Language of document : ECLI:EU:T:2013:322

Asia T‑406/08

Industries chimiques du fluor (ICF)

vastaan

Euroopan komissio

Kilpailu – Kartellit tai muut yhteistoimintajärjestelyt – Alumiinifluoridin maailmanmarkkinat – Päätös, jolla todetaan EY 81 artiklan ja Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen 53 artiklan rikkominen – Hintojen vahvistaminen ja markkinoiden jakaminen – Näyttö kilpailusääntöjen rikkomisesta – Puolustautumisoikeudet – Väitetiedoksiannon ja riidanalaisen päätöksen yhteneväisyys – Sakot – Sakkojen laskennasta vuonna 2006 annetut suuntaviivat – Euro–Välimeri-sopimus 

Tiivistelmä – Unionin yleisen tuomioistuimen tuomio (ensimmäinen jaosto) 18.6.2013

1.      Tuomioistuinmenettely – Kannekirjelmä – Muotovaatimukset – Asianajajan omakätinen allekirjoitus – Tiukasti sovellettava olennainen sääntö – Alkuperäinen kannekirjelmä, josta puuttuu omakätinen allekirjoitus mutta jonka liitteenä on saman edustajan omakätisesti allekirjoittama kirje – Kannekirjelmän laatijan henkilöllisyydestä ei ole epäilystä – Tutkittavaksi ottaminen

(Unionin tuomioistuimen perussäännön 21 artikla; unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 43 artiklan 1 ja 6 kohta)

2.      Kilpailu – Hallinnollinen menettely – Komission päätös, jossa todetaan kilpailusääntöjen rikkominen – Todistelutapa – Turvautuminen todisteiden kokonaisuuteen – Vaaditun todistusvoiman aste

(EY 81 artikla)

3.      Kartellit tai muut yhteistoimintajärjestelyt – Yhdenmukaistettu menettelytapa – Käsite – Kilpailunvastainen tarkoitus – Riittävä todentaminen – Tarvetta tarkastella, täyttyvätkö yhdenmukaistetun menettelytavan tunnusmerkit konkreettisessa tilanteessa, ei ole

(EY 81 artiklan 1 kohta)

4.      Kartellit tai muut yhteistoimintajärjestelyt – Sopimukset ja yhdenmukaistetut menettelytavat, jotka muodostavat yhtenä kokonaisuutena pidettävän kilpailusääntöjen rikkomisen – Käsite – Kilpailusääntöjen rikkomiseen osallisena olevien yritysten henkilökohtainen vastuu kilpailusääntöjen rikkomisesta kokonaisuudessaan – Vastuun syntymisen edellytykset – Todistustaakka – Sama tavoite – Käsite

(EY 81 artiklan 1 kohta)

5.      Kilpailu – Hallinnollinen menettely – Väitetiedoksianto – Välttämätön sisältö – Puolustautumisoikeuksien kunnioittaminen

(Neuvoston asetuksen N:o 1/2003 27 artiklan 1 kohta)

6.      Kilpailu – Hallinnollinen menettely – Komission päätös, jossa todetaan kilpailusääntöjen rikkominen – Päätös, joka ei vastaa väitetiedoksiantoa – Puolustautumisoikeuksien kunnioittaminen – Kilpailusääntöjen rikkomiseen osallistujien lukumäärän vähentäminen sekä rikkomisen keston lyhentäminen – Sellaisia lisäväitteitä ei ole, jotka aiheuttaisivat vahinkoa asianomaisen yrityksen eduille – Luopuminen osittain väitteestä, mikä on sallittua – Mahdollisuus esittää huomautuksia väitetiedoksiannossa huomioon otetuista seikoista

(Neuvoston asetuksen N:o 1/2003 27 artiklan 1 kohta)

7.      Kilpailu – Hallinnollinen menettely – Puolustautumisoikeuksien kunnioittaminen – Oikeus tutustua asiakirjoihin – Loukkaus – Kieltäytyminen luovuttamasta asiakirjoja, jotka voivat olla hyödyllisiä yrityksen puolustautumisen kannalta

