Asia T-257/07

Ranskan tasavalta

vastaan

Euroopan komissio

Eläinten terveys – Asetus (EY) N:o 999/2001 – Tarttuvilta spongiformisilta enkefalopatioilta suojaaminen – Lampaat ja vuohet – Asetus (EY) N:o 746/2008 – Aikaisempia vähemmän sitovien hävittämistoimenpiteiden toteuttaminen – Ennalta varautumisen periaate

Tuomion tiivistelmä

1.      Maatalous – Yhteinen maatalouspolitiikka – Toteuttaminen – Ihmisten terveyden suojelua koskevat toimenpiteet – Ennalta varautumisen periaatteen soveltaminen

(EY 3 artiklan p alakohta ja EY 6 artikla, EY 152 artiklan 1 kohta, EY 153 artiklan 1 ja 2 kohta sekä EY 174 artiklan 1 ja 2 kohta; Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen N:o 178/2002 7 artiklan 1 kohta)

2.      Maatalous – Yhteinen maatalouspolitiikka – Toteuttaminen – Tieteellinen riskinarviointi

(EY 152 artiklan 1 kohta; Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen N:o 178/2002 6 artiklan 2 kohta)

3.      Maatalous – Yhteinen maatalouspolitiikka – Toteuttaminen – Riskinarviointi – Riskitason määrittäminen

(EY 152 artiklan 1 kohta)

4.      Maatalous – Yhteinen maatalouspolitiikka – Toteuttaminen – Kansanterveyden, turvallisuuden ja ympäristön suojelua koskevien vaatimusten huomioon ottaminen – Ennalta varautumisen periaatteen soveltaminen

(EY 152 artiklan 1 kohta; Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen N:o 178/2002 7 artiklan 2 kohta)

5.      Maatalous – Yhteinen maatalouspolitiikka – Unionin toimielinten harkintavallan laajuus – Tuomioistuinvalvonta – Rajat

6.      Lainvastaisuusväite – Kohde – Laillisuuden arviointi – Arviointiperusteet

(SEUT 263 artikla)

7.      Maatalous – Yhteinen maatalouspolitiikka – Ennalta varautumisen periaatteen soveltaminen – Soveltamisala – Rajat – Yhteisön oikeusjärjestyksessä hallinnollisille menettelyille annettujen takeiden noudattaminen

(EY 152 artiklan 1 kohta)

8.      Maatalous – Eläinten terveyttä koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentäminen – Tarttuvilta spongiformisilta enkefalopatioilta suojaaminen – Riskialttiiden eläinten tunnistaminen tutkimuksessa

(Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen N:o 999/2001 13 artiklan 1 kohdan b ja c alakohta, 23 artikla ja 24 artiklan 2 kohta)

1.      Ennalta varautumisen periaate on unionin oikeuden yleinen periaate, joka seuraa EY 3 artiklan p alakohdasta, EY 6 artiklasta, EY 152 artiklan 1 kohdasta, EY 153 artiklan 1 ja 2 kohdasta ja EY 174 artiklan 1 ja 2 kohdasta ja velvoittaa asianomaiset viranomaiset toteuttamaan niille asiaa koskevassa lainsäädännössä annettujen toimivaltuuksien käyttämistä koskevan täsmällisen sääntelyn mukaisesti asianmukaisia toimenpiteitä tiettyjen kansanterveyteen, turvallisuuteen ja ympäristöön kohdistuvien mahdollisten riskien ehkäisemiseksi, jolloin näiden intressien suojeluun liittyvät vaatimukset ovat ensisijaisia taloudellisiin intresseihin nähden.

Kuten elintarvikelainsäädäntöä koskevista yleisistä periaatteista ja vaatimuksista, Euroopan elintarviketurvallisuusviranomaisen perustamisesta sekä elintarvikkeiden turvallisuuteen liittyvistä menettelyistä annetun asetuksen N:o 178/2002 7 artiklan 1 kohdassa selvennetään, elintarvikelainsäädännön yhteydessä ennalta varautumisen periaate mahdollistaa lisäksi korkeatasoisen terveydensuojelun varmistamisen edellyttämien väliaikaisten riskinhallintatoimenpiteiden toteuttamisen, kun käytettävissä olevien tietojen arvioinnin perusteella terveyshaitan mahdollisuus tunnistetaan, mutta asiasta ei vielä ole tieteellistä varmuutta.

