Language of document : ECLI:EU:T:2022:811

UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (laajennettu neljäs jaosto)

14 päivänä joulukuuta 2022 (*)

Tuet – Indonesiasta peräisin olevan biodieselin tuonti – Täytäntöönpanoasetus (EU) 2019/2092 – Lopullinen tasoitustulli – Asetuksen (EU) 2016/1037 8 artiklan 1 ja 2 kohta – Alihinnoittelu – Hintapaine – Asetuksen 2016/1037 8 artiklan 5 kohta – Syy-yhteys – Asetuksen 2016/1037 3 artiklan 1 kohdan a alakohdan iv alakohta ja 2 kohta – Toimi, jolla yksityinen taho ”valtuutetaan” tai ”määrätään” huolehtimaan taloudellista tukea merkitsevästä tehtävästä – Riittämättömänä pidettävä vastike – Tulo- tai hintatuki – Asetuksen 2016/1037 3 artiklan 2 kohta ja 6 artiklan d alakohta – Etu – Asetuksen 2016/1037 3 artiklan 1 kohdan a alakohdan i alakohta ja 2 kohta – Suora varojen siirto – Asetuksen 2016/1037 7 artikla – Edun määrän laskeminen – Asetuksen 2016/1037 8 artiklan 1 ja 8 kohta – Merkittävän vahingon uhka – Puolustautumisoikeudet

Asiassa T‑143/20,

PT Pelita Agung Agrindustri, kotipaikka Medan (Indonesia),

PT Permata Hijau Palm Oleo, kotipaikka Medan,

edustajinaan asianajajat F. Graafsma, J. Cornelis ja E. Rogiest,

kantajina,

vastaan

Euroopan komissio, asiamiehinään P. Kienapfel, G. Luengo ja P. Němečková,

vastaajana,

jota tukee

European Biodiesel Board (EBB), kotipaikka Bryssel (Belgia), edustajinaan asianajajat M.-S. Dibling ja L. Amiel,

väliintulijana,

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (laajennettu neljäs jaosto),

toimien päätösharkinnassa kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja S. Gervasoni (esittelevä tuomari) sekä tuomarit L. Madise, P. Nihoul, R. Frendo ja J. Martín y Pérez de Nanclares,

kirjaaja: hallintovirkamies I. Kurme,

ottaen huomioon asian käsittelyn kirjallisessa vaiheessa esitetyn,

ottaen huomioon 14.1.2022 pidetyssä istunnossa esitetyn,

on antanut seuraavan

tuomion

1        Kantajat PT Pelita Agung Agrindustri ja PT Permata Hijau Palm Oleo vaativat SEUT 263 artiklaan perustuvalla kanteellaan lopullisen tasoitustullin käyttöön ottamisesta Indonesiasta peräisin olevan biodieselin tuonnissa 28.11.2019 annetun komission täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2019/2092 (EUVL 2019, L 317, s. 42; jäljempänä riidanalainen asetus) kumoamista siltä osin kuin tämä asetus koskee niitä.

 Asian tausta

2        Kantajat ovat indonesialaisia yhtiöitä, jotka tuottavat ja vievät biodieseliä Euroopan unioniin.

3        Euroopan unionin neuvosto antoi 19.11.2013 lopullisen polkumyyntitullin käyttöön ottamisesta Argentiinasta ja Indonesiasta peräisin olevan biodieselin tuonnissa ja kyseisessä tuonnissa käyttöön otetun väliaikaisen tullin lopullisesta kantamisesta täytäntöönpanoasetuksen (EU) N:o 1194/2013 (EUVL 2013, L 315, s. 2), jolla sovellettiin kantajiin lopullista polkumyyntitullia.

4        Euroopan komissio antoi 25.11.2013 Argentiinasta ja Indonesiasta peräisin olevan biodieselin tuontia koskevan tukien vastaisen menettelyn päättämisestä ja kyseisen tuonnin kirjaamisvelvoitteesta annetun asetuksen (EU) N:o 330/2013 kumoamisesta asetuksen (EU) N:o 1198/2013 (EUVL 2013, L 315, s. 67).

5        Unionin yleinen tuomioistuin kumosi 15.9.2016 täytäntöönpanoasetuksen N:o 1194/2013 1 ja 2 artiklan siltä osin kuin se koski ensimmäistä kantajaa (tuomio 15.9.2016, PT Pelita Agung Agrindustri v. neuvosto, T‑121/14, ei julkaistu, EU:T:2016:500).

6        Maailman kauppajärjestön (WTO) paneeli antoi 25.1.2018 Indonesian tasavallan pyynnöstä raportin, joka koski Indonesiasta peräisin olevan biodieselin tuonnista annetulla täytäntöönpanoasetuksella N:o 1194/2013 määrättyjä polkumyynnin vastaisia toimenpiteitä (WTO:n paneelin 25.1.2018 antama raportti, jonka otsikkona on ”Euroopan unioni – Indonesiasta peräisin olevaa biodieseliä koskevat polkumyynnin vastaiset toimenpiteet” (WT/DS 480/R), jäljempänä paneelin raportti EU – Biodiesel (Indonesia)). WTO:n paneeli katsoi, että Euroopan unioni oli toiminut tullitariffeja ja kauppaa koskevan yleissopimuksen (GATT-sopimus) ja GATT-sopimuksen VI artiklan soveltamisesta tehdyn sopimuksen (EYVL 1994, L 336, s. 103), joka sisältyy WTO:n perustamisesta tehdyn sopimuksen (EYVL 1994, L 336, s. 3) liitteeseen 1 A, useiden määräysten vastaisesti.

7        European Biodiesel Board (EBB) teki 22.10.2018 komissiolle muista kuin Euroopan unionin jäsenvaltioista tapahtuvalta tuetulta tuonnilta suojautumisesta 8.6.2016 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/1037 (EUVL 2016, L 176, s. 55), sellaisena kuin se on muutettuna 30.5.2018 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) 2018/825 (EUVL 2018, L 143, s. 1) (jäljempänä perusasetus), 10 artiklan mukaisen valituksen. Tämän valituksen mukaan Indonesiasta peräisin olevan biodieselin tuonti oli tuettua ja aiheutti tästä syystä vahinkoa unionin tuotannonalalle.

8        Komissio aloitti Euroopan unionin virallisessa lehdessä 6.12.2018 julkaisemallaan ilmoituksella (EUVL 2018, C 439, s. 16) Indonesiasta peräisin olevan biodieselin tuontia koskevan tukien vastaisen menettelyn.

9        Tutkimuksen kohteena olevat tuotteet ovat ”Indonesiasta peräisin olevia rasvahappomonoalkyyliestereitä ja/tai parafiinisia kaasuöljyjä, jotka on valmistettu synteesillä ja/tai vetykäsittelyllä ja jotka ovat muuta kuin fossiilista alkuperää (tunnetaan yleisesti biodieselinä), joko puhtaassa muodossa tai seokseen sisältyvinä” (jäljempänä kyseessä oleva tuote).

10      Indonesiassa tuotettu biodiesel on pääasiassa raa’asta palmuöljystä johdettua palmuöljymetyyliesteriä (jäljempänä PME). Unionissa tuotettu biodiesel on sen sijaan pääasiassa rapsimetyyliesteriä (jäljempänä RME), mutta sitä tuotetaan myös muista raaka-aineista, kuten raa’asta palmuöljystä.

11      PME ja RME kuuluvat molemmat rasvahappomonoalkyyliestereiden luokkaan. Termi ”esteri” viittaa kasviöljyjen transesteröintiin eli alkoholin sekoittamiseen öljyyn, jolloin syntyy biodieseliä ja sivutuotteena glyserolia. Termi ”metyyli” viittaa metanoliin, joka on prosessissa yleisimmin käytetty alkoholi. Rasvahappomonoalkyyliesterit tunnetaan myös rasvahappometyyliestereinä (jäljempänä FAMEt). Vaikka PME ja RME ovat molemmat FAMEja, niillä on osittain erilaisia fyysisiä ja kemiallisia ominaisuuksia ja erilainen suodatettavuuden rajalämpötila (jäljempänä CFPP). CFPP on lämpötila, jossa tietyt polttoaineen osat kiteytymisen tai hyytymisen vuoksi tukkivat polttoainesuodattimen. RME:n CFPP voi olla –14 °C, kun taas PME:llä se on noin 13 °C. Markkinoilla tietyn CFPP:n biodiesel kuvataan usein FAME X:nä, kuten FAME 0:na tai FAME 5:nä.

12      Tukia ja vahinkoa koskeva tutkimus kattoi 1.10.2017 ja 30.9.2018 välisen ajanjakson (jäljempänä tutkimusajanjakso). Vahinkoa koskevaan arvioon vaikuttavien kehityssuuntausten tarkastelu kattoi 1.1.2015 ja tutkimusajanjakson lopun välisen ajanjakson. Tarvittaessa komissio tarkasteli myös tietoja, jotka koskivat tutkimusajanjakson jälkeistä aikaa.

13      Kantajat vastasivat 18.1.2019 päivätyllä kirjeellään komission niille osoittamaan tukien vastaiseen kyselylomakkeeseen ja täydensivät näitä vastauksia 1.3.2019. Komissio teki tarkastuskäyntejä kantajien tiloissa Indonesiassa 12.–15.3. ja 22.3.2019.

14      Komissio antoi 12.8.2019 väliaikaisen tasoitustullin käyttöön ottamisesta Indonesiasta peräisin olevan biodieselin tuonnissa täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2019/1344 (EUVL 2019, L 212, s. 1; jäljempänä väliaikainen asetus). Kantajiin sovellettava väliaikainen tasoitustulli oli 18 prosenttia.

15      Kantajat esittivät 28.8.2019 huomautuksensa väliaikaisen tiedonannon asiakirjoista. Kuulemistilaisuus komission kanssa pidettiin 6.9.2019.

16      Komissio ilmoitti 4.10.2019 keskeiset tosiseikat ja perusteet, joiden perusteella se aikoi ottaa käyttöön Indonesiasta peräisin olevaa biodieseliä koskevat lopulliset tasoitustoimenpiteet. Kantajat esittivät niistä huomautuksensa 14.10.2019. Kuulemistilaisuudet pidettiin 14.10.2019 kuulemismenettelystä vastaavan neuvonantajan läsnä ollessa sekä 17.10.2019.

17      Tukien vastaisen menettelyn päätteeksi komissio antoi riidanalaisen asetuksen, jolla se vahvisti väliaikaisessa asetuksessa esittämänsä päätelmät. Se katsoi, että Indonesian viranomaiset olivat tukeneet biodieselteollisuutta perusasetuksen 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tuella. Komissio totesi, että tukea oli annettu tiettyjen ohjelmien kautta. Kyse oli erityisesti siitä, että palmuöljyn viljelyn rahasto (Oil Palm Plantation Fund), joka on julkinen elin, maksoi biodieselin tuottajille, jotka toimittivat biodieseliä polttoaineyksiköiksi nimetyille yhtiöille, näiden toimijoiden maksaman mineraalidieselin viitehinnan ja energiasta ja mineraalivaroista vastaavan ministerin vahvistaman biodieselin viitehinnan välisen erotuksen. Komissio katsoi, että Indonesian viranomaiset olivat valtuuttaneet tai määränneet raa’an palmuöljyn, joka on biodieselin tuottajien sen biodieseliksi jalostamista varten ostama raaka-aine, tuottajat toimittamaan tätä raaka-ainetta riittämättömänä pidettävää vastiketta vastaan, muun muassa viestirajoituksilla ja määräämällä hinnoista valtion omistaman yrityskonsernin PT Perkebunan Nusantaran (jäljempänä PTPN) välityksellä.

18      Kantajiin sovellettava lopullinen tasoitustulli oli 18 prosenttia.

 Asianosaisten vaatimukset

19      Kantajat vaativat, että unionin yleinen tuomioistuin

–        kumoaa riidanalaisen asetuksen siltä osin kuin se koskee niitä

–        velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

20      Komissio, jota EBB tukee, vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

–        hylkää kanteen perusteettomana

–        velvoittaa kantajat korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

 Oikeudellinen arviointi

21      Kanteensa tueksi kantajat vetoavat seuraaviin seitsemään perusteeseen:

–        ensimmäisen kanneperusteen mukaan perusasetuksen 8 artiklan 1 ja 2 kohtaa on rikottu alihinnoittelua määritettäessä

–        toisen kanneperusteen mukaan perusasetuksen 8 artiklan 5 kohtaa on rikottu syy-yhteyttä koskevassa analyysissa

–        kolmannen kanneperusteen mukaan komissio on tehnyt ilmeisen arviointivirheen katsoessaan kyseessä olevan tuki, joka on myönnetty, kun raakaa palmuöljyä on toimitettu riittämättömänä pidettävää vastiketta vastaan

–        neljännen kanneperusteen mukaan komissio on tehnyt ilmeisen arviointivirheen ja rikkonut perusasetuksen 3 artiklan 1 kohdan a alakohdan i alakohtaa ja 2 kohtaa, mikä vaikuttaa komission päätelmään tuen myöntämisestä suoran varojen siirron muodossa

–        viidennen kanneperusteen mukaan komissio on rikkonut perusasetuksen 7 artiklaa ja tehnyt ilmeisen arviointivirheen laskiessaan palmuöljyn viljelyn rahaston järjestelmällä annetun edun määrän

–        kuudennen kanneperusteen mukaan perusasetuksen 8 artiklan 1 ja 8 kohtaa on rikottu merkittävän vahingon uhkaa määritettäessä

–        seitsemännen kanneperusteen mukaan kantajien puolustautumisoikeuksia on loukattu.

 Ensimmäinen kanneperuste, jonka mukaan perusasetuksen 8 artiklan 1 ja 2 kohtaa on rikottu alihinnoittelua määritettäessä

22      Ensimmäinen kanneperuste jakautuu kahteen osaan, jotka komissio on kiistänyt EBB:n tukemana.

 Ensimmäisen kanneperusteen ensimmäinen osa, jonka mukaan kaikkia merkityksellisiä tietoja ei ole otettu huomioon alihinnoittelua määritettäessä

23      Ensimmäisessä osassa kantajat väittävät, että komissio on rikkonut perusasetuksen 8 artiklan 1 ja 2 kohtaa, sillä alihinnoittelun laskeminen ei perustu sitä tukevaan näyttöön eikä seuraa objektiivisesta tarkastelusta. Ne vetoavat tarkemmin ensimmäisellä väitteellään siihen, että komission alihinnoittelun laskemiseksi käyttämässä ensimmäisessä menetelmässä jätetään huomiotta se, että Indonesiasta tuotu PME ei voi kilpailla suoraan unionissa tuotetun PME:n kanssa, sillä ensin mainittu on biodieselin sekoituksiin käytettävä tuotantopanos ja jälkimmäinen sekoitetaan suoraan mineraalidieseliin. Toisella väitteellään kantajat vetoavat siihen, että toisessa menetelmässä, jossa Indonesiasta peräisin olevan PME:n tuontia verrataan unionissa tuotetun PME:n sekä unionissa tuotetun biodieselin, jonka CFPP on 0 °C (jäljempänä FAME 0), myyntiin, ei myöskään oteta huomioon sitä, että indonesialainen biodiesel on FAME 0:aan käytettävä tuotantopanos ja ettei sitä voida käyttää tietyillä unionin kylmillä alueilla korkean CFPP-arvonsa vuoksi. Kolmannella väitteellään kantajat esittävät, että kolmannessa menetelmässä, jossa kaikkea Indonesiasta peräisin olevan biodieselin tuontia verrataan kaikkeen biodieselin myyntiin unionissa ilman hinnan oikaisua, ei oteta huomioon biodieseltyyppien hintaeroja niiden CFPP-arvojen perusteella.

24      Aluksi on huomattava vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenevän, että yhteisen kauppapolitiikan ja aivan erityisesti kaupan suojatoimenpiteiden alalla unionin toimielimillä on laaja harkintavalta, koska ne taloudelliset ja poliittiset tilanteet, joita toimielinten on arvioitava, ovat monitahoisia (ks. tuomio 18.10.2018, Gul Ahmed Textile Mills v. neuvosto, C‑100/17 P, EU:C:2018:842, 63 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

25      Tämä laaja harkintavalta koskee muun muassa unionin tuotannonalalle aiheutuneen vahingon määrittämistä tukien vastaisessa menettelyssä. Tällaista arviointia koskevassa tuomioistuinvalvonnassa on näin ollen rajoituttava tarkistamaan, että menettelysääntöjä on noudatettu, että arvioinnin perustaksi hyväksytyt tosiseikat ovat aineellisesti paikkansapitäviä, että näitä tosiseikkoja arvioitaessa ei ole tehty ilmeistä virhettä ja että harkintavaltaa ei ole käytetty väärin (ks. analogisesti tuomio 10.9.2015, Bricmate, C‑569/13, EU:C:2015:572, 46 kohta ja tuomio 19.5.2021, China Chamber of Commerce for Import and Export of Machinery and Electronic Products ym. v. komissio, T‑254/18, valitus vireillä, EU:T:2021:278, 149 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Näin on etenkin silloin, kun tukien vastaisessa tutkimuksessa määritetään niitä tekijöitä, jotka aiheuttavat vahinkoa unionin tuotannonalalle (ks. analogisesti tuomio 10.9.2015, Bricmate, C‑569/13, EU:C:2015:572, 46 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

26      Unionin yleisen tuomioistuimen valvonta, joka koskee todisteita, joihin unionin toimielimet perustavat toteamuksensa, ei merkitse tosiseikkojen uutta arviointia, jolla korvataan kyseisten toimielinten tekemä arviointi. Tällä valvonnalla ei loukata kyseisillä toimielimillä kauppapolitiikan alalla olevaa laajaa harkintavaltaa, vaan siinä ainoastaan todetaan, saattavatko nämä todisteet tukea toimielinten päätelmiä. Unionin yleisen tuomioistuimen on paitsi tutkittava esitettyjen todisteiden aineellinen paikkansapitävyys, luotettavuus ja johdonmukaisuus myös tarkistettava, sisältävätkö nämä todisteet kaikki ne merkitykselliset seikat, jotka on otettava huomioon monitahoisen tilanteen arvioinnissa, ja voivatko kyseiset todisteet tukea niistä tehtyjä päätelmiä (tuomio 18.10.2018, Gul Ahmed Textile Mills v. neuvosto, C‑100/17 P, EU:C:2018:842, 64 kohta).

27      On muistettava, että perusasetuksen 8 artiklan 1 kohdan mukaisesti unionin tuotannonalalle aiheutuneen vahingon määrittäminen perustuu sitä tukevaan näyttöön, ja siihen kuuluu objektiivinen tarkastelu, joka kohdistuu yhtäältä tuetun tuonnin määrään ja tämän tuonnin vaikutukseen samankaltaisten tuotteiden hintoihin unionin markkinoilla ja toisaalta tämän tuonnin vaikutuksiin unionin tuotannonalaan. Erityisesti siltä osin kuin on kyse tuetun tuonnin vaikutuksesta hintoihin perusasetuksen 8 artiklan 2 kohdassa säädetään velvollisuus tutkia, onko kyseisen tuonnin osalta esiintynyt merkittävää alihinnoittelua suhteessa unionin tuotannonalan valmistaman samankaltaisen tuotteen hintaan tai onko tällaisen tuonnin vaikutuksesta muutoin aiheutunut merkittävää hintojen alenemista tai onko tuonti merkittävästi estänyt sellaisia hinnankorotuksia, joita muuten olisi tehty (tuomio 10.4.2019, Jindal Saw ja Jindal Saw Italia v. komissio, T‑300/16, EU:T:2019:235, 236 ja 237 kohta).

28      Perusasetuksessa ei määritellä alihinnoittelun käsitettä eikä säädetä alihinnoittelun laskentamenetelmää (tuomio 10.4.2019, Jindal Saw ja Jindal Saw Italia v. komissio, T‑300/16, EU:T:2019:235, 238 kohta). Mahdollisen alihinnoittelun määrittämiseksi käytettävää menetelmää on noudatettava periaatteessa perusasetuksen 2 artiklan c alakohdassa tarkoitetun samankaltaisen tuotteen tasolla, vaikka samankaltainen tuote voikin muodostua erityyppisistä tuotteista (ks. analogisesti tuomio 20.1.2022, komissio v. Hubei Xinyegang Special Tube, C‑891/19 P, EU:C:2022:38, 73 ja 74 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja unionin tuomioistuimen tässä asiassa noudattama julkisasiamies Pitruzzellan ratkaisuehdotus komissio v. Hubei Xinyegang Special Tube, C‑891/19 P, EU:C:2021:533, 64 kohta).

29      Kyseessä olevan tuonnin hinnan alittavuus lasketaan perusasetuksen 8 artiklan 1 ja 2 kohdan mukaisesti sen määrittämiseksi, onko unionin tuotannonalalle aiheutunut vahinkoa kyseisen tuonnin takia, ja laskelmaa käytetään laajemmin kyseisen vahingon arvioimiseen ja vahinkomarginaalin eli vahingon poistavan tason määrittämiseen. Mainittu 8 artiklan 1 kohdassa säädetty velvollisuus tarkastella objektiivisesti tuetun tuonnin vaikutuksia edellyttää, että verrataan tasapuolisesti kyseessä olevan tuotteen ja mainitun tuotannonalan samankaltaisen tuotteen hintoja unionin alueella tapahtuvan myynnin yhteydessä (tuomio 10.4.2019, Jindal Saw ja Jindal Saw Italia v. komissio, T‑300/16, EU:T:2019:235, 239 kohta).

30      Määrittäessään alihinnoittelua toimielimet vertaavat yleisesti unionin hintoja oikaistuihin tuontihintoihin saadakseen prosenttiosuutena ilmaistun alihinnoittelumarginaalin (ks. analogisesti tuomio 25.10.2011, Transnational Company ”Kazchrome” ja ENRC Marketing v. neuvosto, T‑192/08, EU:T:2011:619, 65 kohta).

31      Tässä yhteydessä on huomattava, että alihinnoittelua koskeva analyysi edellyttää monitahoisten taloudellisten tilanteiden arviointia ja että komissiolla oleva laaja harkintavalta ulottuu ainakin päätöksiin, jotka koskevat analyysimenetelmän valintaa, kerättäviä tietoja ja näyttöä, alihinnoittelun määrittämisessä käytettävää laskentamenetelmää sekä kerättyjen tietojen tulkintaa ja arviointia (ks. analogisesti tuomio 20.1.2022, komissio v. Hubei Xinyegang Special Tube, C‑891/19 P, EU:C:2022:38, 78 ja 107 kohta ja unionin tuomioistuimen tässä asiassa noudattama julkisasiamies Pitruzzellan ratkaisuehdotus komissio v. Hubei Xinyegang Special Tube, C‑891/19 P, EU:C:2021:533, 27–30 kohta).

32      Ensimmäisen kanneperusteen ensimmäistä osaa on tarkasteltava näiden perustelujen valossa.

–       Ensimmäinen laskentamenetelmä

33      Riidanalaisen asetuksen 234 perustelukappaleen mukaan alihinnoittelua koskevassa ensimmäisessä laskentamenetelmässä ”PME:n tuontia Indonesiasta verrattiin Euroopan unionissa tuotetun PME:n myyntiin”, ja ”hintojen alittavuuden marginaalit olivat 6,0–11,6 prosenttia”. Riidanalaisen asetuksen 235 perustelukappaleessa täsmennetään, että ”tarkka vertailu tehtiin laskelmien selkeyttämiseksi Indonesiasta peräisin olevan PME:n, jonka [CFPP] on +13, ja unionin tuotannonalan PME:n, jonka CFPP on +10, välillä”, että ”CFPP:llä +10 myytyä PME:tä ei sekoitettu kyseisen CFPP:n saavuttamiseksi”, että ”biodieseliin lisättiin lisäainetta, jonka hinta on vähemmän kuin yksi euro tonnilta eli vain noin 0,1 prosenttia tuotantokustannuksista” ja että ”komissio ei katso, että tätä lisäainetta koskeva oikaisu olisi tarpeen, sillä tällaisella oikaisulla ei olisi lainkaan vaikutusta laskelmiin”.

34      Väliaikaisen asetuksen 293 perustelukappaleen mukaan vertailu kattoi noin 20 prosenttia otokseen valittujen unionin tuottajien kokonaismyynnistä.

35      Väliaikaisen asetuksen 292 perustelukappaleesta ilmenee, että tämä vertailu koskee samaa tuotetta Indonesiasta peräisin olevan tuonnin ja unionin tuotannonalan osalta eli puhdasta palmuöljydieseliä. Kantajat eivät ole riitauttaneet tätä seikkaa.

36      Komissio täsmentää myös riidanalaisen asetuksen 242 perustelukappaleessa, ettei se havainnut hintaeroa näiden tuotteiden välillä. Lisäksi se toteaa samassa perustelukappaleessa, että puhtaan PME:n noteerauksissa ei viitattu lainkaan tuotteen tosiasialliseen CFPP:hen vaan ainoastaan PME:hen. Koska kantajat eivät esittäneet mitään näyttöä osoittaakseen nämä toteamukset virheellisiksi, komissio päättelee perustellusti, että PME:tä myytiin samankaltaisin hinnoin riippumatta sen tarkasta CFPP:stä. Kahden tuotteen välisestä kilpailusuhteesta riidanalaisen asetuksen 228 perustelukappaleessa todetaan, että otokseen valittujen unionin tuottajien myynnin tarkastelu osoitti, että puhdasta PME:tä myytiin merkittävässä määrin suoraan mineraalidieselin jalostamoille, mikä on suorassa kilpailussa Indonesiasta peräisin olevan puhtaan PME:n tuonnin kanssa. Se, että väliaikaisen asetuksen 290 perustelukappaleen mukaan puhdasta PME:tä ”ei tavallisesti” sekoiteta mineraalidieseliin sellaisenaan, vaan se sekoitetaan yleensä ensin muihin biodieseleihin, joiden CFPP-arvo on alhaisempi, jotta saadaan sekoitus, jonka CFPP on +5 tai 0 ja joka sitten sekoitetaan mineraalidieseliin, ei sulje pois mahdollisuutta, että tätä tuotetta myydään suoraan mineraalidieselin jalostamoille.

37      Kantajien väitettä, jonka mukaan tuotua PME:tä käytetään biodieselsekoituksen tuotantopanoksena, kun taas unionissa tuotettu PME sekoitetaan suoraan mineraalidieseliin, minkä vuoksi nämä tuotteet eivät voisi kilpailla suoraan keskenään, ei ole tuettu todisteilla, ja se näyttää perustuvan riidanalaisen asetuksen virheelliseen tulkintaan.

38      Se, että riidanalaisen asetuksen 253 perustelukappaleessa mainitaan, että unionissa valmistettu PME myydään suoraan öljy-yhtiöille, ei merkitse sitä, että tuotua PME:tä ei myytäisi niille. Sen sijaan tämä hypoteesi mainitaan nimenomaisesti riidanalaisen asetuksen 228 perustelukappaleessa, jossa komissio selittää näiden kahden tuotteen kilpailevan suoraan keskenään ja täsmentää, että ”otokseen valittujen unionin tuottajien myynnin tarkastelu osoitti, että puhdasta PME:tä myytiin merkittävässä määrin suoraan mineraalidieselin jalostamoille, mikä on suorassa kilpailussa Indonesiasta peräisin olevan puhtaan PME:n tuonnin kanssa”. Kuten komissio korostaa perustellusti, kyseisen asetuksen 254 perustelukappaleessa todetaan vain, että ”komissio ei kiistä sitä, että PME:tä tuodaan unioniin myös muiden biodieseleiden kanssa sekoitettavaksi”.

