JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS
NILS WAHL
16 päivänä tammikuuta 2018(1)
Asia C‑483/16
Zsolt Sziber
vastaan
ERSTE Bank Hungary Zrt
(Ennakkoratkaisupyyntö – Fővárosi Törvényszék (Budapestin ylioikeus, Unkari))
Kuluttajansuoja – Kuluttajasopimusten kohtuuttomat ehdot – Valuuttamääräiset luottosopimukset – Kansallinen lainsäädäntö, jolla otetaan käyttöön uusia menettelyllisiä vaatimuksia, kun riitautetaan kuluttajasopimusten ehtojen kohtuullisuus
1. Käsiteltävässä asiassa on jälleen kyse valuuttamääräisistä kuluttajien tekemistä luottosopimuksista, joita tehtiin aiemmin paljon joissakin jäsenvaltioissa, muun muassa Unkarissa.
2. Tämä asia on lähinnä jatkoa unionin tuomioistuimen 30.4.2014 antamalle tuomiolle Kásler ja Káslerné Rábai (jäljempänä tuomio Kásler).(2) Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee unionin tuomioistuimelta erityisesti, onko kansallinen lainsäädäntö, jonka Unkarin lainsäätäjä antoi tuomion Kásler johdosta, yhteensopiva kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista annetun direktiivin 93/13/ETY(3) kanssa.
I. Asiaa koskevat oikeussäännöt
A. Unionin oikeus
3. Direktiivin 93/13 7 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Jäsenvaltioiden on kuluttajien ja kilpailevien elinkeinonharjoittajien edun vuoksi varmistettava, että on olemassa riittäviä ja tehokkaita keinoja kohtuuttomien ehtojen käytön lopettamiseksi elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisissä sopimuksissa.”
B. Unkarin oikeus
1. Vuoden 1959 siviililaki nro IV
4. Vuoden 1959 siviililain nro IV (A Polgári Törvénykönyvről szóló 1959. évi IV. törvény), joka oli voimassa 14.3.2014 asti, 239/A §:n 1 momentissa säädettiin seuraavaa:
”Sopimuspuolet voivat vaatia tuomioistuimessa sopimuksen tai joidenkin sopimuksen ehtojen (osittainen pätemättömyys) pätemättömyyden toteamista ilman, että niiden pitää samalla vaatia pätemättömyyden seurausten soveltamista.”
2. Vuoden 2013 siviililaki nro V
5. Vuoden 2013 siviililain nro V (A Polgári Törvénykönyvről szóló 2013. évi V. törvény), joka on ollut voimassa 15.3.2014 lähtien, 6:108 §:ssä säädetään seuraavaa:
”1. Pätemättömään sopimukseen ei voida perustaa oikeuksia eikä sen perusteella voida velvoittaa sopimussuoritukseen. Tuomioistuin soveltaa pätemättömyyden muita oikeudellisia seurauksia sopimuspuolen esittämän vaatimuksen mukaisesti kanneoikeuden vanhenemista ja kiinteän omaisuuden hallintaan perustuvaa saantoa koskevien sääntöjen puitteissa.
2. Sopimuspuoli voi vaatia tuomioistuinta toteamaan sopimuksen pätemättömäksi, vaikkei se vaatisikaan pätemättömyyden oikeudellisten seurausten soveltamista.
3. Tuomioistuin voi päättää pätemättömyyden oikeudellisista seurauksista ja myös poiketa sopimuspuolten vaatimuksista, mutta se ei kuitenkaan voi soveltaa ratkaisua, jota kumpikin sopimuspuoli vastustaa.”
3. DH1-laki
6. Rahalaitosten kuluttajien kanssa tekemiä lainasopimuksia koskevissa asioissa annettuihin Kúrian [(ylin tuomioistuin, Unkari)] yhdenmukaistamisratkaisuihin liittyvistä eräistä kysymyksistä vuonna 2014 annetun lain nro XXXVIII (A Kúriának a pénzügyi intézmények fogyasztói kölcsönszerződéseire vonatkozó jogegységi határozatával kapcsolatos egyes kérdések rendezéséről szóló 2014. évi XXXVIII. törvény, jäljempänä DH1-laki) 1 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:
”[Tätä lakia sovelletaan] kuluttajien kanssa 1.5.2004 alkaen aina tämän lain voimaantuloon saakka tehtyihin lainasopimuksiin. Tätä lakia sovellettaessa käsitteellä ’kuluttajan kanssa tehty lainasopimus’ tarkoitetaan mitä tahansa valuuttamääräistä luotto- tai lainasopimusta (joka on sidottu ulkomaan valuuttaan tai määritelty ulkomaan valuutassa mutta joka suoritetaan forinteissa) tai forinttimääräistä luotto- tai lainasopimusta tai mitä tahansa rahalaitoksen ja kuluttajan välillä tehtyä rahoitusleasingsopimusta, johon sisältyy vakiomuotoisia sopimusehtoja tai mikä tahansa muu sopimusehto, josta ei ole neuvoteltu erikseen, ja joka sisältää 3 §:n 1 momentissa tai 4 §:n 1 momentissa säädetyn lausekkeen.”
7. Saman lain 3 §:ssä säädetään seuraavaa:
”1. Kuluttajan kanssa tehdyn luottosopimuksen ehto – erikseen neuvoteltuja ehtoja lukuun ottamatta – on pätemätön, jos sen mukaan rahalaitos määrää ostokurssin soveltamisesta laina- tai rahoitusleasingsopimuksen kohteen hankintaa varten tarkoitettuja varoja luovutettaessa, kun velan lyhennyksiin sovelletaan myyntikurssia tai jonkin muun tyyppistä vaihtokurssia kuin se, jota sovellettiin varoja luovutettaessa.
2. [Edellä] 1 momentissa tarkoitetun pätemättömän sopimusehdon sijasta sovelletaan – – [Unkarin valtion pankin] kyseiselle valuutalle virallisesti vahvistamaa valuuttakurssia sekä varoja luovutettaessa että velkaa lyhennettäessä (maksuerät sekä valuuttamääräiset kustannukset, kulut ja palkkiot mukaan luettuina).”
8. DH1-lain 4 §:ssä säädetään seuraavaa:
”1. Mikäli kuluttajan kanssa tehtyyn lainasopimukseen sisältyy oikeus muuttaa sopimusta yksipuolisesti, kohtuuttomiksi katsotaan – erikseen neuvoteltuja ehtoja lukuun ottamatta – sopimusehdot, jotka mahdollistavat korkotason, kulujen tai palkkioiden korottamisen yksipuolisesti. – –
2. [Edellä] 1 momentissa tarkoitetut sopimusehdot ovat pätemättömiä, mikäli rahalaitos ei ole 8 §:n 1 momentissa asetetussa määräajassa pannut vireille siviilioikeudellista riita-asiaa tai jos tuomioistuin on hylännyt kanteen tai päättänyt asian käsittelyn, lukuun ottamatta tapauksia, joissa kyseisen sopimusehdon osalta on mahdollista panna vireille 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu menettely mutta vireillepanoa ei ole tapahtunut, tai jos asia on pantu vireille, tuomioistuin ei ole todennut sopimusehtoa 2a momentin nojalla pätemättömäksi.
2a. [Edellä] 1 momentissa tarkoitettu ehto on pätemätön, jos tuomioistuin on todennut sen tilitystä koskevan erityisen lain nojalla pätemättömäksi menettelyssä, jonka valvontaviranomainen on pannut vireille yleisen edun turvaamiseksi.
3. [Edellä] 2 ja 2a momentissa tarkoitetuissa tapauksissa rahalaitoksen on suoritettava kuluttajan kanssa erityisellä lailla säädetyn menettelyn mukainen tilitys.”
