UNIONIN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (seitsemäs jaosto)
21 päivänä joulukuuta 2023 (*)
Ennakkoratkaisupyyntö – Poliisiyhteistyö ja oikeudellinen yhteistyö rikosasioissa – Puitepäätös 2002/584/YOS – Eurooppalainen pidätysmääräys – 4 a artiklan 1 kohta – Jäsenvaltioiden väliset luovuttamismenettelyt – Täytäntöönpanon edellytykset – Harkinnanvaraiset kieltäytymisperusteet – Poikkeukset – Pakollinen täytäntöönpano – Vastaajan poissa ollessa määrätty rangaistus – Käsite ”päätökseen johtanut oikeudenkäynti” – Asianomainen henkilö ei ole ollut henkilökohtaisesti läsnä ensimmäisessä eikä toisessa oikeusasteessa – Kansallinen lainsäädäntö, jossa säädetään asianomaisen henkilön ehdottomasta luovuttamiskiellosta tilanteessa, jossa hänet on tuomittu poissa olevana – Unionin oikeuden mukaista tulkintaa koskeva velvollisuus
Asiassa C‑398/22,
jossa on kyse SEUT 267 artiklaan perustuvasta ennakkoratkaisupyynnöstä, jonka Kammergericht Berlin (Berliinin osavaltion ylioikeus, Saksa) on esittänyt 14.6.2022 tekemällään päätöksellä, joka on saapunut unionin tuomioistuimeen 15.6.2022, saadakseen ennakkoratkaisun eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanoa koskevassa asiassa, jossa pidätysmääräyksen kohteena on
RQ
ja jossa asian käsittelyyn osallistuu
Generalstaatsanwaltschaft Berlin,
UNIONIN TUOMIOISTUIN (seitsemäs jaosto),
toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja F. Biltgen (esittelevä tuomari) sekä tuomarit N. Wahl ja M. L. Arastey Sahún,
julkisasiamies: P. Pikamäe,
kirjaaja: A. Calot Escobar,
ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä esitetyn,
ottaen huomioon huomautukset, jotka sille ovat esittäneet
– Saksan hallitus, asiamiehinään J. Möller, P. Busche, M. Hellmann ja R. Kanitz,
– Puolan hallitus, asiamiehenään B. Majczyna,
– Euroopan komissio, asiamiehinään S. Grünheid ja H. Leupold,
päätettyään julkisasiamiestä kuultuaan ratkaista asian ilman ratkaisuehdotusta,
on antanut seuraavan
tuomion
1 Ennakkoratkaisupyyntö koskee eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä ja jäsenvaltioiden välisistä luovuttamismenettelyistä 13.6.2002 tehdyn neuvoston puitepäätöksen 2002/584/YOS (EYVL 2002, L 190, s. 1), sellaisena kuin se on muutettuna 26.2.2009 tehdyllä neuvoston puitepäätöksellä 2009/299/YOS (EUVL 2009, L 81, s. 24) (jäljempänä puitepäätös 2002/584), 4 a artiklan 1 kohdan tulkintaa.
2 Tämä pyyntö on esitetty asiassa, joka koskee Tšekin kansalaisesta annetun eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanoa Saksassa vapaudenmenetyksen käsittävän rangaistuksen täytäntöön panemiseksi Tšekissä.
Asiaa koskevat oikeussäännöt
Unionin oikeus
3 Puitepäätöksen 2002/584 1 artiklassa, jonka otsikko on ”Eurooppalaisen pidätysmääräyksen määritelmä ja velvollisuus panna se täytäntöön”, säädetään seuraavaa:
”1. Eurooppalaisella pidätysmääräyksellä tarkoitetaan oikeudellista päätöstä, jonka jäsenvaltio on antanut etsityn henkilön kiinni ottamiseksi ja luovuttamiseksi toisen jäsenvaltion toimesta syytetoimenpiteitä tai vapaudenmenetyksen käsittävän rangaistuksen tai turvaamistoimenpiteen täytäntöönpanemista varten.
2. Jäsenvaltiot panevat eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöön vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen perusteella ja tämän puitepäätöksen määräysten mukaisesti.
3. Tämä puitepäätös ei vaikuta velvoitteeseen kunnioittaa [SEU] 6 artiklassa taattuja perusoikeuksia ja keskeisiä oikeusperiaatteita.”