(Neuvoston asetuksen N:o 1/2003 27 artiklan 2 kohta)

8.      Kilpailu – Sakot – Sakkojen määrä – Sakkojen suuruuden määrittämisperusteet – Kilpailusääntöjen rikkomisen vakavuus ja kesto – Arviointiperusteista ei ole sitovaa tai tyhjentävää luetteloa

(SEUT 81 artiklan 1 kohta; neuvoston asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 3 kohta; komission tiedonanto 2006/C 210/02)

9.      Kilpailu – Sakot – Sakkojen määrän laskennasta annetut suuntaviivat – Oikeudellinen luonne – Käytännesäännöt, joilla komissio itse rajoittaa harkintavaltaansa – Velvollisuus noudattaa yhdenvertaisen kohtelun, luottamuksensuojan ja oikeusvarmuuden periaatteita

(EY 81 artiklan 1 kohta; neuvoston asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohta; komission tiedonanto 2006/C 210/02)

10.    Tuomioistuinmenettely – Kannekirjelmä – Muotovaatimukset – Oikeudenkäynnin kohteen yksilöinti – Yhteenvetoa kanneperusteista ei ole – Tutkimatta jättäminen

(Unionin tuomioistuimen perussäännön 21 artiklan ensimmäinen kohta ja 53 artiklan ensimmäinen kohta; unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 44 artiklan 1 kohdan c alakohta)

11.    Kilpailu – Sakot – Sakkojen määrä – Sakkojen suuruuden määrittämisperusteet – Komission antamat suuntaviivat – Sakon perusmäärä – Laskeminen kilpailusääntöjen rikkomiseen osallistuvien yritysten asianomaisella maantieteellisellä alueella suorittamien myyntien arvon perusteella – Markkinoiden jakamista koskevat maailmanlaajuiset sopimukset – Asianomaisten yritysten maailmanlaajuisten markkinoiden kokonaismyyntien sekä tarkimpien saatavilla olevien tietojen huomioon ottaminen

(EY 81 artiklan 1 kohta; neuvoston asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 ja 3 kohta; komission tiedonannon 2006/C 210/02 12, 13, 15 ja 18 kohta)

12.    Kilpailu – Sakot – Sakkojen määrä – Sakkojen suuruuden määrittämisperusteet – Komission antamat suuntaviivat – Sakon perusmäärä – Laskeminen myynnin arvon perusteella vähentämättä kuljetuskustannuksia ja toimitusmaksuja

(EY 81 artiklan 1 kohta; neuvoston asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 ja 3 kohta; komission tiedonannon 2006/C 210/02 15, 16 ja 18 kohta)

13.    Kilpailu – Sakot – Sakkojen määrä – Sakkojen suuruuden määrittäminen – Komissiolla ei ole velvollisuutta pitäytyä aikaisemmassa päätöskäytännössään

(EY 81 artikla; neuvoston asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 ja 3 kohta; komission tiedonannot 98/C 9/03 ja 2006/C 210/02)

14.    Kilpailu – Unionin kilpailusäännöt – Alueellinen soveltamisala – Unionin ulkopuolelle sijoittautuneiden yritysten välinen kartelli, jolla on vaikutuksia sisämarkkinoilla – Unionin kilpailusääntöjen soveltaminen – Hyväksyttävyys kansainvälisen oikeuden kannalta

(EY 81 artikla; unionin ja Tunisian välisen Euro–Välimeri-sopimuksen 36 artikla)