4. DH2-laki
9. Rahalaitosten kuluttajien kanssa tekemiä lainasopimuksia koskevissa asioissa annettuihin Kúrian yhdenmukaistamisratkaisuihin liittyvistä eräistä kysymyksistä vuonna 2014 annetussa laissa nro XXXVIII vahvistetuista tilitystä koskevista ja eräistä muista säännöksistä vuonna 2014 annetun lain nro XL (A [Kúriának a] pénzügyi intézmények fogyasztói kölcsönszerződéseire vonatkozó jogegységi határozatával kapcsolatos egyes kérdések rendezéséről szóló 2014. évi XXXVIII. törvényben rögzített elszámolás szabályairól és egyes egyéb rendelkezésekről szóló 2014. évi XL. törvény, jäljempänä DH2-laki) 37 §:ssä säädetään seuraavaa:
”1. Tämän lain soveltamisalaan kuuluvien sopimusten osalta sopimuspuolet voivat vaatia tuomioistuimessa sopimuksen tai joidenkin sopimusehtojen (osittainen pätemättömyys) pätemättömyyden toteamista – pätemättömyyden perusteista riippumatta – vain siinä tapauksessa, että he vaativat samalla pätemättömyyden oikeudellisten seurausten määrittämistä (eli sopimuksen pätevyyden tai tehokkuuden toteamista tuomion antamishetkeen asti). Mikäli tällaista vaatimusta ei ole esitetty – ja virheiden korjaamiseen on annettu mahdollisuus, mutta sitä ei ole käytetty –, kannetta ei oteta tutkittavaksi eikä asiakysymystä voida ratkaista. Mikäli osapuolet ovat pyytäneet määrittämään sopimuksen kokonaan tai osittain pätemättömäksi toteamisesta johtuvat oikeudelliset seuraukset, heidän on myös ilmoitettava, mitä oikeudellista seurausta tuomioistuimen on sovellettava. Oikeudellisten seurausten soveltamisen osalta osapuolten on esitettävä nimenomainen ja määrällisesti ilmaistu vaatimus, joka sisältää myös heidän välillään tehdyn tilityksen.
2. [Edellä] 1 momentissa annetut säännökset huomioon ottaen tämän lain soveltamisalaan kuuluvien sopimusten osalta kanne on jätettävä tutkimatta haastamatta osapuolia tai asian käsittely on päätettävä vireillä olevassa menettelyssä sopimuksen pätemättömyyden tai osittaisen pätemättömyyden toteamiseksi [vuoden 1959 siviililain] 239/A §:n 1 momentin tai [vuoden 2013 siviililain] 6:108 §:n 2 momentin nojalla edellyttäen, että tässä laissa säädetyt edellytykset täyttyvät. Kannetta ei jätetä tutkimatta osapuolia haastamatta eikä asian käsittelyä päätetä, jos asianomainen osapuoli on vaatiessaan sopimuksen toteamista kokonaan tai osittain pätemättömäksi esittänyt samassa yhteydessä myös toisen vaatimuksen; tässä tapauksessa katsotaan, ettei vaatimusta pätemättömäksi toteamisesta ole pysytetty. Samaa menettelyä noudatetaan silloin, kun menettelyä jatketaan asian käsittelyn keskeyttämisen jälkeen.
3. Mikäli vireillä olevassa menettelyssä ei voida enää jättää kannetta tutkimatta haastamatta osapuolia, asian käsittely on päätettävä, jos asianomainen osapuoli ei ole kanteessaan (tai tapauksesta riippuen vastakanteessaan) vaatinut – 30 vuorokauden kuluessa siitä päivästä, jona tuomioistuin on ilmoittanut hänelle puutteiden korjaamista koskevasta pyynnöstä – määrittämään sopimuksen toteamisesta kokonaan tai osittain pätemättömäksi johtuvia oikeudellisia seurauksia eikä ilmoittanut, mitä oikeudellista seurausta olisi sovellettava. Asian käsittelyä ei päätetä, mikäli kyseinen osapuoli on sopimuksen toteamista kokonaan tai osittain pätemättömäksi vaatiessaan esittänyt samassa yhteydessä myös toisen vaatimuksen; tässä tapauksessa katsotaan, ettei vaatimusta pätemättömäksi toteamisesta ole pysytetty.”
10. Saman lain 37/A §:ssä säädetään, että ”pätemättömyyden oikeudellisia seurauksia määritettäessä tuomioistuin vahvistaa osapuolten maksuvelvoitteet tässä laissa säädettyjen tilityssääntöjen mukaisesti ottaen huomioon 38 §:n 6 momentin mukaisesti tarkastetussa tilityksessä annetut tiedot”.
11. DH2-lain 38 §:n 6 momentin mukaisesti tilitys katsotaan tarkastetuksi, jos
”a) kuluttaja ei ole tässä laissa asetetussa määräajassa valittanut rahalaitokselle tilityksestä tai esittänyt väitettä siitä, ettei rahalaitos ole toimittanut tilitystä;
b) kuluttaja ei ole tässä laissa asetetussa määräajassa pannut vireille menettelyä Pénzügyi Békéltető Testületissa [Unkarin rahoitusalan sovittelukomitea];
c) kuluttaja tai rahalaitos ei kumpikaan ole tässä laissa asetetussa määräajassa pannut vireille tämän lain 23 §:n 1 momentissa tarkoitettua hakemusasiaa tai 23 §:n 2 momentissa tarkoitettua riita-asiaa;
d) kuluttajan tai rahalaitoksen vireille paneman, joko 23 §:n 1 momentissa tarkoitetun hakemusasian tai 23 §:n 2 momentissa tarkoitetun riita-asian käsittelyn päätteeksi annettu ratkaisu on lopullinen.”
5. DH3-laki
12. Tietyistä valuuttamääräisten kuluttajien kanssa tehtyjen lainasopimusten valuutan muuntamiseen liittyvistä kysymyksistä ja niiden korkoja koskevista säännöistä vuonna 2014 annetun lain nro LXXVII (Az egyes fogyasztói kölcsönszerződések devizanemének módosulásával és a kamatszabályokkal kapcsolatos kérdések rendezéséről szóló 2014. évi LXXVII. törvény, jäljempänä DH3-laki) 3 §:n 1 momentin mukaan ”kuluttajan kanssa tehtyä lainasopimusta muutetaan tämän lain nojalla sen säännösten mukaisesti”.
13. Saman lain 10 §:ssä säädetään seuraavaa:
”Kuluttajan kanssa tehdyn valuuttamääräisen tai valuuttaan perustuvan kiinnelainasopimuksen velkojana olevan rahalaitoksen on [DH2-lain] mukaisesti tilitysvelvollisuuden noudattamiselle asetetussa määräajassa muunnettava forinttimääräiseksi lainaksi valuuttamääräiseen tai valuuttaan perustuvaan kuluttajan kanssa tehtyyn kiinnelainasopimukseen perustuva velka tai kyseiseen sopimukseen perustuva kokonaisvelka (valuutassa perittävät korot, kulut, palkkiot ja kustannukset mukaan luettuina) soveltaen [DH2-lain] mukaisesti tehtyä tilitystä. Muuntamisessa käytetään seuraavista kahdesta kurssista sitä, joka on viitepäivänä kuluttajan kannalta suotuisampi:
a) Unkarin valtion pankin kyseiselle valuutalle ajanjaksolla 16.6.2014–7.11.2014 virallisesti vahvistamien vaihtokurssien keskiarvo tai
b) Unkarin valtion pankin kyseiselle valuutalle 7.11.2014 virallisesti vahvistama vaihtokurssi.”
14. Saman lain 15/A §:ssä säädetään seuraavaa:
”1. Kuluttajan kanssa tehdyn lainasopimuksen pätemättömyyden (tai osittaisen pätemättömyyden) toteamiseksi tai pätemättömyydestä johtuvien oikeudellisten seurausten määrittämiseksi vireille pannuissa ja vireillä olevissa menettelyissä on sovellettava tämän lain säännöksiä forinteiksi muuntamisesta myös valuuttamääräiseen lainasopimukseen tai valuuttaan perustuvaan lainasopimukseen perustuvan kuluttajan velan määrään, joka lasketaan [DH2-lain] mukaisesti tehdyn tilityksen perusteella.
