Asia C‑199/11
Euroopan yhteisö
vastaan
Otis NV ym.
(Rechtbank van Koophandel te Brusselin
esittämä ennakkoratkaisupyyntö)
Euroopan unionin edustaminen kansallisissa tuomioistuimissa – EY 282 artikla ja SEUT 335 artikla – Yhteistoimintajärjestelystä unionille aiheutuneen vahingon korvausta koskeva vaatimus – Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artikla – Oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin – Oikeus saada asiansa käsitellyksi tuomioistuimessa – Asianosaisten prosessuaalinen yhdenvertaisuus – Asetuksen N:o 1/2003 16 artikla
Tiivistelmä – Unionin tuomioistuimen tuomio (suuri jaosto) 6.11.2012
1. Euroopan unioni – Edustaminen kansallisissa tuomioistuimissa – Oikeudenvastaiseen tekoon perustuva kanne, jossa vaaditaan korvaamaan unionille sellaisesta kilpailua rajoittavasta menettelytavasta aiheutunut vahinko, jolla on voinut olla vaikutusta unionin eri toimielinten ja elinten tekemiin julkisiin hankintasopimuksiin – Komission edustusvalta – Komissiolla ei tarvitse olla mainittujen toimielinten tai elinten tässä tarkoituksessa antamaa valtuutusta
(EY 81 ja EY 282 artikla; SEUT 101 artikla)
2. Kilpailu – Kartellit tai muut yhteistoimintajärjestelyt – Kielto – Oikeus vedota EY 81 artiklassa kielletyn yhteistoimintajärjestelyn mitättömyyteen ja vaatia aiheutuneen vahingon korvaamista – Myös unionille kuuluva oikeus
(EY 81 artikla)
3. Unionin oikeus – Periaatteet – Tehokkaan oikeussuojan periaate – Ulottuvuus
(Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artikla)
4. Kilpailu – Unionin oikeussäännöt – Soveltaminen kansallisissa tuomioistuimissa – Sellaisen sopimuksen tai menettelytavan arvioiminen, josta komissio on jo tehnyt päätöksen – Edellytykset
(SEUT 101 artikla; neuvoston asetuksen N:o 1/2003 16 artikla)
5. Ennakkoratkaisukysymykset – Pätevyyden arviointi – Pätemättömyyden toteaminen – Kansallisten tuomioistuinten toimivallan puuttuminen
(SEUT 267 artikla)
6. Unionin oikeus – Periaatteet – Oikeus tehokkaaseen oikeussuojaan – Vahvistaminen Euroopan unionin perusoikeuskirjassa – Komission kilpailuasioissa tekemien päätösten tuomioistuinvalvonta – Sekä oikeudellisiin seikkoihin että tosiseikkoihin kohdistuva laillisuusvalvonta ja täysi harkintavalta – Laillisuusvalvonta ja täysi harkintavalta eivät ole ristiriidassa tehokasta oikeussuojaa koskevan oikeuden kanssa
(SEUT 261 ja SEUT 263 artikla; Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artikla; neuvoston asetusten N:o 17 17 artikla ja N:o 1/2003 31 artikla)
7. Unionin oikeus – Periaatteet – Oikeus tehokkaaseen oikeussuojaan – Vahvistaminen Euroopan unionin perusoikeuskirjassa – Komission päätös, jolla todetaan kilpailua rajoittava menettelytapa – Komission kansallisessa tuomioistuimessa nostama vahingonkorvauskanne unionille mainitusta kilpailua rajoittavasta menettelytavasta aiheutuneen vahingon vuoksi – Kansallisten tuomioistuimien velvollisuus olla tekemättä päätöksiä, jotka ovat ristiriidassa kilpailua rajoittavan menettelytavan toteavan komission päätöksen kanssa – Kansallisten tuomioistuimien toimivalta arvioida aiheutuneen vahingon olemassaoloa ja syy-yhteyttä – Velvollisuutta ei ole jätetty noudattamatta
(EY 81 artikla; SEUT 101 artikla; Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artikla; neuvoston asetuksen N:o 1/2003 16 artikla)
1. Unionin oikeutta on tulkittava siten, ettei se ole esteenä sille, että komissio edustaa unionia kansallisessa tuomioistuimessa, jonka käsiteltäväksi on saatettu oikeudenvastaiseen tekoon perustuva kanne, jolla vaaditaan korvaamaan vahinko, joka on aiheutunut unionille EY 81 ja SEUT 101 artiklassa kielletystä yhteistoimintajärjestelystä tai menettelytavasta, jolla on voinut olla vaikutusta tiettyihin unionin eri toimielinten ja elinten tekemiin julkisiin hankintasopimuksiin, eikä ole tarpeen, että komissiolla on jälkimmäisten tässä tarkoituksessa antama valtuutus.
