Language of document : ECLI:EU:T:2022:774

UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (laajennettu neljäs jaosto)

7 päivänä joulukuuta 2022 (*)

Talous- ja rahapolitiikka – Luottolaitosten vakavaraisuusvalvonta – Asetuksen (EU) N:o 1024/2013 6 artiklan 5 kohdan b alakohta – EKP:n vähemmän merkittävään luottolaitokseen kohdistaman suoran valvonnan tarpeellisuus – Kansallisen toimivaltaisen viranomaisen pyyntö – Asetuksen (EU) N:o 468/2014 68 artiklan 5 kohta – EKP:n päätös, jolla PNB Banka on määritetty merkittäväksi EKP:n suorassa valvonnassa olevaksi yhteisöksi – Perusteluvelvollisuus – Suhteellisuus – Puolustautumisoikeudet – Oikeus tutustua hallinnolliseen asiakirja-aineistoon – Asetuksen N:o 468/2014 68 artiklan 3 kohdassa tarkoitettu kertomus – Työjärjestyksen 106 artikla – Istunnon pitämistä koskevaa pyyntöä ei ole perusteltu

Asiassa T-301/19,

PNB Banka AS, kotipaikka Riika (Latvia), edustajanaan asianajaja O. Behrends,

kantajana,

vastaan

Euroopan keskuspankki (EKP), asiamiehinään C. Hernández Saseta, F. Bonnard ja D. Segoin,

vastaajana,


UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (laajennettu neljäs jaosto),

toimien päätösharkinnassa kokoonpanossa: puheenjohtaja S. Gervasoni (esittelevä tuomari) sekä tuomarit L. Madise, P. Nihoul, R. Frendo ja J. Martín y Pérez de Nanclares,

kirjaaja: E. Coulon,

ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä esitetyn,

on antanut seuraavan

tuomion

1        Kantaja PNB Banka AS vaatii SEUT 263 artiklaan perustuvalla kanteellaan kumoamaan 1.3.2019 päivätyllä kirjeellä tiedoksi annetun Euroopan keskuspankin (EKP) päätöksen, jolla kantaja on määritetty merkittäväksi EKP:n suorassa valvonnassa olevaksi yhteisöksi (jäljempänä riidanalainen päätös).

I       Asiaa koskevat oikeussäännöt

2        Luottolaitosten vakavaraisuusvalvontaan liittyvää politiikkaa koskevien erityistehtävien antamisesta EKP:lle 15.10.2013 annetun neuvoston asetuksen (EU) N:o 1024/2013 (EUVL 2013, L 287, s. 63) 6 artiklan 5 kohdan b alakohdassa säädetään seuraavaa: ”[Vähemmän merkittävien] luottolaitosten osalta ja [saman artiklan] 7 kohdassa määritetyn kehyksen mukaisesti – – mikäli laadukkaiden valvontakäytäntöjen johdonmukaisen soveltamisen kannalta on tarpeen, EKP voi milloin tahansa omasta aloitteestaan kansallisia toimivaltaisia viranomaisia kuultuaan tai kansallisen toimivaltaisen viranomaisen pyynnöstä päättää itse käyttää suoraan kaikkia asiaan kuuluvia toimivaltuuksia yhden tai useamman [vähemmän merkittävän] luottolaitoksen osalta myös tapauksissa, joissa julkista rahoitustukea on pyydetty tai saatu epäsuorasti [Euroopan rahoitusvakausvälineestä (ERVV)] tai [Euroopan vakausmekanismista (EVM)]”.

3        Kehyksen perustamisesta YVM:n puitteissa tehtävälle yhteistyölle EKP:n ja kansallisten toimivaltaisten viranomaisten välillä sekä kansallisten nimettyjen viranomaisten kanssa 16.4.2014 annetun EKP:n asetuksen (EU) N:o 468/2014 (EUVL 2014, L 141, s. 1) 67 artiklan, jonka otsikko on ”[Asetuksen N:o 1024/2013] 6 artiklan 5 kohdan b alakohdan nojalla tehtävän EKP:n päätöksen edellytykset”, 2 kohdassa luetellaan erilaisia seikkoja, joita EKP:n on otettava huomioon, ennen kuin se tekee päätöksen vähemmän merkittävän valvottavan yhteisön vakavaraisuuden suorasta valvonnasta.

4        Asetuksen N:o 468/2014 68 artiklassa, jonka otsikko on ”Menettely, jonka mukaisesti valmistellaan [asetuksen N:o 1024/2013] 6 artiklan 5 kohdan b alakohdassa tarkoitettu EKP:n päätös kansallisen toimivaltaisen viranomaisen pyynnöstä”, säädetään seuraavaa:

”– –

3.      Kansallisen toimivaltaisen viranomaisen pyyntöön on liitettävä kertomus, josta ilmenevät asianomaisen vähemmän merkittävän valvottavan yhteisön tai vähemmän merkittävän valvottavan ryhmittymän valvontahistoria ja riskiprofiili.

– –

5.      Jos EKP päättää, että vähemmän merkittävän valvottavan yhteisön tai vähemmän merkittävän valvottavan ryhmittymän valvonta EKP:n toimesta on tarpeen korkealaatuisten valvontakäytäntöjen johdonmukaisen soveltamisen varmistamiseksi, sen on tehtävä EKP:n päätös [kyseisen asetuksen IV osassa olevan] 2 osaston mukaisesti.”

II     Asian tausta

5        Kantaja oli riidanalaisen päätöksen tekemisen aikaan asetuksen N:o 1024/2013 6 artiklan 4 kohdassa tarkoitettu vähemmän merkittävä luottolaitos (jäljempänä vähemmän merkittävä luottolaitos), jonka kotipaikka oli Latvia. Tämän vuoksi sen suorasta valvonnasta huolehti Finanšu un kapitāla tirgus komisija (Latvian rahoitus- ja pääomamarkkinoiden valvontaviranomainen, jäljempänä FKTK).

6        CR oli kanteen nostamiseen aikaan kantajan suurin osakas.

7        Kantajan kertoman mukaan kantaja sekä CR ja muita CR:n perheenjäseniä, jotka ovat kantajan osakkaita, ilmoittivat 25.8.2017 Latvian tasavallalle oikeusriidasta, joka koski heidän sijoitustensa suojaamista. He väittivät FKTK:n kantajalle asettamien vakavaraisuusvaatimusten olevan perusteettomia ja kohtuuttomia.

8        Kantajan mukaan CR kanteli vuoden 2017 elokuussa Yhdistyneen kuningaskunnan viranomaisille korruptiosta, johon hän väitti Latvian keskuspankin (Latvijas Banka) pääjohtajan syyllistyneen. Ilmiannettu korruptio muodostui viimeksi mainitun yrityksistä saada CR:ltä lahjuksia vetoamalla vaikutusvaltaan, jota hänellä oli FKTK:hon.

9        Vuoden 2017 syyskuussa kantaja määritettiin vähemmän merkittäviä luottolaitoksia koskevan kriisinhallinnan yhteistyökehyksessä tarkoitetuksi ”kriisissä olevaksi vähemmän merkittäväksi luottolaitokseksi”, minkä seurauksena FKTK:sta ja EKP:stä muodostettu kriisinhallintaryhmä otti kantajan erityiseen valvontaan.

10      FKTK pyysi EKP:tä 16.11.2017 huolehtimaan kantajan suorasta valvonnasta. Kyseinen pyyntö perustui erityisesti kolmeen seikkaan: ensinnäkin FKTK:n suorittaman paikalla tehdyn tarkastuksen tuloksiin ja siihen, miten nämä tulokset vaikuttivat kantajan omien varojen riittävyyttä kuvaavaan suhdelukuun; toiseksi suuria asiakasriskejä koskevan ylärajan jatkuvaan ylittämiseen, kun rajan poistamisella voisi olla kielteinen lisävaikutus omien varojen riittävyyttä kuvaavaan suhdelukuun, ja kolmanneksi kantajan ja sen suurimman osakkaan tiedoksiantoon, joka koski investointien suojaamiseen liittyvää oikeusriitaa.

11      EKP hylkäsi edellä tämän tuomion 10 kohdassa mainitun pyynnön tutkittuaan sen 28.11.2017 pidetyssä EKP:n valvontaelimen kokouksessa.

12      Kantaja sekä CR ja muita CR:n perheenjäseniä, jotka ovat kantajan osakkaita, käynnistivät 12.12.2017 välimiesmenettelyn Latvian tasavaltaa vastaan sijoituksia koskevien riitojen kansainvälisessä ratkaisukeskuksessa (ICSID) sijoitusten edistämisestä ja suojaamisesta Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan ja Latvian tasavallan välillä 24.1.1994 tehdyn sopimuksen nojalla (jäljempänä välimiesmenettely). He väittivät FKTK:n kohdistaneen kantajaan kohtuutonta ja mielivaltaista vakavaraisuusvalvontaa vuoden 2015 lopusta lähtien, minkä vuoksi kantaja oli joutunut lisäämään lakimääräisiä omia varojaan ja rajoittamaan liiketoimintaansa. Heidän mukaansa tämä kohtuuton ja mielivaltainen vakavaraisuusvalvonta johtui vaikutusvallasta, jota A käytti FKTK:hon saadakseen lahjuksia kantajalta ja CR:ltä.

13      Kantajan mukaan CR ilmiantoi Latvian viranomaisille edellä tämän tuomion 8 kohdassa tarkoitetun korruption vuoden 2017 joulukuussa.

14      A pidätettiin 17.2.2018 Korupcijas novēršanas un apkarošanas birojsin (korruption ehkäisemisestä ja torjumisesta vastaava virasto, Latvia; jäljempänä KNAB) aloitettua A:ta koskevan alustavan rikosoikeudellisen tutkinnan 15.2.2018. Kyseinen tutkinta kohdistui korruptiosyytöksiin, jotka liittyivät erästä toista latvialaista pankkia kuin kantajaa koskevaan valvontamenettelyyn. Päättäessään vapauttaa A:n KNAB määräsi hänelle 19.2.2018 tekemässään päätöksessä useita turvaamistoimia, joihin kuului kielto hoitaa Latvian keskuspankin pääjohtajan tehtäviä.

15      Edellä tämän tuomion 14 kohdassa tarkoitetusta tutkinnasta vastannut syyttäjä asetti A:n syytteeseen 28.6.2018. Syytettä täydennettiin 24.5.2019, ja se sisälsi kolme syytekohtaa. Ensimmäinen syytekohta koski erään toisen latvialaisen pankin kuin kantajan valvontaelimen puheenjohtajan tarjoaman lahjuksen vastaanottamista vuonna 2010 sekä itse lahjusta, jonka vastineeksi A:n väitettiin antaneen neuvoja, joiden avulla kyseinen pankki voisi välttyä FKTK:n valvonnalta, ja jättäneen osallistumatta niihin FKTK:n kokouksiin, joissa käsiteltiin kyseisen pankin valvontaan liittyviä kysymyksiä. Toinen syytekohta koski yhtäältä saman pankin johtokunnan varapuheenjohtajan tarjoaman lahjuksen vastaanottamista myöhemmin kuin 23.8.2012, minkä vastineeksi A:n väitettiin antaneen neuvoja siitä, miten pankki saisi FKTK:n määräämät liiketoimintaa koskevat rajoitukset poistettua ja estettyä uusien rajoitusten asettamisen, ja toisaalta sitä, että A oli vastaanottanut puolta kyseisestä lahjuksesta vastaavan maksusuorituksen. Kolmas syytekohta koski rahanpesua, jonka tarkoituksena oli häivyttää A:lle maksettujen toisessa syytekohdassa tarkoitettua lahjusta vastanneiden varojen alkuperä, siirrot ja omistus.

16      Kantaja ja CR ilmoittivat 5.7.2018 ja 12.9.2018 päivätyillä kirjeillä EKP:n valvontaelimen puheenjohtajalle, että edellä tämän tuomion 8 kohdassa tarkoitettua korruptiota koskeva tutkinta oli käynnissä. He toivat esille, että vuoden 2018 helmikuussa tapahtuneen pidätyksensä jälkeen A oli esittänyt heistä julkisesti tylyjä ja perättömiä lausumia väittämällä CR:n toimineen vilpillisesti ostaessaan kantajan. He pitivät FKTK:n kantajalle asettamia vakavaraisuusvaatimuksia kohtuuttomina ja syrjivinä. He vaativat EKP:tä puuttumaan asiaan tekemällä tutkinnan ja toteuttamalla asianmukaiset toimenpiteet, esimerkiksi tarvittavat kantajan vakavaraisuusvalvonnasta vastaavan henkilöstön vaihdot. He kirjoittivat tässä yhteydessä seuraavaa: ”Yksi [yhteisen valvontamekanismin (YVM)] taustalla olevista ajatuksista oli se, että EKP pystyisi huolehtimaan valvonnasta objektiivisemmin ja puolueettomammin kuin paikalliset valvontaviranomaiset. [Kantaja] ja [CR] ovat erittäin halukkaita tekemään yhteistyötä EKP:n kanssa tässä tarkoituksessa.” (5.7.2018 päivätty kirje, s. 13).

17      ICSID määräsi 30.9.2018 väliaikaisia toimenpiteitä ja suositteli Latvian tasavaltaa pidättymään toteuttamasta toimenpiteitä kantajan toimiluvan peruuttamiseksi viitaten yhden sääntelyvaatimuksen väitettyyn täyttämättä jättämiseen, jota koskeva lopullinen määräaika oli vahvistettu 27.2.2018 tehdyssä FKTK:n päätöksessä (jäljempänä ICSID:n suositus).

18      EKP:n valvontaelimen puheenjohtaja ilmoitti kantajalle ja CR:lle 8.10.2018 vastauksena näiden 5.7.2018 ja 12.9.2018 päivättyihin kirjeisiin, että YVM:n toiminnan valvontaan liittyvän tehtävänsä yhteydessä EKP oli samaa mieltä kuin FKTK siitä, että kantajan tilanne edellytti oman pääoman osalta erityistä valvontaa. Puheenjohtajan mukaan kantajan määräaikaa omiin varoihin liittyvien toimenpiteiden toteuttamiseksi oli jatkettu toistuvasti ja että tällaisten ongelmien säilymisestä huolimatta FKTK ei ollut kohdistanut kantajaan muita tiukkoja valvontatoimenpiteitä oman pääoman lisäämistä koskevien vaatimusten, takaisinperintätoimenpiteiden ja lisävarausten ohella. Puheenjohtaja katsoi kantajan ylittäneen useiden vuosien ajan kolmanteen osapuoleen liittyviä suuria asiakasriskejä koskevan ylärajan ja saaneen toistuvasti tilanteen korjaamiseksi annetulle määräajalle jatkoa. Puheenjohtajan mukaan mikään ei viitannut siihen, että kantajaan kohdistetut valvontatoimenpiteet olivat kohtuuttomia tai suhteettomia. Puheenjohtaja ilmoitti lopuksi aikovansa huolehtia valvontatehtävästään kiinnittämällä erityistä huomioita toimenpiteisiin, joihin kantaja oli ryhtynyt vakavaraisuusvaatimusten täyttämättä jättämisten korjaamiseksi.

19      FKTK pyysi EKP:tä uudelleen 21.12.2018 huolehtimaan kantajan suorasta valvonnasta. Se muistutti aiemmasta 16.11.2017 esittämästään pyynnöstä ja kertoi ICSID:n suosituksesta. Se varoitti, että saattaisi viedä useita kuukausia, ennen kuin ICSID päättäisi väliaikaisista toimenpiteistä, mikä merkitsi sitä, ettei tiedetty, miten pitkään FKTK olisi estynyt huolehtimasta valvontatehtävistään. FKTK:n mukaan se, että EKP ryhtyisi huolehtimaan suorasta valvonnasta, estäisi kantajaa käyttämästä väitettyä eturistiriitaa vakavaraisuusvalvontaa koskevien toimien vastaisena argumenttina ja antaisi mahdollisuuden päästä tilanteesta, jossa pankki laiminlöi jatkuvasti velvollisuuksiaan ja jossa sääntelyviranomainen ei voinut toteuttaa asianmukaisia toimenpiteitä, jotta tällainen menettely saataisiin loppumaan. FKTK katsoi, että EKP:n hallussa jo olevat tiedot antoivat mahdollisuuden valvontatehtävien siirtoon. Se täsmensi, ettei sen 27.2.2018 tekemää päätöstä ollut pantu täytäntöön, eli kantajan tilanne oli edelleen ristiriidassa omaa pääomaa koskeviin vaatimuksiin ja suurten asiakasriskien ylärajoihin nähden, eikä mitään toteutuskelpoista ja uskottavaa ratkaisua ollut näköpiirissä. Se mainitsi, että välimiesmenettelyn vireilletulon jälkeen kantaja oli reagoinut lähes kaikkiin valvontaan liittyviin yhteydenottoihin tavalla, jonka perusteella kantaja ei vaikuttanut yhteistyöhaluiselta. Se toi esille, että kantajan mukaan jokainen FKTK:n pyyntö oli välimiesmenettelyn kohteena ja muodosti lisätodisteen mielivaltaisesta menettelytavasta. Se lisäsi CR:n todenneen, että tämä panisi sen pyynnöt täytäntöön eli lisäisi kantajan omia varoja vain, jos riippumaton kolmas osapuoli tarkistaisi kyseiset pyynnöt. Se päätteli tästä, että siltä vietiin mahdollisuus huolehtia kantajan korkealaatuisesta valvonnasta.

