Language of document : ECLI:EU:T:2021:669

UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (laajennettu yhdeksäs jaosto)

6 päivänä lokakuuta 2021(*)

Talous- ja rahapolitiikka – Luottolaitosten vakavaraisuusvalvonta – EKP:lle annetut erityiset valvontatehtävät – Luottolaitoksen toimiluvan peruuttamispäätös – Rahanpesun ja terrorismin rahoituksen torjuntaa koskevan lainsäädännön rikkominen – Tutkittavaksi ottaminen – Osallistuvien jäsenvaltioiden kansallisten toimivaltaisten viranomaisten ja EKP:n toimivalta yhteisen valvontamekanismin (YVM) puitteissa – Yhdenvertainen kohtelu – Oikeasuhteisuus – Luottamuksensuoja – Oikeusvarmuus – Harkintavallan väärinkäyttö – Puolustautumisoikeudet – Perusteluvelvollisuus

Yhdistetyissä asioissa T-351/18 ja T-584/18,

Ukrselhosprom PCF LLC, kotipaikka Solone (Ukraina),

Versobank AS, kotipaikka Tallinna (Viro),

edustajanaan asianajaja O. Behrends,

kantajina,

vastaan

Euroopan keskuspankki (EKP), asiamiehinään C. Hernández Saseta ja G. Marafioti, avustajanaan asianajaja B. Schneider,

vastaajana,

jota tukevat

Euroopan komissio, asiamiehinään A. Steiblytė, D. Triantafyllou ja A. Nijenhuis,

väliintulijana,

jossa on kyse SEUT 263 artiklaan perustuvasta kanteesta, jossa vaaditaan ensinnäkin kumoamaan EKP:n 26.3.2018 tekemä päätös ECB/SSM/2018-EE-1 WHD-2017-0012 ja toiseksi kumoamaan päätöksen ECB/SSM/2018-EE-1 WHD-2017-0012 korvaamisesta 17.7.2018 tehty päätös ECB/SSM/2018-EE-2 WHD-2017-0012, joilla EKP peruutti Versobankin toimiluvan harjoittaa luottolaitostoimintaa, sekä kolmanneksi kumoamaan uudelleenkäsittelymenettelyyn liittyvistä kuluista 14.8.2018 tehty päätös ECB/SSM/2018-EE-3,

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (laajennettu yhdeksäs jaosto),

toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja M. J. Costeira (esittelevä tuomari) sekä tuomarit D. Gratsias, M. Kancheva, B. Berke ja T. Perišin,

kirjaaja: hallintovirkamies P. Cullen,

ottaen huomioon asian käsittelyn kirjallisessa vaiheessa ja 25.9.2020 pidetyssä istunnossa esitetyn,

on antanut seuraavan

tuomion

I       Asian tausta

1        Toinen kantaja, Versobank AS, on Viroon sijoittautunut luottolaitos. Sen pääosakas on ensimmäinen kantaja, Ukrselhosprom PCF LLC, joka omistaa 85,2622 prosenttia sen osakepääomasta.

2        Toinen kantaja luokiteltiin luottolaitosten vakavaraisuusvalvontaan liittyvää politiikkaa koskevien erityistehtävien antamisesta Euroopan keskuspankille 15.10.2013 annetun neuvoston asetuksen (EU) N:o 1024/2013 (EUVL 2013, L 287 s. 63; jäljempänä YVM-perusasetus) 6 artiklassa tarkoitetuksi vähemmän merkittäväksi luottolaitokseksi.

3        Vähemmän merkittävän luottolaitoksen asemassa olevan toisen kantajan vakavaraisuusvalvonnasta vastasi Finantsinspektsioon (FSA, Viro), joka on YVM-perusasetuksen 2 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu kansallinen toimivaltainen viranomainen. FSA:lla oli lisäksi toimivalta valvoa rahanpesun ja terrorismin rahoituksen torjuntaa koskevien sääntöjen noudattamista.

4        FSA on vuodesta 2015 lähtien toistuvasti todennut toisen kantajan syyllistyneen rikkomuksiin, jotka liittyvät yhtäältä sen rahanpesun ja terrorismin rahoituksen torjuntaa koskevan järjestelmän tehottomuuteen sen liiketoimintamallista johtuvien riskien hallinnassa ja toisaalta sen tällä alalla käyttöön ottamien ohjaus- ja hallintojärjestelmien puutteisiin.

5        FSA suoritti useita paikalla tehtäviä tarkastuksia. Ensimmäinen niistä tehtiin 13.4. ja 12.6.2015 välisenä aikana.

6        FSA vaati havaittujen rikkomusten toistumisen perusteella kantajaa ensin useita kertoja noudattamaan lakisääteisiä vaatimuksia ja antoi sen jälkeen 8.8.2016 päivätyn määräyksen.

7        Kyseisessä määräyksessä velvoitettiin toinen kantaja korjaamaan välittömästi vuonna 2015 paikalla tehdyssä tarkastuksessa ilmenneet puutteet ja vaadittiin sitä toteuttamaan tiettyjä toimenpiteitä: ensinnäkin soveltamaan voimassa olevia rahanpesun ja terrorismin rahoituksen torjuntaa koskevia sisäisiä toimintapolitiikkoja ja menettelyjä, joita ei ollut noudatettu asianmukaisesti, toiseksi soveltamaan rahanpesun ja terrorismin rahoituksen torjunnasta sekä rahoitusjärjestelmän käytön estämisestä rahanpesuun tai terrorismin rahoitukseen, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 648/2012 muuttamisesta sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2005/60/EY ja komission direktiivin 2006/70/EY kumoamisesta 20.5.2015 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (EU) 2015/849 (EUVL 2015, L 141, s. 73) täytäntöönpanosta 19.12.2007 annetun Viron lain (Rahapesu ja terrorismi rahastamise tõkestamise seadus, jäljempänä rahanpesun ja terrorismin rahoituksen torjunnasta annettu Viron laki), sellaisena kuin se oli voimassa käsiteltävän asian tosiseikkojen tapahtuma-aikana, 13 §:n 1 momentin 3–5 kohdassa säädettyjä valvontatoimenpiteitä, kolmanneksi varmistamaan rahanpesun ja terrorismin rahoituksen torjunnasta annetun Viron lain 13 §:n 1 momentin 3–5 kohdassa säädettyjen valvontatoimenpiteiden moitteeton soveltaminen, neljänneksi kieltäytymään liiketoimien toteuttamisesta, jos kyseisen lain, sellaisena kuin se oli voimassa käsiteltävän asian tosiseikkojen tapahtuma-aikana, 27 §:n 2 momentissa velvoitettiin sitä käyttämään tätä oikeutta, ja viidenneksi noudattamaan viipymättä mainitun lain, sellaisena kuin se oli voimassa käsiteltävän asian tosiseikkojen tapahtuma-aikana, 32 §:ssä tarkoitettua ilmoitusvelvollisuutta, sillä kyseisen version mukaan rahanpesua ja terrorismin rahoitusta koskevista epäilyistä oli ilmoitettava niitä koskevien edellytysten täyttyessä. Kyseisessä määräyksessä vaadittiin lisäksi mainittua kantajaa toimittamaan viimeistään 9.12.2016 kirjallisesti tietoja siitä, miten se täytti kyseiset velvoitteet.

8        FSA suoritti 13.9. ja 11.11.2016 välisenä aikana toisen paikalla tehtävän tarkastuksen.

9        FSA suoritti vielä kolmannen paikalla tehtävän tarkastuksen 5.9. ja 14.11.2016 välisenä aikana. Sen kohteena olivat todetut puutteet toiminnassa, jota toinen kantaja harjoitti väitteiden mukaan laittoman Latviassa sijaitsevan sivuliikkeen tai tytäryhtiön kautta.

10      Toinen kantaja toimitti 9.12.2016 päivätyllä kirjeellä FSA:lle kirjalliset huomautuksensa kyseessä olevasta määräyksestä.

11      FSA ilmoitti 28.2.2017 päivätyllä kirjeellä toiselle kantajalle, ettei se ollut vieläkään täyttänyt kaikkia kyseessä olevassa määräyksessä asetettuja velvoitteita.  FSA hyväksyi 10.4.2017 arvion siitä, että mainittu kantaja oli kykenemätön tai todennäköisesti kykenemätön jatkamaan toimintaansa (failing or likely to fail (FOLTF); jäljempänä FOLTF-päätös).

12      FSA katsoi toiselta kantajalta saatujen tietojen perusteella tarpeelliseksi suorittaa perusteellisen tutkimuksen. Se suoritti 4. ja 22.9.2017 välisenä aikana neljännen paikalla tehtävän tarkastuksen. Kyseisessä tarkastuksessa se totesi rahanpesun ja terrorismin rahoituksen torjuntaa koskevan lainsäädännön vakavia ja merkittäviä rikkomisia, jotka vastasivat kahdessa aikaisemmassa tarkastuksessa ilmenneitä rikkomisia, ja arvioi mainitun kantajan sisäisen valvontajärjestelmän heikoksi ja puutteelliseksi.

13      EKP vastaanotti 8.2.2018 toisen kantajan toimiluvan peruuttamista koskevan ehdotuksen, jonka FSA oli esittänyt kehyksen perustamisesta YVM:n puitteissa tehtävälle yhteistyölle EKP:n ja kansallisten toimivaltaisten viranomaisten välillä sekä kansallisten nimettyjen viranomaisten kanssa annetun EKP:n asetuksen (EU) N:o 468/2014 (YVM-kehysasetus) (EUVL 2014, L 141, s. 1) 80 artiklan mukaisesti.

14      YVM-kehysasetuksen 80 artiklan 2 kohdassa säädetyn yhteistyövelvoitteen mukaisesti FSA toimi rahoituskriisien torjunnasta ja ratkaisemisesta 18.2.2015 annetun Viron lain (Finantskriisi ennetamise ja lahendamise seadus) 3 §:n nojalla myös luottolaitosten kriisinratkaisuissa toimivaltaisena kansallisena viranomaisena kriisinratkaisuosastonsa välityksellä. Sen johtokunta hyväksyi 7.2.2018 kyseisen kriisinratkaisuosaston arvion, jonka mukaan ei ollut yleisen edun mukaista käyttää kriisinratkaisuvaltuuksia, mainitun lain, jolla pantiin täytäntöön luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten elvytys- ja kriisinratkaisukehyksestä sekä neuvoston direktiivin 82/891/ETY, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivien 2001/24/EY, 2002/47/EY, 2004/25/EY, 2005/56/EY, 2007/36/EY, 2011/35/EU, 2012/30/EU ja 2013/36/EU ja asetusten (EU) N:o 1093/2010 ja (EU) N:o 648/2012 muuttamisesta 15.5.2014 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/59/EU (EUVL 2014, L 173, s. 190) 32 artiklan 1 kohdan c alakohta ja 5 kohta, 39 §:n 1, 3 ja 4 momentin mukaisesti.

15      EKP:n valvontaelin hyväksyi 6.3.2018 toisen kantajan toimiluvan peruuttamista koskevan päätösluonnoksen ja asetti kyseiselle kantajalle määräajan, jonka kuluessa sen oli esitettävä lausumansa mainitusta luonnoksesta YVM-kehysasetuksen 31 artiklan mukaisesti.  Toimiluvan peruuttamisen jälkeen kyseistä kantajaa vastaan aloitettiin selvitysmenettely ja sille nimettiin selvittäjät.

16      Toinen kantaja esitti 14.3.2018 lausumansa, jotka otettiin huomioon lopullisessa päätöksessä. Tarkasteltuaan kyseisiä lausumia EKP totesi, että mainitun kantajan toimilupa oli välttämätöntä peruuttaa.

17      YVM-perusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan a alakohdan ja 14 artiklan 5 kohdan, YVM-kehysasetuksen 83 artiklan ja luottolaitoksista 9.2.1999 annetun Viron lain (Krediidiasutuste seadus), jolla pantiin täytäntöön oikeudesta harjoittaa luottolaitostoimintaa ja luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten vakavaraisuusvalvonnasta, direktiivin 2002/87/EY muuttamisesta sekä direktiivien 2006/48/EY ja 2006/49/EY kumoamisesta 26.6.2013 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2013/36/EU (EUVL 2013, L 176, s. 338), 17 §:n perusteella EKP hyväksyi ja antoi tiedoksi toiselle kantajalle sen toimiluvan peruuttamisesta 26.3.2018 tekemänsä päätöksen (jäljempänä 26.3.2018 tehty päätös).

18      Viron toimivaltainen tuomioistuin teki 27.3.2018 toisen kantajan selvitysmenettelyn aloittamista koskevan päätöksen.

19      EKP:n oikaisulautakunta (jäljempänä oikaisulautakunta) vastaanotti 26.4.2018 ensimmäisen kantajan pyynnön, joka koski 26.3.2018 tehdyn päätöksen uudelleenkäsittelyä. Oikaisulautakunta totesi, että kyseinen päätös voitiin ottaa tutkittavaksi ja katsoi sen koskevan kyseistä kantajaa suoraan ja erikseen.

20      Oikaisulautakunta hyväksyi ja antoi tiedoksi 22.6.2018 EKP:n valvontaelimelle lausunnon AB/2018/03, jossa se ehdotti, että valvontaelin toteaisi perusteettomiksi olennaiset ja menettelyihin liittyvät rikkomiset, joihin oli vedottu, ja tekisi 26.3.2018 tehdyn päätöksen kanssa samansisältöisen uuden päätöksen.

21      EKP:n neuvosto teki lausunnon mukaisesti 17.7.2018 päätöksen (jäljempänä 17.7.2018 tehty päätös), joka annettiin tiedoksi tällä välin selvitysmenettelyyn joutuneen toisen kantajan selvittäjille.

22      EKP peruutti 26.3.2018 tehdyllä päätöksellä toisen kantajan luottolaitostoimiluvan. Se kumosi ja korvasi 26.3.2018 tekemänsä päätöksen 17.7.2018 tehdyllä päätöksellä. Oikeudenkäyntikuluista tekemällään päätöksellä se velvoitti lisäksi ensimmäisen kantajan korvaamaan uudelleenkäsittelymenettelystä aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.

23      EKP muistuttaa 17.7.2018 tehdyn päätöksen 3.2 kohdassa ensinnäkin, että toista kantajaa koskeva ehdotus luottolaitostoiminnan harjoittamista koskevan toimiluvan peruuttamisesta tehtiin sellaisen pitkään jatkuneen ajanjakson päätteeksi, jonka aikana toisen kantajan toiminnassa oli ollut puutteita ja se oli rikkonut sovellettavia säännöksiä, toiseksi, että kansallinen toimivaltainen viranomainen oli vuodesta 2015 alkaen suorittanut neljä paikalla tehtävää tarkastusta ja antanut vuonna 2016 määräyksen, ja kolmanneksi, että koska mainittu kantaja ei ollut noudattanut epävirallisia pyyntöjä eikä kyseessä olevaa määräystä, EKP ei voinut varmuudella arvioida kyseisen kantajan vastaisuudessakaan noudattavan sille asetettuja lakisääteisiä vaatimuksia.

24      EKP katsoi kuitenkin 17.7.2018 tehdyn päätöksen 3.2 kohdassa, että kerättyjen todisteiden ja FSA:n paikalla tekemien tarkastusten tulosten perusteella direktiivin 2013/36, sellaisena kuin se on saatettu osaksi Viron lainsäädäntöä, 18 artiklan f alakohdassa säädettyjen toimiluvan peruuttamisedellytysten oli katsottava täyttyneen toisen kantajan osalta. Toimiluvan peruuttamisperusteet olivat seuraavat:

–        mainitulla kantajalla ei ole käytössä FSA:n edellyttämiä hallinnointi- ja ohjausjärjestelmiä niiden kansallisten säännösten mukaisesti, joilla direktiivin 2013/36 74 artikla saatettiin osaksi kansallista lainsäädäntöä;

–        kyseisellä kantajalla ei ole käytössä rahanpesun ja terrorismin rahoituksen torjuntaa koskevaa tehokasta järjestelmää sen liiketoimintamallista aiheutuvien riskien hallintaa varten huolimatta kolmesta asiaan liittyvästä paikalla tehdystä tarkastuksesta, useista kokouksista ja huomautuksista, kyseessä olevasta määräyksestä ja mainitun määräyksen noudattamatta jättämistä koskevasta kirjeestä;

–        sama kantaja ei noudattanut kyseistä määräystä asetetussa määräajassa ja siinä edellytetyssä laajuudessa;

–        kyseessä oleva kantaja toimitti FSA:lle harhaanjohtavia ja paikkansapitämättömiä asiakirjoja ja tietoja eikä noudattanut Euroopan talousalueen jäsenvaltion (eli Latvian tasavallan) lainsäädännössä säädettyjä edellytyksiä.

25      Erityisesti siltä osin kuin on kyse ensimmäisestä toimiluvan peruuttamisperusteesta eli siitä, ettei toisella kantajalla ollut käytössä FSA:n edellyttämiä hallinnointi- ja ohjausjärjestelmiä niiden kansallisten säännösten mukaisesti, joilla direktiivin 2013/36 74 artikla saatettiin osaksi kansallista lainsäädäntöä, EKP täsmensi 17.7.2018 tehdyn päätöksen 3.3.1 kohdan a alakohdassa, että valvontajärjestelmä oli puutteellinen ja riittämätön mainitun kantajan liiketoimintamallin luonteeseen, tarkoitukseen ja monimuotoisuuteen nähden.

26      Toimiluvan toisen peruuttamisperusteen osalta EKP täsmensi 17.7.2018 tehdyn päätöksen 3.3.1 kohdan b alakohdassa, että toisen kantajan liiketoimintamallissa keskityttiin tarjoamaan ulkomaille sijoittautuneille yritysasiakkaille palveluja, joiden nettoarvo oli korkea, ja että FSA:n kolmessa ensimmäisessä paikalla tekemässä tarkastuksessa vuosina 2015–2017 havaittiin merkittävä määrä epätavallisia liiketoimia.

27      EKP:n mukaan toisen kantajan hallintoneuvoston ja valvontaelimen rahanpesun ja terrorismin rahoituksen torjunnan sekä riskinhallinnan alalla toteuttamat toimet oli todettu puutteellisiksi, koska kyseinen hallintoneuvosto ei ollut määrittänyt mainitun kantajan riskinsietorajaa eikä ottanut käyttöön näitä nimenomaisia aloja koskevaa riskinarviointijärjestelmää eikä tehnyt operatiivisia riskejä koskevaa analyysiä, johon sisältyi perusteellinen analyysi mainittuihin aloihin liittyvistä riskeistä, ja oli siten rikkonut luottolaitoksista annetun Viron lain 55 §:n 2 momentin 2 ja 3 kohtaa.

28      EKP:n mukaan toisella kantajalla ei siten ollut käytössään direktiivin 2013/36 67 artiklan 1 kohdan o alakohdassa edellytettyjä hallinnointi- ja ohjausjärjestelmiä, ja se täytti siis saman direktiivin 18 artiklan f alakohdassa säädetyn toimiluvan peruuttamisedellytyksen. EKP otti lisäksi huomioon mainitun kantajan aiemman suoriutumisen ja yhtyi FSA:n näkemykseen, jonka mukaan oli varsin epätodennäköistä, että kyseisen kantajan uusi hallintoneuvosto, joka oli vuodesta 2015 lähtien neljäs, toteuttaisi luotettavalla tavalla ilmoitetut muutokset, jotka koskivat sen riskinhallintajärjestelmää rahanpesun ja terrorismin rahoituksen torjunnan alalla.

29      Toimiluvan kolmannen peruuttamisperusteen osalta EKP huomautti 17.7.2018 tehdyn päätöksen 3.3.1 kohdan c alakohdassa, että toinen kantaja ei ollut noudattanut kyseessä olevaa määräystä määräajassa eli 9.12.2016 mennessä. EKP:n mukaan FSA velvoitti mainitulla määräyksellä kyseisen kantajan erityisesti ensinnäkin soveltamaan menettelysääntöjä, toiseksi soveltamaan vastaisuudessa oikein rahanpesun ja terrorismin rahoituksen torjunnasta annetun Viron lain, sellaisena kuin se oli voimassa kyseisen määräyksen antamisajankohtana, 13 §:n 1 momentin 3–5 kohtaa ja välttämään tarvittaessa liikesuhteiden aloittamista, kolmanneksi tarkistamaan, oliko mainittuja säännöksiä sovellettu asianmukaisesti nykyisiin liikesuhteisiin ja tarvittaessa soveltamaan uudelleen asiakkaan tuntemisvelvollisuutta koskevia toimenpiteitä, neljänneksi tarvittaessa välttämään mainitun lain, sellaisena kuin se oli voimassa kyseisen määräyksen antamisajankohtana, 27 §:n 2 momentissa tarkoitettujen liiketoimien toteuttamista, viidenneksi kuulemaan rahanpesun selvittelykeskusta silloin, kun jokin toimi tai muut seikat saattaisivat olla osoitus syyllistymisestä rahanpesuun tai terrorismin rahoittamiseen taikka niiden yrityksestä tai jos kyseisellä kantajalla oli syytä katsoa tai se tiesi, että kyse oli rahanpesusta ja terrorismin rahoittamisesta, ja kuudenneksi antamaan FSA:lle kertomuksen edellä mainittujen velvoitteiden täyttämiseksi toteutetuista toimista. FSA väitti kuitenkin todenneensa kolmannessa paikalla tehdyssä tarkastuksessa, ettei yllä mainittuja velvoitteita ollut täysin noudatettu ja että puutteet, joista kantajaa moitittiin, olivat edelleen korjaamatta. Näin ollen EKP totesi kyseessä olevan määräyksen noudattamatta jättämisen olevan toinen syy, joka oikeutti toimiluvan peruuttamisen direktiivin 2013/36 18 artiklan f alakohdan mukaisesti.

30      Toimiluvan neljännen peruuttamisperusteen osalta EKP totesi 17.7.2018 tehdyn päätöksen 3.3 kohdan d alakohdassa, että toinen kantaja oli toimittanut FSA:lle harhaanjohtavia ja paikkansapitämättömiä tietoja ja asiakirjoja Latviassa harjoittamastaan toiminnasta yhtäältä väittäessään, ettei sillä ollut siellä tytäryhtiötä ja toisaalta todetessaan mainitulle toimivaltaiselle kansalliselle viranomaiselle 9.2.2016 antamassaan ilmoituksessa, että se oli sulkenut Latviassa sijainneen laitoksensa, vaikka kyseinen laitos oli vielä toiminnassa. EKP:n mukaan kyseisen toimivaltaisen kansallisen viranomaisen 5.9. ja 14.11.2016 välisenä aikana paikalla tekemien tarkastusten tulokset olivat tosiasiallisesti osoittaneet, että mainittu kantaja oli tarjonnut rahoituspalveluja Latviassa keskeytyksettä lokakuusta 2013 lähtien. EKP huomautti, että Latvian kansallisen valvontaviranomaisen FSA:lle toimittamien tietojen mukaan kyseinen kantaja oli perustanut tytäryhtiönsä Latviaan vastoin Latvian lainsäädäntöä, jolla saatettiin direktiivin 2013/36 ilmoitusmenettelyä (ns. EU:n kattavaa toimilupaa koskeva menettely) koskeva 35–38 artikla osaksi kansallista lainsäädäntöä. EKP:n mukaan tällainen toiminta rikkoi luottolaitoksista annetun Viron lain 17 §:n 1 momentin 2 ja 15 kohtaa. Se totesi näin, että kyseinen toiminta oli mainitun direktiivin 18 artiklan e alakohdan mukainen lisäperuste toimiluvan peruuttamiselle.

31      Siltä osin kuin on kyse toimiluvan peruuttamisen oikeasuhteisuuden tutkimisesta ja ensinnäkin tällaisen peruuttamisen asianmukaisuudesta EKP korosti, että luottolaitokselle myönnetyn toimiluvan peruuttamisen tarkoituksena oli lopettaa sovellettavan lainsäädännön rikkominen, johon luottolaitos oli syyllistynyt, ja että vaatimus, jonka mukaan tällaisella laitoksella oli oltava käytössä asianmukainen hallinnointi- ja ohjausjärjestelmä, perustui siihen, että kyseisen järjestelmän puutteet saattavat johtaa saman laitoksen konkurssiin sekä järjestelmäongelmiin jäsenvaltioissa ja maailmanlaajuisesti. EKP katsoi, että kun otetaan huomioon pitkään jatkunut rahanpesun torjuntaa koskevan lainsäädännön rikkominen, johon toisen kantajan väitetään syyllistyneen, FSA:n oli puututtava asiaan, ja että se oli käsiteltävässä asiassa antanut ensin määräyksen, ja vasta sen noudattamatta jättämisen jälkeen ehdottanut toimiluvan peruuttamista, jota oli näissä olosuhteissa pidettävä asianmukaisena ja oikeasuhteisena toimenpiteenä. Se katsoi, että mainittu toimenpide oli asianmukainen myös ilmoitusmenettelyn eli ns. EU:n kattavaa toimilupaa koskevan menettelyn rikkomiseen nähden, koska kyseistä menettelyä oli noudatettava perustettaessa sivuliike toiseen jäsenvaltioon.

32      Siltä osin kuin on kyse toimiluvan peruuttamisen tarpeellisuuden tutkimisesta EKP otti toiseksi huomioon paitsi havaittujen rikkomisten vakavuuden myös kaikki lievemmät toimenpiteet, joita oli jo toteutettu toisen kantajan syyksi luettavien puutteiden korjaamiseksi. Kun otetaan huomioon mainitun kantajan lainvastaisen toiminnan toistuminen, paikkansapitämättömät tiedot, joita se oli toimittanut Latviassa harjoittamastaan toiminnasta, sekä se, ettei FSA:n jo toteuttamilla merkittävillä valvonta- ja tarkastustoimilla ollut vaikutusta, EKP katsoi analysoituaan paitsi FSA:n jo toteuttamat toimet myös kaikki muut sovellettavan kansallisen lainsäädännön eli luottolaitoksista annetun Viron lain nojalla käytettävissä olevat toimenpiteet, ettei käytettävissä ollut muita lievempiä toimenpiteitä, joilla lainmukainen tila voitaisiin tehokkaasti palauttaa.

33      EKP katsoi erityisesti, että toisen kantajan pakkomyynti (asettaminen selvitystilaan) ei ollut oikeudellisesti mahdollinen vaihtoehto. Sen jälkeen se luetteli erilaiset analysoidut toimenpiteet ja korosti syitä, joiden vuoksi se katsoi, etteivät ne olleet tehokkaita lainmukaisen tilan palauttamiseksi. Se totesi ensinnäkin, ettei uuden muutoksen tekemistä mainitun kantajan hallintoneuvoston kokoonpanoon pidetty tehokkaana toimenpiteenä, koska kyseinen kantaja oli jo tehnyt useita muutoksia hallintoneuvostoon ilman että sillä olisi ollut vaikutusta kyseessä olevien lakisääteisten velvoitteiden noudattamiseen, toiseksi, että sama kantaja oli ilmoittanut useita kertoja vuodesta 2015 lähtien muuttavansa liiketoimintastrategiaa, mutta nämä ilmoitukset eivät olleet johtaneet konkreettisiin toimiin, kolmanneksi, että vaikka hallintoneuvoston on Viron lain nojalla mahdollista vaikuttaa luottolaitoksen liiketoimintastrategiaan, sillä ei ole toimivaltaa määrittää sitä itsenäisesti, sillä se vastaa vain mainitun laitoksen tavanomaisen toiminnan johtamisesta, neljänneksi, että käsiteltävässä asiassa oli varsin epätodennäköistä, että hallintoneuvostossa tehty muutos johtaisi strategian muuttamiseen, kun otetaan huomioon, että kyseisen neuvoston johtoasemissa on luottolaitoksen kaksi pääosakasta, jotka voivat vaikuttaa strategiaan epävirallisin keinoin ja siten pitää voimassa vallitsevan tilanteen.

34      Siltä osin kuin on kyse tiettyjen osakkeenomistajien äänioikeuden lakkauttamisesta tai pidättämisestä sen Viron lainsäädännön nojalla, jolla saatetaan direktiivin 2013/36 26 artiklan 2 kohta osaksi kansallista lainsäädäntöä, EKP korosti toiseksi, että koska toisen kantajan osakkeenomistus oli erittäin keskittynyttä, pankin johtoon olisivat kyseisen toimenpiteen seurauksena nousseet vähäisemmässä määrin luottolaitoksen toimintaan osallistuvat vähemmistöosakkaat, jotka olivat lisäksi perhesuhteiden tai yhteisten taloudellisten intressien kautta hyvin tiiviisti sidoksissa enemmistöosakkaisiin, mikä olisi voinut johtaa siihen, että toteutetusta toimenpiteestä huolimatta nämä samat osakkeenomistajat vaikuttavat välillisesti mainitun kantajan strategiseen johtoon.

35      Siltä osin kuin on kyse sellaisen uuden määräyksen antamisesta, jolla kielletään toista kantajaa tarjoamasta rahoituspalveluja ainakin ulkomaille sijoittautuneille suuririskisille asiakkaille, EKP katsoi kolmanneksi, että kyseinen toimenpide oli riittämätön, koska yhtäältä edellisen määräyksen noudattamatta jättäminen herätti kysymyksiä mainitun kantajan kyvystä ja halusta noudattaa mahdollista uutta määräystä, ja toisaalta pankin toiminnan rajoittaminen olisi aiheuttanut sille kuukausittain erittäin korkeat operatiiviset tappiot ja vaarantanut sen maksuvalmiuden ja siis asiakkaiden säästöt.

36      Siltä osin kuin on kyse kantajan asettautumisesta itse selvitystilaan EKP myönsi neljänneksi, että toinen kantaja oli ehdottanut tällaista ratkaisua 26.3.2018 tehtyä päätösluonnosta koskevissa lausumissaan, että tämä oli Viron lainsäädännön nojalla mahdollista ja että se olisi joka tapauksessa päätynyt peruuttamaan toimiluvan, mutta se oli kuitenkin päättänyt olla käyttämättä tätä keinoa ensinnäkin, koska asettautuminen itse selvitystilaan olisi sen mukaan hämärtänyt niitä olennaisia perusteita, joiden vuoksi FSA oli ehdottanut toimiluvan peruuttamista, toiseksi, koska toimiluvan peruuttaminen perustui sen mukaan luottolaitoksista annetun Viron lain 16 §:n 3 momenttiin eikä sen 17 §:ään, kolmanneksi, koska selvitystilaan asettautuminen olisi antanut väärän kuvan niiden sovellettavan lainsäädännön rikkomisten vakavuudesta, joihin mainittu kantaja oli syyllistynyt ja joilla voitiin EKP:n mukaan perustella toimiluvan pakollinen peruuttaminen, ja neljänneksi, koska direktiivin 2013/36 20 artiklan 5 kohdan nojalla toimiluvan peruuttamisilmoituksessa on ilmoitettava sekä luvan peruuttaminen että sen peruuttamisperusteet.

37      On todettava viidenneksi, että siltä osin kuin on kyse toisen kantajan myymisestä toiselle virolaiselle yhtiölle, EKP ei hyväksynyt kyseistä ratkaisua, koska yhtäältä kyseinen kantaja ei ollut toimittanut asiakirjatodisteita minkään sijoittajan tekemästä konkreettisesta sitoumuksesta ja toisaalta toisen kantajan esittämässä liiketoimintasuunnitelmaluonnoksessa ei annettu riittäviä tietoja sen määrittämiseksi, olisiko kauppa johtanut liiketoimintastrategian muuttamiseen. Vaikka mainitulle kantajalle annettiin lisäaikaa asiakirjojen toimittamista varten, se ei EKP:n mukaan toimittanut tarvittavia tietoja.

38      Toimiluvan peruuttamisen kohtuullisuuden tutkimisen osalta EKP katsoi kolmanneksi, että kun otetaan huomioon rikkomisten vakavuus ja kesto sekä se, että toinen kantaja oli sille annetuista varoituksista huolimatta toistanut lainvastaisen menettelynsä, ja vahinko, jota sen menettely oli aiheuttanut Viron ja unionin rahoitusjärjestelmää kohtaan tunnetulle yleiselle luottamukselle, lainmukaisen tilanteen palauttaminen yleisen edun vuoksi oli etusijalla mainitun kantajan yksityiseen etuun eli sen toimiluvan peruuttamatta jättämiseen nähden.

39      Sen osalta, onko toimiluvan peruuttaminen luottamuksensuojan periaatteen mukaista, EKP katsoi, ettei toinen kantaja voinut vedota kyseiseen periaatteeseen ensinnäkään, koska se oli useaan otteeseen saanut lukuisia varoituksia (neljä paikalla tehtävää tarkastusta, määräys ja erilaiset huomautukset) mutta ei ollut toteuttanut asianmukaisia toimenpiteitä lainvastaisen menettelynsä lopettamiseksi, toiseksi, koska FSA ei ollut koskaan ilmoittanut kantajalle, ettei sen toimilupaa peruutettaisi, ja kolmanneksi, koska luottamuksensuojan periaatteeseen ei ole mahdollista vedota lainvastaisen menettelyn harjoittamiseksi tai sen jatkamiseksi.

40      Edellä esitetyn perusteella EKP katsoi, että direktiivin 2013/36 18 artiklan nojalla oli perusteltua peruuttaa toisen kantajan toimilupa ja että tällainen toimenpide oli katsottava oikeasuhteiseksi (asianmukaiseksi, välttämättömäksi ja kohtuulliseksi), kun otetaan huomioon käsiteltävään asiaan liittyvät seikat ja luottamuksensuojan periaate.

II     Asian käsittelyn vaiheet sekä asianosaisten ja väliintulijoiden vaatimukset

A       Oikeudenkäyntimenettelyn alku ja asianosaisten ja väliintulijan vaatimukset asiassa T-351/18

41      Kantajat nostivat kanteen unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 5.6.2018 toimittamallaan kannekirjelmällä.

42      EKP jätti vastineensa 21.9.2018.

43      Komissio toimitti unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 9.10.2018 väliintulohakemuksen, jossa se pyysi saada osallistua asian käsittelyyn tukeakseen EKP:n vaatimuksia.

44      Unionin yleisen tuomioistuimen toisen jaoston puheenjohtaja hyväksyi väliintulohakemuksen 26.11.2018 antamallaan määräyksellä.

45      Kantajat toimittivat vastauskirjelmänsä 12.12.2018. EKP toimitti vastaajan vastauskirjelmän 18.2.2019.

46      Komissio jätti väliintulokirjelmänsä 20.12.2018. Kantajat esittivät huomautuksensa väliintulokirjelmästä 25.2.2019.

47      Kantajat vaativat unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 1.4.2019 toimittamallaan kirjelmällä istunnon pitämistä, todistajien kuulemista sekä tiettyjen asian selvittämistoimien määräämistä.

48      EKP ja komissio esittivät 29.4.2019 unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon toimittamallaan kirjelmällä huomautuksensa kantajien vaatimuksesta, joka koski todistajien kuulemista ja asian selvittämistoimien määräämistä.

49      Kantajat vaativat, että unionin yleinen tuomioistuin

–        kumoaa 26.3.2018 tehdyn päätöksen;

–        velvoittaa EKP:n korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

50      EKP vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

–        jättää kanteen tutkimatta ensimmäistä kantajaa koskevilta osin;

–        toissijaisesti hylkää kanteen perusteettomana ensimmäistä kantajaa koskevilta osin;

–        hylkää kanteen perusteettomana toista kantajaa koskevilta osin;

–        velvoittaa kantajat korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

51      Komissio vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

–        jättää kanteen tutkimatta ensimmäistä kantajaa koskevilta osin;

–        joka tapauksessa hylkää kanteen perusteettomana;

–        velvoittaa kantajat korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

B       Oikeudenkäyntimenettelyn alku ja asianosaisten ja väliintulijan vaatimukset asiassa T-584/18

52      Kantajat nostivat kanteen unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 27.9.2018 toimittamallaan kannekirjelmällä.

53      EKP jätti vastineensa 20.12.2018.

54      Komissio toimitti unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 23.1.2019 väliintulohakemuksen, jossa se pyysi saada osallistua asian käsittelyyn tukeakseen EKP:n vaatimuksia.

55      Unionin yleisen tuomioistuimen toisen jaoston puheenjohtaja hyväksyi väliintulohakemuksen 25.2.2019 antamallaan määräyksellä.

56      Kantajat toimittivat vastauskirjelmänsä 28.3.2019. EKP toimitti vastaajan vastauskirjelmän 3.6.2019.

57      Komissio jätti väliintulokirjelmänsä 5.4.2019. Kantajat esittivät huomautuksensa väliintulokirjelmästä 27.5.2019.

