UNIONIN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (toinen jaosto)
2 päivänä lokakuuta 2014 (*)
Muutoksenhaku – Oikeus tulla kuulluksi – Oikeus saada asiansa laillisen tuomioistuimen käsiteltäväksi – Oikeus tutustua toimielinten asiakirjoihin – Kyseessä oleviin asiakirjoihin tutustumista koskevan oikeuden epääminen osittain – Alkuperäinen hylkäämispäätös – Implisiittisen hylkäämispäätöksen syntyminen – Implisiittisen hylkäämispäätöksen korvaaminen nimenomaisilla päätöksillä – Oikeussuojan tarve nimenomaisten hylkäämispäätösten tekemisen jälkeen – Poikkeukset tutustumisoikeudesta – Hyvää hallintoa koskevan intressin turvaaminen – Henkilötietojen ja taloudellisten etujen suojaaminen
Asiassa C‑127/13 P,
jossa on kyse Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 56 artiklaan perustuvasta valituksesta, joka on pantu vireille 15.3.2013,
Guido Strack, kotipaikka Köln (Saksa), edustajanaan Rechtsanwalt H. Tettenborn,
valittajana,
ja jossa muuna asianosaisena on
Euroopan komissio, asiamiehinään B. Conte ja P. Costa de Oliveira,
vastaajana ensimmäisessä oikeusasteessa,
UNIONIN TUOMIOISTUIN (toinen jaosto),
toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja R. Silva de Lapuerta sekä tuomarit J. L. da Cruz Vilaça, G. Arestis, J.-C. Bonichot (esittelevä tuomari) ja A. Arabadjiev,
julkisasiamies: J. Kokott,
kirjaaja: A. Calot Escobar,
ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä esitetyn,
kuultuaan julkisasiamiehen 22.5.2014 pidetyssä istunnossa esittämän ratkaisuehdotuksen,
on antanut seuraavan
tuomion
1 Guido Strack vaatii valituksessaan unionin tuomioistuinta kumoamaan unionin yleisen tuomioistuimen tuomion Strack v. komissio (T‑392/07, EU:T:2013:8, jäljempänä valituksenalainen tuomio) siltä osin kuin unionin yleinen tuomioistuin ei ole kyseisellä tuomiolla hyväksynyt kokonaan hänen vaatimuksiaan useiden sellaisten komission päätösten kumoamiseksi, jotka koskivat hänen hakemuksiaan saada tutustua eri asiakirjoihin Euroopan parlamentin, neuvoston ja komission asiakirjojen saamisesta yleisön tutustuttavaksi 30.5.2001 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1049/2001 (EYVL L 145, s. 43) perusteella.
2 Euroopan komissio on tehnyt liitännäisvalituksen, jossa vaaditaan kumoamaan valituksenalainen tuomio osittain siltä osin kuin unionin yleinen tuomioistuin on kyseisellä tuomiolla katsonut yhtäältä, että asiakirjoihin tutustumista koskevan oikeuden epäämisestä tehdyt implisiittiset päätökset, joista voidaan nostaa kumoamiskanne, syntyvät asetuksen N:o 1049/2001 8 artiklassa säädettyjen määräaikojen päättyessä, ja toisaalta, että komissio oli loukannut valittajan oikeutta saada tutustua otteeseen rekisteristä, joka komission olisi pitänyt perustaa kyseisen asetuksen 11 artiklan nojalla ja jonka olisi pitänyt sisältää luettelo ennen 1.1.2005 tehdyistä päätöksistä, joilla hylätään uudistetut hakemukset saada tutustua asiakirjoihin (jäljempänä rekisteriote päätöksistä, joilla hylätään uudistetut hakemukset saada tutustua asiakirjoihin).
Asian tausta
3 Valittaja teki 20.6.2007 lähettämällään sähköpostilla komissiolle asetuksen N:o 1049/2001 7 artiklan 1 kohdan nojalla alkuperäisen hakemuksen saada tutustua asiakirjoihin; kyseinen hakemus koski kolmea asiakirjaryhmää.
4 Valittaja pyysi ensinnäkin oikeutta tutustua kaikkiin asiakirjoihin, jotka koskevat kokonaisuudessaan niitä uudistettuja hakemuksia saada tutustua asiakirjoihin, jotka komissio oli hylännyt osittain tai kokonaan 1.1.2005 jälkeen (jäljempänä hylättyjä uudistettuja hakemuksia koskevat asiakirjat).
5 Hän pyysi toiseksi oikeutta saada tutustua rekisteriotteeseen päätöksistä, joilla hylätään uudistetut hakemukset saada tutustua asiakirjoihin.
6 Hän pyysi kolmanneksi oikeutta saada tutustua kaikkiin asiakirjoihin, jotka liittyvät asiaan, jossa oli annettu tuomio Sequeira Wandschneider v. komissio (T‑110/04, EU:T:2007:78, jäljempänä asiaan T-110/04 liittyvät asiakirjat).
7 Tästä komission 3.7.2007 rekisteriin merkitsemästä alkuperäisestä hakemuksesta saada tutustua kyseessä oleviin asiakirjoihin käytiin kirjeenvaihtoa komission ja valittajan välillä. Tässä yhteydessä komissio ilmoitti valittajalle 24.7.2007 päivätyllä kirjeellä, ettei rekisteriotetta päätöksistä, joilla hylätään uudistetut hakemukset saada tutustua asiakirjoihin, ollut olemassa.
8 Niiden asetuksen N:o 1049/2001 7 artiklassa säädettyjen määräaikojen päätyttyä, joiden kuluessa alkuperäiset hakemukset saada tutustua asiakirjoihin on käsiteltävä, ja komission tehtyä 13.8.2007 päätöksen asiaan T-110/04 liittyviin asiakirjoihin tutustumista koskevan oikeuden epäämisestä valittaja teki 15.8.2007 mainitun asetuksen 7 artiklan 2 ja 4 kohdan nojalla ”uudistetun hakemuksen” saada tutustua asiakirjoihin.
9 Mainittu hakemus johti useisiin päätöksiin, joilla annettiin oikeus tutustua osaan pyydetyistä asiakirjoista ja jotka tehtiin asetuksen N:o 1049/2001 8 artiklassa säädettyjen määräaikojen päättymisen ja valituksenalaisen tuomion taustalla olevan kannekirjelmän toimittamisen jälkeen eli 23.10.2007, 28.11.2007, 15.2.2008 ja 9.4.2008. Noilla päätöksillä valittaja sai oikeuden tutustua suureen määrään asiakirjoja, joiden sisältö oli osittain peitetty henkilötietojen tai taloudellisten etujen suojaamiseksi.
Unionin yleisessä tuomioistuimessa nostettu kanne ja valituksenalainen tuomio
10 Valittaja vaati unionin yleiseen tuomioistuimeen 12.10.2007 toimittamallaan kannekirjelmällä niiden implisiittisten ja nimenomaisten päätösten kumoamista, joilla evättiin oikeus tutustua asiakirjoihin, joista oli kyse hänen alkuperäisessä ja uudistetussa hakemuksessaan saada tutustua kyseessä oleviin asiakirjoihin. Sen jälkeen, kun komissio oli kanteen nostamisen jälkeen tehnyt useita nimenomaisia päätöksiä, joilla evättiin osittain oikeus saada tutustua pyydettyihin asiakirjoihin, kantaja laajensi kanteensa koskemaan kyseisiä päätöksiä.
11 Unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisessa tuomiossa, että koska komissio ei ollut tehnyt asetuksen N:o 1049/2001 8 artiklan 1 kohdan nojalla kyseisessä säännöksessä asetetussa määräajassa mitään vahvistavaa päätöstä, implisiittiset hylkäämispäätökset, joista voitiin nostaa kumoamiskanne, olivat syntyneet. Se hylkäsi kuitenkin kanteen siltä osin kuin se oli nostettu kyseisistä implisiittisistä päätöksistä, koska valittajalla ei ollut enää oikeussuojan tarvetta siitä ajankohdasta lukien, jolloin komissio oli tehnyt ne nimenomaiset päätökset asiakirjoihin tutustumista koskevan oikeuden osittaisesta epäämisestä, jotka olivat korvanneet implisiittiset päätökset.
12 Koska kanteen tutkittavaksi ottamisen edellytykset täyttyivät sen nostamisajankohtana, unionin yleinen tuomioistuin salli kuitenkin kanteen laajentamisen nimenomaisiin päätöksiin.
13 Unionin yleinen tuomioistuin päätteli myös niiden kannevaatimusten osalta, jotka kohdistuivat 24.7.2007 päivättyyn komission kirjeeseen, jolla valittajalle ilmoitettiin, ettei rekisteriotetta päätöksistä, joilla hylätään uudistetut hakemukset saada tutustua asiakirjoihin, ollut olemassa, että kyseiset vaatimukset voitiin ottaa tutkittavaksi.
14 Asiakysymyksen osalta unionin yleinen tuomioistuin kumosi 24.7.2007 tehdyn komission päätöksen evätä oikeus saada tutustua rekisteriotteeseen päätöksistä, joilla hylätään uudistetut hakemukset saada tutustua asiakirjoihin, Euroopan petostentorjuntaviraston (OLAF) asiakirjoista 23.10.2007 tehdyn päätöksen siltä osin kuin siinä on kyse luonnollisten henkilöiden tiedoista sekä komission asiakirjoista OLAF:n asiakirjoja ja asiaan T-110/04 liittyviä asiakirjoja lukuun ottamatta 28.11.2007 ja 15.2.2008 tehdyt päätökset.
