UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (kuudes jaosto)
26 päivänä kesäkuuta 2014 (*)
Yhteisön tavaramerkki – Väitemenettely – Hakemus kuviomerkin basic rekisteröimiseksi yhteisön tavaramerkiksi – Aikaisempi yhteisön tavaramerkiksi rekisteröity kuviomerkki BASIC – Suhteellinen hylkäysperuste – Palvelujen samankaltaisuus – Sekaannusvaara – Asetuksen (EY) N:o 207/2009 8 artiklan 1 kohdan b alakohta
Asiassa T‑372/11,
Basic AG Lebensmittelhandel, kotipaikka München (Saksa), edustajinaan asianajajat D. Altenburg ja H. Bickel,
kantajana,
vastaan
sisämarkkinoiden harmonisointivirasto (tavaramerkit ja mallit) (SMHV), asiamiehenään G. Schneider,
vastaajana,
jossa toisena asianosaisena SMHV:n valituslautakunnassa oli ja väliintulijana unionin yleisessä tuomioistuimessa on
Repsol YPF, SA, kotipaikka Madrid (Espanja), edustajanaan asianajaja J.-B. Devaureix,
ja jossa on kyse kanteesta, joka on nostettu SMHV:n ensimmäisen valituslautakunnan 31.3.2011 tekemästä päätöksestä (asia R 1440/2010‑1), joka koskee Repsol YPF, SA:n ja Basic AG Lebensmittelhandelin välistä väitemenettelyä,
UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (kuudes jaosto),
toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja S. Frimodt Nielsen sekä tuomarit F. Dehousse ja A. M. Collins (esittelevä tuomari),
kirjaaja: hallintovirkamies C. Heeren,
ottaen huomioon unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 15.7.2011 jätetyn kannekirjelmän,
ottaen huomioon unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 15.11.2011 jätetyn SMHV:n vastineen,
ottaen huomioon unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 16.11.2011 jätetyn väliintulijan vastineen,
ottaen huomioon unionin yleisen tuomioistuimen jaostojen kokoonpanon muutoksen,
ottaen huomioon 12.2.2014 pidetyssä istunnossa esitetyn,
on antanut seuraavan
tuomion
Asian tausta
1 Kantaja eli Basic AG Lebensmittelhandel teki yhteisön tavaramerkistä 20.12.1993 annettuun neuvoston asetukseen (EY) N:o 40/94 (EYVL 1994, L 11, s. 1), sellaisena kuin se on muutettuna (korvattuna yhteisön tavaramerkistä 26.2.2009 annetulla neuvoston asetuksella (EY) N:o 207/2009 (EUVL L 78, s. 1)), perustuvan yhteisön tavaramerkin rekisteröintiä koskevan hakemuksen 14.3.2008 sisämarkkinoiden harmonisointivirastolle (tavaramerkit ja mallit) (SMHV).
2 Tavaramerkki, jonka rekisteröintiä haettiin, on seuraava kuviomerkki:
3 Tavarat ja palvelut, joita varten rekisteröintiä haettiin, kuuluvat muun muassa tavaroiden ja palvelujen kansainvälistä luokitusta tavaramerkkien rekisteröimistä varten koskevaan 15.6.1957 tehtyyn Nizzan sopimukseen, sellaisena kuin se on tarkistettuna ja muutettuna, pohjautuvan luokituksen luokkiin 35 ja 39, ja ne ovat seuraavan kuvauksen mukaiset:
– luokka 35: ”Franchising-toiminta, nimittäin taloudellisen ja organisatorisen taitotiedon välitys tavaroiden ja palveluiden markkinoimiseksi; yrityshallinto, markkinointi (myynninedistäminen), telemarkkinointi, yritysneuvonta ja liikkeenjohto, jotka liittyvä asiakkaiden hankinta- ja sitouttamisohjelmien järjestämiseen ja toteuttamiseen, erityisesti postitusmainonta-, alennus-, lahjakortti- ja palkinto-ohjelmien alalla; sellaisten tieto- ja datavälineiden myöntäminen kolmansille osapuolille (luokassa 35), jotka liittyvät alennusten, lahjakorttien ja palkkioiden kirjaamiseen, erityisesti luotto- ja sekkikorttien, joissa on koneellisesti luettavia tunnistetietoja ja/tai tietoja, erityisesti magneetti- ja sirukorttien niin kutsuttuina älykortteina; myynninedistämistoiminta, voittopelien ja kilpailujen toteutus mainostoimina luokassa 35; vähittäis- ja tukkukauppapalvelut seuraavien tuotteiden alalla: valkaisutuotteet ja muut vaatteiden pesussa käytettävät aineet, puhdistus-, kiillotus-, tahranpoisto- ja hiontavalmisteet, saippuat, hajuvedet, eteeriset öljyt, kosmeettiset tuotteet, hampaidenpuhdistusaineet, valaistusaineet, kynttilät ja lampunsydämet valaistukseen, farmaseuttiset tuotteet ja eläinlääkintätuotteet, terveydenhoitotuotteet lääkinnälliseen käyttöön, dieettiravintoaineet lääkinnälliseen käyttöön, lastenruoat, laastarit ja sidontatarvikkeet, desinfiointiaineet, tuhoeläinten ja syöpäläisten hävitysvalmisteet, sieni- ja rikkaruohomyrkyt, lääkinnälliset kylpyaineet, lisäravintoaineet lääkinnälliseen ja muuhun kuin lääkinnälliseen käyttöön, paperi, pahvi ja niistä tehdyt tavarat, painotuotteet, valokuvat, paperikauppatavarat, neuvonta- ja opetusvälineet, muoviset pakkaustarvikkeet, nahat ja nahan jäljitelmät ja niistä tehdyt tavarat, eläinten nahat, vuodat, matka-arkut ja -laukut, selkäreput, sateenvarjot, päivänvarjot ja kävelykepit, piiskat, valjaat ja satulavarusteet, talous- ja keittiövälineet ja -astiat, kammat ja pesusienet, harjat, harjanvalmistusaineet, puhdistukseen käytettävät tarvikkeet, raakalasi ja lasi puolivalmisteena, lasitavarat, posliini ja keramiikka, vaatteet, jalkineet, päähineet, pelit, leikkikalut, voimistelu- ja urheiluvälineet, joulukuusenkoristeet, elintarvikkeet, maatalous-, puutarha- ja metsätaloustuotteet ja viljat, elävät eläimet, tuoreet hedelmät ja vihannekset, siemenet, luonnonkasvit ja -kukat, eläinten ravintoaineet, maltaat, alkoholijuomat ja alkoholittomat juomat sekä mehutiivisteet, poretabletit ja muut juomien valmistusaineet, postimyynti (paitsi kuljetus) tai myynti Internetin kautta, kaikki kemikaliotuotteiden, kosmetiikan, hajuvesien, paperitavaroiden, kankaiden, juomien ja elintarvikkeiden alalla”
– luokka 39: ”Kuljetus; tavaroiden pakkaus ja varastointi; matkojen järjestäminen”.
4 Yhteisön tavaramerkkiä koskeva hakemus julkaistiin 9.6.2008 ilmestyneessä Yhteisön tavaramerkkilehdessä nro 23/2008.
5 Väliintulija Repsol YPF, SA teki 8.9.2008 asetuksen N:o 40/94 42 artiklan (josta on tullut asetuksen N:o 207/2009 41 artikla) nojalla väitteen haetun tavaramerkin rekisteröintiä vastaan edellä 3 kohdassa mainittujen palvelujen osalta.
6 Väite perustui seuraavaan aikaisempaan yhteisön tavaramerkiksi rekisteröityyn kuviomerkkiin:
7 Väitteen perustana olevan aikaisemman tavaramerkin rekisteröinnin kattamat palvelut kuuluvat luokkiin 35, 37 ja 39, ja ne vastaavat seuraavia kuvauksia:
– luokka 35: ”Seuraavien vähittäismyynti: tupakka, painotuotteet, akut, leikkikalut, autotarvikkeet, autojen varusteet ja varaosat, voiteluaineet, autojen polttoaineet; mainonta; toimistotehtävät”
– luokka 37: ”Rakentaminen; huolto ja korjaus; asennuspalvelut, huoltoaseman (bensiiniaseman) palvelut; ajoneuvojen korjaus; ajoneuvojen kunnostus, voitelu ja pesu; renkaiden korjaus”
– luokka 39: ”Peruselintarvikkeiden, leivonnaisten ja makeisten, jäätelöiden, valmisaterioiden, tupakan, lehtien, paristojen, leikkikalujen, autotuotteiden, autotarvikkeiden ja autojen varaosien, voiteluaineiden, autojen polttoaineiden ja moottoripolttoaineiden jakelupalvelut; kaikenlaisten tuotteiden, mukaan lukien polttoaineiden ja moottoripolttoaineiden, pakkaus, varastointi ja toimitus; matkojen järjestäminen”.
8 Väitteen tueksi vedottiin asetuksen N:o 40/94 8 artiklan 1 kohdan b alakohdassa (josta on tullut asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 1 kohdan b alakohta) tarkoitettuun perusteeseen.
9 SMHV:n väiteosasto hyväksyi väitteen osittain 28.5.2010. Väite hyväksyttiin nimittäin luokkaan 35 kuuluvien eräiden palvelujen ja luokkaan 39 kuuluvien palvelujen osalta.
