UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (ensimmäinen jaosto)

17 päivänä toukokuuta 2013 (*)

Kilpailu – Kartellit tai muut yhteistoimintajärjestelyt – Aluksilla käytettävien siirtoletkujen Euroopan markkinat – Päätös, jolla todetaan EY 81 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan rikkominen – Hintojen vahvistaminen, markkinoiden jakaminen ja kaupallisesti arkaluonteisten tietojen vaihtaminen – Jatketun tai uusitun rikkomisen käsite – Vanhentuminen – Perusteluvelvollisuus – Yhdenvertainen kohtelu – Oikeusvarmuus – Sakot – Kilpailusääntöjen rikkomisen vakavuus ja kesto – Lieventävät seikat – Yhteistyö

Asiassa T‑154/09,

Manuli Rubber Industries SpA (MRI), kotipaikka Milano (Italia), edustajinaan asianajajat L. Radicati di Brozolo, M. Pappalardo ja E. Marasà,

kantajana,

vastaan

Euroopan komissio, asiamiehinään V. Di Bucci, S. Noë ja L. Prete,

vastaajana,

jossa on kyse ensisijaisesti [EY] 81 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan mukaisesta menettelystä (Asia COMP/39.406 – Aluksilla käytettävät siirtoletkut) 28.1.2009 tehdyn komission päätöksen K (2009) 428 lopullinen osittaista kumoamista koskevasta vaatimuksesta siltä osin kuin kyseinen päätös koskee kantajaa ja toissijaisesti kantajalle mainitulla päätöksellä määrätyn sakon kumoamista tai sen määrän olennaista alentamista koskevasta vaatimuksesta,

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (ensimmäinen jaosto),

toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja J. Azizi sekä tuomarit M. Prek ja S. Frimodt Nielsen (esittelevä tuomari),

kirjaaja: hallintovirkamies J. Weychert,

ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 26.4.2012 pidetyssä istunnossa esitetyn,

on antanut seuraavan

tuomion

 Tosiseikat

A       Aluksilla käytettävien öljylle tai kaasulle tarkoitettujen siirtoletkujen ala

1        Aluksilla käytettävillä siirtoletkuilla lastataan vähärikkistä raakaa kiviöljyä tai prosessoitua raakaöljyä sekä muita öljytuotteita offshore-laitoksista (esimerkiksi poijuista – jotka on tavallisesti ankkuroitu lähivesille ja joita käytetään öljytankkerien kiinnittäytymispaikkoina – tai uivista tuotanto-, varastointi- ja lastauslautoista – jotka ovat uivia säiliöjärjestelmiä, joita käytetään öljyn tai kaasun tuottamiseen lähellä olevalta lautalta, sen käsittelemiseen ja varastoimiseen siihen saakka, kunnes se lastataan uudelleen öljytankkeriin) säiliölaivoihin ja puretaan tämän jälkeen kyseiset tuotteet näistä aluksista offshore-laitoksiin (esim. poijuihin) tai kiinteälle maalle.

2        Aluksilla käytettäviä siirtoletkuja käytetään offshore – eli vedessä tai veden läheisyydessä – kun taas teollisia tai maalla käytettäviä siirtoletkuja käytetään kiinteällä maalla.

3        Kussakin aluksilla käytettävässä siirtoletkulaitteistossa on asiakkaiden erityistarpeiden mukaan tietty määrä vakioletkuja, erikoisletkuja, joiden kummassakin päässä on liitokset, ja lisälaitteita, kuten venttiileitä, päätepyörästö tai uiva koneisto. Käsiteltävässä asiassa ilmaisu ”aluksilla käytettävä siirtoletkut” kattaa nämä lisälaitteet.

4        Aluksilla käytettäviä siirtoletkuja käyttävät öljy-yhtiöt, poijujen valmistajat, satamaterminaalit, öljyteollisuus ja hallitukset, ja niitä ostetaan joko uusiin hankkeisiin tai varaosiksi.

5        Uusien hankkeiden osalta öljyterminaalit tai muut loppukäyttäjät antavat yleensä insinööritoimiston (josta käytetään myös nimeä ”kaluston valmistaja”, ”OEM-valmistaja” tai ”laitetoimittaja”) tehtäväksi valmistaa tai asentaa uudet öljyn jakelulaitteistot – esim. järjestelmät, jotka kiinnittyvät yhteen ainoaan kohtaan, tai uivat tuotantolautat – sekä varastointi- ja purkulaitteistot. Tällaisiin hankkeisiin laitetoimittaja ostaa aluksilla käytettävien siirtoletkujen koko laitteiston tuottajalta.

6        Sen jälkeen kun kyseiset aluksilla käytettävät siirtoletkut on asennettu, yksittäiset osat on korvattava yhdestä seitsemään vuoden kuluttua. Loppukäyttäjät ostavat usein suoraan aluksilla tarvittavat varasiirtoletkut (joista käytetään myös nimitystä ”varaosa-ala”). Joissakin tapauksissa loppukäyttäjät antavat kuitenkin ostot alihankkijan tehtäväksi ja keskittävät ostonsa tytäryhtiöille tai ulkopuolisille yrityksille. Varasiirtoletkujen myynti merkitsee suurempaa osaa aluksilla käytettävien siirtoletkujen maailmanmarkkinoista kuin uusien tuotteiden myynti.

7        Aluksilla käytettävien siirtoletkujen kysyntä riippuu suurilta osin öljyalan kehittymisestä ja erityisesti öljynporauksesta alueilla, jotka sijaitsevat kaukana kulutuspaikasta. Kysyntä on kasvanut ajan myötä. Se on jaksottaista ja tietyssä määrin yhteydessä öljyn hinnan kehittymiseen. Se alkoi olla huomattavaa 1960-luvun lopussa ja kasvoi 1970-luvun alkupuolella erityisesti Persianlahdella, Pohjanmerellä ja Pohjois-Afrikassa sijaitsevilta öljyntuotantoalueilta käsin. Kysyntä kasvoi 1980-luvun kuluessa Etelä-Amerikan kehittyvistä kansallisista öljy-yrityksistä käsin. Se siirtyi 1990-luvun lopussa Itä-Afrikan suuntaan.

8        Aluksilla käytettäviä siirtoletkuja valmistavat yritykset, jotka ovat tunnettuja renkaiden ja kumien valmistajina, tai jokin niiden ”spin-offeista”. Ne valmistetaan pyynnöstä asiakkaiden tarpeiden mukaisesti. Koska aluksilla käytettävien siirtoletkujen kysyntä on maantieteellisesti laajasti hajaantunutta, suurin osa kyseisten siirtoletkujen tuottajista käyttää huomattavaa määrää asiamiehiä, jotka erityisten markkinoiden osalta tarjoavat yleisiä markkinointipalveluja ja myyvät niiden tuotteita sellaisten tarjouspyyntöjen yhteydessä, jotka julkaistaan.

9        Aluksilla käytettäviä siirtoletkuja markkinoidaan koko maailmassa, ja tärkeimmät tuottajat toimivat kansainvälisellä tasolla. Kyseisiin siirtoletkuihin sovellettavissa lakisääteisissä vaatimuksissa ei ole olennaisia eroja eri maiden välillä, ja vaikka tekniset vaatimukset eroavatkin ympäristön ja käyttöolosuhteiden mukaan, tätä ei kuitenkaan mielletä esteenä aluksilla käytettävien siirtoletkujen myymiselle koko maailmassa.

10      Riidanalaisessa päätöksessä tarkastellun ajanjakson kuluessa kartelliin osallistuneet yritykset ovat myyneet Japanissa, Yhdistyneessä kuningaskunnassa, Italiassa ja Ranskassa valmistettuja aluksilla käytettäviä siirtoletkuja Euroopan unionin ja Euroopan talousalueen (ETA) eri maihin sijoittautuneille loppukäyttäjille ja laitetoimittajille. Vaikka suurimman osan aluksilla käytettävistä siirtoletkujärjestelmistä lopullisena määräpaikkana ovat muut kuin eurooppalaiset alueet, eräät maailman tärkeimmistä laitetoimittajista sijaitsevat sitä vastoin unionin ja ETA:n eri maissa.

B       Kantajan esittely

11      Kantaja Manuli Rubber Industries SpA (MRI) on yhtiö, joka suunnittelee, valmistaa ja myy koko maailmassa koneita ja nesteiden kuljettamiseen tarkoitettuja kumista tai metallista valmistettuja järjestelmiä ja komponentteja meriliikenteessä tai öljyntuotannossa käytettäville sovelluksille sekä korkeapainehydrauliikkajärjestelmille.

12      Kantaja on Manuli-konsernin kattoyhtiö. Sen kotipaikka on Milanossa (Italia).

13      Manuli perusti 2.12.1984 Uniroyal Manuli (USA) Inc. -nimisen yhtiön, joka sijoittautui Delawareen (Yhdysvallat) ja joka oli kokonaisuudessaan MRI:n omistuksessa. Kyseisen yhtiön nimeksi annettiin tämän jälkeen vuonna 1986 Uniroyal Manuli Rubber (USA) Inc., vuonna 1990 Manuli Rubber Industries (USA) Inc. ja tämän jälkeen vuonna 1997 Manuli Oil & Marine (USA) Inc. (jäljempänä MOM). Yhtiö purettiin 31.12.2006.

14      MOM:n perustamisesta lukien MOM on johtanut MRI:n aluksilla käytettävien siirtoletkujen myyntiä ja markkinointia kansainvälisellä tasolla.

15      [luottamuksellinen tieto](1).

16      [luottamuksellinen tieto].

17      [luottamuksellinen tieto].

18      Aluksilla käytettävien siirtoletkujen ala siirrettiin vuoden 2006 tammikuussa Ingénierie-nimisen yrityskonsernin valvontaan, ja MOM teki selkoa toiminnastaan kyseisen konsernin johtajalle.

19      MRI osti 1.1.2007 MOM:n purkamisen jälkeen aluksilla käytettäviin siirtoletkuihin liittyvän operatiivisen toiminnan.

C       Hallinnollinen menettely

20      Sen jälkeen kun Yhdysvaltain oikeusviranomaiset sekä Japanin ja Yhdistyneen kuningaskunnan kilpailuviranomaiset olivat aloittaneet tutkinnan samankaltaisten tosiseikkojen osalta, [luottamuksellinen tieto] vetosi sakoista vapauttamisesta ja sakkojen lieventämisestä kartelleja koskevissa asioissa annetun komission tiedonannon (EUVL 2006, C 298, s. 17; jäljempänä yhteistyötiedonanto) mukaiseen sakoista vapauttamista tai niiden lieventämistä koskevaan ohjelmaan ja teki 20.12.2006 Euroopan yhteisöjen komissiolle immuniteettihakemuksen ilmoittamalla aluksilla käytettävien siirtoletkujen markkinoilla olevasta kartellista.

21      Komissio aloitti siis tutkinnan EY 81 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan rikkomisesta, ja se teki 2.5.2007 joukon tarkastuksia Parker ITR:n, muiden asianomaisten tuottajien sekä [luottamuksellinen tieto] ja W:n luona.

22      MRI, Parker ITR ja Bridgestone tekivät komissiolle sakoista vapauttamista tai niiden lieventämistä koskevat hakemukset 4.5., 17.7. ja 7.12.2007.

23      Komissio antoi 28.4.2008 väitetiedoksiannon, jonka se antoi asianomaisten eri yhtiöiden tiedoksi 29.4.–1.5.2008.

24      Kaikki kyseessä olevat yhtiöt vastasivat väitetiedoksiantoon asetetuissa määräajoissa ja pyysivät [luottamuksellinen tieto]/DOM:ia, ContiTech AG:ta ja Continental AG:ta lukuun ottamatta saada tulla kuulluiksi kuulemistilaisuudessa, joka järjestettiin 23.7.2008.

D       Riidanalainen päätös

25      Komissio teki 28.1.2009 päätöksen K (2009) 428 lopullinen [EY] 81 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan mukaisesta menettelystä (Asia COMP/39.406 – Aluksilla käytettävät siirtoletkut) (jäljempänä riidanalainen päätös). Riidanalaisesta päätöksestä ilmenee, että

–        päätös on osoitettu 11 yhtiölle, joihin myös kantaja kuuluu

–        päätöksessä kyseessä olevat yhtiöt ovat toisinaan erilaisia menettelytapoja noudattaen osallistuneet yhtenä kokonaisuutena pidettävään monitahoiseen kilpailusääntöjen rikkomiseen, jonka tavoitteena on ollut

–        tarjouspyyntöjen jakaminen

–        hintojen vahvistaminen

–        kiintiöiden vahvistaminen

–        myyntiehtojen laatiminen

–        markkinoiden jakaminen maantieteellisin perustein

–        hintoja, myyntimääriä ja tarjouspyyntöjä koskevien arkaluonteisten tietojen vaihtaminen

–        kartelli on aloitettu viimeistään 1.4.1986 (vaikka onkin todennäköistä, että sen juuret juontavat 1970-luvun alkupuolelle) ja se on päätetty 2.5.2007

–        kartellin toiminta on tiettyjen yhtiöiden osalta ollut 13.5.1997–11.6.1999 ja toisten yhtiöiden osalta 13.5.1997–9.5.2000 vähäisempää ja sen jäsenten välillä on ollut kahnauksia; komission mukaan tämä ei kuitenkaan ole johtanut kilpailusääntöjen rikkomisen todelliseen keskeytymiseen; kartellin järjestelmällinen rakenne on näet palautettu täysin ennalleen vuoden 1999 kesäkuusta alkaen samojen menettelytapojen mukaisesti ja samojen osallistujien kanssa, lukuun ottamatta kantajaa, joka liittyi täysimääräisesti kartelliin jälleen 9.6.2000; on siis ollut syytä katsoa, että tuottajat ovat syyllistyneet yhtenä kokonaisuutena pidettävään jatkettuun kilpailusääntöjen rikkomiseen 1.4.1986 ja 2.5.2007 välisenä aikana tai ainakin yhtenä kokonaisuutena pidettävään uusittuun kilpailusääntöjen rikkomiseen, jos kaikesta huolimatta olisi katsottava, että kartelli on ollut keskeytyksissä; 13.5.1997 ja kantajan osalta 11.6.1999 välistä ajanjaksoa ei kuitenkaan ole otettu huomioon sakkoa laskettaessa, koska näyttöä rikkomisesta kyseisen ajanjakson osalta on olemassa ainoastaan rajoitetusti

–        kantajan on katsottu osallistuneen kilpailusääntöjen rikkomiseen 1.4.1986–1.8.1992 ja 3.9.1996–2.5.2007

–        asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaisesti määrättävien sakkojen laskennasta annetuissa suuntaviivoissa (EUVL 2006, C 210, s. 2; jäljempänä suuntaviivat) vahvistettujen perusteiden mukaisesti kullekin yhtiölle määrättävän sakon perusmäärä on määritetty seuraavasti:

–      komissio on nojautunut kunkin yhtiön vuosittaisen maailmanlaajuisen myynnin keskiarvoon ajanjaksolla 2004–2006 lukuun ottamatta Yokohama Rubberia, jonka osalta se on ottanut huomioon ajanjakson 2003–2005; komissio on tässä yhteydessä ottanut huomioon ETA:an sijoittautuneilta ostajilta laskutetun myynnin

–      komissio on määrittänyt kunkin yhtiön merkityksellisen myynnin soveltamalla niiden maailmanlaajuista markkinaosuutta kokonaismyyntiin ETA:n alueella suuntaviivojen 18 kohdan mukaisesti

–      se on ottanut jälkimmäisestä arvosta huomioon 25 prosenttia (eikä suuntaviivojen mukaista enintään 30 prosenttia) rikkomisen vakavuuden perusteella

–      se on kertonut näin saadun määrän niiden vuosien lukumäärällä, joina kukin yhtiö on osallistunut rikkomiseen

–      se on suuntaviivojen 25 kohdan mukaisesti vahvistanut lopuksi ennalta ehkäisevästi lisämäärän, jonka suuruus on 25 prosenttia merkityksellisestä myynnistä

–      komissio on tämän jälkeen ottanut huomioon raskauttavia seikkoja Parker ITR:n ja Bridgestonen osalta ja hylännyt kaikki lieventävät seikat muiden yhtiöiden osalta

–      komissio on lopuksi alentanut yhteistyötiedonannon perusteella [luottamuksellinen tieto] sakon määrää (100 prosenttia) ja MRI:n sakon määrää (30 prosenttia) mutta hylännyt Bridgestonen ja Parker ITR:n tekemät sakon alentamista koskevat pyynnöt.

26      [luottamuksellinen tieto].

27      MRI:n osalta ei otettu huomioon mitään lieventävää seikkaa.

28      Sille myönnettiin kuitenkin 30 prosentin suuruinen alennus sakosta yhteistyötiedonannon perusteella, minkä jälkeen sille määrätyn sakon määrä oli siis 4 900 000 euroa.

 Asian käsittelyn vaiheet ja asianosaisten vaatimukset

29      Kantaja nosti nyt käsiteltävänä olevan kanteen unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 10.4.2009 jättämällään kannekirjelmällä.

30      Koska yksi ensimmäisen jaoston jäsenistä oli estynyt osallistumasta asian käsittelyyn, unionin yleisen tuomioistuimen puheenjohtaja nimitti unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 32 artiklan 3 kohdan mukaisesti toisen tuomarin jaoston täydentämiseksi.

31      Unionin yleinen tuomioistuin (ensimmäinen jaosto) päätti esittelevän tuomarin kertomuksen perusteella aloittaa suullisen käsittelyn, ja se kehotti asianosaisia työjärjestyksen 64 artiklan mukaisina prosessinjohtotoimina toimittamaan tiettyjä asiakirjoja ja esitti niille kirjallisia kysymyksiä. Asianosaiset noudattivat tätä pyyntöä.

32      Kantaja esitti 25.4.2012 päivätyllä kirjeellä pyynnön siitä, että suullinen käsittely järjestettäisiin suljetuin ovin.

33      Asianosaisten lausumat ja niiden vastaukset unionin yleisen tuomioistuimen esittämiin suullisiin kysymyksiin kuultiin 26.4.2012 pidetyssä istunnossa.

34      Kantaja peruutti tässä tilaisuudessa pyyntönsä asian käsittelemisestä suljetuin ovin.

35      Kantaja vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

–        ensisijaisesti

–        kumoaa riidanalaisen päätöksen 1 artiklan siltä osin kuin siinä todetaan, että se on osallistunut yhtenä kokonaisuutena pidettävään jatkettuun rikkomiseen aluksilla käytettävien siirtoletkujen markkinoilla 1.4.1986–1.8.1992 ja 3.9.1996–2.5.2007 etenkin 3.9.1996 ja 9.5.2000 välisen ajanjakson osalta

–        kumoaa riidanalaisen päätöksen 2 artiklan siltä osin kuin siinä määrätään sille 4 900 000 euron suuruinen sakko

–        hylkää kaikki vastakkaiset väitteet ja vaatimukset

–        toissijaisesti

–        alentaa EY 229 artiklan perusteella sille riidanalaisen päätöksen 2 artiklassa määrätyn 4 900 000 euron suuruisen sakon määrää

–        velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

36      Komissio vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

–        hylkää kanteen

–        velvoittaa kantajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

 Oikeudellinen arviointi

A       Kumoamisvaatimukset

37      Kantaja esittää kumoamiskanteensa tueksi kolme kanneperustetta.

38      Ensimmäinen kanneperuste koskee rikkomisen virheellistä luonnehtimista ja EY 253 artiklan rikkomista.

39      Toinen kanneperuste koskee rikkomisen kestoa määritettäessä tehtyjä eri arviointivirheitä sekä EY 81 ja EY 253 artiklan sekä [EY] 81 ja [EY] 82 artiklassa vahvistettujen kilpailusääntöjen täytäntöönpanosta 16.12.2002 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1/2003 (EYVL 2003, L 1, s. 1) 2 artiklan rikkomista.

40      Se jakautuu kuuteen osaan, jotka koskevat komission huomioon ottamien todisteiden arvioinnissa tapahtuneita virheitä (ensimmäinen osa), sitä, ettei komissio ole esittänyt näyttöä, joka sen olisi pitänyt esittää (toinen osa), sitä, että kantaja on esittänyt vastakkaiset todisteet ja toisen uskottavan selityksen (kolmas osa), yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamista ja perustelujen puuttumista MRI:n käyttäytymistä vuoden 1996 syyskuun ja vuoden 1997 toukokuun välisenä aikana ja sen käyttäytymistä vuoden 1997 toukokuun ja vuoden 2000 toukokuun välisenä aikana verrattaessa tehtyjen arviointivirheiden vuoksi (neljäs osa), sitä, että ne yksittäiset erilliset rikkomiset, joihin on mahdollisesti syyllistytty vuosien 1996 ja 2000 välisenä aikana, olisi pitänyt katsoa vanhentuneiksi (viides osa), ja sitä, että MRI:n sakoista vapauttamista tai niiden lieventämistä koskevan ohjelman yhteydessä toimittamien asiakirjojen käyttäminen sen osoittamiseksi, että kilpailusääntöjä on rikottu 3.9.1996 ja 13.5.1997 välisenä aikana, on ristiriidassa yhteistyötiedonannon kanssa ja sillä loukataan sen perusteltua luottamusta (kuudes osa).

41      Kolmas kanneperuste jakautuu viiteen osaan, jotka koskevat rikkomisen vakavuuden arvioinnissa tapahtunutta virhettä ja yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamista (ensimmäinen osa), sakkoa rikkomisen keston perusteella laskettaessa tapahtunutta virhettä ja luottamuksensuojan periaatteen loukkaamista (toinen osa), sakon määrän virheellistä korottamista ennalta ehkäisevästi sekä perusteluvelvollisuuden noudattamatta jättämistä ja yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamista (kolmas osa), lieventävien seikkojen virheellistä huomioon ottamatta jättämistä ja perusteluvelvollisuuden noudattamatta jättämistä (neljäs osa) ja sakon määrän riittämätöntä alentamista yhteistyön vuoksi sakoista vapauttamista tai niiden lieventämistä koskevan ohjelman yhteydessä (viides osa).

42      Ensimmäistä kanneperustetta sekä toisen kanneperusteen kuutta osaa on tutkittava yhdessä.

B       Ensimmäinen kanneperuste, joka koskee rikkomisen virheellistä luonnehtimista ja EY 253 artiklan rikkomista, ja toinen kanneperuste, joka koskee rikkomisen kestoa määritettäessä tapahtuneita ilmeisiä arviointivirheitä sekä EY 81 ja EY 253 artiklan sekä asetuksen N:o 1/2003 2 artiklan rikkomista

1.     Riidanalainen päätös

43      Ensimmäisen kanneperusteen osalta riidanalaisen päätöksen 412 perustelukappaleesta ilmenee, että komissio katsoi MRI:n keskeyttäneen osallistumisensa kartelliin 1.8.1992–3.9.1996, että 1.4.1986 ja 1.8.1992 välisen ajanjakson, jolloin kilpailusääntöjä on rikottu, voitiin katsoa vanhentuneen, ja että komissio päätti näin ollen jättää määräämättä MRI:lle sakkoa tuon saman ajanjakson osalta. Riidanalaisen päätöksen 1 artiklasta seuraa lisäksi, että komissio katsoi, että 1.4.1986–2.5.2007 oli syyllistytty jatkettuun rikkomiseen, johon MRI oli osallistunut 1.4.1986–1.8.1992 ja 3.9.1996–2.5.2007, ja riidanalaisen päätöksen 187, 201–208 ja 446–448 perustelukappaleesta seuraa, että ajanjakso, jolloin kilpailusääntöjä on rikottu ja jonka komissio on ottanut huomioon sakon laskemiseksi, kesti päivämäärästä 3.9.1996 päivämäärään 13.5.1997 ja päivämäärästä 9.5.2000 päivämäärään 2.5.2007, koska 13.5.1997 ja 9.5.2000 välistä ajanjaksoa pidettiin kantajan osalta kartellin rajoitettuna toimintajaksona, josta ei ollut perusteltua määrätä sakkoa.

44      Toisen kanneperusteen osalta riidanalaisen päätöksen 141–147 perustelukappaleesta ilmenee, että komissio on nojautunut eri asiakirjoihin, joista eräät ovat MRI:n sakoista vapauttamista tai niiden alentamista koskevan hakemuksensa yhteydessä toimittamia sisäisiä muistiinpanoja (riidanalaisen päätöksen 143–145 perustelukappale), ja katsonut, että MRI oli liittynyt uudelleen aktiivisesti kartelliin 3.9.1996 lukien.

45      Riidanalaisen päätöksen 148–187 perustelukappaleessa esitetään lisäksi todisteet, joihin kuuluu useita MRI:n sakoista vapauttamista tai niiden alentamista koskevan hakemuksensa yhteydessä toimittamia asiakirjoja ja joihin komissio on nojautunut katsoakseen, että kartellilla oli ollut 13.5.1997 ja vuoden 1999 toukokuun välisenä aikana rajoitettu toimintajakso, jonka kuluessa oli käyty yhteydenpitoa, johon kantaja oli osallistunut ja jonka tavoitteena oli etenkin kartellin käynnistäminen uudelleen ja kartellin eri jäsenten osallistumista koskevien edellytysten neuvotteleminen. Komissio on kuitenkin katsonut, että kun otetaan huomioon kartellin jäsenten toiminnan rajallisuus, niille ei ollut määrättävä mitään sakkoa kyseisen ajanjakson osalta, joka jatkui MRI:n osalta 9.5.2000 saakka (riidanalaisen päätöksen 447 perustelukappale).

46      Riidanalaisen päätöksen 289–307 perustelukappaleessa esitetään tämän jälkeen ne syyt, joiden vuoksi komissio katsoi, että rikkominen oli jatkettu tai toissijaisesti uusittu siitä huolimatta, että kartellin toiminta oli sen mukaan ollut rajoitettua 13.5.1997 ja vuoden 1999 toukokuun välisenä aikana eikä kyseisen ajanjakson osalta ollut tarvetta määrätä sakkoa.