20      EKP toimitti kantajalle 11.2.2019 huomautusten esittämistä varten päätösluonnoksen, jonka mukaan EKP ryhtyisi huolehtimaan kantajan suorasta valvonnasta.

21      Kantaja vastasi 22.2.2019 kiistävänsä väitteen, jonka mukaan se ei ollut osoittanut yhteistyöhalukkuuttaan. Se toi esille, että siihen asti FKTK tai EKP eivät päinvastoin olleet kumpikaan vastanneet asianmukaisella tavalla kantajan ja sen osakkaiden useisiin pyrkimyksiin tehdä rakentavaa yhteistyötä etenkään EKP:n tiedossa olleen korruptiotapauksen osalta. Se totesi tämän perusteella vastustavansa kyseistä päätösluonnosta.

22      Unionin tuomioistuin kumosi 26.2.2019 antamallaan tuomiolla Rimšēvičs ja EKP v. Latvia (C-202/18 ja C-238/18, EU:C:2019:139) 19.2.2018 päivätyn KNAB:n päätöksen siltä osin kuin siinä kiellettiin A:ta hoitamasta tehtäväänsä Latvian keskuspankin pääjohtajana. Se katsoi, ettei Latvian tasavalta ollut osoittanut, että A:n erottaminen tehtävästään perustui riittäviin viitteisiin siitä, että tämä oli syyllistynyt Euroopan keskuspankkijärjestelmän ja EKP:n perussäännöstä tehdyn pöytäkirjan (N:o 4) 14 artiklan 14.2 kohdan toisessa alakohdassa tarkoitettuun vakavaan rikkomukseen.

23      EKP:n neuvoston sihteeri antoi kantajalle 1.3.2019 tiedoksi riidanalaisen päätöksen, joka hyväksyttiin asetuksen N:o 1024/2013 26 artiklan 8 kohdan mukaisesti annetun valvontaelimen päätösluonnoksen pohjalta soveltaen kyseisen asetuksen 6 artiklan 5 kohdan b alakohdan ja asetuksen N:o 468/2014 39 artiklan 5 kohdan säännöksiä yhdessä.

24      EKP:n neuvoston sihteeri ilmoitti EKP:n huolehtivan toimivaltaisena viranomaisena kantajan suorasta valvonnasta. Se täsmensi, että riidanalainen päätös oli tehty asetuksen N:o 1024/2013 6 artiklan 5 kohdan b alakohdan sekä asetuksen N:o 468/2014 IV osan mukaisesti. Se lisäsi, että kantaja merkittäisiin EKP:n suoraan valvomien yhteisöjen luetteloon, jonka EKP julkaisee ja jota se päivittää säännöllisesti asetuksen N:o 468/2014 49 artiklan 1 kohdan mukaisesti.

25      EKP:n neuvoston sihteeri totesi riidanalaisen päätöksen perusteena olevista tosiseikoista (kyseisen päätöksen 1 osa), ettei kantaja täyttänyt asetuksen N:o 1024/2013 6 artiklan 4 kohdassa säädettyjä edellytyksiä, joten se katsottiin nykyisellään vähemmän merkittäväksi FKTK:n suoraan valvomaksi yhteisöksi. Hän kertasi kantajan osakkaat sekä ryhmän rakenteen. Hän mainitsi välimiesmenettelyn vireillepanosta ja ICSID:n suosituksesta. Hän luetteli myös riidanalaista päätöstä edeltäneen hallinnollisen menettelyn vaiheet.

26      EKP:n neuvoston sihteeri totesi tosiseikkojen arvioinnista (riidanalaisen päätöksen 2 osa), että EKP oli pitänyt kantajan suorasta valvonnasta huolehtimista tarpeellisena korkealaatuisen vakavaraisuusvalvonnan johdonmukaisen soveltamisen varmistamiseksi. Kyseinen päätelmä perustuu seuraaviin näkemyksiin. FKTK oli korostanut pyynnössään, että välimiesmenettelyn vireilletulon jälkeen kantaja oli reagoinut lähes kaikkiin valvontaan liittyviin yhteydenottoihin tavalla, jonka perusteella kantaja ei vaikuttanut edelleenkään yhteistyöhaluiselta. FKTK katsoi, ettei sillä itsellään ollut minkäänlaista valmiutta kohdistaa kantajaan korkeatasoista valvontaa unionin ja YVM:n vaatimusten mukaisesti. FKTK oli sitä mieltä, että sopivin vaihtoehto kantajan asianmukaisen valvonnan varmistamiseksi oli se, että EKP ryhtyisi huolehtimaan sen valvonnasta. EKP:n neuvoston sihteeri totesi, että EKP:n mukaan suorasta valvonnasta huolehtiminen oli asetuksen N:o 1024/2013 6 artiklan 5 kohdan b alakohdassa tarkoitetulla tavalla tarpeellista. Hän täsmensi, etteivät huomautukset, jotka kantaja oli esittänyt riidanalaista päätöstä edeltäneen hallinnollisen menettelyn aikana, vaikuttaneet tähän päätelmään, sillä kantaja ei ollut esittänyt mitään argumenttia tai tietoa, jota EKP ei olisi ottanut jo huomioon.

27      EKP:n neuvoston sihteeri ilmoitti vielä, että EKP:n oikaisulautakunnalta voitiin pyytää päätöksen uudelleenkäsittelyä ja että Euroopan unionin tuomioistuimessa voitiin nostaa kanne.

28      Riidanalainen päätös tuli voimaan 4.4.2019.

29      EKP toimitti kantajalle 18.4.2019 päivätyllä kirjeellä vastauksena kantajan 27.11.2018 sille osoittamaan pyyntöön luettelon EKP:n hallussa olevista kantajan vakavaraisuusvalvontaan liittyvistä asiakirjoista. EKP täsmensi, että oikeus tutustua hallinnolliseen asiakirja-aineistoon ei ulottunut luottamuksellisiin tietoihin ja että siten kyseiseen luetteloon oli merkitty jokaisen asiakirjan kohdalle, oliko kyseinen asiakirja tutustuttavissa vai oliko se luottamuksellinen.

30      Kantaja, CR ja CT nostivat nyt käsiteltävän kanteen unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 14.5.2019 jättämällään kannekirjelmällä.

III  Kanteen nostamisen jälkeiset tosiseikat

31      EKP totesi 15.8.2019 kantajan olevan kykenemätön tai todennäköisesti kykenemätön jatkamaan toimintaansa yhdenmukaisten sääntöjen ja yhdenmukaisen menettelyn vahvistamisesta luottolaitosten ja tiettyjen sijoituspalveluyritysten kriisinratkaisua varten yhteisen kriisinratkaisumekanismin ja yhteisen kriisinratkaisurahaston puitteissa sekä asetuksen (EU) N:o 1093/2010 muuttamisesta 15.7.2014 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 806/2014 (EUVL 2014, L 225, s. 1) 18 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitetulla tavalla. Yhteinen kriisinratkaisuneuvosto (SRB) päätti samana päivänä olla hyväksymättä kyseisen asetuksen 18 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua kriisinratkaisumääräystä kantajaa varten.

32      FKTK vaati 22.8.2019 Rīgas pilsētas Vidzemes priekšpilsētas tiesaa (Vidzemen alueen alioikeus, Riika, Latvia) toteamaan kantajan maksukyvyttömäksi.

33      Rīgas pilsētas Vidzemes priekšpilsētas tiesa totesi kantajan maksukyvyttömäksi 12.9.2019. Se nimitti maksukyvyttömyysmenettelystä vastaavan pesänselvittäjän (jäljempänä pesänselvittäjä) ja siirsi tälle kaikki kantajan ja sen johtokunnan valtuudet. Se hylkäsi kantajan johtokunnan vaatimuksen siitä, että johtokunta säilyttäisi oikeutensa edustaa kantajaa muutoksenhaussa, joka koski EKP:n 15.8.2019 tekemää arviointia, jonka mukaan kantaja oli kykenemätön tai todennäköisesti kykenemätön jatkamaan toimintaansa; samana päivänä tehtyä SRB:n päätöstä olla hyväksymättä kriisinratkaisumääräystä kantajaa varten ja FKTK:n päätöstä maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamisesta. Rīgas pilsētas Vidzemes priekšpilsētas tiesa lisäsi, ettei tämä sulkenut pois kantajan johtokunnan mahdollisuutta esittää pesänselvittäjälle erillinen pyyntö edustusoikeudesta tietyissä yhteyksissä.

34      FKTK vaati EKP:tä niin ikään 12.9.2019 peruuttamaan kantajan toimiluvan.

35      Kantaja sekä erinäiset muut kantajan osakkaat tai mahdolliset osakkaat vaativat unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 25.10.2019 jättämällään kannekirjelmällä (T-732/19) kumoamaan 15.8.2019 tehdyn SRB:n päätöksen olla hyväksymättä kriisinratkaisumääräystä kantajaa varten.

36      A lakkasi 21.12.2019 hoitamasta Latvian keskuspankin pääjohtajan tehtäviään.

37      Kantaja vaati unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 29.1.2020 jättämällään kannekirjelmällä (asia T-50/20) kumoamaan 19.11.2019 tehdyn EKP:n päätöksen, jolla kieltäydyttiin velvoittamasta kantajan pesänselvittäjä myöntämään kantajan johtokunnan valtuuttamalle asianajajalle mahdollisuus käyttää kantajan tiloja, sen hallussa olevia tietoja, henkilöstöä ja resursseja.

38      EKP peruutti kantajan toimiluvan 17.2.2020. Peruuttaminen tuli voimaan seuraavana päivänä.

39      Kantaja nosti unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 27.4.2020 toimittamallaan kirjelmällä kyseistä päätöstä koskevan kanteen.

IV     Oikeudenkäynti ja asianosaisten vaatimukset

40      EKP toimitti vastineen unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 31.7.2019.

41      Neljännen jaoston puheenjohtaja päätti 28.4.2020 unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 69 artiklan d alakohdan mukaisesti lykätä asian käsittelyä, kunnes unionin yleinen tuomioistuin antaisi ratkaisun asiassa T-50/20. Unionin yleinen tuomioistuin ratkaisi edellä mainitun asian antamalla 12.3.2021 määräyksen PNB Banka v. EKP (T-50/20, EU:T:2021:141), ja nyt käsiteltävän asian käsittely jatkui kyseisestä päivästä alkaen.

42      Kantaja, CR ja CT pyysivät ensin 27.4.2021 ja sitten 28.6.2021 asian käsittelyn lykkäämistä, kunnes unionin tuomioistuin olisi antanut ratkaisunsa asiassa C‑321/21 P, joka koski 12.3.2021 annetusta määräyksestä PNB Banka v. EKP (T‑50/20, EU:T:2021:141) tehtyä valitusta. Neljännen jaoston puheenjohtaja päätti ensin 20.5.2021 ja sitten 6.8.2021 EKP:tä kuultuaan olla lykkäämättä asian käsittelyä.

43      Kantajan edustaja ilmoitti unionin yleiselle tuomioistuimelle 8.7.2021 päivätyllä kirjeellä, ettei edustaisi enää CR:ää eikä CT:tä. Unionin yleinen tuomioistuin (neljäs jaosto) päätti 21.12.2021 antamallaan määräyksellä työjärjestyksen 131 artiklan 2 kohdan perusteella, ettei nyt käsiteltävää kannetta ollut enää tarpeen ratkaista siltä osin kuin sen olivat nostaneet CR ja CT.

44      Kantajan vastauksen jättämisen määräajaksi vahvistettiin 30.9.2021. Kantaja ei jättänyt vastausta asetetussa määräajassa.

45      Kantaja vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

–        kumoaa riidanalaisen päätöksen

–        velvoittaa EKP:n korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

46      EKP vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

–        hylkää kanteen perusteettomana

–        velvoittaa kantajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

V       Oikeudellinen arviointi

A       Kantajan nimissä kanteen nostaneen edustajan valtakirja

47      Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 51 artiklan 3 kohdan mukaan asianajajan, jonka edustama asianosainen on yksityisoikeudellinen oikeushenkilö, on jätettävä kirjaamoon tämän antama valtakirja.

48      Asian asiakirja-aineistoon sisältyy kantajan johtokunnan puheenjohtajan 5.3.2019 antama valtakirja (liite A.2).

49      Kantaja väittää pesänselvittäjän kieltäytyneen myöntämästä kantajan edustajakseen nimittämälle asianajajalle mahdollisuutta käyttää kantajan asiakirjoja, tiloja, henkilöstöä ja resursseja. Kantaja toimitti 13.3.2020 päivätyssä vastauksessaan unionin yleisen tuomioistuimen kysymykseen 16.9.2019 päivätyn pesänselvittäjän kirjeen, josta ilmeni, että kantajan asianajajan oli ensinnäkin ”toimitettava pesänselvittäjälle [oikeudellisten palvelujen tarjoamiseen liittyvän] sopimuksen tilaa koskeva kirjallinen selonteko, josta ilmenevät yksityiskohtaisesti [kantajalta] saadut ohjeet, [asianajajan] suorittamat tehtävät sekä se, oliko tehtäviä parhaillaan hoidettavina”; toiseksi ”kerrottava pesänselvittäjälle maksuista – –”; kolmanneksi ”pidättäydyttävä kaikista [kantajan] nimissä toteutettavista toimista, jos pesänselvittäjää ei ole kuultu etukäteen, ja erityisesti lakattava tarjoamasta [kantajalle] laskutettavia palveluja”.

50      Edellä mainitusta 16.9.2019 päivätystä pesänselvittäjän kirjeestä huolimatta asiakirja-aineistoon sisältyvistä tiedoista ei ilmene eivätkä kantaja eikä EKP väitä, että pesänselvittäjä olisi peruuttanut valtakirjan, jonka kantajan johtokunnan puheenjohtaja oli antanut 5.3.2019. Edellä mainitussa kirjeessä ei mainita tällaisesta peruuttamisesta, vaikka siitä ilmenee, että johtokunnan puheenjohtajan nimittämän asianajajan oli pidättäydyttävä kaikesta kantajan nimissä suoritettavasta toiminnasta, jos pesänselvittäjää ei ole kuultu etukäteen.

51      Unionin yleinen tuomioistuin toteaa näin ollen kantajan antaneen valtakirjan, jonka nojalla sen asianajaja saattoi nostaa kanteen työjärjestyksen 51 artiklan 3 kohdan mukaisesti.

B       27.4.2021 ja 28.6.2021 esitetyt asian käsittelyn lykkäämistä koskevat pyynnöt

52      Kantaja pyysi asian käsittelyn lykkäämistä ensin 27.4.2021 ja sitten 28.6.2021. Kantaja väitti asian käsittelyn lykkäämistä koskevien pyyntöjensä tueksi tarvitsevansa mahdollisuuden käyttää tilojaan, asiakirjojaan ja taloudellisia resurssejaan ja että pesänselvittäjä ei tehnyt yhteistyötä kantajan tehokkaan edustamisen varmistamiseksi huolimatta 5.11.2019 annetusta tuomiosta EKP ym. v. Trasta Komercbanka ym. (C-663/17 P, C-665/17 P ja C-669/17 P, EU:C:2019:923).

53      Vaikka unionin yleisen tuomioistuimen ei tarvitse esittää syitä, joiden vuoksi se päättää lykätä tai olla lykkäämättä asian käsittelyä työjärjestyksen 69 artiklan c tai d alakohdan mukaisesti, se katsoo poikkeuksellisesti olevan hyödyksi todeta seuraavaa.

