UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (laajennettu kolmas jaosto)

18 päivänä lokakuuta 2023 (*)

Kilpailu – Kartellit tai muut yhteistoimintajärjestelyt – Eteenimarkkinat – Päätös, jolla todetaan SEUT 101 artiklan rikkominen – Oston yhden hintatekijän yhteensovittaminen – Sovintomenettely – Sakko – Sakon perusmäärän mukauttaminen – Sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen 37 kohta – Rikkomisen uusiminen – Sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen 28 kohta – Täysi harkintavalta – Vastakanne, jossa vaaditaan sakon määrän korottamista

Asiassa T‑590/20,

Clariant AG, kotipaikka Muttenz (Sveitsi), ja

Clariant International AG, kotipaikka Muttenz,

edustajinaan asianajajat F. Montag ja M. Dreher,

kantajina,

vastaan

Euroopan komissio, asiamiehinään A. Boitos, I. Rogalski ja J. Szczodrowski,

vastaajana,

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (laajennettu kolmas jaosto),

toimien päätösharkinnassa kokoonpanossa: puheenjohtaja M. van der Woude sekä tuomarit G. De Baere (esittelevä tuomari), G. Steinfatt, K. Kecsmár ja S. Kingston,

kirjaaja: hallintovirkamies I. Kurme,

ottaen huomioon asian käsittelyn kirjallisessa vaiheessa esitetyn,

ottaen huomioon 24.11.2022 pidetyssä istunnossa esitetyn,

on antanut seuraavan

tuomion

1        Kantajina olevat Clariant AG ja Clariant International AG vaativat SEUT 263 artiklaan perustuvalla kanteellaan ensisijaisesti SEUT 101 artiklan mukaisesta menettelystä 14.7.2020 annetun komission päätöksen C(2020) 4817 final (Asia AT.40410 – Eteeni) (jäljempänä riidanalainen päätös) kumoamista osittain ja toissijaisesti niille kyseisessä päätöksessä yhteisvastuullisesti määrätyn sakon määrän alentamista. Euroopan komissio vaatii vastakanteessaan kyseisen sakon määrän korottamista.

I       Asian tausta

A       Hallinnollinen menettely

2        Yksi eteenin ostoihin liittyneeseen kilpailunvastaiseen yhteydenpitoon osallistuneista neljästä yrityksestä haki 29.6.2016 sakoista vapauttamista sakoista vapauttamisesta ja sakkojen lieventämisestä kartelleja koskevissa asioissa annetun komission tiedonannon (EUVL 2006, C 298, s. 17; jäljempänä yhteistyötiedonanto) perusteella.

3        Kilpailunvastaiseen yhteydenpitoon osallistuneet kolme muuta yritystä hakivat 23.5.–3.7.2017 niin ikään sakoista vapauttamista tai toissijaisesti mahdollisuutta sakon määrän alentamiseen yhteistyötiedonannon mukaisesti.

4        Komissio aloitti 10.7.2018 [SEUT 101 ja SEUT 102] artiklassa vahvistettujen kilpailusääntöjen täytäntöönpanosta 16.12.2002 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1/2003 (EYVL 2003, L 1, s. 1) 11 artiklan 6 kohdan mukaisen menettelyn, joka kohdistui kyseisiin neljään yritykseen (jäljempänä yhdessä kartellin jäsenet), sovintoon tähtäävien keskustelujen aloittamiseksi sovintomenettelyn toteuttamisesta asetuksen (EY) N:o 1/2003 7 ja 23 artiklan mukaisten päätösten tekemiseksi kartelliasioissa annetun komission tiedonannon (EUVL 2008, C 167, s. 1; jäljempänä sovintomenettelytiedonanto) mukaisesti.

5        Kantajat ilmoittivat komissiolle 23.7.2018 päivätyllä kirjeellä olevansa halukkaita aloittamaan sovintoon tähtäävät keskustelut.

6        Komissio ilmoitti kantajille kyseisten keskustelujen aikana väitteet, jotka se aikoi esittää kantajien osalta, ja näytti niille näiden väitteiden perusteena olevia asiakirja-aineistoon sisältyviä keskeisiä todisteita. Komissio antoi myös arvion niille määrättävän sakon suuruudesta.

7        Kantajat esittivät 20.11.2019 [SEUT 101 ja SEUT 102] artiklan mukaisten komission menettelyjen kulusta 7.4.2004 annetun komission asetuksen (EY) N:o 773/2004 (EUVL 2004, L 123, s. 18) 10 a artiklan 2 kohdan kolmannen alakohdan mukaisesti sovintoehdotuksensa, jossa ne myönsivät yhteisvastuunsa rikkomiseen osallistumisesta. Kantajat ilmoittivat myös sen sakon enimmäismäärän, 159 663 000 euroa, jonka ne voisivat hyväksyä sovintomenettelyssä.

8        Komissio antoi väitetiedoksiannon 7.2.2020. Kantajat vahvistivat 24.2.2020, että väitetiedoksianto vastasi asianmukaisesti niiden tekemää sovintoehdotusta ja että ne olivat edelleen täysin sitoutuneita sovintomenettelyn jatkamiseen.

B       Riidanalainen päätös

9        Komissio antoi riidanalaisen päätöksen 14.7.2020.

1.     Kuvaus rikkomisesta

10      Komissio totesi kantajien osallistuneen yhtenä kokonaisuutena pidettävään jatkettuun rikkomiseen, joka muodostui arkaluonteisten kaupallisten ja hinnoitteluun liittyvien tietojen vaihtamisesta ja eteenin ostoihin liittyvän hintatekijän vahvistamisesta Alankomaissa, Belgiassa, Ranskassa ja Saksassa 26.12.2011–29.3.2017 (riidanalaisen päätöksen 1 artiklan c alakohta).

11      Rikkomisessa oli kyse eteenin ostamisesta myyntimarkkinoilta, pois lukien kytköskäyttöön tuotettu eteeni eli eteeni, jonka tuottajat tuottavat ja käyttävät omaan kulutukseensa.

12      Eteenin osto tapahtui yleensä pitkäaikaisten toimitussopimusten perusteella. Näissä toimitussopimuksissa viitattiin usein kuukausittaiseen sopimushintaan eteenin ostohintojen epävakauden riskin huomioon ottamiseksi. Kuukausittaisen sopimushinnan vahvistamiseksi seuraavalle kuukaudelle kahden eri toimittaja-ostaja-parin välillä oli tehtävä kaksi erillistä mutta keskenään identtistä kahdenvälistä sopimusta, joita kutsuttiin ”hintasopimuksiksi”. Kun yksi hintasopimus oli tehty, osapuolet saattoivat ilmoittaa sopimuksestaan yksityiselle ja riippumattomalle tietopalveluyritykselle, joka julkisti kyseisen hintasopimuksen markkinoille. Kun toinenkin toimittaja-ostaja-pari oli sopinut identtisestä hinnasta, tietopalveluyritykset julkistivat kyseisen hinnan seuraavan kuukauden kuukausittaiseksi sopimushinnaksi.

13      Komissio korosti, ettei kuukausittainen sopimushinta ollut nettohinta, vaan tietyissä toimitussopimuksissa käytettävä hinnoittelukaavan osa. Se vaikutti siten suoraan todelliseen ostohintaan, joka eteenistä maksettiin kyseisten toimitussopimusten mukaisesti tietyissä eteenin käteismarkkinoilla suoritetuissa liiketoimissa.

14      Komissio katsoi kartellin jäsenten sovittaneen markkinakäyttäytymistään yhteen kuukausittaista sopimushintaa koskevilla kahdenvälisillä sopimuksillaan sopimalla ensinnäkin kohdehinnoista, joita niillä oli aikomus käyttää neuvotellessaan kuukausittaisista sopimushinnoista eteenin myyjien kanssa, ja toiseksi niiden tavoitteena olleista lopullisista kuukausittaisista sopimushinnoista, jotka perustuivat hinnoittelutekijöitä koskevaan yhteiseen arvioon ja julkisiin analyyseihin. Kartellin jäsenet sovittivat yhteen myös tulevia kantojaan eteenin myyjien kanssa käytävissä hintasopimusneuvotteluissa. Ne vaihtoivat tietoja myös markkinasuuntauksista.

15      Kyseisen menettelyn tarkoituksena oli vaikuttaa kuukausittaisista sopimushinnoista käytäviin neuvotteluihin niin, että ostohinta asettuisi mahdollisimman alhaiseksi eteenin myyjien kanssa käytävissä hintasopimusneuvotteluissa.

16      Komissio totesi kyseisen menettelyn vastaavan ominaispiirteiltään SEUT 101 artiklassa tarkoitettua sopimusta tai yhteensovitettua menettelytapaa, jonka tarkoituksena on rajoittaa kilpailua eteenin ostomarkkinoilla. Kyseisen menettelyn vaikutuksia näihin markkinoihin ei siis ollut tarpeen tutkia, eikä ollut myöskään tarpeen selvittää, olivatko kartellin jäsenet onnistuneet lopulta saamaan haluamansa kuukausittaisen sopimushinnan.

17      Komissio toi esille kantajien osallistumisesta rikkomiseen ensinnäkin, että jälkimmäinen kantajista eli Clariant International oli myöntänyt varauksetta vastuunsa suorasta osallistumisestaan rikkomiseen 26.12.2011–29.3.2017, ja toiseksi, että ensimmäinen kantajista eli Clariant oli myöntänyt varauksetta olevansa yhteisvastuussa kokonaan omistamansa tytäryhtiön osallistumisesta rikkomiseen 26.12.2011–29.3.2017. Komissio totesi siis jälkimmäisen kantajan olevan yhteisvastuussa siksi, että se oli osallistunut rikkomiseen suoraan kyseisellä ajanjaksolla, ja ensimmäisen kantajan olevan yhteisvastuussa tästä rikkomisesta jälkimmäisen kantajan emoyhtiönä.

2.     Kantajille määrätyn sakon määrän laskenta

18      Kantajille määrättiin yhteisvastuullisesti 155 769 000 euron sakko (riidanalaisen päätöksen 2 artiklan c alakohta).

19      Sakon perusmäärän laskiessaan komissio otti tältä osin huomioon ensinnäkin eteenin ostojen arvon ajanjaksolta, joka käsitti viimeisen kokonaisen vuoden, jonka aikana kantajat olivat osallistuneet rikkomiseen, eli vuoden 2016.

20      Komission mukaan myynnin arvoa toimitusketjun myöhemmässä vaiheessa ei ollut asianmukaista käyttää sakon perusmäärän laskentapohjana, koska rikkominen koski ostokartellia ja koska kaikki osapuolet eivät olleet läsnä samoilla myyntimarkkinoilla toimitusketjun myöhemmässä vaiheessa.

21      Lisäksi komissio katsoi, että huomioon oli otettava ainoastaan niiden ostojen arvo, jotka olivat toteutuneet kuukausittaiseen sopimushintaan perustuvan hinnoittelukaavan sisältävien eteenin toimitussopimusten nojalla, sekä niiden eteenin käteismarkkinoilla toteutuneiden ostojen arvo, jotka perustuivat kuukausittaiseen sopimushintaan.

22      Toiseksi komissio otti sakon perusmäärän määrittäessään huomioon rikkomisen vakavuuden ja keston sekä tarvittavan pelotevaikutuksen.

23      Koska rikkominen muodostui horisontaalisesta hinnoittelusta, joka on luonteensa puolesta yksi vakavimpia kilpailunrajoituksia, komissio vahvisti aluksi vakavuuteen perustuvaksi kertoimeksi 15 prosenttia.

24      Sitten komissio otti huomioon sen, että kantajat olivat osallistuneet rikkomiseen 26.12.2011–29.3.2017 eli 1 921 päivän ajan, minkä pohjalta kestoon perustuvaksi kertoimeksi vahvistettiin 5,25.

25      Komissio vahvisti vielä pelotevaikutuksen aikaansaamiseksi 15 prosentin lisäsumman rikkomisen vakavuuden perusteella.

26      Kolmanneksi komissio mukautti sakon perusmäärää.

27      Ensinnäkin komissio korotti sakon perusmäärää 50 prosenttia asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaisesti määrättävien sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen (EUVL 2006, C 210, s. 2; jäljempänä sakkojen laskennasta annetut suuntaviivat) 28 kohdan mukaisesti sillä perusteella, että kantajat olivat syyllistyneet jo aiemmin samantyyppiseen SEUT 101 artiklan rikkomiseen. Komissio viittasi tältä osin [SEUT 101] artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan mukaisesta menettelystä 19.1.2005 tekemäänsä päätökseen K(2004) 4876 lopullinen (COMP/E-1/37.773 – MCAA) (jäljempänä MCAA-päätös), jossa ensimmäisen kantajan ja sen tytäryhtiön Clariant GmbH:n todettiin olevan vastuussa kartellista monokloorietikkahapon markkinoilla (jäljempänä MCAA-kartelli).

28      Komissio katsoi lisäksi, ettei asiaan liittynyt perusmäärän alentamiseen oikeuttavia lieventäviä seikkoja.

29      Toiseksi komissio korotti sakon perusmäärää 10 prosenttia sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen 37 kohdan mukaisesti asiaan liittyvien erityispiirteiden vuoksi ja riittävän pelotevaikutuksen aikaansaamiseksi.

30      Neljänneksi komissio varmisti asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan mukaisesti, ettei sakon määrä ollut yli 10:tä prosenttia kantajien kokonaisliikevaihdosta vuonna 2019.

31      Viidenneksi komissio alensi vielä sakon määrää sakoista vapauttamista tai sakkojen lieventämistä koskevan hakemuksen perusteella. Kantajille myönnettiin siten 30 prosentin alennus sakon määrään yhteistyötiedonannon perusteella.

32      Kuudenneksi sakon määrää alennettiin 10 prosenttia palkinnoksi kantajien sovintomenettelyn yhteydessä tekemästä yhteistyöstä.

II     Asianosaisten vaatimukset

33      Kantajat vaativat, että unionin yleinen tuomioistuin

–        kumoaa riidanalaisen päätöksen 2 artiklan c alakohdan siltä osin kuin siinä määrätään sakko, jonka määrä ylittää 94 405 800 euroa

–        toissijaisesti alentaa edellä mainitun päätöksen 2 artiklan c alakohdassa niille määrätyn sakon määrän oikeasuhteiseksi

–        hylkää komission vaatimuksen niille määrätyn sakon korottamisesta 181 731 000 euroon ja

–        velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

34      Komissio vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

–        hylkää kanteen

–        vahvistaa riidanalaisen päätöksen 2 artiklan c alakohdassa kantajille määrätyn sakon määräksi 181 731 000 euroa ja

–        velvoittaa kantajat korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

III  Oikeudellinen arviointi

A       Sakon kumoamista ja sen määrän alentamista koskevat vaatimukset

35      Kantajat vetoavat kanteessaan kolmeen kanneperusteeseen, joista kaksi ensimmäistä esitetään kumoamista koskevan vaatimuksen ja kolmas sakon määrän alentamista koskevan vaatimuksen tueksi. Kantajat väittävät ensimmäisessä kanneperusteessaan komission korottaneen virheellisesti sakon perusmäärää sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen 28 kohdan perusteella. Ne väittävät toisessa kanneperusteessaan komission korottaneen virheellisesti sakon perusmäärää edellä mainittujen suuntaviivojen 37 kohdan perusteella. Kolmas kanneperuste koskee sakon määrän suhteettomuutta rikkomisen vakavuuteen nähden.

1.     Ensimmäinen kanneperuste, jonka mukaan komissio on korottanut virheellisesti sakon perusmäärää sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen 28 kohdan perusteella

36      Aluksi on muistutettava, että riidanalaisen päätöksen 107–113 kohdasta ilmenee, että sakko määrättiin kantajille asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 ja 3 kohdan nojalla asetuksen N:o 773/2004 10 a artiklan 3 kohdan mukaisesti.

37      Asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 3 kohdan mukaan sakon suuruutta määrättäessä on otettava huomioon sekä rikkomisen vakavuus että sen kesto.

38      Tässä yhteydessä mahdollinen rikkomisen uusiminen kuuluu niihin seikkoihin, jotka on otettava huomioon kyseessä olevan rikkomisen vakavuutta arvioitaessa (tuomio 17.6.2010, Lafarge v. komissio, C‑413/08 P, EU:C:2010:346, 63 kohta ja tuomio 12.12.2014, Eni v. komissio, T‑558/08, EU:T:2014:1080, 276 kohta; ks. vastaavasti myös tuomio 7.1.2004, Aalborg Portland ym. v. komissio, C‑204/00 P, C‑205/00 P, C‑211/00 P, C‑213/00 P, C‑217/00 P ja C‑219/00 P, EU:C:2004:6, 91 kohta).

39      Sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen 28 kohdan ensimmäisessä luetelmakohdassa määritellään rikkomisen uusimiseen perustuva raskauttava seikka seuraavasti: yritys jatkaa tai toistaa samanlaista tai samantyyppistä rikkomista sen jälkeen, kun komissio tai kansallinen kilpailuviranomainen on todennut kyseisen yrityksen rikkoneen SEUT 101 tai SEUT 102 artiklan määräyksiä. Tällöin sakon perusmäärää voidaan korottaa jopa 100 prosenttia todettua rikkomista kohden.

40      Ensimmäinen kanneperuste jakautuu kolmeen osaan, joista ensimmäinen koskee asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 3 kohdan rikkomista sekä suhteellisuusperiaatteen ja hyvän hallinnon periaatteen loukkaamista siten, ettei komissio käyttänyt harkintavaltaansa; joista toinen koskee asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 3 kohdan rikkomista ja suhteellisuusperiaatteen loukkaamista siten, että komissio katsoi virheellisesti kantajien uusineen rikkomisen, ja joista kolmas koskee perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiä.

a)     Ensimmäisen kanneperusteen ensimmäinen osa, jonka mukaan komissio ei käyttänyt harkintavaltaansa

41      Kantajat arvostelevat komissiota siitä, ettei tämä ottanut riittävällä tavalla huomioon niitä erityisiä seikkoja, joiden perusteella rikkominen oli todettu MCAA-kartellin yhteydessä. Komissio totesi riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 138 perustelukappaleessa vain, etteivät seikat, joiden perusteella sakko oli jätetty määräämättä MCAA-kartellin yhteydessä, olleet merkityksellisiä nyt käsiteltävässä asiassa.

