Language of document :

Valitus, jonka Carlo De Nicola on tehnyt 3.8.2011 virkamiestuomioistuimen asiassa F-49/10, De Nicola v. EIP, 28.6.2011 antamasta tuomiosta

(Asia T-418/11 P)

Oikeudenkäyntikieli: italia

Asianosaiset

Valittaja: Carlo De Nicola (Strassen, Luxemburg) (edustaja: asianajaja L. Isola)

Muu osapuoli: Euroopan investointipankki

Vaatimukset

Valittaja vaatii unionin yleistä tuomioistuinta

muuttamaan virkamiestuomioistuimen 28.6.2011 antamaa tuomiota asiassa F-49/10, joka koski

11.5.2011 päivättyyn sähköpostiviestiin sisältyvän päätöksen kumoamista siltä osin kuin EIP ei suostunut hallinnollisen menettelyn loppuun saattamiseen ja esti yrityksen riidan sovinnolliseen ratkaisemiseen hyläten implisiittisesti vaatimuksen 3 000,00 euron suuruisten sairauskulujen korvaamisesta

EIP:n velvoittamista korvaamaan yhtäältä 3 000,00 euron suuruiset kulut, jotka ovat aiheutuneet valittajalle hänelle määrätystä ja Italiassa annetusta laserhoidosta, ja toisaalta korot, korvaus rahan arvon alenemisesta ja oikeudenkäyntikulut.

Oikeudelliset perusteet ja pääasialliset perustelut

Valituksensa tueksi valittaja vetoaa seuraaviin perusteisiin.

A)    Tosiseikat

1)     Valittaja katsoo, että yksi vaatimuksista on otettu vääristyneellä tavalla huomioon ja että toisesta ei ole lausuttu.

2)     Valittaja katsoo, että etuoikeutetusta asemastaan johtuen toimielin on jälleen kerran tyytynyt ilmaisemaan tietyt seikat, jotka virkamiestuomioistuin on katsonut näytetyiksi.

Kumoamisvaatimus

3)     Valittaja vaatii kumottavaksi 11.5.2011 päivätyllä sähköpostilla valittajalle tiedoksiannetun päätöksen siltä osin kuin EIP kieltäytyi nimeämästä kolmatta lääkäriä, soveltamasta EIP:n henkilöstösääntöjen 41 artiklan mukaista sovittelumenettelyä ja korvaamasta valittajalle 3 000,00 euron suuruisia kuluja hänelle määrätystä ja Italiassa annetusta laserhoidoista.

4)     Virkamiestuomioistuin on katsonut, että väite, joka koski kolmannen lääkärin nimeämisestä kieltäytymistä, oli jätettävä tutkimatta, koska valittajan olisi sen mukaan pitänyt valittaa 24.3.2008 päivätystä kuvitteellisesta päätöksestä selittämättä yhteyttä, jonka se katsoi olevan riidanalaisen päätöksen ja valittajalle vastaisen päätöksen välillä, ja täsmentämättä niitä sääntöjä, joiden nojalla EIP:n asiantuntijalääkärin muuttui EIP:n hylkäämispäätökseksi.

5)     Valittaja katsoo, ettei näkemys, joka on sisäinen toimi, ole hänelle vastainen päätös, eikä siitä voida koskaan valittaa erikseen.

    Virkamiestuomioistuin on sen sijaan katsonut aiemman oikeuskäytännön kumoten, että sisäisestä toimesta on valitettava kolmen kuukauden kuluessa ja että määräaika, jonka kuluessa on nostettava kanne, alkaa kulua päivänä, jolloin työntekijä esittää vaatimuksen, riippumatta päätöksen tekemisestä tai siitä, ovatko päätöksen perustelut tiedossa.