58      Kantajat vaativat, että unionin yleinen tuomioistuin

–        kumoaa 17.7.2018 tehdyn päätöksen;

–        kumoaa oikeudenkäyntikuluista tehdyn päätöksen;

–        velvoittaa EKP:n korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

59      EKP vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

–        jättää kanteen tutkimatta ensimmäistä kantajaa koskevilta osin;

–        toissijaisesti hylkää kanteen perusteettomana ensimmäistä kantajaa koskevilta osin;

–        jättää 25. kanneperusteen tutkimatta siltä osin kuin sen on esittänyt toinen kantaja;

–        hylkää kanteen perusteettomana toista kantajaa koskevilta osin, myös 25. kanneperusteen osalta, ellei unionin yleinen tuomioistuin totea, että se on jätettävä tutkimatta;

–        velvoittaa kantajat korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

60      Komissio vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

–        jättää kanteen tutkimatta ensimmäistä kantajaa koskevilta osin;

–        joka tapauksessa hylkää kanteen perusteettomana;

–        velvoittaa kantajat korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

61      Kantajat esittivät kirjelmissään vaatimuksia asian selvittämistoimien määräämisestä ja vaativat erityisesti useiden asiakirjojen esittämistä ja todistajien kuulemista.

C       Oikeudenkäyntimenettelyn jatko molemmissa asioissa

62      Koska esittelevä tuomari sijoitettiin unionin yleisen tuomioistuimen jaostojen kokoonpanon muuttamisen yhteydessä yhdeksänteen jaostoon, nyt käsiteltävät asiat jaettiin unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 27 artiklan 5 kohdan mukaisesti kyseiselle jaostolle.

63      Unionin yleinen tuomioistuin päätti 5.2.2020 yhdeksännen jaoston ehdotuksesta siirtää käsiteltävät asiat työjärjestyksen 28 artiklan nojalla laajennetun ratkaisukokoonpanon käsiteltäväksi.

64      Esittelevän tuomarin ehdotuksesta unionin yleinen tuomioistuin (laajennettu yhdeksäs jaosto) päätti aloittaa menettelyn suullisen vaiheen ja esittää työjärjestyksensä 89 artiklassa tarkoitettuna prosessinjohtotoimena asianosaisille kirjallisia kysymyksiä, joihin komissio, EKP ja kantajat vastasivat unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 13.3. sekä 16. ja 17.4.2020 toimittamillaan kirjelmillä.

65      Yhdeksännen jaoston puheenjohtajan 27.4.2020 tekemällä päätöksellä nyt käsiteltävät asiat yhdistettiin suullista käsittelyä varten.

66      Asianosaisten lausumat ja vastaukset unionin yleisen tuomioistuimen kysymyksiin kuultiin 25.9.2020 pidetyssä istunnossa. Asianosaisia kuultiin myös näiden asioiden mahdollisesta yhdistämisestä käsittelyn päätteeksi annettavaa ratkaisua varten.

67      Tuomari Berken 1.8.2021 sattuneen kuolemantapauksen jälkeen ne kolme tuomaria, jotka ovat allekirjoittaneet tämän tuomion, jatkoivat neuvotteluja työjärjestyksen 22 artiklan ja 24 artiklan 1 kohdan mukaisesti.

68      Unionin yleisen tuomioistuimen presidentin 13.8.2021 tekemällä päätöksellä nyt käsiteltävä asia siirrettiin uudelle esittelevälle tuomarille yhdeksännessä jaostossa.

III  Oikeudellinen arviointi

69      Asiat T-351/18 ja T-584/18 yhdistetään tuomion antamista varten.

A       Oikeusriidan kohteen ja kantajien oikeussuojan tarpeen säilyminen asiassa T-351/18

70      Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön nostama kumoamiskanne voidaan tutkia vain siltä osin kuin tällä henkilöllä on intressi saada riidanalainen toimi kumotuksi. Tällainen intressi, joka on olennainen ja ensimmäinen edellytys kaikille kanteille, edellyttää, että riidanalaisen toimen kumoamisella voi itsessään olla oikeusvaikutuksia ja että kanne voi mahdollisesti tuloksellaan tuottaa kantajalle jotakin hyötyä (ks. tuomio 17.9.2015, Mory ym. v. komissio, C‑33/14 P, EU:C:2015:609, 55 ja 58 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

71      Kantajan oikeussuojan tarpeen on kanteen kohteen kannalta oltava olemassa kannetta nostettaessa uhalla, että kanne jätetään muuten tutkimatta. Tämän oikeudenkäynnin kohteen on oikeussuojan tarpeen tavoin pysyttävä voimassa tuomioistuimen ratkaisun julistamiseen saakka uhalla, että lausunnon antaminen asiassa raukeaa, tämän voimassa pysymisen edellyttäessä sitä, että kanne voi mahdollisesti tuottaa kantajalle jotakin hyötyä (ks. tuomio 7.6.2007, Wunenburger v. komissio, C‑362/05 P, EU:C:2007:322, 42 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

72      Se, raukeaako lausunnon antaminen asiassa sen takia, ettei kantajalla ole enää oikeussuojan tarvetta, on kysymys, jonka unionin tuomioistuimet voivat tutkia viran puolesta (tuomio 6.9.2018, Bank Mellat v. neuvosto, C‑430/16 P, EU:C:2018:668, 49 kohta).

73      Tässä yhteydessä unionin yleinen tuomioistuin pyysi 3.3.2020 prosessinjohtotoimena asianosaisia ottamaan kantaa siihen, onko kantajilla käsiteltävässä asiassa enää oikeussuojan tarvetta EKP:n tehtyä 17.7.2018 päätöksen, jonka mukaan se oli kumonnut 26.3.2018 tehdyn päätöksen taannehtivin vaikutuksin.

74      Kantajat katsovat, että niillä on edelleen oikeussuojan tarve 26.3.2018 tehdyn päätöksen osalta 17.7.2018 tehdyn päätöksen hyväksymisen jälkeen. Niiden mukaan toimen kumoamista ei ensinnäkään voida systemaattisesti rinnastaa kumoamiseen unionin tuomioistuimissa, koska se ei lähtökohtaisesti vastaa päätöksen lainvastaiseksi toteamista. Kantajat väittävät toiseksi, ettei EKP:llä ole oikeutta estää päätöksen lainvastaisuuden toteamista tuomioistuimissa tekemällä uuden päätöksen ja kumoamalla aikaisemman. Mahdollisuutta toimia näin voitaisiin kantajien mukaan käyttää hyväksi oikeusvaltioperiaatteen vastaisesti. Kantajat katsovat kolmanneksi, että väite alkuperäisen päätöksen oletetusta korvaamisesta myöhemmin tehdyllä päätöksellä minä tahansa aiempana ajankohtana on kuvitteellinen ja oikeudenvastainen. Kantajat ilmoittavat neljänneksi vaatineensa 26.3.2018 tehdyn päätöksen kumoamista maineeseensa liittyvien etujen suojaamiseksi ja saadakseen etujensa mukaisen rahallisen korvauksen. Niiden mukaan nämä oikeutetut edut tunnustettiin 12.9.2017 annetussa määräyksessä Fursin ym. v. EKP (T-247/16, ei julkaistu, EU:T:2017:623, 17–23 kohta), eikä tähän unionin yleisen tuomioistuimen määräyksen kohtaan ole haettu muutosta, ja se on näin ollen oikeudellisesti pätevä. Kantajien mukaan unionin tuomioistuin on vahvistanut kyseisen unionin yleisen tuomioistuimen määräyksen kohdan. Sillä, ettei unionin tuomioistuin tutkinut tätä nimenomaista näkökohtaa, ei niiden mukaan ole merkitystä. Se ei kantajien mukaan ollut tarpeen, sillä EKP tai komissio eivät olleet hakeneet muutosta kyseiseen määräyksen kohtaan. Kantajat väittävät viidenneksi, että päätös, jolla muutetaan sen oikeusasemaa adressaattina taannehtivin vaikutuksin, voidaan tehdä vain erittäin tarkoin rajatuissa olosuhteissa, kuten silloin, kun se vaikuttaa myönteisesti adressaattiin. Niiden mukaan ei näin ollen ole missään tapauksessa mahdollista peruuttaa toimilupaa siten, että peruuttamisen vaikutuksen väitetään alkavan ennen päätöksen tekoajankohtaa.

75      EKP väittää, ettei kantajilla ole mitään intressiä, jota ei voitaisi ottaa huomioon 17.7.2018 tehdyn päätöksen tuomioistuinvalvonnan yhteydessä. Näin ollen kantajilla ei sen mukaan enää ole oikeussuojan tarvetta 26.3.2018 tehdyn päätöksen osalta.

76      Kuten YVM-perusasetuksen 24 artiklan 1 kohdasta ilmenee, EKP perustaa oikaisulautakunnan suorittamaan EKP:n sille mainitulla asetuksella annettujen valtuuksien nojalla tekemien päätösten sisäisen uudelleenkäsittelyn. Kyseisen artiklan 2 kohdan mukaan oikaisulautakunnassa on viisi arvostettua henkilöä, jotka tulevat jäsenvaltioista ja jotka ovat osoittaneet omaavansa asianmukaiset tiedot ja ammatillisen kokemuksen, mutta jotka eivät saa kuulua EKP:n, toimivaltaisten viranomaisten tai muiden kansallisten laitosten tai unionin toimielinten, elinten tai laitosten kulloiseenkin henkilöstöön. EKP perusti oikaisulautakunnan oikaisulautakunnan perustamisesta ja sen toimintasäännöistä 14.4.2014 antamallaan päätöksellä 2014/360/EU (EUVL 2014, L 175, s. 47), joka hyväksyttiin YVM-perusasetuksen 24 artiklan perusteella.

77      YVM-perusasetuksen 24 artiklan 7 kohdasta ilmenee lisäksi, että vakavaraisuusvalvontaa koskevien EKP:n päätösten sisäinen uudelleenkäsittely on kolmivaiheinen. Ensin oikaisulautakunta antaa lausunnon ja toimittaa sen EKP:n valvontaelimelle uuden päätösluonnoksen valmistelua varten. Toiseksi valvontaelin ottaa huomioon oikaisulautakunnan lausunnon ja toimittaa uuden päätösluonnoksen EKP:n neuvostolle päätöksen 2014/360 17 artiklan 2 kohdassa asetetussa määräajassa. Uudessa päätösluonnoksessa ”kumotaan alkuperäinen päätös, korvataan se uudella päätöksellä, joka on sisällöltään identtinen, tai korvataan se muutetulla päätöksellä”. Kolmanneksi uusi päätösluonnos katsotaan hyväksytyksi, ellei EKP:n neuvosto vastusta sitä kymmenen työpäivän kuluessa.

78      Todettakoon lopuksi, että YVM-perusasetuksen 24 artiklan 1 kohdan mukaan sisäinen uudelleenkäsittely koskee sitä, ovatko EKP:n sille kyseisellä asetuksella annettujen valtuuksien nojalla tekemät päätökset menettelyltään ja sisällöltään mainitun asetuksen mukaisia. On totta, että päätöksen 2014/360 10 artiklan 2 kohdan nojalla oikaisulautakunta tutkii ainoastaan ne perustelut, joihin pyynnön esittäjä on tukeutunut uudelleenkäsittelypyynnössä. Saman päätöksen 17 artiklan 1 kohdan mukaan valvontaelin ei arvioi ainoastaan perusteluja, joihin pyynnön esittäjä tukeutuu uudelleenkäsittelypyynnössä, vaan se voi ottaa uutta päätösluonnosta koskevassa ehdotuksessaan huomioon myös muita seikkoja.

79      Edellä 76–78 kohdassa mainituista säännöksistä yhdessä luettuina ilmenee, että EKP:n sille YVM-perusasetuksella annettujen valtuuksien nojalla tekemien päätösten sisäinen uudelleenkäsittely perustuu kokonaisuutena tarkasteltuna asian kattavaan uudelleenarviointiin, joka ei rajoitu niihin perusteisiin, joihin vedotaan uudelleenkäsittelypyynnön tueksi. Tämä hallinnollisen uudelleenkäsittelymenettelyn erityispiirre ilmenee siitä, että päätöksen 2014/360 17 artiklan 1 kohdan nojalla valvontaelimen toimivaltaa laajennetaan sen otettua huomioon lausunnon, jonka EKP:n päätösten riippumattomuutta ja asiantuntemusta koskevien tiukempien edellytysten mukaista uudelleenkäsittelyä varten (ks. edellä 76 kohta) perustettu oikaisulautakunta antaa.

80      Tässä yhteydessä YVM-perusasetuksen 24 artiklan 7 kohdassa säädetään, että uudelleenkäsittelymenettely voi johtaa kolmeen tulokseen. Ensimmäinen on yksinkertaisesti alkuperäisen päätöksen kumoaminen. Toinen on alkuperäisen päätöksen korvaaminen uudella sisällöltään identtisellä päätöksellä. Kolmas on alkuperäisen päätöksen korvaaminen muutetulla päätöksellä.

81      Jäljempänä 82–85 kohdassa esitetyistä syistä YVM-perusasetuksen 24 artiklan 7 kohdassa säädetään, että EKP on mainitun uudelleenkäsittelyn tuloksesta riippumatta velvollinen soveltamaan uudelleenkäsittelyn päätteeksi tehtyä päätöstä taannehtivasti alkuperäisen päätöksen voimaantulohetkestä.

82      Etenkin jos valvontaelin ja EKP:n neuvosto katsovat, että alkuperäinen päätös, jonka nojalla luottolaitoksen toimilupa peruutettiin, on pätevä, EKP:n neuvosto ei pelkästään hylkää uudelleenkäsittelypyynnön sisältöä vaan tekee myös mainitun uudelleenkäsittelyn kohteena olevan päätöksen kanssa identtisen päätöksen YVM-perusasetuksen 24 artiklan 7 kohdan mukaisesti. Tällaisessa tapauksessa ei ole mahdollista peruuttaa samaa toimilupaa toistamiseen. Uudelleen käsitellyn päätöksen kanssa sisällöltään identtisellä päätöksellä voidaan siis korvata ensiksi mainittu päätös vain taannehtivasti uudelleenkäsittelyn kohteena olleen päätöksen voimaantulohetkestä.

83      Tämä tulkinta, jota kyseessä olevien toimenpiteiden luonne edellyttää, pätee myös silloin, kun valvontaelin ja EKP:n neuvosto katsovat, ettei toimiluvan peruuttaminen ole perusteltua tai että todetut puutteet voidaan korjata vähemmän rajoittavilla toimenpiteillä. Tällaisessa tapauksessa nimittäin toimen, jolla kumotaan toimiluvan peruuttaminen tai velvoitetaan toteuttamaan kyseiset toimenpiteet, on välttämättä vaikutettava taannehtivasti, jotta luottolaitoksen toimiluvan peruuttaminen kumotaan taannehtivasti ja peruuttaminen korvataan tarkoituksenmukaisimmaksi katsotulla toimenpiteellä. Ellei uudelleenkäsittelystä tehdyllä päätöksellä ole tällaista taannehtivaa vaikutusta, sillä voi olla vaikutuksia vain sillä edellytyksellä, että uusi toimilupa myönnetään YVM-perusasetuksen 14 artiklassa säädetyn menettelyn mukaisesti.

84      Tämä arvio vahvistetaan välillisesti mutta väistämättä sekä YVM-perusasetuksen 24 artiklan 8 kohdassa että päätöksen 2014/360 9 artiklan 1 kohdassa, joiden mukaan uudelleenkäsittelypyynnöllä ei ole riitautetun päätöksen soveltamista lykkäävää vaikutusta. Tästä seuraa, että uudelleen käsitelty päätös on korvattava muutetulla päätöksellä taannehtivasti uudelleen käsitellyn päätöksen voimaantulohetkestä, sillä muussa tapauksessa lopullisella päätöksellä ei voi olla tehokasta vaikutusta.

85      Edellä esitetystä analyysistä ilmenee myös, että alkuperäisen päätöksen korvaaminen identtisellä tai muutetulla päätöksellä uudelleenkäsittelymenettelyn seurauksena johtaa alkuperäisen päätökseen poistamiseen oikeusjärjestyksestä lopullisesti.

86      Käsiteltävässä asiassa on yhtäältä niin, että 26.3.2018 tehdyn päätöksen eli asiassa T-351/18 riitautetun toimen johdanto-osan mukaan kyseinen päätös tuli voimaan klo 23 sinä päivänä, jolloin se annettiin tiedoksi toiselle kantajalle SEUT 297 artiklan 2 kohdan kolmannen alakohdan mukaisesti. On toisaalta niin, että 17.7.2018 tehdyn päätöksen eli asiassa T-584/18 riitautetun toimen johdanto-osan mukaan ”[26.3.2018 tehty] päätös kumotaan ja korvataan tällä päätöksellä klo 23 siitä päivästä, jolloin [26.3.2018 tehty] päätös annettiin tiedoksi, alkavin vaikutuksin”.

87      Todettakoon, että 17.7.2018 tehty päätös hyväksyttiin 26.3.2018 tehtyä päätöstä koskevan hallinnollisen uudelleenkäsittelyn päätteeksi, ja se on YVM-perusasetuksen 24 artiklan 7 kohdassa tarkoitetulla tavalla sisällöltään identtinen jälkimmäisen päätöksen kanssa.

88      Tästä seuraa, että EKP korvasi hallinnollista uudelleenkäsittelymenettelyä koskevien oikeussääntöjen mukaisesti (ks. edellä 76–81 kohta) 17.7.2018 tehdyn päätöksen nojalla 26.3.2018 tehdyn päätöksen taannehtivasti sen voimaantulohetkestä eikä – kuten kantajat näyttävät väittävän – pelkästään kumonnut sitä tulevan osalta.

89      Oikeudenkäyntiasia voi kuitenkin jäädä vaille kohdetta erityisesti siksi, että riidanalainen toimi peruutetaan tai korvataan oikeudenkäynnin aikana (ks. vastaavasti tuomio 1.6.1961, Meroni ym. v. korkea viranomainen, 5/60, 7/60 ja 8/60, EU:C:1961:10, s. 211–213; määräys 17.9.1997, Antillean Rice Mills v. komissio, T-26/97, EU:T:1997:131, 14 ja 15 kohta ja määräys 12.1.2011, Terezakis v. komissio, T-411/09, EU:T:2011:4, 15 kohta).

90      Toimi, joka peruutetaan ja korvataan, poistetaan nimittäin kokonaan ja taannehtivasti unionin oikeusjärjestyksestä, joten tuomiolla, jolla kumotaan peruutettu toimi, ei ole mitään täydentäviä oikeusvaikutuksia verrattuna tehdyn peruutuksen vaikutuksiin (ks. vastaavasti määräys 28.5.1997, Proderec v. komissio, T-145/95, EU:T:1997:74, 26 kohta; määräys 6.12.1999, Elder v. komissio, T-178/99, EU:T:1999:307, 20 kohta ja määräys 9.9.2010, Phoenix-Reisen ja DRV v. komissio, T-120/09, ei julkaistu, EU:T:2010:381, 23 kohta).

91      Tästä seuraa, että jos riitautettu toimi peruutetaan, kantajalla ei enää ole intressiä saada sitä kumotuksi ja että kyseistä toimea vastaan nostettu kanne on menettänyt kohteensa eikä siitä ole enää tarpeen lausua (tuomio 1.6.1961, Meroni ym. v. korkea viranomainen, 5/60, 7/60 ja 8/60, EU:C:1961:10, s. 211–213; määräys 6.12.1999, Elder v. komissio, T-178/99, EU:T:1999:307, 21 ja 22 kohta; määräys 9.9.2010, Phoenix-Reisen ja DRV v. komissio, T-120/09, ei julkaistu, EU:T:2010:381, 24–26, kohta ja määräys 24.3.2011, Internationaler Hilfsfonds v. komissio, T-36/10, EU:T:2011:124, 46, 50 ja 51 kohta).

92      Näin voidaan sitäkin ilmeisemmin päätellä, jos – kuten käsiteltävässä asiassa – riidanalainen toimi on korvattu taannehtivasti identtisellä toimella, johon ensimmäisen toimen mahdollinen peruuttaminen ei vaikuta.

93      Kantajat eivät myöskään voi pätevästi vedota 12.9.2017 annettuun määräykseen Fursin ym. v. EKP (T-247, ei julkaistu, EU:T:2017:623). Kyseinen määräys nimittäin peruutettiin 5.11.2019 annetulla tuomiolla EKP ym. v. Trasta Komercbanka ym. (C‑663/17 P, C‑665/17 P ja C‑669/17 P, EU:C:2019:923), eikä kantajien oikeussuojan tarpeen lakkaamisesta sen vuoksi, että riidanalainen päätös korvattiin hallinnollisen uudelleenkäsittelyn päätteeksi taannehtivasti sisällöltään identtisellä uudella päätöksellä, ole valitettu.

94      Näin ollen – päinvastoin kuin kantajat väittävät – sellaisessa oikeudellisessa asiayhteydessä, jossa järjestetään hallinnollinen uudelleenkäsittely, joka johtaa sellaisten toimien toteuttamiseen, joiden tarkoituksena on korvata taannehtivasti mainitun uudelleenkäsittelyn kohteena olleet toimet, niiden osapuolten intressit, joita asia koskee, on täysin turvattu, koska heillä on mahdollisuus vaatia kyseessä olevan uudelleenkäsittelyn seurauksena toteutetun toimen kumoamista sekä saada korvaus kaikista sen toteuttamisesta aiheutuneista vahingoista.

95      Tästä seuraa, että asiassa T-351/18 nostettu kanne on menettänyt kohteensa kanteen nostamisen jälkeen ja että kantajilla ei näin ollen enää ole intressiä saada riidanalaista päätöstä kumotuksi kyseisessä käsiteltävässä asiassa. Näin ollen lausunnon antaminen kanteesta raukeaa.

B       Tutkittavaksi ottaminen asiassa T-584/18

96      EKP, joka ei ole esittänyt muodollista oikeudenkäyntiväitettä, katsoo yhtäältä, että kanteiden tutkittavaksi ottamisen edellytykset puuttuvat vain ensimmäisen kantajan osalta, ja toisaalta asian T-584/18 yhteydessä, että tutkittavaksi ottamisen edellytykset puuttuvat toisen kantajan osalta siltä osin kuin on kyse 25. kanneperusteesta, jossa vaaditaan uudelleenkäsittelymenettelyn kuluja koskevan päätöksen kumoamista. Komissio yhtyy tähän näkemykseen.

97      Kantajat katsovat ensinnäkin, että ensimmäisellä kantajalla, joka on toisen kantajan pääosakas ja jolla on 85 prosenttia äänioikeuksista, on oikeus riitauttaa 26.3. ja 17.7.2018 tehdyt päätökset vetoamalla 12.9.2017 annettuun määräykseen Fursin ym. v. EKP (T-247/16, ei julkaistu, EU:T:2017:623).

98      Kantajat katsovat lisäksi, että koska EKP myöntää, että ensimmäinen kantaja voi vaatia kuluja koskevan päätöksen kumoamista, koska kyseinen vaatimus perustuu 26.3. ja 17.7.2018 tehtyjen päätösten lainvastaisuuteen, oikeussuojan tarvetta ei voida sulkea pois kuluja koskevan päätöksen osalta. Ne luettelevat sen jälkeen ensimmäiselle kantajalle kuuluvat muut erilaiset intressit, jotka liittyvät erityisesti pakkoselvitysmenettelyn välttämiseen, pankin mahdolliseen myyntiin toiselle sijoittajalle ja ensimmäisen kantajan pankin maineesta erilliseen omaan maineeseen sekä siihen, että toimiluvan peruuttamisesta sille aiheutuva taloudellinen vaikutus eroaa pankille aiheutuvasta taloudellisesta vaikutuksesta.

1.     17.7.2018 tehdyn päätöksen kumoamisvaatimuksen tutkittavaksi ottaminen

99      On ensimmäiseksi todettava, että toinen kantaja voi vaatia 17.7.2018 tehdyn päätöksen kumoamista. Mainittu kantaja on nimittäin peruutetun toimiluvan haltija ja kyseisen päätöksen adressaatti. Toisen kantajan entinen toimitusjohtaja oli lisäksi antanut edustajille oikeudenkäyntivaltuutuksen, eivätkä kyseisen kantajan selvittäjät ole kyseenalaistaneet sen pätevyyttä. EKP ei myöskään riitauta mainitun päätöksen kumoamisvaatimuksen tutkittavaksi ottamista siltä osin kuin kyseinen kantaja on esittänyt sen.

100    Ensimmäisen kantajan osalta on toiseksi muistettava unionin tuomioistuimen katsoneen, etteivät luottolaitoksen osakkeenomistajat voineet nostaa kannetta toimiluvan peruuttamista koskevasta EKP:n päätöksestä, koska tällainen päätös ei koskenut niitä suoraan. Unionin tuomioistuin katsoi yhtäältä, että toimiluvan peruuttamisen jälkeen luottolaitoksella ei enää ollut mahdollisuutta jatkaa toimintaansa, ja näin ollen sen kyky jakaa osinkoa osakkeenomistajilleen oli kyseenalainen, mutta että tämän peruuttamisen kielteinen vaikutus oli kuitenkin luonteeltaan taloudellinen, koska peruuttamispäätös ei ollut vaikuttanut mitenkään osakkeenomistajien oikeuteen saada osinkoja eikä heidän oikeuteensa osallistua yhtiön johtamiseen (ks. vastaavasti tuomio 5.11.2019, EKP v. Trasta Komercbanka ym., C‑663/17 P, C‑665/17 P ja C‑669/17 P, EU:C:2019:923, 111 kohta). Se katsoi toisaalta, että vaikka selvitystilaan asettaminen vaikuttaa suoraan osakkeenomistajien oikeuteen osallistua yhtiön johtamiseen, se ei kuitenkaan merkinnyt sovellettavassa oikeuskäytännössä tarkoitettua 17.7.2018 tehdyn päätöksen täytäntöönpanoa, joka on puhtaasti automaattista ja perustuu yksinomaan unionin lainsäädäntöön (ks. vastaavasti tuomio 5.11.2019, EKP v. Trasta Komercbanka ym., C‑663/17 P, C‑665/17 P ja C‑669/17 P, EU:C:2019:923, 113 ja 114 kohta).

101    Näin ollen 17.7.2018 tehdyn päätöksen kumoamisvaatimus on otettava tutkittavaksi pelkästään toista kantajaa koskevilta osin.

2.     Kuluja koskevan päätöksen kumoamisvaatimuksen tutkittavaksi ottaminen

102    Kuluja koskevan päätöksen kumoamisvaatimuksen tutkittavaksi ottamisen osalta on todettava, että ensimmäinen kantaja voi esittää tällaisen kumoamisvaatimuksen, kun otetaan huomioon, että se on kyseisen päätöksen ainoa adressaatti ja että se velvoitetaan siinä maksamaan kulut, joita aiheutui sen vireille panemasta uudelleenkäsittelymenettelystä, jonka ainoa osapuoli se oli. EKP ei myöskään riitauta mainitun kumoamisvaatimuksen tutkittavaksi ottamisen edellytyksiä siltä osin kuin kyseinen kantaja on esittänyt sen.

103    Sitä vastoin toisella kantajalla, joka päätti olla pyytämättä uudelleenkäsittelyä oikaisulautakunnalta, vaikka sillä oli siihen oikeus, ei ole kuluja koskevan päätöksen peruuttamiseen liittyvää oikeussuojan tarvetta, koska tällä päätöksellä ei ole kyseistä kantajaa koskevia vaikutuksia. Mainittu kantaja ei myöskään ole kyseisen päätöksen adressaatti, eikä sen voida katsoa koskevan sitä suoraan ja erikseen.

104    Näin ollen kuluja koskevan päätöksen kumoamisvaatimus otetaan tutkittavaksi pelkästään ensimmäistä kantajaa koskevilta osin.

C       Pääasia

105    Kantajat vetoavat asiassa T-584/18 nostetun kanteen tueksi 25 kanneperusteeseen: 1.–24. kanneperuste on esitetty 17.7.2018 tehdyn päätöksen kumoamisvaatimuksen tueksi ja 25. kanneperuste, joka koskee 17.7.2018 tehdyn päätöksen lainvastaisuutta, kuluja koskevan päätöksen kumoamisvaatimuksen tueksi. Kanneperusteet on niiden asiasisältö ja luonne huomioon ottaen ryhmiteltävä uudelleen seuraavasti:

–        1., 2., 14., 15. ja 19. kanneperuste, jotka koskevat sitä, ettei EKP:llä ole toimivaltaa tehdä toimiluvan peruuttamista ja selvitystilaa koskevaa päätöstä, arvioida rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen torjuntaan liittyviä kysymyksiä, evätä mahdollisuutta asettautua itse selvitystilaan eikä evätä mahdollisuutta myydä toista kantajaa muille mahdollisille sijoittajille; samaan kanneperusteiden ryhmään voidaan sisällyttää myös 19. kanneperuste, joka koskee harkintavallan väärinkäyttöä, siltä osin kuin viimeksi mainitun kanneperusteen tueksi esitetyt väitteet menevät päällekkäin muiden edellä mainittujen EKP:n toimivallan puuttumista koskevien kanneperusteiden yhteydessä esitettyjen väitteiden kanssa;

–        kolmas kanneperuste, joka koskee huolellisuusvelvollisuuden ja puolueettomuusvelvollisuuden laiminlyöntiä EKP:n tekemässä tutkimuksessa;

–        neljäs ja viides kanneperuste, jotka koskevat arviointivirheitä tai tiettyjen asian kannalta merkityksellisten seikkojen huomiotta jättämistä;

–        6., 12. ja 18. kanneperuste, jotka koskevat arviointivirhettä siltä osin kuin EKP tukeutui virheellisesti FSA:n määräyksen rikkomiseen, ja oikeusvarmuuden periaatteen loukkaamista;

–        7.–11., 13.–15. ja 17. kanneperuste, jotka koskevat suhteellisuusperiaatteen loukkaamista;

–        17. ja 18. kanneperuste, jotka koskevat yhdenvertaisen kohtelun ja syrjintäkiellon periaatteiden sekä luottamuksensuojan ja oikeusvarmuuden periaatteiden loukkaamista;

–        20.–22. kanneperuste, jotka koskevat olennaisten menettelymääräysten rikkomista sekä kuulluksi tulemista koskevan oikeuden ja puolustautumisoikeuden loukkaamista ja perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiä;

–        23. ja 24. kanneperuste, jotka koskevat muun muassa toisen kantajan asiakirjoihin tutustumista koskevan oikeuden epäämistä ja osakkeenomistajien oikeuksien loukkaamista uudelleenkäsittelymenettelyn yhteydessä;

–        kuluja koskevan päätöksen tueksi esitetty 25. kanneperuste, joka koskee 17.7.2018 tehdyn päätöksen lainvastaisuutta.

1.     1., 2., 14., 15. ja 19. kanneperuste

106    Kantajat väittävät 1., 14. ja 15. kanneperusteessa, että EKP ylitti toimivaltansa rajat evätessään niiltä mahdollisuuden toteuttaa toisen kantajan asettautuminen itse selvitystilaan, kuten 17.7.2018 tehdyn päätöksen 3.3.2 kohdan b alakohdan i alakohdasta niiden mukaan ilmenee, vaikka EKP:llä ei kansallisten toimivaltaisten viranomaisten ja EKP:n välisen yhteiseen valvontamekanismiin (YVM) ja yhteiseen kriisinratkaisumekanismiin perustuvan olennaisen toimivaltajaon puitteissa ole kantajien mukaan minkäänlaista toimivaltaa tältä osin. Sama koskee kantajien mukaan sitä, että EKP epäsi mainitun kantajan myynnin toiselle mahdollisesti kiinnostuneelle sijoittajalle, kuten kyseisen päätöksen 3.3.2 kohdan b alakohdan ii alakohdasta ilmenee.

107    Kantajat väittävät toiseksi, ettei EKP voinut tehdä toimiluvan peruuttamispäätöstä, koska FSA oli jo tehnyt 7.2.2018 FOLTF-päätöksen, jossa määriteltiin, oliko luottolaitos kykenemätön tai todennäköisesti kykenemätön jatkamaan toimintaansa, ja siten tehnyt valinnan kriisinratkaisutoimenpiteen ja toimiluvan peruuttamisen välillä, mihin FSA:lla oli yksinomainen toimivalta. Kantajat kiistävät myös EKP:n väitteen, jonka mukaan mainitulla päätöksellä ei ole merkitystä, ja se on luottamuksellinen, eikä sitä siis pidä antaa niille tiedoksi.

108    Kantajat kiistävät lisäksi EKP:n väitteen, jonka mukaan toinen kantaja ei ollut virallisesti pyytänyt saada asettautua itse selvitystilaan. Niiden mukaan EKP epäsi 17.7.2018 tehdyssä päätöksessä luvan asettautua itse selvitystilaan tällaisesta pyynnöstä riippumatta, vaikka se olisi voinut kehottaa kantajia esittämään tällaisen pyynnön tai FSA:ta tekemään tätä asiaa koskevan päätöksen. Selvitystilaan asettautumisen ainoa este oli kantajien mukaan se, ettei EKP pitänyt sitä suotavana. Uudella yhteisellä valvonta- ja kriisinratkaisumekanismilla otettiin niiden mukaan käyttöön varhaisen puuttumisen järjestelmä, jota sovelletaan ennen kuin pankki on tosiasiallisesti kykenemätön jatkamaan toimintaansa ja jonka yhteydessä toimivaltaisilla kansallisilla kriisinratkaisuviranomaisilla on kantajien mukaan mahdollisuus tutkia, onko yhteisö kykenemätön tai todennäköisesti kykenemätön jatkamaan toimintaansa, ja varmistaa, onko käytettävissä muita valvontaratkaisuja ennen kuin selvitetään, ovatko kriisinratkaisutoimenpiteet yleisen edun mukaisia. Kantajat katsovat, että jos mainitut kansalliset toimivaltaiset viranomaiset toteaisivat, ettei näin ollut, koska pankin maksukyvyttömyys ei niiden mukaan ole systeeminen ongelma, tutkimus päättyisi kriisinratkaisujärjestelyn osalta. Sen jälkeen kyseisten kansallisten toimivaltaisten viranomaisten on kantajien mukaan ratkaistava, onko laitos, joka on mahdollisesti kykenemätön jatkamaan toimintaansa, tosiasiallisesti kyseisessä tilanteessa. Jos näin on, kykenemättömyys jatkaa toimintaa eli maksukyvyttömyys on kantajien mukaan mahdollista korjata tarkoituksenmukaisesti kansallisen maksukyvyttömyysmenettelyn avulla. Näin ollen pakkoselvitystä ei niiden mukaan voida missään tapauksessa tehdä. Sitä vastoin kyseinen järjestely ei niiden mukaan heikennä mahdollisuutta asettautua itse selvitystilaan, sillä se tunnustetaan kaikissa kansallisissa lainsäädännöissä edellyttäen, että asianomainen yhtiö on maksukykyinen.

109    Kantajat väittävät kolmanneksi, että EKP:llä ei ollut toimivaltaa hyväksyä 17.7.2018 tehtyä päätöstä, koska se perustui yksinomaan väitteisiin rahanpesun ja terrorismin rahoituksen torjuntaa koskevista rikkomuksista, eikä EKP:llä ole kyseisellä alalla minkäänlaista toimivaltaa. Kantajien mukaan toimiluvan peruuttamista ei voida käsiteltävässä asiassa perustella vakavaraisuussyillä, vaan FSA ja EKP tavoittelivat sen avulla vain helppoa julkisuutta.

110    Kantajat arvostelevat neljänneksi toisessa ja implisiittisesti kolmannessa kanneperusteessa EKP:tä siitä, ettei se tarkastellut 17.7.2018 tehdyn päätöksen taustalla olevia rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen torjuntaan liittyviä seikkoja eikä vahvistanut FSA:n arvioita. Niiden mukaan EKP ei voi olla vastuussa luottolaitosten vakaudesta eikä jättää keinotekoisesti arviointinsa ulkopuolelle kokonaisia aloja, jotka voivat aiheuttaa riskejä. Lisäksi kaikkiin mainitun päätöksen puutteisiin, jotka johtuvat FSA:n laatimasta luonnoksesta, on kantajien mukaan voitava vedota kyseisestä päätöksestä nostetussa kumoamiskanteessa.

111    Myöskään EKP:n 17.7.2018 tehdyssä päätöksessä asettama tavoite lainmukaisen tilan palauttamisesta ei kantajien mukaan ole oikeutettu peruste toimiluvan peruuttamiselle, sillä sellaisia ovat vain vakavaraisuuteen liittyvät tavoitteet. Koska niiden mukaan on kuitenkin teoriassa mahdollista, että rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen torjuntaan liittyvillä seikoilla on merkitystä toimiluvan peruuttamisen kannalta siltä osin kuin nämä seikat aiheuttavat vakavaraisuuteen liittyviä riskejä, yhtäältä kansallisten toimivaltaisten viranomaisten ja EKP:n keskinäinen vastuunjako ja toisaalta suhteellisuusperiaate edellyttävät, että koko tätä alaa koskeva toimenpidevalikoima (sakot, kielto harjoittaa tietyntyyppistä toimintaa, rikossyytteet) on jo käytetty.

