UNIONIN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (toinen jaosto)
14 päivänä heinäkuuta 2022 (*)
Muutoksenhaku – Kumoamiskanne – Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 19 artikla – Muiden kuin etuoikeutettujen asianosaisten edustaminen Euroopan unionin tuomioistuimessa nostettavan kanteen yhteydessä – Yliopiston opettaja – Opettaja, joka opettaa tässä kanteessa edustettuna olevassa yliopistossa ja toimii oikeusriidan kohteena olevan hankkeen koordinaattorina ja ryhmän johtajana – Riippumattomuutta koskeva edellytys – Välitön ja henkilökohtainen intressi asian ratkaisuun
Asiassa C‑110/21 P,
jossa on kyse Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 56 artiklaan perustuvasta valituksesta, joka on pantu vireille 23.2.2021,
Universität Bremen, kotipaikka Bremen (Saksa), edustajanaan C. Schmid, professeur,
valittajana,
ja jossa muuna osapuolena on
Euroopan tutkimuksen toimeenpanovirasto (REA), asiamiehinään V. Canetti ja S. Payan‑Lagrou, avustajinaan R. van der Hout, advocaat, ja C. Wagner, Rechtsanwalt,
vastaajana ensimmäisessä oikeusasteessa,
UNIONIN TUOMIOISTUIN (toinen jaosto),
toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja A. Prechal sekä tuomarit J. Passer, F. Biltgen (esittelevä tuomari), N. Wahl ja M. L. Arastey Sahún,
julkisasiamies: N. Emiliou,
kirjaaja: A. Calot Escobar,
ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä esitetyn,
kuultuaan julkisasiamiehen 24.2.2022 pidetyssä istunnossa esittämän ratkaisuehdotuksen,
on antanut seuraavan
tuomion
1 Universität Bremen (Bremenin yliopisto, Saksa) vaatii valituksessaan unionin tuomioistuinta kumoamaan unionin yleisen tuomioistuimen 16.12.2020 antaman määräyksen Universität Bremen v. REA (T‑660/19, ei julkaistu, EU:T:2020:633; jäljempänä valituksenalainen määräys), jolla unionin yleinen tuomioistuin jätti tutkittavaksi ottamista koskevien edellytysten selvän puuttumisen perusteella tutkimatta sen kanteen, jossa vaadittiin kumoamaan 16.7.2019 tehty Euroopan tutkimuksen toimeenpanoviraston (REA) päätös Ares (2019) 4590599 kyseisen yliopiston ehdotuspyynnön H2020‑SC6‑Governance‑2019 yhteydessä tekemän ehdotuksen hylkäämisestä (jäljempänä riidanalainen päätös)
Asiaa koskevat oikeussäännöt
Unionin oikeus
2 Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 19 artiklassa, jota perussäännön 53 artiklan ensimmäisen kohdan nojalla sovelletaan unionin yleiseen tuomioistuimeen, määrätään seuraavaa:
”Unionin tuomioistuimessa jäsenvaltioita ja [Euroopan] unionin toimielimiä edustaa kutakin asiaa varten määrätty asiamies; asiamiehellä voi olla apunaan avustaja tai asianajaja.
Euroopan talousalueesta [2.5.1992] tehdyn sopimuksen [(EYVL 1994, L 1, s. 3)] muita sopimuspuolia kuin jäsenvaltioita, sekä kyseisessä sopimuksessa tarkoitettua EFTAn valvontaviranomaista edustetaan samalla tavoin.
Muiden asianosaisten edustajan on oltava asianajaja.
Vain asianajaja, jolla on oikeus esiintyä jonkin jäsenvaltion tai jonkin Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen sopimuspuolena olevan valtion tuomioistuimessa, voi edustaa tai avustaa jotain asianosaista unionin tuomioistuimessa.
Asiamiehillä, avustajilla ja asianajajilla on unionin tuomioistuimessa esiintyessään työjärjestyksessä määrätyin edellytyksin ne oikeudet ja vapaudet, jotka ovat tarpeen, jotta he voivat hoitaa tehtäväänsä riippumattomina.
Unionin tuomioistuimella on työjärjestyksessä määrätyin edellytyksin esiintyvien avustajien ja asianajajien osalta samat toimivaltuudet kuin yleensä tuomioistuimilla.
Jos korkeakoulujen opettajilla on sen jäsenvaltion lainsäädännön mukaan, jonka kansalaisia he ovat, oikeus esiintyä tuomioistuimessa asiamiehenä, heillä on unionin tuomioistuimessa samat oikeudet kuin tämän artiklan nojalla on asianajajilla.”
3 Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 51 artiklan 1 kohdassa määrätään seuraavaa:
”Asianosaisilla on oltava oikeudenkäyntiedustajanaan asiamies tai asianajaja siten kuin [Euroopan unionin tuomioistuimen] perussäännön 19 artiklassa määrätään.”
Saksan oikeus
4 Hallintotuomioistuimista 21.1.1960 annetun lain (Verwaltungsgerichtsordnung; BGBl. 1960 I, s. 17), sellaisena kuin sitä sovelletaan valituksen taustalla olevaan oikeusriitaan, 67 §:ssä säädetään yliopiston opettajien oikeudesta esiintyä tuomioistuimessa asiamiehenä seuraavaa:
”– –
(2) Asianosaiset voivat käyttää edustajanaan asianajajaa taikka Euroopan unionin jäsenvaltion, Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen muun sopimuspuolena olevan valtion tai Sveitsin valtiollisen tai valtion hyväksymän korkea‑asteen oppilaitoksen oikeustieteen opettajaa, joka täyttää tuomarin viran kelpoisuusvaatimukset – –
(3) Asiaa käsittelevän tuomioistuimen on määräyksellä, johon ei voida hakea muutosta, evättävä asianosaiselta mahdollisuus käyttää edustajanaan henkilöä, jolla ei ole 2 momentin nojalla oikeutta toimia edustajana. Sellaisen edustajan oikeudenkäyntitoimet, jolla ei ole oikeutta toimia edustajana, ja tiedoksiannot tai ilmoitukset tälle edustajalle ovat päteviä tällaiseen epäämiseen asti. – –
– –”
Asian tausta
5 Asian tausta selostetaan valituksenalaisen määräyksen 2–6 kohdassa. Se voidaan tiivistää tätä oikeudenkäyntiä varten seuraavasti.