Ennalta varautumisen periaate merkitsee siten, että jos ei vielä ole tieteellistä varmuutta siitä, onko olemassa ihmisten terveyteen kohdistuvia riskejä, tai siitä, minkä laajuisia nämä riskit ovat, toimielimet saavat toteuttaa suojatoimenpiteitä odottamatta, että riskien olemassaolo ja vakavuus osoitetaan täysin tai että terveyteen kohdistuvat haittavaikutukset toteutuvat.

Prosessissa, jonka päätteeksi toimielin toteuttaa ennalta varautumisen periaatteen nojalla asianmukaisia toimenpiteitä tiettyjen kansanterveyteen, turvallisuuteen ja ympäristöön kohdistuvien mahdollisten riskien ehkäisemiseksi, voidaan erottaa kolme perättäistä vaihetta, joista ensimmäinen on ilmiöstä johtuvien mahdollisesti kielteisten vaikutusten tunnistaminen, toinen kansanterveyteen, turvallisuuteen ja ympäristöön kohdistuvien, tähän ilmiöön liittyvien riskien arviointi ja kolmas riskinhallinta toteuttamalla asianmukaiset suojatoimenpiteet, jos tunnistetut mahdolliset riskit ylittävät sen, mikä on yhteiskunnan kannalta hyväksyttävää.

(ks. 66–69 kohta)

2.      Kansanterveyteen, turvallisuuteen ja ympäristöön kohdistuvien riskien arviointi tarkoittaa, että toimielimen, jonka on ryhdyttävä jostakin ilmiöstä aiheutuvia mahdollisesti kielteisiä vaikutuksia koskeviin toimenpiteisiin, on arvioitava riskejä tieteellisesti ja määritettävä, ylittävätkö ne yhteiskunnan kannalta hyväksyttävänä pidettävän riskitason. Jotta unionin toimielimet voisivat arvioida riskejä, niillä on siten yhtäältä oltava käytettävissään tieteellinen riskinarviointi ja toisaalta niiden on määritettävä riskitaso, jota ei yhteiskunnan kannalta pidetä hyväksyttävänä.

Tieteellinen riskinarviointi on tieteellinen menettely, joka muodostuu mahdollisuuksien mukaisesta vaaran tunnistamisesta, vaaran määrittelystä, vaaralle altistumisen arvioinnista ja riskin luokittelusta. Koska kyse on tieteellisestä menettelystä, toimielimen on uskottava tieteellinen riskinarviointi tieteen asiantuntijoille.

Elintarvikelainsäädäntöä koskevista yleisistä periaatteista ja vaatimuksista, Euroopan elintarviketurvallisuusviranomaisen perustamisesta sekä elintarvikkeiden turvallisuuteen liittyvistä menettelyistä annetun asetuksen N:o 178/2002 6 artiklan 2 kohdan mukaan tieteellisen riskinarvioinnin on lisäksi perustuttava käytettävissä olevaan tieteelliseen näyttöön, ja se on toteutettava riippumattomasti, objektiivisesti ja avoimesti. Tältä osin on todettava, että toimielinten velvollisuus taata kansanterveyden, turvallisuuden ja ympäristön korkeatasoinen suojelu merkitsee, että niiden on päätöksiä tehdessään otettava täysin huomioon käytettävissä olevat parhaat tieteelliset selvitykset ja että päätösten on perustuttava uusimpiin kansainvälisiin tutkimustuloksiin.

Tieteelliseltä riskinarvioinnilta ei vaadita, että sen olisi väistämättä annettava toimielimille lopullista tieteellistä näyttöä riskin olemassaolosta ja mahdollisten haittavaikutusten vakavuudesta riskin toteutuessa. Ennalta varautumisen periaatetta sovelletaan nimittäin jo määritelmällisesti tilanteessa, jossa vallitsee tieteellinen epävarmuus. Ennalta ehkäisevää toimenpidettä ei kuitenkaan voida pätevästi perustella riskin puhtaasti hypoteettisella tarkastelulla, joka perustuu pelkkiin olettamuksiin, joita ei ole vielä todennettu tieteellisesti.

