JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS
MACIEJ SZPUNAR
25 päivänä toukokuuta 2023 (1)
Asia C‑10/22
Liberi editori e autori (LEA)
vastaan
Jamendo SA
(Ennakkoratkaisupyyntö – Tribunale ordinario di Roma (Rooman yleinen tuomioistuin, Italia))
Ennakkoratkaisupyyntö – Direktiivi 2014/26/EU – Tekijänoikeuden ja lähioikeuksien kollektiivinen hallinnointi – Yhteishallinnointiorganisaatiot – Riippumattomat hallinnointiyhteisöt – Tekijänoikeuksien hallinnointitoiminnan aloittaminen – Direktiivi 2000/31/EY – Tietoyhteiskunnan palvelut – 3 artikla – Tietoyhteiskunnan palvelujen vapaa liikkuvuus – Direktiivi 2006/123/EY – 16 artikla – Palvelujen tarjoamisen vapaus – 17 artikla – Poikkeukset – SEUT 56 artikla
Johdanto
1. Tekijänoikeuksien kollektiivinen hallinnointi sai alkunsa 1700-luvulla, jolloin Comédie-Françaisen väärinkäytöksistä närkästyneen näytelmäkirjailija Pierre-Augustin Caron de Beaumarchais’n aloitteesta perustettiin näytelmäkirjailijaryhmä, josta tuli myöhemmin Société des auteurs et compositeurs dramatiques ‑yhdistys. Italiassa Giuseppe Verdin, Giosuè Carduccin ja Edmondo De Amicisin kaltaiset merkkihenkilöt perustivat vuonna 1882 Società Italiana degli Autori ‑yhdistyksen, josta tuli edelleen toiminnassa oleva Società Italiana degli Autori ed Editori (jäljempänä SIAE).
2. Tekijänoikeuksien kollektiivisella hallinnoinnilla ei ole tarkoitus pelkästään tehostaa oikeudenhaltijoiden etujen puolustamista teosten käyttäjiin(2) nähden kollektiivisuuden ansiosta. Koska teosten levitystapoja ja niihin osallistuvia toimijoita on paljon, mitä kulttuurin ja siten myös teosten hyödyntämisen kansainvälistyminen vahvistaa, se, että tekijät hallinnoisivat oikeuksiaan erikseen, on nimittäin usein tehotonta tai jopa mahdotonta. Ainoastaan useita tekijöitä edustava organisaatio, jolla on asianmukainen hallintorakenne, pystyy myöntämään teosten hyödyntämisluvat eri käyttäjille tehokkaasti ja taloudellisesti elinkelpoisella tavalla, keräämään ja jakamaan oikeudenhaltijoille maksettavat korvaukset sekä valvomaan, että käyttäjät noudattavat teosten hyödyntämisedellytyksiä, mikä käsittää myös tekijänoikeuksien loukkauksiin liittyvät tuomioistuintoimet.
3. Kollektiivinen hallinnointi ei kuitenkaan hyödytä ainoastaan oikeudenhaltijoita. Siitä hyötyvät myös käyttäjät, sillä he voivat hakea yhdeltä organisaatiolta lupia useiden teosten hyödyntämiseen, eikä heidän tarvitse etsiä eri tekijänoikeuksien haltijoita ja tehdä heidän kanssaan erikseen sopimuksia.
4. Tämä sekä oikeudenhaltijoihin että käyttäjiin liittyvä tehokkuuden tarve on johtanut yhteishallinnointiorganisaatioiden monopoliasemaan kulloisenkin organisaation omassa maassa. Tämä monopoli voi olla lainsäädäntöön perustuva, kuten SIAE:n tapauksessa Italiassa vielä äskettäin, tai tosiasiallinen, kun useat yhteishallinnointiorganisaatiot toimivat rinnakkain mutta ovat erikoistuneet hallinnoimiensa teos- tai oikeusluokkien mukaan siten, että kullakin organisaatiolla on monopoli omalla toiminta-alueellaan. Kukin yhteishallinnointiorganisaatio myöntää tekijänoikeuden alueellisuusperiaatteen mukaisesti hyödyntämislupia omalle alueelleen, mutta se voi kansainvälisellä tasolla tarjota muiden maiden eli käytännössä koko maailman järjestöjen teosvalikoimiin kuuluvien teosten hyödyntämislupia vastavuoroisten edustussopimusten verkoston kautta.
5. Tällaisella järjestelmällä on tietenkin merkittäviä etuja. Ensinnäkin käyttäjien näkökulmasta katsottuna se mahdollistaa yhdellä ja usein kiinteällä maksulla pääsyn lähes kaikkiin markkinoilla oleviin tietyn luokan teoksiin ja niiden käyttömahdollisuuden ilman huolta mahdollisesta tekijänoikeusrikkomuksesta. Toiseksi tämä järjestelmä mahdollistaa sen, että vähemmän tunnetut taiteilijat ja teokset, joilla on erityisesti kulttuuriin ja kieleen liittyvistä syistä pienempi yleisö, voivat toimia markkinoilla tasavertaisesti yleisön keskuudessa suositumpien taiteilijoiden kanssa ilman, että käyttäjät ”poimivat” teosvalikoimista vain suosituimmat ja siten kannattavimmat teokset. Kolmanneksi alueellisten lupien ja edustussopimusten järjestelmä antaa ”pienempää” teosvalikoimaa hallinnoiville organisaatioille mahdollisuuden saada osuuden kansainvälisesti tunnettujen teosten käytöstä niiden alueella saatavista tuloista, joita ilman niiden oman teosvalikoiman hallinnointi ei ehkä olisi kannattavaa siitä aiheutuvien suurten kiinteiden kustannusten vuoksi. Neljänneksi teosten hyödyntämisen valvonta ja tekijänoikeuksien loukkauksiin liittyvät tuomioistuintoimet on myös järjestetty alueellisuusperiaatteen mukaisesti, mikä helpottaa valvontaa huomattavasti ja pienentää kustannuksia.
6. Tähän monopoliin ja alueellisuuteen perustuvaan kollektiivisen hallinnoinnin järjestelmään kohdistuu kuitenkin kaksi suurta haastetta, joista ensimmäinen on luonteeltaan oikeudellinen ja toinen tosiasiallinen.
7. Yhtäältä unionin oikeudessa tällainen järjestelmä herättää kysymyksiä sekä kilpailuoikeuden että sisämarkkinoiden vapauksien näkökulmasta. Vaikka unionin tuomioistuinten näillä kahdella alalla antamilla ratkaisuilla on voitu saavuttaa tietty tasapaino,(3) niillä ei kuitenkaan ole voitu poistaa kaikkia epäilyjä, jotka koskevat yhteishallinnointiorganisaatioiden monopoliaseman yhteensopivuutta unionin oikeuden kanssa.
8. Toisaalta digitaalitekniikan ja internetin kehittyminen on mullistanut taiteellisen luomisen ja teosten levittämisen. Kirjallisten teosten, musiikkiteosten tai audiovisuaalisten teosten luomiseen ja levittämiseen ei enää tarvita kustantamon tai studion tukea. Internetin kautta tapahtuva levittäminen riittää pitkälti monille tekijöille, mikä myös yksinkertaistaa heidän oikeuksiensa hallinnointia ja tekee niiden yksilöllisestä käyttämisestä huomattavasti realistisempaa. Samaan aikaan yhä useammalla yksittäisellä teosten käyttäjällä ei ole keinoja eikä tarvetta saada käyttöönsä kaikkia yhteishallinnointiorganisaatioiden teosvalikoimia. Tarjonnan ja kysynnän risteyskohtaan on syntynyt riippumattomia, luonteeltaan puhtaasti kaupallisia ja usein internetin välityksellä toimivia hallinnointiyhteisöjä, joiden oikeudellinen asema ja suhteet yhteishallinnointiorganisaatioihin aiheuttavat edelleen ristiriitoja, vaikka unionin lainsäätäjä on nimenomaisesti tunnustanut ne.
9. Tämä on se asiayhteys, jossa unionin tuomioistuinta pyydetään vastaamaan käsiteltävässä asiassa esitettyyn ennakkoratkaisukysymykseen.
Asiaa koskevat oikeussäännöt
Unionin oikeus
Direktiivi 2000/31/EY
10. Tietoyhteiskunnan palveluja, erityisesti sähköistä kaupankäyntiä, sisämarkkinoilla koskevista tietyistä oikeudellisista näkökohdista 8.6.2000 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2000/31/EY(4) 2 artiklan a alakohdassa tietoyhteiskunnan palveluilla tarkoitetaan ”direktiivin 98/34/EY,[(5)] muutettuna direktiivillä 98/48/EY, 1 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuja palveluja”.
11. Direktiivi 98/34 kumottiin teknisiä määräyksiä ja tietoyhteiskunnan palveluja koskevia määräyksiä koskevien tietojen toimittamisessa noudatettavasta menettelystä 9.9.2015 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä (EU) 2015/1535.(6) Direktiivin 98/34 1 artiklan 2 kohta korvattiin direktiivin 2015/1535 1 artiklan b alakohdalla, jossa säädetään seuraavaa:
”Tässä direktiivissä tarkoitetaan:
– –
b) ’palvelulla’ kaikkia tietoyhteiskunnan palveluja, toisin sanoen kaikkia etäpalveluina sähköisessä muodossa palvelun vastaanottajan henkilökohtaisesta pyynnöstä toimitettavia palveluja, joista tavallisesti maksetaan korvaus.