47      Riidanalaisen päätöksen 480–488 perustelukappaleessa esitetään lopuksi ne syyt, joiden vuoksi komissio alensi MRI:n sakkoa 30 prosentilla yhteistyötiedonannon perusteella mutta hylkäsi MRI:n väitteet, joilla pyrittiin siihen, että sitä vastaan ei kyseisen tiedonannon 26 kohdan perusteella käytettäisi niitä todisteita, jotka se oli toimittanut komissiolle vuosien 1996 ja 1997 välisen ajanjakson osalta.

2.     Asianosaisten lausumat

a)     Ensimmäinen kanneperuste

48      Kantaja katsoo, että koska komissio myönsi ensinnäkin, että se oli vetäytynyt kartellista 1.8.1992–3.9.1996, toiseksi, että kyse on sen kartelliin osallistumisen todellisesta keskeytymisestä eikä lykkääntymisestä, siten kuin oikeuskäytännössä tehdään ero näiden kahden käsitteen välillä (riidanalaisen päätöksen 129, 130 ja 402 perustelukappale), ja kolmanneksi, että siihen oli siis sovellettava vanhentumissäännöksiä vuotta 1992 aikaisemman ajanjakson osalta (riidanalaisen päätöksen 412 perustelukappale), eikä kyseistä ajanjaksoa siis saanut ottaa huomioon sakon määrän laskemiseksi, joten komissio ei voinut päättää samanaikaisesti, että kantaja oli osallistunut monitahoiseen ja jatkettuun rikkomiseen 1.4.1986–2.5.2007, mikä olisi ristiriidassa asetuksen N:o 1/2003 25 artiklan 2 kohdan säännösten kanssa. Ajanjaksoa sen jälkeen, kun se liittyi uudelleen kartelliin, ei siis voida pitää uutena ja aikaisemmasta rikkomisesta erillisenä rikkomisena.

49      Kantaja riitauttaa lisäksi sen, että komissio on päättänyt soveltaa siihen vanhentumisaikaa ”harkinnanvaraisesti”, kuten tämä väittää (riidanalaisen päätöksen 412 perustelukappale).

50      Tällainen perustelu on lisäksi sen mukaan ristiriitainen ja siihen liittyy aukkoja.

51      Kantaja on lisäksi sitä mieltä, että kun otetaan huomioon tämä sen kartelliin osallistumisen keskeytyminen, sen tilannetta ei voida verrata muiden kartellin jäsenten tilanteeseen.

52      Komissio kiistää nämä väitteet ja huomauttaa, ettei sillä ollut velvollisuutta todeta vanhentumista ja että se on tämän vuoksi vain ilmoittanut, että vanhentuminen saattaa tulla kyseeseen.

b)     Toinen kanneperuste

 Ensimmäinen osa

53      Kantaja väittää, että komissio on päätelläkseen sen osallistuneen rikkomiseen ajanjaksolla 1996–2000 nojautunut tiettyihin asiakirjoihin, jotka paljastivat sen ja sen kilpailijoiden olleen yhteydessä toisiinsa ja joissa todetaan, että ”[se] on vuoden 1996 lopussa ryhtynyt jälleen sovittamaan yhteen tiettyjä tarjouksia aluksilla käytettävistä siirtoletkuista kartellin jäsenten kanssa” (riidanalaisen päätöksen 141 perustelukappale) ja että kyseisenä ajanjaksona se on ”käyttänyt hyödykseen markkinoiden osalta vaihdettuja kattavia tietoja valvoakseen tarjouskilpailujen jakamisesta kartellin jäsenten kesken tehtyjen sopimusten noudattamista” (riidanalaisen päätöksen 147 perustelukappale).

54      Kantajan mukaan niiden todisteiden perusteella, joihin komissio nojautuu [luottamuksellinen tieto], ei voida kuitenkaan tehdä tällaista päätelmää, ja se riitauttaa sen, miten komissio on tarkastellut ja tulkinnut näitä todisteita, olettaen, että komissio voi pätevästi nojautua seikkoihin, jotka kantaja on sille itse toimittanut sakoista vapauttamista tai niiden lieventämistä koskevan ohjelman yhteydessä, osoittaakseen kantajan osallistumisen kartelliin sen 3.9.1996 ja 13.5.1997 välisen ajanjakson osalta, joka otettiin huomioon sille määrätyn sakon laskemiseksi.

55      Komissio kiistää nämä väitteet ja täsmentää kantajan myöntäneen useaan kertaan kirjelmissään, että tällä on ollut lukuisia kiellettyjä yhteydenottoja kilpailijoihinsa vuosina 1997–2000, vaikka tämä pyrkiikin vähättelemään niiden ulottuvuutta ja merkitystä.

 Toinen osa

56      Kantaja väittää, etteivät komission esittämät todisteet ole riittäviä osoittamaan sen osallistuneen ”ex novo” yhteiseen suunnitelmaan asianomaisen ajanjakson aikana. Sen mukaan komission on kuitenkin näytettävä toteen, että se on osallistunut uuteen rikkomiseen, koska se oli lähtenyt kokonaan kartellista vuonna 1992 ja koska rikkominen oli vanhentunut vuotta 1992 aikaisemman ajanjakson osalta. Komissio ei siis voinut tyytyä indisioihin, joiden nojalla se oletti kantajan osallistumisen jatkuneen. Se on kuitenkin tehnyt juuri näin nojautumalla virheellisesti näkemykseen, jonka mukaan rikkominen oli jatkettu vuodesta 1986 lukien.

57      Kantaja katsoo lisäksi, että komission keräämät indisiot osoittavat joka tapauksessa sen kieltäytyneen nimenomaisesti vastaamasta myöntävästi muiden kartellin osallistujien esittämiin yhteistyöehdotuksiin.

58      Komissio kiistää nämä väitteet.

 Kolmas osa

59      Ensinnäkin kantaja yhtäältä kiistää jättäneensä antamatta komission esittämille todisteille muuta uskottavaa selitystä kuin kollusiiviseen sopimukseen osallistuminen (riidanalaisen päätöksen 142 perustelukappale) ja toisaalta riitauttaa komission näkemyksen, jonka mukaan rikkominen voidaan päätellä pelkistä olettamista silloin, kun laittomat tietojenvaihdot ja yhteydenpidot kilpailijoiden kanssa on näytetty toteen, sillä seurauksella, että tämän jälkeen yrityksen on esitettävä muu uskottava selitys (riidanalaisen päätöksen 262 perustelukappale).

60      Kantaja katsoo näet esittäneensä toisen selityksen, joka ei ole pelkästään uskottava vaan jota myös eri todisteet tukevat – ensimmäinen [luottamuksellinen tieto] suullisesti esittämä lausuma – ja jonka perusteella voidaan katsoa, ettei se ollut osallistunut kartelliin 3.9.1986–9.5.2000 ja että se on liittynyt siihen uudelleen vasta kyseisestä päivästä lukien.

61      Kantaja väittää tästä, että komission riidanalaisessa päätöksessä mainitsemat asiakirjat osoittavat, että yhteydenotot olivat todellisuudessa tulosta muiden yritysten yrityksistä saada se vakuuttuneeksi siitä, että sen on liityttävä kartelliin, ja toimivat todisteena yhden sen johtajien strategiasta, jossa ”ollaan olevinaan jollain tavalla taipuvaisia tekemään yhteistyötä kilpailijoiden kanssa”, jotta näitä ei rohkaista panemaan täytäntöön sellaisia yhdenmukaistettuja boikotointitoimia, jotka olisivat saattaneet osoittautua sen kannalta vaarallisiksi, kuten esimerkiksi Dunlopin ja Bridgestonen toteuttamat toimet, ja jatketaan samalla kilpailun kannalta itsenäistä tai jopa hyökkäävää toimintaa markkinoilla.

62      Kantaja väittää toiseksi, että komissio on virheellisesti jättänyt ottamasta huomioon tätä selitystä tukevat eri asiakirjat ja ettei tämä ole hyväksynyt niiden todistusvoimaa.

63      Kantaja katsoo tästä, että samalla kun komissio myöntää, että kysymyksessä olevat asiakirjat ”vahvistavat – – että [se] ei kuulunut seuran viralliseen rakenteeseen ennen kyseistä päivämäärää [9.5.2000]”, se toteaa kuitenkin, että niillä ”ei kumota sitä – – päätelmää, jonka mukaan [sillä] on ollut edelleen erityistä laitonta yhteydenpitoa muihin kartellin jäseniin, jotka olivat saattaneet sen ajan tasalle vireillä olleesta yhteistyöstä”, ja että kyseinen yhteydenpito koski ”yhteistyötä aluksilla käytettävien siirtoletkujen markkinoilla”, minkä johdosta komissio katsoi, että myös se oli osallistunut konserniin vuoden 1997 ja 9.5.2000 välisenä aikana (riidanalaisen päätöksen 146, 209 ja 210 perustelukappale).

64      Kantajan mielestä komissio näyttää siis nojautuvan oikeuskäytäntöön, jonka mukaan se, että kaikilla kartellin jäsenillä on ollut oma niille ominainen asemansa, kun ne ovat omaksuneet menettelytavan, joka sisältää ainoastaan tiettyjä rikkomisen muodostavia tekijöitä, ei sulje pois kaikkien näiden yritysten vastuuta kilpailusääntöjen rikkomisesta kokonaisuudessaan muiden osallistujien toteuttamat toimet mukaan lukien (riidanalaisen päätöksen 284–288 perustelukappale).

65      Se katsoo, ettei kyseistä oikeuskäytäntöä voida soveltaa käsiteltävässä asiassa, koska se koskee sellaisten yritysten kartelliin osallistumisen toteennäyttämistä, joiden läsnäolo kokouksissa, jotka on järjestetty kilpailua rajoittavien sopimusten tekemiseksi, on osoitettu, ja jotka eivät ole ilmoittaneet kyseessä olevalle kartellille olevansa asiasta eri mieltä.

66      On näet selvää, että se lähti kartellista vuonna 1992, ja yhteydenpitoa vuosien 1996 ja 2000 välillä on siis arvioitava sen mukaan, miten sillä voidaan osoittaa liittyminen uudelleen yhteiseen suunnitelmaan.

67      Komissio ei siis voi tyytyä esittämään pelkkiä olettamia.

68      Kantaja esittää lisäksi, että oikeuskäytännön mukaan ei ole riittävää, että todistaakseen sen liittyneen kartellin muiden jäsenten noudattamaan yhteiseen suunnitelmaan komissio näyttää toteen, että se oli tietoinen kartellin olemassaolosta tai että se pyrki yleiseen tavoitteeseen rajoittaa kilpailua aluksilla käytettävien siirtoletkujen markkinoilla – minkä se joka tapauksessa kiistää, – vaan on myös osoitettava, että sen käyttäytyminen ”liittyi läheisesti” ”[toimien] toteuttajien haluamien kilpailunvastaisten vaikutusten toteuttamiseen sellaisen kokonaissuunnitelman puitteissa, jolla on yksi ainoa tavoite”. Kantajan mukaan asiakirjat, joihin komissio nojautuu, osoittavat kuitenkin todellisuudessa, että sen lisäksi, että kantajalla ei ollut mitään aikomusta liittyä muiden tuottajien noudattamaan yhteiseen suunnitelmaan, se jopa toimi mieluummin vastakkaisella tavalla mutta pyrki kuitenkin samalla ymmärrettävästi välttämään kilpailijoidensa vastatoimet, koska kilpailijat saattoivat toimia yhdenmukaisesti sulkeakseen sen pois markkinoilta tai aiheuttaakseen sille vakavaa vahinkoa.

69      Kantaja katsoo lisäksi, että komissio on unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön vastaisesti jättänyt ottamasta huomioon sitä, että arvioitaessa yrityksen todellista osallistumista kartelliin merkityksellistä on kartellin jäsenten tietoisuus siitä, että kysymyksessä oleva yritys kuuluu kartelliin tai että se on sen ulkopuolella. Se katsoo kuitenkin osoittaneensa, että se on kilpailijoiden aloitteesta tapahtuneessa yhteydenpidossaan niiden kanssa hylännyt aina nimenomaisesti kaikki yhteistyöehdotukset, vaikkakin hypoteettisesti ja tulevaisuutta ajatellen, ja että kilpailijoilla itsellään oli selvä mielikuva siitä, että se ei tosiasiassa ollut tietoinen niiden kokonaissuunnitelmasta.

70      Kantaja kiistää lopuksi sen, että sen esittämillä todisteilla olisi pienempi todistusarvo kuin komissio esittämillä, ja katsoo, että komission tekemä erottelu seuran virallisen rakenteen ja kyseisen rakenteen ulkopuolella osallistumisen välillä on virheellinen, koska kyseistä erottelua ei voida tehdä niiden seuran jäsenten osalta, jotka olivat tietoisia ainoastaan virallisesta rakenteesta. Juuri tästä syystä seuran muut jäsenet katsoivat sen mukaan, ettei se kuulunut seuraan.

71      Komissio kiistää nämä väitteet.

 Neljäs osa

72      Kantaja toteaa komission katsoneen, ettei sille ollut määrättävä seuraamusta 13.5.1997 ja 9.5.2000 välisen ajanjakson osalta, kun otetaan huomioon se, ettei kartelli ollut silloin niin vakava ja vahva. Komissio on siis määrännyt sille seuraamuksen ainoastaan vuosien 1996 ja 1997 väliseltä ajanjaksolta. Kantajan mukaan sen käyttäytyminen ei kuitenkaan muuttunut vuosien 1996 ja 2000 välillä, mikä sen mukaan ilmenee niistä asiakirjoista, joihin se on vedonnut aikaisemmin toisen kanneperusteen yhteydessä, koska vuoden 1996 syyskuun ja vuoden 1997 toukokuun välistä ajanjaksoa koskevat todisteet eivät olleet ratkaisevampia kuin vuoden 1997 toukokuun ja vuoden 1999 kesäkuun välistä ajanjaksoa koskevat todisteet. Vuoden 1996 syyskuun ja vuoden 1997 toukokuun välisen ajanjakson osalta ei siis olisi pitänyt määrätä mitään seuraamusta.

73      Se katsoo lisäksi, että komission päättelyn ja päätelmien epäjohdonmukaisuutta osoittaa se, että sille ei muista yrityksistä poiketen määrätty seuraamusta vuoden 1999 kesäkuun ja vuoden 2000 toukokuun välisen ajanjakson osalta, koska sen osallistumista kartelliin ei pidetty vakavana, vaikka muille yrityksille onkin määrätty seuraamus kyseisen ajanjakson osalta.

74      Komissio kiistää nämä väitteet.

 Viides osa

75      Ensinnäkin kantaja väittää, että riippumatta siitä, luonnehditaanko kartelli sopimukseksi vai yhdenmukaistetuksi menettelytavaksi, sen ja sen kilpailijoiden välillä vuoden 1996 ja 2000 välisen ajanjakson aikana olleet yhteydenotot ja tietojenvaihdot ovat tapahtuneet sen kartellin mekanismin ulkopuolella, johon muut yritykset osallistuivat.

76      Sen mukaan on niin, että vaikka kyseinen käyttäytyminen voisikin merkitä EY 81 artiklan rikkomista, se eroaa kuitenkin luonteeltaan ja vakavuudeltaan kartelliin osallistumisesta, koska se ei ole sidoksissa kartellin yhteen ainoaan tavoitteeseen, eikä komissio ole pystynyt osoittamaan, että tilanne olisi toisin.

77      Näitä käyttäytymisiä on siis ainakin tarkasteltava erillisinä ja selvästi erottuvina vaiheina EY 81 artiklan rikkomisesta, ja arvioitava erillään siitä rikkomisesta, johon kantaja syyllistyi vuosina 1986–1992, sekä sen liittymisestä kartelliin uudelleen vuodesta 2000 lukien.

78      Tästä seuraa sen mukaan, että koska kyseiset rikkomiset eivät kuulu yhtenä kokonaisuutena pidettävään jatkettuun tai uusittuun rikkomiseen, ne on – olettaen, että ne näytetään toteen – suoritettu loppuun samalla hetkellä, kun niihin on ryhdytty. Kunkin niiden osalta on kulunut yli viisi vuotta sen ajankohdan, jolloin niihin syyllistyttiin, ja sen ajankohdan välillä, jolloin komissio ryhtyi niiden osalta toimenpiteisiin, joten ne ovat joka tapauksessa vanhentuneet asetuksen N:o 1/2003 25 artiklan 1 kohdan b alakohdan perusteella.

79      Toiseksi kantaja väittää, että kun otetaan huomioon se, että keskeytyminen niiden tekojen välillä, joihin on syyllistytty ennen vuotta 1992, ja niiden tekojen välillä, joihin on syyllistytty vuodesta 2000 lukien, on kestänyt kahdeksan vuotta, näitä tekoja ei voida pitää ajallisesti riittävän läheisinä sen osoittamiseksi, että kartelli olisi keskeytymätön.

80      Näin on kantajan mukaan lisäksi myös siinä tilanteessa, että keskeytyminen olisi kestänyt ainoastaan neljä vuotta (1992–1996).

81      Kantaja väittää kolmanneksi, että se on joka tapauksessa päättänyt osallistumisensa kartelliin vuonna 1992 ja että kyse on siis sen osallistumisen keskeytymisestä eikä lykkääntymisestä, minkä komissio, jonka mukaan vuotta 1992 aikaisemmat teot olivat vanhentuneet, on lisäksi tunnustanut.

82      Tästä seuraa neljänneksi, että kun komissio myönsi, että vuoden 1992 keskeytyminen saattoi johtaa vanhentumiseen, se ei voinut jättää kyseistä kysymystä avoimeksi ja väittää, että se, ettei seuraamusta määrätty aikaisemman ajanjakson osalta, oli ainoastaan tulosta sen harkintavallan käyttämisestä. Tästä seuraa niiden perustelujen puuttuminen, joista rikkomisen luonnehtiminen riippuu.

83      Kantaja väittää lopulta viidenneksi, ettei komissio ole esittänyt mitään todistetta, jolla osoitettaisiin, että se on omaksunut yhden niistä menettelytavoista, jotka riidanalaisen päätöksen (300 perustelukappale) mukaan osoittavat kartellin jatkuneen vuosien 1996–1997 ja 2000 välillä.

84      Se väittää, ettei se ole osallistunut mihinkään kokoukseen muiden kartellin jäsenten kanssa, ettei se ole toimittanut mitään tietoja koordinaattorille tulevista tarjouskilpailuista, ettei se ole osallistunut keskusteluihin voittajien nimeämistä koskevista ehdotuksista väitettyjen kokonaisvaltaisten sopimusten mukaisesti ja ettei sille ole määrätty mitään seuraamusta siitä, ettei se ole noudattanut väitettyjä ennakkosopimuksia.

85      Komissio ei siis ole osoittanut, että kantaja olisi liittynyt uudelleen kartelliin edes rajoitetusti vuosien 1996 ja 2000 välisen ajanjakson aikana.

86      Komissio kiistää nämä väitteet.

 Kuudes osa

87      Kantaja toteaa, että se on itse toimittanut sakoista vapauttamista tai niiden lieventämistä koskevan ohjelman yhteydessä kaikki ne todisteet – lukuun ottamatta yhtä eli [luottamuksellinen tieto] – joita komissio on käyttänyt osoittaakseen kantajan syyllisyyden 3.9.1996 ja 13.5.1997 välisen ajanjakson aikana, ja laskeakseen tämän jälkeen sille määrätyn sakon määrän.

88      Kantaja täsmentää, että komissio on siten pidentänyt huomattavasti rikkomisen kestoa, mikä on ilmennyt sakon määrän merkittävänä korotuksena (riidanalaisen päätöksen 243 ja 448 perustelukappale).

89      Kantaja toteaa vielä tehneensä yhteistyötä hallinnollisessa tutkinnassa ja se on mielestään oikeutettu katsomaan, ettei tästä voi aiheutua sille vahinkoa. Komissio on sen mukaan käyttänyt tämän yhteistyön tuloksia määrätäkseen kantajalle seuraamuksen, vaikka sillä ei ollut mitään todisteita riidanalaisen ajanjakson osalta ennen kuin kantaja toimitti ne sille. Komissio on siten loukannut sen perusteltua luottamusta.

90      Kantaja riitauttaa lisäksi sen komission tulkinnan, jonka mukaan sakon määrän alentamista ja osittaista immuniteettia ei voida myöntää samanaikaisesti yhteistyötiedonantoa sovellettaessa.

91      Komission mukaan kantajan väitteet koskevat todellisuudessa sakon määrän laskentaa eivätkä rikkomisen kiistämistä.

92      Se väittää lisäksi voivansa käyttää milloin tahansa yhteistyötiedonannon yhteydessä toimitettuja asiakirjoja rikkomisen toteamiseksi.

93      Komissio väittää, että kantaja on saanut hyvityksen yhteistyöstään sillä, että sen sakkoa on alennettu 30 prosentilla, mikä teoreettisesti on paljon suurempi alennus kuin mikä osittaisesta immuniteetista seuraisi. Yhteistyötiedonannon järjestelmässä näitä kahta etua ei kuitenkaan voida antaa samanaikaisesti.

94      Lisäksi yhteistyötiedonannon 26 kohdassa todetaan sen mukaan yksinomaan, että sellaisen ensimmäisen yrityksen osalta, jolle voidaan myöntää alennus sakon määrään, ”pakottav[illa] todiste[illa]” (joita tarkoitetaan kyseisen tiedonannon 25 kohdassa eli todisteilla, jotka eivät edellytä vahvistamista, jos ne kiistetään) pyritään ”vahvista[maan] lisäseikkoja, jotka kasvattavat rikkomisen vakavuutta tai kestoa”, eikä niitä käytetä kyseiselle yritykselle määrättävän sakon määrän määrittämiseen.

95      Vaikka kantajan toimittamat todisteet olivat tosin merkittäviä [luottamuksellinen tieto] tekemässä immuniteettihakemuksessa saatujen todisteiden ja paikan päällä 2.5.2007 tehtyjen tarkastusten tukemiseksi, tämä ei komission mukaan riitä kuitenkaan täyttämään niitä yhteistyötiedonannon 26 kohdassa mainittuja edellytyksiä, jossa vaaditaan, että todisteet ”vahvista[vat] lisäseikat, jotka kasvattavat rikkomisen vakavuutta tai kestoa”, ja – kuten komissio korostaa – rikkomisen vakavuutta tai kestoa kokonaisuudessaan eikä pelkästään ottamalla huomioon yksi tai useampi siihen osallistunut yritys erikseen.

96      Komissio katsoo, että kyseisen säännöksen tarkoituksena on näet antaa sille mahdollisuus myöntää osittainen immuniteetti yritykselle, joka esittää uusia seikkoja, jotka voivat kasvattaa sellaisen rikkomisen vakavuutta tai kestoa, josta se oli jo tietoinen ja jonka osalta se on jo myöntänyt täydellisen immuniteetin jollekin toiselle rikkomiseen osallistuneelle yritykselle. Yritys, joka on pelkästään lisännyt sitä tietoisuutta, joka komissiolla oli jo tietyn ajanjakson tai rikkomisen tietyn näkökulman osalta, ei sitä vastoin voi saada immuniteettia edes silloin, kun sen oma osallistuminen kartelliin on mahdollista todeta paremmin sen tekemän yhteistyön avulla.

97      Kantajan esittämillä todisteilla ei kuitenkaan komission mukaan ole ollut mahdollista todeta, että rikkominen olisi ollut vakavampi tai että sen kesto olisi ollut pidempi kuin mistä komissio oli tietoinen.

98      Komissio katsoo lopuksi, ettei kantaja ole ilmoittanut sille uusista tosiseikoista myöskään siltä osin kuin on kyse kantajan osallistumisesta kartelliin vuosien 1996 ja 1997 välisen ajanjakson aikana. [luottamuksellinen tieto] – joka vahvistaa, että kaksi yritystä ovat samaa mieltä siitä, että kantajalle myönnetään erä tarjouspyynnöstä, mikä osoittaa yksiselitteisesti MRI:n osallistuneen laittomaan toimintaan kyseisestä ajankohdasta lukien – oli näet löydetty 2.5.2007 järjestettyjen tarkastusten aikana ja se oli siis jo komission hallussa silloin, kun MRI teki 4.5.2007 sakoista vapauttamista tai niiden lieventämistä koskevan hakemuksen.

99      Se vaatii näin ollen toisen kanneperusteen kuudennen osan hylkäämistä.

3.     Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta

a)     Todistustaakkaa koskevien periaatteiden mieleen palauttaminen

100    Todistustaakkaa koskevan vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan yhtäältä osapuolen tai viranomaisen, joka väittää kilpailusääntöjä rikotun, tehtävänä on näyttää oikeudellisesti riittävällä tavalla toteen kilpailusääntöjen rikkomisen tunnusmerkistön täyttävät tosiseikat, ja toisaalta yrityksen, joka vetoaa puolustautumisperusteeseen kilpailusääntöjen rikkomisen toteamista vastaan, tehtävänä on osoittaa, että edellytykset tällaisen puolustautumisperusteen soveltamiselle täyttyvät, joten kyseisen viranomaisen on tällöin turvauduttava muihin todisteisiin (asia T-120/04, Peróxidos Orgánicos v. komissio, tuomio 16.11.2006, Kok., s. II‑4441, 50 kohta; ks. vastaavasti myös asia C-185/95 P, Baustahlgewebe v. komissio, tuomio 17.12.1998, Kok., s. I-8417, 58 kohta ja yhdistetyt asiat C‑204/00 P, C‑205/00 P, C‑211/00 P, C‑213/00 P, C‑217/00 P ja C‑219/00 P, Aalborg Portland ym. v. komissio, tuomio 7.1.2004, Kok., s. I-123, 78 kohta). Kilpailusääntöjen rikkomisen kesto on yksi EY 81 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun rikkomisen käsitteen osatekijä, jota koskeva todistustaakka on lähtökohtaisesti komissiolla (asia T-43/92, Dunlop Slazenger v. komissio, tuomio 7.7.1994, Kok., s. II-441, 79 kohta ja em. asia Peróxidos Orgánicos v. komissio, tuomion 51 kohta).