On lisäksi todettava, että ennalta ehkäisevän toimenpiteen toteuttamisen tai – kääntäen – sen peruuttamisen tai lieventämisen edellytykseksi ei voida asettaa, että on esitettävä näyttö siitä, ettei mitään riskejä ole, koska tieteelliseltä kannalta katsottuna tällaista näyttöä on yleensä mahdotonta esittää, sillä nollariskiä ei käytännössä ole olemassa. Tästä seuraa, että ennalta ehkäisevä toimenpide voidaan toteuttaa ainoastaan, jos siitä huolimatta, että riskin olemassaoloa ja laajuutta ei ole ”täysin” osoitettu lopullisilla tieteellisillä tutkimustuloksilla, riski on kuitenkin riittävästi dokumentoitu toimenpiteen toteuttamisajankohtana käytettävissä olleiden tutkimustulosten perusteella. Tällaisessa tilanteessa riskin käsite vastaa näin ollen niiden haittavaikutusten todennäköisyyttä, joita tiettyjen toimenpiteiden tai menettelyjen hyväksyminen aiheuttaa oikeusjärjestyksessä suojatulle oikeushyvälle.

Voi osoittautua, että tieteellistä riskinarviointia on käytettävissä olevien tieteellisten tietojen riittämättömyyden vuoksi mahdotonta toteuttaa täydellisesti. Tämä ei kuitenkaan voi estää toimivaltaista viranomaista toteuttamasta ennalta ehkäiseviä toimenpiteitä ennalta varautumisen periaatteen nojalla. Tässä tilanteessa on tärkeää, että tieteelliset asiantuntijat suorittavat jäljelle jäävästä tieteellisestä epävarmuudesta huolimatta tieteellisen riskinarvioinnin, jotta toimivaltaisella viranomaisella on käytettävissään riittävän luotettavaa ja vakuuttavaa tietoa, jonka avulla se voi käsittää esitetyn tieteellisen kysymyksen koko laajuudessaan ja määritellä politiikkansa asian täysin tuntien.

Tästä seuraa, että sitä, ovatko tieteelliseen arviointiin, joka koskee ennalta varautumisen periaatteen nojalla toteutettuja väliaikaisia toimenpiteitä lieventävien säännösten antamisesta ihmisten terveydelle aiheutuvia riskejä, osallistuvien tiedemiesten tietyt arvioinnit välttämättömiä, arvioidaan erityisesti käytettävissä olevien tietojen perusteella.

(ks. 70, 71, 73–77, 178 ja 179 kohta)

3.      Toimielinten, jotka vastaavat poliittisesta valinnasta, jolla vahvistetaan yhteiskunnan kannalta asianmukainen suojelun taso, on riskejä arvioidessaan määritettävä sovellettavia oikeussääntöjä noudattaen riskitaso, jota ei voida pitää yhteiskunnan kannalta hyväksyttävänä. Näiden toimielinten kuuluu määrittää kansanterveydelle, turvallisuudelle ja ympäristölle aiheutuville haittavaikutuksille ja näiden mahdollisten vaikutusten vakavuudelle kriittinen todennäköisyystaso, jota ne eivät enää pidä yhteiskunnan kannalta hyväksyttävänä ja jonka ylittyessä on kansanterveyden, turvallisuuden ja ympäristön suojelemiseksi turvauduttava ennalta ehkäiseviin toimenpiteisiin jäljellä olevasta tieteellisestä epävarmuudesta huolimatta.

Kun toimielimet määrittävät riskitasoa, jota ei voida pitää yhteiskunnan kannalta hyväksyttävänä, niitä sitoo niiden velvollisuus varmistaa kansanterveyden, turvallisuuden ja ympäristön korkeatasoinen suojelu. Korkeatasoisen suojelun ei tarvitse välttämättä olla teknisesti korkein mahdollinen ollakseen tämän määräyksen mukainen. Toimielimet eivät myöskään saa tarkastella riskiä puhtaasti hypoteettisena ja tehdä päätöksiään nollariskin periaatteella.

Sen määrittäminen, mitä riskitasoa ei ole pidettävä yhteiskunnan kannalta hyväksyttävänä, riippuu toimivaltaisen viranomaisen kunkin yksittäistapauksen olosuhteista tekemästä arvioinnista. Kyseinen viranomainen voi tällöin ottaa huomioon muun muassa tämän riskin toteutumisen vahingollisuuden kansanterveydelle, turvallisuudelle ja ympäristölle mahdollisten haittavaikutusten laajuus mukaan lukien, näiden vahinkojen pysyvyyden, kumottavuuden tai mahdolliset viivästyneet vaikutukset sekä sen, kuinka havaittava riski konkreettisesti on käytettävissä olevien tieteellisten tietojen perusteella.