6 Bremenin yliopisto on nimetty sellaisen useita eurooppalaisia yliopistoja käsittävän tutkimuskonsortion koordinaattoriksi, joka suorittaa tieteidenvälistä vertailevaa oikeustieteellistä tutkimusta asuntolainsäädännön ja ‑politiikan alalla koko unionissa.
7 Ehdotuspyynnön johdosta Bremenin yliopisto esitti 17.3.2019 REA:lle hanke‑ehdotuksen.
8 Tämä hanke‑ehdotus sai viidestätoista pisteestä yhteensä kymmenen pistettä, minkä vuoksi se katsottiin hankkeeksi, johon voidaan myöntää unionin rahoitusta, ja se tuli kymmenennelle sijalle neljäntoista jätetyn hakemuksen joukossa. Koska alustava budjetti oli kuitenkin rajallinen, ainoastaan ensimmäiselle, toiselle ja kolmannelle sijalle tulleet hanke‑ehdotukset voitiin valita.
9 REA ilmoitti näin ollen riidanalaisella päätöksellä Bremenin yliopistolle, että tämän ehdotus oli hylätty.
Asian käsittelyn vaiheet unionin yleisessä tuomioistuimessa ja valituksenalainen määräys
10 Bremenin yliopisto nosti unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 25.9.2019 toimittamallaan kannekirjelmällä kanteen, jossa vaadittiin riidanalaisen päätöksen kumoamista.
11 REA esitti vastineessaan tätä kannetta koskevan oikeudenkäyntiväitteen, jonka mukaan Bremenin yliopistoa edustava yliopiston opettaja ei ollut tähän yliopistoon nähden kolmas osapuoli eikä hän näin ollen täyttänyt Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännössä asetettua riippumattomuutta koskevaa edellytystä.
12 Unionin yleinen tuomioistuin hyväksyi valituksenalaisella määräyksellä tämän oikeudenkäyntiväitteen ja jätti työjärjestyksensä 126 artiklan nojalla kanteen tutkimatta, koska sen tutkittavaksi ottamisen edellytykset selvästi puuttuivat.
13 Unionin yleinen tuomioistuin muistutti valituksenalaisen määräyksen 16 kohdassa, että Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 19 artiklan kolmannen, neljännen ja viidennen kohdan, joita sovelletaan työjärjestyksen 53 artiklan nojalla asian käsittelyyn unionin yleisessä tuomioistuimessa, mukaan asianosaisten edustajan on oltava asianajaja ja vain asianajaja, jolla on oikeus esiintyä jonkin jäsenvaltion tuomioistuimessa, voi edustaa asianosaista unionin tuomioistuimessa.
14 Unionin yleinen tuomioistuin totesi kyseisen määräyksen 18 ja 19 kohdassa Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 19 artiklan neljännessä kohdassa mainituista kahdesta kumulatiivisesta edellytyksestä eli yhtäältä siitä, että edustajan on oltava asianajaja, ja toisaalta siitä, että edustajalla on oltava oikeus esiintyä jonkin jäsenvaltion tuomioistuimessa, että – jälkimmäisestä kumulatiivisesta edellytyksestä poiketen – ensimmäisessä edellytyksessä, joka koskee ”asianajajan” asemaa, ei ole mitään nimenomaista viittausta jäsenvaltioiden oikeuteen sen merkityksen ja sen ulottuvuuden määrittämiseksi, joten vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kyseisessä määräyksessä tarkoitettua ”asianajajan” käsitettä on tulkittava unionissa itsenäisesti ja yhtenäisesti ja siten, että otetaan huomioon asiayhteys, jossa sitä käytetään, sekä sillä säännöstöllä olevat tavoitteet, jonka osa se on.
15 Unionin yleinen tuomioistuin nojautui valituksenalaisen määräyksen 20 kohdassa muun muassa 18.5.1982 annettuun tuomioon AM & S Europe v. komissio (155/79, EU:C:1982:157, 24 kohta) ja 14.9.2010 annettuun tuomioon Akzo Nobel Chemicals ja Akcros Chemicals v. komissio ym. (C‑550/07 P, EU:C:2010:512, 42 kohta), joiden mukaan jäsenvaltioiden yhteisiin oikeudellisiin perinteisiin perustuva käsitys asianajajan tehtävästä unionin oikeusjärjestyksessä on se, että tämä avustaa oikeudenhoidon toteuttamisessa ja antaa riippumattomasti ja oikeudenhoidon ylempien etujen mukaisesti asiakkaalle tämän tarvitsemaa oikeudellista neuvontaa, ja se täsmensi kyseisen määräyksen 21 kohdassa viittaamalla 29.9.2010 annettuun määräykseen EREF v. komissio (C‑74/10 P ja C‑75/10 P, ei julkaistu, EU:C:2010:557, 53 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen), että asianajajan riippumattomuutta koskeva edellytys merkitsee sitä, ettei asianajajan ja hänen asiakkaansa välillä voi olla minkäänlaista työ‑ tai palvelussuhdetta, ja huomautti, että asianajajan riippumattomuuden käsite määritellään paitsi positiivisesti, eli viittaamalla asianajajan ammattieettisiin sääntöihin, myös negatiivisesti, eli asianajajan ja tämän asiakkaan välisen työ‑ tai palvelussuhteen puuttumisen perusteella.