10 Väliintulija valitti 28.7.2010 väiteosaston päätöksestä SMHV:ssä asetuksen N:o 207/2009 58–64 artiklan nojalla.
11 SMHV:n ensimmäinen valituslautakunta hyväksyi 31.3.2011 tekemällään päätöksellä (jäljempänä riidanalainen päätös) valituksen osittain. Valituslautakunta katsoi erityisesti, että rekisteröitäväksi haetussa tavaramerkissä tarkoitetuista luokkaan 35 kuuluvista palveluista ”vähittäis- ja tukkukauppapalvelut seuraavien tuotteiden alalla: elintarvikkeet, tuoreet hedelmät ja vihannekset, alkoholijuomat ja alkoholittomat juomat sekä mehutiivisteet, poretabletit ja muut juomien valmistusaineet, postimyynti (paitsi kuljetus) tai myynti Internetin kautta juomien ja elintarvikkeiden alalla” olivat samankaltaisia kuin aikaisemmassa tavaramerkissä tarkoitetut luokkaan 39 kuuluvat palvelut. Sen sijaan valituslautakunta katsoi, että rekisteröitäväksi haetussa tavaramerkissä tarkoitetut muut luokkaan 35 kuuluvat palvelut erosivat aikaisemman tavaramerkin piiriin kuuluvista palveluista. Valituslautakunta totesi, että kyseessä olevat tavaramerkit olivat ulkonäöltään vain vähäisessä määrin toistensa kaltaisia mutta niiden lausuntatapa ja merkityssisältö olivat täysin samanlaiset. Lisäksi aikaisemman tavaramerkin erottamiskyky oli kokonaisuutena arvioiden varsin heikko.
12 Tämän vuoksi valituslautakunta päätyi katsomaan, että edellä 11 kohdassa mainittujen samankaltaisiksi katsottujen palvelujen välillä oli olemassa sekaannusvaara. Näin ollen valituslautakunta hyväksyi väitteen näiden palvelujen osalta, hylkäsi yhteisön tavaramerkiksi rekisteröintiä koskevan hakemuksen niiden osalta ja hylkäsi valituksen muiden luokkaan 35 kuuluvien palvelujen osalta.
Asianosaisten vaatimukset
13 Kantaja vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin
– kumoaa riidanalaisen päätöksen
– hylkää väiteosaston päätöksestä tehdyn valituksen
– velvoittaa SMHV:n korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
14 SMHV ja väliintulija vaativat, että unionin yleinen tuomioistuin
– hylkää kanteen
– velvoittaa kantajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
15 Istunnossa kantaja muutti vaatimuksiaan siten, että kantaja vaati nyt, että unionin yleinen tuomioistuin
– muuttaa riidanalaista päätöstä siten, että valitus hylätään kokonaisuudessaan
– vaihtoehtoisesti kumoaa riidanalaisen päätöksen siltä osin kuin väliintulijan valitus on siinä hyväksytty
– velvoittaa SMHV:n korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
16 Istunnossa kantaja uudisti vaatimuksensa asian käsittelyn lykkäämisestä sillä perusteella, että SMHV:n mitättömyysosasto oli 8.10.2013 tekemässään päätöksessä (5863 C) julistanut aikaisemman tavaramerkin rekisteröinnin mitättömäksi siltä osin kuin se koski osaa niistä palveluista, joista asiassa on kyse. Tässä yhteydessä väliintulija vaati, että unionin yleinen tuomioistuin ottaisi huomioon sen tästä päätöksestä nostaman kanteen. Unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi vaatimuksen asian käsittelyn lykkäämisestä.
Oikeudellinen arviointi
17 Kantaja vetoaa yhteen ainoaan kanneperusteeseen, joka koskee asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan rikkomista.
18 Kantaja katsoo, etteivät rekisteröitäväksi haetussa tavaramerkissä tarkoitetut luokkaan 35 kuuluvat palvelut ole samankaltaisia kuin aikaisemmassa tavaramerkissä tarkoitetut luokkaan 39 kuuluvat palvelut ja ettei kyseisten tavaramerkkien välillä siten ole minkäänlaista sekaannusvaaraa.
19 SMHV ja väliintulija kiistävät kantajan väitteet.
20 Asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaan aikaisemman tavaramerkin haltijan vastustuksesta tavaramerkkiä ei rekisteröidä, jos sen vuoksi, että se on sama tai samankaltainen kuin aikaisempi, samoja tai samankaltaisia tavaroita tai palveluja varten oleva tavaramerkki, sen alueen yleisön keskuudessa, jolla aikaisempi tavaramerkki on suojattu, on sekaannusvaara. Sekaannusvaara sisältää vaaran tavaramerkin ja aikaisemman tavaramerkin välisestä mielleyhtymästä.
21 Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan sekaannusvaara on olemassa, jos yleisö saattaa luulla, että kyseiset tavarat tai palvelut ovat peräisin samasta yrityksestä tai taloudellisesti keskenään sidoksissa olevista yrityksistä. Saman oikeuskäytännön mukaan sekaannusvaaraa on arvioitava kokonaisuutena sen mukaan, mikä käsitys kohdeyleisöllä on merkeistä ja kyseessä olevista tavaroista tai palveluista, ottaen huomioon kaikki tekijät, joilla on merkitystä esillä olevan asian kannalta, ja etenkin kyseisten merkkien samankaltaisuuden ja merkkien kattamien tavaroiden tai palvelujen samankaltaisuuden välinen keskinäinen riippuvuus (ks. asia T-162/01, Laboratorios RTB v. SMHV – Giorgio Beverly Hills (GIORGIO BEVERLY HILLS), tuomio 9.7.2003, Kok., s. II-2821, 30–33 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
22 Asetuksen N:o 40/94 8 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitettu sekaannusvaara edellyttää yhtä aikaa, että kyseiset tavaramerkit ovat samoja tai samankaltaisia sekä että niiden kattamat tavarat tai palvelut ovat samoja tai samankaltaisia. Edellytykset ovat kumulatiivisia (ks. asia T-316/07, Commercy v. SMHV – easyGroup IP Licensing (easyHotel), tuomio 22.1.2009, Kok., s. II-43, 42 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
23 Kysymystä siitä, onko valituslautakunta menetellyt oikein katsoessaan, että kyseessä olevien tavaramerkkien välillä on olemassa sekaannusvaara rekisteröitäväksi haetussa tavaramerkissä tarkoitettujen eräiden luokkaan 35 kuuluvien palvelujen ja aikaisemmassa tavaramerkissä tarkoitettujen luokkaan 39 kuuluvien palvelujen osalta, on arvioitava näillä perusteilla.