15 Lisäksi unionin yleinen tuomioistuin kumosi osittain 28.11.2007 tehdyn päätöksen asiaan T-110/04 liittyviä asiakirjoja koskevilta osin ja 9.4.2008 tehdyn päätöksen.
16 Unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi kanteen muilta osin ja velvoitti komission vastaamaan omista oikeudenkäyntikuluistaan ja korvaamaan kaksi kolmasosaa valittajan oikeudenkäyntikuluista.
Asianosaisten vaatimukset
17 Strack vaatii, että unionin tuomioistuin
– kumoaa valituksenalaisen tuomion siltä osin kuin hänen vaatimuksiaan ei ole hyväksytty tai ne on hyväksytty vain osittain
– hyväksyy hänen ensimmäisessä oikeusasteessa nostamassa kanteessa esittämänsä vaatimukset
– hylkää liitännäisvalituksen kokonaisuudessaan
– velvoittaa komission korvaamaan kaikki oikeudenkäyntikulut ja
– toissijaisesti kumoaa myös päätöksen, jolla unionin yleisen tuomioistuimen presidentti siirsi asian T-392/07 käsittelyn unionin yleisen tuomioistuimen neljännelle jaostolle.
18 Komissio vaatii, että unionin tuomioistuin
– hylkää valituksen kokonaisuudessaan
– kumoaa valituksenalaisen tuomion siltä osin kuin siinä otetaan tutkittavaksi kanne, joka on nostettu niistä väitetyistä implisiittisistä päätöksistä, joilla evättiin oikeus tutustua hylättyjä uudistettuja hakemuksia koskeviin asiakirjoihin
– kumoaa valituksenalaisen tuomion siltä osin kuin siinä kumotaan 24.7.2007 tehty komission päätös, jolla valittajalle ilmoitetaan, ettei rekisteriotetta päätöksistä, joilla hylätään uudistetut hakemukset saada tutustua asiakirjoihin, ollut olemassa, ja
– velvoittaa valittajan korvaamaan kaikki unionin yleisessä tuomioistuimessa ja unionin tuomioistuimessa aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.
Liitännäisvalitus
19 Komissio vetoaa liitännäisvalituksensa yhteydessä kahteen valitusperusteeseen, joista ensimmäinen koskee alkuperäisen kanteen tutkittavaksi ottamista. Käsiteltävässä asiassa on siis ensin tarkasteltava näitä valitusperusteita.
Ensimmäinen valitusperuste
Asianosaisten lausumat
20 Ensimmäinen valitusperuste koskee sen kanteen tutkittavaksi ottamisen edellytysten puuttumista, jolla vaaditaan asetuksen N:o 1049/2001 8 artiklan 3 kohdan nojalla kyseisessä artiklassa säädettyjen määräaikojen päättymisen jälkeen syntyneiden implisiittisten hylkäämispäätösten kumoamista.
21 Komissio väittää, ettei asetuksen N:o 1049/2001 8 artiklassa säädettyjen määräaikojen päättymisen jälkeen ole voinut syntyä mitään implisiittistä hylkäämispäätöstä, koska yhtäältä valittaja oli kieltäytynyt löytämästä kohtuullista ratkaisua kyseisen asetuksen 6 artiklan 3 kohdan mukaisesti ja toisaalta komission ei hyvää hallintoa koskevan intressin vuoksi tarvinnut noudattaa mainitussa asetuksessa säädettyjä määräaikoja, koska hakemus saada tutustua kyseessä oleviin asiakirjoihin koski ilmeisen kohtuutonta määrää asiakirjoja.
22 Komissio väittää myös, että valituksenalaisesta tuomiosta puuttuvat perustelut siltä osin kuin unionin yleinen tuomioistuin on kyseisen tuomion 45 kohdassa nojautunut oman oikeuskäytäntönsä virheelliseen tulkintaan. Mainitun tuomion 49 ja 144 kohdassa esitetyt perustelut ovat lisäksi ristiriitaiset.
23 Valittaja vaatii, että komission ensimmäinen valitusperuste hylätään.
Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta
24 On huomautettava asetuksen N:o 1049/2001 8 artiklan 3 kohdasta seuraavan, että yhtäältä se, ettei asianomainen toimielin anna säädetyssä määräajassa vastausta uudistettuun hakemukseen saada tutustua asiakirjoihin, merkitsee päätöstä asiakirjoihin tutustumista koskevan oikeuden epäämisestä. Toisaalta kyseisestä implisiittisestä päätöksestä alkaa kulua määräaika, jonka kuluessa asianomainen voi nostaa kyseisestä päätöksestä kumoamiskanteen. Osapuolet eivät voi määrätä tällaisista määräajoista, jotka on otettu käyttöön yleisen edun vuoksi.
25 Tässä yhteydessä on huomautettava, että asetuksessa N:o 1049/2001 ei säädetä mahdollisuudesta poiketa sen 7 ja 8 artiklassa säädetyistä määräajoista ja että kyseiset määräajat ovat ratkaisevia kyseessä olevien toimielinten asiakirjoihin tutustumista koskevan menettelyn, jonka tavoitteena on mahdollistaa näihin asiakirjoihin tutustumista koskevien hakemusten nopea ja helppo käsittely, sujumisen kannalta (ks. vastaavasti tuomio Internationaler Hilfsfonds v. komissio, C‑362/08 P, EU:C:2010:40, 53 kohta).
26 Silloin, kun on kyse hakemuksesta, joka koskee erittäin pitkää asiakirjaa tai erittäin suurta määrää asiakirjoja, kyseisen asetuksen 8 artiklan 1 kohdassa säädettyä määräaikaa on mahdollista jatkaa poikkeuksellisesti pelkästään viidellätoista työpäivällä. Vaikka tällaisessa erityistapauksessa asianomainen toimielin voi mainitun asetuksen 6 artiklan 3 kohdan mukaan hakea kohtuullista ratkaisua sen henkilön kanssa, joka on hakenut oikeutta tutustua kyseisen toimielimen hallussa oleviin asiakirjoihin, kyseinen ratkaisu voi kuitenkin koskea ainoastaan pyydettyjen asiakirjojen sisältöä tai määrää.
27 Tätä toteamusta ei voida kumota sillä komission väitteellä, joka koskee toimielimillä olevaa mahdollisuutta sovittaa yhteen niillä henkilöillä, jotka hakevat oikeutta tutustua toimielinten hallussa oleviin asiakirjoihin, olevat intressit hyvää hallintoa koskevan intressin kanssa. On totta, että tuomion neuvosto v. Hautala (C‑353/99 P, EU:C:2001:661) 30 kohdasta ilmenee suhteellisuusperiaatteesta seuraavan, että toimielimet voivat sellaisissa erityistapauksissa, joissa niille aiheutuisi niiden asiakirjojen, joiden osalta oikeutta tutustua pyydetään, tai niistä poistettavien osien laajuuden vuoksi epätarkoituksenmukaisen laajoja hallinnollisia tehtäviä, punnita hyvää hallintoa koskevan intressin turvaamiseksi yhtäältä hakijan intressiä siihen, että se saa tutustua asiakirjan, ja toisaalta asiakirjaan tutustumista koskevan hakemuksen käsittelystä aiheutuvaa työtaakkaa.
28 Toimielin voisi siis poikkeuksellisissa olosuhteissa evätä oikeuden tutustua tiettyihin asiakirjoihin sillä perusteella, että niiden sisällön ilmaisemiseen liittyvä työtaakka on suhteeton niihin tavoitteisiin nähden, joihin hakemuksella saada tutustua kyseessä oleviin asiakirjoihin pyritään. Suhteellisuusperiaatteeseen vetoamalla ei kuitenkaan ole mahdollista muuttaa asetuksessa N:o 1049/2001 säädettyjä määräaikoja oikeudellista epävarmuutta aiheuttamatta.
29 Valituksenalaisen tuomion perusteluihin kohdistetusta arvostelusta on huomautettava, että se, että unionin yleinen tuomioistuin on pääasian osalta tehnyt toisen päätelmän kuin komissio, ei voi sellaisenaan aiheuttaa sitä, että valituksenalaisen tuomion perustelut olisivat puutteelliset (tuomio Gogos v. komissio, C‑583/08 P, EU:C:2010:287, 35 kohta).
30 Valituksenalaisen tuomion 49 ja 144 kohdan väitetty ristiriitaisuus perustuu lisäksi niiden virheelliseen tulkintaan, koska valittajan tahto toimia asetuksessa N:o 1049/2001 säädettyjen määräaikojen puitteissa ei voi tämän tuomion 24–28 kohdassa esitettyjen seikkojen valossa missään tapauksessa merkitä sitä, ettei komissiolla ollut mahdollisuutta löytää kohtuullista ratkaisua.