39      Kantajat eivät näin ollen ole esittäneet riittävästi näyttöä siitä, etteivät väliaikaiseen asetukseen sisältyviä tosiseikkoja koskevat arvioinnit, jotka on vahvistettu riidanalaisessa asetuksessa, ole olleet uskottavia. Tällaista näyttöä kuitenkin vaaditaan sen osoittamiseksi, että toimielin on tehnyt ilmeisen arviointivirheen, jolla voidaan perustella toimen kumoaminen (ks. tuomio 11.9.2014, Gold East Paper ja Gold Huasheng Paper v. neuvosto, T‑444/11, EU:T:2014:773, 62 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

40      Edellä esitetystä ilmenee, että komissio on ottanut huomioon ensimmäisessä laskentamenetelmässä vertailtavien tuotteiden lajin ja fyysiset ominaisuudet sekä niiden käytön ja kilpailusuhteen. Se on siten verrannut tasapuolisesti kyseessä olevan tuotteen ja unionin tuotannonalan samankaltaisen tuotteen hintoja unionin alueella tapahtuvan myynnin yhteydessä edellä 29 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä edellytetyllä tavalla.

41      Kantajien väitteet, jotka koskevat ensimmäistä laskentamenetelmää, on näin ollen hylättävä.

–       Toinen laskentamenetelmä

42      Riidanalaisen asetuksen 245 perustelukappaleen mukaan alihinnoittelua koskevassa toisessa laskentamenetelmässä ”kasvatetaan sellaisen unionissa tuotetun biodieselin määrää, jota verrataan Indonesiasta tulevaan tuontiin, sisällyttämällä vertailuun otokseen valittujen unionin tuottajien toteuttama FAME 0 ‑biodieselin myynti”.

43      Riidanalaisen asetuksen 246–248 perustelukappaleessa täsmennetään seuraavaa:

”(246)      Jotta unionin FAME 0 ‑myyntiä voitiin verrata Indonesiasta tulevaan PME:n maanlaajuiseen tuontiin, unionin FAME 0 ‑myynnin hintaa oikaistiin, ja tuloksena saatiin unionin PME-myynnin hintataso, jotta voidaan ottaa huomioon fyysisten ominaisuuksien erojen markkina-arvo.

(247)      Huomautusten esittäjien pyynnöstä edellä esitetty hinnan alennus on laskelmien selkeyttämiseksi 100–130 euroa tonnia kohti. Laskelman selventämiseksi todetaan, että 55 prosenttia kaikesta tämän vertailun piiriin kuuluvasta unionin tuotannonalan myynnistä sisältää sekä PME:tä että FAME 0:aa – –

(248)      Tällä menetelmällä todettu koko maata koskeva hinnan alittavuuden marginaali oli 7,4 prosenttia.”

44      Riidanalaisen asetuksen sanamuodosta ilmenee, että komissio on laajentanut ensimmäisen laskentamenetelmän yhteydessä suoritetun vertailun ulottuvuutta sisällyttääkseen unionin tuotannonalan myyntiin sekä PME:n että FAME 0:n. Tässä tarkoituksessa FAME 0:n hintoja oikaistiin alaspäin PME:n myynnin hintatasolle fyysisten ominaisuuksien erojen markkina-arvon huomioon ottamiseksi.

45      Kantajien mukaan komission olisi pitänyt ottaa huomioon, että indonesialainen biodiesel on tuotantopanos, jota käytetään valmistettaessa biodieseliä, jonka CFPP on 0 °C, ja ettei sitä voida käyttää tietyillä unionin kylmillä alueilla korkean CFPP-arvonsa vuoksi. Väitteidensä tueksi kantajat vetoavat WTO:n paneelin raportteihin ja erityisesti paneelin raporttiin EU – Biodiesel (Indonesia), jonka 7.158 kohdassa tuodaan esille ”PME:n ja sekoitetun CFPP 0 ‑biodieselin välisten kilpailusuhteiden monimutkaisuus, sillä indonesialainen PME on sekoitettuun biodieseliin, mukaan luettuna sekoitettu CFPP 0 ‑biodiesel, käytettävä tuotantopanos”.

46      Tältä osin on syytä muistaa, että oikeuskäytännön mukaan WTO:n perustamissopimuksen liitteessä 1 A olevasta tukia ja tasoitustulleja koskevasta sopimuksesta (EYVL 1994, L 336, s. 156) tehdyt tämän elimen tulkinnat eivät voi sitoa unionin yleistä tuomioistuinta sen arvioidessa riidanalaisen asetuksen pätevyyttä (ks. vastaavasti ja analogisesti tuomio 1.3.2005, Van Parys, C‑377/02, EU:C:2005:121, 54 kohta; tuomio 10.4.2019, Jindal Saw ja Jindal Saw Italia v. komissio, T‑300/16, EU:T:2019:235, 103 kohta ja tuomio 19.5.2021, China Chamber of Commerce for Import and Export of Machinery and Electronic Products ym. v. komissio, T‑254/18, valitus vireillä, EU:T:2021:278, 419 kohta).

47      Unionin tuomioistuin korostaa kuitenkin myös, että sopimusvelvoitteiden noudattamista koskeva yleinen kansainvälisen oikeuden periaate (pacta sunt servanda), joka on vahvistettu 23.5.1969 tehdyn valtiosopimusoikeutta koskevan Wienin yleissopimuksen 26 artiklassa, edellyttää, että unionin tuomioistuinten on tukia ja tasoitustulleja koskevan sopimuksen tulkinnassa ja soveltamisessa otettava huomioon WTO:n riitojenratkaisuelimen kyseisen sopimuksen eri määräyksistä esittämä tulkinta (ks. analogisesti tuomio 20.1.2022, komissio v. Hubei Xinyegang Special Tube, C‑891/19 P, EU:C:2022:38, 32 kohta ja unionin tuomioistuimen tässä asiassa noudattama julkisasiamies Pitruzzellan ratkaisuehdotus komissio v. Hubei Xinyegang Special Tube, C‑891/19 P, EU:C:2021:533, 24 kohta). Mikään ei siten estä unionin yleistä tuomioistuinta viittaamasta siihen, kun kyse on tukia ja tasoitustulleja koskevan sopimuksen määräyksiä vastaavien perusasetuksen säännösten tulkinnasta (tuomio 10.4.2019, Jindal Saw ja Jindal Saw Italia v. komissio, T‑300/16, EU:T:2019:235, 103 kohta).

48      Komissio korostaa joka tapauksessa perustellusti riidanalaisen asetuksen 251 ja 252 perustelukappaleessa unionin tuotannonalan rakenteen muutosta, kun unionissa tuotetaan nyt myös PME:tä. Markkinatilanne on siten muuttunut tilanteesta, joka oli perusteena edellä 45 kohdassa esitetylle paneelin raporttiin EU – Biodiesel (Indonesia) sisältyvälle arvioinnille.

49      Toisin kuin kantajat väittävät, riidanalaisen asetuksen 246 perustelukappaleesta ilmenee, että komissio on tosiasiallisesti ottanut huomioon fyysisten ominaisuuksien erojen markkina-arvon, kun se on oikaissut unionin FAME 0:n myynnin hintaa vertailun tekemiseksi. Kantajat eivät kyseenalaista komission suorittamaa FAME 0:n hinnan oikaisua. Sitä vastoin ne käyttävät tätä oikaisua lähtökohtana esittäessään omaa laskelmaansa alihinnoittelulle, joka koskee kaikkea unionin biodieselin myyntiä.

50      Komissio toteaa vielä riidanalaisen asetuksen 254 perustelukappaleessa, että Indonesiasta tuotua PME:tä käytettiin tuotantopanoksena ja ”muiden biodieseleiden kanssa sekoitettavaksi esimerkiksi FAME 0:n valmistamista varten”, ja lisää, että ”tuotavan PME:n määrä riippuu – – tällaisen tuonnin hinnasta sekä sen fyysisistä ominaisuuksista, ja tämän vuoksi tuonti-PME:n hinta aiheuttaa hintapainetta myös sekoituksiin”. Komissio lisää, että ”PME on yksi halvimmista biodieseltyypeistä, jota voidaan käyttää esimerkiksi FAME 0:n ja FAME +5:n kaltaisissa sekoituksissa, jotka sopivat käytettäviksi suuressa osassa unionin markkinoita koko vuoden ajan” ja että ”PME:n tuonti kilpailee siten suoraan muiden EU:ssa tuotettujen biodieselin lajien kanssa, joita sekoitettaisiin muussa tapauksessa suurempina määrinä saman sekoitustuloksen saavuttamiseksi”. Lisäksi komissio selittää väliaikaisen asetuksen 297 perustelukappaleessa, että FAME 0:ssa on yleensä enintään 20 prosenttia PME:tä.

51      Näin ollen on selvää, että komissio on ottanut arvioinnissaan huomioon sekä tuotteiden käytön että niiden väliset kilpailusuhteet.

52      Kantajat eivät siten ole osoittaneet, että toiseen menetelmään perustuva alihinnoittelu olisi ilmeisen virheellinen.

–       Kolmas laskentamenetelmä

53      Riidanalaisen asetuksen 256 perustelukappaleen mukaan kolmannessa alihinnoittelun laskentamenetelmässä ”biodieselin tuontia Indonesiasta maatasolla verrattiin kaikkeen otokseen valittujen unionin tuottajien biodieselin myyntiin”, ja ”tällä menetelmällä todettu koko maata koskeva hinnan alittavuuden marginaali oli 17,1 prosenttia”.

54      Komissio täsmentää riidanalaisen asetuksen 270 perustelukappaleessa, että laskelma on vertailu Indonesiasta peräisin olevan PME:n, jonka CFPP on 13 °C, ja unionin tuotannonalan oman tuotannon kaiken EU-myynnin välillä, mihin sisältyy myös PME, ja ettei mitään perusteltuja ja määrällisiä väitteitä ollut esitetty.

55      Kantajat väittävät, että tässä laskentamenetelmässä jätetään kokonaan huomiotta indonesialaisen biodieselin ja unionin tuottajien myymän biodieselin CFPP-arvoa koskeva ero, ja korostavat, että WTO:n valituselimen ja paneelin on tärkeää tehdä tarvittavat oikaisut hintojen asianmukaisen vertailun varmistamiseksi.

56      On muistettava, että edellä 46 ja 47 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti näiden elinten tukia ja tasoitustulleja koskevasta sopimuksesta tekemät tulkinnat eivät voi sitoa unionin yleistä tuomioistuinta sen arvioidessa riidanalaisen asetuksen pätevyyttä, vaikka unionin tuomioistuinten on otettava ne huomioon.

57      WTO:n paneelin mukaan ”vertailtujen hintojen on vastattava tuotteita ja liiketoimia, jotka ovat vertailukelpoisia, jos halutaan saada luotettavia tietoja alihinnoittelusta ja sen laajuudesta polkumyynnillä tapahtuvassa tuonnissa tai tuetussa tuonnissa, suhteessa samankaltaisen kotimaisen tuotteen hintaan, johon voidaan tukeutua arvioitaessa kyseessä olevan tuonnin ja kotimaiselle tuotannonalalle aiheutuneen vahingon välistä syy-yhteyttä”. Paneeli toteaa lisäksi, että ”viranomaisen harkintavaltaa rajoittaa – – yleinen velvollisuus, jonka mukaan vahingon määrittäminen ’perustuu sitä tukevaan näyttöön, ja siihen kuuluu objektiivinen tarkastelu’”, ja että ”hintojen, jotka eivät ole vertailukelpoisia, vertailu ei täytä paneelin mielestä tutkimuksesta vastaavalle viranomaiselle asetettua vaatimusta suorittaa asiaa ’tukevan näytön’ ’objektiivinen tarkastelu’”. Paneeli korostaa, että useat tekijät vaikuttavat myyntihintaan tietyssä liiketoimessa ja että tämän vuoksi hintojen vertailukelpoisuus on varmistettava vertailtujen tuotteiden ja liiketoimien eri ominaisuuksien osalta. Siten hintoihin vaikuttava perustavanlaatuinen tekijä liittyy tuotteen fyysisiin ominaisuuksiin, ja tapauksessa, jossa tutkimuksesta vastaava viranomainen ”suorittaa hintavertailun tuotekorin tai myyntitoimien perusteella, viranomaisen on varmistettava, että vertaillut tuoteryhmät tai liiketoimet, jotka muodostavat yhtälön kaksi puolta, ovat riittävän samankaltaisia, jotta voidaan kohtuudella todeta, että mikä tahansa hintaero johtuu ’alihinnoittelusta’ eikä pelkästään kahden vertaillun korin kokoonpanoa koskevista eroista”, ja ”eroavuuksien tapauksessa viranomaisen on tehtävä oikaisuja, jotta tuotteen fyysisten tai muiden ominaisuuksien väliset merkitykselliset erot otetaan huomioon ja korjataan” (WTO:n paneelin 2.8.2013 antama raportti, jonka otsikkona on ”Kiina – Yhdysvalloista peräisin olevia broilerituotteita koskevat polkumyynnin vastaiset toimenpiteet ja tasoitustoimenpiteet” (WT/DS 427/R, 7.475, 7.476, 7.480 ja 7.483 kohta)).

58      On selvää, että komissio ei ole tehnyt oikaisuja kolmannessa alihinnoittelun laskentamenetelmässä. Näin ollen on tutkittava, onko kyseessä olevan tuotteen ja unionin tuotannonalan samankaltaisen tuotteen hintoja verrattu tasapuolisesti edellä 29 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla ja onko komissio ylittänyt harkintavaltansa rajat alihinnoittelua koskevassa analyysissa, joka edellyttää monitahoisten taloudellisten tilanteiden arviointia edellä 31 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti.

59      Tältä osin on huomattava komission täsmentäneen vastineessaan, että tässä vertailussa huomioon otetulla unionin tuotannonalan samankaltaisella tuotteella oli CFPP-arvo, joka vaihteli –20 °C:n ja 10 °C:n välillä. Komissio katsoo, että hinnan ja CFPP:n välillä ei ole korrelaatiota siten, että aste-ero johtaisi muutokseen euromääräisessä hinnassa tonnia kohti. Vaikka komissio on voinut arvioida FAME 0:n myynnin unionissa ja Indonesiasta peräisin olevan PME:n tuonnin fyysisten ominaisuuksien erojen markkina-arvon ja sen seurauksena oikaista FAME 0:n myyntihintaa unionissa, se toteaa, ettei se ole löytänyt järkevää lähestymistapaa tehdäkseen muita oikaisuja, jotka koskevat muita biodieseltyyppejä, esimerkiksi PME:hen pohjautuvaa biodieseliä ja biodieseliä, jonka CFPP on –14 °C.

60      On riidatonta, että kesäkuukausina ja kuumemmilla alueilla voidaan myydä biodieseliä, jonka CFPP-arvot ovat korkeampia, kun taas talvikuukausina ja kylmemmillä alueilla vaaditaan biodieseliä, jonka CFPP-arvot ovat alhaisemmat. Sekoituksessa käytetty PME:n määrä riippuu siis vuodenajasta ja maantieteellisestä asemasta Euroopassa.

61      Komissio toteaa siten, että biodieselmarkkinat ovat hyvin monimutkaiset. Se ei yhdy kantajien arvioon, jonka mukaan CFPP-arvo vaikuttaa kaikissa tapauksissa hintoihin. CFPP-arvo nimittäin vaikuttaa hintoihin silloin, kun eri CFPP-arvot voivat vuodenajasta ja maantieteellisestä asemasta riippuen kilpailla näillä markkinoilla. Esimerkiksi biodiesel, jonka CFPP on 13 °C, kilpailee biodieselin kanssa, jonka CFPP on 10 °C koko vuoden useilla Etelä-Euroopan alueilla. Tällainen kilpailu ei kuitenkaan automaattisesti ilmene hintaerona. Komissio korostaakin, että PME:n, jonka CFPP on 10 °C, myyntiä unionissa on voitu verrata indonesialaisen PME:n, jonka CFPP on 13 °C, tuontiin, ilman että CFPP-arvoa koskevien mahdollisten erojen huomioon ottamiseksi olisi edellytetty oikaisua. Sen sijaan joissakin ilmasto-olosuhteissa, esimerkiksi talvella Pohjois-Euroopassa, biodiesel, jonka CFPP on 13 °C, ei kilpaile biodieselin kanssa, jonka CFPP on –10 °C, hintaerosta riippumatta, sillä biodieseliä, jonka CFPP on 13 °C, ei voitaisi käyttää näissä talviolosuhteissa. Komissio päättelee tästä, että vaikka hinnan oikaisu todetun markkina-arvon perusteella on katsottu tarpeelliseksi FAME 0:lle, joka on unionin tuottajien eniten myymä tuote, sama ei päde muihin biodieseltyyppeihin, joiden CFPP-arvo on alhainen ja jotka eivät välttämättä kilpaile suoraan hintojen osalta sellaisen biodieselin kanssa, jonka CFPP-arvo on korkeampi.

62      Komission antamista selityksistä ilmenee, että päätös olla oikaisematta hintoja kolmannessa laskentamenetelmässä on perustunut objektiivisiin seikkoihin eli biodieselien, joilla on eri CFPP-arvot, monimutkaisiin kilpailusuhteisiin, biodieselien, joilla on eri CFPP-arvot, erilaisiin markkinaolosuhteisiin ja siihen, että CFPP-arvon ja hinnan välillä ei ole suoraa korrelaatiota. Nämä seikat ovat uskottava perusta komission päätelmille, eikä komissio ole ylittänyt laajaa harkintavaltaansa määrittääkseen täsmällisen menetelmän alihinnoittelun analysoimiseksi.

63      Tässä yhteydessä kantajat eivät ole osoittaneet, että vaadittu oikaisu oli tarpeen, jotta kyseessä olevan tuotteen hinta ja unionin tuotannonalan samankaltaisen tuotteen hinta tehtäisiin vertailukelpoisiksi, kuten oikeuskäytännössä edellytetään (ks. vastaavasti ja analogisesti tuomio 16.2.2012, neuvosto ja komissio v. Interpipe Niko Tube ja Interpipe NTRP, C‑191/09 P ja C‑200/09 P, EU:C:2012:78, 58 kohta).

64      Tätä päätelmää ei voida kyseenalaistaa kantajien vastauskirjelmässä esittämällä alihinnoittelua koskevalla vaihtoehtoisella laskelmalla. Kantajat tukeutuvat komission vastineessaan esittämiin tietoihin ja ehdottavat alihinnoittelun laskelmaa, jossa soveltamalla suhdetta 10 tai 13 euroa tonnilta (eli samaa eroa yksikköä kohti kuin komissio toteaa biodieselin, jonka CFPP on 0 °C, ja biodieselin, jonka CFPP on 10 °C, hintojen välillä) jokaisen CFPP:n aste-eron huomioon ottamiseksi päädytään vain keskimäärin –0,27 prosentin alihinnoitteluun.

65      On todettava, kuten kantajat myönsivät istunnossa, että tämä laskentamenetelmä perustuu olettamaan, että komission toisessa laskentamenetelmässä hyväksymä hinnan oikaisu tuotteen, jonka CFPP on 0 °C, ja tuotteen, jonka CFPP on 10 °C, välillä voi olla perusteena tehtäessä oikaisuja jokaisen CFPP:n aste-eron osalta. Kuten komissio korostaa perustellusti vastauskirjelmässä, kantajat eivät selitä, millä perusteella 0 °C:n CFPP:n ja 10 °C:n CFPP:n ero jaettuna kymmenellä edustaisi kaikkia hintaeroja astetta kohti. Tällaista olettamaa ei voida hyväksyä – 20 °C:n ja 10 °C:n välillä vaihtelevien CFPP-arvojen osalta, jotka on sisällytetty kantajien ehdottamaan laskelmaan ilman, että ne selittäisivät, millä tavoin niiden lähestymistapa on merkityksellinen.

66      Kantajat väittävät myös, että komissiolle oli ehdotettu perusteltuja oikaisupyyntöjä ja että vaikka ne eivät ole esittäneet muita laskelmia, tämä johtuu siitä, että komissio ei ollut toimittanut niille tältä osin tarvittavia tietoja. Kantajat eivät kuitenkaan kirjelmissään vetoa puolustautumisoikeuksiensa loukkaamiseen näiden tietojen toimittamatta jättämisen seurauksena.

67      Tältä osin on huomattava tarkasteltaessa ensimmäistä kantajien esille tuomaa seikkaa, että asiakirjojen perusteella ne väittävät, että niiden oikaisuehdotus sekä Indonesian viranomaisten oikaisuehdotus koskivat alihinnoittelun ensimmäistä laskentamenetelmää ja vertailua PME:n, jonka CFPP on 13 °C, ja PME:n, jonka CFPP on 10 °C, välillä. Nämä ehdotukset eivät näin ollen koskeneet kolmatta laskentamenetelmää, eivätkä kantajat ole selittäneet, miten niillä olisi tässä yhteydessä merkitystä.

68      Toisen kantajien esille tuoman seikan osalta on riidatonta, että komissio ei ole kantajien pyynnöistä huolimatta ilmoittanut tutkimuksen kuluessa unionin tuotannonalan myynnin vaihteluvälejä CFPP-arvoa kohti.

69      Tältä osin on huomattava, että jo väliaikaisessa asetuksessa annettiin tietoja unionin tuotannonalan myynnistä CFPP-arvoa kohti. Väliaikaisen asetuksen 295 ja 296 perustelukappaleen ja riidanalaisen asetuksen 247 perustelukappaleen mukaan 20 prosentissa unionin myynnistä CFPP on 10 °C ja 35 prosentissa unionin myynnistä CFPP on 0 °C (toisen menetelmän kokonaismäärä eli 55 prosenttia vähennettynä prosenttiosuudella, joka vastaa PME:tä, jonka CFPP on 10 °C, eli 20 prosenttia). Jo tästä tiedosta kävi ilmi, että muu unionin myynti kuin se, jossa CFPP on 10 °C, ja se, jossa CFPP on 0 °C, oli noin 45 prosenttia. Riidanalaisen asetuksen 247 perustelukappaleessa ja väliaikaisen asetuksen 295 perustelukappaleessa annetuista selityksistä voidaan päätellä, että suuri osa tästä 45 prosentista koski negatiivista CFPP-arvoa, kuten myös kantajat toteavat kannekirjelmässä. Kantajien käytettävissä oli siten tietoja, joiden perusteella ne saattoivat ymmärtää komission laskelmat ja esittää vaihtoehtoja näille laskelmille. Kantajien väite on näin ollen hylättävä.

70      Vaikka oletettaisiin, että kantajien kolmannesta menetelmästä esittämä kritiikki hyväksyttäisiin sillä perusteella, että komissio olisi virheellisesti jättänyt tekemättä tuotteiden välisten erojen edellyttämiä oikaisuja, komission toteamus alihinnoittelusta, sellaisena kuin se on tuotu esille ensimmäisellä ja toisella menetelmällä, joiden tuloksia ei ole kyseenalaistettu, olisi edelleen perusteltu. Edellä esitetyillä perusteilla on joka tapauksessa hylättävä kantajien väitteet ja siten ensimmäisen kanneperusteen ensimmäinen osa kokonaisuudessaan.

 Ensimmäisen kanneperusteen toinen osa, jonka mukaan alihinnoittelua ei ole määritetty unionin tuotannonalan tuotteelle kokonaisuudessaan ja jonka mukaan hintapainetta on virheellisesti todettu aiheutuneen

71      Toisessa osassa, joka käsittää kaksi väitettä, kantajat vetoavat ensimmäisellä väitteellään siihen, että komissio ei ole määrittänyt alihinnoittelua unionin tuotannonalan tuotteelle kokonaisuudessaan. Toisella väitteellään ne vetoavat siihen, että Indonesiasta peräisin olevan biodieselin tuonti ei aiheuta hintapainetta unionin markkinoilla.

–       Alihinnoittelun määrittäminen tuotteelle kokonaisuudessaan

72      On syytä huomata, että perusasetuksen 1 artiklasta, jonka otsikkona on ”Periaatteet” ja jonka 1 kohta koskee mitä tahansa tuotetta, jonka ”luovutus vapaaseen liikkeeseen unionissa aiheuttaa vahinkoa”, ilmenee, että tukien vastainen menettely koskee tiettyä tuotetta. Unionin toimielimet määrittävät tämän ”tutkittavan tuotteen” kyseisen menettelyn aloittaessaan. Siten kyseisen asetuksen 2 artiklan c alakohdan määritelmän mukaan ”samankaltaisella tuotteella” tarkoitetaan tuotetta, joka on identtinen, toisin sanoen kaikissa suhteissa samanlainen kuin tutkittava tuote, tai jos sellaista tuotetta ei ole, muuta tuotetta, joka muistuttaa ominaispiirteiltään tutkittavaa tuotetta, vaikka se ei ole kaikissa suhteissa samanlainen.

73      Tuetun tuonnin vaikutus samankaltaisten tuotteiden hintoihin unionin markkinoilla, mitä on tarkasteltava vahingon määrittämiseksi perusasetuksen 8 artiklan 1 kohdan a alakohdan nojalla, määritetään ”tutkittavan tuotteen” perusteella. Tämän vaikutuksen määrittämiseksi on tämän asetuksen 8 artiklan 2 kohdan mukaan tutkittava muun muassa, ”onko tuetun tuonnin osalta esiintynyt merkittävää alihinnoittelua suhteessa unionin tuotannonalan valmistaman samankaltaisen tuotteen hintaan”.

74      Alihinnoittelu on näin ollen laskettava ”tutkittavan tuotteen” – johon samankaltaisen tuotteen käsite viittaa – määritelmän perusteella, sellaisena kuin unionin toimielimet ovat ehdottaneet tutkimuksen aloittamisvaiheessa (ks. vastaavasti ja analogisesti tuomio 5.4.2017, Changshu City Standard Parts Factory ja Ningbo Jinding Fastener v. neuvosto, C‑376/15 P ja C‑377/15 P, EU:C:2017:269, 57 kohta).

75      Oikeuskäytännön mukaan perusasetus ei sellaisenaan edellytä, että käsite ”tutkittava tuote” viittaa välttämättä tuotteeseen kokonaisuutena, jonka pitää olla homogeeninen ja sisältää samankaltaisia tuotteita (ks. analogisesti tuomio 17.3.2016, Portmeirion Group, C‑232/14, EU:C:2016:180, 42 kohta). Tutkittavan tuotteen määrittäminen tutkimuksen aloittamisvaiheessa ei estä unionin toimielimiä jakamasta tätä tuotetta eri tyyppeihin tai eri tyyppien malleihin tai tekemästä tuotteen hinnan unionin markkinoilla ja tuontihinnan välisiä vertailuja kunkin mallin tai tyypin osalta (ks. vastaavasti ja analogisesti tuomio 5.4.2017, Changshu City Standard Parts Factory ja Ningbo Jinding Fastener v. neuvosto, C‑376/15 P ja C‑377/15 P, EU:C:2017:269, 59 kohta).

76      Kantajat väittävät, että komission velvollisuus määritellä alihinnoittelu ”tutkittavalle tuotteelle” kokonaisuudessaan voi perustua 5.4.2017 annettuun tuomioon Changshu City Standard Parts Factory ja Ningbo Jinding Fastener v. neuvosto (C‑376/15 P ja C‑377/15 P, EU:C:2017:269, 60 kohta) perustuvien oikeusohjeiden analogiseen soveltamiseen.

77      Mainittuun 5.4.2017 annettuun tuomioon Changshu City Standard Parts Factory ja Ningbo Jinding Fastener v. neuvosto (C‑376/15 P ja C‑377/15 P, EU:C:2017:269) perustuvia oikeusohjeita, jotka koskevat polkumyynnillä muista kuin Euroopan unionin jäsenvaltioista tapahtuvalta tuonnilta suojautumisesta 8.6.2016 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/1036 (EUVL 2016, L 176, s. 21) 2 artiklan 11 kohdan tulkintaa, ei kuitenkaan voida soveltaa polkumyynnillä tapahtuneen tuonnin vaikutusta unionin tuotannonalan hintoihin koskevaan analyysiin, josta säädetään tämän asetuksen 3 artiklan 2 ja 3 kohdassa, joita vastaavat säännökset tukien vastaisessa perusasetuksessa ovat 8 artiklan 1 ja 2 kohta. On tuotava esille perustavanlaatuinen ero, joka vallitsee polkumyyntimarginaalin määrittämisen ja vahingon määrittämiseksi tehdyn polkumyynnillä tapahtuneen tuonnin vaikutusta unionin tuotannonalan hintoihin koskevan analyysin välillä ja joka johtuu siitä, että tämä analyysi ei edellytä saman yrityksen myyntien vertailua, kuten määritettäessä polkumyyntimarginaalia, joka lasketaan kyseessä olevan vientiä harjoittavan tuottajan tietojen perusteella, vaan useamman yrityksen eli otokseen valittujen vientiä harjoittavien tuottajien ja otokseen sisältyvien unionin tuotannonalaan kuuluvien yritysten myyntien vertailua (tuomio 20.1.2022, komissio v. Hubei Xinyegang Special Tube, C‑891/19 P, EU:C:2022:38, 150–159 kohta ja unionin tuomioistuimen tässä asiassa noudattama julkisasiamies Pitruzzellan ratkaisuehdotus komissio v. Hubei Xinyegang Special Tube, C‑891/19 P, EU:C:2021:533, 136–139 kohta). Sama johtopäätös pätee soveltuvien osin silloin, kun on määritettävä alihinnoittelu tukien vastaisen perusasetuksen nojalla. Mainittuun 5.4.2017 annettuun tuomioon Changshu City Standard Parts Factory ja Ningbo Jinding Fastener v. neuvosto (C‑376/15 P ja C‑377/15 P, EU:C:2017:269) perustuvia oikeusohjeita ei siten voida soveltaa tässä asiassa.