101    Kyseinen todistustaakan jako voi kuitenkin vaihdella siltä osin kuin tosiseikat, joihin osapuoli vetoaa, voivat olla sellaisia, että ne velvoittavat toisen osapuolen esittämään selityksen tai perustelun, jonka puuttuessa on mahdollista päätellä, että todistustaakka on täytetty (ks. vastaavasti edellä 100 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Aalborg Portland ym. v. komissio, tuomion 79 kohta ja edellä 100 kohdassa mainittu asia Peróxidos Orgánicos v. komissio, tuomion 53 kohta).

102    Niistä todistuskeinoista, jotka komissio voi ottaa huomioon, on todettava, että kilpailuoikeudessa vallitseva periaate on vapaan todistusharkinnan periaate (asia C-407/04 P, Dalmine v. komissio, tuomio 25.1.2007, Kok., s. I-829, 63 kohta ja yhdistetyt asiat T‑67/00, T‑68/00, T‑71/00 ja T‑78/00, JFE Engineering ym. v. komissio, tuomio 8.7.2004, Kok., s. II-2501, 273 kohta). Koska kilpailunvastaisiin menettelytapoihin ja sopimuksiin osallistumista koskeva kielto sekä seuraamukset, joita sääntöjen rikkojille saattaa aiheutua, ovat hyvin tiedossa, on tavanomaista, että näihin menettelytapoihin ja sopimuksiin liittyvät toimenpiteet toteutetaan vaivihkaa, että kokoukset pidetään salassa, useimmiten kolmannessa maassa, ja että niihin liittyvien asiakirjojen määrä pidetään mahdollisimman vähäisenä. Vaikka komissio löytää asiakirjoja, jotka osoittavat nimenomaisesti toimijoiden välisen lainvastaisen yhteydenpidon, kuten esimerkiksi kokouksen pöytäkirjat, nämä ovat normaalisti vain hajanaisia ja vähäisiä, joten usein on välttämätöntä muodostaa kuva tietyistä yksityiskohdista päättelemällä. Useimmissa tapauksissa kilpailunvastaisen menettelytavan tai sopimuksen olemassaolo on pääteltävä tietyistä yhteensattumista ja indisioista, jotka yhdessä tarkasteltuina voivat muun johdonmukaisen selityksen puuttuessa olla osoitus kilpailusääntöjen rikkomisesta (ks. edellä 100 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Aalborg Portland ym. v. komissio, tuomion 55–57 kohta). Tällaisten indisioiden ja yhteensattumien avulla on mahdollista tuoda julki paitsi kilpailunvastaisia menettelytapoja tai sopimuksia, myös jatketun kilpailua rajoittavan menettelytavan kesto tai kilpailusääntöjen vastaisesti tehdyn sopimuksen soveltamisajanjakso (asia C-113/04 P, Technische Unie v. komissio, tuomio 21.9.2006, Kok., s. I-8831, 166 kohta).

103    Komission on esitettävä täsmällisiä ja yhtäpitäviä todisteita, joiden perusteella voidaan vakuuttua siitä, että kilpailusääntöjä on rikottu (ks. asia T-62/98, Volkswagen v. komissio, tuomio 6.7.2000, Kok., s. II-2707, 43 ja 72 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja asia T-38/02, Groupe Danone v. komissio, tuomio 25.10.2005, Kok., s. II-4407, 217 kohta). Kaikkien komission esittämien todisteiden ei tarvitse kuitenkaan välttämättä täyttää näitä edellytyksiä kaikkien rikkomisen osatekijöiden osalta. On näet riittävää, että niiden välillisten todisteiden kokonaisuus, johon komissio vetoaa, (ks. edellä 102 kohta) kokonaisvaltaisesti tarkasteltuna täyttää tämän vaatimuksen (edellä 102 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat JFE Engineering ym. v. komissio, tuomion 180 kohta ja em. asia Groupe Danone v. komissio, tuomion 218 kohta; ks. vastaavasti myös yhdistetyt asiat T‑305/94–T‑307/94, T‑313/94 à T‑316/94, T‑318/94, T‑325/94, T‑328/94, T‑329/94 ja T‑335/94, Limburgse Vinyl Maatschappij ym. v. komissio, tuomio 20.4.1999, Kok., s. II-931, 768–778 kohta ja erityisesti 777 kohta; jäljempänä PVC II -tuomio). Oikeuskäytännössä edellytetään rikkomisen kestosta, että jos ei ole olemassa näyttöä, jolla voidaan osoittaa suoraan rikkomisen kesto, komissio esittää ainakin näyttöä, joka liittyy ajallisesti riittävän lähellä toisiaan oleviin tosiseikkoihin, joiden perusteella voidaan kohtuudella päätellä, että rikkominen on jatkunut keskeytyksettä tietyn kahden ajankohdan välillä (edellä 102 kohdassa mainittu asia Technische Unie v. komissio, tuomio 169 kohta; edellä 100 kohdassa mainittu asia Dunlop Slazenger v. komissio, tuomion 79 kohta ja edellä 100 kohdassa mainittu asia Peróxidos Orgánicos v. komissio, tuomion 51 kohta).

104    Eri todisteille annettavasta todistusarvosta on huomautettava, että ainoa merkityksellinen arviointiperuste vapaasti esitettyjen todisteiden harkinnassa on niiden luotettavuus (ks. edellä 102 kohdassa mainittu asia Dalmine v. komissio, tuomion 63 kohta; ks. asia T-44/00, Mannesmannröhren-Werke v. komissio, tuomio 8.7.2004, Kok., s. II-2223, 84 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja edellä 102 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat JFE Engineering ym. v. komissio, tuomion 273 kohta). Näyttöön sovellettavien yleisten sääntöjen mukaan asiakirjan luotettavuus ja näin ollen todistusarvo riippuu sen alkuperästä, sen laatimisolosuhteista, sen adressaatista ja sisällöstä (yhdistetyt asiat T‑25/95, T‑26/95, T‑30/95–T‑32/95, T‑34/95–T‑39/95, T‑42/95–T‑46/95, T‑48/95, T‑50/95–T‑65/95, T‑68/95–T‑71/95, T‑87/95, T‑88/95, T‑103/95 ja T‑104/95, Cimenteries CBR ym. v. komissio, tuomio 15.3.2000, Kok., s. II-491, 1053 kohta; tuomari Vesterdorfin, joka toimi julkisasiamiehenä asiassa T-1/89, Rhône-Poulenc v. komissio, tuomio 24.10.1991, Kok., s. II-869, antama ratkaisuehdotus, Kok., s. II-869 ja II-956). Suuri merkitys on annettava muun muassa sille, että asiakirja on laadittu siten, että sen yhteys tosiseikkoihin on välitön (asia T‑157/94, Ensidesa v. komissio, tuomio 11.3.1999, Kok., s. II-707, 312 kohta), tai sille, että sen on laatinut näitä tosiseikkoja välittömästi todistamassa ollut henkilö (ks. vastaavasti edellä 102 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat JFE Engineering ym. v. komissio, tuomion 207 kohta). Asiakirjat, joista ilmenee, että useiden yritysten välillä on ollut yhteydenottoja ja että yritysten tarkoituksena on ollut nimenomaisesti estää etukäteen epävarmuus, joka liittyy niiden kilpailijoiden tulevaan käyttäytymiseen, osoittavat oikeudellisesti riittävällä tavalla yhdenmukaistettujen menettelytapojen olemassaolon (ks. vastaavasti yhdistetyt asiat 40/73–48/73, 50/73, 54/73–56/73, 111/73, 113/73 ja 114/73, Suiker Unie ym. v. komissio, tuomio 16.12.1975, Kok., s. 1663, 175 ja 179 kohta). Lausunnon antajan intressien vastaisia lausuntoja on lisäksi lähtökohtaisesti pidettävä erityisen uskottavina todisteina (ks. edellä 102 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat JFE Engineering v. komissio, tuomion 207, 211 ja 212 kohta).

105    Lisäksi on vakiintuneesti katsottu, että se, että yritys antaa tietoja kilpailijoilleen valmistellakseen kilpailua rajoittavaa sopimusta, on riittävä todiste EY 81 artiklassa tarkoitetun yhdenmukaistetun menettelytavan olemassaolosta (asia T-148/89, Tréfilunion v. komissio, tuomio 6.4.1995, Kok., s. II‑1063, 82 kohta ja asia T-53/03, BPB v. komissio, tuomio 8.7.2008, Kok., s. II-1333, 178 kohta).

106    Lopuksi on huomautettava, että tuomioistuimen, joka käsittelee EY 230 artiklan nojalla nostettua kumoamiskannetta sellaisesta komission päätöksestä, jossa todetaan kilpailusääntöjen rikkominen ja määrätään päätöksen adressaateille sakkoa, on arvioitava, ovatko komission päätöksessään esittämät todisteet ja muut seikat riittäviä osoittamaan väitetyn rikkomisen (edellä 102 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat JFE Engineering ym. v. komissio, tuomion 174 ja 175 kohta; ks. vastaavasti myös edellä 103 kohdassa mainittu PVC II -tuomio, 891 kohta). Jos tuomioistuimella on epäilyjä, niiden on hyödytettävä päätöksen adressaatteja siten, että tuomioistuin ei saa katsoa, että komissio on näyttänyt kyseisen rikkomisen toteen oikeudellisesti riittävällä tavalla, jos sillä on tämän seikan osalta vielä epäilyjä (ks. edellä 102 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat JFE Engineering ym. v. komissio, tuomio 177 kohta ja edellä 103 kohdassa mainittu asia Groupe Danone v. komissio, tuomion 215 kohta). Viimeksi mainitussa tilanteessa on nimittäin otettava huomioon syyttömyysolettaman periaate, sellaisena kuin se ilmenee erityisesti ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn, Roomassa 4.11.1950 allekirjoitetun yleissopimuksen 6 artiklan 2 kohdasta, sillä se on yksi perusoikeuksista, joita unionin tuomioistuimen – myös Euroopan yhtenäisasiakirjan johdanto-osassa ja EU 6 artiklan 2 kohdassa sekä Nizzassa 7.12.2000 julistetun Euroopan unionin perusoikeuskirjan (EYVL C 364, s. 1) 47 artiklassa vahvistetun – oikeuskäytännön mukaan suojataan unionin oikeusjärjestyksessä. Kun otetaan huomioon kyseisten rikkomisten luonne sekä niihin liittyvien seuraamusten luonne ja ankaruus, syyttömyysolettaman periaatetta sovelletaan etenkin kilpailusääntöjen rikkomista koskeviin menettelyihin, jotka voivat johtaa sakkojen tai uhkasakkojen määräämiseen (ks. asia C‑199/92 P, Hüls v. komissio, tuomio 8.7.1999, Kok., s. I‑4287, 149 ja 150 kohta; asia C‑235/92 P, Montecatini v. komissio, tuomio 8.7.1999, Kok., s. I‑4539, 175 ja 176 kohta sekä edellä 103 kohdassa mainittu asia Groupe Danone v. komissio, tuomion 216 kohta).

107    Kilpailusääntöjen rikkomisen olemassaoloa on arvioitava pelkästään niiden todisteiden perusteella, jotka komissio on kerännyt mainitun rikkomisen toteavaan päätökseen, ja ainoa merkityksellinen kysymys on siis se, onko rikkominen lopulta näytetty toteen, kun otetaan huomioon nuo todisteet (ks. edellä 104 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Cimenteries CBR ym. v. komissio, tuomion 726 kohta).

108    EY 253 artiklan mukainen perusteluvelvollisuus määräytyy kyseisen säädöksen, päätöksen tai muun toimenpiteen luonteen mukaan, ja perusteluista on selkeästi ja yksiselitteisesti ilmettävä toimenpiteen tehneen toimielimen päättely siten, että niille, joita toimenpide koskee, selviävät sen syyt ja että toimivaltainen tuomioistuin voi tutkia toimenpiteen laillisuuden. Perusteluvelvollisuuden täyttymistä on arvioitava asiaan liittyvien olosuhteiden perusteella, joita ovat muun muassa toimenpiteen sisältö, esitettyjen perustelujen luonne ja se tarve, joka niillä, joille päätös on osoitettu tai joita se koskee suoraan ja erikseen, voi olla saada selvennystä tilanteeseen. Perusteluissa ei tarvitse esittää kaikkia asiaan liittyviä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja koskevia yksityiskohtia, koska tutkittaessa sitä, täyttävätkö toimenpiteen perustelut EY 253 artiklan vaatimukset, on otettava huomioon sen sanamuodon lisäksi myös asiayhteys ja kaikki asiaa koskevat oikeussäännöt (asia C‑367/95 P, komissio v. Sytraval ja Brink’s France, tuomio 2.4.1998, Kok., s. I‑1719, 63 kohta; asia C‑301/96, Saksa v. komissio, tuomio 30.9.2003, Kok., s. I-9919, 87 kohta ja asia C-42/01, Portugali v. komissio, tuomio 22.6.2004, Kok., s. I-6079, 66 kohta).

109    Edellä mainittua oikeuskäytäntöä sovelletaan analogisesti ETA-sopimuksen 53 artiklaan ja komission kyseisen artiklan mukaisesti tekemiin päätöksiin.

110    Edellä 100–109 kohdassa esitettyjen sääntöjen nojalla on tarkastettava, onko komissio vedonnut riidanalaisessa päätöksessä riittävän luotettaviin, täsmällisiin ja yhtäpitäviin seikkoihin, joiden perusteella voidaan kokonaisvaltaisen arvioinnin yhteydessä ja kantajan toimittamien selitysten tai vaihtoehtoisten perustelujen tutkinnan jälkeen vakuuttua siitä, että kantaja on liittynyt uudelleen kartelliin 3.9.1996 lukien, ja siitä, missä määrin se on osallistunut kilpailusääntöjen rikkomiseen kyseisen päivämäärän ja 9.5.2000 välillä siltä osin kuin se ei kiistä osallistumistaan rikkomiseen aikaisemman, vuosien 1986 ja 1992 välisen ajanjakson osalta eikä myöhemmän, 9.5.2000 ja 2.5.2007 välisen ajanjakson osalta.

b)     Kantajan osallistuminen rikkomiseen 3.9.1996–9.5.2000

111    Kantajan väitteissä oletetaan erotettavan kaksi ajanjaksoa, joita ovat yhtäältä 3.9.1996 ja 13.5.1997 välinen ajanjakso, jonka osalta sille on määrätty sakkoa ja jonka osalta se kiistää lähinnä sen, että komissio on vedonnut sen osalta todisteisiin, jotka se on toimittanut tälle ja joiden perusteella tämä saattoi katsoa, että rikkomista jatkettiin 13.5.1997 saakka, ja toisaalta 13.5.1997 ja 9.5.2000 välinen ajanjakso (jäljempänä väliajanjakso), jonka osalta komissio ei ole määrännyt sille mitään sakkoa ja jonka osalta kantaja väittää lähinnä, että komission sen osalta huomioon ottamat todisteet osoittavat ainoastaan, että sen aikomuksena oli antaa muiden kartellin jäsenten uskoa siihen, että se oli eräiltä osin valmis keskustelemaan, mutta että se menetteli kuitenkin näin niiden harhaan johtamiseksi ja niiden vastatoimenpiteiden välttämiseksi, eikä kartelliin osallistumiseksi edes kyseisen rajoitetun toimintajakson aikana.

 3.9.1996 ja 13.5.1997 välinen ajanjakso

112    Tässä yhteydessä on tutkittava aluksi toisen kanneperusteen kuudes osa.

113    On näet arvioitava, väittääkö kantaja perustellusti, että kun otetaan huomioon yhteistyötiedonannon 26 kohdan viimeisen alakohdan sisältö, komissio ei voinut ottaa sen osalta huomioon 3.9.1996 ja 13.5.1997 välisen ajanjakson osalta todisteita, jotka se oli itse toimittanut sakkojen lieventämistä tai niistä vapauttamista koskevan hakemuksensa yhteydessä.

–       Yhteistyötiedonannon 26 kohdan ulottuvuus

114    Asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 3 kohdan mukaan sakon suuruutta määrättäessä on otettava huomioon sekä rikkomisen vakavuus että sen kesto.

115    Vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee lisäksi, että komissiolla on asetuksessa N:o 1/2003 säädetyissä rajoissa laaja harkintavalta sen käyttäessä toimivaltaansa määrätä tällaisia sakkoja (yhdistetyt asiat C‑189/02 P, C‑202/02 P, C‑205/02 P–C‑208/02 P ja C‑213/02 P, Dansk Rørindustri ym. v. komissio, tuomio 28.6.2005, Kok., s. I‑5425, 172 kohta ja yhdistetyt asiat C‑125/07 P, C‑133/07 P, C‑135/07 P ja C‑137/07 P, Erste Group Bank ym. v. komissio, tuomio 24.9.2009, Kok., s. I-8681, 123 kohta). Kyseinen toimivalta on kuitenkin rajoitettu: silloin kun komissio antaa näet suuntaviivoja, joilla se pyrkii perustamissopimuksen määräyksiä noudattaen täsmentämään perusteet, joita se aikoo soveltaa harkintavaltaansa käyttäessään, se rajoittaa itse harkintavaltaansa, koska sen on noudatettava viitteellisiä sääntöjä, jotka se on itselleen asettanut (ks. vastaavasti asia C-413/08 P, Lafarge v. komissio, tuomio 17.6.2010, Kok., s. I-4251, 95 kohta ja asia T-73/04, Carbone-Lorraine v. komissio, tuomio 8.10.2008, Kok., s. II-2661, 192 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Se voi poiketa niistä erityistapauksissa vain sellaisin perustein, jotka ovat sopusoinnussa yhdenvertaisen kohtelun tai oikeusvarmuuden periaatteen kanssa (ks. em. yhdistetyt asiat Dansk Rørindustri ym. v. komissio, tuomion 209 kohta).

116    Yhteistyötiedonannon 23–26 kohtaa on tutkittava juuri tämän perusteella. Niissä todetaan seuraavaa:

”23.      Yritykset, jotka paljastavat osallisuutensa yhteisöön vaikuttavaan väitettyyn kartelliin mutta eivät täytä edellä II jaksossa esitettyjä edellytyksiä, voivat saada lievennystä sakkoihin, jotka olisi määrätty muussa tapauksessa.

24. Sakkojen lieventämiseksi yrityksen on toimitettava komissiolle väitetystä kilpailusääntöjen rikkomisesta todisteita, joilla on merkittävää lisäarvoa suhteessa komission hallussa jo oleviin todisteisiin, ja sen on täytettävä samanaikaisesti edellä 12 kohdan a–c alakohdassa esitetyt edellytykset.

25. Käsitteellä ’lisäarvo’ viitataan siihen, missä määrin toimitetut todisteet luonteensa ja/tai yksityiskohtaisuutensa vuoksi parantavat komission mahdollisuuksia vahvistaa väitetyn kartellin olemassaolo. Arvioidessaan tätä komissio katsoo yleensä kirjallisten todisteiden, jotka ovat peräisin ajankohdalta, jota tosiseikat koskevat, olevan arvokkaampia kuin jälkeenpäin tuotetut todisteet. Kyseisten tosiseikkojen kannalta suoraan raskauttavat todisteet katsotaan tavallisesti arvokkaammiksi kuin todisteet, joilla on vain välillistä merkitystä. Todisteiden arvoon vaikuttaa myös se, missä määrin vaaditaan toimitettujen tietojen vahvistamista muiden lähteiden avulla, jotta todisteisiin voitaisiin vedota asiaan liittyviä muita yrityksiä vastaan; pakottaville todisteille annetaan suurempi arvo kuin sellaisille todisteille kuten lausunnot, jotka edellyttävät vahvistamista, jos ne kiistetään.

26. Komissio määrittelee kaikissa hallintomenettelyn lopussa tekemissään lopullisissa päätöksissä yrityksen sakon lievennyksen tason suhteessa sakkoon, joka sille muussa tapauksessa määrättäisiin. Sakkoja lievennetään seuraavasti:

–        ensimmäinen yritys, joka toimittaa merkittävää lisäarvoa: sakkoja lievennetään 30–50 prosenttia,

– –

Sakkojen lievennyksen tason ratkaisemiseksi kussakin näistä ryhmistä komissio ottaa huomioon sen, minä ajankohtana 24 kohdan mukaiset edellytykset täyttävät todisteet toimitettiin ja missä määrin ne sisälsivät lisäarvoa.

Jos sakkojen lieventämistä koskevan hakemuksen tekijä toimittaa ensimmäisenä 25 kohdassa tarkoitettuja pakottavia todisteita, joita komissio käyttää vahvistaakseen lisäseikkoja, jotka kasvattavat rikkomisen vakavuutta tai kestoa, komissio ei ota näitä lisäseikkoja lukuun määrittäessään sakkoa, joka määrätään kyseiset todisteet toimittaneelle yritykselle.”

117    Jotta yhteistyötiedonannon 26 kohdan viimeistä alakohtaa voidaan soveltaa, useiden edellytysten on täytyttävä: yrityksen on toimitettava yhteistyötiedonannon 25 kohdassa tarkoitetut pakottavat todisteet, mikä merkitsee sitä, että niillä on oltava merkittävää lisäarvoa eikä niitä tarvitse vahvistaa; kyseisten todisteiden avulla on voitava vahvistaa muita seikkoja kuin ne, jotka komissio voi osoittaa ja jotka kasvattavat rikkomisen vakavuutta tai kestoa.

118    Kun nämä edellytykset ovat täyttyneet, komissio ei ota huomioon näitä tosiseikkoja määrittäessään – asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 3 kohdan mukaisesti rikkomisen vakavuuden ja keston perusteella – sen sakon määrää, joka määrätään yritykselle, jonka komissiolle toimittamien todisteiden avulla kyseiset tosiseikat on voitu vahvistaa, kuten yhteistyötiedonannon 26 kohdan viimeisessä alakohdassa täsmennetään.

119    Yhteistyötiedonannon 26 kohdan viimeisen alakohdan viimeisestä virkkeestä siis seuraa, että komissio ei nojaudu näihin todisteisiin määrittääkseen sen rikkomisen vakavuuden tai keston, johon sakoista vapauttamista tai niiden lieventämistä koskevan hakemuksen tekijä on syyllistynyt siltä osin kuin tämä täyttää mainitun tiedonannon 26 kohdassa vahvistetut edellytykset, ja siinä annetaan samalla sakoista vapauttamista tai niiden lieventämistä hakeneelle henkilölle mahdollisuus saada muilta osin kyseisen tiedonannon mukainen alennus sen loppuajanjakson osalta, jolloin kilpailusääntöjä on rikottu ja josta sen katsotaan olevan vastuussa.

120    On korostettava, että se, että sakon lieventämistä koskevassa 26 kohdassa on otettu käyttöön sakoista vapauttamista tai niiden lieventämistä hakeneen henkilön suojaamista koskeva mekanismi, vahvistaa, että komissio voi soveltaa kumpaakin toimenpidettä samanaikaisesti, toisin kuin se väittää.

121    Sakon prosenttimääräisen alennuksen on siis oltava oikeassa suhteessa sakoista vapauttamista tai niiden lieventämistä hakeneen henkilön toimittamien todisteiden lisäarvoon, koska 26 kohdan viimeisen alakohdan tavoitteena on lisäksi välttää se, että yritykselle määrätään seuraamus yksinomaan sellaisten todisteiden perusteella, jotka se on itse toimittanut komissiolle.

122    Komission näkemys on siis tältä kohdin hylättävä.

–       Sellaisten lisäseikkojen vahvistaminen käsiteltävässä tapauksessa, jotka kasvattavat rikkomisen vakavuutta tai kestoa

123    Tämän jälkeen on tutkittava se komission esittämä väite, jonka mukaan se ei kantajan toimittamien todisteiden perusteella voinut vahvistaa uusia seikkoja, vaikka kyse on yhdestä yhteistyötiedonannon 26 kohdan viimeisen alakohdan soveltamisedellytyksistä.

124    On huomautettava, että yhteistyötiedonannossa mainitaan ”lisäseikat”, joilla rikkomisen vakavuutta tai kestoa voidaan kasvattaa.

125    Käsiteltävässä asiassa komissio on perustellakseen kartellin toiminnan vuoden 1996 syyskuun ja vuoden 1997 toukokuun välillä nojautunut olennaisilta osin seuraaviin seikkoihin:

–        [luottamuksellinen tieto] (riidanalaisen päätöksen 142 perustelukappale),

–        [luottamuksellinen tieto] (riidanalaisen päätöksen 143–145 perustelukappale),

–        ”neljä esimerkkiä kartellin jäsenten välisestä tiedonkulusta vuoden 1995 toukokuun ja vuoden 1996 maaliskuun sekä vuoden 1996 syyskuun ja vuoden 1997 tammikuun välillä, ja kyseiset esimerkit on tallennettu W:n toimipaikoista löydetyille levykkeille – –” (riidanalaisen päätöksen 139 perustelukappale); komissio täsmentää kuitenkin riidanalaisen päätöksen alaviitteessä 216, että ”vaikka kyseisten levykkeiden hakemistoissa on lukuisia muita kansioita kyseisen ajanjakson osalta samankaltaisine nimineen – mikä antaa olettaa, että ne muodostuvat muista kartellin jäsenten välillä lähetetyistä telekopioista – komissio ei käytä kyseisten kansioiden sisältöä todisteena, koska ne eivät kuuluneet siihen kansioon, johon komissiolla oli mahdollisuus tutustua”,

–        Bridgestonen vastaus väitetiedoksiantoon (”Bridgestone on väittänyt, että vuonna 1986 perustettu kartelli oli lakannut olemasta vuoden 1997 keväällä (riidanalaisen päätöksen 291 perustelukappale),

–        DOM:n vastaukset tähän samaan väitetiedoksiantoon (”DOM on väittänyt, että on selkeästi osoitettu, että kartelli oli lakannut toimimasta vuoden 1997 maaliskuusta vuoteen 1999 kestäneen ajanjakson aikana”) (riidanalaisen päätöksen 292 perustelukappale),

–        W:n laatima toimintahistoria (”3/97: koko yhteistyön lopettaminen”) (riidanalaisen päätöksen 157 perustelukappale),

–        [luottamuksellinen tieto] lausumat (”aluksilla käytettävien siirtoletkujen seura oli lähes kadonnut vuonna 1998”) (riidanalaisen päätöksen 151 perustelukappale),

–        P:n 29.6.2007 ja Trelleborgin 15.6.2007 antamat vastaukset tietojensaantipyyntöihin sekä Trelleborgin ja Dunlopin luota löydetyt asiakirjat (vastineen 163 kohta)

–        ja lopuksi W:n taulukot, jotka koskevat vuoden 1996 marraskuun ja vuoden 1997 joulukuun välistä ajanjaksoa, sekä vuosia 1998 ja 1999 (riidanalaisen päätöksen 165 perustelukappale).