Valittaja katsoo, ettei sellaista säännöstöä voida soveltaa, joka on tarkoitettu sovellettavaksi julkisiin toimielimiin ja jota virkamiestuomioistuin on soveltanut EIP:iin, joka toimii yksityisenä pankkina ja jonka työntekijöiden työsopimukset ovat luonteeltaan yksityisoikeudellisia. Tästä seuraa, etteivät henkilöstöön sovellettavat toimet ole luonteeltaan hallinnollisia toimia, ne eivät merkitse julkisen vallan käyttöä eivätkä ne viranomaistoimia, jolloin niihin ei sovelleta laillisuusolettamaa. Tästä syystä työntekijöitä ei voida rinnastaa virkamiehiin eikä sellaisille pankin sisäisille toimille tarvitse turvata välitöntä pysyvyyttä, joihin mikä tahansa yksityinen pankki voisi ryhtyä.

Valittaja katsoo myös, että valituksenalaisen tuomion perustelut ovat epäloogiset, koska tuomiossa ei oteta huomioon valittajan virheen anteeksiannettavuutta ja koska siinä katsotaan valittajan olleen tietoinen toimesta, josta oli ilmoitettu ainoastaan hänen asianajajalleen.

8)    Valittaja vetoaa myös siihen, että kaikissa oikeusjärjestyksissä pätemättömästä toimesta voi valittaa milloin tahansa, eikä tällaisiin toimiin sovelleta kumoamiskelpoisiin toimiin sovellettavaa lyhyttä määräaikaa.

9)     EIP:n henkilöstösääntöjen 41 artiklan mukaisesta sovittelumenettelystä valittaja katsoo, ettei kyse ole menettelyllisestä edellytyksestä, ja siksi virkamiestuomioistuin on virheellisesti rinnastanut sen Euroopan unionin virkamiehiin sovellettavaan hallinnolliseen muutoksenhakuun, joka on pakollinen ja joka rajoittaa mahdollisuutta nostaa myöhemmin kanne tuomioistuimessa.

10)     Sovittelumenettelystä kieltäytymisen osalta valittaja katsoo, että virkamiestuomioistuimen päätös on lainvastainen, koska pankki ei voi missään olosuhteissa kieltäytyä tästä menettelystä.

    Tästä seuraa, että kieltäytymistä ei voida oikeuttaa hyväksyttävästi millään perusteella ja että jos työntekijän vaatimus hyväksytään, pankin vastuuta on pidettävä ankarampana ja se on ehdottomasti velvoitettava korvaamaan menettelystä aiheutuneet kulut.

11)     Implisiittisestä kieltäytymisestä, joka koskee laserhoidosta aiheutuneita kuluja, De Nicola katsoo, että perustelujen puuttuminen on selvä osoitus harkintavallan väärinkäytöstä, koska korvauksen maksamisesta voidaan kieltäytyä vain kolmessa tapauksessa ja koska muodollisen toimen puuttuminen merkitsee mitättömyyttä, josta voidaan valittaa milloin tahansa.

12)     Valittaja katsoo lopuksi, että virkamiestuomioistuimen päätöstä olla lausumatta asiasta, koska sillä ei ole ollut tiedossaan asian kannalta tarpeellisia seikkoja, on pidettävä myös lainvastaisena.

C)    Vaatimus asiaan liittyvien kulujen korvaamisesta

13)    Virkamiestuomioistuin katsoi, ettei vaatimusta voida ottaa tutkittavaksi lis pendens -vaikutuksen vuoksi, vaikka lis pendens -vaikutuksesta ei ole säännöksiä työjärjestyksessä. Valittajan mukaan virkamiestuomioistuin ei ole selittänyt, miten sellaiset vaatimukset voivat olla identtisiä, joista toinen on esitetty ensimmäisessä oikeusasteessa vireillä olevassa asiassa ja toinen muutoksenhakuasteessa vireillä olevassa asiassa eikä sitä, miten - ja kenen toimesta - päätöksen perusteena olevat tosiseikat on esitetty.

14)     Valittaja katsoo lopuksi, että valituksen hyväksyminen ja valituksenalaisen tuomion muuttaminen merkitsevät, että sekä ensimmäisessä oikeusasteessa että muutoksenhausta aiheutuneita kuluja koskeva vaatimus ratkaistaan uudelleen.

____________