1.      Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 43 artiklan 1 kohdan mukaisen omakätistä allekirjoitusta koskevan vaatimuksen tarkoituksena on oikeusvarmuuteen pyrkien varmistaa kannekirjelmän autenttisuus ja sulkea pois vaara siitä, että kannekirjelmää ei tosiasiassa ole laatinut sitä varten valtuutettu henkilö. Tätä vaatimusta on näin ollen pidettävä olennaisena muotomääräyksenä, ja sitä on sovellettava tiukasti, joten sen noudattamatta jättäminen johtaa kanteen tutkimatta jättämiseen. Kanne on kuitenkin otettava tutkittavaksi, kun kannekirjelmä, jota ei ole varustettu kantajaa edustavan asianajajan alkuperäisellä allekirjoituksella, on liitetty saatekirjelmään, jossa on saman kantajaa edustavan asianajajan omakätinen alkuperäinen allekirjoitus, joka vastaa myös telekopiolaitteen välityksellä tapahtuneen lähetyksen saatekirjeessä olevaa allekirjoitusta. Tällaisessa tilanteessa alkuperäisenä esitetyn kannekirjelmän laatijan henkilöllisyydestä ei ole mitään epäilystä. Lisäksi kantajan edustajan allekirjoittaman kirjeen tai lähetysluettelon ja allekirjoittamattoman kirjelmän on katsottava muodostavan yhden asianmukaisesti allekirjoitetun oikeudenkäyntiasiakirjan, kun ne ovat osa yhtä ja samaa postilähetystä.

(ks. 52 ja 55 kohta)

2.      Ks. tuomion teksti.

(ks. 66–69 kohta)

3.      Ks. tuomion teksti.

(ks. 88–91 kohta)

4.      Yhtenä kokonaisuutena pidettävän rikkomisen käsite koskee tilannetta, jossa useat yritykset ovat osallistuneet rikkomiseen, joka muodostuu jatketusta toiminnasta, jolla on yksi taloudellinen tavoite eli kilpailun vääristäminen, tai itsenäisistä rikkomisista, joita yhdistävät sama tarkoitus ja samat subjektit. Tämän tulkinnan oikeellisuutta ei voida kiistää sillä perusteella, että yksi tai useampi osatekijä kyseisestä useiden toimenpiteiden sarjasta tai jatkuvasta toiminnasta voisi sellaisenaankin merkitä EY 81 artiklan rikkomista. Lisäksi yhtenä kokonaisuutena pidettävän rikkomisen käsite voi liittyä sellaisen kilpailunvastaisen käyttäytymisen, joka muodostuu sopimuksista, yhdenmukaistetuista menettelytavoista ja yritysten yhteenliittymien päätöksistä, oikeudelliseen luokitteluun.

Kun toimenpiteet kuuluvat kokonaissuunnitelmaan, koska niiden yhteisenä tavoitteena on kilpailun vääristäminen yhteismarkkinoiden sisällä, komissiolla on oikeus kohdistaa vastuu näistä toimenpiteistä sen mukaan, miten yritykset ovat osallistuneet kilpailusääntöjen rikkomiseen kokonaisuutena arvioiden. Rikkomisen eri ilmenemismuotoja on arvioitava kokonaiskontekstissa, joka selittää niiden perusolemuksen. Tältä osin todistusharkinnan yhteydessä eri tosiseikkojen todistusarvoa lisäävät tai vahvistavat muut olemassa olevat tosiseikat, jotka yhdessä antavat loogisen ja täydellisen kuvan yhtenä kokonaisuutena pidettävästä rikkomisesta.

Lopuksi saman tavoitteen käsitettä ei voida määrittää yleisellä viittauksella kilpailun vääristymiseen kyseisillä rikkomisen kohteena olevilla markkinoilla. Kun näin ollen luokitellaan eri toimia yhtenä kokonaisuutena pidettäväksi jatketuksi rikkomiseksi, on selvitettävä, täydentävätkö ne toisiaan siinä mielessä, että kunkin niistä tarkoituksena on vastata yhteen tai useampaan normaalin kilpailun seuraukseen, ja myötävaikuttavatko ne vuorovaikutteisesti kaikkien toimijoiden haluamien kilpailunvastaisten vaikutusten toteuttamiseen kattavassa suunnitelmassa, jolla on yksi tavoite.