Kohdeyleisö
24 Sekaannusvaaran kokonaisarvioinnissa on otettava oikeuskäytännön mukaan huomioon asianomaisen tuoteryhmän tavanomaisesti valistunut sekä kohtuullisen tarkkaavainen ja huolellinen keskivertokuluttaja. On myös syytä ottaa huomioon se, että keskivertokuluttajan tarkkaavaisuuden taso voi vaihdella kyseisten tavaroiden tai palvelujen tyypin mukaan (ks. asia T-256/04, Mundipharma v. SMHV – Altana Pharma (RESPICUR), tuomio 13.2.2007, Kok., s. II-449, 42 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
25 Ensinnäkin kun aikaisemman tavaramerkin suoja ulottuu koko Euroopan unionin alueelle, on otettava huomioon, mikä käsitys asianomaisten palvelujen kuluttajilla tällä alueella on kyseisistä tavaramerkeistä. Tätä toteamusta ei nyt käsiteltävissä asioissa ole kiistetty.
26 Toiseksi valituslautakunta katsoi riidanalaisen päätöksen 15 kohdassa, että aikaisemmassa tavaramerkissä tarkoitettujen luokkaan 39 kuuluvien palvelujen osalta kohdeyleisö muodostui elinkeinonharjoittajista. Kantaja ei kyseenalaista tätä päätelmää. Kantaja vetoaa pelkästään siihen, että rekisteröitäväksi haetussa tavaramerkissä tarkoitettuja luokkaan 35 kuuluvia palveluja ei ole suunnattu elinkeinonharjoittajille vaan loppukuluttajille.
27 Tältä osin on syytä muistuttaa, että kyseisten palvelujen vertailussa on otettava huomioon vain näiden palvelujen yhteinen kohdeyleisö. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kohdeyleisö nimittäin muodostuu kuluttajista, jotka saattavat käyttää yhtä hyvin aikaisemmassa tavaramerkissä kuin rekisteröitäväksi haetussa tavaramerkissä tarkoitettuja tavaroita tai palveluja (ks. asia T-270/09, PVS v. SMHV – MeDiTA), tuomio 30.9.2010, 28 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen, ei julkaistu oikeustapauskokoelmassa).
28 Tässä tapauksessa on selvää, että aikaisemmassa tavaramerkissä tarkoitetut luokkaan 39 kuuluvat palvelut ovat jakelupalveluja. Nämä palvelut on puolestaan tarkoitettu elinkeinonharjoittajista muodostuvalle yleisölle.
29 Luokkaan 35 kuuluvista vähittäismyyntipalveluista, joita rekisteröitäväksi haetussa ja tämän oikeudenkäynnin kohteena olevassa tavaramerkissä tarkoitetaan, on puolestaan todettava, että kantaja on väärässä yrittäessään esittää edellä 26 kohdassa tarkastelluin perustein, että näitä palveluja ei olisi mahdollista suunnata elinkeinonharjoittajista muodostuvalle yleisölle. Vaikka on totta, että tällaisia palveluja suunnataan loppukuluttajille, paikkansa pitää sekin, että niitä suunnataan myös tavaran valmistajalle sekä mahdollisille lopullista vähittäismyyntiä edeltävissä vaiheissa toimiville kaupallisille välittäjille, jolloin nämä palvelut ovat kyseisille talouden toimijoille avuksi asianomaisen tavaran markkinoinnin viimeisessä vaiheessa.
30 Näin ollen valituslautakunta on menetellyt asianmukaisesti katsoessaan, että kohdeyleisönä ovat elinkeinonharjoittajat, koska vain elinkeinonharjoittajat voivat käyttää sekä niitä luokkaan 35 kuuluvia palveluja, joita rekisteröitäväksi haetussa tavaramerkissä tarkoitetaan ja joista tässä asiassa on kysymys, että niitä luokkaan 39 kuuluvia palveluja, joita aikaisemmassa tavaramerkissä tarkoitetaan ja joista tässä asiassa myös on kysymys.
31 Näin ollen on hyväksyttävä riidanalaisen päätöksen 15 kohtaan sisältyvä valituslautakunnan omaksuma kohdeyleisön määritelmä luokkiin 35 ja 39 kuuluvien palvelujen osalta.