Tässä määritelmässä tarkoitetaan:
i) ’etäpalvelulla’ palvelua, joka toimitetaan siten, että osapuolet eivät ole samanaikaisesti läsnä;
ii) ilmaisulla ’sähköisessä muodossa’ palvelua, joka lähetetään lähetyspaikasta ja vastaanotetaan määränpäässä tietoja elektronisesti käsittelevien laitteiden (mukaan lukien digitaalinen pakkaaminen) tai tietojen säilytyksen avulla ja joka lähetetään, siirretään ja vastaanotetaan kokonaan linjoja, radioyhteyttä, optisia tai muita elektromagneettisia välineitä käyttäen;
iii) ’palvelun vastaanottajan henkilökohtaisesta pyynnöstä toimitettavalla palvelulla’ palvelua, joka toimitetaan henkilökohtaisen pyynnön perusteella tapahtuvana tiedonsiirtona.
– –”
12. Direktiivin 2000/31 3 artiklassa, jonka otsikko on ”Sisämarkkinat”, säädetään seuraavaa:
”1. Kunkin jäsenvaltion on huolehdittava siitä, että sen alueelle sijoittautuneen palvelun tarjoajan tarjoamien tietoyhteiskunnan palvelujen osalta noudatetaan kyseisessä jäsenvaltiossa sovellettavia, yhteensovitettuun alaan kuuluvia kysymyksiä koskevia kansallisia säännöksiä.
2. Jäsenvaltiot eivät voi yhteensovitettuun alaan liittyvien syiden vuoksi rajoittaa toisesta jäsenvaltiosta peräisin olevien tietoyhteiskunnan palvelujen tarjoamisen vapautta.
3. Edellä 1 ja 2 kohtaa ei sovelleta liitteessä tarkoitettuihin aloihin.
4. Jäsenvaltiot voivat toteuttaa toimenpiteitä, joilla poiketaan 2 kohdan säännöksistä tietyn tietoyhteiskunnan palvelun osalta, jos:
a) toimenpiteet
i) ovat tarpeellisia jollakin seuraavalla perusteella:
– yleinen järjestys, erityisesti rikosten ehkäisy, tutkinta, selville saaminen ja syytteeseenpano mukaan lukien alaikäisten suojelu ja erityisesti rotuun, sukupuoleen, uskontoon tai kansallisuuteen perustuvaan vihaan yllyttämisen torjunta ja yksittäisiin ihmisiin kohdistuvat ihmisarvon loukkaukset,
– kansanterveyden suojelu,
– yleinen turvallisuus, mukaan lukien kansallisen turvallisuuden ja puolustuksen turvaaminen,
– kuluttajansuoja, mukaan lukien sijoittajien suoja;
ii) kohdistuvat tiettyyn tietoyhteiskunnan palveluun, joka vahingoittaa i alakohdassa tarkoitettujen tavoitteiden saavuttamista tai joka vakavalla tavalla saattaa vaarantaa kyseisten tavoitteiden saavuttamisen;
iii) ovat oikeassa suhteessa näihin tavoitteisiin;
– –”
13. Direktiivin 2000/31 liitteessä säädetään seuraavaa:
”Kuten 3 artiklan 3 kohdassa on säädetty, 3 artiklan 1 ja 2 kohtaa ei sovelleta seuraaviin aloihin:
– tekijänoikeus, lähioikeudet – –
– –”
Direktiivi 2006/123/EY
14. Palveluista sisämarkkinoilla 12.12.2006 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2006/123/EY(7) 1 artiklan 1–3 kohdassa säädetään seuraavaa:
”1. Tässä direktiivissä vahvistetaan yleissäännökset, joiden avulla edistetään palveluntarjoajien sijoittautumisvapautta ja palvelujen vapaata liikkuvuutta niin, että samalla taataan palvelujen korkea laatu.
2. Tässä direktiivissä ei käsitellä sellaisten yleistä taloudellista etua koskevien palvelujen vapauttamista, jotka on varattu julkisille tai yksityisille tahoille, eikä palveluja tarjoavien julkisten tahojen yksityistämistä.
3. Tässä direktiivissä ei käsitellä palveluja tarjoavien monopolien purkamista – –”
15. Kyseisen direktiivin 3 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Jos tämän direktiivin säännökset ovat ristiriidassa palvelutoiminnan aloittamisen ja harjoittamisen erityisiä näkökohtia tietyillä aloilla tai tietyissä ammateissa säätelevien muiden yhteisön säädösten kanssa, muiden yhteisön säädösten säännöksillä on etusija ja niitä sovelletaan kyseisiin aloihin ja ammatteihin. – –”
16. Kyseisen direktiivin 4 artiklan 1, 5 ja 7 alakohdassa säädetään seuraavaa:
”Tässä direktiivissä tarkoitetaan:
1) ’palvelulla’ itsenäisenä ammatinharjoittajana suoritettavaa perustamissopimuksen 50 artiklassa tarkoitettua taloudellista toimintaa, josta yleensä saadaan korvaus;
– –
5) ’sijoittautumisella’ perustamissopimuksen 43 artiklassa tarkoitettua palveluntarjoajan tosiasiallista taloudellista toimintaa määrittelemättömän ajanjakson ajan pysyvän infrastruktuurin kautta, josta tosiasiallinen palveluntarjonta tapahtuu;
– –
7) ’vaatimuksella’ velvoitetta, kieltoa, ehtoa tai rajoitusta, joka sisältyy jäsenvaltioiden lakeihin, asetuksiin tai hallinnollisiin määräyksiin – –”
17. Direktiivin 2006/123 16 artiklan 1 ja 2 kohdassa säädetään seuraavaa:
”1. Jäsenvaltioiden on kunnioitettava palveluntarjoajien oikeutta tarjota palvelujaan muussa jäsenvaltiossa kuin siinä, johon he ovat sijoittautuneet.
Jäsenvaltion, jossa palvelu tarjotaan, on varmistettava, että palvelutoiminta voidaan aloittaa ja sitä voidaan harjoittaa jäsenvaltion alueella vapaasti.
Jäsenvaltiot eivät saa asettaa palvelutoiminnan aloittamisen tai harjoittamisen ehdoksi alueellaan vaatimuksia, jotka eivät ole seuraavien periaatteiden mukaisia:
a) syrjimättömyys: vaatimus ei saa olla suoraan tai välillisesti syrjivä kansalaisuuden taikka oikeushenkilöiden tapauksessa sijoittautumisjäsenvaltion suhteen;
b) välttämättömyys: vaatimus on perusteltava yleiseen järjestykseen tai yleiseen turvallisuuteen taikka kansanterveyden tai ympäristön suojeluun liittyvin syin;
c) oikeasuhteisuus: vaatimuksen on oltava omiaan takaamaan tavoitellun päämäärän saavuttaminen, eikä se saa ylittää sitä, mikä on välttämätöntä tavoitteen saavuttamiseksi.
2. Jäsenvaltiot eivät voi rajoittaa sellaisen palveluntarjoajan vapautta tarjota palveluja, joka on sijoittautunut toiseen jäsenvaltioon, asettamalla seuraavia vaatimuksia:
– –
d) erityisen sopimusjärjestelyn soveltaminen palveluntarjoajan ja vastaanottajan välillä siten, että kyseisellä järjestelyllä estetään tai rajoitetaan itsenäistä palvelujen tarjontaa;
– –”
18. Kyseisen direktiivin 17 artiklan 11 alakohdassa säädetään seuraavaa:
”Edellä olevaa 16 artiklaa ei sovelleta
– –
11) tekijänoikeuteen ja lähioikeuksiin – –”
Direktiivi 2014/26/EU
19. Tekijänoikeuden ja lähioikeuksien kollektiivisesta hallinnoinnista sekä usean valtion alueen kattavasta musiikkiteosten oikeuksien lisensioinnista verkkokäyttöä varten sisämarkkinoilla 26.2.2014 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/26/EU(8) 3 artiklan a ja b alakohdassa säädetään seuraavaa:
”Tässä direktiivissä tarkoitetaan
a) ’yhteishallinnointiorganisaatiolla’ organisaatiota, joka on lakisääteisesti taikka siirron, lisenssin tai jonkin muun sopimusjärjestelyn nojalla valtuutettu ainoana tai pääasiallisena tarkoituksenaan hallinnoimaan tekijänoikeutta tai tekijänoikeuden lähioikeuksia useamman kuin yhden oikeudenhaltijan puolesta näiden oikeudenhaltijoiden yhteisen edun mukaisesti ja joka täyttää yhden tai molemmat seuraavista kriteereistä:
i) se on jäsentensä omistuksessa tai määräysvallassa;
ii) se on voittoa tavoittelematon organisaatio;
b) ’riippumattomalla hallinnointiyhteisöllä’ organisaatiota, joka on lakisääteisesti taikka siirron, lisenssin tai jonkin muun sopimusjärjestelyn nojalla valtuutettu ainoana tai pääasiallisena tarkoituksenaan hallinnoimaan tekijänoikeutta tai tekijänoikeuden lähioikeuksia useamman kuin yhden oikeudenhaltijan puolesta näiden oikeudenhaltijoiden yhteisen edun mukaisesti ja joka
i) ei ole suoraan tai välillisesti, kokonaan tai osittain oikeudenhaltijoiden omistuksessa tai määräysvallassa ja
ii) on voittoa tavoitteleva järjestö”.
20. Kyseisen direktiivin 5 artiklan 2, 4 ja 6 kohdassa säädetään seuraavaa:
”2. Oikeudenhaltijoilla on oikeus valtuuttaa valitsemansa yhteishallinnointiorganisaatio hallinnoimaan valitsemiaan oikeuksia, oikeuksien luokkia tai teosten ja muun aineiston tyyppejä valitsemillaan alueilla riippumatta yhteishallinnointiorganisaation tai oikeudenhaltijan kansalaisuudesta tai asuin- tai sijoittautumisjäsenvaltiosta. Jollei yhteishallinnointiorganisaatiolla ole objektiivisesti perusteltuja syitä kieltäytyä, se on velvoitettu hallinnoimaan näitä oikeuksia, oikeuksien luokkia tai teosten ja muun aineiston tyyppejä, edellyttäen että niiden hallinnointi kuuluu sen toimialaan.