4 Kyseisen puitepäätöksen 4 a artiklassa, jonka otsikko on ”Päätökset, jotka on annettu henkilön ollessa poissa oikeudenkäynnistä”, säädetään seuraavaa:
”Täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen voi myös kieltäytyä panemasta täytäntöön eurooppalaista pidätysmääräystä, joka on annettu vapaudenmenetyksen käsittävän rangaistuksen tai turvaamistoimenpiteen täytäntöönpanoa varten, jos henkilö ei ollut henkilökohtaisesti läsnä päätökseen johtaneessa oikeudenkäynnissä, jollei eurooppalaisessa pidätysmääräyksessä todeta, että henkilö pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion kansallisessa lainsäädännössä tarkemmin määriteltyjen menettelyvaatimusten mukaisesti:
a) asianmukaiseen aikaan
i) joko oli saanut haasteen henkilökohtaisesti tiedoksi ja siten saanut tiedon päätökseen johtaneen oikeudenkäynnin ajankohdasta ja paikasta tai oli muilla keinoin tosiasiallisesti saanut virallisen tiedon kyseisen oikeudenkäynnin ajankohdasta ja paikasta siten, että voidaan kiistattomasti todeta, että hän oli tietoinen oikeudenkäynnistä,
ja
ii) hänelle oli ilmoitettu, että asia voidaan ratkaista, vaikka hän jää pois oikeudenkäynnistä,
– –”
Saksan oikeus
5 Kansainvälisestä oikeusavusta rikosasioissa 23.12.1982 annetun lain (Gesetz über die internationale Rechtshilfe in Strafsachen) (BGBl. 1982 I, s. 2071), sellaisena kuin se on julkaistuna 27.6.1994 (BGBl. 1994 I, s. 1537) (jäljempänä IRG), 83 §:n 1 momentin 3 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Rikoksen johdosta tapahtuva luovuttaminen ei ole sallittua, jos
– –
3. kyse on sellaisen tuomitun henkilön rangaistuksen täytäntöönpanoa koskevasta pyynnöstä, joka ei ole ollut henkilökohtaisesti läsnä tuomioon johtaneessa oikeudenkäynnissä – –”
Tšekin oikeus
6 Oikeudenkäynnistä rikosasioissa 29.11.1961 annetun lain nro 141/1961 (zákon č. 141/1961 Sb. o trestním řízení soudním (trestní řád)) (jäljempänä rikosprosessilaki) 64 §:ssä säädetään lähinnä, että henkilölle, jolle asiakirja on annettava tiedoksi, on ensimmäisen tiedoksiantoyrityksen jälkeen ilmoitettava paikka, josta hän voi saada asiakirjan. Jos mainittua asiakirjaa ei noudeta kymmenen päivän kuluessa, sama asiakirja voidaan jättää kyseisen henkilön käyttämään postilaatikkoon, mikä katsotaan kyseisen asiakirjan tiedoksiannoksi.
Pääasia ja ennakkoratkaisukysymykset
7 Tšekin viranomaiset esittivät Kammergericht Berlinille (Berliinin osavaltion ylioikeus, Saksa), joka on ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin, pyynnön Okresní soud v Ostravěn (Ostravan alioikeus, Tšekki) Tšekin kansalaisesta 15.6.2021 antaman eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta. Kyseisen eurooppalaisen pidätysmääräyksen tarkoituksena on asianomaisen henkilön kiinni ottaminen ja hänen luovuttamisensa Tšekin viranomaisille 19.6.2020 annetulla tuomiolla, sellaisena kuin se on muutettuna Krajský soud v Ostravěn (Ostravan alueellinen tuomioistuin, Tšekki) 25.8.2020 antamalla tuomiolla (jäljempänä toisen asteen tuomioistuimen tuomio), tuomitun 15 kuukauden vankeusrangaistuksen täytäntöönpanoa varten.
8 Toisen asteen tuomioistuimen tuomio johti ensimmäisessä oikeusasteessa määrätyn rangaistuksen alentamiseen.
9 On riidatonta, että asianomainen henkilö oli henkilökohtaisesti läsnä oikeudenkäynnissä ensimmäisessä oikeusasteessa. Asianomainen henkilö ei sitä vastoin osallistunut asian käsittelyyn toisessa oikeusasteessa, eikä myöskään asianajaja edustanut häntä.
10 Kutsu saapua toisen asteen tuomioistuimeen lähetettiin osoitteeseen, jonka asianomainen oli ilmoittanut Tšekin toimivaltaisille viranomaisille vakituiseksi asuinpaikakseen ja johon hän oli henkilökohtaisesti vastaanottanut kutsun saapua kuultavaksi ensimmäisessä oikeusasteessa, ja kutsu toisen asteen tuomioistuimeen jätettiin 17.8.2020 asianomaisen postilaatikkoon, koska hän ei ollut noutanut sitä henkilökohtaisesti, kuten häntä oli 3.8.2020 kehotettu tekemään. Vaikka ei ole näyttöä siitä, että asianomainen henkilö olisi tosiasiallisesti vastaanottanut kyseisen kutsun toisen asteen tuomioistuimeen, ja vaikka hän on ilmoittanut muuttaneensa elokuussa 2020 Saksaan ilmoittamatta asiasta Tšekin toimivaltaisille viranomaisille, kyseinen haaste katsotaan rikosprosessilain 64 §:n nojalla annetuksi tiedoksi asianomaiselle kymmenentenä päivänä siitä, kun häntä oli kehotettu noutamaan se.