2. Kuluttajalle tilityksen viitepäivänä forinttimääräisenä ilmoitetusta velasta vähennetään summa, jonka kuluttaja on maksanut takaisin tuomion antamispäivään mennessä.
3. Mikäli kuluttajan kanssa tehty lainasopimus todetaan päteväksi, [DH2-lain] nojalla toimitetun tilityksen mukaiset, sopimukseen perustuvat osapuolten oikeudet ja velvollisuudet on vahvistettava tämän lain säännösten mukaisesti.”
II. Tosiseikat, asian käsittelyn vaiheet ja ennakkoratkaisukysymykset
15. Zsolt Sziber ja Mónika Szeder tekivät 7.5.2008 kuluttajina ERSTE Bank Hungary Zrt:n (jäljempänä ERSTE Bank) kanssa yhteisesti Sveitsin frangien määräisen lainasopimuksen, johon perustuva summa oli kuitenkin suoritettava ja maksettava takaisin Unkarin forinteissa, sekä kyseiseen lainasopimukseen liitetyn kiinnityssopimuksen. Lainasopimuksen mukaan lainan takaisinmaksuerien laskennassa sovellettiin pankin käyttämää valuutan myyntikurssia mutta pankin maksama määrä muunnettiin Unkarin forinteiksi pankin käyttämän valuutan ostokurssin mukaisesti. Sopimuksen mukaan kyseisellä luottolaitoksella oli myös oikeus muuttaa sopimusta yksipuolisesti (korottamalla korkoa, palkkioita ja kuluja).
16. Sziber piti sopimusta laittomana, joten hän nosti kanteen Fővárosi Törvényszékissä (Budapestin ylioikeus, Unkari). Sziber väitti sittemmin mukauttamassaan kanteessa ensisijaisesti, että kyseinen sopimus oli kokonaan pätemätön useista syistä: i) siinä ei täsmennetty takaisinmaksuerien suuruutta eikä etenkään niihin liittyvien pääoman ja koron määrää, minkä takia sopimusvelvoitteen täyttäminen oli mahdotonta; ii) valuuttamääräistä summaa ei voinut maksaa forinttimääräiselle luottotilille; iii) valuutan muuntamiseen sovellettavaa kurssia ei määritetty sopimuksessa riittävän selkeästi; iv) luottolaitos ei ollut täyttänyt velvollisuuttaan arvioida velallisen luottokelpoisuus muun muassa valuuttariskin osalta; ja v) kuluttaja ei voinut arvioida valuuttariskin suuruutta, koska hänelle annetut tiedot eivät olleet selkeitä ja ymmärrettäviä.
17. Sziber vaati vaihtoehtoisesti, että vain osa sopimusehdoista todetaan kohtuuttomiksi ja siten pätemättömiksi. Hänen mukaansa esimerkiksi sopimuksen VII.2 kohtaan sisältyvä lauseke oli kohtuuton, koska kuluttajalle ei annettu selkeitä ja ymmärrettäviä tietoja eikä tämä siten voinut täysin arvioida valuuttariskin suuruutta. Sziberin mielestä sopimuksen VIII.13 kohtaan sisältyvä lauseke oli kohtuuton, koska pankin toimittamasta virallisesta tiedosta oli tullut osa sopimusta ja pankille oli siten annettu oikeus täydentää sopimusta, mikä loi epätasapainon sopimuspuolten oikeuksien ja velvollisuuksien välille. Sziber katsoi lisäksi, että sopimuksen II.1 kohtaan (takaisinmaksuerien määrittäminen pankin toimittamien virallisten tietojen perusteella), III.2 kohtaan (korkotaso ja sen vaihtelujen suuruus) sekä III.3 kohtaan (oikeus korottaa korkotasoa) sisältyvät ehdot olivat kohtuuttomia ja siten pätemättömiä.
18. Hän väitti tässä yhteydessä, ettei ollut voinut arvioida valuuttariskin suuruutta. Sziberin mukaan sopimusehdot, jotka koskivat i) takaisinmaksuerien määrittämistä luottolaitoksen toimittamien virallisten tietojen mukaisesti, ii) korkotasoa ja sen vaihtelujen suuruutta sekä iii) oikeutta korottaa korkotasoa, olivat kohtuuttomia ja siten pätemättömiä.
19. Asian käsittelyn aikana osaa sovellettavista kansallisista laeista kuitenkin muutettiin ja käyttöön otettiin uusia sääntöjä. Unkarin tuomioistuimissa oli nimittäin nostettu lukuisia – Sziberin nostaman kanteen kanssa samanlaisia tai sitä vastaavia – kanteita. Kúria katsoi 16.6.2014 antamassaan ratkaisussa, että tietyt kulutusluottosopimusten ehdot olivat unionin tuomioistuimen tuomion Kásler(4) perusteella kohtuuttomia. Kúria ei kuitenkaan todennut kyseisiä sopimuksia pätemättömiksi vaan katsoi, että tiettyjä ehtoja voitaisiin muuttaa. Kúria katsoi erityisesti, että valuuttamääräisten lainasopimusten muuntokursseina sovellettavat osto- ja myyntikurssit oli korvattava Unkarin valtion pankin virallisella valuuttakurssilla. Lisäksi se katsoi, että luottolaitoksen oli korvattava kuluttajalle tämän liikaa maksamat summat.(5)
20. Koska lainasopimusten tekeminen valuuttamääräisinä oli yleinen käytäntö, Unkarin lainsäätäjä päätti kodifioida Kúrian oikeuskäytännön ja antoi erityisiä menettelyä koskevia säännöksiä kyseisen oikeuskäytännön seurausten huomioon ottamiseksi. Tässä yhteydessä hyväksyttiin esimerkiksi edellä 6–14 kohdassa mainitut DH1-, DH2- ja DH3-lait (jäljempänä esillä oleva kansallinen lainsäädäntö).
21. Uuden säädöskehyksen perusteella ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoi, että käsiteltävässä asiassa sopimusehdot, joiden mukaan säännöllisten takaisinmaksuerien muuntamisessa sovellettiin ERSTE Bankin käyttämää valuutan myyntikurssia ja kyseisellä pankilla oli oikeus muuttaa yksipuolisesti sopimusta, olivat pätemättömiä. Näin ollen summat, jotka Sziber oli maksanut ERSTE Bankille kyseisten ehtojen mukaisesti, olivat aiheettomia, ja ne oli palautettava. Koska Sziberillä oli myös muita vaatimuksia, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kehotti häntä mukauttamaan kannettaan DH2-lain 37 §:n säännösten mukaisesti. Sziber ei noudattanut kehotusta.
22. Koska Sziber ei mukauttanut kannettaan, Fővárosi Törvényszék katsoi, ettei se voinut lausua asiakysymyksestä muilta osin. DH2-lain 37 §:n mukaisesti asian käsittely olisi pitänyt keskeyttää. Fővárosi Törvényszék oli kuitenkin epävarma joidenkin unionin oikeussääntöjen asianmukaisesta tulkinnasta, joten se päätti 29.8.2016 antamallaan määräyksellä lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:
”1) Onko unionin oikeussääntöjä eli [SEUT 169 artiklaa], Euroopan unionin perusoikeuskirjan [(jäljempänä perusoikeuskirja)] 38 artiklaa, – – [direktiivin 93/13] 7 artiklan 1 ja 2 kohtaa, luettuna yhdessä sen 8 artiklan kanssa, ja kulutusluottosopimuksista ja neuvoston direktiivin 87/102/ETY kumoamisesta 23.4.2008 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2008/48/EY johdanto-osan 47 perustelukappaletta tulkittava siten, että
ne ovat esteenä kansalliselle lainsäädännölle (ja tämän lainsäädännön soveltamiselle), jossa asetetaan lisävaatimuksia, jotka rasittavat asianosaista (kantaja tai vastaaja), joka on tehnyt kuluttajana 1.5.2004–26.7.2014 luottosopimuksen, johon sisältyy korkojen, kulujen tai palkkioiden yksipuolista korottamista koskeva taikka valuuttakurssierotusta koskeva kohtuuton sopimusehto,
siitä syystä, että tällaisten lisävaatimusten vuoksi mainittujen kuluttajasopimusten pätemättömyyteen perustuviin oikeuksiin vetoaminen tuomioistuimissa ja etenkin kanteen asiakysymyksen ratkaiseminen edellyttää määritellyn sisältöisen siviiliprosessuaalisen vaateen esittämistä (ensisijaisesti kannetta, kanteen muutosta tai pätemättömyyttä koskevaa väitettä kuluttajan velvoittamisen kiistämiseksi, tällaisen väitteen muutosta, vastaajan vastakannetta tai sen muutosta),
kun taas asianosaisen, joka ei ole tehnyt luottosopimusta kuluttajana tai joka on tehnyt kyseisellä ajanjaksolla kuluttajana jonkin muun kuin edellä mainitun kaltaisen luottosopimuksen, ei tarvitse esittää tällä tavoin määritellyn sisältöistä vaadetta?
