Kanne 7.7.2021 – UniCredit Bank v. SRB

(asia T-402/21)

Oikeudenkäyntikieli: saksa

Asianosaiset

Kantaja: UniCredit Bank AG (München, Saksa) (edustajat: asianajajat F. Schäfer, H. Großerichter ja F. Kruis)

Vastaaja: Yhteinen kriisinratkaisuneuvosto (SRB)

Vaatimukset

Kantaja vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

kumoaa yhteisen kriisinratkaisuneuvoston (SRB) 11.4.2021 tekemän päätöksen yhteiseen kriisinratkaisurahastoon vuodelta 2021 suoritettavien ennakollisten vakausmaksujen laskennasta (SRB/ES/2021/22), siltä osin kuin se koskee kantajaa

velvoittaa yhteisen kriisinratkaisuneuvoston korvaaman oikeudenkäyntikulut.

Oikeudelliset perusteet ja pääasialliset perustelut

Kanteensa tueksi kantaja vetoaa seuraaviin kanneperusteisiin:

Ensimmäinen kanneperuste: 14.4.2021 tehdyllä päätöksellä rikotaan SEUT 263 artiklan 2 kohdan olennaista muotomääräystä, sillä sitä ei ole laadittu säännöstenmukaisesti.

Toinen kanneperuste: 14.4.2021 tehdyllä päätöksellä ja sen liitteillä I–III rikotaan SEUT 263 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuja olennaisia muotomääräyksiä ja loukataan oikeutta hyvään hallintoon, sillä siinä ei esitetä SEUT 296 artiklan 2 kohdan ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 41 artiklan 2 kohdan c alakohdan mukaisia riittäviä perusteluja.

Kolmas kanneperuste: 14.4.2021 tehdyllä päätöksellä ja sen liitteillä I–II loukataan perusoikeuskirjan 47 artiklan 1 kohdan mukaista oikeutta tehokkaaseen oikeussuojaan, koska päätöksen aineellista oikeellisuutta on käytännössä mahdotonta saattaa tehokkaan tuomioistuinvalvonnan kohteeksi.

Neljäs kanneperuste: 14.4.2021 tehty päätös liitteineen on lainvastainen, sillä komission delegoidun asetuksen (EU) 2015/63¹ 4–7 ja 9 artikla ovat lainvastaisia. Niillä laiminlyödään laitosten oikeutta tehokkaaseen oikeussuojaan, sillä niiden perusteella annetaan luonteeltaan läpinäkymättömiä päätöksiä.

Viides kanneperuste: Mikäli katsotaan, että laitosten vakausmaksujen läpinäkymätön laskenta perustuu jo asetuksen N:o 806/2014² 70 artiklan 2 kohtaan ja direktiivin 2014/59³ 103 artiklan 2 ja 7 kohtaan, nämä säännökset ovat neljännessä kanneperusteessa mainituilla perusteilla lainvastaisia, ja on todettava, että niitä ei voida soveltaa.

Kuudes kanneperuste: 14.4.2021 tehdyllä päätöksellä rikotaan delegoidun asetuksen (EU) 2015/63 6 ja 7 artiklaa ja 20 artiklan 1 kohtaa, koska vastaaja ei ole riskikerrointa laskiessaan ottanut huomioon pysyvän varainhankinnan vaatimusta (NSFR) koskevaa riski-indikaattoria eikä omien varojen ja hyväksyttävien velkojen vähimmäisvaatimusta (MREL) koskevaa riski-indikaattoria eikä myöskään riski-indikaattoreita ”monitahoisuus” (complexity) ja ”purkamismahdollisuudet” (resolvability).

Seitsemäs kanneperuste: 14.4.2021 tehdyllä päätöksellä ja sen liitteillä I–III rikotaan SEUT 263 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuja olennaisia muotomääräyksiä ja loukataan perusoikeuskirjan 41 artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaista oikeutta hyvään hallintoon, sillä kantajaa ei ole kuultu ennen päätöksen tekemistä.

____________

¹ Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/59/EU täydentämisestä kriisinratkaisun rahoitusjärjestelyihin etukäteen suoritettavien rahoitusosuuksien osalta 21.10.2014 annettu komission delegoitu asetus (EU) 2015/63 (EUVL 2015 L 11, s. 44).

² Yhdenmukaisten sääntöjen ja yhdenmukaisen menettelyn vahvistamisesta luottolaitosten ja tiettyjen sijoituspalveluyritysten kriisinratkaisua varten yhteisen kriisinratkaisumekanismin ja yhteisen kriisinratkaisurahaston puitteissa sekä asetuksen (EU) N:o 1093/2010 muuttamisesta 15.7.2014 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 806/2014 (EUVL 2014, L 225, s. 1).

³ Luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten elvytys- ja kriisinratkaisukehyksestä sekä neuvoston direktiivin 82/891/ETY, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivien 2001/24/EY, 2002/47/EY, 2004/25/EY, 2005/56/EY, 2007/36/EY, 2011/35/EU, 2012/30/EU ja 2013/36/EU ja asetusten (EU) N:o 1093/2010 ja (EU) N:o 648/2012 muuttamisesta 15.5.2014 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2014/59/EU (EUVL 2014, L 173, s. 190).