11 Asianomainen henkilö otettiin kiinni 10.10.2021 Berliinissä (Saksa) pääasiassa kyseessä olevan eurooppalaisen pidätysmääräyksen perusteella, ja hänet vangittiin. Hän ilmoitti tämän jälkeen, ettei hän suostu yksinkertaistettuun menettelyyn hänen luovuttamisekseen Tšekin viranomaisille.
12 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin määräsi 14.10.2021, että asianomainen otetaan säilöön Tšekin viranomaisille luovuttamista varten.
13 Saatuaan pidätysmääräyksen antaneelta oikeusviranomaiselta täsmennyksiä täsmällisistä olosuhteista, joissa asianomainen henkilö oli kutsuttu kuultavaksi, Generalstaatsanwaltschaft Berlin (Berliinin ylioikeuden syyttäjäviranomainen, Saksa) päästi asianomaisen henkilön vapaaksi ja vaati ennakkoratkaisua pyytänyttä tuomioistuinta kumoamaan luovuttamista varten annetun säilöönottomääräyksen ja toteamaan hänen luovuttamisensa lainvastaiseksi sillä perusteella, että IRG:n 83 §:n 1 momentin 3 kohta, jolla puitepäätöksen 2002/584 4 a artiklan 1 kohta on saatettu osaksi Saksan oikeutta, on esteenä luovuttamiselle.
14 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kumosi asianomaisen henkilön säilöönotosta luovuttamista varten antamansa määräyksen 4.11.2021 antamallaan määräyksellä. Vaikka se katsoi, että teon kaksoisrangaistavuutta koskeva edellytys, joka on tällaisen luovuttamisen edellytyksenä ja joka muodostuu sen tarkastamisesta, että teot, joista henkilöä syytetään, ovat rikos kummassakin yhteistyöhön osallistuvassa jäsenvaltiossa, täyttyy nyt käsiteltävässä asiassa, se päätti lykätä asianomaisen luovuttamisen toteamista lainvastaiseksi koskevan vaatimuksen käsittelyä.
15 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii ensinnäkin, onko puitepäätöksen 2002/584 4 a artiklan 1 kohtaa tulkittava siten, että kyseiseen säännökseen sisältyvällä käsitteellä ”päätökseen johtanut oikeudenkäynti” tarkoitetaan ensimmäisessä oikeusasteessa annettua ratkaisua edeltänyttä oikeudenkäyntiä, jos toisen asteen tuomioistuin on muuttanut kyseistä päätöstä asianomaisen henkilön eduksi.
16 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin muistuttaa 10.8.2017 annettuun tuomioon Tupikas (C‑270/17 PPU, EU:C:2017:628) perustuvasta unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä, jonka mukaan silloin, kun rikosoikeudellisessa menettelyssä on useita oikeusasteita, tällä käsitteellä tarkoitetaan oikeudenkäyntiä, jossa on annettu lopullinen ratkaisu asianomaisen henkilön syyllisyydestä sekä hänen tuomitsemisestaan rangaistukseen sen jälkeen, kun asiakysymys on tutkittu uudelleen sekä tosiseikkojen että oikeudellisten seikkojen osalta, toisin sanoen oikeudenkäyntiä viimeisessä oikeusasteessa, jossa tutkitaan tosiseikat.
17 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin päättelee tästä, että nyt käsiteltävässä asiassa puitepäätöksen 2002/584 4 a artiklan 1 kohdan soveltamisen kannalta ratkaiseva on toisen asteen tuomioistuimessa käyty menettely, johon asianomainen henkilö ei ole osallistunut, ja että koska asianomainen henkilö ei ollut henkilökohtaisesti läsnä asian käsittelyssä toisessa oikeusasteessa, hänen luovuttamisensa on todettava lainvastaiseksi ja pääasiassa kyseessä olevan eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta on kieltäydyttävä.
18 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on kuitenkin epävarma siitä, voidaanko kyseiseen tuomioon perustuvaa oikeuskäytäntöä soveltaa pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa tilanteessa, jossa asianomainen henkilö on ollut henkilökohtaisesti läsnä ensimmäisessä oikeusasteessa mutta jossa hän on aiheuttanut sen, ettei häntä ole onnistuttu kutsumaan istuntoon asian käsittelyssä toisessa oikeusasteessa.
19 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa tältä osin yhtäältä, että oikeudenkäyntimenettelyn järjestämisessä toisessa oikeusasteessa eri jäsenvaltioissa on eroja erityisesti siltä osin kuin on kyse kansallisen tuomioistuimen velvollisuudesta tutkia asia aineellisesti asianomaisen poissa ollessa. On totta, että tällaisesta velvollisuudesta säädetään Tšekin oikeudessa, ja tässä tarkoitettu asian tutkiminen voi – kuten nyt käsiteltävässä asiassa – johtaa ratkaisuun, jolla muutetaan ensimmäisessä oikeusasteessa annettua tuomiota asianomaisen henkilön eduksi. Jos asia kuitenkin on sovellettavan Saksan lainsäädännön tavoin niin, ettei tällaisesta tutkimisvelvollisuudesta säädetä, annettu tuomio ei kuulu puitepäätöksen 2002/584 4 a artiklan 1 kohdassa tarkoitetun oikeudenkäynnin käsitteen alaan.