112    EKP, jota komissio tukee, kiistää kantajien väitteet.

113    On todettava, että nyt käsiteltävän kanneperusteiden ryhmän yhteydessä kantajat vetoavat lähinnä kahteen perusteeseen, joista ensimmäinen koskee sitä, ettei EKP:llä ollut toimivaltaa hyväksyä 17.7.2018 tehtyä päätöstä, ja toinen harkintavallan väärinkäyttöä. Ennen näiden perusteiden tutkimista unionin yleinen tuomioistuin katsoo aiheelliseksi palauttaa mieliin EKP:n ja kansallisten toimivaltaisten viranomaisten välisen toimivaltajaon.

a)     EKP:n ja osallistuvien jäsenvaltioiden kansallisten toimivaltaisten viranomaisten välinen toimivallanjako YVM:n puitteissa siltä osin kuin on kyse toimiluvan peruuttamisesta rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen torjuntaa koskevien sääntöjen rikkomisen vuoksi

114    YVM-perusasetuksen johdanto-osan 15 ja 28 perustelukappaleesta ilmenee ensinnäkin, että toimivaltuudet, joita ei anneta EKP:lle, säilyvät toimivaltaisilla kansallisilla viranomaisilla.

115    YVM-perusasetuksen johdanto-osan 28 perustelukappaleessa luetellaan nimenomaisesti niinä ”[valvontatehtävinä], joita ei anneta EKP:lle” ja joiden on säilyttävä kansallisilla viranomaisilla, ”rahoitusjärjestelmän käytön estäminen rahanpesutarkoituksiin ja terrorismin rahoitukseen sekä kuluttajansuojaan liittyvät kysymykset”.

116    YVM-perusasetuksen 4 artiklan 1 kohdassa täsmennetään kuitenkin, että ”6 artiklan puitteissa EKP:llä on – – yksinomainen toimivalta hoitaa vakavaraisuusvalvontatarkoituksissa seuraavat tehtävät kaikkien osallistuviin jäsenvaltioihin sijoittautuneiden luottolaitosten osalta”. Tätä seuraa yhdeksänkohtainen luettelo tehtävistä, joihin kuuluvat muun muassa luottolaitosten toimilupien myöntäminen ja peruuttaminen. Mainitun asetuksen 4 artiklan 1 kohdan a alakohdan nojalla EKP:llä on siten toimilupien peruuttamista koskeva yksinomainen toimivalta.

117    YVM-perusasetuksen 4 artiklan 3 kohdassa säädetään, että ”tällä asetuksella sille annettujen tehtävien hoitamiseksi ja korkealaatuisen valvonnan varmistamiseksi EKP:n on sovellettava kaikkea asiaa koskevaa unionin lainsäädäntöä, ja jos kyseinen lainsäädäntö koostuu direktiiveistä, sellaista kansallista lainsäädäntöä, joilla nämä direktiivit saatetaan kansallisen lainsäädännön osaksi. Kun asiaankuuluva unionin lainsäädäntö koostuu asetuksista, joissa tällä hetkellä annetaan selkeästi vaihtoehtoja jäsenvaltioille, EKP:n olisi sovellettava myös kansallista lainsäädäntöä, joka koskee näitä vaihtoehtoja”.

118    YVM-perusasetuksen 6 artiklan 2 kohdassa täsmennetään, että ”sekä EKP:tä että kansallisia toimivaltaisia viranomaisia koskee velvollisuus tehdä yhteistyötä vilpittömässä mielessä ja tietojenvaihtovelvollisuus”.

119    YVM-perusasetuksen 6 artiklan 4 kohdasta ilmenee, että mainitun asetuksen 4 artiklassa määriteltyjen tehtävien osalta, kyseisen artiklan 1 kohdan a ja c alakohtaa lukuun ottamatta, EKP:llä on tämän artiklan 5 kohdassa säädetty vastuu ja kansallisilla toimivaltaisilla viranomaisilla tämän artiklan 6 kohdassa säädetty vastuu. Saman artiklan 6 kohdan nojalla vähemmän merkittävät luottolaitokset ovat suoraan kansallisten toimivaltaisten viranomaisten valvonnassa kyseisessä kohdassa säädettyjen perusteiden mukaisesti, ja kyseiset viranomaiset ilmoittavat tämän artiklan 7 kohdassa säädetyn kehyksen mukaisesti EKP:lle toimenpiteistä, joita 6 kohdan nojalla on toteutettu, ja koordinoivat kyseiset toimenpiteet tiiviisti EKP:n kanssa.

120    YVM-perusasetuksen 6 artiklan 5 kohdan b–d alakohdasta kuitenkin ilmenee ensinnäkin, että ”mikäli laadukkaiden valvontakäytäntöjen johdonmukaisen soveltamisen kannalta on tarpeen, EKP voi milloin tahansa omasta aloitteestaan kansallisia toimivaltaisia viranomaisia kuultuaan tai kansallisen toimivaltaisen viranomaisen pyynnöstä päättää itse käyttää suoraan kaikkia asiaan kuuluvia toimivaltuuksia yhden tai useamman 4 kohdassa tarkoitetun luottolaitoksen osalta”, toiseksi, että EKP valvoo järjestelmän toimintaa tässä artiklassa säädettyjen velvollisuuksien ja menettelyjen perusteella, ja kolmanneksi, että EKP voi milloin tahansa käyttää mainitun asetuksen 10–13 artiklassa, jotka koskevat EKP:n suoraan käyttämiä tutkintavaltuuksia, tarkoitettua toimivaltaa.

121    YVM-perusasetuksen 6 artiklan 7 kohdassa säädetään, että EKP hyväksyy ja julkistaa kehyksen tämän artiklan täytäntöönpanon käytännön menettelyjen järjestämistä varten ja muodostaa oikeusperustan YVM-kehysasetuksen antamiselle.

122    YVM-perusasetuksen 14 artiklan 5 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jollei 6 kohdasta muuta johdu, EKP voi peruuttaa toimiluvan asiaa koskevassa unionin lainsäädännössä vahvistetuissa tapauksissa omasta aloitteestaan kuultuaan sen osallistuvan jäsenvaltion kansallista toimivaltaista viranomaista, johon luottolaitos on sijoittautunut, tai sellaisen kansallisen toimivaltaisen viranomaisen ehdotuksesta. Näissä kuulemisissa on erityisesti varmistettava, että EKP antaa ennen peruuttamispäätösten tekemistä kansallisille viranomaisille riittävästi aikaa päättää tarpeellisista korjaavista toimista, mukaan lukien mahdolliset kriisinratkaisutoimenpiteet, ja ottaa ne huomioon.

Jos toimiluvan myöntämistä 1 kohdan mukaisesti ehdottanut kansallinen toimivaltainen viranomainen katsoo, että toimilupa on peruutettava asiaa koskevan kansallisen lainsäädännön mukaisesti, sen on tehtävä tästä ehdotus EKP:lle. Tuolloin EKP tekee päätöksen ehdotetusta peruuttamisesta ja ottaa tässä yhteydessä kaikilta osin huomioon kansallisen toimivaltaisen viranomaisen esittämät perustelut peruuttamiselle.”

123    YVM-perusasetuksen 14 artiklan 6 kohdassa säädetään, että ”niin kauan kuin kansalliset viranomaiset ovat toimivaltaiset ratkaisemaan luottolaitosten kriisejä, tapauksissa, joissa kansalliset viranomaiset katsovat, että toimiluvan peruuttaminen vaikuttaisi haitallisesti kriisin ratkaisemiseksi tai rahoitusvakauden ylläpitämiseksi tarvittavien toimien tarkoituksenmukaiseen täytäntöönpanoon, niiden on ilmoitettava siihen asti, kun yhteinen kriisinratkaisumekanismi on perustettu, asianmukaisesti vastalauseensa EKP:lle selvittäen yksityiskohtaisesti haitan, jonka peruuttaminen aiheuttaisi”, että ”näissä tapauksissa EKP pidättyy peruuttamisesta kansallisten viranomaisten kanssa yhteisesti sovitun määräajan” ja että ”EKP voi pidentää tätä määräaikaa, jos se katsoo, että riittävää edistymistä on tapahtunut. Jos EKP kuitenkin toteaa perustellussa päätöksessä, että kansalliset viranomaiset eivät ole panneet täytäntöön rahoitusvakauden ylläpitämiseksi tarvittavia asianmukaisia toimia, toimiluvat peruutetaan välittömästi”.

124    YVM-kehysasetuksen 80 artiklassa, jonka otsikko on ”Kansallisten toimivaltaisten viranomaisten ehdotus toimiluvan peruuttamisesta”, säädetään seuraavaa:

”1.      Jos asianomainen kansallinen toimivaltainen viranomainen katsoo, että luottolaitoksen toimilupa pitäisi peruuttaa kokonaan tai osittain sovellettavan unionin lainsäädännön tai kansallisen lainsäädännön perusteella, mukaan lukien toimiluvan peruuttaminen luottolaitoksen pyynnöstä, sen on toimitettava EKP:lle päätösluonnos, jossa ehdotetaan toimiluvan peruuttamista (jäljempänä ’peruutuspäätösluonnos’), ja kaikki merkitykselliset peruuttamista puoltavat asiakirjat.

2.      Kansallisen toimivaltaisen viranomaisen on sovitettava toimintansa yhteen luottolaitosten kriisinratkaisuissa toimivaltaisen kansallisen viranomaisen (jäljempänä ’kansallinen kriisinratkaisuviranomainen’) kanssa kaikkien sellaisten peruuttamispäätöksen luonnosten osalta, jotka ovat kansallisen kriisinratkaisuviranomaisen kannalta relevantteja.”

125    YVM-kehysasetuksen 81 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.      EKP:n on arvioitava peruutuspäätösluonnos ilman aiheetonta viivästystä. Sen on erityisesti otettava huomioon kansallisen toimivaltaisen viranomaisen esittämät kiireellisyyttä koskevat perustelut.

2.      Oikeutta tulla kuulluksi sovelletaan siten kuin 31 artiklassa säädetään.”

126    YVM-kehysasetuksen 83 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.      EKP:n on tehtävä päätös toimiluvan peruuttamisesta ilman aiheetonta viivästystä. Se voi näin menetellessään hyväksyä tai hylätä asianomaisen peruuttamispäätösluonnoksen.

2.      EKP:n on otettava päätöstä tehdessään huomioon kaikki seuraavat seikat: a) arviointinsa olosuhteista, joiden vuoksi peruuttaminen on perusteltua; b) kansallisen toimivaltaisen viranomaisen peruuttamispäätösluonnoksen, jos sellainen on laadittu; c) asianomaisen kansallisen toimivaltaisen viranomaisen kuulemisen, ja jos kansallinen toimivaltainen viranomainen ei ole kansallinen kriisinratkaisuviranomainen, kansallisen kriisinratkaisuviranomaisen (jäljempänä yhdessä kansallisen toimivaltaisen viranomaisen kanssa ’kansalliset viranomaiset’) kuulemisen; d) kaikki luottolaitoksen 81 artiklan 2 kohdan ja 82 artiklan 3 kohdan nojalla esittämät lausumat.

3.      EKP:n on myös tehtävä päätös 84 artiklassa kuvatuissa tapauksissa, jos asianomainen kansallinen kriisinratkaisuviranomainen ei vastusta luvan peruuttamista tai EKP toteaa, että kansalliset viranomaiset eivät ole panneet täytäntöön rahoitusmarkkinoiden vakauden ylläpitämiseksi tarpeellisia asianmukaisia toimia.”

127    YVM-kehysasetuksen 84 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.      Jos kansallinen kriisinratkaisuviranomainen ilmoittaa vastustavansa EKP:n aikomusta peruuttaa toimilupa, EKP:n ja kansallisen kriisinratkaisuviranomaisen on sovittava määräajasta, jonka aikana EKP:n on pidätyttävä etenemästä toimiluvan peruuttamisessa. EKP:n on ilmoitettava kansalliselle toimivaltaiselle viranomaiselle välittömästi, kun se on aloittanut yhteydenpidon kansallisten kriisinratkaisuviranomaisten kanssa tämän sopimuksen tekemiseksi.

2.      Sovitun määräajan päätyttyä EKP:n on arvioitava, ottaen huomioon mahdollinen edistyminen, aikooko se edetä toimiluvan peruuttamisessa vai pidentää sovittua määräaikaa [YVM-perusasetuksen] 14 artiklan 6 kohdan mukaisesti. EKP:n on kuultava sekä asianomaista kansallista toimivaltaista viranomaista että kansallista kriisinratkaisuviranomaista, jos tämä on jokin muu kuin kansallinen toimivaltainen viranomainen. Kansallisen toimivaltaisen viranomaisen on ilmoitettava EKP:lle näiden viranomaisten toteuttamista toimenpiteistä ja peruuttamisen seurauksia koskevasta arvioinnistaan.

3.      Jos kansallinen kriisinratkaisuviranomainen ei vastusta toimiluvan peruuttamista tai EKP toteaa, että kansalliset viranomaiset eivät ole panneet täytäntöön rahoitusmarkkinoiden vakauden ylläpitämiseksi tarpeellisia asianmukaisia toimia, on sovellettava 83 artiklaa.”

128    Direktiivin 2013/36 18 artiklassa, jossa säädetään tapauksista, joissa toimivaltainen kansallinen viranomainen voi ehdottaa toimiluvan peruuttamista vähemmän merkittävien luottolaitosten osalta, säädetään seuraavaa:

”Toimivaltaiset viranomaiset voivat peruuttaa luottolaitokselle myönnetyn toimiluvan vain, jos luottolaitos

– –

e)      kuuluu johonkin niistä muista tapauksista, joissa kansallisen lainsäädännön mukaan toimilupa voidaan peruuttaa; tai

f)      syyllistyy johonkin 67 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuun rikkomukseen.”

129    Direktiivin 2013/36 67 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Tätä artiklaa sovelletaan ainakin seuraavissa tilanteissa:

– –

d)      laitoksella ei ole käytössä toimivaltaisten viranomaisten edellyttämiä toimivia hallinnointi- ja ohjausjärjestelmiä niiden kansallisten säännösten mukaisesti, joilla 74 artikla saatetaan osaksi kansallista lainsäädäntöä;

e)      laitos ei ilmoita toimivaltaisille viranomaisille sitä, miten se täyttää [luottolaitosten vakavaraisuusvaatimuksista ja asetuksen (EU) N:o 648/2012 muuttamisesta 26.6.2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 575/2013 (EUVL 2013, L 176, s. 1)] 92 artiklassa vahvistetut omien varojen vaatimukset, taikka antaa epätäydellisiä tai epätarkkoja tietoja, rikkoen siten mainitun asetuksen 99 artiklan 1 kohtaa;

– –

o)      laitoksen todetaan rikkoneen vakavalla tavalla [rahoitusjärjestelmän käytön estämisestä rahanpesutarkoituksiin sekä terrorismin rahoitukseen 26.10.2005 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2005/60/EY (EUVL 2005, L 309, s. 15)] nojalla annettuja kansallisia säännöksiä;

– –”

130    Direktiivin 2013/36 74 artiklan 1 kohdassa säädetään, että ”laitoksilla on oltava toimivat hallinnointi- ja ohjausjärjestelmät, jotka muodostuvat selkeästä organisaatiorakenteesta, jossa vastuualueet on määritelty yksityiskohtaisesti, läpinäkyvästi ja johdonmukaisesti, tehokkaista prosesseista sellaisten riskien tunnistamiseksi, hallitsemiseksi ja seuraamiseksi, joita niihin kohdistuu tai saattaa kohdistua, ja niistä raportoimiseksi, riittävistä sisäisen valvonnan menetelmistä, mukaan luettuina luotettavat hallinto- ja laskentamenetelmät, sekä palkitsemisjärjestelmistä ja ‑käytännöistä, jotka ovat yhdenmukaisia hyvän ja tehokkaan riskienhallinnan kanssa ja edistävät sitä.”

131    Edellä 115–118 kohdassa mieliin palautetuista säännöksistä ilmenee, että YVM:ssä keskitetään vakavaraisuuden valvontatehtävät EKP:n tasolla, mutta määrätään kuitenkin osallistuvien jäsenvaltioiden kansallisia toimivaltaisia viranomaisia panemaan ne täytäntöön hajautetusti EKP:n valvonnassa, sen kanssa yhteistyössä ja sitä avustaen. EKP käyttää siis YVM:n sisällä yhtäältä tiettyjä yksinomaisia toimivaltuuksia: merkittävien luottolaitosten suora vakavaraisuusvalvonta ja sille YVM-perusasetuksen 4 artiklan mukaisesti kuuluvat toimivaltuudet kaikkien laitosten osalta niiden merkityksestä riippumatta. Vähemmän merkittävien laitosten vakavaraisuusvalvonta kuuluu toisaalta mainittujen kansallisten toimivaltaisten viranomaisten harjoittaman hajautetun täytäntöönpanon alaan, ja sitä koskevan kehyksen hyväksyy ja sitä valvoo viime kädessä EKP, jonka tehtävänä on valvoa vakavaraisuuden valvontajärjestelmän moitteetonta toimintaa ja tehokkuutta sekä vakavaraisuussääntöjen johdonmukaista ja yhtenäistä soveltamista kaikissa osallistuvissa jäsenvaltioissa. EKP harjoittaa vähemmän merkittävien laitosten välillistä valvontaa, jonka puitteissa kansalliset toimivaltaiset viranomaiset tekevät yhteistyötä sen kanssa ja avustavat sitä. Samoilla kansallisilla toimivaltaisilla viranomaisilla on lisäksi edelleen toimivalta niiden asioiden osalta, joita ei säännellä YVM-perusasetuksessa: kuluttajansuoja, rahoitusvälinemarkkinat, rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen torjunta, korruptiontorjunta.

132    YVM-perusasetuksen 6 artiklan 4–6 kohdan rakenteesta ilmenee erityisesti, että kyseisen YVM:n puitteissa on erotettu toisistaan merkittävien laitosten ja vähemmän merkittävinä pidettyjen laitosten vakavaraisuusvalvonta seitsemässä niistä yhdeksästä tehtävästä, jotka luetellaan mainitun asetuksen 4 artiklan 1 kohdassa.

133    Tästä seuraa ensinnäkin, että merkittävien laitosten vakavaraisuusvalvonta kuuluu yksinomaan EKP:lle. Sama koskee vähemmän merkittävien laitosten vakavaraisuusvalvontaa siltä osin kuin on kyse YVM-asetuksen 4 artiklan 1 kohdan a alakohdassa mainitusta tehtävästä, joka koskee luottolaitosten toimilupien myöntämistä ja peruuttamista.

134    Vähemmän merkittävien laitosten ja muiden YVM-perusasetuksen 4 artiklan 1 kohdassa tarkoitettujen tehtävien osalta on toiseksi todettava, että mainitun asetuksen 6 artiklan 5 ja 6 kohdasta yhdessä luettuina ilmenee, että niiden täytäntöönpanosta vastaavat EKP:n valvonnassa osallistuvien jäsenvaltioiden kansalliset toimivaltaiset viranomaiset, jotka siis valvovat suoraan mainittujen laitosten vakavaraisuutta.

135    Unionin yleinen tuomioistuin nimittäin katsoi YVM-perusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan ja 6 artiklan säännösten välisen vuorovaikutuksen, sellaisena kuin se on selitetty edellä 116–121 kohdassa, tarkastelusta ilmenevän, että niiden välisen suhteen logiikka perustui pikemminkin EKP:lle siirretyn yksinomaisen toimivallan hajautetun käytön sallimiseen kuin siihen, että EKP:n ja osallistuvien jäsenvaltioiden kansallisten toimivaltaisten viranomaisten toimivallan jakaminen suoritettaisiin kyseisen asetuksen 4 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja tehtäviä hoidettaessa. Tätä toteamusta tukevat mainitun asetuksen johdanto-osan perustelukappaleet. Perusasetuksen johdanto-osan 15 ja 28 perustelukappaleesta ilmenee, että vain tehtävät, jotka on nimenomaisesti annettu EKP:lle, jäävät jäsenvaltioiden toimivallan ulkopuolelle ja että rahoituslaitosten vakavaraisuusvalvonta muista kuin kyseessä olevan asetuksen 4 artiklan 1 kohdassa luetelluista syistä kuuluu edelleen jäsenvaltioiden toimivaltaan. Tästä seuraa väistämättä, että toimivallan jako EKP:n ja kansallisten toimivaltaisten viranomaisten välillä on suoritettu siinä vaiheessa, kun EKP:lle kuuluvat tehtävät on määritelty kyseessä olevan asetuksen 4 artiklan 1 kohdassa. On toisaalta todettava, että vaikka perusasetuksen johdanto-osan 28 perustelukappaleessa luetellaan valvontatehtävät, jotka pysyvät kansallisten viranomaisten toimivallassa, siihen ei sisälly yhtään kyseisen asetuksen 4 artiklan 1 kohdassa luetelluista tehtävistä. Mainitussa johdanto-osan perustelukappaleessa ei myöskään esitellä vähemmän merkittävien yhteisöjen suoraa valvontaa siten, että kansalliset viranomaiset käyttäisivät siihen vaadittua toimivaltaa (ks. vastaavasti tuomio 16.5.2017, Landeskreditbank Baden-Württemberg v. EKP, T-122/15, EU:T:2017:337, 54–57 kohta).

136    Todettakoon kolmanneksi YVM-perusasetuksen 6 artiklan 2 ja 3 kohdan rakenteesta ilmenevän yhtäältä, että EKP:stä ja osallistuvien jäsenvaltioiden toimivaltaisista kansallisista viranomaisista muodostuvan YVM:n puitteissa sekä EKP:tä että kansallisia toimivaltaisia viranomaisia koskee velvollisuus tehdä yhteistyötä vilpittömässä mielessä ja tietojenvaihtovelvollisuus. Erityisesti mainitun asetuksen 6 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan nojalla ”kansallisten toimivaltaisten viranomaisten on erityisesti annettava EKP:lle kaikki tarvittavat tiedot EKP:lle – – annettujen tehtävien hoitamiseksi”. Kyseisen artiklan 3 kohdan nojalla kansallisten toimivaltaisten viranomaisten vastuulla on lisäksi avustaa EKP:tä mainitun asetuksen 4 artiklassa tarkoitettuihin, kaikkiin luottolaitoksiin liittyviin tehtäviin liittyvien säädösten laadinnassa ja täytäntöönpanossa, tarkastustoiminnassa avustaminen mukaan luettuna.

137    On nimittäin todettu, että vähemmän merkittäväksi luokiteltujen laitosten valvonta mainitaan YVM-perusasetuksen johdanto-osan 38–40 perustelukappaleessa eli heti saman asetuksen johdanto-osan 37 perustelukappaleen jälkeen, kun siinä korostetaan, että ”kansalliset toimivaltaiset viranomaiset olisi velvoitettava avustamaan EKP:tä sen valvontatehtävien hoitamiseen liittyvien säädösten valmistelussa ja täytäntöönpanossa” ja että ”tähän olisi erityisesti sisällyttävä luottolaitosten tilanteen jatkuva päivittäinen arviointi ja asiaan liittyvät paikalla tehtävät tarkastukset”. Tällä YVM-perusasetuksen johdanto-osan perustelukappaleiden järjestyksellä pyritään viittaamaan siihen, että Euroopan unionin neuvoston tarkoituksena on ollut, että kansallisten toimivaltaisten viranomaisten YVM:n puitteissa harjoittama suora vakavaraisuusvalvonta on EKP:n avustustoimintaa ennemminkin kuin itsenäisen toimivallan käyttämistä (tuomio 16.5.2017, Landeskreditbank Baden-Württemberg v. EKP, T-122/15, EU:T:2017:337, 58 kohta).

138    On toiseksi todettava, että kansallisten toimivaltaisten viranomaisten harjoittamaa suoraa vakavaraisuusvalvontaa koskevan kehyksen määrittää EKP, jolla on YVM-perusasetuksen 6 artiklan 5 kohdan a ja b alakohdan mukaisesti toimivalta yhtäältä antaa kansallisille toimivaltaisille viranomaisille ”asetuksia, suuntaviivoja tai yleisluontoisia ohjeita, joiden mukaisesti kansallisten [toimivaltaisten] viranomaisten on suoritettava [mainitun asetuksen] 4 artiklassa määritetyt tehtävät”, ja toisaalta päättää ”itse käyttää suoraan kaikkia asiaan kuuluvia toimivaltuuksia yhden tai useamman – – luottolaitoksen osalta”. Tähän EKP:n määrittämään kansallisten toimivaltaisten viranomaisten harjoittamaa suoraa valvontaa koskevaan kehykseen kuuluvat lisäksi yhtäältä valvontavaltuudet, joista säädetään kyseisen asetuksen 6 artiklan 5 kohdan c alakohdassa, jossa viitataan mainitun artiklan 7 kohdan c alakohtaan, ja toisaalta kyseessä olevan asetuksen 10–13 artiklassa säädetyt tarkastus- ja tutkintavaltuudet, joita EKP voi päättää käyttää suoraan vähemmän merkittävien luottolaitosten osalta saman asetuksen 4 artiklan 6 kohdan d alakohdan nojalla.

139    On siis todettava, että EKP:llä on edelleen merkittäviä toimivaltuuksia myös niissä olosuhteissa, joissa kansalliset toimivaltaiset viranomaiset suorittavat YVM-perusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan b ja d–i alakohdassa tarkoitettuja valvontatehtäviään, ja että tällaisten toimivaltuuksien olemassaolo merkitsee kansallisten viranomaisten osuuden alisteista luonnetta niiden suorittaessa mainittuja tehtäviä (tuomio 16.5.2017, Landeskreditbank Baden-Württemberg v. EKP, T-122/15, EU:T:2017:337, 59 kohta).

140    Siltä osin kuin on nimenomaisesti kyse YVM-perusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan a alakohdassa säädetystä luottolaitoksen toimiluvan peruuttamisesta, EKP:n ja kansallisten toimivaltaisten viranomaisten välinen yhteistyö ilmenee mainitun asetuksen 14 artiklan 5 kohdan mukaisesti yhtäältä velvoitteesta kuulla näitä kansallisia toimivaltaisia viranomaisia siinä tapauksessa, että EKP peruuttaa toimiluvan omasta aloitteestaan, ja toisaalta kyseisten viranomaisten mahdollisuudesta ehdottaa toimiluvan peruuttamista EKP:lle.

141    Jos kansallinen toimivaltainen viranomainen ehdottaa toimiluvan peruuttamista YVM-perusasetuksen 14 artiklan 5 kohdan nojalla, EKP:n on kyseisen säännöksen toisen alakohdan ja YVM-kehysasetuksen 83 artiklan 2 kohdan mukaisesti otettava kaikilta osin huomioon kansallisen toimivaltaisen viranomaisen esittämät perustelut peruuttamiselle, kyseisen viranomaisen ja tarvittaessa kansallisen kriisinratkaisuviranomaisen kuuleminen sekä kyseessä olevan luottolaitoksen lausumat. EKP:n on myös tutkittava itse peruuttamisen perusteena olevien seikkojen olemassaolo sekä päätettävä kansallisen toimivaltaisen viranomaisen peruuttamispäätösluonnoksen hyväksymisestä tai hylkäämisestä.

142    On korostettava viidenneksi, että YVM-kehysasetuksen johdanto-osan 28 ja 29 perustelukappaleesta ilmenee, että tehtävä, joka koskee rahoitusjärjestelmän käytön estämistä rahanpesutarkoituksiin ja terrorismin rahoitukseen, kuuluu edelleen kansalliseen toimivaltaan ja että EKP:llä on tältä osin velvollisuus tehdä yhteistyötä kansallisten viranomaisten kanssa.

143    Rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen torjunnan ja vakavaraisuusvalvonnan välisestä yhteydestä on kuudenneksi todettava, että niiden seikkojen joukossa, jotka oikeuttavat pankkitoimiluvan peruuttamisen, mainitaan yhtäältä direktiivin 2013/36 18 artiklan f alakohdassa kyseisen direktiivin 67 artiklan 1 kohdassa tarkoitetut rikkomukset, joihin kuuluu rahoitusjärjestelmän käytön estämisestä rahanpesutarkoituksiin sekä terrorismin rahoitukseen annetun direktiivin 2005/60/EY nojalla annettujen kansallisten säännösten rikkominen vakavalla tavalla. Mainitun direktiivin 18 artiklan e alakohdassa mainitaan toisaalta muut tapaukset, joissa toimilupa voidaan kansallisen lainsäädännön mukaan peruuttaa.

144    Tältä osin on korostettava, että vaikka direktiivin 2013/36 18 artiklassa viitataan kansallisten toimivaltaisten viranomaisten valtuuteen peruuttaa toimilupa, kun otetaan huomioon näiden kansallisten toimivaltaisten viranomaisten ja EKP:n välinen tehtäväjako, josta säädetään YVM-perusasetuksen 4 artiklassa, ja erityisesti se, että toimilupien peruuttamista koskevasta toimivallasta on tullut EKP:n yksinomainen toimivaltuus, jota se voi käyttää mainitun asetuksen 14 artiklan 5 kohdan nojalla kansallisen toimivaltaisen viranomaisen ehdotuksesta, kyseisen direktiivin 18 artiklan on ymmärrettävä viittaavan valtuuteen ehdottaa toimiluvan peruuttamista, joka kuuluu edelleen kansallisille toimivaltaisille viranomaisille.

145    Yhdenmukaisten sääntöjen ja yhdenmukaisen menettelyn vahvistamisesta luottolaitosten ja tiettyjen sijoituspalveluyritysten kriisinratkaisua varten yhteisen kriisinratkaisumekanismin ja yhteisen kriisinratkaisurahaston puitteissa sekä asetuksen (EU) N:o 1093/2010 muuttamisesta 15.7.2014 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 806/2014 (EUVL 2014, L 255, s. 1, jäljempänä yhteistä kriisinratkaisumekanismia koskeva asetus) johdanto-osan 11 perustelukappaleesta ilmenee YVM:n ja yhteisen kriisinratkaisumekanismin keskinäisen suhteen osalta, että valvonta ja kriisinratkaisu ovat Euroopan pankkiunionin puitteissa kaksi toisiaan täydentävää näkökohtaa, eivätkä ne siis lähtökohtaisesti ole vaihtoehtoisia.

146    On nimittäin todettava, että YVM:n ja yhteisen kriisinratkaisumekanismin päämäärät ovat erilaiset. Kuten yhteistä kriisinratkaisumekanismia koskevan asetuksen johdanto-osan seitsemännessä perustelukappaleessa muistutetaan, YVM:n tarkoituksena on taata luottolaitosten mikrotason vakavaraisuusvalvontaa koskeva politiikka unionin tasolla sekä sen täytäntöönpano yhdenmukaisella ja toimivalla tavalla kaikissa euroalueeseen kuuluvissa jäsenvaltioissa ja niissä euroalueen ulkopuolisissa jäsenvaltioissa, jotka haluavat osallistua YVM:ään. Sen tavoitteena on myös makrotason vakavaraisuusvalvonta ja viime kädessä unionin rahoitusvakaus. Yhteisen kriisinratkaisumekanismin olennaisena tehtävänä on sitä vastoin jo todettujen kriisitilanteiden hallinta, entistä tehokkaampien kriisinratkaisumekanismien perustaminen, jotta estetään niiden vahinkojen leviäminen, joita pankkien kykenemättömyys jatkaa toimintaansa aiheuttaa, noudattamalla yhdenmukaisia sääntöjä ja yhdenmukaisen menettelyjä, kuten mainitun asetuksen johdanto-osan kuudennesta ja kahdeksannesta perustelukappaleesta sekä 1 artiklasta ilmenee. Vaikka nämä kaksi järjestelmää siis toimivat yhdessä lopullisena päämääränään unionin rahoitusjärjestelmän kestävyys ja vakaus, YVM toiminta on kriisejä ennaltaehkäisevää, kun taas yhteisen kriisinratkaisumekanismin toiminnan tavoitteena on kriisien ratkaiseminen.

147    On kahdeksanneksi todettava, että arviot yhteisön kykenemättömyydestä tai todennäköisestä kykenemättömyydestä jatkaa toimintaansa, joita voivat antaa EKP tai yhteinen kriisinratkaisuneuvosto merkittävien luottolaitosten osalta tai kansalliset toimivaltaiset viranomaiset taikka kansalliset kriisinratkaisuviranomaiset vähemmän merkittävien luottolaitosten osalta, kuten yhteistä kriisinratkaisumekanismia koskevan asetuksen 7 artiklan 3 kohdasta ilmenee, ovat kriisinratkaisumääräyksen antamista valmistelevia toimia, mutta eivät kuitenkaan välttämättä johda sen antamiseen. Määräyksen antaminen kuuluu yhteisen kriisinratkaisuneuvoston tai kansallisten kriisinratkaisuviranomaisten yksinomaiseen toimivaltaan sen mukaan, kuinka merkittävästä luottolaitoksesta on kyse.

148    Arviot siitä, onko yhteisö kykenemätön tai todennäköisesti kykenemätön jatkamaan toimintaansa, eivät myöskään ole virallisia päätöksiä siitä, onko luottolaitos laiminlyönyt sääntelyä koskevat velvoitteensa, vaan valmistelevia toimia, jotka eivät muuta kyseessä olevan luottolaitoksen oikeusasemaa. Kyseiset toimet nimittäin muodostuvat EKP:n (tai kansallisen toimivaltaisen viranomaisen) suorittamasta tosiseikkojen arvioinnista sen kysymyksen osalta, onko mainittu laitos kykenemätön tai todennäköisesti kykenemätön jatkamaan toimintaansa, eikä kyseinen arviointi ole sitova, vaan kriisinratkaisuneuvosto (tai kansallinen kriisinratkaisuviranomainen) hyväksyy sen pohjalta kriisinratkaisumääräyksiä tai päätöksiä, joissa todetaan, ettei kriisinratkaisu ole yleisen edun kannalta välttämätön (ks. vastaavasti määräys 6.5.2019, ABLV Bank v. EKP, T-281/18, EU:T:2019:296, 36, 48 ja 49 kohta).

149    Yhteistä kriisinratkaisumekanismia koskevan asetuksen 18 artiklan 1 kohdasta nimittäin ilmenee, että tällainen määräys annetaan vain tiettyjen edellytysten täyttyessä. Luottolaitoksen on erityisesti oltava tilanteessa, jossa se on kykenemätön tai todennäköisesti kykenemätön jatkamaan toimintaansa ja jossa ei myöskään voida kohtuudella olettaa, että sen kykenemättömyys jatkaa toimintaansa on estettävissä kohtuullisessa ajassa millään muulla yksityisen sektorin toimenpiteellä tai vakavaraisuutta koskevalla toimella. Kriisinratkaisutoimenpiteen on myös oltava yleisen edun kannalta välttämätön.

150    Tältä osin oikeuskäytännössä todetaan, että yhteistä kriisinratkaisumekanismia koskevan asetuksen johdanto-osan 26 perustelukappaleen mukaan EKP:n (ja analogisesti kansallisten toimivaltaisten viranomaisten) ja kriisinratkaisuneuvoston (ja analogisesti kansallisten kriisinratkaisuviranomaisten) olisi pystyttävä arvioimaan, onko luottolaitos kykenemätön tai todennäköisesti kykenemätön jatkamaan toimintaansa, mutta on yksinomaan kriisinratkaisuneuvoston (ja analogisesti kansallisten kriisinratkaisuviranomaisten) tehtävä arvioida kriisinratkaisun edellytyksiä ja antaa kriisinratkaisumääräys, jos se katsoo, että kaikki edellytykset täyttyvät, kuten myös yhteistä kriisinratkaisumekanismia koskevan asetuksen 18 artiklan 1 kohdasta nimenomaisesti ilmenee. EKP:llä (ja analogisesti kansallisilla toimivaltaisilla viranomaisilla) on tosin toimivalta toimittaa kriisinratkaisuneuvostolle arviointi ensimmäisestä edellytyksestä eli siitä, onko yhteisö kykenemätön tai todennäköisesti kykenemätön jatkamaan toimintaansa, mutta kyse on nimenomaisesti ainoastaan arvioinnista, joka ei sido kriisinratkaisuneuvostoa (ks. vastaavasti määräys 6.5.2019, ABLV Bank v. EKP, T-281/18, EU:T:2019:296, 34 kohta).

151    On yhdeksänneksi todettava yhteistä kriisinratkaisumekanismia koskevan asetuksen johdanto-osan 57 perustelukappaleesta ilmenevän yhtäältä, että sitä, ettei yhteisö täytä toimilupaedellytyksiä, ei saisi sellaisenaan käyttää kriisinratkaisuun asettamisen perusteena, erityisesti jos tällainen yhteisö on toimintakykyinen tai todennäköisesti pysyy toimintakykyisenä. Yhteisön olisi toisaalta katsottava olevan kykenemätön tai todennäköisesti kykenemätön jatkamaan toimintaansa, kun se rikkoo tai todennäköisesti lähitulevaisuudessa rikkoo toimiluvan voimassaolon jatkamiselle asetettuja vaatimuksia.