2) Onko ensimmäisessä kohdassa mainittuja unionin oikeussääntöjä tulkittava siten, että – sekä siinä tapauksessa, että unionin tuomioistuin vastaa myöntävästi, että siinä tapauksessa, että se vastaa kieltävästi ensimmäisessä kohdassa esitettyyn kysymykseen, joka on muotoiltu yleisemmin kuin nyt toisessa kohdassa esitettävä kysymys – ne ovat esteenä sille, että ensimmäisessä kohdassa tarkoitettuun asianosaiseen, joka on tehnyt luottosopimuksen kuluttajana, sovelletaan a–c kohdassa mainittuja seuraavia pakollisia lisävaatimuksia:
a) ensimmäisessä kohdassa tarkoitetun asianosaisen (kantaja tai vastaaja), joka on kuluttajana tehnyt lainasopimuksen, kanne, kanteen muutos tai pätemättömyyttä koskeva väite kuluttajan velvoittamisen kiistämiseksi, sen muutos, vastaajan vastakanne tai sen muutos voidaan tutkia ja hyväksyä asiakysymyksen osalta vain, jos kyseisessä asiakirjassa
asianosainen ei ole vaatinut tuomioistuimelta pelkästään ensimmäisessä kohdassa tarkoitetun kuluttajan tekemän luottosopimuksen toteamista täysin tai osittain pätemättömäksi vaan myös täysimääräisen pätemättömyyden oikeudellisten seuraamusten soveltamista –
kun taas asianosaisen, joka ei ole tehnyt luottosopimusta kuluttajana tai joka on tehnyt kyseisellä ajanjaksolla kuluttajana jonkin muun kuin edellä mainitun kaltaisen luottosopimuksen, ei tarvitse esittää tällä tavoin määritellyn sisältöistä vaadetta?
b) ensimmäisessä kohdassa tarkoitetun asianosaisen (kantaja tai vastaaja), joka on kuluttajana tehnyt lainasopimuksen, kanne, kanteen muutos tai pätemättömyyttä koskeva väite kuluttajan velvoittamisen kiistämiseksi, sen muutos, vastaajan vastakanne tai sen muutos voidaan tutkia ja hyväksyä asiakysymyksen osalta vain, jos kyseisessä asiakirjassa
asianosainen ei vaadi, että ensimmäisessä kohdassa tarkoitetun kuluttajan tekemän luottosopimuksen täysimääräisen pätemättömyyden toteamisen lisäksi tuomioistuin soveltaa tällaisen pätemättömyyden oikeudellisena seurauksena sopimusta edeltävän tilanteen palauttamista ennalleen
kun taas asianosaisen, joka ei ole tehnyt luottosopimusta kuluttajana tai joka on tehnyt kyseisellä ajanjaksolla kuluttajana jonkin muun kuin edellä mainitun kaltaisen luottosopimuksen, ei tarvitse esittää tällä tavoin määritellyn sisältöistä vaadetta?
c) ensimmäisessä kohdassa tarkoitetun asianosaisen (kantaja tai vastaaja), joka on kuluttajana tehnyt lainasopimuksen, kanne, kanteen muutos tai pätemättömyyttä koskeva väite kuluttajan velvoittamisen kiistämiseksi, sen muutos, vastaajan vastakanne tai sen muutos voidaan tutkia ja hyväksyä asiakysymyksen osalta vain, jos kyseisessä asiakirjassa
kyseiseen sopimukseen perustuvan oikeussuhteen alkuhetkestä kanteen nostamishetkeen jatkuneella ajanjaksolla suoritetaan matemaattisesti erittäin mutkikas – Unkarin forintin vaihtoon sovellettavat säännöt huomioon ottaen valmisteltava – tilitys (josta säädetään kansallisissa oikeussäännöissä),
joka sisältää yksityiskohtaisen ja numeerisesti tarkistettavissa olevan erittelyn sopimuksen mukaisesti suoritettavista eristä, kantajan suorittamat erät, jotka on vahvistettu sivuuttamalla pätemättömäksi todettu ehto, sekä maininnan näiden välisestä erotuksesta sekä loppusummana suoritettavasta määrästä eli siitä, kuinka paljon ensimmäisessä kohdassa tarkoitettu asianosainen, joka on kuluttajana tehnyt luottosopimuksen, on velkaa rahalaitokselle tai ehkä maksanut tälle liikaa,
kun taas asianosaisen, joka ei ole tehnyt luottosopimusta kuluttajana tai joka on tehnyt kyseisellä ajanjaksolla kuluttajana jonkin muun kuin edellä mainitun kaltaisen luottosopimuksen, ei tarvitse esittää tällä tavoin määritellyn sisältöistä vaadetta?
3) Onko ensimmäisessä kohdassa mainittuja unionin oikeussääntöjä tulkittava siten, että niiden rikkominen edellä (ensimmäisessä ja toisessa kohdassa) tarkoitetuilla lisävaatimuksilla on vastoin myös [perusoikeuskirjan] 20, 21 ja 47 artiklaa, kun muistetaan (kuten osin jo ensimmäisessä ja toisessa kohdassa), että jäsenvaltioiden tuomioistuinten on sovellettava unionin kuluttajansuojaoikeutta myös muihin kuin rajat ylittäviin tosiseikkoihin eli siis puhtaasti kansallisiin tilanteisiin [5.12.2000 annetun] tuomion Guimont (C‑448/98, EU:C:2000:663, 23 kohta), [10.5.2012 annetun] tuomion Duomo Gpa ym. (C‑357/10–C‑359/10, EU:C:2012:283, 28 kohta) ja [3.7.2014 annetun] tuomion Tudoran (C‑92/14, EU:C:2014:2051, 39 kohta) perusteella, vai onko katsottava, että kyseessä on rajat ylittävä tilanne ainoastaan sen seikan vuoksi, että ensimmäisessä kohdassa tarkoitetut luottosopimukset ovat valuuttaluottosopimuksia?”
23. Koska ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin oli todennut, ettei se voinut ratkaista käsiteltävää asiaa kantajan passiivisuuden takia, unionin tuomioistuin tiedusteli, oliko asia edelleen vireillä kyseisessä tuomioistuimessa. Fővárosi Törvényszék vastasi tähän 27.10.2016 päivätyllä kirjeellä myöntävästi ja selvitti samalla, että ratkaisu (asiakysymyksen tutkiminen tai kanteen tutkimatta jättäminen menettelyllisistä syistä) riippui vastauksista, jotka unionin tuomioistuin antaa esitettyihin ennakkoratkaisukysymyksiin.
24. Käsiteltävässä asiassa kirjallisia huomautuksia ovat esittäneet ERSTE Bank, Unkarin hallitus ja Euroopan komissio. Ne kaikki esittivät lisäksi suullisia huomautuksia 24.10.2017 pidetyssä istunnossa.