– –
4. Oikeudenhaltijoilla on oikeus lakkauttaa yhteishallintaorganisaatiolle antamansa valtuutus hallinnoida oikeuksia, oikeuksien luokkia tai teosten ja muun aineiston tyyppejä, tai peruuttaa yhteishallinnointiorganisaatiolta mitkä tahansa 2 kohdan mukaisesti valitsemansa oikeudet, oikeuksien luokat tai teosten ja muun aineiston tyypit valitsemillaan alueilla – –
– –
6. Yhteishallinnointiorganisaatiot eivät saa rajoittaa 4 ja 5 kohdassa säädettyjen oikeuksien käyttöä asettamalla näiden oikeuksien käyttämisen edellytykseksi, että lakkautuksen tai peruutuksen kohteena olevien oikeuksien, oikeuksien luokkien tai teosten ja muun aineiston tyyppien hallinnointi siirretään toiselle yhteishallinnointiorganisaatiolle.”
Italian oikeus
21. Tekijänoikeuden ja sen lähioikeuksien suojasta 22.4.1941 annetun lain nro 633 (legge n. 633 – Protezione del diritto d’autore e di altri diritti connessi al suo esercizio)(9) sellaisena kuin se on muutettuna valtion varainhoitoa koskevista kiireellisistä säännöksistä 16.10.2017 annetulla asetuksella nro 148 (decreto legge n. 148 recante ”Disposizioni urgenti in materia finanziaria e per esigenze indifferibili”)(10) (jäljempänä tekijänoikeuksien suojasta annettu laki), 180 §:ssä säädetään seuraavaa:
”[SIAE:lla] ja muilla [(15.3.2017 annetussa asetuksessa nro 35, jolla direktiivi 2014/26 saatetaan osaksi kansallista lainsäädäntöä (decreto legislativo n. 35 – Attuazione della direttiva 2014/26/UE sulla gestione collettiva dei diritti d’autore e dei diritti connessi e sulla concessione di licenze multiterritoriali per i diritti su opere musicali per l’uso online nel mercato interno)(11) (jäljempänä asetus nro 35/2017) tarkoitetuilla yhteishallinnointiorganisaatioilla on yksinoikeus toimia toteuttamistavasta riippumatta välittäjänä toimimalla millä tahansa tavalla suoraan tai välillisesti avustajana, välittäjänä, valtuutettuna, edustajana tai luovutuksensaajana suojattujen teosten edustamista, esittämistä ja radiolähetyksen välityksellä levittämistä koskevien oikeuksien käyttämiseksi, satelliitin kautta tapahtuva yleisölle välittäminen sekä mekaaninen kappaleen valmistaminen ja elokuvakappaleen valmistaminen mukaan luettuina.
Tällaisen toiminnan tarkoituksena on
1) suojattujen teosten hyödyntämistä koskevien lisenssien ja valtuutusten myöntäminen oikeudenhaltijoiden puolesta ja niiden edun mukaisesti
2) kyseisistä lisensseistä ja valtuutuksista saatujen tulojen vastaanottaminen
3) näiden tulojen jakaminen oikeudenhaltijoiden kesken.
– –
Edellä tarkoitettu yksinoikeus ei rajoita tekijän taikka tekijän seuraajien tai edunsaajien oikeutta käyttää suoraan heille tässä laissa annettuja oikeuksia.
– –”
22. Asetuksen nro 35/2017 4 §:n 2 momentissa säädetään seuraavaa:
”Oikeudenhaltijat voivat antaa oikeuksiensa, oikeuksien luokkien tai teosten ja muun aineiston tyyppien hallinnoinnin ilmoittamiensa alueiden osalta valitsemalleen yhteishallinnointiorganisaatiolle tai riippumattomalle hallinnointiyhteisölle siitä riippumatta, missä Euroopan unionin jäsenvaltiossa yhteishallinnointiorganisaation, riippumattoman hallinnointiyhteisön tai oikeudenhaltijan asuinpaikka tai sijoittautumispaikka on tai minkä jäsenvaltion kansalaisuus hänellä on, sanotun kuitenkaan rajoittamatta [tekijänoikeuksien suojasta annetun lain] 180 §:n säännösten soveltamista tekijänoikeuksien hallinnointitoiminnan osalta.”
Pääasian tosiseikat, asian käsittelyn vaiheet ja ennakkoratkaisukysymys
23. Liberi editori e autori (jäljempänä LEA) on yhteishallinnointiorganisaatio, johon sovelletaan Italian oikeutta ja jolla on oikeus hallinnoida tekijänoikeuksia Italiassa.(12)
24. Jamendo SA on Luxemburgin oikeuden mukaan perustettu yhtiö. Sen toiminta koostuu kahdesta osasta. Yhtäältä se välittää verkkosivustollaan Jamendo Music ‑nimellä artistien siellä julkaisemia musiikkiteoksia yleisölle niin sanotuilla Creative Commons ‑lisensseillä.(13) Toisaalta se hallinnoi nimellä Jamendo Licensing sellaisten musiikkiteosten tekijänoikeuksia, jotka artistit ovat antaneet sille tätä tarkoitusta varten, myöntämällä lupia ainoastaan kahteen hyödyntämistapaan, nimittäin käyttämiseen tunnelmamusiikkina myymälöissä ja muissa yleisölle avoimissa tiloissa sekä erityisesti internetissä myöhemmin levitettävien audiovisuaalisten teosten taustamusiikkina. Jamendo on siis toimintansa toisessa osassa direktiivin 2014/26 3 artiklan b alakohdassa tarkoitettu riippumaton hallinnointiyhteisö. Kyseinen toiminta kattaa erityisesti Italian alueen. Tämä toiminnan toinen osa on kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan pääasian ja nyt käsiteltävän asian kohteena. Jamendon toimittamien tietojen mukaan sen hallinnointitoiminta, joka koskee sekä artistien oikeuksia että hyödyntämislupien myöntämistä, tapahtuu kokonaan verkossa Jamendon verkkosivuston kautta. Jamendon ja artistien välisissä sopimuksissa edellytetään lisäksi, että artistit ovat riippumattomia eli eivät kuulu mihinkään yhteishallinnointiorganisaatioon eivätkä ole sidoksissa tällaiseen organisaatioon tavalla, joka estäisi heitä käyttämästä Jamendon hallinnointipalveluja maailmanlaajuisesti.
25. LEA nosti ennakkoratkaisua pyytäneessä Tribunale ordinario di Romassa (Rooman yleinen tuomioistuin, Italia) Jamendoa vastaan kieltokanteen, jossa se vaatii, että Jamendo velvoitetaan lopettamaan tekijänoikeuksien hallinnointitoimintansa Italiassa. Vaatimuksensa tueksi LEA vetoaa siihen, että Jamendo harjoittaa tätä toimintaa laittomasti Italiassa, koska sitä ei ensinnäkään ole merkitty tekijänoikeuksien hallinnointiin Italiassa oikeuden saaneiden organisaatioiden luetteloon, koska se ei toiseksi täytä asetuksessa nro 35/2017 säädettyjä erityisvaatimuksia ja koska se ei kolmanneksi tehnyt ilmoitusta Ministero delle comunicazionille (televiestintäministeriö, Italia) ennen toimintansa aloittamista, mikä on kyseisen asetuksen 8 §:n vastaista.
26. Jamendo väittää ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa, että direktiivi 2014/26 on saatettu virheellisesti osaksi Italian oikeutta ja ettei Italian lainsäätäjä ole antanut riippumattomille hallinnointiyhteisöille kyseisessä direktiivissä säädettyjä oikeuksia. Jamendo huomauttaa tältä osin, että tekijänoikeuksien suojasta annetun lain 180 §:n mukaan vain SIAE ja muut siinä tarkoitetut yhteishallinnointiorganisaatiot voivat harjoittaa hallinnointitoimintaa Italiassa, minkä vuoksi riippumattomat hallinnointiyhteisöt eivät voi toimia tekijänoikeuksien hallinnoinnin alalla ja joutuvat tekemään edustussopimuksia SIAE:n tai muiden valtuutettujen yhteishallinnointiorganisaatioiden kanssa.
27. Tribunale ordinario di Roma yhtyy olennaisilta osin pääasian asianosaisten esittämään Italian oikeuden tulkintaan. Se päätti näissä olosuhteissa lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:
”Onko [direktiiviä 2014/26] tulkittava siten, että se on esteenä sellaiselle kansalliselle laille, jossa pääsy tekijänoikeuksien hallinnointimarkkinoille – tai ainakin lisensiointi käyttäjille – varataan ainoastaan toimijoille, jotka voidaan kyseisen direktiivin määritelmän mukaan luokitella yhteishallinnointiorganisaatioiksi, ja suljetaan pois sekä samassa valtiossa että muissa jäsenvaltioissa perustetut toimijat, jotka voidaan luokitella riippumattomiksi hallinnointiyhteisöiksi?”
28. Ennakkoratkaisupyyntö saapui unionin tuomioistuimeen 5.1.2022. Kirjallisia huomautuksia ovat esittäneet pääasian asianosaiset, Euroopan komissio ja Itävallan hallitus. Samat osapuolet ja Italian hallitus olivat edustettuina 9.2.2023 pidetyssä istunnossa.
Asian arviointi
29. Ennen tämän ennakkoratkaisupyynnön asiakysymyksen tarkastelua on selvennettävä joitakin sen tutkittavaksi ottamista koskevia seikkoja. Mielestäni on lisäksi tarpeen täsmentää sovellettavia unionin oikeussääntöjä sekä ennakkoratkaisukysymyksen ulottuvuutta.