42      Kantajat nostavat esille useita seikkoja, joita komission olisi niiden mielestä pitänyt tarkastella. Ne väittävät, että MCAA-kartellia koskeva päätös osoitettiin ensimmäiselle kantajalle, koska tämä oli vastuussa emoyhtiönä. MCAA-kartellin oli toteuttanut erityisesti eräs yhtiö, jonka ensimmäinen kantaja oli ostanut myöhemmin. Ostohetkellä kartelli oli ollut olemassa jo vähintään 14 vuotta. Lisäksi kaksi ensimmäisen kantajan ostaman edellä mainitun yhtiön työntekijää, jotka vastasivat kyseiseen kartelliin liittyneestä toiminnasta, olivat jatkaneet kartellia salassa, eikä yksikään muu ensimmäisessä kantajassa työskennellyt henkilö ollut mukana kartellissa. Ensimmäinen kantaja havaitsi kyseisen kartellin sisäisten vaatimustenmukaisuustoimenpiteiden ansiosta ja teki kartellista ilmoituksen, minkä vuoksi komissio vapautti sen sakoista kokonaan. Nyt käsiteltävässä asiassa kyseessä olevaan rikkomiseen osallistui vain yksi yksittäinen työntekijä kaikkien kantajan muiden työntekijöiden ja esimiesten tietämättä. Kyseinen henkilö ei ollut ensimmäisen kantajan palveluksessa silloin, kun riidanalaiset menettelytavat oli toteutettu monokloorietikkahapon markkinoilla, ja hän oli toiminut ensimmäisen kantajan toteuttamista vaatimustenmukaisuustoimenpiteistä huolimatta.

43      Lisäksi kantajat väittävät komission loukanneen suhteellisuusperiaatetta, kun se vahvisti sakon korotuskertoimen. Koska sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen 28 kohdassa asetetaan tältä osin korotuksen vaihteluväliksi 0–100 prosenttia, komissiolla on suhteellisuusperiaatteen nojalla velvollisuus arvioida, mihin uusitun rikkomisen vakavuus asettuu kyseisellä vaihteluvälillä. Kantajien mukaan riidanalaisessa päätöksessä ei selvitetä kuitenkaan syitä, joiden vuoksi uusitun rikkomisen vakavuus oikeuttaisi 50 prosentin korotukseen.

44      Kantajat katsovat komission käyttäneen samoja arviointiperusteita oikeuttamaan samalla kertaa sekä rikkomisen uusimista koskevan toteamuksen että korotuskertoimen valinnan, vaikka kyseessä ovat toisistaan erilliset seikat, jotka on arvioitava erikseen. Lisäksi komissio soveltaa yhteisiä arviointiperusteita kaikissa rikkomisen uusimista koskevissa tapauksissa, eikä niiden perustella voida oikeuttaa tietyn uusimisen kohdalla käytettävää korotuskerrointa.

45      Lisäksi komission päätöskäytännöstä ilmenee yhtäältä, että ainoa tekijä, joka otettiin huomioon määritettäessä rikkomisen uusimiseen perustuvaa korotuskerrointa, oli aiempien rikkomisten lukumäärä, ja toisaalta, ettei korotuksen vaihteluvälin ensimmäistä puolikasta otettu huomioon. Komissio laiminlöi näin velvollisuutensa määrätä asianmukainen sakko, joka vastaa tietyn rikkomisen vakavuutta.

46      Komissio loukkaa yhdenvertaisen kohtelun, luottamuksensuojan ja oikeusvarmuuden periaatteita, koska se ei ota huomioon sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen 28 kohdan mukaisen sakkojen korotusasteikon ensimmäistä puolikasta, vaan soveltaa samaa yleistä 50 prosentin korotusta kaikkiin tapauksiin, joissa rikkominen on uusittu ensimmäisen kerran.

47      Komissio kiistää kantajien väitteet.

48      On muistettava, että komissiolla on harkintavaltaa sen valitessa tekijöitä, jotka se ottaa huomioon sakkojen määrän määrittämiseksi, ja näihin kuuluvat esimerkiksi asiaan liittyvät erityisolosuhteet, sen asiayhteys ja sakkojen ehkäisevä vaikutus, eikä sen tarvitse tukeutua mihinkään sitovaan tai tyhjentävään sellaisten arviointiperusteiden luetteloon, joka olisi ehdottomasti huomioitava. Rikkomisen uusimisen toteaminen ja sen erityispiirteiden arviointi kuuluvat komission harkintavaltaan (ks. vastaavasti tuomio 8.2.2007, Groupe Danone v. komissio, C‑3/06 P, EU:C:2007:88, 37 ja 38 kohta ja tuomio 29.9.2021, Nec v. komissio, T‑341/18, EU:T:2021:634, 103 ja 104 kohta).

49      Rikkomisen uusimisen huomioimisella pyritään saamaan yritykset, jotka ovat osoittaneet taipumusta olla piittaamatta kilpailusäännöistä, muuttamaan käyttäytymistään. Komissio voi näin ollen ottaa kussakin tapauksessa huomioon seikat, jotka ovat omiaan vahvistamaan tällaisen taipumuksen ja joihin kuuluu esimerkiksi aika, joka on kulunut asianomaisten rikkomisten välillä (tuomio 7.6.2011, Arkema France ym. v. komissio, T‑217/06, EU:T:2011:251, 294 kohta ja tuomio 29.9.2021, Nec v. komissio, T‑341/18, EU:T:2021:634, 77 ja 104 kohta).

50      Rikkomisen uusimiseen perustuvan sakon korotuksen oikeasuhteisuudesta on muistettava, että unionin yleinen tuomioistuin voi joutua tarkistamaan, onko komissio noudattanut suhteellisuusperiaatetta korottaessaan määrättyä sakkoa uusimisen perusteella ja etenkin onko tällainen korotus määrättävä, kun kyseisen rikkomisen ja aikaisemman kilpailusääntöjen rikkomisen välillä kulunut aika otetaan huomioon (tuomio 17.6.2010, Lafarge v. komissio, C‑413/08 P, EU:C:2010:346, 70 kohta ja tuomio 29.9.2021, Nec v. komissio, T‑341/18, EU:T:2021:634, 117 kohta).

51      Nyt käsiteltävässä asiassa komissio määräsi kantajille 50 prosentin korotuksen sakon määrään rikkomisen uusimisen vuoksi. Komissio totesi, että kyseisen rikkomisen tekoajankohtana ensimmäisen kantajan oli jo todettu olevan vastuussa kilpailunvastaisesta menettelystä MCAA-kartellia koskevassa päätöksessä.

52      Tarkemmin sanottuna komissio kävi riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 138 perustelukappaleessa läpi seikat, jotka se otti huomioon arvioidessaan, oliko kyseessä rikkomisen uusiminen. Komissio toi esille seuraavaa:

–        nyt käsiteltävässä asiassa rikkomiseksi katsottava menettelytapa oli alkanut kantajien osalta 26.12.2011 eli sen jälkeen, kun MCAA-kartellia koskeva päätös oli tehty 19.1.2005

–        kyseisen päätöksen tekemisen ja rikkomiseksi katsottavan menettelytavan alkamisen välillä kului vain vähän aikaa

–        kyseisiä kahta rikkomista on pidettävä ”samantyyppisinä” sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen 28 kohdassa tarkoitetussa merkityksessä, koska niillä molemmilla rikotaan SEUT 101 artiklaa

–        ensimmäinen kantaja oli rikkomiseen suoraan osallistuneen Clariant GmbH:n emoyhtiö, ja se muodosti Clariant GmbH:n kanssa yhden ainoan yrityksen rikkomisajanjaksolla, joten sen aiempi toiminta oli otettava huomioon pelkän Clariant GmbH:n toiminnan ohella

–        kyseisessä päätöksessä todetun rikkomisen erityisolosuhteet, joiden perusteella kantajat oli vapautettu sakosta, eivät ole merkityksellisiä tutkittaessa kilpailusääntöjen rikkomista, johon kantajat ovat syyllistyneet kyseisen päätöksen tekemisen jälkeen.

53      Kyseisestä johdanto-osan perustelukappaleesta ilmenee, että komissio on määrittänyt harkintavaltaansa käyttäen ne seikat, joiden perusteella se pystyi arvioimaan, olivatko kantajat uusineet rikkomisen.

54      Komissio otti huomioon erityisesti sen, että ensimmäinen kantaja oli rikkonut SEUT 101 artiklaa kahdesti peräkkäin niin, että rikkomisten välillä oli kulunut suhteellisen lyhyt ajanjakso, mikä osoittaa riittävällä tavalla taipumuksen olla piittaamatta kilpailusäännöistä (ks. vastaavasti tuomio 8.2.2007, Groupe Danone v. komissio, C‑3/06 P, EU:C:2007:88, 40 kohta).

55      Korotuskertoimen valinnasta on todettava, että kantajat väittävät virheellisesti, ettei komissio voinut perustella kyseisen kertoimen valintaa samojen seikkojen perusteella, jotka se mainitsee arvioidessaan, onko kyseessä rikkomisen uusiminen. Rikkomisen uusimiseen perustuvan korotuskertoimen valitessaan komission on nimittäin arvioitava seikkoja, joiden perusteella rikkomisen uusiminen voidaan todeta ja erityisesti aikaa, joka on kulunut kyseisen rikkomisen ja aikaisemman kilpailusääntöjen rikkomisen välillä, edellä tämän tuomion 50 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti.

56      Vaikka komission on hyväksyttävää ottaa huomioon muitakin seikkoja, kun se arvioi rikkomisen uusimista ja korotuskertoimen valintaa, niiden huomioon ottaminen kuuluu sen harkintavaltaan edellä tämän tuomion 48–50 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti. Komissio käytti siis harkintavaltaansa, kun se totesi nyt käsiteltävässä asiassa, etteivät MCAA-kartellia koskevan päätöksen kohteena olleen rikkomisen erityisolosuhteet, joita kantajat korostavat, olleet merkityksellisiä.

57      Kantajat eivät voi myöskään vedota tehokkaasti siihen, ettei komissio ole määrittänyt 50 prosentin korotuskerrointa rikkomisen erityisen vakavuuden perusteella. Komissio on nimittäin ottanut huomioon nimenomaisesti sen, että MCAA-kartellia koskevan päätöksen tekemisen ja nyt käsiteltävässä asiassa tarkastellun rikkomisen alkamisen välillä on kulunut hyvin vähän aikaa. Aiemman rikkomisen toteamisen ja uuden rikkomisen välillä kuluneen ajan arviointi riippuu kulloinkin käsiteltävän asian tilanteesta, joten komissio voi analysoida rikkomisen uusimisen erityistä vakavuutta kussakin tapauksessa kyseisen seikan avulla.

58      Koska kantajat väittävät, ettei riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 138 perustelukappaleeseen sisälly nimenomaista päättelyä, jolla voitaisiin perustella syyt, joiden vuoksi komissio on katsonut, etteivät tietyt MCAA-kartellin yhteydessä tehtyyn rikkomiseen liittyvät olosuhteet olleet merkityksellisiä, on todettava komission tavoin, että tällä väitteellä vedotaan riidanalaisen päätöksen perustelujen laiminlyöntiin. Tämä väite tutkitaan siis ensimmäisen kanneperusteen kolmannen osan yhteydessä.

59      Kantajat väittävät vielä olennaisin osin, että komissio on loukannut suhteellisuusperiaatetta sekä yhdenvertaisen kohtelun, luottamuksensuojan ja oikeusvarmuuden periaatteita, sillä rikkomisten uusimiseen liittyvästä komission päätöskäytännöstä ilmenee komission ottavan huomioon vain aiempien rikkomisten lukumäärän ja määräävän 50 prosentin korotuksen kaikissa tapauksissa, joissa on kyseessä ensimmäinen uusiminen, ottamatta huomioon sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen 28 kohdassa asetetun vaihteluvälin ensimmäistä puolikasta. Komission menettelytapa ei jätä sijaa yksittäisen rikkomisen vakavuuden tapauskohtaiselle arvioinnille.

60      On kuitenkin todettava, että nämä väitteet perustuvat komission päätöskäytännön arviointiin. Unionin tuomioistuin on todennut toistuvasti, että komission aiempi päätöskäytäntö ei ole sakkojen määrittämisen oikeudellinen kehys kilpailuoikeuden alalla ja että muita asioita koskevat päätökset ovat luonteeltaan yksinomaan viitteellisiä syrjinnän olemassaolon osalta (tuomio 26.1.2017, Zucchetti Rubinetteria v. komissio, C‑618/13 P, EU:C:2017:48, 38 kohta).

61      Joka tapauksessa ensinnäkin on todettu, että vaikka muitakin seikkoja voidaan ottaa huomioon, kahden samanlaisen tai samantyyppisen rikkomisen välillä kuluneen ajan huomioon ottaminen antaa komissiolle mahdollisuuden arvioida, onko yritys uusinut rikkomisen tietyssä tapauksessa, ja määrittää siten asianmukaisen korotuskertoimen suhteellisuusperiaatteen mukaisesti.

62      Yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamisen osalta on muistutettava toiseksi, että kyseinen periaate edellyttää, että toisiinsa rinnastettavia tilanteita ei kohdella eri tavalla eikä erilaisia tilanteita kohdella samalla tavalla, ellei tällaista kohtelua voida objektiivisesti perustella (ks. tuomio 24.9.2020, Prysmian ja Prysmian Cavi e Sistemi v. komissio, C‑601/18 P, EU:C:2020:751, 101 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Koska kantajat vetoavat kyseisen periaatteen loukkaamiseen, niiden on täsmennettävä ja osoitettava, mitä toiseen tilanteeseen rinnastettavissa olevaa tilannetta on kohdeltu eri tavalla tai mikä samalla tavalla kohdeltu tilanne on erilainen toiseen verrattuna (tuomio 12.4.2013, Du Pont de Nemours (Ranska) ym. v. komissio, T‑31/07, ei julkaistu, EU:T:2013:167, 311 kohta; ks. vastaavasti myös tuomio 28.5.2020, Agrochem-Maks v. komissio, T‑574/18, ei julkaistu, EU:T:2020:226, 105 kohta). Kantajat viittaavat komission päätöksiin selittämättä, olivatko kyseisten asioiden olosuhteet samanlaiset vai erilaiset kuin nyt käsiteltävässä asiassa.

63      Luottamuksensuojan ja oikeusvarmuuden periaatteiden loukkaamisesta on riittävää todeta kolmanneksi, ettei näiden väitteiden tueksi ole esitetty näyttöä.

64      Edellä esitetyn perusteella on todettava, että komissio käytti harkintavaltaansa todetessaan rikkomisen uusimisen ja päättäessään korottaa sakon perusmäärää 50 prosenttia. Komissio ei myöskään loukannut tässä yhteydessä suhteellisuusperiaatetta eikä yhdenvertaisen kohtelun, luottamuksensuojan ja oikeusvarmuuden periaatteita.

65      Ensimmäisen kanneperusteen ensimmäinen osa on siis hylättävä.

b)     Ensimmäisen kanneperusteen toinen osa, jossa väitetään virheellisesti kantajien uusineen rikkomisen

66      Kantajat väittävät, että rikkomisen uusimista koskevaan komission arviointiin liittyy oikeudellisia virheitä, ja ne esittävät tästä olennaisin osin neljä väitettä, jotka komissio kiistää.

1)     Ensimmäinen väite, jonka mukaan MCAA-kartellin yhteydessä tehty rikkominen ei ole samantyyppinen nyt käsiteltävässä asiassa kyseessä olevan rikkomisen kanssa

67      Kantajat väittävät komission tehneen oikeudellisen virheen todetessaan, että MCAA-kartellin yhteydessä tehty rikkominen ja nyt käsiteltävässä asiassa kyseessä oleva rikkominen ovat samanlaisia tai samantyyppisiä sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen 28 kohdassa tarkoitetussa merkityksessä.

68      Kantajien mukaan komission olisi pitänyt vertailla yksityiskohtaisesti näitä kahta rikkomista, joiden luonne ja ominaispiirteet eroavat toisistaan huomattavasti. MCAA-kartelli oli myyntikartelli, jolla pyrittiin korottamaan myyntihintoja toimitusketjun myöhemmässä vaiheessa lopullista myyntihintaa koskevien yhteensovitettujen ilmoitusten avulla. Kyseisen kartellin päätavoitteena oli säilyttää kartellin jäsenten markkinaosuudet määrien ja asiakkaiden jakamiseen perustuvalla järjestelmällä, johon oli liitetty tasoitusmekanismi sen takaamiseksi, että sovittuja määräkiintiöitä noudatetaan käytännössä. Myyntihintoja koskevien tietojen vaihto oli liitännäistä toimintaa kyseisen kartellin päätavoitteeseen nähden.

69      Nyt käsiteltävässä asiassa kyseessä oleva kartelli koski sitä vastoin raaka-aineen ostoa toimitusketjun edeltävässä vaiheessa. Toisin kuin MCAA-kartellissa, eteenin ostossa noudatettiin vapailla markkinoilla käytävää neuvottelumenettelyä, jonka aikana myyjät saattoivat valita lukuisten ostajien joukosta. Rikkomiseksi katsottavaan menettelyyn ei sisältynyt minkäänlaista markkinoiden tai asiakkaiden jakamista, eikä kartellin jäsenten välillä ollut minkäänlaista yhteydenpitoa toimitusketjun myöhemmässä vaiheessa tapahtuvan myyntitoiminnan osalta. Nyt käsiteltävässä asiassa kyseessä oleva rikkomiseksi katsottava menettelytapa syntyi ainutlaatuisissa olosuhteissa, jotka poikkesivat MCAA-kartelliin liittyneistä olosuhteista. Esimerkiksi se juonsi juurensa ostoihin liittyvään hyväksyttävään yhteistyöhön, jota oli tehty kolmen edellä mainitun osallistujan välillä rakenteellisten ja sopimusperusteisten kytkösten vuoksi.

70      Komissio totesi riidanalaisessa päätöksessä, että kyseessä olevat kaksi rikkomista, joista ensimmäinen kantaja tytäryhtiöineen oli todettu olevan vastuussa, kohdistuivat SEUT 101 artiklaan, joten niitä oli pidettävä samantyyppisinä sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen 28 kohdassa tarkoitetussa merkityksessä.