Palvelujen vertailu
32 Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan tavaroiden tai palvelujen samankaltaisuuden arvioimiseksi on otettava huomioon kaikki niiden väliseen suhteeseen liittyvät merkitykselliset tekijät. Näihin tekijöihin kuuluvat erityisesti tavaroiden ja palveluiden luonne, käyttötarkoitus, käyttötavat sekä se, ovatko ne keskenään kilpailevia tai toisiaan täydentäviä. Huomioon voidaan ottaa myös muita tekijöitä, kuten kyseisten tavaroiden jakelukanavat (ks. asia T-443/05, El Corte Inglés v. SMHV – Bolaños Sabri (PiraÑAM diseño original Juan Bolaños), tuomio 11.7.2007, Kok., s. II-2579, 37 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
33 Toisiaan täydentävät tavarat tai palvelut ovat nimittäin tavaroita tai palveluita, joiden välillä on läheinen yhteys siinä mielessä, että toinen niistä on välttämätön tai tärkeä toisen käytön kannalta, joten kuluttajat voivat ajatella, että sama yritys on vastuussa näiden kahden tavaran valmistuksesta tai kahden palvelun tarjoamisesta. Tästä seuraa, että kaupallisen yrityksen toiminnan kannalta välttämättömien tavaroiden tai palvelujen ja niiden tavaroiden ja palveluiden, joita kyseinen yritys valmistaa tai tarjoaa, välillä ei voi olla sellaista yhteyttä, että ne täydentäisivät toisiaan. Eri yleisöille tarkoitetut palvelut eivät siten voi olla toisiaan täydentäviä (ks. edellä 22 kohdassa mainittu asia easyHotel, tuomion 57 ja 58 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
34 SMHV:n päätöksistä, joihin asianosaiset ovat viitanneet, on syytä muistuttaa myös, että SMHV:n on käytettävä toimivaltaansa noudattaen unionin oikeuden yleisiä periaatteita. Vaikka SMHV:n on yhdenvertaisen kohtelun ja hyvän hallinnon periaatteiden vuoksi otettava huomioon jo tehdyt samanlaisia hakemuksia koskevat päätökset ja pohdittava erityisen huolellisesti, onko tehtävä samanlainen päätös vai ei, näiden periaatteiden soveltaminen on kuitenkin sovitettava yhteen laillisuusperiaatteen kanssa. Lisäksi oikeusvarmuuden ja nimenomaan hyvän hallinnon vuoksi jokaisen rekisteröintihakemuksen tutkimisen on oltava tiukkaa ja kattavaa, jotta vältettäisiin tavaramerkkien perusteeton rekisteröinti. Tällainen tutkinta on siis tehtävä näin jokaisessa konkreettisessa tapauksessa. Merkin rekisteröinti tavaramerkiksi riippuu nimittäin erityisistä kriteereistä, joita sovelletaan kunkin tapauksen tosiasiallisissa olosuhteissa ja joiden mukaisesti tarkastetaan, että merkki ei kuulu jonkin hylkäysperusteen alaisuuteen (ks. vastaavasti asia C-51/10 P, Agencja Wydawnicza Technopol v. SMHV, tuomio 10.3.2011, Kok., s. I-1541, 73–77 kohta).
35 Kansallisten ratkaisujen osalta, joihin asianosaiset ovat viitanneet, on todettava vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenevän, että aikaisemmin jäsenvaltioissa suoritetut rekisteröinnit ovat seikka, joka voidaan ainoastaan ottaa huomioon yhteisön tavaramerkkiä rekisteröitäessä ilman, että se olisi ratkaiseva (asia T-122/99, Procter & Gamble v. SMHV (saippuan muoto), tuomio 16.2.2000, Kok., s. II-265, 61 kohta ja asia T-337/99, Henkel v. SMHV (punavalkoinen pyöreä tabletti), tuomio 19.9.2001, Kok., s. II-2597, 58 kohta).
36 Rekisteröidyksi haetussa tavaramerkissä tarkoitettujen luokkaan 35 kuuluvien ”vähittäis- ja tukkukauppapalvelu[jen] seuraavien tuotteiden alalla: elintarvikkeet, tuoreet hedelmät ja vihannekset, alkoholijuomat ja alkoholittomat juomat sekä mehutiivisteet, poretabletit ja muut juomien valmistusaineet, postimyynti (paitsi kuljetus) tai myynti Internetin kautta juomien ja elintarvikkeiden alalla” vertailu aikaisemmassa tavaramerkissä tarkoitettujen luokkaan 39 kuuluvien ”peruselintarvikkeiden, leivonnaisten ja makeisten, jäätelöiden ja valmisaterioiden jakelupalvelu[jen] ” kanssa on tehtävä näillä perusteilla.
Nyt kyseessä olevien palvelujen kohteena olevien tavaroiden samankaltaisuus
37 Kantaja katsoo, että nyt kyseessä olevien palvelujen kohteena olevien tavaroiden eli juomien ja elintarvikkeiden samankaltaisuus ei riitä siihen, että juomien tukku- ja vähittäismyyntipalvelut olisivat samankaltaisia kuin elintarvikkeiden jakelupalvelut. Kantajan mukaan juomilla ja elintarvikkeilla on jo luonteensa vuoksi erilliset jakelu-, markkinointi- ja kulutustavat.