54      Unionin yleinen tuomioistuin voi käyttää harkintavaltaa päättäessään asian käsittelyn lykkäämisestä tai lykkäämättä jättämisestä työjärjestyksen 69 artiklan c tai d alakohdan perusteella (ks. vastaavasti määräys 20.10.2011, DTL v. SMHV, C-67/11 P, ei julkaistu, EU:C:2011:683, 32 ja 33 kohta; määräys 15.10.2012, Internationaler Hilfsfonds v. komissio, C-554/11 P, ei julkaistu, EU:C:2012:629, 37 kohta ja tuomio 17.1.2018, Josel v. EUIPO, C-536/17 P, ei julkaistu, EU:C:2018:14, 5 kohta).

55      Käsiteltävässä asiassa asian käsittelyä lykättiin 28.4.2020, kunnes unionin yleinen tuomioistuin antaisi ratkaisunsa asiassa T-50/20, jossa kantaja oli vaatinut kumoamaan 19.11.2019 tehdyn EKP:n päätöksen, jolla kieltäydyttiin velvoittamasta kantajan pesänselvittäjä myöntämään kantajan johtokunnan valtuuttamalle asianajajalle mahdollisuus käyttää kantajan tiloja, sen hallussa olevia tietoja, henkilöstöä ja resursseja.

56      Unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi kantajan kanteen 12.3.2021 antamallaan määräyksellä PNB Banka v. EKP (T-50/20, EU:T:2021:141). Se katsoi erityisesti, ettei EKP ollut selvästikään toimivaltainen noudattamaan kantajan johtokunnan pyyntöä velvoittaa pesänselvittäjä myöntämään kyseisen johtokunnan valtuuttamalle asianajajalle mahdollisuus käyttää kantajan tiloja, sen hallussa olevia tietoja, henkilöstöä ja resursseja (73 kohta). Se katsoi myös, että päätökset, jotka kansalliset viranomaiset tekevät kantajan osalta vireillä olevan kaltaisen maksukyvyttömyysmenettelyn yhteydessä vastauksena mahdolliseen pyyntöön saada käyttää kyseessä olevan luottolaitoksen asiakirjoja, tiloja, henkilöstöä tai resursseja, kuuluvat lähtökohtaisesti kansallisten tuomioistuinten valvontaan, ja ne voivat tarvittaessa esittää unionin tuomioistuimelle ennakkoratkaisukysymyksiä SEUT 267 artiklan nojalla, jos niillä on vaikeuksia unionin oikeuden tulkinnassa tai soveltamisessa (72 kohta).

57      On todettava niin ikään, että erityisesti siitä huolimatta, että asian käsittelyä lykättiin 28.4.2020–12.3.2021, kantaja ei ole osoittanut eikä edes väittänyt – myöskään pyytäessään asian käsittelyn lykkäämistä 28.6.2021 – käynnistäneensä tuomioistuinmenettelyn pesänselvittäjää vastaan, vaikka kantaja väittää unionin yleisessä tuomioistuimessa pesänselvittäjän estäneen kantajan johtokunnan valtuuttaman asianajajan mahdollisuuden käyttää kantajan tiloja, sen hallussa olevia tietoja, sen henkilöstöä ja sen resursseja vuoden 2019 lopusta lähtien.

58      Toimitettuaan pesänselvittäjän kanssa 12.–16.9.2019 sekä vuoden 2019 marraskuussa käymänsä kirjeenvaihdon ja sähköpostiviestien vaihdon kantaja kertoi unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 27.4.2021 jättämässään asian käsittelyn lykkäämistä koskevassa pyynnössä ainoastaan ”lisäävänsä ponnistuksiaan” pesänselvittäjän ja latvialaisten tuomioistuinten suhteen täsmentämättä näiden ponnistusten luonnetta.

59      Edellä tämän tuomion 33 kohdassa mainitusta Rīgas pilsētas Vidzemes priekšpilsētas tiesan 12.9.2019 antamasta tuomiosta ei sitä paitsi ilmene, että kantaja olisi ollut estynyt saattamasta pesänselvittäjän kanssa mahdollisesti syntynyttä riitaa latvialaisten tuomioistuinten käsiteltäväksi. Kyseisessä tuomiossa mainitaan, että kantajan johtokunnalla oli mahdollisuus esittää pesänselvittäjälle erillinen vaatimus edustusoikeudesta tietyissä yhteyksissä, ja lisäksi 5.11.2019 annettu tuomio EKP ym. v. Trasta Komercbanka ym. (C-663/17 P, C-665/17 P ja C-669/17 P, EU:C:2019:923), jonka kantaja ottaa esille väittäessään, ettei pesänselvittäjä tehnyt riittävällä tavalla yhteistyötä kantajan tehokkaan edustamisen varmistamiseksi, on ensin mainittua tuomiota myöhempi, joten kantaja pystyi lähtökohtaisesti vetoamaan kansallisessa tuomioistuimessa kyseiseen tuomioon uutena päätöksenä.

60      Unionin yleinen tuomioistuin katsoo siten, ettei asian käsittelyä ole tarpeen lykätä uudelleen.

C       Asian käsittelyn suullinen vaihe

61      Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 106 artiklassa määrätään seuraavaa:

”1.      Asian käsittelyn suulliseen vaiheeseen unionin yleisessä tuomioistuimessa sisältyy asianosaisten kuulemiseksi pidettävä istunto, joka järjestetään joko tuomioistuimen omasta aloitteesta tai varsinaisen asianosaisen pyynnöstä.

2.      Istunnon pitämistä asianosaisten kuulemiseksi koskevassa varsinaisen asianosaisen pyynnössä on ilmoitettava syyt, joiden vuoksi asianosainen haluaa tulla kuulluksi. – –

3.      Jos 2 kohdassa tarkoitettua pyyntöä ei ole tehty, unionin yleinen tuomioistuin voi päättää ratkaista kanteen ilman asian käsittelyn suullista vaihetta, jos se katsoo, että sillä on asian asiakirja-aineiston perusteella riittävät tiedot. – –”

62      Työjärjestyksen 106 artiklasta ilmenee näin ollen, että jos istunnon pitämistä koskevassa pyynnössä ei ole ilmoitettu syitä, joiden vuoksi asianosainen haluaa tulla kuulluksi, unionin yleinen tuomioistuin voi päättää ratkaista kanteen ilman asian käsittelyn suullista vaihetta, jos se katsoo, että sillä on riittävät tiedot.

63      Euroopan unionin tuomioistuimen verkkosivuilla saatavilla olevassa 14.3.2014 päivätyn työjärjestystä koskevan ehdotuksen perusteluissa vahvistetaan lisäksi, että erityisesti hyvän oikeudenhoidon ja prosessiekonomian vaatimukset huomioon ottaen ”unionin yleinen tuomioistuin katsoo voivansa jättää istunnon järjestämättä, jollei se pidä sitä välttämättömänä, paitsi jos varsinainen asianosainen esittää sitä koskevan pyynnön ja ilmoittaa syyt, joiden vuoksi se haluaa tulla kuulluksi”.

64      Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen täytäntöönpanosta annettujen käytännön määräysten (jäljempänä käytännön määräykset) 142 kohdan mukaan varsinaisen asianosaisen, joka haluaa tulla kuulluksi asianosaisten kuulemiseksi pidettävässä istunnossa, on tehtävä tätä koskeva perusteltu pyyntö kolmen viikon kuluessa siitä, kun ilmoitus asian käsittelyn kirjallisen vaiheen päättämisestä on annettu tiedoksi asianosaisille. Kohdassa täsmennetään, että näiden perustelujen lähtökohtana on oltava konkreettinen arviointi asianosaisten kuulemiseksi pidettävän istunnon merkityksestä kyseiselle asianosaiselle, ja perusteluissa on ilmoitettava ne asiakirja-aineiston ”tai” perustelujen osat, joiden yksityiskohtaisempi kehittely ”tai” kiistäminen istunnossa on tämän asianosaisen mielestä välttämätöntä. Kohdan mukaan istunnossa käytävän keskustelun kohdentamisen helpottamiseksi on toivottavaa, ettei näissä perusteluissa vain viitata yleisluonteisesti esimerkiksi asian tärkeyteen. Käytännön määräysten 143 kohdassa määrätään, että jollei mikään varsinainen asianosainen ole tehnyt perusteltua pyyntöä vahvistetussa määräajassa, unionin yleinen tuomioistuin voi päättää ratkaista kanteen ilman asian käsittelyn suullista vaihetta.

65      Työjärjestyksen 106 artiklasta sekä käytännön määräysten 142 ja 143 kohdasta ilmenee siis, että jos istunnon pitämistä koskevaa pyyntöä ei ole esitetty tai pyyntö on esitetty, mutta sitä ei ole perusteltu, unionin yleinen tuomioistuin voi päättää ratkaista kanteen ilman asian käsittelyn suullista vaihetta, jos se katsoo, että sillä on asian asiakirja-aineiston perusteella riittävät tiedot.

66      Kantaja otti käsiteltävässä asiassa kantaa istunnon pitämiseen 29.11.2021 päivätyssä kirjeessä seuraavalla tavalla:

”1. Vahvistan, että edellä esitetyistä syistä [kantajalla] ei ole tällä hetkellä tehokasta oikeudellista edustusta. Pyydän täten istunnon pitämistä ainoastaan asetetun määräajan noudattamiseksi. [Kantajalle] olisi kuitenkin saatava ensin tehokas oikeudellinen edustus.

2. Nykytilanteessa istuntoon valmistautuminen ja osallistuminen on mahdotonta.”

67      Edellä mainitusta 29.11.2021 päivätystä kirjeestä ilmenee, ettei kantajan esittämää istunnon pitämistä koskevaa pyyntöä ollut perusteltu. Kyseisessä pyynnössä ei ilmoiteta nimittäin yhtäkään syytä, jonka vuoksi kantaja halusi tulla kuulluksi.

68      Lisäksi unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamo muistutti 25.10.2021 päivätyssä kirjeessään, jolla se ilmoitti asianosaisille menettelyn kirjallisen vaiheen päättämisestä, työjärjestyksen 106 artiklan 2 kohdan sekä käytännön määräysten 142 kohdan määräyksistä ja kiinnitti asianosaisten huomion siihen seikkaan, että pandemiatilanne huomioon ottaen perustelujen oli täytettävä edellä mainitun, käytännön määräysten kohdan vaatimukset.

69      Kantaja on tosin tuonut esille istunnon pitämistä koskevassa pyynnössä katsovansa, ettei sillä ollut tehokasta oikeudellista edustusta.

70      Vaikka kantajan oletettaisiin näin tehdessään yrittäneen oikeuttaa implisiittisesti istuntoa koskevan pyyntönsä perustelujen puuttumisen, mikä ei kuitenkaan käy ilmi kyseisestä pyynnöstä, on todettava, ettei tehokkaan oikeudellisen edustuksen puuttumista koskevien kantajan väitteiden voida katsoa oikeuttavan kyseisen pyynnön perustelematta jättämistä. Etenkään se, ettei kantajalla ollut tehokasta oikeudellista edustusta sillä tavalla kuin se itse tuo tämän esille, ei estänyt millään tavalla esittämästä yksityiskohtaisia seikkoja istunnon pitämistä koskevan pyynnön tueksi.

71      Koska kantaja ei ole esittänyt minkäänlaista syytä istunnon pitämistä koskevassa pyynnössään, vaikka unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamo oli lisäksi muistuttanut sille erikseen pyynnön perustelemista koskevasta velvollisuudesta, on näin ollen todettava, ettei kyseinen istunnon pitämistä koskeva pyyntö täytä työjärjestyksen 106 artiklan 2 kohdan vaatimuksia.

72      Näissä olosuhteissa unionin yleinen tuomioistuin päättää ratkaista kanteen ilman asian käsittelyn suullista vaihetta työjärjestyksen 106 artiklan 3 kohdan mukaisesti, koska se katsoo, että sillä on asian asiakirja-aineiston perusteella riittävät tiedot.

D       Asiakysymys

1.     Ensimmäinen kanneperuste, jonka mukaan asetuksen N:o 1024/2013 6 artiklan 5 kohdan b alakohtaa on rikottu, sillä kyseisessä säännöksessä ei säädetä asianomaisen yhteisön määrittämistä merkittäväksi koskevasta päätöksestä

73      Kantaja väittää, että riidanalainen päätös on vastoin asetuksen N:o 1024/2013 6 artiklan 5 kohdan d alakohtaa siltä osin kuin kantaja määritetään siinä merkittäväksi yhteisöksi. Kyseisessä artiklassa ei nimittäin säädetä määrittämispäätöksestä, vaan EKP:n päätöksestä käyttää suoraan kaikkia asiaan kuuluvia kansallisen toimivaltaisen viranomaisen toimivaltuuksia yhden tai useamman luottolaitoksen osalta, jos tämä on laadukkaiden valvontakäytäntöjen johdonmukaisen soveltamisen kannalta tarpeen.

74      Kantaja väittää, ettei asetuksen N:o 468/2014 39 artiklan 5 kohdan toista virkettä tulisi tulkita tavalla, joka on ristiriidassa asetuksen N:o 1024/2013 6 artiklan 5 kohdan b alakohdan kanssa. Kantaja väittää toissijaisesti asetuksen N:o 468/2014 39 artiklan 5 kohdan toisen virkkeen olevan lainvastainen, mikäli kyseistä artiklaa olisi tulkittava siten, että se muuttaa asetuksen N:o 1024/2013 6 artiklan 5 kohdan b alakohtaan perustuvan päätöksen luonnetta.

75      Kantaja täsmentää, ettei asetuksen N:o 1024/2013 6 artiklan 5 kohdan b alakohdan nojalla tehty päätös vastaa luottolaitoksen aseman muuttamista. Kyseessä on EKP:n toimi, jonka taustalla on huoli kansallisen toimivaltaisen viranomaisen harjoittaman valvonnan laadusta pikemmin kuin siitä, miten pitkälle asianomainen luottolaitos täyttää vaatimukset. Kyseisen luottolaitoksen olisi säilytettävä oikeus saada samaa kohtelua kuin vähemmän merkittävät laitokset, eikä siihen tulisi kohdistaa valvontaa, joka soveltuu ainoastaan ”aidosti” merkittävien laitosten valvontaan. Kantaja huomauttaa, että valvonnan yhdenmukaistaminen YVM:n yhteydessä on vähitellen etenevä prosessi ja että pankkivalvonnassa on edelleen eroja eri jäsenvaltioiden välillä. Kantaja lisää, että asetuksen N:o 468/2014 47 artiklan 4 kohta, jossa säädetään päinvastaisesta toimesta, vahvistaa, ettei määrityksen muuttamista koskeva päätös ole tarpeen.

76      EKP kiistää nämä väitteet.

77      Asetuksen N:o 468/2014 39 artiklan 5 kohdassa säädetään seuraavaa: ”EKP:n on myös valvottava vähemmän merkittävää valvottavaa yhteisöä tai vähemmän merkittävää valvottavaa ryhmittymää suoraan, jos on tehty [asetuksen N:o 1024/2013] 6 artiklan 5 kohdan b alakohdan nojalla EKP:n päätös siitä, että EKP käyttää suoraan kaikkia [asetuksen N:o 1024/2013] 6 artiklan 4 kohdassa tarkoitettuja merkityksellisiä valtuuksia. YVM:ssä tällainen vähemmän merkittävä valvottava yhteisö tai vähemmän merkittävä valvottava ryhmittymä on määritettävä merkittäväksi.”

78      Lisäksi asetuksen N:o 468/2014 68 artiklan 5 kohdan mukaan on niin, että jos EKP päättää, että vähemmän merkittävän valvottavan yhteisön tai vähemmän merkittävän valvottavan ryhmittymän valvonta EKP:n toimesta on tarpeen korkealaatuisten valvontakäytäntöjen johdonmukaisen soveltamisen varmistamiseksi, sen on tehtävä EKP:n päätös kyseisen asetuksen IV osassa olevan 2 osaston mukaisesti.

79      Asetuksen N:o 468/2014 68 artiklan 5 kohdassa tarkoitettu ”EKP:n päätös [kyseisen asetuksen IV osassa olevan] 2 osaston mukaisesti” vastaa valvottavan yhteisön määrittämisestä merkittäväksi tehtävää päätöstä, kuten ilmenee edellä mainitun 2 osaston otsikosta, joka on ”Valvottavien yhteisöjen määrittämiseen merkittäviksi valvottaviksi yhteisöiksi sovellettava menettely”.