126    Komissiolla oli siis tosin käytössään välillisten todisteiden kokonaisuus, mutta sillä oli kuitenkin hallussaan vain yksi ainoa tapahtumien aikaan sijoittuva asiakirjatodiste eli [luottamuksellinen tieto] ja W:n taulukot – joiden osalta se myöntää, ettei se ole kyennyt määrittämään tarkasti niiden laatimispäivää – sekä kartellin eri jäsenten lausunnot, jos huomioon ei oteta MRI:n sakoista vapauttamista ja niiden lieventämistä koskevan hakemuksensa yhteydessä toimittamia todisteita.

127    Näin ollen on tutkittava, olivatko ne välillisten todisteiden kokonaisuuteen kuuluvat seikat, jotka komissio on ottanut huomioon riidanalaisessa päätöksessä päätelläkseen, että kartellin täysimääräistä toimintaa oli jatkettu 3.9.1996 ja 13.5.1997 välisen ajanjakson aikana – MRI:n sakoista vapauttamista ja niiden lieventämistä koskevan hakemuksensa yhteydessä toimittamia todisteita lukuun ottamatta – sellaisenaan riittäviä tällaisen päätelmän tekemiseen.

128    Aluksi on kiinnitettävä huomiota DOM:lle lähetettyyn [luottamuksellinen tieto] (riidanalaisen päätöksen 142 perustelukappale).

129    Riidanalaisen [luottamuksellinen tieto] teksti on laadittu seuraavalla tavalla:

”Mielestäni meillä on ainutkertainen mahdollisuus palauttaa tänä vuonna ennalleen parempi hintataso. Ymmärtämäni mukaan Sumedin pitäisi tällä hetkellä olla valmis korottamaan hintoja huomattavasti.

Olen samaa mieltä ehdotuksestanne jättää C:lle huomattava osuus näistä hankinnoista, ja ehdotan seuraavia lukuja, joista voittajan jälkeen toiseksi tulleella on PL x 0,65; meidän pitäisi mielestäni pyrkiä tähän.

Pyydän teitä vahvistamaan, jos kaikki jäsenet ovat samaa mieltä. Jos näin ei ole, pyydän teitä lähettämään ehdotuksia mahdollisimman pian.”

130    Tätä tekstiä seuraa taulukko, jossa Sumed-hankinnan eri erät (tai osat) on jaettu sellaisten eri ”voittajien” (Champion) välillä, jotka on nimetty kuuden kartellin jäsenenä olevan yrityksen joukosta:

ITEM	Qty	Designation		PL	A 1	A 2	C	B 1	B 2	B 3
1	2	FOB 24" 35’		80,900	52,640	53,920	53,210	54,860	Champion	54,155
2	3	FOB 20" 35’		63,420	42,380	41,220	41,900	43,280	Champion	41,468
3	12	FF 24" 35’		73,590	50,290	49,300	50,150	47,830	Champion	48,116
4	36	FF 20" 35’		50,370	33,720	34,380	Champion	34,150	32,600	32,740
5	34	FF 16" 35’		45,170	29,860	Champion	29,360	30,440	30,830	30,793
6	1	Red 24/20" 35’		67,790	46,270	46,190	44,130	44,060	Champion	44,222
7	3	Red 20/16" 35’		47,230	32,355	32,910	30,700	30,950	Champion	30,735
8	3	TRH 16" 35’		55,180	36,830	Champion	35,870	36,090	37,660	35,982

131    Viitteet A 1, A 2, B 1, B 2, B 3 ja C ovat kartellin eri jäsenistä käytettyjä tavanomaisia koodinimiä (riidanalaisen päätöksen 114 perustelukappale). Näiden koodinimien mukaan Bridgestone on A 1, Yokohama Rubber A 2, DOM B 1, Trelleborg B 2, Parker ITR B 3 ja MRI C.

132    Kyseinen taulukko ei osoita pelkästään, että kunkin hankinnan erän tai osan osalta on nimetty ”voittaja”, vaan että myös ”toiseksi tulleen” tarjoamasta hinnasta – joka näkyy taulukossa tummennettuna, kursiivissa ja alleviivattuna – sekä muiden osallistujien tarjoamista hinnoista on sovittu.

133    ”Toiseksi tulleella” tarjouksen manipuloinnissa olevan tehtävän merkitys voidaan johtaa myös telekopion tekstistä, jossa täsmennetään seuraavaa: ”Ehdotan seuraavia lukuja silloin, kun voittajan jälkeen toiseksi tulleella on PL x 0.65”.

134    Lisäksi voidaan todeta, että kunkin erän osalta mainittu hinta toiseksi tulleen osalta noudattaa aina laskutoimitusta hinta PL x 0,65. On ainoastaan yksi poikkeus, joka koskee ”item 5”, jonka osalta kyseisen laskutoimituksen mukaan toiseksi tulleen hinnan olisi oltava 29 360 (sarake C eli MRI) eikä 29 860. Kyse on kuitenkin kaikella todennäköisyydellä kirjoitusvirheestä, ja taulukon laatija on epäilyksettä tummentanut ja alleviivannut 29 860 erehdyksessä.

135    ”Toiseksi tulleen” tehtävän merkitystä vahvistaa myös kantaja unionin yleisen tuomioistuimen sille esittämiin kirjallisiin kysymyksiin antamissaan vastauksissa. Se näet toteaa, että ”kartellin tuntemana sääntönä oli nimenomaan päättää ’toisen alimman tarjouksen tekijän’ hinnasta, kun taas voittajan tarjousta koskevat yksityiskohdat oli – – jätetty tämän harkintavaltaan”.

136    Taulukosta seuraa siis, että kantaja on yhden tarjouksen osalta nimetty voittaja – mitä ei olisi voitu järjestää, jollei se olisi osallistunut keskusteluihin ja ollut asiasta tietoihin, kuten se väittää –, mutta myös, että se on kahteen otteeseen nimetty toiselle sijalle ja jopa kolmeen otteeseen, jos otetaan huomioon virhe kohdassa ”item 5”.

137    Jotta kyseisessä taulukossa vahvistettu tarjouksen manipulointi toimii, oli välttämätöntä, että kukin yhtiö, ja erityisesti toiseksi tullut yhtiö, hoitaa sille annetun tehtävän, sillä muussa tapauksessa voittaja ei olisi ikinä voinut varmistaa sitä, että se voittaa tarjouskilpailun.

138    Tästä seuraa, ettei ole todennäköistä, että kyseisessä taulukossa mainitun ”Sumed”-tarjouspyynnön huolellinen ja yksityiskohtainen järjestely olisi voinut toimia ilman kantajan aktiivista ja vapaaehtoista osallistumista ja että muut kartellin jäsenet ovat antaneet sille vahvistetun ”toiseksi tulijan” aseman ilman, että se olisi täysimääräisesti ollut mukana kartellin toiminnoissa jo vuoden 1996 syyskuusta lukien.

139    Tästä seuraa, että vaikka kyseinen asiakirja tulee kolmannelta, siinä näytetään oikeudellisesti riittävällä tavalla toteen MRI:n osallistuminen keskusteluihin Sumed-hankinnasta.

140    Tämän perusteella kantajan väite, jonka mukaan se oli tietämätön koko asiakirjasta ja niistä keskusteluista, joista se kertoo, on hylättävä.

141    Lisäksi W:n laatimasta taulukosta (kanteen liite 10, 87 rivi), joka koskee kartellin jäsenten välillä todellisuudessa jaettuja hankintoja, seuraa, että kolme yritystä ovat jakaneet keskenään Sumed-tarjouspyynnön, joka ratkaistiin vuoden 1996 marraskuussa eli vähän yli kaksi kuukautta [luottamuksellinen tieto] lähettämän yhteensovittamista koskevan ehdotuksen jälkeen. Kyse on tässä tapauksessa Yokohama Rubberista (josta on käytetty nimitystä Japan C0.2), Trelleborgista (josta on käytetty nimitystä European C0.2) ja MRI:stä (josta on käytetty nimitystä European C+-4).

142    Kyse on kuitenkin kolmesta yrityksestä, joiden välillä Sumed-tarjouspyynnön erät on jaettu Trelleborgin telekopion liitteenä olevassa taulukossa.

143    On tosin todettava, kuten kantaja väittää, että W:n taulukossa on maininta ”arviot” (estimates) Sumed-hankinnan osalta, mutta kolme erien saajaa noudattaa kuitenkin jakoa sellaisena, kuin sitä ehdotettiin Trelleborgin telekopiossa, ja että kahden erien saajan osalta määrät vastaavat erien arvoa kerrottuna voittajan yksikköhinnalla, sellaisena kuin se seuraa samasta telekopiosta.

144    Unionin yleinen tuomioistuin katsoo, että tämän perusteella kyse ei voi olla puhtaista MRI:tä koskevista sattumista tai arvailuista, kuten MRI väittää.

145    Unionin yleinen tuomioistuin katsoo lisäksi, että koska W:n taulukko kuvastaa näin Sumed-tarjouspyynnön yhteensovittamisen, sellaisena kuin se seuraa Trelleborgin telekopiosta, tuloksia, kyseisen todisteen todistusarvoa on siis vahvistettu.

146    W:n taulukoissa esitetään useilla sivuilla tulokset, jotka perustuvat tarjouskilpailujen eri yhteensovittamisiin, joita kartellin eri jäsenten välillä toteutettiin vuoden 1996 ja vuoden 1997 lopun välisen ajanjakson aikana.

147    Tästä seuraa, että komissiolla oli oikeus nojautua kyseiseen taulukkoon paitsi vahvistaakseen MRI:n liittyneen uudelleen kartelliin 3.9.1996 lukien ja sen täysimääräisen osallistumisen 13.5.1997 saakka, myös tukeakseen yleisemmin seikkoja – ja erityisesti sen keräämiä eri lausuntoja (ks. edellä 125 kohta) – joita sillä oli siitä, että kartellin muut jäsenet jatkoivat kartellia kyseiseen päivämäärään saakka.

148    MRI:n toimittamat asiakirjat eivät siis olleet sille tarpeen tällaisen päätelmän tekemiseksi.

149    Tästä seuraa, ettei komissio ole MRI:n sille 3.9.1996 ja 13.5.1997 välisen ajanjakson osalta toimittamien todisteiden avulla voinut todeta, että kilpailusääntöjen rikkominen olisi kestänyt pidempään tai että se olisi ollut selkeästi vakavampi.

150    Kantaja ei siis ole oikeutettu vaatimaan, että siihen olisi sovellettava yhteistyötiedonannon 26 kohdan viimeistä alakohtaa.

151    Tästä seuraa myös, että komissio saattoi käyttää näitä todisteita sitä vastaan.

152    Toisen kanneperusteen kuudes osa on siis hylättävä.

153    Lisäksi eräillä näistä todisteista vahvistetaan epäilyksettä MRI:n osallistuminen tiettyjen tarjousten yhteensovittamiseen.

154     [luottamuksellinen tieto] F totesi siten seuraavaa:

”Olen hylännyt kyseisen tarjouksen, koska sillä muutetaan alkuperäistä järjestelyä, jonka Dunlop on osaltani hyväksynyt, ja myös siitä syystä, että olemme ensimmäisen tarjouspyynnön yhteydessä saaneet pelkästään 18 pituusyksikköä sovittujen 36 pituusyksikön sijasta Sumedin talousarvioon liittyvien rajoitusten vuoksi. Olemme varmoja siitä, että Kléberillä on Sumedissa ongelmia 24”:n kanssa, ja ne ovat juuri tästä syystä saaneet pelkästään neljä pituutta aikaisemmassa tarjouskilpailussa mainittujen 12 pituuden sijasta.”

155    Trelleborgin telekopion liitteenä olevassa taulukossa (ks. edellä 130 kohta) MRI on kuitenkin nimetty voittajaksi sellaisen erän osalta, jossa on kyse 36 pituudesta FF 20’’:tä, ja ”Kléber” – eli Trelleborg – viiden erän osalta, joihin kuului erä, jossa on kyse 12 pituudesta FF 24’’:tä.

156    F:n viittaukset aikaisempaan Sumed-hankintaan vastaavat siis täydellisesti [luottamuksellinen tieto] liitteenä olevaa taulukkoa (ks. edellä 130 kohta), mikä ei voi olla pelkkä yhteensattuma.

157    Lisäksi kyseisessä ilmoituksessa olevien täsmennysten avulla voidaan ymmärtää merkintä ”estimations”, jonka W teki taulukkoonsa Sumed-tarjouskilpailusta, josta on [luottamuksellinen tieto], toteamalla, että MRI on lopulta saanut pienemmän erän kuin mistä alun perin oli sovittu.

158    On siis hylättävä muilta osin kantajan väite, jonka mukaan se ei tänä päivänä voi enää selvittää, vastaako Sumed-tarjous, josta kyseisessä [luottamuksellinen tieto] on kyse, tarjousta, johon [luottamuksellinen tieto] viitataan.

159    Kantajan osallistuminen rikkomiseen 3.9.1996–13.5.1997 on siten vahvistettu tarpeellisilta osin (ks. edellä 147 kohta).

 Väliajanjakso

160    Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan yhdenmukaistetulla menettelytavalla tarkoitetaan yritysten välisen yhteensovittamisen muotoa, jolla tietoisesti korvataan kilpailun riskit käytännön yhteistyöllä ilman, että asiasta olisi tehty varsinaista sopimusta (asia C-49/92 P, komissio v. Anic Partecipazioni, tuomio 8.7.1999, Kok., s. I-4125, 115 kohta ja edellä 106 kohdassa mainittu asia Hüls v. komissio, tuomion 158 kohta).

161    Tässä yhteydessä EY 81 artiklan 1 kohta on esteenä sille, että taloudelliset toimijat olisivat keskenään minkäänlaisessa suorassa tai epäsuorassa yhteydessä joko pyrkimällä vaikuttamaan todellisen tai mahdollisen kilpailijan markkinakäyttäytymiseen tai paljastamalla tällaiselle kilpailijalle asianomaisen taloudellisen toimijan päättämän tai suunnitteleman markkinakäyttäytymisen, kun näiden yhteydenottojen tavoitteena on kilpailun rajoittaminen tai niillä on tällainen vaikutus (ks. vastaavasti edellä 160 kohdassa mainittu asia komissio v. Anic Partecipazioni, tuomion 116 ja 117 kohta).

162    Se, että yritys antaa tietoja kilpailijoilleen valmistellakseen kilpailua rajoittavaa sopimusta, on riittävä todiste EY 81 artiklassa tarkoitetun yhdenmukaistetun menettelytavan olemassaolosta (edellä 105 kohdassa mainittu asia Tréfilunion v. komissio, tuomion 82 kohta ja edellä 105 kohdassa mainittu asia BPB v. komissio, tuomion 178 kohta).

163    Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan EY 81 artiklan 1 kohdassa tarkoitettujen sopimuksen ja yhdenmukaistetun menettelytavan käsitteiden vertailu osoittaa, että ne kattavat samankaltaisia salaisen yhteistyön muotoja, jotka eroavat toisistaan ainoastaan voimakkuutensa ja ilmenemismuotojensa osalta (edellä 160 kohdassa mainittu asia komissio v. Anic Partecipazioni, tuomion 131 ja 132 kohta ja asia T-9/99, HFB ym. v. komissio, tuomio 20.3.2002, Kok., s. II-1487, 190 kohta).

164    Silloin, kun kyse on monitahoisesta kilpailusääntöjen rikkomisesta, jossa useat tuottajat ovat useiden vuosien ajan tavoitelleet sitä, että ne voisivat yhdessä ohjata markkinoita, komissiolta ei voida edellyttää, että se yksilöisi täsmällisesti rikkomisen sopimukseksi tai yhdenmukaistetuksi menettelytavaksi, kun EY 81 artiklassa joka tapauksessa tarkoitetaan kumpaakin näistä kilpailusääntöjen rikkomisen muodoista (ks. vastaavasti edellä 160 kohdassa mainittu asia komissio v. Anic Partecipazioni, tuomion 111–114 kohta ja edellä 103 kohdassa mainittu PVC II -tuomio, 696 kohta).

165    Kilpailusääntöjen rikkomisen kaksinkertainen luonnehdinta sopimukseksi ”ja/tai” yhdenmukaistetuksi menettelytavaksi on ymmärrettävä siten, että siinä kuvataan monimutkaista kokonaisuutta, johon liittyvistä tosiseikoista osa täyttää EY 81 artiklan 1 kohdassa – jossa ei määrätä erityisestä tunnusmerkistöstä tällaisia monimutkaisia kilpailunrajoituksia varten – tarkoitetun sopimuksen ja osa puolestaan siinä tarkoitetun yhdenmukaistetun menettelytavan tunnusmerkit (asia T-7/89, Hercules Chemicals v. komissio, tuomio 17.12.1991, Kok., s. II-1711, 264 kohta ja edellä 163 kohdassa mainittu asia HFB ym. v. komissio, tuomion 187 kohta).

166    On huomautettava, että komissio on käsiteltävässä asiassa päättänyt määrätä kantajalle ja sen kilpailijoille seuraamuksen siitä, että ne ovat osallistuneet tarkasteltavan ajanjakson aikana ”sopimusten ja yhdenmukaistettujen menettelytapojen kokonaisuuteen aluksilla käytettävien siirtoletkujen alalla”.

167    Se on riidanalaisen päätöksen 263–272 perustelukappaleessa todennut, miten se aikoi luonnehtia kilpailusääntöjen rikkomista merkitsevät teot, joista se oli tietoinen, ja se on täsmentänyt erityisesti riidanalaisen päätöksen 271 ja 272 perustelukappaleessa, että tietojenvaihdot merkitsivät yhdenmukaistettuja menettelytapoja.

168    Se on moittinut kantajaa siitä, että tämä on vaihtanut tietoja tiettyjen kartellin jäsenten kanssa väliajanjakson aikana etenkin kartellin uudelleen käynnistämiseksi.

169    Se, että kilpailijoille annetaan tietoja kilpailua rajoittavan sopimuksen valmistelemiseksi, riittää osoittamaan EY 81 artiklassa tarkoitetun yhdenmukaistetun menettelytavan olemassaolon (ks. asia C-8/08, T‑Mobile Netherlands ym., tuomio 4.6.2009, Kok., s. I-4529, 51 ja 52 kohta sekä julkisasiamies Kokottin kyseisessä asiassa antama ratkaisuehdotus, Kok., s. I-4523, 90 ja 91 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

170    Kysymys siitä, onko tuo käyttäytyminen ilmennyt ”seuran rakenteen” yhteydessä vai sen ulkopuolella, on siten merkityksetön, ja kantajan tältä osin toisen kanneperusteen kolmannen osan yhteydessä esittämät väitteet on hylättävä.

171    Lisäksi riidanalaisesta päätöksestä seuraa, että kantaja on vetäytynyt kartellista vuonna 1992.

172    On myös osoitettu, että kantaja on liittynyt kartelliin uudelleen vuonna 1996 Sumed-tarjouspyynnön manipuloinnin yhteydessä, mikä on ilmennyt kiintiöiden jakamisena ja hintojen vahvistamisena aluksilla käytettävien siirtoletkujen markkinoilla sellaisen tätä koskevan yhteistoiminnan johdosta, johon kantajan on katsottava ottaneen osaa (ks. edellä 128–159 kohta).

173    Kantajan osalta vuoden 1997 toukokuusta vuoden 2000 toukokuuhun kestäneestä väliajanjaksosta on aluksi täsmennettävä, että kantaja on suullisessa käsittelyssä vahvistanut vastauksena unionin yleisen tuomioistuimen sille esittämään kysymykseen, että sen kanneperuste rajoittuu pelkkiin ajanjaksoa 3.9.1996–13.5.1997 koskevia todisteisiin.

174    Komissio saattoi siis käyttää näitä todisteita osoittaakseen, että kantaja oli osallistunut tiettyyn yhteydenpitoon ja tiettyihin keskusteluihin väliajanjakson aikana.

175    Kantaja riitauttaa kuitenkin tämän yhteydenpidon ulottuvuuden ja sen, miten komissio on tulkinnut siitä kertovia asiakirjoja.

176    Mainitut asiakirjat on siis tutkittava sen selvittämiseksi, onko komissio päätellyt perustellusti, että kantaja oli osallistunut jatkettuun rikkomiseen väliajanjakson aikana siitä huolimatta, ettei sille eikä muille kartellin jäsenille ole määrätty mitään sakkoa saman ajanjakson osalta.

177    Kantajan asiakirjojen perusteella [luottamuksellinen tieto] (riidanalaisen päätöksen 174 ja 176 perustelukappale) on todettava, että niillä voidaan osoittaa ainakin yhtäältä, että W on ottanut yhteyttä MRI:n F:ään kolmen tarjouskilpailun osalta (CPC Taiwan, Ancap Uruguay ja Petrobras Brazil), ja tähän yhteensovittamisyritykseen osallistuivat myös Bridgestone, DOM, Yokohama Rubber ja Parker ITR, ja toisaalta, että vaikka F hylkäsi sille esitetyn tarjouksen, kartelli yritti kuitenkin toimia kyseisen ajanjakson aikana. Ei ole siis mitään epäilystä siitä, että eri yritykset olivat yhteydessä keskenään ja kantajan kanssa sovittaakseen yhteen tietyt tarjouskilpailut. Se, että kyseisten asiakirjojen johdosta voidaan ajatella, ettei kaikki sujunut kartellissa parhaimmalla mahdollisella tavalla ja että erimielisyyksiä oli olemassa, saa lisäksi vahvistuksen siitä arvioinnista, jonka komissio on tehnyt kyseisestä ajanjaksosta riidanalaisessa päätöksessä. F:n 4.2.1999 päivätystä asiakirjasta, jossa hän selostaa kartellin historiaa ja tuo myös esiin sen, missä tilassa kartelli oli kyseisenä ajankohtana, ja joka on tarkoitettu eräälle kantajan kauppaedustajalle, on todettava, että vaikka F väittää kyseisessä asiakirjassa, ettei kantaja kuulu kartelliin, asiakirja on kuitenkin todiste siitä yhteydenpidosta, johon F osallistui kartellin muiden jäsenten kanssa. Nuo asiakirjat osoittavat siis selkeästi, että asianomaisten eri yritysten välillä oli ollut yhteydenpitoa, jolla ainakin pyrittiin tarjousten yhteensovittamiseen.

178    [luottamuksellinen tieto] (riidanalaisen päätöksen 177 perustelukappale) osoittaa, että kartellin eri päätekijöiden (W., F. ja P.) välillä oli yhteydenpitoa, jonka yhteydessä ne vaihtoivat kaupallisia tietoja. Se, että kartelli oli kyseisenä ajankohtana kriisissä – kuten myös kyseinen asiakirja osoittaa – ei poista kyseisen yhteydenpidon laitonta luonnetta. Kartelli on lisäksi käynnistetty uudelleen vähän kyseisten yhteydenottojen jälkeen, mikä näyttää tukevan ajatusta siitä, että niillä on myötävaikutettu kartellin uudelleen käynnistämiseen, ja näin on, vaikka kantaja on itse liittynyt uudelleen täysimääräisesti sen jäseneksi vasta vuosi muiden päätekijöiden jälkeen.

179    [luottamuksellinen tieto] (riidanalaisen päätöksen 201 perustelukappale) on puolestaan todiste C:n ja F:n välisestä yhteydenotosta ajankohtana, jolloin kartelli ei ollut vielä täysimääräisesti aloittanut toimintaansa uudelleen, ainakaan kantajan osalta. Se osoittaa kuitenkin, että C ja F ovat vaihtaneet arkaluonteisia kaupallisia tietoja, ja myös, että F haki uutta kartellin toimintamuotoa kyseisestä ajankohdasta lukien etenkin kartellin yhteensovittamisen osalta pyrkimällä samalla vahvistamaan heti kantajan markkinaosuudeksi 12 prosenttia. Kuten komissio lisäksi toteaa, tätä todistetta on tarkasteltava niiden kokousten kannalta katsoen, joita alettiin jälleen pitää vuoden 1999 kesäkuusta alkaen. Vaikka on totta, että kantajan täysimääräinen mukanaolo alkoi vasta myöhemmin, se valmisteli kuitenkin jo kyseisestä ajankohdasta lukien paluutaan kartelliin ja teki yhteistyötä ainakin marginaalisesti tiettyjen kilpailijoidensa kanssa.