16 Unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen määräyksen 25 kohdassa, että nyt käsiteltävässä asiassa sen lisäksi, että edustaja, joka on allekirjoittanut kannekirjelmän ensimmäisessä oikeusasteessa, työskentelee Bremenin yliopiston palveluksessa lakisääteisen julkisoikeudellisen palvelussuhteen perusteella, hänet on myös nimetty ehdotetun hankkeen koordinaattoriksi ja sen ryhmän johtajaksi ja hänen on huolehdittava kyseisen hankkeen yhteydessä ”olennaisista toimeksiannoista ja tehtävistä”, joten asianomaisella on läheinen henkilökohtainen yhteys oikeusriidan kohteeseen ja tämän lisäksi myös suora intressi sen ratkaisuun, koska mainitun hankkeen toteuttaminen riippuu ainakin osittain rahoituksesta, jonka Euroopan komissio on evännyt Bremenin yliopistolta.
17 Unionin yleinen tuomioistuin päätteli tästä valituksenalaisen määräyksen 26 kohdassa, että ne olennaiset tehtävät, joita tämä edustaja hoitaa oikeushenkilössä, jonka nimissä hän on nostanut kanteen ensimmäisessä oikeusasteessa, ovat omiaan vaarantamaan hänen asemansa 4.2.2020 annetun tuomion Uniwersytet Wrocławski ja Puola v. REA (C‑515/17 P ja C‑561/17 P, EU:C:2020:73) 65 kohdassa mainitussa vakiintuneessa oikeuskäytännössä tarkoitettuna riippumattomana kolmantena osapuolena ja että nämä tehtävät ovat omiaan selvästi haittaamaan mainitun edustajan kykyä täyttää päämiehensä etujen puolustamista koskeva tehtävänsä.
18 Unionin yleinen tuomioistuin totesi vielä valituksenalaisen määräyksen 28–34 kohdassa, ettei tätä päätelmää horjuta 4.2.2020 annettu tuomio Uniwersytet Wrocławski ja Puola v. REA (C‑515/17 P ja C‑561/17 P, EU:C:2020:73), jossa unionin tuomioistuin on tosin täsmentänyt ”riippumattomuuden” käsitteen ulottuvuutta kyseenalaistamatta kuitenkaan aikaisempaa oikeuskäytäntöään ja hyväksymättä julkisasiamies Bobekin ratkaisuehdotuksessa Uniwersytet Wrocławski ja Puola v. REA (C‑515/17 P ja C‑561/17 P, EU:C:2019:774) esittämiä ehdotuksia, jotka koskevat Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 19 artiklan kolmatta ja neljättä kohtaa sovellettaessa käytettyä kriteeriä.
19 Unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi lisäksi valituksenalaisen määräyksen 35 kohdassa Bremenin yliopiston väitteen, joka koski Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklaa sekä Roomassa 4.11.1950 allekirjoitetun ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen 6 artiklan 1 kappaletta, ja muistutti, että oikeus saada asiansa käsitellyksi tuomioistuimessa ei ole ehdoton oikeus ja että siihen voidaan näin ollen kohdistaa oikeasuhtaisia rajoituksia, joilla on hyväksyttävä tavoite.
20 Unionin yleinen tuomioistuin katsoi lopuksi valituksenalaisen määräyksen 40 kohdassa sen Bremenin yliopiston väitteen osalta, jonka mukaan sille olisi pitänyt ilmoittaa ensimmäisessä oikeusasteessa nostetun kanteen tutkittavaksi ottamisen edellytysten puuttumisesta, jotta se olisi voinut korjata asian, että velvollisuus käyttää edustajana asianajajaa ei kuulu niihin vaatimuksiin, joiden noudattamatta jättäminen voidaan korjata kanteen nostamiselle asetetun määräajan päätyttyä.
Asian käsittelyn vaiheet unionin tuomioistuimessa ja muutoksenhakuasian asianosaisten vaatimukset
21 Bremenin yliopisto vaatii valituksessaan, että unionin tuomioistuin
– kumoaa valituksenalaisen määräyksen
– palauttaa asian unionin yleiseen tuomioistuimeen asiaratkaisun antamista varten
– toteaa, että asianomaisen yliopiston opettajan käyttäminen edustajana on pätevää
– toissijaisesti toteaa, että Bremenin yliopistolla on oikeus jatkaa oikeudenkäyntiä sellaisen asianajajan kanssa, joka täyttää Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 19 artiklan kolmannen ja neljännen kohdan edellytykset, ja
– velvoittaa REA:n korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
22 REA vaatii, että unionin tuomioistuin
– hylkää valituksen ja
– velvoittaa Bremenin yliopiston korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
Valituksen tarkastelu
23 Aluksi on todettava, että Bremenin yliopistoa edustaa unionin tuomioistuimessa sama henkilö, jonka osalta unionin yleinen tuomioistuin katsoi valituksenalaisessa määräyksessä, ettei hän täytä Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 19 artiklassa asetettuja edellytyksiä sille, että hän voi edustaa tätä asianosaista kyseisessä asiassa unionin tuomioistuimissa.
24 Koska valituksen tutkittavaksi ottamista koskeva kysymys on kuitenkin olennaisilta osin päällekkäinen tämän valituksen kohteen kanssa, on tutkittava siinä esitetyt perusteet (ks. vastaavasti tuomio 6.9.2012, Prezes Urzędu Komunikacji Elektronicznej ja Puola v. komissio, C‑422/11 P ja C‑423/11 P, EU:C:2012:553, 20 kohta).
25 Bremenin yliopisto esittää valituksensa tueksi kaksi valitusperustetta, joista ensimmäinen koskee Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 19 artiklan seitsemännen kohdan rikkomista ja toinen perusoikeuskirjan 47 artiklan sekä ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen 6 artiklan 1 kappaleen rikkomista.
Asianosaisten lausumat
26 Ensimmäisessä valitusperusteessa Bremenin yliopisto arvostelee unionin yleistä tuomioistuinta siitä, ettei tämä ole ottanut huomioon Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 19 artiklan seitsemännen kohdan sanamuotoa ja rakennetta, koska yliopiston opettajien, joilla on lainsäädännön mukaan oikeus esiintyä tuomioistuimessa asiamiehenä, ei edustajina tarvitse täyttää kyseisen 19 artiklan kolmannessa ja neljännessä kohdassa tarkoitetuille asianajajille asetettua riippumattomuuden edellytystä.