20 Toisaalta ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, että jos valitus hylätään tutkimatta pääasiaa, ensimmäisessä oikeusasteessa annettu tuomio saa lainvoiman ja on siten täytäntöönpanokelpoinen, mikä merkitsee sitä, että asianomaisen henkilön luovuttamista pyydetään todellisuudessa kyseisen tuomion täytäntöönpanoa varten. Se päättelee tästä, että puitepäätöksen 2002/584 4 a artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että kyseisessä säännöksessä tarkoitettu oikeudenkäynnin käsite koskee täytäntöön pantavaa päätöstä. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, että tämä tulkinta pätee myös silloin, kun – kuten nyt käsiteltävässä asiassa – ensimmäisessä oikeusasteessa annettua tuomiota on muutettu toisessa oikeusasteessa asianomaisen henkilön eduksi, vaikka tämä ensimmäisessä oikeusasteessa annettu ratkaisu ei siis, toisin kuin toisessa oikeusasteessa asiaa aineellisesti tutkimatta annettu tuomio, muodosta täytäntöön pantavaa päätöstä yksinään vaan vasta yhdessä toisen asteen tuomioistuimen antaman tuomion kanssa, jolla sitä on muutettu.
21 Toiseksi ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii, onko unionin oikeuden ensisijaisuuden periaate esteenä IRG:n 83 §:n 1 momentin 3 kohdan kaltaiselle kansalliselle säännöstölle, jossa vastaajan poissa ollessa annettu tuomio asetetaan ”ehdottomaksi esteeksi” eurooppalaisen pidätysmääräyksen kohteena olevan henkilön luovuttamiselle, vaikka puitepäätöksen 2002/584 4 a artiklan 1 kohdassa, joka on kyseisellä kansallisella säännöstöllä saatettu osaksi Saksan oikeutta, säädetään tältä osin vain harkinnanvaraisesta kieltäytymisperusteesta.
22 Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan viimeksi mainittua säännöstä ei ole saatettu täysimääräisesti osaksi Saksan oikeutta, koska IRG:n 83 §:n 1 momentin 3 kohdassa ei säädetä täytäntöönpanosta vastaavan oikeusviranomaisen mahdollisuudesta käyttää harkintavaltaa siinä tapauksessa, että vastaaja on tuomittu poissa olevana.
23 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että unionin tuomioistuin on 24.6.2019 antamassaan tuomiossa Popławski (C‑573/17, EU:C:2019:530, 69, 72, 73 ja 76 kohta) katsonut, että vaikka puitepäätöksen 2002/584 välitön soveltaminen on poissuljettua, koska puitepäätöksellä ei ole välitöntä oikeusvaikutusta, täytäntöönpanosta vastaavan oikeusviranomaisen on kuitenkin tulkittava kansallista oikeutta kyseisen puitepäätöksen mukaisesti sillä tavoitellun tuloksen saavuttamiseksi, mutta kansallisen oikeuden contra legem ‑tulkinta on kuitenkin poissuljettu.
24 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, ettei se voi tulkita IRG:n 83 §:n 1 momentin 3 kohtaa siten, että siinä annettaisiin sille asianomaisen henkilön luovuttamisen estettä tutkiessaan harkintavaltaa, jonka perusteella se voisi todeta luovuttamisen lailliseksi kyseisen pykälän 2–4 momentissa säädetyistä poikkeuksista huolimatta. Se katsoo, että puitepäätöksen 2002/584 4 a artiklan 1 kohdan mukaan ja sen harkintavallan perusteella, joka sillä tältä osin oletetaan olevan, sen olisi voitava katsoa, että kun otetaan huomioon käsiteltävän asian olosuhteet, asianomaisen oikeutta tulla kuulluksi on kunnioitettu asianmukaisesti, vaikka hän ei ole ollut henkilökohtaisesti läsnä asian käsittelyssä toisessa oikeusasteessa, ja että hänen luovuttamisensa on siis lainmukaista. Asianomainen henkilö on nimittäin itse aiheuttanut sen, ettei hän ole voinut osallistua asian käsittelyyn toisessa oikeusasteessa, koska hän on valituksen tehtyään pysynyt tavoittamattomissa eikä hän ole noutanut toisen asteen tuomioistuimeen saapumista koskevaa kutsua, joka hänelle oli lähetetty hänen Tšekin toimivaltaisille viranomaisille ilmoittamaansa osoitteeseen huolimatta siitä, että hän oli tietoinen kutsun jättämisestä.