31 Tästä seuraa, että komission liitännäisvalituksen ensimmäinen valitusperuste on hylättävä.
Toinen valitusperuste
Asianosaisten lausumat
32 Komissio moittii toisella valitusperusteellaan unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se on todennut komission loukanneen valittajan oikeutta saada tutustua rekisteriotteeseen päätöksistä, joilla hylättiin uudistetut hakemukset saada tutustua asiakirjoihin.
33 Komissio väittää, että unionin yleinen tuomioistuin on virheellisesti todennut, että sen 24.7.2007 päivätty kirje, jolla valittajalle ilmoitettiin siitä, ettei tällaista otetta ole olemassa, merkitsi kyseiseen asiakirjaan tutustumista koskevan oikeuden epäämistä. Se väittää tästä, että yhtäältä on mahdotonta toimittaa rekisteriotetta, jota ei asetuksen N:o 1049/2001 11 artiklassa säädetystä velvollisuudesta huolimatta ole olemassa, ja toisaalta kyseistä asetusta sovelletaan ainoastaan olemassa oleviin asiakirjoihin. Hakemus saada tutustua asiakirjoihin ei missään tapauksessa voi komission mukaan luoda velvollisuutta laatia asiakirjaa, jota ei ole olemassa.
34 Komissio väittää myös, että unionin yleinen tuomioistuin on lausunut kanteen ulkopuolelta yhtäältä kumotessaan nimenomaisen hylkäämispäätöksen, vaikka valittaja oli vaatinut implisiittisen hylkäämispäätöksen kumoamista, ja toisaalta ottaessaan kantaa komissiolla asetuksen N:o 1049/2001 11 artiklan perusteella olevan velvollisuuden ulottuvuuteen.
35 Valittaja vaatii, että komission toinen valitusperuste hylätään sillä perusteella, että se perustuu komission omiin asetuksen N:o 1049/2001 ja erityisesti sen 11 artiklan rikkomisiin. Hän väittää lisäksi, että komission olisi pitänyt toimittaa enemmän todisteita tukeakseen väitettään, jonka mukaan rekisteriotetta päätöksistä, joilla hylätään uudistetut hakemukset saada tutustua asiakirjoihin, ei ollut laadittu. Valittaja toteaa lopuksi, että jos kyseistä rekisteriä ei ole olemassa, komission olisi pitänyt joko perustaa rekisteri tai toimittaa rekisteröitävät asiakirjat itsessään, mikä perustuu valittajan mukaan komissiolle kuuluvaan avustamisvelvollisuuteen.
Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta
36 Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, että toimielinten asiakirjoihin tutustumista koskevaa menettelyä käydään kahdessa vaiheessa ja että asetuksen N:o 1049/2001 7 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu vastaus alkuperäiseen hakemukseen on ainoastaan ensimmäinen kannanotto, josta ei lähtökohtaisesti voida nostaa kannetta (ks. määräys Internationaler Hilfsfonds v. komissio, C‑208/11 P, EU:C:2012:76, 30 ja 31 kohta). Poikkeuksellisesti on kuitenkin niin, että kun toimielin vahvistaa kantansa tällaisella vastauksella lopullisesti, kyseisestä vastauksesta voidaan nostaa kumoamiskanne (ks. tuomio Internationaler Hilfsfonds v. komissio, EU:C:2010:40, 62 kohta).
37 Valituksenalaisesta tuomiosta ilmenee, että valittaja on pyytänyt oikeutta saada tutustua osaan sellaista rekisteriä, jonka perustamisesta säädetään asetuksessa N:o 1049/2001, ja että kyseinen oikeus on evätty sillä perusteella, ettei tällaista rekisteriä ollut otettu käyttöön.
38 Tässä yhteydessä – kuten julkisasiamies on ratkaisuehdotuksensa 65 kohdassa huomauttanut – asetuksen N:o 1049/2001 2 artiklan 3 kohdassa tarkoitettu oikeus tutustua toimielinten asiakirjoihin koskee ainoastaan olemassa olevia ja kyseessä olevan toimielimen hallussa olevia asiakirjoja.
39 Asetuksen N:o 1049/2001 8 artiklan 1 ja 3 kohdan, jotka ovat erityisiä ilmauksia oikeussuojan periaatteesta, mukaan viranomaiselta pyydettyihin asiakirjoihin tutustumista koskevan oikeuden epääminen voidaan riitauttaa tuomioistuimissa. Näin on riippumatta siitä, mihin perusteluun tämän tutustumista koskevan oikeuden epäämiseksi on vedottu.
40 Asianomaisilla olevan kanneoikeuden kannalta ei siis ole merkitystä sillä, että väitetään, että oikeus tutustua asiakirjoihin on evättävä jostakin asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklassa säädetystä syystä, tai että väitetään, että pyydettyä asiakirjaa ei ole olemassa. Muiden ratkaisujen johdosta valvonta, jota unionin tuomioistuimien on harjoitettava toimielinten asiakirjoihin tutustumista koskevan oikeuden epäämisestä tehdyn päätöksen perusteltavuuden osalta, olisi mahdotonta, koska asianomaisen toimielimen kannalta olisi tuomioistuinvalvonnan välttämiseksi riittävää väittää, ettei asiakirjaa ole olemassa.
41 On siis todettava, että se, ettei asiakirjaa, johon halutaan tutustua, ole olemassa, tai se, ettei se ole asianomaisen toimielimen hallussa, ei johda asetuksen N:o 1049/2001 soveltamatta jättämiseen.
42 Kyseessä olevan toimielimen on sitä vastoin vastattava hakijalle ja perusteltava mahdollisesti tuomioistuimessa se, ettei se ole antanut asiakirjaa tutustuttavaksi tällä perusteella (ks. analogisesti tuomio Heylens ym., 222/86, EU:C:1987:442, 15 kohta).
43 Käsiteltävässä asiassa komission unionin yleisessä tuomioistuimessa antamista selityksistä, kuten myös unionin yleiselle tuomioistuimelle esitetyistä asiakirjoista, ilmenee kuitenkin selkeästi, ettei kyseessä olevaa rekisteriä ole perustettu. Tästä seuraa, ettei komissio voinut ryhtyä toimenpiteisiin sen valittajan hakemuksen johdosta, jolla pyrittiin saamaan oikeus tutustua rekisteriotteeseen päätöksistä, joilla hylättiin uudistetut hakemukset saada tutustua asiakirjoihin.
44 Kuten julkisasiamies on ratkaisuehdotuksensa 67 kohdassa huomauttanut, asetuksessa N:o 1049/2001 ei sidota välittömästi yhteen kyseisen asetuksen 11 artiklaan perustuvaa velvollisuutta sen 2 artiklan 1 kohdan mukaiseen oikeuteen tutustua asiakirjoihin. Siksi hakemuksella saada tutustua asiakirjoihin ei voida vaatia rekisteröintivelvollisuuden noudattamista.
45 Edellä esitettyjen seikkojen perusteella on todettava, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen kumotessaan 24.7.2007 tehdyn nimenomaisen päätöksen evätä oikeus tutustua rekisteriotteeseen päätöksistä, joilla hylättiin uudistetut hakemukset saada tutustua asiakirjoihin.
46 Asetuksen N:o 1049/2001 11 artikla ja kyseisen asetuksen 6 artiklan 2 kohdassa säädetty avustamisvelvollisuus eivät näet voi velvoittaa toimielintä laatimaan asiakirjaa, jota siltä on pyydetty mutta jota ei ole olemassa.
47 Kaiken edellä esitetyn perusteella valituksenalainen tuomio on kumottava siltä osin kuin unionin yleinen tuomioistuin on kyseisessä tuomiossa todennut, että komissiolla oli velvollisuus laatia asiakirja, jota ei ollut olemassa, ja kumonnut tämän johdosta 24.7.2007 tehdyn komission päätöksen, jolla evätään oikeus tutustua rekisteriotteeseen päätöksistä, joilla hylättiin uudistetut hakemukset saada tutustua asiakirjoihin.
Päävalitus
Ensimmäinen valitusperuste
Asianosaisten lausumat
48 Valittaja väittää ensimmäisessä valitusperusteessaan, joka koskee ratkaisukokoonpanolta puuttuvaa toimivaltaa, että kun unionin yleinen tuomioistuin siirsi sen kanteen tutkinnan uudelleen muulle kuin sille jaostolle, jonka tehtäväksi se oli alun perin annettu, se loukkasi laillista tuomioistuinta koskevaa oikeutta sekä Roomassa 4.11.1950 allekirjoitetun ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen 6 artiklassa ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 47 artiklassa taattuja oikeuksia ja rikkoi useita unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen määräyksiä. Valittaja esittää lisäksi väitteen, jonka mukaan hänellä olevaa oikeutta tulla kuulluksi ennen hänen kanteensa tutkintaa koskevan asian jakamista uudelleen on loukattu.