152    Arviointi siitä, onko yhteisö kykenemätön tai todennäköisesti kykenemätön jatkamaan toimintaansa, ja toimiluvan peruuttaminen eivät toiminnallisesti vastaa toisiaan. Vaikka on totta, että tällainen arviointi voi perustua sen toteamiseen, etteivät yhteistä kriisinratkaisumekanismia koskevan asetuksen 18 artiklan 4 kohdan a alakohdan mukaiset toimiluvan voimassa pitämisen edellytykset enää täyty, kyseiset kaksi toimea eivät vastaa toisiaan. Tässä yhteydessä on riittävää todeta, että direktiivin 2013/36 18 artiklassa luetellut toimiluvan peruuttamisen edellytykset eroavat merkittävästi niistä mainitun asetuksen 18 artiklan 4 kohdan mukaisista seikoista, joihin arviointi siitä, onko yhteisö kykenemätön tai todennäköisesti kykenemätön jatkamaan toimintaansa, perustuu (määräys 6.5.2019, ABLV Bank v. EKP, T-281/18, EU:T:2019:296, 46 kohta).

153    Nyt käsiteltävää kanneperusteiden ryhmää on tutkittava näiden seikkojen valossa.

b)     Ensimmäinen osa, joka koskee sitä, ettei EKP:llä ollut toimivaltaa peruuttaa luottolaitoksen toimilupaa, koska kansallinen toimivaltainen viranomainen oli jo tehnyt arvion laitoksen kykenemättömyydestä tai todennäköisestä kykenemättömyydestä jatkaa toimintaansa

154    Käsiteltävässä asiassa on ensinnäkin todettava, että 17.7.2018 tehty päätös koskee toisen kantajan luottolaitostoiminnan harjoittamista koskevan toimiluvan peruuttamista sen Viron kansallisen oikeuden säännösten loukkaamisen vuoksi, jossa kyseisellä toimenpiteellä määrätään seuraamuksia siitä, ettei käytössä ole hallinnointi- ja ohjausjärjestelmää eikä rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen torjuntaa koskevaa järjestelmää, että toimivaltaisen kansallisen viranomaisen ohjetta ei ole noudatettu ja että on toimitettu harhaanjohtavia tietoja ja asiakirjoja.

155    On toiseksi huomautettava, että EKP hyväksyi 26.3.2018 tehdyn päätöksen ja sen jälkeen 17.7.2018 tehdyn päätöksen Viron toimivaltaisen viranomaisen, FSA:n, ehdotuksesta YVM-perusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan a alakohdan ja 14 artiklan 5 kohdan sekä YVM-kehysasetuksen 83 artiklan 1 kohdan nojalla.

156    On kolmanneksi todettava, että tällaisen päätöksen yhteydessä ja käytettäessä hajautetusti EKP:n yksinomaista toimivaltaa toimiluvan peruuttamiseen, koska toinen kantaja oli vähemmän merkittävä luottolaitos, EKP oli YVM-perusasetuksen 14 artiklan 5 kohdan ja YVM-kehysasetuksen 83 artiklan 2 kohdan b ja c alakohdan nojalla velvollinen ottamaan täysimääräisesti huomioon kansallisen toimivaltaisen viranomaisen peruuttamisen perusteeksi esittämät syyt sekä tekemään kyseisen viranomaisen kanssa yhteistyötä kuulemalla sitä mahdollisista kriisinratkaisutoimenpiteistä, jotka kansallinen kriisinratkaisuviranomainen oli katsonut tarpeellisiksi.

157    Todettakoon neljänneksi 17.7.2018 tehdyn päätöksen 3.2 kohdan d alakohdasta ilmenevän, että FSA, joka on Virossa sekä kansallinen toimivaltainen viranomainen YVM:n puitteissa että kansallinen kriisinratkaisuviranomainen yhteisen kriisinratkaisumekanismin puitteissa (rahoituskriisien torjunnasta ja ratkaisemisesta annetun Viron lain 3 §), teki 10.4.2017 FOLTF-päätöksen sillä perusteella, että toinen kantaja oli rikkonut useita toimilupaedellytyksiä, joten sen toimilupa olisi voitu peruuttaa yhteisestä kriisinratkaisumekanismista annetun asetuksen johdanto-osan 57 perustelukappaleen mukaisesti.

158    Yhteisestä kriisinratkaisumekanismista annetun asetuksen johdanto-osan 57 perustelukappaleen mukaan yhteisön olisi katsottava olevan kykenemätön tai todennäköisesti kykenemätön jatkamaan toimintaansa, kun se rikkoo tai todennäköisesti rikkoo toimiluvan voimassaolon jatkamiselle asetettuja vaatimuksia.

159    On seuraavaksi todettava, että 17.7.2018 tehdyn päätöksen 3.1 kohdan b alakohdasta ilmenee, että FSA teki kansallisen kriisinratkaisuviranomaisen asemassa 7.2.2018 päätöksen, jossa todettiin, ettei kriisinratkaisu ollut yleisen edun mukainen. Juuri tähän päätökseen kantajat viittaavat kirjelmissään toisena FOLTF-päätöksenä.

160    Vaikka FSA teki FOLTF-päätöksen, mihin sillä oli toimivalta, ja vaikka yhteistä kriisinratkaisumekanismia koskevan asetuksen 18 artiklan 1 kohdan a alakohdassa säädetty kriisinratkaisumääräyksen antamista koskeva ensimmäinen edellytys siis täyttyi, katsottiin, ettei kriisinratkaisutoimien toteuttaminen ollut yleisen edun mukaista, joten mainitun asetuksen 18 artiklan 1 kohdan c alakohdassa säädetty kolmas edellytys ei täyttynyt. Näin ollen mainittu päätös ei käsiteltävässä asiassa johtanut kansallisen kriisinratkaisuviranomaisen (FSA) antamaan kriisinratkaisumääräykseen, koska säädetyt edellytykset eivät täyttyneet kumulatiivisesti.

161    Sitä vastoin 17.7.2018 tehdyn päätöksen 3.1 kohdan c alakohdasta ilmenee, että FSA teki 6.3.2018 toimiluvan peruuttamista koskevan päätösehdotuksen ja että EKP:n saatua kyseisen ehdotuksen se antoi toiselle kantajalle mahdollisuuden esittää siitä lausumansa ja hyväksyi sen jälkeen 26.3.2018 tehdyn päätöksen ja 17.7.2018 tehdyn päätöksen, joka perustuu FSA:n esittämiin perusteisiin ja tosiseikkoja koskeviin arviointeihin sekä sen tekemien tarkastusten ja tutkimusten tuloksiin.

162    On ensinnäkin todettava, että EKP katsoi perustellusti 17.7.2018 tehdyn päätöksen 2.1 kohdassa, että sillä oli yksinomainen toimivalta tehdä toimiluvan peruuttamispäätös. Tällainen toteamus on yhtäältä YVM-perusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan a alakohdan ja 14 artiklan 5 kohdan ja YVM-kehysasetuksen 83 artiklan sekä toisaalta edellä 135 kohdassa mieliin palautetun oikeuskäytännön mukainen.

163    Todettakoon toiseksi, että on osallistuvien jäsenvaltioiden kansallisten toimivaltaisten viranomaisten ja EKP:n YVM:n puitteissa käyttämän toimivallan jaon, sovellettavien säännösten ja edellä 136, 137, 140 ja 141 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaista, että FSA toimitti EKP:lle toimiluvan peruuttamista koskevan päätösehdotuksen ja että EKP nojautui oman päätöksensä perusteluissa kyseisen päätösehdotuksen perusteluihin.

164    Koska toinen kantaja nimittäin oli vähemmän tärkeä luottolaitos, oli FSA:n eli Viron kansallisen toimivaltaisen viranomaisen tehtävä tarkistaa tarvittavat tosiseikat sekä valmistella kaikki YVM-perusasetuksen 4 artiklassa tarkoitettuihin tehtäviin liittyvät toimet, kuten toimiluvan peruuttamispäätös, ja avustaa EKP:tä niiden suunnittelussa ja täytäntöönpanossa.

165    Edellä 138 ja 139 kohdassa mainittujen säännösten ja oikeuskäytännön nojalla EKP:llä oli toimivalta määrittää puitteet FSA:n harjoittamalle suoralle valvonnalle, ja EKP käytti tätä toimivaltaa käsiteltävässä asiassa pitämällä erilaisia kuulemisia FSA:n kanssa, erityisesti huhtikuusta 2017 alkaen ja viimeisen tarkastuksen jälkeen, kuten EKP istunnossa vahvisti.

166    Todettakoon kolmanneksi, että EKP:llä oli kiistatta toimivalta hyväksyä 17.7.2018 tehty päätös huolimatta ja riippumatta niistä päätöksistä, joihin kantajat vetosivat.

167    Tältä osin kantajien väitteet, joiden mukaan EKP:llä ei ollut toimivaltaa hyväksyä 17.7.2018 tehtyä päätöstä, koska kansallinen toimivaltainen viranomainen oli tehnyt päätöksen, joka koski toisen kantajan kykenemättömyyttä tai todennäköistä kykenemättömyyttä jatkaa toimintaansa, perustuvat yhtäältä YVM:n ja toisaalta yhteisen kriisinratkaisumekanismin yhteisvaikutuksen virheelliseen tulkintaan sekä tiettyihin tosiseikkoja koskeviin virheisiin.

168    Kantajat nimittäin katsovat lähinnä, että YVM ja yhteinen kriisinratkaisumekanismi ovat vaihtoehtoisia järjestelmiä, että – toisin kuin kansallisessa oikeudessa aikaisemmin säädettiin – kriisinratkaisutoimenpiteen toteuttamatta jättämisestä ei ole seurauksena luottolaitoksen asettaminen selvitystilaan kansallisen oikeuden nojalla ja että EKP:llä ei FOLTF-päätöksen tekemisen jälkeen ole toimivaltaa päättää toimiluvan peruuttamisesta.

169    Toisin kuitenkin kuin kantajat väittävät, FSA ei tehnyt kahta päätöstä, vaan yhtäältä 10.4.2017 FOLTF-päätöksen eli arvion yhteisön kykenemättömyydestä tai todennäköisestä kykenemättömyydestä jatkaa toimintaansa ja toisaalta 7.2.2018 kansallisen kriisinratkaisuviranomaisen tehtäviä hoitaessaan päätöksen, jossa todettiin, ettei kriisinratkaisu ollut yleisen edun mukainen, kuten ilmenee selvästi 17.7.2018 tehdystä päätöksestä, jonka kohdat palautetaan mieliin edellä 157 ja 159 kohdassa.

170    Kyseessä olevat toimet ovat erillisiä, koska arvio yhteisön kykenemättömyydestä tai todennäköisestä kykenemättömyydestä jatkaa toimintaansa on yksi edellytys kriisinratkaisua koskevan lopullisen päätöksen tekemiselle eli kriisinratkaisumekanismia koskevan asetuksen 18 artiklan 6 kohdan mukaisen kriisinratkaisumääräyksen antamiselle. Tämä on välttämätön mutta ei kuitenkaan riittävä edellytys kriisinratkaisutoimenpiteen toteuttamiselle, kuten edellä 149 kohdasta ilmenee.

171    Tämä tulkinta vahvistetaan edellä 148 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä, jonka mukaan arvio yhteisön kykenemättömyydestä tai todennäköisestä kykenemättömyydestä jatkaa toimintaansa muodostuu kansallisen toimivaltaisen viranomaisen suorittamasta tosiseikkojen arvioinnista sen kysymyksen osalta, onko mainittu laitos kykenemätön tai todennäköisesti kykenemätön jatkamaan toimintaansa, eikä kyseinen arviointi ole sitova, vaan kansallinen kriisinratkaisuviranomainen hyväksyy sen pohjalta kriisinratkaisumääräyksiä tai päätöksiä, joissa todetaan, ettei kriisinratkaisu ole yleisen edun kannalta välttämätön.

172    Kansallisen kriisinratkaisuviranomaisen tehtävää hoitaessaan FSA teki käsiteltävässä asiassa jälkimmäisen kaltaisen päätöksen.

173    Toisin kuin kantajat väittävät, tällaisessa päätöksessä ei kuitenkaan kielletä EKP:tä tekemästä myöhemmin toimiluvan peruuttamista koskevaa päätöstä.

174    On päinvastoin katsottava, että siltä osin kuin arvio, joka koskee yhteisön kykenemättömyyttä tai todennäköistä kykenemättömyyttä jatkaa toimintaansa ja joka voidaan tehdä erityisesti toimiluvan peruuttamisedellytysten täyttyessä, kuten yhteistä kriisinratkaisumekanismia koskevan asetuksen johdanto-osan 57 perustelukappaleesta ilmenee ja kuten myös toinen kantaja myöntää, ja jota voidaan käyttää kriisinratkaisutoimenpiteen toteuttamisperusteena, ei anna aihetta tällaiseen toimeen sen kansallisen toimivaltaisen kriisinratkaisuviranomaisen mukaan, jolla on toimivalta toteuttaa se mainitun asetuksen 7 artiklan 3 kohdan e alakohdan nojalla (vähemmän merkittävän luottolaitoksen osalta), EKP voi päättää edetä sellaisen luottolaitoksen toimiluvan peruuttamisessa, joka ei enää täytä toimiluvan voimassaolon jatkamisen edellytyksiä.

175    Vaikka yhteinen kriisinratkaisumekanismi on nimittäin tarkoitettu samaan tehtävän hoitamiseen kuin YVM eli unionin rahoitusjärjestelmän vakauden ja luotettavuuden turvaamiseen ja on siis viimeksi mainittuun järjestelmään nähden täydentävä, kuten yhteistä kriisinratkaisumekanismia koskevan asetuksen johdanto-osan 11 perustelukappaleesta ilmenee, sitä voidaan kuitenkin soveltaa silloin, kun yhteisö on maksukyvyttömyystilanteessa tai vaarassa tulla maksukyvyttömäksi, ja se on tarkoitettu rahoituskriisien hallintaan niiden tapahduttua, kuten mainitun asetuksen johdanto-osan seitsemännestä perustelukappaleesta ilmenee.

176    Tämä toteamus vahvistetaan lisäksi yhteistä kriisinratkaisumekanismia koskevan asetuksen johdanto-osan 57 perustelukappaleessa, jonka mukaan ”sitä, ettei yhteisö täytä toimilupaedellytyksiä, ei saisi sellaisenaan käyttää kriisinratkaisuun asettamisen perusteena, erityisesti jos yhteisö on toimintakykyinen tai todennäköisesti pysyy toimintakykyisenä”, samoin kuin edellä 152 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä.

177    Kantajien väitteiden mukaisesti YVM:n ja yhteisen kriisinratkaisumekanismin nojalla toteutettavat toimenpiteet voivat sulkea toisensa pois yksinomaan siinä tapauksessa, että yhteisö ei paitsi enää takaa toimiluvan voimassaolon jatkamiselle asetettuja edellytyksiä se ei myöskään ole enää maksukykyinen.

178    Ainoastaan tässä tapauksessa EKP:n on kantajien mukaan asetettava etusijalle kriisinratkaisuneuvoston tai kansallisen kriisinratkaisuviranomaisen (sen mukaan, kuinka merkittävä luottolaitos on) hyväksymä kriisinratkaisutoimenpide sen kyseisten muiden viranomaisten kanssa toteutettavan yhteensovittamis- ja yhteistyöjärjestelyn mukaisesti, joka rajataan YVM-perusasetuksen 14 artiklan 5 ja 6 kohdassa sekä YVM-kehysasetuksen 83 artiklan 3 kohdassa ja 84 artiklassa. Mainitun kehysasetuksen 83 artiklan 2 kohdan nojalla EKP on lisäksi velvollinen ottamaan asianmukaisesti huomioon kansallisten kriisinratkaisuviranomaisten kanssa pidetyt kuulemiset ennen kuin se tekee toimiluvan peruuttamispäätöksen.

179    YVM:n ja yhteisen kriisinratkaisumekanismin rinnakkaisuutta ei voida ymmärtää siten, että se sulkee pois vakavaraisuusvalvonnasta vastaavan toimivaltaisen viranomaisen eli EKP:n mahdollisuuden peruuttaa toimilupa silloin, kun edellytyksiä kriisinratkaisutoimenpiteen toteuttamiselle ei ole eli kun kyseessä oleva luottolaitos ei ole vaarassa menettää kannattavuuttaan.

180    Tämä nimittäin johtaisi siihen, että luottolaitokset, joiden rahoitusasema on vakaa, vapautettaisiin velvollisuudesta noudattaa muita vakavaraisuussääntöjä, joita niille on asetettu niiden toimiluvan voimassa pitämistä varten.

181    Sen kantajien väitteen osalta, jonka mukaan FOLTF-päätökset on annettava niille tiedoksi, on korostettava, että lopullinen päätös, jolla kansallinen kriisinratkaisuviranomainen vahvisti, ettei kriisinratkaisu ollut yleisen edun mukainen, ja arvio yhteisön kykenemättömyydestä tai todennäköisestä kykenemättömyydestä jatkaa toimintaansa kuuluvat eri menettelyyn kuin se, joka johti 17.7.2018 tehtyyn päätökseen, joten se, ettei toiselle kantajalle ilmoitettu FOLTF-päätöksestä, ei vaikuta 17.7.2018 tehdyn päätöksen lainmukaisuuteen. Siltä osin kuin FOLTF-päätöksen perustelut ovat yhteneväiset toimiluvan peruuttamista koskevan FSA:n päätösehdotuksen, sellaisena kuin se toistetaan 17.7.2018 tehdyssä päätöksessä, perustelujen kanssa, niiden on lisäksi katsottava olevan mainitun kantajan, joka on näiden viimeksi mainittujen päätösten adressaatti, tiedossa.

182    Kun otetaan lisäksi huomioon edellä 173–180 kohdassa esitetyt täsmennykset, jotka liittyvät YVM:n ja yhteisen kriisinratkaisumekanismin keskinäiseen suhteeseen, on katsottava, että kantajien väitteet, jotka koskevat 17.7.2018 tehtyyn päätökseen sisältyvää viittausta kansalliseen oikeussääntöön, joka väitteiden mukaan kumottiin kyseisten kahden järjestelmän tultua voimaan, ja erityisesti luottolaitoksista annetun Viron lain 18 §:ään, ovat tehottomia.

183    Edellä esitetystä seuraa, että kanneperusteen nyt käsiteltävä osa ei voi menestyä.

c)     Toinen osa, joka koskee sitä, ettei EKP:llä ole toimivaltaa arvioida rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen torjuntaan liittyviä seikkoja

184    Kantajat riitauttavat lähinnä EKP:n toimivallan tehdä päätös toimiluvan peruuttamisesta rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen torjuntaan liittyvien säännösten rikkomisen vuoksi, koska sillä ei ole toimivaltaa tällä alalla. Toimiluvan peruuttaminen on niiden mukaan sen sijaan perusteltua vain vakavaraisuuteen liittyvistä syistä.

185    Kuten direktiivin 2013/36 67 artiklasta ilmenee, toimiluvan peruuttamisesta säädetään myös siinä tapauksessa, että luottolaitos laiminlyö rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen torjuntaan liittyvät velvoitteet. Asiaa koskevien velvoitteiden noudattamisella on siis selvästi merkitystä vakavaraisuusvalvonnan yhteydessä, sillä kuten direktiivin 2005/60 johdanto osan ensimmäisessä ja toisessa perustelukappaleessa korostetaan, rahoitusjärjestelmän käyttö rahanpesutarkoituksiin voi uhata rahoitusjärjestelmän vakautta, luotettavuutta ja mainetta sekä sisämarkkinoita.

186    Sillä, että direktiivin 2013/36 18 artiklan sanamuodossa mainitaan myös kansallisten valvontaviranomaisten toimivalta peruuttaa toimilupa, ei voida asettaa kyseenalaiseksi unionin lainsäätäjän tahtoa, sellaisena kuin se ilmenee tällä hetkellä voimassa olevan YVM-perusasetuksen säännöksistä.

187    Vaikka jäsenvaltioilla on nimittäin toimivalta panna täytäntöön rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen torjuntaan liittyviä säännöksiä, kuten YVM-perusasetuksen johdanto-osan 28 perustelukappaleessa nimenomaisesti todetaan, EKP:llä on yksinomainen toimivalta peruuttaa toimilupa kaikkien luottolaitosten osalta niiden merkityksestä riippumatta silloinkin, kun se perustuu – kuten käsiteltävässä asiassa – direktiivin 2013/36 67 artiklan 1 kohdan, johon kyseisen direktiivin 18 artiklassa viitataan, d, e ja o alakohdassa säädettyihin perusteisiin, koska YVM-perusasetuksen 14 artiklan 5 kohdassa asetetaan toimiluvan peruuttamisen edellytykseksi se, että on olemassa yksi tai useampia perusteita, jotka oikeuttavat peruuttamisen mainitun direktiivin 18 artiklan mukaisesti. Kantajilla ei siis tästä syystä ole perusteita kyseenalaistaa EKP:n toimivaltaa hyväksyä 17.7.2018 tehty päätös.

188    Siltä osin kuin on kyse toimiluvan peruuttamisperusteista käsiteltävässä asiassa on toiseksi todettava, että kantajat eivät voi pätevästi riitauttaa sitä, että kyseiset perusteet vastaavat selvästi tiettyjä niistä perusteista, jotka oikeuttavat toimiluvan peruuttamisen, ja erityisesti direktiivin 2013/36 18 artiklan e ja f alakohtaan sisältyviä perusteita, kuten YVM-perusasetuksen 14 artiklan 5 kohdassa edellytetään. Mainitun direktiivin 18 artiklan f alakohta koskee erityisesti tapauksia, joissa luottolaitos syyllistyy kyseisen direktiivin 67 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuun rikkomiseen.

189    Käsiteltävässä asiassa 17.7.2018 tehdyssä päätöksessä väitettiin toisen kantajan syyllistyneen direktiivin 2013/36 67 artiklan 1 kohdan d, e ja o alakohdassa lueteltuihin rikkomuksiin. Kyseiset rikkomukset koskevat sitä, ettei käytössä ollut kansallisten toimivaltaisten viranomaisten edellyttämiä hallinnointi- ja ohjausjärjestelmiä niiden kansallisten säännösten mukaisesti, joilla mainitun direktiivin 74 artikla saatetaan osaksi kansallista lainsäädäntöä, ettei kansallisille toimivaltaisille viranomaisille annettu tietoja omien varojen vaatimusten täyttämisestä taikka niille annettiin epätäydellisiä tai epätarkkoja tietoja, ja direktiivin 2005/60/EY nojalla annettujen rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen torjuntaan liittyvien kansallisten säännösten rikkomista vakavalla tavalla.

190    Näin ollen, ja kun otetaan huomioon myös edellä 185 ja 187 kohdassa esitetyt seikat, on hylättävä kantajien väitteet siitä, ettei EKP:llä ole toimivaltaa käyttää toimiluvan peruuttamisvälinettä rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen torjuntaan liittyvien rikkomusten osalta.

191    Erityisesti sen kantajien väitteen osalta, jonka mukaan osallistuvien jäsenvaltioiden kansallisten toimivaltaisten viranomaisten ja EKP:n YVM:n puitteissa käyttämän toimivallan jako ja suhteellisuusperiaate edellyttävät, että ennen pankkitoimiluvan peruuttamista rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen torjuntaan liittyvän lainsäädännön rikkomisen vuoksi koko muiden käytettävissä olevien toimenpiteiden valikoima (sakot, tietyntyyppisen toiminnan harjoittamista koskeva kielto, rikossyytteet) on jo käytetty, on lisäksi todettava, että se on hylättävä.

192    Asiakirja-aineistosta nimittäin ilmenee, että FSA antoi toiselle kantajalle useita tilaisuuksia noudattaa rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen torjuntaa koskevia lakisääteisiä vaatimuksia, kuten edellä 25, 26 ja 29 kohdasta ilmenee, muun muassa antamalla määräyksen, jota kyseinen kantaja ei myöskään noudattanut. Näin ollen kantajat eivät voi pätevästi arvostella EKP:tä siitä, että se teki toimiluvan peruuttamispäätöksen liian aikaisin tai suhteellisuusperiaatetta loukkaavalla tavalla.

193    On kolmanneksi todettava, että koska sen täytäntöönpano ja valvonta, että luottolaitos noudattaa rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen torjuntaa koskevia säännöksiä, kuuluvat epäilemättä kansallisten viranomaisten toimivaltaan ja koska käsiteltävässä asiassa juuri FSA käytti tätä toimivaltaa, kantajat eivät voi pätevästi vedota siihen, että EKP loukkasi FSA:lle kuuluvaa toimivaltaa.

194    On yhtäältä nimittäin niin, että FSA täytti EKP:tä koskevan yhteistyö- ja avustamisvelvollisuutensa, sellaisena kuin siitä säädetään YVM-perusasetuksen 6 artiklan 2 kohdan toisessa alakohdassa ja 3 kohdassa, noudattamalla osallistuvien jäsenvaltioiden kansallisten toimivaltaisten viranomaisten ja EKP:n YVM:n puitteissa käyttämän toimivallan jakoa, jota edellä 131, 136, 137 ja 140 kohdassa korostetaan, ja erityisesti turvautumalla toimiluvan peruuttamista koskevan yksinomaisen toimivallan hajautettuun käyttöön, joka tunnustetaan edellä 135 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä, ensinnäkin suorittamalla välttämättömät konkreettiset tarkastukset ja todentamiset, toiseksi ottamalla yhteyttä kyseessä olevaan luottolaitokseen ongelmien ratkaisemiseksi aikaisessa vaiheessa, mukaan lukien kuulemalla sen omissa puitteissa toimivaa kansallista kriisinratkaisuviranomaista, ja kolmanneksi valmistelemalla toimiluvan peruuttamista koskevan päätösluonnoksen mainitun asetuksen 14 artiklan 5 kohdan nojalla.

195    Kantajat eivät myöskään toisaalta voi pätevästi arvostella EKP:tä siitä, että se hyväksyi 17.7.2018 tehdyn päätöksen toimiluvan peruuttamista koskevan FSA:n päätösluonnoksen perusteella, sillä YVM-perusasetuksen 14 artiklan 5 kohdan toisesta alakohdasta ja YVM-kehysasetuksen 83 artiklan 2 kohdasta ilmenee, että kansallisen toimivaltaisen viranomaisen ehdottaessa EKP:lle toimiluvan peruuttamista EKP on velvollinen ottamaan täysin huomioon ne syyt, joilla kansallinen toimivaltainen viranomainen perustelee kyseisen peruuttamisen.

196    On lisäksi todettava, että EKP myös pyysi toista kantajaa esittämään lausumia toimiluvan peruuttamista koskevasta FSA:n päätösluonnoksesta ja otti ne huomioon YVM-kehysasetuksen 83 artiklan 2 kohdan d alakohdan mukaisesti.

197    Käsiteltävässä asiassa ei siis sivuutettu osallistuvien jäsenvaltioiden kansallisten toimivaltaisten viranomaisten ja EKP:n YVM:n puitteissa käyttämän toimivallan jakoa, kun FSA vahvisti rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen torjuntaa koskevan lainsäädännön rikkomisen muodostavat tosiseikat, kun taas oikeudellinen arviointi sen määrittämiseksi, voitiinko kyseisillä tosiseikoilla perustella toimiluvan peruuttaminen, sekä oikeasuhteisuuden arviointi annettiin EKP:n tehtäväksi.

198    Edellä esitetty huomioon ottaen kantajien tämän kanneperusteiden ryhmän yhteydessä esittämät väitteet, joiden mukaan EKP:llä ei ole tarvittavaa asiantuntemusta eikä toimivaltaa rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen torjunnan alalla, ovat tehottomia.

199    Edellä esitetyn perusteella kanneperusteen tämä osa on hylättävä.

d)     Kolmas osa, jonka mukaan EKP:llä ei ole toimivaltaa evätä toisen kantajan asettautumista itse selvitystilaan eikä pankin myyntiä toiselle sijoittajalle

200    Kantajat arvostelevat EKP:tä lähinnä siitä, että se päätti evätä toisen kantajan asettautumisen itse selvitystilaan tai luottolaitoksen myynnin muille sijoittajille.

201    Toisen kantajan asettautumisesta itse selvitystilaan on aluksi täsmennettävä, että luottolaitoksista annetun Viron lain 117 §:n mukaan luottolaitoksen asettautuminen itse selvitystilaan edellyttää, että se jättää vapaaehtoista purkamista koskevan hakemuksen FSA:lle, joka on siis tällaisen hakemuksen hyväksymisestä tai hylkäämisestä vastaava toimivaltainen viranomainen.

202    Asiakirja-aineistosta ilmenee, että toinen kantaja ei yhtäältä väitä jättäneensä hakemusta asettautuakseen itse selvitystilaan ja että se toisaalta arvostelee EKP:tä siitä, ettei se antanut sille tilaisuutta jättää tätä hakemusta.  Mainittu kantaja ei kuitenkaan ole jättänyt tällaista hakemusta. EKP:llä ei tietenkään ole velvollisuutta kehottaa luottolaitosta jättämään kansalliselle viranomaiselle selvitystilaan asettautumista koskevaa hakemusta, eikä sillä ole toimivaltaa tehdä virallista päätöstä selvitystilaan asettautumista koskevan hakemuksen hyväksymisestä tai hylkäämisestä, kuten asianosaiset myöntävät.

203    Tästä seuraa, että kantajien väitteillä on merkitystä vain siltä osin kuin ne koskevat tosiasiallisesti EKP:n 17.7.2018 tehdyn päätöksen 3.3.2 kohdassa esittämää arviota toimiluvan peruuttamispäätöksen oikeasuhteisuudesta, ja niitä tarkastellaan mainitun peruuttamisen oikeasuhteisuutta koskevassa analyysissä (ks. jäljempänä 306–344 kohta). Sama koskee kannekirjelmän 15. kanneperusteessa esitettyjä väitteitä, jotka liittyvät siihen, ettei EKP:llä ole toimivaltaa estää luottolaitoksen myyntiä toisille sijoittajille.

204    Edellä esitetyn perusteella nyt käsiteltävä kanneperusteen osa on hylättävä.

e)     Neljäs osa, joka koskee harkintavallan väärinkäyttöä

205    Kantajat vetoavat nyt käsiteltävän osan tueksi lähinnä siihen, ettei EKP hyväksynyt toisen kantajan asettautumista itse selvitystilaan (eikä sen myyntiä muille sijoittajille tai muita vähemmän rajoittavia toimenpiteitä) ja että EKP peruutti sen toimiluvan muista kuin vakavaraisuusvalvontaan liittyvistä syistä ja erityisesti sen myönteisen julkisuuden vuoksi, jota se ja FSA kantajien mukaan saivat, ja siihen, ettei se ottanut huomioon YVM-perusasetuksen johdanto-osan 75 perustelukappaletta ja 19 artiklaa, joiden mukaan EKP hoitaa tehtävänsä täysin riippumattomana poliittisesta vaikutuksesta.

206    EKP, jota komissio tukee, vastaa, että kyseinen kanneperuste on ilmeisen perusteeton.

207    On aluksi muistutettava, että YVM-perusasetuksen johdanto-osan 75 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa: ”jotta EKP pystyisi hoitamaan valvontatehtävänsä tehokkaasti, sen olisi hoidettava sille annetut valvontatehtävät täysin itsenäisesti; erityisesti sen olisi oltava riippumaton epäasiallisesta poliittisesta vaikutuksesta ja toimialan väliintulopyrkimyksistä, jotka vaikuttaisivat sen toiminnalliseen riippumattomuuteen”.

208    YVM-perusasetuksen johdanto-osan 15 perustelukappaleesta ilmenee lisäksi, että EKP:lle annetaan ne erityiset valvontatehtävät, jotka ovat ratkaisevan tärkeitä, jotta varmistettaisiin luottolaitosten vakavaraisuusvalvontaan liittyvän unionin politiikan yhdenmukainen ja tehokas täytäntöönpano, mukaan lukien toimenpiteet, joilla pyritään makrotason vakauden valvontaan, ottaen huomioon kansallisten viranomaisten rooliin liittyvät erityisjärjestelyt. Mainitun asetuksen 19 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Kun EKP hoitaa sille tällä asetuksella annettuja tehtäviä, se ja YVM:n puitteissa toimivat kansalliset toimivaltaiset viranomaiset toimivat riippumattomasti. Valvontaelimen jäsenet toimivat riippumattomasti, puolueettomasti ja koko unionin edun mukaisesti pyytämättä tai ottamatta ohjeita unionin toimielimiltä tai elimiltä, minkään jäsenvaltion hallitukselta taikka muulta julkiselta tai yksityiseltä elimeltä.”

209    Vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee lisäksi, että harkintavallan väärinkäytön käsite viittaa siihen, että hallintoviranomainen on käyttänyt toimivaltaansa saavuttaakseen muut päämäärät kuin ne, joita varten sille on tämä toimivalta annettu. Päätöstä tehtäessä harkintavaltaa on käytetty väärin ainoastaan, jos objektiivisten, asiaankuuluvien ja yhtäpitävien seikkojen perusteella on selvää, että se on tehty tällaisten päämäärien saavuttamiseksi. Jos päämääriä on useita, päätöstä ei rasita harkintavallan väärinkäyttö, vaikka pätevien tavoitteiden lisäksi esitetään tavoite, joka ei ole perusteltu, jos päätöksessä ei unohdeta olennaista päämäärää (ks. tuomio 13.12.2017, Crédit mutuel Arkéa v. EKP, T-52/16, EU:T:2017:902, 210 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

210    Käsiteltävässä asiassa on riittävää todeta, etteivät kantajat ole osoittaneet EKP:n asettaneen 17.7.2018 tekemässään päätöksessä muuta päämäärää kuin luottolaitosten vakavaraisuusvalvontaa koskevan tehtävänsä täytäntöönpano. Ne eivät myöskään ole esittäneet mitään näyttöä, joka olisi omiaan osoittamaan, ettei EKP mahdollisesti ole riippumaton ja että se rikkoo siten YVM-perusasetuksen 19 artiklaa.

211    Joka tapauksessa 17.7.2018 tehty päätös perustuu kokonaisuuteen, joka muodostuu direktiivin 2013/36 18 artiklassa säädetyistä toimiluvan peruuttamista koskevista perusteista, joissa viitataan rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen torjuntaa koskevan lainsäädännön rikkomiseen vakavalla tavalla. Tästä seuraa, että mainitun päätöksen perustelut ovat EKP:lle annetulle vakavaraisuuden valvontatehtävälle asetettujen tavoitteiden mukaiset.

212    Näin ollen myös nyt käsiteltävä kanneperuste on hylättävä.

213    Nyt käsiteltävä kanneperusteiden ryhmä on siis hylättävä kokonaisuudessaan.

2.     Kolmas kanneperuste, joka koskee huolellisuusvelvollisuuden ja puolueettomuusvelvollisuuden laiminlyöntiä EKP:n tekemässä tutkimuksessa

214    Kantajien mukaan EKP ei arvioinut huolellisesti ja puolueettomasti kaikkia asiaan liittyviä merkityksellisiä näkökohtia. Ne kuitenkin vain arvostelevat EKP:tä siitä, että se tyytyi hyväksymään FSA:n päätelmät, jotka perustuivat kyseisen kansallisen toimivaltaisen viranomaisen toimittamiin harhaanjohtaviin tietoihin, eikä tutkinut itse toimiluvan peruuttamista koskevan päätösluonnoksen taustalla olevia perusteita.

215    EKP kiistää kantajien väitteet.

216    Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan huolellisuusvelvoite merkitsee, että asianomaisella toimielimellä on velvollisuus tutkia huolellisesti ja puolueettomasti kaikki käsiteltävänä olevan tapauksen kannalta merkitykselliset seikat (ks. vastaavasti tuomio 21.11.1991, Technische Universität München, C-269/90, EU:C:1991:438, 14 kohta ja tuomio 16.9.2013, ATC ym. v. komissio, T-333/10, EU:T:2013:451, 84 kohta).

217    Käsiteltävässä asiassa on ensinnäkin todettava EKP:n tavoin, että 17.7.2018 tehty päätös sisältää peruuttamista koskevat kattavat ja selkeät perustelut, jotka yhtäältä perustuvat arvioihin, jotka FSA teki toimiessaan toisen kantajan (vähemmän merkittävä luottolaitos) vakavaraisuusvalvonnasta vastaavana kansallisena toimivaltaisena viranomaisena, ja toisaalta koskevat EKP:n tekemää riippumatonta arviointia muiden sellaisten edellytysten noudattamisesta, joiden perusteella päätetään toimiluvan peruuttamisesta, mukaan lukien peruuttamistoimen oikeasuhteisuuden arviointi.

218    On toiseksi todettava, että yleisluonteinen arvostelu, jossa väitetään, ettei EKP toiminut huolellisesti ja puolueettomasti, ei voi menestyä, ellei siinä kyseenalaisteta yksityiskohtaisesti mahdollisia puutteita, joihin EKP kantajien mukaan syyllistyi hyväksyessään 17.7.2018 tehdyn päätöksen.