78      Tässä tapauksessa riidanalaisen asetuksen 27 perustelukappaleessa viitataan kyseessä olevan tuotteen määritelmään, joka on esitetty väliaikaisen asetuksen 31–37 perustelukappaleessa (ks. edellä 9–11 kohta).

79      Kantajat väittävät, että komissio on ensimmäisessä laskentamenetelmässä määrittänyt alihinnoittelun vain 20 prosentille kaikesta otokseen valittujen unionin tuottajien myynnistä. Toisessa laskentamenetelmässä alihinnoittelua koskevassa analyysissa on puutteellisuuksia, sillä siinä ei oteta huomioon, että näiden tuotteiden kilpailusuhde on erittäin monimutkainen, ja se kattaa vain 55 prosenttia kaikesta otokseen valittujen unionin tuottajien myynnistä, kun taas kolmas menetelmä on merkityksetön. Tällainen lähestymistapa mahdollistaisi tilanteet, joissa unionin tuotannonalan myynnin pienen prosenttiosuuden alihinnoittelu ekstrapoloidaan muuhun unionin tuotannonalan myyntiin.

80      On todettava, että tämän kantajien perustelun lähtökohtana on olettama, että alihinnoittelun kolmas laskentamenetelmä, jossa Indonesiasta peräisin olevan biodieselin tuontia verrataan kaikkeen otokseen valittujen unionin tuottajien biodieselin myyntiin, on virheellinen ja että toisessa laskentamenetelmässä, joka on puutteellinen, alihinnoittelua koskeva analyysi kattaa vain 55 prosenttia kaikesta otokseen valittujen unionin tuottajien myynnistä. Unionin yleinen tuomioistuin on kuitenkin ensisijaisilla perusteluillaan hylännyt kantajien tältä osin esittämät väitteet ensimmäisen kanneperusteen ensimmäistä osaa tarkastellessaan. On huomattava, että komissio on laskenut alihinnoittelun ensin 20 prosentille ja sitten 55 prosentille ja lopulta kaikelle unionin tuottajien myynnille. Kuten komissio korostaa perustellusti, 20 prosentin unionin myynnistä perusteella ei siten ole tehty ekstrapolointia.

81      Tämä väite on näin ollen hylättävä. Vaikka komission oletettaisiin tukeutuneen virheellisesti alihinnoittelun kolmanteen laskentamenetelmään, kantajien väitteet eivät silti voisi menestyä. Komissio on nimittäin kahta muuta menetelmää käyttämällä voinut arvioida alihinnoittelun merkityksen 55 prosentille unionin tuottajien myynnistä eli koko markkinoiden tilannetta edustavalle suurimmalle osalle myynnistä. Kantajat, jotka eivät ole kyenneet osoittamaan tätä analyysiä ilmeisen virheelliseksi, eivät siten voi pätevästi väittää, että alihinnoittelun laskelma olisi ilmeisen virheellinen siltä osin kuin siinä ekstrapoloitaisiin sääntöjenvastaisesti tietoja, jotka ovat liian hajanaisia tai edustavat pientä prosenttiosuutta myynnistä.

–       Hintapaine

82      Kantajat väittävät komission katsoneen virheellisesti, että Indonesiasta peräisin olevan biodieselin tuonti olisi voinut aiheuttaa hintapainetta, koska PME edustaa vain 20:tä prosenttia biodieselistä, jonka CFPP on 0 °C, ja koska 35–45 prosentilla unionin markkinoilla myydystä biodieselistä CFPP on alle nolla. Riidanalaisen asetuksen taulukosta 2 voidaan todeta, että vain 13 prosenttia kustannusten laskusta tutkimusajanjakson jälkeisenä aikana on siirretty asiakkaille, mikä osoittaa siten, että tuonti Indonesiasta ei aiheuttanut hintapainetta unionin myynnissä. Riidanalaisen asetuksen taulukkoon 2 ja väliaikaisen asetuksen taulukkoon 11 sisältyvien tietojen analysointi osoittaa, että unionin tuottajien voittomarginaali nousi –1,8 prosentista 0,4 prosenttiin.

83      Aluksi on huomattava, että perusasetuksen 8 artiklan 1 kohdan a alakohdassa ei edellytetä arvioitavan alihinnoittelun sellaisenaan vaikutusta unionin hintoihin (ks. vastaavasti ja analogisesti tuomio 12.12.2014, Crown Equipment (Suzhou) ja Crown Gabelstapler v. neuvosto, T‑643/11, EU:T:2014:1076, 174 kohta (ei julkaistu)) vaan kokonaisvaltaisemmin tuetun tuonnin vaikutusta samankaltaisten tuotteiden hintoihin unionin markkinoilla.

84      Komissio on joka tapauksessa tukeutuessaan väliaikaisen asetuksen 325 perustelukappaleessa olevaan taulukkoon 11 sisältyviin tietoihin todennut väliaikaisen asetuksen 328 perustelukappaleessa, että noin 10 prosentin hintojen alittavuus tarkoitti merkittävää painetta hintojen laskuun, ja tämän hintapaineen seurauksena unionin tuotannonala ei voinut hyötyä tutkimusajanjakson laskevista kustannuksista, sillä sen oli siirrettävä kustannusten lasku kokonaisuudessaan asiakkailleen, jotta se ei menettäisi vielä lisää markkinaosuudestaan.

85      Tältä osin on otettava huomioon riidanalaisen asetuksen 325 perustelukappaleen taulukkoon 2 ja väliaikaisen asetuksen 325 perustelukappaleen taulukkoon 11 sisältyvät tiedot:

Unionin tuotannonala (ennen tutkimusajanjaksoa, sen aikana ja sen jälkeen)


2015

2016

2017

Tutkimus-ajanjakso

lokakuu 2018–kesäkuu 2019

Keskimääräiset yksikkömyyntihinnat unionin markkinoilla (euroa/tonni)

715

765

832

794

790

Yksikkökohtainen tuotantokustannus (euroa/tonni)

728

767

827

791

760


86      Näistä tiedoista ilmenee, että tutkimusajanjakson aikana ja sen jälkeen unionin myyntihinta on tuotantokustannuksia suurempi. Tämä ei kuitenkaan estä sitä, että Indonesiasta tuleva tuonti on aiheuttanut hintapainetta. Näistä tiedoista ilmenee niin ikään, että vaikka tuotantokustannusten laskun (–4,35 prosenttia vuoden 2017 ja tutkimusajanjakson välillä) perusteella on voitu välttää tappio kustannuksiin nähden, unionin tuotannonalan hinnat ovat laskeneet edelleen (–4,56 prosenttia vuoden 2017 ja tutkimusajanjakson välillä), mikä vahvistaa komission riidanalaisen asetuksen 399 perustelukappaleessa tekemän päätelmän, jonka mukaan unionin tuotannonala ei voinut hyötyä laskevista kustannuksista tutkimusajanjakson aikana. Lisäksi on todettava, että edellä 85 kohdassa mainittuihin taulukoihin sisältyvät tiedot koskevat kaikkea unionin myyntiä eivätkä pelkästään prosenttiosuutta unionin myynnistä, kuten kantajat väittävät.

87      Koska nämä tiedot tukevat komission päätelmiä, on siis katsottava, että komissio ei ole tässä tapauksessa tehnyt ilmeistä arviointivirhettä edellä 25 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla.

88      Edellä esitetyn perusteella on hylättävä tämä väite ja siten ensimmäinen kanneperuste kokonaisuudessaan.

 Toinen kanneperuste, jonka mukaan riidanalaisen päätöksen syy-yhteyttä koskevassa analyysissa on rikottu perusasetuksen 8 artiklan 5 kohtaa

89      Toisessa kanneperusteessa kantajat väittävät, että komissio on perustanut väitetysti tuetun tuonnin ja unionin tuotannonalalle aiheutuneen vahingon välistä syy-yhteyttä koskevan analyysinsä alihinnoittelua koskevaan virheelliseen päätelmään. Siten se, että komissio on rikkonut perusasetuksen 8 artiklan 1 ja 2 kohtaa alihinnoittelun määrittämisessä, johtaa kantajien mukaan kyseisen asetuksen 8 artiklan 5 kohdan rikkomiseen.

90      Tältä osin riittää, kun todetaan, että toinen kanneperuste perustuu olettamaan, että ensimmäinen kanneperuste, joka koskee perusasetuksen 8 artiklan 1 ja 2 kohdan rikkomista alihinnoittelua laskettaessa, hyväksyttäisiin. Koska tämä kanneperuste on hylätty kokonaisuudessaan, komissiota ei voida kritisoida siitä, että se on ottanut huomioon riidanalaisessa asetuksessa todetun alihinnoittelun arvioidakseen sen vaikutuksia unionin tuotannonalaan.

91      Toinen kanneperuste on näin ollen hylättävä.

 Kolmas kanneperuste, jonka mukaan komissio on tehnyt ilmeisen arviointivirheen katsoessaan kyseessä olevan tuki, joka on myönnetty, kun raakaa palmuöljyä on toimitettu riittämättömänä pidettävää vastiketta vastaan

92      Kolmas kanneperuste jakautuu kolmeen osaan, jotka komissio kiistää EBB:n tukemana.

 Kolmannen kanneperusteen ensimmäinen osa, jonka mukaan komissio on rikkonut perusasetuksen 3 artiklan 1 kohdan a alakohdan iv alakohtaa ja tehnyt ilmeisen arviointivirheen, kun se on katsonut, että Indonesian viranomaiset ovat valtuuttaneet tai määränneet raa’an palmuöljyn toimittajat toimittamaan tuotettaan riittämättömänä pidettävää vastiketta vastaan

93      Ensimmäisessä osassa kantajat väittävät komission katsoneen virheellisesti, että Indonesian viranomaiset olivat valtuuttaneet tai määränneet raa’an palmuöljyn toimittajat toimittamaan tuotettaan riittämättömänä pidettävää vastiketta vastaan ensinnäkin vientirajoituksilla ja toiseksi PTPN:n, joka on Indonesian valtion kokonaan omistama raa’an palmuöljyn tuottaja, avoimella ”hinnanmäärityksellä”.

94      Aluksi on muistettava, että perusasetuksen 3 artiklassa säädetään, että tuen katsotaan olevan kyseessä, jos sen 1 ja 2 kohdassa asetetut edellytykset täyttyvät eli jos alkuperä- tai viejämaan viranomaiset myöntävät ”taloudellista tukea” ja jos sitä kautta annetaan ”etua”.

95      Oikeuskäytännön mukainen unionin toimielinten laaja harkintavalta kaupan suojatoimenpiteiden alalla (ks. edellä 24 kohta) koskee myös sen määrittämistä, onko perusasetuksen 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua taloudellista tukea myönnetty (ks. vastaavasti tuomio 11.10.2012, Novatex v. neuvosto, T‑556/10, ei julkaistu, EU:T:2012:537, 34 ja 35 kohta).

96      Perusasetuksen 3 artiklan 1 kohdan a alakohdan iv alakohdan mukaan kyseessä on ”taloudellinen tuki”, jos viranomaiset ”valtuuttavat tai määräävät yksityisen tahon huolehtimaan yhdestä tai useammasta i, ii ja iii alakohdassa tarkoitetusta tavanomaisesti julkisille viranomaisille kuuluvasta tehtävästä, ja noudatettava käytäntö ei todellisuudessa eroa julkisten viranomaisten tavallisesti noudattamasta käytännöstä”.

97      Perusasetuksessa ei ole määritelty valtuuttamisen tai määräämisen käsitteitä.

98      Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan termien, joita ei ole määritelty unionin oikeudessa, merkitys ja ulottuvuus on määritettävä sen tavanomaisen merkityksen mukaan, joka niillä on yleiskielessä, ottamalla samalla huomioon asiayhteys, jossa niitä käytetään, ja sen lainsäädännön tavoitteet, johon ne kuuluvat (ks. vastaavasti tuomio 3.9.2014, Deckmyn ja Vrijheidsfonds, C‑201/13, EU:C:2014:2132, 19 kohta ja tuomio 5.4.2017, Changshu City Standard Parts Factory ja Ningbo Jinding Fastener v. neuvosto, C‑376/15 P ja C‑377/15 P, EU:C:2017:269, 52 kohta).

99      Tältä osin on huomattava, että perusasetuksen 3 artiklan tarkoituksena on määritellä tasoitustullin käyttöönoton mahdollistavan tuen käsite.

100    Tarkemmin perusasetuksen 3 artiklan 1 kohdan a alakohdan tarkoituksena on määritellä taloudellisen tuen käsite siten, että määritelmän ulkopuolelle jätetään kaikki sellaiset viranomaisten toimenpiteet, jotka eivät kuulu johonkin kyseisessä säännöksessä lueteltuun ryhmään. Juuri tätä silmällä pitäen perusasetuksen 3 artiklan 1 kohdan a alakohdan i–iii alakohdassa luetellaan konkreettisia tilanteita, joiden on katsottava käsittävän viranomaisen myöntämää taloudellista tukea, eli suora tai välillinen varojen siirto, julkisista tuloista luopuminen ja hyödykkeen tai palvelun toimittaminen tai hyödykkeen ostaminen, kun taas perusasetuksen 3 artiklan 1 kohdan a alakohdan iv alakohdan toisessa luetelmakohdassa säädetään, että jos viranomaiset valtuuttavat tai määräävät yksityisen tahon huolehtimaan yhdestä tai useammasta i, ii ja iii alakohdassa luetelluista tehtävistä, se rinnastetaan perusasetuksen 3 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettuun viranomaisen myöntämään taloudelliseen tukeen (tuomio 10.4.2019, Jindal Saw ja Jindal Saw Italia v. komissio, T‑300/16, EU:T:2019:235, 106 kohta).

101    Tässä yhteydessä perusasetuksen 3 artiklan 1 kohdan a alakohdan iv alakohdan toinen luetelmakohta on lähinnä kiertämisen vastainen säännös, jolla pyritään varmistamaan, etteivät kolmannen maan viranomaiset pysty välttämään tukia koskevien sääntöjen noudattamista hyväksyessään toimenpiteitä, jotka eivät suppeasti tulkittuna varsinaisesti kuulu kyseisen asetuksen 3 artiklan 1 kohdan a alakohdan i–iii alakohdan soveltamisalaan mutta joilla on käytännössä vastaavia vaikutuksia (tuomio 10.4.2019, Jindal Saw ja Jindal Saw Italia v. komissio, T‑300/16, EU:T:2019:235, 107 kohta). Tällainen on myös WTO:n valituselimen tulkinta tukia ja tasoitustulleja koskevan sopimuksen 1 artiklan 1.1 kappaleen a kohdan 1 alakohdan iv alakohdasta, jonka sisältö on samankaltainen kuin perusasetuksen 3 artiklan 1 kohdan a alakohdan iv alakohdan sisältö (ks. WTO:n valituselimen 27.6.2005 antama raportti, jonka otsikkona on ”Yhdysvallat – Tutkimus Koreasta peräisin olevia, dynaamisissa hakumuisteissa (DRAM) käytettäviä puolijohdesiruja koskevista tasoitustulleista” (WT/DS 296/AB/R, 113 kohta)).

102    ”Valtuuttaminen” tarkoittaa tavanomaisen yleiskielisen merkityksensä mukaan tehtävään määräämistä tai nimittämistä, delegoimista tai tehtäväksi antamista. Oikeuskäytännössä tätä termiä on tulkittu perusasetuksen 3 artiklan 1 kohdan a alakohdan iv alakohdan toisen luetelmakohdan täysin tehokkaan vaikutuksen varmistamiseksi siten, että se on ymmärrettävä ”kaikeksi viranomaisten toiminnaksi, jolla suoraan tai välillisesti asetetaan yksityinen taho vastuuseen kyseisen asetuksen 3 artiklan 1 kohdan a alakohdan i–iii alakohdassa tarkoitetun kaltaisten tehtävien hoitamisesta” (tuomio 10.4.2019, Jindal Saw ja Jindal Saw Italia v. komissio, T‑300/16, EU:T:2019:235, 108 kohta). Tästä seuraa, että ”määrääminen”, joka tavanomaisen yleiskielisen merkityksensä mukaan tarkoittaa komentamista, käskemistä, sanomista, velvoittamista, vaatimista tai kehottamista, kattaa kaiken viranomaisten toiminnan, jolla suoraan tai välillisesti käytetään valtaa yksityiseen tahoon, jotta tämä hoitaisi perusasetuksen 3 artiklan 1 kohdan a alakohdan i–iii alakohdassa tarkoitetun kaltaisia tehtäviä.

103    Lisäksi ”valtuuttamisen” ja ”määräämisen” välillä käytetystä vaihtoehtoa merkitsevästä rinnastuskonjunktiosta ”tai” ilmenee selvästi, että nämä kaksi toimintoa voivat tapahtua toisistaan riippumatta mutta myös yhdessä. Lisäksi perusasetuksen 3 artiklan 1 kohdan a alakohdan iv alakohdan toisesta luetelmakohdasta, jossa ei rajoiteta ”valtuuttamisen” tai ”määräämisen” luonnetta tai kohdetta, ja edellä 102 kohdassa mainitusta oikeuskäytännöstä, jossa otetaan huomioon ”kaikki viranomaisten toiminta”, ilmenee, että tämän toiminnan ei ole välttämättä seurattava toimesta tai toimenpiteestä erikseen arvioituna vaan se voi olla myös useiden toimenpiteiden yhteisvaikutuksen seuraus.

104    Näiden perustelujen valossa on arvioitava komission päätelmää, jonka mukaan vientiveron ja ‑maksun ja raa’an palmuöljyn kotimarkkinahintojen tosiasiallisen valvonnan PTPN:n kautta kaltaisilla toimenpiteillä Indonesian viranomaiset ovat pyrkineet siihen, että raa’an palmuöljyn tuottajat toimittaisivat tätä tuotetta Indonesian markkinoille riittämättömänä pidettävää vastiketta vastaan.

–       Vientivero ja maksu

105    Ensimmäisellä väitteellään kantajat vetoavat siihen, että komissio on katsonut virheellisesti, että vientiveron, joka oli vahvistettu nollatasolle tutkimusajanjakson aikana, ja vientimaksun, jonka kantaminen oli keskeytetty joulukuusta 2018 alkaen, vaikutuksena oli se, että raa’an palmuöljyn toimittajat ”valtuutettiin” tai määrättiin toimittamaan tuotettaan riittämättömänä pidettävää vastiketta vastaan. Lisäksi ne väittävät, että näiden toimenpiteiden tavoitteena ei ole pitää raa’an palmuöljyn hintoja alhaisella tasolla biodieselteollisuuden tukemiseksi. Tällainen lopputulos on vain sellaisten toimenpiteiden sivuvaikutus, joiden pääasiallisena tavoitteena on varmistaa ruokaöljyn hintojen vakaus ja rahoittaa palmuöljyn viljelyn rahastoa.

106    Väliaikaisen asetuksen 113–117 perustelukappaleesta ilmenee, että tässä tapauksessa Indonesian viranomaiset ottivat käyttöön raakaa palmuöljyä koskevan vientiveron ja vientimaksun.

107    Väliaikaisen asetuksen 87 ja 88 perustelukappaleen mukaan vientivero kannettiin ensimmäisen kerran vuonna 1994, ja vuoden 2016 versiossa raa’an palmuöljyn ja muiden tuotteiden, myös biodieselin (jonka vero oli jatkuvasti alhaisempi kuin raa’an palmuöljyn vero), vientivero muodostettiin progressiivisen tariffitaulukon avulla. Indonesialaiset viejät maksoivat veron, joka oli sidoksissa Indonesian viranomaisten raa’an palmuöljyn viennille asettamaan viitehintaan. Kun Indonesian viranomaisten viitevientihinta kasvoi, myös vientitulli nousi. Kun viitehinta oli alle 750 Yhdysvaltain dollaria (USD) tonnilta, sovellettava vientivero oli 0 prosenttia. Tutkimusajanjaksolla raa’an palmuöljyn hinta pysyi alle 750 USD:n tonnilta, eikä vientiveroa kannettu.

108    Väliaikaisen asetuksen 89 perustelukappaleen mukaan Indonesian viranomaiset ottivat vuonna 2015 käyttöön myös raa’asta palmuöljystä ja jalostetuista tuotteista perittävän vientimaksun. Vientimaksu oli tutkimusajanjaksolla 50 USD tonnilta raa’an palmuöljyn osalta ja 20 USD tonnilta biodieselin osalta.

109    Osoittaakseen taloudellisen tuen myöntämisen väliaikaisessa asetuksessa, jonka päätelmät on vahvistettu riidanalaisella asetuksella (102–161 perustelukappaleessa), komissio suoritti WTO:n asiaa koskevaan oikeuskäytäntöön perustuvan analyysin.

110    Tämän analyysin perusteella komissio katsoi väliaikaisen asetuksen 111–157 perustelukappaleessa, että Indonesian viranomaisten toiminnalla, joka kohdistui raa’an palmuöljyn tuottajiin, ne ”valtuutettiin” tai ”määrättiin” toimittamaan tuotteitaan kotimaisille käyttäjille riittämättömänä pidettävää vastiketta vastaan keinotekoisen alhaisiin hintoihin perustuvien kotimaanmarkkinoiden luomiseksi Indonesiaan. Komissio totesi tämän jälkeen kyseisen asetuksen 160 perustelukappaleessa, että kaikkia indonesialaisia raa’an palmuöljyn tuottajia on pidettävä yksityisinä eliminä, ja saman asetuksen 162 ja 169 perustelukappaleessa, että nämä yritykset olivat toimittaneet raakaa palmuöljyä kotimarkkinoille riittämättömänä pidettävää vastiketta vastaan. Saman asetuksen 170 perustelukappaleessa komissio katsoi, että Indonesian maaperässä viljellyn raa’an palmuöljyn tarjoaminen Indonesian biodieselteollisuudelle on tehtävä, joka kuuluu tavanomaisesti viranomaisille. Komissio katsoi samassa perustelukappaleessa, että tällaiseen tehtävään kuuluu se, että valtio, jolla on suvereeni oikeus luonnonvaroihinsa, määrittää lainsäädännössä edellytykset kotimaan raaka-aineiden tarjoamiselle kansallisille yrityksille.

111    Kyseessä olevalla analyysilla komissio osoitti, että kuten riidanalaisen asetuksen 134 perustelukappaleesta ilmenee, vientiverolla ja ‑maksulla yhdessä muiden toimenpiteiden kanssa, kuten riidanalaisen asetuksen 103, 146 ja 157 perustelukappaleessa korostetaan, Indonesian viranomaiset pyrkivät saamaan raa’an palmuöljyn tuottajat toimittamaan raakaa palmuöljyä Indonesian markkinoille riittämättömänä pidettävää vastiketta vastaan. Kyseiset viranomaiset olivat ottaneet käyttöön vientirajoitusjärjestelmän, joka teki raa’an palmuöljyn viennistä kaupallisesti vähemmän houkuttelevaa.

112    Se, että Indonesian viranomaiset suunnittelivat ja ottivat käyttöön tällaisen järjestelmän, on osoitettu useilla komission riidanalaisessa asetuksessa ja väliaikaisessa asetuksessa mainitsemilla seikoilla, joita kantajat eivät ole kyseenalaistaneet.

113    Väliaikaisen asetuksen 116 perustelukappaleessa tuodaan esille, että Indonesian viranomaiset sitoivat vientiverojärjestelmän suoraan kansainvälisiin raa’an palmuöljyn hintoihin eivätkä muihin tekijöihin (kuten tuotantotasoon tai ympäristövaikutuksiin), jotta ne vaikuttaisivat vientiä harjoittavien tuottajien maksamiin hintoihin. Tähän perustelukappaleeseen sisältyvästä taulukosta 1 ilmenee, että Indonesian viranomaiset seurasivat kansainvälistä hintakehitystä ja mukauttivat vientiverojen tason näiden hintojen mukaan, minkä seurauksena viennin kannattavuus laski.

114    Komissio panee lisäksi merkille väliaikaisen asetuksen 119 artiklassa, että Indonesian tulli- ja valmisteverovirasto selitti vuonna 2015 julkisesti, että vientitullien tarkoituksena on varmistaa raaka-aineiden saanti ja edistää palmuöljyteollisuuteen liittyvän kotimaisen jatkojalostusteollisuuden, jonka erottamaton osa biodieselin tuotanto on, kasvua.

115    Vientimaksun osalta komissio korostaa väliaikaisen asetuksen 117 perustelukappaleessa, että sen käyttöönotto vuonna 2015 tapahtui aikana, jolloin Indonesian hinnat olivat lähes samat kuin maailmanmarkkinahinnat, ja sen myötä biodieselin tuottajat pystyivät hankkimaan raakaa palmuöljyä alhaisempaan hintaan kuin muuten olisi mahdollista. Lisäksi komissio selittää riidanalaisen asetuksen 114 perustelukappaleessa, että vientimaksulla rahoitettiin palmuöljyn viljelyn rahastoa ja tosiasiallisesti tuettiin yksinomaan biodieselteollisuutta avustusten kautta.

116    Riidanalaisen asetuksen 128 ja 129 perustelukappaleessa mainitaan lisäksi tutkimusajanjaksoa myöhemmältä ajalta kaksi lehtiartikkelia, joissa vahvistetaan komission päätelmät tältä ajalta. Siten 19.12.2018 päivätyssä artikkelissa Indonesian palmuöljyliiton pääsihteeri arvioi, että raa’an palmuöljyn vienti voi kasvaa sen jälkeen, kun vientimaksu lasketaan nollaan. Riippumaton analyytikko arvioi 6.12.2018 päivätyssä artikkelissa, että vientimaksun poistaminen parantaa indonesialaisten palmuöljytuotteiden viejien kilpailukykyä, sillä ne toteuttaisivat säästöjä, joista suurin osa kertyy todennäköisesti indonesialaisille maataloustuottajille kotimarkkinoiden korkeampien raa’an palmuöljyn hintojen kautta.

117    Näillä perusteilla komissio katsoo perustellusti riidanalaisen asetuksen 118 perustelukappaleessa, että ”Indonesian hallituksen käyttöönottaman yleisen vientirajoitusjärjestelmän tarkoituksena on hyödyttää biodieselteollisuutta pitämällä raa’an palmuöljyn kotimarkkinahinnat keinotekoisen alhaisina”.

118    Tältä osin kantajat väittävät WTO:n oikeuskäytäntöön vedoten, että nämä vientirajoitukset eivät kuulu perusasetuksen 3 artiklan 1 kohdan a alakohdan soveltamisalaan, koska niiden tavoitteena on varmistaa ruokaöljyn paikallinen kysyntä ja hintojen vakaus (vientiveron osalta) ja rahoittaa palmuöljyn viljelyn rahastoa (vientimaksun osalta) ja koska niiden mahdollinen vaikutus raa’an palmuöljyn hintoihin on vain tämän säännöstön sivuvaikutus. Indonesian viranomaiset ovat toimineet vain kannustajan roolissa, kun ne ovat ainoastaan harjoittaneet julkisten varojen keräämistä koskevaa toimintaa.