Tutkittavaksi ottaminen
30. Pääasian asianosaiset esittävät unionin tuomioistuimessa samansuuntaisia kantoja, joissa ne vaativat toteamaan lähinnä, että se, että Italian lainsäädännössä tekijänoikeuksien hallinnointi varataan yksinomaan yhteishallinnointiorganisaatioille sulkemalla pois riippumattomat hallinnointiyhteisöt, on ristiriidassa unionin oikeuden kanssa. Näin ollen voidaan pohtia pääasian oikeusriidan aitoutta ja ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen pyytämän unionin oikeuden tulkinnan tarpeellisuutta. Italian hallitus otti tämän kysymyksen nimenomaisesti esille istunnossa ja väitti tätä riita-asiaa kuvitteelliseksi ja keinotekoiseksi kyseenalaistaakseen ennakkoratkaisupyynnön tutkittavaksi ottamisen. Nämä epäilykset voidaan mielestäni kuitenkin poistaa selventämällä LEA:n erityistilannetta ja asemaa Italian markkinoilla.
31. SIAE ja Yhdistyneeseen kuningaskuntaan sijoittautunut riippumaton hallinnointiyhteisö Soundreef Ltd, joka pyrkii harjoittamaan toimintaa Italiassa, ovat nimittäin olleet jo vastakkain samankaltaisessa riita-asiassa. Sama kansallinen tuomioistuin kuin nyt käsiteltävässä asiassa esitti siinä unionin tuomioistuimelle samankaltaisen ennakkoratkaisukysymyksen. Se kuitenkin peruutti ennakkoratkaisupyyntönsä sen jälkeen, kun asianosaiset olivat päässeet sopimukseen asiasta.(14) Tämän sopimuksen nojalla Italian oikeuden mukaan perustettu yhteishallinnointiorganisaatio eli LEA oli valtuutettu edustamaan Soundreefia Italian alueella.
32. LEA selittää kirjallisissa huomautuksissaan, ettei se voittoa tavoittelemattomana yhteishallinnointiorganisaationa pysty varmistamaan taloudellista kehitystään riittävällä tavalla ja pitämään puoliaan Jamendon kaltaisten yhteisöjen aiheuttamassa kilpailussa, joka on Italian oikeuden nykytilassa epäreilua. Sillä on näin ollen oikeutettu etu saada Jamendon toiminta kielletyksi. Soundreefin edustajana LEA:lla on myös intressi siihen, että unionin tuomioistuin tulkitsee unionin lainsäädäntöä siten, että se johtaa Italian oikeudellisen kehyksen vapauttamiseen. Sillä on tältä osin siten samat intressit kuin Jamendolla.
33. Se, että pääasian asianosaiset ovat samaa mieltä unionin oikeuden tulkinnasta, ei mielestäni ole omiaan vaikuttamaan pääasian oikeusriidan aitouteen eikä siten käsiteltävänä olevan ennakkoratkaisupyynnön tutkittavaksi ottamiseen.(15)
Sovellettavat unionin oikeussäännöt ja ennakkoratkaisukysymyksen ulottuvuus
34. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin esittää ennakkoratkaisukysymyksensä direktiivin 2014/26 näkökulmasta. Kuten jäljempänä osoitan, kyseisen tuomioistuimen käsiteltävänä olevaa ongelmaa ei kuitenkaan voida ratkaista pelkästään tämän direktiivin perusteella. Mielestäni on siksi välttämätöntä analysoida myös muita unionin oikeuden säännöksiä, jotta ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle voidaan antaa pääasian ratkaisemisen kannalta hyödyllinen vastaus.(16)
Direktiivi 2014/26
35. Direktiivin 2014/26 johdanto-osasta voi saada sen vaikutelman, että kyseisellä säädöksellä vapautetaan yleisesti tekijänoikeuksien kollektiivinen hallinnointi unionissa, myös riippumattomien hallinnointiyhteisöjen eduksi. Tämä koskee erityisesti johdanto-osan 4(17), 8(18) ja 15(19) perustelukappaletta. Direktiivin normatiivisesta osasta käy kuitenkin ilmi, että tämä tavoite on saavutettu riippumattomien hallinnointiyhteisöjen osalta vain osittain, jos ollenkaan.
36. Pitää nimittäin paikkansa, että direktiivin 2014/26 5 artiklassa annetaan oikeudenhaltijoille laaja vapaus valita yhteishallinnointiorganisaatio, jolle he haluavat antaa oikeuksiensa hallinnoinnin, eikä siinä aseteta mitään oikeudenhaltijan eikä kyseisen järjestön koti- tai sijoittautumispaikkaa koskevia rajoituksia. Yhteishallinnointiorganisaatiot eivät voi ilman pätevää syytä kieltäytyä hallinnoimasta oikeuksia, myöskään sellaisten oikeudenhaltijoiden oikeuksia, joilla on kotipaikka muiden jäsenvaltioiden alueella tai jotka ovat sijoittautuneet sinne.
37. Direktiiviin 2014/26 ei sitä vastoin sisälly säännöksiä, jotka koskisivat yhteishallinnointiorganisaatioiden toiminnan aloittamista tai alueita, joille ne voivat myöntää hyödyntämislupia. Kyseinen direktiivi ei siten ole esteenä jäsenvaltioiden kansallisille säännöksille, joilla rajoitetaan sekä tällaisten organisaatioiden hallinnointitoiminnan aloittamista että niiden hyödyntämislupien alueellista soveltamisalaa, joita tällaisilla organisaatioilla on oikeus myöntää.(20) Oikeudenhaltijoilla direktiivin 5 artiklan nojalla olevan valinnanvapauden on siten rajoituttava niihin yhteishallinnointiorganisaatioihin, joilla on niiden kansallisen lainsäädännön mukaan lupa toimia eri jäsenvaltioissa.
38. Lisäksi direktiivissä 2014/26 tunnustetaan riippumattomien hallinnointiyhteisöjen olemassaolo, määritellään ne, säädetään niille tiettyjä velvoitteita oikeudenhaltijoita ja käyttäjiä kohtaan sekä asetetaan ne jäsenvaltioiden valvontatoimien piiriin.(21) Missään kyseisen direktiivin säännöksessä ei sitä vastoin mainita tällaisten yhteisöjen vapautta päästä tekijänoikeuksien hallinnointimarkkinoille. Direktiivin 5 artiklassa säädetään ainoastaan oikeudenhaltijoiden vapaudesta valita yhteishallinnointiorganisaatio, mutta siinä ei mainita riippumattomia hallinnointiyhteisöjä, minkä vuoksi direktiivin johdanto-osan 15 perustelukappaleen ensimmäinen virke on merkityksetön. Ainoastaan saman direktiivin 5 artiklan 6 kohdassa, jonka mukaan yhteishallinnointiorganisaatiot eivät saa rajoittaa oikeudenhaltijoiden peruuttamisoikeutta vaatimalla heitä luovuttamaan oikeutensa toiselle yhteishallinnointiorganisaatiolle, annetaan ymmärtää, että tällaisilla oikeudenhaltijoilla on mahdollisuus käyttää muita oikeuksiensa hallinnointimenetelmiä, kuten erillistä hallinnointia tai riippumattomien hallinnointiyhteisöjen välityksellä tapahtuvaa hallinnointia. Tällaisten yhteisöjen toiminnan harjoittamisen vapautta ei ole kuitenkaan taattu millään tavoin.
39. Ennakkoratkaisukysymykseen, sellaisena kuin ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on sen muotoillut, voidaan siten vastata ainoastaan kieltävästi, koska direktiivi 2014/26 ei itsessään ole esteenä jäsenvaltioiden säännöksille, joilla rajoitetaan tekijänoikeuksien hallinnointitoiminnan aloittamista.(22) Pääasian ratkaisemisen kannalta annettavan hyödyllisen vastauksen on siis perustuttava muihin unionin oikeusääntöihin.
Muut sovellettavat unionin oikeussäännöt
40. Huomautuksiinsa sisältyvien tietojen mukaan Jamendo toimii pääasiallisesti, joskaan ei yksinomaan, verkossa verkkosivustonsa kautta. Oikeudenhaltijat antavat Jamendon hallita oikeuksiaan ja Jamendo myöntää hyödyntämislupia nimenomaan tämän kanavan kautta. Vaikuttaa siis siltä, että kyseessä on vastaanottajan pyynnöstä sähköisesti tarjottava etäpalvelu eli direktiivissä 2000/31 tarkoitettu tietoyhteiskunnan palvelu. Käsiteltävässä ennakkoratkaisupyynnössä esitettyä kysymystä on siksi tarkasteltava kyseisen direktiivin valossa. Koska ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei kuitenkaan ole tarkastellut pääasiassa direktiivin 2000/31 soveltamista, se ei mainitse, voidaanko Jamendon palvelut sen mielestä luokitella kyseisessä direktiivissä tarkoitetuksi tietoyhteiskunnan palveluiksi. Sen on siis tehtävä tämä arviointi.
41. Jos ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo edellä esittämäni tosiseikkojen arvioinnin perusteella, ettei Jamendon toiminta kuulu direktiivin 2000/31 soveltamisalaan, herää kysymys siitä, voidaanko tähän toimintaan soveltaa direktiiviä 2006/123.(23) Pitää paikkansa, että unionin tuomioistuin on sulkenut pois palvelujen tarjoamisen vapautta koskevien direktiivin 2006/123 säännösten sovellettavuuden yhteishallinnointiorganisaatioiden toimintaan.(24) Analysoin jäljempänä sitä, koskeeko tämä poissulkeminen riippumattomia hallinnointiyhteisöjä. Huomautan kuitenkin heti aluksi, ettei direktiivissä 2014/26 säädetä yhteishallinnointiorganisaatioiden ja riippumattomien hallinnointiyhteisöjen vapaasta pääsystä markkinoille, mutta tämä johtuu todennäköisesti siitä, että direktiivin laatijat pitivät itsestään selvänä, että direktiiviä 2006/123 sovelletaan tähän toimintaan, kuten direktiiviä 2014/26 koskevasta alkuperäisestä ehdotuksesta(25) ilmenee.