219    EKP:n tavoin on kolmanneksi todettava, että EKP:n oli käsiteltävä FSA:n rikkomuksista esittämiä toteamuksia, joita toinen kantaja ei tehokkaasti kiistänyt, toteen näytettyinä tosiseikkoina, joita EKP:n ei näin ollen tarvinnut tarkastella uudelleen. EKP saattoi siis perustellusti ainoastaan tutkia, olivatko kyseiset rikkomukset asianmukainen peruste toimiluvan peruuttamiselle. Tämä tutkimus tehtiin 17.7.2018 tehdyn päätöksen 3.3.1 ja 3.3.2 kohdassa.

220    On neljänneksi todettava, että kantajien pelkät väitteet siitä, että EKP nojautui yksinomaan kansallisen toimivaltaisen viranomaisen päätelmiin, on myös hylättävä samoista syistä kuin edellä 194–198 kohdassa esitetyt syyt.

221    On lisäksi todettava, että kantajien väite, jonka mukaan 17.7.2018 tehty päätös perustuu FSA:n toimittamiin harhaanjohtaviin tietoihin, on pelkkä väite, jonka tueksi ei esitetä mitään todisteita, ja se on näin ollen hylättävä.

222    Edellä esitetystä seuraa, että kolmas kanneperuste on hylättävä.

223    Siltä osin kuin kolmas kanneperuste koskee FSA:n päätösehdotuksessa olevia arviointivirheitä, on palautettava mieliin, että unionin tuomioistuin on antamassaan uudemmassa tuomiossa todennut, että sellaisessa tapauksessa, jossa unionin oikeudessa ei määrätty toimivallan jakamisesta kansalliseen toimivaltaan ja unionin toimivaltaan, joilla olisi eri tavoitteet, vaan päinvastoin annettiin yksinomainen päätösvalta unionin toimielimelle, unionin tuomioistuimen asiana oli sen yksinomaisen toimivaltansa nojalla, joka sillä on SEUT 263 artiklan nojalla valvoessaan unionin toimien laillisuutta, lausua kyseessä olevan unionin toimielimen toteuttaman lopullisen toimen laillisuudesta ja tutkia asianosaisten tehokkaan oikeussuojan takaamiseksi mahdolliset virheet, jotka rasittavat kansallisten viranomaisten toteuttamia valmistelevia toimia tai ehdotuksia ja jotka voivat vaikuttaa tämän lopullisen päätöksen pätevyyteen (ks. tuomio 19.12.2018, Berlusconi ja Fininvest, C-219/17, EU:C:2018:1023, 44 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

224    Tällaisissa tapauksissa unionin tuomioistuimen on tutkittava FSA:n päätösluonnoksen, sellaisena kuin se toistetaan 17.7.2018 tehdyssä päätöksessä, lainmukaisuutta rasittavat mahdolliset virheet siltä osin kuin kantajat riitauttavat kyseiset virheet muissa kanneperusteissaan.

225    On näin ollen tutkittava, onko toinen kantaja pystynyt kyseenalaistamaan 17.7.2018 tehdyssä päätöksessä esitetyt arvioinnit.

3.     Neljäs ja viides kanneperuste, jotka koskevat arviointivirheitä eli tiettyjen asian kannalta merkityksellisten seikkojen huomiotta jättämistä

a)     Viides kanneperuste, joka koskee toisen kantajan uuden johtoryhmän myönteisen merkityksen huomiotta jättämistä

226    Kantajat väittävät, että 17.7.2018 tehdyssä päätöksessä ei oteta huomioon toisen kantajan uuden johtoryhmän myönteistä merkitystä ja että kun otetaan huomioon kyseisen marraskuusta 2017 tehtäväänsä asetetun johtoryhmän ammattitaito ja hyvämaineisuus, EKP:n ei olisi pitänyt peruuttaa toisen kantajan toimilupaa.

227    EKP kiistää kantajien väitteet.

228    Siltä osin kuin kantajat vetoavat siihen, ettei EKP ottanut huomioon asian kannalta merkityksellistä seikkaa, on ensinnäkin todettava, että 17.7.2018 tehdyn päätöksen 3.3.1 kohdan b alakohdan ii alakohdassa otettiin asianmukaisesti huomioon toisen kantajan johtoryhmän muuttaminen ja että mainitussa päätöksessä analysoitiin yksityiskohtaisesti syyt, joiden vuoksi kyseistä muutosta ei pidetty riittävänä rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen torjuntaa koskevassa riskinhallintajärjestelmässä todettujen ongelmien korjaamiseksi.

229    EKP nimittäin katsoi 17.7.2018 tehdyssä päätöksessä ensinnäkin, että vaikka toisen kantajan uusi johtoryhmä, joka oli hoitanut tehtäviään 1.11.2017 lähtien, oli myöntänyt FSA:n riitauttamat seikat, jotka koskivat sitä, ettei mainittu kantaja pystynyt esittämään yksiselitteistä asiakasstrategiaa, yksityiskohtaista riskinmääritystä kyseisten asiakkaiden osalta eikä taloudellista arviota operatiivisista riskeistä, ja että vaikka mainittu johtoryhmä oli sitoutunut muuttamaan kyseisen kantajan liiketoimintastrategiaa vuosina 2018–2021, se oli myös vahvistanut haluavansa jatkossakin kohdistaa pääasiallisen toimintansa Venäjän ja Ukrainan markkinoille.

230    Todettakoon toiseksi, että 17.7.2018 tehdyssä päätöksessä korostettiin, että sovellettavan kansallisen oikeuden (luottolaitoksista annetun Viron lain 52 §:n 4 momentti ja 55 §:n 1 momentti) mukaan luottolaitoksen liiketoimintastrategian määritteli valvontaelin eikä hallintoneuvosto.

231    On kolmanneksi todettava, että 17.7.2018 tehdyssä päätöksessä huomautettiin myös, että huolimatta toisen kantajan valvontaelimen jäsenistössä niin ikään vuosina 2012–2018 tapahtuneista muutoksista mainitun kantajan kaksi enemmistöosakasta kuuluivat edelleen kyseiseen valvontaelimeen ja että FSA ei ollut havainnut minkäänlaista strategian muutosta riskinhallintaperiaatteiden osalta, mistä voitiin kohtuudella päätellä, että näihin periaatteisiin vaikuttivat pikemminkin kaksi edellä mainittua enemmistöosakasta. Tämä vaikutus voitiin vahvistaa myös sillä perusteella, että huolimatta johtoryhmän muuttamisesta kolmesti vuosina 2012–2017 kyseinen kantaja ei ollut koskaan muuttanut liiketoimintamalliaan eikä suhtautumistaan rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen torjuntaa koskevien lakisääteisten vaatimusten noudattamatta jättämiseen.

232    Kaikista näistä syistä FSA:n päätösluonnoksessa ja EKP:n 17.7.2018 tekemässä päätöksessä todettiin, että toisen kantajan johtoryhmän muuttamisen jälkeen havaitut parannukset eivät riittäneet varmistamaan, että toinen kantaja noudattaisi rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen torjuntaa koskevaa lainsäädäntöä.

233    Kyseiset syyt, joita kantajat eivät myöskään ole yksityiskohtaisesti kiistäneet asiassa T-584/18 nostamassaan kanteessa, yhtäältä osoittavat, että EKP otti asiaan liittyvänä merkittävänä seikkana asianmukaisesti huomioon mainitun kantajan uuden johtoryhmän, ja toisaalta niihin ei liity arviointivirhettä.

234    Siltä osin kuin kantajat vetoavat 17.7.2018 tehdyn päätöksen osalta EKP:n tekemään arviointivirheeseen on toiseksi korostettava, että toisen kantajan toimiluvan peruuttaminen ei perustunut siihen, ettei sen hallintoneuvosto täyttänyt direktiivin 2013/36 18 artiklan c alakohdassa, luettuna yhdessä mainitun direktiivin 13 artiklan 1 kohdan kanssa, säädettyjä edellytyksiä, vaan siihen, että mainittu kantaja ei toteuttanut tarvittavia toimenpiteitä noudattaakseen rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen torjuntaa koskevia lakisääteisiä vaatimuksia, mitä – kuten edellä 231 kohdassa huomautettiin – kyseiset kantajat eivät toisen kantajan uudesta johtoryhmästä huolimatta pystyneet pätevällä tavalla kiistämään.

235    Todettakoon kolmanneksi, että siltä osin kuin kantajien väitteet koskevat arviointivirhettä, jonka EKP teki arvioidessaan 17.7.2018 tehdyn päätöksen oikeasuhteisuutta muihin toimiluvan peruuttamiseen verrattuna vähemmän rajoittaviin toimenpiteisiin nähden, on viitattava oikeasuhteisuuden arviointia koskevaan tarkasteluun (ks. jäljempänä 306–344 kohta).

236    Edellä esitetty huomioon ottaen viides kanneperuste on hylättävä.

b)     Neljäs kanneperuste, jonka mukaan EKP teki virheen arvioidessaan kantajan Latviassa harjoittamaa toimintaa koskevien tietojen paikkansapitämättömyyttä

237    Kantajat väittävät, ettei EKP:n 17.7.2018 tekemä päätös voinut perustua siihen, että FSA:lle toimitettiin virheellisiä tietoja, jotka koskivat toisen kantajan rajatylittävää toimintaa Latviassa. Kantajien mukaan virheellisiksi väitettyjä tosiseikkoja koskevia toteamuksia ei ensinnäkään ole täsmennetty, eikä niiden tueksi ole esitetty todisteita, vaikka kantajat eivät ole koskaan ole salanneet toisen kantajan Latviassa harjoittamaa toimintaa, josta on tiedotettu avoimesti kyseisen kantajan internetsivustolla. Kantajat väittävät toiseksi kyseisten toteamusten koskevan yksinomaan terminologista eroa sivutoimipisteen ja kansainvälisen yksikön/toimiston tai tukitoimiston ja sivuliikkeen välillä. Ne väittävät kolmanneksi, että rajatylittävän rahoitustoiminnan harjoittamiseen muissa maissa käytettävä EU:n kattavaa toimilupaa koskeva menettely, jota mainittu kantaja ei noudattanut, on pelkkä muodollisuus ja että sama kantaja noudatti sitä Saksassa, Ruotsissa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa harjoittamansa toiminnan osalta. Ne väittävät neljänneksi, ettei tällä kysymyksellä ole merkitystä, koska se on jo ratkaistu latvialaisessa hallintotuomioistuimessa, ja etteivät FSA eikä Latvian kansallinen toimivaltainen viranomainen määränneet kyseiselle kantajalle tästä syystä seuraamuksia. Kantajien mukaan tällaisten toteamusten olisi oltava erityisen raskauttavia johtaakseen toimiluvan peruuttamiseen.

238    Kantajat katsovat lisäksi, että FSA:n suhtautuminen on ollut kaksijakoista FOLTF-päätöksen tekemisestä lähtien ja ettei se ole tehnyt toiselle kantajalle ymmärrettäväksi sitä, että se katsoi kysymyksen käsittelyn olevan vielä kesken. Kantajat nojautuvat tältä osin toisen kantajan 28.7.2018 antamaan lehdistötiedotteeseen, jossa niiden mukaan esitettiin yhteenveto Latvian kansallisen toimivaltaisen viranomaisen antamasta ratkaisusta ja josta ilmeni, että toisen kantajan Latviassa harjoittamaa toimintaa koskevan asian käsittely oli päättynyt. Ne lisäävät, että olisi järjetöntä perustella luottolaitoksen toimiluvan peruuttamista pelkällä epätarkkuudella. Kantajat vaativat, että unionin yleinen tuomioistuin velvoittaa FSA:n ja EKP:n yksilöimään ne toteamukset, joiden ne väittävät olevan harhaanjohtavia, ja toimittamaan ne asiakirjat, joissa FSA ja EKP väittivät kysymyksen käsittelyn olevan yhä kesken huolimatta latvialaisen hallintotuomioistuimen antamasta ratkaisusta. Ne vaativat myös määräämään, että FSA:n ja EKP:n edustajat antavat tästä asiasta todistajanlausunnon.

239    EKP kiistää kantajien väitteet.

240    On aluksi palautettava mieliin, että direktiivin 2013/36 johdanto-osan 19 perustelukappaleessa todetaan, että ”kotijäsenvaltiossaan toimiluvan saaneille luottolaitoksille olisi annettava mahdollisuus harjoittaa kaikkia tai joitain vastavuoroisesti tunnustettaviksi lueteltuja toimia koko unionissa siten, että ne perustavat sivuliikkeitä tai tarjoavat palveluja”.

241    Direktiivin 2013/36 johdanto-osan 20 perustelukappaleen mukaan ”on asianmukaista ulottaa vastavuoroinen tunnustaminen koskemaan kyseisiä toimia, kun niitä harjoittavat rahoituslaitokset, jotka ovat luottolaitosten tytäryrityksiä, edellyttäen, että tällaiset tytäryritykset kuuluvat emoyritystensä konsolidoidun valvonnan piiriin ja täyttävät tietyt tiukat edellytykset”.

242    Direktiivin 2013/36 V osaston 2 luvun, joka koskee luottolaitosten sijoittautumisoikeutta, 35 ja 36 artiklassa asetetaan toimivaltaisille viranomaisille ilmoittamisvelvollisuus ja säännellään niiden yhteistyötä.

243    Direktiivin 2013/36 35 artiklassa säädetään, että luottolaitoksen, joka aikoo perustaa sivuliikkeen toisen jäsenvaltion alueelle, on ilmoitettava siitä kotijäsenvaltionsa toimivaltaisille viranomaisille (1 kohta). Kyseisessä ilmoituksessa on annettava tiedot jäsenvaltiosta, jonka alueelle sivuliikkeen perustaminen on suunnitteilla; toimintasuunnitelmasta, josta ilmenee se, minkä tyyppisestä liiketoiminnasta on kyse, ja sivuliikkeen organisaatiorakenne; osoitteesta vastaanottavassa jäsenvaltiossa, josta asiakirjat ovat saatavissa, ja niiden henkilöiden nimet, jotka ovat vastuussa sivuliikkeen johtamisesta (2 kohta).

244    Direktiivin 2013/36 35 artiklan 4 kohdassa säädetään, että ”jos kotijäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset kieltäytyvät välittämästä 2 kohdassa tarkoitettuja tietoja vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaisille viranomaisille, niiden on ilmoitettava kieltäytymisen perusteet kyseessä olevalle luottolaitokselle kolmen kuukauden kuluessa siitä, kun ne ovat saaneet kaikki tiedot”.

245    Direktiivin 2013/36 26 artiklan 1–4 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1.      Ennen kuin luottolaitoksen sivuliike aloittaa toimintansa, vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten on kahden kuukauden kuluessa siitä, kun ne ovat saaneet 35 artiklassa tarkoitetut tiedot, järjestettävä luottolaitoksen valvonta 4 luvun mukaisesti ja tarvittaessa ilmoitettava ne yleiseen etuun liittyvät edellytykset, joiden mukaisesti toimintaa on harjoitettava vastaanottavassa jäsenvaltiossa.

2.      Kun tieto on saatu vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaisilta viranomaisilta, tai jos mitään tietoa ei ole saatu viranomaiselta 1 kohdassa säädetyn määräajan kuluessa, sivuliike voidaan perustaa ja se voi aloittaa toimintansa.

3.      Siinä tapauksessa, että jokin 35 artiklan 2 kohdan b, c tai d alakohdan nojalla annetuista tiedoista muuttuu, luottolaitoksen on ilmoitettava kirjallisesti kyseinen muutos kotijäsenvaltion ja vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaisille viranomaisille vähintään kuukautta ennen muutoksen toteuttamista, jotta kotijäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset voivat tehdä 35 artiklan mukaisen ilmoituksen johdosta päätöksen hakemuksesta perustaa sivuliike toiseen jäsenvaltioon ja vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset voivat tehdä päätöksen, jossa vahvistetaan muutoksen edellytykset tämän artiklan 1 kohdan mukaisesti.

4.      Sivuliikkeiden, jotka ovat aloittaneet toimintansa vastaanottavan jäsenvaltion lainsäädännön mukaisesti ennen 1 päivää tammikuuta 1993, katsotaan olleen sen menettelyn mukaisia, josta säädetään 35 artiklassa ja tämän artiklan 1 ja 2 kohdassa. Niihin sovelletaan 1 päivästä tammikuuta 1993 tämän artiklan 3 kohtaa, 33 ja 52 artiklaa sekä 4 lukua.”

246    Direktiivin 2013/36 39 artiklassa, jonka otsikko on ”Ilmoitusmenettely”, 1 ja 2 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1.      Jokaisen luottolaitoksen, joka aikoo käyttää vapautta tarjota palveluja ryhtymällä ensimmäistä kertaa harjoittamaan toimintaa toisen jäsenvaltion alueella, on ilmoitettava kotijäsenvaltion toimivaltaisille viranomaisille ne liitteessä I olevaan luetteloon sisältyvät toimet, joita se aikoo harjoittaa.

2.      Kotijäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten on annettava 1 kohdassa tarkoitettu ilmoitus vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaisille viranomaisille kuukauden kuluessa sen tiedoksi saamisesta.”

247    Direktiivin 2013/36 67 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Tätä artiklaa sovelletaan ainakin seuraavissa tilanteissa:

a)      laitos on saanut toimiluvan antamalla virheellisiä tietoja tai muutoin säännösten vastaisella tavalla;

– –

e)      laitos ei ilmoita toimivaltaisille viranomaisille sitä, miten se täyttää asetuksen (EU) N:o 575/2013 92 artiklassa vahvistetut omien varojen vaatimukset, taikka antaa epätäydellisiä tai epätarkkoja tietoja, rikkoen siten mainitun asetuksen 99 artiklan 1 kohtaa;

f)      laitos ei asetuksen (EU) N:o 575/2013 101 artiklassa tarkoitettujen tietojen yhteydessä ilmoita toimivaltaisille viranomaisille tietoja taikka antaa epätäydellisiä tai epätarkkoja tietoja;

g)      laitos ei ilmoita toimivaltaisille viranomaisille tietoja suuresta riskikeskittymästä taikka antaa epätäydellisiä tai epätarkkoja tietoja, rikkoen siten asetuksen (EU) N:o 575/2013 394 artiklan 1 kohtaa;

h)      laitos ei ilmoita toimivaltaisille viranomaisille tietoja maksuvalmiudesta taikka antaa epätäydellisiä tai epätarkkoja tietoja, rikkoen siten asetuksen (EU) N:o 575/2013 415 artiklan 1 ja 2 kohtaa;

i)      laitos ei ilmoita toimivaltaisille viranomaisille tietoja velkaantuneisuusasteesta taikka antaa siitä epätäydellisiä tai epätarkkoja tietoja, rikkoen siten asetuksen (EU) N:o 575/2013 430 artiklan 1 kohtaa;

– –

m)      laitos ei ilmoita tietoja taikka antaa epätäydellisiä tai epätarkkoja tietoja rikkoen asetuksen (EU) N:o 575/2013 431 artiklan 1, 2 ja 3 kohtaa tai 451 artiklan 1 kohtaa;

– –”

248    EKP katsoi 17.7.2018 tehdyn päätöksen 3.3.1 kohdan d alakohdassa toimiluvan peruuttamista koskevan FSA:n päätösluonnoksen perusteella, että toinen kantaja oli rikkonut Latvian lainsäädäntöä, jolla saatetaan direktiivin 2013/36 35–38 artikla osaksi kansallista lainsäädäntöä, perustaessaan Latviaan sivuliikkeen noudattamatta säädettyjä menettelyjä – ja siis lainvastaisesti – sekä antaessaan FSA:lle paikkansapitämättömiä tietoja Latviaan sijoittautumisestaan. FSA käytti yhtäältä perusteena mainitulta kantajalta saamiaan kahta kirjettä: ensimmäisessä kirjeessä kantaja kielsi harjoittaneensa sivuliiketoimintaa Latviassa päinvastaisista todisteista huolimatta, ja toisessa se vakuutti sulkeneensa Latviassa olevan sivuliikkeensä, vaikka se oli vielä toiminnassa. FSA otti toisaalta huomioon todistusaineiston, jonka se oli hankkinut 5.9. ja 14.11.2016 välisenä aikana paikalla tekemässään tarkastuksessa ja josta ilmeni, että kyseinen kantaja oli tarjonnut rahoituspalveluja Latviaan sijoittautuneen sivuliikkeen kautta lokakuusta 2013 lähtien.

249    Kantajat riitauttavat lähinnä direktiivin 2013/36 35 ja 36 artiklassa tarkoitetun ilmoitusmenettelyn (ns. EU:n kattavaa toimilupaa koskeva menettely) pakollisuuden.

250    Tältä osin on huomautettava, että direktiivin 2013/36 tarkoituksena on yhdenmukaistaa luottolaitosten rahoitustoiminnan harjoittamiseen vaadittavan toimiluvan myöntämisedellytykset koko unionissa, jotta kotijäsenvaltiossaan toimiluvan saaneella laitoksella olisi mahdollisuus harjoittaa kaikkia tai joitain vastavuoroisesti tunnustettuja toimia koko unionissa siten, että ne perustavat sivuliikkeitä tai tarjoavat palveluja, kuten myös mainitun direktiivin johdanto-osan 19 perustelukappaleesta ilmenee.

251    Direktiivin 2013/36 35–38 artiklasta ilmenee lisäksi, että unionin lainsäätäjän tarkoituksena on ollut perustaa niille luottolaitoksille, jotka haluavat perustaa sivuliikkeen toisen jäsenvaltion alueelle, ilmoitusjärjestelmä kotijäsenvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle tehtäviä ilmoituksia varten. Viimeksi mainitulla viranomaisella on siis toimivalta arvioida, täyttyvätkö edellytykset sille, että kyseinen sivuliike voi alkaa harjoittaa rahoitustoimintaa toisessa jäsenvaltiossa.

252    Kotijäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen päätöksentekovalta koskee erityisesti direktiivin 2013/36 35 artiklan 2 kohdassa lueteltujen tietojen, jotka on ilmoitettava vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaiselle kansalliselle viranomaiselle, riittävyyttä ja täydellisyyttä sekä sen luottolaitoksen, joka haluaa perustaa sivuliikkeen toiseen jäsenvaltioon, hallinnollisten rakenteiden tai rahoitustilanteen riittävyyden valvontaa. Epävarmoissa tapauksissa kyseisiä tietoja ei ilmoiteta, ja asianomaiselle luottolaitokselle ilmoitetaan ilmoittamatta jättämisen syyt.

253    Se, ettei ilmoitusmenettely eli ns. EU:n kattavaa toimilupaa koskeva menettely ole pelkkä muodollisuus, on seurausta siitä, että kotijäsenvaltion viranomaisella on toimivalta kieltäytyä ilmoittamisesta ja että se voi käyttää harkintavaltaa arvioidessaan tietoja, jotka sen luottolaitoksen, joka haluaa perustaa sivuliikkeen toiseen valtioon, on ilmoitettava.

254    Direktiivin 2013/36 36 artiklan 1 kohdasta ilmenee lisäksi, että vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltainen viranomainen järjestää sivuliikkeen valvonnan vasta saatuaan saman direktiivin 35 artiklassa tarkoitetut tiedot. Tästä seuraa, että kyseisten tietojen ilmoittaminen on olennainen muotovaatimus, jotta mainittu toimivaltainen viranomainen voi harjoittaa toisen jäsenvaltion luottolaitoksen sivuliikettä koskevaa valvontatoimintaansa.

255    Tätä toteamusta tukee direktiivin 2013/36 ja erityisesti sen V osastossa olevien 2 ja 3 luvun teleologinen ja systemaattinen tulkinta. Kyseisten säännösten tarkoituksena on nimittäin sovittaa yhteen yhdessä jäsenvaltiossa toimiluvan saaneen luottolaitoksen mahdollisuus käyttää palvelujen tarjoamisen vapautta ja oikeutta sijoittautua muihin jäsenvaltioihin sekä mainitun laitoksen muissa jäsenvaltioissa sijaitsevien mahdollisten sivuliikkeiden vakavaraisuusvalvonta. Kyseisen oikeuden käytön sekä toimilupien vastavuoroisen tunnustamisen edistämiseksi unionissa aikana, jolloin toimivalta kyseisten toimilupien myöntämiseen oli kansallisilla viranomaisilla, lainsäätäjä päätti direktiivissä 2013/36 keskittää kotijäsenvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle vastuun sen varmistamisesta, täyttääkö luottolaitoksen sivuliike rahoitustoiminnan harjoittamisen edellytykset. Kyseisellä viranomaisella on tosiasiallisesti parhaat edellytykset tuntea luottolaitoksen organisaatiorakenne ja liiketoimintapolitiikka sekä avustaa vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaista viranomaista sen alueelle perustetun sivuliikkeen valvontatehtävän hoitamisessa toimittamalla sille kyseiset tiedot.

256    Edellä esitetty huomioon ottaen on katsottava, että ilmoitusmenettely eli ns. EU:n kattavaa toimilupaa koskeva menettely on luonteeltaan sitova.

257    Kantajat eivät kuitenkaan kiistä sitä, ettei toinen kantaja käynnistänyt ilmoitusmenettelyä, vaan ainoastaan kyseenalaistavat kyseisen kantajan menettelyn vakavuuden ja katsovat sen tarkoittavan pelkkien muotovaatimusten noudattamatta jättämistä. Edellä 248–256 kohdassa esitetystä päättelystä kuitenkin ilmenee, että ilmoitusmenettely, jota mainittu kantaja jätti noudattamatta, ei ole pelkkä muodollisuus vaan lakisääteinen velvollisuus. Näin ollen se perusti sivuliikkeen Latviaan ja harjoitti rahoitustoimintaa laittomasti.

258    On lisäksi todettava, että siltä osin kuin FSA toimitti EKP:lle yksityiskohtaisen selvityksen tätä kysymystä koskevien tutkimustensa tuloksista, joista ilmenee myös, että toinen kantaja tarjosi Latviassa rahoituspalveluja samanaikaisesti sekä latvialaisille että kolmansien maiden asiakkaille ja että Latviassa hankitut asiakkaat olivat tuottaneet marraskuun 2013 ja elokuun 2016 välisenä aikana 66 prosenttia toisen kantajan tarjoamien palvelujen kokonaistuloista ja ettei toinen kantaja kyseenalaistanut näitä tuloksia yksityiskohtaisesti pelkillä perusteettomilla väitteillään, näitä tosiseikkoja on pidettävä toteen näytettyinä.

259    Rahoituspalvelujen tarjoaminen latvialaisille asiakkaille ja näiden palvelujen merkittävä osuus toisen kantajan tuloista osoittavat kuitenkin, että Latviassa oleva sivuliike ei voinut olla pelkkä sivutoimipiste tai tukitoimisto.

260    Näin ollen ei voida katsoa, että FSA:n arviot niiden tietojen paikkansapitämättömyydestä, jotka sille toimitettiin 26.9.2013 ja 9.2.2016 päivätyissä kahdessa kirjeessä, ovat virheellisiä. Vaikka kantajat nimittäin väittävät, että mainitun sivuliikkeen toimintaa ei ollut suunnattu latvialaisille vaan kolmansien maiden asiakkaille, FSA:n paikalla tekemän tarkastuksen aikana hankkimista yksityiskohtaisista tiedoista ilmenee, että 66 prosenttia mainitun kantajan tuloista oli peräisin kyseisen sivuliikkeen toiminnasta ja että 3 prosenttia kyseisessä sivuliikkeessä avatuista tileistä oli Latviassa asuvien henkilöiden hallussa. On todettava, että kantajat eivät ole edes yrittäneet kiistää FSA:n EKP:lle ilmoittamia lukuja.

261    On lopuksi hylättävä väitteet, joissa kantajat arvostelevat EKP:tä siitä, ettei se arvioinut toisen kantajan menettelyn vakavuutta.

262    Tältä osin on yhtäältä korostettava, että paikkansapitämättömien tietojen ilmoittaminen kansalliselle valvontaviranomaiselle on luontaisesti vakavaa sikäli, että se voi asettaa kyseenalaiseksi valvottujen luottolaitosten ilmoittamien tietojen luotettavuuden, joka on tarpeen, jotta voidaan taata luottolaitosten tehtävän sekä kansallisten toimivaltaisten viranomaisten keskinäisen luottamusjärjestelmän toimivuus ja tehokkuus, jotka on YVM:n puitteissa pyritty varmistamaan ottamalla käyttöön ilmoitusmenettely eli ns. EU:n kattavaa toimilupaa koskeva menettely.

263    Se, että kansallisten toimivaltaisten viranomaisten on tärkeää saada käyttöönsä tarvittavat tiedot ja voida luottaa paikkansapitäviin tietoihin hoitaakseen vakavaraisuuden valvontatehtävänsä – ja näin ollen tiedonantovelvoitteensa laiminlyövän luottolaitoksen menettelyn vakavuus – vahvistetaan myös direktiivin 2013/36 67 artiklan 1 kohdan a, e–i ja m alakohdan sanamuodossa, jonka mukaan toimilupa peruutetaan [saman direktiivin 18 artiklan f alakohdassa ensiksi mainittuun säännökseen tehdyn viittauksen nojalla], jos tietoja ei ilmoiteta 67 artiklan 1 kohdan e–i ja m alakohdassa mainituissa tapauksissa ja jos toimiluvan saamiseksi ilmoitetaan paikkansapitämättömiä tietoja saman kohdan a alakohdan mukaisesti.

264    EKP:n oli tosin toimiluvan peruuttamistoimenpiteen oikeasuhteisuudesta tekemänsä arvioinnin yhteydessä otettava toisaalta huomioon luottolaitoksen ja vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen välinen hallintotuomioistuinmenettely, jossa mainittu laitos sitoutui lopettamaan kyseessä olevat rikkomukset, eikä tätä varten ole riittävää todeta, että mainitut rikkomukset ovat tällaisen peruuttamisen syitä Viron kansallisen oikeuden nojalla (luottolaitoksista annetun Viron lain 17 §:n 1 momentin 2 ja 15 kohta).

265    On kuitenkin todettava, että kyseessä olevassa hallintotuomioistuimen menettelyssä toinen kantaja sitoutui noudattamaan täysin Latvian kansallisen toimivaltaisen viranomaisen päätöstä, jolla siltä evättiin oikeus tarjota rahoituspalveluja Latviassa ja se velvoitettiin päättämään sopimussuhteensa Latviassa olleisiin asiakkaisiin ja liikesuhteet asiakkaisiin, jotka oli hankittu palvelujen tarjoamisen vapauden periaatteen mukaisesti Latviassa.

266    Kyseessä olevassa hallintotuomioistuimen menettelyssä ei myöskään yhtäältä voida oikeuttaa toisen kantajan lainvastaisia menettelyjä taannehtivasti, vaan ainoastaan välttää mahdolliset muut tulevat toimenpiteet, kuten seuraamukset.

267    Latvian kansallisen toimivaltaisen viranomaisen lehdistötiedotteesta ilmenee toisaalta, että voidakseen jatkaa palvelujensa tarjoamista Latviassa toisen kantajan olisi ensin pitänyt saada lupa lainsäädännössä säädettyjen menettelyjen mukaisesti. Tämä osoittaa, ettei tilannetta ollut kokonaan ratkaistu, koska mainittu kantaja ei ollut vielä aloittanut luvanhakumenettelyä.

268    Edellä esitetystä seuraa, että neljäs kanneperuste ei voi menestyä. Näin ollen nyt käsiteltävä kanneperusteiden ryhmä on hylättävä.

4.     6., 12. ja 18. kanneperuste, jotka koskevat arviointivirhettä siltä osin kuin EKP nojautui virheellisesti FSA:n määräyksen rikkomiseen, ja oikeusvarmuuden periaatteen loukkaamista

269    Kantajat vetoavat 18. kanneperusteessa oikeusvarmuuden periaatteen loukkaamiseen siltä osin kuin FSA ei määräyksessään määritellyt tarkasti odotuksiaan, joita sillä oli rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen torjuntaa koskevien lakisääteisten vaatimusten noudattamisen osalta. Kantajien mukaan mainitun määräyksen operatiivisessa osassa määrättiin näiden vaatimusten noudattamatta jättämisestä 32 000 euron sakko, mikä saattoi synnyttää toisessa kantajassa perusteltuja odotuksia siitä, että mainittu kansallinen toimivaltainen viranomainen toteuttaa ennen toimiluvan peruuttamista vakavaraisuutta koskevia vähemmän rajoittavia toimia. Kuudennessa kanneperusteessa kantajat huomauttavat, että kyseisen kansallisen toimivaltaisen viranomaisen toimiluvan peruuttamisesta tekemässä päätösluonnoksessa ja EKP:n 17.7.2018 tekemässä päätöksessä ei määritelty lakisääteisiä vaatimuksia ja vakiomuotoisia arviointiperusteita, joita mainitun kantajan väitettiin jättäneen noudattamatta ja joihin nähden noudattamatta jättämistä oli arvioitu.

270    Kantajat väittävät 12. kanneperusteessa, että toimivaltaisen kansallisen viranomaisen määräyksen noudattamatta jättäminen ei ole pätevä peruste toimiluvan peruuttamiselle, varsinkaan kun määräyksen sanamuoto on – kuten käsiteltävässä asiassa – epämääräinen, eikä siinä täsmennetä, mitä konkreettisia korjaavia toimenpiteitä on toteutettava. Kantajien mukaan EKP:n vastineeseen liitetyssä FSA:n määräyksessä viitataan 13.4. ja 12.6.2015 välisenä aikana paikalla tehdystä tarkastuksesta laaditun kertomuksen sisältöön, mutta kertomusta ei kuitenkaan ole sisällytetty asiakirja-aineistoon. Todistustaakka määräyksen sisällön konkreettisuudesta on kantajien mukaan EKP:llä. Niiden mukaan 17.7.2018 tehdyssä päätöksessä annetaan epämääräisesti ymmärtää, että mainittua määräystä ei ole noudatettu kaikilta osin tai ettei sitä ole noudatettu määräajassa. Tällaisella syyllä ei kantajien mukaan voida perustella kaikkein rajoittavinta valvontatoimenpidettä eli toimiluvan peruuttamista. Kantajat väittävät lopuksi, että toinen kantaja oli pyytänyt selventämään rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen torjuntaa koskevia lakisääteisiä vaatimuksia, mutta selvennyksiä ei annettu.

271    EKP kiistää kantajien väitteet.

272    On muistettava, että direktiivin 2013/36 74 artiklan 1 ja 2 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1. Laitoksilla on oltava toimivat hallinnointi- ja ohjausjärjestelmät, jotka muodostuvat selkeästä organisaatiorakenteesta, jossa vastuualueet on määritelty yksityiskohtaisesti, läpinäkyvästi ja johdonmukaisesti, tehokkaista menettelyistä sellaisten riskien tunnistamiseksi, hallitsemiseksi ja seuraamiseksi, joita niihin kohdistuu tai saattaa kohdistua, ja niistä raportoimiseksi, riittävistä sisäisen valvonnan menetelmistä, mukaan luettuina luotettavat hallinto- ja laskentamenetelmät, sekä palkitsemisjärjestelmistä ja ‑käytännöistä, jotka ovat yhdenmukaisia hyvän ja tehokkaan riskienhallinnan kanssa ja edistävät sitä.

2. Edellä 1 kohdassa tarkoitettujen järjestelmien, prosessien ja menetelmien on oltava kattavia ja suhteutettuja laitoksen liiketoimintamalliin ja toimintaan liittyvien riskien luonteeseen, laajuuteen ja monimuotoisuuteen. Jäljempänä 76–95 artiklassa vahvistetut tekniset vaatimukset on otettava huomioon.”