25 Tässä tilanteessa Kammergericht Berlin päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:
”1) Onko toisessa oikeusasteessa käydyn menettelyn yhteydessä [puitepäätöksen 2002/584] 4 a artiklan 1 kohtaan sisältyvää käsitettä ’oikeudenkäynti’ tulkittava siten, että se viittaa ensimmäisessä oikeusasteessa annettua ratkaisua edeltäneeseen oikeudenkäyntiin, jos ainoastaan vastaaja on valittanut ratkaisusta ja valitus on joko hylätty tai ensimmäisessä oikeusasteessa annettua tuomiota on muutettu hänen edukseen?
2) Onko unionin oikeuden ensisijaisuuden kanssa yhteensopivaa se, että [IRG:n] 83 §:n 1 momentin 3 kohdassa Saksan lainsäätäjä on säätänyt vastaajan poissa ollessa annetun päätöksen olevan ehdoton este luovuttamiselle, vaikka [puitepäätöksen 2002/584] 4 a artiklan 1 kohdassa säädetään tältä osin ainoastaan harkinnanvaraisesta kieltäytymisperusteesta?”
Ennakkoratkaisukysymysten tarkastelu
Ensimmäinen kysymys
26 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee ensimmäisellä kysymyksellään lähinnä, onko puitepäätöksen 2002/584 4 a artiklan 1 kohtaa tulkittava siten, että kyseiseen säännökseen sisältyvällä käsitteellä ”päätökseen johtanut oikeudenkäynti” tarkoitetaan ensimmäisessä oikeusasteessa annettuun ratkaisuun johtanutta oikeudenkäyntiä, jos kyseistä ratkaisua on toisessa oikeusasteessa muutettu asianomaisen henkilön eduksi.
27 Toisin sanoen ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee, kuuluuko menettely toisessa oikeusasteessa nyt käsiteltävän kaltaisessa tilanteessa, jossa asianomainen henkilö ei ole ollut läsnä toisessa oikeusasteessa käydyssä menettelyssä, joka on johtanut tuomioon, jolla on muutettu ensimmäisessä oikeusasteessa annettua ratkaisua, puitepäätöksen 2002/584 4 a artiklan 1 kohdassa tarkoitetun käsitteen ”päätökseen johtanut oikeudenkäynti” piiriin.
28 Tältä osin on muistutettava, että unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan puitepäätöksen 2002/584 4 a artiklan 1 kohdassa tarkoitettu käsite ”päätökseen johtanut oikeudenkäynti” on ymmärrettävä unionin oikeuden itsenäisenä käsitteenä ja sitä on tulkittava yhtenäisesti unionin alueella riippumatta luokitteluista jäsenvaltioissa (ks. vastaavasti tuomio 10.8.2017, Tupikas, C‑270/17 PPU, EU:C:2017:628, 67 kohta ja tuomio 22.12.2017, Ardic, C‑571/17 PPU, EU:C:2017:1026, 63 kohta).
29 Tämä käsite on ymmärrettävä siten, että sillä tarkoitetaan sellaiseen oikeudelliseen ratkaisuun johtanutta oikeudenkäyntimenettelyä, jolla henkilö, jonka luovuttamista eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanon yhteydessä pyydetään, on lopullisesti tuomittu (tuomio 10.8.2017, Tupikas, C‑270/17 PPU, EU:C:2017:628, 74 kohta ja tuomio 23.3.2023, Minister for Justice and Equality (Ehdollisen rangaistuksen määrääminen täytäntöönpantavaksi), C‑514/21 ja C‑515/21, EU:C:2023:235, 52 kohta).
30 Se oikeudellinen ratkaisu, jolla asia ratkaistaan aineellisesti lopullisesti sillä tavoin, ettei siihen voida enää hakea muutosta varsinaisin muutoksenhakukeinoin, on asianomaiselle henkilölle ratkaiseva, koska se vaikuttaa suoraan hänen henkilökohtaiseen tilanteeseensa, kun otetaan huomioon syyllisyyden toteaminen sekä tapauksen mukaan hänen suoritettavakseen tulevan vapausrangaistuksen vahvistaminen (tuomio 10.8.2017, Tupikas, C‑270/17 PPU, EU:C:2017:628, 83 kohta).
31 Näin ollen kyseisen henkilön on voitava tässä menettelyn vaiheessa käyttää täysin puolustautumisoikeuksiaan esittääkseen tehokkaasti kantansa ja vaikuttaakseen tällä tavoin lopulliseen ratkaisuun, joka voi johtaa hänen henkilökohtaisen vapautensa menettämiseen. Tulos, johon tämä menettely johtaa, ei ole tässä yhteydessä merkityksellinen (tuomio 10.8.2017, Tupikas, C‑270/17 PPU, EU:C:2017:628, 84 kohta).