180    Lopuksi asiakirja, jonka otsikko on [luottamuksellinen tieto] (riidanalaisen päätöksen 190 perustelukappale), osoittaa selkeästi uudistetun yhteistyön puitteet. Kantaja väittää, ettei se osallistunut kokoukseen – mitä komissio ei riitauta – ja ettei se, että sille jaettu markkinaosuus näkyy kyseisessä asiakirjassa, merkitse sitä, että se kuuluisi kartelliin. On tosin totta, että komissio on katsonut, että kantaja liittyi kartelliin uudelleen vasta 9.5.2000 lukien (ks. riidanalaisen päätöksen 202 perustelukappale, jossa komissio toteaa, että sillä on todisteet siitä, että MRI:lle on uudestaan myönnetty kiintiöitä kyseisestä ajankohdasta lukien). On kuitenkin olemassa ensinnäkin suora todiste siitä, että kantajalla on ollut vuoden 1999 kesäkuussa moitittavia yhteydenottoja kartelliin uudelleen liittymiseksi (30.6.1999 päivätty kantajan sisäinen tiedote), toiseksi vuoden 1999 joulukuussa sen jälkeen, kun kartellin muut jäsenet olivat käynnistäneet kartellin uudelleen, pidetyn kokouksen yhteydessä jaettu asiakirja, jossa vahvistetaan kantajalle tulevaisuudessa kuuluva markkinaosuus, ja kolmanneksi todisteet siitä, että kantaja on tosiasiassa liittynyt uudelleen kartelliin vuoden 2000 toukokuussa, mitä se ei myöskään kiistä. On siis katsottava, että koska muut kartellin jäsenet olivat aloittaneet uudelleen lainvastaisen toimintansa, markkinaosuus, jonka ne aikoivat varata kantajalle, ei voinut perustua muuhun kuin pitkälle vietyyn yhteensovittamiseen sen kanssa. On osoitettu, että MRI neuvotteli paluunsa ehdoista vuoden 1999 kesäkuussa eli kuusi kuukautta ennen vuoden 1999 joulukuussa jaettujen taulukkojen laatimista. Kyseiset taulukot ovat siis erityisen luotettava indisio kantajan osallistumisesta vuoden 1999 joulukuussa keskusteluihin, jotka koskivat kartellin jäsenten markkinaosuuksien jakamista ja yhteensovittamista.

181    Tämän perusteella on katsottava, että komissio on esittänyt riittävän näytön, joka osoittaa väliajanjakson osalta, että kantaja on käyttäytynyt kilpailusääntöjen rikkomista merkitsevällä tavalla, tosin alentuneesti suhteessa aikaisempiin ja myöhempiin ajanjaksoihin, mikä on lisäksi johtanut siihen, ettei komissio ole määrännyt sille sakkoa kyseisen ajanjakson osalta.

182    Ne kantajan väitteet on hylättävä muilta osin, joiden mukaan se pyrki tällä tavalla antamaan kartellin muille jäsenille sen käsityksen, että sillä oli tiettyä intressiä käynnistää kartelli uudelleen, ja suojautui samalla kyseisellä tempulla niiden mahdollisista kaupallisilta vastatoimenpiteiltä.

183    Paitsi että kantajan väitetyillä aikomuksilla ei tältä osin ole merkitystä, on myös todettava sen tunnustavan näin, että huolehtimalla yhteyksistään kartellin muihin jäseniin, se yritti säästää itseään niiden kilpailulta, mikä riittää osoittamaan sen, että kilpailusääntöjä on rikottu.

184    Edellä mainitut asiakirjat osoittavat lisäksi, että kyseisellä yhteydenpidolla on olennaisilta osin pyritty käynnistämään kartelli uudelleen ja että kantaja on ottanut siihen osaa etenkin neuvotellakseen sille kartellin ytimessä kuuluvasta paikasta.

185    On siis hylättävä kantajan väite, jonka mukaan se olisi ottanut osaa näihin keskusteluihin ainoastaan tarkoituksenaan erehdyttää näitä vanhoja – ja tulevia – kartellin kumppaneita ja että se antaisi vaihtoehtoisen uskottavan selityksen niille eri asiakirjoille, jotka komissio on ottanut huomioon osoittaakseen sen osallistuneen rikkomiseen väliajanjakson aikana.

186    Tätä päätelmää ei myöskään kyseenalaisteta millään tavalla niillä eri todisteilla – [luottamuksellinen tieto] –, joihin kantaja vetoaa näkemyksensä tueksi.

187    Näillä eri asiakirjoilla osoitetaan näet epäilyksettä, että MRI on liittynyt kartelliin täysimääräisesti uudelleen vuoden 2000 toukokuussa, mutta niillä ei kumota sitä, että se oli edeltävien vuosien kuluessa ryhtynyt erilaisiin taktisiin toimiin liittyäkseen kartelliin uudelleen.

188    Kantajan väitteet on siis muilta osin hylättävä.

c)     Jatketun rikkomisen olemassaolo

189    Kantaja kiistää yhtäältä, että rikkominen olisi jatkettu 3.9.1996 ja 13.5.1997 välisenä aikana, ja toteaa, että jos sen on katsottava syyllistyneen rikkomisiin kyseisen ajanjakson aikana, kyse on erillisistä rikkomisista, jotka eivät liity aikaisempiin ja myöhempiin ajanjaksoihin, ja toisaalta, että rikkominen olisi jatkettu 13.5.1997 ja 9.5.2000 välisenä aikana, koska se ei ole ottanut osaa keskusteluihin kilpailua rajoittaakseen vaan sitä vastoin puolustautuakseen mahdollisilta kartellin muiden jäsenten toteuttamilta vastatoimenpiteiltä, ja että komissio ei joka tapauksessa voi katsoa kyseen olevan jatketusta rikkomisesta ja todeta samanaikaisesti, että toiminta on ollut rajallista kartellin jäsenten keskuudessa vallinneen kriisin johdosta, minkä vuoksi se ei myöskään ole määrännyt sakkoa kyseisen ajanjakson osalta.

 Jatketun rikkomisen ja uusitun rikkomisen käsite

190    Asetuksen N:o 1/2003 25 artiklan 2 kohdan mukaan vanhentumisaika alkaa kulua päivästä, jona rikkominen tapahtui. Jatketun tai uusitun rikkomisen osalta aika alkaa kuitenkin kulua siitä päivästä, jona rikkominen lakkaa.

191    Oikeuskäytännössä on täsmennetty tästä, että useimmissa tapauksissa kilpailunvastaisen menettelytavan tai sopimuksen olemassaolo on pääteltävä tietyistä yhteensattumista ja indisioista, jotka yhdessä tarkasteltuina voivat muun johdonmukaisen selityksen puuttuessa olla osoitus kilpailusääntöjen rikkomisesta. Tällaisten indisioiden ja yhteensattumien avulla, kun niitä tarkastellaan kokonaisvaltaisesti, on mahdollista tuoda julki paitsi kilpailunvastaisia menettelytapoja tai sopimuksia, myös jatketun kilpailua rajoittavan menettelytavan kesto tai kilpailusääntöjen vastaisesti tehdyn sopimuksen soveltamisajanjakso (ks. vastaavasti edellä 100 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Aalborg Portland ym. v. komissio, tuomion 57 kohta ja asia C-105/04 P, Nederlandse Federatieve Vereniging voor de Groothandel op Elektrotechnisch Gebied v. komissio, tuomio 21.9.2006, Kok., s. I-8725, 94–96 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

192    Tällainen EY 81 artiklan 1 kohdan rikkominen voi lisäksi johtua paitsi yksittäisestä toimenpiteestä, myös useista toimenpiteistä tai jopa jatketusta käyttäytymisestä. Tämän tulkinnan oikeellisuutta ei voida kiistää sillä perusteella, että yksi tai useampi osatekijä tästä useiden toimenpiteiden sarjasta tai tästä jatketusta käyttäytymisestä voisi sellaisenaankin ja erikseen tarkasteltuna merkitä kyseisen määräyksen rikkomista. Kun eri toimenpiteet kuuluvat ”kokonaissuunnitelmaan”, koska niiden yhteisenä tavoitteena on kilpailun vääristäminen yhteismarkkinoiden sisällä, komissiolla on oikeus kohdistaa vastuu näistä toimenpiteistä sen mukaan, miten yritykset ovat osallistuneet kilpailusääntöjen rikkomiseen kokonaisuutena arvioiden (ks. edellä 100 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Aalborg Portland ym. v. komissio, tuomion 258 kohta ja asia C-105/04 P, Nederlandse Federatieve Vereniging voor de Groothandel op Elektrotechnisch Gebied v. komissio, tuomio 21.9.2006, Kok., s. I-8725, 110 kohta).

193    Siitä, ettei sopimuksen olemassaolosta tiettyjen ajanjaksojen aikana tai ainakaan siitä, että yritys olisi pannut sopimuksen täytäntöön tietyn ajanjakson aikana, ole esitetty näyttöä, on muistutettava, että se, ettei näyttöä rikkomisesta ole esitetty tiettyjen ajanjaksojen osalta, ei ole esteenä sille, että rikkominen katsotaan toteen näytetyksi kyseisiä ajanjaksoja pidemmän kokonaisajanjakson osalta, kun tällainen toteamus perustuu objektiivisiin ja yhtäpitäviin välillisiin todisteisiin. Usean vuoden ajalle ulottuvassa rikkomisessa se, että kartelli tai muu yhteistoimintajärjestely ilmenee eri ajanjaksoina, joiden välillä voi olla pidempiä tai lyhyempiä aikoja, ei vaikuta tämän kartellin tai muun yhteistoimintajärjestelyn olemassaoloon, kunhan toimilla, jotka ovat osa tätä rikkomista, on yksi ainoa tavoite ja ne toteutetaan yhtenä kokonaisuutena pidettävän jatketun rikkomisen yhteydessä (edellä 192 kohdassa mainittu asia Nederlandse Federatieve Vereniging voor de Groothandel op Elektrotechnisch Gebied v. komissio, tuomion 97 ja 98 kohta; ks. myös vastaavasti edellä 100 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Aalborg Portland ym. v. komissio, tuomion 260 kohta).

194    Tässä yhteydessä oikeuskäytännössä on yksilöity useita perusteita, joilla on merkitystä kilpailusääntöjen rikkomisen yhdeksi kokonaisuudeksi luonnehtimisessa ja joihin kuuluu se, että kyseessä olevien menettelytapojen tavoitteet (ks. vastaavasti edellä 102 kohdassa mainittu asia Technische Unie v. komissio, tuomion 170 ja 171 kohta; asia T‑21/99, Dansk Rørindustri v. komissio, tuomio 20.3.2002, Kok., s. II‑1681, 67 kohta sekä asia T-43/02, Jungbunzlauer v. komissio, tuomio 27.9.2006, Kok., s. II-3435, 312 kohta), kyseessä olevat tavarat ja palvelut (ks. vastaavasti yhdistetyt asiat T-71/03, T‑74/03, T‑87/03 ja T‑91/03, Tokai Carbon ym. v. komissio, tuomio 15.6.2005, 118, 119 ja 124 kohta, ei julkaistu oikeustapauskokoelmassa ja em. asia Jungbunzlauer v. komissio, tuomion 312 kohta), siihen osallistuneet yritykset (em. asia Jungbunzlauer v. komissio, tuomion 312 kohta) ja sen täytäntöönpanotavat (em. asia Dansk Rørindustri v. komissio, tuomion 68 kohta) ovat samoja. Kyseisessä tutkinnassa voidaan lisäksi ottaa huomioon myös se, että yritysten puolesta toimivat luonnolliset henkilöt ja kyseessä olevien menettelytapojen maantieteellinen soveltamisala ovat samoja.

195    Oikeuskäytännön mukaan siis komissio voi olettaa, että rikkominen – tai yrityksen osallistuminen rikkomiseen – ei ole keskeytynyt, vaikka sillä ei ole näyttöä rikkomisesta tiettyjen nimenomaisten ajanjaksojen osalta, kunhan eri toimilla, jotka kuuluvat tuohon rikkomiseen, pyritään yhteen ainoaan tavoitteeseen ja ne voivat muodostaa osan yhtenä kokonaisuutena pidettävästä jatketusta kilpailusääntöjen rikkomisesta, jolloin tällaisen toteamuksen on perustuttava objektiivisiin ja yhtäpitäviin välillisiin todisteisiin, jotka osoittavat kokonaissuunnitelman olemassaolon.

196    Kun nämä edellytykset ovat täyttyneet, komissio voi siis jatketun rikkomisen käsitteen perusteella määrätä sakkoa koko sen huomioon otetun ajanjakson osalta, jolloin kilpailusääntöjä on rikottu, ja määrittää ajankohdan, josta vanhentumisaika alkaa kulua, eli ajankohdan, jolloin jatkettu rikkominen päättyi.

197    Salaisesta yhteistyöstä syytetyt yritykset voivat kuitenkin pyrkiä kumoamaan tämän olettaman vetoamalla indisioihin tai todisteisiin, joilla osoitetaan, ettei kilpailusääntöjen rikkomista – tai niiden osallistumista siihen – ole jatkettu näiden samojen ajanjaksojen aikana.

198    Lisäksi uusitun rikkomisen käsite on erotettava jatketun rikkomisen käsitteestä (ks. vastaavasti asia T-18/05, IMI ym. v. komissio, tuomio 19.5.2010, Kok., s. II-1769, 96 ja 97 kohta), ja kyseinen ero on lisäksi vahvistettu käyttämällä asetuksen N:o 1/2003 25 artiklan 2 kohdassa konjunktiota ”tai”.

199    Kun voidaan osoittaa, että yrityksen osallistuminen rikkomiseen on keskeytynyt ja että rikkomiseen, johon yritys on syyllistynyt ennen kyseistä ajanjaksoa ja sen jälkeen, liittyy samat ominaispiirteet, joita on arvioitava ottamalla muun muassa huomioon se, että kyseisten menettelytapojen tavoitteet, asianomaiset tuotteet, yhteistyöhön osallistuneen yritykset, yhteistyön pääasialliset täytäntöönpanotavat, yritysten lukuun toimineet luonnolliset henkilöt ja lopulta mainittujen menettelytapojen maantieteellinen soveltamisala ovat samat, kyseinen rikkominen on luonnehdittava yhtenä kokonaisuutena pidettäväksi uusituksi rikkomiseksi.

200    Tässä tapauksessa komissio ei voi määrätä sakkoa sen ajanjakson osalta, jolloin rikkominen on ollut keskeytyksissä.

201    Asetuksen N:o 1/2003 25 artiklan 1 kohdan b alakohdan säännösten mukaan keskeytyminen ei myöskään saa kestää yli viittä vuotta, sillä tässä tapauksessa oikeus sakon määräämiseen kyseistä keskeytymistä aikaisemman ajanjakson osalta, jolloin kilpailusääntöjä on rikottu, olisi näet vanhentunut.

 Jatketun rikkomisen olemassaolo käsiteltävässä tapauksessa

202    Näin ollen on määritettävä, oliko – ja millä edellytyksin – komissiolla oikeus katsoa, että kantajan osalta kyse oli jatketusta rikkomisesta 1.4.1986–1.8.1992 ja 3.9.1996 ja 2.5.2007.

203    On huomautettava, että käsiteltävässä asiassa riidanalaisesta päätöksestä ilmenee, että päätöksessä kyseessä olevat yritykset ovat joskus erilaisia menettelytapoja noudattaen osallistuneet rikkomiseen, joka on konkretisoitunut tarjouspyyntöjen jakamisena, hintojen vahvistamisena, kiintiöiden vahvistamisena, myyntiehtojen laatimisena, maantieteellisten markkinoiden jakamisena sekä hintoja, myyntimääriä ja tarjouskilpailuja koskevien arkaluonteisten tietojen vaihtamisena aluksille tarkoitettujen siirtoletkujen maailmanmarkkinoilla.

204    Tästä on korostettava, että riidanalaisessa päätöksessä on selkeästi osoitettu kokonaissuunnitelman olemassaolo. Suunnitelma perustuu siihen, että kyseisten menettelytapojen tavoitteet, asianomaiset tuotteet, yhteistyöhön osallistuneet yritykset, sen pääasialliset täytäntöönpanotavat, yritysten lukuun toimineet luonnolliset henkilöt ja lopulta mainittujen menettelytapojen maantieteellinen soveltamisala ovat olleet ennen väliajanjaksoa ja sen jälkeen samat.

205    Lisäksi niiden menettelytapojen, jotka ilmenevät kantajan toimittamista asiakirjoista, joita on arvioitu edellä 177–180 kohdassa, tavoitteena on ollut tasoittaa kartellin jäsenten välisiä erimielisyyksiä ja käynnistää kartelli uudelleen väliajanjakson aikana, ja niiden on siis katsottava kuuluvan olennaisena osana kartellin jäsenten noudattamaan kokonaissuunnitelmaan.

206    Kantaja ei myöskään ole kiistänyt – kun sitä on tältä osin kuultu suullisessa käsittelyssä –, etteikö se olisi osallistunut rikkomiseen 1.4.1986–1.8.1992 ja tämän jälkeen 9.5.2000–2.5.2007.

207    Kantaja toteaa tosin, että kyse on erillisistä rikkomisista ja ettei niitä voida luonnehtia jatketuksi tai uusituksi rikkomiseksi – minkä se on suullisessa käsittelyssä vahvistanut –, mutta on kuitenkin katsottava, että kokonaissuunnitelman olemassaolo ilmenee selkeästi riidanalaisesta päätöksestä, kun otetaan huomioon se, että kyseisten menettelytapojen tavoitteet, asianomaiset tuotteet, yhteistyöhön osallistuneet yritykset, sen pääasialliset täytäntöönpanotavat, yritysten lukuun toimineet luonnolliset henkilöt ja lopulta mainittujen menettelytapojen maantieteellinen soveltamisala olivat vuosina 1986–2007 samat.

208    Lisäksi on osoitettu, että kantaja on liittynyt uudelleen kartelliin 3.9.1996 lukien ja osallistunut rikkomiseen 13.5.1997 saakka (ks. edellä 147 kohta ja sitä seuraavat kohdat) ja että se on ottanut aktiivisesti osaa keskusteluihin, joita on pidetty väliajanjakson aikana kartellin uudelleen käynnistämiseksi ja kantajan siihen liittymiseksi (ks. edellä 181 kohta ja sitä seuraavat kohdat).

209    Unionin yleinen tuomioistuin on lisäksi hylännyt ne vaihtoehtoiset selitykset, jotka kantaja on antanut käyttäytymiselleen kyseisen ajanjakson aikana (ks. edellä 181 kohta ja sitä seuraavat kohdat).

210    Komissio on lisäksi myöntänyt ja riidanalaisen päätöksen 1 artiklasta seuraa, että kantaja on keskeyttänyt osallistumisensa kartelliin 1.8.1992–3.9.1996.

211    Komissio on tosin todennut, että MRI:n oli katsottava olevan vastuussa jatketusta rikkomisesta, vaikka se samanaikaisesti totesi, että MRI:n osallistuminen kartelliin oli keskeytyksissä 1.8.1992–3.9.1996.

212    Komissio on kuitenkin virhettä tekemättä todennut, että kantaja oli osallistunut kartelliin kahden erillisen ajanjakson aikana, jolloin kilpailusääntöjä on rikottu, eli 1.4.1986–1.8.1992 ja 3.9.1996–2.5.2007.

213    Edellä 211 kohdassa tarkoitetulla komission arviointivirheellä ei siis ole vaikutusta riidanalaisen päätöksen laillisuuteen, koska komissio olisi voinut todeta, että rikkominen, johon kantaja oli syyllistynyt, oli asetuksen N:o 1/2003 25 artiklassa tarkoitettu uusittu rikkominen – niille kahdelle ajanjaksolle, jolloin kilpailusääntöjä on rikottu, on näet ominaista kokonaissuunnitelman olemassaolo (ks. edellä 203 ja 204 kohta) – ja että MRI:n kilpailusääntöjen rikkomiseen osallistumisen keskeytyminen 1.8.1992–3.9.1996 kesti alle viisi vuotta (ks. edellä 201 kohta).

214    Tämän perusteella on yhtäältä niin, että koska on katsottava, että rikkominen, johon on syyllistytty 1.4.1986–1.8.1992, ei ollut vanhentunut, ensimmäinen kanneperuste, joka koskee sitä, ettei komissio voinut todeta vanhentunutta rikkomista, on hylättävä. Niin ikään on hylättävä väite, joka koskee perustelujen puuttumista, koska riidanalaisesta päätöksestä ilmenee, että kantaja oli osallistunut kartelliin kahden erillisen ajanjakson aikana, jolloin kilpailusääntöjä on rikottu, eli 1.4.1986–1.8.1992 ja 3.9.1996–2.5.2007.

215    Toisaalta kantajan toisen kanneperusteensa tueksi esittämä väite, joka koskee sen 3.9.1996 ja 9.5.2000 välisen ajanjakson, jolloin kilpailusääntöjä on rikottu, vanhentumista, on niin ikään hylättävä, koska on osoitettu, että se liittyi uudelleen kartelliin 3.9.1996 lukien ja että se osallistui väliajanjakson aikana keskusteluihin, joilla pyrittiin kartellin uudelleen käynnistämiseen ja sen aseman määrittämiseen kartellissa.

216    Edellä esitetystä seuraa, että toisen kanneperusteen ensimmäinen, toinen ja kolmas osa on hylättävä siltä osin kuin kantaja väittää niissä yhtäältä, että komissio on tulkinnut käytössään olevia todisteita virheellisesti eikä se ole esittänyt näyttöä kantajan osallistumisesta kartelliin 3.9.1996 ja 9.5.2000 välisenä aikana, ja toisaalta että kantaja on esittänyt vaihtoehtoisen uskottavan selityksen komission huomioon ottamille todisteille ja käyttäytymiselleen kyseisen ajanjakson aikana.

d)     Toisen kanneperusteen muiden osien perusteltavuus

217    Kantajan toisen kanneperusteensa toisen osan yhteydessä esittämästä väitteestä, jonka mukaan komission olisi pitänyt näyttää toteen, että se oli osallistunut uuteen rikkomiseen, koska vuotta 1992 aikaisempi rikkominen oli vanhentunut ja koska komissio ei tältä osin voinut väittää, että kyse olisi ollut jatketusta rikkomisesta 1.4.1986 lukien, on lisäksi huomautettava, että komissio on virhettä tekemättä todennut, että kantaja oli osallistunut kartelliin kahden sellaisen ajanjakson aikana, jolloin kilpailusääntöjä on rikottu ja jotka olivat tosin erillisiä mutta joiden aikana kantaja oli osallistunut yhteiseen suunnitelmaan, jolle oli ominaista se, että kyseisten menettelytapojen tavoitteet, asianomaiset tuotteet, yhteistyöhön osallistuneen yritykset, yhteistyön pääasialliset täytäntöönpanotavat, yritysten lukuun toimineet luonnolliset henkilöt ja lopulta mainittujen menettelytapojen maantieteellinen soveltamisala olivat ennen väliajanjaksoa ja sen jälkeen samat (ks. edellä 203 ja 204 kohta). Kantaja väittää siis virheellisesti, että se on osallistunut uuteen rikkomiseen, ja sen väite on näin ollen hylättävä.

218    Kantajan toisen kanneperusteensa kolmannen osan tueksi esittämästä väitteestä, jonka mukaan komissio ei ole osoittanut, että sen menettely 3.9.1996–9.5.2000 liittyi läheisesti muiden rikkomiseen syyllistyneiden yritysten haluamien kilpailunvastaisten vaikutusten kokonaisuuden toteuttamiseen sellaisen kokonaissuunnitelman puitteissa, jolla on yksi ainoa tavoite, on todettava, että koska yhtäältä kantaja oli liittynyt uudelleen kartellin järjestämään yhteensovittamiseen 3.9.1996 ja koska se oli tässä yhteydessä saanut osan Sumed-tarjouskilpailusta, ja koska toisaalta kantaja oli aktiivisesti osallistunut yhteydenpitoon, jolla kartelli pyrittiin käynnistämään uudelleen väliajanjakson aikana, on selkeästi osoitettu, että kantaja liittyi läheisesti muiden rikkomiseen syyllistyneiden yritysten haluaman, kokonaissuunnitelman kilpailunvastaisten vaikutusten kokonaisuuden toteuttamiseen. Sen väite on siis hylättävä.

219    On niin ikään hylättävä kantajan toisen kanneperusteen neljännen osan yhteydessä esittämä väite siitä, että sille on määrätty seuraamus ainoastaan 3.9.1996 ja 13.5.1997 välisen ajanjakson ajalta, vaikka sen käyttäytyminen on ollut samanlaista väliajanjakson aikana, ja että kyseinen erilainen kohtelu oli perusteetonta. Edellä esitetystä näet seuraa, että se on uudelleen ottanut osaa kartelliin 3.9.1996 ja 13.5.1997 välisenä aikana saamalla osan Sumed-hankinnasta kartellin muiden jäsenten kanssa tässä tarkoituksessa toteutetun yhteensovittamisen johdosta ja että se on väliajanjakson aikana osallistunut yhteydenpitoon, joka koski kartellin uudelleen käynnistämistä, ja neuvotellut asemastaan kartellissa. Kyse on siis erilaisista menettelytavoista, mikä oikeuttaa komission päätöksen määrätä sakkoa 3.9.1996 ja 13.5.1997 välisen ajanjakson osalta ja olla määräämättä sakkoa väliajanjakson osalta.

220    Tätä päätelmää ei voida millään lailla kyseenalaistaa kantajan väitteellä, jonka mukaan sille ei ole määrätty seuraamusta vuoden 1999 toukokuun ja vuoden 2000 toukokuun välisen ajanjakson osalta, vaikka näin on tehty muiden kartellin jäsenten osalta, koska tämä eron tekeminen on perusteltua sen johdosta, että se on liittynyt uudelleen kartelliin aktiivisesti vasta vuosi muiden kartellin jäsenten jälkeen, sillä se on jatkanut yhteydenpitoaan niiden kanssa neuvotellakseen uudelleen osallistumisensa ehdoista.

221    Toisen kanneperusteen neljäs osa on siis hylättävä kokonaisuudessaan.

222    Toisen kanneperusteen viidennen osan yhteydessä kantaja väittää lähinnä, että vuosien 1996 ja 2000 välisen ajanjakson kilpailusääntöjen rikkomista merkitsevät teot on erotettava niistä kilpailusääntöjen rikkomista merkitsevistä menettelytavoista, joihin syyllistyttiin varsinaisen kartellin yhteydessä, ja niistä on siis määrättävä seuraamus erikseen, jos oletetaan, että ne eivät ole vanhentuneet, ja tämän osalta on viitattava edellä 123–187 ja 202–214 kohdassa esitettyihin arviointeihin ja hylättävä siis sekä kantajan asiakysymystä koskevat väitteet että perustelujen puuttumista koskeva väite.