273    Oikeuskäytännön mukaan oikeusvarmuuden periaate edellyttää, että riidanalaista tekstiä sovellettaessa viitataan voimassa oleviin oikeussääntöihin (tuomio 14.7.1971, Henck, 12/71, EU:C:1971:86, 5 kohta) ja lisäksi, että kaikki toimielinten säädökset ja toimenpiteet, joilla on oikeudellisia vaikutuksia, ovat selkeitä ja täsmällisiä ja että ne annetaan henkilölle, jota asia koskee, tiedoksi sillä tavoin, että tämä tietää varmuudella, mistä hetkestä lähtien kyseinen säädös tai muu toimenpide on olemassa ja alkaa tuottaa oikeusvaikutuksia (ks. tuomio 22.1.1997, Opel Austria v. neuvosto, T-115/94, EU:T:1997:3, 124 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

274    Käsiteltävässä asiassa EKP totesi 17.7.2018 tehdyn päätöksen 3.3.1 kohdan c alakohdassa FSA:n päätösluonnoksen perusteella, että toinen kantaja ei ollut noudattanut kyseessä olevaa määräystä, joka annettiin 8.8.2016 ja jolla kyseinen kantaja velvoitettiin ensinnäkin soveltamaan menettelysääntöjä, toiseksi soveltamaan oikein rahanpesun ja terrorismin rahoituksen torjunnasta annetun Viron lain, sellaisena kuin se oli voimassa kyseisen määräyksen antamisajankohtana, 13 §.n 1 momentin 3–5 kohtaa ja välttämään tarvittaessa liikesuhteiden aloittamista, kolmanneksi tarkistamaan, että mainittuja säännöksiä oli sovellettu oikein nykyisiin liikesuhteisiin ja tarvittaessa soveltamaan uudelleen asiakkaan tuntemisvelvollisuutta koskevia menettelyjä, neljänneksi välttämään tarvittaessa liiketoimien toteuttamista mainitun lain, sellaisena kuin se oli voimassa kyseisen määräyksen antamisajankohtana, 27 §:n 2 momentin nojalla, viidenneksi kuulemaan rahanpesun selvittelykeskusta silloin, kun toimet tai muut seikat saattaisivat olla osoitus syyllistymisestä rahanpesuun tai terrorismin rahoittamiseen taikka niiden yrityksestä, tai jos kyseisellä kantajalla oli syytä katsoa tai se tiesi, että kyse oli rahanpesusta ja terrorismin rahoittamisesta, ja kuudenneksi antamaan FSA:lle 9.12.2016 mennessä kertomuksen siitä, miten kyseinen kantaja oli noudattanut tätä määräystä. EKP totesi, että koska toinen kantaja ei ollut täysin noudattanut kyseessä olevaa määräystä säädetyssä määräajassa, se oli rikkonut luottolaitoksista annetun Viron lain 17 §:n 1 momentin 14 kohtaa ja että tämä kansallisen lainsäädännön rikkominen oli toinen peruste toimiluvan peruuttamiselle direktiivin 2013/36 18 artiklan f alakohdan nojalla.

275    Kantajat katsovat lähinnä, että kyseistä määräystä ei voitu noudattaa, koska siinä vain palautettiin mieliin säännökset, joiden mukaisesti toisen kantajan oli toimittava, ja että tavoite lainmukaisen tilan palauttamisesta ei ole oikeutettu peruste luottolaitoksen toimiluvan peruuttamiselle.

276    On ensinnäkin todettava, että toisin kuin kantajat väittävät, toimiluvan peruuttamistoimenpiteen tarkoituksena on saada loppumaan niiden lakisääteisten vaatimusten toistuva rikkominen, joita kaikkien luottolaitosten on noudatettava. Tässä yhteydessä kansallisen toimivaltaisen viranomaisen antama määräys ainoastaan vahvistaa sen, että sen vastaanottajalla on ollut useita tilaisuuksia noudattaa sitä ja että kaikkein rajoittavin toimenpide eli toimiluvan peruuttaminen on toteutettu vain viimesijaisesti.

277    Todettakoon toiseksi, ettei ole uskottavaa, että kansallisen toimivaltaisen viranomaisen annettua luottolaitokselle useita kehotuksia ja oltua siihen lukuisia kertoja yhteydessä kyseisestä asiasta, mukaan lukien mahdollisuudesta esittää lausumia sille toimitetuista tarkastuskertomuksista ja pyytää virallisesti ja epävirallisesti neuvoja menettelyn kuluessa, luottolaitos ei ymmärtäisi, miten panna täytäntöön oikeussäännöt, kuten voimassa olevat rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen torjuntaa koskevat säännökset. Näin ollen on hylättävä kantajien väite siitä, että FSA ja EKP eivät antaneet niille niiden pyytämiä neuvoja, koska sitä ei ole millään tavalla perusteltu.

278    Tältä osin on täsmennettävä, että FSA suoritti neljä paikalla tehtävää tarkastusta. Kyseessä oleva määräys annettiin 8.8.2016 sen jälkeen, kun ensimmäisen paikalla tehty tarkastus oli suoritettu vuonna 2015. FSA totesi syksyllä 2016 toisessa paikalla tekemässään tarkastuksessa, että havaitut puutteet jatkuivat ja että toinen kantaja ei ollut vielä noudattanut mainittua määräystä. Tämän toisen paikalla tehdyn tarkastuksen jälkeen kyseisellä kantajalla oli tilaisuus esittää lausumia, ja FSA:n kanssa pidettiin useita kokouksia syksyllä 2016. FSA suoritti syyskuussa 2017 kolmannen paikalla tehtävän tarkastuksen, ja sitä koskeva kertomus toimitettiin 4.10.2017 mainitulle kantajalle, jolla oli mahdollisuus esittää lausumansa. Sen lisäksi, että samalla kantajalla oli edelleen mahdollisuus pyytää FSA:lta selvityksiä, jos useaan otteeseen toimitetut tiedot, jotka koskivat perustettavia rakenneyksiköitä, tarvittavia henkilöstöyksiköitä, vaadittavia menettelysääntöjä, erityisyksiköiden välillä voimassa pidettäviä eriyttämissääntöjä ja käyttöön annettavia tietovirtoja, eivät olleet sille riittäviä, on todettava, että kyseessä olevalla kantajalla oli kyseisen määräyksen ja mainitun raportin toimittamisen välillä 14 kuukautta ja ennen toimiluvan peruuttamista vielä kuusi kuukautta aikaa ymmärtää lakisääteiset vaatimukset ja noudattaa niitä.

279    Vaikka EKP huomautti, että kyseessä oleva määräys on luettava yhdessä toiselle kantajalle toimitetun, toista paikalla tehtyä tarkastusta koskevan raportin kanssa, on kolmanneksi todettava, että 17.7.2018 tehty päätös on riittävän selkeä ja täsmällinen niiden lakisääteisten vaatimusten osalta, joita mainitun kantajan oli noudatettava.

280    Riittämättömiä hallinnointi- ja ohjausjärjestelmiä koskevan väitteen osalta 17.7.2018 tehdyssä päätöksessä täsmennetään, että huolimatta siitä, että toisella kantajalla oli organisatorisia yksiköitä ja asianmukaisia menettelysääntöjä, kyseiset yksiköt kärsivät henkilöstöpulasta ja niillä oli vastuullaan liikaa tehtäviä, eikä sisäisiä menettelysääntöjä sovellettu asianmukaisesti. Nämä puutteet oli havaittu kolmen sellaisen puolustuslinjan osalta, jotka liittyivät asiakasvastaavien suorittamaan yksittäisten liiketoimien valvontaan, riskien havaitsemis-, hallinta- ja seurantatehtäviin sekä siihen, ettei ensimmäistä ja toista puolustuslinjaa (riskinotto ja riskinhallinta) ollut tosiasiallisesti erotettu toisistaan, mikä aiheutti vakavia eturistiriitatilanteita, ja sisäisen tilintarkastuksen tehtäviin. Vaikka riskien havaitsemisesta, hallinnasta ja seurannasta vastaavat tahot olivat jo vuosina 2013 ja 2014 havainneet ja ilmoittaneet hallintoneuvostolle, ettei sisäisiä määräyksiä noudatettu, se ei ollut reagoinut riittävällä tavalla, mikä rikkoi luottolaitoksista annetun Viron lain 55 §:n 2 momentin 31 kohtaa, jolla saatetaan direktiivin 2013/36 88 artikla osaksi kansallista lainsäädäntöä. Hallintoneuvosto ei myöskään ollut antanut toista puolustuslinjaa edustaville, vaatimusten noudattamisesta vastaaville toimihenkilöille tarvittavia henkilöstöresursseja, mikä rikkoi rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen torjunnasta annetun direktiivin 2015/849, sellaisena kuin se oli voimassa kyseisen määräyksen antamisajankohtana, saattamisesta osaksi kansallista lainsäädäntöä annetun Viron lain 31 §:n 2 momenttia.

281    Rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen torjunnan puutteita koskevien väitteiden osalta 17.7.2018 tehdyssä päätöksessä täsmennetään, että oli havaittu merkittävä määrä epätavallisia liiketoimia. Vuonna 2015 toisen kantajan keskimääräinen ulos menevä kassavirta oli ollut neljä kertaa ja keskimääräinen sisään tuleva kassavirta seitsemän kertaa Viron pankkijärjestelmän keskiarvoa suurempi. Näitä maksuja olivat suorittaneet enimmäkseen tältä kannalta suuririskiset asiakkaat, ja kyseisten maksujen osuus oli noin 97 prosenttia kaikista Virossa vuonna 2015 tehdyistä tilisiirroista. Huolimatta FSA:n toistuvista huomautuksista, jotka koskivat mainitun kantajan tarvetta ottaa käyttöön uusi liiketoimintastrategia, jossa otettaisiin huomioon esitetyt huolenaiheet, ja huolimatta kyseisen kantajan kolmen eri hallintoneuvoston ilmoituksista, jotka koskivat aikomusta muuttaa liiketoimintastrategiaa, kolmannen paikalla tehdyn tarkastuksen tulokset osoittivat, että saman kantajan liiketoimintastrategia ei ollut muuttunut merkittävästi ja että se toimi siis edelleen markkinasegmentillä, jolle olivat ominaisia tähän asiaan liittyvät suuremmat riskit.

282    Lisäksi täsmennettiin, että oli havaittu, että toiselta kantajalta puuttuivat rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen torjuntaa koskevat tehokkaat säännöt liiketoimintamalliin liittyvien riskien hallintaa varten yhtäältä siltä osin kuin oli kyse asiakkaan tuntemisvelvollisuutta koskevista toimenpiteistä uutta sopimussuhdetta muodostettaessa ja olemassa olevien liikesuhteiden jatkuvasta valvonnasta sekä toisaalta toteutettujen liiketoimien valvonnasta ja kyseessä olevien asiakkaiden riskiprofiilista. Havaittujen puutteiden katsottiin olevan rakenteellisia, ja niiden todettiin koskevan muitakin kuin yksittäistapauksia.

283    On lisäksi todettava, että huolimatta tietyistä rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen torjuntaan liittyvien riskien valvontatoimiin tehdyistä muutoksista ja siitä, että toinen kantaja vähensi suuririskisten asiakkaiden määrää, näitä toimenpiteitä pidettiin tehottomina, koska niillä ei taattu olemassa olevien liikesuhteiden jatkuvaa valvontaa esimerkiksi toteutetuissa liiketoimissa käytettyjen varojen alkuperän osalta eikä yksilöity eikä tarkistettu monimutkaisia, toisiinsa liittyviä ja epätavallisen suuria summia koskevia liiketoimia tai sellaisia liiketoimia, joilta puuttui selkeä taloudellinen tavoite.

284    Toisen kantajan hallintoneuvoston ja valvontaelimen rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen torjuntaa sekä riskinhallintaa koskevia toimia pidettiin lisäksi puutteellisina, koska hallintoneuvosto ei ollut määrittänyt mainitun kantajan riskinsietotasoa eikä ottanut käyttöön alaa koskevaa erillistä riskinarviointijärjestelmää, ei tehnyt analyysiä operatiivisista riskeistä eikä myöskään perusteellista analyysiä kyseiseen alaan liittyvistä riskeistä ja rikkoi siten luottolaitoksista annetun Viron lain 55 §:n 2 momentin 2 ja 3 kohtaa.

285    EKP otti asianmukaisesti huomioon toisen kantajan hallintoneuvoston muuttamisen marraskuussa 2017 sekä kyseisen kantajan ilmoitukset, joissa se otti etäisyyttä aikaisempiin liiketoimintapolitiikkoihin ja myönsi, että siltä puuttui edelleen yksiselitteinen asiakasstrategia, ja ilmoitti haluavansa laatia uuden liiketoimintastrategian vuosiksi 2018–2021. EKP huomautti kuitenkin yhtäältä, että uusi hallintoneuvosto oli vahvistanut mainitun kantajan aikomuksen jatkaa aikaisempaa liiketoimintastrategiaansa, mikä antoi aihetta epäillä kyseisen kantajan konkreettista mahdollisuutta panna ilmoitetut muutokset tosiasiallisesti täytäntöön.

286    EKP muistutti toisaalta, että vaikka hallintoneuvoston muuttaminen saattoi vaikuttaa luottolaitoksen strategiaan, sen strategiaa koskevien päätösten hyväksyminen kuului luottolaitoksista annetun Viron lain 52 §:n 4 momentin mukaan pikemminkin valvontaelimen toimivaltaan. Käsiteltävässä asiassa valvontaelimen kokoonpanon muuttaminen ei kuitenkaan ollut koskenut kahta jäsentä, toisen kantajan kahta pääosakasta, joilla todennäköisesti oli vaikutusvaltaa mainitun kantajan riskinhallintastrategian ja ‑periaatteiden osalta, joten mitään perinpohjaista ja olennaista muutosta ei voitu toteuttaa tai kohtuudella odottaa tulevaisuudessa. Tältä osin järjestelmään tehtäviä parannuksia, joita kyseinen kantaja esitti FSA:lle, pidettiin riittämättöminä siltä osin kuin oli kyse niiden täydestä yhteensopivuudesta rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen torjuntaa koskevien oikeussääntöjen kanssa.

287    On siis selvää, että rikottuihin lakisääteisiin vaatimuksiin liittyvät konkreettiset tilanteet on kuvattu erittäin yksityiskohtaisesti, ja ne liittyvät ensinnäkin siihen, että toiselta kantajalta, joka keskittyi tarjoamaan ulkomaille sijoittautuneille yritysasiakkaille nettoarvoltaan suuria ja korkean riskiprofiilin rahoituspalveluja, puuttuivat sen liiketoimintamalliin soveltuvat toimivat hallinnointi- ja ohjausjärjestelmät, joita direktiivin 2013/36 74 artiklan saattamisesta osaksi kansallista lainsäädäntöä annetuissa kansallisissa säännöksissä edellytettiin, toiseksi niiden organisatoristen yksiköiden puutteisiin, jotka vastasivat rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen torjuntaan liittyvien menettelysääntöjen täytäntöönpanosta etenkin siltä osin kuin ne koskivat riskien havaitsemista, hallintaa ja seurantaa, asiakkaiden tunnistamista ennen sopimussuhteiden alkamista ja niiden aikana, asiakasvastaavien suorittamaa yksittäisten liiketoimien valvontaa ja sitä, ettei yhtäältä riskinoton valvontaa ja toisaalta riskinhallintaa koskevia tehtäviä erotettu toisistaan, mikä oli omiaan luomaan eturistiriitatilanteita, kolmanneksi sisäisen tilantarkastuksen tehtävien puutteisiin, neljänneksi sisäisten menettelyjen puuttumiseen tai olemassa olevien menettelyjen noudattamatta jättämiseen, viidenneksi suuririskisiin asiakkaisiin liittyvien epätavallisten liiketoimien, joiden osuus oli noin 97 prosenttia kaikista Virossa (2015) tehdyistä tilisiirroista, merkittävään määrään, kuudenneksi siihen, ettei asiakkaan tuntemisvelvollisuutta noudatettu uutta sopimussuhdetta muodostettaessa eikä olemassa olevia liikesuhteita valvottu jatkuvasti myöskään siltä osin kuin oli kyse varojen alkuperästä ja monimutkaisista sekä epätavallisen suuria summia koskevista tai sellaisista liiketoimista, joilta puuttui selkeä taloudellinen tavoite, ja seitsemänneksi hallintoneuvostojen ja valvontaelinten puutteellisiin toimiin siltä osin kuin oli kyse rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen torjuntaan liittyvien riskien hallinnasta, koska ne eivät olleet määrittäneet toisen kantajan hyväksyttävää riskitasoa, ottaneet käyttöön rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen torjuntaa koskevaa erillistä riskinarviointijärjestelmää eivätkä tehneet analyysiä operatiivisista riskeistä.

288    Näin ollen toinen kantaja ei siis voi pätevästi vedota mihinkään edellä 273 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitettuun oikeusvarmuuden periaatteen loukkaamiseen.

289    On neljänneksi todettava, että toinen kantaja ei missään vaiheessa kiistänyt sitä, ettei se ollut täysin noudattanut kyseessä olevaa määräystä määräajassa tai että Viron kansallisen oikeuden mukaan FSA:n määräyksen noudattamatta jättäminen on toimiluvan peruuttamisperuste.

290    Tältä osin asiakirja-aineistosta ilmenee, että kaikkien edellä 287 kohdassa mainittujen rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen torjuntaa koskevien puutteiden – kun otetaan huomioon niiden jatkuminen useita vuosia ja niiden laajuus – katsottiin olevan rakenteellisia, eikä niitä ollut asianmukaisesti korjattu toisen kantajan toteuttamilla parannustoimenpiteillä. On erityisesti todettava, että kaikkia edellä mainittuja kysymyksiä ei voitu ratkaista vähentämällä suuririskisten asiakkaiden määrää. Hallintoneuvoston muuttaminen ties kuinka monennen kerran ei myöskään ollut tuottanut haluttuja tuloksia, koska toisen kantajan liiketoimintastrategia ei ollut muuttunut olennaisesti ja koska edellä 229–232 kohdassa mainituista syistä ei vaikuttanut todennäköiseltä, että se muuttuisi kohtuullisen ajan kuluessa.

291    Lukuun ottamatta viittauksia parannuksiin, joihin oli myönnytty ja jotka liittyvät suuririskisten asiakkaiden määrän vähentämiseen ja hallintoneuvostossa tehtyihin muutoksiin, toinen kantaja ei riitauta yksityiskohtaisesti kaikkia edellä 287 kohdassa mainittuja puutteita.

292    Tästä seuraa, että koska kyseessä olevan määräyksen noudattamatta jättäminen on selvä peruste toimiluvan peruuttamiselle kansallisen oikeuden ja siten direktiivin 2013/36 18 artiklan f alakohdan nojalla ja koska toinen kantaja ei täysin noudattanut kyseessä olevaa määräystä määräajassa, on todettava, ettei EKP tehnyt arviointivirhettä nojautuessaan myös tähän perusteeseen oikeuttaakseen toimiluvan peruuttamisen.

293    Siltä osin kuin kantajat arvostelevat EKP:tä siitä, ettei se määrittänyt lakisääteisiä vaatimuksia, jotka oli otettava huomioon arvioitaessa sitä, oliko toinen kantaja jättänyt noudattamatta kyseessä olevaa määräystä, on todettava, että kyseisistä vaatimuksista säädetään rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen torjuntaa koskevien direktiivien täytäntöönpanosta annetun Viron kansallisen oikeuden säännöksissä. Kyseiset säännökset on pantava täytäntöön kunkin luottolaitoksen erityispiirteiden mukaisesti. Niitä on siis noudatettava viimeksi mainittujen säännösten mukaisesti, ja se kuuluu luottolaitoksen oman toimivallan alaan. Kun käsiteltävässä asiassa toimivaltainen valvontaviranomainen eli FSA katsoo, että kyseessä olevan luottolaitoksen käyttöön ottamat yksityiskohtaiset säännöt eivät ole asianmukaiset, se ilmoittaa tästä luottolaitokselle ja ehdottaa sille korjaavia toimenpiteitä. Kuten edellä 278 kohdassa korostettiin, mainitulla kantajalla oli käsiteltävässä asiassa tilaisuus ymmärtää ne asianmukaiset korjaavat toimenpiteet, jotka se olisi voinut ja joita sen olisi pitänyt toteuttaa noudattaakseen mainittuja vaatimuksia, käsiteltyään niitä useaan otteeseen FSA:n kanssa.

294    On kuudenneksi todettava, että siltä osin kuin kantajat väittävät, ettei kyseessä olevan määräyksen perusteella ollut mahdollista ymmärtää, että toisen kantajan toimilupa voitaisiin peruuttaa, ellei se noudattaisi rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen torjuntaa koskevia lakisääteisiä vaatimuksia, ja katsovat lähinnä, että mainitulle kantajalle voitaisiin korkeintaan määrätä sakkoja, on huomautettava EKP:n tavoin, että mainitun määräyksen 4.8 kohdassa vahvistetaan nimenomaisesti, että ”seuraamus, jonka FSA saattoi luottolaitoksista annetun Viron lain 17 §:n 1 momentin nojalla määrätä todetuista rikkomuksista, oli toimiluvan peruuttaminen, ja että saman säännöksen 2 momentin nojalla FSA saattoi ennen toimiluvan peruuttamispäätöksen tekemistä kuitenkin antaa luottolaitokselle määräyksen ja asettaa määräajan, jonka kuluessa toimiluvan peruuttamiseen johtaneet puutteet oli korjattava”.

295    Tästä on todettava, että toinen kantaja oli kyseessä olevan määräyksen saatuaan tietoinen todetuista puutteista ja korjaavista toimista, jotka sen oli toteutettava, sekä siitä, että määräyksen noudattamatta jättäminen vaarantaisi sen toimiluvan.

296    Näin ollen nyt käsiteltävä kanneperusteiden ryhmä on hylättävä.

5.     Seitsemännestä yhdenteentoista, kolmastoista ja viidestoista kanneperuste, jotka koskevat suhteellisuusperiaatteen loukkaamista

297    Kantajat vetoavat 17. kanneperusteessa suhteellisuusperiaatteen loukkaamiseen ja väittävät, että 17.7.2018 tehdyssä päätöksessä käytetään viimesijaista keinoa eli toimiluvan peruuttamista, joka on suhteeton lakisääteisten vaatimusten noudattamatta jättämiseen nähden. Ne kiistävät ensinnäkin sen, että tällaisen toimenpiteen oikeutettu tavoite olisi lainmukaisen tilan palauttaminen, koska se on niiden mielestä liian abstrakti. Kyseistä toimenpidettä on niiden mukaan sen sijaan perusteltava erityisellä oikeutetulla sääntelytavoitteella. Kantajat riitauttavat toiseksi kyseessä olevan toimen asianmukaisuutta koskevan analyysin ja väittävät yhtäältä, että koska FSA on rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen torjunnasta vastaava kansallinen toimivaltainen viranomainen, asiaa koskevien sääntöjen noudattamista on valvottava ensisijaisesti tätä alaa koskevan sääntelyn eikä pankkivalvontatoimenpiteiden nojalla toteutetuilla toimenpiteillä. Kyseessä oleva toimenpide ei kantajien mukaan toisaalta ole asianmukainen keino rangaista aikaisemmin tapahtuneesta laiminlyönnistä, sillä sääntelytoimenpiteiden on koskettava vain nykyisiä tilanteita, tai niiden tarkoituksena on oltava estää noudattamatta jättäminen tulevaisuudessa. Kun otetaan huomioon, että toisen kantajan Latviassa harjoittamaa toimintaa koskeva kysymys oli kantajien mukaan ratkaistu tuomioistuinmenettelyssä, ne katsovat kyseisen kaltaisen toimenpiteen olevan selvästi epäsuhtainen kyseiseen aikaisempaan väitettyyn rikkomiseen nähden. Kantajat väittävät kolmanneksi EKP:n tulkinneen virheellisesti kyseessä olevan toimenpiteen tarpeellisuutta koskevaa arviointiperustetta. Ne katsovat neljänneksi, että myös EKP:n saman toimenpiteen kohtuullisuudesta tekemä tutkimus on abstrakti ja ettei siitä ole mitään hyötyä, koska siinä ainoastaan verrataan abstraktilla tasolla lainmukaisuuden säilyttämistä yleisen edun vuoksi pankin yksityisiin etuihin, vaikka EKP:n olisi pitänyt verrata konkreettista sääntelytavoitetta, kuten tietyn nimenomaisen riskin torjumista, mainittuihin yksityisiin etuihin. Kantajat katsovat lisäksi, että EKP:n olisi pitänyt perustella noudattamatta jättämistä koskevien syytösten vakavuutta vertaamalla niitä muihin noudattamatta jättämistä koskeviin tapauksiin pankkialalla. Kantajat väittävät lopuksi, ettei EKP ottanut huomioon muita vähemmän rajoittavia vaihtoehtoisia toimenpiteitä, kuten erityiskysymyksiä koskevien konkreettisten toimenpiteiden määrääminen tietyn määräajan kuluessa tai seuraamusten, sakkojen tai luottolaitoksen hallituksen jäseniin kohdistuvien toimenpiteiden määrääminen taikka toimivaltaisen henkilön nimittäminen laatimaan toimintakehys, jonka mukaisesti mainitun kantajan on noudatettava laiminlyömiään lakisääteisiä vaatimuksia.

298    Seitsemännellä ja yhdeksännellä kanneperusteella kantajat riitauttavat EKP:n arvion lähinnä siltä osin kuin se ei ottanut riittävällä tavalla huomioon sitä, että suureen osaan toisen kantajan toiminnasta ei liittynyt merkittävää riskiä rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen torjunnan alalla ja että suuren riskin luokan asiakkaiden määrä oli vähentynyt huomattavasti, ja katsoi virheellisesti, että kyseisen kantajan edistymisestä huolimatta sen ei voitu kohtuudella odottaa korjaavan todettuja ongelmia kohtuullisen ajan kuluessa.

299    Seitsemännen kanneperusteen yhteydessä kantajat täsmentävät erityisesti, että koska rikkominen liittyi vain osaan niiden toiminnasta, EKP:n olisi toisen kantajan toimiluvan peruuttamisen sijasta pitänyt määrätä vain eniten riskejä aiheuttavien toimien lopettamisesta.

300    Kahdeksannessa kanneperusteessa kantajat väittävät, että EKP ei antanut tarpeellista merkitystä toisen kantajan suuren riskin luokan asiakkaiden määrän merkittävälle vähenemiselle, ja että vaikka onkin totta, että vaatimusten noudattamatta jättäminen on aina korjattava, on ilmeisen virheellistä väittää sen olevan aina peruste toimiluvan peruuttamiselle.

301    Yhdeksännessä kanneperusteessa kantajat katsovat, että lakisääteisten vaatimusten noudattaminen oli kaikissa tapauksissa mahdollista ja ettei EKP siis voinut päätellä, ettei muiden korjaavien toimenpiteiden toteuttaminen toimiluvan peruuttamisen sijasta olisi realistista.

302    Kymmenennessä ja yhdennessätoista kanneperusteessa kantajat arvostelevat sitä, että tutkiessaan toimiluvan peruuttamistoimenpiteen oikeasuhteisuutta 17.7.2018 tehdyn päätöksen 3.3.2 kohdan b alakohdan ii alakohdassa EKP otti tässä yhteydessä arvioimistaan toimiluvan peruuttamiselle vaihtoehtoisista toimenpiteistä huomioon toisen kantajan hallintoneuvoston muuttamisen myöhemmin, vaikka olisi ollut riittävää antaa marraskuussa 2017 juuri nimitetyn hallintoneuvoston jatkaa työskentelyään, ja osakkaiden äänioikeuden pidättämisen, vaikka nämä olivat jo luopuneet kaikesta suorasta osallistumisesta mainitun kantajan johtoon.

303    Kolmannentoista kanneperusteen yhteydessä kantajat riitauttavat EKP:n 17.7.2018 tekemän päätöksen 3.3.2 kohdan b alakohdan iv alakohdassa esitetyn arvion siltä osin kuin se koskee vaihtoehtoista toimenpidettä eli FSA:n antamaa toista määräystä, jossa kielletään rahoituspalvelujen tarjoaminen, ja väittävät, että tällainen yleinen kielto vastaa tosiasiallisesti toimiluvan peruuttamista ja ettei FSA:lla ollut toimivaltaa antaa määräystä. Sitä vastoin ne toistavat, että FSA:n toinen määräys, jossa kielletään osa niiden toimista eli pelkästään rahoituspalvelujen tarjoaminen ulkomaisille asiakkaille, olisi ollut mahdollinen ja vähemmän rajoittava kuin toimiluvan peruuttaminen. Ne kiistävät, että tällainen kielto olisi tehnyt lopun sen taloudellisesta elinkelpoisuudesta.

304    Väitteillä, joita kantajat esittävät 14. ja 15. kanneperusteen yhteydessä ja joiden mukaan EKP:llä ei ollut toimivaltaa evätä toisen kantajan asettautumista itse selvitystilaan eikä sen myyntiä toiselle sijoittajalle, ne kyseenalaistavat arvion, jonka EKP esitti kyseisten toimien epäasianmukaisuudesta tarkastellessaan toimiluvan peruuttamisen oikeasuhteisuutta. Kantajien mukaan EKP toimi lisäksi mielivaltaisesti, kun se ei jättänyt riittävästi aikaa luovutuksen tekemiseen. Ne katsovat myös, että asettautuminen itse selvitystilaan evättiin vain sillä perusteella, että EKP halusi saada myönteistä julkisuutta.

305    EKP kiistää kantajien väitteet.

306    On aluksi muistettava, että SEU 5 artiklan 4 kohdassa määrätään, että suhteellisuusperiaatteen mukaisesti unionin toiminnan sisältö ja muoto eivät saa ylittää sitä, mikä on tarpeen perussopimusten tavoitteiden saavuttamiseksi. Unionin toimielimet soveltavat suhteellisuusperiaatetta toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteen soveltamisesta tehdyn pöytäkirjan (N:o 2) mukaisesti.

307    Suhteellisuusperiaate, joka on yksi unionin oikeuden yleisistä periaatteista, edellyttää vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan, että kyseessä olevan säännöstön legitiimit tavoitteet ovat toteutettavissa unionin toimielinten toimilla ja että toimilla ei ylitetä sitä mikä on tarpeellista kyseisten tavoitteiden toteuttamiseksi, eli silloin, kun on mahdollista valita usean tarkoituksenmukaisen toimenpiteen välillä, on valittava vähiten rajoittava, eivätkä toimenpiteistä aiheutuvat haitat saa olla liian suuria tavoiteltuihin päämääriin nähden (ks. tuomio 16.5.2017, Landeskreditbank Baden-Württemberg v. EKP, T-122/15, EU:T:2017:337, 67 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

308    Unionin tuomioistuimen mukaan toimenpiteen oikeasuhteisuuden arvioinnin on lisäksi oltava sovitettavissa yhteen unionin toimielimille mahdollisesti sen toteuttamisen yhteydessä tunnustetun harkintavallan kunnioittamisen kanssa (ks. tuomio 8.5.2019, Landeskreditbank Baden-Württemberg v. EKP, C‑450/17 P, EU:C:2019:372, 53 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

309    Todettuaan 17.7.2018 tehdyn päätöksen 3.3.2 kohdassa, että useat sovellettaviin säännöksiin perustuvat syyt oikeuttivat toimiluvan peruuttamisen, EKP arvioi käsiteltävässä asiassa toimiluvan peruuttamistoimenpiteen oikeasuhteisuuden.

310    EKP analysoi ensin, saavutettiinko toimiluvan peruuttamistoimenpiteellä riittävällä tavalla tavoite niiden vakavien ja pitkään jatkuneiden rikkomusten lopettamisesta, joihin toinen kantaja oli syyllistynyt, ja totesi, että kun otetaan huomioon rikkomukset, jotka koskivat sitä, ettei yrityksellä ollut luotettavaa hallinnointi- ja ohjausjärjestelmää, rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen torjuntaa koskevien säännösten rikkomista, kansallisen valvontaviranomaisen sitovan päätöksen noudattamatta jättämistä, harhaanjohtavien tietojen toimittamista kyseiselle viranomaiselle ja sivuliiketoiminnan harjoittamista laittomasti toisessa jäsenvaltiossa, toimiluvan peruuttaminen soveltui kyseisen tavoitteen saavuttamiseen.

311    EKP tarkasteli toiseksi toimiluvan peruuttamistoimenpiteen tarpeellisuutta ja erityisesti sitä, oliko olemassa muita vähemmän rajoittavia vaihtoehtoisia toimenpiteitä, jotka soveltuivat samalla tavoin lainmukaisen tilanteen palauttamista koskevan tavoitteen saavuttamiseen. EKP otti huomioon seuraavat vaihtoehdot: ensinnäkin toisen kantajan hallintoneuvoston erottaminen, jota EKP ei pitänyt soveltuvana toimenpiteenä, koska aikaisemmat liiketoimintastrategian muutokset, joita oli toteutettu kolmen eri hallintoneuvoston aikana, eivät olleet turvanneet sovellettavan lainsäädännön noudattamista, toiseksi tiettyjen toisen kantajan osakkaiden äänioikeuden lakkauttaminen tai pidättäminen, jota se ei pitänyt tehokkaana toimenpiteenä, kun otetaan huomioon, että pääosakkaat olivat valvontaelimen jäseniä ja olisivat voineet edelleen vaikuttaa ratkaisevasti kyseisen kantajan strategiaan, vaikka niillä ei olisi ollut äänioikeutta, kolmanneksi FSA:n antama uusi määräys, jonka EKP hylkäsi, kun otetaan huomioon yhtäältä, että sama kantaja ei ollut noudattanut ensimmäistä määräystä ja ettei siis voitu kohtuudella odottaa sen noudattavan toistakaan määräystä ja toisaalta, että määräys, jonka tarkoituksena on velvoittaa lopettamaan suuririskiset toimet, ei olisi ollut kyseessä olevan kantajan osalta riittävä, koska sen liiketoimintastrategiassa keskityttiin nimenomaisesti suuremman riskin luokan asiakkaisiin, neljänneksi kyseessä olevan kantajan asettautuminen itse selvitystilaan, josta EKP kuitenkin totesi, ettei kyseisellä toimenpiteellä olisi saavutettu lainmukaisen tilan palauttamista ja tallettajien oikeuksien suojelua koskevaa tavoitetta ja että tällaisessa tapauksessa markkinoilta poistuminen olisi jätetty osakkaiden päätettäväksi, ja viidenneksi tällaisen kantajan luovutus toiselle sijoittajalle, jonka EKP hylkäsi sillä perusteella, ettei konkreettista sitoumusta vaikuttanut olevan olemassa ja että potentiaalisen ostajan esittämässä liiketoimintasuunnitelmassa ei annettu riittävästi tietoa sen arvioimiseksi, olisiko liiketoimi muuttanut merkittävällä tavalla tällaisen kantajan liiketoimintamallia.

312    EKP analysoi kolmanneksi toimiluvan peruuttamistoimenpiteen kohtuullisuutta ja vertasi keskenään lainmukaisen tilan palauttamista koskevaa yleistä etua ja toisen kantajan yksityistä etua eli peruuttamistoimenpiteen välttämistä ja toiminnan jatkamista.

313    On kuitenkin todettava, että EKP:n tutkimus, joka koski toimiluvan peruuttamisen oikeasuhteisuutta, oli järjestelmällinen ja kattavasti toteutettu. Se ei ole lainvastainen eikä siinä ole arviointivirheitä. Tätä päättelyä ei missään tapauksessa kyseenalaisteta kantajien esittämissä väitteissä.

314    Kantajat riitauttavat tuloksetta kaikki EKP:n toimiluvan peruuttamistoimenpiteen oikeasuhteisuudesta tekemän analyysin vaiheet.

315    Kantajat riitauttavat ensinnäkin sen, että lainmukaisen tilan palauttaminen oli toimiluvan peruuttamistoimenpiteen toteuttamisen kannalta oikeutettu tavoite. Väitteidensä tueksi ne kuitenkin vain toistavat, ettei pelkän lainvastaisuuden pidä johtaa kaikkein rajoittavimman toimenpiteen toteuttamiseen. Tältä osin on todettava, että 17.7.2018 tehdyn päätöksen sivuilla 5, 6 ja 10–20 lueteltujen ja edellä 279 kohdassa mainittujen rikkomusten ja puutteiden, joita kantajat eivät myöskään riitauta yksityiskohtaisesti, kuten edellä 289 kohdasta ilmenee, ei voida katsoa olevan ”pelkkä lainvastaisuus” tai vähäinen lainvastaisuus, kun otetaan huomioon myös näiden rikkomusten moninaisuus, vakavuus, ajallinen kesto sekä lukuisat tilaisuudet niiden korjaamiseen, jotka toinen kantaja jätti käyttämättä.

316    Kantajat riitauttavat toiseksi tutkimuksen, jonka EKP teki toimiluvan peruuttamistoimenpiteen tarkoituksenmukaisuudesta. Sen kantajien väitteen osalta, jonka mukaan mainittu toimenpide ei soveltunut rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen torjuntaa koskevien rikkomusten korjaamiseen, on yhtäältä todettava, että se on hylättävä samoista syistä kuin edempänä 185–195 kohdassa esitetyt syyt. On toisaalta niin, että kyseistä toimenpidettä ei ollut tarkoitus käyttää seuraamusten määräämiseen aikaisemmista rikkomuksista, kuten edellä 267 kohdassa todetaan. Siten jos EKP olisi perustanut arvionsa kyseessä olevan toimenpiteen oikeasuhteisuudesta ainoastaan rikkomukseen, joka liittyi siihen, että Latviaan perustettiin tytäryhtiö noudattamatta ns. EU:n kattavaa toimilupaa koskevaa menettelyä, sen arvio voitaisiin kyseenalaistaa. Käsiteltävässä asiassa tällainen virhe ei kuitenkaan voi tehdä kyseisen toimenpiteen oikeasuhteisuutta koskevasta EKP:n päättelystä kokonaan lainvastaista, koska EKP katsoi kyseisen toimenpiteen olevan oikeasuhteinen, kun otetaan huomioon kaikki rikkomukset, joihin toisen kantajan väitetään syyllistyneen.