III. Asian tarkastelu
A. Unionin tuomioistuimen toimivalta ja asian tutkittavaksi ottamisen edellytykset
25. Ennen varsinaista asiakysymystä on tarpeen käsitellä tiettyjä toimivaltaan ja tutkittavaksi ottamisen edellytyksiin liittyviä kysymyksiä.
26. Alkuperäisen ennakkoratkaisupyynnön sanamuoto herätti ensinnäkin epäilyksiä siitä, oliko asia edelleen vireillä ennakkoratkaisupyynnön esittäneessä tuomioistuimessa, mikä on SEUT 267 artiklan mukaisesti edellytys sille, että kysymys voidaan ylipäätään esittää unionin tuomioistuimelle.(6) Koska ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin täsmensi sittemmin, että asia oli edelleen vireillä, tämä asia on selvä.
27. Olennaisempaa on kuitenkin se, että unionin tuomioistuimelle toimitetuista kirjallisista huomautuksista ja suullisesta käsittelystä huolimatta ei edelleenkään ole selvää, mitkä unionin oikeussäännöt pääasiassa ovat sovellettavissa.
28. Perussopimuksen kuluttajansuojaa koskevan määräyksen – joka sisältyy nykyään SEUT 169 artiklaan – tulkinnasta on aivan aluksi todettava, että kyseinen määräys koskee lähinnä unionin toimielimiä, elimiä ja laitoksia. Koska ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei ole esittänyt minkäänlaista selvitystä siitä, miksi ja miten kyseistä määräystä sovellettaisiin Sziberin tilanteen kaltaisessa tilanteessa, unionin tuomioistuin ei uskoakseni voi antaa hyödyllistä tulkintaa siitä. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei ole myöskään selvittänyt, mitä merkitystä perusoikeuskirjan 20 artiklalla (Yhdenvertaisuus lain edessä), 21 artiklalla (Syrjintäkielto), 38 artiklalla (Kuluttajansuoja) ja 47 artiklalla (Oikeus tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin ja puolueettomaan tuomioistuimeen) on käsiteltävän asian kannalta, joten unionin tuomioistuimen ei mielestäni pitäisi yrittää lausua kyseisistä määräyksistä.
29. Lisäksi on niin, ettei direktiiviä 2008/48/EY(7) voida soveltaa käsiteltävässä asiassa, koska kyseisen direktiivin 2 artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaisesti sitä ei sovelleta luottosopimuksiin, joiden vakuutena on kiinnitys kiinteään omaisuuteen, kuten Sziberin tekemän sopimuksen tapauksessa.
30. Ei ole myöskään helppo yksilöidä vaatimuksia, jotka perustuvat direktiiviin 93/13 – jonka säännökset olivat kyllä sovellettavissa ennen esillä olevan kansallisen lainsäädännön antamista – ja joista ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen olisi kuitenkin lausuttava käsiteltävässä asiassa sen jälkeen, kun kyseinen lainsäädäntö oli tullut voimaan (ja Sziberille oli toimitettu asianmukaisesti pankin suorittama tilitys(8)). Se, ettei Sziber noudattanut ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kehotusta mukauttaa kannettaan esillä olevan kansallisen lainsäädännön hyväksymisen seurauksena, saa myös epäilemään, onko mitään sopimusehtojen väitettyyn kohtuuttomuuteen perustuvaa vaatimusta enää edes olemassa.
31. Esillä olevaa kansallista lainsäädäntöä sovelletaan lähtökohtaisesti kaikkiin luottolaitoksen ja kuluttajan välisiin valuuttamääräisiin lainasopimuksiin (valuuttamääräinen sopimus tai ulkomaan valuutassa ilmoitettu mutta Unkarin forinteissa suoritettava sopimus) tai Unkarin forinttiin sidottuihin lainasopimuksiin, jotka on tehty ajanjaksolla 1.5.2004–26.7.2014 ja jotka sisältävät kohtuuttomiksi todettuja tai oletettuja ehtoja. Kyseiset sopimusehdot on poistettu (ja tarvittaessa korvattu muilla ehdoilla), ja valuuttamääräiset sopimukset on muunnettu Unkarin forintin määräisiksi sopimuksiksi. Luottolaitosten on toimitettava kuluttajille tilitys tästä aiheutuvien rahallisten seuraamusten määrittämiseksi. Kuluttajien liikaa maksamat summat on palautettava heille.
32. Nämä seikat huomioon ottaen vaikuttaa siltä, että esillä olevan kansallisen lainsäädännön hyväksymisen seurauksena Sziberin kohtuuttomina pitämät sopimusehdot ovat pätemättömiä. Sziberin ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa esittämien vaatimusten tueksi mainitut seikat näyttävät yleisesti ottaen perustuvan vain kansallisiin säännöksiin, jotka eivät liity mitenkään sovellettaviin unionin oikeussääntöihin (kuten käsittääkseni direktiiviin 93/13): kyseessä ovat väitteet siitä, että kyseinen luottolaitos ei täyttänyt sille kuuluvaa velvollisuutta tarkistaa luotonottajan luottokelpoisuus, että takaisinmaksueriä ei voinut suorittaa, koska niiden summia ei ollut ilmoitettu, ja että valuuttamääräistä summaa ei voinut maksaa forinttimääräiselle luottotilille.
33. Mielestäni vaikuttaa näin ollen siltä, ettei ennakkoratkaisupyyntöä voida ottaa tutkittavaksi, koska oikeudellista ja tosiasiallista asiayhteyttä ei ole kuvattu riittävän tarkasti, jotta unionin tuomioistuin voisi antaa hyödyllisen vastauksen SEUT 267 artiklan mukaisesti.
34. Käsittelen kuitenkin ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esiin tuomia asiakysymyksiä siltä varalta, että unionin tuomioistuin on kanssani eri mieltä edellä kuvatuista menettelyllisistä ongelmista. Keskityn analyysissani DH2-lain 37 §:n yhteensopivuuteen direktiivin 93/13 7 artiklan 1 kohdan kanssa ja lähden liikkeelle siitä oletuksesta, että Sziber voi esillä olevan kansallisen lainsäädännön soveltamisesta riippumatta esittää edelleen perustellusti kyseiseen direktiiviin perustuvia vaatimuksia.
B. Asiakysymys
1. Ensimmäinen ja toinen kysymys
35. Ensimmäisessä ja toisessa kysymyksessään, joita voidaan tarkastella yhdessä, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee lähinnä, onko direktiivin 93/13 7 artiklan 1 kohta esteenä sellaisille kansallisille säännöille, joilla otetaan käyttöön DH2-lain 37 §:ssä asetettujen kaltaisia vaatimuksia sellaisten kuluttajien nostamille kanteille, jotka ovat tehneet tietyllä ajanjaksolla kohtuuttomia sopimusehtoja sisältävän luottosopimuksen.