80      Sitten asetuksen N:o 468/2014 39 artiklan 5 kohdasta ilmenee selvästi, minkä kyseisen asetuksen 68 artiklan 5 kohdan säännökset vahvistavat, että kun EKP päättää valvoa suoraan vähemmän merkittävää luottolaitosta asetuksen N:o 1024/2013 6 artiklan 5 kohdan b alakohdan perusteella, sen on tehtävä päätös kyseisen laitoksen määrittämisestä merkittäväksi.

81      Kantaja väittää kuitenkin, että asetuksen N:o 468/2014 39 artiklan 5 kohdan toinen virke on ristiriidassa asetuksen N:o 1024/2013 6 artiklan 5 kohdan b alakohdan kanssa, koska se muuttaa viimeksi mainitussa artiklassa tarkoitetun päätöksen luonnetta.

82      Vaikka asetuksen N:o 1024/2013 6 artiklan 5 kohdan b alakohdassa ei mainita, että EKP:n on tehtävä päätös laitoksen määrittämisestä merkittäväksi, kun se päättää käyttää itse kaikkia asiaan kuuluvia toimivaltuuksia vähemmän merkittävän luottolaitoksen osalta, siinä ei myöskään suljeta pois tällaisen päätöksen tekemisen mahdollisuutta.

83      Vastaavalla tavalla vaikka on totta, ettei asetuksen N:o 468/2013 47 artiklan 4 kohdassa, jossa on kyseessä päinvastainen tilanne, jossa EKP päättää lopettaa suoran valvonnan sellaisen yhteisön kohdalla, jota on alettu valvoa asetuksen N:o 1024/2013 6 artiklan 5 kohdan b alakohdan mukaisesti tehdyn EKP:n aiemman päätöksen nojalla, täsmennetä, että EKP voi tällaisessa tilanteessa tehdä päätöksen, jolla asianomainen yhteisö määritetään vähemmän merkittäväksi, siinä ei myöskään poissuljeta tällaisen päätöksen mahdollisuutta. Tältä osin on tuotava esille, että edellä mainittu 47 artikla kuuluu niin ikään asetuksen N:o 468/2014 IV osassa olevaan 2 osastoon, jonka otsikko on ”Valvottavien yhteisöjen määrittämiseen merkittäviksi valvottaviksi yhteisöiksi sovellettava menettely”, ja että kyseisen artiklan otsikko on ”EKP:n harjoittaman suoran valvonnan päättymisen syyt”, joten sen tarkoituksena on lähtökohtaisesti luetella kyseiset syyt eikä täsmentää, edellyttääkö suoran valvonnan päättämisestä tehtävä päätös, että EKP tekee päätöksen asianomaisen yhteisön määrittämisestä vähemmän merkittäväksi.

84      Lisäksi siltä osin kuin asetuksen N:o 468/2014 39 artiklan 5 kohdan toisessa virkkeessä säädetään yhteisön määrittämisestä merkittäväksi, siinä ei kyseenalaisteta asetuksen N:o 1024/2013 6 artiklan 5 kohdan b alakohdan perusteella tehdyn päätöksen luonnetta, vaan kyseinen päätös koskee toimivallan jakamista vakavaraisuusvalvonnan alalla EKP:n ja kansallisten toimivaltaisten viranomaisten välillä.

85      Yhteisön luokittelulla merkittäväksi on nimittäin ainoastaan se vaikutus, että EKP ryhtyy huolehtimaan kyseisen yhteisön suorasta valvonnasta asetuksen N:o 1024/2013 6 artiklan 5 kohdan b alakohdan mukaisesti.

86      Yhteisön määrittäminen merkittäväksi, kun EKP päättää huolehtia kyseisen yhteisön suorasta valvonnasta asetuksen N:o 1024/2013 6 artiklan 5 kohdan b alakohdan mukaisesti, ei ole ristiriidassa yhdenvertaisen kohtelun periaatteen kanssa, kuten kantaja vaikuttaa väittävän.

87      Tältä osin on todettava, ettei tällainen päätös, joka koskee ainoastaan toimivaltaisen viranomaisen määrittämistä, muuta kyseiseen yhteisöön sovellettavia vakavaraisuussääntöjä eikä valvontavaltuuksia, joita toimivaltaisella viranomaisella on kyseisen yhteisön osalta niiden valvontatehtävien hoitamiseksi, jotka YVM:ssä on annettu EKP:lle.

88      Asetuksen N:o 468/2014 39 artiklan 5 kohdan toinen virke ei siten ole ristiriidassa asetuksen N:o 1024/2013 6 artiklan 5 kohdan b alakohdan kanssa.

89      Edellä esitetyn perusteella riidanalainen päätös ei ole vastoin asetuksen N:o 1024/2013 6 artiklan 5 kohdan b alakohtaa siltä osin kuin kantaja määritetään siinä merkittäväksi yhteisöksi.

90      Ensimmäinen kanneperuste on näin ollen hylättävä perusteettomana.

2.     Neljäs kanneperuste, joka koskee olennaisten menettelymääräysten rikkomista

91      Käsiteltävässä asiassa on tutkittava seuraavaksi neljäs kanneperuste, jonka mukaan olennaisia menettelymääräyksiä on rikottu, ennen muita kanneperusteita, jotka koskevat riidanalaisen päätöksen perusteltavuutta.

92      Kantaja väittää neljännessä kanneperusteessa, että riidanalaisella päätöksellä on rikottu monin tavoin olennaisia menettelymääräyksiä.

93      Ensinnäkin kantaja huomauttaa, ettei asetuksen N:o 468/2014 68 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua kertomusta ole laadittu.

94      Kantaja väittää Latvian tasavallan myöntäneen välimiesmenettelyssä kyseisen kertomuksen puuttuvan ja vedonneen FKTK:n ja EKP:n välisiin hyviin työsuhteisiin. Tällaisilla väitetyillä hyvillä työsuhteilla ei kantajan mukaan voida oikeuttaa kyseisen kertomuksen esittämättä jättämistä, koska kyseinen kertomus on olennainen osa menettelyä, se on pakollinen ja se on tarkoitettu suojaamaan kantajan intressejä avoimessa menettelyssä, jota tuomioistuin valvoo.

95      Lisäksi kantaja tuo esille, että Latvian tasavallan ja EKP:n välinen A:ta koskeva oikeusriita antaa ymmärtää, etteivät EKP:n ja FKTK:n väliset työsuhteet olleet ongelmattomia. A oli nimittäin erotettava tehtävistään, jos häntä vastaan nostettujen syytteiden tueksi esitettäisiin näyttöä, jota oli Latvian tasavallan mukaan olemassa mutta jota ei ollut esitetty unionin tuomioistuimelle asiassa C‑238/18, jossa EKP oli asianosaisena. Kantaja on kohdannut korruptioon liittyviä ratkaisemattomia ongelmia ja menettänyt luottamuksensa sääntelyprosessiin EKP:n ja Latvian viranomaisten, erityisesti FKTK:n, välisen yhteistyön puuttumisen vuoksi. Lisäksi väite hyvien työsuhteiden olemassaolosta EKP:n ja FKTK:n välillä oli vastoin asetuksen N:o 1024/2013 6 artiklan 5 kohdan b alakohdan perusteella tehtyä päätöstä, koska tällainen päätös edellyttää, ettei EKP ole tilanteessa tyytyväinen kansallisen toimivaltaisen viranomaisen harjoittamaan valvontaan ja katsoo, etteivät asetuksen N:o 1024/2013 6 artiklan 5 kohdan a alakohdan mukaisesti annetut yleisluonteiset ohjeet ja suositukset riitä korjaamaan kyseistä tilannetta.

96      Toiseksi kantaja väittää, ettei EKP ole luovuttanut kantajalle FKTK:n 21.12.2018 esittämää pyyntöä. Kyseinen pyyntö oli asetuksen N:o 468/2014 68 artiklassa säädetty menettelyn vaihe, ja riidanalainen päätös perustui sen sisältöön. Kantajalle ennen riidanalaisen päätöksen tekemistä toimitettu päätösluonnos ei siten ollut täydellinen, joten myös tämä päätös oli toimitettu kantajalle epätäydellisenä. Se, ettei kantajalle toimitettu kyseistä pyyntöä eikä kantajalle annettu mahdollisuutta esittää siitä huomautuksiaan, rajoitti kantajan puolustautumisoikeuksia, kantajan oikeutta tulla kuulluksi ja kantajan oikeutta tutustua hallinnolliseen asiakirja-aineistoon.

97      Kolmanneksi kantaja väittää, ettei EKP ole luovuttanut kantajalle FKTK:n 16.11.2017 esittämää ensimmäistä pyyntöä siitä, että EKP huolehtisi kantajan suorasta valvonnasta. Kantaja sai tietää siitä vasta 20.3.2019 päivätystä Latvian tasavallan oikeudellisen neuvonantajan kirjeestä, joka esitettiin välimiesmenettelyn yhteydessä. Se, että kyseinen oikeudellinen neuvonantaja toimitti tämän pyynnön, vahvisti, että kyseessä oli reagointi välimiesmenettelyn aloittamiseen. Se, ettei kantajalle ollut toimitettu kyseistä pyyntöä, oli rajoittanut kantajan puolustautumisoikeuksia, kantajan oikeutta tulla kuulluksi ja kantajan oikeutta tutustua hallinnolliseen asiakirja-aineistoon.

98      Neljänneksi kantaja väittää, ettei EKP ole tehnyt päätöstä kyseisestä FKTK:n 16.11.2017 esittämästä pyynnöstä vastoin asetuksen N:o 468/2014 68 artiklaa.

99      Viidenneksi kantaja väittää, ettei sen oikeutta tulla kuulluksi ole kunnioitettu, koska kyseinen oikeus edellytti mahdollisuutta esittää huomautuksia niistä konkreettisista väitteistä, joita esitettiin sen riidanalaiseen päätökseen sisältyvän perusteen tueksi, ettei kantaja ole osoittanut riittävää yhteistyöhalukkuutta välimiesmenettelyn aloittamisen jälkeen.

100    Kuudenneksi ja viimeiseksi kantaja väittää, ettei riidanalaista päätöstä ole perusteltu riittävällä tavalla. Kyseisessä päätöksessä ei näet selvitetä syitä, joiden vuoksi EKP katsoi tarpeelliseksi ryhtyä huolehtimaan kantajan suorasta valvonnasta.

101    EKP kiistää nämä väitteet.

102    Kantajan väitteet on tutkittava ensinnäkin siltä osin kuin kantaja katsoo EKP:n laiminlyöneen perusteluvelvollisuutensa ja väittää sitten EKP:n loukanneen kantajan puolustautumisoikeuksia, oikeutta tulla kuulluksi ja oikeutta tutustua hallinnolliseen asiakirja-aineistoon; sitten siltä osin kuin kantaja vetoaa sääntöjenvastaisuuteen, joka johtuu asetuksen N:o 468/2014 68 artiklan 3 kohdan mukaisen kertomuksen puuttumisesta, ja lopuksi vielä siltä osin kuin kantaja väittää, ettei EKP tehnyt päätöstä FKTK:n 16.11.2017 esittämästä pyynnöstä.

a)     Perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiä koskeva väite

103    SEUT 296 artiklan mukainen perusteluvelvollisuus määräytyy kyseisen toimen luonteen mukaan, ja perusteluista on selkeästi ja yksiselitteisesti ilmettävä toimen toteuttaneen toimielimen päättely siten, että niille, joita toimenpide koskee, selviävät sen syyt ja että toimivaltainen tuomioistuin voi harjoittaa valvontaansa (ks. tuomio 8.5.2019, Landeskreditbank Baden-Württemberg v. EKP, C-450/17 P, EU:C:2019:372, 85 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

104    Perusteluvelvollisuutta on arvioitava asiaan liittyvien olosuhteiden perusteella, joita ovat muun muassa toimen sisältö, esitettyjen perustelujen luonne ja se tarve, joka niillä, joille toimi on osoitettu tai joita se koskee suoraan ja erikseen, voi olla saada selvennystä tilanteeseen. Perusteluissa ei tarvitse esittää kaikkia asiaan liittyviä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja koskevia yksityiskohtia, sillä tutkittaessa sitä, täyttävätkö toimen perustelut SEUT 296 artiklan vaatimukset, on otettava huomioon toimen sanamuodon lisäksi myös asiayhteys ja kaikki asiaa koskevat oikeussäännöt (ks. tuomio 8.5.2019, Landeskreditbank Baden-Württemberg v. EKP, C-450/17 P, EU:C:2019:372, 87 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

105    SEUT 296 artiklassa määrätty unionin toimielinten toimien perusteluvelvollisuus on olennainen muotomääräys, joka on erotettava perustelujen aineellisesta paikkansapitävyydestä, joka koskee riidanalaisen päätöksen aineellista lainmukaisuutta (ks. tuomio 10.7.2008, Bertelsmann ja Sony Corporation of America v. Impala, C-413/06 P, EU:C:2008:392, 181 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

106    Valvottavan yhteisön määrittämisestä yksittäistapauksena merkittäväksi tehtävän päätöksen perustelujen osalta asetuksen N:o 468/2014 39 artiklan 1 kohdassa säädetään, että ”valvottavaa yhteisöä on pidettävä merkittävänä valvottavana yhteisönä, jos EKP näin päättää EKP:n päätöksessä, joka osoitetaan asianomaiselle valvottavalle yhteisölle [kyseisen asetuksen] 43–49 artiklan nojalla ja jossa esitetään päätöksen perustelut.”

107    Lisäksi asetuksen N:o 468/2014 33 artiklan, jonka otsikko on ”EKP:n valvontapäätösten perustelut”, 2 kohdassa säädetään, että EKP:n valvontapäätöksen perusteluihin on sisällyttävä olennaiset tosiseikat ja oikeudelliset perusteet, joihin EKP:n valvontapäätös perustuu.

108    Käsiteltävässä asiassa riidanalainen päätös, jonka perustelut on käyty lyhyesti läpi edellä tämän tuomion 23–27 kohdassa, tuodaan esille syyt, joiden vuoksi EKP katsoi tarpeelliseksi ryhtyä huolehtimaan kantajan suorasta valvonnasta, toisin kuin kantaja väittää lyhytsanaisesti neljännen kanneperusteen yhteydessä. Riidanalaisessa päätöksessä mainitaan selkeästi ja yksiselitteisesti päätöksen oikeudellinen perusta, sen perusteena olevat tosiseikat – erityisesti ICSID:n suositus – ja EKP:n tekemä arviointi. Kyseisen arvioinnin mukaan EKP päätti ryhtyä huolehtimaan kantajan suorasta valvonnasta sillä perusteella, että FKTK:n mukaan kantaja oli reagoinut välimiesmenettelyn vireilletulon jälkeen lähes kaikkiin valvontaan liittyviin yhteydenottoihin tavalla, jonka perusteella kantaja ei vaikuttanut edelleenkään yhteistyöhaluiselta, ja että FKTK katsoi, ettei sillä itsellään ollut minkäänlaista valmiutta kohdistaa kantajaan korkeatasoista valvontaa unionin ja YVM:n vaatimusten mukaisesti.

109    On vielä lisättävä, että kantaja tunsi asiayhteyden, jossa riidanalainen päätös tehtiin. Kantaja piti säännöllisesti yhteyttä FKTK:hon, joka seurasi tarkkaan kantajaan kohdistuvia riskejä. Kantaja oli suoraan yhteydessä myös EKP:hen, koska kantaja oli kirjoittanut EKP:lle 5.7.2018 ja 12.9.2018 ja pyytänyt EKP:tä puuttumaan kantajan vakavaraisuusvalvontaan ja koska EKP:n valvontaelimen puheenjohtaja oli vastannut kantajalle 8.10.2018 päivätyllä kirjeellä jakavansa FKTK:n näkemyksen siitä, että kantajan tilanne edellytti erityistä vakavaraisuusvalvontaa. Myös kaikki kantajan itsensä vireille panemaan välimiesmenettelyyn liittyvät seikat olivat kantajan tiedossa.

110    Riidanalaisen päätöksen perustelut olivat siis riittävät, niin että kantaja tuntee kyseisen päätöksen perustelut ja pystyy arvioimaan päätöksen perusteltavuutta ja unionin tuomioistuin pystyy harjoittamaan valvontaansa.