223    Tämän perusteella ensimmäinen ja toinen kanneperuste on siis hylättävä.

C       Kolmas kanneperuste, joka koskee sakon määrää määritettäessä tehtyjä eri virheitä, suhteellisuusperiaatteen, seuraamuksen riittävyyden periaatteen, yhdenvertaisen kohtelun pariaatteen ja luottamuksensuojan periaatteen loukkaamista sekä perustelujen puuttumista

224    Aluksi on huomautettava, että yhdenvertaisen kohtelun periaate edellyttää, että toisiinsa rinnastettavia tapauksia ei kohdella eri tavalla eikä erilaisia tilanteita kohdella samalla tavalla, ellei tällaista kohtelua voida objektiivisesti perustella (ks. asia C-303/05, Advocaten voor de Wereld, tuomio 3.5.2007, Kok., s. I-3633, 56 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

225    Lisäksi suhteellisuusperiaate edellyttää, ettei toimielinten säädöksillä, päätöksillä ja muilla toimenpiteillä ylitetä niitä rajoja, jotka johtuvat siitä, mikä on tarpeellista niillä tavoiteltujen päämäärien saavuttamiseksi ja tähän soveltuvaa. Sakkojen laskennan yhteydessä rikkomisten vakavuus on osoitettava lukuisten seikkojen perusteella, eikä millekään näistä seikoista pidä antaa sellaista merkitystä, joka olisi suhteeton verrattuna muihin arvioinnissa huomioon otettaviin seikkoihin. Suhteellisuusperiaate edellyttää tässä yhteydessä, että komissio vahvistaa sakon suhteessa rikkomisen vakavuuden arvioimiseksi huomioon otettuihin seikkoihin ja että se soveltaa näitä seikkoja tältä osin johdonmukaisesti ja objektiivisesti perustellulla tavalla (ks. edellä 194 kohdassa mainittu asia Jungbunzlauer v. komissio, tuomion 226–228 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja yhdistetyt asiat T‑456/05 ja T‑457/05, Gütermann ja Zwicky v. komissio, tuomio 28.4.2010, Kok., s. II-1443, 264 kohta).

226    Lopuksi vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan oikeus vedota luottamuksensuojan periaatteeseen on jokaisella oikeussubjektilla, jolle unionin toimielin on antamalla hänelle täsmällisiä vakuutteluita synnyttänyt perusteltuja odotuksia (asia C-506/03, Saksa v. komissio, tuomio 24.11.2005, 58 kohta, ei julkaistu oikeustapauskokoelmassa ja asia C-213/06 P, EAR v. Karatzoglou, tuomio 18.7.2007, Kok., s. I-6733, 33 kohta). Tällaisia vakuutteluja ovat riippumatta siitä muodosta, jossa ne on annettu tiedoksi, täsmälliset, ehdottomat ja yhtäpitävät tiedot (ks. vastaavasti asia C-47/07 P, Masdar (UK) v. komissio, tuomio 16.12.2008, Kok., s. I-9761, 34 ja 81 kohta).

1.     Kolmannen kanneperusteen ensimmäinen osa, joka koskee rikkomisen vakavuuden arvioinnissa tehtyä virhettä ja yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamista

a)     Riidanalainen päätös

227    Riidanalaisen päätöksen 437–445 perustelukappaleesta ilmenee, että komissio on vahvistanut 25 suuruisen prosenttiosuuden merkityksellisestä myynnistä määrittääkseen sakon perusmäärän rikkomisen vakavuuden perusteella.

b)     Asianosaisten lausumat

228    Kantaja on sitä mieltä, että 25 prosentin suuruisen prosenttiosuuden käyttäminen merkityksellisestä myynnistä sakon perusmäärän määrittämiseksi rikkomisen vakavuuden perusteella on virheellistä ja perusteetonta, sillä komissio rinnastaa sen tällä tavalla syrjivästi muihin tuottajiin, koska kantajan mukaan se rikkominen, johon se on syyllistynyt, on vakavuudeltaan huomattavasti vähäisempi kuin rikkominen, johon muut yritykset ovat syyllistyneet.

229    Oikeuskäytännöstä seuraa sen mukaan, että komissio ei voi yhdenvertaisen kohtelun periaatetta ja suhteellisuusperiaatetta noudattamiseksi jättää tutkimatta tekijöitä, jotka johtavat erilaiseen arviointiin kunkin yrityksen syyksi luettavan rikkomisen vakavuudesta, mikä merkitsee sitä, että sen on määritettävä sakko ottamalla kohtuullisesti huomioon erityiset olosuhteet, jotka erottavat tietyn yrityksen aseman muiden yritysten asemasta. Kantajan mielestä komissio ei ole tehnyt mitään arviointia sen kartelliin osallistumisen asteen ja voimakkuuden erilaisuudesta, vaikka tämä on päätöksessä tunnustanut useaan otteeseen sen erityisen aseman kartellissa (ks. esim. riidanalaisen päätöksen 170, 187 ja 211–214 perustelukappale).

230    Kantaja väittää, että komissio ei näin ole ottanut huomioon muun muassa sitä, että se ei muista tuottajista poiketen ole missään vaiheessa ollut kartellin ”uskollinen, antaumuksellinen ja dynaaminen jäsen”, mitä osoittaa myös se, että se on päättänyt lopettaa osallistumisensa kartelliin kahteen otteeseen, että se on ainoa yritys, joka on laajentanut toimintaansa kartellin vastuksesta huolimatta, että kilpailijat ovat kohdistaneet siihen jatkuvasti painetta, uhkailuja ja vastatoimenpiteitä ja että sen osalta ei myöskään voida katsoa, että se olisi osallistunut yhtenä kokonaisuutena pidettävään monitahoiseen rikkomiseen koko sen ajanjakson ajan, jonka komissio on ottanut huomioon.

231    Tästä seuraa sen mukaan, että komissio on loukannut suhteellisuusperiaatetta ja yhdenvertaisen kohtelun periaatetta, eikä sakkoja koskevilla suuntaviivoilla voida tehdä näitä periaatteita merkityksettömiksi.

232    Komissio kiistää nämä väitteet.

c)     Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta

233    Kantaja vetoaa samanaikaisesti arviointivirheeseen sekä suhteellisuusperiaatteen ja yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamiseen.

234    Kuten komissio perustellusti huomauttaa, vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kilpailusääntöjen rikkomisen vakavuus on määritettävä erittäin monien seikkojen – joita ovat esimerkiksi asian erityisolosuhteet, sen asiayhteys ja sakkojen ehkäisevä vaikutus – perusteella, joiden suhteen komissiolla on harkintavaltaa (asia C-328/05 P, SGL Carbon v. komissio, tuomio 10.5.2007, Kok., s. I-3921, 43 kohta).

235    Tekijöitä, jotka voivat vaikuttaa kilpailusääntöjen rikkomisten vakavuuden arviointiin, ovat kunkin yrityksen käyttäytyminen, kunkin yrityksen osuus yhteistoimintajärjestelyn luomisessa, se hyöty, jonka ne ovat saaneet tuosta järjestelystä, yritysten koko, kyseisten tavaroiden arvo sekä se vaara, joka tällaisista kilpailusääntöjen rikkomisista aiheutuu unionin tavoitteiden toteuttamiselle. Näin ollen sakon määrittämiseksi on mahdollista ottaa huomioon paitsi rikkomisen tehneen yrityksen kokonaisliikevaihto, vaikka se olisikin vain likimääräinen ja epätäydellinen osoitus yrityksen koosta ja sen taloudellisesta vallasta, myös se osa liikevaihdosta, joka tulee kilpailusääntöjen rikkomisen kohteena olevista tavaroista ja joka on näin ollen omiaan osoittamaan rikkomisen laajuutta. Kummallekaan näistä luvuista ei pidä antaa sellaista merkitystä, joka olisi suhteeton verrattuna muihin arvioinnissa huomioon otettaviin seikkoihin, ja asianmukaisen sakon suuruuden määrääminen ei näin ollen voi olla pelkän kyseisen tuotteen myynnistä saatuun liikevaihtoon perustuvan laskelman tulos. Lisäksi unionin oikeus ei sisällä yleisesti sovellettavaa periaatetta, jonka mukaan seuraamuksen on oltava oikeassa suhteessa kyseisen yrityksen rikkomisen kohteena olevan tuotteen myynnistä saamaan liikevaihtoon (asia C-389/10 P, KME Germany ym. v. komissio, tuomio 8.12.2011, 58–60 kohta).

236    Käsiteltävässä asiassa on todettava, että vaikka kantaja on tosin keskeyttänyt osallistumisensa kartelliin vuonna 1992, se on liittynyt kartelliin kuitenkin uudelleen 3.9.1996 ja sillä on vuoden 1997 toukokuusta vuoden 1999 joulukuuhun ollut laitonta yhteydenpitoa kartelliin, jotta se voisi liittyä siihen täysimääräisesti uudelleen vuoden 2000 toukokuussa, ja näin on ollut vuoden 2007 toukokuuhun saakka. Se väittää olleensa siihen pakotettu, mutta tätä väitettä ei voida hyväksyä, eikä myöskään niillä sen väitteillä ole mahdollisuutta menestyä, joiden mukaan se ei olisi osallistunut yhtenä kokonaisuutena pidettävään monitahoiseen rikkomiseen (ks. edellä 159, 185 ja 202–214 kohta).

237    Tästä seuraa, ettei se ollut sellaisessa tilanteessa, joka erotti sen muista kartellin jäsenistä ja joka oikeuttaisi käyttämään sen osalta erilaista prosenttiosuutta merkityksellisestä myynnistä sakon perusmäärän määrittämiseksi.

238    Tästä seuraa myös, ettei komissio ole loukannut suhteellisuusperiaatetta.

239    Kolmannen kanneperusteen ensimmäinen osa on siis hylättävä kokonaisuudessaan.

2.     Kolmannen kanneperusteen toinen osa, joka koskee sakkoa rikkomisen keston perusteella laskettaessa tehtyä virhettä ja luottamuksensuojan periaatteen loukkaamista

a)     Riidanalainen päätös

240    Riidanalaisen päätöksen 141–147 perustelukappaleesta ilmenee, että komissio on nojautunut eri asiakirjoihin, kuten esimerkiksi MRI:n sakoista vapauttamista ja niiden lieventämistä koskevan hakemuksensa yhteydessä toimittamiin tiettyihin sisäisiin muistiinpanoihin (riidanalaisen päätöksen 143–145 perustelukappale), ja katsonut, että MRI oli liittynyt kartelliin aktiivisesti uudelleen 3.9.1996 lukien.

241    Riidanalaisen päätöksen 487 perustelukappaleessa esitetään syyt, joiden vuoksi komissio hylkää kantajan esittämät perustelut sille, ettei sitä vastaan käytetä yhteistyötiedonannon 26 kohdan perusteella todisteita, jotka se on toimittanut komissiolle vuosien 1996 ja 1997 välisen ajanjakson osalta.

242    Riidanalaisen päätöksen 447 ja 448 perustelukappaleessa täsmennetään lopuksi sen komission sakon laskemiseksi huomioon ottaman ajanjakson kesto, jolloin kilpailusääntöjä on rikottu.

b)     Asianosaisten lausumat

243    Kantaja väittää lähinnä, että kun komissio on ottanut huomioon 3.9.1996 ja 13.5.1997 välisen ajanjakson, rikkomisen on virheellisesti katsottu kestäneen kahdeksan vuotta (kyseinen kahdeksan kuukauden ajanjakso on pyöristetty yhdeksi lisävuodeksi), mikä on johtanut sakon korottamiseen noin [luottamuksellinen tieto]. Se katsoo, että sille on määrätty seuraamus virheellisesti kyseisen ajanjakson osalta, ja näin on tehty pelkästään niiden todisteiden perusteella, jotka se oli itse toimittanut komissiolle sakoista vapauttamista tai niiden lieventämistä koskevan ohjelman nojalla. Näitä todisteita ei kuitenkaan olisi saanut käyttää sitä vastaan yhteistyötiedonannon perusteella, ja tämä sen oikeuksien loukkaaminen merkitsee myös luottamuksensuojan periaatteen loukkaamista. Riidanalaisessa päätöksessä ei ole tältä osin myöskään riittäviä perusteluja.

244    Komissio tyytyy tältä osin vain viittaamaan toisen kanneperusteen yhteydessä esittämiinsä perusteluihin.

c)     Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta

245    Toisen kanneperusteen arvioinnista seuraa, että komissio on perustellusti katsonut, että kantaja oli liittynyt uudelleen kartelliin 3.9.1996 ja se oli täysimääräisesti osallistunut rikkomiseen 13.5.1997 saakka (ks. edellä 159 kohta).

246    Komissio ei siis ole tehnyt mitään virhettä ottaessaan huomioon 3.9.1996 ja 13.5.1997 välisen ajanjakson, jolloin kilpailusääntöjä on rikottu, ja pidentämällä kilpailusääntöjen rikkomisen kestoa seitsemästä ja puolesta vuodesta kahdeksaan vuoteen suuntaviivojensa perusteella.

247    Lisäksi on todettava, että riidanalaisessa päätöksessä on riittävät perustelut, joka sisältyvät sen 141–147 ja 487 perustelukappaleeseen. Perustelujen puuttumista koskeva väite on siis hylättävä.

248    Myös väite, joka koskee luottamuksensuojan periaatteen loukkaamista sen vuoksi, että komissio on käyttänyt kantajaa vastaan eräitä asiakirjoja, jotka tämä oli toimittanut yhteistyöhakemuksensa yhteydessä, on hylättävä, koska komissiolla ei ollut velvollisuutta jättää kyseiset asiakirjat huomiotta yhteistyötiedonannon 26 kohdan viimeisen alakohdan nojalla ja koska kyseiset asiakirjat eivät missään tapauksessa olleet tarpeen sen rikkomisen osoittamiseksi, johon kantaja syyllistyi vuoden 1996 syyskuun ja vuoden 1997 toukokuun välisenä aikana (ks. edellä 123–159 kohta).

249    Kolmannen kanneperusteen toinen osa on siis hylättävä kokonaisuudessaan.

3.     Kolmannen kanneperusteen kolmas osa, joka koskee sakon määrää ennalta ehkäisevästi korotettaessa tehtyä virhettä, perusteluvelvollisuuden noudattamatta jättämistä ja yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamista

a)     Riidanalainen päätös

250    Riidanalaisen päätöksen 449 ja 450 perustelukappaleesta ilmenee, että komissio on suuntaviivojen 25 kohdan mukaisesti korottanut sakon perusmäärää 25 prosentilla myynnin arvosta ennalta ehkäisevästi.

b)     Asianosaisten lausumat

251    Kantaja huomauttaa, että 25 prosentin korotus ennalta ehkäisevän vaikutuksen varmistamiseksi on kaikkein suurin korotus, joka suuntaviivoissa, joiden mukaan korotus voi olla 15–25 prosenttia, sallitaan.

252    Se katsoo, että kun komissio määräsi sille kyseisen enimmäiskorotuksen, se rinnasti sen virheellisesti muihin tuottajiin sovellettavia periaatteita loukaten ja kyseistä rinnastamista perustelematta.

253    Komissio ei kuitenkaan ole kantajan mukaan ottanut huomioon sitä, että tämä oli kooltaan huomattavasti pienempi kuin muut tuottajat. Oikeuskäytännössä kuitenkin edellytetään, että ennalta ehkäisevän vaikutuksen varmistamiseksi sovelletussa korotuksessa otetaan huomioon kartelliin osallistuneiden yritysten kokoerot.

254    Kantaja väittää saman koskevan sen erilaista käyttäytymistä siltä osin kuin se ei ole ollut kartellin ahkera jäsen sekä kuin se on jättänyt kartellin vuonna 1992 ja tehnyt kaiken voitavansa irtisanoutuakseen siitä ja palannut kartelliin ainoastaan, koska se ei voinut vastustaa kartellin muiden jäsenten painostusta ja uhkailuja. Sen johto on lisäksi vuonna 2003 ilmoittanut yksiselitteisesti halunsa lähteä kartellista, ja vaikka se on kaikesta huolimatta jäänyt kartelliin kyseisen ajankohdan jälkeen, tämä on johtunut pelkästään eräiden sen Yhdysvalloissa sijaitsevan tytäryhtiön sen tietämättä ja vastoin sen tahtoa toimineiden epälojaalisten työntekijöiden käyttäytymisestä, eikä komissio ole myöskään missään vaiheessa väittänyt, että se olisi ollut tietoinen sen amerikkalaisen haarautuman toiminnoista, ja vielä vähemmän, että se olisi hyväksynyt ne. Heti kun se on saanut tiedon heidän osuudestaan kartellissa ja siitä, että he ovat loukanneet sen eettisiä sääntöjä, se on katkaissut välittömästi suhteensa konsulttina toimineeseen F:ään ja työsuhteensa MOM:n entiseen työntekijään.

255    Se on lisäksi ottanut vuodesta 2005 lukien käyttöön sisäisen menettelyn, jolla pyrittiin saamaan sen työntekijät noudattamaan kilpailusäännöstöä, ja se on uusien, tässä yhteydessä omaksuttujen eettisten sääntöjen mukaisesti määrännyt seuraamuksen eräälle työntekijälleen.

256    Tämä osoittaa sen mukaan, että se oli ja on edelleen täysin vakuuttunut tarpeesta olla osallistumatta tulevaisuudessa kilpailua rajoittaviin toimintoihin, ja sakon korottaminen ennalta ehkäisevästi on täysin turhaa eikä sille ole perusteluja.

257    Se huomauttaa joka tapauksessa lopuksi, että korotuksen enimmäismäärän soveltaminen on perusteetonta, kun otetaan huomioon sillä kartellissa ollut asema.

258    Komissio kiistää kyseiset väitteet.

c)     Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta

259    Ensimmäiseksi on muistutettava, että suuntaviivoissa todetaan seuraavaa:

”10. Ensiksi komissio määrittää perusmäärän kullekin yritykselle tai yritysten yhteenliittymälle – –.

11. Toiseksi komissio voi mukauttaa perusmäärää korottamalla tai alentamalla sitä – –.

– –

19. Sakon perusmäärä lasketaan osuutena myyntiarvosta, joka määritetään rikkomisen vakavuuden perusteella ja kerrotaan niiden vuosien lukumäärällä, joina rikkominen tapahtui.

20. Kunkin rikkomistyypin vakavuus arvioidaan tapauskohtaisesti kaikkien tapauksessa merkityksellisten seikkojen perusteella.

– –

23. Hinnoista sopimisesta, markkinoiden jakamisesta ja tuotantorajoituksista tehdyt horisontaaliset sopimukset, jotka ovat yleensä salaisia, kuuluvat luonteeltaan vakavimpiin kilpailunrajoituksiin. Tällaisista sopimuksista on määrättävä kilpailupolitiikan mukaan ankaria seuraamuksia. – –”

260    Toiseksi on toistuvasti katsottu, että sakon perusmäärän laskentapohja vahvistetaan rikkomisen mukaan, kun taas kyseisen rikkomisen vakavuus määritetään useiden muiden tekijöiden perusteella, joiden osalta komissiolla on harkintavaltaa (edellä 235 kohdassa mainittu asia KME Germany ym. v. komissio, tuomion 58 kohta). Lisäksi suuntaviivoista ilmenee, että rikkomisen vakavuuden arvioinnissa on kaksi vaihetta. Ensimmäisessä vaiheessa rikkomisen yleistä vakavuutta arvioidaan ainoastaan rikkomista itseään koskevien seikkojen, kuten sen luonteen ja markkinoihin kohdistuneiden vaikutusten perusteella, ja toisessa vaiheessa suhteellista vakavuutta arvioitaessa otetaan huomioon asianomaista yritystä koskevat olosuhteet, joten komissio ottaa huomioon mahdollisten raskauttavien seikkojen lisäksi tarvittaessa myös lieventävät seikat. Tämä menettely mahdollistaa sen, että rikkomisen vakavuutta arvioitaessa kunkin yrityksen erilainen asema ja kunkin yrityksen suhtautuminen komissioon menettelyn aikana voidaan ottaa huomioon etenkin niissä tapauksissa, joissa rikkomiseen on osallistunut useita yrityksiä (yhdistetyt asiat T‑202/98, T‑204/98 ja T‑207/98, Tate & Lyle ym. v. komissio, tuomio 12.7.2001, Kok., s. II‑2035, 109 kohta ja asia T-452/05, BST v. komissio, tuomio 28.4.2010, Kok., s. II-1373, 48 kohta). Kantajan mahdollinen vähäpätöinen yrityskohtainen asema ei siis voi saattaa kyseenalaiseksi rikkomisen vakavuusastetta.

261    Tämän perusteella komissiota ei voida arvostella siitä, että se on katsonut, että rikkominen – joka kesti ainakin vuodesta 1986 vuoteen 2007 ja jolle oli ominaista sekä hintasopimukset että maantieteellisten markkinoiden ja kiintiöiden jaot – oli yleisesti ottaen erittäin vakava.

262    Kantaja on ottanut täysimääräisesti osaa kilpailusääntöjen rikkomista merkitseviin menettelytapoihin, vaikka se on irrottautunut kartellista vuonna 1992 ja liittynyt siihen uudelleen vasta vuonna 1996, mikä on otettu huomioon sille määrättyä sakkoa laskettaessa, koska sille ei ole määrätty mitään sakkoa päivämäärää 3.9.1996 aikaisemman ajanjakson osalta (riidanalaisen päätöksen 448 perustelukappale).

263    Yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamista koskeva väite on siis hylättävä.

264    Vakiintuneessa oikeuskäytännössä on kolmanneksi todettu, että koska komissiolla ei ole velvollisuutta laskea sakon määrää kyseisten yritysten liikevaihtoon perustuvien määrien nojalla, se ei myöskään ole velvollinen varmistamaan tapauksissa, joissa sakkoja määrätään useille yrityksille samasta rikkomisesta, että kunkin yrityksen osalta lasketut sakkojen lopulliset määrät heijastavat kaikkia yritysten välisiä eroavaisuuksia näiden kokonaisliikevaihdon taikka niiden kyseisiä tuotemarkkinoita koskevan liikevaihdon osalta. Tältä osin on täsmennettävä, että 6.2.1962 annetun neuvoston asetuksen N:o 17 – [EY 81] ja [EY 82] artiklan ensimmäinen täytäntöönpanoasetus – (EYVL 1962, 13, s. 204) 15 artiklan 2 kohdassa ja asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 3 kohdassa ei edellytetä myöskään, että tapauksessa, jossa sakkoja asetetaan useammalle samaan rikkomiseen syyllistyneelle yritykselle, pienelle tai keskisuurelle yritykselle asetetun sakon määrä ei saisi prosenttiosuutena liikevaihdosta olla suurempi kuin suuremmille yrityksille asetettujen sakkojen määrä. Näistä säännöksistä ilmenee, että sekä pienten ja keskisuurten yritysten että suurempien yritysten osalta on sakon määrää määritettäessä otettava huomioon rikkomisen vakavuus ja kesto. Jos komissio asettaa kullekin samaan rikkomiseen osallistuneelle yritykselle rikkomisen vakavuuden ja keston mukaan perustellut sakot, sitä ei voida moittia siitä, että joillekin yrityksille asetettujen sakkojen määrä on liikevaihtoon nähden suurempi kuin toisille yrityksille asetettujen. Näin ollen komissiolla ei ole velvollisuutta lieventää sakkojen määrää, kun kyseiset yritykset ovat pieniä tai keskisuuria. Yrityksen koko on nimittäin jo otettu huomioon asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdassa ja asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 3 kohdassa vahvistetun enimmäismäärän ja suuntaviivojen säännösten avulla. Näitä kokoon liittyviä seikkoja lukuun ottamatta ei ole mitään syytä kohdella pieniä tai keskisuuria yrityksiä toisin kuin muita yrityksiä. Se, että kyseiset yritykset ovat pieniä tai keskisuuria yrityksiä, ei vapauta niitä velvollisuudesta noudattaa kilpailusääntöjä (ks. edellä 225 kohdassa mainittu asia Gütermann ja Zwicky v. komissio, tuomion 279–281 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja asia T-446/05, Amann & Söhne ja Cousin Filterie v. komissio, tuomio 28.4.2010, Kok., s. II-1255, 198–200 kohta).

265    Kantaja väittää siis virheellisesti, että sitä olisi sen pienen koon vuoksi pitänyt kohdella eri tavalla arvioitaessa sen rikkomisen vakavuutta, johon sen on lisäksi osoitettu osallistuneen täysimääräisesti.

266    Myös suhteellisuusperiaatteen loukkaamista koskeva väite on siis hylättävä.

267    Neljänneksi on todettava, että koska kantaja ei voi hyödyllisesti väittää, että se on osallistunut kartelliin vain marginaalisesti vuosina 1996–2000 tai että sen osallistumisen tavoitteena oli omaksua puolustautuva lähestymistapa sen kilpailijoihin nähden (ks. edellä etenkin 185 kohta), komissiota ei voida moittia siitä, ettei se ole ottanut näitä seikkoja huomioon arvioidessaan rikkomisen vakavuutta.

268    Lisäksi vaikka kantaja väittää, ettei se ollut tietoinen sen amerikkalaisen tytäryhtiön MOM:n laittomista toimista, se ei kuitenkaan käsiteltävän kanteen yhteydessä kiistä olevansa täysimääräisesti vastuussa tämän toteuttamista toimista oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla (asia C-97/08 P, Akzo Nobel ym. v. komissio, tuomio 10.9.2009, Kok., s. I‑8237). Se tyytyy näet vain riitauttamaan sen korotuksen prosenttimäärän, jota komissio on ennalta ehkäisevästi soveltanut ja jossa ei sen mukaan ole riittävästi otettu huomioon sen suhtautumistapaa etenkään kartelliin osallistuneisiin muihin yrityksiin nähden.

269    Tässä tilanteessa sen vuonna 2003 mahdollisesti ilmaisemalla aikomuksella lähteä kartellista ei ole merkitystä, koska on ainakin osoitettu, että sen tytäryhtiö on jatkanut osallistumistaan rikkomiseen vuoteen 2007 saakka.

270    Komissiolla oli siis oikeus ottaa huomioon se, että kantaja oli ainakin tytäryhtiönsä kautta osallistunut kartelliin vuoden 2007 toukokuuhun saakka.