36. Heti alkuun on muistutettava, että direktiivillä 93/13 perustettu suojajärjestelmä rakentuu ajatukselle siitä, että kuluttaja on elinkeinonharjoittajaan nähden heikompi osapuoli sekä neuvotteluaseman että tietojen puolesta.(9) Tämän heikomman aseman takia kohtuuttomat ehdot eivät kyseisen direktiivin 6 artiklan 1 kohdan mukaan sido kuluttajia. Tätä säännöstä on pidettävä samanarvoisena sellaisten kansallisten sääntöjen kanssa, jotka ovat kansallisessa oikeusjärjestyksessä luonteeltaan pakottavia.(10) Sillä pyritään korvaamaan muodollinen tasapaino, joka sopimuksessa perustetaan sopimuspuolten oikeuksien ja velvollisuuksien välille, todellisella tasapainolla, jolla voidaan palauttaa sopimuspuolten välinen yhdenvertaisuus.(11)
37. Kun otetaan huomioon elinkeinonharjoittajiin nähden heikommassa asemassa olevien kuluttajien suojelun muodostaman yleisen edun luonne ja merkityksellisyys, direktiivissä 93/13 velvoitetaan, kuten sen 7 artiklan 1 kohdasta luettuna yhdessä direktiivin johdanto-osan 24 perustelukappaleen kanssa ilmenee, jäsenvaltiot säätämään riittävistä ja tehokkaista keinoista ”kohtuuttomien ehtojen käytön lopettamiseksi elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisissä sopimuksissa”.(12) Koska kuluttajien direktiivin 93/13 nojalla nauttimien oikeuksien täytäntöönpanoa koskevia kansallisia menettelyjä ei ole yhdenmukaistettu, jäsenvaltioiden asiana on säätää sisäisessä oikeusjärjestyksessään kuluttajasopimuksiin sisältyvien ehtojen väitettyyn kohtuuttomuuteen perustuvien vaatimusten tutkittavaksi ottamisen edellytyksiä koskevista säännöistä jäsenvaltioiden menettelyllisen autonomian periaatteen nojalla, mutta nämä säännöt eivät kuitenkaan saa olla epäedullisempia kuin ne, jotka koskevat samankaltaisia jäsenvaltion kansallisen oikeuden soveltamisalaan kuuluvia tilanteita (vastaavuusperiaate), eivätkä ne saa olla sellaisia, että unionin oikeudessa kuluttajille tunnustettujen oikeuksien käyttäminen on käytännössä mahdotonta tai suhteettoman vaikeaa (tehokkuusperiaate).(13)
38. Näiden seikkojen valossa vaikuttaa selvältä, ettei käsiteltävässä asiassa esitettyihin ennakkoratkaisukysymyksiin voida antaa abstrakteja vastauksia, vaan ne edellyttävät merkityksellisten kansallisten sääntöjen syvällistä ja tapauskohtaista arviointia.
39. Periaatteessa kansallisella tuomioistuimella on parhaat mahdollisuudet tehdä tällainen arviointi. Unionin tuomioistuin ei nimittäin ole välttämättä tietoinen kaikista esillä olevien kansallisten sääntöjen merkityksellisistä näkökohdista. Tiettyjen käsiteltävänä olevien sääntöjen ja asianomaisen jäsenvaltion muiden keskeisten säännösten tai periaatteiden välinen vuorovaikutus ei välttämättä sekään ole unionin tuomioistuimelle selvä asia. Tämä pätee etenkin käsiteltävän kaltaiseen tapaukseen, jossa – asianomaisten toimittamista huomautuksista ja suullisesta käsittelystä huolimatta – riita-asian tietyt tosiseikat sekä merkityksellisten kansallisten sääntöjen soveltamisala ja tarkoitus ovat edelleen jossain määrin epäselviä.
40. Tästä huolimatta aion ottaa kantaa – merkityksellisestä tosiseikastosta ja oikeudellisesta asiayhteydestä muodostamani käsityksen perusteella – ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esiin tuomiin epäilyksiin, jotka koskevat pääasiassa käsiteltävien kaltaisten sääntöjen yhteensopivuutta direktiivin 93/13 kanssa.
41. Mielestäni ratkaiseva kysymys käsiteltävässä asiassa kuuluu seuraavasti: voidaanko DH2-lain 37 §:n kaltaisilla kansallisilla säännöksillä varmistaa vastaavuus- ja tehokkuusperiaatteen noudattaminen?
42. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kiinnittää unionin tuomioistuimen huomion tiettyihin esillä olevien kansallisten sääntöjen erityispiirteisiin. Esillä olevan kansallisen lainsäädännön soveltamisalaan kuuluvia sopimuksia koskeva kanne, jonka kuluttaja nostaa vaatiakseen kohtuuttomiksi väitettyjen ehtojen toteamista pätemättömäksi, voidaan ottaa tutkittavaksi (tai jos asia on jo vireillä, sen käsittelyä voidaan jatkaa) vain, jos kantaja i) vaatii tuomioistuimelta kyseisen sopimuksen pätemättömyyteen liittyvien oikeudellisten seurausten soveltamista, ii) vaatii tuomioistuimelta sopimuksen pätemättömyyteen perustuvien oikeudellisten seurausten soveltamista toteamalla sopimuksen pätevyyden tai tehokkuuden tuomion antamishetkeen asti ja iii) esittää nimenomaisen, määrällisesti ilmaistun vaatimuksen, joka sisältää myös sopimuspuolten välisen tilityksen (jäljempänä riidanalaiset menettelyä koskevat edellytykset).
43. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on painottanut, ettei kyseisiä edellytyksiä tarvitse täyttää, kun on kyse esillä olevien kansallisten sääntöjen soveltamisalan ulkopuolelle jäävistä kuluttajien nostamista kumoamiskanteista ja että ne voivat heikentää kuluttajien mahdollisuutta hyödyntää direktiivin 93/13 nojalla heille kuuluvia oikeuksia.
44. Jos tämä pitää paikkansa, ensimmäiseksi on arvioitava vastaavuuskriteerin täyttymistä.
a) Vastaavuusperiaate
45. On siis varmistettava, ettei esillä oleva kansallinen lainsäädäntö ole Sziberin tilanteen kaltaisessa tilanteessa epäedullisempi kuin lainsäädäntö, joka koskee samankaltaisia jäsenvaltion sisäiseen oikeuteen perustuvia vaatimuksia. Mielestäni tähän on verrattavissa sellaisen kuluttajan tilanne, joka on tehnyt luottolaitoksen kanssa lainasopimuksen ja joka vaatii kyseisen sopimuksen kumoamista kokonaan tai osittain joidenkin muiden kansallisten säännösten kuin DH2-lain 37 §:n nojalla(14) (esimerkkinä voidaan mainita siviili- tai kauppalain luonteeltaan pakottavat säännökset).
46. Viimeksi mainitun kaltaisessa menettelyssä – josta säädetään käsittääkseni vanhan siviililain 239/A §:ssä (14.3.2014 asti) ja uuden siviililain 6:108 §:ssä (15.3.2014 lähtien) – ei ole tarpeen täyttää riidanalaisia menettelyä koskevia edellytyksiä, jotta kanne voidaan ottaa tutkittavaksi (tai jotta uuden lainsäädännön voimaan tullessa vireillä ollutta oikeudenkäyntiä voidaan jatkaa). Näin ollen voidaan perustellusti todeta, että kyseiset edellytykset edellyttävät kantajalta lisäponnisteluja, koska hänen on täsmennettävä, mitä hän vaatii ja miksi.
47. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että vastaavuuskriteeri ei täyty. Mielestäni olisikin virhe tarkastella riidanalaisia menettelyä koskevia edellytyksiä merkityksellisestä asiayhteydestä erillään, kuten ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin näyttää tekevän.
48. Unionin tuomioistuin on katsonut, että jokaista tapausta, jossa pohditaan, onko kansallinen menettelysääntö epäedullisempi kuin ne menettelysäännöt, jotka koskevat vastaavanlaisia jäsenvaltion sisäiseen oikeuteen perustuvia vaatimuksia, on tutkittava ottaen huomioon kansallisen menettelysäännön merkitys koko menettelyssä, sen kulku sekä sen erityispiirteet kansallisissa elimissä.(15)
49. Korostan, että esillä olevassa kansallisessa lainsäädännössä vahvistetut menettelyt eroavat kokonaisuudessaan vastaavissa tilanteissa sovellettavista menettelyistä. Unkarin lainsäätäjä ei ole noin vain ottanut käyttöön uusia (ja todennäköisesti tiukempia) tutkittavaksi ottamista koskevia vaatimuksia sellaisille kuluttajille, jotka haluavat panna vireille ”tavanomaisia” tuomioistuinmenettelyjä: kyseiset vaatimukset otettiin käyttöön, jotta heillä olisi mahdollisuus hyödyntää uusia ja erilaisia tuomioistuinmenettelyjä, jotka korvaavat tavanomaiset menettelyt kyseisten lakien soveltamisalaan kuuluvilla aloilla.