111    Kantajan ei siis ole perusteltua väittää EKP:n laiminlyöneen erityisesti SEUT 296 artiklassa ja asetuksessa N:o 468/2014 vahvistetun perusteluvelvollisuuden.

b)     Väitteet, jotka koskevat puolustautumisoikeuksien, kuulluksi tulemista koskevan oikeuden ja hallinnolliseen asiakirja-aineistoon tutustumista koskevan oikeuden loukkaamista

112    Euroopan unionin perusoikeuskirjan 41 artiklan 2 kohdassa vahvistetaan, että oikeus hyvään hallintoon sisältää erityisesti jokaisen oikeuden tulla kuulluksi ennen kuin hänen osaltaan ryhdytään yksittäiseen toimenpiteeseen, joka vaikuttaa häneen epäedullisesti, sekä jokaisen oikeus tutustua häntä koskeviin asiakirjoihin ottaen huomioon oikeutetun luottamuksellisuuden, salassapitovelvollisuuden ja liikesalaisuuden vaatimukset.

113    Erityisesti puolustautumisoikeuksien noudattamisen periaatteeseen olennaisesti kuuluva oikeus tulla kuulluksi takaa jokaiselle henkilölle tilaisuuden esittää hallintomenettelyn aikana hyödyllisellä ja tehokkaalla tavalla kantansa ennen sellaisen päätöksen tekemistä, joka saattaa vaikuttaa hänen intresseihinsä epäedullisesti (ks. tuomio 22.11.2012, M., C-277/11, EU:C:2012:744, 87 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

114    Asetuksen N:o 468/2014 44 artiklan 1 kohdan mukaisesti on niin, että kun EKP tekee päätöksiä valvottavan yhteisön tai valvottavan ryhmittymän määrittämisestä merkittäväksi kyseisen asetuksen IV osan 2 osaston nojalla, sen on sovellettava tämän asetuksen III osan 2 osaston menettelysääntöjä. Saman artiklan 4 kohdan mukaisesti EKP:n on annettava jokaiselle asianomaiselle valvottavalle yhteisölle tilaisuus esittää kirjalliset lausumansa ennen EKP:n päätöksen tekemistä edellä mainitun 1 kohdan nojalla.

115    Asetuksen N:o 468/2014 31 artiklan 1 kohdan mukaan on niin, että ennen kuin EKP tekee EKP:n valvontapäätöksen, joka osoitetaan osapuolelle ja joka voisi vaikuttaa kielteisesti tämän osapuolen oikeuksiin, tälle osapuolelle on annettava tilaisuus lausua kirjallisesti EKP:lle sen valvontapäätöksen kannalta merkityksellisistä tosiseikoista, väitteistä ja oikeusperusteista; jos EKP pitää tätä asianmukaisena, se voi antaa osapuolille tilaisuuden lausua kokouksessa tosiseikoista, väitteistä ja oikeusperusteista, joilla on merkitystä EKP:n valvontapäätöksen kannalta; ilmoituksessa, jolla EKP antaa osapuolelle tilaisuuden esittää lausumansa, on mainittava suunnitellun EKP:n valvontapäätöksen olennainen sisältö sekä olennaiset tosiseikat, väitteet ja oikeusperusteet, joihin EKP aikoo perustaa päätöksensä.

116    Asetuksen N:o 468/2014 32 artiklan, jonka otsikko on ”Oikeus tutustua asiakirjoihin EKP:n valvontamenettelyssä”, 1 kohdassa säädetään, että EKP:n valvontamenettelyissä on kunnioitettava täysimääräisesti osapuolten puolustautumisoikeuksia, ja tätä tarkoitusta varten osapuolilla on oltava EKP:n valvontamenettelyn aloittamisen jälkeen oikeus tutustua EKP:n asiakirjoihin, sanotun kuitenkaan rajoittamatta muiden kuin osapuolena olevien juridisten ja luonnollisten henkilöiden perusteltuja intressejä suojella liikesalaisuuksiaan; oikeus tutustua asiakirjoihin ei ulotu luottamuksellisiin tietoihin; kansallisten toimivaltaisten viranomaisten on toimitettava EKP:lle ilman aiheetonta viivästystä kaikki vastaanottamansa pyynnöt, jotka koskevat oikeutta tutustua EKP:n valvontamenettelyihin liittyviin asiakirjoihin.

117    Aluksi on huomautettava, että koska kantajan esittämät perustelut perustuvat puolustautumisoikeuksien noudattamista koskevan periaatteen, kuulluksi tulemista koskevan oikeuden ja hallinnolliseen asiakirja-aineistoon tutustumista koskevan oikeuden loukkaamiseen, on kyseisistä perusteluista lausuttava ilman tarvetta tutkia, ovatko kyseiset oikeudet sellaisenaan SEUT 263 artiklassa tarkoitettuja olennaisia menettelymääräyksiä.

118    EKP on toimittanut käsiteltävässä asiassa kantajalle päätösluonnoksen huomautusten esittämistä varten.

119    Alkuun voidaan todeta, ettei kantaja väitä, että riidanalaisen päätöksen tukena olisi käytetty sellaisia tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja, joita ei olisi mainittu sille toimitetussa päätösluonnoksessa.

120    Sitten siltä osin kuin kantaja väittää, ettei EKP toimittanut sille FKTK:n 21.12.2018 esittämää pyyntöä siitä, että EKP ryhtyisi huolehtimaan kantajan suorasta valvonnasta, on tuotava esille, että kyseinen pyyntö oli hallinnollisen menettelyn ensimmäinen vaihe, mutta se oli riidanalaisesta päätöksestä erillinen toimi, joka ei velvoittanut EKP:tä, vaan EKP saattoi päättää ryhtyä huolehtimaan kantajan suorasta valvonnasta muista kuin kyseiseen pyyntöön sisältyvistä syistä tai jopa omasta aloitteestaan.

121    Lisäksi yhdessäkään asetuksen N:o 468/2014 säännöksessä ei säädetä, että EKP:n on toimitettava viran puolesta tällainen kansallisen toimivaltaisen viranomaisen pyyntö vähemmän merkittävälle yhteisölle, jota pyyntö koskee. Kyseinen pyyntö sisältyy hallinnolliseen asiakirja-aineistoon ja kantaja olisi voinut saada sen tutustuttavakseen edellä mainitun asetuksen 32 artiklan mukaisesti niin, että luottamuksellisuutta sekä ammatti- ja liikesalaisuuksia koskevia perusteltuja intressejä olisi kunnioitettu, jos se olisi pyytänyt aineistoa nähtäväkseen.

122    Lisäksi vaikka EKP tukeutuu riidanalaisessa päätöksessä tiettyihin näkökohtiin, jotka sisältyvät FKTK:n 21.12.2018 esittämään pyyntöön, EKP on tuonut kyseiset näkökohdat esille riittävällä tavalla kantajalle toimittamassaan päätösluonnoksessa sekä varsinaisessa riidanalaisessa päätöksessä, eikä FKTK:n 21.12.2018 esittämään pyyntöön ole siis tarpeen viitata riidanalaisen päätöksen perustelujen tuntemiseksi.

123    Siltä osin kuin kantaja väittää, ettei EKP toimittanut sille FKTK:n 16.11.2017 esittämää pyyntöä, jolla FKTK oli pyytänyt EKP:tä jo aiemmin huolehtimaan kantajan suorasta valvonnasta, on todettava, ettei kyseinen pyyntö kuulu riidanalaisen päätöksen tekemiseen johtaneen hallinnollisen menettelyn vaiheisiin eikä riidanalaisen päätöksen perusteena olevia syitä mainita kyseisessä aiemmassa pyynnössä. Tämä väite on siten tehoton tukemaan riidanalaista päätöstä vastaan esitettyjä päätelmiä.

124    Siltä osin kuin kantaja väittää, ettei se ole pystynyt esittämään huomautuksia konkreettisista väitteistä, jotka esitettiin sen riidanalaiseen päätökseen sisältyvän perusteen tueksi, jonka mukaan FKTK katsoi, ettei kantaja ollut osoittanut riittävää yhteistyöhalukkuutta välimiesmenettelyn vireilletulon jälkeen, on todettava, että kantajalla on ollut mahdollisuus esittää huomautuksia kyseisestä perusteesta, joka sisältyi sille toimitettuun päätösluonnokseen ja johon ei liity muita väitteitä.

125    EKP antoi siis käsiteltävässä asiassa kantajalle mahdollisuuden esittää hyödyllisellä ja tehokkaalla tavalla kantansa hallinnollisen menettelyn aikana toimittamalla kantajalle päätösluonnoksen ilman, että se välitti kantajalle viran puolesta muita asiakirjoja tai tietoja, kuten FKTK:n 21.12.2018 esittämää pyyntöä.

126    Asetuksen N:o 468/2014 32 artiklassa, jonka säännökset on käyty läpi edellä tämän tuomion 116 kohdassa, säädetään asianomaisen osapuolen oikeudesta tutustua asiakirja-aineistoon valvontamenettelyssä siten, että kansallisten toimivaltaisten viranomaisten on toimitettava EKP:lle ilman aiheetonta viivästystä kaikki vastaanottamansa pyynnöt, jotka koskevat oikeutta tutustua valvontaviranomaisten vastaanottamiin asiakirjoihin. Kyseisen säännöksen perusteella oikeus tutustua asiakirja-aineistoon edellyttää, että asianomainen osapuoli esittää tätä koskevan pyynnön.

127    Vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee tältä osin, että silloin kun asianomaiselle yhteisölle on ilmoitettu riittävän tarkat tiedot, joiden avulla se voi hyödyllisellä tavalla ilmaista kantansa suunnitellusta toimenpiteestä, puolustautumisoikeuksien kunnioittamista koskeva periaate ei merkitse sitä, että EKP:llä on velvollisuus antaa oma-aloitteisesti mahdollisuus tutustua asiakirja-aineistoonsa sisältyviin asiakirjoihin. EKP:n on annettava oikeus tutustua kaikkiin hallinnollisiin asiakirjoihin, jotka eivät ole luottamuksellisia ja jotka koskevat kyseessä olevaa toimenpidettä, ainoastaan asianomaisen yhteisön pyynnöstä (ks. vastaavasti ja analogisesti tuomio 31.1.2019, Islamic Republic of Iran Shipping Lines ym. v. neuvosto, C-225/17 P, EU:C:2019:82, 89 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

128    Kuten edellä tämän tuomion 125 kohdassa todetaan, käsiteltävässä asiassa kantaja on yhtäältä saanut riittävät tiedot, niin että se on voinut esittää hyödyllisellä ja tehokkaalla tavalla kantansa hallinnollisen menettelyn aikana. Toisaalta asiassa ei ole osoitettu eikä edes väitetty, että kantaja olisi pyytänyt toimittamaan FKTK:n 16.11.2017 ja 21.12.2018 esittämät pyynnöt, eikä joka tapauksessa ole osoitettu eikä väitetty, että EKP olisi kieltäytynyt virheellisesti antamasta kyseisiä asiakirjoja tutustuttaviksi. Kantajan ei siis ole perusteltua väittää, että sen oikeutta tutustua sitä itseään koskevaan asiakirja-aineistoon on loukattu.

129    Lisäksi puolustautumisoikeuksien, erityisesti kuulluksi tulemista koskevan oikeuden, loukkaamisesta seuraa menettelyn päätteeksi tehdyn päätöksen kumoaminen ainoastaan, jos menettely olisi voinut johtaa toisenlaiseen tulokseen ilman kyseistä sääntöjenvastaisuutta (ks. tuomio 4.4.2019, OZ v. EIP, C-558/17 P, EU:C:2019:289, 76 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

130    Käsiteltävässä asiassa asiakirja-aineiston tiedoista ei ilmene, että menettely olisi voinut johtaa toisenlaiseen tulokseen, jos FKTK:n 16.11.2017 ja 21.12.2018 esittämät pyynnöt olisi toimitettu kantajalle. Kantaja ei myöskään väitä näin.

131    Kantajan ei ole siten perusteltua väittää EKP:n loukanneen puolustautumisoikeuksien noudattamisen periaatetta, kantajan oikeutta tulla kuulluksi ja kantajan oikeutta tutustua hallinnolliseen asiakirja-aineistoon.

c)     Väite, jonka mukaan asetuksen N:o 468/2014 68 artiklan 3 kohtaa on rikottu, koska kyseisessä kohdassa tarkoitettu kertomus puuttuu

132    Asetuksen N:o 468/2014 68 artiklan 3 kohdan mukaan kansallisen toimivaltaisen viranomaisen pyyntöön siitä, että EKP ryhtyisi huolehtimaan vähemmän merkittävän valvottavan yhteisön tai vähemmän merkittävän valvottavan ryhmittymän suorasta valvonnasta, on liitettävä kertomus, josta ilmenevät asianomaisen yhteisön tai ryhmittymän valvontahistoria ja riskiprofiili.

133    Käsiteltävässä asiassa on riidatonta, että FKTK:n 21.12.2018 esittämään pyyntöön ei ollut liitetty asetuksen N:o 468/2014 68 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua kertomusta, josta olisivat ilmenneet kantajan valvontahistoria ja riskiprofiili.

134    Asetuksen N:o 468/2014 68 artiklan 3 kohdassa tarkoitetun kertomuksen avulla EKP voi – kuten se tuo esille – arvioida kansallisen toimivaltaisen viranomaisen esittämän valvonnasta huolehtimista koskevan pyynnön, ja kertomus auttaa varmistamaan, että kyseiseen valvontaan liittyvä toimivalta siirtyy ongelmitta, jos EKP hyväksyy asianomaisen pyynnön.

135    Edellä mainitun kertomuksen tehtävä EKP:n ja kansallisen toimivaltaisen viranomaisen välisessä yhteistyössä valvontatoimivallan asianmukaisen siirtymisen varmistamiseksi mainitaan lisäksi asetuksen N:o 468/2014 43 artiklan 6 kohdassa.

136    Vaikka asetuksen N:o 468/2014 68 artiklan 3 kohdassa tarkoitettu kertomus on velvoittava, sen tarkoituksena on siis erityisesti varmistaa tietojen asianmukainen siirtyminen kansallisen toimivaltaisen viranomaisen ja EKP:n välillä, eikä se ole – kuten EKP perustellusti korostaa – menettelytae, jolla pyritään suojaamaan asianomaisen luottolaitoksen intressejä, eikä se ole etenkään SEUT 263 artiklassa tarkoitettu olennainen menettelymääräys.

137    Tämän näkemyksen vahvistaa se seikka, että kun EKP päättää kohdistaa viran puolesta suoraa valvontaa vähemmän merkittävään yhteisöön, se, että kansallinen toimivaltainen viranomainen pyytää toimittamaan tällaisen kertomuksen, on vain yksi EKP:lle asetuksen N:o 468/2014 69 artiklan 1 kohdan mukaisesti tarjolla olevista mahdollisuuksista.

138    Lisäksi käsiteltävässä asiassa FKTK:n 21.12.2018 esittämästä pyynnöstä ilmenee FKTK:n maininneen kyseisessä pyynnössä kantajan valvontahistoriaan liittyviä tietoja ja viitanneen muihin eriteltyihin tietoihin, jotka olivat jo EKP:n hallussa ja joita olivat erityisesti vuoden 2017 syyskuussa perustetun kriisinhallintaryhmän sisällä vaihdetut tiedot; EKP ja FKTK olivat nimittäin käyneet kriisinhallintaryhmässä säännöllistä näkemystenvaihtoa kantajan vakavaraisuustilanteesta ja mahdollisesti toteutettavista valvontatoimenpiteistä.

139    Tämän perusteella FKTK:n 21.12.2018 esittämän pyynnön on katsottava sisältävän tiedot, joiden oli sisällyttävä asetuksen N:o 468/2014 68 artiklan 3 kohdassa tarkoitettuun kertomukseen, tai ainakin viittaavaan tällaisiin tietoihin, jotka olivat jo EKP:n hallussa, vaikkei tällaista kertomusta ollutkaan liitetty muodollisesti kyseiseen pyyntöön.

140    Kantajan perusteluista, joilla se pyrkii kyseenalaistamaan Latvian tasavallan välimiesmenettelyssä esittämät perustelut, joiden mukaan EKP:n ja FKTK:n välillä oli hyvä työsuhde, on todettava, etteivät edellä mainitut perustelut osoita, ettei EKP:llä ollut hallussaan kaikkia merkityksellisiä tietoja, joiden oli sisällyttävä asetuksen N:o 468/2014 68 artiklan 3 kohdassa tarkoitettuun kertomukseen, ennen kuin se ratkaisi FKTK:n pyynnön siitä, että EKP ryhtyisi huolehtimaan kantajan suorasta valvonnasta.

141    Asetuksen N:o 468/2014 68 artiklan 3 kohdassa tarkoitetun kertomuksen puuttuminen ei siten tee riidanalaisesta päätöksestä lainvastaista käsiteltävässä asiassa.