32 Erityisesti pääasian kaltaisesta tapauksesta, jossa on kyse kahdessa peräkkäisessä oikeusasteessa eli ensimmäisessä asteessa ja toisessa asteessa käydystä oikeudenkäynnistä, unionin tuomioistuin on katsonut, että toisessa asteessa annettuun tuomioon johtanut vaihe on yksin merkityksellinen puitepäätöksen 2002/584 4 a artiklan 1 kohdan soveltamisen kannalta, koska tässä vaiheessa on annettu tuomio, johon ei voida enää hakea muutosta varsinaisin muutoksenhakukeinoin ja jolla on näin ollen annettu asiassa aineellisesti lopullinen ratkaisu (tuomio 10.8.2017, Tupikas, C‑270/17 PPU, EU:C:2017:628, 90 kohta).
33 Tästä seuraa, että ratkaiseva tekijä menettelyn luokittelemiseksi puitepäätöksen 2002/584 4 a artiklan 1 kohdassa tarkoitetun käsitteen ”päätökseen johtanut oikeudenkäynti” piiriin kuuluvaksi on se, että tämä menettely on johtanut tuomioon, joka on lopullinen tuomio ja jolla näin ollen ratkaistaan lopullisesti asiakysymys.
34 Näin ollen pääasiassa kyseessä olevan kaltainen toisessa oikeusasteessa käyty menettely, jossa annetulla tuomiolla on muutettu ensimmäisessä oikeusasteessa annettua ratkaisua ja ratkaistu kyseessä oleva asia lopullisesti, mikä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on kuitenkin tarkistettava, kuuluu kyseisen käsitteen alaan.
35 Ensimmäiseen kysymykseen on näin ollen vastattava, että puitepäätöksen 2002/584 4 a artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että toisessa oikeusasteessa käyty menettely, jossa annetulla tuomiolla on muutettu ensimmäisessä oikeusasteessa annettua ratkaisua ja siten ratkaistu asia lopullisesti, kuuluu kyseisessä säännöksessä tarkoitetun käsitteen ”päätökseen johtanut oikeudenkäynti” alaan.
Toinen kysymys
36 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee toisella kysymyksellään lähinnä, onko unionin oikeuden ensisijaisuuden periaate esteenä pääasiassa kyseessä olevan kaltaiselle kansalliselle säännöstölle, jolla puitepäätöksen 2002/584 4 a artiklan 1 kohta saatetaan osaksi kansallista oikeutta ja jossa suljetaan yleisesti pois täytäntöönpanosta vastaavan oikeusviranomaisen mahdollisuus panna täytäntöön rangaistuksen täytäntöönpanoa varten annettu eurooppalainen pidätysmääräys, kun asianomainen henkilö ei ole ollut henkilökohtaisesti läsnä kyseiseen päätökseen johtaneessa oikeudenkäynnissä.
37 Tältä osin on muistutettava, että puitepäätöksen 2002/584 1 artiklan 2 kohdassa vahvistetaan sääntö, jonka mukaan jäsenvaltiot panevat eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöön vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen perusteella ja tämän puitepäätöksen säännösten mukaisesti. Täytäntöönpanosta vastaavat oikeusviranomaiset voivat, poikkeustapauksia lukuun ottamatta, siis kieltäytyä tällaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta vain mainitussa puitepäätöksessä tyhjentävästi luetelluissa tapauksissa. Eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanolle voidaan asettaa vain puitepäätöksessä tyhjentävästi lueteltuja ehtoja. Eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpano on näin ollen pääsääntö, ja täytäntöönpanosta kieltäytymisen on katsottava olevan poikkeus, jota on tulkittava suppeasti (tuomio 10.8.2017, Tupikas, C‑270/17 PPU, EU:C:2017:628, 50 kohta).
38 Puitepäätöksessä 2002/584 mainitaan siten nimenomaisesti yhtäältä ehdottomat perusteet (puitepäätöksen 3 artikla) ja toisaalta harkinnanvaraiset perusteet (puitepäätöksen 4 ja 4 a artikla) eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta kieltäytymiselle. Erityisesti on todettava, että saman puitepäätöksen 4 a artiklassa rajoitetaan mahdollisuus kieltäytyä eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta luettelemalla täsmällisesti ja yhtenäisesti ne edellytykset, joilla sellaisen oikeudenkäynnin päätteeksi annetun ratkaisun, jossa kyseinen henkilö ei ole ollut henkilökohtaisesti läsnä, tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta ei voida kieltäytyä (tuomio 10.8.2017, Tupikas, C‑270/17 PPU, EU:C:2017:628, 53 kohta).
39 Puitepäätöksen 2002/584 4 a artiklan 1 kohdan sanamuodosta ilmenee, että kyseisen säännöksen nojalla eurooppalaisen pidätysmääräyksen, joka on annettu vapaudenmenetyksen käsittävän rangaistuksen tai turvaamistoimenpiteen täytäntöönpanoa varten, täytäntöönpanoa koskee harkinnanvarainen kieltäytymisperuste silloin, kun henkilö ei ole ollut henkilökohtaisesti läsnä hänen tuomitsemiseensa johtaneessa oikeudenkäynnissä. Tähän mahdollisuuteen sovelletaan kuitenkin neljää poikkeusta, jotka mainitaan kyseisen säännöksen a–d alakohdassa ja joissa täytäntöönpanosta vastaavalta oikeusviranomaiselta evätään mahdollisuus kieltäytyä sille osoitetun eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta (ks. vastaavasti tuomio 26.2.2013, Melloni, C‑399/11, EU:C:2013:107, 40 kohta).