27 Ensimmäisen valitusperusteen ensimmäisessä osassa Bremenin yliopisto väittää aluksi, että unionin yleinen tuomioistuin ei ole ottanut huomioon sitä, että yliopiston opettajilla, joilla on jäsenvaltionsa lainsäädännön mukaan oikeus esiintyä oikeudenkäyntiasiamiehenä, on ”johdonmukaisesti” tämä oikeus Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 19 artiklan seitsemännen kohdan nojalla.
28 Bremenin yliopisto muistuttaa, että unionin tuomioistuinten oikeuskäytännössä asianajajan käsite on muodostettu Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 19 artiklan kolmannen ja neljännen kohdan perusteella, ja tämä käsite edellyttää lähtökohtaisesti tämän oikeudenkäyntiedustajan riippumattomuutta edustamaansa asianosaiseen nähden. Siltä osin kuin unionin yleinen tuomioistuin on kiistänyt tällaisen riippumattomuuden pelkästään sillä perusteella, että asianomaista valtuutettua edustajaa ei voitu pitää kyseisen perussäännön 19 artiklan neljännessä kohdassa tarkoitettuna ”asianajajana”, se ei ole ottanut huomioon sitä etuoikeutettua järjestelmää, jota sovelletaan kyseisen perussäännön 19 artiklan seitsemännen kohdan mukaan vain yliopiston opettajiin.
29 Viimeksi mainitun määräyksen erittäin selkeän sanamuodon vuoksi yliopiston opettajilla on näet ex lege samat oikeudet, jotka on annettu asianajajille. Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 19 artiklan kolmannessa ja neljännessä kohdassa tarkoitettujen asianajajien riippumattomuutta koskevaa edellytystä ei siis voida soveltaa yliopiston opettajiin.
30 Bremenin yliopisto vetoaa useisiin argumentteihin tällaisen päätelmän tueksi.
31 Ensinnäkin kysymystä yliopiston opettajien kelpoisuudesta esiintyä tuomioistuimessa asiamiehenä, ja myös kysymystä mahdollisista eturistiriidoista, säännellään kyseisen yliopiston mukaan täysin kansallisessa lainsäädännössä, johon Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 19 artiklan seitsemännessä kohdassa nimenomaisesti viitataan. Saksan oikeuden mukaan edustaminen tuomioistuimessa voidaan estää vain, jos asianomainen edustaja ei ole asianajaja eikä yliopiston opettaja tai jos tämä edustaja toimii tuomarina asiaa käsittelevässä tuomioistuimessa. Lisäksi Bundesverfassungsgericht (liittovaltion perustuslakituomioistuin, Saksa) on katsonut, että pelkät asianajajista tai yliopiston opettajista johtuvat eturistiriidat eivät voi oikeuttaa antamaan epäämismääräystä ja ammattieettisissä säännöissä määrätään enintään ammatillisesta vastuusta, johon liittyy mahdollisuus määrätä seuraamuksia.
32 Toiseksi yliopiston opettajien julkisoikeudellinen erityisasema mahdollistaa kaikenlaisten eturistiriitojen poissulkemisen. Valtion virkamiehinä heillä on tiukkoja lojaalisuusvelvollisuuksia, ja koska edustamisvalta on vain liitännäinen tehtävä, joka edellyttää lisäksi esimiehen erityistä lupaa, he eivät ole, toisin kuin asianajajat, taloudellisesti riippuvaisia tuomioistuimessa tapahtuvaan edustamiseen liittyvästä toiminnasta.
33 Kolmanneksi Bremenin yliopisto väittää, että koska se on julkinen yliopisto, se on erottamaton osa sitä jäsenvaltiota, johon se kuuluu, ja viimeksi mainittu on Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 19 artiklan ensimmäisessä kohdassa tarkoitettu etuoikeutettu asianosainen.
34 Ensimmäisen valitusperusteen toisessa osassa Bremenin yliopisto väittää, että hallintotuomioistuimista annetun lain 67 §:n, sellaisena kuin sitä sovelletaan valituksen taustalla olevaan oikeusriitaan, säännösten mukaan oikeudenkäyntiasiamiehellä on oikeus esiintyä tuomioistuimessa ilman mitään muuta edellytystä, jos ennalta ei ole olemassa mitään yleisesti tunnettua eturistiriitaa.
35 Ensimmäisen valitusperusteen kolmannessa osassa Bremenin yliopisto väittää, että vaikka unionin tuomioistuin ei omaksuisi tällaista tulkintaa, Bremenin yliopiston olisi pitänyt saada luottamuksensuojaa Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 19 artiklan seitsemännen kohdan yksiselitteisen muotoilun vuoksi. Nyt käsiteltävässä asiassa Bremenin yliopistolle oli täysin odottamatonta, että myös yliopiston opettajien on täytettävä kyseisen perussäännön 19 artiklan kolmannessa ja neljännessä kohdassa tarkoitettuihin asianajajiin sovellettava riippumattomuutta koskeva edellytys.
36 REA väittää aluksi, että kolmas ja neljäs vaatimus, joissa Bremenin yliopisto pyytää unionin tuomioistuinta esittämään tiettyjä toteamuksia, on jätettävä tutkimatta sillä perusteella, että kumoamiskanteen tutkimisen yhteydessä unionin tuomioistuinten harjoittama valvonta rajoittuu riidanalaisen toimen laillisuuden tutkimiseen.
37 REA katsoo ensimmäisen valitusperusteen osalta, että tämä valitusperuste on perusteeton, koska yliopiston opettajilla ei ole mitään etuoikeutettua asemaa ja koska Bremenin yliopisto tulkitsee virheellisesti Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 19 artiklassa, luettuna yhdessä unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 51 ja 56 artiklan kanssa, asetettuja edellytyksiä.
38 REA:n mukaan on niin, että koska yliopiston opettajilla on samat oikeudet ja velvollisuudet kuin asianajajilla, Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 19 artiklan kolmannessa kohdassa tarkoitettua tuomioistuimessa tapahtuvan edustamisen käsitettä koskevaa oikeuskäytäntöä voidaan soveltaa myös yliopiston opettajiin, eikä mikään Bremenin yliopiston esittämistä argumenteista ole omiaan kyseenalaistamaan tällaista päätelmää.
Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta
39 Muiden kuin etuoikeutettujen asianosaisten edustamisesta unionin tuomioistuimissa on muistutettava, että Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 19 artiklan kolmannessa ja neljännessä kohdassa, joita kyseisen perussäännön 53 artiklan mukaan sovelletaan asian käsittelyyn unionin yleisessä tuomioistuimessa, määrätään kahdesta erillisestä ja kumulatiivisesta edellytyksestä, joista ensimmäinen koskee sitä, että kyseisen 19 artiklan ensimmäisen ja toisen kohdan soveltamisalan ulkopuolelle jäävien asianosaisten on käytettävä edustajana asianajajaa, ja toinen sitä, että vain asianajaja, jolla on oikeus esiintyä jonkin jäsenvaltion tai jonkin Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen sopimuspuolena olevan valtion tuomioistuimessa, voi edustaa tai avustaa jotain asianosaista unionin tuomioistuimissa.
40 Aluksi on todettava Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 19 artiklan neljännessä kohdassa määrätystä toisesta edellytyksestä, joka koskee asianajajan oikeutta esiintyä kansallisessa tuomioistuimessa, että tämän määräyksen sanamuodosta ilmenee, että kyseisen edellytyksen merkitystä ja ulottuvuutta on tulkittava tukeutumalla asianomaiseen kansalliseen oikeuteen (tuomio 24.3.2022, PJ ja PC v. EUIPO, C‑529/18 P ja C‑531/18 P, EU:C:2022:218, 59 kohta).
41 Kuten julkisasiamies on ratkaisuehdotuksensa 59 kohdassa pääasiallisesti todennut, samalla tavalla Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 19 artiklan seitsemännen kohdan sanamuodosta, jonka mukaan korkea‑asteen oppilaitosten opettajat voivat esiintyä unionin tuomioistuimissa asiamiehinä, jos heillä on tällainen oikeus sen jäsenvaltion lainsäädännön mukaan, jonka kansalaisia he ovat, ilmenee, että myös mainitun edellytyksen merkitystä ja ulottuvuutta on tulkittava tukeutumalla asianomaiseen kansalliseen oikeuteen.
42 Esillä olevassa asiassa ei ole kiistetty sitä, etteikö Bremenin yliopiston edustajalla, joka on yliopiston opettaja, olisi Saksan lainsäädännön mukaan oikeutta esiintyä tuomioistuimessa oikeudenkäyntiasiamiehenä, joten hänellä on Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 19 artiklan seitsemännen kohdan nojalla samat oikeudet, jotka asianajajilla on kyseisen 19 artiklan neljännen kohdan nojalla, ja hän voi näin ollen edustaa tai avustaa jotain asianosaista unionin tuomioistuimessa.
43 Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 19 artiklan kolmannessa kohdassa asetetusta ensimmäisestä edellytyksestä, joka koskee ”asianajajan” asemaa, on tämän jälkeen todettava unionin tuomioistuimen katsoneen, että koska kyseisessä määräyksessä ei viitata jäsenvaltioiden oikeuteen, tätä käsitettä on tulkittava koko unionissa itsenäisesti ja yhtenäisesti ja tässä tulkinnassa on otettava huomioon paitsi mainitun määräyksen sanamuoto, myös sen asiayhteys ja tavoite (tuomio 4.2.2020, Uniwersytet Wrocławski ja Puola v. REA, C‑515/17 P ja C‑561/17 P, EU:C:2020:73, 57 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 24.3.2022, PJ ja PC v. EUIPO, C‑529/18 P ja C‑531/18 P, EU:C:2022:218, 60 kohta).
44 Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 19 artiklan kolmannen kohdan sanamuodosta ja erityisesti sanan ”edustaja” käytöstä ilmenee, että tässä määräyksessä tarkoitettu ”asianosainen” ei asemastaan riippumatta saa itse ajaa asiaansa jossakin unionin tuomioistuimista, vaan asianosaisen on turvauduttava asian ajamisessa kolmannen osapuolen palveluihin. Kantajan itsensä allekirjoittama kannekirjelmä ei siis voi riittää kanteen nostamiseen siinäkään tapauksessa, että kantaja on asianajaja, jolla on oikeus esiintyä kansallisessa tuomioistuimessa (tuomio 4.2.2020, Uniwersytet Wrocławski ja Puola v. REA, C‑515/17 P ja C‑561/17 P, EU:C:2020:73, 58 ja 59 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 24.3.2022, PJ ja PC v. EUIPO, C‑529/18 P ja C‑531/18 P, EU:C:2022:218, 61 kohta).
45 Tämän toteamuksen vahvistaa asiayhteys, johon kuuluu kyseinen määräys, josta ilmenee nimenomaisesti, että tämän 19 artiklan kahden ensimmäisen kohdan soveltamisalan ulkopuolelle jäävää asianosaista voi tuomioistuimessa edustaa ainoastaan asianajaja, kun taas kahden ensimmäisen kohdan soveltamisalan piiriin kuuluvia asianosaisia voi edustaa asiamies, jolla voi tarvittaessa olla apunaan avustaja tai asianajaja (tuomio 4.2.2020, Uniwersytet Wrocławski ja Puola v. REA, C‑515/17 P ja C‑561/17 P, EU:C:2020:73, 60 kohta ja tuomio 24.3.2022, PJ ja PC v. EUIPO, C‑529/18 P ja C‑531/18 P, EU:C:2022:218, 62 kohta).