(ks. 101–104 kohta)

5.      Ks. tuomion teksti.

(ks. 117 kohta)

6.      Ne olennaiset seikat, joihin komissio perustaa näkemyksensä väitetiedoksiannossa, voidaan esittää tiivistelmänomaisesti, eikä lopullisen päätöksen tarvitse välttämättä täydellisesti vastata väitetiedoksiantoa, sillä väitetiedoksianto on valmisteleva asiakirja, jossa tehdyt arviot tosiseikoista ja oikeudellisista seikoista ovat vain väliaikaisia. Näin ollen komissio voi lopullisen päätöksen tekemiseen asti joko luopua erityisesti asianosaisten tekemien kirjallisten tai suullisten huomautusten perusteella tietyistä tai jopa kaikista niitä vastaan aluksi esittämistään väitteistä ja muuttaa siten kantaansa niiden eduksi tai päinvastoin päättää lisätä uusia väitteitä, kunhan se varaa kyseisille yrityksille tilaisuuden esittää niiltä osin huomautuksensa.

Puolustautumisoikeuksien noudattamisesta on tarkemmin todettava, että kun kilpailusääntöjen rikkomisen kestoa lyhennettiin lopullisessa päätöksessä käytettävissä oleville todisteille annetun todistusarvon mukaan siitä, mitä kesto oli väitetiedoksiannossa, tätä lyhentämistä ei ole pidettävä lisäväitteenä eikä se mitenkään vahingoita sen yrityksen etuja, jolle päätös on osoitettu. Tällainen rikkomisen keston lyhentäminen on päinvastoin kyseiselle yritykselle edullinen. Tämä merkitsee nimittäin, että komissio on luopunut osittain väitteestä kantajan eduksi, mikä on sallittua. Mikäli kyseisellä yrityksellä on lisäksi ollut tilaisuus esittää huomautuksensa väitetiedoksiannosta, mukaan lukien tiedot, jotka koskevat kilpailusääntöjen rikkomisen kestoa, yrityksen puolustautumisoikeuksia ei voida katsoa loukatun.

(ks. 118 ja 123–125 kohta)

7.      Puolustautumisoikeuksia on kilpailusääntöjen soveltamista koskevassa hallinnollisessa menettelyssä loukattu, jos on olemassa mahdollisuus, että komission sääntöjenvastaisen toiminnan vuoksi sen toteuttama hallinnollinen menettely olisi saattanut johtaa erilaiseen tulokseen. Kantajana oleva yritys näyttää toteen, että tällainen loukkaaminen on tapahtunut, jos se voi osoittaa riittävällä tavalla, ei niinkään sitä, että komission päätöksellä olisi ollut toisenlainen sisältö, vaan sen, että se olisi voinut puolustautua paremmin, jos sääntöjenvastaisuutta ei olisi tapahtunut, esimerkiksi siksi, että se olisi voinut käyttää puolustuksessaan asiakirjoja, joihin se ei saanut tutustua hallinnollisen menettelyn aikana.

Siltä osin kuin on kyse erityisesti oikeudesta tutustua asiakirja-aineistoon, on riittävää, että yritys osoittaa, että se olisi voinut käyttää kyseistä asiakirjaa puolustautuessaan Kyseisen yrityksen ei tarvitse osoittaa, että tämä sääntöjenvastaisuus olisi vaikuttanut menettelyn kulkuun ja komission päätöksen sisältöön sen vahingoksi, vaan ainoastaan, että se on voinut vaikuttaa menettelyn kulkuun ja komission päätöksen sisältöön. Jos asiakirjoja ei ole annettu tiedoksi, asianomaisen yrityksen ei siten tarvitse esittää näyttöä siitä, että hallinnollinen menettely olisi johtanut erilaiseen lopputulokseen, jos kyseisten asiakirjojen sisällöstä olisi annettu tieto, vaan on riittävää, että yritys osoittaa edes pienen mahdollisuuden, että asiakirjat, jotka eivät olleet saatavilla hallinnollisessa menettelyssä, olisivat voineet olla hyödyllisiä sen puolustuksen kannalta.

