002:0207JUD002849695, 51 kohta, tuomio 29.3.2006, Achour v. Ranska, CE:ECHR:2006:0329JUD006733501, 41 kohta ja tuomio 20.9.2011, OAO Neftyanaya Kompaniya Yukos v. Venäjä, CE:ECHR:2011:0920JUD001490204, 567–570 kohta). Toiseksi on korostettava, että sovellettavan lain täsmällisyyden vaatimus, joka on olennainen osa mainittua periaatetta, merkitsee, että laissa määritellään selkeästi rikokset ja niistä määrättävät rangaistukset. Tämä edellytys täyttyy, kun kyseinen henkilö voi tietää kyseessä olevan säännöksen tai määräyksen sanamuodon ja tarvittaessa tuomioistuinten siitä antaman tulkinnan perusteella, mitkä toimet tai laiminlyönnit synnyttävät sen rikosoikeudellisen vastuun (ks. vastaavasti tuomio 28.3.2017, Rosneft, C-72/15, EU:C:2017:236, 162 kohta). Kolmanneksi rikoslain taannehtivuuskiellon periaate estää muun muassa sen, että tuomioistuin voi rikosoikeudenkäynnin aikana joko määrätä rikosoikeudellisia seuraamuksia käyttäytymisestä, jota ei ole kielletty ennen rikoksen tekemistä voimaan saatetussa kansallisessa säännössä, tai ankaroittaa tällaisen menettelyn kohteena olevien henkilöiden rikosoikeudelliseen vastuuseen sovellettavaa järjestelmää (ks. analogisesti tuomio 8.11.2016, Ognyanov, C-554/14, EU:C:2016:835, 62–64 oikeuskäytäntöviittauksineen).
(ks. 55–57 kohta)
4. SEUT 325 artiklan 1 ja 2 kohtaa on tulkittava siten, että siinä asetetaan kansalliselle tuomioistuimelle velvollisuus jättää arvonlisäverorikoksia koskevassa rikosoikeudenkäynnissä soveltamatta vanhentumisaikoja koskevia kansallisia säännöksiä, jotka kuuluvat kansalliseen aineelliseen oikeuteen ja jotka estävät tehokkaiden ja ennaltaehkäisevien seuraamusten määräämisen huomattavassa määrässä törkeitä petoksia, jotka kohdistuvat Euroopan unionin taloudellisiin etuihin, tai joissa säädetään vanhentumisajoista, jotka ovat lyhyemmät sellaisten törkeiden petosten tapauksessa, jotka kohdistuvat mainittuihin etuihin, kuin sellaisten törkeiden petosten tapauksessa, jotka kohdistuvat asianomaisen jäsenvaltion taloudellisiin etuihin, paitsi jos tästä soveltamatta jättämisestä on seurauksena rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen loukkaaminen sen vuoksi, että sovellettava lainsäädäntö ei ole riittävän täsmällinen tai että sellaista lainsäädäntöä on sovellettu taannehtivasti, jossa asetetaan rangaistavuuden edellytyksiä, jotka ovat ankarampia kuin ne, jotka olivat voimassa rikoksen tekemisen ajankohtana.
Tästä on seurauksena yhtäältä, että kansallisen tuomioistuimen tehtävänä on tarkistaa, johtaako tuomion Taricco 58 kohdassa esitetty toteamus, jonka mukaan kyseessä olevilla rikoslain säännöksillä estetään tehokkaiden ja ennaltaehkäisevien seuraamusten määrääminen huomattavassa määrässä törkeitä petoksia, jotka kohdistuvat unionin taloudellisiin etuihin, epävarmaan tilanteeseen Italian oikeusjärjestyksessä sovellettavan vanhentumisjärjestelmän määrittelemisen osalta niin, että aiheutuisi ristiriita sovellettavan lain täsmällisyyden periaatteen kanssa. Jos näin todellakin on, kansallinen tuomioistuin ei ole velvollinen jättämään soveltamatta kyseessä olevia rikoslain säännöksiä. Toisaalta edellä 58 kohdassa mainitut edellytykset ovat esteenä sille, että menettelyissä, jotka koskevat henkilöitä, jotka ovat syytteen mukaan tehneet arvonlisäverorikoksia ennen tuomion Taricco julistamista, kansallinen tuomioistuin jättää kyseessä olevan rikoslain säännökset soveltamatta. Unionin tuomioistuin on jo nimittäin korostanut kyseisen tuomion 53 kohdassa, että näiden säännösten soveltamatta jättämisen vuoksi näille henkilöille saatettaisiin määrätä seuraamuksia, joilta he todennäköisesti olisivat välttyneet, jos mainittuja säännöksiä olisi sovellettu. Kyseisiin henkilöihin saatettaisiin näin ollen soveltaa taannehtivasti rangaistavuuden edellytyksiä, jotka ovat ankarampia kuin ne, jotka olivat voimassa rikoksen tekemisen ajankohtana.
(ks. 59, 60 ja 62 kohta sekä tuomiolauselma)