271    Komissio ei siis ole tehnyt virhettä arvioidessaan rikkomisen vakavuutta tässä suhteessa.

272    Sama koskee kantajan sisäistä ohjelmaa, jolla pyritään varmistamaan kilpailuoikeuden noudattaminen, koska on todettu, että vaikka on merkityksellistä, että yritys on toteuttanut toimenpiteitä estääkseen uusien unionin kilpailuoikeuden vastaisten uusien rikkomisten toteutumisen vastaisuudessa henkilöstönsä toimesta, tämä ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että rikkominen on todettu tapahtuneeksi. Tämä seikka ei velvoita komissiota alentamaan mainitulle yritykselle määrättävän sakon määrää lieventävien seikkojen perusteella (ks. vastaavasti edellä 115 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Dansk Rørindustri ym. v. komissio, tuomion 373 kohta).

273    Näin ollen on hylättävä väite, jonka mukaan sakon korottamisella ei ole väitettyä ennalta ehkäisevää vaikutusta sen vuoksi, että kantaja oli jo ryhtynyt toimenpiteisiin, jotka osoittavat sen halunneen estää sen, että se on mukana kollusiivisissa toiminnoissa.

274    Lopulta edellä esitetyistä seikoista seuraa viidenneksi, että myös perustelujen puuttumista koskeva väite on hylättävä.

275    Kolmannen kanneperusteen kolmas osa on siis hylättävä.

4.     Kolmannen kanneperusteen neljäs osa, joka koskee lieventävien seikkojen huomioon ottamisen edellytyksiä arvioitaessa tehtyä virhettä ja perusteluvelvollisuuden noudattamatta jättämistä

a)     Riidanalainen päätös

276    Riidanalaisen päätöksen 464 perustelukappaleesta ilmenee, että komissio ei ole ottanut kartellin jäsenten osalta huomioon mitään lieventävää seikkaa, joka voisi perustua passiiviseen tai toissijaiseen asemaan kartellissa.

b)     Asianosaisten lausumat

277    Kantajan mielestä komissio on jättänyt ottamatta huomioon lieventävät seikat riidanalaisen päätöksen 464 perustelukappaleessa suorittamatta erityistä tutkintaa yritysten yksilöllisestä tilanteesta ja esittämättä mitään perusteluja.

278    Komissio ei siis ole ottanut huomioon kantajan erityistilannetta eikä joukkoa seikkoja, jotka ovat merkityksellisiä sen kartellia kohtaan ja kartellissa omaksuman käyttäytymisen luonnehtimiseksi, ja loukannut siis yhdenvertaisen kohtelun periaatetta.

279    Kantaja väittää lisäksi, ettei se kuulu niihin ”useisiin yrityksiin” (riidanalaisen päätöksen 434 perustelukappale), jotka ovat siinä tarkoituksessa, että niiden osalta otettaisiin huomioon lieventäviä seikkoja, vedonneet siihen, että niiden toiminta aluksilla käytettävien siirtoletkujen alalla oli merkitykseltään vähäistä, mikä merkitsee sitä, että sen puolustus on erotuksetta ja keinotekoisesti rinnastettu muiden tuottajien puolustukseen.

280    Komissio on lisäksi tyytynyt sen mukaan kohtelemaan sitä samalla tavalla kuin Trelleborgia ja Dunlopia, vaikka kyseisten yritysten käyttäytymistä ja painoarvoa ei voitu verrata sen käyttäytymiseen ja painoarvoon.

281    Kantaja on lopuksi sitä mieltä, että alennus, joka sille olisi pitänyt myöntää, ei missään tapauksessa olisi saanut olla alle 30 prosenttia.

282    Komissio kiistää nämä väitteet.

c)     Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta

283    On huomautettava, että suuntaviivoissa todetaan seuraavaa:

”29. Sakon perusmäärää voidaan alentaa, kun komissio havaitsee esimerkiksi seuraavia lieventäviä seikkoja:

– –

–        Kyseinen yritys esittää todisteet siitä, että sen osuus rikkomisessa on ollut huomattavan vähäinen ja siten osoittaa, että ollessaan osapuolena rikkomiseen liittyvään sopimukseen se tosiasiassa jätti soveltamatta sopimusta ja kävi käytännössä kilpailua markkinoilla. Pelkästään sitä seikkaa, että yritys on osallistunut rikkomiseen muita yrityksiä lyhyemmän ajan, ei katsota lieventäväksi seikaksi, sillä kyseinen seikka otetaan jo huomioon sakon perusmäärässä.

–        – –”

284    Riidanalaisessa päätöksessä otsikon ”Passiivinen ja/tai toissijainen asema” alla olevassa 464 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

”Useat yritykset väittävät, että niiden [aluksilla käytettäviin siirtoletkuihin liittyvä] toiminta on merkitykseltään vähäistä toimintaa. Komissio arvioi yleisesti, ettei tätä voida käyttää lähtökohtana määritettäessä passiivista tai toissijaista asemaa, joka perustuu yksinomaan siihen, minkälainen asema yrityksellä on ollut kartellissa eikä toiminnan merkitykseen kartellissa. Komissio huomauttaa lisäksi, että toiminnan suhteellisesta merkityksestä huolimatta kaikki kartelliin osallistuneet yritykset ovat katsoneet, että [aluksilla käytettäviin siirtoletkuihin liittyvä] toiminta oli riittävän merkityksellistä todennäköisesti kannattavuussyistä (lukuun ottamatta Bridgestonea, joka lopetti toimintansa rikkomisen päättymisen jälkeen). Komissio huomauttaa lopuksi, että toiminnan suhteellinen merkitys kuvastuu riittävästi perusmäärän laskemisessa eikä sitä ole enää tarpeen ottaa huomioon.”

285    Aluksi on tutkittava, onko – kuten kantaja väittää – komissio tehnyt arviointivirheen päätellessään, ettei kantajan osalta ollut enää tarvetta ottaa huomioon lieventäviä seikkoja.

286    Tästä on huomautettava, että oikeuskäytännön mukaan yritysten harjoittama painostus, jolla pyritään saamaan muut yritykset osallistumaan kilpailuoikeuden rikkomiseen, ei painostuksen suuruudesta riippumatta vapauta kyseessä olevaa yritystä rikkomista koskevasta vastuustaan, ei muuta mitenkään kartellin vakavuutta eikä voi merkitä lieventävää seikkaa sakkojen määrää laskettaessa, koska kyseessä oleva yritys olisi voinut paljastaa mahdollisen painostuksen toimivaltaisille viranomaisille ja tehdä niille kantelun (ks. vastaavasti edellä 115 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Dansk Rørindustri ym. v. komissio, tuomion 369 ja 370 kohta ja asia T-62/02, Union Pigments v. komissio, tuomio 29.11.2005, Kok., s. II‑5057, 63 kohta). Komission ei näin ollen ollut otettava lieventävänä seikkana huomioon käsiteltävässä asiassa väitetyn kaltaisia uhkailuja (ks. vastaavasti yhdistetyt asiat T‑109/02, T‑118/02, T‑122/02, T‑125/02, T‑126/02, T‑128/02, T‑129/02, T‑132/02 ja T‑136/02, Bolloré ym. v. komissio, tuomio 26.4.2007, Kok., s. II-947, 640 kohta).

287    Oikeuskäytännöstä ilmenee lisäksi, että yrityksen passiivista asemaa kartellissa osoittavana seikkana voidaan ottaa huomioon se, että yritys on osallistunut huomattavasti satunnaisemmin kokouksiin kuin kartellin rivijäsenet (asia T-220/00, Cheil Jedang v. komissio, tuomio 9.7.2003, Kok., s. II-2473, 168 kohta; ks. myös yhdistetyt asiat T‑236/01, T‑239/01, T‑244/01–T‑246/01, T‑251/01 ja T‑252/01, Tokai Carbon ym. v. komissio, tuomio 29.4.2004, Kok., s. II-1181, 331 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen) samoin kuin sen myöhäinen tulo markkinoille, joihin rikkominen on kohdistunut, sen rikkomiseen osallistumisen kestosta riippumatta (ks. vastaavasti yhdistetyt asiat 240/82–242/82, 261/82, 262/82, 268/82 ja 269/82, Stichting Sigarettenindustrie ym. v. komissio, tuomio 10.12.1985, Kok., s. 3831, 100 kohta ja edellä 115 kohdassa mainittu asia Carbone‑Lorraine v. komissio, tuomion 164 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen), tai vieläpä se, että kilpailusääntöjen rikkomiseen osallistuneiden kolmansien yritysten edustajat ovat tehneet tämänsuuntaisia nimenomaisia ilmoituksia (ks. em. yhdistetyt asiat Tokai Carbon ym. v. komissio, tuomion 331 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Lisäksi on todettu, että se, että kartellin jäsenen asema on ollut ”yksinomaan passiivinen”, merkitsee, että kyseessä oleva yritys on omaksunut ”matalan profiilin” eli se ei osallistu aktiivisesti kilpailua rajoittavan sopimuksen tai rajoittavien sopimusten laatimiseen (ks. edellä 194 kohdassa mainittu asia Jungbunzlauer v. komissio, tuomion 252 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

288    Pelkästään se, että yritys, jonka osallistuminen yhteistoimintaan kilpailijoidensa kanssa on osoitettu, ei ole käyttäytynyt markkinoilla kilpailijoidensa kanssa sopimallaan tavalla vaan on noudattanut tietyssä määrin itsenäistä markkinapolitiikkaa, ei myöskään välttämättä ole seikka, joka olisi otettava huomioon lieventävänä seikkana. Ei voida sulkea pois sitä, että kyseinen yritys on yksinkertaisesti yrittänyt käyttää kartellia hyödykseen (asia T-191/06, FMC Foret v. komissio, tuomio 16.6.2011, 345 ja 346 kohta, Kok., s. II-2959).

289    Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan on lopulta niin, että jotta voidaan selvittää, onko yrityksen osalta otettava huomioon lieventävänä seikkana se, että se on tosiasiassa jättänyt soveltamatta kilpailusääntöjä rikkovia sopimuksia, on tarkastettava, onko yritys esittänyt sellaisia väitteitä, joilla voidaan osoittaa, että sinä aikana, jona yritys osallistui kilpailusääntöjen rikkomista koskeviin sopimuksiin, se tosiasiassa pidättyi niiden soveltamisesta kilpailemalla markkinoilla tai ainakin selvästi ja huomattavasti rikkoi velvoitteita, joilla kyseinen kartelli pantiin täytäntöön, siinä määrin, että se häiritsi kartellin toimintaa (ks. asia T-26/02, Daiichi Pharmaceutical v. komissio, tuomio 15.3.2006, Kok., s. II‑713, 113 kohta ja edellä 115 kohdassa mainittu asia Carbone-Lorraine v. komissio, tuomion 196 kohta).

290    Tästä seuraa, että kantaja ei voi hyödyllisesti vedota painostukseen, jonka kohteeksi se on väitetysti joutunut, eikä sen rikkomiseen osallistumisen lyhyempään kestoon.

291    Kantaja käyttäytymisen väitetystä passivisuudesta ja sen vaikutuksesta sakkoon on huomautettava, että kantaja liittyi kartelliin täysimääräisesti uudelleen 3.9.1996 lukien, että se osallistui keskusteluihin, joilla pyrittiin kartellin uudelleen käynnistämiseen ja joita käytiin vuosina 1997–1999, ja että vuoden 2000 toukokuusta lukien se on aloittanut toimintansa kartellissa täysimääräisesti uudelleen.

292    Se ei siis voi vedota minkäänlaiseen sillä kartellissa olleeseen passiiviseen asemaan eikä näin ollen vaatia, että tällainen seikka otettaisiin sen osalta huomioon lieventävänä seikkana.

293    Sen oman järkeilyn mukaan sen aikomuksena ja sen käyttäytymisen tarkoituksena on lisäksi kyseisenä ajankohtana ollut saada muut uskomaan, että se suhtautui kartelliin myönteisesti ja että se tässä tarkoituksessa ainakin piti yhteyttä kartellin eräisiin jäseniin ja vaihtoi niiden kanssa tietoja, mikä merkitsee, että se tunnustaa itse osallistuneensa rikkomiseen aktiivisesti.

294    Perustelujen puuttumista koskevasta väitteestä on huomautettava, ettei komissio kiistä kantajan väitettä, jonka mukaan se ei omasta puolestaan ole hallinnollisen menettelyn yhteydessä vedonnut aluksilla käytettävien siirtoletkujen alaan liittyvien toimintojensa vähäiseen merkitykseen, jotta sen osalta otettaisiin huomioon lieventäviä seikkoja.

295    Komissio ei kiistä myöskään sitä, että kantaja on hallinnollisen menettelyn yhteydessä vedonnut samankaltaisiin väitteisiin kuin mitä se esittää nyt käsiteltävän kanteen yhteydessä eli ”sen kartelliin osallistumisen lyhyempään kestoon ja – – sillä [kartellissa] olleeseen vähäiseen tai marginaaliseen asemaan”.

296    Vaikka komissio ei olekaan niissä riidanalaisen päätöksen perustelukappaleissa, joissa arvioidaan lieventäviä seikkoja, vastannut nimenomaisesti kantajan eri väitteisiin, riidanalaisen päätöksen 283–293 perustelukappaleissa esitetyistä seikoista ilmenee kuitenkin, että riidanalaisessa päätöksessä on kokonaisuutena tarkastellen esitetty riittävän yksityiskohtaiset perustelut, jotta unionin yleinen tuomioistuin ja kantaja voivat ymmärtää ne syyt, joiden vuoksi kantajan osalta ei käsiteltävässä asiassa voitu ottaa huomioon lieventäviä seikkoja.

297    Näin ollen on katsottava, että riidanalaisen päätöksen perustelut täyttävät edellä 108 kohdassa esitetyt oikeuskäytännössä asetetut edellytykset.

298    Tästä seuraa, että kolmannen kanneperusteen neljäs osa on hylättävä kokonaisuudessaan.

5.     Kolmannen kanneperusteen viides osa, joka koskee sakon määrän alentamista yhteistyön johdosta sakoista vapauttamista tai niiden lieventämistä koskevan ohjelman yhteydessä

a)     Riidanalainen päätös

299    Riidanalaisen päätöksen 480–488 perustelukappaleessa esitetään ne syyt, joiden vuoksi komissio katsoi, että kantajalle määrättyä sakkoa oli alennettava 30 prosentilla, kun otetaan huomioon se, millä tavalla se on myötävaikuttanut asian selvittämiseen.

300    Komissio katsoo tässä yhteydessä, että päivämäärä, jolloin MRI oli päättänyt tehdä yhteistyötä tutkimuksessa, oli tosin otettava huomioon (riidanalaisen päätöksen 480 ja 485 perustelukappale), mutta että MRI:n apu oli arvoltaan rajallista, koska komissiolla oli jo kyseisenä ajankohtana suuri määrä todisteita, joilla kartellin pääominaispiirteet voitiin osoittaa (riidanalaisen päätöksen 485 perustelukappale).

301    Se täsmentää, että MRI on toimittanut todisteet kartellista 1980-luvun lopusta lukien (riidanalaisen päätöksen 481 perustelukappale) ja muun muassa vuodelta 1989 peräisin olevan asiakirjan, jolla osoitetaan, että kartellin jäsenet vaihtoivat tilastotietoja (riidanalaisen päätöksen 482 perustelukappale), sekä kaksi vuonna 2000 kartellin koordinaattorin kanssa vaihdettua asiakirjaa, joilla voidaan osoittaa kartellin jäsenten välinen markkinoiden maantieteellinen jako (riidanalaisen päätöksen 483 perustelukappale) ja lopuksi vuoden 1997 alkupuolelta peräisin olevat kartellin olemassaoloa kyseisenä ajankohtana koskevat sisäiset asiakirjat, joilla voidaan osoittaa MRI:n asema kartellissa vuosina 1996–1997 ja jotka parantavat komission mahdollisuuksia näyttää toteen kartellin olemassaolo 1990-luvun toisen puoliskon aikana (riidanalaisen päätöksen 484 perustelukappale).

b)     Asianosaisten lausumat

302    Kantaja väittää, että komissio on tehnyt virheen määrittäessään sakon alennuksen määrää sen yhteistyön johdosta, jota se on tehnyt sakoista vapauttamista tai niiden lieventämistä koskevan ohjelman yhteydessä. Komissio on antanut sille vähimmäisalennuksen eli 30 prosentin suuruisen alennuksen, vaikka yhteistyötiedonannossa todetaan, että ensimmäisellä yrityksellä, joka vapautetaan sakoista tai jonka sakkoja lievennetään, on oikeus saada alennus, joka voi olla yhteistyötiedonannon 26 kohdan mukaani jopa 50 prosenttia. Kantajan mielestä kyseinen virhe perustuu siihen, että komissio ei ole riittävällä tavalla ottanut huomioon sen tutkimuksessa antamaa ratkaisevaa apua.

303    Kantaja huomauttaa, että päivämäärä, jolloin todisteet hakemuksen tueksi on toimitettu, ja niiden lisäarvo ovat ne kaksi perustetta, joiden nojalla alennuksen määrä voidaan yhteistyötiedonannon mukaan määrittää.

304    Se on kuitenkin toiminut mitä huolellisimmin – kuten riidanalaisen päätöksen 480 perustelukappale osoittaa – koska se on toimittanut suurimman osan sen hallussa olevista kaikkein merkittävimmistä todisteista tarkastusten jälkeisenä päivänä eli 4.5.2007.

305    Sen mielestä sen tarjoama apu on lisäksi ollut hyvin merkittävää. Toisin kuin komissio väittää riidanalaisen päätöksen 482 perustelukappaleessa, sen toimittamilla todisteilla ja tiedoilla ei ole pelkästään ”parannettu” tai ”hienosäädetty” komission mahdollisuuksia laatia väitetiedoksianto, jonka se on lähettänyt tuottajille, vaan kyseistä perustelukappaletta ja riidanalaista päätöstä luettaessa on sen mukaan ilmeistä, että sen toimittamat tiedot ovat olleet ratkaisevia niiden komission väitteiden tukemiseksi, jotka koskevat kartellin ominaispiirteitä, sen toimintaa ja rikkomisen kestoa sekä tuottajien osallistumisen suuruutta. Useissa tapauksissa nämä tiedot ovat olleet ainoita seikkoja, jotka tukevat komission näkemystä.

306    Kantaja täsmentää tästä, että yhtäältä sen toimittamien asiakirjojen ja tietojen avulla on voitu tukea ensimmäisen kantelijan esittämiä suullisia lausuntoja – jotka asiakirjatodisteiden tai kyseisten lausuntojen vahvistamiseen soveltuvien objektiivisten todisteiden puuttuessa ovat riittämättömiä perustelemaan lopullisesti niihin liittyvät väitteet – ja muiden yritysten toimittamia tietoja ja toisaalta ne ovat olleet ainoat todelliset seikat sen komission väitteen tueksi, jonka mukaan muut tuottajat ovat osallistuneet yhtenä kokonaisuutena pidettävään jatkettuun rikkomiseen.

307    Lisäksi se katsoo, että todisteet, jotka se on toimittanut vuoden 1997 maaliskuun ja vuoden 1999 kesäkuun välisen ajanjakson osalta, ovat ainoa tai pääasiallinen perusta tätä ajanjaksoa koskeville komission päätelmille. Vaikka on totta, että on olemassa muitakin todisteita, ne ovat kuitenkin kantajan mukaan selkeästi riittämättömiä osoittamaan mitä tahansa kartellista kyseisen ajanjakson aikana. Kyseisten todisteiden puuttuessa komissio olisi siis sen mukaan vain voinut todeta kaksi erillistä rikkomista eikä yhtenä kokonaisuutena pidettävää jatkettua tai uusittua rikkomista.

308    Komissio on siis virheellisesti todennut riidanalaisen päätöksen 485 perustelukappaleessa, että ”sillä oli jo hallussaan huomattava määrä asiakirjoja, joiden perusteella se saattoi todistaa kartellia koskevat pääasialliset osatekijät”.

309    Kantajan mielestä siis alennuksen vähimmäismäärän soveltaminen on perusteetonta eikä sitä ole myöskään perusteltu. Se katsoo lisäksi, että kyseinen päätös on ristiriidassa yhdenvertaisen kohtelun periaatteen kanssa, koska siinä on muissa tapauksissa myönnetty suurempia alennuksia vastikkeeksi vähäisempien tietojen esittämisestä.

310    Komissio kiistää nämä väitteet.

311    Komissio katsoo, että sillä on oikeuskäytännön mukaan laaja harkintavalta siltä osin kuin on kyse sakkojen laskentatavasta, ja se voi ottaa tässä yhteydessä huomioon lukuisia tekijöitä, joihin kuuluu kyseessä olevien yritysten yhteistyö komission yksiköiden toteuttaman tutkimuksen aikana. Komission on tässä yhteydessä suoritettava monimutkaisia tosiseikkoja koskevia arviointeja, kuten arviointeja, jotka koskevat asianomaisten yritysten yhteistyötä. Sillä on erityisesti laaja harkintavalta arvioida tietyn yrityksen tekemän yhteistyön laatua ja hyödyllisyyttä muun muassa suhteessa muiden yritysten antamaan apuun asian selvittämisessä. Tuomioistuimet valvovat sen arviointeja rajoitetusti.

312    Komissio kiistää sen, että MRI olisi ollut ensimmäinen ja ainoa yritys, jonka antama apu olisi katsottu sellaiseksi, että se voi oikeuttaa sen kuulumisen sakoista vapauttamista tai niiden lieventämistä koskevan ohjelman piiriin. Komissio näet katsoo, että koko asia perustuu siihen sakoista vapauttamista tai niiden lieventämistä koskevaan hakemukseen, jonka tekijänä oli [luottamuksellinen tieto] – joka päätti osallistumisensa kartelliin ennen kyseistä hakemusta ja joka paljasti sen olemassaolon, sen kohteen ja sen ominaispiirteet – ja komissio on tämän perusteella voinut suorittaa tutkimuksen ja tämä on myös perustellut sen, että [luottamuksellinen tieto] myönnettiin täydellinen immuniteetti. MRI on sitä vastoin alkanut tekemään yhteistyötä vasta tarkastusten jälkeen.

313    Komissio toteaa MRI:n tekemän yhteistyön merkityksestä ja hyödyllisyydestä, että yhteistyöllä on tosin helpotettu komissiolla olevaa tehtävää, mutta ensinnäkin se oli jo tietoinen kartellin olemassaolosta, kohteesta ja sen toimintatavoista, toiseksi se kiistää sen, ettei se olisi ilman MRI:tä voinut näyttää toteen rikkomisen jatkumista, kolmanneksi millekään kartelliin osallistuneelle yritykselle ei ole määrätty seuraamusta sen 13.5.1997 ja 11.6.1999 välisen ajanjakson osalta, jonka suhteen MRI:n yhteistyö on osoittautunut hyödyllisemmäksi, neljänneksi rikkomisen luonnehtiminen uusituksi olisi komission mukaan ollut mahdollista, vaikka se olikin keskeytetty muutamien vuosien ajaksi ja se aloitettiin tämän jälkeen uudestaan siten, että siihen osallistuneet yritykset ja sen kohde olivat samoja ja sen menetelmät analogisia saman kokonaisvaltaisen hankkeen täytäntöönpanemiseksi. MRI väittää siis komission mukaan virheellisesti, että sen yhteistyö olisi ollut tarpeen, jotta rikkominen voitiin luonnehtia jatketuksi.

314    MRI:n yhteistyö muiden ajanjaksojen osalta on lisäksi ollut rajoitettua, kun otetaan huomioon ne seikat, jotka [luottamuksellinen tieto] oli jo toimittanut, ja tarkastusten aikana löydetty suuri määrä asiakirjoja.

315    Sakon alentamista 30 prosentilla on siis perusteltu kattavasti.

316    Komission mukaan MRI:n muihin yrityksiin tekemät vertailut ovat lisäksi merkityksettömiä, koska yhtäältä tällainen vertailu erilaisten asioiden välillä on hyvin vaikeaa ja toisaalta se, että komissio on aikaisemmassa päätöskäytännössään myöntänyt tietyn suuruisen alennuksen määrätystä käyttäytymisestä, ei oikeuskäytännön mukaan merkitse sitä, että sen on myönnettävä sama alennus arvioitaessa samankaltaista käyttäytymistä myöhemmän hallinnollisen menettelyn yhteydessä.

317    Se on lopuksi sitä mieltä, että sen päätöstä olla myöntämättä yli 30 prosentin suuruista alennusta on perusteltu riidanalaisen päätöksen 485 perustelukappaleessa.

c)     Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta

318    Yhteistyötiedonannon 26 kohdassa todetaan seuraavaa:

”Komissio määrittelee kaikissa hallintomenettelyn lopussa tekemissään lopullisissa päätöksissä yrityksen sakon lievennyksen tason suhteessa sakkoon, joka sille muussa tapauksessa määrättäisiin. Sakkoja lievennetään seuraavasti:

–        ensimmäinen yritys, joka toimittaa merkittävää lisäarvoa: sakkoja lievennetään 30–50 prosenttia,

–        toinen yritys, joka toimittaa merkittävää lisäarvoa: sakkoja lievennetään 20–30 prosenttia,

–        seuraavat yritykset, jotka toimittavat merkittävää lisäarvoa: sakkoja lievennetään enintään 20 prosenttia.

Sakkojen lievennyksen tason ratkaisemiseksi kussakin näistä ryhmistä komissio ottaa huomioon sen, minä ajankohtana 24 kohdan mukaiset edellytykset täyttävät todisteet toimitettiin ja missä määrin ne sisälsivät lisäarvoa.”

319    On huomautettava, että yhteistyötiedonannon 24 kohdassa täsmennetään, että sakkojen lieventämiseksi asianomaisen yrityksen on toimitettava komissiolle väitetystä kilpailusääntöjen rikkomisesta todisteita, joilla on merkittävää lisäarvoa suhteessa komission hallussa jo oleviin todisteisiin, ja lisäarvon käsite itsessään on määritetty yhteistyötiedonannon 25 kohdassa (ks. edellä 116 kohta).