Näin ollen on niin, että kun kantajalla on tietyssä tilanteessa ollut ensinnäkin tilaisuus tutustua yhteydenpitoihin liittyviin asiakirjoihin, mutta kantaja ei ole väittänyt hallinnollisessa menettelyssä eikä oikeudenkäynnin aikana, että kyseisiin asiakirjoihin sisältyisi vähäisiäkään sen eduksi vaikuttavia todisteita, ja kun kantaja on toiseksi hallinnollisen menettelyn aikana lisäksi luopunut mahdollisuudesta ottaa kantaa myöhempiin yhteydenpitoihin sekä kun kantaja ei kolmanneksi myöskään ole edes oikeudenkäynnin aikana selittänyt eikä perustellut, millä tavalla näiden asiakirjojen jättäminen nimenomaisesti mainitsematta väitetiedoksiannossa olisi heikentänyt sen puolustautumisen tehokkuutta hallinnollisessa menettelyssä ja millä tavalla se olisi voinut puolustautua tehokkaammin, jos sille olisi nimenomaisesti ilmoitettu, että komissio aikoi käyttää asiakirjoja todisteina, kantaja ei ole kyennyt osoittamaan, että se seikka, ettei sille väitetiedoksiannossa ilmoitettu komission aikomuksesta käyttää kyseisiä asiakirjoja todisteina rikkomisesta, olisi voinut vaikuttaa sen puolustautumisen tehokkuuteen ja siten siihen lopputulokseen, johon komissio päätyi päätöksessään.

(ks. 119, 120, 137 ja 141 kohta)

8.      Ks. tuomion teksti.

(ks. 148–152 kohta)

9.      Komission kilpailusääntöjen rikkomisesta määrättävien sakkojen laskennasta antamissa suuntaviivoissa vahvistetaan käytännesääntöjä, joissa ilmaistaan noudatettava käytäntö ja joista komissio voi poiketa yksittäistapauksessa vain, jos se perustelee kyseisen poikkeamisen syillä, jotka ovat sopusoinnussa yhdenvertaisen kohtelun periaatteen kanssa. Suuntaviivoissa ainoastaan kuvataan komission kilpailusääntöjen rikkomisen tutkinnassa käyttämä menetelmä ja arviointiperusteet, jotka se sitoutuu ottamaan huomioon sakon määrän vahvistamiseksi. Suuntaviivat ovat nimittäin väline, jolla pyritään täsmentämään ylempitasoista oikeutta noudattaen perusteet, joita komissio aikoo soveltaa käyttäessään asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdassa säädettyä harkintavaltaansa sakkojen vahvistamisessa. Suuntaviivat eivät siten ole sakkojen määräämisestä tehdyn päätöksen oikeudellinen perusta, koska kyseinen päätös perustuu asetukseen N:o 1/2003, vaan niissä määritetään yleisellä ja abstraktilla tasolla menetelmä, johon komissio on sitoutunut, kun se vahvistaa kyseisellä päätöksellä määrättyjen sakkojen suuruuden, ja varmistetaan täten yritysten oikeusvarmuus. Vaikkei näitä suuntaviivoja voidakaan pitää oikeussääntöinä, niissä siis vahvistetaan kuitenkin käytännesääntöjä, joissa ilmaistaan hallinnon noudattama käytäntö ja joista hallinto ei voi yksittäistapauksissa poiketa perusteita esittämättä, koska se olisi oikeusvarmuuden ja yhdenvertaisen kohtelun periaatteiden vastaista.

(ks. 153–156 kohta)

10.    Ks. tuomion teksti.

(ks. 163–165, 218 ja 219 kohta)