46 Mainittua toteamusta tukee kyseisen edustussäännön tavoite, eli kyseisellä säännöllä, jonka mukaan Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 19 artiklan ensimmäisen ja toisen kohdan soveltamisalan ulkopuolelle jääviä asianosaisia edustaa asianajaja, pyritään – kuten unionin yleinen tuomioistuin on valituksenalaisen määräyksen 29 kohdassa perustellusti huomauttanut – yhtäältä estämään, että yksityiset asianosaiset ajaisivat tuomioistuimessa omaa asiaansa käyttämättä välikättä, ja toisaalta varmistamaan, että oikeushenkilöiden puolustamisesta huolehtii edustaja, joka on riittävän erillään edustamastaan oikeushenkilöstä (tuomio 4.2.2020, Uniwersytet Wrocławski ja Puola v. REA, C‑515/17 P ja C‑561/17 P, EU:C:2020:73, 61 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 24.3.2022, PJ ja PC v. EUIPO, C‑529/18 P ja C‑531/18 P, EU:C:2022:218, 63 kohta).
47 Unionin tuomioistuin on tässä yhteydessä korostanut, että edustamista koskevan asianajajan tehtävän – sellaisena kuin tämä tehtävä mainitaan Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 19 artiklan kolmannessa ja neljännessä kohdassa –, jota harjoitetaan hyvän oikeudenhoidon etua palvellen, tavoitteena on ennen kaikkea päämiehen etujen suojeleminen ja puolustaminen parhaalla mahdollisella tavalla, täysin riippumattomasti sekä lakia ja ammatillisia ja ammattieettisiä sääntöjä noudattaen (tuomio 4.2.2020, Uniwersytet Wrocławski ja Puola v. REA, C‑515/17 P ja C‑561/17 P, EU:C:2020:73, 62 kohta ja tuomio 24.3.2022, PJ ja PC v. EUIPO, C‑529/18 P ja C‑531/18 P, EU:C:2022:218, 64 kohta).
48 Lisäksi on niin, että vaikka asianajajan ”riippumattomuuden” käsite on alun perin kehitetty kilpailuoikeuden alalla noudatettavan asiakirjoja koskevan luottamuksellisuuden yhteydessä ja oikeuskäytännössä on täsmennetty tältä osin, että asianajaja avustaa oikeudenhoidon toteuttamisessa ja hänen on annettava asiakkaalleen oikeudellista apua oikeudenhoidon ylempien etujen mukaisesti (ks. vastaavasti tuomio 18.5.1982, AM & S Europe v. komissio, 155/79, EU:C:1982:157, 24 kohta ja tuomio 14.9.2010, Akzo Nobel Chemicals ja Akcros Chemicals v. komissio ym., C‑550/07 P, EU:C:2010:512, 42 kohta), on kuitenkin todettava, että tämän käsitteen määritelmä on hiljattain muuttunut siltä osin kuin on kyse asianosaisten edustamisesta unionin tuomioistuimissa, ja tältä osin tärkein arviointiperuste on nykyään asiakkaan etujen suojeleminen ja puolustaminen (ks. vastaavasti tuomio 4.2.2020, Uniwersytet Wrocławski ja Puola v. REA, C‑515/17 P ja C‑561/17 P, EU:C:2020:73, 62 kohta ja tuomio 24.3.2022, PJ ja PC v. EUIPO, C‑529/18 P ja C‑531/18 P, EU:C:2022:218, 65 kohta).
49 Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan asianajajan riippumattomuutta koskeva edellytys määritellään tässä yhteydessä paitsi negatiivisesti, eli asianajajan ja hänen asiakkaansa välisen työ‑ tai palvelussuhteen puuttumisen perusteella, myös positiivisesti, eli viittaamalla ammattietiikkaan (ks. vastaavasti tuomio 4.2.2020, Uniwersytet Wrocławski ja Puola v. REA, C‑515/17 P ja C‑561/17 P, EU:C:2020:73, 63 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 24.3.2022, PJ ja PC v. EUIPO, C‑529/18 P ja C‑531/18 P, EU:C:2022:218, 66 kohta).
50 Unionin yleinen tuomioistuin on siis katsonut perustellusti valituksenalaisen määräyksen 21 kohdassa, että asianajajan riippumattomuutta koskeva edellytys merkitsee Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 19 artiklan erityisessä asiayhteydessä välttämättä sitä, ettei asianajajan ja hänen asiakkaansa välillä saa olla työ‑ tai palvelussuhdetta.
51 Tällaista lähestymistapaa sovelletaan lisäksi samalla tavoin tilanteessa, jossa asianajajan työnantaja on yksikkö, joka on sidoksissa asianajajan edustamaan asianosaiseen (tuomio 6.9.2012, Prezes Urzędu Komunikacji Elektronicznej ja Puola v. komissio, C‑422/11 P ja C‑423/11 P, EU:C:2012:553, 25 kohta ja tuomio 24.3.2022, PJ ja PC v. EUIPO, C‑529/18 P ja C‑531/18 P, EU:C:2022:218, 68 kohta).
52 Unionin tuomioistuin on korostanut nimenomaisesti riippumattomuuden käsitteen positiivisesta määritelmästä, että tätä käsitettä ei ole ymmärrettävä siten, ettei asianajajalla saisi olla asiakkaaseensa mitään sidettä, vaan siten, että hänellä ei ainoastaan saa olla asiakkaaseensa sidettä, joka selvästi haittaa hänen kykyään täyttää puolustamistehtävänsä palvellen asiakkaansa etuja parhaalla mahdollisella tavalla lakia sekä ammatillisia ja ammattieettisiä sääntöjä noudattaen (ks. vastaavasti tuomio 4.2.2020, Uniwersytet Wrocławski ja Puola v. REA, C‑515/17 P ja C‑561/17 P, EU:C:2020:73, 62–64 kohta ja tuomio 24.3.2022, PJ ja PC v. EUIPO, C‑529/18 P ja C‑531/18 P, EU:C:2022:218, 69 kohta).
53 Kuten julkisasiamies on ratkaisuehdotuksensa 60 kohdassa todennut, kun unionin oikeudessa asetettua riippumattomuutta koskevaa edellytystä sovelletaan muiden kuin etuoikeutettujen asianosaisten edustajiin, unionin tuomioistuimet harjoittavat rajoitettua valvontaa siltä osin kuin kyseisessä valvonnassa jätetään tutkimatta kyseisten tuomioistuinten käsiteltäväksi saatettu kanne vain tilanteissa, joissa selvästi ilmenee, että asianomainen edustaja ei pysty täyttämään puolustamistehtäväänsä palvellen asiakkaansa etuja parhaalla mahdollisella tavalla, jolloin tämä edustaja on syrjäytettävä hänen asiakkaansa edun mukaisesti (ks. vastaavasti tuomio 24.3.2022, PJ ja PC v. EUIPO, C‑529/18 P ja C‑531/18 P, EU:C:2022:218, 74 kohta).