142    Lisäksi vaikka kertomuksen puuttumisen oletettaisiin olevan menettelyvirhe, tästä menettelyvirheestä seuraisi riidanalaisen päätöksen kumoaminen kokonaan tai osittain ainoastaan, jos osoitetaan, että kyseinen päätös olisi ilman tätä virhettä voinut olla sisällöltään erilainen (ks. vastaavasti tuomio 11.11.2021, Autostrada Wielkopolska v. komissio ja Puola, C-933/19 P, EU:C:2021:905, 67 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

143    Käsiteltävässä asiassa asiakirja-aineistoon sisältyvistä tiedoista ei ilmene, että riidanalainen päätös olisi voinut olla sisällöltään erilainen, jos asetuksen N:o 468/2014 68 artiklan 3 kohdassa tarkoitetun kaltainen kertomus olisi laadittu. Unionin yleinen tuomioistuin tuo tältä osin esille, ettei kantaja väitä näin.

144    Siten kantajan väite, joka koskee asetuksen N:o 468/2014 68 artiklan 3 kohdassa tarkoitetun kertomuksen puuttumista, on hylättävä perusteettomana.

d)     Väite, jonka mukaan EKP ei tehnyt päätöstä FKTK:n 16.11.2017 esittämästä pyynnöstä

145    Kantajan väitteestä, jonka mukaan EKP ei tehnyt päätöstä FKTK:n 16.11.2017 esittämästä pyynnöstä, jolla FKTK oli pyytänyt EKP:tä jo aiemmin huolehtimaan kantajan suorasta valvonnasta, on riittävää todeta, ettei se, ettei EKP ollut ratkaissut kyseistä aiempaa pyyntöä, voinut johtaa riidanalaisen päätöksen kumoamiseen, sillä riidanalainen päätös koskee FKTK:n 21.12.2018 esittämästä pyynnöstä käynnistynyttä toista menettelyä.

146    Siten kyseinen väite, joka ei koske myöskään SEUT 263 artiklassa tarkoitettua menettelymääräystä, on hylättävä tehottomana.

147    Lisäksi on katsottava, ettei kyseinen väite pidä paikkaansa, koska yhtäältä EKP on tuonut esille hylänneensä FKTK:n 16.11.2017 esittämän pyynnön 28.11.2017 pidetyssä EKP:n valvontaelimen kokouksessa, mitä ei ole riitautettu, ja koska toisaalta asetuksen N:o 468/2014 68 artiklan 5 kohdan mukaisesti EKP:n on tehtävä kyseisen asetuksen IV osan 2 osaston mukainen päätös eli asianomaiselle yhteisölle tiedoksi annettava määrittämispäätös, jos se päättää huolehtia vähemmän merkittävän yhteisön suorasta valvonnasta, muttei silloin, jos se päättää olla hyväksymättä kansallisen toimivaltaisen viranomaisen pyyntöä.

148    Neljäs kanneperuste on näin ollen hylättävä.

3.     Toinen kanneperuste, jonka mukaan asetuksen N:o 1024/2013 6 artiklan 5 kohdan b alakohtaa on tulkittu virheellisesti kyseisen säännöksen edellytysten ja tarkoituksen osalta

149    Kantaja väittää riidanalaisen päätöksen perustuvan siihen, että asetuksen N:o 1024/2013 6 artiklan 5 kohdan b alakohtaa on tulkittu virheellisesti kolmelta kannalta, jotka liittyvät kyseisen artiklan soveltamisedellytyksiin ja tarkoitukseen.

150    Kantaja väittää ensinnäkin, ettei EKP ottanut huomioon sitä seikkaa, että asetuksen N:o 1024/2013 6 artiklan 5 kohdan b alakohdan mukaisesti tehdyn päätöksen tarkoituksena on korjata FKTK:n käsiteltävässä asiassa harjoittaman valvonnan laadussa olleita ongelmia eikä sääntelyn kohteena olevan laitoksen laiminlyöntejä. EKP on tulkinnut virheellisesti kyseisessä säännöksessä olevan maininnan ”laadukkaista valvontakäytännöistä” viittaavan ”laadukkaaseen vaatimusten noudattamiseen”. Tällainen virheellinen tulkinta vastaa riidanalaisen päätöksen luonteen virheellistä uudelleen määrittämistä, joka tuodaan esille ensimmäisessä kanneperusteessa. EKP:n käytäntö vahvistaa tulkintaa koskevan virheen, koska tähän mennessä asetuksen N:o 1024/2013 6 artiklan 5 kohdan b alakohtaa on käytetty vain yhdessä tapauksessa, joka ei perustunut asianomaisen luottolaitoksen väitettyihin laiminlyönteihin. EKP ei ole ryhtynyt huolehtimaan vakavaraisuusvalvonnasta edes silloin, kun luottolaitoksen laiminlyönnit ovat olleet niin merkittäviä, että toimilupa on päätetty peruuttaa.

151    Toiseksi kantaja tuo esille, ettei EKP ole ottanut huomioon sitä, että asetuksen N:o 1024/2013 6 artiklan 5 kohdan b alakohdassa viitataan nimenomaisesti laadukkaiden valvontakäytäntöjen ”johdonmukaiseen” soveltamiseen. Ainoa kyseisen säännöksen soveltamisesta tehty aiempi päätös havainnollistaa tämän tavoitteen, sillä kyseisen päätöksen tarkoituksena oli varmistaa valvonnan johdonmukaisuus useassa jäsenvaltiossa valvottavan yhteisöjen ryhmittymän osalta. Tätä valvonnan johdonmukaisuutta ei käsitelty riidanalaisessa päätöksessä.

152    Kantaja väittää kolmanneksi ja viimeiseksi, ettei riidanalaisessa päätöksessä myönnetä asetuksen N:o 1024/2013 6 artiklan 5 kohdan b alakohdan mukaisesti tehdyn päätöksen poikkeuksellista luonnetta. EKP on olettanut virheellisesti, että kantajan suorasta valvonnasta huolehtimaan ryhtyminen oli sille rutiinipäätös.

153    EKP väittää, ettei se ole tehnyt kantajan esittämiä oikeudellisia virheitä.

154    Kantaja väittää toisessa kanneperusteessaan EKP:n rikkoneen asetuksen N:o 1024/2013 6 artiklan 5 kohdan b alakohtaa kolmelta kannalta, jotka on tutkittava yksitellen.

155    Kuten asetuksen N:o 1024/2013 6 artiklan 5 kohdan b alakohdan sanamuodostakin ilmenee, kyseisen säännöksen tarkoituksena on varmistaa laadukkaiden valvontakäytäntöjen johdonmukainen soveltaminen.

156    Kuten asetuksen N:o 468/2014 67 artiklan 2 kohdasta ilmenee, monia seikkoja voidaan käyttää asetuksen N:o 1024/2013 6 artiklan 5 kohdan b alakohtaan perustuvan päätöksen tekemisen perusteena.

157    Kantaja väittää ensinnäkin EKP:n tulkinneen virheellisesti asetuksen N:o 1024/2013 6 artiklan 5 kohdan b alakohdan tarkoituksena olevan pikemmin asianomaisen yhteisön vakavaraisuuslainsäädännön noudattamatta jättämiseen liittyvien ongelmien kuin kansallisen toimivaltaisen viranomaisen huolehtiman valvonnan laatuun liittyvien ongelmien korjaaminen.

158    On kuitenkin todettava, ettei EKP antanut riidanalaista päätöstä sillä perusteella, ettei kantaja noudattanut vakavaraisuuslainsäädäntöä. Kantaja ei myöskään mainitse mitään päätöksen perustetta väitteidensä tueksi.

159    EKP on tuonut riidanalaisessa päätöksessä esille erityisesti, että FKTK oli korostanut pyytäessään EKP:tä huolehtimaan kantajan suorasta valvonnasta, että kantaja oli reagoinut välimiesmenettelyn vireilletulon jälkeen lähes kaikkiin valvontaan liittyviin yhteydenottoihin tavalla, jonka perusteella kantaja ei vaikuttanut edelleenkään lainkaan yhteistyöhaluiselta, ja että FKTK oli katsonut, ettei sillä itsellään ollut minkäänlaista valmiutta kohdistaa kantajaan korkeatasoista valvontaa.

160    EKP teki siis riidanalaisen päätöksen sillä perusteella, että FKTK:lla ei ollut valmiutta kohdistaa kantajaan korkeatasoista valvontaa, eikä kantaja ole myöskään kiistänyt tätä toteamusta.

161    EKP ei siten ole tehnyt kantajan väittämää oikeudellista virhettä.

162    Toiseksi kantaja katsoo, ettei EKP ole ottanut huomioon sitä, että asetuksen N:o 1024/2013 6 artiklan 5 kohdan b alakohdassa mainitaan nimenomaisesti laadukkaiden valvontakäytäntöjen ”johdonmukainen” soveltaminen.

163    Kantaja ei kuitenkaan mainitse taaskaan mitään riidanalaisen päätöksen kohtaa väitteidensä tueksi. Lisäksi kyseisen päätöksen 2.1 kohdasta ilmenee nimenomaisesti, että EKP:n mukaan sen oli ollut tarpeen ryhtyä huolehtimaan kantajan suorasta valvonnasta laadukkaiden valvontakäytäntöjen ”johdonmukaisen” soveltamisen varmistamiseksi asetuksen N:o 1024/2013 6 artiklan 5 kohdan b alakohdassa vahvistetun tavoitteen mukaisesti.

164    Kantajan toinen väite on siis hylättävä.

165    Kantaja väittää kolmanneksi, ettei riidanalaisessa päätöksessä myönnetä asetuksen N:o 1024/2013 6 artiklan 5 kohdan b alakohdan mukaisesti tehdyn päätöksen poikkeuksellista luonnetta.

166    Tältä osin on todettava, ettei asetuksen N:o 1024/2013 6 artiklan 5 kohdan b alakohdan sanamuodosta eikä myöskään asetuksen N:o 468/2014 säännöksistä ilmene, että EKP:n päätöksen käyttää itse suoraan kaikkea merkityksellistä toimivaltaa yhden tai useamman vähemmän merkittävän luottolaitoksen osalta olisi oltava luonteeltaan poikkeuksellinen.

167    Kantaja väittää EKP:n valvontaelimen puheenjohtajan maininneen kyseisen toimivallan olevan luonteeltaan poikkeuksellista 23.4.2018 päivätyssä kirjeessä, joka oli osoitettu eräälle Euroopan parlamentin jäsenelle tämän kysyttyä EKP:ltä, miten usein asetuksen N:o 1024/2013 6 artiklan 5 kohdan b alakohdassa säädettyä toimivaltaa oli käytetty.

168    Edellä tämän tuomion 167 kohdassa tarkoitettu kirje ei voi kuitenkaan lisätä uutta edellytystä asetuksen N:o 1024/2013 6 artiklan 5 kohdan b alakohtaan, jonka perusteella siihen liittyvän toimivallan käyttö ei edellytä poikkeuksellisia olosuhteita.

169    Kun huomioon otetaan lisäksi ICSID:n suositus, kantajan tilanne oli selvästikin harvinainen luottolaitosten vakavaraisuusvalvonnan kannalta.

170    EKP ei siten ole rikkonut asetuksen N:o 1024/2013 6 artiklan 5 kohdan b alakohtaa, kun se ei maininnut poikkeuksellisista olosuhteista riidanalaisessa päätöksessä.

171    Toinen kanneperuste on siis hylättävä perusteettomana.

4.     Kolmas kanneperuste, jonka mukaan velvollisuus tutkia ja arvioida huolellisesti ja puolueettomasti kaikki käsiteltävässä asiassa merkitykselliset seikat asetuksen N:o 1024/2013 6 artiklan 5 kohdan b alakohdan mukaisen päätöksen tarpeellisuuden osoittamiseksi on laiminlyöty

172    Kantaja väittää, ettei EKP tutkinut tosiseikkoja puolueettomasti. EKP käytti perusteenaan pikemmin välimiesmenettelyn vireilletulon jälkeisestä kantajan menettelystä esitettyjä epämääräisiä väitteitä kuin konkreettista esimerkkiä tilanteesta, jossa yhteistyötä ei ollut tehty. EKP ei ollut käsitellyt kysymystä siitä, olivatko FKTK:n kantajasta esittämät väitteet perusteltuja. Tällainen menettelytapa ei ollut hyväksyttävää riidanalaisen päätöksen epätavallisen luonteen vuoksi, sillä riidanalainen päätös oli perusteltava epätavallisilla olosuhteilla. Lisäksi EKP perusti näkemyksensä liiallisesti FKTK:n arvioihin ilmaisematta omaa näkemystään, mikä oli paradoksaalista tällaisen päätöksen ollessa kyseessä. Tällainen päätös edellytti nimittäin, ettei EKP voinut luottaa enää ainoastaan kansallisen toimivaltaisen viranomaisen harjoittamaan valvontaan.

173    EKP kiistää nämä väitteet.

174    Kantaja esittää kolmannen kanneperusteensa tueksi olennaisilta osin, että EKP käytti riidanalaisen päätöksen tekemisen perusteena FKTK:n esittämiä epämääräisiä väitteitä, jotka koskivat välimiesmenettelyn vireilletulon jälkeistä kantajan menettelyä, pikemmin kuin että se olisi viitannut konkreettiseen esimerkkiin tilanteesta, jossa yhteistyötä ei ollut tehty, eikä EKP ollut ilmaissut omaa näkemystään FKTK:n esittämistä arvioista.

175    EKP ei kuitenkaan tehnyt oikeudellista virhettä jättäessään tutkimatta, oliko FKTK:n huomautus siitä, ettei kantajan menettely ollut osoittanut kantajan olevan millään tavalla yhteistyöhaluinen, perusteltu vai perusteeton.

176    Koska asetuksen N:o 1024/2013 6 artiklan 5 kohdan b alakohdan perusteella tehdyn päätöksen tarkoituksena on varmistaa laadukkaiden valvontakäytäntöjen johdonmukainen soveltaminen eikä korjata vakavaraisuuslainsäädännön noudattamatta jättämistä, johon valvottava yhteisö on syyllistynyt, EKP voi päättää huolehtia vähemmän merkittävän laitoksen suorasta valvonnasta käyttämättä sen perusteena tällaista noudattamatta jättämistä.

177    Käsiteltävässä asiassa FKTK katsoi, ettei kantaja ollut osoittanut yhteistyöhalukkuuttaan välimiesmenettelyn vireilletulon ja ICSID:n toteuttamien väliaikaisten toimenpiteiden jälkeen. FKTK katsoi myös, ettei sillä ollut minkäänlaista valmiutta kohdistaa kantajaan korkeatasoista valvontaa unionin ja YVM:n vaatimusten mukaisesti.

178    Tältä osin on todettava, että FKTK:n arvio siitä, että se oli täysin kykenemätön huolehtimaan korkeatasoisesta valvonnasta, mitä ICSID:n suositus asianmukaisesti puoltaa ja mitä kantaja ei ole riitauttanut millään tavalla hallinnollisen menettelyn aikana eikä unionin yleisessä tuomioistuimessa, riitti yksin synnyttämään vakavan epäilyn siitä, oliko FKTK:lla valmiutta huolehtia laadukkaiden valvontakäytäntöjen noudattamisesta kantajan osalta, ja perustelemaan sen, että EKP:n oli tarpeen ryhtyä huolehtimaan valvonnasta.

179    Siten EKP saattoi päättää huolehtia kantajan suorasta valvonnasta laadukkaiden valvontakäytäntöjen johdonmukaisen soveltamisen varmistamiseksi tutkimatta, oliko FKTK:n väittämä kantajan haluttomuus yhteistyöhön näytetty toteen, eikä sen etenkään tarvinnut käyttää perusteena konkreettista esimerkkiä tilanteesta, jossa yhteistyötä ei ollut tehty.

180    Lisäksi vaikka EKP:n huomio on kiinnittynyt tosiasiassa suurimmaksi osaksi FKTK:n esittämiin kantajan valvontaa koskeviin arvioihin, se ei ole katsonut kyseisten arvioiden sitovan sitä, vaan se on arvioinut itse kantajan suorasta valvonnasta huolehtimisen tarpeellisuutta, kuten käy nimenomaisesti ilmi riidanalaisen päätöksen 2.1 ja 2.5 kohdasta, joissa EKP toteaa selvästi tämän olevan tarpeellista.