42. Jos lopuksi katsottaisiin, ettei riippumattomien hallinnointiyhteisöjen toimintaan voida soveltaa direktiiviä 2000/31 eikä direktiiviä 2006/123, käsiteltävässä ennakkoratkaisupyynnössä esiin tuotua ongelmaa olisi tarkasteltava asiaa koskevien EUT-sopimuksen määräysten valossa.
Ennakkoratkaisukysymyksen muotoilu
43. Edellä esitetyn perusteella katson, että käsiteltävässä asiassa esitetty ennakkoratkaisukysymys on ymmärrettävä siten, että se ei koske ainoastaan direktiivin 2014/26 tulkintaa vaan yleisemmin kaikkien pääasian tosiseikkojen kannalta merkityksellisten unionin oikeussääntöjen tulkintaa. Nämä tosiseikat on otettava huomioon myös unionin tuomioistuimen vastauksessa, koska se voi määrittää sekä sovellettavat unionin oikeussäännöt että jäsenvaltioilla niiden osalta olevan harkintavallan.
44. Lisäksi ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin viittaa ennakkoratkaisukysymyksessään siihen, että ”sekä samassa [jäsen]valtiossa[(26)] että muissa jäsenvaltioissa perustetut” riippumattomat hallinnointiyhteisöt suljetaan tekijänoikeuksien hallinnointitoiminnan ulkopuolelle. Asiakirjoista ei kuitenkaan ilmene mitään sellaista, joka vahvistaisi, että pääasia koskisi jotain Italiaan sijoittautunutta riippumatonta hallinnointiyhteisöä, sillä ainoa kyseessä oleva yhteisö on Jamendo, jonka sijoittautumispaikka on Luxemburgissa. Koska näissä kahdessa tilanteessa sovellettavat säännöt, jotka koskevat sijoittautumisvapautta ja palvelujen tarjoamisen vapautta, voivat olla erilaiset, vastaus, joka koskee kyseiseen jäsenvaltioon sijoittautuneen riippumattoman hallinnointiyhteisön toiminnan aloittamiselle asetettavia edellytyksiä, olisi hypoteettinen. Ehdotan sen vuoksi, että ennakkoratkaisukysymyksen yhteydessä tarkastellaan ainoastaan toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneen riippumattoman hallinnointiyhteisön tilannetta.
45. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee siis ennakkoratkaisukysymyksellään lähinnä sitä, onko asian kannalta merkityksellisiä unionin oikeussääntöjä tulkittava siten, että ne ovat esteenä jäsenvaltion lainsäädännölle, jossa pääsy tekijänoikeuksien hallinnointitoimintaan varataan ainoastaan yhteishallinnointiorganisaatioille(27) ja muihin jäsenvaltioihin sijoittautuneet riippumattomat hallinnointiyhteisöt suljetaan sen ulkopuolelle.
Ennakkoratkaisukysymyksen tarkastelu
46. Kuten jo totesin,(28) ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kohtaamaa ongelmaa ei voida ratkaista pelkästään direktiivin 2014/26 perusteella, mutta pääasiaan voidaan kuitenkin soveltaa muita unionin oikeussääntöjä. Tämän vuoksi tarkastelen niiden soveltamisen seurauksia tähän riita-asiaan ja vastausta, joka edellä muotoiltuun ennakkoratkaisukysymykseen on mielestäni annettava.
Direktiivi 2000/31
47. Käytettävissä olevien tietojen perusteella Jamendon tarjoamat palvelut olisi todennäköisesti luokiteltava direktiivin 2000/31 soveltamisalaan kuuluviksi tietoyhteiskunnan palveluiksi, jollei kansallisen tuomioistuimen suorittamasta tarkistuksesta muuta johdu.(29) Ennakkoratkaisukysymykseen on siis vastattava mielestäni ensisijaisesti kyseisen direktiivin perusteella.
48. Aluksi on todettava, että direktiivin 2000/31 2 artiklan h alakohdassa otetaan käyttöön käsite ”yhteensovitettu ala”, joka kattaa jäsenvaltioiden kansallisessa lainsäädännössä asetetut, tietoyhteiskunnan palvelujen tarjoajiin ja tällaisiin palveluihin sovellettavat vaatimukset riippumatta siitä, ovatko nämä vaatimukset erityisesti tähän palveluluokkaan suunnattuja vai yleisluonteisia. Yhteensovitettu ala kattaa erityisesti vaatimukset, jotka koskevat tietoyhteiskunnan palvelujen tarjoamisen aloittamista, erityisesti lupaa tai ilmoituksen tekoa koskevat vaatimukset.
49. Seuraavaksi on todettava, että direktiivin 2000/31 3 artiklassa erotetaan toisistaan kyseiseen jäsenvaltioon sijoittautuneisiin palveluntarjoajiin sovellettavat säännöt ja muihin jäsenvaltioihin sijoittautuneisiin palveluntarjoajiin sovellettavat säännöt. Ensimmäisessä tapauksessa jäsenvaltiot ovat mainitun direktiivin 3 artiklan 1 kohdan mukaan velvollisia varmistamaan, että niiden alueelle sijoittautuneet palveluntarjoajat noudattavat niihin kansallisen lainsäädännön nojalla sovellettavia säännöksiä. Sitä vastoin muihin jäsenvaltioihin sijoittautuneiden palvelujen tarjoajien osalta kyseisen direktiivin 3 artiklan 2 kohdassa kielletään jäsenvaltioita rajoittamasta näistä muista jäsenvaltioista peräisin olevien palvelujen tarjoamisen vapautta. Näissä kahdessa säännöksessä otetaan siis käyttöön alkuperäjäsenvaltion periaate ja periaate, jonka mukaan jäsenvaltiot tunnustavat vastavuoroisesti tietoyhteiskunnan palvelujen tarjoamisen aloittamiselle (ja tällaisen toiminnan harjoittamiselle) asetettavat edellytykset.
50. Koska Jamendo on sijoittautunut Luxemburgiin, se on Italiassa toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneen palveluntarjoajan asemassa. Jamendon toiminnan rajoittaminen, joka johtuu siitä, että Italian oikeudessa tekijänoikeuksien hallinnointipalvelujen tarjoaminen varataan yksinomaan yhteishallinnointiorganisaatioille, kuuluu mielestäni selvästi yhteensovitettuun alaan palvelutoiminnan aloittamista koskevana vaatimuksena. Tämä rajoitus kuuluu siten direktiivin 2000/31 3 artiklan 2 kohdassa säädetyn kiellon soveltamisalaan ja on kyseisen säännöksen vastainen.
51. Pitää paikkansa, että direktiivin 2000/31 3 artiklan 4 kohdan nojalla jäsenvaltiot voivat toteuttaa toimenpiteitä, joilla poiketaan tästä kiellosta tiettyjen palvelujen osalta, jos nämä toimenpiteet täyttävät kyseisen säännöksen a alakohdassa säädetyt edellytykset. Riidanalainen rajoitus ei kuitenkaan ole tiettyä palvelua koskeva toimenpide, vaan se on luonteeltaan yleinen.(30) Se ei myöskään täytä mitään kyseisen direktiivin 3 artiklan 4 kohdan a alakohdan i alakohdassa luetelluista perusteista, jotka ovat yleinen järjestys, kansanterveyden suojelu, yleinen turvallisuus tai kuluttajansuoja.
52. Riidanalainen rajoitus oikeutetaan nimittäin sillä, että rajoituksella pyritään varmistamaan tekijänoikeuksien hallinnointijärjestelmän moitteeton toiminta sekä oikeudenhaltijoiden että käyttäjien etujen mukaisesti, mihin sisältyy myös vähemmän tunnettujen tekijöiden ja teosten myynninedistäminen. Oikeudenhaltijoita, jotka antavat tekijänoikeuksiensa hallinnoinnin yhteishallinnointiorganisaatiolle tai riippumattomalle hallinnointiyhteisölle, tai käyttäjiä, jotka hakevat lupaa teosten julkiseen hyödyntämiseen, ei kuitenkaan voida pitää kuluttajina, koska he suorittavat näitä toimia ammattimaisen ja voittoa tavoittelevan toiminnan yhteydessä. Lisäksi tekijänoikeuksien hallinnointijärjestelmän moitteeton toiminta, johon kuuluu tiettyjen tekijöiden tai teosten myynninedistäminen, takaa yksityisten etujen toteutumisen eikä todellakaan kuulu yleisen järjestyksen piiriin.
53. On myös totta, että direktiivin 2000/31 3 artiklan 3 kohdassa, luettuna yhdessä sen liitteen kanssa, suljetaan pois kyseisen direktiivin 3 artiklan 1 ja 2 kohdan soveltaminen yhdessä muun muassa ”tekijänoikeuden ja lähioikeuksien aloihin”. Tätä poissulkemista on mielestäni tulkittava siten, että tekijänoikeus ja lähioikeudet on jätetty vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen ulkopuolelle, eli kansallisia sääntöjä sovelletaan edelleen myös muihin jäsenvaltioihin sijoittautuneisiin palveluntarjoajiin.(31)
54. Kyseessä on kuitenkin aineellinen oikeus, jolla säännellään tekijänoikeuksia ja lähioikeuksia näiden oikeuksien alueellisuusperiaatteen mukaisesti. Kun tietoyhteiskunnan palvelu koostuu tekijänoikeudella tai lähioikeuksilla suojattujen teosten hyödyntämisestä (esimerkiksi teosten levittäminen verkossa) tai edellyttää tällaista hyödyntämistä, direktiivin 2000/31 säännökset eivät siis vapauta palveluntarjoajaa velvollisuudesta hankkia hyödyntämislupa sijoittautumisjäsenvaltionsa lisäksi kaikkien niiden jäsenvaltioiden alueille, joissa sen palvelua tarjotaan.