71      Tämä arviointi ei ole virheellinen. Oikeuskäytännön mukaan on näet niin, että rikkomiset ovat samanlaisia tai samantyyppisiä, niin että rikkomisen uusiminen voidaan todeta, jos niillä rikotaan SEUT 101 artiklaa (ks. vastaavasti tuomio 12.12.2007, BASF ja UCB v. komissio, T‑101/05 ja T‑111/05, EU:T:2007:380, 64 kohta ja tuomio 30.9.2009, Hoechst v. komissio, T‑161/05, EU:T:2009:366, 147 kohta).

72      MCAA-kartellin yhteydessä tehty rikkominen muodostui myyntikartellista, jolla pyrittiin korottamaan myyntihintoja toimitusketjun myöhemmässä vaiheessa, kun taas nyt käsiteltävässä asiassa kyseessä oleva rikkominen muodostui ostokartellista, jolla pyrittiin madaltamaan raaka-aineen (eteenin) ostohintaa. On kuitenkin riittävää todeta, että kummassakin tapauksessa ensimmäinen kantaja tytäryhtiöineen on osallistunut SEUT 101 artiklassa kiellettyyn kartelliin.

73      Lisäksi kyseessä olevilla kahdella rikkomisella on yhteisiä piirteitä, kuten komissio tuo esille. MCAA-kartellia koskevan päätöksen päätösosassa ilmoitetaan nimittäin, että ensimmäisen kantajan todetaan olevan vastuussa SEUT 101 artiklan rikkomisesta, joka tehtiin erityisesti korottamalla hintoja yhteensovitetulla tavalla ja vaihtamalla tietoja myyntimääristä ja hinnoista. Riidanalaisen päätöksen päätösosassa mainitaan kantajien rikkoneen SEUT 101 artiklaa siksi, että ne ovat olleet osallisina rikkomisessa, joka muodostui erityisesti eteenin ostoihin liittyvän hintatekijän vahvistamisesta ja arkaluonteisten kaupallisten ja hinnoitteluun liittyvien tietojen vaihtamisesta. Riidanalaisesta päätöksestä ilmenee niin ikään, että rikkomiseksi katsottavan menettelytavan tarkoituksena oli vaikuttaa kuukausittaisista sopimushinnoista käytäviin hintasopimusneuvotteluihin, jotta eteenin ostohinta asettuisi mahdollisimman alhaiseksi. Tästä seuraa, että hintojen tai hintatekijän vahvistamiseen liittyvät yhteensovitetut menettelytavat ja hintoja koskevien tietojen vaihtaminen toistuvat molemmissa kartelleissa, joihin ensimmäinen kantaja tytäryhtiöineen on osallistunut.

74      Edellä tämän tuomion 71 kohdassa mainitun oikeuskäytännön osalta on todettava lisäksi, ettei sillä seikalla, että nyt käsiteltävässä asiassa rikkomiseksi katsottava menettelytapa on syntynyt ainutlaatuisissa olosuhteissa ja erityisesti muutamien osallistujien välillä tehdyssä laillisessa yhteistyössä, ole merkitystä arvioitaessa samantyyppisten rikkomisten toistumista.

75      Komissio ei siten ole tehnyt virhettä todetessaan sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen 28 kohdassa tarkoitetun samantyyppisen rikkomisen toistuneen.

2)     Toinen väite, joka koskee kahden rikkomisen välillä kulunutta aikaa

76      Kantajien mukaan nyt käsiteltävässä asiassa kyseessä olevan rikkomisen ja aiemman rikkomisen välillä kuluneen ajan määrittämisessä on otettava lähtökohdaksi ajankohta, jona Clariant GmbH päätti MCAA-kartelliin liittyneen rikkomisen aktiivisesti omasta aloitteestaan ja haki sakosta vapauttamista tai sakon lieventämistä. Tämän perusteella kyseisten kahden rikkomisen välillä on kulunut yli 12 vuotta, joten kantajat eivät ole osoittaneet erityistä taipumusta kilpailusääntöjen rikkomiseen.

77      Kantajien mukaan etenkin 17.6.2010 annetusta tuomiosta Lafarge v. komissio (C‑413/08 P, EU:C:2010:346) ilmenee, että komission on otettava lähtökohdaksi rikkomisen tosiasiallinen ajankohta, jonka perusteella kahden rikkomisen välillä kulunut aika on määritettävä, eikä ajankohtaa, jona rikkominen todetaan ensimmäisen kerran. Kohtuullisuussyistä ja suhteellisuusperiaate huomioon ottaen aiempaan rikkomiseen liittyneen hallinnollisen menettelyn kestoa ei pidä ottaa huomioon.

78      Komissio totesi riidanalaisessa päätöksessä, että rikkomiseksi katsottava kantajien menettely oli alkanut 26.12.2011 eli vasta sen jälkeen, kun MCAA-päätös oli tehty 19.1.2005, ja että kyseisten kahden ajankohdan välillä oli kulunut vain vähän aikaa.

79      Tämä arviointi ei ole virheellinen. Edellä tämän tuomion 49 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaan komissio voi näet ottaa huomioon uusimiseen viittaavana seikkana esimerkiksi rikkomisten välillä kuluneen ajan.

80      On todettu erityisesti, että rikkomiset erottanut alle kymmenen vuoden ajanjakso osoitti yrityksen taipumuksen olla tekemättä asianmukaisia johtopäätöksiä siitä, että sen oli todettu rikkoneen kilpailusääntöjä (ks. vastaavasti tuomio 8.2.2007 Groupe Danone v. komissio, C‑3/06 P, EU:C:2007:88, 40 kohta ja tuomio 29.9.2021, Nec v. komissio, T‑341/18, EU:T:2021:634, 105 kohta).

81      Koska kantajien menettely alkoi nyt käsiteltävässä asiassa kyseessä olevan kartellin osalta melkein seitsemän vuoden kuluttua MCAA-päätöksen tekemisestä, komission oli perusteltua todeta, että niiden välillä kulunut pikemmin lyhyt ajanjakso osoitti kantajien taipumuksen olla tekemättä asianmukaisia johtopäätöksiä kyseisessä päätöksessä todetusta kilpailusääntöjen rikkomisesta.

82      Kantajat väittävät, että kyseessä olevien kahden rikkomisen välillä kuluneen ajan määrittämisessä lähtökohtana on käytettävä ajankohtaa, jona Clariant GmbH päätti MCAA-kartelliin liittyneen rikkomisen aktiivisesti omasta aloitteestaan ja haki sakosta vapauttamista tai sakon lieventämistä, sen sijaan että lähtökohtana olisi rikkomisen toteaminen kyseistä kartellia koskevassa päätöksessä.

83      On kuitenkin muistettava, että rikkomisen uusimisen huomioon ottaminen on perusteltua tehokkaamman rikkomista estävän vaikutuksen tarpeella, mistä todistaa se seikka, ettei aikaisempi rikkomisen toteaminen riittänyt estämään rikkomisen toistamista. Rikkomisen uusiminen todetaan välttämättä vasta sen jälkeen, kun ensimmäinen rikkominen on todettu ja siitä on määrätty seuraamus, koska uusiminen selittyy sillä, että kyseisellä seuraamuksella ei ole ollut riittävän estävää vaikutusta (ks. vastaavasti tuomio 8.7.2008, BPB v. komissio, T‑53/03, EU:T:2008:254, 392 kohta ja tuomio 7.6.2011, Arkema France ym. v. komissio, T‑217/06, EU:T:2011:251, 299 kohta).

84      Lisäksi sakon laskennasta annettujen suuntaviivojen 28 kohdan sanamuodosta ilmenee, että rikkomisen uusiminen on kyseessä silloin, kun yritys jatkaa tai toistaa samanlaista tai samantyyppistä rikkomista sen jälkeen, kun komissio tai kansallinen kilpailuviranomainen on ”todennut” kyseisen yrityksen rikkoneen SEUT 101 tai SEUT 102 artiklan määräyksiä. Suuntaviivat eivät ole sakkojen määräämisestä tehdyn päätöksen oikeudellinen perusta, koska kyseinen päätös perustuu asetukseen N:o 1/2003, vaan niissä määritetään yleisellä ja abstraktilla tasolla menetelmä, johon komissio on sitoutunut, kun se vahvistaa kyseisellä päätöksellä määrättyjen sakkojen suuruuden, ja varmistetaan täten yritysten oikeusvarmuus (ks. tuomio 5.10.2011, Romana Tabacchi v. komissio, T‑11/06, EU:T:2011:560, 71 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

85      Komissio ei siis ole tehnyt oikeudellista virhettä ottaessaan ensimmäisen rikkomisen toteamisesta kuluneen ajan arvioimisen lähtökohdaksi ajankohdan, jona se teki MCAA-päätöksen, jossa se totesi ensimmäisen kantajan ja Clariant GmbH:n rikkoneen kilpailusääntöjä.

86      On vielä syytä tuoda esille, että kantajat esittävät väitteensä tueksi virheellisen tulkinnan 17.4.2010 annetun tuomion Lafarge v. komissio (C‑413/08 P, EU:C:2010:346) 70 kohdasta. Unionin tuomioistuin on todennut kyseisessä kohdassa, että unionin tuomioistuimet voivat joutua ”tarkistamaan, onko komissio noudattanut suhteellisuusperiaatetta korottaessaan määrättyä sakkoa uusimisen perusteella ja etenkin onko tällainen korotus määrättävä, kun kyseisen rikkomisen ja aikaisemman kilpailusääntöjen rikkomisen välillä kulunut aika otetaan huomioon.” Kantajat päättelevät virheellisesti ilmaisusta ”aikaisemman kilpailusääntöjen rikkominen”, että kahden rikkomisen välillä kulunutta aikaa määritettäessä lähtökohtana olisi käytettävä aiemman rikkomiseksi katsottavan menettelyn alkamisajankohtaa. Unionin tuomioistuin toteaa näet edellä mainitun tuomion 86 kohdassa, että ”[unionin yleisen] tuomioistuimen päätelmä, jonka mukaan rikkomisen uusimisen huomioon ottamiseksi on riittävää, että yritys on aikaisemmin todettu syylliseksi samantyyppiseen rikkomiseen, vaikka kyseistä päätöstä koskeva muutoksenhaku olisikin vielä vireillä, on siis oikeudellisesti perusteltu.” Edellisen kohdan perusteella rikkomisen uusimisen arvioinnin kannalta ratkaisevaa on sen toteaminen, että yritys on vastuussa aikaisemmasta rikkomisesta.

87      Myöskään ajankohdan, jona Clariant GmbH päätti MCAA-kartellin yhteydessä tehdyn rikkomisen ja vaati sakoista vapauttamista tai sakkojen lieventämistä, ei voida katsoa vastaavan aikaisemman rikkomisen toteamista, sillä komissio ei ollut ottanut vielä tuossa vaiheessa kantaa kyseisen menettelytavan kilpailunvastaisuuteen eikä ensimmäisen kantajan ja Clariant GmbH:n vastuuseen. Sakoista vapauttamista koskevan hakemuksen perusteella komissio voi nimittäin ainoastaan todeta SEUT 101 artiklan rikkomisen lopullisessa päätöksessään (ks. yhteistyötiedonannon 8 ja 11 kohta) (ks. vastaavasti tuomio 20.1.2016, DHL Express (Italy) ja DHL Global Forwarding (Italy), C‑428/14, EU:C:2016:27, 54 kohta).

88      Sillä seikalla, että aikaisempaa rikkomista koskenut hallinnollinen menettely kesti useita vuosia, ei ole merkitystä todettaessa rikkomisen uusiminen nyt käsiteltävässä asiassa, sillä kyseisen toteamisen lähtökohtana on pidettävä MCAA-kartellia koskeneen päätöksen tekemisen ajankohtaa.

89      Komissio on siis todennut perustellusti, että MCAA-kartellia koskevan päätöksen tekemisen ja nyt käsiteltävässä asiassa rikkomiseksi katsottavan menettelyn alkamisen välillä on kulunut vain vähän aikaa.

3)     Kolmas väite, jonka mukaan rahamääräistä seuraamusta ei ole määrätty

90      Kantajien mukaan rikkomisen uusimiseen perustuvan sakon korottamisen peruste liittyy väistämättä aikaisemman rahamääräisen seuraamuksen pelotevaikutuksen tehottomuuteen. Tästä seuraa, että tutkittaessa asiaan liittyviä erityisolosuhteita ja tarvittavaa pelotevaikutuksen tasoa olisi huomioitava se, ettei aiemmin ole määrätty sakkoa. Kantajat eivät ole yrityksiä, joille on määrätty rahamääräinen seuraamus. Määrätyn sakon perusmäärällä on itsessään riittävä pelotevaikutus, eikä korottaminen ole perusteltua.

91      Tältä osin on riittävää todeta, että oikeuskäytännön mukaan rikkomisen uusimisen käsite ei välttämättä edellytä sen toteamista, että aikaisempi rahamääräinen seuraamus on määrätty, vaan pelkästään sen toteamista, että unionin kilpailuoikeutta on rikottu aiemmin (tuomio 25.10.2005, Groupe Danone v. komissio, T‑38/02, EU:T:2005:367, 363 kohta ja tuomio 8.7.2008, BPB v. komissio, T‑53/03, EU:T:2008:254, 387 kohta).

92      Rikkomisen uusimisen huomioon ottamisella pyritään näet saamaan yritykset, jotka ovat osoittaneet taipumusta olla välittämättä kilpailusäännöistä, muuttamaan käyttäytymistään, kun ilmenee, ettei se, että sen on aiemmin todettu syyllistyneen rikkomiseen, ole riittänyt estämään sitä toistamasta kilpailusääntöjen rikkomista merkitsevää käyttäytymistä. Ratkaiseva tekijä rikkomisen uusimisen määrittämisessä ei siis ole se, että aiemmin on määrätty sakko, eikä sitä suuremmalla syyllä sakon määrä, vaan se, että aiemmin on todettu kilpailusääntöjen rikkominen (tuomio 8.7.2008, BPB v. komissio, T‑53/03, EU:T:2008:254, 388 kohta).

93      Se, ettei kantajille määrätty sakkoa MCAA-kartellia koskevassa päätöksessä, ei näin ollen voi kyseenalaistaa sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen 28 kohdan soveltamista niiden osalta.

4)     Neljäs väite, jonka mukaan muita seikkoja ei ole otettu huomioon

94      Kantajat väittävät, että komissio ja unionin tuomioistuimet ovat ottaneet aiemmin huomioon muita seikkoja tehdessään kokonaisarvioinnin yrityksen taipumuksesta kilpailusääntöjen rikkomiseen. Niiden mukaan komissio ei olisi todennut rikkomisen uusimista, jos se olisi ottanut tällaisia muita seikkoja huomioon.

95      Kuten ensimmäisen kanneperusteen ensimmäisen osan tarkastelusta kuitenkin ilmenee, rikkomisen uusimisen toteaminen ja sen erityispiirteiden arviointi kuuluvat komission harkintavaltaan. Komission oli perusteltua todeta pelkästään, että kantajat ovat tehneet kaksi rikkomista, jotka ovat kohdistuneet SEUT 101 artiklaan ja joiden välillä on kulunut suhteellisen lyhyt ajanjakso, ja katsoa, etteivät kantajien esille nostamat seikat olleet merkityksellisiä.

96      Kantajien esittämät väitteet on hylättävä, eikä ensimmäisen kanneperusteen toista osaa voida hyväksyä.

c)     Ensimmäisen kanneperusteen kolmas osa, jonka mukaan perusteluvelvollisuus on laiminlyöty

97      Kantajat väittävät komission soveltaneen sakon perusmäärän 50 prosentin vakiokorotusta perustelematta kyseisen korotuskertoimen valintaa ja ottamatta huomioon yksityiskohtaisia perusteluja, jotka kantajat olivat esittäneet hallinnollisen menettelyn aikana.

98      Kantajat viittaavat 13.12.2016 annettuun tuomioon Printeos ym. v. komissio (T‑95/15, EU:T:2016:722, 55 kohta) ja 24.9.2019 annettuun tuomioon HSBC Holdings ym. v. komissio (T‑105/17, EU:T:2019:675, 351 kohta), joissa unionin yleinen tuomioistuin oli niiden mukaan velvoittanut komission perustelemaan tekemiensä mukautusten täsmällisen määrän.

99      Komissio kiistää kantajien väitteet.

100    Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan on niin, että SEUT 296 artiklassa edellytettyjen perustelujen on oltava kyseessä olevan toimen luonteen mukaisia ja niissä on selkeästi ja yksiselitteisesti ilmaistava riitautetun toimen tehneen toimielimen päättely siten, että niille, joita toimi koskee, selviävät sen syyt ja että unionin tuomioistuin voi harjoittaa valvontaansa. Perusteluissa ei tarvitse esittää kaikkia asiaan liittyviä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja koskevia yksityiskohtia, sillä tutkittaessa sitä, täyttävätkö toimen perustelut SEUT 296 artiklan vaatimukset, on otettava huomioon sen sanamuodon lisäksi myös asiayhteys ja kaikki asiaa koskevat oikeussäännöt (tuomio 2.4.1998, komissio v. Sytraval ja Brink’s France, C‑376/95 P, EU:C:1998:154, 63 kohta; tuomio 10.7.2019, komissio v. Icap ym., C‑39/18 P, EU:C:2019:584, 23 kohta ja tuomio 16.6.2022, Sony Optiarc ja Sony Optiarc America v. komissio, C‑698/19 P, EU:C:2022:480, 79 kohta).

101    Käsiteltävässä asiassa on todettava komission esittäneen yksityiskohtaisesti riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 138 perustelukappaleessa syyt, joiden perusteella se totesi kantajien uusineen rikkomisen (ks. edellä tämän tuomion 52 kohta).

102    Lisäksi kantajat ovat saaneet näiden seikkojen perusteella selville komission päättelyn, ja ne voivat voineet riitauttaa asian unionin yleisessä tuomioistuimessa, joka pystyy tutkimaan, onko riitauttaminen perusteltua.