49 Komission mielestä kyseinen valitusperuste on hylättävä.
Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta
50 Toisin kuin valittaja väittää, unionin yleinen tuomioistuin on soveltanut asianmukaisesti työjärjestystään. Tässä yhteydessä on huomautettava, että unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 12 artiklan mukaan unionin yleinen tuomioistuin vahvistaa perusteet, joiden mukaan asiat jaetaan jaostojen kesken, ja kyseinen päätös julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä. Kanteen nostamisajankohtana voimassa ollut päätös perusteista, joiden mukaan asiat jaetaan jaostoihin (EUVL 2007, C 269, s. 42), ja kanteen uudelleen jakamisen ajankohtana voimassa ollut päätös (EUVL 2011, C 232, s. 2) on laadittu samaa sanamuotoa käyttäen. Niistä seuraa, että unionin yleisen tuomioistuimen presidentti voi poiketa kyseisissä päätöksissä vahvistetuista asioiden jakamista vuorojärjestyksessä koskevista yksityiskohtaisista säännöistä ”varmistaakseen töiden tasapainoisen jakamisen”.
51 Koska kyseisen poikkeuksen osalta ei ole säädetty, että sitä voitaisiin soveltaa ainoastaan kannekirjelmän jättämisajankohtana, mikään ei estä sitä, että asia jaetaan uudelleen myöhemmin.
52 Tämä tulkinta on omaksuttava varsinkin, kun asian uudelleen jakamisella töiden tasapainoisen jakamisen varmistamiseksi pyritään hyvän oikeudenkäytön vaatimusta noudattaen tavoitteeseen käsitellä asiat kohtuullisessa ajassa perusoikeuskirjan 47 artiklan toisen kohdan mukaisesti.
53 Lisäksi on todettava siitä valittajan väitteestä, jonka mukaan hänellä olevaa oikeutta tulla kuulluksi ennen hänen kannettaan koskevan asian jakamista uudelleen on loukattu, ettei myöskään se ole perusteltu. Asian alkuperäisen jakamisen tavoin asian uudelleen jakaminen toiselle ratkaisukokoonpanolle kuin sille, jolle asia alun perin jaettiin, ei näet anna asianosaisille oikeutta ottaa ennalta kantaa kyseiseen oikeudenkäytölliseen toimenpiteeseen.
54 Lisäksi on huomautettava, ettei valittaja ole käsiteltävässä asiassa kyseenalaistanut mitenkään sen ratkaisukokoonpanon puolueettomuutta, jonka käsiteltäväksi hänen kumoamiskanteensa oli annettu.
55 Tämän vuoksi ensimmäinen valitusperuste on hylättävä.
Toinen valitusperuste
Asianosaisten lausumat
56 Valittaja väittää toisessa valitusperusteessaan, että valituksenalaisessa tuomiossa on tehty erilaisia menettelyvirheitä.
57 Ensinäkin valittaja yhtäältä moittii unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se on hylännyt hänen hakemuksensa asian käsittelemiseksi nopeutetussa menettelyssä, ja toisaalta väittää, että oikeudenkäynnin kesto oli kohtuuton ja että unionin yleisen tuomioistuimen olisi tästä syystä pitänyt joko myöntää hänelle korvausta tai siirtää kyseinen vaatimus toimivaltaisen lainkäyttöelimen tutkittavaksi.
58 Valittaja väittää toiseksi, että unionin yleinen tuomioistuin on loukannut hänen oikeuttaan tulla kuulluksi. Unionin yleinen tuomioistuin ei ole ottanut huomioon hänen kahta lisäkirjelmäänsä eikä hänen suullisesta käsittelystä laaditun kertomuksen korjaamista koskevaa pyyntöään. Hänelle on lisäksi suullisessa käsittelyssä annettu ainoastaan 30 minuuttia puheaikaa ja unionin yleinen tuomioistuin on hyväksynyt komission uuden väitteen, joka perustui yksilöiden suojelusta yhteisöjen toimielinten ja elinten suorittamassa henkilötietojen käsittelyssä ja näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta 18.12.2000 annettuun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseen (EY) N:o 45/2001 (EYVL 2001, L 8, s. 1), antamatta hänelle mahdollisuutta vastata kirjallisesti. Valittaja väittää lopuksi, ettei unionin yleinen tuomioistuin ole antanut hänelle mahdollisuutta lausua asianmukaisesti OLAF:n 23.10.2007 tehdyn päätöksen nojalla toimittamista asiakirjoista.
59 Hän väittää kolmanneksi, ettei unionin yleinen tuomioistuin ole tutkinut kaikkia komission sille toimittamia asiakirjoja voidakseen määrittää, oliko se, miten komissio oli poistanut tietoja asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklan nojalla, perusteltua.
60 Valittaja väittää neljänneksi, ettei unionin yleinen tuomioistuin ole selvittänyt riittävällä tavalla, oliko komissio toimittanut hänelle todellakin kaikki ne asiakirjat, jotka koskivat hylättyjä uudistettuja hakemuksia.
61 Komissio vaatii, että toinen valitusperuste jätetään tutkimatta tai se hylätään selvästi perusteettomana.
Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta
62 On huomautettava, että silloin, kun ei ole olemassa mitään viitteitä siitä, että oikeudenkäynnin kesto unionin yleisessä tuomioistuimessa on vaikuttanut asian ratkaisun sisältöön, se, ettei tuomiota ole väitetysti annettu kohtuullisessa ajassa, ei voi johtaa valituksenalaisen tuomion kumoamiseen (tuomio Groupe Gascogne v. komissio, C‑58/12 P, EU:C:2013:770, 73 kohta).
63 Käsiteltävässä asiassa valittaja ei väitä, että oikeudenkäynnin kesto unionin yleisessä tuomioistuimessa olisi jollakin tavalla vaikuttanut asian ratkaisun sisältöön. Unionin yleisen tuomioistuimen kieltäytyminen ratkaisemasta asiaa nopeutetussa menettelyssä ja oikeudenkäynnin väitetysti kohtuuton kesto eivät siis voi johtaa valituksenalaisen tuomion kumoamiseen.
64 Myös väite, joka koskee sellaisen korvausvaatimuksen hylkäämisen laittomuutta, jonka valittaja on perustanut samoihin oikeudenkäynnin kestoa koskeviin syihin, on hylättävä. Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä näet ilmenee, että unionin yleisen tuomioistuimen, jolla on toimivalta SEUT 256 artiklan 1 kohdan nojalla, on otettava kantaa tällaisiin vahingonkorvausvaatimuksiin ratkaisemalla asia sen oikeudenkäynnin, jonka kestoa on arvosteltu, taustalla olevan asian ratkaisseesta kokoonpanosta poikkeavassa kokoonpanossa (tuomio Groupe Gascogne v. komissio, EU:C:2013:770, 90 kohta).
65 Tästä seuraa, että unionin yleinen tuomioistuin on perustellusti jättänyt tutkimatta oikeudenkäynnin kestoon perustuvan vahingonkorvausvaatimuksen toteamalla valituksenalaisen tuomion 93 kohdassa, että kyseinen vaatimus olisi pitänyt esittää itsenäisessä kanteessa.
66 On myös hylättävä ne väitteet, jotka koskevat kahden lisäkirjelmän huomiotta jättämistä ja unionin yleisen tuomioistuimen kieltäytymistä jatkamasta valittajalle suullisessa käsittelyssä annettua puheaikaa yli 30 minuutin, koska valituksenalaisesta tuomiosta ilmenee selkeästi, että valittajalla on ollut mahdollisuus lausua riittävästi niistä kumoamisperusteista, joihin hän oli vedonnut kanteensa yhteydessä.
67 Valituksenalaisesta tuomiosta ilmenee OLAF:n asiakirjoista, että 23.10.2007 tehdyllä päätöksellä valittajalle myönnettiin mahdollisuus tutustua osaan näistä asiakirjoista. Valittaja on kuitenkin todennut, että hän sai kaikki tuossa tutustuttavaksi antamisesta tehdyssä päätöksessä tarkoitetut asiakirjat vasta vastauksensa jättämisen jälkeen ja että tästä syystä hänellä ei ole ollut mahdollisuutta lausua niiden sisällöstä unionin yleisessä tuomioistuimessa käydyn oikeudenkäyntimenettelyn kirjallisen vaiheen aikana.
68 Asiakirja-aineistosta ilmenee kuitenkin, että valittaja on saanut kyseessä olevat asiakirjat riittävän ajoissa ennen istuntoa eli viimeistään vuoden 2008 lokakuussa, jotta hän saattoi tutustua niihin ja ottaa niihin kantaa (ks. vastaavasti tuomio Corus UK v. komissio, C‑199/99 P, EU:C:2003:531, 21 kohta).
69 Myös se valittajan väite, jonka mukaan unionin yleinen tuomioistuin on ottanut huomioon asetusta N:o 45/2001 koskevan väitteen, jonka komissio on hänen mukaansa esittänyt ensimmäistä kertaa suullisessa käsittelyssä, on hylättävä.
70 Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä näet ilmenee, että silloin, kun asetukseen N:o 1049/2001 perustuvalla hakemuksella pyydetään oikeutta tutustua henkilötietoja sisältäviin asiakirjoihin, asetuksen N:o 45/2001 säännökset tulevat kaikilta osin sovellettaviksi (tuomio komissio v. Bavarian Lager, C‑28/08 P, EU:C:2010:378, 63 kohta).