40 Näin ollen täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen voi kieltäytyä panemasta täytäntöön eurooppalaista pidätysmääräystä, joka on annettu vapaudenmenetyksen käsittävän rangaistuksen tai turvaamistoimenpiteen täytäntöönpanoa varten, jos henkilö ei ollut henkilökohtaisesti läsnä ratkaisuun johtaneessa oikeudenkäynnissä, jollei eurooppalaisessa pidätysmääräyksessä todeta, että puitepäätöksen 2002/584 4 a artiklan 1 kohdan a, b, c tai d alakohdassa asetetut edellytykset täyttyvät (tuomio 10.8.2017, Tupikas, C‑270/17 PPU, EU:C:2017:628, 54 kohta).
41 Tästä seuraa, että täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen on velvollinen panemaan eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöön siitä huolimatta, että asianomainen henkilö ei ole ollut läsnä ratkaisuun johtaneessa oikeudenkäynnissä, jos jokin tämän puitepäätöksen 4 a artiklan 1 kohdan a, b, c tai d alakohdassa asetetuista edellytyksistä täyttyy (tuomio 10.8.2017, Tupikas, C‑270/17 PPU, EU:C:2017:628, 55 kohta).
42 Unionin tuomioistuimella on ollut tilaisuus täsmentää, että koska kyseisessä 4 a artiklassa säädetään eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanon harkinnanvaraisesta kieltäytymistapauksesta, täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen voi joka tapauksessa jopa todettuaan, etteivät tämän tuomion edellisessä kohdassa tarkoitetut tilanteet kata eurooppalaisen pidätysmääräyksen kohteena olevan henkilön tilannetta, ottaa huomioon muita olosuhteita, jotka saavat sen vakuuttumaan siitä, ettei asianomaisen henkilön luovuttaminen merkitse hänen puolustautumisoikeuksiensa loukkaamista (ks. vastaavasti tuomio 10.8.2017, Zdziaszek, C‑271/17 PPU, EU:C:2017:629, 107 kohta ja tuomio 17.12.2020, Generalstaatsanwaltschaft Hamburg, C‑416/20 PPU, EU:C:2020:1042, 51 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
43 Täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen voi tällaisen arvioinnin yhteydessä ottaa siten huomioon asianomaisen henkilön käyttäytymisen. Tässä luovuttamismenettelyn vaiheessa voidaan nimittäin kiinnittää erityistä huomiota muun muassa siihen, että asianomainen henkilö on yrittänyt välttää hänelle osoitetun ilmoituksen tiedoksiantamisen (tuomio 17.12.2020, Generalstaatsanwaltschaft Hamburg, C‑416/20 PPU, EU:C:2020:1042, 52 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
44 Tästä seuraa, että kun täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen tarkistaa, täyttyykö jokin puitepäätöksen 2002/584 4 a artiklan 1 kohdassa säädetyistä edellytyksistä, sitä ei voida estää varmistautumasta asianomaisen henkilön puolustautumisoikeuksien kunnioittamisesta ottamalla tältä osin asianmukaisesti huomioon kaikki sen käsiteltäväksi saatetun asian olosuhteet, mukaan lukien sillä itsellään mahdollisesti käytettävissä olevat tiedot.
45 Nyt käsiteltävässä asiassa ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen toimittamista tiedoista ilmenee, että pääasiassa kyseessä olevassa Saksan säännöstössä velvoitetaan yleisesti asianomainen täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen kieltäytymään panemasta eurooppalaista pidätysmääräystä täytäntöön, jos vastaaja on tuomittu poissa olevana. Tässä säännöstössä ei jätetä tälle täytäntöönpanosta vastaavalle oikeusviranomaiselle lainkaan harkintavaltaa, kun se tutkii käsiteltävän asian olosuhteiden perusteella, voidaanko katsoa, että asianomaisen henkilön puolustautumisoikeuksia on kunnioitettu, ja tätä varten tarkistaa, onko kyseessä jokin puitepäätöksen 2002/584 4 a artiklan 1 kohdan a–d alakohdassa tarkoitetuista tilanteista, päättääkseen näin ollen asianomaisen eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta.
46 Näin ollen on todettava, että tällainen kansallinen säännöstö on puitepäätöksen 2002/584 4 a artiklan 1 kohdan vastainen.