103    Toisin kuin kantajat väittävät, komission ei tarvinnut selittää perusteluvelvollisuuden nojalla riidanalaisessa päätöksessä lisäksi, miksi se valitsi rikkomisen uusimiseen perustuvan korotuksen korotuskertoimeksi 50 prosenttia kaikkien mahdollisten korotuskertoimien joukosta (ks. vastaavasti tuomio 23.1.2014, Evonik Degussa ja AlzChem v. komissio, T‑391/09, ei julkaistu, EU:T:2014:22, 164 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

104    Kuten komissio tuo perustellusti esille, myöskään 13.12.2016 annettu tuomio Printeos ym. v. komissio (T‑95/15, EU:T:2016:722) ja 24.9.2019 annettu tuomio HSBC Holdings ym. v. komissio (T‑105/17, EU:T:2019:675) eivät ole merkityksellisiä. Näistä tuomioista ensin mainitussa unionin yleinen tuomioistuin totesi nimittäin, ettei komissio ollut perustellut erisuuruisten sakon perusmäärän alentamiskertoimien soveltamista eri yrityksiin, ja se korosti samalla, että komissio oli poikennut sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen mukaisesta yleisestä menetelmästään ja että perusteluvelvollisuutta oli siten noudatettava sitäkin suuremmalla syyllä. Näistä tuomioista jälkimmäisessä todettiin perusteluvelvollisuuden laiminlyönti alentamiskertoimen määrittelyn osalta, ja siinä korostettiin, ettei komissio ollut poikennut yleisestä menetelmästä, mutta se oli kuitenkin valinnut käyttävänsä tiettyä vertailuarvoa myynnin arvon määrittämiseksi, koska yrityksille ei syntynyt myyntiä sanan tavanomaisessa merkityksessä.

105    Nyt käsiteltävässä asiassa komissio sovelsi sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen 28 kohtaa kyseisen kohdan mukaisista arviointiperusteista poikkeamatta ja käytti kyseisessä kohdassa nimenomaisesti mainitulle vaihteluvälille asettuvaa korotuskerrointa. Edellä tämän tuomion 104 kohdassa mainituista tuomioista ei siis voida tehdä merkityksellisiä päätelmiä analogian kautta.

106    Ensimmäisen kanneperusteen kolmas osa ja siten ensimmäinen kanneperuste kokonaisuudessaan on näin ollen hylättävä.

2.     Toinen kanneperuste, jonka mukaan komissio on korottanut virheellisesti sakon perusmäärää sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen 37 kohdan perusteella

107    Aluksi on tuotava esille, että sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen 9–12 kohdan sekä 19 kohdan mukaan ”rajoittamatta jäljempänä [kyseisten suuntaviivojen] 37 kohdan soveltamista komissio käyttää seuraavaa kaksivaiheista menettelyä yrityksille – – määrättävän sakon laskennassa”. ”Ensiksi komissio määrittää perusmäärän kullekin yritykselle” ja ”toiseksi komissio voi mukauttaa perusmäärää korottamalla tai alentamalla sitä”; lisäksi täsmennetään, että sakon perusmäärä on laskettava ”osuutena myyntiarvosta, joka määritetään rikkomisen vakavuuden perusteella”.

108    Sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen 13 kohdan mukaan on niin, että ”määrittääkseen sakon perusmäärän komissio käyttää sellaisten rikkomiseen suoraan tai epäsuorasti – – liittyvien tavaroiden tai palveluiden myyntiarvoa, jotka yritys on myynyt Euroopan talousalueen (ETA) alueella sijaitsevalla asian kannalta merkityksellisellä maantieteellisellä alueella”.

109    Sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen 13 kohdan tavoitteena on käyttää yritykselle määrättävän sakon laskentapohjana lähtökohtaisesti määrää, joka heijastaa rikkomisen taloudellista merkitystä ja kyseisen yrityksen suhteellista osuutta siinä (ks. vastaavasti tuomio 22.10.2015, AC-Treuhand v. komissio, C‑194/14 P, EU:C:2015:717, 64 kohta ja tuomio 26.1.2017, Zucchetti Rubinetteria v. komissio, C‑618/13 P, EU:C:2017:48, 57 kohta).

110    Sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen 37 kohdan mukaan on niin, että ”vaikka näissä suuntaviivoissa esitellään yleiset sakon laskentamenetelmät, erityistapauksissa voi olla kuhunkin asiaan liittyvien erityispiirteiden vuoksi tai pelotevaikutuksen aikaansaamiseksi perusteltua, että komissio poikkeaa näistä menetelmistä”.

111    Toinen kanneperuste jakautuu kolmeen osaan, joista ensimmäinen koskee asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 3 kohdan rikkomista sekä suhteellisuusperiaatteen ja hyvän hallinnon periaatteen loukkaamista siten, ettei komissio käyttänyt harkintavaltaansa soveltaessaan sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen 37 kohtaa; joista toinen koskee asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 3 kohdan rikkomista ja suhteellisuusperiaatteen, luottamuksensuojan periaatteen ja oikeusvarmuuden periaatteen loukkaamista soveltamalla virheellisesti kyseisen kohdan mukaista korotusta ja joista kolmas koskee perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiä.

a)     Toisen kanneperusteen ensimmäinen osa, jonka mukaan komissio ei käyttänyt harkintavaltaansa

112    Kantajat arvostelevat komissiota olennaisin osin siitä, että tämä sovelsi sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen 37 kohtaa mekaanisesti käyttämättä harkintavaltaansa.

113    Kantajat väittävät komission käyttäneen riidanalaisessa päätöksessä yleisluonteista hypoteesia, jota ei ole näytetty toteen ja jonka mukaan on epätodennäköistä, että ostojen arvo vastaa ostokartellin taloudellista vaikutusta. Ne väittävät toimittaneensa hallinnollisen menettelyn aikana kuitenkin useita todisteita, jotka osoittavat, että käsiteltävään asiaan ja kyseisiin markkinoihin liittyvien erityisolosuhteiden vuoksi missään vaiheessa ei ole ollut syytä uskoa, että rikkomiseksi katsottavalla menettelytavalla olisi minkäänlaista merkittävää vaikutusta kyseisiin markkinoihin. Komissio ei ole kuitenkaan ottanut näitä seikkoja huomioon.

114    Lisäksi kantajat arvostelevat komissiota siitä, että tämä on vain viitannut aiempaan päätöskäytäntöönsä, vaikka sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen 37 kohtaa oli sovellettu yhdessä ainoassa ostomarkkinoilla tapahtuneeseen rikkomiseen liittyvässä tapauksessa, jonka tosiseikat poikkeavat huomattavasti nyt käsiteltävän asian tosiseikoista. Komissio ei siis ole toiminut hyvän hallinnon periaatteen edellyttämällä tavalla huolellisesti eikä puolueettomasti, eikä se ole käyttänyt harkintavaltaansa.

115    Kantajat väittävät, että komission arvioinnissa olevat puutteet ulottuvat myös sakon korotuskertoimen valintaan, sillä komissio ei ole selittänyt tätä valintaa, vaan se on maininnut riidanalaisessa päätöksessä ainoastaan, että 10 prosentin korotus on sen aiemman päätöskäytännön mukainen, ottamatta huomioon nyt käsiteltävän asian erityispiirteitä.

116    Komissio kiistää kantajien väitteet.

117    On muistettava, että komissiolla on laaja harkintavalta sakkojen laskentamenetelmän osalta kilpailua koskevien unionin sääntöjen rikkomistapauksessa. Tähän menetelmään sisältyy joustavia osatekijöitä, joiden perusteella komissiolla on mahdollisuus käyttää omaa harkintavaltaansa asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 ja 3 kohdan mukaisesti (ks. tuomio 1.8.2022, Daimler (Kartellit – Kotitalousjätteiden keräämiseen tarkoitetut jäteautot), C‑588/20, EU:C:2022:607, 58 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

118    Vaikka asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdassa jätetään komissiolle harkintavaltaa, siinä kuitenkin rajoitetaan sen käyttöä asettamalla objektiiviset kriteerit, joita komission on noudatettava. Siten tämän harkintavallan käyttämistä rajoittavat erityisesti komission itselleen asettamat käytännesäännöt (ks. vastaavasti tuomio 1.8.2022, Daimler (Kartellit – Kotitalousjätteiden keräämiseen tarkoitetut jäteautot), C‑588/20, EU:C:2022:607, 59 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

119    Edellä tämän tuomion 107–110 kohdan perusteella tässä yhteydessä on niin, että sakkojen laskennasta annetuissa suuntaviivoissa vahvistetun yleisen menetelmän yhteydessä komissio käyttää yritykselle määrättävän sakon määrän laskentapohjana myyntiarvoa, jotta tulokseksi saataisiin lähtökohtaisesti määrä, joka vastaa rikkomisen taloudellista merkitystä sekä kyseisen yrityksen suhteellista osuutta rikkomisessa. Edellä mainittujen suuntaviivojen 37 kohdan mukaisesti komissio voi kuitenkin poiketa tästä yleisestä menetelmästä, jos poikkeaminen on perusteltua kuhunkin asiaan liittyvien erityispiirteiden vuoksi tai pelotevaikutuksen aikaansaamiseksi tietyssä tapauksessa.

120    Nyt käsiteltävässä asiassa komissio toteaa riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 116–118 perustelukappaleessa, että koska eteeniin liittyvä rikkominen muodostui ostokartellista ja koska kaikki kartellin jäsenet eivät olleet läsnä samoilla markkinoilla toimitusketjun myöhemmässä vaiheessa, komission mukaan sakon perusmäärä oli laskettava pikemmin ostojen arvon perusteella kuin käyttämällä toimitusketjun myöhemmässä vaiheessa myytyjen tuotteiden myyntiarvoa.

121    Komissio katsoo riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 141–148 perustelukappaleessa, että sakon perusmäärän korottaminen oli perusteltua sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen 37 kohdan nojalla. Komissio toteaa seuraavaa:

–        Sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen 5 kohdasta ilmenee, että pelotevaikutuksen aikaansaamiseksi yksittäistapauksessa sekä yleisen pelotevaikutuksen aikaansaamiseksi on tarkoituksenmukaista käyttää sakkojen määritysperusteena rikkomiseen liittyvien tavaroiden tai palveluiden myyntiarvoa (riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 141 perustelukappale).

–        Yleisen menetelmän mukainen sakkojen määrän määrittämismenetelmä on sellainen, että mitä onnistuneemmin myyntikartelli toteutetaan, sitä suurempi on myyntiarvo ja siten myös sakon määrä. Kyseisten suuntaviivojen 6 kohdan mukaan rikkomiseen liittyvien tavaroiden ja palveluiden myyntiarvon sekä rikkomisen keston katsotaan yhdessä muodostavan asianmukaisen vertailuarvon rikkomisen taloudellisen merkityksen ja kunkin rikkomiseen osallistuneen yrityksen suhteellisen osuuden selvittämiseksi (riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 142 perustelukappale).

–        Käsiteltävässä asiassa kyseessä oleva rikkominen ei koske myyntikartellia vaan ostohintoja. Tällaisen kartellin väistämättömänä tavoitteena ei ole (osto)hinnan korottaminen vaan päinvastoin ostohinnan alentaminen tai sen korottamisen estäminen; jos sakon perusmäärä määritetään ottamalla huomioon ostojen arvo, päädytään tilanteeseen, jossa sakon määrä on kääntäen verrannollinen kartellin tavoitteeseen: mitä onnistuneemmin tällainen kartelli toteutetaan, sitä pienemmäksi ostojen arvo ja siten myös sakon määrä jäävät (riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 143 perustelukappale).

–        Koska kyseessä oleva kartelli on ostokartelli, on siis väistämättä niin, ettei ostojen arvo ole itsessään asianmukainen vertailuarvo, joka vastaisi rikkomisen taloudellista merkitystä. Tämä johtuu myös siitä, että toimivan yrityksen ostojen arvo on yleensä myynnin arvoa pienempi, minkä vuoksi sakon perusmäärän laskentapohja jää järjestelmällisesti alhaisemmaksi (riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 144 perustelukappale).

–        Jos kyseisten suuntaviivojen mukaista yleistä menetelmää sovellettaisiin ilman minkäänlaista mukautusta, ei näin ollen voitaisi varmistaa riittävää pelotevaikutusta, joka on välttämätön, jotta yrityksille, joita riidanalainen päätös koskee, koituisi seuraamus (pelotevaikutus yksittäistapauksessa) ja jotta muita yrityksiä estettäisiin ottamasta käyttöön samantyyppistä menettelytapaa (yleinen pelotevaikutus) (riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 145 perustelukappale).

–        Tämän erityispiirteen huomioon ottamiseksi ja riittävän pelotevaikutuksen aikaansaamiseksi on aiemman päätöskäytännön mukaisesti tarkoituksenmukaista soveltaa sakkoon 10 prosentin korotuskerrointa kaikkien kyseessä olevien yritysten kohdalla (riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 146 perustelukappale).

–        Oikeuskäytännön mukaisesti sakon korottaminen kyseisten suuntaviivojen 37 kohdan nojalla ei edellytä, että mahdolliset markkinoille kohdistuneet rikkomiseksi katsottavan menettelytavan todelliset vaikutukset olisi näytettävä tätä edeltävästi toteen (riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 147 perustelukappale).

–        Jokaisen osapuolen erityinen asema on otettu huomioon niin perusmäärää määritettäessä, koska jokaisen osapuolen ostojen arvo on eri, kuin niiden osallistumisen kestoa laskettaessa (riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 148 perustelukappale).

122    Komissio on siis käyttänyt harkintavaltaansa asianmukaisesti. Edellä tämän tuomion 120 ja 121 kohdassa esitettyjen seikkojen perusteella komissio on näet pitänyt harkintavaltaansa käyttäen välttämättömänä soveltaa sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen 37 kohtaa nyt käsiteltävässä asiassa ja korottaa sakon perusmäärää 10 prosenttia.

123    Komissio on ottanut tältä osin huomioon asian erityispiirteet eli sen, että kyseinen kartelli oli ostokartelli ja että myyntiarvon sijasta huomioon otettu ostojen arvo ei itsessään ollut asianmukainen vertailuarvo, joka olisi vastannut rikkomisen taloudellista merkitystä. Komissio on ottanut huomioon myös sen, että sakolla on saatava aikaan pelotevaikutus, todetessaan, ettei pelotevaikutusta saavutettaisi, jos yleistä menetelmää sovellettaisiin tekemättä minkäänlaista mukautusta.

124    Kantajat väittävät, ettei komissio käyttänyt harkintavaltaansa, koska se ei ottanut huomioon, ettei rikkomiseksi katsottavasta menettelystä ollut aiheutunut markkinoihin kohdistuvia vaikutuksia.

125    On kuitenkin riittävää todeta komission muistuttaneen perustellusti, ettei sakon korottaminen sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen 37 kohdan nojalla edellyttänyt, että mahdolliset markkinoille kohdistuneet rikkomiseksi katsottavan menettelyn todelliset vaikutukset olisi näytettävä tätä edeltävästi toteen (tuomio 7.11.2019, Campine ja Campine Recycling v. komissio, T‑240/17, ei julkaistu, EU:T:2019:778, 345 kohta).

126    Sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen 37 kohdan tarkoituksena on nimittäin antaa komissiolle mahdollisuus poiketa yleisestä menetelmästä, joka voi osoittautua toisinaan epäasianmukaiseksi tietyn asian erityisissä olosuhteissa (ks. vastaavasti tuomio 22.10.2015, AC-Treuhand v. komissio, C‑194/14 P, EU:C:2015:717, 65–67 kohta ja tuomio 10.7.2019, komissio v. Icap ym., C‑39/18 P, EU:C:2019:584, 27 kohta). Kyseisessä kohdassa todetaan sen soveltamisen osalta, että kuhunkin asiaan liittyvien erityispiirteiden vuoksi tai riittävän pelotevaikutuksen aikaansaamiseksi voi olla perusteltua poiketa yleisestä menetelmästä. Nämä arviointiperusteet eivät perustu välttämättä markkinoihin kohdistuvien rikkomisen vaikutusten arviointiin.

127    Kantajien ei siis ole perusteltua arvostella komissiota siitä, ettei tämä käyttänyt harkintavaltaansa jättäessään arvioimatta eteenin hintakartellin jäsenten rikkomiseksi katsottavan menettelytavan vaikutukset.

128    Myöskään se seikka, että komissio noudatti tässä samaa lähestymistapaa kuin SEUT 101 artiklan soveltamismenettelystä (asia AT.40018 – Auton akkujen kierrätys) 8.2.2017 annetussa komission päätöksessä C(2017) 900 final (jäljempänä auton akkujen kierrätystä koskeva päätös), jota unionin yleinen tuomioistuin on tarkastellut 23.5.2019 annetussa tuomiossa Recylex ym. v. komissio (T‑222/17, EU:T:2019:356) ja 7.11.2019 annetussa tuomiossa Campine ja Campine Recycling v. komissio (T‑240/17, ei julkaistu, EU:T:2019:778), ei merkitse komission harkintavallan käyttämättä jättämistä eikä hyvän hallinnon periaatteen loukkaamista. Komissio on nimittäin paitsi maininnut kyseisen päätöksen ja kyseiset tuomiot, se on myös selittänyt, mitkä olivat asian erityispiirteet ja miten nämä erityispiirteet estivät riittävän pelotevaikutuksen aikaansaamisen.

129    Sama pätee sovelletun korotuskertoimen valintaan. Komissio on nimittäin paitsi todennut, että 10 prosentin korotus on sen aiemman päätöskäytännön mukainen, se on myös selvittänyt asian erityispiirteet ja riittävän pelotevaikutuksen aikaansaamisen tarpeen, minkä perusteella se päätti korottaa sakon perusmäärää 10 prosenttia sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen 37 kohdan mukaisesti. Komissio käytti siten harkintavaltaansa.

130    Kantajat väittävät, ettei komissio ole selvittänyt riittävästi korotuskertoimen valintaa, mihin on todettava, että kyseisellä väitteellä vedotaan riidanalaisen päätöksen perustelujen puutteellisuuteen ja että se on hylättävä toisen kanneperusteen kolmannessa osassa esitettävistä syistä.