119    Tarkasteltaessa kantajien väitettä, jonka mukaan Indonesian viranomaisilla ei ollut pelkkiin kannustustoimiin ryhtymistä aktiivisempaa roolia, on todettava, että hyväksyessään kyseessä olevat vientirajoitukset sellaisessa konkreettisessa tilanteessa, jossa vientivero oli sidottu raa’an palmuöljyn kansainvälisiin hintoihin ja nousi näiden hintojen noustessa ja jossa vientimaksu otettiin käyttöön ajanjaksona, jona hinnat Indonesiassa olivat lähes samat kuin maailmanmarkkinahinnat, kyseiset viranomaiset rajoittivat näiden yritysten toimintavapautta rajoittamalla käytännössä niiden mahdollisuutta päättää, millä markkinoilla ne myivät tuotteitaan (ks. vastaavasti tuomio 10.4.2019, Jindal Saw ja Jindal Saw Italia v. komissio, T‑300/16, EU:T:2019:235, 124 kohta).

120    Myöskään kantajien väite, jonka mukaan Indonesian viranomaiset ovat ainoastaan harjoittaneet julkisten varojen keräämistä koskevaa toimintaa, jolloin tämän toiminnan mahdollinen vaikutus raa’an palmuöljyn hintoihin on vain sen sivuvaikutus, ei voi menestyä. Kuten edellä 111–116 kohdassa esitetystä ilmenee, kyseiset vientirajoitukset on otettu käyttöön yhdessä muiden toimenpiteiden kanssa, jotta raa’an palmuöljyn toimitukset Indonesian markkinoille varmistetaan riittämättömänä pidettävää vastiketta vastaan, ja ne oli jopa mukautettu kansainvälisiin hintoihin tämän lopputuloksen saavuttamiseksi. Se, että kyseessä olevassa lainsäädännössä ei mainita nimenomaisesti tätä tavoitetta, ei riitä osoittamaan tätä päätelmää virheelliseksi.

121    Kantajien väitteet, jotka perustuvat tältä osin WTO:n riitojenratkaisuelimen oikeuskäytäntöön ja muun muassa WTO:n riitojenratkaisuelimen paneelin 23.8.2001 antamaan raporttiin ”Yhdysvallat – Toimenpiteet vientirajoitusten kohtelemiseksi tukina” (WT/DS 194/R), on hylättävä. Edellä 46 ja 47 kohdassa mainitun oikeuskäytännön soveltamista rajoittamatta on todettava, että kyseisessä asiassa oli ratkaistava, oliko tasoitustulleja koskeva Yhdysvaltojen lainsäädäntö, jossa Kanadan mukaan rinnastettiin hyödykkeen vientiä rajoittava viranomaisten sääntelytoimi eli vientirajoitus tukia ja tasoitustulleja koskevan sopimuksen 1 artiklan 1.1 kappaleen a kohdan 1 alakohdassa tarkoitettuun taloudelliseen tukeen, yhteensopiva viimeksi mainitun määräyksen kanssa. Näin ollen kyseinen riita-asia ei koskenut erityisiä vientirajoituksia, jotka ovat osa samaan tavoitteeseen tähtääviä eri toimenpiteitä, tarkasteltuina Indonesian tulli- ja valmisteveroviraston kannanottojen valossa, jotka koskevat tavoitetta varmistaa raaka-aineiden saanti ja edistää tietyn teollisuuden kasvua, kuten edellä 114 kohdassa on tuotu esille (ks. vastaavasti tuomio 10.4.2019, Jindal Saw ja Jindal Saw Italia v. komissio, T‑300/16, EU:T:2019:235, 134 kohta).

122    Kantajat väittävät myös, että vientirajoitukset eivät ole vieneet raa’an palmuöljyn toimittajilta mahdollisuutta tehdä järkevää valintaa, eivätkä ne ole heikentäneet niiden vientikapasiteettia, sillä yli 70 prosenttia indonesialaisesta raa’asta palmuöljystä meni vientiin.

123    Tätä väitettä ei voida hyväksyä. Se, että 70 prosenttia Indonesian raa’asta palmuöljystä meni vientiin, ei merkitse sitä, että raa’an palmuöljyn tuottajat olisivat voineet vapaasti tehdä tuotteensa vientiä koskevan järkevän valinnan ja saada siitä asianmukaisen korvauksen. Kuten komissio korostaa perustellusti, raa’an palmuöljyn tuottajat tyydyttivät ensin kotimaisen kysynnän, joka vastasi 30:tä prosenttia tuotannosta riidanalaisen asetuksen 153 perustelukappaleessa mainittujen julkisten lähteiden mukaan, ja vasta tämän jälkeen ne turvautuivat vientiin. Tästä seuraa, että nämä tuottajat eivät pyrkineet viemään suurempaa osaa tuotannostaan sinne, jossa hinnat ovat korkeammat, sillä mahdollisesti viennistä saatavia lisävoittoja rajoittivat Indonesian viranomaisten käyttöön ottamat vientirajoitukset.

124    Kantajat väittävät vielä, että vientiveron, joka oli vahvistettu nollatasolle tutkimusajanjakson aikana, ja vientimaksun, jonka kantaminen oli keskeytetty joulukuusta 2018 lähtien, perusteella ei voitu valtuuttaa tai määrätä raa’an palmuöljyn toimittajia toimittamaan tuotettaan riittämättömänä pidettävää vastiketta vastaan.

125    Kuten edellä 106 ja 113 kohdassa on tuotu esille, Indonesian viranomaiset sitoivat vientiverojärjestelmän suoraan kansainvälisiin raa’an palmuöljyn hintoihin. Tästä seuraa, että se, että vientiveroasteeksi oli tutkimusajanjaksolla vahvistettu nolla, johtui markkinoiden erityisistä olosuhteista, kuten riidanalaisen asetuksen 113 perustelukappaleessa korostetaan. Kansainvälisten hintojen alhainen taso oli itsessään riittävä kannustin raa’an palmuöljyn tuottajille vastata ensisijaisesti kotimaiseen kysyntään. Kuten komissio korostaa perustellusti, jos Indonesian viranomaiset olisivat aikoneet olla enää kantamatta tätä veroa, ne olisivat kumonneet sen.

126    Vientimaksun osalta on selvää, että sitä perittiin tutkimusajanjakson aikana ja että se oli 50 USD tonnilta raa’an palmuöljyn osalta ja 20 USD tonnilta biodieselin osalta. Se, että tämän maksun kantaminen oli kantajien väittämällä tavalla keskeytetty tutkimusajanjakson jälkeen eli joulukuussa 2018, ei vaikuta komission tämän ajanjakson osalta riidanalaisessa asetuksessa tekemien päätelmien pätevyyteen.

127    Kantajat väittävät, että komissio on myös rikkonut perusasetuksen 15 artiklan 1 kohdan toista alakohtaa, kun se on ottanut käyttöön tasoitustoimenpiteitä siitä huolimatta, että vientivero ja ‑maksu oli ”peruutettu” tai niistä ei enää koitunut hyötyä kyseessä oleville viejille tässä artiklassa tarkoitetulla tavalla tukien vastaisten toimenpiteiden toteuttamisajankohtana.

128    Tältä osin on muistettava, että perusasetuksen 15 artiklan 1 kohdan toisessa alakohdassa säädetään, että tasoitustoimenpiteitä ei oteta käyttöön, jos osoitetaan, että tuet on peruutettu tai että niistä ei enää koidu hyötyä kyseessä oleville viejille.

129    Tämän artiklan sanamuodosta ilmenee, että kantajien väite perustuu sen virheelliseen tulkintaan. Vaikka oletettaisiinkin, että vientivero- ja maksu olisi kantajien väitteen mukaisesti ”peruutettu”, tämä merkitsisi vain sitä, että yksi Indonesian viranomaisten käytettävissä olleista välineistä raa’an palmuöljyn toimittamiseksi riittämättömänä pidettävää vastiketta vastaan, yhdessä PTPN:n suorittaman hintojen vahvistamisen ja tuen myöntämisen raa’an palmuöljyn tuottajille kanssa, lakkaisi. Tämä lakkaaminen ei siis merkitse sitä, että peruutettaisiin tuki, joka myönnettiin paitsi toimittamalla raakaa palmuöljyä riittämättömänä pidettävää vastiketta vastaan (riidanalaisen asetuksen 102–187 perustelukappale), myös varojen suoralla siirrolla palmuöljyn viljelyn rahaston kautta (riidanalaisen asetuksen 28–101 perustelukappale) sekä tullivalvonnassa olevalle alueelle tuotujen koneiden ja laitteiden tuontitullivapautuksen muodossa (riidanalaisen asetuksen 188–193 perustelukappale). Ei voida myöskään katsoa, että tästä tuesta ei enää koitunut hyötyä kyseessä oleville viejille, sillä tämä hyöty ei riipu vientitullien suuruudesta vaan niiden ehkäisevästä vaikutuksesta ja siitä, että raa’an palmuöljyn tuottajat oli useilla eri toimenpiteillä, muun muassa vientirajoituksilla, ”valtuutettu” tai määrätty toimittamaan raakaa palmuöljyä riittämättömänä pidettävään hintaan.

130    Ensimmäinen väite on näin ollen hylättävä.

–       PTPN:n harjoittama hintavalvonta

131    Toisessa väitteessään kantajat vetoavat siihen, että komissio on rikkonut perusasetuksen 3 artiklan 1 kohdan a alakohdan iv alakohtaa ja tehnyt ilmeisen arviointivirheen, kun se on katsonut, että Indonesian viranomaiset olivat PTPN:n avoimella ”hinnanmäärityksellä” ”valtuuttaneet” tai ”määränneet” raa’an palmuöljyn tuottajia.

132    Aluksi on syytä muistaa, kuten väliaikaisen asetuksen 91–99 ja 126 perustelukappaleesta ja riidanalaisen asetuksen 120 ja 123 perustelukappaleesta ilmenee, että raa’an palmuöljyn toimittajien ja PTPN:n yhteistyöhaluttomuuden vuoksi komissio sovelsi perusasetuksen 28 artiklan 1 kohdan säännöksiä ja perusti päätelmänsä käytettävissä oleviin tietoihin.

133    Oikeuskäytännön mukaan perusasetuksen 28 artiklassa annetaan toimielimille lupa turvautua käytettävissä oleviin tietoihin, jotta unionin kaupan suojatoimenpiteiden tehokkuus ei heikentyisi joka kerran, kun unionin toimielimet johtuvat tilanteeseen, jossa tutkimuksen yhteydessä kieltäydytään yhteistyöstä tai ei tehdä yhteistyötä (ks. vastaavasti ja analogisesti tuomio 26.1.2017, Maxcom v. City Cycle Industries, C‑248/15 P, C‑254/15 P ja C‑260/15 P, EU:C:2017:62, 67 kohta), mutta niitä ei kuitenkaan vaadita turvautumaan parhaisiin käytettävissä oleviin tietoihin (tuomio 11.9.2014, Gold East Paper ja Gold Huasheng Paper v. neuvosto, T‑444/11, EU:T:2014:773, 94 kohta). Tästä seuraa, että laaja harkintavalta, joka komissiolla on kaupan suojatoimenpiteiden alalla edellä 24 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti, koskee myös tilanteita, joissa on sovellettava perusasetuksen 28 artiklaa.

134    Kantajat väittävät komission tehneen ilmeisen arviointivirheen katsoessaan, että PTPN vahvisti raa’an palmuöljyn hinnat keinotekoisen alhaisiksi. Kantajat väittävät, että PTPN ei vahvistanut hintojaan, sillä ensinnäkin nämä hinnat määritettiin päivittäin huutokaupoissa ja toiseksi kotimarkkinoille oli ominaista raa’an palmuöljyn ostajien merkittävä ostovoima.

135    Väliaikaisen asetuksen 128–131 perustelukappaleesta ilmenee, että PTPN on valtion kokonaan omistama konserni, joka on Indonesian viranomaisten määräysvallassa, ja se tuottaa erilaisia perushyödykkeitä, myös raakaa palmuöljyä.

136    Väliaikaisen asetuksen 132 ja 133 perustelukappaleessa selitetään ja asianosaisten kesken on riidatonta, että PTPN järjesti päivittäin huutokauppoja myydäkseen raakaa palmuöljyään. PTPN määritti ajatuksen päivän hinnasta ennen päivittäisen tarjousmenettelyn aloittamista mutta sillä ei ollut velvollisuutta hylätä tarjouksia, jotka alittavat tämän ”hinta-ajatuksen”.

137    Komissio tukeutuu useisiin käytettävissä oleviin tietoihin päätellessään, että PTPN vahvisti raa’an palmuöljyn hintansa keinotekoisen alhaisiksi. Riidanalaisen asetuksen 151 perustelukappaleesta ilmenee, että Indonesian viranomaiset vaikuttivat PTPN:n päätöksiin sen hinnoittelupolitiikan osalta. Jos raa’asta palmuöljystä tarjottu hinta oli alhaisempi kuin kyseisen päivän ”hinta-ajatus”, PTPN:n hallitus, jossa oli edustettuina ainoastaan Indonesian viranomaisia, voi päättää hyväksyä tarjouksen, ja näin tapahtui säännöllisesti. Riidanalaisen asetuksen 125 perustelukappaleesta ja väliaikaisen asetuksen 135 perustelukappaleesta ilmenee, että käytettävissä olleiden tietojen perusteella vaikutti siltä, että PTPN oli Indonesian viranomaisten ohjeita noudattaessaan tuottanut viime vuosina tappiota. Kuten riidanalaisen asetuksen 122–124 perustelukappaleesta ilmenee, komissio ei pystynyt hankkimaan näyttöä siitä, että ”hinta-ajatus” kuvastaisi tarjouskilpailumenettelystä johtuvaa markkinahintaa. Sen sijaan raa’an palmuöljyn kotimarkkinahinta oli matalampi kuin mikään kansainvälisistä vertailuarvoista.

138    Edellä esitetyn perusteella on todettava, että komissio ei ole tehnyt ilmeistä arviointivirhettä katsoessaan käytettävissä olevien tietojen perusteella, että PTPN ei toiminut markkinoilla järkevän toimijan tavoin ja vahvisti raa’an palmuöljyn hinnan vertailuarvoja alhaisemmaksi.

139    Tarkasteltaessa kantajien väitettä markkinoiden epätasapainosta on kylläkin syytä tuoda esille, että markkinat ovat epätasapainossa raa’an palmuöljyn ostajien eduksi, ja nämä ostajat ovat suuria yrityksiä, joilla on tasoittava ostovoima. Komissio myöntää tämän väliaikaisen asetuksen 146 perustelukappaleessa. Tämä seikka ei kuitenkaan kyseenalaista päätelmää, jonka mukaan Indonesian viranomaiset saattoivat PTPN:n välityksellä panna täytäntöön hintojenvahvistusmekanismin. Kuten komissio tuo esille samassa perustelukappaleessa, ilman että sen toteamusta olisi kiistetty, raa’an palmuöljyn markkinoiden toinen erityispiirre, tällä kertaa tarjonnan osalta, oli niiden pirstoutuminen siten, että niillä toimi suuri määrä pieniä yrityksiä, muun muassa yksittäisiä maataloustuottajia. Tällaisessa yhteydessä sen jälkeen, kun PTPN oli vahvistanut kyseisen päivän hinnan, raa’an palmuöljyn toimittajien, joilla kullakin oli pienet markkinaosuudet, oli erittäin vaikeaa vahvistaa korkeampia hintoja ostajille, joilla oli merkittävä ostovoima. Näin ollen on hylättävä kantajien väitteet, joiden mukaan markkinatilanne esti PTPN:ää vahvistamasta hintoja. Sen sijaan on selvää, että tämä markkinoiden rakenne oli tekijä, jonka perusteella PTPN saattoi vahvistaa raa’an palmuöljyn hinnat.

140    On myös hylättävä kantajien väite, jonka mukaan komissio on laiminlyönyt perusteluvelvollisuutensa.

141    Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan perustelujen puuttumista tai riittämättömyyttä on pidettävä olennaisten menettelymääräysten rikkomista koskevana kanneperusteena, joka on sellaisena pidettävä erillään päätöksen perustelujen virheellisyyttä koskevasta kanneperusteesta, joka on sitä vastoin käsiteltävä tutkittaessa päätöksen aineellista oikeellisuutta (tuomio 19.6.2009, Qualcomm v. komissio, T‑48/04, EU:T:2009:212, 175 kohta ja tuomio 18.10.2016, Crown Equipment (Suzhou) ja Crown Gabelstapler v. neuvosto, T‑351/13, ei julkaistu, EU:T:2016:616, 110 kohta). SEUT 296 artiklan toisessa kohdassa edellytetyistä perusteluista on selkeästi ja yksiselitteisesti ilmettävä toimielimen toimenpiteen päättely siten, että niille, joita toimenpide koskee, selviävät sen syyt ja että toimivaltainen tuomioistuin voi tutkia toimenpiteen laillisuuden (ks. analogisesti tuomio 30.9.2003, Eurocoton ym. v. neuvosto, C‑76/01 P, EU:C:2003:511, 88 kohta ja tuomio 12.12.2014, Crown Equipment (Suzhou) ja Crown Gabelstapler v. neuvosto, T‑643/11, EU:T:2014:1076, 129 kohta (ei julkaistu)).

142    Tässä tapauksessa edellä 135–139 kohdassa tarkastelluissa riidanalaisen asetuksen ja väliaikaisen asetuksen perustelukappaleissa esitetään selkeästi syyt, joiden vuoksi komissio katsoo, että PTPN ei toiminut markkinoilla järkevän toimijan tavoin ja vahvisti raa’an palmuöljyn hinnan vertailuarvoja alhaisemmaksi. Näiden selitysten johdosta kantajille on voinut selvitä toimenpiteen syyt, jotta ne voivat puolustaa oikeuksiaan, ja unionin tuomioistuimet voivat tutkia toimenpiteen laillisuuden, kuten edellä 134 kohdasta ja sitä seuraavista kohdista ilmenee.

143    Kantajat väittävät komission katsoneen virheellisesti, että ilmoittaessaan täysin avoimesti PTPN:n raa’an palmuöljyn päivittäiset hinnat Indonesian viranomaiset olivat ”valtuuttaneet” tai ”määränneet” muut raa’an palmuöljyn toimittajat toimittamaan tuotteitaan kotimarkkinoille riittämättömänä pidettävää vastiketta vastaan. Riippumattomien raa’an palmuöljyn toimittajien hintojen määräytymiseen vaikuttavat asian tosiasialliset olosuhteet ja markkinarakenne ja ne perustuvat markkinatoimijoiden vapaaseen valintaan. Raa’an palmuöljyn toimittajien menettely on PTPN:n avoimuuden ”pelkkä odottamaton seuraus”.

144    Riidanalaisen asetuksen 160 perustelukappaleesta ilmenee, että tässä tapauksessa valtuuttaminen tai määrääminen perustuu siihen, että Indonesian viranomaiset PTPN:n välityksellä toimivat hintojen asettajana Indonesian kotimarkkinoilla ja että kaikki riippumattomat raa’an palmuöljyn toimittajat noudattavat näitä hintaohjeita. Komissio on osoittanut, ilman että kantajat olisivat pätevästi kyseenalaistaneet näitä toteamuksia, kuten edellä 135–137 kohdasta ilmenee, että PTPN vahvisti raa’an palmuöljyn hintansa keinotekoisen alhaisiksi. Komissio huomauttaa väliaikaisen asetuksen 140 ja 141 perustelukappaleessa, että PTPN julkisti päivittäisten tarjouskilpailujensa tulokset verkossa kunakin tarjouspäivänä kello 15.30 ja ilmoitti raa’an palmuöljyn tarkan yksikkömyyntihinnan ja että muiden raa’an palmuöljyn toimittajien kuin PTPN:n ja raa’an palmuöljyn ostajien päivittäin käymät neuvottelut, joissa lähtöhinta oli PTPN:n päivähinta, käytiin yleensä sen jälkeen, kun PTPN:n tarjouskilpailun tulokset olivat saatavilla. Raa’an palmuöljyn päivittäinen kotimarkkinahinta heijasti tiiviisti PTPN:n päivittäisten huutokauppojen myyntihintaa, ja lisäksi vientiä harjoittavien tuottajien muille kuin valtion omistamille raa’an palmuöljyn tuottajille maksama yksikköhinta oli tutkimusajanjaksolla aina sama tai alempi kuin PTPN:n kyseisen päivän hinta. Kuten riidanalaisen asetuksen 138 perustelukappaleesta ilmenee, nämä seikat liittyvät asiayhteyteen, jossa Indonesian viranomaiset olivat toteuttaneet toimenpiteitä, jotka heikensivät raa’an palmuöljyn toimittajien vientimahdollisuuksia.

145    Tässä yhteydessä komissio on ilmeistä arviointivirhettä tekemättä katsonut, että Indonesian viranomaiset olivat edellä 101–103 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla valtuuttaneet tai määränneet raa’an palmuöljyn toimittajia sen välityksellä, että PTPN ”määräsi hinnoista” avoimesti.

146    Näistä syistä kantajien väitteitä ei voida hyväksyä, ja kolmannen kanneperusteen ensimmäinen osa on hylättävä kokonaisuudessaan.

 Kolmannen kanneperusteen toinen osa, jonka mukaan komissio on rikkonut perusasetuksen 3 artiklan 1 kohdan b alakohtaa ja tehnyt ilmeisen arviointivirheen katsoessaan, että Indonesian viranomaiset olivat myöntäneet tulo- tai hintatukea

147    Komissio katsoo, että kolmannen kanneperusteen toinen osa on hylättävä, sillä kantajat viittaavat kannekirjelmässä ”raa’an palmuöljyn toimittajille” annettuun tulo- tai hintatukeen, kun taas komission päätelmät koskevat tukea biodieselin tuottajille. Komissio väittää myös, että kantajien tältä osin vastauskirjelmän vaiheessa esittämät täsmennykset on jätettävä tutkimatta unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 84 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla.

148    Työjärjestyksen 76 artiklan d alakohdan mukaan kannekirjelmässä on mainittava oikeudenkäynnin kohde ja esitettävä yhteenveto perusteista, ja näiden mainintojen on oltava selviä ja täsmällisiä, jotta vastaaja voi valmistella puolustuksensa ja jotta unionin tuomioistuimet voivat harjoittaa valvontaansa (tuomio 3.5.2018, Sigma Orionis v. komissio, T‑48/16, EU:T:2018:245, 54 kohta). Kun otetaan huomioon komission vastineessa ja vastauskirjelmässä esittämät perustelut, se on selvästi kyennyt ymmärtämään kantajien riidanalaiseen asetukseen kohdistaman kritiikin. Lisäksi ne oleelliset tosiseikat ja oikeudelliset seikat, joihin tämä osa perustuu, ilmenevät johdonmukaisesti ja ymmärrettävästi itse kannekirjelmän tekstistä, huolimatta tämän osan otsikossa olevasta maininnasta, jonka mukaan tulo- tai hintatuki annetaan ”raa’an palmuöljyn toimittajille”, ja virheellisestä viittauksesta väliaikaisen asetuksen 172 perustelukappaleeseen, joka todellisuudessa koskee taloudellista tukea perusasetuksen 3 artiklan 1 kohdan a alakohdan iv alakohdan nojalla (ks. vastaavasti tuomio 3.7.2018, Transtec v. komissio, T‑616/15, EU:T:2018:399, 46 kohta). Kannekirjelmä täyttää siten työjärjestyksen 76 artiklan d alakohdan vaatimukset.

149    Lisäksi työjärjestyksen 84 artiklassa määrätään, että asian käsittelyn kuluessa ei saa vedota uuteen perusteeseen, ellei se perustu asian käsittelyn aikana ilmenneisiin oikeudellisiin seikkoihin ja tosiseikkoihin. Oikeuskäytännön mukaan peruste, jolla laajennetaan aikaisemmin – nimenomaisesti tai implisiittisesti – kannekirjelmässä esitettyä perustetta ja jolla on läheinen yhteys tähän perusteeseen, on otettava tutkittavaksi. Vastaavaa ratkaisua on sovellettava kanneperusteen tueksi esitettyyn väitteeseen (tuomio 19.3.2013, In ’t Veld v. komissio, T‑301/10, EU:T:2013:135, 97 kohta).

150    Kolmannen kanneperusteen toiseen osaan, joka koskee komission päätelmiä tulo- tai hintatuesta, on vedottu jo kannekirjelmässä. Kantajien vastauskirjelmässä esittämät täsmennykset vastauksena vastineessa esitettyihin väitteisiin merkitsevät vain kyseisen osan täydentämistä, ja se on siis otettava tutkittavaksi.

151    Kantajat väittävät, että komissio on tulkinnut liian laajasti perusasetuksen 3 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitettua tulo- tai hintatuen käsitettä WTO:n oikeuskäytännön sivuuttaen. Kantajien mukaan tämä käsite pitää sisällään vain viranomaisten suoran puuttumisen markkinoihin tietyn tuotteen hinnan vahvistamiseksi määrätylle tasolle. Toimet, joilla on vain välillinen vaikutus markkinoihin, kuten vientirajoitukset ja PTPN:n ilmoittamat hinnat tässä tapauksessa, eivät kuulu tähän käsitteeseen. Myöskään muut komission huomioon ottamat toimenpiteet eivät ole merkinneet tulo- tai hintatukea.

152    Tältä osin on todettava, että kantajat eivät kiistä tässä osassa sitä, että Indonesian viranomaiset ovat toteuttaneet toimenpiteet, jotka komissio on selostanut väliaikaisen asetuksen 188–190 perustelukappaleessa, joiden päätelmät on vahvistettu riidanalaisen asetuksen 169 perustelukappaleessa, vaan niiden luonnehdinnan perusasetuksen 3 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitetuksi tulo- tai hintatueksi.

153    Koska tätä ilmaisua ei ole määritelty perusasetuksessa, sitä on tulkittava edellä 98 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaan sen tavanomaisen merkityksen mukaan, joka sillä on yleiskielessä, ottamalla samalla huomioon asiayhteys, jossa sitä käytetään, ja sen lainsäädännön tavoitteet, johon se kuuluu.

154    Perusasetuksen 3 artiklan tarkoituksena on määritellä tasoitustullin käyttöönoton perusteena olevan tuen käsite. Tarkemmin kyseisen asetuksen 3 artiklan 1 kohdassa säädetään, että tuen katsotaan olevan kyseessä, jos myönnetään ”taloudellista tukea” (a alakohta) ”tai” kyse on ”tulo- tai hintatuesta missä tahansa GATT 1994 ‑sopimuksen XVI artiklassa tarkoitetussa merkityksessä” (b alakohta). Tästä seuraa, että perusasetuksen 3 artiklan 1 kohdan b alakohdan tarkoituksena on säätää a alakohdassa tarkoitetulle tuelle vaihtoehtoinen tukimuoto, minkä osoittaa selvästi vaihtoehtoa merkitsevän rinnastuskonjunktion ”tai” käyttö tämän säännöksen ulottuvuuden laajentamiseksi.

155    Tätä säännöstä käytetään tuen myöntämisen määrittämisen yhteydessä, ja siinä viitataan sen tulkinnan osalta nimenomaisesti GATT-sopimuksen XVI artiklaan, joten unionin lainsäätäjä on itse halunnut rajoittaa harkintavaltaansa GATT-sopimuksen ja WTO:n sääntöjen soveltamisessa (ks. vastaavasti tuomio 16.7.2015, komissio v. Rusal Armenal, C‑21/14 P, EU:C:2015:494, 40 ja 41 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Tässä artiklassa viitataan ”tukeen (kaikenlainen tulo- ja hintatuki mukaan luettuna), joka on omiaan välittömästi tai välillisesti lisäämään jonkin tuotteen vientiä toisen sopimuspuolen alueelta tai supistamaan jonkin tuotteen tuontia sen alueelle”. Tästä seuraa, että tässä määräyksessä tarkoitetussa merkityksessä ”tulo- tai hintatuki” on tuen muoto ja että tässä määräyksessä keskitytään tämän tuen vientiin ja tuontiin kohdistuviin vaikutuksiin.