71 Tästä seuraa, että väite, jonka komissio perustaa asetukseen N:o 45/2001 perustellakseen asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklan 1 kohdan b alakohdassa säädetyn henkilötietojen suojaa koskevan poikkeuksen soveltamisen, merkitsee – kuten julkisasiamies on ratkaisuehdotuksensa 123 kohdassa huomauttanut – sellaisen perustelun laajentamista, joka sisältyi jo implisiittisesti niihin päätöksiin, joilla komissio antoi oikeuden tutustua tiettyyn määrään asiakirjoja, joiden sisältö oli osittain peitetty henkilötietojen suojaamiseksi, ja että unionin yleinen tuomioistuin on siis perustellusti ottanut sen huomioon.
72 Kantaja väittää lisäksi, että unionin yleisellä tuomioistuimella oli velvollisuus tutkia jokainen asiakirja, jota ei ollut annettu tutustuttavaksi kokonaan tai osittain, mitä tämä ei kuitenkaan ole tehnyt.
73 Tässä yhteydessä on korostettava, että unionin yleisen tuomioistuimen on määrättävä tällaisen asiakirjan esittämisestä ja tutkittava se ainoastaan, jos asiassa kiistetään, että tiedot, joita ei anneta tutustuttaviksi, kuuluvat asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklassa säädettyjen poikkeusten soveltamisalaan (tuomio Jurašinović v. neuvosto, C‑576/12 P, EU:C:2013:777, 27 ja 29 kohta).
74 Koska valittaja on kiistänyt niiden päätösten perustelujen asianmukaisuuden, joilla komissio myönsi oikeuden tutustua tiettyyn määrään asiakirjoja, joiden sisältö oli osittain peitetty henkilötietojen suojaamiseksi, väittämättä, ettei mainitussa 4 artiklassa säädettyjä poikkeuksia voitu soveltaa kyseessä oleviin asiakirjoihin, unionin yleinen tuomioistuin ei siis ollut velvollinen tutkimaan kyseisiä asiakirjoja (ks. vastaavasti tuomio Jurašinović v. neuvosto, EU:C:2013:777, 28–30 kohta).
75 Valittaja moittii unionin yleistä tuomioistuinta kuitenkin vielä siitä, ettei se ole tarkastanut, olivatko komission poistamat tiedot todellakin vain tietoja, jotka kuuluivat niiden poikkeuksien soveltamisalaan, joihin komissio oli vedonnut.
76 Käsiteltävässä asiassa valittajalla on toisin kuin asioissa, joissa annettiin tuomio IFAW Internationaler Tierschutz-Fonds v. komissio (C‑135/11 P, EU:C:2012:376) ja tuomio Jurašinović v. neuvosto (EU:C:2013:777), hallussaan asiakirjat, joita hän on pyytänyt. Tästä syystä hänellä oli mahdollisuus tuoda esiin sellaisia seikkoja, joiden nojalla voitaisiin kohtuudella epäillä, koskivatko komission suorittamat poistot tietoja, jotka kuuluivat jonkin asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklassa säädetyn poikkeuksen alaan.
77 Tässä yhteydessä on huomautettava, että on yksinomaan unionin yleisen tuomioistuimen asiana arvioida, onko sen ratkaistavana olevissa asioissa käytettävissä olevia tietoja tarpeen täydentää. Oikeudenkäyntiasiakirjojen todistusarvo kuuluu sen tosiseikkojen arviointia koskevaan yksinomaiseen toimivaltaan (tuomio E.ON Energie v. komissio, C‑89/11 P, EU:C:2012:738, 115 kohta).
78 Kun otetaan huomioon unionin toimiin liittyvä pätevyysolettama, unionin yleisen tuomioistuimen ei siis ollut määrättävä kyseessä olevia asiakirjoja esitettäväksi kokonaisuudessaan eikä tutkittava niitä, koska valittaja ei ollut esittänyt mitään sellaista seikkaa, jonka perusteella voitiin kohtuudella epäillä, koskivatko komission poistot tietoja, jotka kuuluivat jonkin asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklassa säädetyn poikkeuksen alaan.
79 Siitä väitteestä, joka koskee hylättyjä uudistettuja hakemuksia koskevien asiakirjojen puutteellista luovuttamista, on huomautettava, että ainoastaan unionin yleinen tuomioistuin on toimivaltainen määrittämään merkitykselliset tosiseikat ja arvioimaan niitä sekä tutkimaan selvitysaineiston, jollei sitä ole otettu huomioon vääristyneellä tavalla (tuomio Rousse Industry v. komissio, C‑271/13 P, EU:C:2014:175, 81 kohta). Tällaisesta vääristyneellä tavalla huomioon ottamisesta on kyse muun muassa silloin, kun unionin yleinen tuomioistuin on selvästi ylittänyt selvitysaineiston asianmukaisen arvioinnin rajat.
80 Käsiteltävässä asiassa valittaja on unionin yleisessä tuomioistuimessa väittänyt, että komissio oli omien tilastojensa valossa esittänyt vain osan niistä päätöksistä, joilla oikeus tutustua kyseessä oleviin asiakirjoihin evättiin. Komissio on vastauksena väittänyt, että tämä tilastollinen ero perustui siihen, että yhtäältä päätös evätä oikeus tutustua asiakirjoihin voi koskea useita hakemuksia saada tutustua tällaisiin asiakirjoihin ja toisaalta eräät hakemukset saada tutustua asiakirjoihin olivat vireillä vuoden lopussa.
81 Unionin yleiselle tuomioistuimelle toimitetusta asiakirja-aineistosta ei ilmene, että unionin yleinen tuomioistuin olisi syyllistynyt kaikkia olosuhteita koskevassa arvioinnissaan jonkinlaiseen vääristyneellä tavalla huomioon ottamiseen.
82 Kaiken edellä esitetyn perusteella toinen valitusperuste on hylättävä kokonaisuudessaan.
Kolmas valitusperuste
Asianosaisten lausumat
83 Valittaja vetoaa kolmannessa valitusperusteessaan useisiin väitteisiin, jotka koskevat oikeudellisia virheitä kaikista komission implisiittisistä ja nimenomaisista päätöksistä tehdyn arvioinnin osalta.
84 Valittaja väittää aluksi, että unionin yleisen tuomioistuimen olisi pitänyt ottaa kantaa kyseessä oleviin asiakirjoihin tutustumista koskevan oikeuden epäämisestä tehtyjen implisiittisten päätösten laillisuuteen. Hän väittää tästä, että hänellä oli kyseisten päätösten osalta oikeussuojan tarve vielä senkin jälkeen, kun nimenomaiset päätökset tehtiin.
85 Valittaja väittää tämän jälkeen, että unionin yleinen tuomioistuin on virheellisesti katsonut, että komission tekemät nimenomaiset päätökset olivat korvanneet kyseessä oleviin asiakirjoihin tutustumista koskevan oikeuden epäämisestä tehdyt implisiittiset päätökset, jotka olivat syntyneet asetuksen N:o 1049/2001 8 artiklan 3 kohdan perusteella. Nimenomaisissa päätöksissä ei yhtäältä ole mitään viittausta implisiittisiin päätöksiin ja toisaalta erityisesti se 23.10.2007 tehty päätös, joka koskee OLAF:n asiakirjoja, perustui mainitun asetuksen 8 artiklan sijasta sen 7 artiklaan.
86 Valittaja väittää lopuksi toissijaisesti, että implisiittiset päätökset on kumottu nimenomaisilla päätöksillä ainoastaan osittain.
87 Komissio vaatii, että kolmas valitusperuste jätetään tutkimatta tai se hylätään perusteettomana sillä perusteella, että komission nimenomaisilla päätöksillä on korvattu kyseessä oleviin asiakirjoihin tutustumista koskevan oikeuden epäämisestä tehty implisiittinen päätös, vaikka niissä myönnetty oikeus tutustua asiakirjoihin onkin rajallinen.
Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta
88 Kuten tämän tuomion 24 kohdassa on jo huomautettu, implisiittiset päätökset, joista voidaan nostaa kanne asetuksen N:o 1049/2001 8 artiklan 3 kohdan nojalla, kyseessä oleviin asiakirjoihin tutustumista koskevan oikeuden epäämisestä syntyvät, jos valittajan uudistettuun hakemukseen vastaamiseksi asetetun määräajan päättyessä ei ole tehty mitään nimenomaista päätöstä.
89 Kyseiset päätökset on kuitenkin peruttu niiden komission myöhemmin tekemien päätösten vaikutuksesta, joilla tämä myönsi valittajalle oikeuden tutustua osaan pyydetyistä asiakirjoista. Unionin yleinen tuomioistuin on siis oikeudellista virhettä tekemättä todennut, ettei kanteesta tarvinnut enää lausua siltä osin kuin se koski kyseessä oleviin asiakirjoihin tutustumista koskevan oikeuden epäämisestä tehtyjä implisiittisiä päätöksiä.
90 Siltä osin kuin on erityisesti kyse 23.10.2007 tehdystä päätöksestä, joka koskee OLAF:n asiakirjoja, on todettava, että valittajan väite, jonka mukaan asetuksen N:o 1049/2001 7 artiklan nojalla tehty päätös ei voi korvata kyseisen asetuksen 8 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua implisiittistä päätöstä, perustuu kyseisestä päätöksestä omaksuttuun virheelliseen tulkintaan. Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä näet ilmenee, että toimen luokittelemista varten tarkastelun kohteeksi on otettava sen asiasisältö ja että toimen tai päätöksen muodolla ei lähtökohtaisesti ole tältä osin merkitystä (ks. analogisesti tuomio NDSHT v. komissio, C‑322/09 P, EU:C:2010:701, 46 kohta).