50. Tästä seuraa, että pääasiassa esillä olevien kansallisten sääntöjen vastaavuutta arvioitaessa on väistämättä otettava huomioon uusien menettelyjen tarkoitus ja olennaiset piirteet samankaltaisiin sisäiseen oikeuteen perustuviin menettelyihin verrattuna.(16) Käsiteltävässä asiassa on siten omaksuttava lähestymistapa, jonka mukaan on tutkittava, antavatko uudet menettelyt (joiden yhden osan riidanalaiset menettelyä koskevat edellytykset muodostavat) kokonaisuudessaan(17) kuluttajille direktiivissä 93/13 vahvistetuille oikeuksille yhtä tehokkaan, käytännöllisen ja oikea-aikaisen suojan kuin tavanomaiset menettelyä koskevat säännökset.
51. Kun otetaan huomioon asiayhteys, jossa kyseiset säännökset hyväksyttiin, uusilla menettelyillä annetaan nähdäkseni kuluttajien direktiivissä 93/13 vahvistetuille oikeuksille jopa parempi suoja kuin tavanomaisilla menettelysäännöillä. Kuten jäljempänä osoitetaan, tämä johtuu siitä, että kyseisissä uusissa säännöissä yhdistettiin menettelyt, joita kuluttajien ja luottolaitosten olisi tavallisesti noudatettava lainaa muutettaessa tai todettaessa se pätemättömäksi, mikä helpottaa ja nopeuttaa edellä mainittujen osapuolten välisten riita-asioiden ratkaisemista ja tekee siitä edullisempaa. Lainasopimuksen muuttaminen tai sen toteaminen pätemättömäksi ei nimittäin useinkaan riitä siihen, että kuluttajan ja luottolaitoksen välinen riita-asia saadaan ratkaistua (kuten tuomiosta Kásler(18) hyvin ilmenee).
52. Kuten edellä on todettu, käsiteltävää asiaa on tarkasteltava ottaen huomioon kuluttajien Unkarissa aiemmin tekemien valuuttamääräisten luottosopimusten sekä niiden johdosta kansallisissa tuomioistuimissa sittemmin nostettujen kanteiden suuri määrä. Kyseiset sopimukset sisälsivät usein tiettyjä kohtuuttomia ehtoja. Unkarin lainsäätäjä – joka perusti toimensa Kúrian 16.6.2014 antamassa tuomiossa(19) kehittämiin periaatteisiin, joissa vuorostaan otettiin asianmukaisesti huomioon unionin tuomioistuimen tuomiosta Kásler(20) johtuvat seuraukset – pyrki ratkaisemaan tilanteen lopullisesti hyväksymällä DH1-, DH2- ja DH3-lait. Tätä varten valitun välineen oli tarkoitus antaa kyseisessä erityistilanteessa oleville kuluttajille yksinkertaisempi ja nopeampi keino turvata oikeuksiensa toteutuminen tuomioistuimessa kunnioittaen kuitenkin samalla asianomaisten luottolaitosten puolustautumisoikeutta.
53. Tiettyjen sopimusehtojen (joita unionin tuomioistuin tarkasteli tuomiossa Kásler) kohtuuton luonne joko todettiin tai sitä koskeva olettama vahvistettiin lain nojalla, ja valuuttamääräiset lainasopimukset muunnettiin Unkarin forinteissa ilmaistuiksi sopimuksiksi. Lisäksi otettiin käyttöön erityisiä menettelyjä sellaisten oikeudellisten ja taloudellisten seurausten määrittämiseksi, joita sopimusten toteamisesta osittain tai kokonaan pätemättömäksi aiheutui. Tätä silmällä pitäen lainsäätäjä lähinnä kokosi yhdeksi menettelyksi erilliset menettelyt, joita kuluttajien ja luottolaitosten oli tavallisesti noudatettava: ensimmäinen menettely koski ehtojen väitettyä kohtuuttomuutta ja siitä mahdollisesti seuraavaa sopimuksen toteamista osittain tai kokonaan pätemättömäksi, ja toinen menettely koski taloudellisia seurauksia, jotka aiheutuivat sopimuksen toteamisesta osittain tai kokonaan pätemättömäksi.
54. Mielestäni vaikuttaa siltä, että Unkarin hallitus on melko lailla oikeassa väittäessään, että – koska edellä mainitut kaksi menettelyä on yhdistetty yhdeksi menettelyksi, jossa tiettyjen riita-asian näkökohtien (tiettyjen ehtojen kohtuuttomuuden) arviointi ei ole tuomioistuimen tehtävä, vaan ne vahvistetaan laissa, ja jossa tuomioistuimen toteamuksiin perustuvien oikeudellisten seurausten määrittäminen on yksinkertaisempaa (koska kantajan on täsmennettävä vaatimuksensa) – asianomaisille kuluttajille direktiivissä 93/13 vahvistettujen oikeuksien suoja on uusien lakien soveltamisalaan kuuluvissa tilanteissa mahdollisesti jopa tehokkaampi kuin tavanomaisten sääntöjen antama suoja. Yleisemmin voidaan todeta, että uudet menettelyt näyttävät parantavan oikeusvarmuutta sekä kuluttajien että luottolaitosten näkökulmasta, ja niiden ansiosta näytetään pitkälti vältettävän myös monimutkaiset ja pitkäkestoiset oikeudenkäyntimenettelyt, jotka olisivat voineet ruuhkauttaa kansallisen tuomioistuinjärjestelmän ja johtaa epäjohdonmukaiseen oikeuskäytäntöön.
55. Jotta uusilla menettelyillä voidaan saavuttaa niille (oikeutetusti) asetettu päämäärä, kantajilta voi olla tarpeen edellyttää lisäponnisteluja sen täsmentämiseksi, mitä he vaativat kansallisissa tuomioistuimissa sopimuksen mahdollisen pätemättömyyden sekä siihen perustuvien oikeudellisten ja taloudellisten seurauksien osalta. Näin on sitäkin suuremmalla syyllä käsiteltävässä asiassa, kun otetaan huomioon, että kyseinen täsmennys vaaditaan sen jälkeen, kun lainasopimusta on muutettu lainsääntöä noudattaen. Näin ollen uudet vaatimukset kuuluvat mielestäni olennaisesti erityiseen oikeussuojajärjestelmään, joka esillä olevalla kansallisella lainsäädännöllä perustettiin.(21) Kyseinen järjestelmä on kyseisten tapausten olosuhteiden valossa todennäköisesti kuluttajien kannalta jopa edullisempi kuin järjestelmä, jota sovelletaan vastaavissa jäsenvaltion sisäisissä tapauksissa.
56. Edellä esitettyjen syiden perusteella katson, että pääasiassa esillä olevat kansalliset säännöt ovat vastaavuusperiaatteen mukaisia.
b) Tehokkuusperiaate
57. Seuraavaksi on tutkittava, ovatko riidanalaiset menettelyä koskevat edellytykset myös tehokkuusperiaatteen mukaisia.
58. Edellä esitettyjen huomioiden perusteella näin näyttää todella olevan. Olen jo edellä todennut, että esillä olevalla kansallisella lainsäädännöllä otettiin käyttöön menettelyjä, jotka käsiteltävän asian olosuhteiden valossa mahdollistavat todennäköisemmin kuluttajien ja luottolaitosten välisten riita-asioiden ratkaisemisen yksinkertaisemmin, nopeammin ja edullisemmin.
59. Joka tapauksessa on vaikea ymmärtää, miten kahden ensimmäisen edellä 42 kohdassa luetellun vaatimuksen voitaisiin katsoa johtavan siihen, että uusien lakien soveltamisalaan kuuluvien kuluttajien olisi mahdotonta tai suhteettoman vaikeaa käyttää heille direktiivin 93/13 nojalla kuuluvia oikeuksia. Kuluttajalta edellytetty ponnistus eli se, että kuluttajan on yhtäältä vaadittava kansalliselta tuomioistuimelta sopimuksen toteamiseen (kokonaan tai osittain) pätemättömäksi liittyvien oikeudellisten seurausten soveltamista ja toisaalta vaadittava kyseiseltä tuomioistuimelta sopimuksen pätemättömyyteen perustuvana oikeudellisena seurauksena sitä, että sopimus todetaan päteväksi tai tehokkaaksi tuomion antamisajankohtaan asti, vaikuttaa melko vaatimattomalta. Mielestäni kyseisten vaatimusten mukaan kuluttajia pyydetään ainoastaan muotoilemaan tuomioistuimelle esittämänsä vaatimukset selvemmin ja nimenomaisemmin.