55. Direktiivin 2000/31 liitteen kyseistä säännöstä ei sitä vastoin ole sen sanamuodon tai tavoitteen perusteella mielestäni mitään syytä tulkita siten, että siinä jätetään tekijänoikeuksien tai lähioikeuksien hallinnointipalvelut direktiivin 2000/31 3 artiklan soveltamisalan ulkopuolelle. Se, että tällaisten palvelujen tarjoaminen varataan Italian lainsäädännössä yhteishallinnointiorganisaatioille, ei siis kuulu tämän vastavuoroisen tunnustamisen periaatteesta tehdyn poikkeuksen soveltamisalaan.
56. Kun komissiolta tiedusteltiin istunnossa direktiivin 2000/31 sovellettavuudesta Jamendon tarjoamien kaltaisiin palveluihin, komissio esitti varauman ja huomautti, että tällaisten palvelujen tarjoajan, joka muun muassa myöntää lupia teosten hyödyntämiseen ”fyysisissä” myymälöissä, olisi myös valvottava näiden teosten käyttöä näissä myymälöissä, mitä ei voida tehdä verkossa. Ensinnäkään mikään ei kuitenkaan viittaa siihen, että Jamendo tosiallisesti tarjoaisi tällaista valvontapalvelua. Toiseksi, jos tällainen ”fyysinen” oheispalvelu jätettäisiin direktiivissä säädetyn vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen soveltamisalan ulkopuolelle kyseisen direktiivin 2 artiklan h alakohdan ii alakohdan kolmannen luetelmakohdan nojalla, tämä ei estäisi soveltamasta kyseisen direktiivin säännöksiä palveluihin, jotka muodostavat sen toiminnan ytimen ja jotka tarjotaan sähköisesti.
57. Edellä esitetyn perusteella katson, että jos kansallinen tuomioistuin katsoo, että Jamendon toiminta kuuluu direktiivin 2000/31 soveltamisalaan, kyseisen direktiivin 3 artiklan 2 kohtaa on tulkittava siten, että se on esteenä jäsenvaltion lainsäädännölle, jossa pääsy tekijänoikeuksien hallinnointitoimintaan varataan ainoastaan yhteishallinnointiorganisaatioille ja muihin jäsenvaltioihin sijoittautuneet riippumattomat hallinnointiyhteisöt suljetaan sen ulkopuolelle.
Direktiivi 2006/123
58. Jos ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, ettei Jamendon toiminta kuulu direktiivin 2000/31 soveltamisalaan, tätä toimintaa olisi pidettävä ”fyysisenä” palvelujen tarjoamisena. Tällaisia palveluja säännellään lähtökohtaisesti direktiivillä 2006/123. Tästä syystä on ensinnäkin tarkasteltava tämän direktiivin sovellettavuutta Jamendon toiminnan kaltaiseen toimintaan ja toiseksi sen soveltamisen seurauksia käsiteltävässä asiassa.
– Direktiivin 2006/123 sovellettavuus
59. Direktiivissä 2006/123 säädetään yksityiskohtaisista säännöistä, jotka koskevat sisämarkkinoiden kahden perusvapauden, sijoittautumisvapauden ja palvelujen tarjoamisen vapauden, käyttämistä. Sen määrittäminen, kumpaa näistä vapauksista sovelletaan Jamendon toiminnan kaltaiseen toimintaan, ei ole niin yksiselitteistä kuin saattaa vaikuttaa.
60. Kirjallisissa huomautuksissaan komissio pitää sitä mahdottomana, koska ennakkoratkaisua pyytäneeltä tuomioistuimelta ei ole saatu riittävästi tietoja. Komissio ehdottaa kuitenkin tukeutumista uraauurtavassa tuomiossa Gebhard(32) vahvistettuihin erotteluperusteisiin. Näiden perusteiden mukaan sijoittautumisvapaus antaa kaikille jäsenvaltion kansalaisille mahdollisuuden harjoittaa taloudellista toimintaa kiinteästä toimipaikasta määräämättömän ajan. Palvelujen tarjoamisen vapaus kattaa sitä vastoin kaikki suoritukset, joita ei tarjota pysyvästi ja jatkuvasti määränpääjäsenvaltiossa sijaitsevasta ammatillisesta kotipaikasta käsin.(33) On todettava, että näissä erotteluperusteissa ainoastaan toistetaan EUT-sopimuksen sanamuoto. SEUT 49 artiklan mukaan sijoittautumisvapaus koskee kaikenlaisten yritysten perustamista ja niiden toiminnan harjoittamista, kun taas SEUT 57 artiklan kolmannen kohdan mukaan palvelujen tarjoamisen vapaus käsittää palvelujen tarjoajan toiminnan tilapäisen harjoittamisen määränpääjäsenvaltiossa.
61. Kuten monilla muillakin aloilla, internet on kuitenkin mullistanut voimakkaasti näitä ”todellisessa” maailmassa(34) vahvistettuja luokkia. Vaikka EUT-sopimuksessa ja sittemmin tuomiossa Gebhard(35) vahvistetuissa perusteissa toiminnan pysyvä harjoittaminen jäsenvaltiossa yhdistetään yhtäältä samassa jäsenvaltiossa sijaitsevaan kiinteään toimipaikkaan ja toiminnan tilapäinen harjoittaminen yhdistetään toisaalta tällaisen toimipaikan puuttumiseen, internet mahdollistaa toiminnan pysyvän harjoittamisen ilman kiinteää toimipaikkaa siinä jäsenvaltiossa, jossa toimintaa harjoitetaan. Koska internetin välityksellä tarjottava palvelu tarjotaan joka tapauksessa etänä, on merkityksetöntä, ovatko palvelun tarjoaja ja vastaanottaja fyysisesti samassa vai eri jäsenvaltioissa.
62. Vaikuttaa siis siltä, että tuomiossa Gebhard(36) vahvistetut kriteerit ovat vanhentuneet internetin välityksellä tarjottavien palvelujen osalta ja että ero on tehtävä muilla perusteilla.
63. Siitä huolimatta, että internetin kautta toisessa jäsenvaltiossa harjoitettava toiminta voi olla luonteeltaan pysyvää, tällaista toimintaa on mielestäni analysoitava palvelujen tarjoamisen vapauden näkökulmasta. Päinvastainen ratkaisu johtaisi nimittäin siihen järjettömään lopputulokseen, että vaikka palveluntarjoaja ei ole sijoittautunut palvelunsa määränpääjäsenvaltioon, sen katsottaisiin kuitenkin olevan sijoittautunut sinne ja olevan velvollinen noudattamaan kyseisen jäsenvaltion lainsäädäntöä sekä varsinaisen toimintansa että yrityksensä perustamisen ja toiminnan osalta. Tämä on vielä järjettömämpää, kun otetaan huomioon, että internetissä harjoitettava toiminta kohdistetaan monesti useisiin tai jopa kaikkiin jäsenvaltioihin.
64. Tämä päätelmä vahvistetaan epäsuorasti direktiivissä 2000/31. Vaikka tässä direktiivissä ei oteta avoimesti kantaa sijoittautumisvapauden ja palvelujen tarjoamisen vapauden väliseen eroon, vaan asiaankuuluvat säännökset on koottu ”sisämarkkinoiden” otsikon alle,(37) siinä tehdään kuitenkin selvä ero niiden jäsenvaltioiden välillä, joihin palveluntarjoaja on sijoittautunut(38) ja joiden velvollisuudet on määritelty 3 artiklan 1 kohdassa, ja niiden jäsenvaltioiden välillä, joissa palvelua tarjotaan toisesta jäsenvaltiosta käsin ja joiden on noudatettava 3 artiklan 2 kohdassa ja sitä seuraavissa artikloissa vahvistettuja sääntöjä. Tämä erottelu kuvastaa siis sijoittautumisvapauden käyttämisen ja palvelujen tarjoamisen vapauden käyttämisen välistä eroa.(39)
65. Kun otetaan huomioon ennakkoratkaisupyyntöön sisältyvät Jamendon toimintaa koskevat tiedot, joita on täydennetty kyseisen yrityksen huomautuksissa, katson näin ollen, että käsiteltävässä asiassa on sovellettava palvelujen tarjoamisen vapautta koskevia säännöksiä.
66. Direktiivissä 2006/123 palvelujen tarjoamisen vapautta koskevat säännökset sisältyvät sen 16 artiklaan. Kyseisen direktiivin 17 artiklan 11 alakohdan mukaan 16 artiklaa ei kuitenkaan sovelleta muun muassa ”tekijänoikeuteen ja lähioikeuksiin”.
67. Unionin tuomioistuin katsoi tuomiossa OSA, että tämän poissulkemisen vuoksi direktiivin 2006/123 16 artiklaa ei sovelleta tekijänoikeuksien yhteishallinnointiorganisaatioiden toimintaan.(40) Unionin tuomioistuin nimittäin totesi tältä osin julkisasiamies Sharpstonin(41) tavoin, että koska ainoastaan palvelut voidaan sulkea kyseisen 16 artiklan soveltamisalan ulkopuolelle, kyseisen direktiivin 17 artiklan 11 alakohtaan sisältyvän poikkeuksen on väistämättä koskettava tekijänoikeuksien ja lähioikeuksien alaan kuuluvia palveluja, kuten yhteishallinnointiorganisaatioiden tarjoamia palveluja.(42)
68. Tämä toteamus ei ole mielestäni kuitenkaan vakuuttava, kun otetaan huomioon jäljempänä esitettävät seikat. Koska kyse on direktiivin 2006/123 tulkinnan kannalta olennaisen tärkeästä asiasta, ehdotan, että unionin tuomioistuin tarkastelee uudelleen kyseisen direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle jättämisen merkitystä ja ulottuvuutta.