(ks. 36 kohta ja tuomiolauselman 1 kohta)
2. Jokaisella on oikeus vedota tuomioistuimessa EY 81 artiklan rikkomiseen ja näin ollen tässä artiklassa kielletyn yhteistoimintajärjestelyn tai menettelytavan mitättömyyteen. Siltä osin kuin kysymys on erityisesti mahdollisuudesta vaatia sellaisen vahingon korvaamista, joka aiheutuu sopimuksesta tai menettelytavasta, joka voi rajoittaa tai vääristää kilpailua, on huomautettava, että EY 81 artiklan täysi tehokkuus ja erityisesti tämän määräyksen 1 kohdassa esitetyn kiellon tehokas vaikutus vaarantuisivat, jos jokainen ei voisi vaatia sellaisen vahingon korvaamista, joka hänelle on aiheutunut sopimuksesta tai menettelytavasta, joka voi rajoittaa tai vääristää kilpailua. Tällainen oikeus näet parantaa unionin kilpailusääntöjen tehokkuutta ja on omiaan vähentämään sellaisten usein peiteltyjen sopimusten tai menettelytapojen houkuttelevuutta, jotka voivat rajoittaa tai vääristää kilpailua. Tältä kannalta katsottuna kansallisissa tuomioistuimissa nostettavat vahingonkorvauskanteet voivat huomattavasti edistää toimivan kilpailun ylläpitämistä unionissa.
Tästä seuraa, että jokaisella on oikeus vaatia aiheutuneen vahingon korvaamista, jos tämän vahingon ja EY 81 artiklassa kielletyn yhteistoimintajärjestelyn tai menettelytavan välillä on syy-yhteys. Tämä oikeus kuuluu näin ollen myös unionille.
(ks. 40–44 kohta)
3. Tehokkaan oikeussuojan periaate on eräs unionin oikeuden yleisistä periaatteista, ja se on nykyisin ilmaistu Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklassa. Mainitulla 47 artiklalla taataan unionin oikeudessa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappaleessa vahvistettu suoja. Perusoikeuskirjan 47 artiklaan sisältyvä tehokkaan oikeussuojan periaate muodostuu eri osatekijöistä, joihin kuuluvat muun muassa puolustautumisoikeudet, asianosaisten prosessuaalinen yhdenvertaisuus, oikeus saada asiansa käsitellyksi tuomioistuimissa sekä oikeus saada neuvoja ja antaa toisen henkilön puolustaa ja edustaa itseään.
Oikeudesta saada asiansa käsitellyksi tuomioistuimessa on täsmennettävä, että tuomioistuimella on oltava toimivalta tutkia kaikki sen käsiteltäväksi saatetun oikeusriidan kannalta merkitykselliset tosiseikka- ja oikeuskysymykset, jotta se voi ratkaista unionin oikeuteen perustuvia oikeuksia ja velvoitteita koskevat oikeudenkäyntiasiat Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklan mukaisesti.