156    Tavanomaisen yleiskielisen merkityksensä mukaan ”tuki” tarkoittaa apua, avustusta, suojaa, turvaa tai kannatusta ja ”tukeminen” pystyssä pitämistä, tukena olemista tai kannattamista taikka auttamista, avustamista, rohkaisemista tai kannustamista. Perusasetuksen 3 artiklan 1 kohdan b alakohdan sekä GATT-sopimuksen XVI artiklan sanamuodosta ilmenee, että tämä toiminta voi olla ”mitä tahansa” tai ”kaikenlaista”, ja tämä sanamuoto jättää avoimiksi ulkomuodon, olemuksen, muodon tai toiminta- tai menettelytavan. Siten ilmaisun tulo- tai hintatuki on tulkittava kattavan kaiken viranomaisten toiminnan, jolla suoraan tai välillisesti säilytetään tulojen tai hintojen vakaus tai aiheutetaan niiden nousu. Perusasetuksen 3 artiklan 1 kohdan b alakohdassa oleva viittaus GATT-sopimuksen XVI artiklaan merkitsee sitä, että huomioon on otettava myös tämän toiminnan vaikutukset vientiin ja tuontiin.

157    Osoittaakseen tulo- tai hintatuen myöntämisen väliaikaisessa asetuksessa, jonka päätelmät on vahvistettu riidanalaisen asetuksen 169 perustelukappaleessa, komissio katsoi, että useilla toimenpiteillä – eli raa’an palmuöljyn vientirajoitusjärjestelmällä, raa’an palmuöljyn hintojen tosiasiallisella vahvistamisella kotimarkkinoilla keinotekoisen alhaisiksi ja raa’an palmuöljyn tuottajille myönnettävillä suorilla tuilla sen varmistamiseksi, että ne noudattavat viranomaisten asettamia tavoitteita –, joita tarkastellaan laajemmassa kontekstissa pyrkimyksenä tukea biodieselteollisuutta esimerkiksi pakollisilla sekoittamisvaatimuksilla ja palmuöljyn viljelyn rahaston perustamisella biodieselin tuottajien eduksi, Indonesian viranomaiset pyrkivät puuttumaan markkinoiden toimintaan ja varmistamaan tietyn tuloksen eli sen, että biodieselin tuottajat hyötyvät raa’an palmuöljyn eli raaka-aineen, jonka osuus niiden tuotantokustannuksista on noin 90 prosenttia, keinotekoisen alhaisesta hinnasta.

158    Komissio katsoo väliaikaisen asetuksen 191 perustelukappaleessa, että Indonesian viranomaisten toimet vaikuttivat biodieselin tuottajien saamiin tuloihin antamalla niille mahdollisuuden hankkia pääraaka-ainettaan ja pääkustannustekijäänsä maailmanmarkkinahinnan alittavaan hintaan, mikä tarkoitti keinotekoisesti suurempia voittoja, jotka syntyivät pääasiassa viennistä kolmansille markkinoille. Komissio toteaa myös biodieselin viennin lisääntyneen jyrkästi vuonna 2018, kuten väliaikaisen asetuksen 192 perustelukappaleeseen sisältyvästä taulukosta 2 ilmenee. Tämä analyysi on vahvistettu kokonaisuudessaan riidanalaisella asetuksella (ks. riidanalaisen asetuksen 169 perustelukappale).

159    Näistä toteamuksista seuraa, kun otetaan huomioon edellä 154–156 kohdassa esitetyt perustelut, että komissio ei ole rikkonut perusasetuksen 3 artiklan 1 kohdan b alakohtaa ja että se ei ole tehnyt ilmeistä arviointivirhettä katsoessaan, että Indonesian viranomaisten toteuttamia toimenpiteitä voitiin pitää tulo- tai hintatukena biodieselin tuottajille.

160    Edellä 46 ja 47 kohdassa mainitun oikeuskäytännön soveltamista rajoittamatta tätä päätelmää ei voida kyseenalaistaa perusteluilla, joihin kantajat vetoavat ja jotka sisältyvät WTO:n paneelin 15.6.2012 antamaan raporttiin, jonka otsikkona on ”Kiina – Yhdysvalloista peräisin oleviin suuntaisrakeisiin sähköteknisiin levyvalmisteisiin sovellettavat tasoitus- ja polkumyyntitullit” (WT/DS 414/R). Tässä asiassa paneeli totesi, että tukia ja tasoitustulleja koskevan sopimuksen 1 artiklan 1.1 kappaleen a kohdan 2 alakohdassa oleva ilmaisu ”minkä tahansa tyyppinen – – hintatuki” ei ole ulottuvuudeltaan riittävän laaja kattaakseen vapaaehtoiset rajoitussopimukset, joilla rajoitettiin teräksen tuontia Yhdysvaltoihin ja joilla saattoi olla liitännäinen, merkitykseltään sattumanvarainen sivuvaikutus hintoihin. Kyseinen riita ei siten koskenut useita toimenpiteitä, joilla on sama tarkoitus ja luonne kuin riidanalaisessa asetuksessa tarkastelluilla toimenpiteillä, muun muassa erityisillä vientirajoituksilla ja hintojen tosiasiallisella vahvistamisella Indonesian valtion kokonaan omistaman yrityksen välityksellä.

161    Kolmannen kanneperusteen toinen osa on näin ollen hylättävä.

 Kolmannen kanneperusteen kolmas osa, jonka mukaan komissio on rikkonut perusasetuksen 3 artiklan 2 kohtaa ja 6 artiklan d alakohtaa ja tehnyt ilmeisen arviointivirheen, kun se on katsonut, että indonesialaisille tuottajille oli annettu etua

162    Kolmannen kanneperusteen kolmannessa osassa kantajat väittävät, että todetessaan edun antamisen ja ottaessaan huomioon virheelliset viitehinnat kyseisen edun laskemiseksi komissio on rikkonut perusasetuksen 3 artiklan 2 kohtaa ja 6 artiklan d alakohtaa.

163    Tältä osin on syytä huomata, että perusasetuksen 3 artiklan mukaan tuen katsotaan olevan kyseessä, jos viranomaiset myöntävät ”taloudellista tukea” tai ”tulo- tai hintatukea” ja jos sitä kautta annetaan ”etua”. Mainitun asetuksen 6 ja 7 artiklassa täsmennetään annettavan ”edun” laskutavat. Siltä osin kuin on kyse taloudellisesta tuesta tai tulo- tai hintatuesta, joka perustuu hyödykkeiden toimittamiseen viranomaisten toimesta, perusasetuksen 6 artiklan d alakohdassa säädetään, että kyseinen toimittaminen antaa etua, jos hyödykkeitä toimitetaan riittämättömänä pidettävää vastiketta vastaan (ks. vastaavasti tuomio 10.4.2019, Jindal Saw ja Jindal Saw Italia v. komissio, T‑300/16, EU:T:2019:235, 195 ja 196 kohta).

164    Kyseisen asetuksen 6 artiklassa vahvistetaan säännöt, jotta toimenpiteen tyypin mukaan voidaan määrittää, voidaanko sitä pitää ”tuen vastaanottajalle annettavana etuna”. Näiden sääntöjen mukaan kyse on edusta, jos tuen vastaanottaja on konkreettisesti saanut taloudellista tukea, jonka perusteella se voi saada markkinoilla saatavilla olevia ehtoja edullisempia ehtoja. Perusasetuksen 6 artiklan d alakohdassa säädetään erityisesti hyödykkeiden toimittamisen osalta, että kyse on edusta vain, jos ”[hyödyke toimitetaan] riittämättömänä pidettävää vastiketta vastaan”, ”[kun] vastikkeen riittävyys [määritetään] suhteessa kyseisen [hyödykkeen] tai palvelun markkinoilla vallitseviin olosuhteisiin maassa, jossa toimitus tai ostaminen tapahtuu, hinta, laatu, saatavuus, markkinoitavuus, kuljetus ja muut osto- tai myyntiehdot mukaan lukien”. Tästä sanamuodosta ilmenee, että edun määrittämiseen sisältyy vertailu ja että koska kyseisessä vertailussa pyritään arvioimaan vastikkeen riittävyyttä tavanomaisiin markkinaehtoihin ja ‑olosuhteisiin nähden lähtökohtaisesti maassa, jossa toimitus tapahtuu, siinä on otettava huomioon kaikki niiden kustannusten osatekijät, joita viranomaisten toimittaman hyödykkeen vastaanottamisesta tuen vastaanottajalle aiheutuu. Näin ollen kyseisestä säännöksestä seuraa, että komission edun laskemiseen käyttämän menetelmän on mahdollisuuksien mukaan voitava heijastaa tuen vastaanottajalle tosiasiallisesti annettua etua (ks. vastaavasti tuomio 10.4.2019, Jindal Saw ja Jindal Saw Italia v. komissio, T‑300/16, EU:T:2019:235, 208–210 kohta).

165    Tässä tapauksessa riidanalaisen asetuksen 170 ja 171 perustelukappaleesta ilmenee, että komissio on määrittänyt edun käyttämällä vertailussa viitehintana raa’an palmuöljyn FOB-vientihintoja Indonesiasta muualle maailmaan, sellaisina kuin ne esitetään Indonesian vientitilastoissa, ja että se on laskenut tuen vastaanottajalle annetuksi eduksi tutkimusajanjaksoa varten lasketun raa’an palmuöljyn kuukausittaisen viitearvohinnan ja raa’asta palmuöljystä kotimarkkinoilla maksetun hinnan välisen erotuksen määrän. Tarkemmin väliaikaisen asetuksen 199–201 perustelukappaleen mukaan komissio laski Indonesian maailmanlaajuisen FOB-vientihinnan kuukausittaisen keskiarvon tutkimusajanjaksolla ja sen jälkeen vertasi tähän hintaan biodieselin indonesialaisten tuottajien maksamaa raa’an palmuöljyn kotimarkkinahintaa. Komissio katsoo, että erotuksen kokonaismäärä edustaa ”säästöä”, jonka indonesialaiset biodieselin tuottajat saivat ostaessaan raakaa palmuöljyä Indonesian kotimarkkinoilta verrattuna hintaan, jonka ne olisivat maksaneet ilman vääristymiä Indonesian markkinoilla, ja että tämä määrä vastaa etua, jonka Indonesian viranomaiset antoivat näille tuottajille tutkimusajanjakson aikana.

166    Näistä perusteluista ilmenee, että kantajien väite, jonka mukaan komissio on virheellisesti käyttänyt kansainvälisiä hintoja viitehintoina, perustuu väliaikaisen asetuksen ja riidanalaisen asetuksen virheelliseen tulkintaan ja on hylättävä. Väliaikaisen asetuksen 198 perustelukappaleesta ja riidanalaisen asetuksen 182 perustelukappaleesta ilmenee nimittäin selvästi, että komissio ei ole käyttänyt viitehintoina kansainvälisiä hintoja vaan FOB-vientihintoja Indonesiasta muualle maailmaan.

167    Kantajien väitteet, joilla ne pyrkivät osoittamaan virheelliseksi komission päätelmän, jonka mukaan raa’an palmuöljyn hinnat Indonesian markkinoilla olivat vääristyneet Indonesian viranomaisten toimenpiteiden vuoksi, on jo hylätty tämän kanneperusteen ensimmäisen osan yhteydessä. Komissio ei siten ole tehnyt ilmeistä arviointivirhettä katsoessaan, että toimittamalla hyödykkeitä riittämättömänä pidettävää vastiketta vastaan tuensaajalle annetun edun laskemiseksi oli määritettävä asianmukainen viitehinta.

168    Väliaikaisen asetuksen 198 perustelukappaleesta ilmenee komission katsovan, että raa’an palmuöljyn FOB-vientihinnat Indonesiasta muualle maailmaan ovat asianmukainen viitearvo, koska ne on asetettu vapaiden markkinoiden periaatteiden mukaisesti, ne heijastavat Indonesian markkinaolosuhteita eivätkä viranomaisten toimenpiteet ole niitä vääristäneet, ja ovat siten lähin mahdollinen arvo sen suhteen, mikä vääristymätön Indonesian kotimarkkinahinta olisi ilman Indonesian viranomaisten puuttumista toimintaan. Kantajat esittävät tätä analyysia vastustaakseen, että vaikka oletettaisiinkin, että raa’an palmuöljyn hinnat Indonesian kotimarkkinoilla olisivat vääristyneet, FOB-vientihinta ei ole pätevä viitehinta, sillä se on itse vääristynyt vientirajoitusten vuoksi. Kantajat perustelivat tätä väitettä istunnossa ja korostivat, että hintaa, joka sisältää 50 USD:n tonnilta suuruisen vientimaksun, joka määritelmän mukaan maksetaan vain viedystä tuotteesta, ei voida käyttää viitehintana sille, mikä olisi ollut vääristymätön hinta kotimarkkinoilla. Komissio on itse myöntänyt vastineessaan, että raa’an palmuöljyn kotimarkkinahintojen ja raa’an palmuöljyn vientihintojen välinen erotus vastasi jossain määrin vientimaksun määrää.

169    Tämä väite on hylättävä. Se, että raa’an palmuöljyn FOB-vientihinnassa Indonesiasta on otettu huomioon vientimaksun vaikutukset, kuten komissio täsmentää riidanalaisen asetuksen 173 ja 181 perustelukappaleessa, ei välttämättä merkitse sitä, että tämä hinta olisi vääristynyt. Kun raa’an palmuöljyn hintaa kotimarkkinoilla oli pidettävä riittämättömänä useiden toimenpiteiden, kuten vientiveron ja ‑maksun sekä PTPN:n suorittaman hintojen vahvistamisen vuoksi, vientimaksun suorittamisen jälkeen raa’an palmuöljyn vientihinta sitä vastoin vastasi – kuten komissio perustellusti korostaa – hintaa, jota myyjät tarjosivat vientiin ja jonka ostajat olivat valmiit maksamaan kansainvälisillä markkinoilla.

170    Tämän jälkeen komissio selittää riidanalaisen asetuksen 173 perustelukappaleessa, että kantajien väitteiden lähtökohtana on olettama, jonka mukaan raa’an palmuöljyn kotimarkkinahinnat eivät olleet keinotekoisen alhaiset vaan vientihinnat olivat liian korkeat vientimaksun vuoksi. On selvää, että kantajien väite perustuu kotimarkkinahinnan ja FOB-vientihinnan vertailuun. Komissio on kuitenkin ilmeistä arviointivirhettä tekemättä osoittanut, että raaka palmuöljy myytiin biodieselin tuottajalle keinotekoisen alhaiseen hintaan Indonesian viranomaisten toteuttaman toimenpidekokonaisuuden, josta vientimaksu oli vain yksi osa, seurauksena. Tästä seuraa, että kantajien väite perustuu virheelliseen olettamaan.

171    Vaikka vientimaksu on yksi toimenpiteistä, joiden seurauksena raa’an palmuöljyn tuottajia houkutellaan myymään sitä kotimarkkinoilla riittämättömänä pidettävään hintaan, se ei tee tästä syystä Indonesian FOB-vientihinnasta epäasianmukaista viitehintaa edun laskemiseksi.

172    Komissio ei siten ole tehnyt ilmeistä arviointivirhettä katsoessaan, että tämä hinta voi perusasetuksen 6 artiklan d alakohdassa vahvistetun säännön ja edellä 164 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti mahdollisuuksien mukaan heijastaa tuen vastaanottajalle tosiasiallisesti annettua etua.

173    Näillä perusteilla on hylättävä kolmas osa ja siten kolmas kanneperuste kokonaisuudessaan.

 Neljäs kanneperuste, jonka mukaan komissio on tehnyt ilmeisen arviointivirheen ja rikkonut perusasetuksen 3 artiklan 1 kohdan a alakohdan i alakohtaa ja 2 kohtaa katsoessaan, että kyseessä on suoran varojen siirron muodossa myönnetty tuki

174    Neljäs kanneperuste jakautuu kahteen osaan, jotka komissio kiistää EBB:n tukemana.

 Neljännen kanneperusteen ensimmäinen osa, jonka mukaan komissio on rikkonut perusasetuksen 3 artiklan 1 kohdan a alakohdan i alakohtaa ja tehnyt ilmeisen arviointivirheen, kun se on luokitellut palmuöljyn viljelyn rahaston suorittamat maksut tueksi

175    Ensimmäisessä osassa kantajat väittävät, että palmuöljyn viljelyn rahaston suorittamat maksut eivät merkitse suoraa varojen siirtoa tuen muodossa vaan biodieselin ostoon liittyvää maksua.

176    On syytä muistaa, että perusasetuksen 3 artiklan 1 kohdan a alakohdan i alakohdassa säädetään, että alkuperä- tai viejämaan viranomaiset myöntävät taloudellista tukea, jos ”viranomaisten käytäntö käsittää varojen (esimerkiksi avustusten, lainojen ja omaan pääomaan tapahtuvien sijoitusten muodossa) suoran siirron”.

177    Perusasetuksen 3 artiklan tarkoituksena on yhtäältä määritellä tasoitustullin käyttöönoton mahdollistavan tuen käsite ja toisaalta määritellä taloudellisen tuen käsite siten, että määritelmän ulkopuolelle jätetään kaikki sellaiset viranomaisten toimenpiteet, jotka eivät kuulu johonkin kyseisessä säännöksessä lueteltuun ryhmään (ks. edellä 99 ja 100 kohta).

178    Perusasetuksen 3 artiklan 1 kohdan a alakohdan i alakohdan sanamuodosta ja erityisesti ilmaisusta ”viranomaisten käytäntö” ilmenee, että suoran varojen siirron on johduttava viranomaisista. Tässä säännöksessä ei kuitenkaan ole minkäänlaista täsmennystä siirrettyjen varojen alkuperästä. Tämän artiklan 1 kohdan a alakohdan i alakohdassa taloudellisen tuen käsitteeseen sisällytetään ”viranomaisten käytäntö”, joka käsittää suoran varojen siirron, mutta siinä ei lisätä näiden varojen alkuperää koskevia vaatimuksia. Se, että varojen alkuperällä ei ole vaikutusta viranomaisten käytännön luonnehtimiseen ”viranomaisten taloudelliseksi tueksi”, ilmenee selvästi 3 artiklan 1 kohdan a alakohdan iv alakohdan toisessa luetelmakohdassa tarkoitetusta tilanteesta, jossa viranomaiset valtuuttavat tai määräävät yksityisen tahon huolehtimaan tietyistä tehtävistä, kuten suorasta varojen siirrosta, täsmentämättä, mikä on oltava käytettyjen varojen alkuperä. Näistä säännöksistä ilmenee, että viranomaisten taloudellisen tuen käsite koskee kaikkia rahavaroja, joita viranomaiset voivat tosiasiallisesti käyttää. Lisäksi arvioitaessa, voiko suora varojen siirto olla perusteena tasoitustullin käyttöönotolle, on otettava huomioon se, ettei tämän siirron saava yritys ole suorittanut vastiketta tai vastaavaa vastiketta.

179    Tässä tapauksessa riidanalaisen asetuksen 30–33 perustelukappaleesta ilmenee, eikä asiassa ole kiistetty sitä, että palmuöljyn viljelyn rahasto on julkinen elin. Tätä elintä käytetään tukemaan valtion elinten nimeämien yksiköiden toteuttamia biodieselin ostoja, ja se on antanut rahaston hallinnoinnista vastaavan viraston (jäljempänä hallintovirasto) tehtäväksi kantaa palmuöljyhyödykkeiden viennistä vientimaksuja, jotka muodostavat sen varat (väliaikaisen asetuksen 41–43 perustelukappale).

180    Väliaikaisen asetuksen 45–50 perustelukappaleen (ja myös riidanalaisen asetuksen 37 perustelukappaleen) mukaan menettely, jota komissio on pitänyt ”suorana varojen siirtona”, oli seuraava:

”(45)      Lisäksi presidentin asetuksen nro 26/2016 9 §:n 1 momentissa säädetään, että [uusien uusiutuvien energialähteiden ja energiansäästön viraston] pääjohtaja nimittää sen polttoaineyksikön (Petrofuel Entity), joka hoitaa biodieselin hankinnat 4 §:n mukaisesti – – [hallintoviraston] rahoituksen puitteissa ottaen huomioon – – [hallintoviraston] ohjauskomitean toimintatavat, ja 9 §:n 8 momentissa säädetään, että 7 momentissa tarkoitetun ministerin hyväksynnän pohjalta [uusien uusiutuvien energialähteiden ja energiansäästön viraston] pääjohtaja a) nimittää ministerin puolesta ne biodieselin tuottajat, jotka osallistuvat biodieselin hankintaan, ja b) jakaa biodiesel-kiintiöt kullekin biodieselin tuottajalle. – –

(46)      Niillä biodieselin tuottajilla, jotka ovat päättäneet osallistua ja joille on myönnetty kiintiö kyseisen asetuksen nojalla, on velvollisuus myydä kuukausittain tietty määrä biodieseliä mainituille polttoaineyksiköille. Tähän mennessä Indonesian viranomaiset ovat nimittäneet seuraavat polttoaineyksiköt:

a)      PT Pertamina, jäljempänä ’Pertamina’, valtion omistama öljy- ja kaasuyhtiö, ja

b)      PT AKR Corporindo Tbk, jäljempänä ’AKR’, yksityinen öljy- ja kaasuyhtiö.

(47)      [Palmuöljyn viljelyn rahasto] kaavailee erityistä maksumekanismia, jossa Pertamina (ja joidenkin pienten määrien osalta AKR) maksaa biodieselin tuottajille dieselin viitehinnan (eikä biodieselin viitehintaa, joka olisi tutkimusajanjaksolla ollut korkeampi) ja [hallintovirasto] maksaa biodieselin tuottajille dieselin viitehinnan ja biodieselin viitehinnan välisen erotuksen [palmuöljyn viljelyn rahastosta].

(48)      Dieselin ja biodieselin viitehinnan määrittää energiasta ja mineraalivaroista vastaava ministeri – – seuraavasti:

a)      Dieselin viitehinta perustuu Platts Singaporen ilmoittamiin öljyn hintoihin – – ja dieselin tuotantokustannuksiin Indonesiassa.

b)      – – biodieselin viitehinta perustuu raa'an palmuöljyn kotimarkkinahintaan, johon lisätään jalostuskustannukset – –.

(49)      Kukin biodieselin tuottaja siis – myös kaikki vientiä harjoittavat tuottajat – laskuttaa Pertaminalta (tai mahdollisesti AKR:ltä) sen biodieselin määrän, jonka ostaja on velvollinen käyttämään sekoitusvelvoitteen [jonka mukaan toimijoilla on velvollisuus käyttää eri yhteyksissä, muun muassa julkisessa liikenteessä, polttoaineena mineraalidieselin ja biodieselin sekoitusta, jossa on vähintään 20 prosenttia biodieseliä] puitteissa, ja Pertamina (tai AKR) maksaa tuottajalle kyseisen ajanjakson dieselin viitehinnan. – –

(50)      Jotta biodieselin tuottaja saa takaisin Pertaminan ja AKR:n maksaman hinnan (joka perustuu dieselin viitehintaan) ja biodieselin viitehinnan välisen hinnan erotuksen, sen on lähetettävä samasta määrästä lisälasku [hallintovirastolle] ja liitettävä mukaan tietyt asiakirjat. Saatuaan laskun ja tarkastettuaan sen [hallintovirasto] maksaa asianomaiselle biodieselin tuottajalle kyseisen ajanjakson dieselin viitehinnan (tapauksen mukaan Pertaminan tai AKR:n maksaman hinnan) ja biodieselin viitehinnan välisen erotuksen.”

181    Kantajat väittävät, että komissio on virheellisesti luokitellut palmuöljyn viljelyn rahaston suorittamat maksut suoriksi varojen siirroiksi tuen muodossa eikä vastikkeeksi biodieselin myynnistä PT Pertaminalle (jäljempänä Pertamina), sillä koska myös Pertamina on julkinen elin, se kuuluu Indonesian valtioon ja joka tapauksessa se kuuluu hallintoviranomaisen kanssa yhteen ainoaan taloudelliseen yksikköön.

182    Tältä osin on ensinnäkin huomattava väliaikaisen asetuksen 46 perustelukappaleesta ilmenevän, että Pertaminan omistaa Indonesian valtio. Lukuun ottamatta sitä, että Pertamina ja hallintovirasto kuuluvat Indonesian valtiolle, kantajat eivät kuitenkaan ole vedonneet mihinkään tosiseikkaan tai oikeudelliseen seikkaan tukeakseen väitettään, jonka mukaan niiden esille tuoman oikeuskäytännön mukaisesti (tuomio 16.2.2012, neuvosto ja komissio v. Interpipe Niko Tube ja Interpipe NTRP, C‑191/09 P ja C‑200/09 P, EU:C:2012:78, 52–55 kohta) nämä yksiköt toimivat sellaisen juridisesti eri yhtiöiden muodostaman ryhmän sisällä, joka organisoi tällä tavoin sellaisten toimintojen kokonaisuuden, joita harjoitetaan toisissa tapauksissa myös juridiselta näkökannalta yhden ainoan yksikön avulla. Sen sijaan on selvää, että yksityinen yritys, joka ei kuulu valtiolle, PT AKR Corporindo Tbk (jäljempänä AKR), hoitaa samoja tehtäviä kuin Pertamina.

183    Vaikka oletettaisiinkin, toisin kuin komissio päättelee riidanalaisen asetuksen 48 ja 49 perustelukappaleessa, että Pertamina olisi julkinen elin, kyse on palmuöljyn viljelyn rahastosta ja hallintovirastosta erillinen yksikkö, eikä mikään viittaa siihen, että Pertamina toimisi biodieselin yhtenä ja samana ostajana yhdessä hallintoviraston ja Indonesian viranomaisten kanssa useiden julkisten elinten yhdistettyjen toimien kautta, kuten kantajat väittävät. Kuten komissio korostaa perustellusti, Pertamina ei ole virasto, jonka vastuulle viranomaiset olisivat antaneet vain joitakin tehtäviä, vaan öljy- ja kaasuyhtiö, joka hoitaa samoja tehtäviä kuin AKR, joka on yksityinen öljy- ja kaasuyhtiö, kuten väliaikaisen asetuksen 46 perustelukappaleesta ja riidanalaisen asetuksen 55 perustelukappaleesta ilmenee ja mitä kantajat eivät ole kiistäneet. Kantajien istunnossa esittämä väite, jonka mukaan komission esittämistä asiakirjoista ilmenee, että Indonesian hallitus on nimennyt Pertaminan ja AKR:n toimittamaan biodieseliä, ei muuta tätä päätelmää.

184    Edellä esitetyn perusteella on todettava, että vaikka kantajien väitteet, joiden mukaan Pertamina on julkinen elin, pitäisivät paikkansa, tällaisella komission virheellä voitaisiin perustella riidanalaisen asetuksen kumoaminen vain, jos virhe voisi kyseenalaistaa asetuksen lainmukaisuuden tekemällä tuen myöntämistä koskevan tarkastelun kokonaan pätemättömäksi (ks. vastaavasti ja analogisesti tuomio 25.10.2011, Transnational Company ”Kazchrome” ja ENRC Marketing v. neuvosto, T‑192/08, EU:T:2011:619, 119 kohta), mistä ei ole kyse tässä tapauksessa.

185    Kantajat esittävät joukon väitteitä, joilla ne pyrkivät osoittamaan, että vaikka unionin yleinen tuomioistuin katsoisi, että Pertamina ei ole julkinen elin ja että se ei muodosta yhtä ainoaa taloudellista yksikköä Indonesian viranomaisten kanssa, olisi katsottava, että Indonesian viranomaiset ovat ”valtuuttaneet” tai ”määränneet” sen ostamaan biodieseliä perusasetuksen 3 artiklan 1 kohdan a alakohdan iv alakohdassa tarkoitetulla tavalla.

186    Tältä osin on todettava, että komissio ei ole katsonut ”suoraksi varojen siirroksi” sitä, että Pertamina on maksanut dieselin viitehinnan vastikkeena biodieselin ostosta, vaan sen, että hallintovirasto, joka on julkinen elin, on maksanut asianomaiselle biodieselin tuottajalle kyseisen ajanjakson dieselin viitehinnan ja biodieselin viitehinnan välisen erotuksen. Näin ollen perusasetuksen 3 artiklan 1 kohdan a alakohdan iv alakohta, joka koskee yksityisten tahojen toimintaa (ks. edellä 96 kohta), ei ole sovellettavissa.