91 Koska 23.10.2007 tehty päätös, joka koskee OLAF:n asiakirjoja, on tehty sen jälkeen, kun uudistettu hakemus saada tutustua kyseessä oleviin asiakirjoihin lähetettiin, ja sen jälkeen, kun asetuksen N:o 1049/2001 8 artiklassa säädetyt määräajat olivat päättyneet, on todettava, että kyse on uudistettuun hakemukseen vastauksena annetusta nimenomaisesta päätöksestä. Viittauksella asetuksen N:o 1049/2001 7 artiklaan ei siis ole merkitystä.
92 Kaiken edellä esitetyn perusteella kolmas valitusperuste on hylättävä.
Neljäs valitusperuste
Asianosaisten lausumat
93 Valittaja väittää neljännessä valitusperusteessaan, että valituksenalaisessa tuomiossa on – siltä osin kuin se koskee asiaan T-110/04 liittyviin asiakirjoihin tutustumista koskevan hakemuksen laajuutta – otettu tosiseikat huomioon vääristyneellä tavalla ja että sen perustelut ovat puutteelliset.
94 Komissio vaatii tämän valitusperusteen hylkäämistä.
Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta
95 Valittaja väittää neljännessä valitusperusteessaan lähinnä, että unionin yleinen tuomioistuin on valituksenalaisen tuomion 151–154 kohdassa ottanut tosiseikat vääristyneellä tavalla huomioon.
96 Unionin yleinen tuomioistuin on voinut kuitenkin ottamatta valittajan vaatimuksia vääristyneellä tavalla huomioon katsoa tuomiolla, jota on perusteltu riittävästi, että asiakirjojen luettelo, joka on alkuperäisessä hakemuksessa saada tutustua asiakirjoihin ja jota edeltävät sanat ”täsmällisyyden vuoksi”, oli kattava ja että valittaja ei ollut vaatinut nähtäväkseen muita asiakirjoja.
97 Valittajan väitteestä, joka koskee liitteiden A1 ja A2 puuttumista, on todettava, ettei asiakirja-aineistosta ilmene, että näiden asiakirjojen väitetty puuttuminen olisi ollut oikeudenkäynnin kohteena unionin yleisessä tuomioistuimessa. Unionin tuomioistuimen vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, että unionin tuomioistuin on valitusasioissa toimivaltainen arvioimaan ainoastaan sitä oikeudellista ratkaisua, joka alemmissa oikeusasteissa on tehty perusteista ja argumenteista, joista niissä on lausuttu.
98 Tästä seuraa, että neljäs valitusperuste on hylättävä.
Viides valitusperuste
Asianosaisten lausumat
99 Valittaja riitauttaa viidennessä valitusperusteessaan perustelut, joiden nojalla komissio on soveltanut tietosuojaa koskevaa poikkeusta, ja komission suorittamien henkilötietojen poistojen laillisuuden.
100 Komission mielestä tämä valitusperuste on hylättävä kokonaisuudessaan.
Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta
101 Valituksenalaisen tuomion riitauttamisesta siltä osin kuin unionin yleinen tuomioistuin on päätellyt niiden henkilötietojen poistojen olleen laillisia, jotka komissio oli suorittanut asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklan 1 kohdan b alakohdassa säädetyn asiakirjoihin tutustumista koskevaan oikeuteen tehdyn poikkeuksen perusteella, on muistutettava unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä, jonka mukaan asetuksen N:o 45/2001 säännökset, joista 8 artiklan b alakohta ja 18 artikla ovat olennaisia säännöksiä, tulevat kaikilta osin sovellettaviksi silloin, kun asetukseen N:o 1049/2001 perustuvalla hakemuksella pyydetään oikeutta tutustua henkilötietoja sisältäviin asiakirjoihin (tuomio komissio v. Bavarian Lager, EU:C:2010:378, 63 ja 64 kohta).
102 Tällaisten tietojen luovuttaminen kuuluu asetuksessa N:o 45/2001 tarkoitetun ”käsittelyn” määritelmän alaan (tuomio komissio v. Bavarian Lager, EU:C:2010:378, 69 kohta).
103 Mainitun asetuksen 5 artiklasta ilmenee, että henkilötietojen käsittelyssä on välttämättä noudatettava jotakin kyseisessä artiklassa säädetyistä edellytyksistä, jotta käsittelyä voidaan pitää laillisena.
104 Henkilötietoja saa lisäksi siirtää kolmannelle asetuksen N:o 1049/2001 nojalla ainoastaan silloin, kun kyseinen siirtäminen yhtäältä täyttää asetuksen N:o 45/2001 8 artiklan a tai b alakohdassa säädetyt edellytykset ja toisaalta merkitsee laillista käsittelyä saman asetuksen 5 artiklan vaatimusten mukaisesti.
105 Edellä esitetyn perusteella unionin yleinen tuomioistuin on oikeudellista virhettä tekemättä tarkastanut, täyttyivätkö asetuksen N:o 45/2001 8 artiklan b alakohdassa säädetyt edellytykset.
106 Lisäksi toisin kuin valittaja väittää, mainitun säännöksen perusteella ei voida päätellä, että toimielimet, joita hakemus saada tutustua niiden hallussa oleviin asiakirjoihin koskee, ovat velvollisia tarkastamaan viran puolesta sellaisten perustelujen olemassaolon, jotka oikeuttavat siirtämään henkilötietoja.
107 Sen henkilön, joka hakee oikeutta saada tutustua asiakirjoihin, on sitä vastoin osoitettava kyseisten tietojen siirron tarpeellisuus (ks. tuomio komissio v. Bavarian Lager, EU:C:2010:378, 77 kohta).
108 On myös hylättävä valittajan väite, jonka mukaan komission oli asetuksen N:o 45/2001 8 artiklan a alakohdan valossa luovutettava hänelle henkilötiedot sillä perusteella, että oikeus tutustua toimielinten asiakirjoihin asetuksen N:o 1049/2001 mukaisesti on aina yleisen edun mukaista. Kuten julkisasiamies on ratkaisuehdotuksensa 154 kohdassa huomauttanut, tällainen väite olisi ristiriidassa sen tämän tuomion edellä olevassa kohdassa mainitun velvollisuuden kanssa, jonka mukaan henkilön, joka hakee oikeutta saada tutustua asiakirjoihin, on osoitettava henkilötietojen siirron tarpeellisuus.
109 Lisäksi valituksenalaisen tuomion 173 kohdasta ilmenee, ettei valittaja ole esittänyt mitään perustelua, jolla voitaisiin oikeuttaa sen tarpeellisuus, että komissio siirtää henkilötiedot.
110 Tästä seuraa, että valittajan väitteet, jotka koskevat yhtäältä sitä, ettei kaikkia niitä henkilöitä ollut kuultu, joiden henkilötiedot olivat kyseessä, ja toisaalta sitä, ettei eräiden henkilöiden suostumusta tietojensa ilmaisemiseen ollut otettu huomioon, on hylättävä tehottomina. Vaikka oletetaan, että eräiden tietojen siirtäminen olisi ollut laillista, komissio ei voinut luovuttaa niitä sillä perusteella, että valittaja ei ollut, kuten asetuksen N:o 45/2001 8 artiklan b alakohdassa säädetään, osoittanut tällaisen siirron tarpeellisuutta.
111 Samoista syistä eivät voi menestyä myöskään ne valittajan väitteet, joilla pyritään saamaan tieto asiaan T-110/04 liittyvissä asiakirjoissa olevien virkamiesten nimistä. Unionin yleinen tuomioistuin on näet perustellusti katsonut valituksenalaisen tuomion 194 ja 197 kohdassa, että heidän nimensä olivat asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklan 1 kohdan b alakohdan nojalla suojattuja tietoja. Tätä päätelmää ei kumoa se, että jotkut näistä nimistä on ilmaistu unionin yleisessä tuomioistuimessa kyseisessä asiassa järjestetyn suullisen käsittelyn yhteydessä. Kuten unionin yleinen tuomioistuin on valituksenalaisen tuomion 194 kohdassa todennut, tämä seikka ei voi vapauttaa muita toimielimiä velvollisuuksistaan.
112 Valittaja väittää myös, ettei unionin yleinen tuomioistuin ole ottanut huomioon komissiolla olevaa velvollisuutta koodata poistamansa nimet.
113 Tässä yhteydessä unionin yleisen tuomioistuimen on todettava perustellusti hylänneen valittajan kanneperusteen, joka koski nimien koodaamista, huomauttamalla valituksenalaisen tuomion 207 ja 208 kohdassa, että koodaamista koskeva järjestelmällinen velvollisuus merkitsisi erityisen raskasta ja hyödytöntä työtaakkaa. Kuten tämän tuomion 27 ja 28 kohdassa on näet huomautettu, toimielimet voivat erityistapauksissa vedota hyvän hallinnon vaatimukseen sen jälkeen, kun ne ovat punninneet sillä henkilöllä, joka hakee oikeutta tutustua asiakirjoihin, olevaa intressiä ja hänen hakemuksensa käsittelystä aiheutuvaa työtaakkaa.