181    Etenkään sen seikan perusteella, ettei EKP ole perustellut riidanalaista päätöstä tarkemmin sen kysymyksen osalta, eikö FKTK:lla ollut mitään valmiutta kohdistaa kantajaan korkeatasoista valvontaa, ei voida päätellä, ettei EKP ole arvioinut huolellisesti ja puolueettomasti kaikkia käsiteltävään asiaan liittyviä seikkoja, koska kantaja ei ole riitauttanut FKTK:n arviota tältä osin.

182    Kolmas kanneperuste on siis hylättävä perusteettomana.

5.     Viides kanneperuste, jonka mukaan asetuksen N:o 1024/2013 6 artiklan 5 kohdan b alakohtaa on rikottu siten, ettei EKP ole käyttänyt kyseisen säännöksen mukaista harkintavaltaansa

183    Kantaja väittää, ettei EKP ole ottanut riidanalaisessa päätöksessä huomioon asiaan liittyvän toimivaltansa harkinnanvaraisuutta (se vetoaa tässä asetuksen N:o 1024/2013 6 artiklan 5 kohdan b alakohdassa käytettyyn ilmaisuun ”voi”). EKP ei voi väittää käyttäneensä harkintavaltaansa, jos tämä ei ilmene riidanalaisesta päätöksestä ja jos riidanalainen päätös perustuu päinvastoin siihen periaatteeseen, että sen tekeminen on asetuksen N:o 1024/2013 6 artiklan 5 kohdan b alakohdan edellytysten täyttymisen välttämätön seuraus.

184    EKP kiistää tämän väitteen.

185    Asianosaiset ovat yhtä mieltä siitä, että EKP:llä on laaja harkintavalta, kun se toteuttaa luottolaitoksen toiminnan vakauden valvontatoimen, kuten käsiteltävässä asiassa (ks. vastaavasti tuomio 8.5.2019, Landeskreditbank Baden-Württemberg v. EKP, C-450/17 P, EU:C:2019:372, 86 kohta).

186    Tämän päätelmän vahvistaa asetuksen N:o 1024/2013 6 artiklan 5 kohdan b alakohdan sanamuoto (ks. vastaavasti tuomio 16.5.2017, Landeskreditbank Baden-Württemberg v. EKP, T-122/15, EU:T:2017:337, 61 kohta).

187    Kun viranomaisella on laaja harkintavalta päätöksen tekemisen suhteen, SEUT 296 artiklassa edellytetty perusteluvelvollisuus tai muu sääntö ei kuitenkaan velvoita mainitsemaan sitä kyseisessä päätöksessä.

188    Käsiteltävässä asiassa asiakirja-aineistoon sisältyvistä tiedoista ei ilmene, että EKP olisi luullut virheellisesti, ettei sillä ollut tällaista harkintavaltaa.

189    Etenkään se seikka, että riidanalaisen päätöksen 2.5 kohdassa todetaan, että edellytykset sille, että EKP aloittaa kantajan suoran valvonnan uudelleen, täyttyivät, ei merkitse sitä, että EKP katsoi virheellisesti olevansa sidotun harkinnan tilanteessa eikä käyttänyt laajaa harkintavaltaansa kyseisen päätelmän tehdessään tai että se oli tehnyt oikeudellisen virheen asetuksen N:o 1024/2013 6 artiklan 5 kohdan b alakohdan soveltamisessa.

190    Viides kanneperuste on siis hylättävä perusteettomana.

6.     Kuudes kanneperuste, joka koskee suhteellisuusperiaatteen loukkaamista

191    Kantaja väittää riidanalaisen päätöksen loukanneen suhteellisuusperiaatetta. EKP ei voi väittää arvioineensa oikeasuhteisuuden, jos tämä ei ilmene riidanalaisesta päätöksestä ja jos riidanalaisessa päätöksessä annetaan sitä vastoin ymmärtää päinvastaista, eli että se perustuu siihen periaatteeseen, että asetuksen N:o 1024/2013 6 artiklan 5 kohdan b alakohdan edellytysten täyttyminen on riittävää.

192    Kantaja huomauttaa, ettei riidanalaisessa päätöksessä myönnetä, että tämän luonteinen päätös olisi varattava tilanteisiin, joissa EKP:n suora valvonta on asianmukainen toimi konkreettiseen sääntelyongelmaan puuttumiseksi ja auttaa saavuttamaan konkreettisen vakavaraisuustavoitteen, eikä mikään muu vähemmän rajoittava ratkaisu ole mahdollinen ja asianomaiseen laitokseen kohdistuva rasitus on asianmukainen taustalla olevaan ongelmaan ja pyrkimyksenä olevaan tavoitteeseen nähden. Riidanalaisessa päätöksessä ei kuvata taustalla olevaa ongelmaa konkreettisesti. On myös epäselvää, mistä syystä EKP:n suora valvonta olisi asianmukainen keino ongelman korjaamiseksi. EKP ei ole myöskään arvioinut muita mahdollisia toimenpiteitä – etenkään sitä, että se voisi pyrkiä palauttamaan luottamuksen lain mukaiseen valvontaan tutkimalla korruptioon liittyvät ongelmat.

193    Kantaja huomauttaa, että valvontaelimen puheenjohtaja korosti suhteellisuusperiaatteen merkitystä 23.4.2018 päivätyssä kirjeessä Euroopan parlamentille. Kuten ensimmäisen ja toisen kanneperusteen yhteydessä on tuotu esille, EKP ei pohtinut muita menetelmiä, joilla kansallisen toimivaltaisen viranomaisen harjoittamasta valvonnasta saataisiin asianmukaisempaa, kuten tarkoituksenmukaisten ohjeiden antaminen, koska se ei ottanut huomioon sitä, että suorasta valvonnasta tehtävä päätös on tarkoitettu pääsääntöisesti ratkaisemaan valvontaan liittyviä ongelmia (pikemmin kuin asianomaisen luottolaitoksen laiminlyönteihin liittyviä ongelmia). Asetuksen N:o 1024/2013 6 artiklan 5 kohdan b alakohdan mukaisesti valvonnan jatkuva korkea taso olisi varmistettava ensisijaisesti lainsäädännöllä, suuntaviivoilla tai yleisluonteisilla ohjeilla, joita annetaan kansallisille toimivaltaisille viranomaisille. EKP:n olisi arvioitava, miten pitkälti laadukkaiden valvontakäytäntöjen johdonmukainen soveltaminen voitaisiin varmistaa tarkoituksenmukaisilla yleisluonteisilla ohjeilla.

194    EKP väittää, ettei se ole loukannut suhteellisuusperiaatetta.

195    Suhteellisuusperiaate edellyttää, että kyseessä olevan säännöstön legitiimit tavoitteet ovat toteutettavissa unionin toimielinten toimilla ja että toimilla ei ylitetä niitä rajoja, jotka johtuvat siitä, mikä on tarpeellista kyseisten tavoitteiden toteuttamiseksi, eli silloin, kun on mahdollista valita usean tarkoituksenmukaisen toimenpiteen välillä, on valittava vähiten rajoittava, eivätkä toimenpiteistä aiheutuvat haitat saa olla liian suuria tavoiteltuihin päämääriin nähden (ks. tuomio 22.1.2013, Sky Österreich, C-283/11, EU:C:2013:28, 50 kohta ja tuomio 6.9.2017, Slovakia ja Unkari v. neuvosto, C-643/15 ja C-647/15, EU:C:2017:631, 206 kohta).

196    Toimenpiteen oikeasuhteisuuden arvioinnin on oltava sovitettavissa yhteen unionin toimielimille mahdollisesti sen toteuttamisen yhteydessä tunnustetun harkintavallan kunnioittamisen kanssa (ks. tuomio 8.5.2019, Landeskreditbank Baden-Württemberg v. EKP, C-450/17 P, EU:C:2019:372, 53 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

197    Käsiteltävässä asiassa riidanalainen päätös soveltui laadukkaiden valvontakäytäntöjen johdonmukaisen soveltamisen varmistamista koskevan tavoitteen saavuttamiseen.

198    Riidanalaisella päätöksellä voitiin nimittään korjata FKTK:n esittämät vakavaraisuuteen liittyvät huolenaiheet takaamalla, että kantajan suorasta valvonnasta huolehtisi vastaisuudessa viranomainen, joka pystyi käyttämään kaikkia valvontavaltuuksiaan.

199    Tältä osin on korostettava, kuten EKP tuo esille, että ICSID:n suositus huomioon ottaen EKP:llä oli FKTK:ta paremmat valmiudet huolehtia kantajan suorasta valvonnasta.

200    Lisäksi kantajan ehdottamat vaihtoehtoiset toimenpiteet, eli yhtäältä se, että EKP olisi tutkinut korruptioon liittyvät ongelmat, ja toisaalta se, että EKP antaisi neuvoja taikka asetuksia, suuntaviivoja tai yleisluonteisia ohjeita FKTK:lle, eivät olleet tavoitellun päämäärän kannalta sopivia vähemmän rajoittavia toimenpiteitä.

201    EKP tuo nimittäin perustellusti esille, ettei se ole toimivaltainen tutkimaan itse korruptiota, vaan se tekee tältä osin yhteistyötä kansallisten toimivaltaisten viranomaisten kanssa. EKP ei ole myöskään toimivaltainen antamaan yksilöllisiä suuntaviivoja kansalliselle toimivaltaiselle viranomaiselle (ks. vastaavasti tuomio 16.5.2017, Landeskreditbank Baden-Württemberg v. EKP, T-122/15, EU:T:2017:337, 61 kohta).

202    Joka tapauksessa kantajan ehdottamat vaihtoehtoiset toimenpiteet eivät olisi ratkaisseet FKTK:n esittämiä huolenaiheita, jotka olivat riidanalaisen päätöksen perusteena. Jos FKTK olisi säilynyt toimivaltaisena huolehtimaan kantajan suorasta valvonnasta, olisi katsottava, ettei FKTK:lla olisi edelleenkään valmiutta käyttää samoja valvontavaltuuksia kuin kaikilla muilla YVM:ssä toimivilla valvontaviranomaisilla.

203    Asian asiakirja-aineistoon sisältyvistä tiedoista ei myöskään ilmene, että riidanalainen päätös olisi aiheuttanut kantajalle haittaa, joten kantajan ehdottamia vaihtoehtoisia toimenpiteitä ei voida pitää vähemmän rajoittavina riidanalaisella päätöksellä toimeenpantuun toimenpiteeseen verrattuna.

204    Riidanalainen päätös, jolla vain muutetaan EKP:n ja FKTK:n toimivaltuuksia, ei näet ole muuttanut sovellettavia vakavaraisuussääntöjä eikä toimivaltaiselle viranomaiselle kantajan osalta kuuluvia valvontavaltuuksia EKP:lle YVM:ssä annetun valvontatehtävän täyttämiseksi.

205    ”Asianomaiseen laitokseen kohdistuvaa rasitusta” koskevan kantajan väitteen tueksi ei ole esitetty todisteita, eikä sitä ole näytetty toteen.

206    Kuudes kanneperuste on siis hylättävä perusteettomana.

7.     Seitsemäs kanneperuste, joka koskee nemo auditur propriam turpitudinem allegans periaatteen loukkaamista

207    Kantaja väittää riidanalaisen päätöksen loukkaavan nemo auditur propriam turpitudinem allegans ‑periaatetta, koska FKTK tai EKP eivät kumpikaan ole ottaneet huomioon omaa vastuutaan valvontaprosessin uskottavuuden menetyksessä, joka johtui siitä, että ne kieltäytyivät käsittelemästä tai eivät kyenneet käsittelemään tehokkaasti korruptioon liittyviä ongelmia, minkä osoittaa unionin tuomioistuimessa vireillä oleva oikeusriita, jossa asianosaisina ovat Latvian tasavalta ja EKP.

208    EKP kiistää tämän väitteen.

209    Nemo auditur propriam turpitudinem allegans ‑periaatteen mukaan kukaan ei voi vedota omaan lainvastaiseen menettelyynsä.

210    Nemo auditur propriam turpitudinem allegans ‑periaatteeseen vetoaminen edellyttää, että EKP:n osoitetaan menetelleen virheellisesti (ks. analogisesti tuomio 20.1.2021, ABLV Bank v. SRB, T-758/18, EU:T:2021:28, 170 kohta).

211    Kantaja ei tuo esille, mistä toimesta se tarkalleen ottaen EKP:tä arvostelee, kun se viittaa EKP:n ja FKTK:n kieltäytyneen käsittelemästä tai olleen kykenemättömiä käsittelemään tehokkaasti korruptioon liittyviä ongelmia. Lisäksi kyseessä olevan korruptiotapauksen luonteen osalta on todettava, ettei rikosoikeudellinen tutkinta, jonka perusteella A asetettiin syytteeseen, koskenut yhtäältä kantajaa, vaan erästä toista latvialaista pankkia, ja toisaalta kantaja väittää, etteivät Latvian viranomaiset tutkineet CR:n ilmiantamaa korruptiota asianmukaisesti, vaan ne epäonnistuivat saattamaan A:n kumppaneineen oikeuden eteen.

212    Jos kantajan oletetaan katsovan EKP:n olleen velvollinen tutkimaan CR:n ilmiantaman korruption, mikä ei ilmene perusteluista, jotka kantaja esittää nyt tarkasteltavan kanneperusteen tueksi, EKP:n on perusteltua väittää, ettei se ole toimivaltainen tutkimaan tällaista tapausta itse, vaan se tekee tältä osin yhteistyötä kansallisten toimivaltaisten viranomaisten kanssa.

213    Lisäksi vaikka EKP:n oletettaisiin tehneen virheen jättämällä CR:n ilmiantaman korruption tutkimatta, ei ole osoitettu, että tällainen laiminlyönti voisi tehdä riidanalaisesta päätöksestä lainvastaisen, sillä riidanalainen päätös ei perustu siihen, että FKTK olisi systeemiseltä kannalta kykenemätön hoitamaan tehtäviään, vaan se perustuu siihen, ettei FKTK kykene harjoittamaan korkeatasoista valvontaa kantajan osalta ICSID:n suosituksen vuoksi.

214    Kantajan esille ottama kanne, jonka EKP nosti 19.2.2018 tehdystä KNAB:n päätöksestä, jolla A:ta kiellettiin väliaikaisesti toimimasta Latvian keskuspankin pääjohtajan tehtävissään (asia C-238/18), ei ole todiste, joka osoittaisi EKP:n tehneen virheen.

215    Kantaja ei myöskään täsmennä, millä tavoin EKP:n olisi katsottava pyrkineen vetoamaan omaan virheelliseen menettelyynsä käsiteltävässä asiassa.

216    Siten nemo auditur propriam turpitudinem allegans ‑periaatteen loukkaamista ei ole osoitettu.

217    Seitsemäs kanneperuste on siis hylättävä perusteettomana.

8.     Kahdeksas kanneperuste, joka koskee yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamista

218    Kantaja väittää riidanalaisen päätöksen loukanneen yhdenvertaisen kohtelun periaatetta. Kyseisessä päätöksessä kantajaa kohdellaan eri tavoin kuin muita vähemmän merkittäviä luottolaitoksia. Vaikka FKTK:n valvontaan kohdistuvia vakavia epäilyksiä on esitetty, on epäselvää, mistä syystä kantaja oli ainoa, jolle FKTK ja EKP määräsivät erityisen kohtelun. Se, että kantaja ja sen osakkaat olivat kieltäytyneet korruptioon perustuvasta yhteistyöstä, ei ole hyväksyttävä syy kohdistaa kantajaan erityisiä rasitteita. Kantaja vetoaa tapauksiin, joissa EKP ei ole ryhtynyt huolehtimaan suorasta valvonnasta, vaikka kyseisten pankkien toimilupa oli peruutettava ja vaikka EKP oli luetellut toimiluvan peruuttamista koskevassa päätöksessään konkreettisia esimerkkejä tilanteista, joissa yhteistyötä ei ollut tehty.

219    EKP kiistää kantajan väitteet.

220    Yhdenvertaisen kohtelun yleinen periaate unionin oikeuden yleisenä periaatteena edellyttää, että toisiinsa rinnastettavia tapauksia ei kohdella eri tavalla eikä erilaisia tapauksia kohdella samalla tavalla, ellei tällaista kohtelua voida objektiivisesti perustella (ks. tuomio 6.6.2019, P. M. ym., C-264/18, EU:C:2019:472, 28 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

221    Yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaaminen erilaisen kohtelun vuoksi edellyttää, että kyseessä olevat tapaukset ovat toisiinsa rinnastettavissa, kun tarkastellaan näille tapauksille ominaisia seikkoja (tuomio 16.12.2008, Arcelor Atlantique ja Lorraine ym., C-127/07, EU:C:2008:728, 25 kohta).