187    Kantajat väittävät myös, että niiden ja palmuöljyn viljelyn rahaston välillä oli sopimussuhde, jonka mukaan kyseisen rahaston maksujen edellytyksenä oli biodieselin toimittaminen Pertaminalle. Kyse on ostosta, jonka osalta ei ole välttämätöntä, että hyödykkeistä maksava yksikkö saa ne myös hallintaansa.

188    Tältä osin on huomattava komission toteavan riidanalaisen asetuksen 38 perustelukappaleessa, että ”[palmuöljyn viljelyn rahaston] maksuja biodieselin tuottajien hyväksi ei voida pitää Indonesian viranomaisten ja biodieselin tuottajien välisessä ostosopimuksessa maksettavina maksuina vaan kyseessä on varojen suora siirto”.

189    Tämän asian tosiasiallisesta asiayhteydestä, sellaisena kuin se on esitetty väliaikaisen asetuksen 45–50 perustelukappaleessa ja riidanalaisen asetuksen 37 perustelukappaleessa (ks. edellä 180 kohta) ja jota kantajat eivät ole kiistäneet, ilmenee, että presidentin asetuksella nro 26/2016 käyttöön otetussa järjestelmässä hallintovirasto ei osallistu biodieselin tuottajien ja Pertaminan ja AKR:n väliseen liiketoimeen. Uusien uusiutuvien energialähteiden ja energiansäästön viraston pääjohtaja nimittää biodieselin hankinnasta vastaavat yksiköt (hallintoviraston ohjauskomitean toimintatapojen mukaisesti) ja nimittää ministerin puolesta ne biodieselin tuottajat, jotka osallistuvat biodieselin hankintaan, ja jakaa kullekin tuottajalle vahvistetun biodieselin määrän. Dieselin ja biodieselin viitehinnan määrittää energiasta ja mineraalivaroista vastaava ministeri. Tämän jälkeen kukin tuottaja laskuttaa Pertaminalta tai AKR:ltä sen biodieselin määrän, jonka nämä yritykset ovat velvollisia käyttämään sekoitusvelvoitteen puitteissa, ja Pertamina ja AKR maksavat tuottajalle dieselin viitehinnan. Vasta tämän liiketoimen päättymisen jälkeen biodieselin tuottajat lähettävät samasta biodieselin määrästä lisälaskun hallintovirastolle saadakseen dieselin viitehinnan ja biodieselin viitehinnan välisen erotuksen, ja tähän laskuun on liitettävä kopio uusien uusiutuvien energialähteiden ja energiansäästön viraston päätöksestä, jonka mukaan niillä on oikeus osallistua biodieselin hankintaan ja jossa ilmoitetaan myönnetyt biodieselkiintiöt, kopio Pertaminan tai AKR:n kanssa tehdystä biodieselin hankintasopimuksesta, Pertaminan tai AKR:n ja asianomaisen biodieselin tuottajan allekirjoittama todistus, jossa on Indonesian viranomaisten leima ja joka sisältää tiedot biodieselin toimituspaikasta, määrästä ja tyypistä sekä kuljetusmaksujen määrästä, ja kopio hallintoviraston ja asianomaisen biodieselin tuottajan välisestä sopimuksesta.

190    Lisäksi komissio katsoo riidanalaisen asetuksen 67 ja 69 perustelukappaleessa, ilman että kantajat olisivat kiistäneet tätäkään kohtaa, että riippumattomille toimittajille maksettava biodieselin viitehinta ei vastaa kysyntää ja tarjontaa tavanomaisissa markkinaolosuhteissa ilman viranomaisten toimintaa ja että Indonesian viranomaisten laskemat muuntokustannukset osana biodieselin viitehinnan laskennassa käytettyä kaavaa ovat liian korkeita. Komissio päättelee tästä tilanteesta riidanalaisen asetuksen 68 perustelukappaleessa, että ilman näitä maksuja biodieselin hinnat Indonesiassa olisivat alhaisemmat. Koska hallintoviraston biodieselin tuottajille suorittamat maksut, jotka on laskettu biodieselin viitehinnan perusteella, eivät perustu tavanomaisiin markkinaolosuhteisiin, niitä ei voida pitää lisähintana, joka tuottajilla olisi oikeus saada vastikkeena toimituksistaan Pertaminalle tai AKR:lle.

191    Kun otetaan huomioon komissiolle annettu laaja harkintavalta sen määrittäessä, onko asiassa myönnetty perusasetuksen 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua taloudellista tukea, se on ilmeistä arviointivirhettä tekemättä katsonut näiden tosiseikkojen perusteella ja edellä 95 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti riidanalaisen asetuksen 37 perustelukappaleessa, että palmuöljyn viljelyn rahaston maksamat varat ”eivät siis ole osa vastikkeellista sopimusta (kuten viranomaisten toteuttama biodieselin ostaminen tiettyyn hintaan)”. Tosiseikkojen selostuksesta ei ilmene, että palmuöljyn viljelyn rahasto osallistuisi biodieselin tuottajien ja polttoaineyksiköiden eli Pertaminan ja AKR:n väliseen liiketoimeen tai että kyseinen rahasto saisi vastikkeen suorittamistaan maksuista. Liiketoimen luonteen perusteella ei siten voida katsoa, että kyseisen rahaston suorittamat maksut kuuluivat keskinäisten velvoitteiden järjestelmään.

192    Tässä yhteydessä kantajien väite, jonka mukaan tukien, joille on asetettu edellytyksiä, käsitettä on tulkittava suppeasti, on tehoton.

193    Neljännen kanneperusteen ensimmäinen osa on näin ollen hylättävä kokonaisuudessaan.

 Neljännen kanneperusteen toinen osa, jonka mukaan komissio on rikkonut perusasetuksen 3 artiklan 2 kohtaa ja tehnyt ilmeisen arviointivirheen, kun se on päätellyt edun antamisen

194    Toisessa osassa kantajat kiistävät komission päätelmän, jonka mukaan palmuöljyn viljelyn rahaston suorittamat maksut merkitsevät etua.

195    Ensimmäisessä väitteessään kantajat vetoavat siihen, että komissio on tukeutunut ilmeisen virheelliseen vaihtoehtoiseen skenaarioon katsoessaan, että ilman palmuöljyn viljelyn rahastoa ja sen maksuja biodieselin tuottajat eivät olisi voineet myydä tuotettaan Indonesian markkinoilla ja että biodieselin hinnat olisivat alhaisemmat. Palmuöljyn viljelyn rahasto ja sekoitusvelvoite ovat kaksi erillistä oikeudellista välinettä, joilla on eri tavoitteet. Ilman palmuöljyn viljelyn rahastoa sekoitusvelvoite olisi kantajien mukaan silti olemassa, ja sekoittajien olisi ostettava biodieseliä noudattaakseen sekoitusvelvoitetta.

196    Kuten edellä 163 kohdassa on todettu, perusasetuksen 3 artiklan mukaan tuen katsotaan olevan kyseessä, jos viranomaiset myöntävät ”taloudellista tukea” ja jos sitä kautta annetaan ”etua”. Mainitun asetuksen 6 ja 7 artiklassa täsmennetään annettavan ”edun” laskutavat. Oikeuskäytännön mukaan tuensaajalle on annettu etua, jos tämä saaja on edullisemmassa asemassa kuin se olisi ilman tukijärjestelmää. Lisäksi perusasetuksen 3 artiklan 1 ja 2 kohdasta ilmenee, että vain jos viranomaisten myöntämä taloudellinen tuki tosiasiallisesti tuottaa etua vientiä harjoittavalle tuottajalle, kyseessä katsotaan olevan tälle vientiä harjoittavalle tuottajalle myönnetty tuki (ks. vastaavasti tuomio 10.4.2019, Jindal Saw ja Jindal Saw Italia v. komissio, T‑300/16, EU:T:2019:235, 195 ja 210 kohta).

197    Tässä tapauksessa komissio katsoo riidanalaisen asetuksen 65 perustelukappaleessa, että vaihtoehtoinen skenaario ei olisi ollut se, että palmuöljyn viljelyn rahaston puuttuessa sekoittajat maksaisivat biodieselin viitehinnan. Komission mukaan ilman sekoitusvelvoitetta, ilman palmuöljyn viljelyn rahastoa ja ilman sen maksuja sekoittajilla ei olisi minkäänlaista kannustinta biodieselin hankintaan eivätkä biodieselin tuottajat saisi dieselin viitehinnan ja Indonesian viranomaisten määrittämän biodieselin viitehinnan välistä erotusta vastaavia lisävaroja. Komissio katsoo myös, kuten edellä 190 kohdassa on todettu, että riippumattomille toimittajille maksettava biodieselin viitehinta oli liian korkea.

198    Väliaikaisesta asetuksesta ilmenee, että sekoitusvelvoite otettiin käyttöön energiasta ja mineraalivaroista vastavan ministeriön asetuksella nro 12/2015 (189 perustelukappale). Samana vuonna 2015 biodieselin tukirahasto, joka on osa palmuöljyn viljelyn rahastoa, perustettiin presidentin asetuksella nro 61/2015 (40 perustelukappale), ja hallintoviraston tehtäväksi annettiin kantaa palmuöljyhyödykkeiden viennistä vientimaksuja, jotka muodostavat palmuöljyn viljelyn rahaston varat (41 ja 42 perustelukappale). Tällä samalla säännöksellä (presidentin asetuksen nro 61/2015 1 §:n 4 momentti) Indonesian viranomaiset antoivat hallintovirastolle oikeuden käyttää raa’asta palmuöljystä ja sen johdannaisista kannettuja vientiveroja ja vientimaksuja ja asettivat biodieselin hankintaa ja käyttöä koskevan velvoitteen (60 perustelukappale). Varat, joilla biodieselin tuottajille maksettiin dieselin viitehinnan ja biodieselin viitehinnan välinen erotus, olivat siten peräisin hallintovirastolle myönnetyistä varoista.

199    Sekoitusvelvoitteen toteuttaminen Indonesian viranomaisten suunnittelemassa järjestelmässä riippui hallintoviraston antamasta rahoituksesta. Kyse on Indonesian viranomaisten käyttöön ottamasta monimutkaisesta järjestelmästä, jonka tarkoituksena on tukea hallintoelinten nimeämien yksiköiden toteuttamia biodieselin ostoja, kuten presidentin asetuksista nro 24/2016 ja nro 26/2016 ilmenee (väliaikaisen asetuksen 44 perustelukappale). Sekoitusvelvoitteen olemassaolo ilman hallintoviraston antamaa rahoitusta on siten täysin hypoteettinen skenaario, eikä komissiota voida kritisoida siitä, ettei se ole perustanut siihen arviointiaan.

200    Komissio ei näin ollen ole tehnyt edellä 24 ja 25 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä – jota sovelletaan myös määritettäessä edun antamista tuensaajalle – tarkoitettua ilmeistä arviointivirhettä, kun se on pitänyt järjestelmää kokonaisuutena ja katsonut riidanalaisen asetuksen 71 perustelukappaleessa, että järjestelmän olemassaolon vuoksi biodieselin tuottajat ovat paremmassa tilanteessa kuin ne muutoin olisivat ja että järjestelmästä on siten niille etua.

201    Kantajat eivät ole riitauttaneet komission toteamusta, jonka mukaan tässä järjestelmässä muuntokustannukset osana biodieselin viitehinnan laskennassa käytettyä kaavaa ovat liian korkeita (edellä 197 kohta). Kuten komissio korostaa perustellusti, hallintoviraston huomioon ottama biodieselin viitehinta biodieselin tuottajille suoritettavien maksujen määrittämiseksi ei vastaa sitä, mikä hinta olisi markkinaolosuhteissa. Komissio on voinut päätellä tästä ilmeistä arviointivirhettä tekemättä, että tämän viranomaisten antaman taloudellisen tuen ansiosta tuensaajat olivat paremmassa asemassa kuin ilman tätä tukea, myös kantajien esittämässä vaihtoehtoisessa skenaariossa.

202    Kantajien ensimmäinen väite on näin ollen hylättävä.

203    Toisella väitteellään kantajat vetoavat siihen, että vaikka oletettaisiinkin, että etua on annettu, se on siirretty kokonaisuudessaan sekoittajille, Pertaminalle ja AKR:lle. Kantajien mukaan palmuöljyn viljelyn rahastoa koskeva järjestelmä on otettu käyttöön sekoittajien tukemiseksi biodieselin ostoissa ja sen varmistamiseksi, että ne maksavat tästä tuotteesta markkinoiden viitehintaa alemman hinnan, eikä edun antamiseksi biodieselin tuottajille.

204    Tältä osin on todettava, että kantajien väitteet, joilla pyritään kiistämään niille etua antanut taloudellinen tuki, on hylätty (edellä 191–192 ja 195–201 kohta). On myös selvää, että hallintovirasto on maksanut kyseessä olevat maksut, jotka vastaavat dieselin viitehinnan ja biodieselin viitehinnan välistä erotusta, biodieselin tuottajille ja muun muassa kantajille. Kantajat eivät ole esittäneet riittävästi näyttöä siitä, että osa näistä summista tai niiden maksamisesta saadusta edusta olisi siirretty AKR:lle ja Pertaminalle. Tällaista näyttöä kuitenkin vaaditaan sen osoittamiseksi, että unionin toimielin on tehnyt ilmeisen arviointivirheen, jolla voidaan perustella toimen kumoaminen (ks. vastaavasti tuomio 11.9.2014, Gold East Paper ja Gold Huasheng Paper v. neuvosto, T‑444/11, EU:T:2014:773, 62 kohta). Se, että Indonesian viranomaisten käyttöön ottama järjestelmä on voinut hyödyttää myös AKR:ää ja Pertaminaa, ei merkitse sitä, että tuensaajille annettu etu olisi siirretty näille yrityksille. Vaikka oletettaisiinkin, että sekoittajat olisivat hyötyneet biodieselin edullisista ostoehdoista hankkiessaan sitä dieselin viitehintaan eivätkä biodieselin viitehintaan, tämä seikka ei estä sitä, että tässä samassa järjestelmässä biodieselin tuottajat ovat saaneet toisen edun, joka perustuu hallintoviraston suorittamiin maksuihin.

205    Edellä esitetyn perusteella on syytä hylätä toinen väite ja siten neljännen kanneperusteen toinen osa kokonaisuudessaan.

206    Koska kaikki neljännen kanneperusteen yhteydessä esitetyt väitteet on hylätty, tämä kanneperuste on hylättävä.

 Viides kanneperuste, jonka mukaan komissio on rikkonut perusasetuksen 7 artiklaa ja tehnyt ilmeisen arviointivirheen laskiessaan palmuöljyn viljelyn rahaston järjestelmällä annetun edun määrän

207    Kantajien viidennen kanneperusteen yhteydessä esittämät perustelut voidaan jakaa kahteen väitteeseen. Ensimmäinen väite koskee ilmeistä arviointivirhettä, jonka komissio olisi tehnyt laskiessaan palmuöljyn viljelyn rahaston järjestelmällä annetun edun määrän, kun se ei ole vähentänyt tuen määrästä palmuöljyn viljelyn rahastolle maksettuja vientimaksuja ja kuljetuskustannuksia. Toinen väite koskee ilmeistä arviointivirhettä, jonka komissio olisi tehnyt samassa laskelmassa, kun se on jakanut palmuöljyn viljelyn rahaston suorittamat maksut biodieselin kokonaisliikevaihdolle.

208    Komissio, jota EBB tukee, kiistää tämän perusteen.

 Vientimaksujen ja kuljetuskustannusten tuen määrästä vähentämättä jättäminen

209    Perusasetuksen 7 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”– – Määritettäessä [tasoitustullin käyttöönoton mahdollistavan tuen] määrää voidaan tuen kokonaismäärästä vähentää seuraavat osuudet:

a)      kaikki asian käsittelymaksut sekä muut kustannukset, jotka välttämättä aiheutuvat tukikelpoisuuden tai itse tuen saamisesta;

b)      vientiverot, tullit tai muut maksut, jotka kannetaan tuotteen viennistä unioniin ja jotka on erityisesti tarkoitettu tuen vaikutuksen tasaamiseen.

Asianomaisen osapuolen on tällaista vähennystä vaatiessaan näytettävä, että vaatimus on perusteltu.”

210    Aluksi on korostettava, että perusasetuksen 7 artiklan 1 kohdasta ja muun muassa sanamuodosta ”voidaan vähentää” ilmenee selvästi, että edellä 24 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti komissiolla on laaja harkintavalta sen soveltaessa tätä säännöstä. Näiden osuuksien vähentäminen tasoitustullin käyttöönoton mahdollistavan tuen määrästä edellyttää, että asianomainen osapuoli osoittaa, että vähennystä koskeva vaatimus on perusteltu. Kun tämä näyttö on esitetty, komission on tehtävä vaadittu vähennys.

211    Kantajien mukaan komission olisi pitänyt vähentää tasoitustullin käyttöönoton mahdollistavan tuen määrästä palmuöljyn viljelyn rahastolle suoritetut vientimaksut, sillä nämä maksut ovat eriluonteisia kuin tavanomaiset verot ja liittyvät biodieselteollisuuteen osana sen arvoketjua.

212    On todettava, että kantajat eivät ole esittäneet perusasetuksen 7 artiklan 1 kohdan viimeisessä alakohdassa ja edellä 204 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitetun todistustaakkansa mukaisesti minkäänlaista näyttöä siitä, että kyseessä olevat vientimaksut oli tarkoitettu erityisesti tuen tasaamiseen. Väliaikaisen asetuksen 89 perustelukappaleesta ilmenee sitä vastoin selvästi – mitä kantajat eivät ole kiistäneet –, että vientimaksu ei koske yksinomaan biodieseliä vaan se peritään ”raa'asta palmuöljystä ja jalostetuista tuotteista”, kuten biodieselistä. Kantajat eivät selitä, miten useita tuotteita koskeva vientimaksu olisi erityisesti tarkoitettu tasaamaan yhdelle näistä tuotteista annetun tuen vaikutusta. Lisäksi se, että näillä maksuilla rahoitetaan palmuöljyn viljelyn rahastoa ja että ne ovat mukana biodieselin arvoketjussa, ei riitä osoittamaan, että ne oli erityisesti tarkoitettu tuen tasaamiseen ja että komissio olisi erehtynyt perusasetuksen 7 artiklan 1 kohdan a alakohdan ulottuvuudesta tai tehnyt analyysissaan ilmeisen arviointivirheen.

213    Tämä kantajien väite on siten hylättävä.

214    Kantajat väittävät, että kuljetuskustannukset olivat perusasetuksen 7 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitetulla tavalla välttämättömiä biodieselin toimittamiseksi ja siten palmuöljyn viljelyn rahaston suorittaman maksun saamiseksi ja että ne olisi pitänyt vähentää tasoitustullin käyttöönoton mahdollistavan tuen määrästä. Komissio on niiden mukaan tukeutunut virheellisesti tuen määrän laskemiseksi tasoitustulleja koskevissa tutkimuksissa antamaansa tiedonantoon (EYVL 1998, C 394, s. 6; jäljempänä tuen määrän laskemista koskevat suuntaviivat) eli asiakirjaan, joka ei ole sitova, kun se on jättänyt vähentämättä yksityisille yrityksille maksetut kuljetuskustannukset kustannuksina, joiden maksaminen ei ollut pakollista.

215    Tältä osin on todettava, että suuntaviivat ovat väline, jolla komissio pyrkii täsmentämään ylemmän tasoisia oikeusääntöjä noudattaen ne perusteet, joita se aikoo soveltaa tasoitustullin käyttöönoton mahdollistavan tuen määrän laskemista koskevaa harkintavaltaansa käyttäessään (ks. vastaavasti ja analogisesti tuomio 15.3.2006, Daiichi Pharmaceutical v. komissio, T‑26/02, EU:T:2006:75, 49 kohta). Tästä seuraa, että komissio ei voi suuntaviivoja antaessaan poiketa ylemmän tasoisesta oikeussäännöstä, jonka soveltamisperusteita se täsmentää.

216    Lisäksi oikeuskäytännössä on katsottu, että kun komissio antaa käytännesääntöjä, joilla on tarkoitettu olevan vaikutuksia hallinnon ulkopuolella, mikä pätee taloudellisia toimijoita koskeviin suuntaviivoihin, ja ne julkaisemalla ilmoittaa, että niitä sovelletaan tuosta hetkestä lähtien niissä tarkoitettuihin tilanteisiin, se rajoittaa oman harkintavaltansa käyttämistä eikä voi poiketa näistä säännöistä sillä uhalla, että sen päätökset on kumottava mahdollisesti yleisten oikeusperiaatteiden, kuten yhdenvertaisen kohtelun periaatteen tai luottamuksensuojan periaatteen, loukkaamisen nojalla. Näin ollen ei voi olla poissuljettua, että tietyillä edellytyksillä ja niiden sisällön mukaisesti tällaisilla yleisesti sovellettavilla käytännesäännöillä voi olla oikeusvaikutuksia (ks. analogisesti tuomio 28.6.2005, Dansk Rørindustri ym. v. komissio, C‑189/02 P, C‑202/02 P, C‑205/02 P–C‑208/02 P ja C‑213/02 P, EU:C:2005:408, 210 ja 211 kohta).

217    Tuen määrän laskemista koskevien suuntaviivojen osassa ”G. Vähennykset tuen määrästä” todetaan, että ”vähennettävissä ovat tavallisesti ainoastaan sellaiset maksut ja kustannukset, jotka on maksettu suoraan julkiselle viranomaiselle tutkimusajanjakson aikana”, että ”on osoitettava, että niiden maksaminen on pakollista tuen saamiseksi” ja että ”yksityisille osapuolille, esim. lakimiehille tai kirjanpitäjille, tukien hakemisen yhteydessä suoritetut maksut eivät ole vähennyskelpoisia”.

218    Nämä täsmennykset ovat yhteensopivia sen ylemmän tasoisen oikeussäännön kanssa, jota niillä on tarkoitus selventää. Ensinnäkin täsmennys, jonka mukaan on osoitettava, että vähennettävissä olevien maksujen ja kustannusten maksaminen ”on pakollista tuen saamiseksi”, täyttää perusasetuksen 7 artiklan 1 kohdan a alakohdassa säädetyn edellytyksen, jonka mukaan vähennettävissä olevat kustannukset ja maksut ”välttämättä aiheutuvat” itse tuen saamisesta. Toiseksi täsmennys, jonka mukaan ”vähennettävissä ovat tavallisesti ainoastaan sellaiset maksut ja kustannukset, jotka on maksettu suoraan julkiselle viranomaiselle tutkimusajanjakson aikana”, on niin ikään tämän säännöksen mukainen. Kun otetaan huomioon edellä 24 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti komissiolla oleva laaja harkintavalta tässä asiassa, komissio ei ole, toisin kuin kantajat väittävät, virheellisesti rajoittanut vähennettävissä olevia maksuja ja kustannuksia, kun se on täsmentänyt suuntaviivoissa, että perusasetuksen 7 artiklan 1 kohdan a alakohdassa mainitut ”asian käsittelymaksut sekä muut kustannukset, jotka välttämättä aiheutuvat tukikelpoisuuden saamisesta”, ovat niitä, ”jotka on maksettu suoraan julkiselle viranomaiselle tutkimusajanjakson aikana”.

219    Komissio on näin ollen perustellusti soveltanut riidanalaisen asetuksen 87–92 perustelukappaleessa tuen määrän laskemista koskevia suuntaviivoja kuljetuskustannusten vähentämistä koskevaan vaatimukseen.

220    Kantajat eivät tässä tapauksessa väitä, että biodieselin toimittamisesta aiheutuneet kuljetuskustannukset olisi maksettu suoraan Indonesian viranomaisille tutkimusajanjakson aikana. Kantajien väitettä, jonka mukaan palmuöljyn viljelyn rahaston maksut edellyttivät biodieselin toimittamista ja että siihen liittyvät kuljetuskustannukset ”välttämättä aiheutuivat tukikelpoisuuden saamisesta” perusasetuksen 7 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitetulla tavalla, ei voida hyväksyä. Nämä kustannukset liittyivät yksinomaan kantajien ja Pertaminan tai AKR:n välisen myyntisopimuksen täytäntöönpanoon. Se, että biodieselin tuottajien oli saadakseen hallintoviraston suorittamat maksut liitettävä laskuunsa useita tositteita, kuten tiedot toimitetun biodieselin toimituspaikasta, määrästä ja tyypistä sekä kuljetusmaksujen määrästä, ei merkitse sitä, että niiden maksaminen oli ”pakollista tuen saamiseksi” tuen määrän laskemista koskevissa suuntaviivoissa tarkoitetulla tavalla, eikä se muuta tätä päätelmää.

221    Nämä väitteet on siten hylättävä.

 Tuen määrän jakaminen biodieselin kokonaisliikevaihdolle

222    Perusasetuksen 7 artiklan 2 kohdassa säädetään, että ”jos tukea ei myönnetä suhteessa valmistettuihin, tuotettuihin, vietyihin tai kuljetettuihin määriin, tasoitustullin käyttöönoton mahdollistavan tuen määrä määritetään jakamalla tuen kokonaisarvo sopivalla tavalla tutkimusjaksona tapahtuneelle kyseisten tuotteiden tuotannolle, myynnille tai viennille”.

223    Tuen määrän laskemista koskevien suuntaviivojen osaan ”F. Tuen laskennassa käytettävä tutkimusajanjakso – tileihin kirjaaminen ja jakaminen” kuuluvasta kohdasta ”b) Tukimäärän jakamisessa käytettävä peruste” ilmenee, että ”ii) kun kyse on muista tuista, jakoperusteena olisi yleensä käytettävä kokonaismyyntiä (kotimaanmyynti ja vienti), koska nämä tuet hyödyttävät sekä kotimaanmyyntiä että vientitoimia”.

224    Tässä tapauksessa väliaikaisen asetuksen 81 perustelukappaleessa, joka on vahvistettu riidanalaisen asetuksen 100 perustelukappaleessa, komissio on jakanut tuen määrät koko sille liikevaihdolle, joka vientiä harjoittaville tuottajille kertyi tutkimusajanjaksolla biodieselin myynnistä, ja tämä liikevaihto sisältää kotimaanmyynnin ja viennin.

225    Kantajat väittävät, että komissio on tehnyt ilmeisen arviointivirheen jakaessaan palmuöljyn viljelyn rahaston vastaanottamien maksujen määrän koko sille liikevaihdolle, joka kertyi niiden biodieselin myynnistä. Kantajien mukaan nämä määrät olisi pitänyt jakaa pelkästään biodieselin myynnille Indonesian kotimarkkinoilla, sillä ainoastaan tämä myynti oikeutti maksujen saamisen palmuöljyn viljelyn rahastolta.

226    Koska tukea ei kuitenkaan ole myönnetty suhteessa valmistettuihin, tuotettuihin, vietyihin tai kuljetettuihin määriin, komissio on noudattanut perusasetuksen 7 artiklan 2 kohtaa jakaessaan tuen määrät koko sille liikevaihdolle, joka kertyi tutkimusajanjaksolla kyseessä olevan tuotteen eli biodieselin myynnistä. Koska tässä tapauksessa kyseessä olevat tuet eivät ole vientitukia, komissio on noudattanut tuen määrän laskemista koskevia suuntaviivoja, kun se on käyttänyt jakoperusteena tämän tuotteen kokonaismyyntiä (kotimaanmyynti ja vienti). Kuten komissio korostaa perustellusti, palmuöljyn viljelyn rahastosta suoritettujen maksujen vaikutukset eivät rajoittuneet Indonesian kotimarkkinoille vaan merkitsivät biodieselin tuottajille annettua tukea ja saattoivat myös antaa niille vientiin liittyvän edun. Kantajien kirjelmissä ja istunnossa esittämä väite, jonka mukaan sovellettaessa periaatetta, että raha on lajiesine, etu pitäisi jakaa kaikelle myynnille, ei muuta tätä päätelmää vaan pikemminkin vahvistaa sen. Tällainen väite merkitsisi sen hyväksymistä, että jakoperusteen pitäisi olla laajempi kuin pelkästään biodieselin myynti kotimarkkinoilla.