(ks. 78–80 kohta)

4.      Riskinhallinnalla tarkoitetaan ennalta varautumisen periaatetta sovellettaessa toimenpidekokonaisuutta, jonka toimielin, jonka on ryhdyttävä riskiä koskeviin toimenpiteisiin sen saattamiseksi yhteiskunnan kannalta hyväksyttävänä pidettävälle tasolle, toteuttaa sen vuoksi, että se on velvollinen varmistamaan kansanterveyden, turvallisuuden ja ympäristön korkeatasoisen suojelun. Kun riski ylittää yhteiskunnan kannalta hyväksyttävänä pidettävän tason, toimielimen on nimittäin ennalta varautumisen periaatteen nojalla toteutettava väliaikaisia riskinhallintatoimenpiteitä korkeatasoisen suojelun varmistamiseksi.

Elintarvikelainsäädäntöä koskevista yleisistä periaatteista ja vaatimuksista, Euroopan elintarviketurvallisuusviranomaisen perustamisesta sekä elintarvikkeiden turvallisuuteen liittyvistä menettelyistä annetun asetuksen N:o 178/2002 7 artiklan 2 kohdan mukaan kyseisten väliaikaisten toimenpiteiden on oltava oikeasuhteisia, syrjimättömiä, avoimia ja johdonmukaisia jo toteutettuihin samankaltaisiin toimenpiteisiin nähden.

Toimivaltaisen viranomaisen on tarkasteltava kyseisiä väliaikaisia toimenpiteitä uudelleen kohtuullisen ajan kuluttua. Kun uudet seikat muuttavat käsitystä riskistä tai osoittavat, että kyseistä riskiä voidaan torjua olemassa olevia toimenpiteitä vähemmän rajoittavilla toimenpiteillä, toimielinten ja erityisesti komission, jolla on aloiteoikeus, on huolehdittava siitä, että lainsäädäntöä mukautetaan uusien tietojen mukaisesti. Aikaisemmin toteutettujen ennalta ehkäisevien toimenpiteiden lieventämisen on siten oltava perusteltua sellaisten uusien seikkojen vuoksi, jotka muuttavat arviota kyseisestä riskistä.

Kun näiden uusien seikkojen, kuten uusien tietojen tai tieteellisten havaintojen, vuoksi on perusteltua lieventää ennalta ehkäisevää toimenpidettä, ne muuttavat ihmisten terveyden korkeatasoisen suojelun jatkuvaa säilyttämistä koskevan viranomaisten velvollisuuden konkreettista sisältöä. Uudet seikat voivat nimittäin muuttaa yhteiskunnan kannalta hyväksyttävänä pidettävää käsitystä riskistä ja riskitasoa. Sitä, onko vähemmän rajoittavan ennalta ehkäisevän toimenpiteen toteuttaminen lainmukaista, ei arvioida sen hyväksyttävänä pidettävän riskitason mukaan, joka otettiin huomioon alkuperäisiä ennalta ehkäiseviä toimenpiteitä toteutettaessa. Alkuperäiset ennalta ehkäisevät toimenpiteet riskin pienentämiseksi hyväksyttävänä pidetyn tasoiseksi toteutetaan nimittäin riskinarvioinnin perusteella ja erityisesti yhteiskunnan kannalta hyväksyttävänä pidettävän riskitason määrittämisen perusteella. Jos uudet seikat muuttavat tätä riskinarviointia, vähemmän rajoittavien ennalta ehkäisevien toimenpiteiden toteuttamisen lainmukaisuutta on arvioitava näiden uusien seikkojen perusteella eikä niiden seikkojen perusteella, jotka vaikuttivat ratkaisevasti riskinarviointiin alkuperäisiä ennalta ehkäiseviä toimenpiteitä toteutettaessa. Vain siinä tapauksessa, että uusi riskitaso ylittää yhteiskunnan kannalta hyväksyttävänä pidettävän riskitason, tuomioistuimen on katsottava, että ennalta varautumisen periaatetta on loukattu.