38 Istunnossa asianosaiset ovat ilmoittaneet olevansa samaa mieltä tulkinnasta, jonka mukaan asiassa on verrattava sekä kyseessä olevien palvelujen kohteena olevia tavaroita että näitä palveluja itseään.
39 Tältä osin valituslautakunta on menetellyt oikein todetessaan riidanalaisen päätöksen 26 ja 27 kohdassa, että tavarat, joihin rekisteröitäväksi haetussa tavaramerkissä tarkoitetut ”vähittäis- ja tukkukauppapalvelut seuraavien tuotteiden alalla: elintarvikkeet, tuoreet hedelmät ja vihannekset, alkoholijuomat ja alkoholittomat juomat sekä mehutiivisteet, poretabletit ja muut juomien valmistusaineet, postimyynti (paitsi kuljetus) tai myynti Internetin kautta juomien ja elintarvikkeiden alalla” kohdistuivat, ovat samoja tai hyvin samankaltaisia kuin aikaisemmassa tavaramerkissä tarkoitetut ”peruselintarvikkeet”. Juomat ja elintarvikkeet ovat nimittäin luonteeltaan ja käyttötarkoitukseltaan siinä mielessä samanlaisia, että ne on tarkoitettu ihmisten nautittaviksi. Lisäksi näitä tavaroita voivat valmistaa samat yritykset, niitä myydään yleensä samoissa myyntipisteissä ja niitä nautitaan usein samanaikaisesti.
40 Näin ollen kantajan perustelut, joiden tarkoituksena on kiistää nyt kyseessä olevien palvelujen samankaltaisuus sillä perusteella, etteivät palvelujen kohteena olevat tavarat ole riittävän samankaltaisia, on hylättävä.
Jakelupalvelujen ja tukkumyyntipalvelujen määrittely
41 Kantaja katsoo, että valituslautakunta on menetellyt virheellisesti päätyessään katsomaan, että nyt kyseessä olevat luokkaan 35 kuuluvat palvelut ovat samoja tai samankaltaisia kuin aikaisemmassa tavaramerkissä tarkoitetut luokkaan 39 kuuluvat palvelut. Kantajan mielestä valituslautakunta on perustanut päättelynsä sanan ”jakelu” virheelliseen tulkintaan, vaikka tämän sanan merkitys on johdettava Nizzan luokituksesta. Väliintulija on tulkinnut sanaa ”jakelu” päättäessään tarkoituksellisesti rekisteröidä aikaisemman tavaramerkin erityisesti luokkaan 39 kuuluvia palveluja varten. Näin ollen ”jakelun” käsite liittyy ainoastaan kuormaus-, toimitus-, varastointi- ja kuljetuspalveluihin.
42 Siltä osin kuin on kyse yhtäältä jakelupalvelujen ja tukkumyyntipalvelujen määrittelystä, kantajan väite sanojen ”jakelu” ja ”tukkumyynti” yleiskielisestä merkityksestä on hylättävä. Kantaja ei nimittäin täsmennä, millä tavoin sen näistä käsitteistä esittämistä määritelmistä voitaisiin päätyä siihen, etteivät kyseessä olevat palvelut olisi samoja.
43 Siltä osin kuin on kyse toisaalta väitteestä, jonka mukaan Nizzan luokituksella on ratkaiseva merkitys palvelujen määrittelyssä, on syytä muistuttaa, että yhteisön tavaramerkistä annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 40/94 täytäntöönpanosta 13.12.1995 annetun komission asetuksen (EY) N:o 2868/95 (EYVL L 303, s. 1), sellaisena kuin se on muutettuna, 2 säännön 4 kohdan mukaan Nizzan luokitus palvelee yksinomaan hallinnollisia tarkoituksia. Luokitus ei siten voi itsessään määrittää nyt kyseessä olevien palvelujen luonnetta tai ominaisuuksia.
44 Näin ollen kantajan esittämää jakelun käsitteen määritelmää, joka perustuu luokan 39 otsikon sanamuotoon, ei voida hyväksyä. Kantajan mainitsema luokkaan 39 liittyvä selittävä huomautus ei myöskään ole tähän luokkaan kuuluvien palvelujen tyhjentävä luettelo.
Väite, jonka mukaan jakelupalvelut ja tukkumyyntipalvelut eivät ole samankaltaisia
45 Kantajan mukaan tukkumyyntipalvelut ovat eri asia kuin jakelupalvelut. SMHV:n päätösten ja Nizzan luokituksen luokkiin 35 ja 39 liittyvien selittävien huomautusten perusteella nämä kaksi palvelujen ryhmää eivät ole samanlaisia luonteeltaan eivätkä tarkoitukseltaan, eikä niitä voida pitää toisiaan täydentävinä kohdeyleisön kannalta. Toisin kuin jakelupalveluihin, tukku- ja vähittäismyyntipalveluihin ei myöskään sisälly tavaroiden kuljetusta.