69. Direktiivin 2006/123 16 artiklassa säädetään lukuisista – sekä yleisistä että erityisistä – sen soveltamisalan ulkopuolelle jättämisistä. Jos jokin palveluluokka jätetään soveltamisalan ulkopuolelle, tämä mainitaan direktiivissä nimenomaisesti. Tämä pätee erityisesti soveltamisalan ulkopuolelle jättämisiin, jotka luetellaan direktiivin 2 artiklan 2 kohdassa, jossa kustakin kyseessä olevasta toiminnasta käytetään ilmaisua ”palvelut”. Tämä pätee myös tiettyihin soveltamisalan ulkopuolelle jättämisiin, jotka luetellaan kyseisen direktiivin 17 artiklassa, erityisesti sen 1 alakohdassa, joka koskee ”yleistä taloudellista etua koskevia palveluja”, ja 5 alakohdassa, joka koskee ”saatavien oikeudellista perintätoimintaa”.
70. Tietyt muut soveltamisalan ulkopuolelle jättämiset eivät sitä vastoin selvästikään koske palveluluokkia. Tämä pätee erityisesti direktiivin 2006/123 2 artiklan 3 kohtaan, jonka mukaan kyseistä direktiiviä ei sovelleta verotusta koskeviin asioihin. Unionin tuomioistuin on jo todennut, ettei tämä soveltamisalan ulkopuolelle jättäminen koske palveluja vaan jäsenvaltioiden verosääntöjä.(43) Sama pätee väistämättä direktiivin 17 artiklan 6 alakohdassa (jossa viitataan nimenomaisesti siinä jäsenvaltiossa, missä palvelu toteutetaan, voimassa oleviin vaatimuksiin), 8 alakohdassa (henkilöiden vapaata liikkuvuutta ja heidän asuinpaikkaansa koskevat hallinnolliset muodollisuudet), 9 alakohdassa (jäsenvaltioiden mahdollisuus vaatia viisumia tai oleskelulupaa), 12 alakohdassa (toimet, jotka edellyttävät lain nojalla notaarin toimia), 14 alakohdassa (ajoneuvojen rekisteröinti) ja 15 alakohdassa (sopimusvelvoitteita ja sopimuksenulkoisia velvoitteita koskevat säännökset) säädettyihin poikkeuksiin, jotka eivät selvästikään koske palveluluokkia vaan jäsenvaltioissa voimassa olevia toimenpiteitä. Lopuksi on todettava, että saman direktiivin 17 artiklan 2, 3, 4, 10 ja 13 alakohdassa säädetyt poikkeukset, jotka koskevat unionin eri säädösten kattamia ”asioita”, eivät näytä koskevan palveluluokkia vaan unionin tasolla jo yhdenmukaistetuilla aloilla annettua lainsäädäntöä.
71. Oletus, jonka mukaan direktiivin 2006/123 16 artiklan soveltamisalan ulkopuolelle jättäminen, josta säädetään kyseisen direktiivin 17 artiklassa, voi koskea vain palveluja, ei näin ollen pidä paikkansa, eikä sen perusteella voida tulkita kyseisen artiklan 11 kohdassa säädettyä poissulkemista, joka koskee muun muassa ”tekijänoikeutta ja lähioikeuksia”, kuten edellä jo todettiin.
72. Kuten edellä mainittiin, suurin osa direktiivin 2006/123 17 artiklassa säädetyistä poikkeuksista koskee jäsenvaltioissa voimassa olevia toimenpiteitä. Nämä poikkeukset on ymmärrettävä siten, ettei kyseisen direktiivin 16 artiklassa tarkoitettu rajatylittävien palvelujen tarjoamisen vapaus ole esteenä näiden toimenpiteiden soveltamiselle ja etteivät palvelujen tarjoajat voi vedota tähän vapauteen välttyäkseen näillä toimenpiteillä niille asetetuilta velvoitteilta.
73. Direktiivin 2006/123 17 artiklan 11 alakohdassa säädettyä poikkeusta on nähdäkseni tulkittava samalla tavoin. Tästä säännöksestä ilmenee ainoastaan, ettei kyseisen direktiivin 16 artikla ole esteenä palvelun määränpääjäsenvaltion aineellisen tekijänoikeuden eikä palvelun tarjoajaa koskevien velvoitteiden soveltamiselle etenkään teosten hyödyntämiseen tarvittavan luvan yhteydessä. Tämä tulkinta olisi siis samankaltainen kuin direktiivissä 2000/31 säädetyn vastaavan poikkeuksen tulkinta.(44) Jos unionin lainsäätäjä olisi sitä vastoin halunnut jättää tekijänoikeuksien ja lähioikeuksien hallinnointipalvelut direktiivin 2006/123 16 artiklan soveltamisalan ulkopuolelle, se olisi muotoillut tämän nimenomaisesti.
74. Katson näin ollen, että direktiivin 2006/123 16 artiklaa voidaan soveltaa täysimääräisesti riippumattomiin hallinnointiyhteisöihin, sellaisina kuin ne on määritelty direktiivissä 2014/26.
– Direktiivin 2006/123 vaikutukset
75. Direktiivin 2006/123 16 artiklan 1 kohdassa sallitaan direktiivin 2000/31 3 artiklan tavoin, että jäsenvaltiot voivat rajoittaa muihin jäsenvaltioihin sijoittautuneiden palveluntarjoajien palvelujen tarjoamisen vapautta ainoastaan toimenpiteillä, jotka voidaan oikeuttaa jollakin 1 kohdan kolmannessa alakohdassa luetelluista neljästä syystä, jotka ovat yleinen järjestys, yleinen turvallisuus, kansanterveys ja ympäristönsuojelu. Riidanalaista rajoitusta ei kuitenkaan voida oikeuttaa millään näistä syistä.(45)
76. Lisäksi direktiivin 2006/123 16 artiklan 2 kohdassa luetellaan palvelujen tarjoamisen vapautta rajoittavat vaatimukset, jotka ovat ehdottomasti kiellettyjä. Kyseisen direktiivin 16 artiklan 2 kohdan d alakohta koskee ”erityisen sopimusjärjestelyn soveltami[sta] palveluntarjoajan ja vastaanottajan välillä siten, että kyseisellä järjestelyllä estetään tai rajoitetaan itsenäistä palvelujen tarjontaa”. Direktiivin 2014/26 3 artiklan a alakohdan mukaan yhteishallinnointiorganisaation on täytettävä vähintään yksi seuraavista edellytyksistä eli se on oltava jäsentensä omistuksessa tai määräysvallassa tai voittoa tavoittelematon organisaatio. Koska tekijänoikeuksien hallinnointi varataan Italian lainsäädännössä yhteishallinnointiorganisaatioille, siinä edellytetään, että palveluntarjoajien on joko otettava käyttöön erityinen sopimusjärjestelmä palvelujensa vastaanottajina olevien oikeudenhaltijoiden kanssa tai harjoitettava toimintaansa voittoa tavoittelematta. Molemmissa tapauksissa tämä rajoittaa palvelujen itsenäistä tarjoamista joko tekemällä palveluntarjoajan riippuvaiseksi vastaanottajista tai estämällä tätä jatkamasta toimintaansa taloudellisesti kannattavalla tavalla. Pidän tällaista vaatimusta selvästi direktiivin 2006/123 16 artiklan 2 kohdan d alakohdan vastaisena.
77. Direktiivin 2006/123 1 artiklan 2 kohdan nojalla kyseisessä direktiivissä ei käsitellä yleistä taloudellista etua koskevien palvelujen vapauttamista. Italian hallitus otti istunnossa esille, että yhteishallinnointiorganisaatioiden tarjoamat palvelut ovat luonteeltaan tällaisia. Tässä säännöksessä ei kuitenkaan jätetä yleistä taloudellista etua koskevia palveluja kyseisen direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle.(46) Riidanalaisella rajoituksella ei myöskään anneta yleishyödyllistä tehtävää tietylle organisaatiolle(47) vaan varataan tietty taloudellinen toiminta, nimittäin tekijänoikeuksien hallinnointi, tietylle taloudellisten toimijoiden ryhmälle eli yhteishallinnointiorganisaatioille.
78. Tällaisilla organisaatioilla on Italian lainsäädännön ja direktiivin 2014/26 säännösten perusteella tiettyjä velvoitteita oikeudenhaltijoita kohtaan, mutta nämä velvoitteet eivät ole yleisen edun vaan näiden oikeudenhaltijoiden edun mukaisia. Oikeudenhaltijat muodostavat tietyn ammattiryhmän, eikä niitä voida sekoittaa koko väestöön. Näitä velvollisuuksia voidaan verrata esimerkiksi velvoitteisiin, joita yhtiöllä on osakkeenomistajiaan kohtaan. Ne eivät kuitenkaan muodosta yleistä etua koskevaa tehtävää.(48) Katson siis, toisin kuin Italian hallitus, että tekijänoikeuksien yhteishallinnointiorganisaatioiden roolin ja direktiivin 2006/123 17 artiklan 1 alakohdan nojalla kyseisen direktiivin 16 artiklan soveltamisalan ulkopuolelle jäävien yleistä etua koskevien palvelujen, kuten postipalvelujen, sähkön, kaasun ja veden jakelun tai jätteenkäsittelyn, välillä on selvä ero.(49)
79. Lopuksi direktiivin 2006/123 1 artiklan 3 kohdasta, jonka mukaan kyseisessä direktiivissä ei käsitellä palveluja tarjoavien monopolien purkamista, on todettava, että minulla on tämän säännöksen arvoituksellisen ja abstraktin luonteen vuoksi epäilyksiä siitä, onko sillä mitään itsenäistä normatiivista arvoa. Tässä yhteydessä ei missään tapauksessa vaikuta kuitenkaan olevan kyse monopolista.