(ks. 81–83, 212 ja 213 kohta)

5.      Unionin toimielimillä on yhteisen maatalouspolitiikan alalla laaja harkintavalta, kun ne asettavat tavoitteet ja valitsevat asianmukaiset keinot niiden toteuttamiseksi. Lisäksi toimielinten on riskejä arvioidessaan tehtävä monitahoisia arviointeja, kun ne harkitsevat asiantuntijoilta tieteellisen riskinarvioinnin yhteydessä saatujen teknisten ja tieteellisten tietojen perusteella, ylittävätkö kansanterveyteen, turvallisuuteen ja ympäristöön kohdistuvat riskit yhteiskunnan kannalta hyväksyttävänä pidettävän tason.

Toimielinten laajan harkintavallan ja monitahoisten arviointien vuoksi Euroopan unionin tuomioistuinten harjoittama valvonta on suppeaa. Tästä harkintavallasta ja näistä arvioinneista nimittäin seuraa, että tuomioistuinten asiakysymyksiin kohdistama valvonta rajoittuu vain sen tutkimiseen, etteivät toimielimet ole käyttäneet toimivaltaansa ilmeisen virheellisellä tavalla, ettei harkintavaltaa ole käytetty väärin ja etteivät toimielimet ole selvästi ylittäneet harkintavaltansa rajoja.

Unionin tuomioistuinten tutkinnasta, joka koskee sitä, onko toimielimen toimessa ilmeinen arviointivirhe, on täsmennettävä, että sen osoittamiseksi, että toimielin on arvioinut monitahoisia tosiseikkoja ilmeisen virheellisesti siten, että toimi on kumottava, kantajan on esitettävä riittävästi näyttöä siitä, ettei toimeen sisältyvä tosiseikkoja koskeva arviointi ole ollut uskottava. Unionin yleisen tuomioistuimen ei kuulu korvata kyseisen päätöksen tekijän monitahoisista tosiseikoista tekemää arviointia omalla arvioinnillaan, jollei tästä uskottavuutta koskevasta tutkinnasta muuta seuraa.

Se, että unionin tuomioistuinten valvontavaltaa on rajoitettu, ei kuitenkaan vaikuta niiden velvollisuuteen tutkia esitettyjen todisteiden aineellinen paikkansapitävyys, luotettavuus ja johdonmukaisuus sekä tarkastaa, sisältävätkö nämä todisteet kaikki merkitykselliset tiedot, jotka on otettava huomioon arvioitaessa monitahoista tilannetta, ja voivatko kyseiset todisteet tukea päätelmiä, jotka niistä on tehty.

Kun toimielimellä on laaja harkintavalta, on erityisen tärkeää valvoa, että toimielimet noudattavat takeita, joita unionin oikeusjärjestyksessä annetaan hallinnollisten menettelyjen osalta. Näihin takeisiin kuuluvat muun muassa toimivaltaisen toimielimen velvollisuus tutkia kaikki käsiteltävän tapauksen kannalta merkitykselliset seikat huolellisesti ja puolueettomasti sekä perustella päätöksensä riittävällä tavalla.

Erityisosaamisen, avoimuuden ja riippumattomuuden periaatteisiin perustuvien tieteellisten lausuntojen nojalla suoritettava mahdollisimman kattava tieteellinen riskinarviointi on tärkeä menettelyllinen tae, jolla pyritään varmistamaan toimenpiteiden tieteellinen objektiivisuus ja estämään mielivaltaisten toimenpiteiden toteuttaminen.

(ks. 84–89 ja 214 kohta)

6.      Unionin toimen laillisuutta on arvioitava toimen toteuttamisajankohtana olemassa olleiden tosiseikkojen ja oikeudellisten seikkojen perusteella. Näin ollen toimen laillisuutta arvioitaessa ei voida ottaa huomioon unionin toimen toteuttamisajankohdan jälkeisiä seikkoja.

(ks. 172 kohta)

7.      Unionin toimielimillä on yhteisen maatalouspolitiikan alalla laaja harkintavalta asianmukaisten keinojen valinnassa. Vaikka toimielimillä on velvollisuus taata ihmisten terveyden korkeatasoinen suojelu, niillä on myös laaja harkintavalta valitessaan asianmukaisia keinoja tämän velvollisuuden täyttämiseksi. Tämän toimielinten laajan harkintavallan vuoksi on erityisen tärkeää valvoa niiden takeiden noudattamista, joita unionin oikeusjärjestyksessä annetaan hallinnollisten menettelyjen osalta.