131    Edellä esitetyn perusteella toisen kanneperusteen ensimmäinen osa on hylättävä.

b)     Toisen kanneperusteen toinen osa, jonka mukaan sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen 37 kohdan mukaista korotusta on sovellettu virheellisesti

132    On muistettava, että aloilla, joilla komissiolla on edelleen harkintavaltaa, kyseisiä arviointeja koskeva laillisuusvalvonta rajoittuu sen tutkimiseen, ettei asiassa ole tehty ilmeistä arviointivirhettä (tuomio 18.7.2005, Scandinavian Airlines System v. komissio, T‑241/01, EU:T:2005:296, 64 ja 79 kohta ja tuomio 19.5.2010, IMI ym. v. komissio, T‑18/05, EU:T:2010:202, 120 kohta).

133    Kantajat väittävät, että riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 141–148 perustelukappaleessa esitetty arviointi, joka koskee sakon perusmäärän mukauttamista sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen 37 kohdan perusteella, sisältää virheitä, ja ne esittävät tästä viisi väitettä, jotka komissio kiistää.

1)     Ensimmäinen väite, jonka mukaan ostojen arvo ei merkitse rikkomisen taloudellisen merkityksen aliarviointia nyt käsiteltävässä asiassa

134    Kantajien mukaan missään vaiheessa ei ole ollut syytä uskoa, että kyseessä olevalla rikkomiseksi katsottavalla menettelytavalla voisi olla minkäänlaista merkittävää vaikutusta eteenin ostoarvoon, minkä komissiolle hallinnollisen menettelyn aikana toimitettu taloudellinen analyysi osoittaa.

135    Kyseisestä taloudellisesta analyysista ilmenee erityisesti, että ensinnäkään pieni ostajien ryhmä ei pysty määräämään kuukausittaista sopimushintaa koskevien hintasopimusten tulosta, koska eteenimarkkinoilla on enemmän ostajia kuin toimittajia. Eteenin hinta ei siten noudattele yksinkertaisesti eteenin pääasiallisen kustannustekijän, naftan, hintaa, vaan se on kohonnut jatkuvasti vuosien kuluessa, myös rikkomisajanjakson aikana. Kuukausittaista sopimushintaa koskevat hintasopimukset noudattavat yleensä yksityisten ja riippumattomien tietopalveluyritysten julkistamia ennusteita. Se, että kuukausittaista sopimushintaa koskevat lopulliset hintasopimukset sijoittuvat lähes aina tietopalveluyritysten ennustamalle vaihteluvälille, osoittaa, että nämä hintasopimukset on tehty objektiivisesti asianmukaisilla määrillä ja markkinatietojen mukaisesti.

136    Näiden seikkojen perusteella komission päättely ei ole ollut kantajien mukaan perusteltua silloin, kun komissio on todennut, että ostojen arvo johtaisi nyt käsiteltävässä asiassa kyseessä olevan rikkomisen taloudellisen merkityksen aliarviointiin.

137    Kyseinen väite perustuu kuitenkin riidanalaisen päätöksen virheelliseen tulkintaan.

138    Kuten edellä tämän tuomion 120 kohdasta ilmenee, komissio on nimittäin katsonut, että nyt käsiteltävässä asiassa kyseessä oleva rikkominen muodostui ostokartellista ja että sakon perusmäärä oli laskettava ostojen arvon perusteella, mitä kantajat eivät kiistä.

139    Kuten edellä tämän tuomion 121 kohdasta ilmenee olennaisin osin, komissio on todennut olevan epätodennäköistä, että ostojen arvo itsessään olisi rikkomisen taloudellista merkitystä vastaava asianmukainen vertailuarvo. Komissio on selittänyt tältä osin yhtäältä, että ostokartellin tavoitteena oli saada hintoja alennettua tai estää hintojen korottaminen, joten ostojen arvon huomioon ottaminen olisi johtanut tilanteeseen, jossa sakon määrä olisi kääntäen verrannollinen kartellin tavoitteeseen. Toisaalta komissio on todennut, että toimivan yrityksen kohdalla ostojen arvo on lähtökohtaisesti pienempi kuin myynnin arvo, minkä vuoksi sakon perusmäärän laskentapohja jää järjestelmällisesti alhaisemmaksi.

140    Komission päättely ei perustu siten siihen, että kyseinen kartelli on ollut onnistunut ja sen avulla on saatu alennettua eteenin ostohintaa, joten ostojen arvon huomioon ottaminen ei ollut asianmukainen muuttuja sakon määrän laskemiseksi. Komission päättely perustuu siihen, että ostokartellien yhteydessä on markkinoihin kohdistuvista rikkomisen vaikutuksista riippumatta väistämättä niin, ettei ostojen arvon huomioon ottaminen voi olla itsessään arvo, joka vastaa rikkomisen taloudellista merkitystä. Päätelmä, jonka mukaan ostojen arvo johtaa käsiteltävässä asiassa kyseessä olevan rikkomisen taloudellisen merkityksen aliarviointiin, ei perustu siis markkinoihin kohdistuviin rikkomiseksi katsottavan menettelytavan vaikutuksiin vaan ostojen arvon soveltumattomuuteen otettuna huomioon sakon määrän laskennassa.

141    Tämä arvio on yhteensopiva sen oikeuskäytännön kanssa, jonka mukaan komissiolla ei ole velvollisuutta ottaa sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen 37 kohdan soveltamiseksi huomioon mahdollisia markkinoille kohdistuneita rikkomiseksi katsottavan menettelytavan todellisia vaikutuksia (ks. edellä tämän tuomion 125 kohta). Kantajien toimittamassa taloudellisessa analyysissa, jonka mukaan kyseessä oleva kartelli ei ole ollut tehokas eivätkä kartellin jäsenet ole onnistuneet vaikuttamaan kuukausittaista sopimushintaa koskeviin hintasopimuksiin, ei siten voi kyseenalaistaa komission päätelmää, jonka mukaan ostojen arvo johtaa rikkomisen taloudellisen merkityksen aliarviointiin. Kantajien väitteitä on siten pidettävä tehottomina.

2)     Toinen kanneperuste, jonka mukaan sakon määrän korottaminen ei ollut välttämätöntä pelotevaikutuksen aikaansaamiseksi

142    Kantajat väittävät, että koska kyseessä olevat menettelytavat eivät voineet tuottaa hyötyä, kantajille määrätyn sakon määrä ylitti jo ilman sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen 37 kohdan mukaista 10 prosentin korotusta sen hypoteettisen hyödyn määrän, jonka ne olisivat voineet kohtuullisesti odottaa saavansa rikkomisesta. Lisäksi koska komissio oli jo korottanut sakkoa 15 prosentilla kyseisten suuntaviivojen 25 kohdan nojalla, se ei voinut määrätä mekaanisesti 10 prosentin lisäkorotusta kyseisten suuntaviivojen 37 kohdan nojalla.

143    Kuten edellä tämän tuomion 121 kohdasta ilmenee, komissio on todennut, että jos se olisi soveltanut sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen mukaista myyntiarvoon perustuvaa yleistä menetelmää tekemättä minkäänlaista mukautusta, ei sakolla olisi saatu aikaan riittävää pelotevaikutusta. Kyseisten suuntaviivojen 4 kohdan mukaisesti pelotevaikutus on kuitenkin välttämätön, jotta yrityksille, joita riidanalainen päätös koskee, koituisi seuraamus (pelotevaikutus yksittäistapauksessa) ja jotta myös muita yrityksiä estettäisiin ottamasta käyttöön samantyyppistä menettelytapaa (yleinen pelotevaikutus). Tämä päätelmä perustuu olennaisin osin siihen, ettei ostojen arvo sovellu vastaamaan rikkomisen taloudellista merkitystä.

144    Toisin kuin kantajat väittävät, komission päättely ei siis perustu siihen oletukseen, että kyseinen kartelli oli ollut tuloksekas ja tuottanut hyötyä kantajille, vaan se perustuu siihen toteamukseen, ettei ostojen arvo itsessään johtanut riittävän pelotevaikutuksen aikaansaamiseen.

145    Tämän perusteella kantajille kartellista mahdollisesti aiheutunut hyöty ei ollut merkityksellistä. Tässä yhteydessä on muistettava myös, että komission on hyväksyttävää ottaa huomioon sakon määrän laskemisen toisessa vaiheessa, erityisesti vakavuuteen perustuvaa kerrointa vahvistettaessa, että kartelli on ollut tehoton eivätkä sen jäsenet ole saaneet siitä hyötyä. Oikeuskäytännön mukaan tekijöihin, jotka voivat vaikuttaa kilpailusääntöjen rikkomisen vakavuuden arviointiin, kuuluvat kunkin yrityksen käyttäytyminen, kunkin yrityksen osuus kartellin perustamisessa, hyöty, jonka ne ovat voineet saada kartellista, yritysten koko, asianomaisten tavaroiden arvo sekä vaara, joka tällaisista kilpailusääntöjen rikkomisista aiheutuu unionin tavoitteille (ks. tuomio 26.1.2017, Roca Sanitario v. komissio, C‑636/13 P, EU:C:2017:56, 49 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

146    Väitteestä, jonka mukaan komissio oli jo soveltanut prosentuaalista kerrointa pelotevaikutuksen aikaansaamiseksi sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen 25 kohdan nojalla, minkä vuoksi komission ei ollut perustelua soveltaa lisäkorotusta kyseisten suuntaviivojen 37 kohdan nojalla, on muistutettava, että näiden kahden kohdan tarkoitukset poikkeavat toisistaan ja niitä voidaan soveltaa samanaikaisesti.

147    Sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen 25 kohdassa annetaan nimittäin komissiolle mahdollisuus lisätä lisäsumma estääkseen yrityksiä osallistumasta hintojen vahvistamisesta, markkinaosuuksista ja tuotantorajoituksista tehtäviin horisontaalisiin sopimuksiin tai muunlaisiin rikkomisiin, rikkomiseen osallistumisen kestosta riippumatta. Tällä mekanismilla pyritään estämään yrityksiä rikkomasta kilpailuoikeutta edes lyhyen ajanjakson ajan. Suuntaviivojen 37 kohdan tarkoituksena on puolestaan jättää komissiolle jonkin verran joustonvaraa sen takaamiseksi, että sakon kokonaismäärä on riittävän korkea pelotevaikutuksen aikaansaamiseksi asiaan liittyvät erityispiirteet huomioon ottaen (tuomio 7.11.2019, Campine ja Campine Recycling v. komissio, T‑240/17, ei julkaistu, EU:T:2019:778, 346 kohta).

3)     Kolmas väite, jonka mukaan kaikkiin ostokartelleihin sovellettava korotus johtaa järjestelmällisesti liialliseen pelotevaikutukseen

148    Kantajat väittävät, että komission soveltama menetelmä johtaa myyntikartellien yhteydessä tilanteeseen, jossa tehottomille kartelleille määrättävä sakko on automaattisesti pienempi kuin tehokkaille kartelleille määrättävä. Kantajien mukaan tällä menetelmällä taataan, ettei tehottomille kartelleille määrätä suhteettomia sakkoja. Ne väittävät, että samaa menetelmää olisi sovellettava tehottomiin ostokartelleihin. Komission lähestymistavan mukainen ostokartelleihin sovellettava 10 prosentin korotus johtaa tilanteeseen, jossa tehottomia ostokartelleja kohdellaan järjestelmällisesti huonommin kuin tehottomia myyntikartelleja.

149    On todettava, ettei vertailu tehottomiin myyntikartelleihin ole merkityksellinen. Myyntikartellien tapauksessa sakolle määritetty perusmäärä liittyy tosin lähtökohtaisesti rikkomisen tavoitteen onnistumiseen.

150    Tästä huolimatta on todettava, että myyntikartellin tapauksesta poiketen ostokartellin tavoitteen toteutuminen johtaa siihen, että ostojen arvo on pienempi kuin mitä se olisi, jos rikkomista ei olisi tapahtunut, joten sakolla ei olisi pelotevaikutusta (ks. vastaavasti tuomio 7.11.2019, Campine ja Campine Recycling v. komissio, T‑240/17, ei julkaistu, EU:T:2019:778, 345 kohta). Kuten komissio on näet todennut riidanalaisessa päätöksessä, mitä onnistuneemmin kartelli toteutetaan, sitä pienempi on ostojen arvo ja siten sakon määrä. Ostojen arvo ei siis tarjoa laskentapohjaa, joka vastaisi rikkomisen taloudellista merkitystä edellä tämän tuomion 109 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitetussa merkityksessä.

151    Toisaalta ostojen arvon huomioon ottaminen ei vastaa yleisesti rikkomisen taloudellista merkitystä silloinkaan, kun kartelli on ollut tehoton. Kuten komissio on tuonut tältä osin esille riidanalaisessa päätöksessä, toimivan yrityksen kohdalla ostojen arvo on lähtökohtaisesti myynnin arvoa pienempi. Komissio on täsmentänyt perustellusti vastauksena prosessinjohtotoimeen, että järkevä talouden toimija asettaa yleensä tuotteen myyntihinnan kyseisen tuotteen ostohintaa tai tuotteeseen käytettyjen raaka-aineiden ostohintaa korkeammaksi. Ostojen arvo on siten lähtökohtaisesti automaattisesti myyntiarvoa pienempi, mikä oikeuttaa mukautuksen tekemiseen tarvittaessa sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen 37 kohdan nojalla.

4)     Neljäs väite, jonka mukaan auton akkujen kierrätystä koskeva päätös ei ole merkityksellinen, koska kyseessä oleva kartelli koski vain vähäistä hintatekijää

152    Kantajat arvostelevat komissiota viittaamisesta auton akkujen kierrätystä koskevaan päätökseen sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen 37 kohdan nojalla tehdyn 10 prosentin korotuksen oikeuttamiseksi, vaikka kyseisen asian olosuhteet poikkeavat huomattavasti nyt käsiteltävän asian olosuhteista. Nyt kyseessä oleva menettelytapa koskee vain erittäin vähäistä osaa eteenin ostojen kokonaisarvosta, kun taas auton akkujen kierrätystä koskevan päätöksen taustalla olleessa asiassa kyseessä olleet yritykset olivat määrittäneet yhdessä toimittajille maksetut todelliset ostohinnat. Lisäksi komissio oli todennut viimeksi mainitussa asiassa, että ostajina oli rajattu määrä yrityksiä, joilla oli merkittävästi markkinavoimaa, kun taas nyt käsiteltävässä asiassa vain myyjäpuolella on markkinavoimaa ja vaikutusvaltaa hintojen vahvistamisen suhteen. Kantajien mukaan se seikka, että samaa 10 prosentin korotusta sovellettiin näissä kahdessa asiassa, jotka poikkeavat kuitenkin toisistaan, osoittaa, ettei kantajille määrätty sakko ole oikeasuhteinen rikkomiseen nähden.

153    On todettava, että komissio oli ottanut huomioon auton akkujen kierrätystä koskevassa päätöksessä, jota tarkastellaan 23.5.2019 annetussa tuomiossa Recylex ym. v. komissio (T‑222/17, EU:T:2019:356) ja 7.11.2019 annetussa tuomiossa Campine ja Campine Recycling v. komissio (T‑240/17, ei julkaistu, EU:T:2019:778), sakon perusmäärän laskemiseksi ostojen arvon myyntiarvon sijaan ja soveltanut sakon perusmäärän 10 prosentin korotusta sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen 37 kohdan nojalla. Komissio oli esittänyt kyseisen korotuksen perusteeksi yhtäältä seikkoja, jotka liittyivät asian erityispiirteisiin eli siihen, että kyseessä oli ostokartelli, jonka yhteydessä osallistujien tavoitteena oli saada ostohinta mahdollisimman alhaiseksi ja jonka osalta ostojen arvo oli otettava huomioon sakon määrän laskemiseksi, ja toisaalta seikkoja, jotka liittyivät pelotevaikutuksen aikaansaamiseen.

154    Tämän vuoksi auton akkujen kierrätystä koskevan päätöksen taustalla olleella asialla ja nyt käsiteltävällä asialla on yhteisiä piirteitä. Komission on siis ollut merkityksellistä viitata siihen riidanalaisessa päätöksessä.

155    Kantajat eivät voi vedota myöskään siihen, että vertailukohdaksi olisi pitänyt ottaa se todellinen hinnanosa, johon osallistujat olivat voineet vaikuttaa auton akkujen kierrätystä koskevan päätöksen taustalla olleessa asiassa ja nyt käsiteltävässä asiassa. Tällainen vertailu ei näet ole merkityksellinen, koska markkinoihin kohdistuneita rikkomisen todellisia vaikutuksia ei ole tarpeen tutkia sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen 37 kohdan soveltamiseksi (ks. edellä tämän tuomion 125 kohta).

5)     Viides väite, jonka mukaan ostokartellien mahdolliset hyödyt ovat vähäisemmät kuin myyntikartellien

156    Kantajat väittävät, että pelotevaikutuksen aikaansaamisen tarve liittyy erottamattomasti potentiaaliseen hyötyyn, jonka yritys voi odottaa saavansa rikkomiseen osallistumisesta. Kantajien mukaan mahdollinen hyöty, jonka yritys voisi hypoteettisesti saada ostokartelliin osallistumisesta, on väistämättä vähäisempi kuin myyntikartelleissa, eikä sillä voida perustella lisäkorotusta pelotevaikutuksen aikaansaamiseksi. Ne arvostelevat komission logiikkaa, jonka mukaan kaikkia määrättyjä sakkoja, myös myyntikartelleille määrättyjä, oli mukautettava sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen 37 kohdan nojalla, jotta pelotevaikutus ei olisi liiallinen tai riittämätön sen mukaan, mikä on laskennassa huomioitu tuotteiden arvo.

157    Kuten edellä tämän tuomion 144 kohdasta kuitenkin ilmenee, komission päättely ei perustuu siihen, että kyseinen kartelli oli ollut tuloksekas ja tuottanut hyötyä kantajille, vaan se perustuu siihen toteamukseen, ettei ostojen arvo itsessään johtanut riittävän pelotevaikutuksen aikaansaamiseen. Ostokartellin jäsenille mahdollisesti aiheutuvan potentiaalisen hyödyn vertaaminen myyntikartellin jäsenille mahdollisesti aiheutuvaan potentiaaliseen hyötyyn ei siis ole merkityksellistä.