Prosessuaalisen yhdenvertaisuuden periaate, joka on oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin käsitteen välitön seuraus, merkitsee velvollisuutta tarjota kullekin asianosaiselle kohtuullinen mahdollisuus esittää asiansa, myös todisteensa, sellaisten edellytysten vallitessa, jotka eivät saata tätä vastapuoltaan selvästi epäedullisempaan asemaan. Asianosaisten prosessuaalisen yhdenvertaisuuden tarkoituksena on siis taata oikeudenkäynnin asianosaisten välinen tasapaino ja varmistaa siten, että kuka tahansa oikeudenkäynnin asianosainen voi arvioida kaikkia tuomioistuimelle toimitettuja asiakirjoja ja kyseenalaistaa ne. Kääntäen ilmaistuna vahingon, jota tästä epätasapainosta voi aiheutua, toteen näyttäminen siis lähtökohtaisesti kuuluu sille, jolle on aiheutunut vahinkoa.
(ks. 46–49 sekä 71 ja 72 kohta)
4. Kun kansalliset tuomioistuimet antavat ratkaisuja muun muassa SEUT 101 artiklan soveltamisalaan kuuluvista sopimuksista, päätöksistä tai menettelytavoista, joista komissio on jo tehnyt päätöksen, ne eivät voi tehdä päätöksiä, jotka olisivat ristiriidassa komission tekemän päätöksen kanssa. Kyseinen periaate pätee myös, kun kansallisten tuomioistuimien käsiteltäväksi on saatettu kanne, jossa vaaditaan korvaamaan sellaisesta yhteistoimintajärjestelystä tai menettelytavasta aiheutunut vahinko, jonka SEUT 101 artiklan vastaisuus on todettu komission päätöksellä. Unionin kilpailusääntöjen soveltaminen perustuu siis yhtäältä kansallisten tuomioistuinten ja toisaalta komission ja unionin tuomioistuinten välisen vilpittömän yhteistyön velvollisuuteen, ja tässä yhteistyössä kukin niistä toimii perussopimuksessa sille osoitetun tehtävän mukaisesti.
Sääntö, jonka mukaan kansalliset tuomioistuimet eivät voi tehdä päätöksiä, jotka olisivat ristiriidassa SEUT 101 artiklan mukaisesta menettelystä tehdyn komission päätöksen kanssa, on siis erityinen ilmaus yhtäältä kansallisten tuomioistuimien ja toisaalta komission ja unionin tuomioistuimien välisestä toimivallan jaosta unionissa.
(ks. 50–52 ja 54 kohta)
5. Ks. tuomion teksti.
(ks. 53 kohta)
6. Sääntö, jonka mukaan kansalliset tuomioistuimet eivät voi tehdä päätöksiä, jotka olisivat ristiriidassa SEUT 101 artiklan mukaisesta menettelystä tehdyn komission päätöksen kanssa, ei merkitse sitä, että kansallisen tuomioistuimen asianosaiset menettäisivät oikeutensa saada asiansa käsitellyksi tuomioistuimessa.
Unionin oikeudessa säädetään näet SEUT 101 artiklan mukaisesta menettelystä tehtyjen komission päätösten tuomioistuinvalvontaa koskevasta järjestelmästä, joka tarjoaa kaikki Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklassa vaaditut takeet. Komission päätös voidaan siis saattaa unionin tuomioistuimien laillisuusvalvonnan piiriin SEUT 263 artiklan nojalla.