Näihin takeisiin kuuluu se, että kun viranomaiset toteuttavat ennalta varautumisen periaatteen nojalla väliaikaisia toimenpiteitä taatakseen ihmisten terveyden korkeatasoisen suojelun, niillä on oltava käytettävissään kaikki tältä osin merkitykselliset seikat. Niillä on siten oltava käytettävissään tieteellinen riskinarviointi, joka perustuu erityisosaamisen, avoimuuden ja riippumattomuuden periaatteisiin. Tämä vaatimus on tärkeä tae, jolla pyritään varmistamaan toimenpiteiden tieteellinen objektiivisuus ja estämään mielivaltaisten toimenpiteiden toteuttaminen.

Eräs toinen näistä takeista on, että kun viranomaiset antavat säännöksiä, joilla lievennetään väliaikaisia toimenpiteitä, jotka on ennalta varautumisen periaatteen nojalla toteutettu ihmisten terveyden korkeatasoisen suojelun varmistamiseksi, niillä on oltava käytettävissään tieteellinen arviointi ihmisten terveyteen kohdistuvista riskeistä, joita näiden säännösten antamisesta aiheutuu. Tällainen ihmisten terveyteen kohdistuvien riskien tieteellinen arviointi sisältää lähtökohtaisesti tieteellisten asiantuntijoiden tekemän kattavan arvioinnin todennäköisyydestä, että ihmiset altistuvat toimenpiteiden aiheuttamille terveyshaitoille. Näin ollen siihen sisältyy lähtökohtaisesti kyseisten riskien määrällinen arviointi.

(ks. 174–177 kohta)

8.      Tiettyjen tarttuvien spongiformisten enkefalopatioiden ehkäisyä, valvontaa ja hävittämistä koskevista säännöistä annetun asetuksen N:o 999/2001 13 artiklan 1 kohdan b alakohdan nojalla tehdään tutkimus kaikkien riskialttiiden eläinten tunnistamiseksi liitteessä VII olevan 1 kohdan mukaisesti. Kyseisen asetuksen 13 artiklan 1 kohdan c alakohdassa säädetään lisäksi, että kaikki tämän asetuksen liitteessä VII olevassa 2 kohdassa riskialttiiksi mainitut eläimet sekä niistä saadut tuotteet, jotka on yksilöity 13 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitetussa tutkimuksessa, lopetetaan ja hävitetään asetuksen N:o 1774/2002 mukaisesti. Tämän säännöksen mukaan lopettamis- ja hävittämisvaatimus koskee siten eläimiä, jotka on tunnistettu asetuksen N:o 999/2001 liitteessä VII olevan 1 kohdan mukaisesti tehtävässä tutkimuksessa ja jotka lisäksi täyttävät tässä liitteessä olevassa 2 kohdassa asetetut edellytykset.

Asetuksen N:o 999/2001 23 artiklan mukaan komissio voi muuttaa asetuksen N:o 999/2001 liitteitä tämän asetuksen 24 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun komitologiamenettelyn mukaisesti sen jälkeen, kun asianomaista tiedekomiteaa on kuultu kaikista kansanterveyteen mahdollisesti vaikuttavista seikoista. Lainsäätäjä on siten delegoinut asetuksen N:o 999/2001 liitteiden muuttamista koskevan toimivallan komissiolle.

Kun otetaan huomioon asetuksen N:o 999/2001 13 artiklan 1 kohdan c alakohdan ja 23 artiklan soveltamisala, on katsottava, että komissiolla on toimivalta rajata asetuksen N:o 999/2001 24 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun komitologiamenettelyn mukaisesti annetulla asetuksella tutkimuksessa yksilöidyt eläimet, jotka on lopetettava ja hävitettävä. Koska asetuksen N:o 999/2001 13 artiklan 1 kohdan c alakohdassa määritellään lopetettavat ja hävitettävät eläimet viittaamalla liitteessä VII olevassa 2 kohdassa säädettyihin edellytyksiin, komissiolla on asetuksen N:o 999/2001 23 artiklan nojalla toimivalta antaa säännöksiä, joilla rajataan lopetettavat ja hävitettävät eläimet, jotka on yksilöity edellä mainitussa tutkimuksessa.

(ks. 206–208 kohta)