114 Valittaja väittää vielä, että unionin yleinen tuomioistuin on virheellisesti katsonut, että perustelut, joiden nojalla komissio sovelsi asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklan 1 kohdan b alakohtaa, olivat riittävät, vaikka niissä ei ollut mitään mainintaa asetuksesta N:o 45/2001 eikä niissä ollut myöskään esitetty yksityiskohtaisesti niitä perusteluja, jotka saattoivat oikeuttaa kaikkien henkilötietojen poistamisen niistä asiakirjoista, joita pyydettiin saada tutustuttaviksi.
115 Unionin yleinen tuomioistuin on kuitenkin oikeudellista virhettä tekemättä vahvistanut komission soveltaneen laillisesti mainittua säännöstä, koska, kuten tämän tuomion 70 ja 71 kohdassa on jo huomautettu, vetoaminen asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklan 1 kohdan b alakohtaan merkitsee välttämättä asetuksen N:o 45/2001 sovellettavuutta (tuomio komissio v. Bavarian Lager, EU:C:2010:378, 63 kohta).
116 Kuten tämän tuomion 106–111 kohdassa on korostettu, valittaja ei ole myöskään esittänyt mitään perustelua, jolla voitaisiin oikeuttaa henkilötietojen siirron tarpeellisuus, joten kysymys kyseisen siirron laillisuudesta ei tule esiin. Unionin yleinen tuomioistuin on siis todennut valituksenalaisen tuomion 120 kohdassa perustellusti, että komissiolla ei ollut tarvetta perustella tässä tarkoituksessa enempää päätöstään soveltaa asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklan 1 kohdan b alakohtaa.
117 Sama koskee valituksenalaisen tuomion 125 ja 126 kohtaa, koska unionin yleinen tuomioistuin on kyseisissä kohdissa katsonut perustellusti, että komission henkilötietojen peittämisestä tekemän päätöksen perustelut olivat asiaa koskevien tavanomaisten vaatimusten mukaiset, kuten julkisasiamies on ratkaisuehdotuksensa 145 kohdassa huomauttanut.
118 Valittaja väittää lopuksi, että valituksenalaisesta tuomiosta puuttuvat perustelut siltä osin kuin on kyse OLAF:n asiakirjoista tehtyjen henkilötietojen poistojen laillisuudesta.
119 Vakiintuneesta oikeuskäytännöstä kuitenkin seuraa, ettei asianosainen voi muuttaa oikeudenkäynnin kohdetta esittämällä ensimmäistä kertaa vasta unionin tuomioistuimessa perusteen, johon hän olisi unionin yleisessä tuomioistuimessa voinut vedota mutta johon hän ei ole vedonnut, koska asianosaisella olisi muutoin oikeus laajentaa unionin tuomioistuimessa, jonka toimivalta muutoksenhakuasioissa on rajoitettu, kannettaan unionin yleisessä tuomioistuimessa käsiteltyyn asiaan nähden.
120 Tästä seuraa, että mainittu väite on hylättävä siitä syystä, että valittaja ei ole unionin yleisessä tuomioistuimessa käydyn oikeudenkäynnin yhteydessä arvostellut vastauksessaan OLAF:n asiakirjoja koskevan 23.10.2007 tehdyn päätöksen perusteluja, vaikka on selvää, että hän sai kyseisen päätöksen viimeistään komission vastineen kanssa.
121 Edellä esitetyn perusteella viides valitusperuste on hylättävä.
Kuudes valitusperuste
Asianosaisten lausumat
122 Valittaja arvostelee kuudennessa valitusperusteessaan unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että tämä on hyväksynyt asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklan 2 kohdan ensimmäisessä luetelmakohdassa säädetyn poikkeuksen liian laajan soveltamisen asiaan T-110/04 liittyvissä asiakirjoissa oleviin tietoihin.
123 Valittaja arvostelee lisäksi valituksenalaisen tuomion perusteluja, jotka koskevat sitä, oliko olemassa ylivoimainen yleinen etu, joka oikeutti ilmaisemaan mainitun säännöksen kattamien tietojen sisällön.
124 Komission mielestä tämä valitusperuste on hylättävä.
Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta
125 Kuudes valitusperuste koskee kaikkia niitä tietoja, jotka on poistettu sen välttämiseksi, että eräät sellaisissa polkumyyntiasioissa, joita asian T-110/04 taustalla oleva kantaja on käsitellyt komission asiamiehenä, osallisena olleet yritykset voidaan tunnistaa.
126 Toisin kuin kantaja väittää, unionin yleinen tuomioistuin on oikeudellista virhettä tekemättä todennut valituksenalaisen tuomion 228 kohdassa, että yritysten nimien ja yrityksiä vastaan esitettyjen väitteiden poistaminen oli tarpeen niiden intressien suojaamiseksi sillä perusteella, että rikkomisiin syyllistyneiden yritysten nimet olisi voitu päätellä kaikkien poistettujen tietojen perusteella.
127 Siitä valittajan väitteestä, jolla pyritään osoittamaan, että asiassa T-110/04 mainitut yritykset eivät saa asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklan 2 kohdan ensimmäisessä luetelmakohdassa säädettyä suojaa sen vuoksi, että polkumyyntipäätökset yleensä julkaistaan, on todettava, ettei valittaja ole esittänyt tällaista väitettä unionin yleisessä tuomioistuimessa käydyn oikeudenkäynnin aikana. Kyseinen väite on näin ollen jätettävä tutkimatta.
128 Lopuksi on korostettava, ettei valittajan valituksenalaisen tuomion 229 kohdan osalta esittämä arvostelu ole perusteltua. Yhtäältä kyseisestä kohdasta ilmenee, että komissio on todellakin tutkinut ylivoimaisen yleisen edun olemassaoloa. Toisaalta unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan valittajan on vedottava konkreettisesti seikkoihin, jotka osoittavat ylivoimaisen yleisen edun, joka oikeuttaa antamaan tiedon kyseisten asiakirjojen sisällöstä (ks. tuomio LPN ja Suomi v. komissio, C‑514/11 P ja C‑605/11 P, EU:C:2013:738, 94 kohta).
129 Valittaja on unionin yleisessä tuomioistuimessa käydyssä oikeudenkäynnissä ja tämän valituksen yhteydessä vedonnut vain avoimuusperiaatteeseen ja sen merkitykseen.
130 Ylivoimaisen yleisen edun, joka oikeuttaa antamaan tiedon asiakirjojen sisällöstä, ei tosin välttämättä pidä olla erillinen periaatteista, jotka ovat asetuksen N:o 1049/2001 taustalla (tuomio LPN ja Suomi v. komissio, EU:C:2013:738, 92 kohta).
131 Kuten unionin yleinen tuomioistuin on valituksenalaisen tuomion 229 kohdassa todennut, niin yleisten näkemysten perusteella kuin ne, joihin valittaja vetoaa, ei kuitenkaan voida todeta, että avoimuusperiaate olisi nyt käsiteltävissä asioissa erityisen pakottava niin, että se olisi voinut ohittaa syyt, jotka oikeuttivat kieltäytymään ilmaisemasta kyseessä olevia tietoja (tuomio LPN ja Suomi v. komissio, EU:C:2013:738, 93 kohta).
132 Kaiken edellä esitetyn perusteella kuudes valitusperuste on hylättävä.
Seitsemäs valitusperuste
Asianosaisten lausumat
133 Valittaja väittää seitsemännessä valitusperusteessaan, että unionin yleinen tuomioistuin on loukannut hänen oikeuttaan saada korvausta siitä aiheutuneesta vahingosta, miten komissio on käsitellyt hänen hakemuksiaan saada tutustua komission hallussa oleviin asiakirjoihin.
134 Komissio vaatii tämän valitusperusteen hylkäämistä.
Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta
135 Valittaja väittää ensinnäkin, että unionin yleinen tuomioistuin on virheellisesti hylännyt hänen esittämänsä näytön.
136 Tässä yhteydessä on huomautettava, että on yksinomaan unionin yleisen tuomioistuimen asiana arvioida, onko sen ratkaistavana olevissa asioissa käytettävissä olevia tietoja mahdollisesti täydennettävä. Oikeudenkäyntiasiakirjojen todistusarvo kuuluu sen tosiseikkojen arviointia koskevaan yksinomaiseen toimivaltaan, eikä unionin tuomioistuin voi vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan tutkia valituksen yhteydessä tosiseikkoja, jollei tosiseikkoja tai näyttöä ole otettu huomioon vääristyneellä tavalla.
137 Kun valittaja vain väittää nyt käsiteltävän valituksen yhteydessä, että unionin yleisen tuomioistuimen olisi pitänyt saada täsmällisempi kuva komission vastuusta, hän ei moiti unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se olisi valituksenalaisen tuomion 261–267 kohdassa ottanut tosiseikat tai näytön huomioon vääristyneellä tavalla.
138 Valittaja väittää toiseksi, että unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisia virheitä arvioidessaan sitä, oliko sen, miten komissio on menetellyt käsitellessään hänen hakemuksiaan saada tutustua komission hallussa oleviin asiakirjoihin, ja hänen terveydentilansa heikentymisen välillä syy-yhteys.