46 Tältä osin asetuksen N:o 2868/95 2 säännön 4 kohdasta (ks. edellä 43 kohta) ilmenee myös, ettei palveluja voida pitää erilaisina pelkästään sillä perusteella, että ne esiintyvät Nizzan luokituksen eri kohdissa. Tätä sääntöä vahvistaa myös oikeuskäytäntö, jonka mukaan tavaroiden tai palvelujen pätevä vertailu ja sen perusteella tehtävä päätelmä siitä, ovatko nämä tavarat tai palvelut samankaltaisia vai eivät, ei välttämättä edellytä, että ne kuuluisivat samaan luokkaan tai tietyn luokan sisällä samaan ryhmään (ks. asia T-392/04, Gagliardi v. SMHV – Norma Lebensmittelfilialbetrieb (MANŪ MANU MANU), tuomio 14.12.2006, 77 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen, ei julkaistu oikeustapauskokoelmassa). Näin ollen kantajan väite väliintulijan tarkoituksellisesta päätöksestä rekisteröidä aikaisempi tavaramerkki ainoastaan luokkaan 39 kuuluvia palveluja varten on hylättävä.
47 Lisäksi on todettava, että jakelupalvelut ja tukkumyyntipalvelut mahdollistavat tavaran markkinoinnin ja niiden tarkoitus on välittää tavara valmistajalta loppukuluttajalle. Nämä molemmat palvelujen ryhmät edistävät osaltaan saman perimmäisen tavoitteen eli loppukuluttajalle myynnin toteutumista.
48 Edellä 33 kohdassa mainittu oikeuskäytäntö huomioon ottaen on syytä todeta myös, että näiden kahden palvelujen ryhmän välillä on läheinen yhteys siten, että tukkukauppias voi turvautua jakelupalveluihin ja myös jakelija voi käyttää tukkumyyntipalveluja. Lisäksi tukkukauppias saattaa tarjota jakelupalveluja ja tukkumyynti voi samoin sisältyä jakelijan tarjoamiin palveluihin.
49 Kantajan väitteestä, jonka mukaan jakelu ei ole tukkumyyntipalvelujen luonteen mukainen ominaispiirre, on todettava, että väite ei edes paikkansa pitäessään kykenisi sulkemaan pois näiden kahden palvelujen ryhmän samankaltaisuutta.
50 Muut kantajan esittämät väitteet perustuvat siihen virheelliseen lähtökohtaan, että jakelupalvelut olisivat pelkästään kuljetus- ja toimituspalveluja. Kuitenkin nämä palvelut muodostavat vain osan jakelupalveluihin kuuluvista toiminnoista.
51 Edellä todetusta seuraa, että valituslautakunta on menetellyt oikein todetessaan riidanalaisen päätöksen 27 kohdassa, että rekisteröitäväksi haetussa tavaramerkissä tarkoitetut tukkumyyntipalvelut ja aikaisemmassa tavaramerkissä tarkoitetut jakelupalvelut ovat keskenään samankaltaisia, koska niiden kohteena olevat tavarat ovat samoja tai hyvin samankaltaisia.
Väite, jonka mukaan jakelupalvelut ja tukkumyyntipalvelut eivät ole samankaltaisia
52 Kantaja väittää, että valituslautakunta on menetellyt virheellisesti vertaillessaan tämän oikeudenkäynnin kohteena olevia palveluja tuottajan näkökulmasta, vaikka vähittäismyyntipalvelut on suunnattu loppukuluttajalle. Kantaja toteaa myös, että nämä kaksi palvelujen ryhmää ovat toisistaan erillisiä sekä luonteeltaan että tarkoitukseltaan ja etteivät ne myöskään täydennä toisiaan tuottajan eivätkä loppukuluttajan kannalta. Vähittäiskauppiaat eivät myöskään tarjoa toimituspalveluja kolmansille osapuolille.
53 Tältä osin edellä 21 kohdasta ilmenee, että sekaannusvaaraa on arvioitava kokonaisuutena sen mukaan, mikä käsitys kohdeyleisöllä on kyseessä olevista palveluista. Edellä 26–31 kohdassa on lisäksi todettu, että kohdeyleisö muodostui elinkeinonharjoittajista. Näin ollen valituslautakunta ei ole tehnyt arviointivirhettä sillä perusteella, ettei se ole asettunut tarkastelemaan asiaa loppukuluttajan näkökulmasta.
54 Väitteestä, jonka mukaan vähittäismyyntipalveluilla ja jakelupalveluilla on toisistaan erilliset tarkoitukset, on todettava, että niillä on viime kädessä yhteisenä tarkoituksena myynti loppukuluttajalle. Kuten valituslautakunta on asianmukaisesti todennut riidanalaisen päätöksen 28 kohdassa, näihin kahteen ryhmään kuuluvien palvelujen sisältönä on tavaroiden toimittaminen loppukuluttajille. Tämä arviointi ei ole ristiriidassa oikeuskäytännön kanssa, jonka mukaan vähittäiskaupan tavoite on tavaroiden myynti kuluttajille ja tämä kauppa käsittää oikeudellisen myyntitoimen lisäksi kaiken muun toiminnan, jota kauppias harjoittaa saattaakseen tuollaisen toimen päätökseen, ja jonka mukaan tämä toiminta muodostuu muun muassa myytäväksi tarjottavien tuotteiden valikoiman laatimisesta ja sellaisten erilaisten palvelujen tarjoamisesta, joiden tarkoituksena on saada kuluttaja tekemään mainitun toimen kyseisen kauppiaan kanssa eikä kilpailijan kanssa (ks. asia C-418/02, Praktiker Bau- und Heimwerkermärkte, tuomio 7.7.2005, Kok., s. I-5873, 34 kohta ja asia T-213/09, Yorma’s v. SMHV – Norma Lebensmittelfilialbetrieb (YORMA’S), tuomio 15.2.2011, 33 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen, ei julkaistu oikeustapauskokoelmassa).