317    Kun nimittäin otetaan huomioon EKP:llä toimiluvan peruuttamistoimenpiteen toteuttamisen yhteydessä oleva harkintavalta, mainitun toimenpiteen oikeasuhteisuuden arviointia ei voida käsiteltävässä asiassa pitää ilmeisen virheellisenä, kun otetaan huomioon edellä 308 kohdassa mieliin palautettu oikeuskäytäntö, toisen kantajan tekemien rikkomusten vakavuus ja kesto sekä vähäinen todennäköisyys siihen, että kyseinen kantaja noudattaisi lakisääteisiä vaatimuksia täysimääräisesti kohtuullisen ajan kuluessa, mikä oikeuttaa rajoittavimman toimenpiteen soveltamisen eikä anna perusteita katsoa, että mahdollinen oikeasuhteisuuden arviointia koskeva virhe, joka liittyy EU:n kattavaa toimilupaa koskevaan menettelyyn, voisi vaikuttaa ratkaisevasti EKP:n tekemään kokonaisarviointiin.

318    Kantajat kyseenalaistavat kolmanneksi EKP:n toteamukset toimiluvan peruuttamistoimenpiteen kohtuullisuudesta. Tältä osin on yhtäältä todettava, että väite, jonka mukaan EKP:n tutkimus, jossa se vertasi keskenään lainmukaisuutta koskevaa abstraktia yleistä etua ja toisen kantajan omia yksityisiä etuja, on liian epämääräinen, ei perustu tosiseikkoihin, koska edellä 315 kohdassa osoitettiin, että EKP analysoi rikkomusten vakavuuden, niiden pitkäkestoisuuden, toisen kantajan hyödyntämättä jättämät lukuisat tilaisuudet niiden korjaamiseen sekä Viron ja Euroopan rahoitusmarkkinoita kohtaan tunnetun yleisen luottamuksen menettämisen ja päätteli niistä, että lainmukaisen tilan palauttamiseen liittyvä yleinen etu oli ensisijainen siihen kyseisen kantajan yksityiseen etuun nähden, ettei siihen sovellettaisi mainittua toimenpidettä. Väite, jonka mukaan EKP ei perustellut noudattamatta jättämistä koskevien syytteiden vakavuutta tekemällä vertailua muiden luottolaitosten tilanteeseen nähden siltä osin, noudattivatko ne rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen torjuntaa koskevia vaatimuksia, on hylättävä samoista syistä kuin edellä 315 kohdassa ja yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamista koskevan kanneperusteen analysoinnin yhteydessä esitetyt syyt (ks. jäljempänä 353 kohta).

319    Kantajat riitauttavat neljänneksi toimiluvan peruuttamistoimenpiteen tarpeellisuutta koskevan analyysin. Ne riitauttavat yhtäältä EKP:n tulkinnan tarpeellisuutta koskevasta arviointiperusteesta.

320    Tältä osin on totta, että edellä 307 kohdassa mainitun oikeuskäytännön nojalla silloin, kun on mahdollista valita usean tarkoituksenmukaisen toimenpiteen välillä, on valittava vähiten rajoittava. Jotta vaihtoehtoisia toimenpiteitä voidaan pitää tarkoitukseensa soveltuvina, niiden on oltava yhtä tehokkaita (ks. vastaavasti tuomio 16.12.2010, komissio v. Ranska, C-89/09, EU:C:2010:772, 80 kohta, ja tuomio 6.9.2017, Slovakia ja Unkari v. neuvosto, C-643/15 ja C-647/15, EU:C:2017:631, 236 kohta).

321    Koska EKP kuitenkin otti huomioon vain ne vaihtoehtoiset toimenpiteet, jotka voivat olla yhtä tehokkaita kuin toimiluvan peruuttamistoimenpide, on katsottava – toisin kuin kantajat väittävät – että se tulkitsi oikein tarpeellisuutta koskevaa arviointiperustetta.

322    Kantajat riitauttavat toisaalta erilaisia toimiluvan peruuttamistoimelle vaihtoehtoisia toimenpiteitä koskevan analyysin ja väittävät, että EKP ei ottanut huomioon muita vähemmän rajoittavia vaihtoehtoisia toimenpiteitä, kuten erityisiin kysymyksiin liittyvien konkreettisten toimenpiteiden määrääminen tietyn määräajan kuluessa tai seuraamusten, sakkojen taikka luottolaitoksen hallituksen jäseniin kohdistuvien toimenpiteiden määrääminen tai se, että nimetään toimivaltainen henkilö laatimaan toimintakehys, jonka mukaisesti mainitun kantajan on noudatettava laiminlyömiään lakisääteisiä vaatimuksia.

323    Siltä osin kuin on kyse ensinnäkin konkreettisten toimenpiteiden määräämisestä tarkan määräajan kuluessa, on todettava, että tämä väite on olennaisilta osin päällekkäinen sen väitteen kanssa, joka koskee toisen määräyksen antamista ja jota käsitellään jäljempänä 331–333 kohdassa. Seuraamusten tai sakkojen osalta on toiseksi todettava EKP:n tavoin, että hallinnolliset rahoitukselliset seuraamukset eivät kuulu niihin vakavaraisuutta koskeviin toimiin, joita EKP olisi voinut analysoida toimiluvan peruuttamisen vaihtoehtoina. Siltä osin kuin on kyse muista kantajien ehdottamista toimenpiteistä, erityisesti niistä, jotka kohdistuvat luottolaitoksen hallituksen jäseniin, on kolmanneksi katsottava kyseisillä toimenpiteillä olevan samat haittapuolet kuin muilla EKP:n hylkäämillä toimenpiteillä, eli niillä ei olisi voitu saavuttaa tavoitetta, joka koskee luottamuksen palauttamista Viron ja Euroopan rahoitusmarkkinoihin mahdollisimman nopeasti, kun otetaan huomioon aikaisempien rikkomusten pitkäkestoisuus, kuten 17.7.2018 tehdyn päätöksen 3.3.2 kohdan b alakohdassa todettiin.

324    Tältä osin on otettava huomioon rikkomusten vakavuus, rakenteellisuus, peruuttamattomuus ja pitkäkestoisuus sekä luottamuksen menettäminen toisen kantajan kykyyn ja tosiasialliseen haluun korjata puutteet, joihin sen katsottiin syyllistyneen, sellaisina kuin ne ilmenivät kyseisen kantajan toimettomuudesta lakisääteisten vaatimusten noudattamisessa ja rikkomuksista, joihin se syyllistyi myöhemmin FSA:n toteutettua erilaisia toimia vuosina 2015–2018. Mainitun kantajan menettely otettiin huomioon myös arvioitaessa kohtuullista mahdollisuutta saada rikkominen loppumaan kunkin vaihtoehtoisen toimenpiteen avulla. Se, ettei FSA:n määräyksiä noudatettu, ettei liiketoimintastrategiaa muutettu erilaisista hallintoneuvostossa tehdyistä muutoksista huolimatta, että kyseisen kantajan valvontaelimeen kuuluneet pääosakkaat käyttivät vaikutusvaltaa (myös välillistä), eikä sen käyttöä voitu lopettaa edes pidättämällä tai lakkauttamalla niiden äänioikeus, että saman kantajan toimet jatkuvasti keskitettiin etupäässä ulkomaisiin suuremman riskin luokan asiakkaisiin, kun siltä samanaikaisesti puuttuivat kyseiseen liiketoimintamalliin soveltuvat hallinnointi- ja ohjausjärjestelmät sekä riskinhallintaa koskevat menettelysäännöt, olivat kaikki seikkoja, jotka olivat omiaan kyseenalaistamaan analysoitujen vaihtoehtoisten toimenpiteiden tehokkuuden. Tämä koski erityisesti ainakin kaikkia toimenpiteitä, joilla ei voitu saada täysin loppumaan kyseessä olevan kantajan toimia (eli hallintoneuvoston erottaminen, tiettyjen osakkaiden äänioikeuden lakkauttaminen tai pidättäminen ja FSA:n antama uusi määräys).

325    Näin ollen toimiluvan peruuttamistoimenpide ei ylittänyt sitä, mikä oli riittävää ja tarpeen niiden tavoitteiden saavuttamiseksi, joiden tarkoituksena oli saada loppumaan toisen kantajan rikkomukset.

326    Toisen kantajan asettautuminen itse selvitystilaan tai sen myyminen toiselle sijoittajalle tosin olivat toimenpiteitä, joilla voitiin taata tällainen vaikutus. Nämä vaihtoehdot eivät olleet kiellettyjä, ja kantajat olisivat lisäksi voineet toteuttaa ne ennen 26.3.2018 tehdyn päätöksen hyväksymistä.

327    On kuitenkin todettava ensimmäiseksi, että aikaa koskeva osatekijä otettiin huomioon arvioitaessa kyseisten toimenpiteiden oikeasuhteisuutta ja sitä, kyettiinkö niillä korjaamaan EKP:n toteamat rikkomukset, mutta EKP katsoi selvästi kantajien esittäneen näitä ehdotuksia liian myöhään eli vasta lausumissa, joita ne esittivät FSA:n toimiluvan peruuttamista koskevasta päätösehdotuksesta, jonka EKP oli antanut niille tiedoksi ja jonka täytäntöönpano ei ollut välittömästi odotettavissa. Näiden rikkomusten tosiasiallisuutta ei myöskään kyseenalaistettu kantajien unionin yleisessä tuomioistuimessa esittämissä erilaisissa kanneperusteissa.

328    On toiseksi todettava, että EKP:n toteuttamalle toimiluvan peruuttamistoimenpiteelle oli käsiteltävässä asiassa asetettu myös varoittavaa vaikutusta koskeva tavoite, jonka tarkoituksena oli ehkäistä yleisesti rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen torjuntaa koskevan lainsäädännön rikkomisen kaltaisten menettelyjen toistuminen rahoitusmarkkinoilla. On nimittäin niin, että 17.7.2018 tehdyn päätöksen 3.3.2 kohdan b alakohdan i alakohdasta, jonka otsikko on ”self-liquidation” ja jossa EKP katsoi, että toisen kantajan asettautuminen itse selvitystilaan hämärtäisi niitä painavia syitä, joiden vuoksi sen toimilupa peruutettiin, ilmenee, että tällainen selvitystilaan asettautuminen perustui pikemminkin luottolaitoksista annetun Viron lain 16 §:n 3 momenttiin kuin sen 17 §:ään, mikä EKP:n mukaan jättää huomiotta sen, että mainittu kantaja oli tehnyt vakavia rikkomuksia, joiden perusteella sen toiminnan lopettaminen oli pakollista eikä vapaaehtoista. EKP:n mukaan lain soveltamisen oikeutettu tavoite on myös toiminnan oikeusperustan ilmoittaminen, kuten direktiivin 2013/36 20 artiklan 5 kohdassa säädetään.

329    Käsiteltävässä asiassa asettautuminen itse selvitystilaan ja myynti toiselle sijoittajalle eivät siis olleet toimiluvan peruuttamiselle vaihtoehtoisia toimenpiteitä niiden edellä 320 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitettujen päämäärien saavuttamiseksi, joita EKP:n lainsäädännöllä tavoitteli.

330    Seitsemännen ja kolmannestatoista kanneperusteen osalta on todettava, että niitä on tarkasteltava yhdessä siltä osin kuin ne liittyvät läheisesti toisiinsa. Seitsemännessä kanneperusteessa kantajat nimittäin väittävät, ettei EKP ottanut huomioon sitä, että toinen kantaja harjoitti myös muuta kuin riskejä aiheuttavaa toimintaa. Ne katsovat, että EKP olisi siis voinut toteuttaa vähemmän rajoittavan toimenpiteen lopettamalla vain kyseisen kantajan riskejä aiheuttavan toiminnan. Vaikka mainitun kanneperusteen sanamuoto viittaa asian kannalta merkityksellisen seikan huomiotta jättämiseen, sillä pyritään tosiasiallisesti kyseenalaistamaan toimiluvan peruuttamistoimenpiteen oikeasuhteisuus, kun otetaan huomioon, että oli olemassa muita vähemmän rajoittavia toimenpiteitä, kuten vain sen lainvastaisten toimien lopettaminen. Kolmannentoista kanneperusteen yhteydessä kantajat riitauttavat sen, että EKP sulki pois tällaisen vaihtoehdon eli FSA:n toisen määräyksen, jolla velvoitettaisiin lopettamaan vain ulkomaisia suuremman riskiluokan asiakkaita koskeva toiminta.

331    Kuten EKP perustellusti huomauttaa, 17.7.2018 tehdyn päätöksen 3.2.2 kohdan b alakohdan iv alakohdasta ilmenee EKP:n ottaneen huomioon sen, että FSA:n oli mahdollista antaa toinen määräys (joka on hallinnollinen pakkokeino), jossa kielletään toista kantajaa tarjoamasta rahoituspalveluja tai rajoitetaan kyseinen kielto koskemaan palvelujen tarjoamista ulkomaisille suuririskisille asiakkaille, mikä vastaa EKP:n mukaan lainvastaisten toimien lopettamista.

332    EKP nimittäin hylkäsi kyseisen toimenpiteen riittämättömänä, sillä yhtäältä toinen kantaja oli jo ollut asiaa koskevan määräyksen adressaatti, mutta ei ollut noudattanut sitä, mikä antaa aihetta epäillä mainitun kantajan kykyä tai tosiasiallista halua noudattaa sitä, ja toisaalta suuren riskiluokan toimet muodostivat suurimman osan kyseisen kantajan tuloista, ja näin ollen niiden loppuminen olisi aiheuttanut sille kuukausittain huomattavia operatiivisia tappioita ja vaarantanut sen elinkelpoisuuden ja siten tallettajien aseman.

333    Näin ollen kantajat eivät voi ensinnäkään pätevästi arvostella EKP:tä siitä, ettei se ottanut riittävällä tavalla huomioon sitä, että toisella kantajalla oli muutakin kuin riskejä aiheuttavaa toimintaa, eivätkä väittää, että EKP olisi siis voinut toteuttaa vähemmän rajoittavan toimenpiteen lopettamalla vain yhden osan sen toiminnasta, koska kyseinen toimenpide oli etukäteen arvioitu tehottomaksi. On toiseksi todettava, että kantajat eivät kykene kyseenalaistamaan tällaista täysin kohtuullista arviota yleisellä väitteellään, jonka tueksi ei esitetä mitään perusteita ja jolla pyritään kiistämään kyseisen vaihtoehdon elinkelpoisuudelle aiheuttama riski, johon EKP vetosi.

334    Kantajien väitteistä, joilla ne pyrkivät kiistämään toisen kantajan haluttomuuden noudattaa kyseessä olevaa määräystä ainoastaan väittämällä, että mainittu määräys oli luonteeltaan epämääräinen ja ettei sitä ollut mahdollista noudattaa, on todettava, että ne on hylättävä samoista syistä kuin edellä 276–288 kohdassa mainitut syyt. On lisäksi huomattava, että kantajat eivät kiistä sitä tosiseikkaa, että kyseistä määräystä jätettiin noudattamatta, kuten 17.7.2018 tehdyssä päätöksessä todettiin, eivätkä esitä väitteitä, joilla voitaisiin osoittaa, miten mainittu kantaja olisi käytännössä voinut noudattaa FSA:n toista määräystä, jolla olisi kielletty sen suuririskisen toiminnan harjoittaminen.

335    Näin ollen seitsemäs ja kolmastoista kanneperuste on hylättävä.

336    Kahdeksannessa kanneperusteessa kantajat arvostelevat EKP:tä lähinnä siitä, ettei se antanut tarpeellista merkitystä suuremman riskin luokan asiakkaiden määrän merkittävälle vähenemiselle.

337    Käsiteltävässä asiassa on todettava, että 17.7.2018 tehdyn päätöksen 3.3.1 kohdan b alakohdan i alakohdassa EKP otti asianmukaisesti huomioon suuremman riskin luokan asiakkaiden määrän vähenemisen ja niiden pankkitilien sulkemisen, erityisesti siltä osin kuin oli kyse mainitun kantajan tuttaviin ja osakkaiden yhtiömiehiin liittyvistä pankkitileistä, yhdessä muiden sellaisten toimenpiteiden kanssa, joita kyseinen kantaja oli tosiasiallisesti toteuttanut noudattaakseen laiminlyötyjä lakisääteisiä vaatimuksia. On kuitenkin todettava EKP:n korostaneen FSA:n toteamusten perusteella, ettei ongelma rajoittunut kyseiseen asiakasryhmään, vaan oli luonteeltaan rakenteellinen. Kantajat eivät kiistä sitä, että suuririskisten asiakkaiden määrän vähenemisestä ja hallintoneuvostossa tehdyistä muutoksista huolimatta ne eivät edelleenkään noudattaneet useita muita lakisääteisiä vaatimuksia, jotka koskivat riittävien ja kyseisen kantajan omaan, olennaisilta osin muuttumattomana säilyneeseen liiketoimintamalliin soveltuvien hallinnointi- ja ohjausjärjestelmien puuttumista.

338    Kantajat riitauttavat ainoastaan sen, että EKP:n oli edellytettävä vaatimusten täydellistä noudattamista ja katsovat, että sen olisi pitänyt tyytyä niiden osittaiseen noudattamiseen ja toisen kantajan toteuttamiin toimiin myös kaikkien niiden kehotusten jälkeen, joita FSA oli jo esittänyt mainitulle kantajalle, ja niiden tilaisuuksien jälkeen, joita kyseisellä kantajalla oli ollut noudattaa näitä vaatimuksia ennen toimiluvan peruuttamista koskevan päätösluonnoksen tekemistä. On myös todettava, että kantajat eivät kyseenalaista EKP:n toteamusta, jonka mukaan kantaja jätti edelleen noudattamatta muita vaatimuksia. Väite, jonka mukaan lakisääteisten vaatimusten täydellinen noudattaminen ei ollut mahdollista, on ristiriidassa sen väitteen kanssa, jonka mukaan EKP ei antanut toiselle kantajalle riittävästi aikaa vaatimusten täydelliseen noudattamiseen.

339    Näin ollen myös kahdeksas kanneperuste on hylättävä.

340    Yhdeksännestä kanneperusteesta on todettava, että se on sanamuodoltaan yleinen, eikä sitä ole perusteltu riittävän selkeästi ja täsmällisesti, joten se ei täytä unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 76 artiklassa määrättyjä vähimmäisvaatimuksia kannekirjelmän muodon osalta. Vaikka katsottaisiin, että tämä kanneperuste on otettava tutkittavaksi siltä osin kuin kyse on muiden toimenpiteiden huomiotta jättämisestä, mutta näitä toimenpiteitä ei tosiasiallisesti yksilöidä, on riittävää muistuttaa EKP:n tavoin, ettei se ole velvollinen analysoimaan kaikkia teoriassa mahdollisia toimenpiteitä vaan ainoastaan asian kannalta merkitykselliset toimenpiteet, joiden avulla on kohtuudella mahdollista saavuttaa samat tavoitteet. Edellä 311 kohdasta (samoin kuin 17.7.2018 tehdyn päätöksen 3.3.2 kohdan b alakohdasta) kuitenkin ilmenee, että EKP suoritti tällaisen yksityiskohtaisen tarkastelun. Vaikka toinen kantaja sen sijaan arvostelee EKP:n toteamuksia, joilla se hylkää muut huomioon otetut ja analysoidut vaihtoehtoiset toimenpiteet, on viitattava toteamuksiin, joita esitetään analysoitaessa muita kanneperusteita, joissa toinen kantaja kritisoi tarkemmin kunkin muun vaihtoehtoisen toimenpiteen arviointia.

341    Näin ollen yhdeksäs kanneperuste on jätettävä tutkimatta tai joka tapauksessa hylättävä perusteettomana.

342    Kymmenennessä ja yhdennessätoista kanneperusteessa kantajat riitauttavat sen, miten EKP otti huomioon toimiluvan peruuttamiselle vaihtoehtoisia toimenpiteitä, jotka liittyivät toisen kantajan hallintoneuvoston erottamiseen ja tiettyjen mainitun kantajan osakkaiden äänioikeuden lakkauttamiseen.

343    Tältä osin on riittävää todeta, että kyseessä olevat vaihtoehtoiset toimenpiteet otettiin huomioon, mutta EKP hylkäsi ne myöhemmin. Näin ollen ne eivät voi olla kantajalle vastaisia. Tästä seuraa, että kymmenes ja yhdestoista kanneperuste on hylättävä tehottomina.

344    Siltä osin kuin 14. ja 15. kanneperusteella pyritään EKP:n toimivallan puuttumista koskevan ongelman (ks. edempänä 203 kohta) käsittelyn sijasta pikemminkin kyseenalaistamaan arvio, jonka EKP:n teki niiden toimiluvan peruuttamistoimelle vaihtoehtoisten toimenpiteiden oikeasuhteisuudesta, jotka liittyvät toisen kantajan asettautumiseen itse selvitystilaan ja sen myyntiin toiselle sijoittajalle, on todettava, että kyseiset kanneperusteet on hylättävä samoista syistä kuin edempänä 326–329 kohdassa esitetyt syyt.

345    Edellä esitetyn perusteella on todettava, että toimiluvan peruuttamistoimenpiteen oikeasuhteisuutta koskevassa analyysissä ei ole tehty arviointivirheitä.

346    Näin ollen nyt käsiteltävä kanneperusteiden ryhmä on hylättävä.

6.     Kuudestoista ja kahdeksastoista kanneperuste, jotka koskevat yhdenvertaisen kohtelun ja syrjintäkiellon periaatteiden sekä luottamuksensuojan ja oikeusvarmuuden periaatteiden loukkaamista

347    Kuudennessatoista kanneperusteessa kantajat katsovat, että 17.7.2018 tehdyssä päätöksessä loukataan yhdenvertaisen kohtelun ja syrjintäkiellon periaatteita, koska siinä ei verrata toisen kantajan tilannetta muiden siihen rinnastettavissa olevien virolaisten tai ulkomaisten pankkien tilanteeseen rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen torjunnan alalla. Ne väittävät, ettei mainittuun päätökseen sisälly tältä osin mitään FSA:lta saatua tietoa, jolla olisi merkitystä käsiteltävän asian kannalta ja että FSA valitsi mainitun kantajan tehdäkseen siitä esimerkkitapauksen, mihin ei ollut syynä sen rikkomusten vakavuus vaan pikemminkin sen pieni koko ja vakavaraisuus, jotka kantajan mukaan helpottivat selvitystilaan asettamista, sekä se, että sen omistajat olivat ulkomaalaisia, joiden oli vaikeampi vastustaa selvitysmenettelyä.

348    EKP kiistää kantajien väitteet.

349    Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan yhdenvertaisen kohtelun periaate on unionin oikeuden yleinen periaate, joka on nykyään vahvistettu Euroopan unionin perusoikeuskirjan 20 ja 21 artiklassa ja joka edellyttää, että toisiinsa rinnastettavia tilanteita ei kohdella eri tavalla eikä erilaisia tilanteita kohdella samalla tavalla, ellei tällaista kohtelua voida objektiivisesti perustella (ks. tuomio 9.3.2017, Milkova, C-406/15, EU:C:2017:198, 55 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen, ja lausunto 1/17 (Kanadan sekä Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden välinen laaja-alainen talous- ja kauppasopimus (CETA)), 30.4.2019, EU:C:2019:341, 176 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

350    Lisäksi yhdenvertaisen kohtelun periaatteen noudattaminen on sovitettava yhteen laillisuusperiaatteen noudattamisen kanssa, mikä merkitsee sitä, ettei kukaan voi vedota omaksi edukseen toisen hyväksi tapahtuneeseen lainvastaisuuteen (ks. tuomio 16.5.2017, Landeskreditbank Baden-Württemberg v. EKP, T-122/15, EU:T:2017:337, 84 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

351    Kilpailun alalla tehdyistä rikkomuksista määrättävistä seuraamuksista on lisäksi todettu, että toimielimen aiempi päätöskäytäntö ei ollut sakkojen määrittämisen oikeudellinen kehys kilpailuoikeuden alalla ja että muita asioita koskevat päätökset olivat luonteeltaan yksinomaan viitteellisiä syrjinnän olemassaolon osalta (ks. vastaavasti ja analogisesti tuomio 11.7.2013, Ziegler v. komissio, C‑439/11 P, EU:C:2013:513, 134 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

352    Käsiteltävässä asiassa on korostettava, että yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamiseen vedotessaan kantajat väittävät ainoastaan, ettei rikkomuksia, joita toisen kantajan väitetään tehneen, ja muiden luottolaitosten tekemiä rikkomuksia ole vertailtu keskenään.

353    On kuitenkin todettava ensimmäiseksi, että lainvastaiseen toimintaan syyllistyneen henkilön vertaaminen muihin samankaltaisiin rikkomuksiin syyllistyneisiin henkilöihin ei ole tarpeen kanteen nostamiseksi mistä tahansa lainvastaisuudesta luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä vastaan. Ainoa analyysi, joka on tarpeen tehdä, koskee niiden tosiseikkojen paikkansapitävyyden arviointia, jotka merkitsevät sellaisen oikeussäännön rikkomista, jossa säädetään tietyn menettelytavan noudattamisesta. Menettelyn vakavuutta ei pidä arvioida muiden henkilöiden menettelyn vakavuuteen nähden, vaan ainoastaan sovellettavissa oikeussäännöissä edellytettyihin lakisääteisiin vaatimuksiin nähden, koska vakavuudella on merkitystä yksinomaan oikeasuhteisen seuraamuksen määrittämisen osalta. Edellä 351 kohdassa mieliin palautetusta oikeuskäytännöstä ilmenee, että vaikka olisi tehty muita päätöksiä, jotka koskivat muiden luottolaitosten toimiluvan peruuttamista rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen torjuntaa koskevien lakisääteisten vaatimusten rikkomisen vuoksi, tällaiset päätökset eivät sitoisi EKP:tä.

354    Siltä osin kuin kantajat toistavat, ettei EKP voinut käyttää rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen torjuntaa koskevia sääntöjä valvontatarkoituksessa, koska sillä ei niiden mukaan ole toimivaltaa kyseisessä asiassa, on toiseksi todettava, että tämä väite on hylättävä edellä 185–190 kohdassa mainituista syistä, sekä muistutettava, että rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen torjuntaa koskevien sääntöjen rikkominen on direktiivin 2013/36 artiklan 18 artiklan f alakohdassa, luettuna yhdessä saman direktiivin 67 artiklan 1 kohdan kanssa, säädetty toimiluvan peruuttamisperuste.

355    On myös hylättävä kantajien esittämät perustelemattomat väitteet niistä oletetuista syistä, joiden vuoksi EKP niiden mukaan valitsi toisen kantajan ensimmäiseksi luottolaitokseksi, jolle määrättiin Virossa seuraamuksia rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen torjuntaa koskevien sääntöjen rikkomisen vuoksi.

356    Tästä seuraa, että myöskään nyt käsiteltävä kanneperuste ei voi menestyä.

357    Kantajat väittävät 18. kanneperusteessa, että 17.7.2018 tehdyssä päätöksessä loukataan myös luottamuksensuojan ja oikeusvarmuuden periaatteita, koska FSA ei tutkinut konkreettisesti väitteissä esitettyjä huolenaiheita ja johti harhaan toisen kantajan uutta johtoryhmää jättäessään ilmoittamatta sille väitteissä esitettyjä arvioita, joiden tarkoituksena oli määrittää, oliko luottolaitos kykenemätön tai todennäköisesti kykenemätön jatkamaan toimintaansa. Mainittu kantaja väittää, ettei se myöskään ollut voinut odottaa toimiluvan peruuttamista FSA:n antaman määräyksen johdosta.

358    EKP, jota komissio tukee, kiistää kantajien väitteet.

359    Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan oikeus vedota luottamuksensuojan periaatteeseen on kaikilla oikeussubjekteilla, joille on syntynyt perusteltuja odotuksia unionin toimielimen toiminnan vuoksi. Oikeus vedota kyseiseen periaatteeseen edellyttää kuitenkin kolmen kumulatiivisen edellytyksen täyttymistä. Unionin hallintoelimen on ensinnäkin täytynyt antaa asianomaiselle täsmällisiä, ehdottomia ja yhtäpitäviä vakuutteluja, jotka on saatu toimivaltaisista ja luotettavista lähteistä. Näiden vakuuttelujen on toiseksi oltava sellaisia, että ne saavat aikaan perustellun odotuksen sen henkilön mielessä, jolle ne on osoitettu. Annettujen vakuuttelujen on kolmanneksi oltava sovellettavien oikeussääntöjen mukaisia (ks. tuomio 7.10.2015, Accorinti ym. v. EKP, T-79/13, EU:T:2015:756, 75 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

360    Tässä yhteydessä on muistutettava, että vaikka mahdollisuus vedota luottamuksensuojan periaatteeseen unionin oikeuden perustavanlaatuisena oikeusperiaatteena on kaikilla talouden toimijoilla, joissa toimielin on saanut aikaan perusteltuja odotuksia, silloin, kun huolellinen ja järkevä talouden toimija voi ennakoida sellaisen unionin toimenpiteen toteuttamisen, joka voi vaikuttaa sen etuihin, se ei kuitenkaan voi vedota luottamuksensuojan periaatteeseen, kun tällainen toimenpide toteutetaan. Taloudelliset toimijat eivät voi myöskään luottaa perustellusti olemassa olevan tilanteen säilymiseen, jos sitä voidaan muuttaa unionin toimielinten harkintavallan perusteella, varsinkaan rahapolitiikan kaltaisella alalla, jolla on jatkuvasti mukauduttava taloudellisen tilanteen vaihteluihin (ks. tuomio 7.10.2015, Accorinti ym. v. EKP, T-79/13, EU:T:2015:756, 76 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

361    On lopuksi todettava, että henkilö, joka on rikkonut selvästi voimassa olevaa oikeutta, ei voi vedota luottamuksensuojan periaatteeseen (ks. tuomio 23.1.2019, Fallimento Traghetti del Mediterraneo, C-387/17, EU:C:2019:51, 68 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

362    Käsiteltävässä asiassa on aluksi todettava kantajien vetoavan luottamuksensuojan periaatteen loukkaamiseen ainoastaan niiden samojen perusteiden nojalla, jotka esitettiin niiden oikeusvarmuuden periaatteen loukkaamista koskevien väitteiden tueksi, eivätkä ne ole vedonneet miltään osin täsmällisiin ja ehdottomiin vakuutteluihin, joita kantaja oli niiden mukaan voinut saada FSA:lta tai EKP:ltä toimilupansa voimassaolon jatkamisen osalta. Todettakoon lisäksi, että moitittuun menettelyyn syyllistyi kansallinen toimivaltainen viranomainen, ei EKP.

363    On ensinnäkin todettava, että sen lisäksi, ettei toinen kantaja saanut edellä 359 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitettuja täsmällisiä vakuutteluja siitä, ettei sen toimilupaa peruuteta, FSA myös varoitti sitä riittävällä tavalla päinvastaisesta mahdollisuudesta.

364    On nimittäin todettava 17.7.2018 tehdyn päätöksen 3.2 kohdan d alakohdasta ilmenevän ensinnäkin, että FSA piti 2.9. ja 30.10.2015 toisen kantajan valvontaelimen ja hallintoneuvoston kanssa kaksi kokousta ja 30.11.2015 sen omistajan ja hallintoneuvoston kanssa yhden kokouksen, joiden aikana FSA kehotti mainittua kantajaa muuttamaan hallinnointi- ja ohjausjärjestelmiään ja asiakkaiden tuntemisvelvollisuutta koskevia menettelyjään ja huomautti, että rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen torjuntaa koskevien rikkomusten jatkuessa kaikki vakavaraisuutta koskevat toimenpiteet olivat mahdollisia. On toiseksi todettava, että hyväksyttyään 9.8.2016 annetun määräyksen FSA piti kyseisen kantajan hallintoneuvoston jäsenen kanssa toisen kokouksen, jossa se käsitteli sivuliikkeen perustamista laittomasti Latviaan ja täsmensi katsovansa, että todetut rikkomiset olivat vakavia, sekä harkitsevansa saman kantajan toimiluvan peruuttamista, jos se ei ratkaisisi todettuja ongelmia. Todettakoon kolmanneksi, että FSA piti kyseessä olevan kantajan hallintoneuvoston kanssa marraskuussa 2016 vielä kaksi muuta kokousta ja tammikuussa 2017 yhden kokouksen, joissa se painotti tarvetta muuttaa mainitun kantajan hallinnointi- ja ohjausjärjestelmää ja ilmoitti uudestaan, että ellei rikkomuksia saada loppumaan, mitä tahansa vakavaraisuutta koskevia toimenpiteitä voitiin toteuttaa. On neljänneksi todettava, että 28.2.2017 FSA ilmoitti asianomaiselle kantajalle katsovansa, että mainittua säännöstä oli osittain rikottu, ja lähetti sille 5.4.2017 tietopyynnön, joka koski sen mahdollista osallisuutta tiedotusvälineissä nimellä ”Russian laundromat” (venäläinen pesula) tunnetussa rahanpesusuunnitelmassa. Todettakoon viidenneksi, että FSA esitti 10.4.2017 arvion, jonka mukaan mainittu kantaja oli kykenemätön tai todennäköisesti kykenemätön jatkamaan toimintaansa. FSA teki 7.2.2018 FOLFT-päätöksen, jonka mukaan kriisinratkaisutoimien toteuttaminen ei ollut yleisen edun mukaista. Todettakoon kuudenneksi, että 7.8.2017 FSA kieltäytyi ilmoittamasta 23 maalle kyseessä olevan kantajan aikomuksesta jatkaa rajat ylittävien rahoituspalvelujen tarjoamista. On seitsemänneksi todettava, että 4. ja 22.9.2017 välisenä aikana suoritetussa viimeisessä paikalla tehdyssä tarkastuksessa se havaitsi uusia rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen torjuntaa koskevia rikkomuksia. Vasta 8.2.2018 FSA ehdotti EKP:lle kyseessä olevan kantajan toimiluvan peruuttamista.

365    Vaikka oletettaisiin, että toinen kantaja oli saanut tällaisia vakuutteluja, se ei FSA:n mukaan voinut vedota niihin, kun otetaan huomioon yhtäältä, että edellä 362 kohdassa kuvatuissa olosuhteissa se saattoi ennakoida sellaisen edellä 360 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitetun unionin toimenpiteen toteuttamisen, joka voi vaikuttaa sen etuihin, ja toisaalta, että se oli edellä 361 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitetussa lainvastaisessa tilanteessa.

366    Edellä esitetystä seuraa, että nyt käsiteltävä kanneperusteiden ryhmä on hylättävä.

7.     Kahdennestakymmenennestä kahdenteenkymmenenteentoiseen kanneperuste, jotka koskevat olennaisten menettelymääräysten rikkomista

367    Puolustautumisoikeuksien ja kuulluksi tulemista koskevan oikeuden loukkaamista koskevissa 20. ja 21. kanneperusteessa kantajat katsovat ensinnäkin, että viiden päivän määräaika, joka toiselle kantajalle annettiin lausumien esittämiseksi toimiluvan peruuttamisluonnoksesta, oli riittämätön, toiseksi, että arvioita, jotka koskivat sen kykenemättömyyttä tai todennäköistä kykenemättömyyttä jatkaa toimintaansa, ei annettu niille tiedoksi menettelyn aikana ja että kyseiset lausumat olivat käsiteltävän asian kannalta merkityksellisiä, toisin kuin EKP väittää. Kantajat väittävät kolmanneksi, ettei EKP selittänyt, mihin menettelyn kiireellisyys perustui. Ne väittävät lopuksi, että YVM-kehysasetuksen säännöksillä, joiden mukaan toimiluvan peruuttamisluonnosta koskevat lausumat on esitettävä kolmen päivän määräajassa, rajoitetaan suhteettomasti ja mielivaltaisesti luottolaitosten oikeutta tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin, ja ne ovat näin ollen lainvastaisia.

368    Kantajat vetoavat 22. kanneperusteessa perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiin siltä osin kuin 17.7.2018 tehtyyn päätökseen perustuvat päätelmät ovat pintapuolisia ja epämääräisiä, eikä niissä ilmaista selvästi, mitkä ovat vaatimusten noudattamista koskevien pankkialan sääntöjen osalta ne vakavat puutteet, jotka oikeuttavat toisen kantajan toimiluvan peruuttamisen.

369    EKP, jota komissio tukee, kiistää kantajien väitteet.

a)     Kuulluksi tulemista koskevan oikeuden loukkaaminen

370    On aluksi palautettava mieliin, että YVM-kehysasetuksen 31 artiklassa, jonka otsikko on ”Oikeus tulla kuulluksi”, säädetään seuraavaa:

”1.      Ennen kuin EKP tekee EKP:n valvontapäätöksen, joka osoitetaan osapuolelle ja joka voisi vaikuttaa kielteisesti tämän osapuolen oikeuksiin, tälle osapuolelle on annettava tilaisuus lausua kirjallisesti EKP:lle sen valvontapäätöksen kannalta merkityksellisistä tosiseikoista, väitteistä ja oikeusperusteista.– –

– –

3.      Osapuolelle on lähtökohtaisesti annettava tilaisuus esittää lausumansa kirjallisesti kahden viikon kuluessa siitä, kun se on vastaanottanut lausunnon, jossa esitetään tosiseikat, väitteet ja oikeusperusteet, joihin EKP aikoo perustaa EKP:n valvontapäätöksen.