158    Lisäksi kantajien argumentti, jonka mukaan jokaista sakkoa, myös myyntikartellien yhteydessä määrättyä, olisi komission logiikan mukaan mukautettava järjestelmällisesti sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen 37 kohdan nojalla, ei voi menestyä. On nimittäin todettava, ettei kyseistä kohtaa sovelleta, jos kyseisten suuntaviivojen mukaisesta yleisestä menetelmästä ei ole syytä poiketa, eikä sitä sovelleta etenkään, jos myyntiarvo otetaan huomioon myyntikartellin yhteydessä suuntaviivojen 13 kohdan mukaisesti. Suuntaviivojen 37 kohtaa sovelletaan siis vain silloin, kun yleinen laskentamenetelmä todetaan soveltumattomaksi ja kun siitä on poikettava joko kuhunkin asiaan liittyvien erityispiirteiden vuoksi tai riittävän pelotevaikutuksen aikaansaamiseksi. Ei siis voida todeta, että komission olisi mukautettava sakon määrää järjestelmällisesti tällä perusteella.

159    Kaiken edellä esitetyn perusteella väitteet, joissa vedotaan sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen 37 kohdan soveltamisessa tehtyihin ilmeisiin arviointivirheisiin, on hylättävä. Kyseiset väitteet eivät osoita myöskään, että sakkoon tehty 10 prosentin korotus oli ollut suhteeton tavoiteltuun pelotevaikutukseen nähden.

160    Kantajat väittävät vielä argumentointinsa lomassa, että vakiosuuruisen korotuksen määrääminen ostokartelleille sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen 37 kohdan nojalla on vastoin kyseisen kohdan tarkoitusta ja sanamuotoa ja loukkaa siten luottamuksensuojan ja oikeusvarmuuden periaatteita. On kuitenkin todettava, ettei näiden väitteiden tueksi ole esitetty todisteita.

161    Toisen kanneperusteen toinen osa on siis hylättävä.

c)     Toisen kanneperusteen kolmas osa, joka koskee perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiä

162    Kantajat väittävät komission laiminlyöneen perusteluvelvollisuutensa, koska se ei selittänyt riidanalaisessa päätöksessä, miten käsiteltävän asian erityispiirteet oikeuttivat sakon korottamiseen sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen 37 kohdan nojalla ja miksi korotuskertoimeksi oli vahvistettava 10 prosenttia.

163    Kantajat väittävät tästä ensinnäkin, että riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 146 perustelukappale liittyy ainoastaan väitettyyn yleiseen tarpeeseen tehdä sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen 37 kohdan mukainen korotus sakon pelotevaikutuksen aikaansaamiseksi, eikä siinä selvitetä korotuskerrointa, jonka väitetään olevan välttämätön pelotevaikutuksen aikaansaamiseksi.

164    Toiseksi komission viittaus aiempaan päätöskäytäntöön riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 146 perustelukappaleessa ei ole merkityksellinen, koska yhtäältä aiempi päätöskäytäntö ei sido komissiota ja koska toisaalta toinen asia, jonka tosiseikat eroavat nyt käsiteltävän asian tosiseikoista, ei ole pätevä peruste oikeuttamaan sakon korotusta, jonka on oltava oikeassa suhteessa nyt käsiteltävässä asiassa kyseessä olevan rikkomisen vakavuuteen.

165    Kolmanneksi riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 146 perustelukappaleessa esitetyssä päättelyssä laiminlyödään perusteluvelvollisuus, koska komission olisi pitänyt selittää nimenomaisesti, millä tavalla se oli käyttänyt harkintavaltaansa, etenkin koska se oli päättänyt poiketa yleisestä menetelmästään ja mukauttaa sakkoa sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen 37 kohdan nojalla. Tällainen täsmällinen perustelu olisi välttämätöntä, sillä kyseisessä kohdassa ei anneta erityistä mukautusten vaihteluväliä, joka rajoittaisi komission harkintavaltaa. Komission olisi pitänyt esittää selkeät ja täsmälliset syyt, joista selviää, miksi valittu korotuskerroin oli välttämätön asiaan liittyvien erityispiirteiden vuoksi sekä sakon pelotevaikutuksen aikaansaamiseksi ja miksi pienempi kerroin ei olisi riittänyt.

166    Komissio kiistää kantajien väitteet.

167    Edellä tämän tuomion 100 kohdassa läpi käytyjen periaatteiden lisäksi on tuotava esille, että kun komissio vetoaa sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen 37 kohtaan, sillä on velvollisuus esittää syyt, joiden perusteella se katsoo, että sen käsiteltävänä olevan asian erityispiirteet taikka tarve saavuttaa ehkäisevä taso oikeuttavat sen poikkeamaan mainituissa suuntaviivoissa määrätystä menetelmästä (tuomio 10.7.2019, komissio v. Icap ym., C‑39/18 P, EU:C:2019:584, 30 kohta). Tässä yhteydessä perusteluvaatimuksia on noudatettava sitäkin suuremmalla syyllä (tuomio 13.12.2016, Printeos ym. v. komissio, T‑95/15, EU:T:2016:722, 48 kohta ja tuomio 12.7.2019, Hitachi-LG Data Storage ja Hitachi-LG Data Storage Korea v. komissio, T‑1/16, EU:T:2019:514, 80 kohta).

168    Nyt käsiteltävässä asiassa komissio on esittänyt yksityiskohtaisesti riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 141–148 perustelukappaleessa syyt, joiden perusteella se katsoi, että asiaan liittyvien erityispiirteiden vuoksi ja sakon pelotevaikutuksen aikaansaamiseksi oli perusteltua poiketa yleisestä menetelmästä ja korottaa kyseistä perusmäärää 10 prosenttia sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen 37 kohdan nojalla. Kuten edellä tämän tuomion 121 kohdasta ilmenee, komissio toi esille, että asiassa oli kyseessä ostokartelli, minkä vuoksi sakon perusmäärän laskemiseksi oli otettava huomioon ostojen arvo, joka ei kuitenkaan soveltunut luonteeltaan sellaisen sakon perusmäärän laskemiseen, joka vastaisi rikkomisen taloudellista merkitystä.

169    Lisäksi on todettava, että kantajat ovat saaneet näiden seikkojen perusteella selville komission päättelyn, ja ne ovat voineet riitauttaa sen unionin yleisessä tuomioistuimessa, joka pystyy tutkimaan, onko riitauttaminen perusteltua.

170    Lisäksi toisin kuin kantajat antavat ymmärtää, nämä seikat eivät ole ”yleisiä huolenaiheita”, vaan tiettyä asiaa koskevia yksittäisiä seikkoja, jotka liittyvät kyseessä olevan kartellin eli ostokartellin luonteeseen.

171    Kuten komissio on täsmentänyt perustellusti vastatessaan prosessinjohtotoimeen sekä istunnossa, sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen 37 kohdassa tarkoitetut kuhunkin asiaan liittyvät erityispiirteet voivat koskea kyseessä olevan kartellin tyyppiä, eivätkä ne ole välttämättä kullekin asialle ainutlaatuisia olosuhteita.

172    Nämä seikat ovat riittävän yksityiskohtaisia ja perusteltuja, joten ne täyttävät sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen 37 kohdan soveltamiseen liittyvän komissiolle kuuluvan tiukennetun perusteluvaatimuksen.

173    Sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen 37 kohdan nojalla sovelletun 10 prosentin korotuskertoimen valintaa koskevien perustelujen osalta riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 146 perustelukappaleesta ilmenee olennaisin osin, että asiaan liittyvien erityispiirteiden huomioon ottamiseksi ja riittävän pelotevaikutuksen aikaansaamiseksi komission oli tarkoituksenmukaista soveltaa aiemman päätöskäytäntönsä ja erityisesti auton akkujen kierrätystä koskevan päätöksen mukaisesti sakon määrän 10 prosentin korotuskerrointa kyseisen kohdan nojalla.

174    Komissio on täsmentänyt tältä osin vastauksena prosessinjohtotoimeen sekä istunnossa, että se oli pitänyt nyt käsiteltävässä asiassa 10 prosentin korotusta tarkoituksenmukaisena vastaavalla tavalla kuin auton akkujen kierrätystä koskevassa päätöksessä, sillä sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen 37 kohdan soveltaminen ostokartelliin oli melko uusi käytäntö ja nyt käsiteltävä asia oli vasta toinen kerta, kun sitä sovellettiin edellä mainitun päätöksen jälkeen.

175    Unionin yleinen tuomioistuin ei voi kuitenkaan ottaa näitä täsmennyksiä huomioon perusteluvelvollisuuden noudattamisen valvonnassa, koska ne eivät sisälly riidanalaiseen päätökseen. Perusteluvelvollisuuden noudattamista on näet arvioitava niiden tietojen mukaan, jotka kantajalla oli tiedossaan kanteensa nostamisen hetkellä, eikä perusteluja voida esittää ensimmäisen kerran tai täsmentää jälkikäteen tuomioistuimissa, jollei kyse ole poikkeusolosuhteista (ks. vastaavasti tuomio 19.5.2021, Ryanair v. komissio (KLM; Covid-19), T‑643/20, EU:T:2021:286, 66 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

176    Tällaisten täsmennysten puuttumista ei voida kuitenkaan pitää korotuskertoimen valintaa koskevien perustelujen laiminlyöntinä.

177    Tältä osin on tuotava esille, että toisin kuin kantajat väittävät, komissio ei ole tyytynyt perustelemaan korotuskertoimen valintaa viittaamalla riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 146 perustelukappaleessa vain lyhyesti auton akkujen kierrätystä koskevaan päätökseen, vaan se on viitannut lisäksi ennen kaikkea asiaan liittyviin erityispiirteisiin ja pelotevaikutuksen aikaansaamisen tarpeeseen.

178    Tältä osin on todettava, että oikeuskäytännön mukaan komissio noudattaa perusteluvelvollisuuttaan, kun se ilmoittaa päätöksessään ne arviointiperusteet, joiden avulla se on määrittänyt rikkomisen vakavuuden ja keston. Vaikka komissiolla ei ole velvollisuutta ilmoittaa käytetyn sakkojen laskentatavan kuhunkin välivaiheeseen liittyviä kaikkia numerotietoja, sen on kuitenkin selitettävä huomioon ottamistaan seikoista tekemänsä punninnat ja arvioinnit (ks. tuomio 10.7.2019, komissio v. ICAP ym., C‑39/18 P, EU:C:2019:584, 31 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Kuten edellä tämän tuomion 168 kohdasta ilmenee, komissio on selittänyt asianmukaisesti seikat, jotka se otti huomioon päättäessään, että sakon perusmäärää oli tarkoituksenmukaista korottaa 10 prosentilla sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen 37 kohdan nojalla. Toisin kuin kantajat esittävät, komission ei tarvinnut antaa lisäselvityksiä valitsemastaan korotuskertoimesta, koska sen ei tarvitse ilmoittaa laskentatavan kuhunkin välivaiheeseen liittyviä kaikkia numerotietoja.

179    Lisäksi on täsmennettävä, että komissio ilmoitti kantajille hallinnollisen menettelyn aikana aikovansa korottaa perusmäärää sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen 37 kohdan nojalla. Erityisesti viimeisestä 29.10.2019 pidetystä sovintomenettelykokouksesta ilmenee, että komissio on ilmoittanut kantajille selkeästi, että yleisen menetelmän soveltaminen ostokartelliin johtaa rikkomisen taloudellisen merkityksen aliarviointiin ja heikentää sakon pelotevaikutusta, joten komission aikomuksena oli soveltaa tätä varten 10 prosentin korotusta edellä mainitun kohdan nojalla. Edellä tämän tuomion 100 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti nämä seikat kuuluvat riidanalaiseen päätökseen liittyvään asiayhteyteen, jonka suhteen perustelujen riittävyyttä on arvioitava.

180    Kaiken edellä esitetyn perusteella toisen kanneperusteen kolmas osa ja siten toinen kanneperuste kokonaisuudessaan on hylättävä.

181    Koska ensimmäinen ja toinen kanneperuste eivät menesty, kumoamisvaatimukset on hylättävä. Seuraavana on tutkittava sakon määrän alentamista koskevat vaatimukset, jotka esitetään toissijaisesti ja joiden tueksi vedotaan kolmanteen kanneperusteeseen.

3.     Kolmas kanneperuste, jonka mukaan sakon määrä on suhteeton

182    Kantajat väittävät, että jos unionin yleinen tuomioistuin hylkäisi kaksi ensimmäistä kanneperustetta perusteettomina, olisi katsottava, ettei niille määrätty sakko ole oikeasuhteinen rikkomisen vakavuuteen nähden. Ne katsovat, että vaikka käsiteltävän asian olosuhteet oikeuttaisivat jonkinlaiseen korotukseen, korotuksen tulisi sijoittua selvästi alle 50 prosenttiin sovellettaessa sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen 28 kohtaa toistuvan rikkomisen kohdalla ja selvästi pienemmäksi, kun kyseessä on edellä mainittujen suuntaviivojen 37 kohtaan perustuva korotus.

183    Kantajat luettelevat tältä osin muutamia seikkoja, jotka unionin yleisen tuomioistuimen on otettava niiden mukaan huomioon täyden harkintavaltansa nojalla, ja ne vaativat näiden seikkojen perusteella pienentämään niille määrätyn sakon määrää.

184    Komissio kiistää esitetyt seikat ja väittää kantajien vaatimuksen olevan perusteeton.

185    On muistettava, että laillisuusvalvontaa täydentää täysi harkintavalta, joka on annettu unionin tuomioistuimille asetuksen N:o 1/2003 31 artiklalla SEUT 261 artiklan mukaisesti. Tämän harkintavallan nojalla unionin tuomioistuimilla on pelkän seuraamuksen laillisuutta koskevan valvonnan lisäksi oikeus korvata komission arviointi omalla arvioinnillaan ja siten poistaa määrätty sakko tai uhkasakko taikka alentaa tai korottaa sitä (ks. tuomio 8.12.2011, Chalkor v. komissio, C‑386/10 P, EU:C:2011:815, 63 kohta ja tuomio 16.7.2020, Nexans France ja Nexans v. komissio, C‑606/18 P, EU:C:2020:571, 96 kohta).

186    Unionin tuomioistuinten on, kun ne määrittävät määrätyn sakon määrää, itse arvioitava olosuhteet yksittäistapauksessa ja kyseessä olevan rikkomisen luonne. Tämä harkintavallan käyttäminen edellyttää asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 3 kohdan mukaisesti, että kunkin seuraamuksen kohteena olevan yrityksen osalta otetaan huomioon kyseessä olevan rikkomisen vakavuus ja kesto muun muassa perustelemista, oikeasuhteisuutta, seuraamusten yksilökohtaista määräämistä ja yhdenvertaista kohtelua koskevia periaatteita noudattaen, eivätkä unionin yleistä tuomioistuinta sido komission suuntaviivoissaan määrittelemät ohjeelliset säännöt (ks. vastaavasti tuomio 21.1.2016, Galp Energía España ym. v. komissio, C‑603/13 P, EU:C:2016:38, 89 ja 90 kohta ja tuomio 16.6.2022, Sony Optiarc ja Sony Optiarc America v. komissio, C‑698/19 P, EU:C:2022:480, 173 ja 174 kohta).

a)     Sakkojen määrän laskennasta annettujen suuntaviivojen 28 kohtaan perustuvan korotuskertoimen alentamista koskeva vaatimus

187    Kantajat väittävät ensinnäkin, että ne päättivät MCAA-kartellin ja ilmoittivat siitä yli 12 vuotta ennen nyt käsiteltävässä asiassa kyseessä olevan rikkomisen alkamista; toiseksi, että kyseisen kartellin yhteydessä tehty rikkominen ja nyt käsiteltävässä asiassa kyseessä oleva rikkominen ovat luonteeltaan erilaisia, ne koskevat eri tuotteita ja ne vaikuttavat eri toimijoihin; kolmanneksi, että nyt kyseessä oleva kartelli havaittiin kantajien omissa vaatimustenmukaisuutta koskevissa sisäisissä toimenpiteissä; neljänneksi, ettei Clariant GmbH ole itse ollut mukana tämän kartellin toteuttamisessa ja toiminnassa; viidenneksi, että kyseessä oleva rikkomiseksi katsottava menettelytapa perustuu kyseisen kartellin muiden jäsenten aikaisempaan lailliseen yhteistyöhön; kuudenneksi, että ostohintoja koskevat rikkomiset aiheuttavat yleensä vähemmän haittaa kilpailulle ja erityisesti kuluttajille kuin myyntikartellit, ja seitsemänneksi, että sakon perusmäärän korottaminen 50 prosentilla rikkomisen uusimisen vuoksi on suhteetonta sellaisiin muihin asioihin verrattuna, joissa on käytetty samaa korotuskerrointa, koska niissä rikkomisen uusiminen oli ollut paljon vakavampaa kuin nyt käsiteltävässä asiassa.

188    Aluksi on todettava, että kantajat toistavat sakon alentamista koskevan vaatimuksensa tueksi ainoastaan ne seikat, jotka on jo tuotu esille ensimmäisen kanneperusteen yhteydessä. Edellä tämän tuomion 50 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti unionin yleinen tuomioistuin katsoo, että näistä seikoista riippumatta 50 prosentin suuruisen korotuskertoimen käyttäminen ei vaikuta suhteettomalta siihen suhteellisen lyhyeen ajanjaksoon nähden, joka kului SEUT 101 artiklan ensimmäisen rikkomisen toteamisesta MCAA-kartellia koskevassa päätöksessä riidanalaisessa päätöksessä kyseessä olevan saman artiklan rikkomisen alkamiseen.

189    Sitten on todettava, että kantajien väite, jonka mukaan 50 prosentin korotuskerroin on suhteeton verrattuna muihin asioihin, joissa on käytetty samaa korotuskerrointa ja joissa rikkomisen uusiminen on ollut vakavampaa, ei anna aihetta sakon alentamiseen. Tältä osin on riittävää todeta, että kantajat viittaavat vastauskirjelmän 60 kohdassa 28 päätökseen, joissa komissio on soveltanut 50 prosentin korotusta rikkomisen ensimmäisen uusimisen kohdalla, kuten nyt käsiteltävässä asiassa.