222    On todettava, että vaikka kantaja vetoaa yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamiseen verrattuna muihin vähemmän merkittäviin luottolaitoksiin, joiden kohdalla ei ole tehty päätöstä siitä, että EKP ryhtyy huolehtimaan niiden suorasta valvonnasta, ei ole osoitettu, että kyseisten laitosten tilanne olisi rinnastettavissa kantajan tilanteeseen.

223    Tältä osin on todettava – siltä osin kuin kantaja väittää, ettei EKP ole ryhtynyt huolehtimaan sellaisten luottolaitosten suorasta valvonnasta, joiden toimilupa oli peruutettava ottaen huomioon konkreettiset esimerkit tilanteista, joissa yhteistyötä ei ollut tehty – ettei kyseisten laitosten tilanne ole rinnastettavissa kantajan tilanteeseen, koska kyseisille laitoksille ei ole osoitettu ICSID:n suosituksen kaltaista toimenpidettä.

224    Lisäksi riidanalaisella päätöksellä varmistetaan yhdenvertaisen kohtelun periaatteen soveltaminen takaamalla, että valvontaviranomainen, joka pystyy käyttämään kaikkia valvontavaltuuksiaan, valvoo kantajaa vastaisuudessa suoraan, kuten tapahtuu kaikkien muidenkin YVM:ssä valvottavien luottolaitosten kohdalla.

225    Samoin kun huomioon otetaan edellä tämän tuomion 204 ja 205 kohdassa esille otetut seikat, ei ole osoitettu, että EKP:n suoraan valvomia luottolaitoksia kohdellaan toisin kuin FKTK:n suoraan valvomia laitoksia, eikä ole osoitettu etenkään, että niihin kohdistuisi erityinen rasitus.

226    Kahdeksas kanneperuste on siis hylättävä perusteettomana.

9.     Yhdeksäs kanneperuste, jonka mukaan luottamuksensuojan periaatetta ja oikeusvarmuuden periaatetta on loukattu

227    Kantajan mukaan riidanalainen päätös loukkaa luottamuksensuojan ja oikeusvarmuuden periaatteita.

228    Kantaja väittää ensinnäkin, ettei riidanalainen päätös ole selkeä, vaan se aiheuttaa perusteetonta epävarmuutta. Suorasta valvonnasta huolehtimista koskevassa päätöksessä olisi ilmoitettava, miten vakavaraisuusvaatimukset muuttuisivat ja miten kauan EKP toimisi pääasiallisena valvontaviranomaisena. Riidanalaiseen päätökseen ei sisälly mitään viitteitä näistä kysymyksistä, koska siinä ei määritetä mitään konkreettista ongelmaa, jota päätöksessä olisi käsiteltävä. Päätöksessä annetaan ymmärtää epämääräisesti, että kantajaa on rangaistava, koska FKTK katsoo, ettei kantaja ole osoittanut yhteistyöhalukkuutta välimiesmenettelyn vireilletulon jälkeen. Riidanalaisen päätöksen sanamuodon mukainen tulkinta antaa ymmärtää, että EKP:n suora valvonta päättyisi, kun EKP tulisi vakuuttuneeksi siitä, että kantaja on osoittanut yhteistyöhalunsa. On epäselvää, mitä tätä varten varsinaisesti vaadittaisiin, sillä riidanalaisessa päätöksessä ei mainita yhtään esimerkkiä tilanteesta, jossa kantaja olisi jättänyt tekemättä yhteistyötä FKTK:n kanssa. Tämä voi merkitä sitä, että välimiesmenettely olisi keskeytettävä, jotta kantaja voisi vapautua EKP:n suorasta valvonnasta, ja että kantajan olisi pidättäydyttävä käyttämästä muitakin oikeussuojakeinoja, mikä on lainvastainen päämäärä.

229    Kantaja väittää lisäksi olevan mahdotonta ennustaa, mitä aineellisia muutoksia valvontavaatimuksiin tehtäisiin EKP:n puututtua asiaan, sillä riidanalaisessa päätöksessä ei kuvata taustalla olevaa ongelmaa, joka kyseisellä päätöksellä olisi ratkaistava. Kantajan ensikokemus EKP:stä erityisesti EKP:n päättämän paikalla tehtävän tarkastuksen yhteydessä antaa ymmärtää, että EKP on omaksunut uuden menettelytavan ja katsoo, ettei FKTK:n aiempi arviointi, esimerkiksi varoihin liittyvä arviointi, sido sitä. Tämä aiheuttaa kantajalle kohtuutonta oikeudellista epävarmuutta, jota ei voida perustella millään hyväksyttävällä vakavaraisuuteen liittyvällä tavoitteella.

230    Toiseksi kantaja katsoo, että riidanalainen päätös on ristiriidassa luottamuksensuojan noudattamiseen nähden kantajan aiemmassa kanssakäymisessä FKTK:n ja EKP:n kanssa syntyneiden perusteltujen odotusten vuoksi. Vaikka luottamuksensuojan periaate on ratkaisevan tärkeää pankkivalvonnassa, kantajan ja FKTK:n tai EKP:n välisessä kanssakäymisessä ei nimittäin viitattu missään vaiheessa siihen, että asetuksen N:o 1024/2013 6 artiklan 5 kohdan b alakohtaan perustuva päätös voitaisiin tehdä. Välimiesmenettelyssä aikaan saatu väliaikainen sovinto viittasi päinvastaiseen, samoin kuin se seikka, ettei EKP ollut reagoinut kantajan lukuisiin yrityksiin rakentavan vuoropuhelun käynnistämiseksi niiden välillä.

231    EKP väittää, ettei se ole loukannut luottamuksensuojan eikä oikeusvarmuuden periaatteita.

232    Oikeusvarmuuden periaate edellyttää muun muassa, että oikeussäännöt ovat selviä ja täsmällisiä ja että niiden soveltamisen vaikutukset ovat ennakoitavissa, erityisesti, jos niillä voi olla yksityishenkilöille ja yrityksille epäedullisia seurauksia (ks. tuomio 30.4.2019, Italia v. neuvosto (Välimeren miekkakalan kalastuskiintiö), C-611/17, EU:C:2019:332, 111 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

233    Oikeusvarmuuden periaatteesta johtuu, että oikeus vedota luottamuksensuojaan koskee jokaista yksityistä, joka on tilanteessa, josta ilmenee, että unionin hallinnon vuoksi tälle on syntynyt perusteltuja odotuksia. Vakuutteluja, jotka voivat synnyttää tällaisia odotuksia riippumatta siitä muodosta, jossa ne on annettu, ovat täsmälliset, ehdottomat ja yhtäpitävät tiedot, jotka on saatu toimivaltaisista ja luotettavista lähteistä. Kukaan ei sitä vastoin voi vedota luottamuksensuojan periaatteen loukkaamiseen, jollei hallinto ole antanut hänelle täsmällisiä vakuutteluja (tuomio 30.4.2019, Italia v. neuvosto (Välimeren miekkakalan kalastuskiintiö), C-611/17, EU:C:2019:332, 112 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

234    Ensinnäkin on todettava, että riidanalainen päätös on yksiselitteinen.

235    Toisin kuin kantaja väittää, etenkään asetuksen N:o 1024/2013 6 artiklan 5 kohdan b alakohdan mukaisesti tehdyssä päätöksessä ei tarvitse mainita, miten vakavaraisuusvaatimukset muuttuisivat, koska kyseinen päätös ei nimenomaisesti itsessään vaikuta sovellettaviin vakavaraisuussääntöihin. Tältä osin kantajan väite, jonka mukaan sen kokemukset EKP:n kanssa erityisesti EKP:n päättämän paikalla tehtävän tarkastuksen yhteydessä ”antoivat ymmärtää”, että EKP omaksui uuden menettelytavan, on merkityksetön, koska kyseinen väite ei liity varsinaisen riidanalaisen päätöksen selkeyteen. Kyseinen väite on lisäksi perusteeton, sillä ei ole esitetty todisteita, jotka osoittaisivat väitetyn uuden menettelytavan todenperäisyyden.

236    Asetuksen N:o 1024/2013 6 artiklan 5 kohdan b alakohdan mukaisesti tehdyssä päätöksessä ei pidä myöskään ilmoittaa, miten kauan EKP vastaisi asianomaisen yhteisön suorasta valvonnasta, koska asetuksen N:o 468/2014 47 artiklan 4 kohdan mukaisesti EKP:n on tehtävä päätös, jolla lopetetaan suora valvonta, jos EKP voi kohtuudella katsoa, ettei kyseinen valvonta ole enää tarpeen laadukkaiden valvontakäytäntöjen johdonmukaisen soveltamisen varmistamiseksi.

237    Toiseksi asian asiakirja-aineistoon sisältyvistä tiedoista ilmenee joka tapauksessa, ettei kantaja ole saanut täsmällisiä vakuutteluja siitä, ettei EKP ryhtyisi huolehtimaan sen suorasta valvonnasta.

238    Kantaja viittaa tässä yhteydessä ICSID:n suositukseen, muttei tuo esille, miten kyseiset toimenpiteet, jotka eivät ole EKP:stä lähtöisin, voisivat olla tällaisia täsmällisiä vakuutteluja.

239    Kantajan ja EKP:n välisestä kanssakäymisestä on todettava, että EKP ei ole sitoutunut kyseisessä kanssakäymisessä olemaan tekemättä päätöstä asetuksen N:o 1024/2013 6 artiklan 5 kohdan b alakohdan perusteella ja että kantaja on lisäksi itse pyytänyt 5.7.2018 päivätyssä kirjeessä, että EKP puuttuisi sen valvontaan.

240    Kantajan ei siten ole perusteltua väittää, että EKP on loukannut oikeusvarmuuden ja luottamuksensuojan periaatteita.

241    Yhdeksäs kanneperuste on siis hylättävä perusteettomana.

10.  Kymmenes kanneperuste, joka koskee asetuksen N:o 1024/2013 19 artiklan ja johdanto-osan 75 perustelukappaleen rikkomista ja harkintavallan väärinkäyttöä

242    Kantaja väittää, ettei EKP ole ottanut huomioon asetuksen N:o 1024/2013 19 artiklaa eikä sen johdanto-osan 75 perustelukappaletta, jotka edellyttävät, että EKP hoitaa velvoitteensa täysin riippumattomasti poliittisesta vaikutuksesta; kantajan mukaan EKP on jättänyt kyseisen edellytyksen täyttämättä tekemällä päätöksen, jolla reagoidaan ennen kaikkea välimiesmenettelyn aloittamiseen. Välimiesmenettelyn vireillepanoa on pidettävä hyväksyttävästi käytettynä oikeussuojakeinona ja rakentavana riidanratkaisutapana, ei vihamielisenä toimena. Lisäksi riidanalaisen päätöksen perusteena on ollut halu heikentää välimiesmenettelyn ja erityisesti kyseisessä menettelyssä aikaansaadun väliaikaisen sovinnon tehokasta vaikutusta. Tämän vahvistaa pimennossa pidetty FKTK:n aiemmin esittämä pyyntö siitä, että EKP ryhtyisi huolehtimaan kantajan valvonnasta. Välimiesmenettely on keino riidanratkaisuun ja siten yhteistyöhön, joten yhteistyöstä kieltäytyy FKTK eikä kantaja.

243    EKP kiistää nämä väitteet.

244    Asetuksen N:o 1024/2013 19 artiklan 1 kohdan mukaan on niin, että kun EKP hoitaa sille kyseisellä asetuksella annettuja tehtäviä, se ja YVM:n puitteissa toimivat kansalliset toimivaltaiset viranomaiset toimivat riippumattomasti ja valvontaelimen ja ohjauskomitean jäsenet toimivat riippumattomasti, puolueettomasti ja koko unionin edun mukaisesti pyytämättä tai ottamatta ohjeita unionin toimielimiltä tai elimiltä, minkään jäsenvaltion hallitukselta taikka muulta julkiselta tai yksityiseltä elimeltä.

245    Kyseisen asetuksen johdanto-osan 75 perustelukappaleessa todetaan, että jotta EKP pystyisi hoitamaan valvontatehtävänsä tehokkaasti, sen olisi hoidettava sille annetut valvontatehtävät täysin itsenäisesti; erityisesti sen olisi oltava riippumaton epäasiallisesta poliittisesta vaikutuksesta ja toimialan väliintulopyrkimyksistä, jotka vaikuttaisivat sen toiminnalliseen riippumattomuuteen.

246    Toimenpidettä tehtäessä harkintavaltaa on käytetty väärin ainoastaan, jos objektiivisten, asiaankuuluvien ja yhtäpitävien seikkojen perusteella on selvää, että toimenpide on tehty yksinomaan tai ainakin olennaisilta osin muiden kuin niiden päämäärien saavuttamiseksi, joita varten kyseessä oleva toimivalta on annettu, tai perussopimuksissa asian käsittelyjärjestykseksi erityisesti määrätyn menettelyn välttämiseksi (tuomio 14.12.2004, Swedish Match, C-210/03, EU:C:2004:802, 75 kohta ja tuomio 8.12.2020, Unkari v. parlamentti ja neuvosto, C-620/18, EU:C:2020:1001, 82 kohta).

247    Käsiteltävässä asiassa asiakirja-aineistoon sisältyvistä tiedoista ei ilmene, että riidanalainen päätös olisi tehty muussa tarkoituksessa kuin laadukkaiden valvontakäytäntöjen johdonmukaisen soveltamisen varmistamiseksi kantajan osalta asetuksen N:o 1024/2013 6 artiklan 5 kohdan b alakohdan mukaisesti.

248    Vaikka riidanalaisessa päätöksessä otetaan huomioon ICSID:n suositus, asian asiakirja-aineistoon sisältyvistä tiedoista ei ilmene etenkään, että sen tarkoituksena olisi estää kantajaa käymästä välimiesmenettelyä Latvian tasavaltaa vastaan.

249    Kantaja ei sitä paitsi väitä, että ICSID:n suositusta olisi tulkittava siten, että sen tehokkaana vaikutuksena olisi EKP:n valvontavaltuuksien käyttämisen rajoittaminen kantajan kohdalla tai kantajan vapauttaminen sellaisen muun viranomaisen kuin FKTK:n valvonnasta, joka voisi käyttää kaikkia valvontavaltuuksiaan. Kuten asiassa on jo tuotu esille, kantaja itse pyysi EKP:tä puuttumaan valvontaansa 5.7.2018 päivätyssä kirjeessä.

250    FKTK:n 16.11.2017 esittämästä ensimmäisestä pyynnöstä, joka koski sitä, että EKP ryhtyisi huolehtimaan kantajan suorasta valvonnasta, on todettava, että vaikka EKP ei kiistä sitä, ettei kantajalle ollut tiedotettu kyseisestä pyynnöstä silloin, kun se osoitettiin EKP:lle, tämä seikka ei riitä sellaisenaan osoittamaan, että riidanalaisella päätöksellä olisi jokin muu kuin vakavaraisuusvalvontaan liittyvä tarkoitus. Kuten edellä tämän tuomion 121 kohdassa tuodaan esille, yhdessäkään asetuksen N:o 468/2014 säännöksessä ei säädetä, että tällainen päätös olisi toimitettava viran puolesta asianomaiselle yhteisölle. Sitä paitsi kyseinen pyyntö sisältyy asiakirja-aineistoon, ja kantajalle on annettu tilaisuus esittää mahdolliset huomautuksensa kyseisestä pyynnöstä.

251    Kymmenes kanneperuste on siis hylättävä perusteettomana.

252    Kaikesta edellä esitetystä seuraa, että kanne on hylättävä perusteettomana.

VI     Oikeudenkäyntikulut

253    Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 134 artiklan 1 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska kantaja on hävinnyt asian ja EKP on vaatinut oikeudenkäyntikulujensa korvaamista, kantaja on velvoitettava korvaamaan EKP:n oikeudenkäyntikulut.

Näillä perusteilla

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (laajennettu neljäs jaosto)

on ratkaissut asian seuraavasti:

1)      Kanne hylätään.

2)      PNB Banka AS vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja se velvoitetaan korvaamaan Euroopan keskuspankin (EKP) oikeudenkäyntikulut.

Gervasoni

Madise

Nihoul

Frendo

 

      Martín y Pérez de Nanclares

Julistettiin Luxemburgissa 7 päivänä joulukuuta 2022.

Allekirjoitukset


*      Oikeudenkäyntikieli: englanti.