EKP voi pidentää määräaikaa tarvittaessa osapuolen hakemuksesta.

EKP voi lyhentää määräajan kolmeen työpäivään erityistilanteissa. Määräaikaa on lyhennettävä kolmeen työpäivään myös [YVM-perusasetuksen] 14 ja 15 artiklassa tarkoitetuissa tilanteissa.

4.      EKP voi tehdä 3 kohdasta huolimatta EKP:n valvontapäätöksen, joka osoitetaan osapuolelle ja joka vaikuttaisi kielteisesti osapuolen oikeuksiin, antamatta osapuolelle tilaisuutta lausua EKP:n valvontapäätöksen kannalta merkityksellisistä tosiseikoista, väitteistä ja oikeusperusteista ennen päätöksentekoa, jos kiireellinen päätös vaikuttaa tarpeelliselta rahoitusjärjestelmälle aiheutuvan merkittävän vahingon estämiseksi, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 5 kohdan soveltamista.

5.      Jos tehdään kiireellinen EKP:n valvontapäätös 4 kohdan nojalla, osapuolelle on annettava tilaisuus lausua kirjallisesti EKP:n valvontapäätöksen kannalta merkityksellisistä tosiseikoista, väitteistä ja oikeusperusteista ilman aiheetonta viivästystä päätöksenteon jälkeen. Osapuolelle on lähtökohtaisesti annettava tilaisuus lausua siitä kirjallisesti kahden viikon kuluessa EKP:n valvontapäätöksen vastaanottamisesta. EKP voi osapuolen hakemuksesta pidentää määräaikaa; määräaika ei voi kuitenkaan olla pidempi kuin kuusi kuukautta. EKP:n on tarkasteltava EKP:n valvontapäätöstä osapuolen lausumien perusteella, ja se voi joko pysyttää sen, peruuttaa sen, muuttaa sitä tai peruuttaa sen ja korvata sen uudella EKP:n valvontapäätöksellä.

– –”

371    Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan oikeus tulla kuulluksi eli oikeus, jolla jokaiselle taataan tilaisuus esittää hallintomenettelyn aikana asianmukaisella ja tehokkaalla tavalla kantansa ennen sellaisen päätöksen tekemistä, joka saattaa vaikuttaa hänen intresseihinsä epäedullisesti, kuuluu erottamattomana osana puolustautumisoikeuksien kunnioittamiseen. Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan säännön, jonka mukaan henkilöllä, jolle on osoitettu hänelle vastainen päätös, on pitänyt olla mahdollisuus esittää lausumansa ennen kuin päätös tehdään, tarkoituksena on, että toimivaltainen viranomainen voi ottaa asianmukaisesti huomioon kaikki merkitykselliset seikat (ks. tuomio 16.10.2019, Glencore Agriculture Hungary, C-189/18, EU:C:2019:861, 41 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

372    Käsiteltävässä asiassa 17.7.2018 tehdyn päätöksen 3.1 kohdan a alakohdasta ilmenee, että koska kyseinen päätös tehtiin YVM-perusasetuksen 14 artiklan 5 kohdan perusteella, määräaika lausumien esittämiselle oli kolme päivää, ja että EKP päätti käyttää harkintavaltaansa pidentääkseen kyseistä määräaikaa viiteen työpäivään.

373    On kuitenkin ensimmäiseksi todettava, että EKP sovelsi oikein YVM-kehysasetuksen asian kannalta merkityksellisiä säännöksiä, jotka liittyivät EKP:n päätöksen adressaatteina olevien luottolaitosten oikeuteen tulla kuulluksi, eli mainitun kehysasetuksen 31 artiklan 3 kohtaa.

374    On toiseksi katsottava EKP:n tavoin, että unionin lainsäätäjä suoritti kyseisissä säännöksissä säädetyn määräajan kohtuullisuutta koskevan arvioinnin vertailemalla vastakkaisia intressejä, yhtäältä luottolaitosten yksityisiä intressejä saada mahdollisimman paljon aikaa lausumiensa esittämiseen ja toisaalta yleistä intressiä saada lainmukainen tila palautetuksi mahdollisimman nopeasti. EKP:n mukaan kantajat eivät siis voi kyseenalaistaa YVM-kehysasetuksessa asetettujen määräaikojen kohtuullisuutta, paitsi esittämällä kyseessä olevia säännöksiä koskevan virallisen lainvastaisuusväitteen.

375    Siltä osin kuin kantajat esittävät YVM-kehysasetuksen säännöksiä koskevan lainvastaisuusväitteen sen määräajan kohtuuttomuudesta, jonka kuluessa lausumat toimiluvan peruuttamisluonnoksesta on esitettävä, kyseinen lainvastaisuusväite on jätettävä tutkimatta, koska se on esitetty liian myöhään. Kantajat nimittäin esittivät sen vasta vastauskirjelmässä. Oikeuskäytännöstä kuitenkin ilmenee, että oikeusriidan rajat määritellään kannekirjelmässä ja että vastauskirjelmässä esitettyä lainvastaisuusväitettä ei voida ottaa tutkittavaksi. Lainvastaisuusväite ei käsiteltävässä asiassa myöskään perustu mihinkään tosiseikkaan tai oikeudelliseen seikkaan, joka olisi unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 48 artiklan 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla tullut esille asian käsittelyn aikana (ks. vastaavasti ja analogisesti tuomio 27.9.2005, Common Market Fertilizers v. komissio, T-134/03 ja T-135/03, EU:T:2005:339, 51 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

376    On kolmanneksi todettava, että kantajien väite, joka koskee kiireellisyysedellytyksen täyttymättä jäämistä, on tehoton, koska EKP ei käsiteltävässä asiassa soveltanut siihen liittyviä YVM-kehysasetuksen säännöksiä eli sen 31 artiklan 4 ja 5 kohtaa. EKP sovelsi tosiasiallisesti oikein kyseisen kehysasetuksen 31 artiklan 3 kohdan kolmatta alakohtaa, kun otetaan huomioon, että se teki päätöksensä YVM-perusasetuksen 14 artiklan perusteella eli tilanteessa, jossa asianosaisille heidän kuulemisekseen asetettu määräaika lyhennetään kolmeen päivään.

b)     Puolustautumisoikeuksien loukkaaminen

377    Puolustautumisoikeuksien loukkaamisen osalta kantajat lisäävät vain, ettei niille annettu tiedoksi arvioita niiden kykenemättömyydestä tai todennäköisestä kykenemättömyydestä jatkaa toimintaansa.

378    Tältä osin on riittävää muistuttaa, että kuten edellä 147–152 kohdassa esitetyistä seikoista ilmenee, arviot yhteisön kykenemättömyydestä tai todennäköisestä kykenemättömyydestä jatkaa toimintaansa ovat vain mahdollisia kriisinratkaisumääräyksiä edeltäviä valmistelevia toimia, jotka eivät ole pakollisia ja joiden tekeminen ei välttämättä edellytä tällaisen määräyksen antamista YVM-asetuksen nojalla, ja ettei arvioinnin, joka koskee yhteisön kykenemättömyyttä tai todennäköistä kykenemättömyyttä jatkaa toimintaansa, ja toimiluvan peruuttamisen välillä ole toiminnallista vastaavuutta siitä huolimatta, että näiden kahden toimen taustalla olevat tosiseikat voivat olla päällekkäisiä, koska toimiluvan peruuttamisen edellytykset eroavat merkittävästi seikoista, joiden perusteella arvioidaan, onko yhteisö kykenemätön tai todennäköisesti kykenemätön jatkamaan toimintaansa.

379    Käsiteltävässä asiassa – kuten EKP perustellusti huomauttaa – arviot yhteisön kykenemättömyydestä tai todennäköisestä kykenemättömyydestä jatkaa toimintaansa perustuivat syihin, jotka poikkesivat toimiluvan peruuttamisen syistä. Sen sijaan siltä osin kuin kyseiset syyt olivat päällekkäisiä, ne toistettiin toimiluvan peruuttamista koskevassa FSA:n päätösluonnoksessa, ja käsiteltävän asian kannalta merkitystä on ainoastaan kyseisellä päätöksellä, josta toisella kantajalla oli mahdollisuus esittää näkemyksensä. Näin ollen väite, joka koskee mainittujen arviointien ilmoittamatta jättämistä, voidaan hylätä tehottomana.

380    Kantajat eivät myöskään voi arvostella FSA:ta siitä, ettei se käynyt vuoropuhelua valvotun yksikön johdon ja osakkaiden kanssa, jotta valvottava yhteisö saataisiin noudattamaan vaatimuksia täysin. Edellä 23, 39 ja 278 kohdasta nimittäin ilmenee, että toiselle kantajalle annettiin kiistatta useita kehotuksia ja mahdollisuuksia käydä vuoropuhelua FSA:n kanssa ja että FSA teki riittävästi yhteistyötä koko menettelyn ajan selittääkseen, miltä osin havaitut puutteet jatkuivat edelleen.

c)     Perusteluvelvollisuuden laiminlyönti

381    On aluksi muistutettava, että YVM-perusasetuksen 22 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan mukaan EKP:n päätökset on perusteltava.

382    YVM-kehysasetuksen 33 artiklan 1 ja 2 kohdan mukaan EKP:n valvontapäätökseen on liitettävä päätöksen perustelut. Perusteluihin on sisällyttävä olennaiset tosiseikat ja oikeudelliset perusteet, joihin EKP:n valvontapäätös perustuu.

383    YVM-kehysasetuksen 39 artiklan 1 kohdassa täsmennetään, että ”valvottavaa yhteisöä on pidettävä merkittävänä valvottavana yhteisönä, jos EKP näin päättää EKP:n päätöksessä, joka osoitetaan asianomaiselle valvottavalle yhteisölle – – ja jossa esitetään päätöksen perustelut”.

384    On korostettava, että edellä 381–383 kohdassa mainittujen säännösten mukaan YVM-perusasetuksen ja YVM-kehysasetuksen tällaisissa säännöksissä vain muistutetaan unionin toimielimille ja elimille SEUT 296 artiklan toisen kohdan perusteella kuuluvasta perusteluvelvollisuudesta (tuomio 16.5.2017, Landeskreditbank Baden-Württemberg v. EKP, T-122/15, EU:T:2017:337, 121 kohta).

385    SEUT 296 artiklassa määrätty perusteluvelvollisuus on olennainen menettelymääräys, joka on erotettava perustelujen aineellisesta paikkansapitävyydestä, koska viimeksi mainittu koskee riidanalaisen toimen aineellista lainmukaisuutta (ks. tuomio 16.5.2017, Landeskreditbank Baden-Württemberg v. EKP, T-122/15, EU:T:2017:337, 122 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

386    Yhtäältä SEUT 296 artiklassa edellytettyjen perustelujen on näin ollen oltava kyseisen toimen luonteen mukaisia ja niistä on selkeästi ja yksiselitteisesti ilmettävä riidanalaisen toimen tehneen toimielimen päättely siten, että niille, joita toimi koskee, selviävät sen syyt ja että toimivaltainen tuomioistuin voi tutkia toimenpiteen laillisuuden. Erityisesti yksittäistapauksia koskevien päätösten osalta tällaisten päätösten perustelemista koskevan velvollisuuden tarkoitus on paitsi antaa toimivaltaiselle tuomioistuimelle mahdollisuus tutkia päätöksen laillisuus myös antaa niille, joita päätös koskee, riittävät tiedot sen arvioimiseksi, onko päätös mahdollisesti virheellinen siten, että sen pätevyys voidaan riitauttaa (ks. tuomio 16.5.2017, Landeskreditbank Baden-Württemberg v. EKP, T-122/15, EU:T:2017:337, 123 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

387    Toisaalta perusteluvelvollisuuden täyttymistä on arvioitava asiaan liittyvien olosuhteiden perusteella, joita ovat muun muassa toimen sisältö, esitettyjen perustelujen luonne ja se tarve, joka niillä, joille toimenpide on osoitettu tai joita se koskee suoraan ja erikseen, voi olla saada selvennystä tilanteeseen. Perusteluissa ei tarvitse esittää kaikkia asiaan liittyviä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja koskevia yksityiskohtia, sillä tutkittaessa sitä, täyttävätkö toimen perustelut SEUT 296 artiklan vaatimukset, on otettava huomioon sen sanamuodon lisäksi myös asiayhteys ja kaikki asiaa koskevat oikeussäännöt (ks. tuomio 16.5.2017, Landeskreditbank Baden-Württemberg v. EKP, T-122/15, EU:T:2017:337, 124 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

388    Käsiteltävässä asiassa on riittävää todeta, että 17.7.2018 tehty päätös on hyvin selkeästi jäsennelty (menettelyä koskeva osa, asian taustalla olevia tosiseikkoja koskeva osa, toimiluvan peruuttamista koskevaan FSA:n päätösluonnokseen perustuva tiivistelmä todetuista puutteista ja EKP:n omaan analyysiin perustuva arvio toimiluvan peruuttamistoimenpiteen oikeasuhteisuudesta), ja siinä esitetään tyhjentävästi ne tosiseikat ja oikeudelliset seikat, joihin nämä osat perustuvat. On lisäksi korostettava, että mainittu päätös liittyy toisen kantajan ja FSA:n välistä monivuotista vuoropuhelua koskevaan asiayhteyteen, sellaisena kuin se kuvataan edellä 364 kohdassa, ja siitä voidaan päätellä, että toinen kantaja epäilemättä tunsi kyseisessä päätöksessä tarkoitettuun asiayhteyteen liittyvät tosiseikat ja menettelyt edellä 387 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla. Näin ollen on todettava, että edellä 386 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti toinen kantaja on kyseisen päätöksen perustelujen perusteella voinut ymmärtää päätöksen tekemiseen oikeuttavat syyt ja riitauttaa sen, ja unionin tuomioistuimet ovat voineet tutkia päätöksen laillisuuden.

389    Edellä esitetyn perusteella nyt käsiteltävä kanneperusteiden ryhmä on hylättävä.

8.     Kahdeskymmeneskolmas ja kahdeskymmenesneljäs kanneperuste, jotka koskevat asiakirjoihin tutustumista koskevan oikeuden epäämistä toiselta kantajalta ja osakkeenomistajien oikeuksien loukkaamista uudelleenkäsittelymenettelyn yhteydessä

390    Kantajat väittävät 23. kanneperusteessa, että toiselta kantajalta evättiin oikeus tutustua asiakirjoihin. Niiden mukaan EKP epäsi vaaditun tutustumisoikeuden lainvastaisesti ennen uudelleenkäsittelypyynnön esittämistä, vaikka ensimmäisen kantajan vaatimat asiakirjat olivat sille välttämättömiä kyseisen pyynnön laatimiseksi, ja myönsi sen sijaan tällaisen tutustumisoikeuden sen jälkeen, kun oikaisulautakunta päätti ottaa uudelleentarkastelupyynnön tutkittavaksi, mutta mitätöi samalla asiakirjoihin tutustumista koskevan oikeuden toimittamalla asiakirja-aineiston 230 asiakirjasta vain 23 ja luokittelemalla kaikki muut asiakirjat luottamuksellisiksi.

391    Kantajat vetoavat 24. kanneperusteessa useiden ensimmäisen kantajan oikeuksien loukkaamiseen uudelleenkäsittelymenettelyssä ja väittävät, ettei 17.7.2018 tehty päätös ole laillinen ja että sen kumoaminen on siten perusteltua.

392    Kantajat katsovat ensinnäkin EKP:n tehneen virheen 26.3.2018 tehdyssä päätöksessä, koska se sisältää niiden mukaan paikkansapitämättömiä tietoja, joiden mukaan ainoastaan luottolaitos saattoi esittää uudelleenkäsittelypyynnön, vaikka oikaisulautakunnan päätös koski niiden mukaan myös osakkeenomistajaa, jolla oli oikeus esittää tällainen pyyntö. Kantajien mukaan EKP ei myöskään ilmoittanut kyseisestä päätöksestä ensimmäiselle kantajalle, vaikka sillä oli oikeus pyytää sen uudelleenkäsittelyä.

393    Kantajat arvostelevat toiseksi EKP:tä siitä, että luottamuksellisuussyihin vedoten se ei myöntänyt ensimmäiselle kantajalle oikeutta tutustua asiakirja-aineistoon ennen kuin oikaisulautakunta kuuli sitä, ja esti siten kyseistä kantajaa muotoilemasta uudelleenkäsittelypyyntöä asianmukaisesti ja perustelemasta sitä riittävällä tavalla.

394    Kantajien mukaan ensimmäisen kantajan oikeutta tulla kuulluksi rajoitti kohtuuttoman lyhyt määräaika, joka sille annettiin lisähuomautusten esittämistä varten sen jälkeen, kun se oli saanut oikeuden tutustua asiakirja-aineistoon.

395    Kantajat väittävät neljänneksi, että EKP ei antanut oikaisulautakunnalle oikeutta tutustua täydelliseen versioon 26.3.2018 tehdyn päätöksestä, josta ensimmäinen kantaja toimitti yksinomaan sellaisen version, josta oli poistettu tietoja ja joka sillä oli hallussaan, koska se oli löytänyt sen FSA:n internetsivustolta. Kantajien mukaan puolueettoman ja objektiivisen uudelleenkäsittelyn mahdollisuutta haittasi viime kädessä se, että oikaisulautakunnan tutkimus rajoittui pelkästään oikeudellisiin syihin ja uudelleenkäsittelypyynnössä esitettyihin väitteisiin, ja koska tästä rajoituksesta säädetään päätöksen 2014/360 10 artiklan 2 kohdassa, sille ei kantajien mukaan löydy mitään perusteita YVM-perusasetuksen 24 artiklasta.

396    Kantajat arvostelevat viidenneksi EKP:tä siitä, ettei se ottanut mukaan uudelleenkäsittelymenettelyyn toisen kantajan edustajia – ei selvittäjän asemassa olevia eikä entisiä johtajia – mikä on niiden mukaan selvästi ristiriidassa oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevien periaatteiden kanssa ja loukkaa kyseisen kantajan, jota viimeksi mainittu päätös koskee, oikeutta tulla kuulluksi.

397    Kantajat väittävät kuudenneksi, että 17.7.2018 tehtyä päätöstä ei ole perusteltu siltä osin kuin siinä ei mainita uudelleenkäsittelypyynnön hylkäämisen syitä. Sillä, että myös oikaisulautakunnan lausunnon perustelut on mahdollista ottaa huomioon, ei voida korjata mainitun päätöksen perustelujen puuttumista, sillä YVM-perusasetuksen 24 artiklan 9 kohdassa säädettyä vaatimusta ei voida täyttää viittaamalla perusteluihin.

398    EKP, jota komissio tukee, kiistää kantajien väitteet.

399    On aluksi muistutettava, että YVM-perusasetuksen 22 artiklan 2 kohdan, YVM-kehysasetuksen 32 artiklan ja päätöksen 2014/360 20 artiklan nojalla menettelyissä on kunnioitettava täysin kyseisten henkilöiden puolustautumisoikeuksia. Henkilöillä on oltava oikeus tutustua EKP:n asiakirja-aineistoon sillä edellytyksellä, että muiden henkilöiden oikeutetut edut otetaan huomioon kyseisten henkilöiden liikesalaisuuksien suojelemisessa. Oikeus tutustua asiakirja-aineistoon ei ulotu luottamuksellisiin tietoihin.

400    YVM-perusasetuksen 24 artiklan 5 kohdassa säädetään lisäksi, että luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö voi pyytää EKP:n tekemän, kyseiselle henkilölle osoitetun päätöksen uudelleenkäsittelyä tai sellaisen päätöksen uudelleenkäsittelyä, joka koskee heitä suoraan ja erikseen.

401    Käsiteltävässä asiassa on todettava ensinnäkin, että toinen kantaja ei ole pyytänyt uudelleenkäsittelyä YVM-perusasetuksen 24 artiklan nojalla, vaikka sillä olisi ollut siihen oikeus. On toiseksi todettava ensimmäisen kantajan esittämän ensimmäisen tutustumispyynnön osalta, että se esitti 15.4.2018 tutustumispyynnön 26.3.2018 tehtyyn päätökseen johtaneen alkuperäisen valvontamenettelyn jälkeen.

402    Kantaja ei ollut 26.3.2018 tehdyn päätöksen adressaatti, eikä kyseisen päätöksen voida katsoa koskeneen sitä suoraan ja erikseen unionin oikeuskäytännön nojalla (ks. vastaavasti tuomio 5.11.2019, EKP v. Trasta Komercbanka ym., C‑663/17 P, C‑665/17 P ja C‑669/17 P, EU:C:2019:923, 108–114 ja 119 kohta).

403    Näin ollen EKP ei tehnyt virhettä evätessään ensimmäiseltä kantajalta oikeuden tutustua asiakirja-aineistoon, koska se ei ollut YVM-perusasetuksen 22 artiklan 2 kohdassa ja YVM-kehysasetuksen 26 ja 32 artiklassa tarkoitettu asian osapuoli esittäessään ensimmäisen pyyntönsä.

404    Siltä osin kuin on kyse 26.4.2018 esitetystä toisesta pyynnöstä, joka koskee oikeutta tutustua asiakirjoihin ja joka esitettiin yhdessä 26.3.2018 tehdyn päätöksen uudelleenkäsittelypyynnön kanssa, sekä muista väitteistä, jotka koskevat asian käsittelyn vaiheita, on korostettava, että oikaisulautakunta päätti ottaa ensimmäisen kantajan uudelleenkäsittelypyynnön tutkittavaksi YVM-perusasetuksen 24 artiklan 5 kohdan perusteella. Kyseisessä säännöksessä asetettujen tutkittavaksi ottamisen edellytysten, jotka ovat yhteneväiset SEUT 263 artiklassa määrättyjen muutoksenhaun edellytysten kanssa, katsottiin täyttyneen mainitun kantajan osalta 12.9.2017 annetun määräyksen Fursin ym. v. EKP (T-247/16, ei julkaistu, EU:T:2017:623) perusteella. Näin ollen oikaisulautakunta hyväksyi myös asiakirja-aineistoon tutustumista koskevan pyynnön, jonka kyseinen kantaja oli esittänyt uudelleenkäsittelyä koskevan pyynnön esittäjänä, 2014/360 20 artiklan nojalla.

405    Tältä osin on kuitenkin huomautettava, että ensimmäisellä kantajalla ei olisi ollut oikeutta esittää uudelleenkäsittelypyyntöä ilman 12.9.2017 annettua määräystä Fursin ym. v. EKP (T-247/16, ei julkaistu, EU:T:2017:623) ja että unionin tuomioistuin kumosi sittemmin kyseisen määräyksen 5.11.2019 antamallaan tuomiolla EKP ym. v. Trasta Komercbanka ym. (C‑663/17 P, C‑665/17 P ja C‑669/17 P, EU:C:2019:923). Näin ollen mainitulle kantajalle annettiin tosiasiallisesti mahdollisuuksia, kuten uudelleenkäsittelymenettely, joka on lisäkeino muutoksenhakuun nähden, ja oikeus tutustua asiakirja-aineistoon, joita sen ei olisi pitänyt saada.

406    Näissä erityisissä olosuhteissa, jotka eivät voineet toistua, koska unionin tuomioistuin kumosi 12.9.2017 annetun määräyksen Fursin ym. v. EKP (T-247/16, ei julkaistu, EU:T:2017:623), jota oikaisulautakunta käytti perusteena, ja kun otetaan huomioon, että ensimmäinen kantaja ei voinut nostaa nyt käsiteltävää kannetta siltä osin kuin siinä vaaditaan 17.7.2018 tehdyn päätöksen kumoamista, kuten ilmenee edellä 100 kohdassa esitetyistä seikoista ja siitä, ettei toisella kantajalla ollut oikeutta vedota niihin, koska toinen kantaja ei ollut osapuolena uudelleenkäsittelymenettelyssä päätettyään jättää uudelleenkäsittelypyynnön esittämättä, vaikka sillä oli siihen oikeus, kanneperusteet, joissa vedotaan puolustautumisoikeuksien loukkaamiseen uudelleenkäsittelymenettelyssä, on jätettävä tutkimatta.

407    Jos oletetaan, että kyseiset kanneperusteet on otettava tutkittavaksi, ne eivät missään tapauksessa voi johtaa 17.7.2018 tehdyn päätöksen kumoamiseen, koska ilman näitä menettelyvirheitä päätös ei olisi voinut johtaa erilaiseen tulokseen (ks. vastaavasti tuomio 14.2.1990, Ranska v. komissio, C-301/87, EU:C:1990:67, 31 kohta), mikä vahvistetaan edellä 105–389 kohdassa esitetyssä analyysissä.

9.     Kahdeskymmenesviides kanneperuste, joka esitettiin oikeudenkäyntikuluista tehdyn päätöksen kumoamisvaatimuksen tueksi ja koskee 17.7.2018 tehdyn päätöksen lainvastaisuutta

408    Oikeudenkäyntikuluista tehdyn päätöksen kumoamisvaatimuksen tueksi esitetty 25. kanneperuste koskee 17.7.2018 tehdyn päätöksen lainvastaisuutta.

409    EKP, jota komissio tukee, kiistää kantajien väitteet.

410    Käsiteltävässä asiassa yhdestäkään asiassa T-584/18 esitetystä kanneperusteesta ei voida päätellä 17.7.2018 tehdyn päätöksen olevan lainvastainen.

411    Siksi nyt käsiteltävä kanneperuste on hylättävä.

10.  Asian selvittämistoimea koskeva vaatimus

412    Kantajat vaativat kirjelmissään useaan otteeseen unionin yleistä tuomioistuinta toteuttamaan useita asian selvittämistoimia: ensinnäkin määräämään, että EKP ja FSA toimittavat asiakirjoja, muun muassa FOLTF-päätökset, toiseksi määräämään, että esitetään asiakirjoja sen osoittamiseksi, että EKP on tehnyt selvitystilaan asettautumista koskevan päätöksen, ja määräämään, että asianomaiset EKP:n virkamiehet antavat todistajanlausunnon, kolmanneksi määräämään, että EKP ja Viron tasavalta julkistavat todetut rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen torjuntaa koskevan lainsäädännön rikkomiset sekä FSA:n pääjohtajan ja asianomaisten EKP:n virkamiesten todistajanlausunnot, ja neljänneksi määräämään, että EKP ilmoittaa kantajien esittämät konkreettiset harhaanjohtavat lausumat ja asettaa saataville asiakirjat, jotka osoittavat, että EKP ja FSA käsittelivät Latviassa sijaitsevaa sivuliikettä koskevaa ongelmaa, sekä kutsumaan FSA:n pääjohtajan ja asianomaiset EKP:n virkamiehet antamaan todistajanlausunnon.

413    EKP riitauttaa kantajien vaatimat asian selvittämistoimet, koska vaaditut toimet eivät täytä oikeuskäytännössä sekä unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 88 artiklassa vahvistettuja edellytyksiä, jotka koskevat muun muassa tiettyjen tosiseikkojen osoittamista ja riita-asian ratkaisemista varten pyydettyjen tietojen merkityksellisyyttä ja tarpeellisuutta.

414    On aluksi huomautettava, että kantajien vaatimus on työjärjestyksen 91 artiklan b–d alakohdassa tarkoitettu asian selvittämistoimea koskeva vaatimus, jota ehdotetaan mainitun työjärjestyksen 88 artiklan 1 kohdan nojalla.

415    Työjärjestyksen 88 artiklan 2 kohdasta ilmenee, että kyseisen artiklan 1 kohdassa tarkoitetussa pyynnössä on täsmällisesti ilmoitettava pyydettyjen toimenpiteiden kohde ja syyt, joiden vuoksi ne ovat perusteltuja. Mainitussa määräyksessä täsmennetään lisäksi, että jos pyyntö esitetään ensimmäisen kirjelmien vaihdon jälkeen, sen asianosaisen, joka esittää pyynnön, on ilmoitettava syyt, joiden vuoksi se ei ole voinut esittää pyyntöä aikaisemmin.

416    On ensinnäkin todettava, että käsiteltävässä asiassa suurin osa selvittämistoimea koskevista vaatimuksista, lukuun ottamatta FOLTF-päätösten toimittamista koskevaa vaatimusta, esitettiin ensimmäisen kerran vastauskirjelmässä. Kantajat eivät vaatimuksessaan selitä mitenkään vaatimuksen myöhästymisen perusteena olevia syitä. Näin ollen vaatimukset on jätettävä tutkimatta.

417    On joka tapauksessa todettava, että asian selvittämistoimea koskevat vaatimukset eivät ole riittävän täsmällisiä kohteensa sekä todistajanlausuntojen merkityksellisyyden ja toimitettavien asiakirjojen osalta.

418    On nimittäin EKP:n ja komission tavoin todettava yhtäältä, että seikoilla, joiden osalta kantajat vaativat saada kuulla todistajanlausunnot, ei pyritä näyttämään toteen tosiseikkoja vaan vahvistamaan useita kantajien perustelemattomia väitteitä. Vaikka oletettaisiin, että nämä väitteet vahvistettaisiin, ne eivät olisi merkityksellisiä asian ratkaisun kannalta. On lisäksi todettava, että todistajien kuulemista koskevassa vaatimuksessa on myös osittain yksilöity epätarkasti ne henkilöt, joita halutaan kuulla.

419    Siltä osin kuin on toisaalta kyse asiakirjojen toimittamista koskevista vaatimuksista on ensinnäkin FOLTF-päätösten osalta (ainoa asian selvittämistoimea koskeva vaatimus, joka esitettiin kannekirjelmässä eikä siis myöhästynyt) todettava, että vaatimus on hylättävä edellä 181 kohdassa esitettyjen seikkojen perusteella. On toiseksi todettava, että kuten edellä 279 kohdassa osoitettiin, todetut rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen torjuntaa koskevan lainsäädännön rikkomiset ilmenevät riittävällä tavalla 17.7.2018 tehdystä päätöksestä. Edellä 267 kohdasta ilmenee kolmanneksi, että sen määrittäminen, oliko Latviassa sijaitsevaan sivuliikkeeseen liittyvä kysymys FSA:n ja EKP:n osalta vielä ratkaisematta, ei ole merkityksellistä asian ratkaisemisen kannalta.

420    Edellä esitetystä seuraa, että asian selvittämistoimia koskevat vaatimukset on hylättävä myöhästyneinä ja osin perusteettomina, tai toissijaisesti kokonaan perusteettomina.

421    Edellä esitetyn perusteella asiassa T-584/18 nostettu kanne on hylättävä kokonaisuudessaan.

 Oikeudenkäyntikulut

422    Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 137 artiklassa määrätään, että jos lausunnon antaminen asiassa raukeaa, unionin yleinen tuomioistuin määrää oikeudenkäyntikuluista harkintansa mukaan.

423    Kun otetaan huomioon seikat, joiden perusteella unionin yleinen tuomioistuin totesi, että lausunnon antaminen asiassa T-351/18 raukeaa, käsiteltävässä asiassa esille tulleiden seikkojen perusteella on katsottava oikeaksi määrätä, että kukin asianosainen vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan.

424    Työjärjestyksen 134 artiklan 1 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska kantajat ovat hävinneet asian T-584/18, on määrättävä, että ne vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja ne on velvoitettava korvaamaan EKP:n oikeudenkäyntikulut sen vaatimusten mukaisesti.

425    Työjärjestyksen 138 artiklan 1 kohdan mukaan toimielimet, jotka ovat asiassa väliintulijoina, vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan. Komissio vastaa siis omista oikeudenkäyntikuluistaan asiassa T-584/18.

Näillä perusteilla

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (laajennettu yhdeksäs jaosto)

on ratkaissut asian seuraavasti:

1)      Asiat T-351/18 ja T-584/18 yhdistetään tuomion antamista varten.

2)      Lausunnon antaminen asiassa T-351/18 raukeaa.

3)      Asiassa T-584/18 nostettu kanne hylätään.

4)      Asiassa T-351/18 Ukrselhosprom PCF LLC, Versobank AS, Euroopan keskuspankki (EKP) ja Euroopan komissio vastaavat kukin omista oikeudenkäyntikuluistaan.

5)      Asiassa T-584/18 Ukrselhosprom PCF ja Versobank vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja ne velvoitetaan korvaamaan EKP:n oikeudenkäyntikulut.

6)      Asiassa T-584/18 komissio vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan.

Costeira

Gratsias

Kancheva

Julistettiin Luxemburgissa 6 päivänä lokakuuta 2021.

Allekirjoitukset


Sisällys


I  Asian tausta

II  Asian käsittelyn vaiheet sekä asianosaisten ja väliintulijoiden vaatimukset

A  Oikeudenkäyntimenettelyn alku ja asianosaisten ja väliintulijan vaatimukset asiassa T-351/18

B  Oikeudenkäyntimenettelyn alku ja asianosaisten ja väliintulijan vaatimukset asiassa T-584/18

C  Oikeudenkäyntimenettelyn jatko molemmissa asioissa

III  Oikeudellinen arviointi

A  Oikeusriidan kohteen ja kantajien oikeussuojan tarpeen säilyminen asiassa T-351/18

B  Tutkittavaksi ottaminen asiassa T-584/18

1.  17.7.2018 tehdyn päätöksen kumoamisvaatimuksen tutkittavaksi ottaminen

2.  Kuluja koskevan päätöksen kumoamisvaatimuksen tutkittavaksi ottaminen

C  Pääasia

1.  1., 2., 14., 15. ja 19. kanneperuste

a)  EKP:n ja osallistuvien jäsenvaltioiden kansallisten toimivaltaisten viranomaisten välinen toimivallanjako YVM:n puitteissa siltä osin kuin on kyse toimiluvan peruuttamisesta rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen torjuntaa koskevien sääntöjen rikkomisen vuoksi

b)  Ensimmäinen osa, joka koskee sitä, ettei EKP:llä ollut toimivaltaa peruuttaa luottolaitoksen toimilupaa, koska kansallinen toimivaltainen viranomainen oli jo tehnyt arvion laitoksen kykenemättömyydestä tai todennäköisestä kykenemättömyydestä jatkaa toimintaansa

c)  Toinen osa, joka koskee sitä, ettei EKP:llä ole toimivaltaa arvioida rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen torjuntaan liittyviä seikkoja

d)  Kolmas osa, jonka mukaan EKP:llä ei ole toimivaltaa evätä toisen kantajan asettautumista itse selvitystilaan eikä pankin myyntiä toiselle sijoittajalle

e)  Neljäs osa, joka koskee harkintavallan väärinkäyttöä

2.  Kolmas kanneperuste, joka koskee huolellisuusvelvollisuuden ja puolueettomuusvelvollisuuden laiminlyöntiä EKP:n tekemässä tutkimuksessa

3.  Neljäs ja viides kanneperuste, jotka koskevat arviointivirheitä eli tiettyjen asian kannalta merkityksellisten seikkojen huomiotta jättämistä

a)  Viides kanneperuste, joka koskee toisen kantajan uuden johtoryhmän myönteisen merkityksen huomiotta jättämistä

b)  Neljäs kanneperuste, jonka mukaan EKP teki virheen arvioidessaan kantajan Latviassa harjoittamaa toimintaa koskevien tietojen paikkansapitämättömyyttä

4.  6., 12. ja 18. kanneperuste, jotka koskevat arviointivirhettä siltä osin kuin EKP nojautui virheellisesti FSA:n määräyksen rikkomiseen, ja oikeusvarmuuden periaatteen loukkaamista

5.  Seitsemännestä yhdenteentoista, kolmastoista ja viidestoista kanneperuste, jotka koskevat suhteellisuusperiaatteen loukkaamista

6.  Kuudestoista ja kahdeksastoista kanneperuste, jotka koskevat yhdenvertaisen kohtelun ja syrjintäkiellon periaatteiden sekä luottamuksensuojan ja oikeusvarmuuden periaatteiden loukkaamista

7.  Kahdennestakymmenennestä kahdenteenkymmenenteentoiseen kanneperuste, jotka koskevat olennaisten menettelymääräysten rikkomista

a)  Kuulluksi tulemista koskevan oikeuden loukkaaminen

b)  Puolustautumisoikeuksien loukkaaminen

c)  Perusteluvelvollisuuden laiminlyönti

8.  Kahdeskymmeneskolmas ja kahdeskymmenesneljäs kanneperuste, jotka koskevat asiakirjoihin tutustumista koskevan oikeuden epäämistä toiselta kantajalta ja osakkeenomistajien oikeuksien loukkaamista uudelleenkäsittelymenettelyn yhteydessä

9.  Kahdeskymmenesviides kanneperuste, joka esitettiin oikeudenkäyntikuluista tehdyn päätöksen kumoamisvaatimuksen tueksi ja koskee 17.7.2018 tehdyn päätöksen lainvastaisuutta

10.  Asian selvittämistoimea koskeva vaatimus

Oikeudenkäyntikulut


*      Oikeudenkäyntikieli: englanti.