54 On kuitenkin ratkaistava, sovelletaanko oikeuskäytännössä asianajajien osalta kehitettyä riippumattomuutta koskevaa edellytystä, sellaisena kuin se on esitetty tämän tuomion 48–53 kohdassa, myös yliopiston opettajiin, joilla on oikeus edustaa asianosaista tuomioistuimessa.
55 Vaikka nämä kaksi ammattia eivät ole vertailukelpoisia tehtävien kuvauksen osalta, koska asianajajan tehtävänä on varmistaa asiakkaansa etujen suojeleminen ja puolustaminen, kun taas yliopiston opettajan tehtävänä on opettaa ja suorittaa tutkimusta täysin itsenäisesti, kun otetaan huomioon tähän ammattiin liittyvä akateeminen vapaus, tältä osin on kuitenkin todettava, että – kuten julkisasiamies on ratkaisuehdotuksensa 57 ja 58 kohdassa huomauttanut – kun yliopiston opettaja edustaa asianosaista unionin tuomioistuimissa, hän ei enää harjoita ammattiaan opettajana ja tutkijana, vaan hän suorittaa samaa tehtävää kuin asianajaja eli edustaa Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 19 artiklan ensimmäisen ja toisen kohdan soveltamisalan ulkopuolelle jääviä asianosaisia.
56 Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 19 artiklan seitsemännen kohdan sanamuodosta ilmenee lisäksi, että yliopiston opettajilla, joilla on jäsenvaltionsa lainsäädännön mukaan oikeus esiintyä tuomioistuimessa asiamiehenä, on samat oikeudet, jotka asianajajille on myönnetty kyseisen perussäännön 19 artiklan kolmannessa kohdassa.
57 Tästä seuraa, että – kuten tämän tuomion 47 ja 48 kohdassa on muistutettu – yliopiston opettajien on täytettävä samat riippumattomuutta koskevat kriteerit, joita sovelletaan asianajajiin, sen harjoittamansa edustamista koskevan tehtävän mukaisesti, jona on ennen kaikkea päämiehen etujen suojeleminen ja puolustaminen parhaalla mahdollisella tavalla.
58 Nämä kriteerit määritellään tämän tuomion 49 ja 52 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaan negatiivisesti eli edustajan ja hänen asiakkaansa välisen työ‑ tai palvelussuhteen puuttumisella ja positiivisesti eli viittaamalla ammattietiikkaan, joka edellyttää muun muassa sellaisen siteen puuttumista, joka selvästi haittaa asianajajan kykyä täyttää puolustamistehtävänsä palvellen asiakkaansa etuja parhaalla mahdollisella tavalla lakia ja ammatillisia sääntöjä noudattaen.
59 Siitä, ettei edustajan ja hänen päämiehensä välillä saa olla työ‑ tai palvelussuhdetta, unionin yleinen tuomioistuin on katsonut valituksenalaisen määräyksen 25 kohdassa, että Bremenin yliopiston edustaja työskentelee Bremenin yliopiston palveluksessa lakisääteisen julkisoikeudellisen palvelussuhteen perusteella.
60 Kun unionin yleinen tuomioistuin on rinnastanut sellaisen yliopiston opettajan tilanteen, joka edustaa yliopistoa, jossa hän opettaa ja suorittaa tutkimusta, sellaisen oikeudellisen neuvonantajan tilanteeseen, joka edustaa yksikköä, joka on sidoksissa oikeushenkilöön, jonka palveluksessa hän työskentelee, se on soveltanut virheellisesti tämän tuomion 51 ja 52 kohdassa mainittua oikeuskäytäntöä.
61 Kuten julkisasiamies on ratkaisuehdotuksensa 50 ja 74 kohdassa todennut, 6.9.2012 annetussa tuomiossa Prezes Urzędu Komunikacji Elektronicznej ja Puola v. komissio (C‑422/11 P ja C‑423/11 P, EU:C:2012:553, 25 kohta) tarkoitetun yrityslakimiehen tilanteesta poiketen asianomainen yliopiston opettaja on näet sidoksissa edustamaansa yliopistoon lakisääteisen julkisoikeudellisen palvelussuhteen perusteella. Tämän aseman johdosta hän on kansallisen oikeuden edellytysten ja sääntöjen mukaan riippumaton paitsi opettajana ja tutkijana myös muiden kuin etuoikeutettujen asianosaisten edustajana unionin tuomioistuimissa. Koska edustaminen tuomioistuimessa ei myöskään kuulu niihin tehtäviin, joita kyseisen yliopiston opettajan on hoidettava yliopistossa opettajana tai tutkijana, tämä edustaminen ei liity mitenkään hänen akateemisiin tehtäviinsä ja siitä huolehditaan siis ilman minkäänlaista alisteisuussuhdetta yliopistoon nähden, silloinkin kun kyseistä opettajaa pyydetään edustamaan tätä yliopistoa.
62 Koska unionin tuomioistuin on katsonut, että pelkästään sen perusteella, että asianajajan ja hänen edustamansa yliopiston välillä on yksityisoikeudellinen sopimussuhde, ei voida katsoa, että tämä asianajaja on tilanteessa, joka selvästi haittaa hänen kykyään puolustaa asiakkaansa etuja Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 19 artiklassa tarkoitettua riippumattomuutta koskevaa edellytystä noudattaen (ks. vastaavasti tuomio 4.2.2020, Uniwersytet Wrocławski ja Puola v. REA, C‑515/17 P ja C‑561/17 P, EU:C:2020:73, 66 ja 67 kohta), myöskään pelkästään sen perusteella, että yliopiston opettajan ja hänen edustamansa yliopiston välillä on lakisääteinen julkisoikeudellinen palvelussuhde, ei voida katsoa, että kyseinen opettaja on tilanteessa, joka estää häntä puolustamasta kyseisen yliopiston etuja.