80. Yhtäältä direktiivillä 2014/26, jossa oikeudenhaltijoille annetaan laaja valinnanvapaus sen suhteen, miten ne haluavat hallinnoida oikeuksiaan, mikä sisältää sekä toisen jäsenvaltion yhteishallinnointiorganisaation valinnan että erillisen hallinnoinnin, on horjutettu merkittävästi yhteishallinnointiorganisaatioiden monopoliasemaa niiden toiminnan tällä osa-alueella.
81. Toisaalta Italian oikeudessa, jossa hyväksytään LEA:n kaltaisten SIAE:n kanssa kilpailevien yhteishallinnointiorganisaatioiden perustaminen ja annetaan muiden jäsenvaltioiden yhteishallinnointiorganisaatioiden harjoittaa hallinnointitoimintaa suoraan Italian markkinoilla, on itsessään poistettu SIAE:n yksinoikeus, sillä SIAE:lla ei ole enää lainsäädäntöön perustuvaa eikä tosiasiallista monopoliasemaa.
82. Direktiivin 2006/123 1 artiklan 2 ja 3 kohta eivät siten mielestäni estä soveltamasta kyseisen direktiivin säännöksiä, myöskään 16 artiklaa, riippumattomien hallinnointiyhteisöjen harjoittamaan tekijänoikeuksien hallinnointiin.
83. Katson näin ollen, että jos ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, ettei direktiiviä 2000/31 sovelleta Jamendon toimintaan, direktiivin 2006/123 16 artiklan 1 kohtaa ja 2 kohdan d alakohtaa on tulkittava siten, että ne ovat esteenä jäsenvaltion lainsäädännölle, jossa tekijänoikeuksien hallinnointitoiminta varataan yhteishallinnointiorganisaatioille ja muihin jäsenvaltioihin sijoittautuneet riippumattomat hallinnointiyhteisöt suljetaan sen ulkopuolelle.
SEUT 56 artikla
84. Direktiivien 2000/31 ja 2006/123 tulkinnan pitäisi riittää ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa vireillä olevan asian ratkaisemiseen unionin oikeuden kannalta. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kaikkia kansallisia toimenpiteitä alalla, joka on ollut unionin oikeuden kattavan yhdenmukaistamisen kohteena, on nimittäin arvioitava kyseisen yhdenmukaistamistoimenpiteen eikä primaarioikeuden valossa.(50) Siltä varalta, ettei unionin tuomioistuin yhdy analyysiini direktiivin 2006/123 sovellettavuudesta, analysoin kuitenkin toissijaisesti lyhyesti käsiteltävän asian tilannetta SEUT 56 artiklan näkökulmasta.(51)
85. Unionin tuomioistuin on jo käsitellyt pääasian kanssa samankaltaista tilannetta tuomioon OSA johtaneessa asiassa. Se totesi kyseisessä tuomiossa aluksi, että tekijänoikeuksien hallinnointipalvelujen rajatylittävää tarjoamista koskeva kielto, joka perustuu kansallisen yhteishallinnointiorganisaation monopoliin tällä alalla, muodostaa palvelujen tarjoamisen vapauden rajoituksen, joka on perusteltava jollakin yleistä etua koskevalla pakottavalla syyllä, kuten immateriaalioikeuksien suojaamisella.(52)
86. Unionin tuomioistuin katsoi seuraavaksi, että yhteishallinnointiorganisaatiolle suojattujen teosten yhtä ryhmää koskevien oikeuksien hallinnoinnin osalta myönnetty monopoli, johon liittyy vastaavien ulkomaisten järjestöjen kanssa tehtyjen vastavuoroista edustusta koskevien sopimusten järjestelmä, kuuluu tekijänoikeuksien maantieteellisesti rajatun suojaamisen asiayhteyteen ja on tarkoituksenmukainen ja oikeasuhteinen tavoiteltuun päämäärään nähden.(53)
87. Se totesi muun muassa, ettei ole toista menetelmää, jolla tekijänoikeuksia voitaisiin suojata yhtä tehokkaasti, ja että siitä, että käyttäjät voisivat saada luvan teosten hyödyntämiseen miltä tahansa yhteishallinnointiorganisaatiolta millä tahansa alueella, aiheutuisi suuria ongelmia oikeuksien käytön valvonnassa ja maksujen jakamisessa.(54) Unionin tuomioistuin oli tietoinen tekijänoikeuksien hallinnointia koskevan oikeudellisen ympäristön tulevasta muutoksesta(55) ja mainitsi, että sen analyysi koskee ”unionin oikeuden nykytilaa”.(56)
88. Tuomion OSA päätelmistä ei näytä kuitenkaan olevan juurikaan hyötyä käsiteltävän asian ratkaisemisen kannalta. Käsiteltävässä asiassa ei nimittäin ole kyse käyttäjän oikeudesta kääntyä toisen jäsenvaltion yhteishallinnointiorganisaation puoleen saadakseen luvan sellaisten teosten hyödyntämiseen, joiden oikeuksia hallinnoi kansallinen organisaatio, kuten tuomioon OSA johtaneessa asiassa, vaan riippumattoman hallinnointiyhteisön oikeudesta hallinnoida oikeuksia, joiden hallinnointia ei ole annettu minkään muun, joko kyseisen valtion alueelle tai muualle sijoittautuneen yhteishallinnointiorganisaation tehtäväksi.
89. Kuten tämän ratkaisuehdotuksen direktiiviä 2006/123 koskevassa osassa jo todettiin, sekä direktiivistä 2014/26 että Italian lainsäädännön vapauttamisesta johtuvista syistä tällä alalla ei ole enää Italiassa samanlaista monopolia kuin se, jota unionin tuomioistuin analysoi tuomioon OSA johtaneessa asiassa, koska tekijänoikeuksia voivat hallinnoida erilaiset – niin kansalliset kuin muihinkin jäsenvaltioihin sijoittautuneet – yhteishallinnointiorganisaatiot. Ainoastaan riippumattomat hallinnointiyhteisöt on suljettu tämän toiminnan ulkopuolelle. Näissä olosuhteissa tällaista erilaista kohtelua ei voida oikeuttaa toteamuksilla, jotka unionin tuomioistuin esitti tuomiossa OSA.
90. Italian hallitus vetoaa siihen, että erilainen kohtelu voidaan oikeuttaa yhteishallinnointiorganisaatioiden erityisluonteella, sillä ne ovat jäsentensä määräysvallassa eivätkä tavoittele voittoa, niiden velvollisuuksiin oikeudenhaltijoita kohtaan sekä siihen, että tekijänoikeuksien keskitetty hallinnointi hyödyttää yleisön keskuudessa vähemmän suosittuja ohjelmistoja ja edistää siten kulttuurin kehitystä.
91. Aluksi on kuitenkin huomautettava, että direktiivin 2014/26 2 artiklan 4 kohdan mukaan monet yhteishallinnointiorganisaatioille asetetut velvoitteet koskevat myös riippumattomia hallinnointiyhteisöjä. Oikeudenhaltijoille annettavien takeiden osalta nämä yhteisöt ovat siis yhteishallinnointiorganisaatioiden tilanteeseen rinnastettavassa tilanteessa.
92. Toiseksi pitää varmasti paikkansa, että merkittävään yhteishallinnointiorganisaatioon ja sen vastavuoroista edustusta koskevien sopimusten verkostoon kuuluminen voi hyödyttää monia artisteja ja edistää heidän teostensa laajaa levitystä. Tämä ei kuitenkaan aina päde kaikkiin,(57) ja nykyisissä markkinaolosuhteissa jotkut saattavat ainakin väliaikaisesti tyytyä Jamendon tarjoamien kaltaisiin rajoitettuihin hallinnointipalveluihin. Tekijänoikeuksien haltijoilla on nähdäkseni riittävästi tietoa, jotta he voivat itsenäisesti valita tehokkaimman tavan suojata etujaan. Näiden oikeuksien suojaaminen ei voi yleisen edun mukaisena pakottavana syynä oikeuttaa estämään tämän suojan toteuttamista asianomaisten osapuolten kannalta tarkoituksenmukaisimmalla tavalla.
93. Italian lainsäädännössä säädettyä riippumattomien hallinnointiyhteisöjen sulkemista pois tekijänoikeuksien hallinnointitoiminnasta ei siten mielestäni voida oikeuttaa SEUT 56 artiklan nojalla.
Ratkaisuehdotus
94. Kaiken edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Tribunale ordinario di Roman esittämään ennakkoratkaisukysymykseen seuraavasti:
Tietoyhteiskunnan palveluja, erityisesti sähköistä kaupankäyntiä, sisämarkkinoilla koskevista tietyistä oikeudellisista näkökohdista 8.6.2000 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2000/31/EY 3 artiklan 2 kohtaa sekä palveluista sisämarkkinoilla 12.12.2006 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2006/123/EY 16 artiklan 1 kohtaa ja 2 kohdan d alakohtaa
on tulkittava siten, että
ne ovat esteenä jäsenvaltion lainsäädännölle, jossa pääsy tekijänoikeuksien hallinnointitoimintaan varataan yhteishallinnointiorganisaatioille ja muihin jäsenvaltioihin sijoittautuneet riippumattomat hallinnointiyhteisöt suljetaan sen ulkopuolelle.