190    On vielä todettava, ettei kantajien väite, jonka mukaan ostokartelli haittaa vähemmän kilpailun normaalia toimintaa kuin myyntikartelli, ole merkityksellinen seikka arvioitaessa, onko rikkomisen uusimiseen perustuva 50 prosentin korotus sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen 28 kohdan nojalla oikeasuhteinen rikkomisen vakavuuteen nähden. Tältä osin on joka tapauksessa tuotava esille, että SEUT 101 artiklan 1 kohdan a alakohdassa annetussa ensimmäisessä kartellia koskevassa esimerkissä, jonka todetaan nimenomaisesti olevan sisämarkkinoille soveltumaton, mainitaan juuri ne kartellit, ”joilla suoraan tai välillisesti vahvistetaan osto- tai myyntihintoja taikka muita kauppaehtoja”. Kartellin kohteena ollut käytäntö eli eteeniin liittyvän hintatekijän yhteensovittaminen kielletään siten nimenomaisesti SEUT 101 artiklan 1 kohdassa, sillä siitä aiheutuu olennaisia rajoituksia kilpailulle sisämarkkinoilla (ks. vastaavasti tuomio 7.11.2019, Campine ja Campine Recycling v. komissio, T‑240/17, ei julkaistu, EU:T:2019:778, 297 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

b)     Sakkojen määrän laskennasta annettujen suuntaviivojen 37 kohtaan perustuvan korotuskertoimen alentamista koskeva vaatimus

191    Kantajat väittävät yhtäältä, että taloudellinen analyysi, jonka ne toimittivat komissiolle hallinnollisen menettelyn aikana, osoittaa, ettei kyseessä olevalla menettelyllä voinut olla minkäänlaista merkittävää vaikutusta eteenin ostohintaan, ja toisaalta, että näkemystä, jonka komissio esitti auton akkujen kierrätystä koskevan asian yhteydessä ja jonka mukaan ostojen arvo ei ole asianmukainen sakon perusmäärän laskentapohja, ei voida soveltaa nyt käsiteltävässä asiassa.

192    On kuitenkin riittävää todeta ensinnäkin, että edellä tämän tuomion 125 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti sakon perusmäärän korottaminen sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen 37 kohdan perusteella ei edellytä, että markkinoihin kohdistuneet rikkomiseksi katsottavan menettelytavan todelliset vaikutukset olisi näytettävä sitä edeltävästi toteen, joten taloudellinen analyysi, jolla pyritään osoittamaan, ettei rikkomiseksi katsottava menettely vaikuttanut eteenin ostohintaan, ei ole merkityksellinen eikä sakon määrää voida alentaa sen perusteella. Toiseksi 10 prosentin kertoimen soveltaminen sakon perusmäärän laskemisessa huomioon otetun ostojen arvon soveltumattomuuden korjaamiseksi ei vaikuta suhteettomalta. Kantajat eivät esitä mitään muuta merkityksellistä seikkaa, jonka perusteella kyseistä kerrointa olisi alennettava.

193    Kolmas kanneperuste on siten hylättävä.

194    Kaiken edellä esitetyn perusteella sakon määrän alentamista koskevat vaatimukset on hylättävä, ja siten kanne on hylättävä kokonaisuudessaan.

B       Komission vastakanne

195    Komissio vaatii unionin yleistä tuomioistuinta käyttämään täyttä harkintavaltaansa ja korottamaan sakkoa siten, ettei kantajille myönnetä hallinnollisen menettelyn aikana tehtyyn yhteistyöhön perustuvaa 10 prosentin etua sovintomenettelytiedonannon 32 kohdan nojalla.

196    Komissio väittää, että kantajat ovat riitauttaneet nyt käsiteltävällä kanteella sakon määrän, joka oli kuitenkin olennainen osa kantajien sovintoehdotusta ja josta oli syntynyt yhteisymmärrys.

197    Komissio tuo tältä osin esille, etteivät kantajat vetäytyneet sovintomenettelystä, vaikka ne olivat olleet eri mieltä sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen 28 ja 37 kohdan soveltamisesta. Kantajat olivat päinvastoin sitoutuneet jatkamaan sovintomenettelyä esittämällä sovintoehdotuksensa ja myöntämällä, että väitetiedoksianto vastasi asianmukaisesti kyseisten ehdotusten sisältöä.

198    Komissio lisää kehottavansa yritystä esittämään sovintoehdotuksen silloin, kun yhteisymmärrys mahdollisten väitteiden laajuudesta on syntynyt ja arvio määrättävien sakkojen todennäköisestä vaihteluvälistä on olemassa. Kyseisen vaihteluvälin on sisällyttävä sovintoehdotuksiin. Komission mukaan on niin, että koska lopulliseen päätökseen merkitty sakon määrä ei ylitä sen vaihteluvälin enimmäismäärää, josta sovintoehdotukseen tähtäävissä keskusteluissa on puhuttu, lopullisen päätöksen on katsottava vastaavan sovintoehdotusta tältä osin.

199    Se, että kantajat kiistävät sovintoehdotuksen olennaisen osan, kyseenalaistaa sovintomenettelyn tarkoituksen.

200    Komissio väittää tältä osin ensinnäkin, että sovintomenettely on luonteeltaan vastavuoroinen. Osapuolilla on mahdollisuus ja jopa velvollisuus tuoda esille kaikki seikat, jotka estävät yhteisymmärryksen syntymisen. Komission mukaan kantajien hallinnollisessa menettelyssä noudattama menettelytapa oli puhtaasti taktinen ja vain yksi keino pyrkiä sakon määrän alentamiseen, ja sen jälkeen kantajat riitauttivat päätöksen niiden samojen seikkojen perusteella, joista yhteisymmärrys oli syntynyt, saadakseen unionin tuomioistuimet alentamaan sakon määrää enemmän.

201    Toiseksi komissio väittää, etteivät sovintomenettelyn pyrkimyksenä olevat tehokkuusedut toteudu enää kokonaisuutena nyt käsiteltävässä asiassa. Sovintomenettelyn tarkoituksena on komission mukaan yhtäältä antaa komissiolle mahdollisuus käsitellä kartelleja koskevat asiat nopeammin ja toisaalta saada kartelleja koskevia asioita käsiteltyä lukumääräisesti enemmän samoilla resursseilla. Koska komissio on käyttänyt resurssejaan nyt käsiteltävässä asiassa sekä hallinnolliseen vaiheeseen että oikeudenkäyntiin ja koska tästä on aiheutunut lisätyötä, komissio ei pysty käsittelemään asioita lukumääräisesti enemmän.

202    Vaikka komissio myöntää hyötyneensä siitä, etteivät kantajat ole riitauttaneet muutamia kantajien vastuuseen ja rikkomiseen liittyviä seikkoja eivätkä ne ole vaatineet asiakirja-aineistoa tutustuttavakseen, komissio korostaa kuitenkin käyttäneensä lisäresursseja voidakseen järjestää osapuolten kesken useampia kokouksia kahdesta riidanalaisesta korotuksesta. Komission resursseja ei ole säästynyt myöskään väitetiedoksiantoon ja lopulliseen päätökseen merkityn sakon määrän laskemisen perusteluissa ja oikeuttamisessa.

203    Komissio korostaa, että jälkeenpäin on mahdotonta kvantifioida sovintomenettelyn osapuolen tekemän yhteistyön laajuutta. Komission mukaan sen on siten hankalaa ratkaista, olisiko se sitoutunut sovintomenettelyyn, jos yritysten yhteistyö olisi ollut vähäistä tai jopa olematonta, joskin joitakin tehokkuusetuja saatiin kaikesta huolimatta aikaan.

204    Kolmanneksi komissio tuo esille, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on myöntänyt 29.4.2004 antamassaan tuomiossa Tokai Carbon ym. v. komissio (T‑236/01, T‑244/01–T‑246/01, T‑251/01 ja T‑252/01, EU:T:2004:118), että sakoista vapauttamista tai niiden lieventämistä koskevin perustein myönnetty sakon määrän alentaminen voidaan peruuttaa ja sakkoa voidaan siten korottaa, jos kantajan asenne on muuttunut ja kantaja riitauttaa ensimmäisen kerran vasta ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa seikkoja, joita se ei ole riitauttanut tai jotka se on myöntänyt hallinnollisessa menettelyssä. Komission mukaan unionin yleinen tuomioistuin on kyseisen tuomion lisäksi tutkinut muissa käsittelemissään asioissa täyttä harkintavaltaansa käyttäen, voidaanko sakon määrän alentaminen, joka asianosaisille on myönnetty vastineeksi hallinnollisen menettelyn aikana tehdystä yhteistyöstä, peruuttaa, vaikka kyseisen peruuttamisen edellytykset eivät täyttyisi.

205    Neljänneksi komissio katsoo, että kantajien oikeus tuomioistuinvalvontaan on toteutunut täysin. Komission mukaan kyseisen oikeuden käyttäminen ei merkitse sitä, ettei kanteella olisi mitään sakkoon kohdistuvaa seurausta. Sovintomenettelyn perusteella myönnetyn 10 prosentin alennuksen peruuttaminen ei ole kantajille määrättävä seuraamus siitä, että nämä ovat käyttäneet oikeuttaan tuomioistuinvalvontaan, vaan se johtuu pelkästään siitä, että kantajat riitauttavat seikkoja, jotka ne ovat myöntäneet ja vahvistaneet hallinnollisessa menettelyssä.

206    Komissio väittää näin ollen, että kantajille palkinnoksi niiden tekemästä yhteistyöstä myönnetty sakon määrän alentaminen on peruutettava. Se vaatii siten unionin yleistä tuomioistuinta korottamaan kantajille määrättyä sakkoa ja vahvistamaan sen määräksi 181 731 000 euroa.

207    Kantajat kiistävät komission väitteet.

1.     Alustavia huomautuksia sovintomenettelystä

208    Sovintomenettelystä säädetään asetuksen (EY) N:o 773/2004 muuttamisesta kartelliasioissa toteutettavien sovintomenettelyjen osalta 30.6.2008 annetulla komission asetuksella (EY) N:o 622/2008 (EUVL 2008, L 171, s. 3). Menettelyn yksityiskohtia on täsmennetty sovintomenettelytiedonannossa.

209    Asetuksen N:o 622/2008 johdanto-osan neljännen perustelukappaleen mukaan sovintomenettelyn avulla komissio voi käsitellä kartelliasiat nopeammin ja tehokkaammin. Kyseisellä menettelyllä on siis tarkoitus yksinkertaistaa ja nopeuttaa hallinnollisia menettelyjä, jolloin komissio voisi käsitellä enemmän asioita samoilla voimavaroilla (ks. vastaavasti tuomio 20.5.2015, Timab Industries ja CFPR v. komissio, T‑456/10, EU:T:2015:296, 60 kohta).

210    Sovintomenettelyssä on olennaisilta osin kyse siitä, että tutkinnan kohteena olevat yritykset, joita vastaan esitetään näyttöä ja jotka ovat päättäneet tehdä myönnytyksiä, tunnustavat osallistuneensa kilpailusääntöjen rikkomiseen ja luopuvat tietyin edellytyksin oikeudestaan tutustua hallinnollisen menettelyn asiakirja-aineistoon ja oikeudestaan tulla kuulluksi ja suostuvat vastaanottamaan väitetiedoksiannon ja lopullisen päätöksen sovitulla unionin virallisella kielellä (sovintomenettelytiedonannon 20 kohta). Lisäksi jos väitetiedoksiannossa otetaan huomioon mainittujen yritysten sovintoehdotukset, niiden on määräajassa vastattava siihen vahvistaen, että mainittu väitetiedoksianto vastaa niiden sovintoehdotusten sisältöä ja että sen johdosta ne sitoutuvat edelleen noudattamaan sovintomenettelyä (sovintomenettelytiedonannon 26 kohta). Vastineeksi komissio voi antaa niille 10 prosentin alennuksen sen sakon määrästä, joka niille olisi määrätty tavanomaisen menettelyn päätteeksi sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen ja yhteistyötiedonannon mukaisesti (sovintomenettelytiedonannon 30–33 kohta) (ks. vastaavasti tuomio 20.5.2015, Timab Industries ja CFPR v. komissio, T‑456/10, EU:T:2015:296, 61 ja 62 kohta).

211    Asetuksen N:o 622/2008 johdanto-osan neljännestä perustelukappaleesta ja sovintomenettelytiedonannon 5 kohdasta ilmenee, että komission on otettava huomioon todennäköisyys päästä kohtuullisessa ajassa osapuolten kanssa yhteisymmärrykseen mahdollisten väitteiden laajuudesta kiinnittäen huomiota esimerkiksi osapuolten lukumäärään ja siihen, onko vastuunjaosta ennakoitavissa eriäviä näkemyksiä, sekä siihen, missä määrin tosiseikat ovat kiistanalaisia. Kyseisestä perustelukappaleesta ilmenee myös, että komissio voi ottaa huomioon muita kuin mahdollisiin tehokkuusetuihin liittyviä seikkoja, esimerkiksi mahdollisen ennakkotapauksen muodostamisen. Tästä seuraa, että komissiolla on laaja harkintavalta valikoida asiat, joissa sovintomenettelyä voidaan soveltaa (ks. vastaavasti tuomio 20.5.2015, Timab Industries ja CFPR v. komissio, T‑456/10, EU:T:2015:296, 64 kohta).

212    Sovintomenettelyn kulku on olennaisilta osin seuraavanlainen. Komissio aloittaa menettelyn kyseessä olevien yritysten suostumuksella (sovintomenettelytiedonannon 5, 6 ja 11 kohta). Kun menettely on aloitettu, komissio ilmoittaa tutkinnan kohteena oleville ja sovintomenettelyyn osallistuville yrityksille kahdenvälisissä keskusteluissa olennaiset seikat, joita ovat esimerkiksi” väitetyt tosiseikat, tosiseikkojen luokittelu, väitetyn kartellin vakavuus ja kesto, vastuunjako, todennäköisten sakkojen määrän arvioitu vaihteluväli sekä mahdollisten väitteiden perusteena käytetyt todisteet” (sovintomenettelytiedonannon 16 kohta). Näin osapuolet voivat esittää näkemyksensä komission niitä vastaan mahdollisesti esittämistä väitteistä ja päättää näiden tietojen perusteella, haluavatko ne saavuttaa sovinnon (sovintomenettelytiedonannon 16 kohta) (tuomio 20.5.2015, Timab Industries ja CFPR v. komissio, T‑456/10, EU:T:2015:296, 66 ja 67 kohta).

213    Kyseessä olevilla yrityksillä on näiden tietojen ilmoittamisen jälkeen mahdollisuus valita sovintomenettely ja esittää sovintoehdotus. Sovintoehdotuksessa on etenkin myönnettävä selvästi ja yksiselitteisesti, että osapuolet ovat vastuussa kilpailusääntöjen rikkomisesta; mainittava sakon enimmäismäärä, jonka osapuolet odottavat komission niille määräävän ja jonka ne hyväksyvät sovintomenettelyssä, ja vahvistettava, etteivät osapuolet harkitse pyytävänsä lupaa tutustua asiakirja-aineistoon tai saada tulla uudelleen kuulluiksi suullisessa kuulemisessa, ellei komissio jätä ottamatta huomioon niiden sovintoehdotusta väitetiedoksiannossa ja päätöksessä (sovintomenettelytiedonannon 20 kohta) (ks. vastaavasti tuomio 20.5.2015, Timab Industries ja CFPR v. komissio, T‑456/10, EU:T:2015:296, 68 kohta).

214    Jos kyseessä oleva yritys myöntää vastuunsa ja antaa kyseiset vahvistukset, komissio toimittaa sille väitetiedoksiannon ja tekee tämän jälkeen lopullisen päätöksen. Päätös perustuu olennaisilta osin siihen, että osapuolet ovat yksiselitteisesti myöntäneet vastuunsa sekä sitoutuneet olemaan riitauttamatta väitetiedoksiantoa ja pyrkimään edelleen sovintoon (sovintomenettelytiedonannon 23–28 kohta) (tuomio 20.5.2015, Timab Industries ja CFPR v. komissio, T‑456/10, EU:T:2015:296, 69 kohta).

215    Jos kyseessä oleva yritys päättää olla tekemättä myönnytyksiä, lopullista päätöstä edeltävään menettelyyn sovelletaan sovintomenettelyä koskevien säännösten sijasta asetuksen N:o 773/2004 yleisiä säännöksiä. Samoin toimitaan myös silloin, jos sovintomenettely päätetään komission aloitteesta (sovintomenettelytiedonannon 19, 27 ja 29 kohta) (tuomio 20.5.2015, Timab Industries ja CFPR v. komissio, T‑456/10, EU:T:2015:296, 70 kohta).

216    Kaikki sovintomenettelyn päätteeksi asetuksen N:o 1/2003 7 ja 23 artiklan nojalla tehtävät lopulliset päätökset kuuluvat SEUT 263 artiklan mukaisesti laillisuusvalvonnan piiriin (sovintomenettelytiedonannon 41 kohta).

2.     Sovintomenettelyn kulku

217    Komission ja kantajien välillä 18.9.2018–29.10.2019 käytyjen keskustelujen aikana komissio ilmoitti väitteet, jotka se aikoi esittää kantajien osalta, sekä aikomuksensa korottaa sakkoa sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen 28 ja 37 kohdan perusteella 50 prosenttia ja 10 prosenttia. Kantajilla oli mahdollisuus esittää huomautuksensa.

218    Kantajat toimittivat 20.11.2019 sovintoehdotuksen, jossa ne muun muassa myönsivät vastuunsa osallistumisestaan käsiteltävässä asiassa kyseessä olevaan kartelliin ja ilmoittivat hyväksyvänsä enintään 159 663 000 euron suuruisen sakon määräämisen.

219    Komissio antoi väitetiedoksiannon, jossa se ilmoitti muun muassa korottavansa sakon perusmäärää sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen 28 ja 37 kohdan perusteella, täsmentämättä kuitenkaan suunniteltuja korotuskertoimia. Kantajat vahvistivat vastauksena väitetiedoksiantoon, että väitetiedoksianto vastasi asianmukaisesti niiden tekemää sovintoehdotusta ja että ne olivat edelleen täysin sitoutuneita sovintomenettelyn jatkamiseen.

3.     Komission vastakanteen perusteltavuus

220    Kuten edellä tämän tuomion 185 kohdassa muistutetaan, unionin tuomioistuimilla on seuraamuksen pelkkää laillisuusvalvontaa laajempi toimivalta poistaa määrätty sakko tai uhkasakko taikka alentaa tai korottaa sen määrää täyttä harkintavaltaansa käyttäen.