227    Tästä seuraa, että lähestymistapa, jossa huomioon otetaan biodieselin myynnistä kertynyt koko liikevaihto, on asianmukainen eikä se siis ole ilmeisen virheellinen.

228    Kantajat väittävät myös, että jättäessään vastaamatta riidanalaisessa asetuksessa niiden väitteeseen, jonka mukaan tuen määrä olisi pitänyt jakaa niiden koko liikevaihdolle, komissio on laiminlyönyt perusteluvelvollisuutensa.

229    Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan komissio ei ole velvollinen ottamaan kantaa kaikkiin asianomaisten esittämiin väitteisiin, vaan riittää, että se esittää tosiseikat ja oikeudelliset seikat, jotka ovat olennaisen tärkeitä päätöksen rakenteessa (tuomio 6.3.2003, Westdeutsche Landesbank Girozentrale ja Land Nordrhein-Westfalen v. komissio, T‑228/99 ja T‑233/99, EU:T:2003:57, 280 kohta). Komissiolla ei siten ole velvollisuutta ottaa väliaikaisen tai lopullisen asetuksensa perusteluissa kantaa kaikkiin niihin tosiseikkoihin ja oikeudellisiin seikkoihin, joihin asianomaiset ovat vedonneet hallinnollisessa menettelyssä (ks. analogisesti tuomio 25.10.2011, Transnational Company ”Kazchrome” ja ENRC Marketing v. neuvosto, T‑192/08, EU:T:2011:619, 256 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Komissio ei myöskään ole lopullisen tasoitustullin käyttöönottamisesta annetussa asetuksessa velvollinen erikseen perustelemaan sitä, että osapuolten hallinnollisessa menettelyssä esittämiä erilaisia väitteitä ei ole otettu huomioon. Riittää, kun kyseisessä asetuksessa esitetään selvästi ne tärkeimmät seikat, joita kyseisessä tapauksessa on käytetty sen analyysissa, kunhan näistä perusteluista voidaan saada selville ne syyt, joiden johdosta komissio on hylännyt osapuolten hallinnollisessa menettelyssä tältä osin esittämät asiaankuuluvat väitteet (ks. analogisesti tuomio 1.6.2017, Changmao Biochemical Engineering v. neuvosto, T‑442/12, EU:T:2017:372, 90 kohta).

230    Kuitenkin silloin, kun osapuolet vaativat tukien vastaisessa hallinnollisessa menettelyssä vastauksia tai selvennyksiä toimielinten suorittamien laskelmien olennaisista menetelmistä, on katsottava, että toimielinten on vielä tärkeämpää perustella päätöksensä siten, että osapuolet voivat ymmärtää tällä tavoin tehdyt laskelmat (ks. analogisesti tuomio 11.7.2017, Viraj Profiles v. neuvosto, T‑67/14, ei julkaistu, EU:T:2017:481, 127 kohta). Lisäksi päätöksen perustelujen on sisällyttävä itse toimeen, eivätkä ne voi poikkeustapauksia lukuun ottamatta seurata sellaisista kirjallisista tai suullisista selityksistä, jotka on annettu jälkeenpäin toimea koskevan kanteen jo ollessa unionin tuomioistuinten käsiteltävänä (tuomio 1.6.2017, Changmao Biochemical Engineering v. neuvosto, T‑442/12, EU:T:2017:372, 91 kohta).

231    Tässä tapauksessa on selvää, että toinen kantajista väitti hallinnollisessa menettelyssä toissijaisesti, että tuen määrä pitäisi jakaa sen kokonaisliikevaihdolle, joka käsittää sekä biodieselin että muut tuotteet, ja että riidanalaisessa asetuksessa ei vastata nimenomaisesti tähän väitteeseen. Väliaikaisen asetuksen 81 perustelukappaleesta, jonka analyysi on vahvistettu riidanalaisella asetuksella, ilmenee kuitenkin selvästi, että jaossa on noudatettu perusasetuksen 7 artiklan 2 kohtaa, jossa säädetään, että tuen kokonaisarvo jaetaan ”kyseisten tuotteiden”, tässä tapauksessa biodieselin, tuotannolle, myynnille tai viennille.

232    On selvää, että näistä perusteluista voidaan edellä 229 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti saada selville ne syyt, joiden johdosta komissio on hylännyt osapuolten hallinnollisessa menettelyssä tältä osin esittämät väitteet.

233    Lisäksi tuen määrän jakamista koskeva menetelmä ilmenee oikeudellisesti riittävällä tavalla riidanalaisen asetuksen 100 perustelukappaleesta ja väliaikaisen asetuksen 81 perustelukappaleesta, minkä vuoksi kantajille on voinut selvitä toimenpiteen syyt, jotta ne voivat puolustaa oikeuksiaan, ja tuomioistuimet voivat tutkia toimenpiteen laillisuuden, kuten edellä 225 kohdasta ja sitä seuraavista kohdista ilmenee. Tämä väite on näin ollen hylättävä edellä 141 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti.

234    Perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiä koskeva väite on näin ollen hylättävä.

235    Koska kaikki viidennen kanneperusteen yhteydessä esitetyt väitteet on hylätty, tämä kanneperuste on hylättävä.

 Kuudes kanneperuste, jonka mukaan perusasetuksen 8 artiklan 1 ja 8 kohtaa on rikottu merkittävän vahingon uhkaa määritettäessä

236    Kuudennella kanneperusteellaan kantajat väittävät komission rikkoneen perusasetuksen 8 artiklan 1 ja 8 kohtaa, kun se on todennut merkittävän vahingon uhan tutkimatta kaikkia perusasetuksen 8 artiklan 8 kohdassa mainittuja tekijöitä ja ottamatta huomioon kaikkia esitettyjä todisteita.

237    Tässä tapauksessa komissio katsoo riidanalaisen asetuksen 319 ja 320 perustelukappaleessa, että unionin tuotannonalalle ei ollut aiheutunut merkittävää vahinkoa tutkimusajanjakson kuluessa, vaikka kyseinen tuotannonala ei ollut vakaassa tilassa. Se katsoo kuitenkin, että tässä tapauksessa kyseiseen tuotannonalaan kohdistui merkittävän vahingon uhka.

238    Aluksi on huomattava, että perusasetuksen 2 artiklan d alakohdan mukaan vahingolla tarkoitetaan, jollei toisin ilmoiteta, muun muassa unionin tuotannonalalle aiheutunutta merkittävää vahinkoa tai tähän tuotannonalaan kohdistuvaa merkittävän vahingon uhkaa, ja tämän käsitteen tulkinnan osalta viitataan 8 artiklan säännöksiin.

239    Tämän asetuksen 8 artiklan 1 kohta koskee vahingon määrittämistä. Siihen kuuluu objektiivinen tarkastelu, joka kohdistuu tuetun tuonnin määrään ja tämän tuonnin vaikutukseen samankaltaisten tuotteiden hintoihin unionin markkinoilla sekä tämän tuonnin vaikutuksiin unionin tuotannonalaan.

240    Perusasetuksen 8 artiklan 8 kohta koskee ”merkittävän vahingon uhan määrittämistä”. Siinä täsmennetään, että tämän määrittämisen on perustuttava tosiasioihin eikä pelkkiin väitteisiin, arveluihin tai etäiseen mahdollisuuteen ja että sellaisen olosuhteiden muutoksen, joka loisi tilanteen, jossa tuki aiheuttaisi vahinkoa, on oltava ollut selvästi nähtävissä ja välittömästi uhkaava. Tästä seuraa, että vahingon uhan toteamisen on perustuttava suoraan asian tosiseikkoihin. Tästä seuraa niin ikään, että uhkaavan vahingon on tapahduttava pian (ks. analogisesti tuomio 29.1.2014, Hubei Xinyegang Steel v. neuvosto, T‑528/09, EU:T:2014:35, 54 kohta).

241    Tässä säännöksessä luetellaan tekijät, jotka on otettava huomioon merkittävän vahingon uhan olemassaolon määrittämiseksi, ilman että tämä luettelo olisi tyhjentävä (ks. analogisesti julkisasiamies Mengozzin ratkaisuehdotus ArcelorMittal Tubular Products Ostrava ym. v. neuvosto ja neuvosto v. Hubei Xinyegang Steel, C‑186/14 P ja C‑193/14 P, EU:C:2015:767, 44 kohta), eli seuraavat tekijät:

”a)      kyseessä olevan tuen luonne ja tuen todennäköiset vaikutukset kauppaan;

b)      tuetun tuonnin sellainen huomattava kasvuvauhti unionin markkinoilla, joka on osoitus tuonnin tuntuvan kasvun todennäköisyydestä;

c)      riittävä ja vapaasti viejän käytettävissä oleva kapasiteetti tai sen välitön ja tuntuva kasvu, joka on osoitus unioniin suuntautuvan tuetun viennin tuntuvan kasvun todennäköisyydestä, ottaen huomioon muiden vientimarkkinoiden kyky ottaa vastaan lisävientiä;

d)      tuonti hinnoilla, jotka voivat merkittävästi alentaa sisäisiä hintoja tai estää huomattavassa määrin hinnankorotukset ja jotka todennäköisesti lisäisivät uuden tuonnin kysyntää;

e)      tutkimuksen kohteena olevan tuotteen varastot.”

242    Perusasetuksen 8 artiklan 8 kohdassa täsmennetään myös, että mikään näistä tekijöistä ei yksinään ole ratkaiseva peruste, vaan tarkasteltavien tekijöiden on yhdessä johdettava siihen päätelmään, että tuetun viennin kasvu on välittömästi uhkaavaa ja että jos suojatoimia ei toteuteta, aiheutuu merkittävää vahinkoa.

243    Lisäksi unionin tuomioistuin on jo täsmentänyt, että on selvitettävä, että vahingon uhka, samoin kuin vahinko, on olemassa tukien vastaisen toimenpiteen toteuttamispäivänä, unionin tuotannonalan tuon ajankohdan tilanne huomioon ottaen. Unionin toimielimet kykenevät nimittäin ainoastaan tuon tilanteen kannalta määrittämään, voiko tuetun tulevan tuonnin välittömästi odotettavissa oleva kasvu aiheuttaa merkittävää vahinkoa unionin tuotannonalalle, mikäli kaupan suojatoimenpiteitä ei toteuteta. Unionin toimielimillä on kuitenkin toimivalta ottaa tietyissä tilanteissa huomioon tutkimusajanjakson jälkeistä aikaa koskevat tiedot (ks. analogisesti tuomio 4.2.2021, eurocylinder systems, C‑324/19, EU:C:2021:94, 40 ja 41 kohta).

244    Lisäksi on muistettava, että edellä 24 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaan yhteisen kauppapolitiikan ja erityisesti kaupan suojatoimenpiteiden alalla unionin toimielimillä on laaja harkintavalta, koska ne taloudelliset, poliittiset ja oikeudelliset tilanteet, joita toimielinten on arvioitava, ovat monitahoisia. Tässä yhteydessä on katsottava, että vahingon uhan tutkiminen edellyttää monitahoisten taloudellisten tilanteiden arviointia ja että tällaista arviointia koskeva tuomioistuinvalvonta kohdistuu näin ollen ainoastaan siihen, että oikeus- ja menettelysääntöjä on noudatettu, että riitautetun valinnan perustaksi hyväksytyt tosiseikat ovat aineellisesti paikkansapitäviä, että näitä tosiseikkoja ei ole arvioitu ilmeisen virheellisesti ja ettei harkintavaltaa ole käytetty väärin. Tämä rajallinen tuomioistuinvalvonta ei merkitse sitä, että unionin tuomioistuimet pidättyvät valvomasta toimielinten tulkintaa taloudellisluonteisista tiedoista (ks. analogisesti tuomio 29.1.2014, Hubei Xinyegang Steel v. neuvosto, T‑528/09, EU:T:2014:35, 53 kohta). Unionin yleisen tuomioistuimen on paitsi tutkittava esitettyjen todisteiden aineellinen paikkansapitävyys, luotettavuus ja johdonmukaisuus myös tarkistettava, sisältävätkö nämä todisteet kaikki ne merkitykselliset seikat, jotka on otettava huomioon monitahoisen tilanteen arvioinnissa, ja voivatko kyseiset todisteet tukea niistä tehtyjä päätelmiä (ks. analogisesti tuomio 18.10.2018, Gul Ahmed Textile Mills v. neuvosto, C‑100/17 P, EU:C:2018:842, 64 kohta).

245    Komission unionin tuotannonalan tilanteesta perusasetuksen 8 artiklan 4 kohdassa tarkoitetussa, unionin tuotannonalalle aiheutunutta merkittävää vahinkoa koskevassa analyysissa tekemä päätelmä säilyy periaatteessa relevanttina perusasetuksen 8 artiklan 8 kohdassa tarkoitetussa analyysissa, joka koskee tähän tuotannonalaan kohdistuvan merkittävän vahingon uhkaa (ks. analogisesti tuomio 4.2.2021, eurocylinder systems, C‑324/19, EU:C:2021:94, 42 kohta).

246    Näiden periaatteiden valossa on tutkittava, onko komissio rikkonut 8 artiklan 1 ja 8 kohtaa, kun se on katsonut riidanalaisen asetuksen 405 perustelukappaleessa, että Indonesiasta tuleva tuonti merkitsi tutkimusajanjakson aikana unionin tuotannonalaan kohdistuvaa merkittävän vahingon uhkaa.

 Unionin tuotannonalan tilanne

247    Päätyessään katsomaan, että unionin tuotannonala ei ollut vakaa tutkimusajanjakson aikana, komissio on ottanut huomioon useita mikro- ja makrotaloudellisia indikaattoreita väliaikaisen asetuksen 309–340 perustelukappaleessa ja vahvistanut tämän arvioinnin riidanalaisen asetuksen 279–317 perustelukappaleessa, ja lisäksi se on riidanalaisen asetuksen 321–341 perustelukappaleessa tarkastellut taloudellisia indikaattoreita tutkimusajanjaksoa myöhemmältä ajalta.

248    Kantajat, jotka eivät kyseenalaista komission käyttämien tietojen paikkansapitävyyttä, väittävät, että tiettyä myönteistä kehitystä osoittavien mikro- ja makrotaloudellisten indikaattorien valossa komissio väittää virheellisesti, että unionin tuotannonala oli vaikeassa tilanteessa.

249    Makrotaloudellisten indikaattorien osalta kantajat toteavat, että unionin tuotanto, tuotantokapasiteetti ja tämän kapasiteetin käyttöaste kasvoivat tutkimusajanjakson aikana.

250    Tältä osin on huomattava, että väliaikaisen asetuksen 268 perustelukappaleeseen sisältyvästä taulukosta 3 ilmenee, että unionin tuotanto pysyi vuosien 2015 ja 2017 välisen kasvun jälkeen lähes vakaana vuoden 2017 ja tutkimusajanjakson välillä (pieni kasvu 13 071 053 tonnista 13 140 582 tonniin ja vakaa indeksi 111), kun taas unionin kulutus kasvoi huomattavasti, kuten väliaikaisen asetuksen 271 perustelukappaleeseen sisältyvästä taulukosta 4 ilmenee (14 202 128 tonnista 15 634 102 tonniin eli 10,08 prosentin kasvu). Tästä ilmenee, että unionin tuotanto ei seurannut unionin kulutuksen eli kysynnän kasvua. Lisäksi väliaikaisen asetuksen 309 perustelukappaleeseen sisältyvästä taulukosta 8 ilmenee, että unionin tuotantokapasiteetti kasvoi hieman vuoden 2017 ja tutkimusajanjakson välillä (16 594 853 tonnista 17 031 230 tonniin), kun taas tämän kapasiteetin käyttöaste nousi vuosina 2015, 2016 ja 2017 ja laski sen jälkeen hieman vuoden 2017 ja tutkimusajanjakson välillä.

251    Näiden tietojen perusteella komissio katsoo väliaikaisen asetuksen 310 perustelukappaleessa, että unionin tuotannonalan tuotantokapasiteetin kasvu oli huomattavasti kysynnän kasvua vähäisempi, koska tämä tuotannonala pystyi hyötymään markkinoiden kasvusta vain hyvin vähäisessä määrin biodieselin tuetun tuonnin merkittävän lisääntymisen vuoksi erityisesti tutkimusajanjaksolla.

252    Tämä toteamus vastaa arvioituja tietoja ja tukee päätelmää, jonka mukaan unionin tuotannonala oli vaikeassa tilanteessa, minkä vuoksi kantajien ensimmäinen väite on hylättävä.

253    Kantajat väittävät myös, että myyntimäärä kasvoi.

254    Väliaikaisen asetuksen 314 perustelukappaleeseen sisältyvästä taulukosta 9 ilmenee kuitenkin selvästi, että vaikka myyntimäärä unionin markkinoilla kasvoi vuosien 2015 ja 2017 välillä, tämä myynti laski vuoden 2017 ja tutkimusajanjakson välillä, ja tämä ajanjakso vastaa – kuten komissio huomauttaa väliaikaisen asetuksen 317 perustelukappaleessa – Indonesiasta peräisin olevaa tuontia koskevien tullien poistamista. Tämä kantajien väite on näin ollen hylättävä.

255    Kantajat väittävät myös, että unionin tuotannonala säilytti korkean markkinaosuuden, 81–95 prosenttia.

256    On kuitenkin todettava, että väliaikaisen asetuksen 314 perustelukappaleeseen sisältyvästä taulukosta 9 ilmenee, että unionin tuotannonalan markkinaosuus pieneni selvästi vuoden 2017 ja tutkimusajanjakson välillä (91,6 prosentista 81,5 prosenttiin). Komissio selittää kyseisen asetuksen 317 perustelukappaleessa, ilman että kantajat kyseenalaistaisivat tätä kohtaa, että tämä lasku selittyy sillä, että Indonesiasta peräisin olevaa tuontia koskevien tullien poistaminen muutti markkinoiden tilannetta maaliskuussa 2018, tutkimusajanjakson aikana. Näiden tietojen perusteella tämä kantajien väite on hylättävä.

257    Kantajat väittävät vielä, että työllisyyteen ja tuottavuuteen liittyy myönteistä kehitystä.

258    Väliaikaisen asetuksen 319 perustelukappaleeseen sisältyvästä taulukosta 10 ilmenee, että unionin tuotannonalan työntekijöiden lukumäärä kasvoi hieman vuoden 2015 ja tutkimusajanjakson välillä (78 työntekijällä). Tuottavuus kuitenkin laski vuoden 2017 ja tutkimusajanjakson välillä (4 782 tonnista/työntekijä 4 625 tonniin/työntekijä). Tästä seuraa, että työntekijöiden lukumäärän pieni kasvu ei yksinään riitä osoittamaan virheellisiksi komission päätelmiä, jotka perustuvat kaikkiin makrotaloudellisiin indikaattoreihin. Oikeuskäytännössä on katsottu, että vaikka toimielinten tarkastelun on johdettava päätelmään, että vahingon uhka on merkittävä, kaikkien merkityksellisten taloudellisten tekijöiden ja indikaattoreiden ei tarvitse viitata kielteiseen kehitykseen (ks. vastaavasti ja analogisesti tuomio 23.4.2018, Shanxi Taigang Stainless Steel v. komissio, T‑675/15, ei julkaistu, EU:T:2018:209, 93 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

259    Tästä seuraa, että nämä kantajien väitteet on hylättävä.

260    Mikrotaloudellisten indikaattorien osalta kantajat väittävät, että myyntihinnat unionissa nousivat.

261    Väliaikaisen asetuksen 325 perustelukappaleeseen sisältyvästä taulukosta 11 on todettava ilmenevän, että hinnat nousivat vuosien 2015 ja 2017 välillä eli ajanjaksona, jona Indonesiasta peräisin olevasta tuonnista kannettiin tulleja, minkä jälkeen ne laskivat 832 eurosta/tonni 794 euroon vuoden 2017 ja tutkimusajanjakson välillä. Näin ollen tämä kantajien väite on hylättävä.

262    Kantajat väittävät, että tuotantokustannukset laskivat vuodesta 2017.

263    Väliaikaisen asetuksen 325 perustelukappaleeseen sisältyvästä taulukosta 11 ilmenee, että tuotantokustannukset laskivat 827 eurosta/tonni 791 euroon/tonni vuoden 2017 ja tutkimusajanjakson välillä. Tämän taulukon kaikista tiedoista, erityisesti myyntihinnan laskusta, kuitenkin ilmenee, että unionin tuotannonala ei voinut hyötyä näistä laskevista kustannuksista, sillä sen oli siirrettävä kustannusten lasku kokonaisuudessaan asiakkailleen, kuten komissio perustellusti huomauttaa väliaikaisen asetuksen 328 perustelukappaleessa. Näin ollen tämä kantajien väite on hylättävä.

264    Kantajat väittävät myös, että kassavirta, myynnin kannattavuus ja investointien tuotto kehittyivät myönteiseen suuntaan.

265    Tältä osin on todettava väliaikaisen asetuksen 334 perustelukappaleeseen sisältyvästä taulukosta 14 ilmenevän, että kassavirta kasvoi vuosien 2015 ja 2017 välillä (ja kasvu oli voimasta vuosien 2016 ja 2017 välillä), minkä jälkeen se laski vuoden 2016 tasolle. Myönteistä kehitystä ei siis voida päätellä, toisin kuin kantajat väittävät.

266    Investointien tuotto kasvoi huomattavasti vuosien 2015 ja 2016 välillä, minkä jälkeen se pysyi suhteellisen vakaana (18 prosenttia vuonna 2016, 16 prosenttia vuonna 2017 ja 17 prosenttia tutkimusajanjakson aikana). Tämä investointien tuoton vakiintuminen sekä se, että etuyhteydettömille asiakkaille unionissa tapahtuneen myynnin kannattavuus vakiintui 0,8 prosenttiin vuonna 2017 ja tutkimusajanjakson aikana, mikä on edelleen alhainen taso, eivät kyseenalaista komission unionin tuotannonalan tilanteesta tekemiä päätelmiä, jotka perustuvat kaikkiin tältä osin merkityksellisiin seikkoihin.

267    Tutkimuksen jälkeiseltä ajalta olevista tiedoista kantajat toteavat, etteivät ne ole edustavia ja ettei niiden perusteella voida tehdä päteviä päätelmiä.

268    Tältä osin on huomattava, että oikeuskäytännön mukaan toimivalta ottaa tietyissä tilanteissa huomioon tutkimusajanjakson jälkeistä aikaa koskevat tiedot on perusteltu tutkimuksissa, jotka eivät koske vahingon toteamista vaan vahingon uhan määrittämistä, joka luonteeltaan edellyttää tulevaisuuteen suuntautuvaa analyysia. Näitä tietoja voidaan näin ollen käyttää väliaikaisen tasoitustullin käyttöön ottamisesta annetussa komission asetuksessa olevien ennusteiden vahvistamiseksi tai kumoamiseksi ja niiden perusteella voidaan ensin mainitussa tapauksessa ottaa käyttöön lopullinen tasoitustulli. Kuitenkin sen, että unionin toimielimet käyttävät tutkimusajanjakson jälkeistä aikaa koskevia tietoja, on oltava unionin tuomioistuinten valvonnassa (ks. analogisesti tuomio 4.2.2021, eurocylinder systems, C‑324/19, EU:C:2021:94, 41 kohta).

269    Tässä tapauksessa komissio on tutkinut riidanalaisen asetuksen 321–341 perustelukappaleessa tietoja, jotka koskevat ajanjaksoa lokakuusta 2018 kesäkuuhun 2019 (jäljempänä tutkimusajanjakson jälkeinen aika), ja katsonut, että unionin tuotannonalan taloudellinen tilanne heikkeni edelleen tutkimusajanjakson jälkeisenä aikana.

270    Kantajat väittävät komission käyttäneen tietoja, jotka eivät ole edustavia, koska ensinnäkin riidanalaisessa asetuksessa todetaan, että tutkimusajanjakson jälkeisellä ajalla yhdeksästä kuukaudesta neljän kuukauden osalta tiedot olivat vääristyneitä erään tuottajan kohtaamien poikkeuksellisten olosuhteiden vuoksi, ja toiseksi riidanalaisen asetuksen 322 perustelukappaleessa todetaan, että ”tutkimusajanjaksoa koskevat luvut eivät ole suoraan vertailukelpoisia tutkimusajanjakson jälkeistä aikaa koskevien lukujen kanssa”.

271    Nämä kantajien väitteet eivät ole perusteltuja. Komissio on täsmentänyt olosuhteet, joiden vuoksi tutkimusajanjakson jälkeisen ajan tietojen edustavuus voidaan asettaa oikeaan mittasuhteeseen tai niiden merkitys perustella. Se selittää riidanalaisen asetuksen 331 perustelukappaleessa, että suurempi voitto talven 2018–19 aikana oli poikkeuksellista, sillä sen kirjasi yksi otokseen valittu yritys, joka pystyi hyödyntämään alueensa tilapäisen tarjonnan niukkuutta, joka antoi sille mahdollisuuden nostaa hintojaan ja näin ollen myös voittojaan tällä ajanjaksolla. Komissio korostaa kyseisen asetuksen 322 perustelukappaleessa, että tutkimusajanjaksoa koskevat luvut eivät ole suoraan vertailukelpoisia tutkimusajanjakson jälkeistä aikaa koskevien lukujen kanssa. Se huomauttaa, että tutkimuksen määräaikojen vuoksi tiettyjen makrotaloudellisten indikaattoreiden tietoja voitiin analysoida ainoastaan otokseen valittujen unionin tuottajien osalta. Komissio vertailee lisäksi tutkimusajanjakson 12:ta kuukautta tutkimusajanjakson jälkeisen ajan yhdeksään kuukauteen, sillä tutkimusajanjakson jälkeisen ajan 12 kuukauden tiedot eivät olleet vielä saatavilla.

272    Tästä seuraa, että näitä tietoja voidaan käyttää väliaikaisen tasoitustullin käyttöön ottamisesta annetussa komission asetuksessa olevien ennusteiden vahvistamiseksi tai kumoamiseksi, jotta niiden perusteella voidaan ottaa käyttöön lopullinen tasoitustulli edellä 268 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti.

273    Kaiken edellä esitetyn perusteella kantajien väitteet on hylättävä ilman, että on lausuttava niiden tutkittavaksi ottamista koskevasta kysymyksestä, jota komissio käsittelee implisiittisesti ja joka koskee sitä, että nämä väitteet on esitetty ensimmäisen kerran vastauskirjelmän vaiheessa (ks. vastaavasti tuomio 5.4.2017, Ranska v. komissio, T‑344/15, EU:T:2017:250, 92 kohta).

 Kyseessä olevan tuen luonne ja tuen todennäköiset vaikutukset kauppaan

274    Kantajat väittävät, että komissio ei ole ottanut huomioon niiden ja muiden osapuolten toimittamia todisteita kyseessä olevan tuen luonteesta ja vaikutuksista. Nämä todisteet osoittavat, että raa’an palmuöljyn väitetty toimittaminen riittämättömänä pidettävää vastiketta vastaan ei vaikuttanut enää kauppaan, sillä vientiveroa ja ‑maksua oli lakattu kantamasta joulukuussa 2018, ja että palmuöljyn viljelyn rahaston ohjelman nojalla suoritetut maksut olivat pudonneet nollaan vuoden 2018 syyskuun ja joulukuun välillä ennen kuin ne palasivat alhaisemmille tasoille vuoden 2019 tammikuusta lähtien, eikä niillä ollut indonesialaisten biodieselin tuottajien vientitoimintaa koskevia vaikutuksia kauppaan. Lisäksi mikä tahansa palmuöljyn viljelyn rahaston saama etu pitäisi jakaa yksinomaan biodieselin myynnille kotimarkkinoilla.

275    Tältä osin on muistettava, että kantajien väitteet, joilla ne pyrkivät osoittamaan virheellisiksi komission päätelmät, jotka koskevat alihinnoittelua, raa’an palmuöljyn toimittamista riittämättömänä pidettävää vastiketta vastaan ja tuen myöntämistä varojen suorana siirtona palmuöljyn viljelyn rahastosta, on hylätty ensimmäisen, kolmannen ja neljännen kanneperusteen yhteydessä. Väitteet, jotka koskevat tuen määrän jakamista biodieselin kokonaisliikevaihdolle, on hylätty viidennen kanneperusteen yhteydessä.