11.    Kun unionin kilpailusääntöjen rikkomisesta sakkoja määrättäessä rikkomisen kannalta merkityksellinen maantieteellinen alue ulottuu Euroopan talousalueen (ETA) ulkopuolelle, komissio voi asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaisesti määrättävien sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen 18 kohdan mukaisesti määrittää sakon perusmäärän arvioimalla rikkomiseen liittyvän myynnin kokonaisarvon kyseisellä maantieteellisellä alueella, joka on laajempi kuin ETA, ja määrittämällä kunkin rikkomiseen osallistuvan yrityksen osuuden myynnistä kyseisillä markkinoilla ja soveltamalla kyseistä osuutta näiden yritysten kokonaismyyntiin ETA:n alueella. Suuntaviivojen 18 kohdan tekstin rakenteesta seuraa tässä yhteydessä, että ilmaisun ”rikkomiseen liittyvien tavaroiden tai palveluiden kokonaisarvon” on ymmärrettävä tarkoittavan rikkomiseen osallistuvien yritysten myynnin kokonaisarvoa eikä kaikkien niiden yritysten myynnin kokonaisarvoa, jotka toimivat markkinoilla, joilla yritykset ovat syyllistyneet rikkomiseen. Sellaisten yritysten myynnit, jotka eivät osallistu rikkomiseen, eivät nimittäin ole ”rikkomiseen liittyv[ää]” myyntiä. Tämä sanamuodonmukainen tulkinta on lisäksi sopusoinnussa mainitun 18 kohdan rakenteen kanssa, jossa pyritään ottamaan huomioon sekä kyseisen myynnin kokonaislaajuus että kunkin yrityksen suhteellinen osuus rikkomisessa. Viimeksi mainittu tavoite merkitsee sitä, että huomioon otetaan ainoastaan rikkomiseen osallistuvien yritysten myynnin arvo.

(ks. 171, 172 ja 182–184 kohta)

12.    Myynnin arvon määrittämisessä unionin kilpailuoikeuden rikkomisesta määrättävän sakon perusmäärän määrittämistä varten on nimenomaan kiinnostavaa liikevaihto, joka kuvaa täydellisesti todellista liiketoimien määrää. Näin ollen huomioon on otettava juuri liikevaihto sellaisena kuin se ilmenee yrityksen kirjanpidosta. Lisäksi myynnin arvo kuvastaa hintaa, sellaisena kuin se on laskutettu asiakkaalta, kuljetuskustannuksia ja muita kuluja vähentämättä. Silloin kun tuottaja toimittaa myydyt määrät perille asiakkaan pyynnöstä, kuljetuspalvelu nimittäin kuuluu olennaisena osana tuotteen myyntiin. Tällaisesta palvelusta vaadittu hinta, vaikka se vastaisikin niitä summia, jotka myyjä on maksanut itsenäiselle kuljettajalle, johon hän on turvautunut tämän palvelun osalta, on siis myynnin kokonaishinnan osa.

(ks. 175 ja 176 kohta)

13.    Ks. tuomion teksti.

(ks. 189–191 kohta)

14.    Unionin kilpailuoikeutta sovelletaan kartelliin, jolla on vaikutuksia sisämarkkinoiden alueella, riippumatta siitä seikasta, että jokin sopimukseen osallistuvista yrityksistä on sijoittautunut kolmanteen maahan.

Euro–Välimeri-sopimus – riippumatta sen oikeudellisesta luonteesta ja sen vaikutuksesta unionin oikeusjärjestyksessä – ei mene sovellettavan unionin oikeuden, erityisesti EY 81 artiklan, edelle eikä sulje pois viimeksi mainitun soveltamista. Kun komission päätös, jolla todetaan unionin kilpailusääntöjen rikkominen, ei koske erityisesti Euroopan unionin ja kyseisen sopimuksen osapuolena olevan valtion väliseen kauppaan vaikuttavaa menettelytapaa vaan maailmanlaajuista menettelytapaa, joka vaikuttaa Euroopan markkinoihin, se ei kuulu unionin ja sopimuspuolena olevan valtion välisen Euro–Välimeri-sopimuksen soveltamisalaan eikä ole myöskään tämän sopimuksen vastainen. Komissio on tällaisessa päätöksessä käyttänyt toimivaltaansa ja soveltanut EY 81 artiklaa kilpailuun Euroopan talousalueen sisällä kohdistuvien vaikutusten osalta. Ei siis ole mitään syytä soveltaa Euro–Välimeri-sopimusta ja sen mekanismeja.

(ks. 210, 212, 213 ja 216 kohta)