47 On muistutettava, että unionin tuomioistuin on todennut, että unionin oikeuden ensisijaisuuden periaatetta on tulkittava siten, ettei se velvoita kansallista tuomioistuinta jättämään soveltamatta kansallisen oikeuden säännöstä, joka on ristiriidassa puitepäätöksen 2002/584 säännösten kanssa, koska puitepäätöksellä ei ole välitöntä oikeusvaikutusta. Jäsenvaltioiden viranomaisten, myös tuomioistuinten, on kuitenkin omaksuttava kansallisesta oikeudestaan mahdollisimman pitkälle unionin oikeuden mukainen tulkinta, jonka nojalla ne voivat varmistaa tuloksen, joka on yhteensoveltuva asianomaisen puitepäätöksen tarkoituksen kanssa (tuomio 24.6.2019, Popławski, C‑573/17, EU:C:2019:530, 109 kohta).
48 Vaikkei puitepäätöksillä nimittäin voi olla välitöntä oikeusvaikutusta, kansallisilla viranomaisilla on kuitenkin niiden sitovan luonteen vuoksi velvollisuus tulkita kansallista oikeuttaan niiden mukaisesti kyseisten puitepäätösten täytäntöönpanolle varatun määräajan päättymisestä lähtien. Näiden viranomaisten on kansallista oikeutta soveltaessaan tulkittava siis sitä mahdollisimman pitkälle puitepäätöksen sanamuodon ja tarkoituksen mukaisesti, jotta sillä tarkoitettu tulos saavutettaisiin, mutta kansallisen oikeuden contra legem ‑tulkinta on kuitenkin poissuljettu. Unionin oikeuden mukaisen tulkinnan periaate edellyttää siten, että otetaan huomioon kansallinen oikeus kokonaisuudessaan ja sovelletaan siinä hyväksyttyjä tulkintatapoja asianomaisen puitepäätöksen täyden tehokkuuden takaamiseksi ja sellaiseen ratkaisuun päätymiseksi, joka on puitepäätöksellä tavoitellun päämäärän mukainen (tuomio 24.6.2019, Popławski, C‑573/17, EU:C:2019:530, 72–77 kohta).
49 Tästä seuraa, että ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on ottamalla huomioon kansallisen oikeutensa kokonaisuudessaan ja soveltamalla siinä hyväksyttyjä tulkintatapoja tulkittava pääasiassa kyseessä olevaa kansallista säännöstöä mahdollisimman pitkälle puitepäätöksen 2002/584 sanamuodon ja tarkoituksen valossa.
50 Toiseen kysymykseen on näin ollen vastattava, että puitepäätöksen 2002/584 4 a artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että kansallinen säännöstö, jolla kyseinen säännös saatetaan osaksi kansallista oikeutta ja jossa suljetaan yleisesti pois täytäntöönpanosta vastaavan oikeusviranomaisen mahdollisuus panna täytäntöön rangaistuksen täytäntöönpanoa varten annettu eurooppalainen pidätysmääräys, kun asianomainen henkilö ei ole ollut henkilökohtaisesti läsnä kyseiseen ratkaisuun johtaneessa oikeudenkäynnissä, on mainitun säännöksen vastainen. Kansallisen tuomioistuimen on ottamalla huomioon kansallisen oikeutensa kokonaisuudessaan ja soveltamalla siinä hyväksyttyjä tulkintatapoja tulkittava kyseistä kansallista säännöstöä mahdollisimman pitkälle mainitun puitepäätöksen sanamuodon ja tarkoituksen valossa.
Oikeudenkäyntikulut
51 Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.
Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (seitsemäs jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:
1) Eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä ja jäsenvaltioiden välisistä luovuttamismenettelyistä 13.6.2002 tehdyn neuvoston puitepäätöksen 2002/584/YOS, sellaisena kuin se on muutettuna 26.2.2009 tehdyllä neuvoston puitepäätöksellä 2009/299/YOS, 4 a artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että toisessa oikeusasteessa käyty menettely, jossa annetulla tuomiolla on muutettu ensimmäisessä oikeusasteessa annettua ratkaisua ja siten ratkaistu asia lopullisesti, kuuluu kyseisessä säännöksessä tarkoitetun käsitteen ”päätökseen johtanut oikeudenkäynti” alaan.
2) Puitepäätöksen 2002/584, sellaisena kuin se on muutettuna puitepäätöksellä 2009/299, 4 a artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että kansallinen säännöstö, jolla kyseinen säännös saatetaan osaksi kansallista oikeutta ja jossa suljetaan yleisesti pois täytäntöönpanosta vastaavan oikeusviranomaisen mahdollisuus panna täytäntöön rangaistuksen täytäntöönpanoa varten annettu eurooppalainen pidätysmääräys, kun asianomainen henkilö ei ole ollut henkilökohtaisesti läsnä kyseiseen ratkaisuun johtaneessa oikeudenkäynnissä, on mainitun säännöksen vastainen. Kansallisen tuomioistuimen on ottamalla huomioon kansallisen oikeutensa kokonaisuudessaan ja soveltamalla siinä hyväksyttyjä tulkintatapoja tulkittava kyseistä kansallista säännöstöä mahdollisimman pitkälle mainitun puitepäätöksen sanamuodon ja tarkoituksen valossa.
Allekirjoitukset