55 Kuten väliintulija on aiheellisesti huomauttanut istunnossa, kantaja ei missään tapauksessa voi nojautua perusteluissaan edellä 54 kohdassa mainitussa asiassa Praktiker Bau- und Heimwerkermärkte, annetun tuomion 34 kohtaan. Tämä oikeuskäytäntö nimittäin liittyy siihen tarkoin rajattuun asiayhteyteen, jossa Bundespatentgericht (liittotasavallan patenttituomioistuin) esitti ennakkoratkaisukysymyksen, jolla se tiedusteli yhteisöjen tuomioistuimelta, oliko tavaroiden vähittäiskauppa jäsenvaltioiden tavaramerkkilainsäädännön lähentämisestä 21.12.1988 annetun ensimmäisen neuvoston direktiivin 89/104/ETY (EYVL 1989, L 40, s. 1) 2 artiklassa tarkoitettu palvelu. Yhteisöjen tuomioistuimen tuossa asiassa esittämä tulkinta ei kuitenkaan voi muodostaa vähittäiskaupan palvelun käsitteen tyhjentävää ja yleisesti sovellettavaa määritelmää.
56 Edellä 33 kohdassa mainittu oikeuskäytäntö huomioon ottaen valituslautakunnan arviointi, jonka mukaan vähittäismyyntipalvelut ja jakelupalvelut ovat toisiaan täydentäviä, on hyväksyttävä. Vähittäismyyntipalvelujen tarjoajat nimittäin ovat yleensä riippuvaisia jakelupalveluista järjestääkseen toimintansa erityisesti tavaroiden kuljettamiseksi niiden myyntipisteisiin. Koska jakelupalveluilla ja vähittäismyyntipalveluilla pyritään samaan tavoitteeseen ja ne tapahtuvat verrattain myöhäisessä myyntiketjun vaiheessa, on mahdollista, että kohdeyleisö ajattelee saman yrityksen huolehtivan näistä palveluista.
57 Näin ollen valituslautakunta on menetellyt asianmukaisesti todetessaan riidanalaisen päätöksen 28 kohdassa, että jakelupalvelut ja vähittäismyyntipalvelut ovat keskenään samankaltaisia silloin, kun kyse on samoista tai hyvin samankaltaisista tavaroista.
Merkkien vertailu
58 Valituslautakunta on menetellyt asianmukaisesti katsoessaan, että kyseessä olevat tavaramerkit olivat ulkonäöltään vain vähäisessä määrin toistensa kaltaisia mutta niiden lausuntatapa ja merkityssisältö olivat täysin samanlaiset, mitä asianosaiset eivät myöskään ole kiistäneet.
Sekaannusvaara
59 Käsiteltävänä olevassa asiassa on syytä hyväksyä riidanalaisen päätöksen 42 kohtaan sisältyvä valituslautakunnan arviointi, jonka mukaan aikaisemman tavaramerkin erottamiskyky oli kokonaisuutena arvioiden varsin heikko, mitä asianosaiset eivät myöskään ole kiistäneet.
60 Sekaannusvaaraa kokonaisuutena arvioitaessa on siten muistutettava, että kyseessä olevat palvelut ovat samankaltaisia, että kyseessä olevat tavaramerkit ovat ulkonäöltään vain vähäisessä määrin toistensa kaltaisia mutta lausuntatavaltaan ja merkityssisällöltään täysin samanlaisia ja että aikaisemman tavaramerkin erottamiskyky on heikko. Tämän vuoksi valituslautakunta on menetellyt asianmukaisesti päätyessään katsomaan, että sekaannusvaara kohdeyleisön keskuudessa on ollut olemassa.
61 Kaikesta edellä todetusta seuraa, että ainoa kanneperuste on hylättävä perusteettomana.
62 Näin ollen kanne on hylättävä kokonaisuudessaan.
Oikeudenkäyntikulut
63 Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 87 artiklan 2 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska kantaja on hävinnyt asian, se on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut SMHV:n ja väliintulijan vaatimusten mukaisesti.
Näillä perusteilla
UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (kuudes jaosto)
on ratkaissut asian seuraavasti:
1) Kanne hylätään.
2) Basic AG Lebensmittelhandel velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
Frimodt Nielsen | Dehousse | Collins |
Julistettiin Luxemburgissa 26 päivänä kesäkuuta 2014.
Allekirjoitukset