63 Koska Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 19 artiklan seitsemännessä kohdassa annetaan yliopiston opettajille samat oikeudet kuin kyseisen perussäännön 19 artiklan kolmannessa kohdassa tarkoitetuille asianajajille, yliopiston opettajan, jolla on kansallisen oikeuden mukaan oikeus esiintyä tuomioistuimessa asiamiehenä, oletetaan lähtökohtaisesti täyttävän mainitun perussäännön 19 artiklassa tarkoitetun riippumattomuutta koskevan edellytyksen, vaikka tämä opettaja edustaa yliopistoa, jossa hän harjoittaa akateemista toimintaansa.
64 Sellaisen siteen puuttumisen osalta, joka haittaa edustajan kykyä täyttää puolustamistehtävänsä palvellen asiakkaansa etuja parhaalla mahdollisella tavalla, unionin yleinen tuomioistuin on viitannut valituksenalaisen määräyksen 25 kohdassa siihen, että Bremenin yliopiston edustaja oli ehdotetun hankkeen koordinaattori ja sen ryhmän johtaja ja että hän huolehti kyseisen hankkeen yhteydessä ”olennaisista toimeksiannoista ja tehtävistä”. Unionin yleisen tuomioistuimen mukaan kyseisellä edustajalla ollut henkilökohtainen yhteys oikeusriidan kohteeseen vaaransi hänen kykynsä antaa kyseisen yliopiston tarvitsemaa oikeudellista apua.
65 Tämä unionin yleisen tuomioistuimen arviointi on virheellinen.
66 Vaikka unionin yleinen tuomioistuin on valituksenalaisen määräyksen 30 kohdassa perustellusti muistuttanut, että asianajajalle kuuluvalla riippumattomuutta koskevalla velvollisuudella ei tarkoiteta sitä, ettei hänellä saa olla asiakkaaseensa mitään siteitä, vaan sillä tarkoitetaan ainoastaan sellaisen siteen puuttumista, joka selvästi haittaa kykyä täyttää puolustautumistehtävä, kyseisen määräyksen 25 kohdassa kuvattuja siteitä, jotka on mainittu tämän tuomion 64 kohdassa, ei voida pitää siteinä, jotka selvästi haittaavat Bremenin yliopiston edustajan kykyä huolehtia kyseisen ylipiston edustamisesta vaaditulla riippumattomuudella. Asianomaisen edustajan oikeusriidan kohteena olevan hankkeen yhteydessä hoitamat tehtävät merkitsivät tosin sitä, että hänellä oli yhteisiä intressejä Bremenin yliopiston kanssa. Kuten julkisasiamies on ratkaisuehdotuksensa 80 kohdassa korostanut, tällaiset intressit eivät kuitenkaan riitä osoittamaan, ettei tämä edustaja kykene huolehtimaan asianmukaisesti hänen tehtäväkseen annetusta edustamisesta.
67 Koska ei ole myöskään vedottu mihinkään seikkaan, jonka perusteella voitaisiin todeta, että nämä intressit estivät mainittua edustajaa hoitamasta Bremenin yliopiston edustamista tuomioistuimessa, unionin yleinen tuomioistuin on ylittänyt valvontansa rajat, jotka on vahvistettu tämän tuomion 52 ja 53 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä, joka ei merkitse pelkästään yhtä Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 19 artiklassa tarkoitetun riippumattomuuden käsitteen soveltamistapausta vaan suunnanmuutosta tätä käsitettä koskevan oikeuskäytännön osalta siinä mielessä, että unionin oikeudessa säädettyä riippumattomuutta koskevaa edellytystä on tulkittava siten, että kanne jätetään tutkimatta pelkästään niissä tilanteissa, joissa selvästi ilmenee, että asianomainen edustaja ei pysty täyttämään puolustamistehtäväänsä palvellen asiakkaansa etuja parhaalla mahdollisella tavalla, jolloin edustaja on syrjäytettävä hänen asiakkaansa edun mukaisesti.
68 Unionin yleinen tuomioistuin on näin ollen virheellisesti katsonut, että kanne on jätettävä tutkimatta sillä perusteella, että asianomainen yliopiston opettaja ei edustaisi Bremenin yliopistoa asianmukaisesti.
69 Ensimmäinen valitusperuste on näin ollen hyväksyttävä.
70 Valituksenalainen määräys on siis kumottava, eikä ensimmäisen ja toisen valitusperusteen yhteydessä esitettyjä muita argumentteja eikä valituksessa esitettyjä muita vaatimuksia ole tarpeen tutkia.
Asian palauttaminen unionin yleiseen tuomioistuimeen
71 Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 61 artiklan ensimmäisessä kohdassa määrätään, että jos muutoksenhaku todetaan aiheelliseksi ja unionin tuomioistuin kumoaa unionin yleisen tuomioistuimen ratkaisun, unionin tuomioistuin voi joko itse ratkaista asian lopullisesti, jos asia on ratkaisukelpoinen, tai palauttaa asian unionin yleisen tuomioistuimen ratkaistavaksi.
72 Koska nyt käsiteltävässä asiassa asia ei aineellisesti ole ratkaisukelpoinen, asia on palautettava unionin yleiseen tuomioistuimeen.
Oikeudenkäyntikulut
73 Koska asia palautetaan unionin yleiseen tuomioistuimeen, muutoksenhakumenettelyyn liittyvistä oikeudenkäyntikuluista on päätettävä myöhemmin.
Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (toinen jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:
1) Unionin yleisen tuomioistuimen 16.12.2020 antama määräys Universität Bremen vastaan REA (T‑660/19, ei julkaistu, EU:T:2020:633) kumotaan.
2) Asia T‑660/19 palautetaan unionin yleiseen tuomioistuimeen.
3) Oikeudenkäyntikuluista päätetään myöhemmin.
Allekirjoitukset