221    Vaikka onkin niin, että kantajat useimmiten vaativat täyden harkintavallan käyttämistä sakon määrän alentamiseksi, mikään ei estä sitä, etteikö komissiokin voi saattaa sakon määrää koskevaa kysymystä unionin tuomioistuinten käsiteltäväksi ja vaatia kyseisen määrän korottamista (tuomio 8.10.2008, Schunk ja Schunk Kohlenstoff-Technik v. komissio, T‑69/04, EU:T:2008:415, 244 kohta).

222    Vaikka unionin yleinen tuomioistuin voisi siten päättää korottaa sakkoa komission vastakanteen perusteella, komission on kuitenkin näytettävä toteen, että vaadittu sakon määrän korottaminen on tarkoituksenmukaista erityisesti ottaen huomioon tosiseikat ja olosuhteet, jotka ovat ilmenneet oikeudenkäynnin aikana ja joista komissio ei ollut tietoinen päätöksen tehdessään. On todettava, ettei komissio ole onnistunut näyttämään toteen, että tällainen korottaminen olisi tarkoituksenmukaista nyt käsiteltävässä asiassa.

223    Komission väite, joka liittyy hallinnollisen menettelyn aikana tehdyn yhteistyön perusteella myönnettyyn 10 prosentin etuun, perustuu nimittäin virheelliseen olettamaan siitä, että kantajat ovat riitauttaneet nyt käsiteltävällä kanteellaan seikkoja, jotka ne ovat myöntäneet sovintoehdotuksessaan tai hyväksyneet kyseisen menettelyn aikana.

224    Tältä osin on muistettava, että sovintomenettelytiedonannon 16 kohdassa todetaan, että sovintoon tähtäävien keskustelujen aikana osapuolille ilmoitetaan muun muassa ”todennäköisten sakkojen määrän arvioitu vaihteluväli”. Kyseisen tiedonannon 17 kohdasta ilmenee, että tästä seikasta on saavutettava ”yhteisymmärrys” kahdenvälisissä keskusteluissa, ennen kuin komissio asettaa yrityksille määräajan sovintoehdotuksen antamiselle. Kyseisen tiedonannon 20 kohdan mukaan sovintoehdotuksen on sisällettävä sakon määrän osalta ”arvio – – sakon enimmäismäärästä, jonka osapuolet ennakoivat komission määräävän ja jonka osapuolet hyväksyisivät sovintomenettelyn puitteissa”.

225    Sovintomenettelyn osapuolia ei siis vaadita hyväksymään sakon lopullista määrää eikä kaikkia siihen liittyviä muuttujia, kuten sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen 28 ja 37 kohtaan perustuvia mukautuksia, voidakseen tehdä myönnytyksiä, vaan niitä vaaditaan hyväksymään vain todennäköinen vaihteluväli tai sakon enimmäismäärä.

226    Kuten edellä tämän tuomion 218 kohdasta ilmenee, nyt käsiteltävässä asiassa kantajat ovat hyväksyneet sovintoehdotuksessaan vain sakon enimmäismäärän, jonka komissio suunnitteli määräävänsä. Sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen 28 ja 37 kohtaan perustuvat korotukset eivät siten olleet olennainen osa sovintoehdotusta. Tämän vuoksi sitä, että kantajat vahvistivat väitetiedoksiannon vastaavan asianmukaisesti niiden sovintoehdotusta, ei voida tulkita edellä mainittuihin kohtiin perustuvien korotusten hyväksymiseksi etenkään, koska väitetiedoksiannossa ei ilmoitettu korotuskertoimia, joita komissio suunnitteli soveltavansa.

227    Komission väite, jonka mukaan sakon enimmäismäärä sisälsi sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen 28 ja 37 kohdan perusteella suunnitellut korotukset, ei voi menestyä. Kuten kantajat nimittäin toteavat perustellusti vastauksena prosessinjohtotoimeen, sitä, että kantajat ovat hyväksyneet sakon enimmäismäärän sovintoehdotuksessaan, ei voida rinnastaa siihen, että ne hyväksyisivät sakon täsmällisen lopullisen määrän, sen laskentatavan ja päättelyn, jonka perusteella komissio on kyseisen lopullisen määrän määrittänyt.

228    Tältä osin on huomautettava, että komissio olisi voinut päättää riidanalaisessa päätöksessä olla korottamatta sakon määrää sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen 28 ja 37 kohdan perusteella tai se olisi voinut päättää soveltaa pienempiä korotuskertoimia kuin niitä, joihin se lopulta päätyi. Kantajat ovat siis voineet riitauttaa tehokkaasti kyseisen määrän laskennassa käytetyt muuttujat vasta sen jälkeen, kun ne ovat saaneet tiedon riidanalaisesta päätöksestä, jossa komissio on päättänyt sakon lopullisen määrän sovintomenettelytiedonannon 30 kohdan mukaisesti, kuten kantajat tuovat esille prosessinjohtotoimeen antamassaan vastauksessa.

229    Sitä paitsi, kuten komissio itsekin myöntää, on muistettava, että sovintoon tähtäävissä kahdenvälisissä keskusteluissa komission ja kantajien välillä ei syntynyt yhteisymmärrystä sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen 28 ja 37 kohtaan perustuvista korotuksista. Viimeisen 29.10.2019 pidetyn sovintomenettelykokouksen pöytäkirjaan merkityistä loppuhuomautuksista ilmenee nimittäin, että kantajien edustaja oli toistanut olevansa eri mieltä edellä mainittujen kahden kohdan soveltamisesta. Ei siis voida todeta, että kyseisistä korotuksista olisi päästy yhteisymmärrykseen komission ja kantajien välillä.

230    Toisin kuin komissio väittää, kantajat eivät siten olleet hyväksyneet nimenomaisesti sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen 28 ja 37 kohdan perusteella sakkoon tehtyjä korotuksia sovintoehdotuksessaan eikä niistä ollut päästy yhteisymmärrykseen. Koska kantajat ovat riitauttaneet nyt käsiteltävässä kanteessa niille määrätyn sakon määrän väittäen, että kyseisiä kohtia oli sovellettu virheellisesti, komissio ei ole onnistunut näyttämään toteen, että olisi perusteltua olla myöntämättä niille 10 prosentin etua palkinnoksi niiden yhteistyöstä hallinnollisen menettelyn aikana.

231    Komission esittämät muut väitteet eivät horjuta tätä päätelmää.

232    Komissio väittää ensinnäkin, etteivät kantajat ole vetäytyneet sovintomenettelystä eivätkä ne ole ilmoittaneet komissiolle, että niiden mielestä yhteisymmärrykseen pääseminen oli mahdotonta, vaikka niillä olisi ollut velvollisuus ilmoittaa kaikista seikoista, jotka estävät yhteisymmärryksen syntymisen. Komissio katsoo, että kantajien hallinnollisen menettelyn aikana noudattama menettelytapa oli ollut puhtaasti taktinen ja vain yksi keino pyrkiä saamaan sakon määrä alennettua tekemällä yhteistyötä, minkä jälkeen ne pyrkivät saamaan sakkoa alennettua lisää unionin tuomioistuimissa.

233    Edellä tämän tuomion 225 kohdasta ilmenee kuitenkin, ettei sovintomenettelyn osapuolia vaadita hyväksymään sakon lopullista määrää eikä kaikkia siihen liittyviä muuttujia, kuten sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen 28 ja 37 kohtaan perustuvia mukautuksia, voidakseen tehdä myönnytyksiä. Muilta osin on riittävää tuoda esille, kuten edellä tämän tuomion 229 kohdassa on tehty, että kantajat ovat ilmaisseet kahdenvälisissä keskusteluissa olevansa eri mieltä sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen 28 ja 37 kohdan soveltamisesta, joten ne eivät ole pyrkineet johtamaan komissiota harhaan, toisin kuin komissio väittää.

234    Lisäksi on muistettava, kuten edellä tämän tuomion 211 kohdasta ilmenee, että sovintomenettelytiedonannon 5 kohdan mukaan komissiolla on laaja harkintavalta määrittäessään, missä asioissa voidaan tunnustella, ovatko osapuolet halukkaita käymään sovintoon tähtääviä keskusteluja, sekä päättäessään keskustelujen aloittamisesta tai lopettamisesta taikka sovinnon lopullisesta saavuttamisesta. Komissio voi siis päättää jokaisessa menettelyn vaiheessa lopettaa sovintoon tähtäävät keskustelut. Komissio ei ole katsonut nyt käsiteltävässä asiassa aiheelliseksi lopettaa keskusteluja, vaikka se oli tietoinen siitä, että kantajat olivat eri mieltä sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen 28 ja 37 kohdan soveltamisesta.

235    Toiseksi komissio väittää, etteivät sovintomenettelyn pyrkimyksenä olevat tehokkuusedut toteudu enää kokonaisuutena.

236    Tältä osin on muistettava, että sovintomenettelyn pyrkimyksenä on, että komissio voi käsitellä kartelleja koskevat asiat nopeammin ja tehokkaammin sekä saada käsiteltyä lukumääräisesti enemmän asioita samoilla resursseilla (ks. edellä tämän tuomion 209 kohta).

237    Kuten komissio myöntää, komissio on saanut tehokkuusetuja sovintomenettelyn käymisestä kantajien kanssa. Tässä yhteydessä komissio on pystynyt yhtäältä laatimaan pelkistetyn version väitetiedoksiannosta ja riidanalaisesta päätöksestä yhdellä kielellä. Toisaalta komissiolla ei ole ollut velvollisuutta laatia väitetiedoksiannosta versiota, josta luottamukselliset tiedot on poistettu, eikä järjestää kuulemista tai antaa asiakirja-aineistoa kantajien tutustuttavaksi. Komissio on siis saanut menettelyllisiä tehokkuusetuja, jotka säilyvät sillä nyt käsiteltävän kanteen nostamisesta riippumatta, kuten kantajat huomauttavat aiheellisesti.

238    Lisäresursseja, joita on jouduttu käyttämään kahta riidanalaista korotusta koskevien kokousten järjestämiseksi osapuolten kesken, on pidettävä sovintomenettelyyn erottamattomasti kuuluvana resurssien käyttämisenä.

239    Myöskään sillä, että jälkikäteen on mahdotonta kvantifioida etuja, jotka saadaan tai joita ei saada hallinnollisen menettelyn aikana, ei ole merkitystä. Sovintomenettelytiedonannon 17 kohdasta ilmenee, että komissio kehottaa yritystä antamaan sovintoehdotuksen vain, jos ”komission alustavan kannan mukaan sen perusteella, miten sovintomenettely on kokonaisvaltaisesti edistynyt, on todennäköistä, että saavutetaan menettelyyn liittyviä tehokkuusetuja”. Komission on siis arvioitava menettelyn tehokkuutta etukäteen osapuolten kanssa aloitettujen keskustelujen perusteella ja ratkaistava tältä pohjalta harkintavaltaansa käyttäen, jatketaanko sovintomenettelyä vai ei.

240    Kolmanneksi komissio väittää, että vaikka se myöntää, että kantajilla on oikeus nostaa riidanalaista päätöstä koskeva kanne, kyseisen oikeuden käyttäminen ei merkitse sitä, ettei kanteella olisi mitään sakkoon kohdistuvaa seurausta. Komissio viittaa erityisesti 29.4.2004 annettuun tuomioon Tokai Carbon ym. v. komissio (T‑236/01, T‑244/01–T‑246/01, T‑251/01 ja T‑252/01, EU:T:2004:118), jonka taustalla olevassa asiassa sakkoa oli alennettu sakkojen määräämättä jättämisestä tai lieventämisestä kartelleja koskevissa asioissa annetun komission tiedonannon (EYVL 1996, C 207, s. 4) perusteella ja jossa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoi, että tällainen kantajalle myönnetty alennus voitiin peruuttaa.

241    Edellä tämän tuomion 240 kohdassa mainitussa tuomiossa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin hyväksyi sakon määrän korottamista koskevan komission vaatimuksen ja totesi, että komissio on vastoin kaikkia niitä odotuksia, joita se saattoi kohtuudella perustaa kantajan objektiiviseen yhteistyöhön hallinnollisessa menettelyssä, ollut velvollinen laatimaan ja esittämään ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa puolustuksen, jossa keskityttiin niiden rikkomista merkitsevien tosiseikkojen kiistämiseen, joiden osalta se on perustellusti katsonut, ettei kantaja asettaisi niitä enää kyseenalaiseksi.

242    On kuitenkin riittävää tuoda esille, että nyt käsiteltävässä asiassa kantajat ovat riitauttaneet sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen 28 ja 37 kohdan perusteella tehdyt korotukset, jotka eivät sisältyneet niiden sovintoehdotukseen ja joita ne eivät olleet hyväksyneet hallinnollisen menettelyn aikana. Komissio ei siis voinut olettaa, etteivät kantajat kyseenalaistaisi näitä seikkoja enää kanteen yhteydessä.

243    Kaiken edellä esitetyn perusteella komission vastakanne on hylättävä.

 Oikeudenkäyntikulut

244    Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 134 artiklan 1 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Työjärjestyksen 134 artiklan 3 kohdassa määrätään, että jos asiassa osa vaatimuksista ratkaistaan toisen asianosaisen ja osa toisen asianosaisen hyväksi, kukin asianosainen vastaa omista kuluistaan. Unionin yleinen tuomioistuin voi kuitenkin päättää, että asianosainen vastaa omista kuluistaan ja se velvoitetaan korvaamaan suhteellinen osuus vastapuolen kuluista, jos tämä on perusteltua asiassa ilmenneiden seikkojen vuoksi.

245    Käsiteltävässä asiassa kantajat ovat hävinneet asiansa ja komissio on hävinnyt vastakanteensa. Koska vastakanteessa vaadittiin korottamaan sakkojen määrää vain vähän, on todettava, että lähinnä kantajat ovat hävinneet vaatimuksensa ja kanneperusteensa. Kantajat on velvoitettava näin ollen vastaamaan omista oikeudenkäyntikuluistaan sekä korvaamaan 90 prosenttia komissiolle aiheutuneista oikeudenkäyntikuluista, ja komissio on velvoitettava vastaamaan 10 prosentista omia oikeudenkäyntikulujaan.

Näillä perusteilla

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (laajennettu kolmas jaosto)

on ratkaissut asian seuraavasti:

1)      Kanne hylätään.

2)      Euroopan komission vastakanne hylätään.

3)      Clariant AG ja Clariant International AG vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan ja korvaavat 90 prosenttia komission oikeudenkäyntikuluista.

4)      Komissio vastaa 10 prosentista omia oikeudenkäyntikulujaan.

van der Woude De Baere Steinfatt

Kecsmár       Kingston

Julistettiin Luxemburgissa 18 päivänä lokakuuta 2023.

Allekirjoitukset

Sisällys

I  Asian tausta

A  Hallinnollinen menettely

B  Riidanalainen päätös

1.  Kuvaus rikkomisesta

2.  Kantajille määrätyn sakon määrän laskenta

II  Asianosaisten vaatimukset

III  Oikeudellinen arviointi

A  Sakon kumoamista ja sen määrän alentamista koskevat vaatimukset

1.  Ensimmäinen kanneperuste, jonka mukaan komissio on korottanut virheellisesti sakon perusmäärää sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen 28 kohdan perusteella

a)  Ensimmäisen kanneperusteen ensimmäinen osa, jonka mukaan komissio ei käyttänyt harkintavaltaansa

b)  Ensimmäisen kanneperusteen toinen osa, jossa väitetään virheellisesti kantajien uusineen rikkomisen

1)  Ensimmäinen väite, jonka mukaan MCAA-kartellin yhteydessä tehty rikkominen ei ole samantyyppinen nyt käsiteltävässä asiassa kyseessä olevan rikkomisen kanssa

2)  Toinen väite, joka koskee kahden rikkomisen välillä kulunutta aikaa

3)  Kolmas väite, jonka mukaan rahamääräistä seuraamusta ei ole määrätty

4)  Neljäs väite, jonka mukaan muita seikkoja ei ole otettu huomioon

c)  Ensimmäisen kanneperusteen kolmas osa, jonka mukaan perusteluvelvollisuus on laiminlyöty

2.  Toinen kanneperuste, jonka mukaan komissio on korottanut virheellisesti sakon perusmäärää sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen 37 kohdan perusteella

a)  Toisen kanneperusteen ensimmäinen osa, jonka mukaan komissio ei käyttänyt harkintavaltaansa

b)  Toisen kanneperusteen toinen osa, jonka mukaan sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen 37 kohdan mukaista korotusta on sovellettu virheellisesti

1)  Ensimmäinen väite, jonka mukaan ostojen arvo ei merkitse rikkomisen taloudellisen merkityksen aliarviointia nyt käsiteltävässä asiassa

2)  Toinen kanneperuste, jonka mukaan sakon määrän korottaminen ei ollut välttämätöntä pelotevaikutuksen aikaansaamiseksi

3)  Kolmas väite, jonka mukaan kaikkiin ostokartelleihin sovellettava korotus johtaa järjestelmällisesti liialliseen pelotevaikutukseen

4)  Neljäs väite, jonka mukaan auton akkujen kierrätystä koskeva päätös ei ole merkityksellinen, koska kyseessä oleva kartelli koski vain vähäistä hintatekijää

5)  Viides väite, jonka mukaan ostokartellien mahdolliset hyödyt ovat vähäisemmät kuin myyntikartellien

c)  Toisen kanneperusteen kolmas osa, joka koskee perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiä

3.  Kolmas kanneperuste, jonka mukaan sakon määrä on suhteeton

a)  Sakkojen määrän laskennasta annettujen suuntaviivojen 28 kohtaan perustuvan korotuskertoimen alentamista koskeva vaatimus

b)  Sakkojen määrän laskennasta annettujen suuntaviivojen 37 kohtaan perustuvan korotuskertoimen alentamista koskeva vaatimus

B  Komission vastakanne

1.  Alustavia huomautuksia sovintomenettelystä

2.  Sovintomenettelyn kulku

3.  Komission vastakanteen perusteltavuus

Oikeudenkäyntikulut

*      Oikeudenkäyntikieli: englanti.