Vaikka komissiolla on harkintavaltaa taloudellisissa asioissa aloilla, joilla on tehtävä monitahoisia taloudellisia arviointeja, se ei tarkoita sitä, että unionin tuomioistuimien olisi pidättäydyttävä valvomasta sitä, miten komissio on tulkinnut taloudellisia seikkoja. Unionin tuomioistuimien on paitsi tutkittava erityisesti esitettyjen todisteiden aineellinen paikkansapitävyys, luotettavuus ja johdonmukaisuus myös tarkistettava, ovatko nämä todisteet kaikki ne merkitykselliset seikat, jotka on otettava huomioon monitahoisen tilanteen arvioinnissa, ja voivatko kyseiset todisteet tukea päätelmiä, jotka niistä on tehty. Unionin tuomioistuimien on myös varmistettava viran puolesta, onko komissio perustellut päätöksensä, ja erityisesti, onko se selittänyt huomioon ottamistaan seikoista tekemänsä punninnat ja arvioinnit. Unionin tuomioistuimien on lisäksi harjoitettava niille kuuluvaa laillisuusvalvontaa niiden seikkojen perusteella, jotka kantaja on esittänyt kanneperusteiden tueksi. Tässä laillisuusvalvonnassa unionin tuomioistuimet eivät voi tukeutua komission harkintavaltaan, kun kyse on niiden seikkojen valinnasta, jotka on otettu huomioon sovellettaessa asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaisesti määrättävien sakkojen laskennasta annetussa tiedonannossa mainittuja sakon vahvistamista koskevia arviointiperusteita, ja näiden seikkojen arvioinnista, perusteena sille, etteivät mainitut tuomioistuimet harjoita oikeudellisia seikkoja ja tosiseikkoja koskevaa perinpohjaista laillisuusvalvontaa. On vielä todettava, että laillisuusvalvontaa täydentää täysi harkintavalta, joka on annettu unionin tuomioistuimille asetuksen N:o 17 17 artiklalla ja nyttemmin asetuksen N:o 1/2003 31 artiklalla SEUT 261 artiklan mukaisesti. Tämän harkintavallan nojalla unionin tuomioistuimet voivat paitsi pelkästään tutkia seuraamuksen laillisuuden myös korvata komission arvioinnin omallaan ja siten poistaa määrätyn sakon tai uhkasakon taikka alentaa tai korottaa sen määrää.
Perussopimuksissa määrätty valvonta merkitsee siis sitä, että unionin tuomioistuimet harjoittavat sekä oikeudellisiin seikkoihin että tosiseikkoihin kohdistuvaa valvontaa ja että niillä on toimivalta arvioida todisteita, kumota riidanalainen päätös ja muuttaa sakkojen määrää. SEUT 263 artiklassa määrätty laillisuusvalvonta, jota täydentää asetuksen N:o 1/2003 31 artiklassa säädetty sakon määrää koskeva täysi harkintavalta, on siis sopusoinnussa Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklassa vahvistetun tehokkaan oikeussuojan periaatteen vaatimusten kanssa.
(ks. 54–57 ja 59–63 kohta)
7. Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artikla ei estä sitä, että komissio nostaa unionin nimissä kansallisessa tuomioistuimessa kanteen, jolla vaaditaan korvaamaan vahinko, joka on aiheutunut unionille sellaisesta yhteistoimintajärjestelystä tai menettelytavasta, jonka EY 81 artiklan tai SEUT 101 artiklan vastaisuus on todettu kyseisen toimielimen päätöksellä.
Tällainen oikeudenvastaiseen tekoon perustuva vahingonkorvauskanne edellyttää vahingon aiheuttaneen teon sattumisen toteamista mutta myös vahingon sekä vahingon ja mainitun vahingon aiheuttaneen teon välisen suoran yhteyden olemassaoloa. Vaikka on totta, että kansallisella tuomioistuimella oleva velvollisuus olla antamatta ratkaisuja, jotka olisivat ristiriidassa SEUT 101 artiklan rikkomisen toteavan komission päätöksen kanssa, edellyttää, että kansallinen tuomioistuin myöntää kielletyn yhteistoimintajärjestelyn tai menettelytavan olemassaolon, kansallisen tuomioistuimen asiana sen sijaan edelleen on arvioida vahingon olemassaoloa sekä kyseisen vahingon ja kyseessä olevan yhteistoimintajärjestelyn tai menettelytavan välisen suoran syy-yhteyden olemassaoloa. Myös silloin, kun komissio on joutunut määrittämään kilpailusääntöjen rikkomisen täsmälliset vaikutukset päätöksessään, kansallisen tuomioistuimen tehtävänä on näet edelleen määrittää yksilöllisesti kullekin niistä henkilöistä aiheutunut vahinko, jotka ovat nostaneet vahingonkorvauskanteen. Tällainen arviointi ei ole ristiriidassa asetuksen N:o 1/2003 16 artiklan kanssa.
(ks. 65, 66 ja 77 kohta sekä tuomiolauselman 2 kohta)