320    Yhteistyötiedonannon mukaan on siis erotettava toisistaan kaksi vaihetta:

–        jotta yritys voi ensinnäkin saada sakon alennuksen, sen on toimitettava komissiolle todisteita, joilla on merkittävää lisäarvoa; ensimmäiselle yritykselle, joka tekee tällaista yhteistyötä, myönnetään sakosta alennus, jonka määrä on vähintään 30 prosenttia ja enintään 50 prosenttia perusmäärästä

–        komission on toiseksi alennuksen määrän vahvistamiseksi kyseisen vaihteluvälin sisällä otettava huomioon kaksi arviointiperustetta, joita ovat se ajankohta, jolloin todisteet toimitettiin, ja niiden sisältämän lisäarvon määrä.

321    Yhteistyötiedonannossa tarkoitetulla merkittävän lisäarvon käsitteellä ymmärretään lisäksi viitattavan siihen, missä määrin toimitetut todisteet parantavat luonteensa tai yksityiskohtaisuutensa vuoksi komission mahdollisuuksia vahvistaa väitetyn kartellin olemassaolo, ja kyseistä arvoa itsessään arvioidaan tiettyjen yhteistyötiedonannon 25 kohdassa täsmennettyjen parametrien mukaan.

322    Kun siis komissiolle toimitetuilla todisteilla on merkittävää lisäarvoa ja kun yritys on ensimmäinen yritys, joka ilmoittaa tällaiset seikat, sakon alennuksen vähimmäismäärä on 30 prosenttia. Mitä varhaisemmassa vaiheessa yhteistyötä tehdään ja mitä suurempi lisäarvo on, sitä enemmän sakon määrää alennetaan siihen saakka, että päästään 50 prosentin enimmäismäärään sakosta.

323    Käsiteltävässä asiassa on todettava, että komissio on riidanalaisessa päätöksessä myöntänyt, että MRI oli ensimmäinen yritys, joka täytti sakon määrän alentamisen edellytykset, koska sen komissiolle toimittamilla asiakirjoilla oli merkittävää lisäarvoa, mutta se on alentanut MRI:n sakkoa vain vähimmäismäärän eli 30 prosenttia. Ainoa kysymys, josta asianosaiset ovat lausuneet ja joka unionin yleisen tuomioistuimen on ratkaistava, on siis komission kyseisen vaihteluvälin sisällä myöntämän alennuksen suuruus eikä se, että kyseinen alennus sinällään annetaan.

324    Vaikka komissio tosin arvioi MRI:n toimittamien todisteiden perusteella sen alennuksen prosenttimäärää, joka sakoista vapauttamista tai niiden lieventämistä koskevan hakemuksen tekijälle on myönnettävä, on kuitenkin tarkastettava, onko se määritellyt kyseisen prosenttimäärän yhteistyötiedonannossa vahvistamiensa perusteiden mukaisesti ja onko se riidanalaisessa päätöksessä esittänyt tässä tarkoituksessa noudattamansa päättelyn siten, että kantajalle selviävät sen osalta toteutetun toimenpiteen syyt ja että unionin yleinen tuomioistuin voi tutkia toimenpiteen laillisuuden.

325    Sen ajankohdan osalta, jolloin todisteet toimitettiin, on selvää, että sakoista vapauttamista tai niiden lieventämistä koskeva hakemus tehtiin todisteineen 4.5.2007 (riidanalaisen päätöksen 480 perustelukappale) eli kaksi päivää sen jälkeen, kun komissio järjesti tarkastuksen [luottamuksellinen tieto] 20.12.2006 tekemän sakoista vapauttamista tai niiden lieventämistä koskevan hakemuksen johdosta.

326    Komission mukaan kyse on tutkimuksen varhaisessa vaiheessa tehdystä yhteistyöstä (riidanalaisen päätöksen 486 perustelukappale).

327    On kuitenkin todettava, että kyseinen arviointi ei kuvastu kantajalle määrättyyn sakkoon sovelletussa alennuksen määrässä.

328    MRI:n toimittamien todisteiden sisältämän merkittävän lisäarvon määrästä on huomautettava seuraavaa.

329    Komissio on riidanalaisessa päätöksessä täsmentänyt, että MRI oli toimittanut todisteet kartellista 1980-luvun lopusta lähtien – muun muassa vuodelta 1989 peräisin olevan asiakirjan, jolla osoitetaan, että kartellin jäsenet vaihtoivat tilastotietoja – sekä kaksi vuonna 2000 kartellin koordinaattorin kanssa vaihdettua asiakirjaa, joilla voidaan osoittaa kartellin jäsenten välinen markkinoiden maantieteellinen jako, ja lopuksi vuoden 1997 alkupuolelta peräisin olevat kartellin olemassaoloa kyseisenä ajankohtana koskevat sisäiset asiakirjat, joilla voidaan osoittaa MRI:n asema kartellissa vuosina 1996–1997 ja jotka parantavat komission mahdollisuuksia osoittaa kartellin olemassaolo 1990-luvun toisen puoliskon aikana. Komissio on kuitenkin todennut, että MRI:n antamalla avulla oli ainoastaan rajallista arvoa, koska sillä oli jo ajankohtana, jolloin MRI tarjosi apuaan, suuri määrä todisteita, joilla kartellin pääominaispiirteet voitiin osoittaa (ks. edellä 300 ja 301 kohta).

330    On kuitenkin huomautettava, että riidanalaisen päätöksen 148–187 perustelukappaleessa esitetään todisteet, joihin komissio on nojautunut katsoakseen, että kartellilla oli 13.5.1997 ja vuoden 1999 kesäkuun välillä ollut rajoitettu toimintajakso, jonka aikana oli ollut yhteydenpitoa, johon kantaja oli osallistunut ja jonka tavoitteena oli etenkin yrittää käynnistää kartelli uudelleen.

331    Nämä todisteet ovat seuraavat: [luottamuksellinen tieto].

332    Komissio täsmentää lisäksi, että eri asiakirjojen – eli kahden telekopion, jotka tulevat [luottamuksellinen tieto] ja jotka on päivätty 11.6.1999, ja yhden Parker ITR:ltä tulevan 21.6.1999 päivätyn telekopion – avulla voidaan todeta, että kartellin jäsenten väliset erimielisyydet olivat päättyneet 11.6.1999 lukien (riidanalaisen päätöksen 178 perustelukappale).

333    Komission 13.5.1997 ja vuoden 1999 kesäkuun välisen väliajanjakson osalta keräämät asiakirjatodisteet ovat siis olennaisilta osin peräisin MRI:ltä, joka on toimittanut ne sakoista vapauttamista tai niiden lieventämistä koskevan hakemuksensa yhteydessä.

334    Lisäksi on todettava, että komissio vetoaa vain MRI:n toimittamien asiakirjojen suhteelliseen arvoon eikä niiden todelliseen arvoon, vaikka se onkin näiden asiakirjojen avulla voinut tukea eräitä sillä pelkästään siihen saakka olleita lausuntoja ja indisioita.

335    Yhtäältä MRI:n komissiolle toimittamat todisteet, jotka koskevat 13.5.1997 ja vuoden 1999 kesäkuun välistä ajanjaksoa – toisin kuin ne todisteet, jotka se on toimittanut 3.9.1996 ja 13.5.1997 välisen ajanjakson osalta (ks. edellä 148 ja 149 kohta) – ovat asiakirjatodisteita, joilla parannetaan komission mahdollisuuksia osoittaa kartellin olemassaolo vuoden 1997 toukokuun ja vuoden 1999 kesäkuun välisenä aikana ja joilla se on voinut osoittaa, että tietyt kartellin muiden jäsenten väitteet siitä, että kartelli oli ollut täydellisesti keskeytyksissä vuoden 1997 toukokuun ja vuoden 1999 kesäkuun välisenä aikana, eivät pitäneet paikkaansa.

336    Toisaalta komissio on kyseisten todisteiden avulla voinut tukea näkemystään, jonka mukaan rikkominen oli jatkettu rikkominen vuoden 1986 huhtikuusta vuoden 2007 toukokuuhun siitä kriisistä huolimatta, jossa kartelli oli ollut vuoden 1997 toukokuun ja vuoden 1999 kesäkuun välillä (ks. riidanalaisen päätöksen 289, 293 ja 294 perustelukappale), vaikka se ei määrännytkään sakkoa kyseisen väliajanjakson osalta. Tässä yhteydessä on todettava, että komissio vain viittaa riidanalaisen päätöksen alaviitteeseen 733 ja muihin saman päätöksen alaviitteisiin, joissa viitataan kolmeen väliajanjaksoa koskevaan asiakirjaan, mutta riidanalaisen päätöksen 481–484 perustelukappaleessa ei mainita kyseistä ajanjaksoa eikä MRI:n tältä osin antamaa apua.

337    Tässä on huomautettava, että yhteistyötiedonannon 25 kohdan mukaan käsitteellä lisäarvo viitataan siihen, missä määrin toimitetut todisteet luonteensa tai yksityiskohtaisuutensa vuoksi parantavat komission mahdollisuuksia vahvistaa väitetyn kartellin olemassaolo. Mainitun tiedonannon 25 kohdassa täsmennetään, että todisteiden arvoon vaikuttaa myös se, missä määrin vaaditaan toimitettujen tietojen vahvistamista muiden lähteiden avulla, jotta todisteisiin voitaisiin vedota asiaan liittyviä muita yrityksiä vastaan, siten, että pakottaville todisteille annetaan suurempi arvo kuin sellaisille todisteille kuten lausunnot, jotka edellyttävät vahvistamista, jos ne kiistetään.

338    On siis todettava, että kantajan komissiolle toimittamien todisteiden lisäarvon määrä ei kuvastu siinä sakon alennuksen määrässä, jonka suuruudeksi komissio on vahvistanut 30 prosentin vähimmäismäärän.

339    Komissio ei siis ole noudattanut niitä arviointiperusteita, jotka se on itselleen asettanut yhteistyötiedonannon 26 kohdassa.

340    Perustelujen puuttumista koskevasta väitteestä on huomautettava komission vain toteavan riidanalaisen päätöksen 486 perustelukappaleessa, että ”kun otetaan huomioon MRI:n tarjoaman avun arvo tässä asiassa, se varhainen vaihe, jossa se tarjosi apuaan, ja sen tekemän yhteistyön laajuus sen lausumien jälkeen, MRI:n sakon määrää on alennettava 30 prosentilla siitä, mitä sille muuten olisi pitänyt määrätä”.

341    Näin ollen on katsottava toissijaisesti, että jos komissiolla olisi ollut erityisiä syitä rajoittaa kantajalle myönnetyn sakon määrän alennus 30 prosenttiin ja olla korottamatta sitä siitä huolimatta, että kantaja teki yhteistyötä varhaisessa vaiheessa ja että sen toimittamien todisteiden lisäarvo oli merkittävä, sen olisi pitänyt perustella riidanalainen päätös tältä osin, mitä se ei kuitenkaan ole tehnyt, joten unionin yleinen tuomioistuin ei voi varmuudella valvoa, onko komissio tehnyt tältä osin myös ilmeisen arviointivirheen.

342    Kun otetaan huomioon se, että kantajan yhteistyön varhaisuus ja sen toimittamien todisteiden lisäarvon määrä eivät ole kuvastuneet komission riidanalaisessa päätöksessä soveltamaan alennuksen määrään, ja se, että riidanalaisen päätöksen perustelut ovat puutteelliset, kolmannen kanneperusteen viides osa on osittain hyväksyttävä ja riidanalaisen päätöksen 2 artiklan f alakohta on kumottava.

343    Yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamista koskevasta väitteestä on todettava, ettei kantaja ole esittänyt riittäviä seikkoja, joiden nojalla voitaisiin osoittaa, että sen tilanne olisi muistuttanut muiden yritysten tilannetta samanlaisissa olosuhteissa. Kyseinen väite on siis hylättävä.

344    Kolmannen kanneperusteen viides osa on näin ollen hylättävä muilta osin.

D       Sakon määrän alentamista koskevat vaatimukset

345    On muistutettava, että EY 229 artiklan mukaisesti asetuksissa, joita Euroopan parlamentti ja Euroopan unionin neuvosto antavat yhdessä perustamissopimuksen määräysten nojalla, voidaan antaa unionin tuomioistuimelle täysi harkintavalta näissä asetuksissa säädettyjen seuraamusten osalta. Tällainen harkintavalta on annettu unionin tuomioistuimille asetuksen N:o 1/2003 31 artiklalla. Nämä voivat näin ollen paitsi pelkästään valvoa seuraamuksen laillisuutta myös korvata komission arvioinnin omallaan ja siis poistaa määrätyn sakon tai uhkasakon taikka alentaa tai korottaa sen määrää. Tästä seuraa, että unionin tuomioistuimet voivat käyttää täyttä harkintavaltaansa, kun niiden käsiteltäväksi saatetaan kysymys sakon määrästä, ja että tätä harkintavaltaa voidaan käyttää sekä tämän määrän alentamiseen että korottamiseen (ks. asia C-3/06 P, Groupe Danone v. komissio, tuomio 8.2.2007, Kok., s. I-1331, 60–62 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

346    Asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 3 kohdan mukaan sakon suuruutta määrättäessä on otettava huomioon sekä rikkomisen vakavuus että sen kesto. Sakon määrä ei asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan mukaan saa myöskään ylittää 10 prosenttia yrityksen edellisen tilikauden liikevaihtojen summasta.

347    Kuten perusoikeuskirjan 49 artiklassa lisäksi muistutetaan, rangaistus ei saa olla epäsuhteessa rikoksen vakavuuteen.

348    On myös huomautettava, että kun unionin yleinen tuomioistuin vahvistaa sakon määrän täyttä harkintavaltaansa käyttäen, kyseessä ei ole täsmällinen aritmeettinen laskutoimitus. Unionin yleinen tuomioistuin ei myöskään ole sidottu komission laskutoimituksiin, vaan sen on suoritettava oma arviointinsa ottaen huomioon kaikki asiaan liittyvät seikat (asia T-156/94, Aristrain v. komissio, tuomio 14.9.2004, 43 kohta, ei julkaistu oikeustapauskokoelmassa).

349    Unionin tuomioistuin on todennut, että sakkojen suuruuden määrittämiseksi on otettava huomioon kilpailusääntöjen rikkomisen kesto ja kaikki muut tekijät, jotka voivat vaikuttaa kilpailusääntöjen rikkomisten vakavuuden arviointiin, kuten kunkin yrityksen käyttäytyminen, kunkin yrityksen osuus yhdenmukaistettujen menettelytapojen luomisessa, hyöty, jonka ne ovat saaneet näistä menettelytavoista, yritysten koko, kyseisten tavaroiden arvo sekä se vaara, joka tällaisista kilpailusääntöjen rikkomisista aiheutuu Euroopan yhteisön tavoitteiden toteuttamiselle (ks. asia C-386/10 P, Chalkor v. komissio, tuomio 8.12.2011, Kok., s. I-13085, 56 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

350    Unionin tuomioistuin on myös todennut, että huomioon on otettava objektiivisia tekijöitä, kuten kilpailunvastaisten menettelytapojen sisältö ja kesto, niiden lukumäärä ja intensiteetti, asianomaisten markkinoiden laajuus ja valtion talouselämän perusteille aiheutunut vahinko. Selvityksessä on otettava huomioon myös vastuussa olevien yritysten suhteellinen merkitys ja markkinaosuus sekä mahdollinen kilpailusääntöjen rikkomisen uusiminen (edellä 349 kohdassa mainittu asia Chalkor v. komissio, tuomion 57 kohta).

351    Vakiintuneesti on myös todettu, että on huomautettava, että suhteellisuusperiaatteen mukaan unionin toimielinten säädöksillä päätöksillä ja muilla toimenpiteillä ei saa ylittää niitä rajoja, jotka johtuvat siitä, mikä on tarpeellista niillä lainmukaisesti tavoiteltujen päämäärien toteuttamiseksi ja tähän soveltuvaa, eli silloin, kun on mahdollista valita usean tarkoituksenmukaisen toimenpiteen välillä, on valittava vähiten rajoittava, eivätkä toimenpiteistä aiheutuvat haitat saa olla liian suuria tavoiteltuihin päämääriin nähden. Tästä seuraa, että sakot eivät saa olla kohtuuttomia tavoitteisiin eli kilpailusääntöjen noudattamiseen nähden ja että kilpailun alalla tapahtuneen rikkomisen vuoksi yritykselle määrätyn sakon määrän on oltava oikeassa suhteessa rikkomiseen, jota on arvioitava kokonaisuutena ja ottaen muun muassa huomioon rikkomisen vakavuus (ks. asia T-11/06, Romana Tabacchi v. komissio, tuomio 5.10.2011, Kok., s. II-6681, 280 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

352    Kun käsiteltävässä asiassa otetaan huomioon unionin yleisen tuomioistuimen tekemä arviointi kolmannen kanneperusteen viidennen osan osalta ja tässä yhteydessä todetut virheet (ks. edellä 342 kohta), unionin yleinen tuomioistuin katsoo tarkoituksenmukaiseksi käyttää sille asetuksen N:o 1/2003 31 artiklalla annettua täyttä harkintavaltaa ja korvata komission arvioinnin omalla arvioinnillaan kantajalle määrättävän sakon määrän osalta.

353    Aluksi on huomautettava, että käsiteltävässä asiassa yhtäältä MRI:n maailmanlaajuinen yhteenlaskettu liikevaihto kaikkien sen tuotteiden osalta oli vuonna 2006 [luottamuksellinen tieto] ja vuonna 2007 [luottamuksellinen tieto] (riidanalaisen päätöksen 44 perustelukappale) ja toisaalta, että komissio on arvioinut yrityksen maailmanmarkkinaosuudeksi [luottamuksellinen tieto], mitä kantaja ei ole kiistänyt (ks. riidanalaisen päätöksen 433 perustelukappale).

354    Tämän jälkeen on korostettava, että kartelli on kiistattomasti vakava, kun otetaan huomioon rikkomisen kesto ja se, että kilpailusääntöjen rikkomista merkitseville menettelytavoille, joihin kantaja on täysimääräisesti osallistunut, oli ominaista tarjouspyyntöjen jakaminen, hintojen vahvistaminen, myyntiehtojen laatiminen, maantieteellisten markkinoiden jakaminen sekä hintoja, myyntimääriä ja tarjouskilpailuja koskevien arkaluonteisten tietojen vaihtaminen. Kyse on niin ikään maailmanlaajuisesta kartellista.

355    Lisäksi on osoitettu, että kantaja on osallistunut rikkomiseen 1.4.1986–1.8.1992 – kyseinen ajanjakso ei ollut vanhentunut (ks. edellä 212–214 kohta) – ja sen jälkeen 3.9.1996–2.5.2007, ja tämän jälkimmäisen kilpailusääntöjen rikkomista koskevan vaiheen kuluessa on tosin ollut väliajanjakson aikana sellainen rajoitettu toimintajakso, johon F on täysimääräisesti osallistunut siinä tarkoituksessa, että kartelli käynnistetään uudelleen ja kantajan asemasta kyseisessä kartellista neuvotellaan.

356    On tosin otettava huomioon kantajan tekemä yhteistyö komission tutkimuksessa. Komissio on näet niiden todisteiden ansiosta, jotka kantaja on toimittanut varhaisessa vaiheessa komissiolle, voinut osoittaa kartellin muiden jäsenten syyllistyneen jatkettuun kilpailusääntöjen rikkomiseen, sellaisesta kriisiajanjaksosta huolimatta, jonka johdosta komissio olisi ilman näitä todisteita hyvin todennäköisesti katsonut, että kartelli oli ollut keskeytyksissä kahden vuoden ja kantajan itsensä osalta jopa kolmen vuoden ajan.

357    On kuitenkin otettava huomioon se, että komissio olisi myös ilman näitä todisteita voinut katsoa, että kartellin jäsenet olivat syyllistyneet uusittuun rikkomiseen (ks. tältä osin komission riidanalaisen päätöksen 304 ja 307 perustelukappaleessa esittämät seikat), mikä suhteuttaa MRI:n tekemän yhteistyön lisäarvon merkitystä.

358    Unionin yleinen tuomioistuin katsoo, että tässä tilanteessa sakon alennuksen määrän olisi pitänyt olla 40 prosenttia.

359    Kun otetaan kuitenkin huomioon edellä esitetyt seikat ja tarve punnita sakkojen suuruuden määrittämiseksi huomioon otettavia eri tekijöitä (ks. edellä 349 ja 350 kohta), unionin yleinen tuomioistuin katsoo, että erityisesti rikkomisen vakavuuden ja MRI:n rikkomiseen osallistumisen keston perusteella kantajalle määrätyn sakon määrä on asianmukainen eikä sitä ole siis syytä alentaa.

360    Näin ollen on hylättävä kantajan esittämät riidanalaisen päätöksen muuttamista koskevat vaatimukset siltä osin kuin ne koskevat sille määrätyn 4 900 000 euron suuruisen sakon määrän alentamista.

 Oikeudenkäyntikulut

361    Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 87 artiklan 2 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Työjärjestyksen 87 artiklan 3 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaan on niin, että jos asiassa osa vaatimuksista ratkaistaan toisen asianosaisen ja osa toisen asianosaisen hyväksi, unionin yleinen tuomioistuin voi määrätä oikeudenkäyntikulut jaettaviksi asianosaisten kesken tai määrätä, että kukin vastaa omista kuluistaan.

362    Koska asiassa osa vaatimuksista on ratkaistu kantajan ja osa komission hyväksi, asianosaiset on määrättävä vastaamaan omista oikeudenkäyntikuluistaan.

Näillä perusteilla

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (ensimmäinen jaosto)

on ratkaissut asian seuraavasti:

1)      [EY] 81 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan mukaisesta menettelystä (Asia COMP/39.406 – Aluksilla käytettävät siirtoletkut) 28.1.2009 tehdyn komission päätöksen K (2009) 428 lopullinen 2 artiklan f alakohta kumotaan.

2)      MRI:lle määrätyn sakon määräksi vahvistetaan 4 900 000 euroa.

3)      Kanne hylätään muilta osin.

4)      Asianosaiset vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan.

Azizi Prek Frimodt Nielsen

Julistettiin Luxemburgissa 17 päivänä toukokuuta 2013.

Allekirjoitukset

Sisällys

Tosiseikat

A Aluksilla käytettävien öljylle tai kaasulle tarkoitettujen siirtoletkujen ala

B Kantajan esittely

C Hallinnollinen menettely

D Riidanalainen päätös

Asian käsittelyn vaiheet ja asianosaisten vaatimukset

Oikeudellinen arviointi

A Kumoamisvaatimukset

B Ensimmäinen kanneperuste, joka koskee rikkomisen virheellistä luonnehtimista ja EY 253 artiklan rikkomista, ja toinen kanneperuste, joka koskee rikkomisen kestoa määritettäessä tapahtuneita ilmeisiä arviointivirheitä sekä EY 81 ja EY 253 artiklan sekä asetuksen N:o 1/2003 2 artiklan rikkomista

1.  Riidanalainen päätös

2.  Asianosaisten lausumat

a)  Ensimmäinen kanneperuste

b)  Toinen kanneperuste

Ensimmäinen osa

Toinen osa

Kolmas osa

Neljäs osa

Viides osa

Kuudes osa

3.  Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta

a)  Todistustaakkaa koskevien periaatteiden mieleen palauttaminen

b)  Kantajan osallistuminen rikkomiseen 3.9.1996–9.5.2000

3.9.1996 ja 13.5.1997 välinen ajanjakso

–  Yhteistyötiedonannon 26 kohdan ulottuvuus

–  Sellaisten lisäseikkojen vahvistaminen käsiteltävässä tapauksessa, jotka kasvattavat rikkomisen vakavuutta tai kestoa

Väliajanjakso

c)  Jatketun rikkomisen olemassaolo

Jatketun rikkomisen ja uusitun rikkomisen käsite

Jatketun rikkomisen olemassaolo käsiteltävässä tapauksessa

d)  Toisen kanneperusteen muiden osien perusteltavuus

C –  Kolmas kanneperuste, joka koskee sakon määrää määritettäessä tehtyjä eri virheitä, suhteellisuusperiaatteen, seuraamuksen riittävyyden periaatteen, yhdenvertaisen kohtelun pariaatteen ja luottamuksensuojan periaatteen loukkaamista sekä perustelujen puuttumista

1.  Kolmannen kanneperusteen ensimmäinen osa, joka koskee rikkomisen vakavuuden arvioinnissa tehtyä virhettä ja yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamista

a)  Riidanalainen päätös

b)  Asianosaisten lausumat

c)  Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta

2.  Kolmannen kanneperusteen toinen osa, joka koskee sakkoa rikkomisen keston perusteella laskettaessa tehtyä virhettä ja luottamuksensuojan periaatteen loukkaamista

a)  Riidanalainen päätös

b)  Asianosaisten lausumat

c)  Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta

3.  Kolmannen kanneperusteen kolmas osa, joka koskee sakon määrää ennalta ehkäisevästi korotettaessa tehtyä virhettä, perusteluvelvollisuuden noudattamatta jättämistä ja yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamista

a)  Riidanalainen päätös

b)  Asianosaisten lausumat

c)  Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta

4.  Kolmannen kanneperusteen neljäs osa, joka koskee lieventävien seikkojen huomioon ottamisen edellytyksiä arvioitaessa tehtyä virhettä ja perusteluvelvollisuuden noudattamatta jättämistä

a)  Riidanalainen päätös

b)  Asianosaisten lausumat

c)  Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta

5.  Kolmannen kanneperusteen viides osa, joka koskee sakon määrän alentamista yhteistyön johdosta sakoista vapauttamista tai niiden lieventämistä koskevan ohjelman yhteydessä

a)  Riidanalainen päätös

b)  Asianosaisten lausumat

c)  Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta

D Sakon määrän alentamista koskevat vaatimukset

Oikeudenkäyntikulut

** Oikeudenkäyntikieli: italia.

1–      Luottamukselliset tiedot poistettu.