60. Joka tapauksessa vaikuttaa siltä, että – sovellettavasta lainsäädäntökehyksestä riippumatta – Sziberin tilanteen kaltaisessa tilanteessa oleva kuluttaja joutuisi jossakin vaiheessa oikeudenkäynnin aikana ilmoittamaan kansalliselle tuomioistuimelle näkemyksensä oikeudellisista ja taloudellisista seurauksista, jotka johtuvat lainasopimuksen toteamisesta kokonaan tai osittain pätemättömäksi.
61. Samat huomiot pätevät soveltuvin osin myös kolmanteen edellä 42 kohdassa mainittuun vaatimukseen. Sen mukaan kuluttajien on esitettävä ”nimenomainen” ja ”määrällisesti ilmaistu” vaatimus.(22) Toisin sanoen heidän on vain ilmoitettava nimenomaisesti summa, jonka he katsovat maksaneensa liikaa.
62. Mielestäni tämä ei vaikuta erityisen vaativalta tehtävältä kantajan kannalta – etenkin kun otetaan huomioon, että kantajat voivat viitata yksityiskohtaiseen tilitykseen, joka luottolaitoksen on lähetettävä kaikille esillä olevan lainsäädännön soveltamisalaan kuuluville kuluttajille. On järkevää ajatella, että jos kuluttajalla on mielestään muita vaatimuksia kuin hänen saamastaan ja hyväksymästään (tai kansallisen tuomioistuimen lopulliseksi vahvistamasta) tilityksestä ilmenevät, hänen on toimitettava kyseinen asiakirja, selvitettävä näkemyksensä ja ilmaistava uudet vaatimuksensa määrällisesti.
63. Edellä esitetyn perusteella asiakirja-aineisto ei mielestäni sisällä mitään sellaista seikkaa, joka saisi minut ajattelemaan, että uudet vaatimukset voivat yleisesti ottaen johtaa siihen, että kuluttajien on mahdotonta tai suhteettoman vaikeaa käyttää heille direktiivin 93/13 nojalla kuuluvia oikeuksia esillä olevan kansallisen lainsäädännön soveltamisalaan kuuluvalla alalla.
64. On totta, ettei voida sulkea pois sitä mahdollisuutta, että uusilla vaatimuksilla voi olla tietyissä tapauksissa epäedullisia seurauksia kuluttajille, jotka haluavat ryhtyä kansallisessa tuomioistuimessa toimiin sellaisia esillä olevan kansallisen lainsäädännön soveltamisalaan kuuluvien sopimusten väitettyjä kohtuuttomia ehtoja vastaan, joita ei ole todettu tai oletettu lain nojalla pätemättömiksi. Sziberin tilanne saattaa olla juuri tällainen: uusien sääntöjen mukaisesti hänen toimimatta jättämisensä voi johtaa kanteen hylkäämiseen, kun tavanomaisten sääntöjen mukaisesti asian käsittelyä olisi voitu jatkaa. Se, että jotkut kuluttajat saattavat oman passiivisuutensa tai toimimatta jättämisensä takia kokea uudet menettelyt epäsuotuisiksi, ei kuitenkaan tarkoita, että tehokkuusperiaatetta ei ole noudatettu. Unionin tuomioistuin on nimittäin johdonmukaisesti katsonut, että tehokkuusperiaatteen noudattaminen ei voi mennä niin pitkälle, että sillä täysin kompensoitaisiin asianomaisen kuluttajan täydellinen passiivisuus.(23)
65. Unionin tuomioistuin on myös todennut, että säännöt, joita voidaan kohtuullisesti perustella esimerkiksi oikeusvarmuutta tai menettelyn asianmukaista kulkua koskevilla periaatteilla, eivät loukkaa tehokkuusperiaatetta, vaikka niiden rikkominen voi johtaa kanteen hylkäämiseen joko kokonaan tai osittain.(24) Unionin tuomioistuin on myös katsonut, että se, että kansallisessa lainsäädännössä on käytössä lisäetappi asian saattamiselle kansallisen tuomioistuimen käsiteltäväksi tietyissä erityisolosuhteissa, ei välttämättä vaikuta yksilön oikeuksien tehokkaaseen oikeussuojaan. Näin on erityisesti siinä tapauksessa, että asetetut rajoitukset tosiasiassa palvelevat yleisen edun mukaisia tavoitteita eivätkä ne ole tältä kannalta suhteettomia.(25)
66. Näin ollen katson, että käsiteltävässä asiassa myös tehokkuuskriteeri täyttyy.
67. Näin ollen ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa ensimmäiseen ja toiseen kysymykseen siten, että direktiivin 93/13 7 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, ettei se ole esteenä sellaisille kansallisille säännöille, joilla otetaan käyttöön DH2-lain 37 §:ssä asetettujen kaltaisia vaatimuksia sellaisten kuluttajien nostamille kanteille, jotka ovat tehneet tietyllä ajanjaksolla kohtuuttomia sopimusehtoja sisältävän luottosopimuksen.
2. Kolmas kysymys
68. Kolmannessa ja viimeisessä kysymyksessään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee, sovelletaanko direktiivin 93/13 säännöksiä myös tilanteisiin, joihin ei liity rajat ylittävää tekijää. Tässä yhteydessä ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kysyy, voidaanko käsiteltävässä asiassa esillä olevan kaltaisessa tilanteessa katsoa rajat ylittäväksi tekijäksi se, että luottosopimus oli valuuttamääräinen.
69. Tämä kysymys näyttää perustuvan väärinkäsitykseen, joka koskee ennakkoratkaisupyynnössä viitattua unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöä.
70. Unionin oikeuden vakiintuneen periaatteen mukaan perusvapauksia koskevia perussopimuksen määräyksiä ei sovelleta ”puhtaasti kansallisissa tilanteissa”.(26) Käsiteltävässä asiassa ei kuitenkaan ole kyse perusvapauksia koskevista perussopimuksen määräyksistä vaan sellaisesta unionin lainsäädännöstä, jolla yhdenmukaistetaan jäsenvaltioiden säännöt tietyllä oikeuden alalla. Tästä seuraa, että kyseessä olevaan unionin lainsäädäntöön sisältyviä sääntöjä sovelletaan riippumatta siitä, että käsiteltävässä asiassa esillä oleva tilanne on puhtaasti kansallinen. Se, että riidanalaiset luottosopimukset olivat valuuttamääräisiä, on siten epäolennainen seikka direktiivin 93/13 säännösten sovellettavuuden kannalta.
71. Edellä esitetyt seikat huomioon ottaen ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa kolmanteen kysymykseen siten, että direktiivin 93/13 säännöksiä voidaan soveltaa myös tilanteisiin, joihin ei liity rajat ylittävää tekijää.
IV. Ratkaisuehdotus
72. Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin jättää Fővárosi Törvényszékin esittämän ennakkoratkaisupyynnön tutkimatta.
73. Vaihtoehtoisesti ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa ennakkoratkaisukysymyksiin seuraavasti:
– Kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista 5.4.1993 annetun neuvoston direktiivin 93/13/ETY 7 artiklan 1 kohta ei ole esteenä sellaisille kansallisille säännöille, joilla otetaan käyttöön vuonna 2014 annetun lain nro XL 37 §:ssä asetettujen kaltaisia menettelyä koskevia edellytyksiä sellaisten kuluttajien nostamille kanteille, jotka ovat tehneet tietyllä ajanjaksolla kohtuuttomia sopimusehtoja sisältäviä luottosopimuksia.
– Direktiivin 93/13 säännöksiä voidaan soveltaa myös tilanteissa, joihin ei liity rajatylittävää tekijää.