139 Voidakseen todeta, ettei valittaja ollut osoittanut tällaisen syy-yhteyden olemassaoloa, unionin yleinen tuomioistuin on valituksenalaisen tuomion 264 kohdassa nojautunut valittajan toimittamaan asiantuntijakertomukseen ja valittajan esittämiin tietoihin, joiden perusteella se on voinut ottamatta tosiseikkoja ja näyttöä vääristyneellä tavalla huomioon päätellä, ettei ollut osoitettu, että komission käyttäytymisellä olisi ollut vaikutusta valittajan terveydentilan heikentymiseen.
140 Kolmanneksi on todettava siitä väitteestä, jonka mukaan valittajan oikeutta osallistua avoimuutta koskevaan julkiseen kuulemiseen on loukattu, että unionin yleinen tuomioistuin on valituksenalaisen tuomion 265 kohdassa perustellusti todennut, että käsiteltävässä asiassa komission käyttäytymisellä ei ollut tältä osin vaikutusta, koska kuulemisajanjakso oli vahvistettu päättyväksi 31.7.2007 kun taas alkuperäinen hakemus saada tutustua asiakirjoihin tehtiin vasta 20.6.2007.
141 Kuten julkisasiamies on ratkaisuehdotuksensa 189 kohdassa korostanut, jos komissio olisi jatkanut vastauksen antamiselle asetettua määräaikaa asianmukaisesti asetuksen N:o 1049/2001 7 artiklan 3 kohdan mukaisesti, sen olisi pitänyt vastata alkuperäiseen hakemukseen aikaisintaan 31.7.2007. Kyseisenä ajankohtana osallistuminen kuulemismenettelyyn ei olisi ollut enää mahdollista.
142 Seitsemäs valitusperuste on näin ollen hylättävä.
Kahdeksas valitusperuste
Asianosaisten lausumat
143 Valittaja väittää kahdeksannessa valitusperusteessaan, että unionin yleinen tuomioistuin on virheellisesti kieltäytynyt määräämästä komission toimittamaan hänelle asiakirjat, joita ei ollut annettu tutustuttavaksi asetuksen N:o 1049/2001 vastaisesti.
144 Komissio vaatii tämän valitusperusteen hylkäämistä.
Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta
145 Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan unionin tuomioistuimet eivät lähtökohtaisesti voi antaa määräyksiä unionin toimielimelle, tai muuten ne loukkaavat hallintoviranomaisen oikeuksia (ks. tuomio Verzyck v. komissio, 225/82, EU:C:1983:165, 19 kohta ja tuomio Campogrande v. komissio, C‑62/01 P, EU:C:2002:248, 43 kohta).
146 Toisin kuin valittaja väittää, unionin yleinen tuomioistuin on siis todennut valituksenalaisen tuomion 90 kohdassa perustellusti, että SEUT 264 artiklan mukaan sillä oli ainoastaan mahdollisuus kumota riidanalainen toimi. Siltä osin kuin valittajan väitteet perustuvat SEUT 266 artiklaan, on huomautettava, ettei myöskään kyseisessä määräyksessä määrätä mahdollisuudesta antaa määräys toimielimille.
147 Tätä toteamusta ei voida kumota perusoikeuskirjan 47 artiklaan perustuvilla valittajan väitteillä, koska kyseisen artiklan tarkoituksena ei ole muuttaa perussopimuksissa määrättyä tuomioistuinvalvontaa koskevaa järjestelmää (ks. tuomio Inuit Tapiriit Kanatami ym. v. parlamentti ja neuvosto, C‑583/11 P, EU:C:2013:625, 97 kohta).
148 Kahdeksas valitusperuste on näin ollen hylättävä.
Yhdeksäs valitusperuste
Asianosaisten lausumat
149 Valittaja väittää yhdeksännessä valitusperusteessaan, että unionin yleinen tuomioistuin ei ole ottanut huomioon sitä, miten sen käsiteltäväksi saatettu oikeusriita ratkaistiin, kun se velvoitti komission vastaamaan omista oikeudenkäyntikuluistaan ja korvaamaan kaksi kolmasosaa valittajan oikeudenkäyntikuluista.
150 Komissio vaatii tämän valitusperusteen hylkäämistä.
Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta
151 On huomautettava, että Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 58 artiklan toisen kohdan mukaan muutosta ei voida hakea vain oikeudenkäyntikulujen määrän osalta tai siltä osin, kuka vastaa oikeudenkäyntikuluista. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan on lisäksi niin, että silloin, kun kaikki muut valitusperusteet on hylätty, oikeudenkäyntikuluja koskevan unionin yleisen tuomioistuimen ratkaisun väitettyyn virheellisyyteen kohdistuva vaatimus on edellä mainitun määräyksen mukaan jätettävä tutkimatta.
152 Koska valittaja on valituksensa yhteydessä hävinnyt asian kahdeksan ensimmäisen valitusperusteen osalta, oikeudenkäyntikulujen jakamista koskeva yhdeksäs valitusperuste on jätettävä tutkimatta.
Kanne unionin yleisessä tuomioistuimessa
153 Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 61 artiklan ensimmäisen kohdan toisessa virkkeessä määrätään, että jos valituksenalainen tuomio kumotaan, unionin tuomioistuin voi itse ratkaista asian lopullisesti, jos asia on ratkaisukelpoinen. Tämä on tilanne nyt käsiteltävässä asiassa.
154 Edellä esitetyn perusteella asiassa on ratkaistava vain se valittajan unionin yleisessä tuomioistuimessa nostamassa kanteessa esittämä kanneperuste, jossa vaaditaan kumoamaan komission päätös, jolla evätään oikeus tutustua rekisteriotteeseen päätöksistä, joilla hylätään uudistetut hakemukset saada tutustua asiakirjoihin.
155 Tässä yhteydessä on todettava tämän tuomion 43 kohdasta ilmenevän, ettei kyseistä rekisteriä ole perustettu ja ettei komissio siis voinut ryhtyä toimenpiteisiin valittajan hakemuksen johdosta. Valittajan kanne on siis hylättävä tältä osin perusteettomana.
Oikeudenkäyntikulut
156 Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 184 artiklan 2 kohdan mukaan on niin, että jos valitus on perusteeton tai jos valitus on perusteltu ja unionin tuomioistuin itse ratkaisee riidan lopullisesti, se tekee ratkaisun oikeudenkäyntikuluista.
157 Kyseisen työjärjestyksen 138 artiklan 3 kohdan, jota sovelletaan saman työjärjestyksen 184 artiklan 1 kohdan nojalla valitusmenettelyssä, mukaan on niin, että jos asiassa osa vaatimuksista ratkaistaan toisen asianosaisen ja osa toisen asianosaisen hyväksi, kukin asianosainen vastaa omista kuluistaan. Unionin tuomioistuin voi kuitenkin päättää, että asianosainen vastaa omien kulujensa lisäksi osasta toisen asianosaisen kuluja, jos tämä on perusteltua asiassa ilmenneiden seikkojen vuoksi.
158 Koska komissio on vaatinut Strackin velvoittamista korvaamaan oikeudenkäyntikulut ja koska Strack on hävinnyt asian valituksen yhteydessä ja liitännäisvalituksen toisen valitusperusteen osalta, on päätettävä, että valittaja vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan tässä oikeusasteessa, ja hänen on korvattava yksi kolmasosa komissiolle tämän oikeudenkäynnin yhteydessä aiheutuneista oikeudenkäyntikuluista.
159 Asian käsittelyyn ensimmäisessä oikeusasteessa liittyvien oikeudenkäyntikulujen osalta on todettava, että ensimmäisessä oikeusasteessa käytyyn oikeudenkäyntimenettelyyn, jonka päätteeksi valituksenalainen tuomio annettiin, liittyvät oikeudenkäyntikulut korvataan kyseisen tuomion tuomiolauselman 7 kohdassa määritetyn mukaisesti.
Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (toinen jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:
1) Unionin yleisen tuomioistuimen tuomio Strack v. komissio (T-392/07, EU:T:2013:8) kumotaan siltä osin kuin unionin yleinen tuomioistuin on mainitulla tuomiolla kumonnut 24.7.2007 tehdyn Euroopan komission päätöksen.
2) Liitännäisvalitus hylätään muilta osin.
3) Valitus hylätään.
4) Kumoamiskanne hylätään siltä osin kuin se koskee Euroopan komission päätöstä, jolla evätään oikeus tutustua rekisteriotteeseen päätöksistä, joilla hylätään uudistetut hakemukset saada tutustua asiakirjoihin.
5) Guido Strack vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan tässä oikeusasteessa, ja hänen on korvattava yksi kolmasosa Euroopan komissiolle aiheutuneista oikeudenkäyntikuluista.
6) Euroopan komissio vastaa kahdesta kolmasosasta tähän oikeudenkäyntiin liittyvistä oikeudenkäyntikuluistaan.
7) Ensimmäisessä oikeusasteessa käytyyn oikeudenkäyntiin, jonka päätteeksi tuomio Strack v. komissio (T-392/07, EU:T:2013:8) annettiin, liittyvät oikeudenkäyntikulut korvataan kyseisen tuomion tuomiolauselman 7 kohdassa määritetyn mukaisesti.
Allekirjoitukset