276    Näissä olosuhteissa kantajien esittämät tosiseikat, jotka koskevat vientiveron vahvistamista nollaksi, vientimaksun kantamisen keskeyttämistä joulukuusta 2018 lähtien ja palmuöljyn viljelyn rahaston ohjelman nojalla suoritettujen maksujen vaihtelua ja jotka koskevat kaikki tutkimuksen jälkeistä aikaa, eivät voi osoittaa virheelliseksi komission päätelmää siitä, että Indonesian viranomaiset ovat eri toimenpiteillä vääristäneet raa’an palmuöljyn kotimarkkinoita Indonesiassa ja painaneet tämän tuotteen hinnat keinotekoisen alhaiselle tasolle jatkojalostus- eli biodieselteollisuuden eduksi (ks. väliaikaisen asetuksen 80, 162, 172, 190 ja 203 perustelukappale).

277    Komissio on siten ilmeistä arviointivirhettä tekemättä todennut riidanalaisen asetuksen 343 perustelukappaleessa, kuten se oli tuonut esille väliaikaisen asetuksen 349 perustelukappaleessa, että kyseessä oleva tuki mahdollisti indonesialaisen biodieselin viennin jatkumisen hintatasolla, joka vaikuttaa vieläkin kielteisemmin unionin tuotannonalaan, ja vahvistanut siten (väliaikaisen asetuksen 351 perustelukappale) väliaikaisen asetuksen 350 perustelukappaleessa esitetyn arvioinnin, jonka mukaan Indonesian viranomaisten toteuttamat toimenpiteet vaikuttivat unionin tuotannonalan taloudelliseen tilanteeseen.

 Tuetun tuonnin lisääntyminen

278    Kantajat väittävät, että tutkimusajanjakson jälkeistä aikaa koskevat tiedot eivät osoita, että indonesialaisen biodieselin tuonti unionin markkinoille olisi lisääntynyt, ja että näin ollen on epätodennäköistä, että se lisääntyisi tulevaisuudessa.

279    On kuitenkin todettava, ilman että kantajat kyseenalaistaisivat näiden tietojen paikkansapitävyyttä, että riidanalaisen asetuksen 353 perustelukappaleeseen sisältyvästä taulukosta 4 ilmenee, että Indonesiasta tulevan tuonnin määrä tutkimusajanjakson jälkeisen ajan kolmena vuosineljänneksenä oli suurempi (581 078 tonnia) kuin tutkimusajanjakson neljänä vuosineljänneksenä (516 068 tonnia). Kantajien väite, jonka mukaan tutkimusajanjakson jälkeisen ajan tuonnin neljännesvuotuinen määrä oli pienempi kuin vuoden 2018 kolmannen vuosineljänneksen tuonnin määrä, ei voi osoittaa vääräksi komission päätelmää tuonnin lisääntymisestä. Kuten komissio aivan oikein korostaa riidanalaisen asetuksen 355 perustelukappaleessa, tutkimusajanjakson jälkeiset kolme vuosineljännestä eivät ole suoraan verrattavissa tutkimusajanjakson kolmeen viimeiseen neljännekseen kausivaihteluiden vuoksi, ja tuonnin huippukohtaa, joka vuonna 2018 oli 263 678 tonnia kolmannella vuosineljänneksellä, ei voida verrata vuoden 2019 kolmanteen neljännekseen, sillä väliaikaisten tullien käyttöönotto vaikutti tuontiin tämän vuosineljänneksen aikana.

280    Tämän vuoksi on hylättävä kantajien väitteet, joiden mukaan tutkimusajanjakson jälkeistä aikaa koskevat tiedot eivät osoita tuonnin lisääntyneen.

281    Kantajat vetoavat myös siihen, että uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian käytön edistämisestä 11.12.2018 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä (EU) 2018/2001 (EUVL 2018, L 328, s. 82) rajoitetaan PME:n tuontia.

282    Tältä osin on todettava, että tämä direktiivi on annettu tutkimusajanjakson jälkeen ja että sen saattamiselle osaksi kansallista lainsäädäntöä varattu aika päättyi sen 36 artiklan 1 kohdan mukaisesti vasta 30.6.2021. Lisäksi kyseisen direktiivin 26 artiklan 2 kohdan nojalla ”sellaisista ravinto- ja rehukasveista, joiden tuotantoalue on laajentunut merkittävästi maalle, johon on sitoutunut paljon hiiltä, tuotettujen biopolttoaineiden, bionesteiden tai biomassapolttoaineiden, joihin liittyy suuria epäsuoran maankäytön muutoksen riskejä”, tuonnin täysimääräinen rajoittaminen tapahtuu asteittain 31.12.2023 alkaen kyseisen direktiivin 26 artiklan 2 kohdan mukaisesti. Komissio katsoo siten ilmeistä arviointivirhettä tekemättä riidanalaisen asetuksen 360 perustelukappaleessa, että tämän direktiivin vaikutusta ei voitu ennustaa ja että se ”ei vaikuta nyt käsillä olevaan analyysiin, joka koskee Indonesiasta unioniin tulevan tuonnin unionin tuotannonalalle lähitulevaisuudessa aiheuttamaa vahingon uhkaa”.

283    Kantajien väitteet on näin ollen hylättävä.

 Riittävä viejän vapaasti käytettävissä oleva kapasiteetti

284    Indonesialaisten viejien vapaasti käytettävissä olevan kapasiteetin osalta kantajat väittävät, että komissio on saanut Indonesian viranomaisilta ja EBB:ltä ristiriitaisia tietoja ja päättänyt tukeutua EBB:n saamiin tietoihin ja vuonna 2019 annettuun US GAIN Jakarta ‑raporttiin, joka koskee indonesialaisia biopolttoaineita. Tässä tilanteessa komission olisi pitänyt katsoa, että tältä osin käytettävissä olevien todisteiden todistusarvo oli vähäinen.

285    Tältä osin on muistettava, että edellä 244 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti unionin yleisen tuomioistuimen on paitsi tutkittava esitettyjen todisteiden aineellinen paikkansapitävyys, luotettavuus ja johdonmukaisuus myös tarkistettava, sisältävätkö nämä todisteet kaikki ne merkitykselliset seikat, jotka on otettava huomioon monitahoisen tilanteen arvioinnissa, ja voivatko kyseiset todisteet tukea niistä tehtyjä päätelmiä.

286    Tässä yhteydessä on todettava, että kun toimielimet arvioivat riskiä unionin tuotannonalaan kohdistuvan merkittävän vahingon uhasta – tuotantokapasiteetin ja viejämaan viennin valossa –, niiden on otettava huomioon paitsi muiden vientimarkkinoiden olemassaolo myös sisäisen kulutuksen mahdollinen kehitys viejämaassa (ks. vastaavasti ja analogisesti tuomio 29.1.2014, Hubei Xinyegang Steel v. neuvosto, T‑528/09, EU:T:2014:35, 81 kohta).

287    Tässä tapauksessa kantajat eivät kyseenalaista komission väliaikaisen asetuksen 353 ja 354 perustelukappaleessa tekemiä toteamuksia, jotka perustuvat Indonesian viranomaisten toimittamiin tietoihin siitä, että indonesialaisten biodieselin tuottajien tuotantokapasiteetti on merkittävästi suurempi (n. 300 %) kuin kotimainen kysyntä ja että indonesialaisten tuottajien käyttämätön kapasiteetti oli tutkimusajanjaksolla noin 40 prosenttia unionin kulutuksesta. Kantajat eivät kiistä myöskään riidanalaisen asetuksen 373 perustelukappaleessa esitettyä komission toteamusta, jonka mukaan vuoden 2019 US GAIN Jakarta ‑raportin mukaan Indonesian biodieselin tuotantokapasiteetin odotettiin kasvavan 11,5 miljardista litrasta 13 miljardiin litraan vuosien 2019 ja 2021 välillä.

288    Kantajat väittävät, että Indonesian viranomaiset ovat toimittaneet tietoja, joiden mukaan kapasiteetin käyttöasteen odotettiin olevan 85 prosenttia vuonna 2019. Indonesian viranomaisten 6.9.2019 esittämistä väitteistä, joihin kantajat viittaavat, ilmenee kuitenkin, että 85 prosentin kapasiteetin käyttöaste vuodelle 2019 perustuu siihen, että vuoden 2019 tammikuusta toukokuuhun ulottuvalta ajanjaksolta käytettävissä olevat tiedot on ekstrapoloitu, ja se koskee sisäiseen ja ulkoiseen kysyntään käytettyä osaa tuotannosta. Kantajat eivät selitä tarkasti, miten nämä tiedot kyseenalaistaisivat komission päätelmät. Myös kantajien toimittamassa esimerkkitapauksessa vuonna 2019 jäisi 15 prosenttia käyttämätöntä tuotantokapasiteettia.

289    Kantajat väittävät myös, että Indonesian viranomaiset ovat toimittaneet tietoja, joilla pyritään osoittamaan, että Indonesia on vuonna 2020 siirtymässä B20-velvoitteesta B30:een eli siirtymässä 20 prosentista 30 prosenttiin biodieseliä, joka sekoitetaan mineraalidieselin kanssa, mikä käyttäisi kaiken indonesialaisten tuottajien vapaasti käytettävissä olevan kapasiteetin. Komissio on siis perusteettomasti asettunut EBB:n kannalle, jonka mukaan B20-sekoitusvelvoitteen täytäntöönpano oli aiheuttanut ongelmia ja siirtymä B20-sekoitusvelvoitteesta B30-velvoitteeseen voisi aiheuttaa samankaltaisia ongelmia.

290    Kantajat väittävät erityisesti, että vuoden 2019 US GAIN Jakarta ‑raportista ilmenee, että B20-sekoitusvelvoite ulotettiin koskemaan kuljetusalaa, joka ei ole julkisen palvelun velvoitteiden alainen, vasta syyskuussa 2018, minkä seurauksena biodieselin paikallinen kulutus kasvoi 54 prosenttia vuonna 2019 ja sekoitussuhde kasvoi eksponentiaalisesti vuodesta 2017 (8,2 %:sta vuonna 2017 12,7 %:iin vuonna 2018 ja oli 19,9 % vuonna 2019). Kyseiseen raporttiin sisältyvissä lausunnoissa todetaan, että B30-sekoitusvelvoite oli määrä ottaa käyttöön vuonna 2020.

291    Riidanalaisen asetuksen 374–376 perustelukappaleesta ilmenee, että komissio on ottanut huomioon Indonesian viranomaisten huomautukset, jotka koskevat siirtymää B20-sekoitusvelvoitteesta B30-sekoitusvelvoitteeseen.

292    Komissio toteaa riidanalaisen asetuksen 382 perustelukappaleessa, että vuoden 2019 US GAIN Jakarta ‑raportin mukaan B20-velvoite, joka oli pakollinen tavoite jo vuonna 2016, voitaisiin saavuttaa ensimmäisen kerran vasta vuonna 2019 eli kolme vuotta asetetun määräajan jälkeen. Kantajat myöntävät kirjelmissään tämän tiedon pitävän paikkansa.

293    Lisäksi riidanalaisen asetuksen 376 perustelukappaleesta ilmenee, että komissio on tutkinut Indonesian viranomaisten toimittamat tiedot, jotka koskevat 29.4.2019 päivättyjä EBB:n huomautuksia, jotka osoittavat, että indonesialaisilla toimijoilla on vaikeuksia jakelu-, varastointi- ja sekoitusinfrastruktuurin saatavuudessa toteuttaessaan B20:tä ja että velvoitteen kasvattamisen tarkoituksena on vähentää mineraalidieselin tuontia eikä niinkään vähentää biodieselin vientiä muille markkinoille. Komissio on myös riidanalaisen asetuksen 377 perustelukappaleessa ottanut huomioon EBB:n toimittamat tiedot, joiden mukaan B30-velvoitteen täytäntöönpanon odotetaan vievän aikaa.

294    Tarkastellessaan mahdollisuutta, että sekoitussuhde kasvaa 30 prosenttiin yhden vuoden aikana, komissio katsoo riidanalaisen asetuksen 383 perustelukappaleessa, että kun otetaan huomioon sekoitussuhteen kasvu vuodesta 2011, kasvu 19,9 prosentista 30 prosenttiin vaikutti erittäin kunnianhimoiselta.

295    Tältä osin on todettava kantajien tavoin (ks. edellä 290 kohta), että sekoitussuhteen merkittävin kasvu tapahtui vuodesta 2018 vuoteen 2019, jolloin sekoitussuhde kasvoi 12,7 prosentista 19,9 prosenttiin. Tämä 7,2 prosenttiyksikön kasvu oli kuitenkin selvästi pienempi kuin 10 prosenttiyksikköä, jotka tarvittiin B30-sekoitusvelvoitteeseen yhden vuoden aikana.

296    Edellä esitetyn perusteella komissio on noudattanut velvollisuuttaan tutkia huolellisesti ja puolueettomasti kaikkia asiaan liittyviä seikkoja (ks. vastaavasti ja analogisesti tuomio 10.3.2009, Interpipe Niko Tube ja Interpipe NTRP v. neuvosto, T‑249/06, EU:T:2009:62, 53 kohta), ja se on ilmeistä arviointivirhettä tekemättä katsonut riidanalaisen asetuksen 384 perustelukappaleessa, että on epätodennäköistä, että B30-velvoite täyttyy lähitulevaisuudessa ja että sillä on merkittävä vaikutus Indonesian käyttämättömään kapasiteettiin lähitulevaisuudessa.

297    On todettava, että kantajat eivät ole esittäneet riittävästi näyttöä siitä, etteivät riidanalaiseen asetukseen sisältyvät tosiseikkoja koskevat arvioinnit ole olleet uskottavia sekoitusvelvoitteen osalta. Koska tällaista näyttöä kuitenkin vaaditaan sen osoittamiseksi, että unionin toimielin on tehnyt ilmeisen arviointivirheen, jolla voidaan perustella toimen kumoaminen (ks. vastaavasti tuomio 11.9.2014, Gold East Paper ja Gold Huasheng Paper v. neuvosto, T‑444/11, EU:T:2014:773, 62 kohta), nämä seikat riittävät perusteeksi näiden kantajien väitteiden hylkäämiselle.

 Tuetun tuonnin hintataso

298    Kantajat väittävät, että tuen tuonnin hintatason osalta komissio on tyytynyt viittaamaan alihinnoittelua koskeviin päätelmiinsä, jotka ensimmäisen kanneperusteen yhteydessä todetulla tavalla eivät täytä perusasetuksen 8 artiklan 1 ja 2 kohdan edellytyksiä. Lisäksi Indonesiasta tuleva tuonti ei aiheuta hintapainetta unionissa.

299    Tältä osin on syytä muistaa, että kantajien ensimmäisen kanneperusteen yhteydessä esittämät väitteet, joilla ne pyrkivät osoittamaa, että komissio on rikkonut perusasetuksen 8 artiklan 1 ja 2 kohtaa alihinnoittelun määrittämisessä ja että komissio on katsonut virheellisesti Indonesiasta peräisin olevan biodieselin tuonnin aiheuttaneen hintapainetta unionissa, on hylätty kokonaisuudessaan. Lisäksi väliaikaisen asetuksen 283 perustelukappaleeseen sisältyvästä taulukosta 7 ilmenee, ilman että kantajat olisivat sitä kiistäneet, että Indonesiasta peräisin olevan biodieselin tuontihinta oli 671 euroa tonnilta tutkimusajanjakson aikana, kun taas väliaikaisen asetuksen 325 perustelukappaleeseen sisältyvästä taulukosta 11 ilmenee, että keskimääräiset yksikkömyyntihinnat unionissa laskivat 832 eurosta tonnilta 794 euroon tonnilta vuoden 2017 ja tutkimusajanjakson välillä.

300    Tämän vuoksi nämä kantajien väitteet ja siten kuudes kanneperuste on hylättävä.

 Seitsemäs kanneperuste, jonka mukaan kantajien puolustautumisoikeuksia on loukattu

301    Seitsemännellä kanneperusteellaan kantajat vetoavat siihen, että tietyt tiedot on ilmoitettu niille vasta riidanalaisessa asetuksessa, minkä vuoksi niillä ei ole ollut mahdollisuutta esittää huomautuksiaan tältä osin. Kantajien mukaan ei voida sulkea pois mahdollisuutta, että jos ne olisivat voineet esittää huomautuksensa näistä seikoista, menettely olisi voinut johtaa toisenlaiseen lopputulokseen.

302    Aluksi on muistettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan puolustautumisoikeuksien kunnioittaminen missä tahansa menettelyssä, jota käydään tiettyä henkilöä vastaan ja joka voi päättyä tälle vastaiseen päätökseen, on unionin oikeuden perustavanlaatuinen periaate, jota on noudatettava, vaikka tästä menettelystä ei olisi annettu mitään määräyksiä (ks. tuomio 1.10.2009, Foshan Shunde Yongjian Housewares & Hardware v. neuvosto, C‑141/08 P, EU:C:2009:598, 83 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

303    Kyseisen periaatteen mukaan asianomaisille yrityksille pitää antaa mahdollisuus hallinnollisen menettelyn aikana esittää tehokkaasti kantansa väitettyjen tosiseikkojen ja olosuhteiden tosiasiallisesta luonteesta ja merkityksellisyydestä ja niistä todisteista, joita komissio käyttää tukikäytännön ja siitä aiheutuvan vahingon olemassaoloa koskevan väitteensä tukena (ks. analogisesti tuomio 16.2.2012, neuvosto ja komissio v. Interpipe Niko Tube ja Interpipe NTRP, C‑191/09 P ja C‑200/09 P, EU:C:2012:78, 76 kohta ja tuomio 28.10.2004, Shanghai Teraoka Electronic v. neuvosto, T‑35/01, EU:T:2004:317, 289 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

304    Vaikka puolustautumisoikeuksien kunnioittamisella onkin ensiarvoisen tärkeä merkitys tukien vastaisissa tutkintamenettelyissä (ks. analogisesti tuomio 16.2.2012, neuvosto ja komissio v. Interpipe Niko Tube ja Interpipe NTRP, C‑191/09 P ja C‑200/09 P, EU:C:2012:78, 77 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen), näiden oikeuksien kunnioittamista koskeva sääntöjenvastaisuus voi johtaa tasoitustullin käyttöön ottamista koskevan asetuksen kumoamiseen vain silloin, kun on mahdollista, että tämän sääntöjenvastaisuuden johdosta hallinnollisessa menettelyssä olisi voitu päätyä toisenlaiseen lopputulokseen, jolloin asianomaisen osapuolen puolustautumisoikeuksiin olisi tosiasiallisesti vaikutettu (ks. tuomio 10.4.2019, Jindal Saw ja Jindal Saw Italia v. komissio, T‑300/16, EU:T:2019:235, 77 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

305    Oikeuskäytännön mukaan kantajaa ei voida vaatia osoittamaan sitä, että toimielinten päätös olisi ollut toisenlainen, vaan ainoastaan se, että tämä mahdollisuus ei ole täysin pois suljettu, koska kantaja olisi kyennyt varmistamaan puolustuksensa paremmin ilman menettelyllistä sääntöjenvastaisuutta, jolloin puolustautumisoikeuksiin olisi tosiasiallisesti vaikutettu (ks. vastaavasti ja analogisesti tuomio 16.2.2012, neuvosto ja komissio v. Interpipe Niko Tube ja Interpipe NTRP, C‑191/09 P ja C‑200/09 P, EU:C:2012:78, 78 ja 79 kohta).

306    Näiden periaatteiden valossa on tutkittava, onko kantajien puolustautumisoikeuksia loukattu tutkimusmenettelyn kuluessa.

307    Kantajat kritisoivat komissiota siitä, että se on esittänyt riidanalaisen asetuksen 230–233 perustelukappaleessa uusia toteamuksia, jotka koskevat biodieselin kysynnän joustamattomuutta hintojen suhteen unionin biodieselmarkkinoilla, kun se toteaa, että hinnaltaan edullinen biodiesel ei johda kulutuksen kasvuun ja että hintakilpailu on siten nollasummapeli käytetyistä raaka-aineista riippumatta.

308    Tämä väite on hylättävä. Riidanalaisen asetuksen 230–233 perustelukappaleeseen sisältyvillä toteamuksilla komissio täsmentää selityksiä, jotka on esitetty ensinnäkin väliaikaisen asetuksen 289 perustelukappaleessa, jonka mukaan ”useimmissa tapauksissa biodieseliä ostava lopullinen asiakas ei tiedä mitä raaka-ainetta tuotannossa on käytetty, eikä sillä sen kannalta ole merkitystäkään, asiakas vain tarvitsee tuotteen, joka täyttää tietyn CFPP-enimmäisarvon”, tämän jälkeen kyseisen asetuksen 299 perustelukappaleessa, jonka mukaan ”PME:n tuonti Indonesiasta tuetuilla hinnoilla vaikuttaisi alentavasti useimpien unionin markkinoilla myytävien sekoitusten hintoihin”, ja lopuksi saman asetuksen 328 perustelukappaleessa, jonka mukaan ”10 prosentin hintojen alittavuus tarkoittaa merkittävää painetta hintojen laskuun”. Kantajat eivät siis voi väittää, että riidanalaisen asetuksen 230–233 perustelukappale sisältäisivät uusia seikkoja, jotka muuttavat komission siihenastista analyysia ja joista niiden olisi pitänyt voida esittää huomautuksia.

309    Kantajat vetoavat myös siihen, että komissio on riidanalaisen asetuksen 251–254 perustelukappaleessa esittänyt uusia toteamuksia, jotka koskevat unionin markkinoilla tapahtuneita muutoksia edellisen tutkimuksen jälkeen ja sitä, että PME:n tuonti kilpaili muiden biodieseltyyppien kanssa.

310    Tämä väite on hylättävä. Kantajat eivät voi olla tietämättä, että unionin tuotannonala tuotti tuolloin PME:tä. Tämä toteamus on esitetty väliaikaisen asetuksen 292–294 perustelukappaleessa. Näin ollen komission ei voida väittää loukanneen kantajien puolustautumisoikeuksia, kun se ei ole saattanut niiden tietoon sitä, että unionin tuotannonala tuotti PME:tä.

311    Komissio on siten esittänyt väliaikaisessa asetuksessa, lopullisen asetuksen antamiseen päättyneen hallinnollisen menettelyn aikana (ks. vastaavasti ja analogisesti tuomio 21.11.2002, Kundan ja Tata v. neuvosto, T‑88/98, EU:T:2002:280, 131 kohta) kantansa edellä 307 ja 309 kohdassa esitetyistä seikoista, joihin kantajat vetoavat. Tästä seuraa, että kantajilla oli jo väliaikaisen asetuksen tiedoksiannon vaiheessa mahdollisuus esittää näkemyksensä näistä seikoista.

312    Edellä esitetyn perusteella seitsemäs kanneperuste on hylättävä ja näin ollen kanne on hylättävä kokonaisuudessaan.

 Oikeudenkäyntikulut

313    Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 134 artiklan 1 kohdassa määrätään, että asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska kantajat ovat hävinneet asian, ne vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan ja velvoitetaan korvaamaan komission ja EBB:n oikeudenkäyntikulut komission ja EBB:n vaatimusten mukaisesti.

Näillä perusteilla

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (laajennettu neljäs jaosto)

on ratkaissut asian seuraavasti:

1)      Kanne hylätään.

2)      PT Pelita Agung Agrindustri ja PT Permata Hijau Palm Oleovelvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

Gervasoni

Madise

Nihoul

Frendo

 

      Martín y Pérez de Nanclares

Julistettiin Luxemburgissa 14 päivänä joulukuuta 2022.

Allekirjoitukset


Sisällys


Asian tausta

Asianosaisten vaatimukset

Oikeudellinen arviointi

Ensimmäinen kanneperuste, jonka mukaan perusasetuksen 8 artiklan 1 ja 2 kohtaa on rikottu alihinnoittelua määritettäessä

Ensimmäisen kanneperusteen ensimmäinen osa, jonka mukaan kaikkia merkityksellisiä tietoja ei ole otettu huomioon alihinnoittelua määritettäessä

– Ensimmäinen laskentamenetelmä

– Toinen laskentamenetelmä

– Kolmas laskentamenetelmä

Ensimmäisen kanneperusteen toinen osa, jonka mukaan alihinnoittelua ei ole määritetty unionin tuotannonalan tuotteelle kokonaisuudessaan ja jonka mukaan hintapainetta on virheellisesti todettu aiheutuneen

– Alihinnoittelun määrittäminen tuotteelle kokonaisuudessaan

– Hintapaine

Toinen kanneperuste, jonka mukaan riidanalaisen päätöksen syy-yhteyttä koskevassa analyysissa on rikottu perusasetuksen 8 artiklan 5 kohtaa

Kolmas kanneperuste, jonka mukaan komissio on tehnyt ilmeisen arviointivirheen katsoessaan kyseessä olevan tuki, joka on myönnetty, kun raakaa palmuöljyä on toimitettu riittämättömänä pidettävää vastiketta vastaan

Kolmannen kanneperusteen ensimmäinen osa, jonka mukaan komissio on rikkonut perusasetuksen 3 artiklan 1 kohdan a alakohdan iv alakohtaa ja tehnyt ilmeisen arviointivirheen, kun se on katsonut, että Indonesian viranomaiset ovat valtuuttaneet tai määränneet raa’an palmuöljyn toimittajat toimittamaan tuotettaan riittämättömänä pidettävää vastiketta vastaan

– Vientivero ja maksu

– PTPN:n harjoittama hintavalvonta

Kolmannen kanneperusteen toinen osa, jonka mukaan komissio on rikkonut perusasetuksen 3 artiklan 1 kohdan b alakohtaa ja tehnyt ilmeisen arviointivirheen katsoessaan, että Indonesian viranomaiset olivat myöntäneet tulo- tai hintatukea

Kolmannen kanneperusteen kolmas osa, jonka mukaan komissio on rikkonut perusasetuksen 3 artiklan 2 kohtaa ja 6 artiklan d alakohtaa ja tehnyt ilmeisen arviointivirheen, kun se on katsonut, että indonesialaisille tuottajille oli annettu etua

Neljäs kanneperuste, jonka mukaan komissio on tehnyt ilmeisen arviointivirheen ja rikkonut perusasetuksen 3 artiklan 1 kohdan a alakohdan i alakohtaa ja 2 kohtaa katsoessaan, että kyseessä on suoran varojen siirron muodossa myönnetty tuki

Neljännen kanneperusteen ensimmäinen osa, jonka mukaan komissio on rikkonut perusasetuksen 3 artiklan 1 kohdan a alakohdan i alakohtaa ja tehnyt ilmeisen arviointivirheen, kun se on luokitellut palmuöljyn viljelyn rahaston suorittamat maksut tueksi

Neljännen kanneperusteen toinen osa, jonka mukaan komissio on rikkonut perusasetuksen 3 artiklan 2 kohtaa ja tehnyt ilmeisen arviointivirheen, kun se on päätellyt edun antamisen

Viides kanneperuste, jonka mukaan komissio on rikkonut perusasetuksen 7 artiklaa ja tehnyt ilmeisen arviointivirheen laskiessaan palmuöljyn viljelyn rahaston järjestelmällä annetun edun määrän

Vientimaksujen ja kuljetuskustannusten tuen määrästä vähentämättä jättäminen

Tuen määrän jakaminen biodieselin kokonaisliikevaihdolle

Kuudes kanneperuste, jonka mukaan perusasetuksen 8 artiklan 1 ja 8 kohtaa on rikottu merkittävän vahingon uhkaa määritettäessä

Unionin tuotannonalan tilanne

Kyseessä olevan tuen luonne ja tuen todennäköiset vaikutukset kauppaan

Tuetun tuonnin lisääntyminen

Riittävä viejän vapaasti käytettävissä oleva kapasiteetti

Tuetun tuonnin hintataso

Seitsemäs kanneperuste, jonka mukaan kantajien puolustautumisoikeuksia on loukattu

Oikeudenkäyntikulut



*      Oikeudenkäyntikieli: englanti.